Eroan vaimostani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä palstalla yleisin eron syy on toisen tekemättömyys, mikä on väärin. Mutta, toisen tahallinen kiusanteko, mustä aiheutuu vielä taloudellista tappiota on minusta paljon pahempaa. Miksi edes kukaan tekew kiusaa puolisolleen.

Minä myös harkitsen eroa avopuolisostani vähän vastaavasta syystä, osa hänen tekemisistään on alkanut tuntua kiusanteolta. Hänellä on paljon ärsyttäviä tapoja, joita ei suostu muuttamaan. Teen työtä, jossa on jatkuva meteli ja kaipaan kotona rauhaa sekä kunnon yöunia. Vapaapäiväni aamuna saatan kuitenkin herätä siihen, että mies kuuntelee lujalla yhtä kappaletta repeatilla toista tuntia. Iltaisin hän katselee YouTube-videoita sängyssä ilman kuulokkeita, kun minä yritän rauhoittua saadakseni unen päästä kiinni. Tuntuu kohtuuttomalta, että käymme saman keskustelun joka ilta: pyydän miestä laittamaan kuulokkeet ja mies huokaa, kuinka minä vain nalkutan eikä hän saa tehdä mitään, mitä haluaa.

Nämä voivat kuulostaa ihan pikku jutuilta, mutta ne alkavat toistuessaan muuttua isommiksi kysymyksiksi toisen kunnioittamisesta ja välittämisestä. Tuntuu, ettei mies välitä minusta ja työstäni yhtään. Turhautuneisuuttani lisää se, että työni on miehen työtä vaativaampaa ja tienaan miestä selvästi enemmän. Vastaan suuremmasta osasta kulujamme. Jo siksi toivoisin, että hän osaltaan huomioisi levon tarpeeni.

Itse herkkäunisena tuo olisi itselle kova juttu. Varsinkin tuo miehen välinpitämättömyys. Oma mieheni kuorsaa, mille hän ei voi mitään mutta nukun sen vuoksi eri huoneessa. Voisitko sinäkin?

Asumme kaksiossa, joten möykkää ei pääse minnekään pakoon, eikä olohuoneen sohvalla nukkuminen ole kestävä ratkaisu. Joskus olen tehnyt kyllä sitäkin hermot menetettyäni. Minulle sopisi toki muuttaa isompaankin, mutta koska mies ei juuri pysty osallistumaan asumiskustannuksiin, on meidän tyydyttävä pieneen asuntoon.

Tämä on kompromissin tekemisen näkökulmasta vaikea asia. Jompikumpi joutuu joustamaan. Ehkä meidän pitäisi vain etsiä kumppanit, joiden vuorokausirytmit ja arjen tavat sopivat paremmin yhteen. Toisaalta kaikilla on omat vikansa, eikä etukäteen voi tietää, mikä nousee kynnyskysymykseksi kenenkin kohdalla.

Jos et halua välttämättä erota niin omat asunnot ehdottomasti! Sinä voit hommata sellaisen kun tulotasollasi saat, mies tyytykööt sitten vaikka yksiöön missä saa mekastaa niin paljon kuin haluaa.

Tuo on hyvä idea. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaimollanikin on myös jonkinlainen pakkomielle tavaroihin ja niiden jatkuvaan pohtimiseen. Yhtäältä asia on ymmärrettävä, koska useampi kasvava lapsi väkisinkin pakottaa melkoiseen osto-, kierrätys- ja myyntiliiketoimintaan jatkuvana prosessina. Se on ihan normaalia mielestäni.

Mutta yli ampuu siinä, että vaimo uhriutuu siitä, että muiden tavaroita on liikaa ja hän on jo kaikesta omastaan luopunut eikä voi tilanpuutteen vuoksi muka hankkia haluamiaan asioita. Tietenkin syyllistäminen kohdistuu paljolti minuun. Kuitenkin esim. vaatteita minulla on alle puolet siitä määrästä, mitä hänellä. 

Vaatteiden lisäksi asunnon sisätiloissa ei sitten oikeastaan minun tavaroitani olekaan, kuin vähäinen määrä kirjoja, herätyskello sekä läjä lukemattomia lehtiä + hygieniatarvikkeet. Suurin osa mun materiaalisesta omaisuudestani on erilaisissa ulkorakennuksissa. Sitä toki on paljon. Harrastusvälineitä, työkaluja, koneita, monenlaisia tarvikkeita ja aineita, miljoonalaatikoita, eritasoista romua ja roinaa. Mutta jotenkin se vaan olen juuri minä, jonka pitäisi aktivoitua hävittämään kaikkea. Ja tätä kaikkea tarpeellista meikäläisen roinaa hänkin nyt erityisesti himoitsee päästä hävittämään. 

Mainittakoon tästä vaimon tavaranhävitysvimmasta viime ajoilta anekdootti. Pihallamme, jossa kyllä tilaa riittää, oli kaksi vanhaa autoamme, arkikäytöstä poistettuja. Kuitenkin pikkuvikaisia ja sinänsä joko korjattavissa tai myytävissä vähintään varaosiksi tai peltoautokäyttöön. Toinen oli jopa mulla käytössä metsätyövehkeiden liikkuvana varastona, olihan kyseessä nelivetoinen farmari, jonne mahtui helposti raivaussahat sun muut ja jolla pääsi ajamaan huonompiakin metsäteitä työmaalle saakka, tarvitsematta varoa auton kolhimista tai sisätilojen siisteyttä. Olin kerran viikonlopun poissa kotoa, jona aikana vaimo olikin täysin omatoimisesti päättänyt hävittää nämä autot. Romunkerääjä oli hakenut toisen pois ja toisestakin jo olivat sopineet. Vaimo oli oikein ylpeä siitä, että hän pääsi minun autoistani eroon näin kätevästi ja omatoimisesti ihan ilmaiseksi. Nyt sitten ne raivaussahat sun muut lojuvat autotallin lattialla, koska niille ei ole muuta paikkaa, ja ne ovat seuraava valituksenaihe, kun autotalli on näin tukossa, eikä sinne mahdu mitään, autoa nyt varsinkaan. Kun lähden metsätöihin, on mun sitten ne kamat aina joka kerta nosteltava erikseen normiautooni ja sieltä pois, koska sillä on muutakin käyttöä eikä ne mahdu olemaan kyydissä koko ajan. 

Usein olen joutunut pelastamaan vaimon siivousvimman kynsistä paljon tavaraa. Romukasoista, joita hän on ollut hävittämässä, olen keräillyt takaisin varastoihin käyttämättömiä maaleja ja kemikaaleja, rautaputkea, vesipumppuja, kaikenlaista täysin hyödyllistä. Hän ei ymmärrä monien materiaalien tai tavaroiden käyttötarkoitusta tai sitä, että ne ovat risoinakin vielä hyödyllisiä joko varaosina tai kunnostettavina, tai että niistä voi saada materiaaleja johonkin muuhun tarpeeseen, että tämä kaikki on pitkällä aikavälillä hyödyllistä ja säästäväistä. 

Niin, enkä ole mikään hamstraaja vaan osaan kyllä hävittää käyttökelvotonta ja tarpeetonta tavaraa sekä varsinaista jätettä. Olen nurkista siivoillut useita auton peräkärryllisiä joka vuosi kaikkea moskaa; sekä ikivanhaa että hiljalleen uutta kertyvää. Tasapaino on mielestäni hyvä, mutta vaimo ei vaan sitä tahdo käsittää, että sellainenkin voi olla hyödyllistä ja tarpeellista, jota ei juuri eilen tarvittu. Mun roinat ei edes haittaa arkea eikä niitä näe jos ei varta vasten mene katsomaan.

Itsekin myönnät, että romua on paljon, pihassa kaksi romuautoakin. Jos et halua luopua romusta, niin vaimollasi ei oikein ole muuta keinoa kuin lajitella itse. Romuautot pihassa ovat karsean näköisiä, ymmärrän hyvin. Ja miten on mahdollista, että olet siivonnut pihastanne useita auton peräkärryllisiä joka vuosi moskaa? Tuosta kaikesta välittyy kuva, että pihanne on muistuttanut kaatopaikkaa. En yhtään ihmettele, että vaimon sietokyky alkaa olla koetteilla. Oletko miettinyt, että tässä saattaa olla jopa eron ainekset, jos itsestäänselvistä asioista pitää riidellä ja väkisin viedä romua ja roskaa roskikseen, tavaroita ei panna paikoilleen, roskia roskikseen, jolloin sitä kertyy vuosittain peräkärrytolkulla pihamaalle. Nyt mies herätys! Jos et ymmärrä, niin kyse taitaa olla hamstraus sairaudesta. 

Sinä kehittelet nyt oletuksia jotka eivät perustu kirjoittamaani tai ovat suorastaan sen vastaisia. Esimerkiksi nämä romuautot eivät ole olleet mitään ruosteläjiä vaan ihan tavallisen auton näköisiä normaaleja autoja, ulkoisesti täysin nättejä. Ne vaan ovat olleet teknisesti rikki ja poissa liikennekäytöstä. Kyseessä on maatila, jossa lääniä piisaa ja on paljon rakennuksia, eikä enin osa roinasta mitenkään näy esim. talon ovelta katsottaessa, vaan ovat ihan muualla. Kuten sanoin, niitä pitää varta vasten lähteä katselemaan, jos haluaa nähdä. Olemme asuneet tässä vasta muutaman vuoden sukupolvenvaihdoksen jälkeen, joten iso osa siivoamastani rojusta on edellisten sukupolvien jäämistöä, lisäksi käynnissä on ollut koko ajan rakentamista ja remontointia, mikä tekee osaltaan siivottomuutta ja tuottaa kaikenlaista materiaalivirtaa, vaatien myös välivarastointia. Rakennusjätteitä tai kotieläintilan jätteitä ei noin vain roskapönttöön heitetä, niiden käsittely vaatii vähän enemmän aikaa ja vaivaa. Samoin tietysti kierrätys ja lajittelu, sikäli kun paljon käyttökelpoista ja arvokasta mahtuu joukkoon. 

Pointti oli kuitenkin nyt se, että vaimo meni lupaa kysymättä tai neuvottelematta kanssani antamaan pois ilmaiseksi rahanarvoisia ja minulla käytössä olleita ajoneuvoja, jotka siis olivat minun nimissäni. Vain, koska ei ymmärtänyt aiemmista keskusteluistakaan huolimatta niiden arvoa. Aiempien sukupolvien jättämät oikeasti romut piha-autot siivottiin tietenkin pois hyvässä yhteisymmärryksessä heti alkuun, mutta jostain syystä vaimolle jäi into päälle ja meni sitten lapsetkin pesuveden mukana.

Rikkinäinen ja käytöstä poistettu auto on romuauto. En nyt oikein ymmärrä, miten maatila on poikkeus siihen, ettei voisi olla siistiä, koska suurin osa maatiloista ja jopa karjatiloistakin on siistejä. Myös yrityksissä on siistiä, vaikka romua ja kierrätettävää tavaraa syntyy päivittäin.

Vaikeus heittää pois roskaa, romua ja käytöstä poistettua tavaraa on se mihin kiinnitin huomiota. Jos piha on edellisten sukupolvien jäljiltä siivoton, niin meneehän siivoamiseen enemmän aikaa, mutta rakentamisen sotkut yleensä siivotaan pois saman tien. Kyllä ne vieraat katsovat muuallekin kuin ulko-oven tienoille niin kuin vaimosikin, lisäksi ylimääräinen romu on turvallisuuteenkin liittyvä asia.

En kummiskaan halua lytätä sinua, herättelin vähän huomaamaan, että tässä on aika iso juttu, jos ette vaimonne kanssa pysty toisianne ymmärtämään. Rikkinäisten ja käyttökelvottomien tavaroiden säilöminen ei useimpien mielestä ole järkevää ja se tuo sotkua ja voi olla vaarallistakin. Ei sieltä romun seasta myöskään löydä tarvitsemaansa.  

Tuo on niin totta ja kertomus tuttua tarinaa. Asuin maatilalla, jossa joka vuosi siivosin roskia, jätteitä, romuja pois ja joka vuosi sain siitä huutoa vanhemmalta sukupolvelta. Kukaan ei osannut panna rikkinäisiä tavaroita pois, koska ainahan niitä jossain tarvitaan ja romuautot ja rikkinäiset vempeleet olivat suorastaan aarteita. Ulkorakennus ja navetta olivat kattoon asti täynnä romua ja roskia, rakennusjätettä. Pariin kertaan niitäkin tuli tyhjennettyä, mutta ne täyttyvät nopeasti, jos mitään ei saa pois heittää. Täysin eri siisteyskäsitys voi todellakin kaataa suhteen, jos romujen suojelu on tärkeämpi kuin oma puoliso.

Sinäkin ilmoittauduit sisälukutaidon tukiopetukseen. Kuten kerroin jo, niin minä olen siivonnut joka vuosi peräkärrykaupalla niitä edellisten sukupolvien käyttökelvottomia rojuja pois, sen lisäksi, että omien uudisjätteiden käsittely tietenkin on jatkuva prosessi. Ongelmana on vain se, että vaimon siisteyskäsitys on siinä määrin erilainen, että hänen mielestään ainoastaan tyhjä varasto on siisti. Jos varastossa on tavaraa, se on huono juttu ja asia ahdistaa. Jonkun pitäisi kaivaa hänelle sanakirjasta selitys varaston tarkoituksesta. Nyt siis puhutaan pääasiassa erilaisiin varastotiloihin jemmatuista tavaroista + ne autot, joista romut hävitettiin yhdessä, ja vaimo omin nokkinensa sitten käyttökelpoiset. 

Minä en todellakaan ole suojellut romuja, vaan aktiivisesti siivonnut ja lajitellut niitä koko ajan. Mutta vaimo heittää pois käyttökelpoista ja arvokasta omaisuutta oman perverssin siisteyskäsityksensä vuoksi. Ja viime kädessä kysymys on siis osin omasta elinkeinostani, jossa nämä tavarat ja materiaalit ovat tarpeellisia tuotannontekijöitä, ja toisaalta yhtä lailla myös yksityistaloutemme tulojen ja menojen tasapainosta. Jos vaimo hävittää konmaripäissään kasan vanhoja, vajaita punamultamaalipurkkeja ja seuraavana kesänä vaatii että haalistunut ulkorakennus on maalattava, niin se on yksinkertaisellakin matematiikalla iso kasa selvää rahanmenoa, joka on suoraan jostain muusta pois. 

Jotkut ihmiset ovat tosi vieraantuneet arkisesta säästäväisyydestä, kuvitellen, että kaiken tarvitsemansa voi aina hakea kaupasta ja kaikki mitä ei tarvita juuri nyt, on turhaa. Ja sitä turhaa hankitaan kasapäin ihan vaan koska sitä on olemassa. Ei käsitetä kierrättämistä ja vanhan, kestävänkin tavaran käyttöarvoa ja säästöä, jonka sillä saa uuden hankkimisen sijaan. Kertakäyttökulttuuria pahimmillaan. Se syö rahaa, ympäristöä ja rationaalista miestä. 

Eipä ole nuo pulmat enää meikeläisen ongelmia onneksi. Vastaavia syytöksiä ei tartte kuunnella ja olen muuten itsekin maatilalta kotoisin. Ihan on ollut talous tasapainossa, vaikka on siistiä ollutkin.

Niinpä. Mutta tosiaan sinulla ilmeisesti ei ole ollut sitä puolisoa, jonka mielestä ikinä ei ole siistiä, vaikka siistiä onkin, ja joka aiheuttaa sinulle kustannuksia hävittämällä arvokasta omaisuutta. Olet hyvässä asemassa, mistä onnittelut.

Kuinka arvokkaita nuo kaksi romuautoa mielestäsi olivat? Itse nimittäin yritin kaupata vanhaa farkkuani peltoautoksi tai varaosiksi, mutta ei kukaan halunnut. 

Tuolla farkullasi ei ollut sinulle edes käyttöarvoa, miten voit verrata? Jos minä laitan vaimon television pois, kun minä en sitä katso, niin onko tämä oikein? Ap

Väiti että vaimosi on aiheuttanut kustannuksia heittämällä pois arvokasta omaisuutta eli nämä kaksi romuautoa. Mutta tuskin nuo romuautot tai muut rikkinäiset tavarat, jotka eivät kelpaisi kirpparille ilmaiseksikaan ovat tässä olennaisia. Jos ei ole toista kohtaan arvostusta ja ymmärrystä, niin arkielämä on vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaimollanikin on myös jonkinlainen pakkomielle tavaroihin ja niiden jatkuvaan pohtimiseen. Yhtäältä asia on ymmärrettävä, koska useampi kasvava lapsi väkisinkin pakottaa melkoiseen osto-, kierrätys- ja myyntiliiketoimintaan jatkuvana prosessina. Se on ihan normaalia mielestäni.

Mutta yli ampuu siinä, että vaimo uhriutuu siitä, että muiden tavaroita on liikaa ja hän on jo kaikesta omastaan luopunut eikä voi tilanpuutteen vuoksi muka hankkia haluamiaan asioita. Tietenkin syyllistäminen kohdistuu paljolti minuun. Kuitenkin esim. vaatteita minulla on alle puolet siitä määrästä, mitä hänellä. 

Vaatteiden lisäksi asunnon sisätiloissa ei sitten oikeastaan minun tavaroitani olekaan, kuin vähäinen määrä kirjoja, herätyskello sekä läjä lukemattomia lehtiä + hygieniatarvikkeet. Suurin osa mun materiaalisesta omaisuudestani on erilaisissa ulkorakennuksissa. Sitä toki on paljon. Harrastusvälineitä, työkaluja, koneita, monenlaisia tarvikkeita ja aineita, miljoonalaatikoita, eritasoista romua ja roinaa. Mutta jotenkin se vaan olen juuri minä, jonka pitäisi aktivoitua hävittämään kaikkea. Ja tätä kaikkea tarpeellista meikäläisen roinaa hänkin nyt erityisesti himoitsee päästä hävittämään. 

Mainittakoon tästä vaimon tavaranhävitysvimmasta viime ajoilta anekdootti. Pihallamme, jossa kyllä tilaa riittää, oli kaksi vanhaa autoamme, arkikäytöstä poistettuja. Kuitenkin pikkuvikaisia ja sinänsä joko korjattavissa tai myytävissä vähintään varaosiksi tai peltoautokäyttöön. Toinen oli jopa mulla käytössä metsätyövehkeiden liikkuvana varastona, olihan kyseessä nelivetoinen farmari, jonne mahtui helposti raivaussahat sun muut ja jolla pääsi ajamaan huonompiakin metsäteitä työmaalle saakka, tarvitsematta varoa auton kolhimista tai sisätilojen siisteyttä. Olin kerran viikonlopun poissa kotoa, jona aikana vaimo olikin täysin omatoimisesti päättänyt hävittää nämä autot. Romunkerääjä oli hakenut toisen pois ja toisestakin jo olivat sopineet. Vaimo oli oikein ylpeä siitä, että hän pääsi minun autoistani eroon näin kätevästi ja omatoimisesti ihan ilmaiseksi. Nyt sitten ne raivaussahat sun muut lojuvat autotallin lattialla, koska niille ei ole muuta paikkaa, ja ne ovat seuraava valituksenaihe, kun autotalli on näin tukossa, eikä sinne mahdu mitään, autoa nyt varsinkaan. Kun lähden metsätöihin, on mun sitten ne kamat aina joka kerta nosteltava erikseen normiautooni ja sieltä pois, koska sillä on muutakin käyttöä eikä ne mahdu olemaan kyydissä koko ajan. 

Usein olen joutunut pelastamaan vaimon siivousvimman kynsistä paljon tavaraa. Romukasoista, joita hän on ollut hävittämässä, olen keräillyt takaisin varastoihin käyttämättömiä maaleja ja kemikaaleja, rautaputkea, vesipumppuja, kaikenlaista täysin hyödyllistä. Hän ei ymmärrä monien materiaalien tai tavaroiden käyttötarkoitusta tai sitä, että ne ovat risoinakin vielä hyödyllisiä joko varaosina tai kunnostettavina, tai että niistä voi saada materiaaleja johonkin muuhun tarpeeseen, että tämä kaikki on pitkällä aikavälillä hyödyllistä ja säästäväistä. 

Niin, enkä ole mikään hamstraaja vaan osaan kyllä hävittää käyttökelvotonta ja tarpeetonta tavaraa sekä varsinaista jätettä. Olen nurkista siivoillut useita auton peräkärryllisiä joka vuosi kaikkea moskaa; sekä ikivanhaa että hiljalleen uutta kertyvää. Tasapaino on mielestäni hyvä, mutta vaimo ei vaan sitä tahdo käsittää, että sellainenkin voi olla hyödyllistä ja tarpeellista, jota ei juuri eilen tarvittu. Mun roinat ei edes haittaa arkea eikä niitä näe jos ei varta vasten mene katsomaan.

Itsekin myönnät, että romua on paljon, pihassa kaksi romuautoakin. Jos et halua luopua romusta, niin vaimollasi ei oikein ole muuta keinoa kuin lajitella itse. Romuautot pihassa ovat karsean näköisiä, ymmärrän hyvin. Ja miten on mahdollista, että olet siivonnut pihastanne useita auton peräkärryllisiä joka vuosi moskaa? Tuosta kaikesta välittyy kuva, että pihanne on muistuttanut kaatopaikkaa. En yhtään ihmettele, että vaimon sietokyky alkaa olla koetteilla. Oletko miettinyt, että tässä saattaa olla jopa eron ainekset, jos itsestäänselvistä asioista pitää riidellä ja väkisin viedä romua ja roskaa roskikseen, tavaroita ei panna paikoilleen, roskia roskikseen, jolloin sitä kertyy vuosittain peräkärrytolkulla pihamaalle. Nyt mies herätys! Jos et ymmärrä, niin kyse taitaa olla hamstraus sairaudesta. 

Sinä kehittelet nyt oletuksia jotka eivät perustu kirjoittamaani tai ovat suorastaan sen vastaisia. Esimerkiksi nämä romuautot eivät ole olleet mitään ruosteläjiä vaan ihan tavallisen auton näköisiä normaaleja autoja, ulkoisesti täysin nättejä. Ne vaan ovat olleet teknisesti rikki ja poissa liikennekäytöstä. Kyseessä on maatila, jossa lääniä piisaa ja on paljon rakennuksia, eikä enin osa roinasta mitenkään näy esim. talon ovelta katsottaessa, vaan ovat ihan muualla. Kuten sanoin, niitä pitää varta vasten lähteä katselemaan, jos haluaa nähdä. Olemme asuneet tässä vasta muutaman vuoden sukupolvenvaihdoksen jälkeen, joten iso osa siivoamastani rojusta on edellisten sukupolvien jäämistöä, lisäksi käynnissä on ollut koko ajan rakentamista ja remontointia, mikä tekee osaltaan siivottomuutta ja tuottaa kaikenlaista materiaalivirtaa, vaatien myös välivarastointia. Rakennusjätteitä tai kotieläintilan jätteitä ei noin vain roskapönttöön heitetä, niiden käsittely vaatii vähän enemmän aikaa ja vaivaa. Samoin tietysti kierrätys ja lajittelu, sikäli kun paljon käyttökelpoista ja arvokasta mahtuu joukkoon. 

Pointti oli kuitenkin nyt se, että vaimo meni lupaa kysymättä tai neuvottelematta kanssani antamaan pois ilmaiseksi rahanarvoisia ja minulla käytössä olleita ajoneuvoja, jotka siis olivat minun nimissäni. Vain, koska ei ymmärtänyt aiemmista keskusteluistakaan huolimatta niiden arvoa. Aiempien sukupolvien jättämät oikeasti romut piha-autot siivottiin tietenkin pois hyvässä yhteisymmärryksessä heti alkuun, mutta jostain syystä vaimolle jäi into päälle ja meni sitten lapsetkin pesuveden mukana.

Rikkinäinen ja käytöstä poistettu auto on romuauto. En nyt oikein ymmärrä, miten maatila on poikkeus siihen, ettei voisi olla siistiä, koska suurin osa maatiloista ja jopa karjatiloistakin on siistejä. Myös yrityksissä on siistiä, vaikka romua ja kierrätettävää tavaraa syntyy päivittäin.

Vaikeus heittää pois roskaa, romua ja käytöstä poistettua tavaraa on se mihin kiinnitin huomiota. Jos piha on edellisten sukupolvien jäljiltä siivoton, niin meneehän siivoamiseen enemmän aikaa, mutta rakentamisen sotkut yleensä siivotaan pois saman tien. Kyllä ne vieraat katsovat muuallekin kuin ulko-oven tienoille niin kuin vaimosikin, lisäksi ylimääräinen romu on turvallisuuteenkin liittyvä asia.

En kummiskaan halua lytätä sinua, herättelin vähän huomaamaan, että tässä on aika iso juttu, jos ette vaimonne kanssa pysty toisianne ymmärtämään. Rikkinäisten ja käyttökelvottomien tavaroiden säilöminen ei useimpien mielestä ole järkevää ja se tuo sotkua ja voi olla vaarallistakin. Ei sieltä romun seasta myöskään löydä tarvitsemaansa.  

Tuo on niin totta ja kertomus tuttua tarinaa. Asuin maatilalla, jossa joka vuosi siivosin roskia, jätteitä, romuja pois ja joka vuosi sain siitä huutoa vanhemmalta sukupolvelta. Kukaan ei osannut panna rikkinäisiä tavaroita pois, koska ainahan niitä jossain tarvitaan ja romuautot ja rikkinäiset vempeleet olivat suorastaan aarteita. Ulkorakennus ja navetta olivat kattoon asti täynnä romua ja roskia, rakennusjätettä. Pariin kertaan niitäkin tuli tyhjennettyä, mutta ne täyttyvät nopeasti, jos mitään ei saa pois heittää. Täysin eri siisteyskäsitys voi todellakin kaataa suhteen, jos romujen suojelu on tärkeämpi kuin oma puoliso.

Sinäkin ilmoittauduit sisälukutaidon tukiopetukseen. Kuten kerroin jo, niin minä olen siivonnut joka vuosi peräkärrykaupalla niitä edellisten sukupolvien käyttökelvottomia rojuja pois, sen lisäksi, että omien uudisjätteiden käsittely tietenkin on jatkuva prosessi. Ongelmana on vain se, että vaimon siisteyskäsitys on siinä määrin erilainen, että hänen mielestään ainoastaan tyhjä varasto on siisti. Jos varastossa on tavaraa, se on huono juttu ja asia ahdistaa. Jonkun pitäisi kaivaa hänelle sanakirjasta selitys varaston tarkoituksesta. Nyt siis puhutaan pääasiassa erilaisiin varastotiloihin jemmatuista tavaroista + ne autot, joista romut hävitettiin yhdessä, ja vaimo omin nokkinensa sitten käyttökelpoiset. 

Minä en todellakaan ole suojellut romuja, vaan aktiivisesti siivonnut ja lajitellut niitä koko ajan. Mutta vaimo heittää pois käyttökelpoista ja arvokasta omaisuutta oman perverssin siisteyskäsityksensä vuoksi. Ja viime kädessä kysymys on siis osin omasta elinkeinostani, jossa nämä tavarat ja materiaalit ovat tarpeellisia tuotannontekijöitä, ja toisaalta yhtä lailla myös yksityistaloutemme tulojen ja menojen tasapainosta. Jos vaimo hävittää konmaripäissään kasan vanhoja, vajaita punamultamaalipurkkeja ja seuraavana kesänä vaatii että haalistunut ulkorakennus on maalattava, niin se on yksinkertaisellakin matematiikalla iso kasa selvää rahanmenoa, joka on suoraan jostain muusta pois. 

Jotkut ihmiset ovat tosi vieraantuneet arkisesta säästäväisyydestä, kuvitellen, että kaiken tarvitsemansa voi aina hakea kaupasta ja kaikki mitä ei tarvita juuri nyt, on turhaa. Ja sitä turhaa hankitaan kasapäin ihan vaan koska sitä on olemassa. Ei käsitetä kierrättämistä ja vanhan, kestävänkin tavaran käyttöarvoa ja säästöä, jonka sillä saa uuden hankkimisen sijaan. Kertakäyttökulttuuria pahimmillaan. Se syö rahaa, ympäristöä ja rationaalista miestä. 

Eipä ole nuo pulmat enää meikeläisen ongelmia onneksi. Vastaavia syytöksiä ei tartte kuunnella ja olen muuten itsekin maatilalta kotoisin. Ihan on ollut talous tasapainossa, vaikka on siistiä ollutkin.

Niinpä. Mutta tosiaan sinulla ilmeisesti ei ole ollut sitä puolisoa, jonka mielestä ikinä ei ole siistiä, vaikka siistiä onkin, ja joka aiheuttaa sinulle kustannuksia hävittämällä arvokasta omaisuutta. Olet hyvässä asemassa, mistä onnittelut.

Kuinka arvokkaita nuo kaksi romuautoa mielestäsi olivat? Itse nimittäin yritin kaupata vanhaa farkkuani peltoautoksi tai varaosiksi, mutta ei kukaan halunnut. 

Tuolla farkullasi ei ollut sinulle edes käyttöarvoa, miten voit verrata? Jos minä laitan vaimon television pois, kun minä en sitä katso, niin onko tämä oikein? Ap

Väiti että vaimosi on aiheuttanut kustannuksia heittämällä pois arvokasta omaisuutta eli nämä kaksi romuautoa. Mutta tuskin nuo romuautot tai muut rikkinäiset tavarat, jotka eivät kelpaisi kirpparille ilmaiseksikaan ovat tässä olennaisia. Jos ei ole toista kohtaan arvostusta ja ymmärrystä, niin arkielämä on vaikeaa.

Määritteletkö SINÄ toisten autojen arvoa näkemättä ja tutkimatta niitä? Kuten sanottu, toisella autolla oli käyttöarvoa, mikä on keskiverto suomalaissa autossa suurempi, kuin sen taloudellinen arvo.

Romunkerääjille kaikki on arvokasta, rikkinäiset autot, laitteet, suoranainen jäte. Muut näkevät keräysvimman järjettömyyden, mutta kerääjä itse ei. Onhan noita romuläjäpihoja nähty. Kuinka kauan tällaisia projektiautoja sitten täytyy puolison katsella? Vuosi? Kaksi? Kymmenen? Jos ei ole aikaa laittaa, niin hankkiudutaan eroon.

Vierailija kirjoitti:

Romunkerääjille kaikki on arvokasta, rikkinäiset autot, laitteet, suoranainen jäte. Muut näkevät keräysvimman järjettömyyden, mutta kerääjä itse ei. Onhan noita romuläjäpihoja nähty. Kuinka kauan tällaisia projektiautoja sitten täytyy puolison katsella? Vuosi? Kaksi? Kymmenen? Jos ei ole aikaa laittaa, niin hankkiudutaan eroon.

Ei ollut kyse romuläjäpihasta. Ap

Ja se mikä on romua, ei ole kenenkään muun määriteltävissä kuin omistajan. Tässä tapauksessa ei vaimon tapa ole yhtään sen oikeampi kuin toisenkaan. Miten joku voi määritellä toisen puolesta sen mitä kokee tarpeelliseksi?

Vierailija kirjoitti:

Romunkerääjille kaikki on arvokasta, rikkinäiset autot, laitteet, suoranainen jäte. Muut näkevät keräysvimman järjettömyyden, mutta kerääjä itse ei. Onhan noita romuläjäpihoja nähty. Kuinka kauan tällaisia projektiautoja sitten täytyy puolison katsella? Vuosi? Kaksi? Kymmenen? Jos ei ole aikaa laittaa, niin hankkiudutaan eroon.

Juuri näin. Hamstraaja näkee jopa rakennusjätteet arvokkaina materiaaleina ja suuttuu, kun niitä heitetään pois. Mahdotonta olla tuollaisen kanssa, ei voi muuta johtopäätöstä tehdä kuin että tavarat ovat ihmissuhteita arvokkaampia. Oli todella silmiä avaavaa aikoinaan katsoa telkkarin Himohamstraajat -ohjelmaa, koska siinä oli kuvattu juuri kotoa tuttu ilmiö. Ei sisällä ollut yhtä kauheaa kuin ohjaelmassa, mutta ulkorakennuksissa ja pihassa kyllä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Romunkerääjille kaikki on arvokasta, rikkinäiset autot, laitteet, suoranainen jäte. Muut näkevät keräysvimman järjettömyyden, mutta kerääjä itse ei. Onhan noita romuläjäpihoja nähty. Kuinka kauan tällaisia projektiautoja sitten täytyy puolison katsella? Vuosi? Kaksi? Kymmenen? Jos ei ole aikaa laittaa, niin hankkiudutaan eroon.

Juuri näin. Hamstraaja näkee jopa rakennusjätteet arvokkaina materiaaleina ja suuttuu, kun niitä heitetään pois. Mahdotonta olla tuollaisen kanssa, ei voi muuta johtopäätöstä tehdä kuin että tavarat ovat ihmissuhteita arvokkaampia. Oli todella silmiä avaavaa aikoinaan katsoa telkkarin Himohamstraajat -ohjelmaa, koska siinä oli kuvattu juuri kotoa tuttu ilmiö. Ei sisällä ollut yhtä kauheaa kuin ohjaelmassa, mutta ulkorakennuksissa ja pihassa kyllä. 

Te olette varmaan kokeneet kauheita elämässänne tai sitten on vaan tullut katsottua roskarealitya vähän liikaa ja on päässyt toden ja tarinan rajat hälvenemään. Joo, hamstraajat ovat paha juttu, mutta tähän ketjuun ne eivät kyllä liity millään lailla. Romunkerääjistä valittamiseen voitte varmaan avata ikioman terapiaketjun tässä aiheen ohi mesoamisen sijaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaimollanikin on myös jonkinlainen pakkomielle tavaroihin ja niiden jatkuvaan pohtimiseen. Yhtäältä asia on ymmärrettävä, koska useampi kasvava lapsi väkisinkin pakottaa melkoiseen osto-, kierrätys- ja myyntiliiketoimintaan jatkuvana prosessina. Se on ihan normaalia mielestäni.

Mutta yli ampuu siinä, että vaimo uhriutuu siitä, että muiden tavaroita on liikaa ja hän on jo kaikesta omastaan luopunut eikä voi tilanpuutteen vuoksi muka hankkia haluamiaan asioita. Tietenkin syyllistäminen kohdistuu paljolti minuun. Kuitenkin esim. vaatteita minulla on alle puolet siitä määrästä, mitä hänellä. 

Vaatteiden lisäksi asunnon sisätiloissa ei sitten oikeastaan minun tavaroitani olekaan, kuin vähäinen määrä kirjoja, herätyskello sekä läjä lukemattomia lehtiä + hygieniatarvikkeet. Suurin osa mun materiaalisesta omaisuudestani on erilaisissa ulkorakennuksissa. Sitä toki on paljon. Harrastusvälineitä, työkaluja, koneita, monenlaisia tarvikkeita ja aineita, miljoonalaatikoita, eritasoista romua ja roinaa. Mutta jotenkin se vaan olen juuri minä, jonka pitäisi aktivoitua hävittämään kaikkea. Ja tätä kaikkea tarpeellista meikäläisen roinaa hänkin nyt erityisesti himoitsee päästä hävittämään. 

Mainittakoon tästä vaimon tavaranhävitysvimmasta viime ajoilta anekdootti. Pihallamme, jossa kyllä tilaa riittää, oli kaksi vanhaa autoamme, arkikäytöstä poistettuja. Kuitenkin pikkuvikaisia ja sinänsä joko korjattavissa tai myytävissä vähintään varaosiksi tai peltoautokäyttöön. Toinen oli jopa mulla käytössä metsätyövehkeiden liikkuvana varastona, olihan kyseessä nelivetoinen farmari, jonne mahtui helposti raivaussahat sun muut ja jolla pääsi ajamaan huonompiakin metsäteitä työmaalle saakka, tarvitsematta varoa auton kolhimista tai sisätilojen siisteyttä. Olin kerran viikonlopun poissa kotoa, jona aikana vaimo olikin täysin omatoimisesti päättänyt hävittää nämä autot. Romunkerääjä oli hakenut toisen pois ja toisestakin jo olivat sopineet. Vaimo oli oikein ylpeä siitä, että hän pääsi minun autoistani eroon näin kätevästi ja omatoimisesti ihan ilmaiseksi. Nyt sitten ne raivaussahat sun muut lojuvat autotallin lattialla, koska niille ei ole muuta paikkaa, ja ne ovat seuraava valituksenaihe, kun autotalli on näin tukossa, eikä sinne mahdu mitään, autoa nyt varsinkaan. Kun lähden metsätöihin, on mun sitten ne kamat aina joka kerta nosteltava erikseen normiautooni ja sieltä pois, koska sillä on muutakin käyttöä eikä ne mahdu olemaan kyydissä koko ajan. 

Usein olen joutunut pelastamaan vaimon siivousvimman kynsistä paljon tavaraa. Romukasoista, joita hän on ollut hävittämässä, olen keräillyt takaisin varastoihin käyttämättömiä maaleja ja kemikaaleja, rautaputkea, vesipumppuja, kaikenlaista täysin hyödyllistä. Hän ei ymmärrä monien materiaalien tai tavaroiden käyttötarkoitusta tai sitä, että ne ovat risoinakin vielä hyödyllisiä joko varaosina tai kunnostettavina, tai että niistä voi saada materiaaleja johonkin muuhun tarpeeseen, että tämä kaikki on pitkällä aikavälillä hyödyllistä ja säästäväistä. 

Niin, enkä ole mikään hamstraaja vaan osaan kyllä hävittää käyttökelvotonta ja tarpeetonta tavaraa sekä varsinaista jätettä. Olen nurkista siivoillut useita auton peräkärryllisiä joka vuosi kaikkea moskaa; sekä ikivanhaa että hiljalleen uutta kertyvää. Tasapaino on mielestäni hyvä, mutta vaimo ei vaan sitä tahdo käsittää, että sellainenkin voi olla hyödyllistä ja tarpeellista, jota ei juuri eilen tarvittu. Mun roinat ei edes haittaa arkea eikä niitä näe jos ei varta vasten mene katsomaan.

Itsekin myönnät, että romua on paljon, pihassa kaksi romuautoakin. Jos et halua luopua romusta, niin vaimollasi ei oikein ole muuta keinoa kuin lajitella itse. Romuautot pihassa ovat karsean näköisiä, ymmärrän hyvin. Ja miten on mahdollista, että olet siivonnut pihastanne useita auton peräkärryllisiä joka vuosi moskaa? Tuosta kaikesta välittyy kuva, että pihanne on muistuttanut kaatopaikkaa. En yhtään ihmettele, että vaimon sietokyky alkaa olla koetteilla. Oletko miettinyt, että tässä saattaa olla jopa eron ainekset, jos itsestäänselvistä asioista pitää riidellä ja väkisin viedä romua ja roskaa roskikseen, tavaroita ei panna paikoilleen, roskia roskikseen, jolloin sitä kertyy vuosittain peräkärrytolkulla pihamaalle. Nyt mies herätys! Jos et ymmärrä, niin kyse taitaa olla hamstraus sairaudesta. 

Sinä kehittelet nyt oletuksia jotka eivät perustu kirjoittamaani tai ovat suorastaan sen vastaisia. Esimerkiksi nämä romuautot eivät ole olleet mitään ruosteläjiä vaan ihan tavallisen auton näköisiä normaaleja autoja, ulkoisesti täysin nättejä. Ne vaan ovat olleet teknisesti rikki ja poissa liikennekäytöstä. Kyseessä on maatila, jossa lääniä piisaa ja on paljon rakennuksia, eikä enin osa roinasta mitenkään näy esim. talon ovelta katsottaessa, vaan ovat ihan muualla. Kuten sanoin, niitä pitää varta vasten lähteä katselemaan, jos haluaa nähdä. Olemme asuneet tässä vasta muutaman vuoden sukupolvenvaihdoksen jälkeen, joten iso osa siivoamastani rojusta on edellisten sukupolvien jäämistöä, lisäksi käynnissä on ollut koko ajan rakentamista ja remontointia, mikä tekee osaltaan siivottomuutta ja tuottaa kaikenlaista materiaalivirtaa, vaatien myös välivarastointia. Rakennusjätteitä tai kotieläintilan jätteitä ei noin vain roskapönttöön heitetä, niiden käsittely vaatii vähän enemmän aikaa ja vaivaa. Samoin tietysti kierrätys ja lajittelu, sikäli kun paljon käyttökelpoista ja arvokasta mahtuu joukkoon. 

Pointti oli kuitenkin nyt se, että vaimo meni lupaa kysymättä tai neuvottelematta kanssani antamaan pois ilmaiseksi rahanarvoisia ja minulla käytössä olleita ajoneuvoja, jotka siis olivat minun nimissäni. Vain, koska ei ymmärtänyt aiemmista keskusteluistakaan huolimatta niiden arvoa. Aiempien sukupolvien jättämät oikeasti romut piha-autot siivottiin tietenkin pois hyvässä yhteisymmärryksessä heti alkuun, mutta jostain syystä vaimolle jäi into päälle ja meni sitten lapsetkin pesuveden mukana.

Rikkinäinen ja käytöstä poistettu auto on romuauto. En nyt oikein ymmärrä, miten maatila on poikkeus siihen, ettei voisi olla siistiä, koska suurin osa maatiloista ja jopa karjatiloistakin on siistejä. Myös yrityksissä on siistiä, vaikka romua ja kierrätettävää tavaraa syntyy päivittäin.

Vaikeus heittää pois roskaa, romua ja käytöstä poistettua tavaraa on se mihin kiinnitin huomiota. Jos piha on edellisten sukupolvien jäljiltä siivoton, niin meneehän siivoamiseen enemmän aikaa, mutta rakentamisen sotkut yleensä siivotaan pois saman tien. Kyllä ne vieraat katsovat muuallekin kuin ulko-oven tienoille niin kuin vaimosikin, lisäksi ylimääräinen romu on turvallisuuteenkin liittyvä asia.

En kummiskaan halua lytätä sinua, herättelin vähän huomaamaan, että tässä on aika iso juttu, jos ette vaimonne kanssa pysty toisianne ymmärtämään. Rikkinäisten ja käyttökelvottomien tavaroiden säilöminen ei useimpien mielestä ole järkevää ja se tuo sotkua ja voi olla vaarallistakin. Ei sieltä romun seasta myöskään löydä tarvitsemaansa.  

Tuo on niin totta ja kertomus tuttua tarinaa. Asuin maatilalla, jossa joka vuosi siivosin roskia, jätteitä, romuja pois ja joka vuosi sain siitä huutoa vanhemmalta sukupolvelta. Kukaan ei osannut panna rikkinäisiä tavaroita pois, koska ainahan niitä jossain tarvitaan ja romuautot ja rikkinäiset vempeleet olivat suorastaan aarteita. Ulkorakennus ja navetta olivat kattoon asti täynnä romua ja roskia, rakennusjätettä. Pariin kertaan niitäkin tuli tyhjennettyä, mutta ne täyttyvät nopeasti, jos mitään ei saa pois heittää. Täysin eri siisteyskäsitys voi todellakin kaataa suhteen, jos romujen suojelu on tärkeämpi kuin oma puoliso.

Sinäkin ilmoittauduit sisälukutaidon tukiopetukseen. Kuten kerroin jo, niin minä olen siivonnut joka vuosi peräkärrykaupalla niitä edellisten sukupolvien käyttökelvottomia rojuja pois, sen lisäksi, että omien uudisjätteiden käsittely tietenkin on jatkuva prosessi. Ongelmana on vain se, että vaimon siisteyskäsitys on siinä määrin erilainen, että hänen mielestään ainoastaan tyhjä varasto on siisti. Jos varastossa on tavaraa, se on huono juttu ja asia ahdistaa. Jonkun pitäisi kaivaa hänelle sanakirjasta selitys varaston tarkoituksesta. Nyt siis puhutaan pääasiassa erilaisiin varastotiloihin jemmatuista tavaroista + ne autot, joista romut hävitettiin yhdessä, ja vaimo omin nokkinensa sitten käyttökelpoiset. 

Minä en todellakaan ole suojellut romuja, vaan aktiivisesti siivonnut ja lajitellut niitä koko ajan. Mutta vaimo heittää pois käyttökelpoista ja arvokasta omaisuutta oman perverssin siisteyskäsityksensä vuoksi. Ja viime kädessä kysymys on siis osin omasta elinkeinostani, jossa nämä tavarat ja materiaalit ovat tarpeellisia tuotannontekijöitä, ja toisaalta yhtä lailla myös yksityistaloutemme tulojen ja menojen tasapainosta. Jos vaimo hävittää konmaripäissään kasan vanhoja, vajaita punamultamaalipurkkeja ja seuraavana kesänä vaatii että haalistunut ulkorakennus on maalattava, niin se on yksinkertaisellakin matematiikalla iso kasa selvää rahanmenoa, joka on suoraan jostain muusta pois. 

Jotkut ihmiset ovat tosi vieraantuneet arkisesta säästäväisyydestä, kuvitellen, että kaiken tarvitsemansa voi aina hakea kaupasta ja kaikki mitä ei tarvita juuri nyt, on turhaa. Ja sitä turhaa hankitaan kasapäin ihan vaan koska sitä on olemassa. Ei käsitetä kierrättämistä ja vanhan, kestävänkin tavaran käyttöarvoa ja säästöä, jonka sillä saa uuden hankkimisen sijaan. Kertakäyttökulttuuria pahimmillaan. Se syö rahaa, ympäristöä ja rationaalista miestä. 

Eipä ole nuo pulmat enää meikeläisen ongelmia onneksi. Vastaavia syytöksiä ei tartte kuunnella ja olen muuten itsekin maatilalta kotoisin. Ihan on ollut talous tasapainossa, vaikka on siistiä ollutkin.

Niinpä. Mutta tosiaan sinulla ilmeisesti ei ole ollut sitä puolisoa, jonka mielestä ikinä ei ole siistiä, vaikka siistiä onkin, ja joka aiheuttaa sinulle kustannuksia hävittämällä arvokasta omaisuutta. Olet hyvässä asemassa, mistä onnittelut.

Kuinka arvokkaita nuo kaksi romuautoa mielestäsi olivat? Itse nimittäin yritin kaupata vanhaa farkkuani peltoautoksi tai varaosiksi, mutta ei kukaan halunnut. 

Tuolla farkullasi ei ollut sinulle edes käyttöarvoa, miten voit verrata? Jos minä laitan vaimon television pois, kun minä en sitä katso, niin onko tämä oikein? Ap

Väiti että vaimosi on aiheuttanut kustannuksia heittämällä pois arvokasta omaisuutta eli nämä kaksi romuautoa. Mutta tuskin nuo romuautot tai muut rikkinäiset tavarat, jotka eivät kelpaisi kirpparille ilmaiseksikaan ovat tässä olennaisia. Jos ei ole toista kohtaan arvostusta ja ymmärrystä, niin arkielämä on vaikeaa.

Nimenomaan. Se, että kajoaa toisen tavaroihin eikä ymmärrä niiden arvoa ja käyttötarkoitusta toiselle ja ylipäänsä on juurikin tässä se varsinainen ongelma joka rasittaa parisuhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaimollanikin on myös jonkinlainen pakkomielle tavaroihin ja niiden jatkuvaan pohtimiseen. Yhtäältä asia on ymmärrettävä, koska useampi kasvava lapsi väkisinkin pakottaa melkoiseen osto-, kierrätys- ja myyntiliiketoimintaan jatkuvana prosessina. Se on ihan normaalia mielestäni.

Mutta yli ampuu siinä, että vaimo uhriutuu siitä, että muiden tavaroita on liikaa ja hän on jo kaikesta omastaan luopunut eikä voi tilanpuutteen vuoksi muka hankkia haluamiaan asioita. Tietenkin syyllistäminen kohdistuu paljolti minuun. Kuitenkin esim. vaatteita minulla on alle puolet siitä määrästä, mitä hänellä. 

Vaatteiden lisäksi asunnon sisätiloissa ei sitten oikeastaan minun tavaroitani olekaan, kuin vähäinen määrä kirjoja, herätyskello sekä läjä lukemattomia lehtiä + hygieniatarvikkeet. Suurin osa mun materiaalisesta omaisuudestani on erilaisissa ulkorakennuksissa. Sitä toki on paljon. Harrastusvälineitä, työkaluja, koneita, monenlaisia tarvikkeita ja aineita, miljoonalaatikoita, eritasoista romua ja roinaa. Mutta jotenkin se vaan olen juuri minä, jonka pitäisi aktivoitua hävittämään kaikkea. Ja tätä kaikkea tarpeellista meikäläisen roinaa hänkin nyt erityisesti himoitsee päästä hävittämään. 

Mainittakoon tästä vaimon tavaranhävitysvimmasta viime ajoilta anekdootti. Pihallamme, jossa kyllä tilaa riittää, oli kaksi vanhaa autoamme, arkikäytöstä poistettuja. Kuitenkin pikkuvikaisia ja sinänsä joko korjattavissa tai myytävissä vähintään varaosiksi tai peltoautokäyttöön. Toinen oli jopa mulla käytössä metsätyövehkeiden liikkuvana varastona, olihan kyseessä nelivetoinen farmari, jonne mahtui helposti raivaussahat sun muut ja jolla pääsi ajamaan huonompiakin metsäteitä työmaalle saakka, tarvitsematta varoa auton kolhimista tai sisätilojen siisteyttä. Olin kerran viikonlopun poissa kotoa, jona aikana vaimo olikin täysin omatoimisesti päättänyt hävittää nämä autot. Romunkerääjä oli hakenut toisen pois ja toisestakin jo olivat sopineet. Vaimo oli oikein ylpeä siitä, että hän pääsi minun autoistani eroon näin kätevästi ja omatoimisesti ihan ilmaiseksi. Nyt sitten ne raivaussahat sun muut lojuvat autotallin lattialla, koska niille ei ole muuta paikkaa, ja ne ovat seuraava valituksenaihe, kun autotalli on näin tukossa, eikä sinne mahdu mitään, autoa nyt varsinkaan. Kun lähden metsätöihin, on mun sitten ne kamat aina joka kerta nosteltava erikseen normiautooni ja sieltä pois, koska sillä on muutakin käyttöä eikä ne mahdu olemaan kyydissä koko ajan. 

Usein olen joutunut pelastamaan vaimon siivousvimman kynsistä paljon tavaraa. Romukasoista, joita hän on ollut hävittämässä, olen keräillyt takaisin varastoihin käyttämättömiä maaleja ja kemikaaleja, rautaputkea, vesipumppuja, kaikenlaista täysin hyödyllistä. Hän ei ymmärrä monien materiaalien tai tavaroiden käyttötarkoitusta tai sitä, että ne ovat risoinakin vielä hyödyllisiä joko varaosina tai kunnostettavina, tai että niistä voi saada materiaaleja johonkin muuhun tarpeeseen, että tämä kaikki on pitkällä aikavälillä hyödyllistä ja säästäväistä. 

Niin, enkä ole mikään hamstraaja vaan osaan kyllä hävittää käyttökelvotonta ja tarpeetonta tavaraa sekä varsinaista jätettä. Olen nurkista siivoillut useita auton peräkärryllisiä joka vuosi kaikkea moskaa; sekä ikivanhaa että hiljalleen uutta kertyvää. Tasapaino on mielestäni hyvä, mutta vaimo ei vaan sitä tahdo käsittää, että sellainenkin voi olla hyödyllistä ja tarpeellista, jota ei juuri eilen tarvittu. Mun roinat ei edes haittaa arkea eikä niitä näe jos ei varta vasten mene katsomaan.

Itsekin myönnät, että romua on paljon, pihassa kaksi romuautoakin. Jos et halua luopua romusta, niin vaimollasi ei oikein ole muuta keinoa kuin lajitella itse. Romuautot pihassa ovat karsean näköisiä, ymmärrän hyvin. Ja miten on mahdollista, että olet siivonnut pihastanne useita auton peräkärryllisiä joka vuosi moskaa? Tuosta kaikesta välittyy kuva, että pihanne on muistuttanut kaatopaikkaa. En yhtään ihmettele, että vaimon sietokyky alkaa olla koetteilla. Oletko miettinyt, että tässä saattaa olla jopa eron ainekset, jos itsestäänselvistä asioista pitää riidellä ja väkisin viedä romua ja roskaa roskikseen, tavaroita ei panna paikoilleen, roskia roskikseen, jolloin sitä kertyy vuosittain peräkärrytolkulla pihamaalle. Nyt mies herätys! Jos et ymmärrä, niin kyse taitaa olla hamstraus sairaudesta. 

Sinä kehittelet nyt oletuksia jotka eivät perustu kirjoittamaani tai ovat suorastaan sen vastaisia. Esimerkiksi nämä romuautot eivät ole olleet mitään ruosteläjiä vaan ihan tavallisen auton näköisiä normaaleja autoja, ulkoisesti täysin nättejä. Ne vaan ovat olleet teknisesti rikki ja poissa liikennekäytöstä. Kyseessä on maatila, jossa lääniä piisaa ja on paljon rakennuksia, eikä enin osa roinasta mitenkään näy esim. talon ovelta katsottaessa, vaan ovat ihan muualla. Kuten sanoin, niitä pitää varta vasten lähteä katselemaan, jos haluaa nähdä. Olemme asuneet tässä vasta muutaman vuoden sukupolvenvaihdoksen jälkeen, joten iso osa siivoamastani rojusta on edellisten sukupolvien jäämistöä, lisäksi käynnissä on ollut koko ajan rakentamista ja remontointia, mikä tekee osaltaan siivottomuutta ja tuottaa kaikenlaista materiaalivirtaa, vaatien myös välivarastointia. Rakennusjätteitä tai kotieläintilan jätteitä ei noin vain roskapönttöön heitetä, niiden käsittely vaatii vähän enemmän aikaa ja vaivaa. Samoin tietysti kierrätys ja lajittelu, sikäli kun paljon käyttökelpoista ja arvokasta mahtuu joukkoon. 

Pointti oli kuitenkin nyt se, että vaimo meni lupaa kysymättä tai neuvottelematta kanssani antamaan pois ilmaiseksi rahanarvoisia ja minulla käytössä olleita ajoneuvoja, jotka siis olivat minun nimissäni. Vain, koska ei ymmärtänyt aiemmista keskusteluistakaan huolimatta niiden arvoa. Aiempien sukupolvien jättämät oikeasti romut piha-autot siivottiin tietenkin pois hyvässä yhteisymmärryksessä heti alkuun, mutta jostain syystä vaimolle jäi into päälle ja meni sitten lapsetkin pesuveden mukana.

Rikkinäinen ja käytöstä poistettu auto on romuauto. En nyt oikein ymmärrä, miten maatila on poikkeus siihen, ettei voisi olla siistiä, koska suurin osa maatiloista ja jopa karjatiloistakin on siistejä. Myös yrityksissä on siistiä, vaikka romua ja kierrätettävää tavaraa syntyy päivittäin.

Vaikeus heittää pois roskaa, romua ja käytöstä poistettua tavaraa on se mihin kiinnitin huomiota. Jos piha on edellisten sukupolvien jäljiltä siivoton, niin meneehän siivoamiseen enemmän aikaa, mutta rakentamisen sotkut yleensä siivotaan pois saman tien. Kyllä ne vieraat katsovat muuallekin kuin ulko-oven tienoille niin kuin vaimosikin, lisäksi ylimääräinen romu on turvallisuuteenkin liittyvä asia.

En kummiskaan halua lytätä sinua, herättelin vähän huomaamaan, että tässä on aika iso juttu, jos ette vaimonne kanssa pysty toisianne ymmärtämään. Rikkinäisten ja käyttökelvottomien tavaroiden säilöminen ei useimpien mielestä ole järkevää ja se tuo sotkua ja voi olla vaarallistakin. Ei sieltä romun seasta myöskään löydä tarvitsemaansa.  

Tuo on niin totta ja kertomus tuttua tarinaa. Asuin maatilalla, jossa joka vuosi siivosin roskia, jätteitä, romuja pois ja joka vuosi sain siitä huutoa vanhemmalta sukupolvelta. Kukaan ei osannut panna rikkinäisiä tavaroita pois, koska ainahan niitä jossain tarvitaan ja romuautot ja rikkinäiset vempeleet olivat suorastaan aarteita. Ulkorakennus ja navetta olivat kattoon asti täynnä romua ja roskia, rakennusjätettä. Pariin kertaan niitäkin tuli tyhjennettyä, mutta ne täyttyvät nopeasti, jos mitään ei saa pois heittää. Täysin eri siisteyskäsitys voi todellakin kaataa suhteen, jos romujen suojelu on tärkeämpi kuin oma puoliso.

Sinäkin ilmoittauduit sisälukutaidon tukiopetukseen. Kuten kerroin jo, niin minä olen siivonnut joka vuosi peräkärrykaupalla niitä edellisten sukupolvien käyttökelvottomia rojuja pois, sen lisäksi, että omien uudisjätteiden käsittely tietenkin on jatkuva prosessi. Ongelmana on vain se, että vaimon siisteyskäsitys on siinä määrin erilainen, että hänen mielestään ainoastaan tyhjä varasto on siisti. Jos varastossa on tavaraa, se on huono juttu ja asia ahdistaa. Jonkun pitäisi kaivaa hänelle sanakirjasta selitys varaston tarkoituksesta. Nyt siis puhutaan pääasiassa erilaisiin varastotiloihin jemmatuista tavaroista + ne autot, joista romut hävitettiin yhdessä, ja vaimo omin nokkinensa sitten käyttökelpoiset. 

Minä en todellakaan ole suojellut romuja, vaan aktiivisesti siivonnut ja lajitellut niitä koko ajan. Mutta vaimo heittää pois käyttökelpoista ja arvokasta omaisuutta oman perverssin siisteyskäsityksensä vuoksi. Ja viime kädessä kysymys on siis osin omasta elinkeinostani, jossa nämä tavarat ja materiaalit ovat tarpeellisia tuotannontekijöitä, ja toisaalta yhtä lailla myös yksityistaloutemme tulojen ja menojen tasapainosta. Jos vaimo hävittää konmaripäissään kasan vanhoja, vajaita punamultamaalipurkkeja ja seuraavana kesänä vaatii että haalistunut ulkorakennus on maalattava, niin se on yksinkertaisellakin matematiikalla iso kasa selvää rahanmenoa, joka on suoraan jostain muusta pois. 

Jotkut ihmiset ovat tosi vieraantuneet arkisesta säästäväisyydestä, kuvitellen, että kaiken tarvitsemansa voi aina hakea kaupasta ja kaikki mitä ei tarvita juuri nyt, on turhaa. Ja sitä turhaa hankitaan kasapäin ihan vaan koska sitä on olemassa. Ei käsitetä kierrättämistä ja vanhan, kestävänkin tavaran käyttöarvoa ja säästöä, jonka sillä saa uuden hankkimisen sijaan. Kertakäyttökulttuuria pahimmillaan. Se syö rahaa, ympäristöä ja rationaalista miestä. 

Eipä ole nuo pulmat enää meikeläisen ongelmia onneksi. Vastaavia syytöksiä ei tartte kuunnella ja olen muuten itsekin maatilalta kotoisin. Ihan on ollut talous tasapainossa, vaikka on siistiä ollutkin.

Niinpä. Mutta tosiaan sinulla ilmeisesti ei ole ollut sitä puolisoa, jonka mielestä ikinä ei ole siistiä, vaikka siistiä onkin, ja joka aiheuttaa sinulle kustannuksia hävittämällä arvokasta omaisuutta. Olet hyvässä asemassa, mistä onnittelut.

Kuinka arvokkaita nuo kaksi romuautoa mielestäsi olivat? Itse nimittäin yritin kaupata vanhaa farkkuani peltoautoksi tai varaosiksi, mutta ei kukaan halunnut. 

Tuolla farkullasi ei ollut sinulle edes käyttöarvoa, miten voit verrata? Jos minä laitan vaimon television pois, kun minä en sitä katso, niin onko tämä oikein? Ap

Väiti että vaimosi on aiheuttanut kustannuksia heittämällä pois arvokasta omaisuutta eli nämä kaksi romuautoa. Mutta tuskin nuo romuautot tai muut rikkinäiset tavarat, jotka eivät kelpaisi kirpparille ilmaiseksikaan ovat tässä olennaisia. Jos ei ole toista kohtaan arvostusta ja ymmärrystä, niin arkielämä on vaikeaa.

Nimenomaan. Se, että kajoaa toisen tavaroihin eikä ymmärrä niiden arvoa ja käyttötarkoitusta toiselle ja ylipäänsä on juurikin tässä se varsinainen ongelma joka rasittaa parisuhdetta.

Olethan jo otsikossa määritellyt ratkaisunkin tähän, omassa viestissäni viittasin siihen vain epäsuorasti. Onhan pariterapiakin keksitty, sinne pitää vain molempien haluta. Tavaroiden pois heittämisestä riiteleminen kertoo valtataistelusta välillänne, onhan kyse yhteisestä kodistanne, ei sinun tai vaimon yksin. Arvostus ja toisen kunnioittaminen on se mikä kannattelee suhdetta, sen pitää olla molemminpuolista. Joku jo viittasikin siihen asiaan, että kyse on vaimosikin kodista, kun hän haluaa kotipihan näyttävän tietynlaiselta ja ehkä tahtoisi myös säilyttää jotain ulkorakennuksessa. Vai ajatteletko, että tekee kaiken tämän vain silkkaa ilkeyttään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Romunkerääjille kaikki on arvokasta, rikkinäiset autot, laitteet, suoranainen jäte. Muut näkevät keräysvimman järjettömyyden, mutta kerääjä itse ei. Onhan noita romuläjäpihoja nähty. Kuinka kauan tällaisia projektiautoja sitten täytyy puolison katsella? Vuosi? Kaksi? Kymmenen? Jos ei ole aikaa laittaa, niin hankkiudutaan eroon.

Juuri näin. Hamstraaja näkee jopa rakennusjätteet arvokkaina materiaaleina ja suuttuu, kun niitä heitetään pois. Mahdotonta olla tuollaisen kanssa, ei voi muuta johtopäätöstä tehdä kuin että tavarat ovat ihmissuhteita arvokkaampia. Oli todella silmiä avaavaa aikoinaan katsoa telkkarin Himohamstraajat -ohjelmaa, koska siinä oli kuvattu juuri kotoa tuttu ilmiö. Ei sisällä ollut yhtä kauheaa kuin ohjaelmassa, mutta ulkorakennuksissa ja pihassa kyllä. 

Te olette varmaan kokeneet kauheita elämässänne tai sitten on vaan tullut katsottua roskarealitya vähän liikaa ja on päässyt toden ja tarinan rajat hälvenemään. Joo, hamstraajat ovat paha juttu, mutta tähän ketjuun ne eivät kyllä liity millään lailla. Romunkerääjistä valittamiseen voitte varmaan avata ikioman terapiaketjun tässä aiheen ohi mesoamisen sijaan.

Porista autosta se yleensä lähteekin. Ja sitten niitä onkin yhtäkkiä kymmenen. Sinä näet autoissa jotain rahanarvoista, mutta puolisosi ei ja romua ne ovatkin, kunnes ovat ajokunnossa. Autot eivät ole varsinaisia pihan koristeita, eikä niillä ole mitään virkaa niin kauan, kun eivät kulje, eikä ulkona seisottaminen niiden arvoa varsinaisesti nosta. Kauanko ehtivät maatumaan pihassa ennen kuin puolisosi kyllästyi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Romunkerääjille kaikki on arvokasta, rikkinäiset autot, laitteet, suoranainen jäte. Muut näkevät keräysvimman järjettömyyden, mutta kerääjä itse ei. Onhan noita romuläjäpihoja nähty. Kuinka kauan tällaisia projektiautoja sitten täytyy puolison katsella? Vuosi? Kaksi? Kymmenen? Jos ei ole aikaa laittaa, niin hankkiudutaan eroon.

Juuri näin. Hamstraaja näkee jopa rakennusjätteet arvokkaina materiaaleina ja suuttuu, kun niitä heitetään pois. Mahdotonta olla tuollaisen kanssa, ei voi muuta johtopäätöstä tehdä kuin että tavarat ovat ihmissuhteita arvokkaampia. Oli todella silmiä avaavaa aikoinaan katsoa telkkarin Himohamstraajat -ohjelmaa, koska siinä oli kuvattu juuri kotoa tuttu ilmiö. Ei sisällä ollut yhtä kauheaa kuin ohjaelmassa, mutta ulkorakennuksissa ja pihassa kyllä. 

Te olette varmaan kokeneet kauheita elämässänne tai sitten on vaan tullut katsottua roskarealitya vähän liikaa ja on päässyt toden ja tarinan rajat hälvenemään. Joo, hamstraajat ovat paha juttu, mutta tähän ketjuun ne eivät kyllä liity millään lailla. Romunkerääjistä valittamiseen voitte varmaan avata ikioman terapiaketjun tässä aiheen ohi mesoamisen sijaan.

Porista autosta se yleensä lähteekin. Ja sitten niitä onkin yhtäkkiä kymmenen. Sinä näet autoissa jotain rahanarvoista, mutta puolisosi ei ja romua ne ovatkin, kunnes ovat ajokunnossa. Autot eivät ole varsinaisia pihan koristeita, eikä niillä ole mitään virkaa niin kauan, kun eivät kulje, eikä ulkona seisottaminen niiden arvoa varsinaisesti nosta. Kauanko ehtivät maatumaan pihassa ennen kuin puolisosi kyllästyi?

Vaikuttaa siltä, että vaimo hermostui lopullisesti ja on itse nyt siivoamassa pihaa ja paikkoja, kun muuten ei mitään tapahdu. Onhan noita pihoja, jossa romuautot ja roinat lojuu pihoissa ja niissä taloissa ei monesti olekaan naista talossa. 

minulle paripsykoterapeutti sanoi että tuollainen kapinointi on passiivis-agressiivisuutta ikäänkuin teinipojan uhmaa äitiään kohtaan. Ja johtuu lapsuudesta.

Ennenkuin eroatte , niin menkää tunnekeskeiseen pariterapiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Romunkerääjille kaikki on arvokasta, rikkinäiset autot, laitteet, suoranainen jäte. Muut näkevät keräysvimman järjettömyyden, mutta kerääjä itse ei. Onhan noita romuläjäpihoja nähty. Kuinka kauan tällaisia projektiautoja sitten täytyy puolison katsella? Vuosi? Kaksi? Kymmenen? Jos ei ole aikaa laittaa, niin hankkiudutaan eroon.

Juuri näin. Hamstraaja näkee jopa rakennusjätteet arvokkaina materiaaleina ja suuttuu, kun niitä heitetään pois. Mahdotonta olla tuollaisen kanssa, ei voi muuta johtopäätöstä tehdä kuin että tavarat ovat ihmissuhteita arvokkaampia. Oli todella silmiä avaavaa aikoinaan katsoa telkkarin Himohamstraajat -ohjelmaa, koska siinä oli kuvattu juuri kotoa tuttu ilmiö. Ei sisällä ollut yhtä kauheaa kuin ohjaelmassa, mutta ulkorakennuksissa ja pihassa kyllä. 

Te olette varmaan kokeneet kauheita elämässänne tai sitten on vaan tullut katsottua roskarealitya vähän liikaa ja on päässyt toden ja tarinan rajat hälvenemään. Joo, hamstraajat ovat paha juttu, mutta tähän ketjuun ne eivät kyllä liity millään lailla. Romunkerääjistä valittamiseen voitte varmaan avata ikioman terapiaketjun tässä aiheen ohi mesoamisen sijaan.

Itse kyllä myönsit ketjun alkupäässä, että tavaraa on pihassa paljon. En ole pihassanne käynyt, mutta tuo ajatustapa kuulostaa niin kovin tutulta. Ja tietämässäni pihassa on kamaa yhtä paljon kuin niissä Himohamstraajien pihassa, lapsen mukaan myös sisällä on nykyisin kattoon asti tavaraa. Rotat viihtyy tuollaisissa pihoissa, mutta hamstraaja itse on onnellinen tavaroidensa kanssa, niin mikäpä siihen puuttumaan. Joku sanoi, että taajamassa tuosta olisi tullut siivouskehotus julkisivulautakunnalta (tai joku sen tapainen nimi), mutta maaseudulla romut saavat seistä rauhassa. Sinusta voi olla hauska pilkata tätä tragediaa roskarealityksi, mutta kyllähän tuo perhesuhteet tuhoaa, vanhempien ja lasten välit ja pahimmillaan kaiken. Jos et ole hamstraaja, niin se on hyvä, pidä huoli ettei sinusta tulekaan, jos siihen itse voi vaikuttaa. Sairaushan se on ja vakava sellainen. Olen vasta myöhemmin perehtynyt, kun silloin ei ollut tietoa saatavana, ei tuota alentuvasti nimittämääsi roskarealityäkaan.