Lue keskustelun säännöt.
Kuuluuko bipoon ettei itse ymmärrä toimivansa väärin
13.01.2019 |
Onko täällä bipoja paikalla tai läheisiä?
Ihmettelen ettei ystäväni suostu ymmärtämään tekevänsä vääriä ratkaisuja vaan vauhdilla säheltää tuhoten ihmissuhteita.
Sitä pohdin, että onko tämä vain sairauden aiheuttamaa vai onko luonne tuollainen ettei välitä satuttavansa muita.
Pari kertaa on valehdellut ihan höpöjä ja tämäkin taitaa liittyä bipoon, vai kuinka?
Kommentit (86)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun ex poikaystävä ei ainakaan ymmärtänyt ja oli täysin sairaudentunnoton. Tutulta kuulostaa nämä ketjun vastaukset. Hänen äitinsä oli kaksisuuntainen myös ja samanlainen. Neljä vuotta yritin kestää koska kyseessä on sairaus.
Mutta olen kyllä tullut siihen lopputulokseen, että pitää jo valmiiksi olla tietynlainen luonne johon bipo sitten iskee. Tavallaan, että bipo vaan kärjistää jo valmiiksi olevia piirteitä. Ovat niin kaikki samanlaisia, toisin kuin esimerkiksi masentuneita tai skitsofreenikkoja on erilaisia.
Lisään siis, että kun en usko siihen, että mikään sairaus (poislukien persoonallisuuden häiriöistä esim narsismi ja psykoosi) aiheuttaa valehtelun, lyömisen, sivusuhteen aloittamisen yms.. Valehtelu varsinkin oli käsittämätöntä ja se liittyi niin vahvasti siihen huonoon omatuntoon jota ei käsitelty millään tavoin. Tai pyritty olemaan sitten jatkossakaan aiheuttamatta em. Tilanteita. Mies ei koskaan psykoosissa ollut ja pelkällä manialla ei selitetä toisiin kohdistuneita pahoin tekoja. Tai että tiedostaa sairastavansa, mutta ei ota lääkkeitä tai juo alkoholia silti vaikka se pahentaa kaikkea?
Tuntuu että vastuuntunnottomuus tässä sairaudessa on tosi yleinen piirre ja varmaan liittyy myös sairauden kieltoon. Ei edes yritetä mennä parempaa kohti vaan perustellaan sairaudella kaikki.
Mulla on ko. sairaus, enkä ole valehdellut enkä lyönyt, enkä aloittanut sivusuhdetta. Vastuun olen ottanut tekemistäni virheistä. Et tietäisi, että mulla tätä sairautta on, jos tuntisit minut.
En kyllä syö lääkkeitä, mutta pärjään hyvin ilman kun pidän muuten elämän balanssissa. Toivoisin siis ettet yleistä vain siksi, että itselläsi on huono kokemus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Myös yhdellä ystävälläni on bipokaveri ja olemme keskustelleet näiden kolmen ihmisen yhteneväisyyksistä paljon. Kaikille yhteistä oli myös se, että anteeksi -sana ei todellakaan kuulu sanastoon. Ja nämä ihmiset kyllä ymmärtävät teon joka tehdään heille, pahana ja järkyttävänä, vaikka tekisivät ihan samoin muille. Mutta silloin se vaan itse tehtynä, "unohtuu" täysin.
Onpa todella huojentavaa ja vapauttavaa avata tänne tuntojaan edes vähän, koen itse olevani todella traumatisoitunut näin läheisenä vierestä seuraajana. Kamala sairaus läheiselle, perheelle, ystävälle, kumppanille ja oikeastaan kaikille ketkä on tekemisissä. Mutta ainakaan näille kolmelle bipolle, ketkä tunnen, niin heille elämä oli aina hyvää, eivätkä koskaan tuntuneet kärsivän, varsinkin kun sairaus oli tosi maniavoittoinen. Se oli vaan lähipiirin taakka.
Kiitos keskustelun avaajalle. <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun ex poikaystävä ei ainakaan ymmärtänyt ja oli täysin sairaudentunnoton. Tutulta kuulostaa nämä ketjun vastaukset. Hänen äitinsä oli kaksisuuntainen myös ja samanlainen. Neljä vuotta yritin kestää koska kyseessä on sairaus.
Mutta olen kyllä tullut siihen lopputulokseen, että pitää jo valmiiksi olla tietynlainen luonne johon bipo sitten iskee. Tavallaan, että bipo vaan kärjistää jo valmiiksi olevia piirteitä. Ovat niin kaikki samanlaisia, toisin kuin esimerkiksi masentuneita tai skitsofreenikkoja on erilaisia.
Lisään siis, että kun en usko siihen, että mikään sairaus (poislukien persoonallisuuden häiriöistä esim narsismi ja psykoosi) aiheuttaa valehtelun, lyömisen, sivusuhteen aloittamisen yms.. Valehtelu varsinkin oli käsittämätöntä ja se liittyi niin vahvasti siihen huonoon omatuntoon jota ei käsitelty millään tavoin. Tai pyritty olemaan sitten jatkossakaan aiheuttamatta em. Tilanteita. Mies ei koskaan psykoosissa ollut ja pelkällä manialla ei selitetä toisiin kohdistuneita pahoin tekoja. Tai että tiedostaa sairastavansa, mutta ei ota lääkkeitä tai juo alkoholia silti vaikka se pahentaa kaikkea?
Tuntuu että vastuuntunnottomuus tässä sairaudessa on tosi yleinen piirre ja varmaan liittyy myös sairauden kieltoon. Ei edes yritetä mennä parempaa kohti vaan perustellaan sairaudella kaikki.
Mulla on ko. sairaus, enkä ole valehdellut enkä lyönyt, enkä aloittanut sivusuhdetta. Vastuun olen ottanut tekemistäni virheistä. Et tietäisi, että mulla tätä sairautta on, jos tuntisit minut.
En kyllä syö lääkkeitä, mutta pärjään hyvin ilman kun pidän muuten elämän balanssissa. Toivoisin siis ettet yleistä vain siksi, että itselläsi on huono kokemus.
En haluakkaan yleistää ja todella toivoisin, ettei olisi näin, mutta niin harvinaisen monella tutullani on näitä piirteitä. Siksi sanoinkin, että tuntuu niin oudolta, kun tässä sairaudessa usein tapaa niitä toistensa kopioita vaikka yleensä mtongelmat ovat moninaiset ja eri tavoin näyttäytyvät.
Harmittaa vietävästi, kun monesti mtongelmat vaikeuttaa sitä sairaudenhoitoa, esim masentuneena et jaksa tai bipossa katoaa sairaudentunne tai riippuvuuksissa ylipäätään edes halu tasapainoon.
Jos sulla on huonossa hoitotasapainossa allergia, reuma tai diabetes, se vahingoittaa sua itseäsi. Jos sä taas et jaksa 3kk nousta sängystä, vaikka on pienet lapset, tai maniavaiheessa varaat 2kk loman ibizalle vaikka ois omahoidettava isä tai tuhlaat pelivelkoihin, alkoholiin (tai maniassa) koko perheen säästöt niin ne taas koskee koko lähipiiriä.
Jos joihinkin asioihin niin mielenterveyssairauksiin pitäisi ottaa kovempi linja sen suhteen koska ne usein, ei aina, mutta usein vaikuttaa paljon lähipiiriinkin.
Kärjistettynä en ole vielä koskaan kuullut, että kun mulla on tää allerginen nuha niin anteeks että löin, mutta vielä useammin anteeks kun on tää kaksisuuntainen..
Ketjun luettuani, niin voisi päätellä miten tärkeä on elämänhallinnan ja oikeiden ihmisten läsnäolo tasapainoon.
Tietysti lääkkeiden tunnollisesti ottaminen varmasti myös tärkeää.
Pahinta seuraa on epävakaa kumppani joka aiheuttaa huolia.
Uskallan arvata, että moni suhde on kaatunut tämän sairauden takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Myös yhdellä ystävälläni on bipokaveri ja olemme keskustelleet näiden kolmen ihmisen yhteneväisyyksistä paljon. Kaikille yhteistä oli myös se, että anteeksi -sana ei todellakaan kuulu sanastoon. Ja nämä ihmiset kyllä ymmärtävät teon joka tehdään heille, pahana ja järkyttävänä, vaikka tekisivät ihan samoin muille. Mutta silloin se vaan itse tehtynä, "unohtuu" täysin.
Onpa todella huojentavaa ja vapauttavaa avata tänne tuntojaan edes vähän, koen itse olevani todella traumatisoitunut näin läheisenä vierestä seuraajana. Kamala sairaus läheiselle, perheelle, ystävälle, kumppanille ja oikeastaan kaikille ketkä on tekemisissä. Mutta ainakaan näille kolmelle bipolle, ketkä tunnen, niin heille elämä oli aina hyvää, eivätkä koskaan tuntuneet kärsivän, varsinkin kun sairaus oli tosi maniavoittoinen. Se oli vaan lähipiirin taakka.
Kiitos keskustelun avaajalle. <3
Ja siis tämäkään viesti ei tarkoita sitä, että bipo olisi jotenkin paha, mutta jotenkin se suodatin omalle käytökselle on ihan offlinetilassa, kun sama teko itselle tehtynä ymmärretään mutta itse tehtynä ei. Tai siis jotenkin ei muista eikä ymmärrä tehneensä tällaista asiaa. Miten se häviää sieltä päästä? Sen takia se on läheiselle niin rankkaa, mutta usein helpompaa itse sairastajalle, jos masennusjaksot vähäisiä tai olemattomia.
Mun pikkuveljellä taitaa olla tää bipo 😞 koko perhe ja suku kärsitään hänen sekoiluista ja haukkumisista. Anteeksi ei pyydä juuri koskaan äitiä lukuunottamatta. Tosi raskasta seurata hänen toilailujaan. Välillä myös pahoja itsetuhoisia ajatuksia ja ideoita joilla ”lesottaa” julkisesti. Apu ei kelpaa ja nyt on välitkin mennyt poikki. Mania vaiheessa on ihan ku adhd, menee ja tekee kaikkee täysillä ja käy ylikierroksilla. Myös erittäin fanaattiset sekä ylimieliset ”olen teidän kaikkien yläpuolella” jutut. Välillä sitten on rauhallinen ja normaali jonku viikon kunnes taas sekoaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Te joilla on bipo tai seuraatte sitä vierestä; millaisilla sykleillä mania teillä ilmestyy? Itse jouduin lähtemään omaa ihan varmaa bipoa lopulta pakoon ja ottamaan eron. Puoliso kieltää pelkojensa ja isänsä sairauksien takia oman tilanteensa täysin, eikä suostunut jatkamaan tutkimuksia, jotta olisi saanut diagnoosin. On ihan varma (kuulostaako tutulta, heh heh...) etttä yksikään asiantuntija ei osaa häntä autaa ja ratkaista hänen tilannetta, hänen on löydettävä syyt ja hoito itse... Jälkikäteen kauheasta bipon alistamisesta selvinneenä kamalaa, kun ne kaikki suuruudenhullut jutut alkaa jo naurattaa, koska oma helpotus on nyt niin suuri. Minun oli pelastettava oma henkeni ja lähdettävä pakoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun ex poikaystävä ei ainakaan ymmärtänyt ja oli täysin sairaudentunnoton. Tutulta kuulostaa nämä ketjun vastaukset. Hänen äitinsä oli kaksisuuntainen myös ja samanlainen. Neljä vuotta yritin kestää koska kyseessä on sairaus.
Mutta olen kyllä tullut siihen lopputulokseen, että pitää jo valmiiksi olla tietynlainen luonne johon bipo sitten iskee. Tavallaan, että bipo vaan kärjistää jo valmiiksi olevia piirteitä. Ovat niin kaikki samanlaisia, toisin kuin esimerkiksi masentuneita tai skitsofreenikkoja on erilaisia.
No höpö höpö. Jos sun otanta on poikaystävä ja äiti, niin mietis uudestaan. On niin moneen junaan bipoja kuin on persooniakin. Toki oireet on samankaltaisia, mutta niinhän ne on sun muissakin esimerkeissä. Masentuneet tapaa olla aloitekyvyttömiä ja skitsofreenikot harhaisia, esimerkiksi.
Mikä sun otanta on? Oletko terapeutti ja tapaat kymmeniä bipoja? Oletko itse sairastaja? Muistathan, että itse sairastajan varsinkin mtongelmissa on vaikea arvioida omaa käytöstään ja sairaudenastetta. Esim riippuvuudet on aina ihan hallinnassa vaikka alkoholistillakin, omasta mielestä. Kaksi hyvin lähipiiriläistä (oma kumppani ja äiti) ja tuttu on kuitenkin aika hyvä otanta mielestäni vastata ALOITTAJALLE hänen kysymykseensä, johon mielestäni vastasin oikein, omalla otannallani. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi olla suuruusharhoja ja silloin ei ainakaan ymmärrä tekevänsä väärin.
Kuvittelee olevansa joku seuraava
USA:n presidentti.
Voi ei. tutustukaapa aiheeseen hieman ennen kuin täällä lauotte muka totuuksia.
Kaksisuuntainen mieleialahäiriö on AIVOKEMIAN häiriö. Jos johonkin verrattavissa adhd:seen ja impulsiivisuuteen. Ja sitten taas syvään masennukseen. Siinä mielessä vaikuttaa persoonallisuuteen, että tästä johtuen peroonallisuudenkin piirteet kärsii.
PERSOONALLISUUShäiriöt on ihan erikseen, Trump on narsisti!
..ja vielä. Persoonallisuushäiriöiset ei usein kykene ottamaan vastuuta teoistaan ja saattavat jopa tahallaan satuttaa muita. Kaskisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivät ei aina kykene huomioimaan muita koska heillä "on liian kiire" juosta seuraavaan asiaan, tai he eivät jaksa nousta sängystä ylös. Tunne-elämä on ainakin minulla hyvin vahva - mistä johtuen en ymmärrä tällaisia ketjuja. Täysin ilman empatiaa arvostellaan muita!?
Trumpilla ei löydy empatiaa muita kohtaan, mutta teiltä sitä pitäisi löytyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
..ja vielä. Persoonallisuushäiriöiset ei usein kykene ottamaan vastuuta teoistaan ja saattavat jopa tahallaan satuttaa muita. Kaskisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivät ei aina kykene huomioimaan muita koska heillä "on liian kiire" juosta seuraavaan asiaan, tai he eivät jaksa nousta sängystä ylös. Tunne-elämä on ainakin minulla hyvin vahva - mistä johtuen en ymmärrä tällaisia ketjuja. Täysin ilman empatiaa arvostellaan muita!?
Trumpilla ei löydy empatiaa muita kohtaan, mutta teiltä sitä pitäisi löytyä.
Eli sinäkö sairastat bipoa?
Minusta täällä on ihan asiallisesti kerrottu omia kokemuksia ja mielipiteitä, eikä olettaa voikaan kaikkien olevan juuri sinusta oikeassa.
On läheisenä hyvin mielenkiintoista lukea näitä, että oppisin vähän ymmärtämään mistä kyse.
Oman läheisen kanssa on välit menneet syystä etten jaksa sitä pettymysten aaltoa mikä on seurannut taudin puhjettua.
Riippuu ihmisestä - itselleni kuuluu.
Olen diagnosoitu, terapoitu ja lääkitty.
Siltikin saan lievästä pahaan maniajaksoja, jolloin teen kaikkea todella omituista ja tyhmää. Lähtee kontrolli moraalista, velvollisuuksista, tilin saldosta, juhliminen lähtee käsistä, ei ole nälkä, ei kylmä eikä väsytä. Enkä ajattele muita ihmisiä, miten tekoni saattavat heihin vaikuttaa. Empatiakyky heikkenee reippaasti. Minä olen paras-ajattelu pääsee valloilleen.
Olen tehnyt kaikennäköistä typerää - mutta tiedostan, miksi niin teen ja joskus onnistun laittamaan sille stoppia. Joskus taas en pysty millään ja sitten mennään ja lujaa. Ilmoitan kyllä aina ystävilleni ja puolisolleni, että pahoittelut etukäteen, nyt on maniavaihe - toivotaan ettei tule kovin syvää tipahdusta sitten muutaman viikon päästä.
Mulle auttaa rytmi, uni ja liikunta, pysyy molemmat vaiheet paremmin hallinnassa.
Tärkeää on kuitenkin ymmärtää, että en ole aina se oikea minä, vaan välittäjäaineiden uhri. En siis uhriudu, mutta tiedostan miksi toimin niin kuin toimin ja annan sen itselleni anteeksi. Olen opetellut käsittelemään tekemäni asiat, hyväksymään ne ja jättämään ne taakse.
Tämä ei ole helppo sairaus, mutta on tässä jotain hyvääkin - maniavaiheissa hyödynnän vilkkauden tekemällä reippaasti enemmän töitä ja masennusvaiheessa sitten himmailen ihan luvan kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Riippuu ihmisestä - itselleni kuuluu.
Olen diagnosoitu, terapoitu ja lääkitty.
Siltikin saan lievästä pahaan maniajaksoja, jolloin teen kaikkea todella omituista ja tyhmää. Lähtee kontrolli moraalista, velvollisuuksista, tilin saldosta, juhliminen lähtee käsistä, ei ole nälkä, ei kylmä eikä väsytä. Enkä ajattele muita ihmisiä, miten tekoni saattavat heihin vaikuttaa. Empatiakyky heikkenee reippaasti. Minä olen paras-ajattelu pääsee valloilleen.
Olen tehnyt kaikennäköistä typerää - mutta tiedostan, miksi niin teen ja joskus onnistun laittamaan sille stoppia. Joskus taas en pysty millään ja sitten mennään ja lujaa. Ilmoitan kyllä aina ystävilleni ja puolisolleni, että pahoittelut etukäteen, nyt on maniavaihe - toivotaan ettei tule kovin syvää tipahdusta sitten muutaman viikon päästä.
Mulle auttaa rytmi, uni ja liikunta, pysyy molemmat vaiheet paremmin hallinnassa.
Tärkeää on kuitenkin ymmärtää, että en ole aina se oikea minä, vaan välittäjäaineiden uhri. En siis uhriudu, mutta tiedostan miksi toimin niin kuin toimin ja annan sen itselleni anteeksi. Olen opetellut käsittelemään tekemäni asiat, hyväksymään ne ja jättämään ne taakse.
Tämä ei ole helppo sairaus, mutta on tässä jotain hyvääkin - maniavaiheissa hyödynnän vilkkauden tekemällä reippaasti enemmän töitä ja masennusvaiheessa sitten himmailen ihan luvan kanssa.
Mainitsit juhlimisen eli käytätkö alkoholia?
Joku tuolla kirjoitti, että lääkitys ei toimi alkoholin kanssa?
Hyvin muuten kirjoitit ja antaa vastauksen hyvin aloittajan kysymykseenkin.
Kyllä, minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Ja olen puhunut siitä hyvin avoimesti, yhä vaan järkyttää tämä kulttuuri missä masennuksesta on puhuttu vuosikymeniä ja vasta nyt alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä että masentunut saa jonkinlaista ymmärrystä ja sympatiaa. Minusta se kertoo ihmisistä aivan käsittämättömän surullista tarinaa, että mielummin haukutaan, haetaan virheitä ja syitä lyödä ihmisiä lyttyyn. Jatkuvalla syötöllä.
Töissä lounaspöydässä kuuntelen kuinka ihmiset arvostelevat mielenterveysongelmista kärsiviä. Kenenkään näistä ihmisitä ei edes pitäisi tietää diagnoosistani mitään, mutta kaikesta päätellen he tietävät. Ja silti kuuntelen näitä aivan tökeröitä vertauksia, ilman yhtäkään kysymystä miten voin, mitä minulle tapahtui, miten jaksan - olinhan kaksi kuukautta sairaslomalla. Tikareita ja nuolia lentää ihmisten suusta, ja sitten nämä samat ihmiset ironisesti arvostelevat muita kuvittellisesta empatian puutteesta ja narsismista. Tietävätkö he edes mitä lämpö ja sympatia on.
Minut on leimattu joksikin, mutta samalla minun näkökulmasta muiden käytös näyttäytyy aika sairaana.
Kuten myös tämä keskusteluketju.
Kaksisuuntainen mielialahäiriö on tosiaankin aivokemian epätasapaino. Niin kovin usein toivon että ilkeillekin ihmisille olisi jokin lääke jonka he voisivat ottaa ja oppia käyttäytymään muita kohtaan kunnioittavasti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu ihmisestä - itselleni kuuluu.
Olen diagnosoitu, terapoitu ja lääkitty.
Siltikin saan lievästä pahaan maniajaksoja, jolloin teen kaikkea todella omituista ja tyhmää. Lähtee kontrolli moraalista, velvollisuuksista, tilin saldosta, juhliminen lähtee käsistä, ei ole nälkä, ei kylmä eikä väsytä. Enkä ajattele muita ihmisiä, miten tekoni saattavat heihin vaikuttaa. Empatiakyky heikkenee reippaasti. Minä olen paras-ajattelu pääsee valloilleen.
Olen tehnyt kaikennäköistä typerää - mutta tiedostan, miksi niin teen ja joskus onnistun laittamaan sille stoppia. Joskus taas en pysty millään ja sitten mennään ja lujaa. Ilmoitan kyllä aina ystävilleni ja puolisolleni, että pahoittelut etukäteen, nyt on maniavaihe - toivotaan ettei tule kovin syvää tipahdusta sitten muutaman viikon päästä.
Mulle auttaa rytmi, uni ja liikunta, pysyy molemmat vaiheet paremmin hallinnassa.
Tärkeää on kuitenkin ymmärtää, että en ole aina se oikea minä, vaan välittäjäaineiden uhri. En siis uhriudu, mutta tiedostan miksi toimin niin kuin toimin ja annan sen itselleni anteeksi. Olen opetellut käsittelemään tekemäni asiat, hyväksymään ne ja jättämään ne taakse.
Tämä ei ole helppo sairaus, mutta on tässä jotain hyvääkin - maniavaiheissa hyödynnän vilkkauden tekemällä reippaasti enemmän töitä ja masennusvaiheessa sitten himmailen ihan luvan kanssa.
Mainitsit juhlimisen eli käytätkö alkoholia?
Joku tuolla kirjoitti, että lääkitys ei toimi alkoholin kanssa?
Hyvin muuten kirjoitit ja antaa vastauksen hyvin aloittajan kysymykseenkin.
Riippuu lääkityksestä ja ihmisen omasta aivokemiasta, omani toimii vaikka dokailenkin. Kukaanhan ei vielä oikeastaan tarkkaan tiedä, miten nämä lääkkeet oikeasti toimivat, ne on yritys-erehdys-metodien kautta löydetty. Olen syönyt masennukseen mm. kroonisen kivun estoon kehitettyjä lääkkeitä ja nykyisin epilepsian hoitoon tarkoitettuja nappeja. SSRI-lääkkeet itseasiassa toimivat hyvin harvalla, usein se on plasebo-vaikutus tai ihan luonnollinen "parantuminen".
Aivokemiaa ei voida vielä testata, että voitaisiin selvittää miten juuri ne omat välittäjäaineet toimivat - täsmälääkityksiä ei ole.
Ehkä lääkitys voisi toimia paremminkin, koska ainahan alkoholin käytön lopettaminen on parempi. Toistaiseksi olen pärjännyt ihan ok. Olen riippuvaisuuksiin erittäin taipuvainen, joten jos en käyttäisi alkoholia, käyttäisin todennäköisesti jotain muuta ainetta. Kokeiltu on kaikkea, mutta en ole vielä jäänyt mihinkään niistä muista koukkuun. Tähän tautiin kuuluu myös sen pienemmän pahan valitseminen.
Kun tietää, ettei koskaan tule paranemaan, paras hoitokeino on mielenhallinta- ja ajatusmallitekniikat. Ei kannata potea morkkiksia, mutta niistä eroon pääseminen vaatii vuosien opettelua. Itse olen ryhmäterapiasta ja harjoituksista saanut isoimman avun. Toinen hyvä asia oli terapiassa hoitamattoman sairauden aiheuttamien käytösmallien ja traumojen purkaminen. Käytän myös käsin kirjoittamista ja ääneen puhumista huonojen ajatusten purkamiseen. Kun tekee jotain fyysistä ajatuksilleen, ne vapautuvat päästä paremmin.
Olen kooikein että leimaa tunnettu saa jatkuvasti turpaan teiltämuka hyviltä. Ootte ite läpimätää sakkia hienoine eliittiin sekä luulin että. Elätte turhaa kerma elämää
Ehkä minunkin exä on bipo, sen lisäksi että on alkoholisti.
Hyvä kausi ei paljon auta, huono on niin kamala.
Ainakaan ei pidä asua yhdessä, olla yhteiset rahat eikä yhteishuoltajuus.
Vierailija kirjoitti:
Olen kooikein että leimaa tunnettu saa jatkuvasti turpaan teiltämuka hyviltä. Ootte ite läpimätää sakkia hienoine eliittiin sekä luulin että. Elätte turhaa kerma elämää
Katsopas, on tainnut meidän bipo vävy herätä.
Elämä meillä kermapyllyillä ei todella ole helppoa, kun sukuun saadaan ihminen joka tuhoaa kaiken ympäriltään.
Lisään siis, että kun en usko siihen, että mikään sairaus (poislukien persoonallisuuden häiriöistä esim narsismi ja psykoosi) aiheuttaa valehtelun, lyömisen, sivusuhteen aloittamisen yms.. Valehtelu varsinkin oli käsittämätöntä ja se liittyi niin vahvasti siihen huonoon omatuntoon jota ei käsitelty millään tavoin. Tai pyritty olemaan sitten jatkossakaan aiheuttamatta em. Tilanteita. Mies ei koskaan psykoosissa ollut ja pelkällä manialla ei selitetä toisiin kohdistuneita pahoin tekoja. Tai että tiedostaa sairastavansa, mutta ei ota lääkkeitä tai juo alkoholia silti vaikka se pahentaa kaikkea?
Tuntuu että vastuuntunnottomuus tässä sairaudessa on tosi yleinen piirre ja varmaan liittyy myös sairauden kieltoon. Ei edes yritetä mennä parempaa kohti vaan perustellaan sairaudella kaikki.