Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen ehdottomasti avioeroja vastaan - jos oikeasti ajateltaisiin lapsia, niin ei erottaisi alkuunkaan
19.01.2019 |
Olen itse eronnut ja asun uusperheessä. Minä olin se, joka eropaperit allekirjoitti kymmenisen vuotta sitten. Ja vuosi vuodelta olen enemmän ja enemmän eroja vastaan, mikäli perheessä on lapsia.
Tietysti on tilanteita, joissa ero on paikallaan, mutta kuinka moni ero on oikeasti välttämätön?
Älytöntä on erota, kun syynä on eri siisteyskäsitys, tai puoliso tekee liikaa töitä, tai puoliso ei viitsi tehdä perheenä mitään tai suhde on muuttunut arkiseksi. Tai ”minä ansaitsen parempaa”.
Sitten eron jälkeen av:lla itketään eksien vihanpidosta - eihän tietenkään eksät enää jousta, kun ei olla tilivelvollisia. Tai pahoista äitipuolista - itse ajattelee, ettei perusta uusperhettä, mutta et voi ikinä kontrolloida mitä ex tekee.
Itselläni on jo vuosia ollut aviomies, jonka ex heitti pihalle tällaisesta ”pikkusyystä”. Miehen tuntien tiedän, ettei hänessä ole suurempia vikoja. Nyt exän lapsilla on moni asia huonommin, esim. on äitipuoli (minä), jota ei ne lapset kiinnosta. Yms. Yms. Asioita, joista aiheutuu päänvaivaa ja vääntämistä. Niiiiin haluaisin kysyä eksältä, että kannattiko erota?
Yksi syy tälle erovastaisuudelle on av. Kun lukee näitä vuoroviikkoasumis- ja uusperheketjuja, niin ihan vihaksi pistää. Älkää ihmiset erotko, jos oikeasti ajattelette niitä lapsianne!
Kommentit (87)
Ystäväni toivoi todella, että hänen vanhempansa olisivat eronneet. He vihasivat toisiaan ja purkivat sen juomiseen + toistensa ja lastensa hak-kaa-mi-seen. Tämä ihanneliitto loppui, kun toinen joi itsensä hen-gil-tä. Molemmat lapset kärsivät aikuisena monenlaisista ongelmista. Ystäväni sisarus päätyi riis-tä-mään it-sel-tään hen-gen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Avioero voi olla lapsille tosi huojentava kokemus, jos on joutuneet elämään riitojen ja jatkuvien erimielisyyksien keskellä. Avioeron voi hoitaa myös aikuismaisesti, kasten ehdoilla. Uusperheet voivat toimia, lapset voi saada niiden kautta kaksi ihanaa perhettä ja kotia, ja sisaruksia. Ei kaikki ole niin mustavalkoista.
Luonnollisesti näin on, että lapsi itsekin voi haluta eroa ja on huojentunut sen jälkeen. Korostan pointtiani: ensin pitää hakea apua ja yrittää korjata tilanne.
Jos avioero hoidetaan aikuismaisesti, niin se edellyttää, että vanhemmilla on hyvät välit. Miksi ihmeessä sitten ylipäätäön erotaan, jos välit ovat hyvät? Jos välit ovat hyvät, niin se tarkoittaa, että puolisoiden välillä on vähintään kunnioitusta, ehkä kiintymystäkin - ja lapselle riittää sellainen koti.
Uusperheet voivat toimia, omani on hyvä esimerkki siitä. Mutta ei kukaan lapsi ensisijaisesti halua uusperheeseen. Hän haluaa ydinperheen, jos olisi valittavissa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset on niin itsekeskeisiä nykyään, että heidän on vaikea tulla toimeen yhtään kenenkään kanssa vakituisessa suhteessa. On helpompaa, kun saa olla myös yksin välillä, kuten vuoroviikot lasten kanssa, ja sitten joka toinen viikko yksin tai kenen tahansa kanssa. Se ydinperhe-elämä on uuvuttavaa ja kompromisseja täynnä. Jos vähintään toinen ei ole joustava persoona, niin ero tulee jossain vaiheessa.
Tämä jätetyn vuoroviikkoisän elämä se on vasta uuvuttavaa. Vuoroviikkoyksinäisyyttä, ei vakaata arkea, ei kumppania, ei luottamusta, työllä ei ole merkitystä kun ei ole elämänkumppania, puuduttavaa raatamista vain, ei syytä elää kuin lapsiviikoilla. Suhteet ovat vain sitä, että yrittää nauttia sen aikaa minkä naisen mielenkiinto kestää, luottamusta ei pysty tuntemaan eikä siihen ole ollut aihettakaan. Lapset ovatkin ainoa syy miksen tapa itseäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos en olisi aikoinaan eronnut, minä ja lapseni emme varmaankaan enää olisi elävien kirjoissa. Ap:llehän se ei merkitse mitään kai, mutta kyllä minä silti mieluummin elän kuin olisin edesmennyt, juoppohullun kuoliaaksi pahoinpitelemä. Ja täysin viaton lapseni olisi luultavimmin kokenut vastaavanlaisen kuoleman. Sekö olisi sinulle sopivinta, AP? Nyt hän on fiksu, pitkälle opiskellut ja heti vakituisen työnkin saanut ihminen. Oli onneksi hyvin pieni kun havahduin, että näin ei enää voi jatkua. Lapsen puolesta jatkuva pelkääminen sai toimimaan, vaikka olinkin täysin alistettu ja rääkätty.
(en ikäväkseni omannut ennustajaeukon lahjoja ja myönnän olleeni tyhmä, hyvin nuori, sinisilmäinen, täysin kokematon ihmissuhteissa eli sopivaa riistaa juuri tälle "mies"tyypille)
Luepa koko ketju
En jaksanut. Tuo AP:n "Olen ehdottomasti..." sai näin pakkaspäivänä veret liikkeelle hyvin! Ihan kuin minä voisin tai kehtaisin kirjoittaa (todella vaarallisessa parisuhteessa loppua kohti kärsineenä) että: "Minusta ihan kaikkien PITÄÄ erota (koska mä vaan tykkään niin). AP olisi voinut harkita otsikkoa tarkemmin, tai ehkä se olikin provo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi minun pitäisi elää ihmisen kanssa jota en rakasta?
Me ollaan kaikki paljon onnellisempia näin kun saadaan viettää laatuaikaa lapsen kanssa joka toinen viikko.
Kun lapsi on isällään teen töitä 8-18 jotta voin tehdä 8-14 työpäivää kun lapsi on minulla.
Samoin tekee lapsen isä.Hoidan myös miessuhteeni ja ystävien tapaamiset sillä viikolla kun lapsi on isällään. Tämä on tietysti muutamalle onnettomalle ydinperhe mammalle ihan kauhea paikka. Hirveetä valitusta kun näin teen.
Siinähän nyhjäävät onnettomassa suhteessaan ja kiilottavat kruunuaan, aivan sama mulle
Kukaan ei herää eräänä aamuna ja totea ettei rakasta vaikka eilen rakasti.
Omassa esimerkissäni miehen exä kertoi tunteneensa välillä niin aiemminkin. Ettei rakasta. Sitten kerran tunne ei lähtenyt pois ja mies lensi pihalle. Siinä vaiheessa sai suunsa vasta auki, kun oli päättänyt - ja nyt ei ole mitään ongelmaa avata suutaan saadakseen sitä ja tätä.
Minusta tämä ex on itse pitkälti syyllinen eroon, vaikka hän varmaan ajattelee, että asiat nyt vaan menivät niin. Hänen olisi kuitenkin pitänyt avata suunsa, hakea apua, yrittää. Kuunnella miehen versio. Mutta hän ei tehnyt yhtään mitään, eli ja ruokki omaa kuplaansa, prosessoi itsekseen ja tuhosi heidän perheensä ja mullisti lapsen elämä. Miksi? Ei oikeastaan miksikään.
Anteeksi nyt vain mutta sinä et tiedä p*skaakaan heidän suhteestaan, vai olitko kärpäsenä katossa? Se mitä sulle asiasta kerrotaan ei todellakaan ole sama kuin totuus.
Kun kertyy kokemusta kummastakin osapuolesta, livekommunikaatiosta ja asenteista niin aika hyvin näkee mikä pitää paikkansa ja mikä ei.
Annoin minäkin aluksi hyväntahtoisesti miehen exälle mahdollisuuden todistaa päinvastaista, mutta sen sijaan hän on systemaattisesti osoittanut itsekkyyttä meitä ja lastaan kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos en olisi aikoinaan eronnut, minä ja lapseni emme varmaankaan enää olisi elävien kirjoissa. Ap:llehän se ei merkitse mitään kai, mutta kyllä minä silti mieluummin elän kuin olisin edesmennyt, juoppohullun kuoliaaksi pahoinpitelemä. Ja täysin viaton lapseni olisi luultavimmin kokenut vastaavanlaisen kuoleman. Sekö olisi sinulle sopivinta, AP? Nyt hän on fiksu, pitkälle opiskellut ja heti vakituisen työnkin saanut ihminen. Oli onneksi hyvin pieni kun havahduin, että näin ei enää voi jatkua. Lapsen puolesta jatkuva pelkääminen sai toimimaan, vaikka olinkin täysin alistettu ja rääkätty.
(en ikäväkseni omannut ennustajaeukon lahjoja ja myönnän olleeni tyhmä, hyvin nuori, sinisilmäinen, täysin kokematon ihmissuhteissa eli sopivaa riistaa juuri tälle "mies"tyypille)
Luepa koko ketju
En jaksanut. Tuo AP:n "Olen ehdottomasti..." sai näin pakkaspäivänä veret liikkeelle hyvin! Ihan kuin minä voisin tai kehtaisin kirjoittaa (todella vaarallisessa parisuhteessa loppua kohti kärsineenä) että: "Minusta ihan kaikkien PITÄÄ erota (koska mä vaan tykkään niin). AP olisi voinut harkita otsikkoa tarkemmin, tai ehkä se olikin provo.
En jaksaisi toistaa itseäni, mutta olen koko matkan korostanut, että olen ns turhia eroja vastaan. Pahoinpitely kaikissa henkisissäkin muodoissaan on yksi hyvä syy erota. Muissa tapauksissa pitää ensisijassa yrittää hakea apua. Jos ei tehdä kaikkea asian parantamiseksi, on kyseessä turha ero.
Olen mielipiteessäni tosissani, mutta tietty aloitin provokatiivisesti, jotta saan keskustelua aikaiseksi.
Ap
Jos ei mentäis naimisiin ja tehtäis lapsia niin ei olis erojakaan. Miksi ihmiset ovat niin itsekkäitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin onhan se parempi, että lapset saa parisuhteesta täysin vääristyneen kuvan. Parempi, että lapset oppii, että yhdessä ollaan vain velvollisuudesta eikä rakkaus kuulu parisuhteeseen.
Juuri tuo on ns. Turha ero. Ei lapsi tiedä, millainen on äidin ja isän suhde tai motiivit, jos molemmat kohtelevat toisiaan hyvin. Järjestetyt avioliitot toimivat lapsen näkökulmasta oikein hyvin, vaikka niissä ei olisi rakkautta.
Ap
Kyllä sen aistii ettei sitä rakkautta enää ole. Vaikka käyttäytyvät asiallisesti, sen kireyden kyllä huomaa. Omat vanhemmat olisivat kyllä voineet erota, en yhtään olisi pannu pahaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi minun pitäisi elää ihmisen kanssa jota en rakasta?
Me ollaan kaikki paljon onnellisempia näin kun saadaan viettää laatuaikaa lapsen kanssa joka toinen viikko.
Kun lapsi on isällään teen töitä 8-18 jotta voin tehdä 8-14 työpäivää kun lapsi on minulla.
Samoin tekee lapsen isä.Hoidan myös miessuhteeni ja ystävien tapaamiset sillä viikolla kun lapsi on isällään. Tämä on tietysti muutamalle onnettomalle ydinperhe mammalle ihan kauhea paikka. Hirveetä valitusta kun näin teen.
Siinähän nyhjäävät onnettomassa suhteessaan ja kiilottavat kruunuaan, aivan sama mulle
Kukaan ei herää eräänä aamuna ja totea ettei rakasta vaikka eilen rakasti.
Omassa esimerkissäni miehen exä kertoi tunteneensa välillä niin aiemminkin. Ettei rakasta. Sitten kerran tunne ei lähtenyt pois ja mies lensi pihalle. Siinä vaiheessa sai suunsa vasta auki, kun oli päättänyt - ja nyt ei ole mitään ongelmaa avata suutaan saadakseen sitä ja tätä.
Minusta tämä ex on itse pitkälti syyllinen eroon, vaikka hän varmaan ajattelee, että asiat nyt vaan menivät niin. Hänen olisi kuitenkin pitänyt avata suunsa, hakea apua, yrittää. Kuunnella miehen versio. Mutta hän ei tehnyt yhtään mitään, eli ja ruokki omaa kuplaansa, prosessoi itsekseen ja tuhosi heidän perheensä ja mullisti lapsen elämä. Miksi? Ei oikeastaan miksikään.
Anteeksi nyt vain mutta sinä et tiedä p*skaakaan heidän suhteestaan, vai olitko kärpäsenä katossa? Se mitä sulle asiasta kerrotaan ei todellakaan ole sama kuin totuus.
Kun kertyy kokemusta kummastakin osapuolesta, livekommunikaatiosta ja asenteista niin aika hyvin näkee mikä pitää paikkansa ja mikä ei.
Annoin minäkin aluksi hyväntahtoisesti miehen exälle mahdollisuuden todistaa päinvastaista, mutta sen sijaan hän on systemaattisesti osoittanut itsekkyyttä meitä ja lastaan kohtaan.
Hänhän oli avannut suunsa; kertonut ettei rakasta. Miksi mies ei silloin tehnyt mitään? Jatkoi vaan elämää kuin kuollut tatti ja sitten uhriutuu kun yksi päivä nainen sitten oikeasti lähtee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oon ihan samaa mieltä. En sitten tiedä, minkälaisten helmien kanssa ihmiset tekee lapsia.. Kyllä lapsia tehdessä pitäisi sitoutua siihen perhe-yksikköön ja toimia siten, että sen kanssa mennään läpi harmaan kiven ja pysytään yhdessä.
Ja tästä pois selvät väkivalta, insesti jne tapaukset.
Oi, olisipa elämä noin naiivia mitä moni täällä kuvittelee. Helppoa olisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihminen myös rakentaa helposti kuplan menneisyyteen. Muistetaan kaikki vähän parempana kuin mitä se oikeasti olikaan. Aika kultaa muistot.
Kyllä siihen ap oli varmasti ihan pätevät syyt miksi ne avioeropaperit silloin muinoin allekirjoitit. Et vaan enää muista sitä kaikkea, ehkä siksi koska nykyinen elämäsi on osittain p*skaa äitipuolen roolissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin onhan se parempi, että lapset saa parisuhteesta täysin vääristyneen kuvan. Parempi, että lapset oppii, että yhdessä ollaan vain velvollisuudesta eikä rakkaus kuulu parisuhteeseen.
Juuri tuo on ns. Turha ero. Ei lapsi tiedä, millainen on äidin ja isän suhde tai motiivit, jos molemmat kohtelevat toisiaan hyvin. Järjestetyt avioliitot toimivat lapsen näkökulmasta oikein hyvin, vaikka niissä ei olisi rakkautta.
Ap
Joskus se velvollisuus nimenomaan ON suurta rakkautta.
Jos se rakkauden tunne tuntuu katoavan, kannattaa toimia, hakea apua tai terapiaa. Tunteet tulee ja menee, ja pitkissä suhteissa on monenlaisia vaiheita. Silloin voi olla myös tuijottamatta sitä tunnepuolta, vaan koittaa vain olla hyvä toiselle. Yleensä ne tunteetkin tulee tekojen myötä pintaan ennen pitkää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset on niin itsekeskeisiä nykyään, että heidän on vaikea tulla toimeen yhtään kenenkään kanssa vakituisessa suhteessa. On helpompaa, kun saa olla myös yksin välillä, kuten vuoroviikot lasten kanssa, ja sitten joka toinen viikko yksin tai kenen tahansa kanssa. Se ydinperhe-elämä on uuvuttavaa ja kompromisseja täynnä. Jos vähintään toinen ei ole joustava persoona, niin ero tulee jossain vaiheessa.
Tämä jätetyn vuoroviikkoisän elämä se on vasta uuvuttavaa. Vuoroviikkoyksinäisyyttä, ei vakaata arkea, ei kumppania, ei luottamusta, työllä ei ole merkitystä kun ei ole elämänkumppania, puuduttavaa raatamista vain, ei syytä elää kuin lapsiviikoilla. Suhteet ovat vain sitä, että yrittää nauttia sen aikaa minkä naisen mielenkiinto kestää, luottamusta ei pysty tuntemaan eikä siihen ole ollut aihettakaan. Lapset ovatkin ainoa syy miksen tapa itseäni.
Ai, no tuo ei kuulosta hyvältä. Mulla ei ole tuollaista vuoroviikkoisänä. Nautin myös niistä viikoista, kun saan olla rauhassa ja tehdä töitäni rauhassa. Kumppani mulla oli niin kauan, että sain ilmeisesti tarpeekseni, vaikka ilman naisen pettämistä olisin siinä jatkanutkin. Jotain pieniä suhdevirityksiä on ollut sen jälkeenkin, mutta ne eivät ole kestäneet pitkään. Eikä oikeastaan haittaa ainakaan toistaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi minun pitäisi elää ihmisen kanssa jota en rakasta?
Me ollaan kaikki paljon onnellisempia näin kun saadaan viettää laatuaikaa lapsen kanssa joka toinen viikko.
Kun lapsi on isällään teen töitä 8-18 jotta voin tehdä 8-14 työpäivää kun lapsi on minulla.
Samoin tekee lapsen isä.Hoidan myös miessuhteeni ja ystävien tapaamiset sillä viikolla kun lapsi on isällään. Tämä on tietysti muutamalle onnettomalle ydinperhe mammalle ihan kauhea paikka. Hirveetä valitusta kun näin teen.
Siinähän nyhjäävät onnettomassa suhteessaan ja kiilottavat kruunuaan, aivan sama mulle
Kukaan ei herää eräänä aamuna ja totea ettei rakasta vaikka eilen rakasti.
Omassa esimerkissäni miehen exä kertoi tunteneensa välillä niin aiemminkin. Ettei rakasta. Sitten kerran tunne ei lähtenyt pois ja mies lensi pihalle. Siinä vaiheessa sai suunsa vasta auki, kun oli päättänyt - ja nyt ei ole mitään ongelmaa avata suutaan saadakseen sitä ja tätä.
Minusta tämä ex on itse pitkälti syyllinen eroon, vaikka hän varmaan ajattelee, että asiat nyt vaan menivät niin. Hänen olisi kuitenkin pitänyt avata suunsa, hakea apua, yrittää. Kuunnella miehen versio. Mutta hän ei tehnyt yhtään mitään, eli ja ruokki omaa kuplaansa, prosessoi itsekseen ja tuhosi heidän perheensä ja mullisti lapsen elämä. Miksi? Ei oikeastaan miksikään.
Anteeksi nyt vain mutta sinä et tiedä p*skaakaan heidän suhteestaan, vai olitko kärpäsenä katossa? Se mitä sulle asiasta kerrotaan ei todellakaan ole sama kuin totuus.
Kun kertyy kokemusta kummastakin osapuolesta, livekommunikaatiosta ja asenteista niin aika hyvin näkee mikä pitää paikkansa ja mikä ei.
Annoin minäkin aluksi hyväntahtoisesti miehen exälle mahdollisuuden todistaa päinvastaista, mutta sen sijaan hän on systemaattisesti osoittanut itsekkyyttä meitä ja lastaan kohtaan.
Hänhän oli avannut suunsa; kertonut ettei rakasta. Miksi mies ei silloin tehnyt mitään? Jatkoi vaan elämää kuin kuollut tatti ja sitten uhriutuu kun yksi päivä nainen sitten oikeasti lähtee.
Miten niin, eihän hän kertonut mitään näistä tunteista. Ja kun kertoi erosta se oli ilmoitusasia. Mies pyysi terapiaa. Mikään ei käynyt, mihinkään ei suostunut.
Mies ehkä pelasi tietokonetta, mutta myös nainen tuijotti telkkaria. Ei voi vaatia toista luopumaan asiasta X tehden samalla yhtämäärin vastaavaa asiaa. Nämä kaikki kumuloituvat arjen asiat normaalisti selvitetään puhumalla ja huomaamalla molempien tekevän väärin. Nämä asiat eivät yleensä ole erosyitä, jos kommunikoidaan - ellei niillä tietentahtoen ala perustella eroa elämän ja arjen tuntuessa tylsältä projisoiden kumppaniin ne ” tätäkö tämä on ” ajatuksia yms muita sisäisiä kriisejä.
Mieheni ei pelaa meidän suhteessamme. Hän on siis kykenevä olemaan pelaamatta. Olisiko siis kannattanut keskustella, eikä odottaa kristallipallon keräten myrkkyä sisälleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet mennyt uusiperheeseen jos ei ne lapset kiinnosta? Taidat olla aika itsekäs.Millä tavalla olet parempi kuin eronneet?
Valitsin parisuhteen, en niitä lapsia. Mies kosi minua, vaikka tiesi sen, etten halua niitä lapsia elämääni. Niin aviomieheni eksä: kannattiko erota ja saada lapsille tällainen kokemus?
En väitäkään olevani parempi kuin muut eronneet. Väitän vain sitä, että lapsilla on aina paras olla ydinperheessä, ellei siinä ydinperheessä ole todella pahasti jotain kieroutunutta.
Ap
Miksi syyttät miehesi eksää sinun valinnastasi? Itse olet valinnut mennä miehesi kanssa naimisiin tietäen, että paketissa tulee mukana myös lapset.
En ole eroja vastaan, mutta kehottaisin ihmisiä harkitsemaan tarkemminen eroamista lapsien ollessa pieniä. Ei nainen palaudu "normaaliksi" heti synnytyksen jälkeen. Lapsesta tulee naiselle maailman tärkein asia ja kaikki muu unohtuu. Jos on monta lasta, tuo vaihe saattaa kestää vuosia. Vaikka mies tietää että huolehtiva äiti on hyväksi lapselle, tuntee hän jäävänsä ilman huomiota. Hän auttaa vaimoaan, mutta olo on kuin eläisi työkaverin kanssa. Yhtäaikaa nainen miettii mihin tuota miestä edes tarvitsee. Jompi kumpi sitten lopulta turhautuu ja ottaa eron.
Vierailija kirjoitti:
Ihminen myös rakentaa helposti kuplan menneisyyteen. Muistetaan kaikki vähän parempana kuin mitä se oikeasti olikaan. Aika kultaa muistot.
Kyllä siihen ap oli varmasti ihan pätevät syyt miksi ne avioeropaperit silloin muinoin allekirjoitit. Et vaan enää muista sitä kaikkea, ehkä siksi koska nykyinen elämäsi on osittain p*skaa äitipuolen roolissa.
En puhu menneiden muistelemisesta, koska sitä ei koskaan kannata tehdä.
Minun pätevä syyni eropapereiden allekirjoittamiseen oli miehen sivusuhde. Väitän silti, että olisimme päässeet siitä yli, jos olisimme apua hakeneet. Olisin voinut antaa anteeksi. Sitä korttia ei vain koskaan tsekattu. Egoni oli niin nöyryytetty, että juoksin pois ajattelematta. Ajattelematta sitä, mitä kaikkea se tiesi lapsilleni. Lapseni elivät pumpulissa siihen päivään asti, sen jälkeen ovat saaneet sopeutua vaikka mihin. Joista suurimpana se, että minulla ja eksälläni ovat tulehtuneet välit, ja se heijastui lapsiin.
Ps. Kyllä ihminen istuu vaikka seipään nokassa 2 vrk kuukaudessa. Ja minä kestän tuon äitipuolen roolissa oikein hyvin, kun minulla on loistoaikaa 28 vrk kuukaudessa.
Ap
Mä en tajua tätä ketjua ollenkaan. Ap ulisee erojen turhuudesta ja kuitenkin selittää omasta erostaan samaan syssyyn. Sama kun valittaisin rattijuopumuksesta ja kertoisin miten olen aiemmin ajanut jonkun yli humalassa enkä edelleenkään ole mopettanut tissuttelua ratin takana.?
Alue: Aihe vapaa
Mun ratkaisuni on se poliittisesti vielä epäkorrektimpi. Menin liian nuorena naimisiin ns. hyvän miehen kanssa. Suhdetta leimasi alusta alkaen miehen sairaalloinen pidättyväisyys ja äärimmäinen korrektius. Vaikeista asioista ei ole koskaan voinut puhua. Mies ei kaipaa seksiä ja läheisyyttä tai ainakaan ei ilmaise sitä. Tuli kuitenkin kaksi lasta, jotka ovat nyt kouluiässä. 10 vuotta yritin puhua läheisyyden puutteesta, itkin, puhuin, puhuin... Mikään ei muuttunut kuin korkeintaan viikoksi. Olin puutteessa. Kunnes elämääni käveli toinen mies. Sinnittelin vastaan pari vuotta, mutta luonto ajoi tikanpojan puuhun. Mietin eroa suhteen pari ensimmäistä vuotta, mutta tämä toinen mies ei ole sen tyyppinen että hänen kanssaan haluaisin elää koko ajan. Omalle miehelleni kerroin, ehdotin eroa, ei halua. Lasten takia minän en halua perhettä rikkoa. Niinpä olen valinnut elää tilanteessa, jossa minulla on perhe toisen miehen kanssa ja fwb-suhde kodin ulkopuolella. Rakastajalleni olen tehnyt selväksi, että yhteistä elämää en hän en kanssaan haaveile ja suhde kestää sen minkä se kestää. Hänelle sopii tämä järjestely. No niin, alapeukuttakaa.