Lue keskustelun säännöt.
Elämä totaalisessa umpikujassa -- mikä avuksi? Help!
16.01.2019 |
Voisiko joku auttaa minua ratkomaan ongelmiani?
Haluaisin saada jotain toivoa siitä, että voisin olla vielä joskus onnellinen ja että mulla voisi olla joitain miellyttäviä tavoitteita elämässä. Siis sellaisia, jotka eivät tunnu liian lohduttomilta ja musertavilta.
-Olen kahden pienen lapsen yh-äiti ja toinen lapsista on erityislapsi. En siis voi saada enää parisuhdetta tai rakkautta ainakaan 15 vuoteen. Erityislapsen tulevaisuus stressaa, vaikka teen parhaani. Arki on hyvin raskasta ja yksinäistä.
-Minulla ei ole käytännössä lainkaan ystäviä ja uusiin ihmisiin tutustuminen on erittäin vaikeaa aikuisena. Monet vaikuttavat hyvin elitistisiltä ja kiireisiltä; olen jotenkin liian nolo ja vajavainen kenenkään kaveripiiriin.
-Ulkonäköni on vajavainen; inhoan tiettyjä kasvonpiirteitäni ja vartalossani paria kohtaa. Vaikka voisinkin löytää suhteen, kompleksini esim. vatsani ihon timmiyden osalta estäisivät intiimimmän läheisyyden.
- Olen jumissa keskipalkkaisessa työssä, jota olen tehnyt niin kauan, ettei se anna oikeastaan mitään haasteita. Haluaisin älyllisiä haasteita ja onnistumisen kokemuksia. Olen niin ujo ja sosiaalisesti kehno, että pelkään hakea uusia työpaikkoja.
-Yksi tutkinnoistani on kesken, enkä oikein pysty opiskelemaan sitä samanaikaisesti, kun teen kokopäivätöitä ja olen pienten lasten yh-äiti.
-Kaikki edellämainitut osin ruokkivat toisiaan: lasten takia en voi satsata opiskeluun ja töihin riittävästi. Ujous estää töiden haun ja ihmisiin tutustumisen. Ulkonäkökompleksit vähentävät haluani tutustua ihmisiin ja lisäksi häpeä keskeneräisestä tutkinnosta heikentää haluani tutustua ihmisiin ja hakea uusia töitä. Lasten vuoksi mun on kuitenkin pakko pitää tietty tulotaso. Olen ihan jumissa tilanteessani.
Olisiko ideoita, miten tästä eteenpäin?
Kommentit (39)
Keskity ihan siihen omaan elämääsi ja lakkaa vertaamasta itseäsi muihin. Aloita, vaikka siitä, että sinulla on kaksi ihanaa lasta. Hyvin moni olisi ikionnellinen, jos saisi lapsia, mutta niiden saaminen ei aina ole itsestä kiinni. Sinä olet onnistunut saamaan lapset, joten ala nauttia heistä ja lakkaa turhanpäiväinen kitinä. Jos et itse jaksa heitä hoitaa, hanki apua. Sitä kyllä saa, kun vain osaa pyytää. Sitä kautta voit sitten vähitellen alkaa saada muunkin ajatusmaailmasi raiteilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huonomminkin asiat voisivat olla, joten ensimmäiseksi sinuna olisin kiitollinen ja tyytyväinen asioihin, jotka sinulla ovat hyvin.
Tekstistäsi löytyy ainakin kaksi asiaa. Sinulla on työpaikka ja toisekseen sinä ilmeisimmin olet terve ihminen ilman mitään sairauksia, jos suurimmat ongelmat ovat ulkonäkökriisit.
Ulkonäköongelmasi ovat mitä ilmeisemmin jotain omien korviesi välissä. Näet ja koet itsesi vähemmän viehättävänä, mutta sekään ei loppupeleissä ole mikään objektiivinen totuus, vaan sinun oma näkemyksesi.
Ehkä tarvitset keskusteluapua nähdäksesi tilanteesi suhteellisuuden ja päästäksesi ulos kehästä, jossa selittelet ongelmiasi toisilla ongelmillasi.(Et voi opiskella koska ulkonäkökompleksit ja sitä kautta et pysty tutustumaan uusiin ihmisiin ja olet yksinäinen).
Erityislasten vanhemmille lienee erilaisia vertaistukiryhmiä.
Olet tainnut kirjoittaa tänne ennenkin. Eniten varmaan auttaisi, että hankkisit keskusteluapua huonoon itsetuntoosi liittyen.
Onko sinulla jotain mielenkiinnon kohteita joista saisit harrastuksen toisten ihmisten parissa? Se voisi auttaa yksinäisyyden tunteeseen ja saisit muuta, mielekästä ajateltavaa kuin koti ja työ. Oma harrastus 1-2 tuntia kerran viikossa ehkä olisi toteutettavissa (siis että siihen saisi lapsenvahdin lapsille)?
Tai vaihtoehtoisesti satsaa kesken jääneiden opintojen loppuunsuorittamiseen. Keskustele oppilaitoksen kanssa miten voisit puuttuvat osat suorittaa, voiko esim. opiskella etänä tms joka onnistuisi yh:na. Vaikka etenisit hitaasti, opintojen edistyminen toisi sinulle itseluottamusta ja ehkä uutta pontta työelämään?
Tiedostathan myös, että alakuloisena sitä kiinnittää enemmän huomiota ihmisiin jotka ovat sellaisia kuin itse haluasit olla (iloisia, menestyviä, kauniita, parisuhteessa olevia...) – todellisuudessa meitä on joka lähtöön ja jokaisella on helpompia ja raskaampia vaiheita elämässään.
Sinulla on työ ja kaksi lasta. Ja kehtaat vielä valittaa, että asiat ovat huonosti. Sori vaan, mutta ei heru sympatiaa pätkääkään. terveisin työtön tahattomasti lapseton
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kai niillä lapsilla isäkin on? Joku vastuu hänelläkin jälkikasvustaan pitää olla. Toki jos hän on kuollut tai vakavasti sairas, tilanne on toinen.
Terapeutti voi auttaa sinua ratkomaan ongelmiasi, ainakin ujoutta, ulkonäkökompleksia ja häpeää sekä umpikujassa olemisen tunnetta. Vuorokaudessa on 24 tuntia, eikä kukaan voi tehdä niitä lisää - on siis opeteltava priorisoimaan ja tyytymään.
Kysyisin, että mitä hyvää elämässäsi on nyt? Keskity siihen!
Ja vielä, jos on pienet lapset, kannattaa iloita heistä. Kirjoitit nyt siitä, että lasten takia et voi tehdä joitain asioita. Yritä keskittyä siihen, mitä kaikkea kivaa voi tehdä pienten lasten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parisuhde ei ole välttämättä lainkaan saavuttamaton asia edes kahden pienen lapsen yh:lle. Nimimerkillä kokemusta löytyy. Toki se ei mikään välttämättömyys edes ole. Moni pärjää hienosti ilmankin.
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on työ ja kaksi lasta. Ja kehtaat vielä valittaa, että asiat ovat huonosti. Sori vaan, mutta ei heru sympatiaa pätkääkään. terveisin työtön tahattomasti lapseton
YH:na elämä ei ole kyllä lainkaan herkkua, vaan todella raskasta, kun ei ole tuttavia eikä siis ketään jakamassa arjen iloja ja suruja. Eikä ole toivoakaan löytää kumppaniakaan välttämättä enää koskaan. En suosittele tällaista kenellekään. Kannattaa vältellä eroamista viimeiseen saakka. Lisäksi tosiaan toisella lapsella on sellaisia haasteita, että stressaan hänen tulevaisuudestaan useinkin ja tunnen riittämättömyyden tunnetta.
Lisäksi työni on aika turhauttavaa, kun ei ole riittävästi haastetta ja niiden myötä onnistumisen elämyksiä. Vaikka palkkani on kohtuullinen, tarvitsisin oikeasti paremman palkan, jotta arki olisi mukavampaa. Nyt arkielämä on jatkuvaa kituuttamista ainakin itseni osalta, kun lasten tarpeisiin ja asumiseen menee kaikki rahat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen samaa mieltä siitä, että sinun kannattaisi alkaa suorittaa opintoja siis loppuun, siis vaikka kuinka hitaastikin. Elämä on joskus hidasta etenemistä. On tärkeää nimenomaan edetä, vaikka hitaastikin, muuten olet viiden vuoden päästä edelleen samassa tilanteessa. Lisäksi suosittelen aloittamaan liikunnan harrastamisen. Älä käydä vaikka juoksu- tai kävelylenkeillä, mikäli mahdollista. Se vaikuttaa sekä ulkonäköön että itsetuntoon ja myös omaan energiatasoon positiivisesti. Koeta löytää naapurustossa lenkkiseuraa, se motivoi kummasti.
Kuinka vakava on lapsesi erityisominaisuus? Pystyykö lapsesi joinakin päivänä itsenäistymään?
No mitään ei voi saada, jos asenne on jo valmiiksi "en mä kuitenkaan saa". Positiivisempi asenne ihan kaikilla elämänalueilla helpottaa kummasti. Jos mieli on niin maassa, ettei pysty positiivisuuteen, on aika hankkia ammattiapua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Terapeutti voi auttaa sinua ratkomaan ongelmiasi, ainakin ujoutta, ulkonäkökompleksia ja häpeää sekä umpikujassa olemisen tunnetta. Vuorokaudessa on 24 tuntia, eikä kukaan voi tehdä niitä lisää - on siis opeteltava priorisoimaan ja tyytymään.
Kysyisin, että mitä hyvää elämässäsi on nyt? Keskity siihen!
Ja vielä, jos on pienet lapset, kannattaa iloita heistä. Kirjoitit nyt siitä, että lasten takia et voi tehdä joitain asioita. Yritä keskittyä siihen, mitä kaikkea kivaa voi tehdä pienten lasten kanssa.
Koetan jatkuvasti olla luova ja se on välttämätöntäkin, kun pitää yksi kerrallaan ratkoa arjen haasteita. En nyt ainakaan museoita kovin kivasti pääse heidän kanssaan pääse koluamaan (se kiinnostaisi itseäni). Kesällä ollaan käyty pallokentällä pelaamassa pallopelejä ja heidän kanssa käydään heidän omissa harrastuksissaan. Olen terapeutillekin jutellut, mutta terapia on todella kallista ja sille on vaikeaa saada järjestettyä aikaa juuri töiden ja lastenhoidon vuoksi.
AP - oikeasti suurimmalla osalla meistä on murheita ja vaivoja. Kiinnität juuri nyt huomiosi vain niihin, joilla pintapuolisesti menee hyvin (eli ovat mielestäsi sinua kauniimpia ja heillä on helpompi elämä). Oikeasti suurin osa meistä on murjottu ja kolhittu. Usko pois!
Kun itselläni oli vaikeaa ja olin vakuuttunut siitä, ettei elämä enää toisi minulle mitään positiivista, luin jostain mietteen siitä, miten melllä kaikilla omat ongelmat tuntuvat raskailta, mutta jos kaikkien meidän ongelmat laitettaisiin keskelle pinoon ja saisit vapaasti valita kannettavasi siitä kaikkien ihmisten murheiden kasasta, ottaisit ilomielin ne omasi kantaakseen. Tätä (alitajuntaisesti) tuumasin melko kauan ja tajusin, että niinhän se on, ympärillä olevilla ihmisillä olikin kaikilla ihan omat isot ongelmansa - jonkun lapsi karkaili kotoa ja näpisteli kaupasta toisen äidillä oli paha syöpä ja kolmannen työpaikalla oli TAAS yt:T (hän oli jo aiemmin joutunut kertaalleen yt-työttömäksi ja ollut melkein vuoden työttömänä) jne jne.
Sitten harjoittelin joka päivä keksimän jotain mistä minä sain olla onnellinen, ja myös joka päivä tekemään jotain edes pientä omien tavoitteideni eteen (vaikkapa vain kahvakuulailua illalla telkkarin edessä matkalla kohti -10kg, minkä aikanaan saavutinkin)
Ja ennen muuta, ole armollinen itsellesi - teet jo ohan tarpeeksi! Ole paras mahdollinen itsellesi ja lapsillesi (tässä järjestyksessä) ja ehkäpä myös aikanaan se parisuhdekin tulee taas ajankohtaiseksi (ja kaikilla niillä potentiaalisilla miehillä on ihan oma vatsamakkara häpeiltäväksi, joten mukaan vaan, vatsanahka vipattaen!)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä siitä, että sinun kannattaisi alkaa suorittaa opintoja siis loppuun, siis vaikka kuinka hitaastikin. Elämä on joskus hidasta etenemistä. On tärkeää nimenomaan edetä, vaikka hitaastikin, muuten olet viiden vuoden päästä edelleen samassa tilanteessa. Lisäksi suosittelen aloittamaan liikunnan harrastamisen. Älä käydä vaikka juoksu- tai kävelylenkeillä, mikäli mahdollista. Se vaikuttaa sekä ulkonäköön että itsetuntoon ja myös omaan energiatasoon positiivisesti. Koeta löytää naapurustossa lenkkiseuraa, se motivoi kummasti.
Kuinka vakava on lapsesi erityisominaisuus? Pystyykö lapsesi joinakin päivänä itsenäistymään?
Arkiliikuntaa harrastan. Täytyy yrittää jatkaa opiskeluja pieni askel kerrallaan, mutta se vaatii suunnittelua ja tarkkaa ajanhallintaa. Lapseni on ehkä suunnilleen keskivaikeasti autistinen; en tiedä siitä itsenäistymisestä vielä oikein mitään. Hyvässä tapauksessa (ja olen optimistinen) hän voisi itsenäistyä melko normaalistikin.
Lapset kasvavat suht nopeasti itsenäisesti toimeentuleviksi eivätkä vaadi jatkuvaa huolenpitoa. Sitä odotellessa kannattaa liittyä itselleen mielenkiinoisiin piireihin ja ryhmiin, facessa ja arjessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on työ ja kaksi lasta. Ja kehtaat vielä valittaa, että asiat ovat huonosti. Sori vaan, mutta ei heru sympatiaa pätkääkään. terveisin työtön tahattomasti lapseton
YH:na elämä ei ole kyllä lainkaan herkkua, vaan todella raskasta, kun ei ole tuttavia eikä siis ketään jakamassa arjen iloja ja suruja. Eikä ole toivoakaan löytää kumppaniakaan välttämättä enää koskaan. En suosittele tällaista kenellekään. Kannattaa vältellä eroamista viimeiseen saakka. Lisäksi tosiaan toisella lapsella on sellaisia haasteita, että stressaan hänen tulevaisuudestaan useinkin ja tunnen riittämättömyyden tunnetta.
Lisäksi työni on aika turhauttavaa, kun ei ole riittävästi haastetta ja niiden myötä onnistumisen elämyksiä. Vaikka palkkani on kohtuullinen, tarvitsisin oikeasti paremman palkan, jotta arki olisi mukavampaa. Nyt arkielämä on jatkuvaa kituuttamista ainakin itseni osalta, kun lasten tarpeisiin ja asumiseen menee kaikki rahat.
Kuvitteletko, että työttömän tahattomasti lapsettoman elämä olisi herkkua? Ei minullakaan ole ketään jakamassa arjen iloja ja suruja. Kumppanin löytäminenkään ei ole yhtään sen helpompaa kuin sinullakaan (työttömyys ei ole varsinainen valttikortti parisuhdemarkkinoilla). Lisäksi elämään tuo haasteita se, että joka päivä näkee kymmeniä lapsia. Kun suurimpana haaveena on ollut äidiksi tuleminen, voin kertoa että tekee h'lvetin kipeää nähdä päivittäin konkreettisesti mitä elämä voisi olla jos saisi toteuttaa haaveensa. Lisäksi sukulaiset tivaavat jatkuvasti, että koskas sitä perhettä aiot perustaa. Se jos mikä aiheuttaa riittämättömyyden tunnetta, kun oma keho ei suoriudu siitä, mitä yleisesti pidetään naisen kehon tärkeimpänä tehtävänä. Itsekin pidän ja se vaan lisää sitä riittämättömyyden tunnetta.
Lisäksi työnhaku on ihan hemmetin turhauttavaa. Satoja ja hakemuksia ja aina vastauksena eioota. Eipä tule onnistumisenkokemuksia minullekaan. Lisäksi (toisin kuin töissä) rahaa ei ole juuri mihinkään. Ja sitten tulee vielä työssäkäyvät v'ttuilemaan kuinka laiskoja työttömät ovat ja elelevät niin leveästi tuillaan jne. Ja vielä pahempaa: inisevät kun palkka ei riitä mihinkään. No tervetuloa kokeilemaan, miten nämä "ruhtinaalliset" tuet riittävät!
Hei ne helsinkiläiset/pks kauniit naiset on monet isoissa veloissa koska ulkonäköön menee tuhottomasti rahaa. Tietysti kaikki ei ole vaan omilla rahoillaan maksaa. Myös erittäin monet käyttää nykyään kasvoihin botoxia ja erilaisia täyteaineita joka saa kasvot näyttämään hyvinkin erilaiselta mitä ne ilman näyttäisivät. Paineet vastata tätä tämän hetkistä kauneusihannetta ovat valtavat.
Itse neuvoisin vähentämään somen käyttöä tuon huonon itsetunnon vuoksi, hakeutumaan terapiaan keskustelemaan, harrastamaan jotain josta saa onnistumisia ja suorittamaan vaikka tosi hitaasti opintoja loppuun. Sulla on kuitenkin työpaikka eli toimeentulo, opiskelupaikka ja lapsia jotka varmasti vievät jaksamista mutta ovat silti elämän tärkein asia.
Vähän nyt suhteellisuudentajua näihin juttuihin, ap. Sinulla on monta asiaa todella paljon paremmin kuin monilla muilla. Lopeta se oman navan tuijottelu ja itsesäälissä rypeminen ja keskity niihin asioihin, jotka elämässäsi ovat hyvin. Niitä on enemmän kuin ymmärrätkään. Valitettavan usein ihmiset oppivat arvostamaan sitä mitä heillä on vasta kun menettävät sen. Älä sinä päästä tilannetta siihen pisteeseen, vaan aloita arvostus ja nauttiminen jo nyt kun sinulla on ne asiat.
Sinulla on lapset, oma koti, työpaikka, rahaa, opiskelupaikka ja fyysinen terveys ilmeisesti kunnossa. Ja kehtaat vielä valittaa!
Tuntui siltä, että varsinkin Pääkaupunkiseudulla "kaikki" suunnilleen ikäiseni naiset ovat todella täydellisiä ja heillä on kiva ulkonäkö, paljon vaatteita, seurustelukumppani sekä kaunis asunto ja nousujohteinen ura sekä suoritetut tutkinnot. Kaltaisiani "luusereita" ei kohtaa oikein missään. En edes YH-äiteihin törmää missään tai sitten he ovat nuoria ja sentyylisiä (=sosiaalisia ja naisellisen perusnättejä), että voisivat löytää kumppanin helposti. Toisaalta en sovi myöskään mihinkään alkoholisti- tai narkkariporukoiden seuraan, kun en ole ikinä käyttänyt mitään päihteitä ja olen elämäntavoiltani säntillinen. Olo on tosi yksinäinen.