Miten oppia hyväksymään ettei saa kumppania?

Ei sun tarvitse olla tunteeton mutta joitakin asioita ei vaan voi saada.

Ajan kanssa. Oletan että joskus kuitenkin olet saanut kokea kumppanuutta?

Itselläni meni pari vuotta asian hyväksymiseen. Ei kirpaise enää kuin hyvin harvoin.

Kehitä mielikuvituskumppani.

Pitää vaan kuolettaa tunteet. Ei ketään kiinnosta. Jos olet nainen niin joku mies saattaa haluta pelastaa sinut, mutta jos olet yksinäinen mies niin ei sua kukaan tule pelastamaan.

Käy maksullisilla. Itsellä etäisyys ja "tunnekylmyys" johtuu kurjasta lapsuudesta mutta sitä menettelyä en suosittele kellekään. Pysyy mieli virkeänä ja itsetuhoiset ajatukset poissa jos käy maksullisilla noin kerran puolessa vuodessa. Samalla pääsee luvan kanssa koskettamaan toista elävää ihmistä ettei aivan erakoidu.

Kavereita taas sitten löytyy suht helposti jos vain liityt mihin tahansa harrastus- tai ryhmätoimintaan. Juttu luistaa ihmisten kanssa joilla on samat intressit.

Lopeta ihan ensin tämän jutun toistuva spämmääminen tänne. Itsesääli ei  lisää kenenkään viehätysvoimaa ja vain täydellinen ääliö tekee itseään koskevia NEGATIIVISIA ennustuksia- koska itse sitten käyttäytyy just niin että ne käyvät toteen. Eihän se ole fiksua.

Muuta asennettasi. Sillä energilla jonka käytät itsesäälissä rypemiseen ja huomionkerjuuseen täällä, tekisi taatusti elämänlaatua nostaviakin juttuja.

Mitä olet tehnyt kumppaninhaun suhteen vai oletatko että unelmien prinssi tulee suoraan ovelle?

Mulla on täsmälleen sama ongelma ja pohdinnat täälläkin. Oletan vahvasti, etten kiinnosta miehiå, joten en jaksa tehdä asioiden eteen mitäån. Eikä voimia olisi treffailuunkaan. Joten tyhjästä on paha nyhjäistä. Työstän sitä, että jossain vaiheessa vain hyväksyn loppuiän yksinäisyyteni.

Diggaan tuosta alapeukusta, joku ei tykkää että yksinäiset miehet käyvät maksullisissa. Voisi täsmentää mitä haittaa siitä on, kaksi aikuista tekee sopimuksen keskenään. Eikä se kaksituntinen pelkkää seksiä ole vaan toinen tunti voi helposti kulua siinä vain makoillessa ja toista halatessa. Paljon tehokkaampaa terapiaa kun kerran puolessa vuodessa puolen tunnin psykologilla käynti ja lääkepurkki kouraan.

Ihmiset tulee hulluksi jos eivät pääse edes koskettamaan toista ihmistä fyysisesti, miesten maailmassa voi helposti monella mennä niin että vuosikymmeniin ainoa fyysinen kosketus mihinkään toiseen elävään on satunnaiset kättelyt.

Vierailija kirjoitti:

Ajan kanssa. Oletan että joskus kuitenkin olet saanut kokea kumppanuutta?

Itselläni meni pari vuotta asian hyväksymiseen. Ei kirpaise enää kuin hyvin harvoin.

Oli yksi kumppani mutta sekin oli enemmän sellainen kaverillinen suhde, eikä lopussa ollut vuosiin läheisyyttä jne.

Kyllä noista ajatuksista ja tunteista kummasti pääsee, kun vaan tarpeeksi kokee raastavia takaiskuja jotka nujertavat sen viimeisenkin toivon rippeen. Jotta toivo säilyisi eikä vaipuisi täyteen katkeruuteen, pitäisi saada niitä positiivisiakin kokemuksia välillä.

Älä hyväksy. Äläkä hyväksy mitä tahasna kumppania vaan veretseisauttavan ihana! Elämä ei muuten tunnu miltään.

En tiedä. Minua (ikisinkkua) on auttanut sen ymmärtäminen, että lähinnä vain itseä voi ja pystyy muuttamaan. Ja, että itse olen vastuussa omista valinnoistani ja päätöksistäni.

Ei olen kenenkään toisen velvollisuus tai pakko tehdä minun elostani onnellista ja nautinnollista. Toki varmasti joku saavain ttaisi sitä myös monin tavoin tähdentää ja lisätä enempi vähempi eloni mielekkyyttä ja nautintoa (Ilon ja nautinnon hetket monin kertaistaa ja ikävän ja harmituksen murentaa ja auttaa/ tukea niiden särkemisessä). 

Olen itse onnekas, että vaikka itselläni ei ole parisuhde kumppania ja Sitä yhtä ja monin tavoin erityistä, niin itselläni on monin muita läheiisiä ja arvokkaita ihmissuhteita. Ei ne tai he kuitenkaan ole sama asia. Mutta valehtelisin, jos väittäisin olevani yksinäinen. Isommassakin "seurassa" voi kokea ja tuntea yksinäiseksi, joten siksi lähellä olevien (/läheisten) määrä on epäolennaista.     

Tiedostan myös, että tuskin koskaan Suomen historian aikana on ollut näin helppoa ja elää sinkkuna, kuin mitä nyt on. 

Vierailija kirjoitti:

Mitä olet tehnyt kumppaninhaun suhteen vai oletatko että unelmien prinssi tulee suoraan ovelle?

Odotan tietysti.

Ja mistähän tiedät etten koskaan saa kumppania... 

Vierailija kirjoitti:

Ja mistähän tiedät etten koskaan saa kumppania... 

*ettet

Vierailija kirjoitti:

Pitää vaan kuolettaa tunteet. .

Miten se tehdään? Ap

Vierailija kirjoitti:

Käy maksullisilla. Itsellä etäisyys ja "tunnekylmyys" johtuu kurjasta lapsuudesta mutta sitä menettelyä en suosittele kellekään. Pysyy mieli virkeänä ja itsetuhoiset ajatukset poissa jos käy maksullisilla noin kerran puolessa vuodessa. Samalla pääsee luvan kanssa koskettamaan toista elävää ihmistä ettei aivan erakoidu.

Kavereita taas sitten löytyy suht helposti jos vain liityt mihin tahansa harrastus- tai ryhmätoimintaan. Juttu luistaa ihmisten kanssa joilla on samat intressit.

Itselläni on sellainen ikävä ongelma, etten edes uskalla käydä maksullisissa, koska kärsin sosiaalisesta jännittämisestä. Olen yrittänyt saada hoidettua tuota, mutta eipä se mihinkään näytä katoavan. Vaikka pääsisinkin hetkellisesti jännityksen yli ja juttelisin vastakkaiselle sukupuolelle, niin en osaa näyttää olevani kiinnostunut naisesta.

Ei se parisuhde ole mikään onnellisuuden tae. Kuule monet naimisissa olevat on yksinäisempiä kuin sinä ap!

Vierailija kirjoitti:

Diggaan tuosta alapeukusta, joku ei tykkää että yksinäiset miehet käyvät maksullisissa. Voisi täsmentää mitä haittaa siitä on, kaksi aikuista tekee sopimuksen keskenään. Eikä se kaksituntinen pelkkää seksiä ole vaan toinen tunti voi helposti kulua siinä vain makoillessa ja toista halatessa. Paljon tehokkaampaa terapiaa kun kerran puolessa vuodessa puolen tunnin psykologilla käynti ja lääkepurkki kouraan.

Ihmiset tulee hulluksi jos eivät pääse edes koskettamaan toista ihmistä fyysisesti, miesten maailmassa voi helposti monella mennä niin että vuosikymmeniin ainoa fyysinen kosketus mihinkään toiseen elävään on satunnaiset kättelyt.

Tuolla reseptillä ne "miesten maailman" ongelmat sitten korjataankin. Not.

Siinä vaiheessa kun yhteiskunnassa on tasa-arvo, maksulliset ovat OK. Ennen ei. Enkä usko, että kukaan meistä ehtii nähdä tasa-arvon toteutumista.