Lue keskustelun säännöt.
Eroan vaimostani.
18.01.2019 |
En enää jaksa hänen konmaritustaa. Jos kyse olisikin hänen omista tavaroistaa, niin sittenhän asia olisikin ok, mutta kun ei ole. Olen varmaan kaksikymmentä kertaa sanonut että minun tavarat ovat minun ja ne pysyy minulla. Töissä ollessani hän kuitenkin heittää päivittäin jotakin pois, vaikka sitten autotallista työkaluja jos ei muuta keksi. Ennen niin mukava nainen pn muuttunut joksikin muuksi.
Kommentit (74)
Tuo pitää sanoa kolme kertaa, muuten ero ei ole laillisesti pitävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaimollanikin on myös jonkinlainen pakkomielle tavaroihin ja niiden jatkuvaan pohtimiseen. Yhtäältä asia on ymmärrettävä, koska useampi kasvava lapsi väkisinkin pakottaa melkoiseen osto-, kierrätys- ja myyntiliiketoimintaan jatkuvana prosessina. Se on ihan normaalia mielestäni.
Mutta yli ampuu siinä, että vaimo uhriutuu siitä, että muiden tavaroita on liikaa ja hän on jo kaikesta omastaan luopunut eikä voi tilanpuutteen vuoksi muka hankkia haluamiaan asioita. Tietenkin syyllistäminen kohdistuu paljolti minuun. Kuitenkin esim. vaatteita minulla on alle puolet siitä määrästä, mitä hänellä.
Vaatteiden lisäksi asunnon sisätiloissa ei sitten oikeastaan minun tavaroitani olekaan, kuin vähäinen määrä kirjoja, herätyskello sekä läjä lukemattomia lehtiä + hygieniatarvikkeet. Suurin osa mun materiaalisesta omaisuudestani on erilaisissa ulkorakennuksissa. Sitä toki on paljon. Harrastusvälineitä, työkaluja, koneita, monenlaisia tarvikkeita ja aineita, miljoonalaatikoita, eritasoista romua ja roinaa. Mutta jotenkin se vaan olen juuri minä, jonka pitäisi aktivoitua hävittämään kaikkea. Ja tätä kaikkea tarpeellista meikäläisen roinaa hänkin nyt erityisesti himoitsee päästä hävittämään.
Mainittakoon tästä vaimon tavaranhävitysvimmasta viime ajoilta anekdootti. Pihallamme, jossa kyllä tilaa riittää, oli kaksi vanhaa autoamme, arkikäytöstä poistettuja. Kuitenkin pikkuvikaisia ja sinänsä joko korjattavissa tai myytävissä vähintään varaosiksi tai peltoautokäyttöön. Toinen oli jopa mulla käytössä metsätyövehkeiden liikkuvana varastona, olihan kyseessä nelivetoinen farmari, jonne mahtui helposti raivaussahat sun muut ja jolla pääsi ajamaan huonompiakin metsäteitä työmaalle saakka, tarvitsematta varoa auton kolhimista tai sisätilojen siisteyttä. Olin kerran viikonlopun poissa kotoa, jona aikana vaimo olikin täysin omatoimisesti päättänyt hävittää nämä autot. Romunkerääjä oli hakenut toisen pois ja toisestakin jo olivat sopineet. Vaimo oli oikein ylpeä siitä, että hän pääsi minun autoistani eroon näin kätevästi ja omatoimisesti ihan ilmaiseksi. Nyt sitten ne raivaussahat sun muut lojuvat autotallin lattialla, koska niille ei ole muuta paikkaa, ja ne ovat seuraava valituksenaihe, kun autotalli on näin tukossa, eikä sinne mahdu mitään, autoa nyt varsinkaan. Kun lähden metsätöihin, on mun sitten ne kamat aina joka kerta nosteltava erikseen normiautooni ja sieltä pois, koska sillä on muutakin käyttöä eikä ne mahdu olemaan kyydissä koko ajan.
Usein olen joutunut pelastamaan vaimon siivousvimman kynsistä paljon tavaraa. Romukasoista, joita hän on ollut hävittämässä, olen keräillyt takaisin varastoihin käyttämättömiä maaleja ja kemikaaleja, rautaputkea, vesipumppuja, kaikenlaista täysin hyödyllistä. Hän ei ymmärrä monien materiaalien tai tavaroiden käyttötarkoitusta tai sitä, että ne ovat risoinakin vielä hyödyllisiä joko varaosina tai kunnostettavina, tai että niistä voi saada materiaaleja johonkin muuhun tarpeeseen, että tämä kaikki on pitkällä aikavälillä hyödyllistä ja säästäväistä.
Niin, enkä ole mikään hamstraaja vaan osaan kyllä hävittää käyttökelvotonta ja tarpeetonta tavaraa sekä varsinaista jätettä. Olen nurkista siivoillut useita auton peräkärryllisiä joka vuosi kaikkea moskaa; sekä ikivanhaa että hiljalleen uutta kertyvää. Tasapaino on mielestäni hyvä, mutta vaimo ei vaan sitä tahdo käsittää, että sellainenkin voi olla hyödyllistä ja tarpeellista, jota ei juuri eilen tarvittu. Mun roinat ei edes haittaa arkea eikä niitä näe jos ei varta vasten mene katsomaan.
Itsekin myönnät, että romua on paljon, pihassa kaksi romuautoakin. Jos et halua luopua romusta, niin vaimollasi ei oikein ole muuta keinoa kuin lajitella itse. Romuautot pihassa ovat karsean näköisiä, ymmärrän hyvin. Ja miten on mahdollista, että olet siivonnut pihastanne useita auton peräkärryllisiä joka vuosi moskaa? Tuosta kaikesta välittyy kuva, että pihanne on muistuttanut kaatopaikkaa. En yhtään ihmettele, että vaimon sietokyky alkaa olla koetteilla. Oletko miettinyt, että tässä saattaa olla jopa eron ainekset, jos itsestäänselvistä asioista pitää riidellä ja väkisin viedä romua ja roskaa roskikseen, tavaroita ei panna paikoilleen, roskia roskikseen, jolloin sitä kertyy vuosittain peräkärrytolkulla pihamaalle. Nyt mies herätys! Jos et ymmärrä, niin kyse taitaa olla hamstraus sairaudesta.
Sinä kehittelet nyt oletuksia jotka eivät perustu kirjoittamaani tai ovat suorastaan sen vastaisia. Esimerkiksi nämä romuautot eivät ole olleet mitään ruosteläjiä vaan ihan tavallisen auton näköisiä normaaleja autoja, ulkoisesti täysin nättejä. Ne vaan ovat olleet teknisesti rikki ja poissa liikennekäytöstä. Kyseessä on maatila, jossa lääniä piisaa ja on paljon rakennuksia, eikä enin osa roinasta mitenkään näy esim. talon ovelta katsottaessa, vaan ovat ihan muualla. Kuten sanoin, niitä pitää varta vasten lähteä katselemaan, jos haluaa nähdä. Olemme asuneet tässä vasta muutaman vuoden sukupolvenvaihdoksen jälkeen, joten iso osa siivoamastani rojusta on edellisten sukupolvien jäämistöä, lisäksi käynnissä on ollut koko ajan rakentamista ja remontointia, mikä tekee osaltaan siivottomuutta ja tuottaa kaikenlaista materiaalivirtaa, vaatien myös välivarastointia. Rakennusjätteitä tai kotieläintilan jätteitä ei noin vain roskapönttöön heitetä, niiden käsittely vaatii vähän enemmän aikaa ja vaivaa. Samoin tietysti kierrätys ja lajittelu, sikäli kun paljon käyttökelpoista ja arvokasta mahtuu joukkoon.
Pointti oli kuitenkin nyt se, että vaimo meni lupaa kysymättä tai neuvottelematta kanssani antamaan pois ilmaiseksi rahanarvoisia ja minulla käytössä olleita ajoneuvoja, jotka siis olivat minun nimissäni. Vain, koska ei ymmärtänyt aiemmista keskusteluistakaan huolimatta niiden arvoa. Aiempien sukupolvien jättämät oikeasti romut piha-autot siivottiin tietenkin pois hyvässä yhteisymmärryksessä heti alkuun, mutta jostain syystä vaimolle jäi into päälle ja meni sitten lapsetkin pesuveden mukana.
Rikkinäinen ja käytöstä poistettu auto on romuauto. En nyt oikein ymmärrä, miten maatila on poikkeus siihen, ettei voisi olla siistiä, koska suurin osa maatiloista ja jopa karjatiloistakin on siistejä. Myös yrityksissä on siistiä, vaikka romua ja kierrätettävää tavaraa syntyy päivittäin.
Vaikeus heittää pois roskaa, romua ja käytöstä poistettua tavaraa on se mihin kiinnitin huomiota. Jos piha on edellisten sukupolvien jäljiltä siivoton, niin meneehän siivoamiseen enemmän aikaa, mutta rakentamisen sotkut yleensä siivotaan pois saman tien. Kyllä ne vieraat katsovat muuallekin kuin ulko-oven tienoille niin kuin vaimosikin, lisäksi ylimääräinen romu on turvallisuuteenkin liittyvä asia.
En kummiskaan halua lytätä sinua, herättelin vähän huomaamaan, että tässä on aika iso juttu, jos ette vaimonne kanssa pysty toisianne ymmärtämään. Rikkinäisten ja käyttökelvottomien tavaroiden säilöminen ei useimpien mielestä ole järkevää ja se tuo sotkua ja voi olla vaarallistakin. Ei sieltä romun seasta myöskään löydä tarvitsemaansa.
Tuo on niin totta ja kertomus tuttua tarinaa. Asuin maatilalla, jossa joka vuosi siivosin roskia, jätteitä, romuja pois ja joka vuosi sain siitä huutoa vanhemmalta sukupolvelta. Kukaan ei osannut panna rikkinäisiä tavaroita pois, koska ainahan niitä jossain tarvitaan ja romuautot ja rikkinäiset vempeleet olivat suorastaan aarteita. Ulkorakennus ja navetta olivat kattoon asti täynnä romua ja roskia, rakennusjätettä. Pariin kertaan niitäkin tuli tyhjennettyä, mutta ne täyttyvät nopeasti, jos mitään ei saa pois heittää. Täysin eri siisteyskäsitys voi todellakin kaataa suhteen, jos romujen suojelu on tärkeämpi kuin oma puoliso.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on myös tuota, että minulle riittäisi vähempi tavaramäärä kuin miehelle, vaikken mikään konmarittaja olekaan. Mutta kunnioitan miehen tahtoa pitää kiinni tavaroistaan, koska tiedän miten loukkaavaksi hän kokisi sen, jos heittäisin jotain hänen tavaroitaan pois kysymättä lupaa. Avioliiton alkuaikoina tein joskus näin, kun en tiennyt miten mies siihen reagoi. Otin opikseni ja olen opetellut elämään sen kanssa, että mies ei helpolla tavaroistaan luovu. Hän puolestaan on hyväksynyt sen, että minä en halua asua tolkuttoman suuressa asunnossa, vaan minulle 100 neliötä on ehdoton yläraja. Asumme siis kompromissinä asunnossa joka on hieman tuon alle. Minusta tämä on vähän liian iso ja miehen mielestä vähän liian pieni, mutta kummallekin ihan riittävän ok.
Välillä liika tavaran määrä ja seinissä kiinni oleva raha ahdistaa, mutta ei niin paljon että haluaisin erota miehestä, jota kuitenkin rakastan. Olen ajatellut tämän niin, että sitten kun mies kuolee, niin muutan leskenä pienempään asuntoon jossa on vähemmän tavaraa. Viisikymppisiä vasta ollaan, joten ihan heti tämä ei toivottavasti ole edessä. Mutta ajatus kuitenkin siitä, että kun on avioliitossa, niin ei voi ihan oman mielensä mukaan elää.
Sitten kun mies kuolee??
Onks hänellä syöpä vai mistä oot noin varma että kuolee ennen sua
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaimollanikin on myös jonkinlainen pakkomielle tavaroihin ja niiden jatkuvaan pohtimiseen. Yhtäältä asia on ymmärrettävä, koska useampi kasvava lapsi väkisinkin pakottaa melkoiseen osto-, kierrätys- ja myyntiliiketoimintaan jatkuvana prosessina. Se on ihan normaalia mielestäni.
Mutta yli ampuu siinä, että vaimo uhriutuu siitä, että muiden tavaroita on liikaa ja hän on jo kaikesta omastaan luopunut eikä voi tilanpuutteen vuoksi muka hankkia haluamiaan asioita. Tietenkin syyllistäminen kohdistuu paljolti minuun. Kuitenkin esim. vaatteita minulla on alle puolet siitä määrästä, mitä hänellä.
Vaatteiden lisäksi asunnon sisätiloissa ei sitten oikeastaan minun tavaroitani olekaan, kuin vähäinen määrä kirjoja, herätyskello sekä läjä lukemattomia lehtiä + hygieniatarvikkeet. Suurin osa mun materiaalisesta omaisuudestani on erilaisissa ulkorakennuksissa. Sitä toki on paljon. Harrastusvälineitä, työkaluja, koneita, monenlaisia tarvikkeita ja aineita, miljoonalaatikoita, eritasoista romua ja roinaa. Mutta jotenkin se vaan olen juuri minä, jonka pitäisi aktivoitua hävittämään kaikkea. Ja tätä kaikkea tarpeellista meikäläisen roinaa hänkin nyt erityisesti himoitsee päästä hävittämään.
Mainittakoon tästä vaimon tavaranhävitysvimmasta viime ajoilta anekdootti. Pihallamme, jossa kyllä tilaa riittää, oli kaksi vanhaa autoamme, arkikäytöstä poistettuja. Kuitenkin pikkuvikaisia ja sinänsä joko korjattavissa tai myytävissä vähintään varaosiksi tai peltoautokäyttöön. Toinen oli jopa mulla käytössä metsätyövehkeiden liikkuvana varastona, olihan kyseessä nelivetoinen farmari, jonne mahtui helposti raivaussahat sun muut ja jolla pääsi ajamaan huonompiakin metsäteitä työmaalle saakka, tarvitsematta varoa auton kolhimista tai sisätilojen siisteyttä. Olin kerran viikonlopun poissa kotoa, jona aikana vaimo olikin täysin omatoimisesti päättänyt hävittää nämä autot. Romunkerääjä oli hakenut toisen pois ja toisestakin jo olivat sopineet. Vaimo oli oikein ylpeä siitä, että hän pääsi minun autoistani eroon näin kätevästi ja omatoimisesti ihan ilmaiseksi. Nyt sitten ne raivaussahat sun muut lojuvat autotallin lattialla, koska niille ei ole muuta paikkaa, ja ne ovat seuraava valituksenaihe, kun autotalli on näin tukossa, eikä sinne mahdu mitään, autoa nyt varsinkaan. Kun lähden metsätöihin, on mun sitten ne kamat aina joka kerta nosteltava erikseen normiautooni ja sieltä pois, koska sillä on muutakin käyttöä eikä ne mahdu olemaan kyydissä koko ajan.
Usein olen joutunut pelastamaan vaimon siivousvimman kynsistä paljon tavaraa. Romukasoista, joita hän on ollut hävittämässä, olen keräillyt takaisin varastoihin käyttämättömiä maaleja ja kemikaaleja, rautaputkea, vesipumppuja, kaikenlaista täysin hyödyllistä. Hän ei ymmärrä monien materiaalien tai tavaroiden käyttötarkoitusta tai sitä, että ne ovat risoinakin vielä hyödyllisiä joko varaosina tai kunnostettavina, tai että niistä voi saada materiaaleja johonkin muuhun tarpeeseen, että tämä kaikki on pitkällä aikavälillä hyödyllistä ja säästäväistä.
Niin, enkä ole mikään hamstraaja vaan osaan kyllä hävittää käyttökelvotonta ja tarpeetonta tavaraa sekä varsinaista jätettä. Olen nurkista siivoillut useita auton peräkärryllisiä joka vuosi kaikkea moskaa; sekä ikivanhaa että hiljalleen uutta kertyvää. Tasapaino on mielestäni hyvä, mutta vaimo ei vaan sitä tahdo käsittää, että sellainenkin voi olla hyödyllistä ja tarpeellista, jota ei juuri eilen tarvittu. Mun roinat ei edes haittaa arkea eikä niitä näe jos ei varta vasten mene katsomaan.
Itsekin myönnät, että romua on paljon, pihassa kaksi romuautoakin. Jos et halua luopua romusta, niin vaimollasi ei oikein ole muuta keinoa kuin lajitella itse. Romuautot pihassa ovat karsean näköisiä, ymmärrän hyvin. Ja miten on mahdollista, että olet siivonnut pihastanne useita auton peräkärryllisiä joka vuosi moskaa? Tuosta kaikesta välittyy kuva, että pihanne on muistuttanut kaatopaikkaa. En yhtään ihmettele, että vaimon sietokyky alkaa olla koetteilla. Oletko miettinyt, että tässä saattaa olla jopa eron ainekset, jos itsestäänselvistä asioista pitää riidellä ja väkisin viedä romua ja roskaa roskikseen, tavaroita ei panna paikoilleen, roskia roskikseen, jolloin sitä kertyy vuosittain peräkärrytolkulla pihamaalle. Nyt mies herätys! Jos et ymmärrä, niin kyse taitaa olla hamstraus sairaudesta.
Sinä kehittelet nyt oletuksia jotka eivät perustu kirjoittamaani tai ovat suorastaan sen vastaisia. Esimerkiksi nämä romuautot eivät ole olleet mitään ruosteläjiä vaan ihan tavallisen auton näköisiä normaaleja autoja, ulkoisesti täysin nättejä. Ne vaan ovat olleet teknisesti rikki ja poissa liikennekäytöstä. Kyseessä on maatila, jossa lääniä piisaa ja on paljon rakennuksia, eikä enin osa roinasta mitenkään näy esim. talon ovelta katsottaessa, vaan ovat ihan muualla. Kuten sanoin, niitä pitää varta vasten lähteä katselemaan, jos haluaa nähdä. Olemme asuneet tässä vasta muutaman vuoden sukupolvenvaihdoksen jälkeen, joten iso osa siivoamastani rojusta on edellisten sukupolvien jäämistöä, lisäksi käynnissä on ollut koko ajan rakentamista ja remontointia, mikä tekee osaltaan siivottomuutta ja tuottaa kaikenlaista materiaalivirtaa, vaatien myös välivarastointia. Rakennusjätteitä tai kotieläintilan jätteitä ei noin vain roskapönttöön heitetä, niiden käsittely vaatii vähän enemmän aikaa ja vaivaa. Samoin tietysti kierrätys ja lajittelu, sikäli kun paljon käyttökelpoista ja arvokasta mahtuu joukkoon.
Pointti oli kuitenkin nyt se, että vaimo meni lupaa kysymättä tai neuvottelematta kanssani antamaan pois ilmaiseksi rahanarvoisia ja minulla käytössä olleita ajoneuvoja, jotka siis olivat minun nimissäni. Vain, koska ei ymmärtänyt aiemmista keskusteluistakaan huolimatta niiden arvoa. Aiempien sukupolvien jättämät oikeasti romut piha-autot siivottiin tietenkin pois hyvässä yhteisymmärryksessä heti alkuun, mutta jostain syystä vaimolle jäi into päälle ja meni sitten lapsetkin pesuveden mukana.
Rikkinäinen ja käytöstä poistettu auto on romuauto. En nyt oikein ymmärrä, miten maatila on poikkeus siihen, ettei voisi olla siistiä, koska suurin osa maatiloista ja jopa karjatiloistakin on siistejä. Myös yrityksissä on siistiä, vaikka romua ja kierrätettävää tavaraa syntyy päivittäin.
Vaikeus heittää pois roskaa, romua ja käytöstä poistettua tavaraa on se mihin kiinnitin huomiota. Jos piha on edellisten sukupolvien jäljiltä siivoton, niin meneehän siivoamiseen enemmän aikaa, mutta rakentamisen sotkut yleensä siivotaan pois saman tien. Kyllä ne vieraat katsovat muuallekin kuin ulko-oven tienoille niin kuin vaimosikin, lisäksi ylimääräinen romu on turvallisuuteenkin liittyvä asia.
En kummiskaan halua lytätä sinua, herättelin vähän huomaamaan, että tässä on aika iso juttu, jos ette vaimonne kanssa pysty toisianne ymmärtämään. Rikkinäisten ja käyttökelvottomien tavaroiden säilöminen ei useimpien mielestä ole järkevää ja se tuo sotkua ja voi olla vaarallistakin. Ei sieltä romun seasta myöskään löydä tarvitsemaansa.
Tuo on niin totta ja kertomus tuttua tarinaa. Asuin maatilalla, jossa joka vuosi siivosin roskia, jätteitä, romuja pois ja joka vuosi sain siitä huutoa vanhemmalta sukupolvelta. Kukaan ei osannut panna rikkinäisiä tavaroita pois, koska ainahan niitä jossain tarvitaan ja romuautot ja rikkinäiset vempeleet olivat suorastaan aarteita. Ulkorakennus ja navetta olivat kattoon asti täynnä romua ja roskia, rakennusjätettä. Pariin kertaan niitäkin tuli tyhjennettyä, mutta ne täyttyvät nopeasti, jos mitään ei saa pois heittää. Täysin eri siisteyskäsitys voi todellakin kaataa suhteen, jos romujen suojelu on tärkeämpi kuin oma puoliso.
Sinäkin ilmoittauduit sisälukutaidon tukiopetukseen. Kuten kerroin jo, niin minä olen siivonnut joka vuosi peräkärrykaupalla niitä edellisten sukupolvien käyttökelvottomia rojuja pois, sen lisäksi, että omien uudisjätteiden käsittely tietenkin on jatkuva prosessi. Ongelmana on vain se, että vaimon siisteyskäsitys on siinä määrin erilainen, että hänen mielestään ainoastaan tyhjä varasto on siisti. Jos varastossa on tavaraa, se on huono juttu ja asia ahdistaa. Jonkun pitäisi kaivaa hänelle sanakirjasta selitys varaston tarkoituksesta. Nyt siis puhutaan pääasiassa erilaisiin varastotiloihin jemmatuista tavaroista + ne autot, joista romut hävitettiin yhdessä, ja vaimo omin nokkinensa sitten käyttökelpoiset.
Minä en todellakaan ole suojellut romuja, vaan aktiivisesti siivonnut ja lajitellut niitä koko ajan. Mutta vaimo heittää pois käyttökelpoista ja arvokasta omaisuutta oman perverssin siisteyskäsityksensä vuoksi. Ja viime kädessä kysymys on siis osin omasta elinkeinostani, jossa nämä tavarat ja materiaalit ovat tarpeellisia tuotannontekijöitä, ja toisaalta yhtä lailla myös yksityistaloutemme tulojen ja menojen tasapainosta. Jos vaimo hävittää konmaripäissään kasan vanhoja, vajaita punamultamaalipurkkeja ja seuraavana kesänä vaatii että haalistunut ulkorakennus on maalattava, niin se on yksinkertaisellakin matematiikalla iso kasa selvää rahanmenoa, joka on suoraan jostain muusta pois.
Jotkut ihmiset ovat tosi vieraantuneet arkisesta säästäväisyydestä, kuvitellen, että kaiken tarvitsemansa voi aina hakea kaupasta ja kaikki mitä ei tarvita juuri nyt, on turhaa. Ja sitä turhaa hankitaan kasapäin ihan vaan koska sitä on olemassa. Ei käsitetä kierrättämistä ja vanhan, kestävänkin tavaran käyttöarvoa ja säästöä, jonka sillä saa uuden hankkimisen sijaan. Kertakäyttökulttuuria pahimmillaan. Se syö rahaa, ympäristöä ja rationaalista miestä.
Vierailija kirjoitti:
Mihin sinä sitten sitä rahaa tarvitsisit, jos se ei olisi kiinni seinissä ja tavaroissa? Millä tavalla tavaran pois heittäminen lisää varallisuutta?
Jos tavaraa olisi vähemmän, mahtuisimme hyvin pienempään asuntoon. Esim. 70-80 neliön kolmio voisi olla ihan riittävä kahdelle ihmiselle. Pienempi asunto, vähemmän lainaa, enemmän joustoa arjen menoihin. Kyse ei ole niinkään siitä että haluaisin kuluttaa rahaa johonkin, mutta pienemmän asuntolainan kanssa olisi vähän kevyempi elää. Minulla on turvattoman lapsuuden vuoksi huono taloudellisen epävarmuuden sietokyky ja suuri asuntolaina aiheuttaa minulle jonkinlaista huolta, vaikka taloudellinen tilanne olisi muuten ihan hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mäkin vähän noita romuautoja ihmettelin, jos ne olisi voinut korjata tai ottaa varaosiksi, miksei niin oltu tehty? Ei ehditty? Kuinka pitkään niitä pitää siinä saada seisottaa ennenkuin homma viedään loppuun? Ja niistä ulkorakennuksista, oletko yhtään kysynyt vaimolta haluaako hän ehkä harrastaa jotain mihin tarvitsisi noista romuvarastoista tilaa? Vai pitääkö vaimon harrastukset pysyä tiloissa joille sinulla ei ole käyttöä romuvarastona?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaimollanikin on myös jonkinlainen pakkomielle tavaroihin ja niiden jatkuvaan pohtimiseen. Yhtäältä asia on ymmärrettävä, koska useampi kasvava lapsi väkisinkin pakottaa melkoiseen osto-, kierrätys- ja myyntiliiketoimintaan jatkuvana prosessina. Se on ihan normaalia mielestäni.
Mutta yli ampuu siinä, että vaimo uhriutuu siitä, että muiden tavaroita on liikaa ja hän on jo kaikesta omastaan luopunut eikä voi tilanpuutteen vuoksi muka hankkia haluamiaan asioita. Tietenkin syyllistäminen kohdistuu paljolti minuun. Kuitenkin esim. vaatteita minulla on alle puolet siitä määrästä, mitä hänellä.
Vaatteiden lisäksi asunnon sisätiloissa ei sitten oikeastaan minun tavaroitani olekaan, kuin vähäinen määrä kirjoja, herätyskello sekä läjä lukemattomia lehtiä + hygieniatarvikkeet. Suurin osa mun materiaalisesta omaisuudestani on erilaisissa ulkorakennuksissa. Sitä toki on paljon. Harrastusvälineitä, työkaluja, koneita, monenlaisia tarvikkeita ja aineita, miljoonalaatikoita, eritasoista romua ja roinaa. Mutta jotenkin se vaan olen juuri minä, jonka pitäisi aktivoitua hävittämään kaikkea. Ja tätä kaikkea tarpeellista meikäläisen roinaa hänkin nyt erityisesti himoitsee päästä hävittämään.
Mainittakoon tästä vaimon tavaranhävitysvimmasta viime ajoilta anekdootti. Pihallamme, jossa kyllä tilaa riittää, oli kaksi vanhaa autoamme, arkikäytöstä poistettuja. Kuitenkin pikkuvikaisia ja sinänsä joko korjattavissa tai myytävissä vähintään varaosiksi tai peltoautokäyttöön. Toinen oli jopa mulla käytössä metsätyövehkeiden liikkuvana varastona, olihan kyseessä nelivetoinen farmari, jonne mahtui helposti raivaussahat sun muut ja jolla pääsi ajamaan huonompiakin metsäteitä työmaalle saakka, tarvitsematta varoa auton kolhimista tai sisätilojen siisteyttä. Olin kerran viikonlopun poissa kotoa, jona aikana vaimo olikin täysin omatoimisesti päättänyt hävittää nämä autot. Romunkerääjä oli hakenut toisen pois ja toisestakin jo olivat sopineet. Vaimo oli oikein ylpeä siitä, että hän pääsi minun autoistani eroon näin kätevästi ja omatoimisesti ihan ilmaiseksi. Nyt sitten ne raivaussahat sun muut lojuvat autotallin lattialla, koska niille ei ole muuta paikkaa, ja ne ovat seuraava valituksenaihe, kun autotalli on näin tukossa, eikä sinne mahdu mitään, autoa nyt varsinkaan. Kun lähden metsätöihin, on mun sitten ne kamat aina joka kerta nosteltava erikseen normiautooni ja sieltä pois, koska sillä on muutakin käyttöä eikä ne mahdu olemaan kyydissä koko ajan.
Usein olen joutunut pelastamaan vaimon siivousvimman kynsistä paljon tavaraa. Romukasoista, joita hän on ollut hävittämässä, olen keräillyt takaisin varastoihin käyttämättömiä maaleja ja kemikaaleja, rautaputkea, vesipumppuja, kaikenlaista täysin hyödyllistä. Hän ei ymmärrä monien materiaalien tai tavaroiden käyttötarkoitusta tai sitä, että ne ovat risoinakin vielä hyödyllisiä joko varaosina tai kunnostettavina, tai että niistä voi saada materiaaleja johonkin muuhun tarpeeseen, että tämä kaikki on pitkällä aikavälillä hyödyllistä ja säästäväistä.
Niin, enkä ole mikään hamstraaja vaan osaan kyllä hävittää käyttökelvotonta ja tarpeetonta tavaraa sekä varsinaista jätettä. Olen nurkista siivoillut useita auton peräkärryllisiä joka vuosi kaikkea moskaa; sekä ikivanhaa että hiljalleen uutta kertyvää. Tasapaino on mielestäni hyvä, mutta vaimo ei vaan sitä tahdo käsittää, että sellainenkin voi olla hyödyllistä ja tarpeellista, jota ei juuri eilen tarvittu. Mun roinat ei edes haittaa arkea eikä niitä näe jos ei varta vasten mene katsomaan.
Itsekin myönnät, että romua on paljon, pihassa kaksi romuautoakin. Jos et halua luopua romusta, niin vaimollasi ei oikein ole muuta keinoa kuin lajitella itse. Romuautot pihassa ovat karsean näköisiä, ymmärrän hyvin. Ja miten on mahdollista, että olet siivonnut pihastanne useita auton peräkärryllisiä joka vuosi moskaa? Tuosta kaikesta välittyy kuva, että pihanne on muistuttanut kaatopaikkaa. En yhtään ihmettele, että vaimon sietokyky alkaa olla koetteilla. Oletko miettinyt, että tässä saattaa olla jopa eron ainekset, jos itsestäänselvistä asioista pitää riidellä ja väkisin viedä romua ja roskaa roskikseen, tavaroita ei panna paikoilleen, roskia roskikseen, jolloin sitä kertyy vuosittain peräkärrytolkulla pihamaalle. Nyt mies herätys! Jos et ymmärrä, niin kyse taitaa olla hamstraus sairaudesta.
Sinä kehittelet nyt oletuksia jotka eivät perustu kirjoittamaani tai ovat suorastaan sen vastaisia. Esimerkiksi nämä romuautot eivät ole olleet mitään ruosteläjiä vaan ihan tavallisen auton näköisiä normaaleja autoja, ulkoisesti täysin nättejä. Ne vaan ovat olleet teknisesti rikki ja poissa liikennekäytöstä. Kyseessä on maatila, jossa lääniä piisaa ja on paljon rakennuksia, eikä enin osa roinasta mitenkään näy esim. talon ovelta katsottaessa, vaan ovat ihan muualla. Kuten sanoin, niitä pitää varta vasten lähteä katselemaan, jos haluaa nähdä. Olemme asuneet tässä vasta muutaman vuoden sukupolvenvaihdoksen jälkeen, joten iso osa siivoamastani rojusta on edellisten sukupolvien jäämistöä, lisäksi käynnissä on ollut koko ajan rakentamista ja remontointia, mikä tekee osaltaan siivottomuutta ja tuottaa kaikenlaista materiaalivirtaa, vaatien myös välivarastointia. Rakennusjätteitä tai kotieläintilan jätteitä ei noin vain roskapönttöön heitetä, niiden käsittely vaatii vähän enemmän aikaa ja vaivaa. Samoin tietysti kierrätys ja lajittelu, sikäli kun paljon käyttökelpoista ja arvokasta mahtuu joukkoon.
Pointti oli kuitenkin nyt se, että vaimo meni lupaa kysymättä tai neuvottelematta kanssani antamaan pois ilmaiseksi rahanarvoisia ja minulla käytössä olleita ajoneuvoja, jotka siis olivat minun nimissäni. Vain, koska ei ymmärtänyt aiemmista keskusteluistakaan huolimatta niiden arvoa. Aiempien sukupolvien jättämät oikeasti romut piha-autot siivottiin tietenkin pois hyvässä yhteisymmärryksessä heti alkuun, mutta jostain syystä vaimolle jäi into päälle ja meni sitten lapsetkin pesuveden mukana.
Rikkinäinen ja käytöstä poistettu auto on romuauto. En nyt oikein ymmärrä, miten maatila on poikkeus siihen, ettei voisi olla siistiä, koska suurin osa maatiloista ja jopa karjatiloistakin on siistejä. Myös yrityksissä on siistiä, vaikka romua ja kierrätettävää tavaraa syntyy päivittäin.
Vaikeus heittää pois roskaa, romua ja käytöstä poistettua tavaraa on se mihin kiinnitin huomiota. Jos piha on edellisten sukupolvien jäljiltä siivoton, niin meneehän siivoamiseen enemmän aikaa, mutta rakentamisen sotkut yleensä siivotaan pois saman tien. Kyllä ne vieraat katsovat muuallekin kuin ulko-oven tienoille niin kuin vaimosikin, lisäksi ylimääräinen romu on turvallisuuteenkin liittyvä asia.
En kummiskaan halua lytätä sinua, herättelin vähän huomaamaan, että tässä on aika iso juttu, jos ette vaimonne kanssa pysty toisianne ymmärtämään. Rikkinäisten ja käyttökelvottomien tavaroiden säilöminen ei useimpien mielestä ole järkevää ja se tuo sotkua ja voi olla vaarallistakin. Ei sieltä romun seasta myöskään löydä tarvitsemaansa.
Tuo on niin totta ja kertomus tuttua tarinaa. Asuin maatilalla, jossa joka vuosi siivosin roskia, jätteitä, romuja pois ja joka vuosi sain siitä huutoa vanhemmalta sukupolvelta. Kukaan ei osannut panna rikkinäisiä tavaroita pois, koska ainahan niitä jossain tarvitaan ja romuautot ja rikkinäiset vempeleet olivat suorastaan aarteita. Ulkorakennus ja navetta olivat kattoon asti täynnä romua ja roskia, rakennusjätettä. Pariin kertaan niitäkin tuli tyhjennettyä, mutta ne täyttyvät nopeasti, jos mitään ei saa pois heittää. Täysin eri siisteyskäsitys voi todellakin kaataa suhteen, jos romujen suojelu on tärkeämpi kuin oma puoliso.
Sinäkin ilmoittauduit sisälukutaidon tukiopetukseen. Kuten kerroin jo, niin minä olen siivonnut joka vuosi peräkärrykaupalla niitä edellisten sukupolvien käyttökelvottomia rojuja pois, sen lisäksi, että omien uudisjätteiden käsittely tietenkin on jatkuva prosessi. Ongelmana on vain se, että vaimon siisteyskäsitys on siinä määrin erilainen, että hänen mielestään ainoastaan tyhjä varasto on siisti. Jos varastossa on tavaraa, se on huono juttu ja asia ahdistaa. Jonkun pitäisi kaivaa hänelle sanakirjasta selitys varaston tarkoituksesta. Nyt siis puhutaan pääasiassa erilaisiin varastotiloihin jemmatuista tavaroista + ne autot, joista romut hävitettiin yhdessä, ja vaimo omin nokkinensa sitten käyttökelpoiset.
Minä en todellakaan ole suojellut romuja, vaan aktiivisesti siivonnut ja lajitellut niitä koko ajan. Mutta vaimo heittää pois käyttökelpoista ja arvokasta omaisuutta oman perverssin siisteyskäsityksensä vuoksi. Ja viime kädessä kysymys on siis osin omasta elinkeinostani, jossa nämä tavarat ja materiaalit ovat tarpeellisia tuotannontekijöitä, ja toisaalta yhtä lailla myös yksityistaloutemme tulojen ja menojen tasapainosta. Jos vaimo hävittää konmaripäissään kasan vanhoja, vajaita punamultamaalipurkkeja ja seuraavana kesänä vaatii että haalistunut ulkorakennus on maalattava, niin se on yksinkertaisellakin matematiikalla iso kasa selvää rahanmenoa, joka on suoraan jostain muusta pois.
Jotkut ihmiset ovat tosi vieraantuneet arkisesta säästäväisyydestä, kuvitellen, että kaiken tarvitsemansa voi aina hakea kaupasta ja kaikki mitä ei tarvita juuri nyt, on turhaa. Ja sitä turhaa hankitaan kasapäin ihan vaan koska sitä on olemassa. Ei käsitetä kierrättämistä ja vanhan, kestävänkin tavaran käyttöarvoa ja säästöä, jonka sillä saa uuden hankkimisen sijaan. Kertakäyttökulttuuria pahimmillaan. Se syö rahaa, ympäristöä ja rationaalista miestä.
Eipä ole nuo pulmat enää meikeläisen ongelmia onneksi. Vastaavia syytöksiä ei tartte kuunnella ja olen muuten itsekin maatilalta kotoisin. Ihan on ollut talous tasapainossa, vaikka on siistiä ollutkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mäkin vähän noita romuautoja ihmettelin, jos ne olisi voinut korjata tai ottaa varaosiksi, miksei niin oltu tehty? Ei ehditty? Kuinka pitkään niitä pitää siinä saada seisottaa ennenkuin homma viedään loppuun?
Tervetuloa neuvomaan ajankäytössä, kun toinen tekee maatilanpidon lisäksi palkkatöitä ja toinen vuorotyötä, pikkulapsiperheineen. Kun samaan aikaan rakennetaan uutta investointien vuoksi ja remontoidaan vanhoja tiloja kuntoon. Kun samalla siivoillaan niitä kahden edellisen sukupolven oikeasti turhia romuja. Vilpittömästi, tervetuloa. Vaihtoehtoisesti voit tulla auttamaan. Saat rälläkän ja hitsausvehkeet ihan ilmaiseksi käyttöösi ja jonkin tuulensuojaisan nurkan puuhastella. Nuo autot nyt menivät jo, mutta korjattavaa konetta löytyy aina. Voin kertoa, että ihan kaikki vähäarvoisimmat keskeneräiset hoimmat eivät näissä olosuhteissa valmistu vuodessa tai kahdessa, on kokolailla pakko priorisoida. Tietenkin se on hyvä syy aina huutaa mulle, kun jostain löytyy aina jokin pitkään roikkunut keskeneräisyys.
Vierailija kirjoitti:
Ja niistä ulkorakennuksista, oletko yhtään kysynyt vaimolta haluaako hän ehkä harrastaa jotain mihin tarvitsisi noista romuvarastoista tilaa? Vai pitääkö vaimon harrastukset pysyä tiloissa joille sinulla ei ole käyttöä romuvarastona?
LOL XD
Vierailija kirjoitti:
Mäkin vähän noita romuautoja ihmettelin, jos ne olisi voinut korjata tai ottaa varaosiksi, miksei niin oltu tehty? Ei ehditty? Kuinka pitkään niitä pitää siinä saada seisottaa ennenkuin homma viedään loppuun? Ja niistä ulkorakennuksista, oletko yhtään kysynyt vaimolta haluaako hän ehkä harrastaa jotain mihin tarvitsisi noista romuvarastoista tilaa? Vai pitääkö vaimon harrastukset pysyä tiloissa joille sinulla ei ole käyttöä romuvarastona?
Vaimon näkemys asiasta varmaan aika erilainen kuin miehen. Hyviä kysymyksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sitten kun mies kuolee??
Onks hänellä syöpä vai mistä oot noin varma että kuolee ennen sua
Keskimäärin naiset elävät pidempään. En tietenkään ole varma, että mies kuolee ensin. Mutta liian tavaramäärän kanssa ja liian suuressa asunnossa elämistä helpottaa se ajatus, että ehkä joskus minusta tulee leskirouva ja pääsen asumaan pienesti ja vaatimattomasti vähän harkitumman tavaramäärän kanssa. Jos minä satun kuolemaan ensin, niin eihän ne tavarat minua enää siinä vaiheessa ahdista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaimollanikin on myös jonkinlainen pakkomielle tavaroihin ja niiden jatkuvaan pohtimiseen. Yhtäältä asia on ymmärrettävä, koska useampi kasvava lapsi väkisinkin pakottaa melkoiseen osto-, kierrätys- ja myyntiliiketoimintaan jatkuvana prosessina. Se on ihan normaalia mielestäni.
Mutta yli ampuu siinä, että vaimo uhriutuu siitä, että muiden tavaroita on liikaa ja hän on jo kaikesta omastaan luopunut eikä voi tilanpuutteen vuoksi muka hankkia haluamiaan asioita. Tietenkin syyllistäminen kohdistuu paljolti minuun. Kuitenkin esim. vaatteita minulla on alle puolet siitä määrästä, mitä hänellä.
Vaatteiden lisäksi asunnon sisätiloissa ei sitten oikeastaan minun tavaroitani olekaan, kuin vähäinen määrä kirjoja, herätyskello sekä läjä lukemattomia lehtiä + hygieniatarvikkeet. Suurin osa mun materiaalisesta omaisuudestani on erilaisissa ulkorakennuksissa. Sitä toki on paljon. Harrastusvälineitä, työkaluja, koneita, monenlaisia tarvikkeita ja aineita, miljoonalaatikoita, eritasoista romua ja roinaa. Mutta jotenkin se vaan olen juuri minä, jonka pitäisi aktivoitua hävittämään kaikkea. Ja tätä kaikkea tarpeellista meikäläisen roinaa hänkin nyt erityisesti himoitsee päästä hävittämään.
Mainittakoon tästä vaimon tavaranhävitysvimmasta viime ajoilta anekdootti. Pihallamme, jossa kyllä tilaa riittää, oli kaksi vanhaa autoamme, arkikäytöstä poistettuja. Kuitenkin pikkuvikaisia ja sinänsä joko korjattavissa tai myytävissä vähintään varaosiksi tai peltoautokäyttöön. Toinen oli jopa mulla käytössä metsätyövehkeiden liikkuvana varastona, olihan kyseessä nelivetoinen farmari, jonne mahtui helposti raivaussahat sun muut ja jolla pääsi ajamaan huonompiakin metsäteitä työmaalle saakka, tarvitsematta varoa auton kolhimista tai sisätilojen siisteyttä. Olin kerran viikonlopun poissa kotoa, jona aikana vaimo olikin täysin omatoimisesti päättänyt hävittää nämä autot. Romunkerääjä oli hakenut toisen pois ja toisestakin jo olivat sopineet. Vaimo oli oikein ylpeä siitä, että hän pääsi minun autoistani eroon näin kätevästi ja omatoimisesti ihan ilmaiseksi. Nyt sitten ne raivaussahat sun muut lojuvat autotallin lattialla, koska niille ei ole muuta paikkaa, ja ne ovat seuraava valituksenaihe, kun autotalli on näin tukossa, eikä sinne mahdu mitään, autoa nyt varsinkaan. Kun lähden metsätöihin, on mun sitten ne kamat aina joka kerta nosteltava erikseen normiautooni ja sieltä pois, koska sillä on muutakin käyttöä eikä ne mahdu olemaan kyydissä koko ajan.
Usein olen joutunut pelastamaan vaimon siivousvimman kynsistä paljon tavaraa. Romukasoista, joita hän on ollut hävittämässä, olen keräillyt takaisin varastoihin käyttämättömiä maaleja ja kemikaaleja, rautaputkea, vesipumppuja, kaikenlaista täysin hyödyllistä. Hän ei ymmärrä monien materiaalien tai tavaroiden käyttötarkoitusta tai sitä, että ne ovat risoinakin vielä hyödyllisiä joko varaosina tai kunnostettavina, tai että niistä voi saada materiaaleja johonkin muuhun tarpeeseen, että tämä kaikki on pitkällä aikavälillä hyödyllistä ja säästäväistä.
Niin, enkä ole mikään hamstraaja vaan osaan kyllä hävittää käyttökelvotonta ja tarpeetonta tavaraa sekä varsinaista jätettä. Olen nurkista siivoillut useita auton peräkärryllisiä joka vuosi kaikkea moskaa; sekä ikivanhaa että hiljalleen uutta kertyvää. Tasapaino on mielestäni hyvä, mutta vaimo ei vaan sitä tahdo käsittää, että sellainenkin voi olla hyödyllistä ja tarpeellista, jota ei juuri eilen tarvittu. Mun roinat ei edes haittaa arkea eikä niitä näe jos ei varta vasten mene katsomaan.
Itsekin myönnät, että romua on paljon, pihassa kaksi romuautoakin. Jos et halua luopua romusta, niin vaimollasi ei oikein ole muuta keinoa kuin lajitella itse. Romuautot pihassa ovat karsean näköisiä, ymmärrän hyvin. Ja miten on mahdollista, että olet siivonnut pihastanne useita auton peräkärryllisiä joka vuosi moskaa? Tuosta kaikesta välittyy kuva, että pihanne on muistuttanut kaatopaikkaa. En yhtään ihmettele, että vaimon sietokyky alkaa olla koetteilla. Oletko miettinyt, että tässä saattaa olla jopa eron ainekset, jos itsestäänselvistä asioista pitää riidellä ja väkisin viedä romua ja roskaa roskikseen, tavaroita ei panna paikoilleen, roskia roskikseen, jolloin sitä kertyy vuosittain peräkärrytolkulla pihamaalle. Nyt mies herätys! Jos et ymmärrä, niin kyse taitaa olla hamstraus sairaudesta.
Sinä kehittelet nyt oletuksia jotka eivät perustu kirjoittamaani tai ovat suorastaan sen vastaisia. Esimerkiksi nämä romuautot eivät ole olleet mitään ruosteläjiä vaan ihan tavallisen auton näköisiä normaaleja autoja, ulkoisesti täysin nättejä. Ne vaan ovat olleet teknisesti rikki ja poissa liikennekäytöstä. Kyseessä on maatila, jossa lääniä piisaa ja on paljon rakennuksia, eikä enin osa roinasta mitenkään näy esim. talon ovelta katsottaessa, vaan ovat ihan muualla. Kuten sanoin, niitä pitää varta vasten lähteä katselemaan, jos haluaa nähdä. Olemme asuneet tässä vasta muutaman vuoden sukupolvenvaihdoksen jälkeen, joten iso osa siivoamastani rojusta on edellisten sukupolvien jäämistöä, lisäksi käynnissä on ollut koko ajan rakentamista ja remontointia, mikä tekee osaltaan siivottomuutta ja tuottaa kaikenlaista materiaalivirtaa, vaatien myös välivarastointia. Rakennusjätteitä tai kotieläintilan jätteitä ei noin vain roskapönttöön heitetä, niiden käsittely vaatii vähän enemmän aikaa ja vaivaa. Samoin tietysti kierrätys ja lajittelu, sikäli kun paljon käyttökelpoista ja arvokasta mahtuu joukkoon.
Pointti oli kuitenkin nyt se, että vaimo meni lupaa kysymättä tai neuvottelematta kanssani antamaan pois ilmaiseksi rahanarvoisia ja minulla käytössä olleita ajoneuvoja, jotka siis olivat minun nimissäni. Vain, koska ei ymmärtänyt aiemmista keskusteluistakaan huolimatta niiden arvoa. Aiempien sukupolvien jättämät oikeasti romut piha-autot siivottiin tietenkin pois hyvässä yhteisymmärryksessä heti alkuun, mutta jostain syystä vaimolle jäi into päälle ja meni sitten lapsetkin pesuveden mukana.
Rikkinäinen ja käytöstä poistettu auto on romuauto. En nyt oikein ymmärrä, miten maatila on poikkeus siihen, ettei voisi olla siistiä, koska suurin osa maatiloista ja jopa karjatiloistakin on siistejä. Myös yrityksissä on siistiä, vaikka romua ja kierrätettävää tavaraa syntyy päivittäin.
Vaikeus heittää pois roskaa, romua ja käytöstä poistettua tavaraa on se mihin kiinnitin huomiota. Jos piha on edellisten sukupolvien jäljiltä siivoton, niin meneehän siivoamiseen enemmän aikaa, mutta rakentamisen sotkut yleensä siivotaan pois saman tien. Kyllä ne vieraat katsovat muuallekin kuin ulko-oven tienoille niin kuin vaimosikin, lisäksi ylimääräinen romu on turvallisuuteenkin liittyvä asia.
En kummiskaan halua lytätä sinua, herättelin vähän huomaamaan, että tässä on aika iso juttu, jos ette vaimonne kanssa pysty toisianne ymmärtämään. Rikkinäisten ja käyttökelvottomien tavaroiden säilöminen ei useimpien mielestä ole järkevää ja se tuo sotkua ja voi olla vaarallistakin. Ei sieltä romun seasta myöskään löydä tarvitsemaansa.
Tuo on niin totta ja kertomus tuttua tarinaa. Asuin maatilalla, jossa joka vuosi siivosin roskia, jätteitä, romuja pois ja joka vuosi sain siitä huutoa vanhemmalta sukupolvelta. Kukaan ei osannut panna rikkinäisiä tavaroita pois, koska ainahan niitä jossain tarvitaan ja romuautot ja rikkinäiset vempeleet olivat suorastaan aarteita. Ulkorakennus ja navetta olivat kattoon asti täynnä romua ja roskia, rakennusjätettä. Pariin kertaan niitäkin tuli tyhjennettyä, mutta ne täyttyvät nopeasti, jos mitään ei saa pois heittää. Täysin eri siisteyskäsitys voi todellakin kaataa suhteen, jos romujen suojelu on tärkeämpi kuin oma puoliso.
Sinäkin ilmoittauduit sisälukutaidon tukiopetukseen. Kuten kerroin jo, niin minä olen siivonnut joka vuosi peräkärrykaupalla niitä edellisten sukupolvien käyttökelvottomia rojuja pois, sen lisäksi, että omien uudisjätteiden käsittely tietenkin on jatkuva prosessi. Ongelmana on vain se, että vaimon siisteyskäsitys on siinä määrin erilainen, että hänen mielestään ainoastaan tyhjä varasto on siisti. Jos varastossa on tavaraa, se on huono juttu ja asia ahdistaa. Jonkun pitäisi kaivaa hänelle sanakirjasta selitys varaston tarkoituksesta. Nyt siis puhutaan pääasiassa erilaisiin varastotiloihin jemmatuista tavaroista + ne autot, joista romut hävitettiin yhdessä, ja vaimo omin nokkinensa sitten käyttökelpoiset.
Minä en todellakaan ole suojellut romuja, vaan aktiivisesti siivonnut ja lajitellut niitä koko ajan. Mutta vaimo heittää pois käyttökelpoista ja arvokasta omaisuutta oman perverssin siisteyskäsityksensä vuoksi. Ja viime kädessä kysymys on siis osin omasta elinkeinostani, jossa nämä tavarat ja materiaalit ovat tarpeellisia tuotannontekijöitä, ja toisaalta yhtä lailla myös yksityistaloutemme tulojen ja menojen tasapainosta. Jos vaimo hävittää konmaripäissään kasan vanhoja, vajaita punamultamaalipurkkeja ja seuraavana kesänä vaatii että haalistunut ulkorakennus on maalattava, niin se on yksinkertaisellakin matematiikalla iso kasa selvää rahanmenoa, joka on suoraan jostain muusta pois.
Jotkut ihmiset ovat tosi vieraantuneet arkisesta säästäväisyydestä, kuvitellen, että kaiken tarvitsemansa voi aina hakea kaupasta ja kaikki mitä ei tarvita juuri nyt, on turhaa. Ja sitä turhaa hankitaan kasapäin ihan vaan koska sitä on olemassa. Ei käsitetä kierrättämistä ja vanhan, kestävänkin tavaran käyttöarvoa ja säästöä, jonka sillä saa uuden hankkimisen sijaan. Kertakäyttökulttuuria pahimmillaan. Se syö rahaa, ympäristöä ja rationaalista miestä.
Eipä ole nuo pulmat enää meikeläisen ongelmia onneksi. Vastaavia syytöksiä ei tartte kuunnella ja olen muuten itsekin maatilalta kotoisin. Ihan on ollut talous tasapainossa, vaikka on siistiä ollutkin.
Niinpä. Mutta tosiaan sinulla ilmeisesti ei ole ollut sitä puolisoa, jonka mielestä ikinä ei ole siistiä, vaikka siistiä onkin, ja joka aiheuttaa sinulle kustannuksia hävittämällä arvokasta omaisuutta. Olet hyvässä asemassa, mistä onnittelut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
ARVO kirjoitti:
Otsikko kertoi eroavansa vaimosta, kun vaimo Konmarittaa hänen tavaroitaan.
Tämä taitaa olla ihka tavallinen juttu miehille avioliitoissa. Aina, kun kyläilen ystävieni luona yritän katsoa kuinka aviomies näkyy kodissa. Täytyy tunnustaa ettei juuri mitenkään. Mikään esine ei kerro hänen mielenkiintonsa kohteista tai elämästään. Ei ole yhtään muistoesinettä esillä missään. Kaiken on vaimo laittanut mieleisekseen. Mies minimoidaan kodissa usein kylppärin kaapin hylyllä oleviin hygienia tuoteisiin. Eikä miehellä ole usein edes omaa vaatekaappia tai hyllystöä. Autotallin nyt ainakin luulisi olevan paikka jonne mies saisi laittaa omat esineensä, mutta ei työkalutkin konmaritetaan saatika niitä peli tai kalavehkeitä jotka olivat ennen avioliittoa käytössä usein. Harrastuksetkin on konmaritettu.
Meillä on päinvastoin. Koti on pullollaan miehen tietsikoita, kameroita, koneita ja masiinoita sekä niiden huoltoon tarvittavaa kamaa ja paristoja ja paristoiden latausasemia ja koneiden latausasemia. Minun on ainoastaan pieni rahi, jossa on käsityölankojani, ja senkin päällä pidetään yhtä läppäriä. Pari taulua seinällä, siellä kaiuttimien välissä. Nyt pitäisi kuulemma hävittää makuuhuoneestakin pari minun tavaraa, jotta hänen suunnittelemansa uusi masiina mahtuisi sinne.
Samoin oli meillä. Koti täynnä miehen harrastukseen liittyviä tavaroita ja mitään ei saanut pois heittää. Ulkorakennukset samoin täynnä romua, itselläni ei ollut enää tilaa siellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaimollanikin on myös jonkinlainen pakkomielle tavaroihin ja niiden jatkuvaan pohtimiseen. Yhtäältä asia on ymmärrettävä, koska useampi kasvava lapsi väkisinkin pakottaa melkoiseen osto-, kierrätys- ja myyntiliiketoimintaan jatkuvana prosessina. Se on ihan normaalia mielestäni.
Mutta yli ampuu siinä, että vaimo uhriutuu siitä, että muiden tavaroita on liikaa ja hän on jo kaikesta omastaan luopunut eikä voi tilanpuutteen vuoksi muka hankkia haluamiaan asioita. Tietenkin syyllistäminen kohdistuu paljolti minuun. Kuitenkin esim. vaatteita minulla on alle puolet siitä määrästä, mitä hänellä.
Vaatteiden lisäksi asunnon sisätiloissa ei sitten oikeastaan minun tavaroitani olekaan, kuin vähäinen määrä kirjoja, herätyskello sekä läjä lukemattomia lehtiä + hygieniatarvikkeet. Suurin osa mun materiaalisesta omaisuudestani on erilaisissa ulkorakennuksissa. Sitä toki on paljon. Harrastusvälineitä, työkaluja, koneita, monenlaisia tarvikkeita ja aineita, miljoonalaatikoita, eritasoista romua ja roinaa. Mutta jotenkin se vaan olen juuri minä, jonka pitäisi aktivoitua hävittämään kaikkea. Ja tätä kaikkea tarpeellista meikäläisen roinaa hänkin nyt erityisesti himoitsee päästä hävittämään.
Mainittakoon tästä vaimon tavaranhävitysvimmasta viime ajoilta anekdootti. Pihallamme, jossa kyllä tilaa riittää, oli kaksi vanhaa autoamme, arkikäytöstä poistettuja. Kuitenkin pikkuvikaisia ja sinänsä joko korjattavissa tai myytävissä vähintään varaosiksi tai peltoautokäyttöön. Toinen oli jopa mulla käytössä metsätyövehkeiden liikkuvana varastona, olihan kyseessä nelivetoinen farmari, jonne mahtui helposti raivaussahat sun muut ja jolla pääsi ajamaan huonompiakin metsäteitä työmaalle saakka, tarvitsematta varoa auton kolhimista tai sisätilojen siisteyttä. Olin kerran viikonlopun poissa kotoa, jona aikana vaimo olikin täysin omatoimisesti päättänyt hävittää nämä autot. Romunkerääjä oli hakenut toisen pois ja toisestakin jo olivat sopineet. Vaimo oli oikein ylpeä siitä, että hän pääsi minun autoistani eroon näin kätevästi ja omatoimisesti ihan ilmaiseksi. Nyt sitten ne raivaussahat sun muut lojuvat autotallin lattialla, koska niille ei ole muuta paikkaa, ja ne ovat seuraava valituksenaihe, kun autotalli on näin tukossa, eikä sinne mahdu mitään, autoa nyt varsinkaan. Kun lähden metsätöihin, on mun sitten ne kamat aina joka kerta nosteltava erikseen normiautooni ja sieltä pois, koska sillä on muutakin käyttöä eikä ne mahdu olemaan kyydissä koko ajan.
Usein olen joutunut pelastamaan vaimon siivousvimman kynsistä paljon tavaraa. Romukasoista, joita hän on ollut hävittämässä, olen keräillyt takaisin varastoihin käyttämättömiä maaleja ja kemikaaleja, rautaputkea, vesipumppuja, kaikenlaista täysin hyödyllistä. Hän ei ymmärrä monien materiaalien tai tavaroiden käyttötarkoitusta tai sitä, että ne ovat risoinakin vielä hyödyllisiä joko varaosina tai kunnostettavina, tai että niistä voi saada materiaaleja johonkin muuhun tarpeeseen, että tämä kaikki on pitkällä aikavälillä hyödyllistä ja säästäväistä.
Niin, enkä ole mikään hamstraaja vaan osaan kyllä hävittää käyttökelvotonta ja tarpeetonta tavaraa sekä varsinaista jätettä. Olen nurkista siivoillut useita auton peräkärryllisiä joka vuosi kaikkea moskaa; sekä ikivanhaa että hiljalleen uutta kertyvää. Tasapaino on mielestäni hyvä, mutta vaimo ei vaan sitä tahdo käsittää, että sellainenkin voi olla hyödyllistä ja tarpeellista, jota ei juuri eilen tarvittu. Mun roinat ei edes haittaa arkea eikä niitä näe jos ei varta vasten mene katsomaan.
Itsekin myönnät, että romua on paljon, pihassa kaksi romuautoakin. Jos et halua luopua romusta, niin vaimollasi ei oikein ole muuta keinoa kuin lajitella itse. Romuautot pihassa ovat karsean näköisiä, ymmärrän hyvin. Ja miten on mahdollista, että olet siivonnut pihastanne useita auton peräkärryllisiä joka vuosi moskaa? Tuosta kaikesta välittyy kuva, että pihanne on muistuttanut kaatopaikkaa. En yhtään ihmettele, että vaimon sietokyky alkaa olla koetteilla. Oletko miettinyt, että tässä saattaa olla jopa eron ainekset, jos itsestäänselvistä asioista pitää riidellä ja väkisin viedä romua ja roskaa roskikseen, tavaroita ei panna paikoilleen, roskia roskikseen, jolloin sitä kertyy vuosittain peräkärrytolkulla pihamaalle. Nyt mies herätys! Jos et ymmärrä, niin kyse taitaa olla hamstraus sairaudesta.
Sinä kehittelet nyt oletuksia jotka eivät perustu kirjoittamaani tai ovat suorastaan sen vastaisia. Esimerkiksi nämä romuautot eivät ole olleet mitään ruosteläjiä vaan ihan tavallisen auton näköisiä normaaleja autoja, ulkoisesti täysin nättejä. Ne vaan ovat olleet teknisesti rikki ja poissa liikennekäytöstä. Kyseessä on maatila, jossa lääniä piisaa ja on paljon rakennuksia, eikä enin osa roinasta mitenkään näy esim. talon ovelta katsottaessa, vaan ovat ihan muualla. Kuten sanoin, niitä pitää varta vasten lähteä katselemaan, jos haluaa nähdä. Olemme asuneet tässä vasta muutaman vuoden sukupolvenvaihdoksen jälkeen, joten iso osa siivoamastani rojusta on edellisten sukupolvien jäämistöä, lisäksi käynnissä on ollut koko ajan rakentamista ja remontointia, mikä tekee osaltaan siivottomuutta ja tuottaa kaikenlaista materiaalivirtaa, vaatien myös välivarastointia. Rakennusjätteitä tai kotieläintilan jätteitä ei noin vain roskapönttöön heitetä, niiden käsittely vaatii vähän enemmän aikaa ja vaivaa. Samoin tietysti kierrätys ja lajittelu, sikäli kun paljon käyttökelpoista ja arvokasta mahtuu joukkoon.
Pointti oli kuitenkin nyt se, että vaimo meni lupaa kysymättä tai neuvottelematta kanssani antamaan pois ilmaiseksi rahanarvoisia ja minulla käytössä olleita ajoneuvoja, jotka siis olivat minun nimissäni. Vain, koska ei ymmärtänyt aiemmista keskusteluistakaan huolimatta niiden arvoa. Aiempien sukupolvien jättämät oikeasti romut piha-autot siivottiin tietenkin pois hyvässä yhteisymmärryksessä heti alkuun, mutta jostain syystä vaimolle jäi into päälle ja meni sitten lapsetkin pesuveden mukana.
Rikkinäinen ja käytöstä poistettu auto on romuauto. En nyt oikein ymmärrä, miten maatila on poikkeus siihen, ettei voisi olla siistiä, koska suurin osa maatiloista ja jopa karjatiloistakin on siistejä. Myös yrityksissä on siistiä, vaikka romua ja kierrätettävää tavaraa syntyy päivittäin.
Vaikeus heittää pois roskaa, romua ja käytöstä poistettua tavaraa on se mihin kiinnitin huomiota. Jos piha on edellisten sukupolvien jäljiltä siivoton, niin meneehän siivoamiseen enemmän aikaa, mutta rakentamisen sotkut yleensä siivotaan pois saman tien. Kyllä ne vieraat katsovat muuallekin kuin ulko-oven tienoille niin kuin vaimosikin, lisäksi ylimääräinen romu on turvallisuuteenkin liittyvä asia.
En kummiskaan halua lytätä sinua, herättelin vähän huomaamaan, että tässä on aika iso juttu, jos ette vaimonne kanssa pysty toisianne ymmärtämään. Rikkinäisten ja käyttökelvottomien tavaroiden säilöminen ei useimpien mielestä ole järkevää ja se tuo sotkua ja voi olla vaarallistakin. Ei sieltä romun seasta myöskään löydä tarvitsemaansa.
Tuo on niin totta ja kertomus tuttua tarinaa. Asuin maatilalla, jossa joka vuosi siivosin roskia, jätteitä, romuja pois ja joka vuosi sain siitä huutoa vanhemmalta sukupolvelta. Kukaan ei osannut panna rikkinäisiä tavaroita pois, koska ainahan niitä jossain tarvitaan ja romuautot ja rikkinäiset vempeleet olivat suorastaan aarteita. Ulkorakennus ja navetta olivat kattoon asti täynnä romua ja roskia, rakennusjätettä. Pariin kertaan niitäkin tuli tyhjennettyä, mutta ne täyttyvät nopeasti, jos mitään ei saa pois heittää. Täysin eri siisteyskäsitys voi todellakin kaataa suhteen, jos romujen suojelu on tärkeämpi kuin oma puoliso.
Sinäkin ilmoittauduit sisälukutaidon tukiopetukseen. Kuten kerroin jo, niin minä olen siivonnut joka vuosi peräkärrykaupalla niitä edellisten sukupolvien käyttökelvottomia rojuja pois, sen lisäksi, että omien uudisjätteiden käsittely tietenkin on jatkuva prosessi. Ongelmana on vain se, että vaimon siisteyskäsitys on siinä määrin erilainen, että hänen mielestään ainoastaan tyhjä varasto on siisti. Jos varastossa on tavaraa, se on huono juttu ja asia ahdistaa. Jonkun pitäisi kaivaa hänelle sanakirjasta selitys varaston tarkoituksesta. Nyt siis puhutaan pääasiassa erilaisiin varastotiloihin jemmatuista tavaroista + ne autot, joista romut hävitettiin yhdessä, ja vaimo omin nokkinensa sitten käyttökelpoiset.
Minä en todellakaan ole suojellut romuja, vaan aktiivisesti siivonnut ja lajitellut niitä koko ajan. Mutta vaimo heittää pois käyttökelpoista ja arvokasta omaisuutta oman perverssin siisteyskäsityksensä vuoksi. Ja viime kädessä kysymys on siis osin omasta elinkeinostani, jossa nämä tavarat ja materiaalit ovat tarpeellisia tuotannontekijöitä, ja toisaalta yhtä lailla myös yksityistaloutemme tulojen ja menojen tasapainosta. Jos vaimo hävittää konmaripäissään kasan vanhoja, vajaita punamultamaalipurkkeja ja seuraavana kesänä vaatii että haalistunut ulkorakennus on maalattava, niin se on yksinkertaisellakin matematiikalla iso kasa selvää rahanmenoa, joka on suoraan jostain muusta pois.
Jotkut ihmiset ovat tosi vieraantuneet arkisesta säästäväisyydestä, kuvitellen, että kaiken tarvitsemansa voi aina hakea kaupasta ja kaikki mitä ei tarvita juuri nyt, on turhaa. Ja sitä turhaa hankitaan kasapäin ihan vaan koska sitä on olemassa. Ei käsitetä kierrättämistä ja vanhan, kestävänkin tavaran käyttöarvoa ja säästöä, jonka sillä saa uuden hankkimisen sijaan. Kertakäyttökulttuuria pahimmillaan. Se syö rahaa, ympäristöä ja rationaalista miestä.
Eipä ole nuo pulmat enää meikeläisen ongelmia onneksi. Vastaavia syytöksiä ei tartte kuunnella ja olen muuten itsekin maatilalta kotoisin. Ihan on ollut talous tasapainossa, vaikka on siistiä ollutkin.
Niinpä. Mutta tosiaan sinulla ilmeisesti ei ole ollut sitä puolisoa, jonka mielestä ikinä ei ole siistiä, vaikka siistiä onkin, ja joka aiheuttaa sinulle kustannuksia hävittämällä arvokasta omaisuutta. Olet hyvässä asemassa, mistä onnittelut.
Kuinka arvokkaita nuo kaksi romuautoa mielestäsi olivat? Itse nimittäin yritin kaupata vanhaa farkkuani peltoautoksi tai varaosiksi, mutta ei kukaan halunnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaimollanikin on myös jonkinlainen pakkomielle tavaroihin ja niiden jatkuvaan pohtimiseen. Yhtäältä asia on ymmärrettävä, koska useampi kasvava lapsi väkisinkin pakottaa melkoiseen osto-, kierrätys- ja myyntiliiketoimintaan jatkuvana prosessina. Se on ihan normaalia mielestäni.
Mutta yli ampuu siinä, että vaimo uhriutuu siitä, että muiden tavaroita on liikaa ja hän on jo kaikesta omastaan luopunut eikä voi tilanpuutteen vuoksi muka hankkia haluamiaan asioita. Tietenkin syyllistäminen kohdistuu paljolti minuun. Kuitenkin esim. vaatteita minulla on alle puolet siitä määrästä, mitä hänellä.
Vaatteiden lisäksi asunnon sisätiloissa ei sitten oikeastaan minun tavaroitani olekaan, kuin vähäinen määrä kirjoja, herätyskello sekä läjä lukemattomia lehtiä + hygieniatarvikkeet. Suurin osa mun materiaalisesta omaisuudestani on erilaisissa ulkorakennuksissa. Sitä toki on paljon. Harrastusvälineitä, työkaluja, koneita, monenlaisia tarvikkeita ja aineita, miljoonalaatikoita, eritasoista romua ja roinaa. Mutta jotenkin se vaan olen juuri minä, jonka pitäisi aktivoitua hävittämään kaikkea. Ja tätä kaikkea tarpeellista meikäläisen roinaa hänkin nyt erityisesti himoitsee päästä hävittämään.
Mainittakoon tästä vaimon tavaranhävitysvimmasta viime ajoilta anekdootti. Pihallamme, jossa kyllä tilaa riittää, oli kaksi vanhaa autoamme, arkikäytöstä poistettuja. Kuitenkin pikkuvikaisia ja sinänsä joko korjattavissa tai myytävissä vähintään varaosiksi tai peltoautokäyttöön. Toinen oli jopa mulla käytössä metsätyövehkeiden liikkuvana varastona, olihan kyseessä nelivetoinen farmari, jonne mahtui helposti raivaussahat sun muut ja jolla pääsi ajamaan huonompiakin metsäteitä työmaalle saakka, tarvitsematta varoa auton kolhimista tai sisätilojen siisteyttä. Olin kerran viikonlopun poissa kotoa, jona aikana vaimo olikin täysin omatoimisesti päättänyt hävittää nämä autot. Romunkerääjä oli hakenut toisen pois ja toisestakin jo olivat sopineet. Vaimo oli oikein ylpeä siitä, että hän pääsi minun autoistani eroon näin kätevästi ja omatoimisesti ihan ilmaiseksi. Nyt sitten ne raivaussahat sun muut lojuvat autotallin lattialla, koska niille ei ole muuta paikkaa, ja ne ovat seuraava valituksenaihe, kun autotalli on näin tukossa, eikä sinne mahdu mitään, autoa nyt varsinkaan. Kun lähden metsätöihin, on mun sitten ne kamat aina joka kerta nosteltava erikseen normiautooni ja sieltä pois, koska sillä on muutakin käyttöä eikä ne mahdu olemaan kyydissä koko ajan.
Usein olen joutunut pelastamaan vaimon siivousvimman kynsistä paljon tavaraa. Romukasoista, joita hän on ollut hävittämässä, olen keräillyt takaisin varastoihin käyttämättömiä maaleja ja kemikaaleja, rautaputkea, vesipumppuja, kaikenlaista täysin hyödyllistä. Hän ei ymmärrä monien materiaalien tai tavaroiden käyttötarkoitusta tai sitä, että ne ovat risoinakin vielä hyödyllisiä joko varaosina tai kunnostettavina, tai että niistä voi saada materiaaleja johonkin muuhun tarpeeseen, että tämä kaikki on pitkällä aikavälillä hyödyllistä ja säästäväistä.
Niin, enkä ole mikään hamstraaja vaan osaan kyllä hävittää käyttökelvotonta ja tarpeetonta tavaraa sekä varsinaista jätettä. Olen nurkista siivoillut useita auton peräkärryllisiä joka vuosi kaikkea moskaa; sekä ikivanhaa että hiljalleen uutta kertyvää. Tasapaino on mielestäni hyvä, mutta vaimo ei vaan sitä tahdo käsittää, että sellainenkin voi olla hyödyllistä ja tarpeellista, jota ei juuri eilen tarvittu. Mun roinat ei edes haittaa arkea eikä niitä näe jos ei varta vasten mene katsomaan.
Itsekin myönnät, että romua on paljon, pihassa kaksi romuautoakin. Jos et halua luopua romusta, niin vaimollasi ei oikein ole muuta keinoa kuin lajitella itse. Romuautot pihassa ovat karsean näköisiä, ymmärrän hyvin. Ja miten on mahdollista, että olet siivonnut pihastanne useita auton peräkärryllisiä joka vuosi moskaa? Tuosta kaikesta välittyy kuva, että pihanne on muistuttanut kaatopaikkaa. En yhtään ihmettele, että vaimon sietokyky alkaa olla koetteilla. Oletko miettinyt, että tässä saattaa olla jopa eron ainekset, jos itsestäänselvistä asioista pitää riidellä ja väkisin viedä romua ja roskaa roskikseen, tavaroita ei panna paikoilleen, roskia roskikseen, jolloin sitä kertyy vuosittain peräkärrytolkulla pihamaalle. Nyt mies herätys! Jos et ymmärrä, niin kyse taitaa olla hamstraus sairaudesta.
Sinä kehittelet nyt oletuksia jotka eivät perustu kirjoittamaani tai ovat suorastaan sen vastaisia. Esimerkiksi nämä romuautot eivät ole olleet mitään ruosteläjiä vaan ihan tavallisen auton näköisiä normaaleja autoja, ulkoisesti täysin nättejä. Ne vaan ovat olleet teknisesti rikki ja poissa liikennekäytöstä. Kyseessä on maatila, jossa lääniä piisaa ja on paljon rakennuksia, eikä enin osa roinasta mitenkään näy esim. talon ovelta katsottaessa, vaan ovat ihan muualla. Kuten sanoin, niitä pitää varta vasten lähteä katselemaan, jos haluaa nähdä. Olemme asuneet tässä vasta muutaman vuoden sukupolvenvaihdoksen jälkeen, joten iso osa siivoamastani rojusta on edellisten sukupolvien jäämistöä, lisäksi käynnissä on ollut koko ajan rakentamista ja remontointia, mikä tekee osaltaan siivottomuutta ja tuottaa kaikenlaista materiaalivirtaa, vaatien myös välivarastointia. Rakennusjätteitä tai kotieläintilan jätteitä ei noin vain roskapönttöön heitetä, niiden käsittely vaatii vähän enemmän aikaa ja vaivaa. Samoin tietysti kierrätys ja lajittelu, sikäli kun paljon käyttökelpoista ja arvokasta mahtuu joukkoon.
Pointti oli kuitenkin nyt se, että vaimo meni lupaa kysymättä tai neuvottelematta kanssani antamaan pois ilmaiseksi rahanarvoisia ja minulla käytössä olleita ajoneuvoja, jotka siis olivat minun nimissäni. Vain, koska ei ymmärtänyt aiemmista keskusteluistakaan huolimatta niiden arvoa. Aiempien sukupolvien jättämät oikeasti romut piha-autot siivottiin tietenkin pois hyvässä yhteisymmärryksessä heti alkuun, mutta jostain syystä vaimolle jäi into päälle ja meni sitten lapsetkin pesuveden mukana.
Rikkinäinen ja käytöstä poistettu auto on romuauto. En nyt oikein ymmärrä, miten maatila on poikkeus siihen, ettei voisi olla siistiä, koska suurin osa maatiloista ja jopa karjatiloistakin on siistejä. Myös yrityksissä on siistiä, vaikka romua ja kierrätettävää tavaraa syntyy päivittäin.
Vaikeus heittää pois roskaa, romua ja käytöstä poistettua tavaraa on se mihin kiinnitin huomiota. Jos piha on edellisten sukupolvien jäljiltä siivoton, niin meneehän siivoamiseen enemmän aikaa, mutta rakentamisen sotkut yleensä siivotaan pois saman tien. Kyllä ne vieraat katsovat muuallekin kuin ulko-oven tienoille niin kuin vaimosikin, lisäksi ylimääräinen romu on turvallisuuteenkin liittyvä asia.
En kummiskaan halua lytätä sinua, herättelin vähän huomaamaan, että tässä on aika iso juttu, jos ette vaimonne kanssa pysty toisianne ymmärtämään. Rikkinäisten ja käyttökelvottomien tavaroiden säilöminen ei useimpien mielestä ole järkevää ja se tuo sotkua ja voi olla vaarallistakin. Ei sieltä romun seasta myöskään löydä tarvitsemaansa.
Tuo on niin totta ja kertomus tuttua tarinaa. Asuin maatilalla, jossa joka vuosi siivosin roskia, jätteitä, romuja pois ja joka vuosi sain siitä huutoa vanhemmalta sukupolvelta. Kukaan ei osannut panna rikkinäisiä tavaroita pois, koska ainahan niitä jossain tarvitaan ja romuautot ja rikkinäiset vempeleet olivat suorastaan aarteita. Ulkorakennus ja navetta olivat kattoon asti täynnä romua ja roskia, rakennusjätettä. Pariin kertaan niitäkin tuli tyhjennettyä, mutta ne täyttyvät nopeasti, jos mitään ei saa pois heittää. Täysin eri siisteyskäsitys voi todellakin kaataa suhteen, jos romujen suojelu on tärkeämpi kuin oma puoliso.
Jos kyse on tarpeellisista ja käytössä olevista tavaroista, kuten työkaluista, niin ne eivät täytä romun määritelmää. Jos ahdistuu käytössä olevista tavaroista, niin ongelma on muualla. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaimollanikin on myös jonkinlainen pakkomielle tavaroihin ja niiden jatkuvaan pohtimiseen. Yhtäältä asia on ymmärrettävä, koska useampi kasvava lapsi väkisinkin pakottaa melkoiseen osto-, kierrätys- ja myyntiliiketoimintaan jatkuvana prosessina. Se on ihan normaalia mielestäni.
Mutta yli ampuu siinä, että vaimo uhriutuu siitä, että muiden tavaroita on liikaa ja hän on jo kaikesta omastaan luopunut eikä voi tilanpuutteen vuoksi muka hankkia haluamiaan asioita. Tietenkin syyllistäminen kohdistuu paljolti minuun. Kuitenkin esim. vaatteita minulla on alle puolet siitä määrästä, mitä hänellä.
Vaatteiden lisäksi asunnon sisätiloissa ei sitten oikeastaan minun tavaroitani olekaan, kuin vähäinen määrä kirjoja, herätyskello sekä läjä lukemattomia lehtiä + hygieniatarvikkeet. Suurin osa mun materiaalisesta omaisuudestani on erilaisissa ulkorakennuksissa. Sitä toki on paljon. Harrastusvälineitä, työkaluja, koneita, monenlaisia tarvikkeita ja aineita, miljoonalaatikoita, eritasoista romua ja roinaa. Mutta jotenkin se vaan olen juuri minä, jonka pitäisi aktivoitua hävittämään kaikkea. Ja tätä kaikkea tarpeellista meikäläisen roinaa hänkin nyt erityisesti himoitsee päästä hävittämään.
Mainittakoon tästä vaimon tavaranhävitysvimmasta viime ajoilta anekdootti. Pihallamme, jossa kyllä tilaa riittää, oli kaksi vanhaa autoamme, arkikäytöstä poistettuja. Kuitenkin pikkuvikaisia ja sinänsä joko korjattavissa tai myytävissä vähintään varaosiksi tai peltoautokäyttöön. Toinen oli jopa mulla käytössä metsätyövehkeiden liikkuvana varastona, olihan kyseessä nelivetoinen farmari, jonne mahtui helposti raivaussahat sun muut ja jolla pääsi ajamaan huonompiakin metsäteitä työmaalle saakka, tarvitsematta varoa auton kolhimista tai sisätilojen siisteyttä. Olin kerran viikonlopun poissa kotoa, jona aikana vaimo olikin täysin omatoimisesti päättänyt hävittää nämä autot. Romunkerääjä oli hakenut toisen pois ja toisestakin jo olivat sopineet. Vaimo oli oikein ylpeä siitä, että hän pääsi minun autoistani eroon näin kätevästi ja omatoimisesti ihan ilmaiseksi. Nyt sitten ne raivaussahat sun muut lojuvat autotallin lattialla, koska niille ei ole muuta paikkaa, ja ne ovat seuraava valituksenaihe, kun autotalli on näin tukossa, eikä sinne mahdu mitään, autoa nyt varsinkaan. Kun lähden metsätöihin, on mun sitten ne kamat aina joka kerta nosteltava erikseen normiautooni ja sieltä pois, koska sillä on muutakin käyttöä eikä ne mahdu olemaan kyydissä koko ajan.
Usein olen joutunut pelastamaan vaimon siivousvimman kynsistä paljon tavaraa. Romukasoista, joita hän on ollut hävittämässä, olen keräillyt takaisin varastoihin käyttämättömiä maaleja ja kemikaaleja, rautaputkea, vesipumppuja, kaikenlaista täysin hyödyllistä. Hän ei ymmärrä monien materiaalien tai tavaroiden käyttötarkoitusta tai sitä, että ne ovat risoinakin vielä hyödyllisiä joko varaosina tai kunnostettavina, tai että niistä voi saada materiaaleja johonkin muuhun tarpeeseen, että tämä kaikki on pitkällä aikavälillä hyödyllistä ja säästäväistä.
Niin, enkä ole mikään hamstraaja vaan osaan kyllä hävittää käyttökelvotonta ja tarpeetonta tavaraa sekä varsinaista jätettä. Olen nurkista siivoillut useita auton peräkärryllisiä joka vuosi kaikkea moskaa; sekä ikivanhaa että hiljalleen uutta kertyvää. Tasapaino on mielestäni hyvä, mutta vaimo ei vaan sitä tahdo käsittää, että sellainenkin voi olla hyödyllistä ja tarpeellista, jota ei juuri eilen tarvittu. Mun roinat ei edes haittaa arkea eikä niitä näe jos ei varta vasten mene katsomaan.
Itsekin myönnät, että romua on paljon, pihassa kaksi romuautoakin. Jos et halua luopua romusta, niin vaimollasi ei oikein ole muuta keinoa kuin lajitella itse. Romuautot pihassa ovat karsean näköisiä, ymmärrän hyvin. Ja miten on mahdollista, että olet siivonnut pihastanne useita auton peräkärryllisiä joka vuosi moskaa? Tuosta kaikesta välittyy kuva, että pihanne on muistuttanut kaatopaikkaa. En yhtään ihmettele, että vaimon sietokyky alkaa olla koetteilla. Oletko miettinyt, että tässä saattaa olla jopa eron ainekset, jos itsestäänselvistä asioista pitää riidellä ja väkisin viedä romua ja roskaa roskikseen, tavaroita ei panna paikoilleen, roskia roskikseen, jolloin sitä kertyy vuosittain peräkärrytolkulla pihamaalle. Nyt mies herätys! Jos et ymmärrä, niin kyse taitaa olla hamstraus sairaudesta.
Sinä kehittelet nyt oletuksia jotka eivät perustu kirjoittamaani tai ovat suorastaan sen vastaisia. Esimerkiksi nämä romuautot eivät ole olleet mitään ruosteläjiä vaan ihan tavallisen auton näköisiä normaaleja autoja, ulkoisesti täysin nättejä. Ne vaan ovat olleet teknisesti rikki ja poissa liikennekäytöstä. Kyseessä on maatila, jossa lääniä piisaa ja on paljon rakennuksia, eikä enin osa roinasta mitenkään näy esim. talon ovelta katsottaessa, vaan ovat ihan muualla. Kuten sanoin, niitä pitää varta vasten lähteä katselemaan, jos haluaa nähdä. Olemme asuneet tässä vasta muutaman vuoden sukupolvenvaihdoksen jälkeen, joten iso osa siivoamastani rojusta on edellisten sukupolvien jäämistöä, lisäksi käynnissä on ollut koko ajan rakentamista ja remontointia, mikä tekee osaltaan siivottomuutta ja tuottaa kaikenlaista materiaalivirtaa, vaatien myös välivarastointia. Rakennusjätteitä tai kotieläintilan jätteitä ei noin vain roskapönttöön heitetä, niiden käsittely vaatii vähän enemmän aikaa ja vaivaa. Samoin tietysti kierrätys ja lajittelu, sikäli kun paljon käyttökelpoista ja arvokasta mahtuu joukkoon.
Pointti oli kuitenkin nyt se, että vaimo meni lupaa kysymättä tai neuvottelematta kanssani antamaan pois ilmaiseksi rahanarvoisia ja minulla käytössä olleita ajoneuvoja, jotka siis olivat minun nimissäni. Vain, koska ei ymmärtänyt aiemmista keskusteluistakaan huolimatta niiden arvoa. Aiempien sukupolvien jättämät oikeasti romut piha-autot siivottiin tietenkin pois hyvässä yhteisymmärryksessä heti alkuun, mutta jostain syystä vaimolle jäi into päälle ja meni sitten lapsetkin pesuveden mukana.
Rikkinäinen ja käytöstä poistettu auto on romuauto. En nyt oikein ymmärrä, miten maatila on poikkeus siihen, ettei voisi olla siistiä, koska suurin osa maatiloista ja jopa karjatiloistakin on siistejä. Myös yrityksissä on siistiä, vaikka romua ja kierrätettävää tavaraa syntyy päivittäin.
Vaikeus heittää pois roskaa, romua ja käytöstä poistettua tavaraa on se mihin kiinnitin huomiota. Jos piha on edellisten sukupolvien jäljiltä siivoton, niin meneehän siivoamiseen enemmän aikaa, mutta rakentamisen sotkut yleensä siivotaan pois saman tien. Kyllä ne vieraat katsovat muuallekin kuin ulko-oven tienoille niin kuin vaimosikin, lisäksi ylimääräinen romu on turvallisuuteenkin liittyvä asia.
En kummiskaan halua lytätä sinua, herättelin vähän huomaamaan, että tässä on aika iso juttu, jos ette vaimonne kanssa pysty toisianne ymmärtämään. Rikkinäisten ja käyttökelvottomien tavaroiden säilöminen ei useimpien mielestä ole järkevää ja se tuo sotkua ja voi olla vaarallistakin. Ei sieltä romun seasta myöskään löydä tarvitsemaansa.
Tuo on niin totta ja kertomus tuttua tarinaa. Asuin maatilalla, jossa joka vuosi siivosin roskia, jätteitä, romuja pois ja joka vuosi sain siitä huutoa vanhemmalta sukupolvelta. Kukaan ei osannut panna rikkinäisiä tavaroita pois, koska ainahan niitä jossain tarvitaan ja romuautot ja rikkinäiset vempeleet olivat suorastaan aarteita. Ulkorakennus ja navetta olivat kattoon asti täynnä romua ja roskia, rakennusjätettä. Pariin kertaan niitäkin tuli tyhjennettyä, mutta ne täyttyvät nopeasti, jos mitään ei saa pois heittää. Täysin eri siisteyskäsitys voi todellakin kaataa suhteen, jos romujen suojelu on tärkeämpi kuin oma puoliso.
Sinäkin ilmoittauduit sisälukutaidon tukiopetukseen. Kuten kerroin jo, niin minä olen siivonnut joka vuosi peräkärrykaupalla niitä edellisten sukupolvien käyttökelvottomia rojuja pois, sen lisäksi, että omien uudisjätteiden käsittely tietenkin on jatkuva prosessi. Ongelmana on vain se, että vaimon siisteyskäsitys on siinä määrin erilainen, että hänen mielestään ainoastaan tyhjä varasto on siisti. Jos varastossa on tavaraa, se on huono juttu ja asia ahdistaa. Jonkun pitäisi kaivaa hänelle sanakirjasta selitys varaston tarkoituksesta. Nyt siis puhutaan pääasiassa erilaisiin varastotiloihin jemmatuista tavaroista + ne autot, joista romut hävitettiin yhdessä, ja vaimo omin nokkinensa sitten käyttökelpoiset.
Minä en todellakaan ole suojellut romuja, vaan aktiivisesti siivonnut ja lajitellut niitä koko ajan. Mutta vaimo heittää pois käyttökelpoista ja arvokasta omaisuutta oman perverssin siisteyskäsityksensä vuoksi. Ja viime kädessä kysymys on siis osin omasta elinkeinostani, jossa nämä tavarat ja materiaalit ovat tarpeellisia tuotannontekijöitä, ja toisaalta yhtä lailla myös yksityistaloutemme tulojen ja menojen tasapainosta. Jos vaimo hävittää konmaripäissään kasan vanhoja, vajaita punamultamaalipurkkeja ja seuraavana kesänä vaatii että haalistunut ulkorakennus on maalattava, niin se on yksinkertaisellakin matematiikalla iso kasa selvää rahanmenoa, joka on suoraan jostain muusta pois.
Jotkut ihmiset ovat tosi vieraantuneet arkisesta säästäväisyydestä, kuvitellen, että kaiken tarvitsemansa voi aina hakea kaupasta ja kaikki mitä ei tarvita juuri nyt, on turhaa. Ja sitä turhaa hankitaan kasapäin ihan vaan koska sitä on olemassa. Ei käsitetä kierrättämistä ja vanhan, kestävänkin tavaran käyttöarvoa ja säästöä, jonka sillä saa uuden hankkimisen sijaan. Kertakäyttökulttuuria pahimmillaan. Se syö rahaa, ympäristöä ja rationaalista miestä.
Eipä ole nuo pulmat enää meikeläisen ongelmia onneksi. Vastaavia syytöksiä ei tartte kuunnella ja olen muuten itsekin maatilalta kotoisin. Ihan on ollut talous tasapainossa, vaikka on siistiä ollutkin.
Niinpä. Mutta tosiaan sinulla ilmeisesti ei ole ollut sitä puolisoa, jonka mielestä ikinä ei ole siistiä, vaikka siistiä onkin, ja joka aiheuttaa sinulle kustannuksia hävittämällä arvokasta omaisuutta. Olet hyvässä asemassa, mistä onnittelut.
Kuinka arvokkaita nuo kaksi romuautoa mielestäsi olivat? Itse nimittäin yritin kaupata vanhaa farkkuani peltoautoksi tai varaosiksi, mutta ei kukaan halunnut.
Tuolla farkullasi ei ollut sinulle edes käyttöarvoa, miten voit verrata? Jos minä laitan vaimon television pois, kun minä en sitä katso, niin onko tämä oikein? Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä palstalla yleisin eron syy on toisen tekemättömyys, mikä on väärin. Mutta, toisen tahallinen kiusanteko, mustä aiheutuu vielä taloudellista tappiota on minusta paljon pahempaa. Miksi edes kukaan tekew kiusaa puolisolleen.
Minä myös harkitsen eroa avopuolisostani vähän vastaavasta syystä, osa hänen tekemisistään on alkanut tuntua kiusanteolta. Hänellä on paljon ärsyttäviä tapoja, joita ei suostu muuttamaan. Teen työtä, jossa on jatkuva meteli ja kaipaan kotona rauhaa sekä kunnon yöunia. Vapaapäiväni aamuna saatan kuitenkin herätä siihen, että mies kuuntelee lujalla yhtä kappaletta repeatilla toista tuntia. Iltaisin hän katselee YouTube-videoita sängyssä ilman kuulokkeita, kun minä yritän rauhoittua saadakseni unen päästä kiinni. Tuntuu kohtuuttomalta, että käymme saman keskustelun joka ilta: pyydän miestä laittamaan kuulokkeet ja mies huokaa, kuinka minä vain nalkutan eikä hän saa tehdä mitään, mitä haluaa.
Nämä voivat kuulostaa ihan pikku jutuilta, mutta ne alkavat toistuessaan muuttua isommiksi kysymyksiksi toisen kunnioittamisesta ja välittämisestä. Tuntuu, ettei mies välitä minusta ja työstäni yhtään. Turhautuneisuuttani lisää se, että työni on miehen työtä vaativaampaa ja tienaan miestä selvästi enemmän. Vastaan suuremmasta osasta kulujamme. Jo siksi toivoisin, että hän osaltaan huomioisi levon tarpeeni.
Itse herkkäunisena tuo olisi itselle kova juttu. Varsinkin tuo miehen välinpitämättömyys. Oma mieheni kuorsaa, mille hän ei voi mitään mutta nukun sen vuoksi eri huoneessa. Voisitko sinäkin?
Asumme kaksiossa, joten möykkää ei pääse minnekään pakoon, eikä olohuoneen sohvalla nukkuminen ole kestävä ratkaisu. Joskus olen tehnyt kyllä sitäkin hermot menetettyäni. Minulle sopisi toki muuttaa isompaankin, mutta koska mies ei juuri pysty osallistumaan asumiskustannuksiin, on meidän tyydyttävä pieneen asuntoon.
Tämä on kompromissin tekemisen näkökulmasta vaikea asia. Jompikumpi joutuu joustamaan. Ehkä meidän pitäisi vain etsiä kumppanit, joiden vuorokausirytmit ja arjen tavat sopivat paremmin yhteen. Toisaalta kaikilla on omat vikansa, eikä etukäteen voi tietää, mikä nousee kynnyskysymykseksi kenenkin kohdalla.
Oletkos sanonut miehelle, että olet harkinnut toisen kumppanin etsimistä tuon syyn takia? Ei ehkä tajunnut, miten paljon asia häiritsee.
Olemme puhuneet erosta, ei pelkästään tämän syyn takia vaan yleensä yhteisen elämän sujumista koskevien toiveiden erojen vuoksi. Sanon, että en haluaisi erota ja että meidän pitäisi löytää keinot, joilla yhdessä asuminen olisi kummallekin miellyttävää. Mies on kanssani aina keskustelun ajan samaa mieltä, skarppaa muutamaksi päiväksi mutta palaa sitten samoihin tapoihinsa. Vaikeahan se on liki nelikymppisenä tapojaan muuttaa. Välillä tuntuu, että mieskin ehkä miettii eroa mutta ei vain saa aikaiseksi, ikään kuin hän odottaisi, että heitän hänet ulos (asunto on siis minun), jotta hän voisi esiintyä uhrina.
No ei mies välttämättä sitä odota, ei vain tajua miten paljon sua häiritsee. Jos estää toista saamasta tarpeeksi lepoa, niin onhan se ihan tosi iso juttu elämässä nukkua huonosti ja liian vähän. Tosi itsekästä.
Tämä voi olla totta. Ehkä mies ei vain osaa asettua asemaani, sillä minähän en häiritse häntä eikä hän siis ole omakohtaisesti kokenut, millaista on, kun asuinkumppani pitää melua toisen yrittäessä levätä. On mahdollista, että mies kokee minun valittavan turhasta eikä ota sanomisiani vakavasti vaan kuittaa ne "naisten nalkutukseksi" tai jotain vastaavaa. Minua on alkanut ärsyttää se, että hän tavallaan ajaa minut nalkuttamaan ja sitten valittaa, kun nalkutan. En ymmärrä, miksi sama keskustelu pitää käydä joka ilta. En ole vuorokaudessa muuttanut mielipidettäni Youtube-videoiden katsomisesta sängyssä ilman kuulokkeita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä palstalla yleisin eron syy on toisen tekemättömyys, mikä on väärin. Mutta, toisen tahallinen kiusanteko, mustä aiheutuu vielä taloudellista tappiota on minusta paljon pahempaa. Miksi edes kukaan tekew kiusaa puolisolleen.
Minä myös harkitsen eroa avopuolisostani vähän vastaavasta syystä, osa hänen tekemisistään on alkanut tuntua kiusanteolta. Hänellä on paljon ärsyttäviä tapoja, joita ei suostu muuttamaan. Teen työtä, jossa on jatkuva meteli ja kaipaan kotona rauhaa sekä kunnon yöunia. Vapaapäiväni aamuna saatan kuitenkin herätä siihen, että mies kuuntelee lujalla yhtä kappaletta repeatilla toista tuntia. Iltaisin hän katselee YouTube-videoita sängyssä ilman kuulokkeita, kun minä yritän rauhoittua saadakseni unen päästä kiinni. Tuntuu kohtuuttomalta, että käymme saman keskustelun joka ilta: pyydän miestä laittamaan kuulokkeet ja mies huokaa, kuinka minä vain nalkutan eikä hän saa tehdä mitään, mitä haluaa.
Nämä voivat kuulostaa ihan pikku jutuilta, mutta ne alkavat toistuessaan muuttua isommiksi kysymyksiksi toisen kunnioittamisesta ja välittämisestä. Tuntuu, ettei mies välitä minusta ja työstäni yhtään. Turhautuneisuuttani lisää se, että työni on miehen työtä vaativaampaa ja tienaan miestä selvästi enemmän. Vastaan suuremmasta osasta kulujamme. Jo siksi toivoisin, että hän osaltaan huomioisi levon tarpeeni.
Itse herkkäunisena tuo olisi itselle kova juttu. Varsinkin tuo miehen välinpitämättömyys. Oma mieheni kuorsaa, mille hän ei voi mitään mutta nukun sen vuoksi eri huoneessa. Voisitko sinäkin?
Asumme kaksiossa, joten möykkää ei pääse minnekään pakoon, eikä olohuoneen sohvalla nukkuminen ole kestävä ratkaisu. Joskus olen tehnyt kyllä sitäkin hermot menetettyäni. Minulle sopisi toki muuttaa isompaankin, mutta koska mies ei juuri pysty osallistumaan asumiskustannuksiin, on meidän tyydyttävä pieneen asuntoon.
Tämä on kompromissin tekemisen näkökulmasta vaikea asia. Jompikumpi joutuu joustamaan. Ehkä meidän pitäisi vain etsiä kumppanit, joiden vuorokausirytmit ja arjen tavat sopivat paremmin yhteen. Toisaalta kaikilla on omat vikansa, eikä etukäteen voi tietää, mikä nousee kynnyskysymykseksi kenenkin kohdalla.
Jos et halua välttämättä erota niin omat asunnot ehdottomasti! Sinä voit hommata sellaisen kun tulotasollasi saat, mies tyytykööt sitten vaikka yksiöön missä saa mekastaa niin paljon kuin haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä palstalla yleisin eron syy on toisen tekemättömyys, mikä on väärin. Mutta, toisen tahallinen kiusanteko, mustä aiheutuu vielä taloudellista tappiota on minusta paljon pahempaa. Miksi edes kukaan tekew kiusaa puolisolleen.
Minä myös harkitsen eroa avopuolisostani vähän vastaavasta syystä, osa hänen tekemisistään on alkanut tuntua kiusanteolta. Hänellä on paljon ärsyttäviä tapoja, joita ei suostu muuttamaan. Teen työtä, jossa on jatkuva meteli ja kaipaan kotona rauhaa sekä kunnon yöunia. Vapaapäiväni aamuna saatan kuitenkin herätä siihen, että mies kuuntelee lujalla yhtä kappaletta repeatilla toista tuntia. Iltaisin hän katselee YouTube-videoita sängyssä ilman kuulokkeita, kun minä yritän rauhoittua saadakseni unen päästä kiinni. Tuntuu kohtuuttomalta, että käymme saman keskustelun joka ilta: pyydän miestä laittamaan kuulokkeet ja mies huokaa, kuinka minä vain nalkutan eikä hän saa tehdä mitään, mitä haluaa.
Nämä voivat kuulostaa ihan pikku jutuilta, mutta ne alkavat toistuessaan muuttua isommiksi kysymyksiksi toisen kunnioittamisesta ja välittämisestä. Tuntuu, ettei mies välitä minusta ja työstäni yhtään. Turhautuneisuuttani lisää se, että työni on miehen työtä vaativaampaa ja tienaan miestä selvästi enemmän. Vastaan suuremmasta osasta kulujamme. Jo siksi toivoisin, että hän osaltaan huomioisi levon tarpeeni.
Itse herkkäunisena tuo olisi itselle kova juttu. Varsinkin tuo miehen välinpitämättömyys. Oma mieheni kuorsaa, mille hän ei voi mitään mutta nukun sen vuoksi eri huoneessa. Voisitko sinäkin?
Asumme kaksiossa, joten möykkää ei pääse minnekään pakoon, eikä olohuoneen sohvalla nukkuminen ole kestävä ratkaisu. Joskus olen tehnyt kyllä sitäkin hermot menetettyäni. Minulle sopisi toki muuttaa isompaankin, mutta koska mies ei juuri pysty osallistumaan asumiskustannuksiin, on meidän tyydyttävä pieneen asuntoon.
Tämä on kompromissin tekemisen näkökulmasta vaikea asia. Jompikumpi joutuu joustamaan. Ehkä meidän pitäisi vain etsiä kumppanit, joiden vuorokausirytmit ja arjen tavat sopivat paremmin yhteen. Toisaalta kaikilla on omat vikansa, eikä etukäteen voi tietää, mikä nousee kynnyskysymykseksi kenenkin kohdalla.
Oletkos sanonut miehelle, että olet harkinnut toisen kumppanin etsimistä tuon syyn takia? Ei ehkä tajunnut, miten paljon asia häiritsee.
Olemme puhuneet erosta, ei pelkästään tämän syyn takia vaan yleensä yhteisen elämän sujumista koskevien toiveiden erojen vuoksi. Sanon, että en haluaisi erota ja että meidän pitäisi löytää keinot, joilla yhdessä asuminen olisi kummallekin miellyttävää. Mies on kanssani aina keskustelun ajan samaa mieltä, skarppaa muutamaksi päiväksi mutta palaa sitten samoihin tapoihinsa. Vaikeahan se on liki nelikymppisenä tapojaan muuttaa. Välillä tuntuu, että mieskin ehkä miettii eroa mutta ei vain saa aikaiseksi, ikään kuin hän odottaisi, että heitän hänet ulos (asunto on siis minun), jotta hän voisi esiintyä uhrina.
No ei mies välttämättä sitä odota, ei vain tajua miten paljon sua häiritsee. Jos estää toista saamasta tarpeeksi lepoa, niin onhan se ihan tosi iso juttu elämässä nukkua huonosti ja liian vähän. Tosi itsekästä.
Tämä voi olla totta. Ehkä mies ei vain osaa asettua asemaani, sillä minähän en häiritse häntä eikä hän siis ole omakohtaisesti kokenut, millaista on, kun asuinkumppani pitää melua toisen yrittäessä levätä. On mahdollista, että mies kokee minun valittavan turhasta eikä ota sanomisiani vakavasti vaan kuittaa ne "naisten nalkutukseksi" tai jotain vastaavaa. Minua on alkanut ärsyttää se, että hän tavallaan ajaa minut nalkuttamaan ja sitten valittaa, kun nalkutan. En ymmärrä, miksi sama keskustelu pitää käydä joka ilta. En ole vuorokaudessa muuttanut mielipidettäni Youtube-videoiden katsomisesta sängyssä ilman kuulokkeita.
Tuollainen on rasittavaa ja turhauttavaa. Siinä määrin jopa, että eron harkitseminen ei ole liioittelua. Yhtäältä kyse on niin yhteensopimattomista elintavoista ja kompromissikyvyttömyydestä, että ero on rationaalinen ratkaisu. Toisaalta kyse on toisen tarpeiden mitätöinnistä ja itsekkyydestä, huomioimattomuudesta ja epäkunnioituksesta, mikä iskee kyllä kiilaa tunneyhteyteen vakavasti. Jos järki ja tunne vetävät erilleen, mikä ja kauanko riittää pitämään yhdessä?
Mulla on samaa ilmassa puolison tiettyjen tapojen kanssa. Hän esimerkiksi paiskoo ovia, kaapinovia, laatikoita ja muuta äänekkäästi ja kolistelee tarpeettomasti astioiden kanssa, esim pudottaa lautaset pöydälle asettamisen sijaan tai heittää aterimet tiskialtaaseen puolen metrin päästä hiljaa laskemisen sijaan. Meillä on vuorotöiden yms vuoksi osin eri nukkumisajat ja hän tietää että herkkäunisena herään aina meteliinsä. Ei van piittaa. Itse olen aina ollut huomaavainen ja pystyn olemaan hipihiljaa toisten nukkuessa. Lisäksi puolisoni on muutenkin parempi nukkuja. Hän ei ehkä aidosti käsitäkään sitä riesaa jonka joka päivä mulle tuottaa, tai sitten vaan ei välitä. Tietää kyllä, koska ”nalkutan” asiasta niinikään jatkuvasti, jo vuosikausia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä palstalla yleisin eron syy on toisen tekemättömyys, mikä on väärin. Mutta, toisen tahallinen kiusanteko, mustä aiheutuu vielä taloudellista tappiota on minusta paljon pahempaa. Miksi edes kukaan tekew kiusaa puolisolleen.
Minä myös harkitsen eroa avopuolisostani vähän vastaavasta syystä, osa hänen tekemisistään on alkanut tuntua kiusanteolta. Hänellä on paljon ärsyttäviä tapoja, joita ei suostu muuttamaan. Teen työtä, jossa on jatkuva meteli ja kaipaan kotona rauhaa sekä kunnon yöunia. Vapaapäiväni aamuna saatan kuitenkin herätä siihen, että mies kuuntelee lujalla yhtä kappaletta repeatilla toista tuntia. Iltaisin hän katselee YouTube-videoita sängyssä ilman kuulokkeita, kun minä yritän rauhoittua saadakseni unen päästä kiinni. Tuntuu kohtuuttomalta, että käymme saman keskustelun joka ilta: pyydän miestä laittamaan kuulokkeet ja mies huokaa, kuinka minä vain nalkutan eikä hän saa tehdä mitään, mitä haluaa.
Nämä voivat kuulostaa ihan pikku jutuilta, mutta ne alkavat toistuessaan muuttua isommiksi kysymyksiksi toisen kunnioittamisesta ja välittämisestä. Tuntuu, ettei mies välitä minusta ja työstäni yhtään. Turhautuneisuuttani lisää se, että työni on miehen työtä vaativaampaa ja tienaan miestä selvästi enemmän. Vastaan suuremmasta osasta kulujamme. Jo siksi toivoisin, että hän osaltaan huomioisi levon tarpeeni.
Itse herkkäunisena tuo olisi itselle kova juttu. Varsinkin tuo miehen välinpitämättömyys. Oma mieheni kuorsaa, mille hän ei voi mitään mutta nukun sen vuoksi eri huoneessa. Voisitko sinäkin?
Asumme kaksiossa, joten möykkää ei pääse minnekään pakoon, eikä olohuoneen sohvalla nukkuminen ole kestävä ratkaisu. Joskus olen tehnyt kyllä sitäkin hermot menetettyäni. Minulle sopisi toki muuttaa isompaankin, mutta koska mies ei juuri pysty osallistumaan asumiskustannuksiin, on meidän tyydyttävä pieneen asuntoon.
Tämä on kompromissin tekemisen näkökulmasta vaikea asia. Jompikumpi joutuu joustamaan. Ehkä meidän pitäisi vain etsiä kumppanit, joiden vuorokausirytmit ja arjen tavat sopivat paremmin yhteen. Toisaalta kaikilla on omat vikansa, eikä etukäteen voi tietää, mikä nousee kynnyskysymykseksi kenenkin kohdalla.
Oletkos sanonut miehelle, että olet harkinnut toisen kumppanin etsimistä tuon syyn takia? Ei ehkä tajunnut, miten paljon asia häiritsee.
Olemme puhuneet erosta, ei pelkästään tämän syyn takia vaan yleensä yhteisen elämän sujumista koskevien toiveiden erojen vuoksi. Sanon, että en haluaisi erota ja että meidän pitäisi löytää keinot, joilla yhdessä asuminen olisi kummallekin miellyttävää. Mies on kanssani aina keskustelun ajan samaa mieltä, skarppaa muutamaksi päiväksi mutta palaa sitten samoihin tapoihinsa. Vaikeahan se on liki nelikymppisenä tapojaan muuttaa. Välillä tuntuu, että mieskin ehkä miettii eroa mutta ei vain saa aikaiseksi, ikään kuin hän odottaisi, että heitän hänet ulos (asunto on siis minun), jotta hän voisi esiintyä uhrina.
No ei mies välttämättä sitä odota, ei vain tajua miten paljon sua häiritsee. Jos estää toista saamasta tarpeeksi lepoa, niin onhan se ihan tosi iso juttu elämässä nukkua huonosti ja liian vähän. Tosi itsekästä.
Tämä voi olla totta. Ehkä mies ei vain osaa asettua asemaani, sillä minähän en häiritse häntä eikä hän siis ole omakohtaisesti kokenut, millaista on, kun asuinkumppani pitää melua toisen yrittäessä levätä. On mahdollista, että mies kokee minun valittavan turhasta eikä ota sanomisiani vakavasti vaan kuittaa ne "naisten nalkutukseksi" tai jotain vastaavaa. Minua on alkanut ärsyttää se, että hän tavallaan ajaa minut nalkuttamaan ja sitten valittaa, kun nalkutan. En ymmärrä, miksi sama keskustelu pitää käydä joka ilta. En ole vuorokaudessa muuttanut mielipidettäni Youtube-videoiden katsomisesta sängyssä ilman kuulokkeita.
Jos voisit puhua tosta jossain muussa tilanteessa kuin silloin kun tilanne on päällä. Samoja asioita mitä tässäkin, olet harkinnut eroa ja osoittaa kunnioituksen puutetta ja että estää nukkumasta ja vaikeuttaa elämääsi. Ehkä silloin ymmärtäisi paremmin.
Roskiinko heittää?Onpa ekologista.Jos ei puhe auta niin ei kai muuta vaihtoehtoa ole kuin se ero?Onko lapsellakaan tavaroita enää?