Eroan vaimostani.

Vierailija kirjoitti:

Otsikosta näki, että kyseessä on provo, viestistä näki että se on provo ja ap:n vastauksista näki että se on provo. Ja silti jotkut kirjoittavat tänne romaanipostauksia😂

Mitä sitten? Mikä tuossa on sinusta noin hauskaa?

Vierailija kirjoitti:

Otsikosta näki, että kyseessä on provo, viestistä näki että se on provo ja ap:n vastauksista näki että se on provo. Ja silti jotkut kirjoittavat tänne romaanipostauksia😂

Kaikki voi toki vaikuttaa provolta kunnes osuu omalle kohdalle.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on myös tuota, että minulle riittäisi vähempi tavaramäärä kuin miehelle, vaikken mikään konmarittaja olekaan. Mutta kunnioitan miehen tahtoa pitää kiinni tavaroistaan, koska tiedän miten loukkaavaksi hän kokisi sen, jos heittäisin jotain hänen tavaroitaan pois kysymättä lupaa. Avioliiton alkuaikoina tein joskus näin, kun en tiennyt miten mies siihen reagoi. Otin opikseni ja olen opetellut elämään sen kanssa, että mies ei helpolla tavaroistaan luovu. Hän puolestaan on hyväksynyt sen, että minä en halua asua tolkuttoman suuressa asunnossa, vaan minulle 100 neliötä on ehdoton yläraja. Asumme siis kompromissinä asunnossa joka on hieman tuon alle. Minusta tämä on vähän liian iso ja miehen mielestä vähän liian pieni, mutta kummallekin ihan riittävän ok.

Välillä liika tavaran määrä ja seinissä kiinni oleva raha ahdistaa, mutta ei niin paljon että haluaisin erota miehestä, jota kuitenkin rakastan. Olen ajatellut tämän niin, että sitten kun mies kuolee, niin muutan leskenä pienempään asuntoon jossa on vähemmän tavaraa. Viisikymppisiä vasta ollaan, joten ihan heti tämä ei toivottavasti ole edessä. Mutta ajatus kuitenkin siitä, että kun on avioliitossa, niin ei voi ihan oman mielensä mukaan elää.

Luoja mitä jaarittelua.

Miks sä muuten puhut päivänselvänä asiana että äijäs kupsahtaa ennen sua:O

Vaimollanikin on myös jonkinlainen pakkomielle tavaroihin ja niiden jatkuvaan pohtimiseen. Yhtäältä asia on ymmärrettävä, koska useampi kasvava lapsi väkisinkin pakottaa melkoiseen osto-, kierrätys- ja myyntiliiketoimintaan jatkuvana prosessina. Se on ihan normaalia mielestäni.

Mutta yli ampuu siinä, että vaimo uhriutuu siitä, että muiden tavaroita on liikaa ja hän on jo kaikesta omastaan luopunut eikä voi tilanpuutteen vuoksi muka hankkia haluamiaan asioita. Tietenkin syyllistäminen kohdistuu paljolti minuun. Kuitenkin esim. vaatteita minulla on alle puolet siitä määrästä, mitä hänellä. 

Vaatteiden lisäksi asunnon sisätiloissa ei sitten oikeastaan minun tavaroitani olekaan, kuin vähäinen määrä kirjoja, herätyskello sekä läjä lukemattomia lehtiä + hygieniatarvikkeet. Suurin osa mun materiaalisesta omaisuudestani on erilaisissa ulkorakennuksissa. Sitä toki on paljon. Harrastusvälineitä, työkaluja, koneita, monenlaisia tarvikkeita ja aineita, miljoonalaatikoita, eritasoista romua ja roinaa. Mutta jotenkin se vaan olen juuri minä, jonka pitäisi aktivoitua hävittämään kaikkea. Ja tätä kaikkea tarpeellista meikäläisen roinaa hänkin nyt erityisesti himoitsee päästä hävittämään. 

Mainittakoon tästä vaimon tavaranhävitysvimmasta viime ajoilta anekdootti. Pihallamme, jossa kyllä tilaa riittää, oli kaksi vanhaa autoamme, arkikäytöstä poistettuja. Kuitenkin pikkuvikaisia ja sinänsä joko korjattavissa tai myytävissä vähintään varaosiksi tai peltoautokäyttöön. Toinen oli jopa mulla käytössä metsätyövehkeiden liikkuvana varastona, olihan kyseessä nelivetoinen farmari, jonne mahtui helposti raivaussahat sun muut ja jolla pääsi ajamaan huonompiakin metsäteitä työmaalle saakka, tarvitsematta varoa auton kolhimista tai sisätilojen siisteyttä. Olin kerran viikonlopun poissa kotoa, jona aikana vaimo olikin täysin omatoimisesti päättänyt hävittää nämä autot. Romunkerääjä oli hakenut toisen pois ja toisestakin jo olivat sopineet. Vaimo oli oikein ylpeä siitä, että hän pääsi minun autoistani eroon näin kätevästi ja omatoimisesti ihan ilmaiseksi. Nyt sitten ne raivaussahat sun muut lojuvat autotallin lattialla, koska niille ei ole muuta paikkaa, ja ne ovat seuraava valituksenaihe, kun autotalli on näin tukossa, eikä sinne mahdu mitään, autoa nyt varsinkaan. Kun lähden metsätöihin, on mun sitten ne kamat aina joka kerta nosteltava erikseen normiautooni ja sieltä pois, koska sillä on muutakin käyttöä eikä ne mahdu olemaan kyydissä koko ajan. 

Usein olen joutunut pelastamaan vaimon siivousvimman kynsistä paljon tavaraa. Romukasoista, joita hän on ollut hävittämässä, olen keräillyt takaisin varastoihin käyttämättömiä maaleja ja kemikaaleja, rautaputkea, vesipumppuja, kaikenlaista täysin hyödyllistä. Hän ei ymmärrä monien materiaalien tai tavaroiden käyttötarkoitusta tai sitä, että ne ovat risoinakin vielä hyödyllisiä joko varaosina tai kunnostettavina, tai että niistä voi saada materiaaleja johonkin muuhun tarpeeseen, että tämä kaikki on pitkällä aikavälillä hyödyllistä ja säästäväistä. 

Niin, enkä ole mikään hamstraaja vaan osaan kyllä hävittää käyttökelvotonta ja tarpeetonta tavaraa sekä varsinaista jätettä. Olen nurkista siivoillut useita auton peräkärryllisiä joka vuosi kaikkea moskaa; sekä ikivanhaa että hiljalleen uutta kertyvää. Tasapaino on mielestäni hyvä, mutta vaimo ei vaan sitä tahdo käsittää, että sellainenkin voi olla hyödyllistä ja tarpeellista, jota ei juuri eilen tarvittu. Mun roinat ei edes haittaa arkea eikä niitä näe jos ei varta vasten mene katsomaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä palstalla yleisin eron syy on toisen tekemättömyys, mikä on väärin. Mutta, toisen tahallinen kiusanteko, mustä aiheutuu vielä taloudellista tappiota on minusta paljon pahempaa. Miksi edes kukaan tekew kiusaa puolisolleen.

Minä myös harkitsen eroa avopuolisostani vähän vastaavasta syystä, osa hänen tekemisistään on alkanut tuntua kiusanteolta. Hänellä on paljon ärsyttäviä tapoja, joita ei suostu muuttamaan. Teen työtä, jossa on jatkuva meteli ja kaipaan kotona rauhaa sekä kunnon yöunia. Vapaapäiväni aamuna saatan kuitenkin herätä siihen, että mies kuuntelee lujalla yhtä kappaletta repeatilla toista tuntia. Iltaisin hän katselee YouTube-videoita sängyssä ilman kuulokkeita, kun minä yritän rauhoittua saadakseni unen päästä kiinni. Tuntuu kohtuuttomalta, että käymme saman keskustelun joka ilta: pyydän miestä laittamaan kuulokkeet ja mies huokaa, kuinka minä vain nalkutan eikä hän saa tehdä mitään, mitä haluaa.

Nämä voivat kuulostaa ihan pikku jutuilta, mutta ne alkavat toistuessaan muuttua isommiksi kysymyksiksi toisen kunnioittamisesta ja välittämisestä. Tuntuu, ettei mies välitä minusta ja työstäni yhtään. Turhautuneisuuttani lisää se, että työni on miehen työtä vaativaampaa ja tienaan miestä selvästi enemmän. Vastaan suuremmasta osasta kulujamme. Jo siksi toivoisin, että hän osaltaan huomioisi levon tarpeeni.

Tuo kuulostaa aika mitättömältä. Älä nuku miehen vieressä niin ymmärtää.

Tuo ei ole mitätöntä.

Samasta syystä meidän makuuhuoneessa ei ole televisiota. Mun pää räjähtäis jos joutuisin joka ilta nukahtamaan television ääreen ja vastaavasti aamulla heräämään siihen. Sieltä edes harvoin tulee mitään järkevää katsottavaa. Riittää että mies viettää kaikki koti-iltansa television edessä lehden kanssa, onneksi eri kerroksessa joten mun ei tarvitse välittää siitä.

Mua häiritsee aika paljon se että mies lukee iltaisin sängyssä lehteä, kirja on ok koska sivut kääntyy äänettömästi mutta sanomalehti kahisee.

Vakavissani harkitsen eri makuuhuonetta. Pystyn toteuttamaan sen vasta parin vuoden päästä.

Otsikko kertoi eroavansa vaimosta, kun vaimo Konmarittaa hänen tavaroitaan. 

Tämä taitaa olla ihka tavallinen juttu miehille avioliitoissa. Aina, kun kyläilen ystävieni luona yritän katsoa kuinka aviomies näkyy kodissa. Täytyy tunnustaa ettei juuri mitenkään. Mikään esine ei kerro hänen mielenkiintonsa kohteista tai elämästään. Ei ole yhtään muistoesinettä esillä missään. Kaiken on vaimo laittanut mieleisekseen. Mies minimoidaan kodissa usein kylppärin kaapin hylyllä oleviin hygienia tuoteisiin. Eikä miehellä ole usein edes omaa vaatekaappia tai hyllystöä. Autotallin nyt ainakin luulisi olevan paikka jonne mies saisi laittaa omat esineensä, mutta ei työkalutkin konmaritetaan saatika niitä peli tai kalavehkeitä jotka olivat ennen avioliittoa käytössä usein. Harrastuksetkin on konmaritettu. 

Vierailija kirjoitti:

Vaimollanikin on myös jonkinlainen pakkomielle tavaroihin ja niiden jatkuvaan pohtimiseen. Yhtäältä asia on ymmärrettävä, koska useampi kasvava lapsi väkisinkin pakottaa melkoiseen osto-, kierrätys- ja myyntiliiketoimintaan jatkuvana prosessina. Se on ihan normaalia mielestäni.

Mutta yli ampuu siinä, että vaimo uhriutuu siitä, että muiden tavaroita on liikaa ja hän on jo kaikesta omastaan luopunut eikä voi tilanpuutteen vuoksi muka hankkia haluamiaan asioita. Tietenkin syyllistäminen kohdistuu paljolti minuun. Kuitenkin esim. vaatteita minulla on alle puolet siitä määrästä, mitä hänellä. 

Vaatteiden lisäksi asunnon sisätiloissa ei sitten oikeastaan minun tavaroitani olekaan, kuin vähäinen määrä kirjoja, herätyskello sekä läjä lukemattomia lehtiä + hygieniatarvikkeet. Suurin osa mun materiaalisesta omaisuudestani on erilaisissa ulkorakennuksissa. Sitä toki on paljon. Harrastusvälineitä, työkaluja, koneita, monenlaisia tarvikkeita ja aineita, miljoonalaatikoita, eritasoista romua ja roinaa. Mutta jotenkin se vaan olen juuri minä, jonka pitäisi aktivoitua hävittämään kaikkea. Ja tätä kaikkea tarpeellista meikäläisen roinaa hänkin nyt erityisesti himoitsee päästä hävittämään. 

Mainittakoon tästä vaimon tavaranhävitysvimmasta viime ajoilta anekdootti. Pihallamme, jossa kyllä tilaa riittää, oli kaksi vanhaa autoamme, arkikäytöstä poistettuja. Kuitenkin pikkuvikaisia ja sinänsä joko korjattavissa tai myytävissä vähintään varaosiksi tai peltoautokäyttöön. Toinen oli jopa mulla käytössä metsätyövehkeiden liikkuvana varastona, olihan kyseessä nelivetoinen farmari, jonne mahtui helposti raivaussahat sun muut ja jolla pääsi ajamaan huonompiakin metsäteitä työmaalle saakka, tarvitsematta varoa auton kolhimista tai sisätilojen siisteyttä. Olin kerran viikonlopun poissa kotoa, jona aikana vaimo olikin täysin omatoimisesti päättänyt hävittää nämä autot. Romunkerääjä oli hakenut toisen pois ja toisestakin jo olivat sopineet. Vaimo oli oikein ylpeä siitä, että hän pääsi minun autoistani eroon näin kätevästi ja omatoimisesti ihan ilmaiseksi. Nyt sitten ne raivaussahat sun muut lojuvat autotallin lattialla, koska niille ei ole muuta paikkaa, ja ne ovat seuraava valituksenaihe, kun autotalli on näin tukossa, eikä sinne mahdu mitään, autoa nyt varsinkaan. Kun lähden metsätöihin, on mun sitten ne kamat aina joka kerta nosteltava erikseen normiautooni ja sieltä pois, koska sillä on muutakin käyttöä eikä ne mahdu olemaan kyydissä koko ajan. 

Usein olen joutunut pelastamaan vaimon siivousvimman kynsistä paljon tavaraa. Romukasoista, joita hän on ollut hävittämässä, olen keräillyt takaisin varastoihin käyttämättömiä maaleja ja kemikaaleja, rautaputkea, vesipumppuja, kaikenlaista täysin hyödyllistä. Hän ei ymmärrä monien materiaalien tai tavaroiden käyttötarkoitusta tai sitä, että ne ovat risoinakin vielä hyödyllisiä joko varaosina tai kunnostettavina, tai että niistä voi saada materiaaleja johonkin muuhun tarpeeseen, että tämä kaikki on pitkällä aikavälillä hyödyllistä ja säästäväistä. 

Niin, enkä ole mikään hamstraaja vaan osaan kyllä hävittää käyttökelvotonta ja tarpeetonta tavaraa sekä varsinaista jätettä. Olen nurkista siivoillut useita auton peräkärryllisiä joka vuosi kaikkea moskaa; sekä ikivanhaa että hiljalleen uutta kertyvää. Tasapaino on mielestäni hyvä, mutta vaimo ei vaan sitä tahdo käsittää, että sellainenkin voi olla hyödyllistä ja tarpeellista, jota ei juuri eilen tarvittu. Mun roinat ei edes haittaa arkea eikä niitä näe jos ei varta vasten mene katsomaan.

Itsekin myönnät, että romua on paljon, pihassa kaksi romuautoakin. Jos et halua luopua romusta, niin vaimollasi ei oikein ole muuta keinoa kuin lajitella itse. Romuautot pihassa ovat karsean näköisiä, ymmärrän hyvin. Ja miten on mahdollista, että olet siivonnut pihastanne useita auton peräkärryllisiä joka vuosi moskaa? Tuosta kaikesta välittyy kuva, että pihanne on muistuttanut kaatopaikkaa. En yhtään ihmettele, että vaimon sietokyky alkaa olla koetteilla. Oletko miettinyt, että tässä saattaa olla jopa eron ainekset, jos itsestäänselvistä asioista pitää riidellä ja väkisin viedä romua ja roskaa roskikseen, tavaroita ei panna paikoilleen, roskia roskikseen, jolloin sitä kertyy vuosittain peräkärrytolkulla pihamaalle. Nyt mies herätys! Jos et ymmärrä, niin kyse taitaa olla hamstraus sairaudesta. 

Sinä siis konmaritat vaimosi elämästäsi :D

Voit tehdä myös rikosilmoituksen vaimostasi kun hävittää omaisuuttasi.

Ehkä se herättelisi hänet feminismi-psykoosistaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä palstalla yleisin eron syy on toisen tekemättömyys, mikä on väärin. Mutta, toisen tahallinen kiusanteko, mustä aiheutuu vielä taloudellista tappiota on minusta paljon pahempaa. Miksi edes kukaan tekew kiusaa puolisolleen.

Minä myös harkitsen eroa avopuolisostani vähän vastaavasta syystä, osa hänen tekemisistään on alkanut tuntua kiusanteolta. Hänellä on paljon ärsyttäviä tapoja, joita ei suostu muuttamaan. Teen työtä, jossa on jatkuva meteli ja kaipaan kotona rauhaa sekä kunnon yöunia. Vapaapäiväni aamuna saatan kuitenkin herätä siihen, että mies kuuntelee lujalla yhtä kappaletta repeatilla toista tuntia. Iltaisin hän katselee YouTube-videoita sängyssä ilman kuulokkeita, kun minä yritän rauhoittua saadakseni unen päästä kiinni. Tuntuu kohtuuttomalta, että käymme saman keskustelun joka ilta: pyydän miestä laittamaan kuulokkeet ja mies huokaa, kuinka minä vain nalkutan eikä hän saa tehdä mitään, mitä haluaa.

Nämä voivat kuulostaa ihan pikku jutuilta, mutta ne alkavat toistuessaan muuttua isommiksi kysymyksiksi toisen kunnioittamisesta ja välittämisestä. Tuntuu, ettei mies välitä minusta ja työstäni yhtään. Turhautuneisuuttani lisää se, että työni on miehen työtä vaativaampaa ja tienaan miestä selvästi enemmän. Vastaan suuremmasta osasta kulujamme. Jo siksi toivoisin, että hän osaltaan huomioisi levon tarpeeni.

Itse herkkäunisena tuo olisi itselle kova juttu. Varsinkin tuo miehen välinpitämättömyys. Oma mieheni kuorsaa, mille hän ei voi mitään mutta nukun sen vuoksi eri huoneessa. Voisitko sinäkin?

Asumme kaksiossa, joten möykkää ei pääse minnekään pakoon, eikä olohuoneen sohvalla nukkuminen ole kestävä ratkaisu. Joskus olen tehnyt kyllä sitäkin hermot menetettyäni. Minulle sopisi toki muuttaa isompaankin, mutta koska mies ei juuri pysty osallistumaan asumiskustannuksiin, on meidän tyydyttävä pieneen asuntoon.

Tämä on kompromissin tekemisen näkökulmasta vaikea asia. Jompikumpi joutuu joustamaan. Ehkä meidän pitäisi vain etsiä kumppanit, joiden vuorokausirytmit ja arjen tavat sopivat paremmin yhteen. Toisaalta kaikilla on omat vikansa, eikä etukäteen voi tietää, mikä nousee kynnyskysymykseksi kenenkin kohdalla.

Oletkos sanonut miehelle, että olet harkinnut toisen kumppanin etsimistä tuon syyn takia? Ei ehkä tajunnut, miten paljon asia häiritsee.

Olemme puhuneet erosta, ei pelkästään tämän syyn takia vaan yleensä yhteisen elämän sujumista koskevien toiveiden erojen vuoksi. Sanon, että en haluaisi erota ja että meidän pitäisi löytää keinot, joilla yhdessä asuminen olisi kummallekin miellyttävää. Mies on kanssani aina keskustelun ajan samaa mieltä, skarppaa muutamaksi päiväksi mutta palaa sitten samoihin tapoihinsa. Vaikeahan se on liki nelikymppisenä tapojaan muuttaa. Välillä tuntuu, että mieskin ehkä miettii eroa mutta ei vain saa aikaiseksi, ikään kuin hän odottaisi, että heitän hänet ulos (asunto on siis minun), jotta hän voisi esiintyä uhrina.

No ei mies välttämättä sitä odota, ei vain tajua miten paljon sua häiritsee. Jos estää toista saamasta tarpeeksi lepoa, niin onhan se ihan tosi iso juttu elämässä nukkua huonosti ja liian vähän. Tosi itsekästä. 

ARVO kirjoitti:

Otsikko kertoi eroavansa vaimosta, kun vaimo Konmarittaa hänen tavaroitaan. 

Tämä taitaa olla ihka tavallinen juttu miehille avioliitoissa. Aina, kun kyläilen ystävieni luona yritän katsoa kuinka aviomies näkyy kodissa. Täytyy tunnustaa ettei juuri mitenkään. Mikään esine ei kerro hänen mielenkiintonsa kohteista tai elämästään. Ei ole yhtään muistoesinettä esillä missään. Kaiken on vaimo laittanut mieleisekseen. Mies minimoidaan kodissa usein kylppärin kaapin hylyllä oleviin hygienia tuoteisiin. Eikä miehellä ole usein edes omaa vaatekaappia tai hyllystöä. Autotallin nyt ainakin luulisi olevan paikka jonne mies saisi laittaa omat esineensä, mutta ei työkalutkin konmaritetaan saatika niitä peli tai kalavehkeitä jotka olivat ennen avioliittoa käytössä usein. Harrastuksetkin on konmaritettu. 

Meillä on päinvastoin. Koti on pullollaan miehen tietsikoita, kameroita, koneita ja masiinoita sekä niiden huoltoon tarvittavaa kamaa ja paristoja ja paristoiden latausasemia ja koneiden latausasemia. Minun on ainoastaan pieni rahi, jossa on käsityölankojani, ja senkin päällä pidetään yhtä läppäriä. Pari taulua seinällä, siellä kaiuttimien välissä. Nyt pitäisi kuulemma hävittää makuuhuoneestakin pari minun tavaraa, jotta hänen suunnittelemansa uusi masiina mahtuisi sinne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaimollanikin on myös jonkinlainen pakkomielle tavaroihin ja niiden jatkuvaan pohtimiseen. Yhtäältä asia on ymmärrettävä, koska useampi kasvava lapsi väkisinkin pakottaa melkoiseen osto-, kierrätys- ja myyntiliiketoimintaan jatkuvana prosessina. Se on ihan normaalia mielestäni.

Mutta yli ampuu siinä, että vaimo uhriutuu siitä, että muiden tavaroita on liikaa ja hän on jo kaikesta omastaan luopunut eikä voi tilanpuutteen vuoksi muka hankkia haluamiaan asioita. Tietenkin syyllistäminen kohdistuu paljolti minuun. Kuitenkin esim. vaatteita minulla on alle puolet siitä määrästä, mitä hänellä. 

Vaatteiden lisäksi asunnon sisätiloissa ei sitten oikeastaan minun tavaroitani olekaan, kuin vähäinen määrä kirjoja, herätyskello sekä läjä lukemattomia lehtiä + hygieniatarvikkeet. Suurin osa mun materiaalisesta omaisuudestani on erilaisissa ulkorakennuksissa. Sitä toki on paljon. Harrastusvälineitä, työkaluja, koneita, monenlaisia tarvikkeita ja aineita, miljoonalaatikoita, eritasoista romua ja roinaa. Mutta jotenkin se vaan olen juuri minä, jonka pitäisi aktivoitua hävittämään kaikkea. Ja tätä kaikkea tarpeellista meikäläisen roinaa hänkin nyt erityisesti himoitsee päästä hävittämään. 

Mainittakoon tästä vaimon tavaranhävitysvimmasta viime ajoilta anekdootti. Pihallamme, jossa kyllä tilaa riittää, oli kaksi vanhaa autoamme, arkikäytöstä poistettuja. Kuitenkin pikkuvikaisia ja sinänsä joko korjattavissa tai myytävissä vähintään varaosiksi tai peltoautokäyttöön. Toinen oli jopa mulla käytössä metsätyövehkeiden liikkuvana varastona, olihan kyseessä nelivetoinen farmari, jonne mahtui helposti raivaussahat sun muut ja jolla pääsi ajamaan huonompiakin metsäteitä työmaalle saakka, tarvitsematta varoa auton kolhimista tai sisätilojen siisteyttä. Olin kerran viikonlopun poissa kotoa, jona aikana vaimo olikin täysin omatoimisesti päättänyt hävittää nämä autot. Romunkerääjä oli hakenut toisen pois ja toisestakin jo olivat sopineet. Vaimo oli oikein ylpeä siitä, että hän pääsi minun autoistani eroon näin kätevästi ja omatoimisesti ihan ilmaiseksi. Nyt sitten ne raivaussahat sun muut lojuvat autotallin lattialla, koska niille ei ole muuta paikkaa, ja ne ovat seuraava valituksenaihe, kun autotalli on näin tukossa, eikä sinne mahdu mitään, autoa nyt varsinkaan. Kun lähden metsätöihin, on mun sitten ne kamat aina joka kerta nosteltava erikseen normiautooni ja sieltä pois, koska sillä on muutakin käyttöä eikä ne mahdu olemaan kyydissä koko ajan. 

Usein olen joutunut pelastamaan vaimon siivousvimman kynsistä paljon tavaraa. Romukasoista, joita hän on ollut hävittämässä, olen keräillyt takaisin varastoihin käyttämättömiä maaleja ja kemikaaleja, rautaputkea, vesipumppuja, kaikenlaista täysin hyödyllistä. Hän ei ymmärrä monien materiaalien tai tavaroiden käyttötarkoitusta tai sitä, että ne ovat risoinakin vielä hyödyllisiä joko varaosina tai kunnostettavina, tai että niistä voi saada materiaaleja johonkin muuhun tarpeeseen, että tämä kaikki on pitkällä aikavälillä hyödyllistä ja säästäväistä. 

Niin, enkä ole mikään hamstraaja vaan osaan kyllä hävittää käyttökelvotonta ja tarpeetonta tavaraa sekä varsinaista jätettä. Olen nurkista siivoillut useita auton peräkärryllisiä joka vuosi kaikkea moskaa; sekä ikivanhaa että hiljalleen uutta kertyvää. Tasapaino on mielestäni hyvä, mutta vaimo ei vaan sitä tahdo käsittää, että sellainenkin voi olla hyödyllistä ja tarpeellista, jota ei juuri eilen tarvittu. Mun roinat ei edes haittaa arkea eikä niitä näe jos ei varta vasten mene katsomaan.

Itsekin myönnät, että romua on paljon, pihassa kaksi romuautoakin. Jos et halua luopua romusta, niin vaimollasi ei oikein ole muuta keinoa kuin lajitella itse. Romuautot pihassa ovat karsean näköisiä, ymmärrän hyvin. Ja miten on mahdollista, että olet siivonnut pihastanne useita auton peräkärryllisiä joka vuosi moskaa? Tuosta kaikesta välittyy kuva, että pihanne on muistuttanut kaatopaikkaa. En yhtään ihmettele, että vaimon sietokyky alkaa olla koetteilla. Oletko miettinyt, että tässä saattaa olla jopa eron ainekset, jos itsestäänselvistä asioista pitää riidellä ja väkisin viedä romua ja roskaa roskikseen, tavaroita ei panna paikoilleen, roskia roskikseen, jolloin sitä kertyy vuosittain peräkärrytolkulla pihamaalle. Nyt mies herätys! Jos et ymmärrä, niin kyse taitaa olla hamstraus sairaudesta. 

Sinä kehittelet nyt oletuksia jotka eivät perustu kirjoittamaani tai ovat suorastaan sen vastaisia. Esimerkiksi nämä romuautot eivät ole olleet mitään ruosteläjiä vaan ihan tavallisen auton näköisiä normaaleja autoja, ulkoisesti täysin nättejä. Ne vaan ovat olleet teknisesti rikki ja poissa liikennekäytöstä. Kyseessä on maatila, jossa lääniä piisaa ja on paljon rakennuksia, eikä enin osa roinasta mitenkään näy esim. talon ovelta katsottaessa, vaan ovat ihan muualla. Kuten sanoin, niitä pitää varta vasten lähteä katselemaan, jos haluaa nähdä. Olemme asuneet tässä vasta muutaman vuoden sukupolvenvaihdoksen jälkeen, joten iso osa siivoamastani rojusta on edellisten sukupolvien jäämistöä, lisäksi käynnissä on ollut koko ajan rakentamista ja remontointia, mikä tekee osaltaan siivottomuutta ja tuottaa kaikenlaista materiaalivirtaa, vaatien myös välivarastointia. Rakennusjätteitä tai kotieläintilan jätteitä ei noin vain roskapönttöön heitetä, niiden käsittely vaatii vähän enemmän aikaa ja vaivaa. Samoin tietysti kierrätys ja lajittelu, sikäli kun paljon käyttökelpoista ja arvokasta mahtuu joukkoon. 

Pointti oli kuitenkin nyt se, että vaimo meni lupaa kysymättä tai neuvottelematta kanssani antamaan pois ilmaiseksi rahanarvoisia ja minulla käytössä olleita ajoneuvoja, jotka siis olivat minun nimissäni. Vain, koska ei ymmärtänyt aiemmista keskusteluistakaan huolimatta niiden arvoa. Aiempien sukupolvien jättämät oikeasti romut piha-autot siivottiin tietenkin pois hyvässä yhteisymmärryksessä heti alkuun, mutta jostain syystä vaimolle jäi into päälle ja meni sitten lapsetkin pesuveden mukana.

Vierailija kirjoitti:

Voit tehdä myös rikosilmoituksen vaimostasi kun hävittää omaisuuttasi.

Ehkä se herättelisi hänet feminismi-psykoosistaan.

Tällaiset ohjeet ovat melko epärealistisia. Periaatteessa asia on noin, mutta se tuskin ratkaisee yhtään mitään. Sen sijaan kummaltakin kuluu aikaa sekä hermoja ja mikä on sitten mahdollisen tuomion hyöty? Linnaan ei joudu tämän mittaluokan omaisuusrikoksista, mutta mahdolliset sakot rasittavat yhteistä taloutta, vahingonkorvaukset puolisolta toiselle ovat vitsi, ja oikeudenkäyntikulut lankeavat kaikissa vaihtoehdoissa talouden kontolle kuitenkin. Parisuhdetta ja luottamustakaan moinen tuskin parantaa. Toki mahdollisena vaihtoehtona tällainen olisi hyvä ottaa esiin asiasta keskusteltaessa. Voihan olla, ettei toinen edes ymmärrä tekojaan täysin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaimollanikin on myös jonkinlainen pakkomielle tavaroihin ja niiden jatkuvaan pohtimiseen. Yhtäältä asia on ymmärrettävä, koska useampi kasvava lapsi väkisinkin pakottaa melkoiseen osto-, kierrätys- ja myyntiliiketoimintaan jatkuvana prosessina. Se on ihan normaalia mielestäni.

Mutta yli ampuu siinä, että vaimo uhriutuu siitä, että muiden tavaroita on liikaa ja hän on jo kaikesta omastaan luopunut eikä voi tilanpuutteen vuoksi muka hankkia haluamiaan asioita. Tietenkin syyllistäminen kohdistuu paljolti minuun. Kuitenkin esim. vaatteita minulla on alle puolet siitä määrästä, mitä hänellä. 

Vaatteiden lisäksi asunnon sisätiloissa ei sitten oikeastaan minun tavaroitani olekaan, kuin vähäinen määrä kirjoja, herätyskello sekä läjä lukemattomia lehtiä + hygieniatarvikkeet. Suurin osa mun materiaalisesta omaisuudestani on erilaisissa ulkorakennuksissa. Sitä toki on paljon. Harrastusvälineitä, työkaluja, koneita, monenlaisia tarvikkeita ja aineita, miljoonalaatikoita, eritasoista romua ja roinaa. Mutta jotenkin se vaan olen juuri minä, jonka pitäisi aktivoitua hävittämään kaikkea. Ja tätä kaikkea tarpeellista meikäläisen roinaa hänkin nyt erityisesti himoitsee päästä hävittämään. 

Mainittakoon tästä vaimon tavaranhävitysvimmasta viime ajoilta anekdootti. Pihallamme, jossa kyllä tilaa riittää, oli kaksi vanhaa autoamme, arkikäytöstä poistettuja. Kuitenkin pikkuvikaisia ja sinänsä joko korjattavissa tai myytävissä vähintään varaosiksi tai peltoautokäyttöön. Toinen oli jopa mulla käytössä metsätyövehkeiden liikkuvana varastona, olihan kyseessä nelivetoinen farmari, jonne mahtui helposti raivaussahat sun muut ja jolla pääsi ajamaan huonompiakin metsäteitä työmaalle saakka, tarvitsematta varoa auton kolhimista tai sisätilojen siisteyttä. Olin kerran viikonlopun poissa kotoa, jona aikana vaimo olikin täysin omatoimisesti päättänyt hävittää nämä autot. Romunkerääjä oli hakenut toisen pois ja toisestakin jo olivat sopineet. Vaimo oli oikein ylpeä siitä, että hän pääsi minun autoistani eroon näin kätevästi ja omatoimisesti ihan ilmaiseksi. Nyt sitten ne raivaussahat sun muut lojuvat autotallin lattialla, koska niille ei ole muuta paikkaa, ja ne ovat seuraava valituksenaihe, kun autotalli on näin tukossa, eikä sinne mahdu mitään, autoa nyt varsinkaan. Kun lähden metsätöihin, on mun sitten ne kamat aina joka kerta nosteltava erikseen normiautooni ja sieltä pois, koska sillä on muutakin käyttöä eikä ne mahdu olemaan kyydissä koko ajan. 

Usein olen joutunut pelastamaan vaimon siivousvimman kynsistä paljon tavaraa. Romukasoista, joita hän on ollut hävittämässä, olen keräillyt takaisin varastoihin käyttämättömiä maaleja ja kemikaaleja, rautaputkea, vesipumppuja, kaikenlaista täysin hyödyllistä. Hän ei ymmärrä monien materiaalien tai tavaroiden käyttötarkoitusta tai sitä, että ne ovat risoinakin vielä hyödyllisiä joko varaosina tai kunnostettavina, tai että niistä voi saada materiaaleja johonkin muuhun tarpeeseen, että tämä kaikki on pitkällä aikavälillä hyödyllistä ja säästäväistä. 

Niin, enkä ole mikään hamstraaja vaan osaan kyllä hävittää käyttökelvotonta ja tarpeetonta tavaraa sekä varsinaista jätettä. Olen nurkista siivoillut useita auton peräkärryllisiä joka vuosi kaikkea moskaa; sekä ikivanhaa että hiljalleen uutta kertyvää. Tasapaino on mielestäni hyvä, mutta vaimo ei vaan sitä tahdo käsittää, että sellainenkin voi olla hyödyllistä ja tarpeellista, jota ei juuri eilen tarvittu. Mun roinat ei edes haittaa arkea eikä niitä näe jos ei varta vasten mene katsomaan.

Itsekin myönnät, että romua on paljon, pihassa kaksi romuautoakin. Jos et halua luopua romusta, niin vaimollasi ei oikein ole muuta keinoa kuin lajitella itse. Romuautot pihassa ovat karsean näköisiä, ymmärrän hyvin. Ja miten on mahdollista, että olet siivonnut pihastanne useita auton peräkärryllisiä joka vuosi moskaa? Tuosta kaikesta välittyy kuva, että pihanne on muistuttanut kaatopaikkaa. En yhtään ihmettele, että vaimon sietokyky alkaa olla koetteilla. Oletko miettinyt, että tässä saattaa olla jopa eron ainekset, jos itsestäänselvistä asioista pitää riidellä ja väkisin viedä romua ja roskaa roskikseen, tavaroita ei panna paikoilleen, roskia roskikseen, jolloin sitä kertyy vuosittain peräkärrytolkulla pihamaalle. Nyt mies herätys! Jos et ymmärrä, niin kyse taitaa olla hamstraus sairaudesta. 

Sinä kehittelet nyt oletuksia jotka eivät perustu kirjoittamaani tai ovat suorastaan sen vastaisia. Esimerkiksi nämä romuautot eivät ole olleet mitään ruosteläjiä vaan ihan tavallisen auton näköisiä normaaleja autoja, ulkoisesti täysin nättejä. Ne vaan ovat olleet teknisesti rikki ja poissa liikennekäytöstä. Kyseessä on maatila, jossa lääniä piisaa ja on paljon rakennuksia, eikä enin osa roinasta mitenkään näy esim. talon ovelta katsottaessa, vaan ovat ihan muualla. Kuten sanoin, niitä pitää varta vasten lähteä katselemaan, jos haluaa nähdä. Olemme asuneet tässä vasta muutaman vuoden sukupolvenvaihdoksen jälkeen, joten iso osa siivoamastani rojusta on edellisten sukupolvien jäämistöä, lisäksi käynnissä on ollut koko ajan rakentamista ja remontointia, mikä tekee osaltaan siivottomuutta ja tuottaa kaikenlaista materiaalivirtaa, vaatien myös välivarastointia. Rakennusjätteitä tai kotieläintilan jätteitä ei noin vain roskapönttöön heitetä, niiden käsittely vaatii vähän enemmän aikaa ja vaivaa. Samoin tietysti kierrätys ja lajittelu, sikäli kun paljon käyttökelpoista ja arvokasta mahtuu joukkoon. 

Pointti oli kuitenkin nyt se, että vaimo meni lupaa kysymättä tai neuvottelematta kanssani antamaan pois ilmaiseksi rahanarvoisia ja minulla käytössä olleita ajoneuvoja, jotka siis olivat minun nimissäni. Vain, koska ei ymmärtänyt aiemmista keskusteluistakaan huolimatta niiden arvoa. Aiempien sukupolvien jättämät oikeasti romut piha-autot siivottiin tietenkin pois hyvässä yhteisymmärryksessä heti alkuun, mutta jostain syystä vaimolle jäi into päälle ja meni sitten lapsetkin pesuveden mukana.

Todellakin ymmärrän teitä molempia.

Pihanne kuulostaa hirveältä.

Silti, konmarituksen lähtökohta on se, että jokainen konmarittaa OMAT tavaransa.

Minä en voi edes aloittaa konmaritusta, koska minulla me iso hermot vielä enemmän kaikkien muiden tavaroihin. Meillä on talon alakerta ja kaikki kaapit täynnä tavaraa ja säännöllisin väliajoin mies saa hepulin siitä, miksei mitään heitetä pois - ainoa vaan, että se tavara on kaikki hänen nuoruudestaan : Aku Ankkoja, junaratoja, postimerkkikansioita, valokuvia, kalastustarvikkeita, veneilyvarusteita, äidin keräämiä astioita, tietokirjoja, lätkäkortteja, ’korjattavia’ projekteja jne.

Meillä käy yleensä niin, että pyydän häntä aloittamaan ’vaikkapa tuosta kaapista mihin voisi laittaa sitten nuo tavarat x’ ja hän aloittaa ensimmäisen hyllyyn tavaroista ja levittää ne ruokapöydälle ja projekti jää siihen koska... (yleensä koska näiden arvo kannattaisi kyllä oikeasti selvittää jostain ennen kuin nämä vain hävittää...-mikä siis jää tekemättä) ja seuraavan kerran kun meille on tulossa vieraita, nostan ne palata takaisin siihen samaan vanhaan paikkaan.

Voin kertoa, että SUPERärsyttävää kun omat muinaismuistot on jo kokolailla saanut karsittua ja järjestykseen.....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voit tehdä myös rikosilmoituksen vaimostasi kun hävittää omaisuuttasi.

Ehkä se herättelisi hänet feminismi-psykoosistaan.

Tällaiset ohjeet ovat melko epärealistisia. Periaatteessa asia on noin, mutta se tuskin ratkaisee yhtään mitään. Sen sijaan kummaltakin kuluu aikaa sekä hermoja ja mikä on sitten mahdollisen tuomion hyöty? Linnaan ei joudu tämän mittaluokan omaisuusrikoksista, mutta mahdolliset sakot rasittavat yhteistä taloutta, vahingonkorvaukset puolisolta toiselle ovat vitsi, ja oikeudenkäyntikulut lankeavat kaikissa vaihtoehdoissa talouden kontolle kuitenkin. Parisuhdetta ja luottamustakaan moinen tuskin parantaa. Toki mahdollisena vaihtoehtona tällainen olisi hyvä ottaa esiin asiasta keskusteltaessa. Voihan olla, ettei toinen edes ymmärrä tekojaan täysin. 

Ainahan voi pyytää toista maksamaan hävittämänsä omaisuus.

en tajua. vaikka provo oliskin, niin ei kyllä tulis mieleenkää heittää toisen tavaroita kysymättä pois. Jos toisen tavarat ärsyttää niin paljon niin sitten voi toki muuttaa omaan kämppään johon saa rauhassa ostaa vain sen yhden patjan tavaraksi. ihan sama silloin. mut jos asuu yhdessä niin ei voi tolleen vaan päsmäröidä. sama sisutamisen kanssa. en todellakaan ymmärrä noita puolisoita jotka kysymättä alkaa sooloilee. varsinkin jos asunto on miehen (tai vastaavasti mies alkaiais omineen remppailemaan ja heittelee naisen kamoja pois jos kämppä on miehen). Ja jos kämppä on yhdessä ostettu niin silloin se on myös yhteinen juttu, eikä vaan toisen projekti D: 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaimollanikin on myös jonkinlainen pakkomielle tavaroihin ja niiden jatkuvaan pohtimiseen. Yhtäältä asia on ymmärrettävä, koska useampi kasvava lapsi väkisinkin pakottaa melkoiseen osto-, kierrätys- ja myyntiliiketoimintaan jatkuvana prosessina. Se on ihan normaalia mielestäni.

Mutta yli ampuu siinä, että vaimo uhriutuu siitä, että muiden tavaroita on liikaa ja hän on jo kaikesta omastaan luopunut eikä voi tilanpuutteen vuoksi muka hankkia haluamiaan asioita. Tietenkin syyllistäminen kohdistuu paljolti minuun. Kuitenkin esim. vaatteita minulla on alle puolet siitä määrästä, mitä hänellä. 

Vaatteiden lisäksi asunnon sisätiloissa ei sitten oikeastaan minun tavaroitani olekaan, kuin vähäinen määrä kirjoja, herätyskello sekä läjä lukemattomia lehtiä + hygieniatarvikkeet. Suurin osa mun materiaalisesta omaisuudestani on erilaisissa ulkorakennuksissa. Sitä toki on paljon. Harrastusvälineitä, työkaluja, koneita, monenlaisia tarvikkeita ja aineita, miljoonalaatikoita, eritasoista romua ja roinaa. Mutta jotenkin se vaan olen juuri minä, jonka pitäisi aktivoitua hävittämään kaikkea. Ja tätä kaikkea tarpeellista meikäläisen roinaa hänkin nyt erityisesti himoitsee päästä hävittämään. 

Mainittakoon tästä vaimon tavaranhävitysvimmasta viime ajoilta anekdootti. Pihallamme, jossa kyllä tilaa riittää, oli kaksi vanhaa autoamme, arkikäytöstä poistettuja. Kuitenkin pikkuvikaisia ja sinänsä joko korjattavissa tai myytävissä vähintään varaosiksi tai peltoautokäyttöön. Toinen oli jopa mulla käytössä metsätyövehkeiden liikkuvana varastona, olihan kyseessä nelivetoinen farmari, jonne mahtui helposti raivaussahat sun muut ja jolla pääsi ajamaan huonompiakin metsäteitä työmaalle saakka, tarvitsematta varoa auton kolhimista tai sisätilojen siisteyttä. Olin kerran viikonlopun poissa kotoa, jona aikana vaimo olikin täysin omatoimisesti päättänyt hävittää nämä autot. Romunkerääjä oli hakenut toisen pois ja toisestakin jo olivat sopineet. Vaimo oli oikein ylpeä siitä, että hän pääsi minun autoistani eroon näin kätevästi ja omatoimisesti ihan ilmaiseksi. Nyt sitten ne raivaussahat sun muut lojuvat autotallin lattialla, koska niille ei ole muuta paikkaa, ja ne ovat seuraava valituksenaihe, kun autotalli on näin tukossa, eikä sinne mahdu mitään, autoa nyt varsinkaan. Kun lähden metsätöihin, on mun sitten ne kamat aina joka kerta nosteltava erikseen normiautooni ja sieltä pois, koska sillä on muutakin käyttöä eikä ne mahdu olemaan kyydissä koko ajan. 

Usein olen joutunut pelastamaan vaimon siivousvimman kynsistä paljon tavaraa. Romukasoista, joita hän on ollut hävittämässä, olen keräillyt takaisin varastoihin käyttämättömiä maaleja ja kemikaaleja, rautaputkea, vesipumppuja, kaikenlaista täysin hyödyllistä. Hän ei ymmärrä monien materiaalien tai tavaroiden käyttötarkoitusta tai sitä, että ne ovat risoinakin vielä hyödyllisiä joko varaosina tai kunnostettavina, tai että niistä voi saada materiaaleja johonkin muuhun tarpeeseen, että tämä kaikki on pitkällä aikavälillä hyödyllistä ja säästäväistä. 

Niin, enkä ole mikään hamstraaja vaan osaan kyllä hävittää käyttökelvotonta ja tarpeetonta tavaraa sekä varsinaista jätettä. Olen nurkista siivoillut useita auton peräkärryllisiä joka vuosi kaikkea moskaa; sekä ikivanhaa että hiljalleen uutta kertyvää. Tasapaino on mielestäni hyvä, mutta vaimo ei vaan sitä tahdo käsittää, että sellainenkin voi olla hyödyllistä ja tarpeellista, jota ei juuri eilen tarvittu. Mun roinat ei edes haittaa arkea eikä niitä näe jos ei varta vasten mene katsomaan.

Itsekin myönnät, että romua on paljon, pihassa kaksi romuautoakin. Jos et halua luopua romusta, niin vaimollasi ei oikein ole muuta keinoa kuin lajitella itse. Romuautot pihassa ovat karsean näköisiä, ymmärrän hyvin. Ja miten on mahdollista, että olet siivonnut pihastanne useita auton peräkärryllisiä joka vuosi moskaa? Tuosta kaikesta välittyy kuva, että pihanne on muistuttanut kaatopaikkaa. En yhtään ihmettele, että vaimon sietokyky alkaa olla koetteilla. Oletko miettinyt, että tässä saattaa olla jopa eron ainekset, jos itsestäänselvistä asioista pitää riidellä ja väkisin viedä romua ja roskaa roskikseen, tavaroita ei panna paikoilleen, roskia roskikseen, jolloin sitä kertyy vuosittain peräkärrytolkulla pihamaalle. Nyt mies herätys! Jos et ymmärrä, niin kyse taitaa olla hamstraus sairaudesta. 

Sinä kehittelet nyt oletuksia jotka eivät perustu kirjoittamaani tai ovat suorastaan sen vastaisia. Esimerkiksi nämä romuautot eivät ole olleet mitään ruosteläjiä vaan ihan tavallisen auton näköisiä normaaleja autoja, ulkoisesti täysin nättejä. Ne vaan ovat olleet teknisesti rikki ja poissa liikennekäytöstä. Kyseessä on maatila, jossa lääniä piisaa ja on paljon rakennuksia, eikä enin osa roinasta mitenkään näy esim. talon ovelta katsottaessa, vaan ovat ihan muualla. Kuten sanoin, niitä pitää varta vasten lähteä katselemaan, jos haluaa nähdä. Olemme asuneet tässä vasta muutaman vuoden sukupolvenvaihdoksen jälkeen, joten iso osa siivoamastani rojusta on edellisten sukupolvien jäämistöä, lisäksi käynnissä on ollut koko ajan rakentamista ja remontointia, mikä tekee osaltaan siivottomuutta ja tuottaa kaikenlaista materiaalivirtaa, vaatien myös välivarastointia. Rakennusjätteitä tai kotieläintilan jätteitä ei noin vain roskapönttöön heitetä, niiden käsittely vaatii vähän enemmän aikaa ja vaivaa. Samoin tietysti kierrätys ja lajittelu, sikäli kun paljon käyttökelpoista ja arvokasta mahtuu joukkoon. 

Pointti oli kuitenkin nyt se, että vaimo meni lupaa kysymättä tai neuvottelematta kanssani antamaan pois ilmaiseksi rahanarvoisia ja minulla käytössä olleita ajoneuvoja, jotka siis olivat minun nimissäni. Vain, koska ei ymmärtänyt aiemmista keskusteluistakaan huolimatta niiden arvoa. Aiempien sukupolvien jättämät oikeasti romut piha-autot siivottiin tietenkin pois hyvässä yhteisymmärryksessä heti alkuun, mutta jostain syystä vaimolle jäi into päälle ja meni sitten lapsetkin pesuveden mukana.

Rikkinäinen ja käytöstä poistettu auto on romuauto. En nyt oikein ymmärrä, miten maatila on poikkeus siihen, ettei voisi olla siistiä, koska suurin osa maatiloista ja jopa karjatiloistakin on siistejä. Myös yrityksissä on siistiä, vaikka romua ja kierrätettävää tavaraa syntyy päivittäin.

Vaikeus heittää pois roskaa, romua ja käytöstä poistettua tavaraa on se mihin kiinnitin huomiota. Jos piha on edellisten sukupolvien jäljiltä siivoton, niin meneehän siivoamiseen enemmän aikaa, mutta rakentamisen sotkut yleensä siivotaan pois saman tien. Kyllä ne vieraat katsovat muuallekin kuin ulko-oven tienoille niin kuin vaimosikin, lisäksi ylimääräinen romu on turvallisuuteenkin liittyvä asia.

En kummiskaan halua lytätä sinua, herättelin vähän huomaamaan, että tässä on aika iso juttu, jos ette vaimonne kanssa pysty toisianne ymmärtämään. Rikkinäisten ja käyttökelvottomien tavaroiden säilöminen ei useimpien mielestä ole järkevää ja se tuo sotkua ja voi olla vaarallistakin. Ei sieltä romun seasta myöskään löydä tarvitsemaansa.  

Vierailija kirjoitti:

En enää jaksa hänen konmaritustaa. Jos kyse olisikin hänen omista tavaroistaa, niin sittenhän asia olisikin ok, mutta kun ei ole. Olen varmaan kaksikymmentä kertaa sanonut että minun tavarat ovat minun ja ne pysyy minulla. Töissä ollessani hän kuitenkin heittää päivittäin jotakin pois, vaikka sitten autotallista työkaluja jos ei muuta keksi. Ennen niin mukava nainen pn muuttunut joksikin muuksi.

Laatikaa avioehto. Ja sit kenkää lokille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voit tehdä myös rikosilmoituksen vaimostasi kun hävittää omaisuuttasi.

Ehkä se herättelisi hänet feminismi-psykoosistaan.

Tällaiset ohjeet ovat melko epärealistisia. Periaatteessa asia on noin, mutta se tuskin ratkaisee yhtään mitään. Sen sijaan kummaltakin kuluu aikaa sekä hermoja ja mikä on sitten mahdollisen tuomion hyöty? Linnaan ei joudu tämän mittaluokan omaisuusrikoksista, mutta mahdolliset sakot rasittavat yhteistä taloutta, vahingonkorvaukset puolisolta toiselle ovat vitsi, ja oikeudenkäyntikulut lankeavat kaikissa vaihtoehdoissa talouden kontolle kuitenkin. Parisuhdetta ja luottamustakaan moinen tuskin parantaa. Toki mahdollisena vaihtoehtona tällainen olisi hyvä ottaa esiin asiasta keskusteltaessa. Voihan olla, ettei toinen edes ymmärrä tekojaan täysin. 

Ainahan voi pyytää toista maksamaan hävittämänsä omaisuus.

No eipä silläkään ole mitään väliä, jos ja kun on yhteinen talous. Se on jostain muusta pois, ja tällaisessa ympäristössä se kyllä tiedetään, kenen tarpeista ensin karsitaan, jos rahat ei riitä kaikkeen mahdolliseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaimollanikin on myös jonkinlainen pakkomielle tavaroihin ja niiden jatkuvaan pohtimiseen. Yhtäältä asia on ymmärrettävä, koska useampi kasvava lapsi väkisinkin pakottaa melkoiseen osto-, kierrätys- ja myyntiliiketoimintaan jatkuvana prosessina. Se on ihan normaalia mielestäni.

Mutta yli ampuu siinä, että vaimo uhriutuu siitä, että muiden tavaroita on liikaa ja hän on jo kaikesta omastaan luopunut eikä voi tilanpuutteen vuoksi muka hankkia haluamiaan asioita. Tietenkin syyllistäminen kohdistuu paljolti minuun. Kuitenkin esim. vaatteita minulla on alle puolet siitä määrästä, mitä hänellä. 

Vaatteiden lisäksi asunnon sisätiloissa ei sitten oikeastaan minun tavaroitani olekaan, kuin vähäinen määrä kirjoja, herätyskello sekä läjä lukemattomia lehtiä + hygieniatarvikkeet. Suurin osa mun materiaalisesta omaisuudestani on erilaisissa ulkorakennuksissa. Sitä toki on paljon. Harrastusvälineitä, työkaluja, koneita, monenlaisia tarvikkeita ja aineita, miljoonalaatikoita, eritasoista romua ja roinaa. Mutta jotenkin se vaan olen juuri minä, jonka pitäisi aktivoitua hävittämään kaikkea. Ja tätä kaikkea tarpeellista meikäläisen roinaa hänkin nyt erityisesti himoitsee päästä hävittämään. 

Mainittakoon tästä vaimon tavaranhävitysvimmasta viime ajoilta anekdootti. Pihallamme, jossa kyllä tilaa riittää, oli kaksi vanhaa autoamme, arkikäytöstä poistettuja. Kuitenkin pikkuvikaisia ja sinänsä joko korjattavissa tai myytävissä vähintään varaosiksi tai peltoautokäyttöön. Toinen oli jopa mulla käytössä metsätyövehkeiden liikkuvana varastona, olihan kyseessä nelivetoinen farmari, jonne mahtui helposti raivaussahat sun muut ja jolla pääsi ajamaan huonompiakin metsäteitä työmaalle saakka, tarvitsematta varoa auton kolhimista tai sisätilojen siisteyttä. Olin kerran viikonlopun poissa kotoa, jona aikana vaimo olikin täysin omatoimisesti päättänyt hävittää nämä autot. Romunkerääjä oli hakenut toisen pois ja toisestakin jo olivat sopineet. Vaimo oli oikein ylpeä siitä, että hän pääsi minun autoistani eroon näin kätevästi ja omatoimisesti ihan ilmaiseksi. Nyt sitten ne raivaussahat sun muut lojuvat autotallin lattialla, koska niille ei ole muuta paikkaa, ja ne ovat seuraava valituksenaihe, kun autotalli on näin tukossa, eikä sinne mahdu mitään, autoa nyt varsinkaan. Kun lähden metsätöihin, on mun sitten ne kamat aina joka kerta nosteltava erikseen normiautooni ja sieltä pois, koska sillä on muutakin käyttöä eikä ne mahdu olemaan kyydissä koko ajan. 

Usein olen joutunut pelastamaan vaimon siivousvimman kynsistä paljon tavaraa. Romukasoista, joita hän on ollut hävittämässä, olen keräillyt takaisin varastoihin käyttämättömiä maaleja ja kemikaaleja, rautaputkea, vesipumppuja, kaikenlaista täysin hyödyllistä. Hän ei ymmärrä monien materiaalien tai tavaroiden käyttötarkoitusta tai sitä, että ne ovat risoinakin vielä hyödyllisiä joko varaosina tai kunnostettavina, tai että niistä voi saada materiaaleja johonkin muuhun tarpeeseen, että tämä kaikki on pitkällä aikavälillä hyödyllistä ja säästäväistä. 

Niin, enkä ole mikään hamstraaja vaan osaan kyllä hävittää käyttökelvotonta ja tarpeetonta tavaraa sekä varsinaista jätettä. Olen nurkista siivoillut useita auton peräkärryllisiä joka vuosi kaikkea moskaa; sekä ikivanhaa että hiljalleen uutta kertyvää. Tasapaino on mielestäni hyvä, mutta vaimo ei vaan sitä tahdo käsittää, että sellainenkin voi olla hyödyllistä ja tarpeellista, jota ei juuri eilen tarvittu. Mun roinat ei edes haittaa arkea eikä niitä näe jos ei varta vasten mene katsomaan.

Itsekin myönnät, että romua on paljon, pihassa kaksi romuautoakin. Jos et halua luopua romusta, niin vaimollasi ei oikein ole muuta keinoa kuin lajitella itse. Romuautot pihassa ovat karsean näköisiä, ymmärrän hyvin. Ja miten on mahdollista, että olet siivonnut pihastanne useita auton peräkärryllisiä joka vuosi moskaa? Tuosta kaikesta välittyy kuva, että pihanne on muistuttanut kaatopaikkaa. En yhtään ihmettele, että vaimon sietokyky alkaa olla koetteilla. Oletko miettinyt, että tässä saattaa olla jopa eron ainekset, jos itsestäänselvistä asioista pitää riidellä ja väkisin viedä romua ja roskaa roskikseen, tavaroita ei panna paikoilleen, roskia roskikseen, jolloin sitä kertyy vuosittain peräkärrytolkulla pihamaalle. Nyt mies herätys! Jos et ymmärrä, niin kyse taitaa olla hamstraus sairaudesta. 

Sinä kehittelet nyt oletuksia jotka eivät perustu kirjoittamaani tai ovat suorastaan sen vastaisia. Esimerkiksi nämä romuautot eivät ole olleet mitään ruosteläjiä vaan ihan tavallisen auton näköisiä normaaleja autoja, ulkoisesti täysin nättejä. Ne vaan ovat olleet teknisesti rikki ja poissa liikennekäytöstä. Kyseessä on maatila, jossa lääniä piisaa ja on paljon rakennuksia, eikä enin osa roinasta mitenkään näy esim. talon ovelta katsottaessa, vaan ovat ihan muualla. Kuten sanoin, niitä pitää varta vasten lähteä katselemaan, jos haluaa nähdä. Olemme asuneet tässä vasta muutaman vuoden sukupolvenvaihdoksen jälkeen, joten iso osa siivoamastani rojusta on edellisten sukupolvien jäämistöä, lisäksi käynnissä on ollut koko ajan rakentamista ja remontointia, mikä tekee osaltaan siivottomuutta ja tuottaa kaikenlaista materiaalivirtaa, vaatien myös välivarastointia. Rakennusjätteitä tai kotieläintilan jätteitä ei noin vain roskapönttöön heitetä, niiden käsittely vaatii vähän enemmän aikaa ja vaivaa. Samoin tietysti kierrätys ja lajittelu, sikäli kun paljon käyttökelpoista ja arvokasta mahtuu joukkoon. 

Pointti oli kuitenkin nyt se, että vaimo meni lupaa kysymättä tai neuvottelematta kanssani antamaan pois ilmaiseksi rahanarvoisia ja minulla käytössä olleita ajoneuvoja, jotka siis olivat minun nimissäni. Vain, koska ei ymmärtänyt aiemmista keskusteluistakaan huolimatta niiden arvoa. Aiempien sukupolvien jättämät oikeasti romut piha-autot siivottiin tietenkin pois hyvässä yhteisymmärryksessä heti alkuun, mutta jostain syystä vaimolle jäi into päälle ja meni sitten lapsetkin pesuveden mukana.

Rikkinäinen ja käytöstä poistettu auto on romuauto. En nyt oikein ymmärrä, miten maatila on poikkeus siihen, ettei voisi olla siistiä, koska suurin osa maatiloista ja jopa karjatiloistakin on siistejä. Myös yrityksissä on siistiä, vaikka romua ja kierrätettävää tavaraa syntyy päivittäin.

Vaikeus heittää pois roskaa, romua ja käytöstä poistettua tavaraa on se mihin kiinnitin huomiota. Jos piha on edellisten sukupolvien jäljiltä siivoton, niin meneehän siivoamiseen enemmän aikaa, mutta rakentamisen sotkut yleensä siivotaan pois saman tien. Kyllä ne vieraat katsovat muuallekin kuin ulko-oven tienoille niin kuin vaimosikin, lisäksi ylimääräinen romu on turvallisuuteenkin liittyvä asia.

En kummiskaan halua lytätä sinua, herättelin vähän huomaamaan, että tässä on aika iso juttu, jos ette vaimonne kanssa pysty toisianne ymmärtämään. Rikkinäisten ja käyttökelvottomien tavaroiden säilöminen ei useimpien mielestä ole järkevää ja se tuo sotkua ja voi olla vaarallistakin. Ei sieltä romun seasta myöskään löydä tarvitsemaansa.  

Et selvästikään ymmärrä, kuten sanoit itsekin. Tuossa pihassa on parkissa autoja. Omia autojamme. Ne eivät jostain syystä häiritse vaimon silmää lainkaan. Jos niiden rinnalla ihan samalla tavoin pysäköitynä on yhtä siisti ja ulkisesti täysin ehjä auto, jolla nyt vaan ei ajeta tiellä, koska se on teknisesti rikki ja säästösyistä poissa liikennekäytöstä, niin se ei ole sen enempää romu eikä sen pitäisi häiritä kenenkään esteettistä silmää sen enempää. Kyse ei ole siisteyshaitasta, vaan siitä, että vaimo TIETÄÄ että se auto on juuri nyt rikki, ja siitä muodostuu jonkinlainen pakkomielle. Siitä huolimatta, että, kuten jo sanoin, kyseessä ei ole arvoton, käyttökelvoton romu, vaan rahanarvoinen ja, kuten myös sanoin, osin käytössä olevakin ajoneuvo.

En jaksa jankuttaa enempää koska selvästikään et ymmärrä lukemaasi. Siitä syystä varmaankin keksit omasta mielikuvituksestasi olemattomia olosuhteita, vaikeuksia ja visioita, käytännössä rakennellen vain pahansuopia olkinukkeja. Antaa olla. Herättele itsesi ensin.