Lue keskustelun säännöt.
Vuoroviikkoasuminen ei palvele lasta
18.01.2019 |
Tälläkin viikolla tapasin kaksi nuorta jotka suunnittelevat peruskoulun jälkeiset opintonsa sillä perusteella että voivat muuttaa omilleen ja päästä vihdoin jokaviikkoisesta reissaamisesta loukkaamatta ja valitsematta kumpaakaan vanhempaa. Eivätkä olleet ensimmäiset tai viimeiset.
Kommentit (363)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi varmaan parempi että vanhemmat vaihtaisivat kämppää vuoroviikoin eivätkä lapset.
Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.
Pahinta on se että lapsi vaihtaa kotia päiväkotiviikon päätteeksi niin että aamulla tuodaan lapsi nyssäköineen ja pussukoineen päiväkotiin ja iltapäivällä toinen vanhempi hakee lapsen päiväkodista omalle viikolleen. Tätä olen joskus lastenhoitajana joutunut todistamaan. Pahimmassa tapauksessa kun vanhemmat eivät voi edes vaihtaa sanaakaan keskenään vaan tappelut koitetaan käydä päiväkodin henkilökunnan kautta.
Toki itsekkin eronneena vanhempana ymmärrän että joka tapauksessa se lapsen "jakaminen" on vaikeaa eikä mitään yhtä kaikille sopivaa mallia ole olemassakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No missä sitä saa sitten uuden kanssa rauhassa kuksia? Lapsivapaata ja mikä se toinen sana näillä vastuuttomilla on? Hengähdystauko?
Vierailija kirjoitti:
Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.
Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.
Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)
T. vuoroasujien äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se palvelee tietyssä iässä
Ja se ikä on...?
En epäile aloittajan kokemusta, mutta en lähtisi yleistämäänkään, saati syyllistämään. Totta, on varmasti eroperheitä, joissa lapsen etu jää vanhempien katkeruuden ja riitojen jalkoihin, ja se on surullista. On kuitenkin myös paljon sellaisia eroperheitä, joissa aidosti mennään lasten etu edellä. Ero on traumaattinen kokemus koko perheelle, ja varmasti suurin osa vanhemmista tekee parhaansa. He tarvitset tukea, ei syyllistämistä. Syyllisyyttä he tuntevat jo ihan riittävästi ilmankin. Ja ne vanhemmat ovat niitä, jotka tästäkin aloituksesta syyllistyvät. Eivät ne, jotka jo lähtökohtaisesti ajattelevat vain itseään.
Parempaa viikonloppua kaikille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toki itsekkin eronneena vanhempana ymmärrän että joka tapauksessa se lapsen "jakaminen" on vaikeaa eikä mitään yhtä kaikille sopivaa mallia ole olemassakaan.
Olen samaa mieltä siitä, että yhtä kaikille sopivaa mallia ei ole. Siksi jokaisen perheen pitää etsiä itselleen sopiva asumisjärjestely. Mutta minusta eeon jälkeen vanhempien pitäisi nimenomaan pyrkiä mainitsemaasi "lapsen jakamiseen", koska lapsella on yhtäläinen oikeus molempiin vanhempiinsa! Se että aikuisen on vaikeaa jakaa lapsi exänsä kanssa, ei ole mikään syy omia lasta vain itselleen eroon jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.
Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.
Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)
T. vuoroasujien äiti
Vai olisiko sittenkin niin, että sinä et vain pysty myöntämään itsellesi, että erotessasi veit lapsiltasi oikeuden kotiin. Päätöstä ei tehty lasten parhaaksi. Jos olisitte ajatelleet lapsia, he asuisivat yhdessä pysyvässä kodissa ja sinä ja ex-miehesi vaihtaisitte kotia viikoittain. Miksi ette tehneet niin? Anna kun arvaan: Koska aikuiset eivät halua vaihtaa asuntoa viikon välein mutta vaativat tätä silti omilta lapsiltaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa mieltä nuorten kanssa työskentelevänä. Jos kysyy nuorelta että kerrotko itse vai soitanko minä niin usein vastaus on että soita sinä kun en minä muista kun nähdään vasta ensi viikolla. Ja kun soittaa vanhemmalle ja kysyy juttelitteko lapsen kanssa niin ei muistettu kun lapsi oli just silloin toisella vanhemmalla ja sitten asia unohtui. Lapsen vastuulla on ihan hirveä määrä tiedon kulkua, ja vaikka osaa se puheyhteys olla rikki ydinperheessäkin, niin useammin siellä edes toinen vanhemmista pitää lankoja käsissään. Vuoroviikkoasujilla molemmat tuntuu monesti luovuttaneen, onko se sitten tuota Sinkkosen artikkelissa mainittua uupumista.
Itse tapaan työssäni joka viikko yli 20 juuri peruskoulun päättänyttä. Kukaan ei ole vastaava syytä kertonut omilleen muuttamiselle. Aina syynä on ollut pitkä koulumatka. Vuoroviikkoasujia on tuon ikäisissä paljon ja tuon ikäsillä en oo enää kuullu, ku et hyvin toimii. Joku joskus sanonu et alkuun oli raskasta, kun tavaroita piti kuskaa paikasta toisee. Paljon on myös niitä, jotka saa tossa iässä päättää kui paljo on kummankin vanhemman luona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.
Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.
Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)
T. vuoroasujien äiti
Koska minulla on iso auto, olin äideistä se, joka kuskasi nuoria vähän sinne ja tänne. Kuuntelin takapenkkikeskusteluja tyrmistyneenä joskus ."voi v***, mun pitää mennä ens viikoksi iskän luo." " Voit tulla käymään vasta parin viikon päästä,kun oon kotona, mun pitää olla (isä tai äiti) luona tää viikko", "En voi tulla taaskaan sählymatseihin, kun mulla on isä/äiti viikko"
Kertaakaan en kuullut nuorten itse kertovan, että kivaa, kun saan olla joka toisen viikon jommassa kummassa kodissa. Yleensä se oli, että v**u, kun taas ens viikko on p*'ska,kun pitää olla siellä jomman kumman kodissa.
Silloin itse mietin, että jos eroaisimme miehen kanssa, en itse pystyisi yksin omakotitaloamme pitämään, joten lapset saisivat jäädä siihen isänsä kanssa ja minä muuttaisin etä-äidiksi ja koti säilyisi heille edelleen ainoana kotina.
Vierailija kirjoitti:
En epäile aloittajan kokemusta, mutta en lähtisi yleistämäänkään, saati syyllistämään. Totta, on varmasti eroperheitä, joissa lapsen etu jää vanhempien katkeruuden ja riitojen jalkoihin, ja se on surullista. On kuitenkin myös paljon sellaisia eroperheitä, joissa aidosti mennään lasten etu edellä. Ero on traumaattinen kokemus koko perheelle, ja varmasti suurin osa vanhemmista tekee parhaansa. He tarvitset tukea, ei syyllistämistä. Syyllisyyttä he tuntevat jo ihan riittävästi ilmankin. Ja ne vanhemmat ovat niitä, jotka tästäkin aloituksesta syyllistyvät. Eivät ne, jotka jo lähtökohtaisesti ajattelevat vain itseään.
Parempaa viikonloppua kaikille!
Minä uskon, että näiden vanhempien vilpitön tarkoitus on ollut tarjota mahdollisimman läheinen suhde molempiin vanhempiin ja osoittaa lapselle että me molemmat rakastetaan sinua ja katso nyt miten reilusti ja tasapuolisesti me pystytään nämä asiat sopimaan koska sinä olet tärkein.
Siksi minusta onkin hyvä, että sanotaan ääneen, että vuoroviikkoasuminen ei välttämättä ole lapselle usein hyvä. Jos sitä ei saa kritisoida, ne hyvää tarkoittavat vanhemmat tekevät jatkossakin huonoja ratkaisuja luullen niitä parhaiksi.
Toki vuoroviikkoasuminen ei aina ole huono tai joku muu aina parempi, mutta minusta vuoroviikkoasuminen kuormituksesta lapsille puhutaan liian vähän kun suojellaan vanhempia pahalta mieleltä.
Vierailija kirjoitti:
No missä sitä saa sitten uuden kanssa rauhassa kuksia? Lapsivapaata ja mikä se toinen sana näillä vastuuttomilla on? Hengähdystauko?
Miten niin vastuuttomilla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.
Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.
Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)
T. vuoroasujien äiti
Koska minulla on iso auto, olin äideistä se, joka kuskasi nuoria vähän sinne ja tänne. Kuuntelin takapenkkikeskusteluja tyrmistyneenä joskus ."voi v***, mun pitää mennä ens viikoksi iskän luo." " Voit tulla käymään vasta parin viikon päästä,kun oon kotona, mun pitää olla (isä tai äiti) luona tää viikko", "En voi tulla taaskaan sählymatseihin, kun mulla on isä/äiti viikko"
Kertaakaan en kuullut nuorten itse kertovan, että kivaa, kun saan olla joka toisen viikon jommassa kummassa kodissa. Yleensä se oli, että v**u, kun taas ens viikko on p*'ska,kun pitää olla siellä jomman kumman kodissa.
Silloin itse mietin, että jos eroaisimme miehen kanssa, en itse pystyisi yksin omakotitaloamme pitämään, joten lapset saisivat jäädä siihen isänsä kanssa ja minä muuttaisin etä-äidiksi ja koti säilyisi heille edelleen ainoana kotina.
Toi nyt ei kyllä kerro oikeasti yhtään mitään.... Ihan tyytyväinen mäkin olen siitä, että mulla on työpaikka, josta saan rahaa, vaikka asenne siihen on ihan samanlainen.
Ystäväni perheessä on virallisesti vuoroviikkoasuminen ja se toimii hyvin. Käytännössä oikea koti on äidillä ja puhuvat siis tästä kodista kotina ja isän kodista isällä olemisena. Systeemin paras puoli on se, että vanhemmat asuvat alle kilometrin päässä toisistaan, joten vaihto on nopeaa eikä siitä ole luotu pakkoa. Isällä on paljon työmatkoja, joten käytännössä viikko-viikko-asuminen on sitä, että isän luona vietetään 3-4 päivää ja äidin luona sitten taas kokonainen viikko. Vanhemmat ovat puheväleissä, viettävät lasten juhlat ja kaikki juhlapyhätkin yhdessä. Nyt kun lapset ovat teinejä, on yksi vähän enemmän isän luona eli käytännössä aina kuin vain mahdollista ja kaksi muuta sitten enemmänkin vierailevat siellä.
Toisaalta työn kautta tapaan koko ajan lapsia, joilla koulukirjoja, harrastusvälineitä ja vaatteita on aina väärässä paikassa ja jossa vanhemmat ovat ihan pihalla lapsen menemisistä ja tekemisistä, kun "se tapahtui silloin kun oli isällään, puhu siitä isälle". Lastan ei pidetä kokonaisuutena vaan enemmänkin "minun luonani kaikki on hyvin" -kategoriassa aivan kuin lapsi voisi kääntää päässään olevasta katkaisimesta, miten käyttäytyy ja mitä pään sisällä tapahtuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.
Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.
Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)
T. vuoroasujien äiti
Vai olisiko sittenkin niin, että sinä et vain pysty myöntämään itsellesi, että erotessasi veit lapsiltasi oikeuden kotiin. Päätöstä ei tehty lasten parhaaksi. Jos olisitte ajatelleet lapsia, he asuisivat yhdessä pysyvässä kodissa ja sinä ja ex-miehesi vaihtaisitte kotia viikoittain. Miksi ette tehneet niin? Anna kun arvaan: Koska aikuiset eivät halua vaihtaa asuntoa viikon välein mutta vaativat tätä silti omilta lapsiltaan.
Sivusta kommentoin tähän, että melko kärjistynyt näkemys tällä kommentoijalla. Näistä vuoroviikkotapaamisista kun ulkopuolisin silmin väännetään, halutaan nähdä aina vain ne huonosti hoidetut erot.
Olen itse eroperheestä, joissa tapaamiset hoidettiin vuoroviikkosysteemillä. Minulla oli kaksi kotia, mutta ennenkaikkea kaksi, yhtälaisesti läsnä olevaa vanhempaa. Isä jäi monille kavereille hyvin etäiseksi muututtuaan viikonloppuiskäksi joka vierraantui äidin ja lasten muodostamasta uudesta ydinperheestä. Minulla isä oli läsnä ja vastuussa, meillä on nykyäänkin hyvät ja läheiset välit. Isä on ihminen jolle kerron elämäni isot asiat aina ensimmäisenä. Kaikkea tätä edesauttoi se, että vanhempani pysyivät eron jälkeen hyvissä väleissä, asuivat lähekkäin (kodeilla välimatkaa 2 km) ja miettivät aina meidän lapsien edun ensin.
Ihmettelen aina tämän "pysyvän kodin" jankkaamista. Omasta kokemuksesta kodin tekevät ensisijaisesti ihmiset, eivät samoina pysyvät seinät. Vuoroviikkosysteemissä toisen asunto ei jää pelkäksi kyläilypaikaksi. Itse arvostin lapsena molempien vanhempien läsnäoloa enemmän kuin seiniä.
Tokihan se hienoa olisi, että jokaisella olisi varaa hankkia oma asunto suunnilleen jokaiselle perheenjäsenelle sitä mukaan kun niitä syntyy :D
Kokemusta omaamatta voisin sanoa, että olen samaa mieltä. (Olen silti eroperheestä. Onneksi mulla oli yksi pysyvä koti.)