Onko teidän vaikeaa/kiusallista sanoa joitain ihan tavallisia sanoja
Muistelen lukeneeni, että joillain voi olla tämmöistä, minulla myös :) En mielelläni mainitse esim. päätä :D En oikein tiedä miksi, ehkä se tuntuu liian henkilökohtaiselta, vähän kuin koskisi luvatta toisen päähän...
Tukan sijaan sanon edelleen hiukset, vaikka pitäisi tässä aikuisiässä olla jo päässyt yli siitä ala-asteaikaisesta jutusta, että tukka=alapääkarvoitus, hihii. Kukaan aikuinen ei hihittelisi, vaikka puhuisikin tukasta. Mutta minulle vain on jäänyt päälle jokin esto.
Kommentit (117)
Vastustuskyky. Järjettömän vaikea lausua. Liikaa samoja tavuja. Vas-TUS-TUS-KY-KY. On kuin rikkinäinen höyryveturi suussa :D
Nussia. Aivan kamala sana enkä voi käyttää tuota edes vitsillä. Jotenkin tulee mieleen vaan joku maatalo, jossa isäntä ja emäntä nussivat toisiaan hikisessa kammarissa. Vanhempani käyttätävät myös tuota sanaa, joten korreloin sen aina heihin.
Lasketaanko kirosanat tavallisiksi sanoiksi? Joka tapauksessa, niitä minun on vaikea sanoa edes ei-kiroamistarkoituksessa (esim. Helvetin enkelit, saatananpalvojat), koska kiroan hyvin harvoin ja silloin harvoin kun "joutuu" ruman sanan sanoa, pitää miettiä, että äänsinkö edes tämän sanan oikein.
Vierailija kirjoitti:
"Herkku". Ei hajuakaan miksi.
Mä inhoan kans. Ja herkuttelu on ihan vihonviimeinen. "Tänään herkutellaan irtsareilla". Puistatus.
Peräpuikko ja peräruiske on pahimmat mitä keksin. Oikeen kärsin kun joudun kirjottamaan ne tähän. Jos joutuisin hakemaan niitä apteekista niin varmaan tilaisin pakettiautomaattiin etten joutuis pyytämään myyjältä apua ja sanomaan ääneen
En koskaan lausuisi tätä sanaa, koska se on äärimmäisen ärsyttävä: vinkeä. Siitä tulee aina tahtomattani assosiaatio: "vinkeä on p**seessäs"
Teki pahaa katsoa tuota videota viesti nro 90... Miten aikuiset jatkoivat lapsen henkistä pahoinpitelyä, eli "nokkivat" vielä aiheuttamaansa puolustusmekanismia.
Kaikenlaiset eritesanat kuten pissa, kakka, oksennus ja kuukautiset.
Onhan niitä. Kuten kaikki sukupuoleen liittyvät, esim. nuorempana en pystynyt sanomaan edes "nainen". Mies on ehkä vähän neutraalimpi. Rinnat, kohtu jne -ei tod!
Paljon ihmisten nimiä jotka eivät istu suuhun. Omien lasten nimet oli aluksi vaikeita kakistaa ulos, mutta niihin totuin kyllä.
Ja kuten arvata saattaa, on paljon tavanomaisia aiheita joista en välittäisi puhua koska nolottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta on jostain syystä jotenkin kiusallista käyttää nimiä joistain puhuessa. Oon aina miettinyt, että mistä ihmeestä toi johtuu.. :D Oon lukenut kanssa täältä joskus, että joillain oli kanssa samaa.
Minulle lempinimet on kiusallisia, ellei kyseessä ole tavallinen käytössä oleva lempinimi. Siis tyyliä Mikko -> Make on ok, mutta Mikko -> Mäkki ei.
Ei Mikkoa kukaan Makeksi sano. Vain Markku on Make.
Mäkki? Kyllä sinulla on joku ihan oma ongelma vielä lisäksi :D
Jännä ilmiö, mutta ei ole kyse itse sanoista, vaan siitä mitä ne sanat edustavat teidän mielissänne. Eritteet ja muut liittyvät tietysti estoihin monella ja niin edelleen. Traumoja on monenlaisia.
7898696789 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta on jostain syystä jotenkin kiusallista käyttää nimiä joistain puhuessa. Oon aina miettinyt, että mistä ihmeestä toi johtuu.. :D Oon lukenut kanssa täältä joskus, että joillain oli kanssa samaa.
Minulle lempinimet on kiusallisia, ellei kyseessä ole tavallinen käytössä oleva lempinimi. Siis tyyliä Mikko -> Make on ok, mutta Mikko -> Mäkki ei.
Ei Mikkoa kukaan Makeksi sano. Vain Markku on Make.
Mäkki? Kyllä sinulla on joku ihan oma ongelma vielä lisäksi :D
No kyllähän lempinimi voi tulla mistä vaan. Ei siihen mitään sääntöjä tarvitse
Vierailija kirjoitti:
Avomies. Minullakin on sellainen enkä siltikään voi sanoa sitä, jotenkin kauhea sana :D sanon poikaystävä, vaikka asummekin yhdessä.
Mies ehkä ylipäänsä muutenkin on kamala sana! Sanon mieluummin vaikka äijä tai ukko (en omasta puolisostani!) tai jos on tarpeeksi nuori (ehkä max 35v) niin poika... En oikeastaan ikinä kutsu ketään mieheksi.
N27
35-vuotias poika. Aika yök. Mä olen sun vastakohta, mua kuvottaa jostain syystä kun aikuisia ihmisiä pojitellaan ja tytötellään. Itse pystyn sanomaan niin vain lapsista.
Ei. Käytän pannaa ja tukkaa tarkoituksellisen reippaasti, niin paljon ärsyttää hihittelijät.
Vatsa ja anteeksi (iillä, anteeks ei).
Jännä juttu minustakin :D semmosia vaikeita sanoja. Aikoinaan oli kans lounas mut nyt sitä on oppinut käyttää.
Mainittujen lisäksi inhokkilistalle taaplata. Erityisesti "Kukin taaplaa tyylillään".
Paituli.
Kaikki vastaavat lässyttävät sanat.
Jotenkin "nainen" on vaikea käyttää neutraalisti. Liikaa kuullut nuoruudessa viheltelyjä ja huuteluita "hei nainen!" Jotenkin kuulostaa halvalta tai toisaalta lääketieteellisen riisutulta "menopaussi-iän ohittanut nainen".
Pyllyn siis. Peppua suosin myös. T.69