Miksi sähköautot, lihasyönnin vähentäminen jne. menevät joillakin niin ihon alle?

Hirveä defenssireaktio käynnistyy joillakin sellaisestakin asiasta, että tulevaisuudessa ajetaan sähköautoilla. Mitä ihmeen väliä sillä energialähteellä on, onko bensa tai diesel jotenkin niin iso osa egoa, ettei siitä voi luopua? Kai niihin sähköautoihin saa jonkun päristimen tai polttomoottorikaiuttimen, jos haluaa että ne kuulostaa 1900-luvulta.

Tai lihansyönnin vähentäminen, joka on paitsi ilmastonmuutoksen kannalta väistämätön suunta, olisi se myös ihmisen itsensä kannalta terveellistä. Tai tavaroiden kuluttaminen: onko joku ilo ostaa paljon huonolaatuisia tuotteita kun voisi mennä siihen suuntaan, että vähemmän mutta parempaa.

Ihan kuin aikuiselta lapselta vietäisiin tutti suusta kun yritetään muuttaa kulutustottumuksia suuntaan, johon on pakko mennä, jos täällä aiotaan jatkossa elellä. Heti alkaa vih-ervas-sari-stal-i-nist-i-mädät-täjäleimaaminen, jos joku esittää, että voitaisiin toimia vähän fiksummin luontoa kohtaan.

Eikö egon ja elämän yleensäkin pitäisi muodostua henkisestä sisällöstä (jos sitä on siellä aivoissa) eikä tavarasta.