IS: Nyt puhuvat köyhtyvät kolmekymppiset: ”Olen oppinut pelkäämään silloinkin kun kaikki vaikuttaa menevän hyvin”

Itse olen pian 27, yli vuosi vielä kouluttautumista jäljellä, kyseessä toinen korkeakoulututkintoni. Uusi ala lähes 100varma työllistyminen, vanhalla alalla ei laisinkaan töitä tarjolla. Mies saman ikäinen ja valmistumassa yliopistosta työttömäksi, ei edes pätkätyötä ole tarjolla.

Lapsi on jo leikki-ikäinen, talon ostosta haaveilen mutta pitänee odottaa että mieskin saa töitä..

Vierailija kirjoitti:

 Mutta Oopperatalon kupeesta ei haluta pois!

Mitään tyhmempää en oo pitkään aikaan lukenut.

t: helsinkiläinen

Terhakkaasti Vasemmalle kirjoitti:

Koettakaa kestää vielä vähän aikaa, eduskuntavaalit ihan kohta ja silloin SAA äänestää Vasemmiston, uuteen hallitukseen.

Vaikka Suomeen tulisi minkälainen vasemmistohallitus, tulonsiirroilla elävät pysyvät köyhinä. Ainoa tie vaurastumiseen yksilöllä on työnteon kautta, siinä vasemmisto laittaa vain kapuloita rattaisiin.

Kuulun y-sukupolveen ja elän elämäni parasta aikaa. Hyvät tulot, perhe, uusi talo ja paras työpaikka.

No worries.

Helena kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunne itseni täydellisesti väliin putoajaksi. Meidän sukupolvi on menetetty. Olen harkinnut muuttoa pois Suomesta. En näe minkäänlaista tulevaisuuttaa enää täällä.

Surullista luettavaa.

Minne ajattelit muuttaa?

Pitää opiskella ammatit, joissa löytyy töitä.

Tätä sanoo moni, mutta vaikea olla ennustaja. Kun kirjoitin ylioppilaaksi, niin Hesarissa ja Suomen Kuvalehdessä oli isoja juttuja lamasta ja nuorten tulevaisuudesta. Niissä asiantuntijat neuvoivat nuoria hankkimaan generalistikoulutuksia, kun tulevaisuudesta ei voi tietää ja pitää joka tapauksessa varautua elinikäiseen opiskeluun. Terveysalalle puolestaan varoitettiin lähtemästä huonojen näkymien takia. Puhuttiin, että lääkärit valmistuisivat työttömiksi. Minkäänlaisia töitä ei ollut tuolloin tarjolla kouluttamattomalle ja kokemattomalle. Yliopiston jälkeen olin valtionhallinnossa, kunnes pätkätyöt loppuivat vuosikymmenen vaihteessa. Vaihdoin tuolloin tutkimuspuolelle, mutta nyt on rahat sielläkin loppuneet. Pitkäaikaistyöttömänä virkamiehenä/tutkijana en tule paljon tässä työllistymään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun nykyisessä työpaikassa onkin pitkään toimittu niin, että jos hakija on pelkästään lähettänyt hakemuksen eikä ole soittanut meille sitä ennen, tai soittanut viimeistään hakemuksen lähettämistä seuraavana päivänä, hänen hakemuksensa lentää suoraan roskakoriin

Meillä taas hylätään kaikki hakijat, jotka soittavat, koska pidämme sellaista hakijaa kyvyttömänä noudattamaan ohjeita.

Meidän firmassamme ei ole resursseja vastata satojen tai jopa tuhansien hakijoiden puheluihin.

Meillä ei myöskään oteta töihin ihmisiä, jotka tulevat kysymään kasvotusten töitä. Fyysiseen kontaktiin pyrkivät ihmiset ovat järjestään epäpäteviä. He tulevat kysymään töitä, koska heillä on niin huonot paperit, että papereilla he eivät työllisty. Sellaisia hakijoita emme tahdo.

No se on tietysti ihan ymmärrettävää hylätä soittelijat, jos te nimenomaisesti kerrotte työpaikkailmoituksessanne ettette ehdi vastata joten ei kannata soittaa. Mutta miksi ihmeessä annatte kenkää myös heille, jotka tulevat kysymään kasvotusten teiltä töitä? Sehän nimenomaan osoittaa hakijalta aktiivisuutta ja oma-aloitteisuutta, jonka luulisi olevan töitä haettaessa vain hyvä asia! Jos olette varmoja, että paikan päälle tulevilla on automaattisesti huonot paperit ja sen nojalla hylkäätte heidät, saatatte hyvinkin menettää työntekijän (tai itseasiassa useammankin sellaisen!!!), joka olisi täydellinen just teille. 

Sinä, joka kehotat marssimaan suoraan yrityksiin töitä kyselemään, olet täysin pihalla nykymaailmasta. Kuinka vanha olet ja mitä töitä itse teet? Nykymaailmassa yritysten ovet ovat lukossa ja niihin yrityksiin, joihin itse olen paljon hakenut, kuljetaan aulan kautta ja jatketaan hissillä työtiloihin kulkukorttia käyttäen. Varastanko toiselta työntekijältä kulkukortin? Valehtelenko aulaemännälle, että olen tulossa työhaastatteluun (näkevät kyllä koneelta kuka on tulossa ja kuka ei)?

Kaiken lisäksi monet siirtävät rekryurakan toiselle toimijalle, joten olisi todella outoa keplotella lukkojen takaisiin työtiloihin ja esittäytyä hyväksi työnhakijaksi? Olisinpa kärpäsenä katossa katsomassa, kun työnhakijakuokkavieras hakeutuu kontaktiin pomojen kanssa :DDDDD

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistelen 60- ja 70-lukujen kolmekymppisiä eli niitä suuria ikäluokkia,jotka ei tyytyneet marmattamaan, vaan lähtivät töihin Ruotsiin. Jos he olisivat kaikki jääneet Suomeen, olisi meillä tilanne aivan toinen. Miksi nykyiset 30v ikäiset ei uskalla irrottautua tutusta ja turvallisesta.

Katselin työllisyysastekarttaa ja tajusin, että isossa osassa maata on Helsinkiä parempi työllisyys. Mutta Oopperatalon kupeesta ei haluta pois!

Kyllä, sinnehän sitä mentiin, silloin.. Äitini oli yksi heistä, joka lukion jälkeen lähti sinne, kun ei löytynyt töitä kotikulmilta. Se kävi kuulemma siten, että soiteltiin eri yrityksiin huonolla ruotsilla, ja joku sitten palkkasi sen pari lausetta ruotsia osaavan nuoren johonkin tuotantotason töihin tai ravintola-apulaiseksi. Meinaatko, että nykyisin työnhaku toimii noin?

Ja varmasti moni niistä koulutetuista kolmekymppisistä, joilla on mahdollisuus työllistyä Ruotsissa, sinne lähtevätkin, ja siellä ovatkin. Olen itsekin kolmekymppinen, ja jossain vaiheessa koitin töitä etsiä Ruotsista, mutta ei onnistunut.

Seuraavaksi kannattaa etsiä norjasta. Saa käyttää ei oo pakko..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvämuistinen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ties minkä sukupolven edustaja kirjoitti:

Ihmettelin tuota juttua suuresti. Olen itse 70-luvun alussa syntynyt. Me valmistuimme pahimmassa 90-luvun lamassa. Luokatani valmistui 30 oppilasta, joista kahdella oli työpaikka odottamassa.  En kertakaikkiaan suostu uskomaan, että näillä 20 vuotta myöhemmin syntyneillä synkempää olisi. 

Sen seurauksena olen ollut myös koko aikuisikäni aivan helvetin huolissani työpaikastani ja taloudellisesta pärjäämisestäni.

90-luvun lama kesti vain muutamia vuosia ja monilla säilyi toivo ja usko tulevaisuuteen. Nyt ei ole toivoa eikä uskoa paremmasta huomisesta. On vain epävarmuus, joka tulee ehkä kestämään vuosikymmeniä.

Mielikuvat ja tilastot eivät tue toisiaan.

Iso osa esim. osa-aikaisista haluaisi enemmän tunteja muttei saa. Työsuhteista ajetaan pakolla tietyn alan ihmisiä freelancereiksi, koska se on firmoille halvempaa. "Yrittäjät" pyörittävät mm. Woltin tapaisia bisneksiä, joissa "työnantajan" puolesta ei tarjota edes vakuutuksia työskentelyn ajaksi. Tutkijoiden ennustusten mukaan kymmeniä prosentteja ammateista tulee automatisaation takia häviämään tulevaisuudessa. 

Maailma on hyvin erilainen nykyisin kuin 1990-luvulla.

Automaatio tappoi työpaikkoja jo 90-luvullakin. Samaten tappoin 1890 luvulla, Samate 1770-1800 luvuilla... Ja kas kummaa aina on ollut (uusia) töitä jopa enemmän kuin murrosta. Mikään ei osoita että miksi juuri nyt olisi toisin.

Paitsi työttömyysluvut.

70-luvulla Kekkonen julisti kansallisen hätätilan, kun työttömiä oli 63 000. Nyt työttömiä on n. 200 000. Kyllä jotain on toisin.

Kekkosen julistamasta hätätilasta on jo 45 vuotta, joten ei kovin tuore tapaus. Silloin moni lähti töihin Ruotsiin, eikä hätäaputyöt ollet mitään kivaa puuhastelua yleishyödyllisissä yhdistyksissä vaan mm. metsätöitä. Naisista paljon suurempi osa oli vielä kotona ja esimerkiksi meillä oli nuori nainen kotiapulaisena. Olen ymmärtänyt, ettei nykyajan työttömiä risusavotta tai piikominen kiinnosta vaan kansalaispalkalla makaaminen.

Varmasti kiinnostaisi, jos niistä saisi palkkaa eikä mitään korotettua työttömyyspäivärahaa. Korjaa, jos olen väärässä mutta käsittääkseni tuohon aikaanhan risusavotoista ja yksinkertaisita lapiohommistakin sai palkan eikä niitä teetetty ilmaiseksi työtyömillä.

Ne risusavotat oli todellista pakkotyötä, työt olivat usein kaukana vakituisesta kodista niin että viikot erossa perheessä asuen yhteismajoituksessa, työ raskasta ja kurjasti palkattua.

Tahtoisin nähdä, kuinka moni työtön risusavotoille nykyään lähtisi.

Tai ylipäätään kykenisi lähtemään saatika tekemään niitä hommia...

8 vuotta töissä, 29v, nykyään vakituisella sopimuksella mutta alkuun oli paljon keikkaa/määräaikaista.

Työni on fyysisesti raskasta kaksivuorotyötä(onneksi ei yövuoroa). Koko sen ajan kun olen ollut työelämässä, trendi on sama; irtisanoutuneiden/eläkkeelle siirtyvien tilalle ei ole yhdessäkään yksikössä palkattu uusia työntekijöitä(ihan rivityöntekijöistä alkaen, sihteerit, laitoshuoltajat, jopa puun ja kuoren välissä olevat esimiehet saavat vain uusia alueita ja tiimejä alleen), vaan työt on siirretty ja jaettu muiden kesken. Vastuun lisääntyessä palkka ei lisäänny ollenkaan. Joitain yksiköitä ulkoistetaan. Palkataan vain keikkalaisia tai määrä-aikaisia tai osa-aikaisia. Ylitöitä tulee tehtyä joka viikko, jotkut työt kasaantuvat kun pitää priorisoida, huoli omasta työstä stressaa ja pitää valveilla vapaallakin.. 

Töitähän tällä alalla kyllä löytyy tekevälle ja ahkeralle, mutta varsinkin ihan viimeisinä vuosina tuntuu että mikään ei riitä vaikka yrittää kuinka venyä. YT:t joka vuosi jossain yksikössä. Olen jo pitkään miettinyt onko tämä sen arvoista että pilaan sekä fyysisen että henkisen terveyteni.

Vierailija kirjoitti:

8 vuotta töissä, 29v, nykyään vakituisella sopimuksella mutta alkuun oli paljon keikkaa/määräaikaista.

Työni on fyysisesti raskasta kaksivuorotyötä(onneksi ei yövuoroa). Koko sen ajan kun olen ollut työelämässä, trendi on sama; irtisanoutuneiden/eläkkeelle siirtyvien tilalle ei ole yhdessäkään yksikössä palkattu uusia työntekijöitä(ihan rivityöntekijöistä alkaen, sihteerit, laitoshuoltajat, jopa puun ja kuoren välissä olevat esimiehet saavat vain uusia alueita ja tiimejä alleen), vaan työt on siirretty ja jaettu muiden kesken. Vastuun lisääntyessä palkka ei lisäänny ollenkaan. Joitain yksiköitä ulkoistetaan. Palkataan vain keikkalaisia tai määrä-aikaisia tai osa-aikaisia. Ylitöitä tulee tehtyä joka viikko, jotkut työt kasaantuvat kun pitää priorisoida, huoli omasta työstä stressaa ja pitää valveilla vapaallakin.. 

Töitähän tällä alalla kyllä löytyy tekevälle ja ahkeralle, mutta varsinkin ihan viimeisinä vuosina tuntuu että mikään ei riitä vaikka yrittää kuinka venyä. YT:t joka vuosi jossain yksikössä. Olen jo pitkään miettinyt onko tämä sen arvoista että pilaan sekä fyysisen että henkisen terveyteni.

Metka ketju, kun suurin osa ei halua kertoa koulutustaan, ammattiaan tai edes alaansa, jossa töitä ei saa. Minusta alkaa tuntua, että kyseiset henkilöt itsekin sisimmissään ymmärtävät, että tuli valittua väärin. Eivätkä nyt halua lukea, että eikö asia ollut nähtävissä jo opiskelupaikkaa hakiessa.

Naistutkimuksen tohtorikoulutettava kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

8 vuotta töissä, 29v, nykyään vakituisella sopimuksella mutta alkuun oli paljon keikkaa/määräaikaista.

Työni on fyysisesti raskasta kaksivuorotyötä(onneksi ei yövuoroa). Koko sen ajan kun olen ollut työelämässä, trendi on sama; irtisanoutuneiden/eläkkeelle siirtyvien tilalle ei ole yhdessäkään yksikössä palkattu uusia työntekijöitä(ihan rivityöntekijöistä alkaen, sihteerit, laitoshuoltajat, jopa puun ja kuoren välissä olevat esimiehet saavat vain uusia alueita ja tiimejä alleen), vaan työt on siirretty ja jaettu muiden kesken. Vastuun lisääntyessä palkka ei lisäänny ollenkaan. Joitain yksiköitä ulkoistetaan. Palkataan vain keikkalaisia tai määrä-aikaisia tai osa-aikaisia. Ylitöitä tulee tehtyä joka viikko, jotkut työt kasaantuvat kun pitää priorisoida, huoli omasta työstä stressaa ja pitää valveilla vapaallakin.. 

Töitähän tällä alalla kyllä löytyy tekevälle ja ahkeralle, mutta varsinkin ihan viimeisinä vuosina tuntuu että mikään ei riitä vaikka yrittää kuinka venyä. YT:t joka vuosi jossain yksikössä. Olen jo pitkään miettinyt onko tämä sen arvoista että pilaan sekä fyysisen että henkisen terveyteni.

Metka ketju, kun suurin osa ei halua kertoa koulutustaan, ammattiaan tai edes alaansa, jossa töitä ei saa. Minusta alkaa tuntua, että kyseiset henkilöt itsekin sisimmissään ymmärtävät, että tuli valittua väärin. Eivätkä nyt halua lukea, että eikö asia ollut nähtävissä jo opiskelupaikkaa hakiessa.

Ehkä tuolle tiedonkeruulle voisi olla oma ketjunsa. Ei ehkä tunnu hyvältä kertoa samassa viestissä itsestään monenlaista tunnistettavaa, koska näitä keskusteluja voi olla kohta lainattu lehteenkin.

Vierailija kirjoitti:

Naistutkimuksen tohtorikoulutettava kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

8 vuotta töissä, 29v, nykyään vakituisella sopimuksella mutta alkuun oli paljon keikkaa/määräaikaista.

Työni on fyysisesti raskasta kaksivuorotyötä(onneksi ei yövuoroa). Koko sen ajan kun olen ollut työelämässä, trendi on sama; irtisanoutuneiden/eläkkeelle siirtyvien tilalle ei ole yhdessäkään yksikössä palkattu uusia työntekijöitä(ihan rivityöntekijöistä alkaen, sihteerit, laitoshuoltajat, jopa puun ja kuoren välissä olevat esimiehet saavat vain uusia alueita ja tiimejä alleen), vaan työt on siirretty ja jaettu muiden kesken. Vastuun lisääntyessä palkka ei lisäänny ollenkaan. Joitain yksiköitä ulkoistetaan. Palkataan vain keikkalaisia tai määrä-aikaisia tai osa-aikaisia. Ylitöitä tulee tehtyä joka viikko, jotkut työt kasaantuvat kun pitää priorisoida, huoli omasta työstä stressaa ja pitää valveilla vapaallakin.. 

Töitähän tällä alalla kyllä löytyy tekevälle ja ahkeralle, mutta varsinkin ihan viimeisinä vuosina tuntuu että mikään ei riitä vaikka yrittää kuinka venyä. YT:t joka vuosi jossain yksikössä. Olen jo pitkään miettinyt onko tämä sen arvoista että pilaan sekä fyysisen että henkisen terveyteni.

Metka ketju, kun suurin osa ei halua kertoa koulutustaan, ammattiaan tai edes alaansa, jossa töitä ei saa. Minusta alkaa tuntua, että kyseiset henkilöt itsekin sisimmissään ymmärtävät, että tuli valittua väärin. Eivätkä nyt halua lukea, että eikö asia ollut nähtävissä jo opiskelupaikkaa hakiessa.

Ehkä tuolle tiedonkeruulle voisi olla oma ketjunsa. Ei ehkä tunnu hyvältä kertoa samassa viestissä itsestään monenlaista tunnistettavaa, koska näitä keskusteluja voi olla kohta lainattu lehteenkin.

"Opiskelin viestintää AMK:ssa" Miten siitä jonkun voisi tunnistaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

> Syntynyt -91

> ADHD Diagnoosi

> Peruskoulun keskiarvo 5.7

> Ammattikoulun suorittamiseen meni 6 vuotta.

Nyt insinööri hyvällä todistuksella, työpaikan saa valita, 1-3v kokemuksella palkka 3500-4000e + bonukset,puhelin- ja tietokone-etu.

On saamattomuutta minusta jos ei suomessa pysty menestymään, kaikki on kiinni siitä, että haluaako nähdä sen vaivan että kouluttaa itsensä ja rohkeasti hakee töitä juuri sieltä missä haluaisi olla töissä.

Käytitkö reseptipiristeitä tutkinnon suorittamiseen?

Opintojen alussa en käyttänyt, jossain vaiheessa kun keskittyminen ei meinannut pysyä suuren työtaakan takia hain reseptille conserttaa. Aloitus oli puolet normaalista annoksesta, suuremmat määrät alkoivat väsyttämään ja loppujen lopuksi jätin lääkityksen pois kokonaan.

Varmaan tiesit että ADHD-lääkkeet eivät piristä potilasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ties minkä sukupolven edustaja kirjoitti:

Ihmettelin tuota juttua suuresti. Olen itse 70-luvun alussa syntynyt. Me valmistuimme pahimmassa 90-luvun lamassa. Luokatani valmistui 30 oppilasta, joista kahdella oli työpaikka odottamassa.  En kertakaikkiaan suostu uskomaan, että näillä 20 vuotta myöhemmin syntyneillä synkempää olisi. 

Sen seurauksena olen ollut myös koko aikuisikäni aivan helvetin huolissani työpaikastani ja taloudellisesta pärjäämisestäni.

90-luvun lama oli kuitenkin pienempi juttu kuin koko 2000-lukua tähän mennessä vallinnut taloudellinen depressio.

Depressio kuulostaakin paljon vakavammalta kuin lama.

Eikun ihan vakavasti, ota vähän selvää siitä, mitä tapahtui 90-luvulla jos itsesääli ei vie kaikkia voimavarojasi.

Juuri näin! Nämä 80-90 -luvun kermap**seet on ihan sietämättömiä itsekeskeisyydessään. Niin on raskasta ja vaikeaa eikä kenelläkään koskaan ennen heitä ole näin vaikeaa ollut.

Voisiko joku selittää että mihin sitä työperäistä maa han muuttoa tarvitaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ties minkä sukupolven edustaja kirjoitti:

Ihmettelin tuota juttua suuresti. Olen itse 70-luvun alussa syntynyt. Me valmistuimme pahimmassa 90-luvun lamassa. Luokatani valmistui 30 oppilasta, joista kahdella oli työpaikka odottamassa.  En kertakaikkiaan suostu uskomaan, että näillä 20 vuotta myöhemmin syntyneillä synkempää olisi. 

Sen seurauksena olen ollut myös koko aikuisikäni aivan helvetin huolissani työpaikastani ja taloudellisesta pärjäämisestäni.

90-luvun lama kesti vain muutamia vuosia ja monilla säilyi toivo ja usko tulevaisuuteen. Nyt ei ole toivoa eikä uskoa paremmasta huomisesta. On vain epävarmuus, joka tulee ehkä kestämään vuosikymmeniä.

Älä viitsi. Työttömiä oli ihan hemmetisti enemmän ja mikä ehkä pahinta, korot olivat aivan järjettömällä tasolla. Yrittäjät tekivät itsemurhia ja pankit myivät asuntoja pilkkahintaan. Mitään tällaista ei ole ollut myöhemmin.

Lähde?

Mihin? Työttömien määrän n puoli miljoonaa voit katsoa Tilastokeskuksen graafista. Luottojen korot olivat asunnoissakin jotain 15% - siinä hikkaisi moni tämän hetken velallinen kun lyötäisiin lainaan tuollainen korko. Nyt on vaikeaa kun euribor on miinusmerkkinen.

Et ole tainnut olla ainakaan aikuinen 1990-luvun laman aikaan kun noin tietämätön olet.

Tuohon aikaan asuntojen hinnat olivat 1/3 nykyisistä + palkat suhteessa muuhun hintatasoon korkeammat. Sitten vielä tärkein juttu: vaikka korot olivat korkealla, niin inflaatio söi lähes koko koron vaikutuksen. Eli toisinsanoen turhaan vouhkaatte 90-luvun koroista. Nykyinen 150 000€ asunto maksoi 90-luvulla 50 000€. Ei tuossa lainassa korko tuntuisi kauhealta vaikka ei olisikaan korkeaa inflaatiota, mutta kun sekin oli korkea 90-luvulla niin korkeiden korkojen vaikutus oli pieni.

^ voit tarkistaa tuon mistä tahansa tieteellisistä julkaisuista. Tokihan voit ottaa tekstistä suoraan että "voi että, korot olivat 15%!", mutta se ei paljoa kerro oikeasta tilanteesta.

Tilanne ei ollut ollenkaan paha niille joilla oli töitä, mutta ihan yhtä paha tilanne kuin nykyisin jos on vaikkapa 300k laina ja jää työttömäksi. Sama asia, turhaan korostat.

Vierailija kirjoitti:

Ties minkä sukupolven edustaja kirjoitti:

Ihmettelin tuota juttua suuresti. Olen itse 70-luvun alussa syntynyt. Me valmistuimme pahimmassa 90-luvun lamassa. Luokatani valmistui 30 oppilasta, joista kahdella oli työpaikka odottamassa.  En kertakaikkiaan suostu uskomaan, että näillä 20 vuotta myöhemmin syntyneillä synkempää olisi. 

Sen seurauksena olen ollut myös koko aikuisikäni aivan helvetin huolissani työpaikastani ja taloudellisesta pärjäämisestäni.

90-luvun lama oli kuitenkin pienempi juttu kuin koko 2000-lukua tähän mennessä vallinnut taloudellinen depressio.

Mielenkiintoinen kommentti.

70-luvun alussa syntyneet valmistuivat keskelle pahinta 90-luvun lamaa, joka todellakaan ei ollut mikään "pienempi juttu'. Se oli huomattavasti pahempi taloudellinen depressio kuin 2000-luvun taloudellinen depressio. Eikä siitä lamasta koskaan kunnolla toivuttu. Laman jälkeen päästiin elämään tätä pitkään jatkunutta taloudellista depressiota.

Miten luulet talouskehityksen menneen niillä jotka valmistuivat keskelle syvää lamaa, ja jatkoivat siitä sitten pitkään taloudelliseen taantumaan?

Olen 31-vuotias ja tiedostan olevani onnekas, kun pääsin opiskeluaikana hyvään kesätyöpaikkaan, mikä on aukaissut ovia jatkossakin. Ensin määräaikainen, sitten äitiysloman jälkeen vakipaikkaan. Olen rakennusalalla, joka tunnetusti on suhdanneherkkä, mutta opiskeluajat osuivat 2000-luvun huonoimpiin vuosiin ja kolmisen vuotta sitten töitä hakiessa olikin jo buumi alkamassa. Seuraavaa lamaa odotellessa, onneksi korjauspuolella riittää vähän tasaisemmin hommia huonossakin suhdanteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ties minkä sukupolven edustaja kirjoitti:

Ihmettelin tuota juttua suuresti. Olen itse 70-luvun alussa syntynyt. Me valmistuimme pahimmassa 90-luvun lamassa. Luokatani valmistui 30 oppilasta, joista kahdella oli työpaikka odottamassa.  En kertakaikkiaan suostu uskomaan, että näillä 20 vuotta myöhemmin syntyneillä synkempää olisi. 

Sen seurauksena olen ollut myös koko aikuisikäni aivan helvetin huolissani työpaikastani ja taloudellisesta pärjäämisestäni.

90-luvun lama oli kuitenkin pienempi juttu kuin koko 2000-lukua tähän mennessä vallinnut taloudellinen depressio.

Mielenkiintoinen kommentti.

70-luvun alussa syntyneet valmistuivat keskelle pahinta 90-luvun lamaa, joka todellakaan ei ollut mikään "pienempi juttu'. Se oli huomattavasti pahempi taloudellinen depressio kuin 2000-luvun taloudellinen depressio. Eikä siitä lamasta koskaan kunnolla toivuttu. Laman jälkeen päästiin elämään tätä pitkään jatkunutta taloudellista depressiota.

Miten luulet talouskehityksen menneen niillä jotka valmistuivat keskelle syvää lamaa, ja jatkoivat siitä sitten pitkään taloudelliseen taantumaan?

No näinpä...lukion jälkeen -91 ei ollut opiskelupaikkaa eikä töitä muutamaan vuoteen, eikä työttömyyskorvausta kun avopuolisolla oli pieni palkka. Vanhemmat ei osanneet sanoa muuta kuin sitä heille tuttua mantraa: mene yritykseen kysymään ja saa töitä. Päädyin lopulta insinööriopintoihin ja ehdin Nokian alihankkijalle katsomaan vuosittaisia yt-neuvotteluita 2000-luvun alussa ja tulin myydyksi firman mukana aasiaan.