Olen ehdottomasti avioeroja vastaan - jos oikeasti ajateltaisiin lapsia, niin ei erottaisi alkuunkaan

Vierailija kirjoitti:

Minun lapseni näkivät sairaan parisuhteen. Mies nukkui sohvslla vuosikausia, ei suostunut lomamatkoille minun ja lasten kanssa, ei tehnyt perheen hyväksi mitään. Ei viettänyt aikaa minun tai lasten kanssa. Oikeastaan viimeisinä vuosina ei puhunutkaan juuri mitään. Lapsille syy puhumiseen oli moittiminen.

Meillä täysin sama kuvio. Minä näen että pelastin itseni ja lapseni siltä suhteelta. Miehenkin, ei mies siinä hyvin voinut. Jos joku ajattelee jotain muuta niin voivoi.

Joskus vaikuttaa siltä että ap:n kaltaiset ihmiset ovat vain katkeria, kun muut uskaltaa tehdä isojakin päätöksiä parantaakseen elämäänsä. Itse kitkutellaan huonossa suhteessa.. kärsitään kumppanin ex-liiton lapsista yms. Itsepähän ap olet senkin valinnut joten mitä valitat? Pakko kun ei ole kuin kuolla.

Miehen exä halusi erota, kun kyllästyi, koki rakkauden loppuneen. Eikä siinä sitten mikään auttanut, kun pitä lähteä elämää kokemaan.

Nyt lapsi jojoilee kahden kodin välillä, on vähän rauhaton selittäjä, varmaan ihan vain siksi kun elämä on jatkuvaa siirtymää ja missään ei ole ikinä viikkoa paikallaan. Äitinsä haluaa vapaaksi juhlapyhät, käyttää meitä saadakseen parisuhdeaikaa ja kiukuttee kun ei aina voi saada haluamaansa. Lapsen tunteet kortti vedetään heti esiin, kun halutaan jotain. Vaikka siinä tilanteessa äiti itse haluaa eroon jälkikasvustaan - ja on halunnut lapsen ja isän alunperin erottaa.

Mietin joskus joko sitä harmittaa, onko elämä nyt sitten niin paljon upeampaa, kun piti keskivertomies vaihtaa toiseen tavikseen.

Vierailija kirjoitti:

Lapsia ei tulisi tehdä sellaisen kanssa jota ei voisi kuvitella näkevänsä vierellään loppuelämää. Puolisovalinnassa pitäisi käyttää paljon enemmän harkintaa. Eroja en niin paljoa kritisoi. 

Samaa mieltä.

Itse olen eronnut ja ihan lasten takia. Pahasti päihdeongelmainen(huumeet) mies. En tajua miten tein vielä kaksi lastakin hänen kanssaan!

Olin nuori ja tyhmä. Olisi pitänyt miettiä tarkemmin.

Lapset ei kyllä erosta ole kärsineet kun mies ei muutenkaan paljoa kotona ollut. Toinen oli juuri täyttänyt kolme ja toinen vastasyntynyt kun erottiin lopullisesti eikä miestä sen koommin ole näkynyt.

Siitä vuoden päästä tapasin nykyisen mieheni ja ollaan kuin ydinperhe. Yhdessä ollaan oltu kymmenisen vuotta ja naimisissa ja koko perheellä sama sukunimi. Kaksi lastakin on saatu yhteistä.

Tuon huonon miehen(ex) ansiosta osaan arvostaa hyvää parisuhdetta ja katson pikkuviat läpi sormien.

Miksi minun pitäisi elää ihmisen kanssa jota en rakasta?

Me ollaan kaikki paljon onnellisempia näin kun saadaan viettää laatuaikaa lapsen kanssa joka toinen viikko.

Kun lapsi on isällään teen töitä 8-18 jotta voin tehdä 8-14 työpäivää kun lapsi on minulla.

Samoin tekee lapsen isä.

Hoidan myös miessuhteeni ja ystävien tapaamiset sillä viikolla kun lapsi on isällään. Tämä on tietysti muutamalle onnettomalle ydinperhe mammalle ihan kauhea paikka. Hirveetä valitusta kun näin teen.

Siinähän nyhjäävät onnettomassa suhteessaan ja kiilottavat kruunuaan, aivan sama mulle

Eli teidän mielestä, jotka peukutatte tulee toisen jäädä suhteeseen, jossa toinen ei halua siivota ja jättää puolison tehtäväksi nämä hommat? Joka tottakai johtaa erimielisyyksiin ja romantiikan/rakkauden hiipumiseen. Sitten lapset oppivat, että parisuhteet ovat tuollaisia? että toinen joutuu jatkuvasti taipumaan ja olemaan onneton, koska "ei vaan voi erota". Ei mikään ihme, ettei nuoret halua sitten enää parisuhteisiin, kun pelkäävät, että omakin tulee olemaan sellainen, jossa itse pitää aina sitten taipua ja alistua. 

Ei siitä ole mitään hyötyä lapsille. Kyllä lapset aistivat sen, ettei vanhemmat sovi toisilleen tai tule hyvin toimeen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun lapseni näkivät sairaan parisuhteen. Mies nukkui sohvslla vuosikausia, ei suostunut lomamatkoille minun ja lasten kanssa, ei tehnyt perheen hyväksi mitään. Ei viettänyt aikaa minun tai lasten kanssa. Oikeastaan viimeisinä vuosina ei puhunutkaan juuri mitään. Lapsille syy puhumiseen oli moittiminen.

Meillä täysin sama kuvio. Minä näen että pelastin itseni ja lapseni siltä suhteelta. Miehenkin, ei mies siinä hyvin voinut. Jos joku ajattelee jotain muuta niin voivoi.

Joskus vaikuttaa siltä että ap:n kaltaiset ihmiset ovat vain katkeria, kun muut uskaltaa tehdä isojakin päätöksiä parantaakseen elämäänsä. Itse kitkutellaan huonossa suhteessa.. kärsitään kumppanin ex-liiton lapsista yms. Itsepähän ap olet senkin valinnut joten mitä valitat? Pakko kun ei ole kuin kuolla.

Minähän aloituksessa sanoin, että olen itsekin eronnut. Se olin minä, joka tulosti eropaperit. Eromme oli turhimmasta päästä. Jos apua olisi haettu, niin kaikki olisi voitu pelastaa. Tiedän sen.

Se, että valitan nykyisen aviomieheni lapsista, ei mitenkään liity omaan erooni. Minulla on täydellinen parisuhde nyt, monelta osin parempi kuin ensimmäinen avioliittoni. Mutta lasten takia se ensimmäinen liitto olisi pitänyt yrittää pelastaa.

Ap

Ihmiset ovat nykyään todella itsekeskeisiä ja jatkuvasti pitäisi vain saada henkilökohtaista mielihyvää. Arkea ei kestetä ollenkaan. Some ja perinteinen media vielä ruokkii tätä mielialaa. Ei ihme, etteivät liitot kestä ja onnettomuus lisääntyy, kun ne pienet hyvät arjen asiat eivät nykyajan hedonisteille riitä. Elämän pitäisi olla mielihyväryöppyä toisensa perään.

Vierailija kirjoitti:

Eli teidän mielestä, jotka peukutatte tulee toisen jäädä suhteeseen, jossa toinen ei halua siivota ja jättää puolison tehtäväksi nämä hommat? Joka tottakai johtaa erimielisyyksiin ja romantiikan/rakkauden hiipumiseen. Sitten lapset oppivat, että parisuhteet ovat tuollaisia? että toinen joutuu jatkuvasti taipumaan ja olemaan onneton, koska "ei vaan voi erota". Ei mikään ihme, ettei nuoret halua sitten enää parisuhteisiin, kun pelkäävät, että omakin tulee olemaan sellainen, jossa itse pitää aina sitten taipua ja alistua. 

Ei siitä ole mitään hyötyä lapsille. Kyllä lapset aistivat sen, ettei vanhemmat sovi toisilleen tai tule hyvin toimeen. 

Miksi niitä lapsia sitten tehdään, jos puolisot eivät ole sopivia toisilleen? Kyllä se epäsopivuus on nähtävissä jo alkutaipaleella, ei se ilmaannu vasta vuosien jälkeen.

Toki esimerkkisi johtaa rakkauden hiipumiseen. Miksi sitten ei haeta apua, mitä asialle voi tehdä?

Toki molemmilla osapuolilla on vastuu siitä, että tulee toista vastaan. Mutta jos molemmat vanhemmat välittävät lapsistaa, haluavat näille pelkkää hyvää, niin molemmat yrittävät pitää parisuhteenkin kunnossa.

Ap

Ihmiset on niin itsekeskeisiä nykyään, että heidän on vaikea tulla toimeen yhtään kenenkään kanssa vakituisessa suhteessa. On helpompaa, kun saa olla myös yksin välillä, kuten vuoroviikot lasten kanssa, ja sitten joka toinen viikko yksin tai kenen tahansa kanssa. Se ydinperhe-elämä on uuvuttavaa ja kompromisseja täynnä. Jos vähintään toinen ei ole joustava persoona, niin ero tulee jossain vaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi minun pitäisi elää ihmisen kanssa jota en rakasta?

Me ollaan kaikki paljon onnellisempia näin kun saadaan viettää laatuaikaa lapsen kanssa joka toinen viikko.

Kun lapsi on isällään teen töitä 8-18 jotta voin tehdä 8-14 työpäivää kun lapsi on minulla.

Samoin tekee lapsen isä.

Hoidan myös miessuhteeni ja ystävien tapaamiset sillä viikolla kun lapsi on isällään. Tämä on tietysti muutamalle onnettomalle ydinperhe mammalle ihan kauhea paikka. Hirveetä valitusta kun näin teen.

Siinähän nyhjäävät onnettomassa suhteessaan ja kiilottavat kruunuaan, aivan sama mulle

Kukaan ei herää eräänä aamuna ja totea ettei rakasta vaikka eilen rakasti.

Omassa esimerkissäni miehen exä kertoi tunteneensa välillä niin aiemminkin. Ettei rakasta. Sitten kerran tunne ei lähtenyt pois ja mies lensi pihalle. Siinä vaiheessa sai suunsa vasta auki, kun oli päättänyt - ja nyt ei ole mitään ongelmaa avata suutaan saadakseen sitä ja tätä.

Minusta tämä ex on itse pitkälti syyllinen eroon, vaikka hän varmaan ajattelee, että asiat nyt vaan menivät niin. Hänen olisi kuitenkin pitänyt avata suunsa, hakea apua, yrittää. Kuunnella miehen versio. Mutta hän ei tehnyt yhtään mitään, eli ja ruokki omaa kuplaansa, prosessoi itsekseen ja tuhosi heidän perheensä ja mullisti lapsen elämä. Miksi? Ei oikeastaan miksikään.

Jos en olisi aikoinaan eronnut, minä ja lapseni emme varmaankaan enää olisi elävien kirjoissa. Ap:llehän se ei merkitse mitään kai, mutta kyllä minä silti mieluummin elän kuin olisin edesmennyt, juoppohullun kuoliaaksi pahoinpitelemä. Ja täysin viaton lapseni olisi luultavimmin kokenut vastaavanlaisen kuoleman. Sekö olisi sinulle sopivinta, AP? Nyt hän on fiksu, pitkälle opiskellut ja heti vakituisen työnkin saanut ihminen. Oli onneksi hyvin pieni kun havahduin, että näin ei enää voi jatkua. Lapsen puolesta jatkuva pelkääminen sai toimimaan, vaikka olinkin täysin alistettu ja rääkätty.

(en ikäväkseni omannut ennustajaeukon lahjoja ja myönnän olleeni tyhmä, hyvin nuori, sinisilmäinen, täysin kokematon ihmissuhteissa eli sopivaa riistaa juuri tälle "mies"tyypille)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi minun pitäisi elää ihmisen kanssa jota en rakasta?

Me ollaan kaikki paljon onnellisempia näin kun saadaan viettää laatuaikaa lapsen kanssa joka toinen viikko.

Kun lapsi on isällään teen töitä 8-18 jotta voin tehdä 8-14 työpäivää kun lapsi on minulla.

Samoin tekee lapsen isä.

Hoidan myös miessuhteeni ja ystävien tapaamiset sillä viikolla kun lapsi on isällään. Tämä on tietysti muutamalle onnettomalle ydinperhe mammalle ihan kauhea paikka. Hirveetä valitusta kun näin teen.

Siinähän nyhjäävät onnettomassa suhteessaan ja kiilottavat kruunuaan, aivan sama mulle

Kukaan ei herää eräänä aamuna ja totea ettei rakasta vaikka eilen rakasti.

Omassa esimerkissäni miehen exä kertoi tunteneensa välillä niin aiemminkin. Ettei rakasta. Sitten kerran tunne ei lähtenyt pois ja mies lensi pihalle. Siinä vaiheessa sai suunsa vasta auki, kun oli päättänyt - ja nyt ei ole mitään ongelmaa avata suutaan saadakseen sitä ja tätä.

Minusta tämä ex on itse pitkälti syyllinen eroon, vaikka hän varmaan ajattelee, että asiat nyt vaan menivät niin. Hänen olisi kuitenkin pitänyt avata suunsa, hakea apua, yrittää. Kuunnella miehen versio. Mutta hän ei tehnyt yhtään mitään, eli ja ruokki omaa kuplaansa, prosessoi itsekseen ja tuhosi heidän perheensä ja mullisti lapsen elämä. Miksi? Ei oikeastaan miksikään.

Minun mieheni exä ei kestänyt sitä, että sattuneista syistä aikaisempi runsas raha loppui. Kiukkusi sitä, kun ei ole rahaa, ja päätti ottaa eron. Ei eron jälkeen antanut miehen edes tavata lapsiaan, ellei tämä maksa.

Mullisti näin lastensa elämän. Rahan takia. Rahan, joka ei edes lisääntynyt eron myötä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi minun pitäisi elää ihmisen kanssa jota en rakasta?

Me ollaan kaikki paljon onnellisempia näin kun saadaan viettää laatuaikaa lapsen kanssa joka toinen viikko.

Kun lapsi on isällään teen töitä 8-18 jotta voin tehdä 8-14 työpäivää kun lapsi on minulla.

Samoin tekee lapsen isä.

Hoidan myös miessuhteeni ja ystävien tapaamiset sillä viikolla kun lapsi on isällään. Tämä on tietysti muutamalle onnettomalle ydinperhe mammalle ihan kauhea paikka. Hirveetä valitusta kun näin teen.

Siinähän nyhjäävät onnettomassa suhteessaan ja kiilottavat kruunuaan, aivan sama mulle

Kukaan ei herää eräänä aamuna ja totea ettei rakasta vaikka eilen rakasti.

Omassa esimerkissäni miehen exä kertoi tunteneensa välillä niin aiemminkin. Ettei rakasta. Sitten kerran tunne ei lähtenyt pois ja mies lensi pihalle. Siinä vaiheessa sai suunsa vasta auki, kun oli päättänyt - ja nyt ei ole mitään ongelmaa avata suutaan saadakseen sitä ja tätä.

Minusta tämä ex on itse pitkälti syyllinen eroon, vaikka hän varmaan ajattelee, että asiat nyt vaan menivät niin. Hänen olisi kuitenkin pitänyt avata suunsa, hakea apua, yrittää. Kuunnella miehen versio. Mutta hän ei tehnyt yhtään mitään, eli ja ruokki omaa kuplaansa, prosessoi itsekseen ja tuhosi heidän perheensä ja mullisti lapsen elämä. Miksi? Ei oikeastaan miksikään.

Anteeksi nyt vain mutta sinä et tiedä p*skaakaan heidän suhteestaan, vai olitko kärpäsenä katossa? Se mitä sulle asiasta kerrotaan ei todellakaan ole sama kuin totuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli teidän mielestä, jotka peukutatte tulee toisen jäädä suhteeseen, jossa toinen ei halua siivota ja jättää puolison tehtäväksi nämä hommat? Joka tottakai johtaa erimielisyyksiin ja romantiikan/rakkauden hiipumiseen. Sitten lapset oppivat, että parisuhteet ovat tuollaisia? että toinen joutuu jatkuvasti taipumaan ja olemaan onneton, koska "ei vaan voi erota". Ei mikään ihme, ettei nuoret halua sitten enää parisuhteisiin, kun pelkäävät, että omakin tulee olemaan sellainen, jossa itse pitää aina sitten taipua ja alistua. 

Ei siitä ole mitään hyötyä lapsille. Kyllä lapset aistivat sen, ettei vanhemmat sovi toisilleen tai tule hyvin toimeen. 

Miksi niitä lapsia sitten tehdään, jos puolisot eivät ole sopivia toisilleen? Kyllä se epäsopivuus on nähtävissä jo alkutaipaleella, ei se ilmaannu vasta vuosien jälkeen.

Toki esimerkkisi johtaa rakkauden hiipumiseen. Miksi sitten ei haeta apua, mitä asialle voi tehdä?

Toki molemmilla osapuolilla on vastuu siitä, että tulee toista vastaan. Mutta jos molemmat vanhemmat välittävät lapsistaa, haluavat näille pelkkää hyvää, niin molemmat yrittävät pitää parisuhteenkin kunnossa.

Ap

Luuletko, että ihmiset pysyvät samanlaisina koko elämän ajan? Tai että omat ajatukset ja tunteet siitä, mitä odottaa parisuhteilta eivät muutu? Varsinkin nuorena ihmiset yleisemmin ovat enemmän taipuvaisempia miellyttämään toisia, mutta kun tulee ikää niin yleisemmin silloin tajutaan, että on oikein myös haluta sellaisen kumppanin, joka myöskin tekee asioita kotona ja panostaa suhteeseen yhtä paljon kuin itse. 

Ja välttämättä aina se toinen puoliso ei halua hakea apua, tai ei tee sen parisuhteen eteen mitään. Ei silloin auta vaikka kuinka itse yrittäisi tehdä, jos toinen ei oikeasti yritä ja halua tehdä mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Jos en olisi aikoinaan eronnut, minä ja lapseni emme varmaankaan enää olisi elävien kirjoissa. Ap:llehän se ei merkitse mitään kai, mutta kyllä minä silti mieluummin elän kuin olisin edesmennyt, juoppohullun kuoliaaksi pahoinpitelemä. Ja täysin viaton lapseni olisi luultavimmin kokenut vastaavanlaisen kuoleman. Sekö olisi sinulle sopivinta, AP? Nyt hän on fiksu, pitkälle opiskellut ja heti vakituisen työnkin saanut ihminen. Oli onneksi hyvin pieni kun havahduin, että näin ei enää voi jatkua. Lapsen puolesta jatkuva pelkääminen sai toimimaan, vaikka olinkin täysin alistettu ja rääkätty.

(en ikäväkseni omannut ennustajaeukon lahjoja ja myönnän olleeni tyhmä, hyvin nuori, sinisilmäinen, täysin kokematon ihmissuhteissa eli sopivaa riistaa juuri tälle "mies"tyypille)

Luepa koko ketju

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi minun pitäisi elää ihmisen kanssa jota en rakasta?

Me ollaan kaikki paljon onnellisempia näin kun saadaan viettää laatuaikaa lapsen kanssa joka toinen viikko.

Kun lapsi on isällään teen töitä 8-18 jotta voin tehdä 8-14 työpäivää kun lapsi on minulla.

Samoin tekee lapsen isä.

Hoidan myös miessuhteeni ja ystävien tapaamiset sillä viikolla kun lapsi on isällään. Tämä on tietysti muutamalle onnettomalle ydinperhe mammalle ihan kauhea paikka. Hirveetä valitusta kun näin teen.

Siinähän nyhjäävät onnettomassa suhteessaan ja kiilottavat kruunuaan, aivan sama mulle

Kukaan ei herää eräänä aamuna ja totea ettei rakasta vaikka eilen rakasti.

Omassa esimerkissäni miehen exä kertoi tunteneensa välillä niin aiemminkin. Ettei rakasta. Sitten kerran tunne ei lähtenyt pois ja mies lensi pihalle. Siinä vaiheessa sai suunsa vasta auki, kun oli päättänyt - ja nyt ei ole mitään ongelmaa avata suutaan saadakseen sitä ja tätä.

Minusta tämä ex on itse pitkälti syyllinen eroon, vaikka hän varmaan ajattelee, että asiat nyt vaan menivät niin. Hänen olisi kuitenkin pitänyt avata suunsa, hakea apua, yrittää. Kuunnella miehen versio. Mutta hän ei tehnyt yhtään mitään, eli ja ruokki omaa kuplaansa, prosessoi itsekseen ja tuhosi heidän perheensä ja mullisti lapsen elämä. Miksi? Ei oikeastaan miksikään.

Anteeksi nyt vain mutta sinä et tiedä p*skaakaan heidän suhteestaan, vai olitko kärpäsenä katossa? Se mitä sulle asiasta kerrotaan ei todellakaan ole sama kuin totuus.

Edellisen kirjoittajan kuvaus oli oikein hyvin kuvattu, miten ihminen elää omassa kuplassaan. Noinhan se usein käy. Elämässä yleensäkin. Kaikissa kriiseissä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi minun pitäisi elää ihmisen kanssa jota en rakasta?

Me ollaan kaikki paljon onnellisempia näin kun saadaan viettää laatuaikaa lapsen kanssa joka toinen viikko.

Kun lapsi on isällään teen töitä 8-18 jotta voin tehdä 8-14 työpäivää kun lapsi on minulla.

Samoin tekee lapsen isä.

Hoidan myös miessuhteeni ja ystävien tapaamiset sillä viikolla kun lapsi on isällään. Tämä on tietysti muutamalle onnettomalle ydinperhe mammalle ihan kauhea paikka. Hirveetä valitusta kun näin teen.

Siinähän nyhjäävät onnettomassa suhteessaan ja kiilottavat kruunuaan, aivan sama mulle

Kukaan ei herää eräänä aamuna ja totea ettei rakasta vaikka eilen rakasti.

Omassa esimerkissäni miehen exä kertoi tunteneensa välillä niin aiemminkin. Ettei rakasta. Sitten kerran tunne ei lähtenyt pois ja mies lensi pihalle. Siinä vaiheessa sai suunsa vasta auki, kun oli päättänyt - ja nyt ei ole mitään ongelmaa avata suutaan saadakseen sitä ja tätä.

Minusta tämä ex on itse pitkälti syyllinen eroon, vaikka hän varmaan ajattelee, että asiat nyt vaan menivät niin. Hänen olisi kuitenkin pitänyt avata suunsa, hakea apua, yrittää. Kuunnella miehen versio. Mutta hän ei tehnyt yhtään mitään, eli ja ruokki omaa kuplaansa, prosessoi itsekseen ja tuhosi heidän perheensä ja mullisti lapsen elämä. Miksi? Ei oikeastaan miksikään.

Ihan tyypillinen tapaus. Itsekin kokenut. Katkeruus jäi etenkin lasten puolesta, kyllä se sellainen trauma on kasvavalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli teidän mielestä, jotka peukutatte tulee toisen jäädä suhteeseen, jossa toinen ei halua siivota ja jättää puolison tehtäväksi nämä hommat? Joka tottakai johtaa erimielisyyksiin ja romantiikan/rakkauden hiipumiseen. Sitten lapset oppivat, että parisuhteet ovat tuollaisia? että toinen joutuu jatkuvasti taipumaan ja olemaan onneton, koska "ei vaan voi erota". Ei mikään ihme, ettei nuoret halua sitten enää parisuhteisiin, kun pelkäävät, että omakin tulee olemaan sellainen, jossa itse pitää aina sitten taipua ja alistua. 

Ei siitä ole mitään hyötyä lapsille. Kyllä lapset aistivat sen, ettei vanhemmat sovi toisilleen tai tule hyvin toimeen. 

Miksi niitä lapsia sitten tehdään, jos puolisot eivät ole sopivia toisilleen? Kyllä se epäsopivuus on nähtävissä jo alkutaipaleella, ei se ilmaannu vasta vuosien jälkeen.

Toki esimerkkisi johtaa rakkauden hiipumiseen. Miksi sitten ei haeta apua, mitä asialle voi tehdä?

Toki molemmilla osapuolilla on vastuu siitä, että tulee toista vastaan. Mutta jos molemmat vanhemmat välittävät lapsistaa, haluavat näille pelkkää hyvää, niin molemmat yrittävät pitää parisuhteenkin kunnossa.

Ap

Luuletko, että ihmiset pysyvät samanlaisina koko elämän ajan? Tai että omat ajatukset ja tunteet siitä, mitä odottaa parisuhteilta eivät muutu? Varsinkin nuorena ihmiset yleisemmin ovat enemmän taipuvaisempia miellyttämään toisia, mutta kun tulee ikää niin yleisemmin silloin tajutaan, että on oikein myös haluta sellaisen kumppanin, joka myöskin tekee asioita kotona ja panostaa suhteeseen yhtä paljon kuin itse. 

Ja välttämättä aina se toinen puoliso ei halua hakea apua, tai ei tee sen parisuhteen eteen mitään. Ei silloin auta vaikka kuinka itse yrittäisi tehdä, jos toinen ei oikeasti yritä ja halua tehdä mitään. 

Olin ekassa avioliitossani 20 vuotta. Tiedän kyllä, mitä miellyttäminen tai muuttuminen tarkoittaa tai erilleen kasvaminen tarkoittaa. Tiedän myös, että toiselle pitää puhua, jotta pariskunta kasvaa samaan suuntaan. Ja tiedän, että rakkaus hyväksyy toisen sellaisena kuin tämä on. Vaikka olisi erilainen kuin minä.

Tietty molemmilla osapuolilla pitää olla sama tahtotila. Yksin ei voi muuttaa.

Ap

Olen tosi iloinen, että vanhempani erosivat.

Avioero voi olla lapsille tosi huojentava kokemus, jos on joutuneet elämään riitojen ja jatkuvien erimielisyyksien keskellä. Avioeron voi hoitaa myös aikuismaisesti, kasten ehdoilla. Uusperheet voivat toimia, lapset voi saada niiden kautta kaksi ihanaa perhettä ja kotia, ja sisaruksia. Ei kaikki ole niin mustavalkoista.