Kuinka pettäminen paljastui?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin hirveältä kuin tämä kuulostaa, kannattaa jokaisen naisen lähteä siitä olettamuksesta, että mies pettää. Ihan kaikki ovat siihen kykeneväisiä ja lähes kaikki haluavaisia. Toki jotkut naisetkin pettävät, mutta silloin on yleensä kyse jonkin sortin persoonallisuushäiriöstä. Tunnen yhden narsistinaisen ja hän tekee tasan mitä huvittaa. Pokaa vaikka kavereidensa miehet, jos sattuu siinä onnistumaan. Miesten kohdalla persoonallisuushäiriö löytyy yleensä niiltä, jotka harrastavat systemaattista pettämistä. Eli pettävät mahdollisimman monen kanssa, kaikissa suhteissa. Pettäjät eivät ole kaikki todellakaan mitään pahoja poikia, josta tämän taipumuksen näkisi ulospäin.

Ei, vaan lähtökohtaisesti pitää luottaa siihen toiseen. Toki kannattaa pitää silmät auki mutta tuo oletus että mies pettää johtaa vain psykoottiseen kyttäämiseen, joka lopulta ajaa miehen vieraisiin.

Normaalia ja tervepäistä ei mikään "aja vieraisiin". Jos on rakkauteen ja välittämiseen perustuva suhde, niin sairaalloista mustasukkaisuutta, epäilyjä jne. ongelmaa voi hoitaa terapialla, keskustelemalla yms. Jos siltikään ei asia etene toivottuun suuntaan, niin ei auta kuin erota.

Samoin on lihomisen kanssa. Kyllä se pitää ottaa puheeksi, jos ei seksi enää suju kumppanin laardeja vatkatessa. Jokaisen keho on oma, mutta joillekin lihavuus ei ole mieleen. Tämä täytyy ymmärtää, kun puputtaa niitä grillimättöjä. Sairaudesta ei nyt kyse, kilpirauhasongelmat ja turvottavat lääkkeet yms yms ihan eri asia.

Tuntuu hölmöltä, kun miehet kertoilee täälläkin, että muija lihoi, niin aloin olla sellaisen ihanan hoikan blondin kanssa. Parempi se sille vaimollekin on, että tehdään asia selväksi, eikä mennä itse oikeutetulla tekosyyllä vieraisiin.

Tiedätkö mikä se vasta tuntuukin hölmöltä? Näin naisena lähdin suhteeseen miehen kanssa, joka ainakin kertoi harrastavansa liikuntaa säännöllisesti. Harrastusten piti olla yhteisiä. Kävi vaan niin, että hän harrastikin liikuntaa tasan sen ihastuksen tuomalla lisäenergialla ja kun suhde vakiintui alkoi ensimmäisenä ulkoliikuntaharrastukset olemaan vastentahtoisia, sitten jäi salikin lähes kokonaan pois. Usein halutaan kyllä mukaan lenkille tai hiihtämään, mutta sitten maristaan kun vauhti on liian kova tai matka liian pitkä. Salilla tullaan viereen höpisemään jatkuvasti, että omakin treeni häiriintyy. Mies kantaa kaupasta energiatiheää ruokaa, omat ruoatkin pitäisi olla kun ruokiin mies lisää aina reilusti voita, juustoa ja kermaa. Itse olen 164 cm pitkä, mies 187. Minä lihon, mies huonommista elämäntavoistaan huolimatta ei juuri kuin kasvata vain pientä vatsamakkaraa ja miestisuja.

Jos mies tulisi mulle valittamaan lihomisestani, voitaisi minun puolesta ensinnäkin molemmat vapauttaa itsemme etsimään mieluisempaa seuraa, eli pettämään ei tarvitse lähteä. Toiseksi tarjoaisin peiliä, parissakin eri mielessä.

No mun mielestä tuo tosiaan on ihmeellistä. Miksi ei voi itse harrastaa sitä rankempaa liikuntaa ja lähteä toisinaan toisen seuraksi kevyemmälle lenkille? Näin mun mies tekee, kun tietää, että en nauti mistään hikilenkeistä verenmaku suussa mennen, kuten hän itse tekee. Siis noin voittopuolisesti harrastaa liikuntaa itsekseen ja n. 1-3 viikossa, mikä mulle riittää ihan tarpeeksi, lähtee kevyelle lenkille mun kanssa. Yleensä siis niin, että käy salilla aamulla ja lähtee sitten töitten jälkeen mun kanssa lenkille.

Sama juttu ruuan kanssa: kumpikin ostaa ja syö mitä haluaa, toki jos miehelle joskus mun ruuat, kuten rasvaiset juustot, maistuu niin siitä vaan. Kumpikin toisaalta syö myös terveellistä ruokaa, kuten kasviksia, vihanneksia, hedelmiä, rasvatonta lihaa, kanaa, kalaa, joten ei ne kaupasta kannetut juustot ja mun lisäämät voit ja kermat kumpaakaan lihota.

Eli: kun ei pyri toisen kanssa mihinkään täydelliseen symbioosiin, vaan ymmärtää, että ollaan erilaisia ja kumpikin sitten tekee sitä, mitä tahtoo ja joskus yhdessä jotain, niin ei tosiaankaan tartte katsella peiliinkään.

Tottakai voi ja niin teenkin. Mulla on esim jäsenyys toiminnalliselle salille, miehellä ei, joten täällä käyn jo yksin. Kuitenkin työssäkäyvällä on rajallisesti aikaa, joten jos jotain haluaa tehdä yhdessä, niin sitten on tyydyttävä siihen lenkkiin jossa seisoskellaan heittelemässä koiralle dummya sen sijaan, että oikeasti tulisi hengästyttyä. Lisäksi olemme pyrkineet syömään perheenä yhdessä ja en todellakaan halua alkaa värkkäämään itselle omaa juustotonta makaronilaatikkoa tai leivittämätöntä kalaa silloin kun mies on jo ruoan valmistanut.

Pointti on se, että miehet aivan liian usein antavat itsestään sinkkuna hyvin aktiivista kuvaa liikunnallisina ja reippaina, mutta tuo linja ei arjessa kestä. Sitten roudaavat yhteiseen ruokakomeroon kaikenlaisia herkkuja, joita mättävät yhteisen leffaillan aikana ja kun nainen herkemmin lihoo huonojen ravintovalintojen ja liikkumattomuuden (ja sen molempia hyödyttävän hormonaalisen ehkäisyn!) seurauksena, on miehen ihan pakko lähteä pettämään kun ei sitten ilmeisesti halua lihonutta naistaan.

Kerro mulle syy miksi minä haluaisin edes elää jatkuvaa itsekuria vaativassa ympäristössä ihmisen kanssa, joka ei jaakaan yhteisiä harrastuksia kuten aluksi väitti? Miksi mun pitää olla siinä vierellä se joka kokee painetta aikatauluttaa ja jaksaa liikuntaharrastukset perheen hoitamisen ja kuormittavan työn päälle sekä pidättäytyä ottamasta ruokapöydässä tai leffan äärellä sitä minkä joku toinen on asettanut esille, vain jotta en lakkaisi miellyttämästä herran silmää? Voisiko hän ehkä itsekin tehdä jotain valintoja asian eteen, vaikken minä niin kovin tarkka hänen miestisseistään tai hupenevista hartioista olekaan?

Olen eri, mutta siis mitä tämä käytännössä sun mielestä tarkoittaa? Sitäkö, että teidän talossa ei näy herkkuja leffan äärellä vaan sen sijaan lähdetään salille? Vai että herkut on ainoastaan jotain porkkanaa ja muu vapaa-aika salilla? Mitä valintoja miehen siis pitää sun puolesta tehdä, ettet liho?

Ja huomautteleeko mies sun kiloista vai onko sekin omaa keksintöäsi?

Miten olisi kompromissi? Herkkuja juhlassa, arkena terveellinen ravinto. Ja kun on rakastuttu niiden liikuntaharrastusten parissa, niin jos vaikka jatkettaisi niitä?

Jos ainoa motivaatio liikkua ja syödä terveellisesti on ulkonäkö, eikä omansa koe niin hirveästi kärsivän vaikka repsahtaisi, niin voisiko sitä kumppanin ulkonäön säilymistä sitten vaikka käyttää motivaation lähteenä? Siis jos terveys ja fyysinen suorituskyky vielä kun ikää kertyy ei ole riittävä motivaation lähde..

Minä en ole hänen ulkonäöstään huomautellut, eikä se minua niin kiinnosta, mutta ryhdyin suhteeseen liikunnallisen miehen kanssa, koska se on ihan arjen energian ja yhteisen ajanvieton kannalta mulle tärkeä asia. Miehelle vain kumppanin ulkonäkö. Ja näitä kun lukee niin emme ole edes kovinkaan harvinainen tapaus, kummassakaan suhteessa.

Sitten pitäisi myös määritellä juhla ja arki. Jos oikeasti minulle mies sanoisi, että esim. ne rasvaiset juustot, joita rakastan, kuuluu vain jonnekin juhlapäiviin, eikä tavalliseen lauantaihin, niin kyllä ahdistaisi. Tai ylipäätään alkaisi määritellä sitä, mitä minä syön.

Oma kokemukseni parisuhteista kyllä on, että siinä kohtaa kun aletaan ns. toisen puolesta tehdä asioita, se ei ole kestävää. Siis olen todella tuo, jonka mies urheilee enemmän ja syö terveellisemmin kuin minä. Ei sillä mitään vaikutusta ole. En minä syö yhtään paremmin sen vuoksi, että hänellä on terveemmät tavat. Toisaalta ei minun juustoni saa häntä mässäilemään, eikä hän ole tehnyt siitä ongelmaa, että tapamme ovat erilaiset.

Ja myönnän: erittäin vaikeaa minun olisi hakea motivaatiota muuttaa näitä tapojani sen vuoksi, että mieheni ulkonäkö säilyisi. Suoraan sanottuna, se kuulostaa jopa vähän...kajahtaneelta. Että enpäs syökään tätä juustopalaa nyt lauantain leffailtana, että mies ei rupsahda.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin hirveältä kuin tämä kuulostaa, kannattaa jokaisen naisen lähteä siitä olettamuksesta, että mies pettää. Ihan kaikki ovat siihen kykeneväisiä ja lähes kaikki haluavaisia. Toki jotkut naisetkin pettävät, mutta silloin on yleensä kyse jonkin sortin persoonallisuushäiriöstä. Tunnen yhden narsistinaisen ja hän tekee tasan mitä huvittaa. Pokaa vaikka kavereidensa miehet, jos sattuu siinä onnistumaan. Miesten kohdalla persoonallisuushäiriö löytyy yleensä niiltä, jotka harrastavat systemaattista pettämistä. Eli pettävät mahdollisimman monen kanssa, kaikissa suhteissa. Pettäjät eivät ole kaikki todellakaan mitään pahoja poikia, josta tämän taipumuksen näkisi ulospäin.

Ei, vaan lähtökohtaisesti pitää luottaa siihen toiseen. Toki kannattaa pitää silmät auki mutta tuo oletus että mies pettää johtaa vain psykoottiseen kyttäämiseen, joka lopulta ajaa miehen vieraisiin.

Normaalia ja tervepäistä ei mikään "aja vieraisiin". Jos on rakkauteen ja välittämiseen perustuva suhde, niin sairaalloista mustasukkaisuutta, epäilyjä jne. ongelmaa voi hoitaa terapialla, keskustelemalla yms. Jos siltikään ei asia etene toivottuun suuntaan, niin ei auta kuin erota.

Samoin on lihomisen kanssa. Kyllä se pitää ottaa puheeksi, jos ei seksi enää suju kumppanin laardeja vatkatessa. Jokaisen keho on oma, mutta joillekin lihavuus ei ole mieleen. Tämä täytyy ymmärtää, kun puputtaa niitä grillimättöjä. Sairaudesta ei nyt kyse, kilpirauhasongelmat ja turvottavat lääkkeet yms yms ihan eri asia.

Tuntuu hölmöltä, kun miehet kertoilee täälläkin, että muija lihoi, niin aloin olla sellaisen ihanan hoikan blondin kanssa. Parempi se sille vaimollekin on, että tehdään asia selväksi, eikä mennä itse oikeutetulla tekosyyllä vieraisiin.

Tiedätkö mikä se vasta tuntuukin hölmöltä? Näin naisena lähdin suhteeseen miehen kanssa, joka ainakin kertoi harrastavansa liikuntaa säännöllisesti. Harrastusten piti olla yhteisiä. Kävi vaan niin, että hän harrastikin liikuntaa tasan sen ihastuksen tuomalla lisäenergialla ja kun suhde vakiintui alkoi ensimmäisenä ulkoliikuntaharrastukset olemaan vastentahtoisia, sitten jäi salikin lähes kokonaan pois. Usein halutaan kyllä mukaan lenkille tai hiihtämään, mutta sitten maristaan kun vauhti on liian kova tai matka liian pitkä. Salilla tullaan viereen höpisemään jatkuvasti, että omakin treeni häiriintyy. Mies kantaa kaupasta energiatiheää ruokaa, omat ruoatkin pitäisi olla kun ruokiin mies lisää aina reilusti voita, juustoa ja kermaa. Itse olen 164 cm pitkä, mies 187. Minä lihon, mies huonommista elämäntavoistaan huolimatta ei juuri kuin kasvata vain pientä vatsamakkaraa ja miestisuja.

Jos mies tulisi mulle valittamaan lihomisestani, voitaisi minun puolesta ensinnäkin molemmat vapauttaa itsemme etsimään mieluisempaa seuraa, eli pettämään ei tarvitse lähteä. Toiseksi tarjoaisin peiliä, parissakin eri mielessä.

No mun mielestä tuo tosiaan on ihmeellistä. Miksi ei voi itse harrastaa sitä rankempaa liikuntaa ja lähteä toisinaan toisen seuraksi kevyemmälle lenkille? Näin mun mies tekee, kun tietää, että en nauti mistään hikilenkeistä verenmaku suussa mennen, kuten hän itse tekee. Siis noin voittopuolisesti harrastaa liikuntaa itsekseen ja n. 1-3 viikossa, mikä mulle riittää ihan tarpeeksi, lähtee kevyelle lenkille mun kanssa. Yleensä siis niin, että käy salilla aamulla ja lähtee sitten töitten jälkeen mun kanssa lenkille.

Sama juttu ruuan kanssa: kumpikin ostaa ja syö mitä haluaa, toki jos miehelle joskus mun ruuat, kuten rasvaiset juustot, maistuu niin siitä vaan. Kumpikin toisaalta syö myös terveellistä ruokaa, kuten kasviksia, vihanneksia, hedelmiä, rasvatonta lihaa, kanaa, kalaa, joten ei ne kaupasta kannetut juustot ja mun lisäämät voit ja kermat kumpaakaan lihota.

Eli: kun ei pyri toisen kanssa mihinkään täydelliseen symbioosiin, vaan ymmärtää, että ollaan erilaisia ja kumpikin sitten tekee sitä, mitä tahtoo ja joskus yhdessä jotain, niin ei tosiaankaan tartte katsella peiliinkään.

Tottakai voi ja niin teenkin. Mulla on esim jäsenyys toiminnalliselle salille, miehellä ei, joten täällä käyn jo yksin. Kuitenkin työssäkäyvällä on rajallisesti aikaa, joten jos jotain haluaa tehdä yhdessä, niin sitten on tyydyttävä siihen lenkkiin jossa seisoskellaan heittelemässä koiralle dummya sen sijaan, että oikeasti tulisi hengästyttyä. Lisäksi olemme pyrkineet syömään perheenä yhdessä ja en todellakaan halua alkaa värkkäämään itselle omaa juustotonta makaronilaatikkoa tai leivittämätöntä kalaa silloin kun mies on jo ruoan valmistanut.

Pointti on se, että miehet aivan liian usein antavat itsestään sinkkuna hyvin aktiivista kuvaa liikunnallisina ja reippaina, mutta tuo linja ei arjessa kestä. Sitten roudaavat yhteiseen ruokakomeroon kaikenlaisia herkkuja, joita mättävät yhteisen leffaillan aikana ja kun nainen herkemmin lihoo huonojen ravintovalintojen ja liikkumattomuuden (ja sen molempia hyödyttävän hormonaalisen ehkäisyn!) seurauksena, on miehen ihan pakko lähteä pettämään kun ei sitten ilmeisesti halua lihonutta naistaan.

Kerro mulle syy miksi minä haluaisin edes elää jatkuvaa itsekuria vaativassa ympäristössä ihmisen kanssa, joka ei jaakaan yhteisiä harrastuksia kuten aluksi väitti? Miksi mun pitää olla siinä vierellä se joka kokee painetta aikatauluttaa ja jaksaa liikuntaharrastukset perheen hoitamisen ja kuormittavan työn päälle sekä pidättäytyä ottamasta ruokapöydässä tai leffan äärellä sitä minkä joku toinen on asettanut esille, vain jotta en lakkaisi miellyttämästä herran silmää? Voisiko hän ehkä itsekin tehdä jotain valintoja asian eteen, vaikken minä niin kovin tarkka hänen miestisseistään tai hupenevista hartioista olekaan?

No herranen aika, kuka sitä kuria sinulle sitten pitää, ellet sinä itse? Se taas, että haluat aikatauluttaa teidän liikuntaharrastuksia, joihin toisella ei ole mitään kiinnostusta, on myös omassa mielessäsi.

On aika inhimillistä, että ihmiset antavat rakastumispäissään itsestään paremman kuvan kuin millaiseksi sitten pidemmän päälle arjessa osoittautuu. On kiinnostuneempi toisen harrastuksista, myös niistä, jotka eivät jaksa pidemmän päälle napata. Muutoinkin elämäntilanteet ja sitä kautta kiinnostuksen kohteet vaihtelevat. Silloin on musta ihan ok todeta, että jää sinä kotiin kattomaan netflixiä kun minä lähden tavoitteelliselle salille.

Ja ehkä asetat kysymyksen myös toisin päin: pitäisikö toisen syödä juustotonta makaroonilaatikkoa ja leivittämätöntä kalaa sen vuoksi, että sinä olet häntä lihovampaa tyyppiä?

Mutta missään nimessä sun ei tarvitse elää missään ympäristössä, missä et viihdy. Nyt vaan suoraan sanottuna vierestä vaikuttaa, että pyrit määrittelemään sen viihtyisän ympäristön aika ankeaksi ja juuri sellaiseksi, joka sulle sopii. Kun siellä ei toinen saakaan elää kuten haluaa, koska sulla ei ole itsekuria olla syömättä tai harrastamatta liikuntaa, ellei toinen siinä vieressä tee koko ajan samaa.

Ankeaksi? Ai liikunnan harrastaminen on ankeaa?

No selvisi ainakin, että miehet harrastavat liikuntaa ainoastaan ulkonäkösyistä ja kun miehille ei yleisesti ne kilot niin kerry liikkumattomuudestakaan niin mitäpä sitä sitten enää jatkamaan kun sinkkupäivät on takana. Lihominen on se ainoa no-no, se että lihakset nääpistyy ja ryhti heikkenee, puhumattakaan toimintakyvystä, se ei ole riittävä syy harrastaa liikuntaa. Kunhan ei vain liho.

Mielenkiintoista, että sinulle tuollaista selvisi siitä, mitä minä, nainen, kirjoitan.

Ja kyllä, minä koen raskaan, vaativan liikunnan harrastamisen pakkotahtisena, toisen aikatauluttamana todella ankeaksi. En tee sitä edes lihomisen pelosta tai ulkonäkösyistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin hirveältä kuin tämä kuulostaa, kannattaa jokaisen naisen lähteä siitä olettamuksesta, että mies pettää. Ihan kaikki ovat siihen kykeneväisiä ja lähes kaikki haluavaisia. Toki jotkut naisetkin pettävät, mutta silloin on yleensä kyse jonkin sortin persoonallisuushäiriöstä. Tunnen yhden narsistinaisen ja hän tekee tasan mitä huvittaa. Pokaa vaikka kavereidensa miehet, jos sattuu siinä onnistumaan. Miesten kohdalla persoonallisuushäiriö löytyy yleensä niiltä, jotka harrastavat systemaattista pettämistä. Eli pettävät mahdollisimman monen kanssa, kaikissa suhteissa. Pettäjät eivät ole kaikki todellakaan mitään pahoja poikia, josta tämän taipumuksen näkisi ulospäin.

Ei, vaan lähtökohtaisesti pitää luottaa siihen toiseen. Toki kannattaa pitää silmät auki mutta tuo oletus että mies pettää johtaa vain psykoottiseen kyttäämiseen, joka lopulta ajaa miehen vieraisiin.

En tarkoittanut sitä, että pitää alkaa kyttäämään ja kontrolloimaan, vaikka se on monelle jo nyt 'normaali' toimintatapa. Tarkoitin sitä, ettei naisten kannata elää parisuhteessa ruusunpunaiset lasit päässä olettaen parisuhteen kestävän hautaan saakka, ja kumppanin pysyessä aina vaan uskollisena. Ei kannata rakentaa elämää miehen varaan. Silloin on hyvin suuri riski, että omalta elämältä putoaa jossain vaiheessa pohja. Toista ei voi omistaa. Jos se toinen haluaa pysyä rinnalla ja pysyttelee kaiken lisäksi uskollisena, niin upea homma! Nykyään ihmisillä ei ole enää vakaita arvoja ja toimivaa moraalia, joten ihmissuhteille ei kannata ladata paljon odotuksia.

Vierailija kirjoitti:

Mies ei ole oikein kiinnostunut autoista. Tai mietään. Meillä on niinpäin että minä olen kiinnostuneempi ja luen käyttöihjeet. Latasin kännykkääni auton appin josta voi katsoa auton tiedot ja se näyttää myös sijainnin. Sillä voi myös parkkihallissa vilkutella valoja ja panna torvet soimaan.

Minusta tuntui että miehellä oli salaisuus. Oli tuntunut että hän kieroilee jotain. Ja yhä harvemmin hän halusi pukille kunnes seksi loppui kokonaan.

Eräänä tiistaina hän sanoi lähtevänsä "asioille" autolla. Aavistin pahaa (ja kun epäilet jotain, siihen on yleensä aihetta). AJoin taksilla lähistön kahvilaan ja käynnistin rästä auton appista tööttailyn. Mies tuli 5 minuutin päästä ovesta takkia päälleen. Kiskoen, ja silmin nähden vttuuntuneena availemaan omalla avaimellaa auton ovia ja tööttäys loppui. Odotin 10 minuuttia ja taas....kolme kertaa ehdin tehdä tämän ja sitten näin että mies antoi periksi ja kurvasi tiehensä kumit kiljuen.

Illalla mies oli normaali apaattinen itsensä. Hän kysyi epäluuloisena miksi minä olen niin iloinen. Sanoin vaan että tykkään syksystä. Oikeasti tu sin oloni tosi voimaantuneeksi.

Viikkoa myöhemmin mies meni - tällä kertaa ilman autoa. Ja seuraavalla viikolla häm uskoutui minulle että oli ruvennut käymään terapiassa tiistai-iltaisin. Hänellä oli keskivaikea masennus

Tämä oli selvästi keksitty tarina, koska siinä mies oli aiheetta epäilty. tosielmässä mies on aina syyllinen, silloinkin kun ei osaa epäillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin hirveältä kuin tämä kuulostaa, kannattaa jokaisen naisen lähteä siitä olettamuksesta, että mies pettää. Ihan kaikki ovat siihen kykeneväisiä ja lähes kaikki haluavaisia. Toki jotkut naisetkin pettävät, mutta silloin on yleensä kyse jonkin sortin persoonallisuushäiriöstä. Tunnen yhden narsistinaisen ja hän tekee tasan mitä huvittaa. Pokaa vaikka kavereidensa miehet, jos sattuu siinä onnistumaan. Miesten kohdalla persoonallisuushäiriö löytyy yleensä niiltä, jotka harrastavat systemaattista pettämistä. Eli pettävät mahdollisimman monen kanssa, kaikissa suhteissa. Pettäjät eivät ole kaikki todellakaan mitään pahoja poikia, josta tämän taipumuksen näkisi ulospäin.

Ei, vaan lähtökohtaisesti pitää luottaa siihen toiseen. Toki kannattaa pitää silmät auki mutta tuo oletus että mies pettää johtaa vain psykoottiseen kyttäämiseen, joka lopulta ajaa miehen vieraisiin.

Normaalia ja tervepäistä ei mikään "aja vieraisiin". Jos on rakkauteen ja välittämiseen perustuva suhde, niin sairaalloista mustasukkaisuutta, epäilyjä jne. ongelmaa voi hoitaa terapialla, keskustelemalla yms. Jos siltikään ei asia etene toivottuun suuntaan, niin ei auta kuin erota.

Samoin on lihomisen kanssa. Kyllä se pitää ottaa puheeksi, jos ei seksi enää suju kumppanin laardeja vatkatessa. Jokaisen keho on oma, mutta joillekin lihavuus ei ole mieleen. Tämä täytyy ymmärtää, kun puputtaa niitä grillimättöjä. Sairaudesta ei nyt kyse, kilpirauhasongelmat ja turvottavat lääkkeet yms yms ihan eri asia.

Tuntuu hölmöltä, kun miehet kertoilee täälläkin, että muija lihoi, niin aloin olla sellaisen ihanan hoikan blondin kanssa. Parempi se sille vaimollekin on, että tehdään asia selväksi, eikä mennä itse oikeutetulla tekosyyllä vieraisiin.

Tiedätkö mikä se vasta tuntuukin hölmöltä? Näin naisena lähdin suhteeseen miehen kanssa, joka ainakin kertoi harrastavansa liikuntaa säännöllisesti. Harrastusten piti olla yhteisiä. Kävi vaan niin, että hän harrastikin liikuntaa tasan sen ihastuksen tuomalla lisäenergialla ja kun suhde vakiintui alkoi ensimmäisenä ulkoliikuntaharrastukset olemaan vastentahtoisia, sitten jäi salikin lähes kokonaan pois. Usein halutaan kyllä mukaan lenkille tai hiihtämään, mutta sitten maristaan kun vauhti on liian kova tai matka liian pitkä. Salilla tullaan viereen höpisemään jatkuvasti, että omakin treeni häiriintyy. Mies kantaa kaupasta energiatiheää ruokaa, omat ruoatkin pitäisi olla kun ruokiin mies lisää aina reilusti voita, juustoa ja kermaa. Itse olen 164 cm pitkä, mies 187. Minä lihon, mies huonommista elämäntavoistaan huolimatta ei juuri kuin kasvata vain pientä vatsamakkaraa ja miestisuja.

Jos mies tulisi mulle valittamaan lihomisestani, voitaisi minun puolesta ensinnäkin molemmat vapauttaa itsemme etsimään mieluisempaa seuraa, eli pettämään ei tarvitse lähteä. Toiseksi tarjoaisin peiliä, parissakin eri mielessä.

No mun mielestä tuo tosiaan on ihmeellistä. Miksi ei voi itse harrastaa sitä rankempaa liikuntaa ja lähteä toisinaan toisen seuraksi kevyemmälle lenkille? Näin mun mies tekee, kun tietää, että en nauti mistään hikilenkeistä verenmaku suussa mennen, kuten hän itse tekee. Siis noin voittopuolisesti harrastaa liikuntaa itsekseen ja n. 1-3 viikossa, mikä mulle riittää ihan tarpeeksi, lähtee kevyelle lenkille mun kanssa. Yleensä siis niin, että käy salilla aamulla ja lähtee sitten töitten jälkeen mun kanssa lenkille.

Sama juttu ruuan kanssa: kumpikin ostaa ja syö mitä haluaa, toki jos miehelle joskus mun ruuat, kuten rasvaiset juustot, maistuu niin siitä vaan. Kumpikin toisaalta syö myös terveellistä ruokaa, kuten kasviksia, vihanneksia, hedelmiä, rasvatonta lihaa, kanaa, kalaa, joten ei ne kaupasta kannetut juustot ja mun lisäämät voit ja kermat kumpaakaan lihota.

Eli: kun ei pyri toisen kanssa mihinkään täydelliseen symbioosiin, vaan ymmärtää, että ollaan erilaisia ja kumpikin sitten tekee sitä, mitä tahtoo ja joskus yhdessä jotain, niin ei tosiaankaan tartte katsella peiliinkään.

Tottakai voi ja niin teenkin. Mulla on esim jäsenyys toiminnalliselle salille, miehellä ei, joten täällä käyn jo yksin. Kuitenkin työssäkäyvällä on rajallisesti aikaa, joten jos jotain haluaa tehdä yhdessä, niin sitten on tyydyttävä siihen lenkkiin jossa seisoskellaan heittelemässä koiralle dummya sen sijaan, että oikeasti tulisi hengästyttyä. Lisäksi olemme pyrkineet syömään perheenä yhdessä ja en todellakaan halua alkaa värkkäämään itselle omaa juustotonta makaronilaatikkoa tai leivittämätöntä kalaa silloin kun mies on jo ruoan valmistanut.

Pointti on se, että miehet aivan liian usein antavat itsestään sinkkuna hyvin aktiivista kuvaa liikunnallisina ja reippaina, mutta tuo linja ei arjessa kestä. Sitten roudaavat yhteiseen ruokakomeroon kaikenlaisia herkkuja, joita mättävät yhteisen leffaillan aikana ja kun nainen herkemmin lihoo huonojen ravintovalintojen ja liikkumattomuuden (ja sen molempia hyödyttävän hormonaalisen ehkäisyn!) seurauksena, on miehen ihan pakko lähteä pettämään kun ei sitten ilmeisesti halua lihonutta naistaan.

Kerro mulle syy miksi minä haluaisin edes elää jatkuvaa itsekuria vaativassa ympäristössä ihmisen kanssa, joka ei jaakaan yhteisiä harrastuksia kuten aluksi väitti? Miksi mun pitää olla siinä vierellä se joka kokee painetta aikatauluttaa ja jaksaa liikuntaharrastukset perheen hoitamisen ja kuormittavan työn päälle sekä pidättäytyä ottamasta ruokapöydässä tai leffan äärellä sitä minkä joku toinen on asettanut esille, vain jotta en lakkaisi miellyttämästä herran silmää? Voisiko hän ehkä itsekin tehdä jotain valintoja asian eteen, vaikken minä niin kovin tarkka hänen miestisseistään tai hupenevista hartioista olekaan?

Olen eri, mutta siis mitä tämä käytännössä sun mielestä tarkoittaa? Sitäkö, että teidän talossa ei näy herkkuja leffan äärellä vaan sen sijaan lähdetään salille? Vai että herkut on ainoastaan jotain porkkanaa ja muu vapaa-aika salilla? Mitä valintoja miehen siis pitää sun puolesta tehdä, ettet liho?

Ja huomautteleeko mies sun kiloista vai onko sekin omaa keksintöäsi?

Miten olisi kompromissi? Herkkuja juhlassa, arkena terveellinen ravinto. Ja kun on rakastuttu niiden liikuntaharrastusten parissa, niin jos vaikka jatkettaisi niitä?

Jos ainoa motivaatio liikkua ja syödä terveellisesti on ulkonäkö, eikä omansa koe niin hirveästi kärsivän vaikka repsahtaisi, niin voisiko sitä kumppanin ulkonäön säilymistä sitten vaikka käyttää motivaation lähteenä? Siis jos terveys ja fyysinen suorituskyky vielä kun ikää kertyy ei ole riittävä motivaation lähde..

Minä en ole hänen ulkonäöstään huomautellut, eikä se minua niin kiinnosta, mutta ryhdyin suhteeseen liikunnallisen miehen kanssa, koska se on ihan arjen energian ja yhteisen ajanvieton kannalta mulle tärkeä asia. Miehelle vain kumppanin ulkonäkö. Ja näitä kun lukee niin emme ole edes kovinkaan harvinainen tapaus, kummassakaan suhteessa.

Sitten pitäisi myös määritellä juhla ja arki. Jos oikeasti minulle mies sanoisi, että esim. ne rasvaiset juustot, joita rakastan, kuuluu vain jonnekin juhlapäiviin, eikä tavalliseen lauantaihin, niin kyllä ahdistaisi. Tai ylipäätään alkaisi määritellä sitä, mitä minä syön.

Oma kokemukseni parisuhteista kyllä on, että siinä kohtaa kun aletaan ns. toisen puolesta tehdä asioita, se ei ole kestävää. Siis olen todella tuo, jonka mies urheilee enemmän ja syö terveellisemmin kuin minä. Ei sillä mitään vaikutusta ole. En minä syö yhtään paremmin sen vuoksi, että hänellä on terveemmät tavat. Toisaalta ei minun juustoni saa häntä mässäilemään, eikä hän ole tehnyt siitä ongelmaa, että tapamme ovat erilaiset.

Ja myönnän: erittäin vaikeaa minun olisi hakea motivaatiota muuttaa näitä tapojani sen vuoksi, että mieheni ulkonäkö säilyisi. Suoraan sanottuna, se kuulostaa jopa vähän...kajahtaneelta. Että enpäs syökään tätä juustopalaa nyt lauantain leffailtana, että mies ei rupsahda.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin hirveältä kuin tämä kuulostaa, kannattaa jokaisen naisen lähteä siitä olettamuksesta, että mies pettää. Ihan kaikki ovat siihen kykeneväisiä ja lähes kaikki haluavaisia. Toki jotkut naisetkin pettävät, mutta silloin on yleensä kyse jonkin sortin persoonallisuushäiriöstä. Tunnen yhden narsistinaisen ja hän tekee tasan mitä huvittaa. Pokaa vaikka kavereidensa miehet, jos sattuu siinä onnistumaan. Miesten kohdalla persoonallisuushäiriö löytyy yleensä niiltä, jotka harrastavat systemaattista pettämistä. Eli pettävät mahdollisimman monen kanssa, kaikissa suhteissa. Pettäjät eivät ole kaikki todellakaan mitään pahoja poikia, josta tämän taipumuksen näkisi ulospäin.

Ei, vaan lähtökohtaisesti pitää luottaa siihen toiseen. Toki kannattaa pitää silmät auki mutta tuo oletus että mies pettää johtaa vain psykoottiseen kyttäämiseen, joka lopulta ajaa miehen vieraisiin.

Normaalia ja tervepäistä ei mikään "aja vieraisiin". Jos on rakkauteen ja välittämiseen perustuva suhde, niin sairaalloista mustasukkaisuutta, epäilyjä jne. ongelmaa voi hoitaa terapialla, keskustelemalla yms. Jos siltikään ei asia etene toivottuun suuntaan, niin ei auta kuin erota.

Samoin on lihomisen kanssa. Kyllä se pitää ottaa puheeksi, jos ei seksi enää suju kumppanin laardeja vatkatessa. Jokaisen keho on oma, mutta joillekin lihavuus ei ole mieleen. Tämä täytyy ymmärtää, kun puputtaa niitä grillimättöjä. Sairaudesta ei nyt kyse, kilpirauhasongelmat ja turvottavat lääkkeet yms yms ihan eri asia.

Tuntuu hölmöltä, kun miehet kertoilee täälläkin, että muija lihoi, niin aloin olla sellaisen ihanan hoikan blondin kanssa. Parempi se sille vaimollekin on, että tehdään asia selväksi, eikä mennä itse oikeutetulla tekosyyllä vieraisiin.

Tiedätkö mikä se vasta tuntuukin hölmöltä? Näin naisena lähdin suhteeseen miehen kanssa, joka ainakin kertoi harrastavansa liikuntaa säännöllisesti. Harrastusten piti olla yhteisiä. Kävi vaan niin, että hän harrastikin liikuntaa tasan sen ihastuksen tuomalla lisäenergialla ja kun suhde vakiintui alkoi ensimmäisenä ulkoliikuntaharrastukset olemaan vastentahtoisia, sitten jäi salikin lähes kokonaan pois. Usein halutaan kyllä mukaan lenkille tai hiihtämään, mutta sitten maristaan kun vauhti on liian kova tai matka liian pitkä. Salilla tullaan viereen höpisemään jatkuvasti, että omakin treeni häiriintyy. Mies kantaa kaupasta energiatiheää ruokaa, omat ruoatkin pitäisi olla kun ruokiin mies lisää aina reilusti voita, juustoa ja kermaa. Itse olen 164 cm pitkä, mies 187. Minä lihon, mies huonommista elämäntavoistaan huolimatta ei juuri kuin kasvata vain pientä vatsamakkaraa ja miestisuja.

Jos mies tulisi mulle valittamaan lihomisestani, voitaisi minun puolesta ensinnäkin molemmat vapauttaa itsemme etsimään mieluisempaa seuraa, eli pettämään ei tarvitse lähteä. Toiseksi tarjoaisin peiliä, parissakin eri mielessä.

No mun mielestä tuo tosiaan on ihmeellistä. Miksi ei voi itse harrastaa sitä rankempaa liikuntaa ja lähteä toisinaan toisen seuraksi kevyemmälle lenkille? Näin mun mies tekee, kun tietää, että en nauti mistään hikilenkeistä verenmaku suussa mennen, kuten hän itse tekee. Siis noin voittopuolisesti harrastaa liikuntaa itsekseen ja n. 1-3 viikossa, mikä mulle riittää ihan tarpeeksi, lähtee kevyelle lenkille mun kanssa. Yleensä siis niin, että käy salilla aamulla ja lähtee sitten töitten jälkeen mun kanssa lenkille.

Sama juttu ruuan kanssa: kumpikin ostaa ja syö mitä haluaa, toki jos miehelle joskus mun ruuat, kuten rasvaiset juustot, maistuu niin siitä vaan. Kumpikin toisaalta syö myös terveellistä ruokaa, kuten kasviksia, vihanneksia, hedelmiä, rasvatonta lihaa, kanaa, kalaa, joten ei ne kaupasta kannetut juustot ja mun lisäämät voit ja kermat kumpaakaan lihota.

Eli: kun ei pyri toisen kanssa mihinkään täydelliseen symbioosiin, vaan ymmärtää, että ollaan erilaisia ja kumpikin sitten tekee sitä, mitä tahtoo ja joskus yhdessä jotain, niin ei tosiaankaan tartte katsella peiliinkään.

Tottakai voi ja niin teenkin. Mulla on esim jäsenyys toiminnalliselle salille, miehellä ei, joten täällä käyn jo yksin. Kuitenkin työssäkäyvällä on rajallisesti aikaa, joten jos jotain haluaa tehdä yhdessä, niin sitten on tyydyttävä siihen lenkkiin jossa seisoskellaan heittelemässä koiralle dummya sen sijaan, että oikeasti tulisi hengästyttyä. Lisäksi olemme pyrkineet syömään perheenä yhdessä ja en todellakaan halua alkaa värkkäämään itselle omaa juustotonta makaronilaatikkoa tai leivittämätöntä kalaa silloin kun mies on jo ruoan valmistanut.

Pointti on se, että miehet aivan liian usein antavat itsestään sinkkuna hyvin aktiivista kuvaa liikunnallisina ja reippaina, mutta tuo linja ei arjessa kestä. Sitten roudaavat yhteiseen ruokakomeroon kaikenlaisia herkkuja, joita mättävät yhteisen leffaillan aikana ja kun nainen herkemmin lihoo huonojen ravintovalintojen ja liikkumattomuuden (ja sen molempia hyödyttävän hormonaalisen ehkäisyn!) seurauksena, on miehen ihan pakko lähteä pettämään kun ei sitten ilmeisesti halua lihonutta naistaan.

Kerro mulle syy miksi minä haluaisin edes elää jatkuvaa itsekuria vaativassa ympäristössä ihmisen kanssa, joka ei jaakaan yhteisiä harrastuksia kuten aluksi väitti? Miksi mun pitää olla siinä vierellä se joka kokee painetta aikatauluttaa ja jaksaa liikuntaharrastukset perheen hoitamisen ja kuormittavan työn päälle sekä pidättäytyä ottamasta ruokapöydässä tai leffan äärellä sitä minkä joku toinen on asettanut esille, vain jotta en lakkaisi miellyttämästä herran silmää? Voisiko hän ehkä itsekin tehdä jotain valintoja asian eteen, vaikken minä niin kovin tarkka hänen miestisseistään tai hupenevista hartioista olekaan?

Olen eri, mutta siis mitä tämä käytännössä sun mielestä tarkoittaa? Sitäkö, että teidän talossa ei näy herkkuja leffan äärellä vaan sen sijaan lähdetään salille? Vai että herkut on ainoastaan jotain porkkanaa ja muu vapaa-aika salilla? Mitä valintoja miehen siis pitää sun puolesta tehdä, ettet liho?

Ja huomautteleeko mies sun kiloista vai onko sekin omaa keksintöäsi?

Miten olisi kompromissi? Herkkuja juhlassa, arkena terveellinen ravinto. Ja kun on rakastuttu niiden liikuntaharrastusten parissa, niin jos vaikka jatkettaisi niitä?

Jos ainoa motivaatio liikkua ja syödä terveellisesti on ulkonäkö, eikä omansa koe niin hirveästi kärsivän vaikka repsahtaisi, niin voisiko sitä kumppanin ulkonäön säilymistä sitten vaikka käyttää motivaation lähteenä? Siis jos terveys ja fyysinen suorituskyky vielä kun ikää kertyy ei ole riittävä motivaation lähde..

Minä en ole hänen ulkonäöstään huomautellut, eikä se minua niin kiinnosta, mutta ryhdyin suhteeseen liikunnallisen miehen kanssa, koska se on ihan arjen energian ja yhteisen ajanvieton kannalta mulle tärkeä asia. Miehelle vain kumppanin ulkonäkö. Ja näitä kun lukee niin emme ole edes kovinkaan harvinainen tapaus, kummassakaan suhteessa.

Sitten pitäisi myös määritellä juhla ja arki. Jos oikeasti minulle mies sanoisi, että esim. ne rasvaiset juustot, joita rakastan, kuuluu vain jonnekin juhlapäiviin, eikä tavalliseen lauantaihin, niin kyllä ahdistaisi. Tai ylipäätään alkaisi määritellä sitä, mitä minä syön.

Oma kokemukseni parisuhteista kyllä on, että siinä kohtaa kun aletaan ns. toisen puolesta tehdä asioita, se ei ole kestävää. Siis olen todella tuo, jonka mies urheilee enemmän ja syö terveellisemmin kuin minä. Ei sillä mitään vaikutusta ole. En minä syö yhtään paremmin sen vuoksi, että hänellä on terveemmät tavat. Toisaalta ei minun juustoni saa häntä mässäilemään, eikä hän ole tehnyt siitä ongelmaa, että tapamme ovat erilaiset.

Ja myönnän: erittäin vaikeaa minun olisi hakea motivaatiota muuttaa näitä tapojani sen vuoksi, että mieheni ulkonäkö säilyisi. Suoraan sanottuna, se kuulostaa jopa vähän...kajahtaneelta. Että enpäs syökään tätä juustopalaa nyt lauantain leffailtana, että mies ei rupsahda.

Tuohan kuulostikin siltä, että rouvalle liikunta on kaikki kaikessa ja käyttää siihen paljon aikaa ja mies tekee kotona sitten ruuat, joihin laittaa liikaa juustoa, kermaa ja voita ja rouvalla on aihetta valittaa.

Jos tilanne olisi taas toisin päin, eli mies harrastaisi aktiivisesti liikuntaa ja tulisi märisemään vaimolle, että laittamasi ruoka ei tue mun tavoiteliikuntaa, kyllä olisi sianjättöajat taas.

Saati jos kieltäisi leffasuklaatkin vaimoltaan sen vuoksi, että itse ei liho...!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin hirveältä kuin tämä kuulostaa, kannattaa jokaisen naisen lähteä siitä olettamuksesta, että mies pettää. Ihan kaikki ovat siihen kykeneväisiä ja lähes kaikki haluavaisia. Toki jotkut naisetkin pettävät, mutta silloin on yleensä kyse jonkin sortin persoonallisuushäiriöstä. Tunnen yhden narsistinaisen ja hän tekee tasan mitä huvittaa. Pokaa vaikka kavereidensa miehet, jos sattuu siinä onnistumaan. Miesten kohdalla persoonallisuushäiriö löytyy yleensä niiltä, jotka harrastavat systemaattista pettämistä. Eli pettävät mahdollisimman monen kanssa, kaikissa suhteissa. Pettäjät eivät ole kaikki todellakaan mitään pahoja poikia, josta tämän taipumuksen näkisi ulospäin.

Ei, vaan lähtökohtaisesti pitää luottaa siihen toiseen. Toki kannattaa pitää silmät auki mutta tuo oletus että mies pettää johtaa vain psykoottiseen kyttäämiseen, joka lopulta ajaa miehen vieraisiin.

Normaalia ja tervepäistä ei mikään "aja vieraisiin". Jos on rakkauteen ja välittämiseen perustuva suhde, niin sairaalloista mustasukkaisuutta, epäilyjä jne. ongelmaa voi hoitaa terapialla, keskustelemalla yms. Jos siltikään ei asia etene toivottuun suuntaan, niin ei auta kuin erota.

Samoin on lihomisen kanssa. Kyllä se pitää ottaa puheeksi, jos ei seksi enää suju kumppanin laardeja vatkatessa. Jokaisen keho on oma, mutta joillekin lihavuus ei ole mieleen. Tämä täytyy ymmärtää, kun puputtaa niitä grillimättöjä. Sairaudesta ei nyt kyse, kilpirauhasongelmat ja turvottavat lääkkeet yms yms ihan eri asia.

Tuntuu hölmöltä, kun miehet kertoilee täälläkin, että muija lihoi, niin aloin olla sellaisen ihanan hoikan blondin kanssa. Parempi se sille vaimollekin on, että tehdään asia selväksi, eikä mennä itse oikeutetulla tekosyyllä vieraisiin.

Tiedätkö mikä se vasta tuntuukin hölmöltä? Näin naisena lähdin suhteeseen miehen kanssa, joka ainakin kertoi harrastavansa liikuntaa säännöllisesti. Harrastusten piti olla yhteisiä. Kävi vaan niin, että hän harrastikin liikuntaa tasan sen ihastuksen tuomalla lisäenergialla ja kun suhde vakiintui alkoi ensimmäisenä ulkoliikuntaharrastukset olemaan vastentahtoisia, sitten jäi salikin lähes kokonaan pois. Usein halutaan kyllä mukaan lenkille tai hiihtämään, mutta sitten maristaan kun vauhti on liian kova tai matka liian pitkä. Salilla tullaan viereen höpisemään jatkuvasti, että omakin treeni häiriintyy. Mies kantaa kaupasta energiatiheää ruokaa, omat ruoatkin pitäisi olla kun ruokiin mies lisää aina reilusti voita, juustoa ja kermaa. Itse olen 164 cm pitkä, mies 187. Minä lihon, mies huonommista elämäntavoistaan huolimatta ei juuri kuin kasvata vain pientä vatsamakkaraa ja miestisuja.

Jos mies tulisi mulle valittamaan lihomisestani, voitaisi minun puolesta ensinnäkin molemmat vapauttaa itsemme etsimään mieluisempaa seuraa, eli pettämään ei tarvitse lähteä. Toiseksi tarjoaisin peiliä, parissakin eri mielessä.

No mun mielestä tuo tosiaan on ihmeellistä. Miksi ei voi itse harrastaa sitä rankempaa liikuntaa ja lähteä toisinaan toisen seuraksi kevyemmälle lenkille? Näin mun mies tekee, kun tietää, että en nauti mistään hikilenkeistä verenmaku suussa mennen, kuten hän itse tekee. Siis noin voittopuolisesti harrastaa liikuntaa itsekseen ja n. 1-3 viikossa, mikä mulle riittää ihan tarpeeksi, lähtee kevyelle lenkille mun kanssa. Yleensä siis niin, että käy salilla aamulla ja lähtee sitten töitten jälkeen mun kanssa lenkille.

Sama juttu ruuan kanssa: kumpikin ostaa ja syö mitä haluaa, toki jos miehelle joskus mun ruuat, kuten rasvaiset juustot, maistuu niin siitä vaan. Kumpikin toisaalta syö myös terveellistä ruokaa, kuten kasviksia, vihanneksia, hedelmiä, rasvatonta lihaa, kanaa, kalaa, joten ei ne kaupasta kannetut juustot ja mun lisäämät voit ja kermat kumpaakaan lihota.

Eli: kun ei pyri toisen kanssa mihinkään täydelliseen symbioosiin, vaan ymmärtää, että ollaan erilaisia ja kumpikin sitten tekee sitä, mitä tahtoo ja joskus yhdessä jotain, niin ei tosiaankaan tartte katsella peiliinkään.

Tottakai voi ja niin teenkin. Mulla on esim jäsenyys toiminnalliselle salille, miehellä ei, joten täällä käyn jo yksin. Kuitenkin työssäkäyvällä on rajallisesti aikaa, joten jos jotain haluaa tehdä yhdessä, niin sitten on tyydyttävä siihen lenkkiin jossa seisoskellaan heittelemässä koiralle dummya sen sijaan, että oikeasti tulisi hengästyttyä. Lisäksi olemme pyrkineet syömään perheenä yhdessä ja en todellakaan halua alkaa värkkäämään itselle omaa juustotonta makaronilaatikkoa tai leivittämätöntä kalaa silloin kun mies on jo ruoan valmistanut.

Pointti on se, että miehet aivan liian usein antavat itsestään sinkkuna hyvin aktiivista kuvaa liikunnallisina ja reippaina, mutta tuo linja ei arjessa kestä. Sitten roudaavat yhteiseen ruokakomeroon kaikenlaisia herkkuja, joita mättävät yhteisen leffaillan aikana ja kun nainen herkemmin lihoo huonojen ravintovalintojen ja liikkumattomuuden (ja sen molempia hyödyttävän hormonaalisen ehkäisyn!) seurauksena, on miehen ihan pakko lähteä pettämään kun ei sitten ilmeisesti halua lihonutta naistaan.

Kerro mulle syy miksi minä haluaisin edes elää jatkuvaa itsekuria vaativassa ympäristössä ihmisen kanssa, joka ei jaakaan yhteisiä harrastuksia kuten aluksi väitti? Miksi mun pitää olla siinä vierellä se joka kokee painetta aikatauluttaa ja jaksaa liikuntaharrastukset perheen hoitamisen ja kuormittavan työn päälle sekä pidättäytyä ottamasta ruokapöydässä tai leffan äärellä sitä minkä joku toinen on asettanut esille, vain jotta en lakkaisi miellyttämästä herran silmää? Voisiko hän ehkä itsekin tehdä jotain valintoja asian eteen, vaikken minä niin kovin tarkka hänen miestisseistään tai hupenevista hartioista olekaan?

Olen eri, mutta siis mitä tämä käytännössä sun mielestä tarkoittaa? Sitäkö, että teidän talossa ei näy herkkuja leffan äärellä vaan sen sijaan lähdetään salille? Vai että herkut on ainoastaan jotain porkkanaa ja muu vapaa-aika salilla? Mitä valintoja miehen siis pitää sun puolesta tehdä, ettet liho?

Ja huomautteleeko mies sun kiloista vai onko sekin omaa keksintöäsi?

Miten olisi kompromissi? Herkkuja juhlassa, arkena terveellinen ravinto. Ja kun on rakastuttu niiden liikuntaharrastusten parissa, niin jos vaikka jatkettaisi niitä?

Jos ainoa motivaatio liikkua ja syödä terveellisesti on ulkonäkö, eikä omansa koe niin hirveästi kärsivän vaikka repsahtaisi, niin voisiko sitä kumppanin ulkonäön säilymistä sitten vaikka käyttää motivaation lähteenä? Siis jos terveys ja fyysinen suorituskyky vielä kun ikää kertyy ei ole riittävä motivaation lähde..

Minä en ole hänen ulkonäöstään huomautellut, eikä se minua niin kiinnosta, mutta ryhdyin suhteeseen liikunnallisen miehen kanssa, koska se on ihan arjen energian ja yhteisen ajanvieton kannalta mulle tärkeä asia. Miehelle vain kumppanin ulkonäkö. Ja näitä kun lukee niin emme ole edes kovinkaan harvinainen tapaus, kummassakaan suhteessa.

Sitten pitäisi myös määritellä juhla ja arki. Jos oikeasti minulle mies sanoisi, että esim. ne rasvaiset juustot, joita rakastan, kuuluu vain jonnekin juhlapäiviin, eikä tavalliseen lauantaihin, niin kyllä ahdistaisi. Tai ylipäätään alkaisi määritellä sitä, mitä minä syön.

Oma kokemukseni parisuhteista kyllä on, että siinä kohtaa kun aletaan ns. toisen puolesta tehdä asioita, se ei ole kestävää. Siis olen todella tuo, jonka mies urheilee enemmän ja syö terveellisemmin kuin minä. Ei sillä mitään vaikutusta ole. En minä syö yhtään paremmin sen vuoksi, että hänellä on terveemmät tavat. Toisaalta ei minun juustoni saa häntä mässäilemään, eikä hän ole tehnyt siitä ongelmaa, että tapamme ovat erilaiset.

Ja myönnän: erittäin vaikeaa minun olisi hakea motivaatiota muuttaa näitä tapojani sen vuoksi, että mieheni ulkonäkö säilyisi. Suoraan sanottuna, se kuulostaa jopa vähän...kajahtaneelta. Että enpäs syökään tätä juustopalaa nyt lauantain leffailtana, että mies ei rupsahda.

Moni tekee kumppanin hyvinvoinnin eteen monenlaista, tai karsii tapoja joista kumppani ei niin perusta. Olen esim lopettanut tupakoinnin kumppanin toiveesta. Toisaalta kumppanini kestää sen että poltan viihteellä pari kertaa vuodessa tupakan tai kaksi, minun toiveestani. Ostan kumppanille vaatteita ja varailen parturiaikoja kun ei itse koskaan muista. En anna vain kulkea rääsyissä ja kasvattaa harakanpesää pään päälle ja lähde sitten vieraisiin kun ei toisen ulkonäkö enää miellytä. 

Tähänkin on niin helppo kommentoida, että jos ei toinen itse itsestään huolehdi ja siksi ei enää seksuaalisesti kiinnosta, niin eroa äläkä petä. Aika paljon enemmän vielä olisi sitten niitä eroja jos joka parisuhteessa odotettaisi aina sitä toisen ihan oma-aloitteista heräämistä esim hygieniasta huolehtimisessa ja sitten vaan ero vireille jos ei älyä. Parisuhde on yhteispeliä ja joskus joutuu itsekin vähän miettimään kuinka voin toista tukea jaksamaan huolehtia itsestään tai tästä yhteisestä parisuhteesta, eikä vaan odottaa, että toinen on aivan itsestään minun toiveideni mukainen ja jos joku päivä ei olekaan niin kantapäät vastakkain tai jos ei siihen riitä cojones niin vieraisiin sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin hirveältä kuin tämä kuulostaa, kannattaa jokaisen naisen lähteä siitä olettamuksesta, että mies pettää. Ihan kaikki ovat siihen kykeneväisiä ja lähes kaikki haluavaisia. Toki jotkut naisetkin pettävät, mutta silloin on yleensä kyse jonkin sortin persoonallisuushäiriöstä. Tunnen yhden narsistinaisen ja hän tekee tasan mitä huvittaa. Pokaa vaikka kavereidensa miehet, jos sattuu siinä onnistumaan. Miesten kohdalla persoonallisuushäiriö löytyy yleensä niiltä, jotka harrastavat systemaattista pettämistä. Eli pettävät mahdollisimman monen kanssa, kaikissa suhteissa. Pettäjät eivät ole kaikki todellakaan mitään pahoja poikia, josta tämän taipumuksen näkisi ulospäin.

Ei, vaan lähtökohtaisesti pitää luottaa siihen toiseen. Toki kannattaa pitää silmät auki mutta tuo oletus että mies pettää johtaa vain psykoottiseen kyttäämiseen, joka lopulta ajaa miehen vieraisiin.

Normaalia ja tervepäistä ei mikään "aja vieraisiin". Jos on rakkauteen ja välittämiseen perustuva suhde, niin sairaalloista mustasukkaisuutta, epäilyjä jne. ongelmaa voi hoitaa terapialla, keskustelemalla yms. Jos siltikään ei asia etene toivottuun suuntaan, niin ei auta kuin erota.

Samoin on lihomisen kanssa. Kyllä se pitää ottaa puheeksi, jos ei seksi enää suju kumppanin laardeja vatkatessa. Jokaisen keho on oma, mutta joillekin lihavuus ei ole mieleen. Tämä täytyy ymmärtää, kun puputtaa niitä grillimättöjä. Sairaudesta ei nyt kyse, kilpirauhasongelmat ja turvottavat lääkkeet yms yms ihan eri asia.

Tuntuu hölmöltä, kun miehet kertoilee täälläkin, että muija lihoi, niin aloin olla sellaisen ihanan hoikan blondin kanssa. Parempi se sille vaimollekin on, että tehdään asia selväksi, eikä mennä itse oikeutetulla tekosyyllä vieraisiin.

Tiedätkö mikä se vasta tuntuukin hölmöltä? Näin naisena lähdin suhteeseen miehen kanssa, joka ainakin kertoi harrastavansa liikuntaa säännöllisesti. Harrastusten piti olla yhteisiä. Kävi vaan niin, että hän harrastikin liikuntaa tasan sen ihastuksen tuomalla lisäenergialla ja kun suhde vakiintui alkoi ensimmäisenä ulkoliikuntaharrastukset olemaan vastentahtoisia, sitten jäi salikin lähes kokonaan pois. Usein halutaan kyllä mukaan lenkille tai hiihtämään, mutta sitten maristaan kun vauhti on liian kova tai matka liian pitkä. Salilla tullaan viereen höpisemään jatkuvasti, että omakin treeni häiriintyy. Mies kantaa kaupasta energiatiheää ruokaa, omat ruoatkin pitäisi olla kun ruokiin mies lisää aina reilusti voita, juustoa ja kermaa. Itse olen 164 cm pitkä, mies 187. Minä lihon, mies huonommista elämäntavoistaan huolimatta ei juuri kuin kasvata vain pientä vatsamakkaraa ja miestisuja.

Jos mies tulisi mulle valittamaan lihomisestani, voitaisi minun puolesta ensinnäkin molemmat vapauttaa itsemme etsimään mieluisempaa seuraa, eli pettämään ei tarvitse lähteä. Toiseksi tarjoaisin peiliä, parissakin eri mielessä.

No mun mielestä tuo tosiaan on ihmeellistä. Miksi ei voi itse harrastaa sitä rankempaa liikuntaa ja lähteä toisinaan toisen seuraksi kevyemmälle lenkille? Näin mun mies tekee, kun tietää, että en nauti mistään hikilenkeistä verenmaku suussa mennen, kuten hän itse tekee. Siis noin voittopuolisesti harrastaa liikuntaa itsekseen ja n. 1-3 viikossa, mikä mulle riittää ihan tarpeeksi, lähtee kevyelle lenkille mun kanssa. Yleensä siis niin, että käy salilla aamulla ja lähtee sitten töitten jälkeen mun kanssa lenkille.

Sama juttu ruuan kanssa: kumpikin ostaa ja syö mitä haluaa, toki jos miehelle joskus mun ruuat, kuten rasvaiset juustot, maistuu niin siitä vaan. Kumpikin toisaalta syö myös terveellistä ruokaa, kuten kasviksia, vihanneksia, hedelmiä, rasvatonta lihaa, kanaa, kalaa, joten ei ne kaupasta kannetut juustot ja mun lisäämät voit ja kermat kumpaakaan lihota.

Eli: kun ei pyri toisen kanssa mihinkään täydelliseen symbioosiin, vaan ymmärtää, että ollaan erilaisia ja kumpikin sitten tekee sitä, mitä tahtoo ja joskus yhdessä jotain, niin ei tosiaankaan tartte katsella peiliinkään.

Tottakai voi ja niin teenkin. Mulla on esim jäsenyys toiminnalliselle salille, miehellä ei, joten täällä käyn jo yksin. Kuitenkin työssäkäyvällä on rajallisesti aikaa, joten jos jotain haluaa tehdä yhdessä, niin sitten on tyydyttävä siihen lenkkiin jossa seisoskellaan heittelemässä koiralle dummya sen sijaan, että oikeasti tulisi hengästyttyä. Lisäksi olemme pyrkineet syömään perheenä yhdessä ja en todellakaan halua alkaa värkkäämään itselle omaa juustotonta makaronilaatikkoa tai leivittämätöntä kalaa silloin kun mies on jo ruoan valmistanut.

Pointti on se, että miehet aivan liian usein antavat itsestään sinkkuna hyvin aktiivista kuvaa liikunnallisina ja reippaina, mutta tuo linja ei arjessa kestä. Sitten roudaavat yhteiseen ruokakomeroon kaikenlaisia herkkuja, joita mättävät yhteisen leffaillan aikana ja kun nainen herkemmin lihoo huonojen ravintovalintojen ja liikkumattomuuden (ja sen molempia hyödyttävän hormonaalisen ehkäisyn!) seurauksena, on miehen ihan pakko lähteä pettämään kun ei sitten ilmeisesti halua lihonutta naistaan.

Kerro mulle syy miksi minä haluaisin edes elää jatkuvaa itsekuria vaativassa ympäristössä ihmisen kanssa, joka ei jaakaan yhteisiä harrastuksia kuten aluksi väitti? Miksi mun pitää olla siinä vierellä se joka kokee painetta aikatauluttaa ja jaksaa liikuntaharrastukset perheen hoitamisen ja kuormittavan työn päälle sekä pidättäytyä ottamasta ruokapöydässä tai leffan äärellä sitä minkä joku toinen on asettanut esille, vain jotta en lakkaisi miellyttämästä herran silmää? Voisiko hän ehkä itsekin tehdä jotain valintoja asian eteen, vaikken minä niin kovin tarkka hänen miestisseistään tai hupenevista hartioista olekaan?

Olen eri, mutta siis mitä tämä käytännössä sun mielestä tarkoittaa? Sitäkö, että teidän talossa ei näy herkkuja leffan äärellä vaan sen sijaan lähdetään salille? Vai että herkut on ainoastaan jotain porkkanaa ja muu vapaa-aika salilla? Mitä valintoja miehen siis pitää sun puolesta tehdä, ettet liho?

Ja huomautteleeko mies sun kiloista vai onko sekin omaa keksintöäsi?

Miten olisi kompromissi? Herkkuja juhlassa, arkena terveellinen ravinto. Ja kun on rakastuttu niiden liikuntaharrastusten parissa, niin jos vaikka jatkettaisi niitä?

Jos ainoa motivaatio liikkua ja syödä terveellisesti on ulkonäkö, eikä omansa koe niin hirveästi kärsivän vaikka repsahtaisi, niin voisiko sitä kumppanin ulkonäön säilymistä sitten vaikka käyttää motivaation lähteenä? Siis jos terveys ja fyysinen suorituskyky vielä kun ikää kertyy ei ole riittävä motivaation lähde..

Minä en ole hänen ulkonäöstään huomautellut, eikä se minua niin kiinnosta, mutta ryhdyin suhteeseen liikunnallisen miehen kanssa, koska se on ihan arjen energian ja yhteisen ajanvieton kannalta mulle tärkeä asia. Miehelle vain kumppanin ulkonäkö. Ja näitä kun lukee niin emme ole edes kovinkaan harvinainen tapaus, kummassakaan suhteessa.

Sitten pitäisi myös määritellä juhla ja arki. Jos oikeasti minulle mies sanoisi, että esim. ne rasvaiset juustot, joita rakastan, kuuluu vain jonnekin juhlapäiviin, eikä tavalliseen lauantaihin, niin kyllä ahdistaisi. Tai ylipäätään alkaisi määritellä sitä, mitä minä syön.

Oma kokemukseni parisuhteista kyllä on, että siinä kohtaa kun aletaan ns. toisen puolesta tehdä asioita, se ei ole kestävää. Siis olen todella tuo, jonka mies urheilee enemmän ja syö terveellisemmin kuin minä. Ei sillä mitään vaikutusta ole. En minä syö yhtään paremmin sen vuoksi, että hänellä on terveemmät tavat. Toisaalta ei minun juustoni saa häntä mässäilemään, eikä hän ole tehnyt siitä ongelmaa, että tapamme ovat erilaiset.

Ja myönnän: erittäin vaikeaa minun olisi hakea motivaatiota muuttaa näitä tapojani sen vuoksi, että mieheni ulkonäkö säilyisi. Suoraan sanottuna, se kuulostaa jopa vähän...kajahtaneelta. Että enpäs syökään tätä juustopalaa nyt lauantain leffailtana, että mies ei rupsahda.

Tuohan kuulostikin siltä, että rouvalle liikunta on kaikki kaikessa ja käyttää siihen paljon aikaa ja mies tekee kotona sitten ruuat, joihin laittaa liikaa juustoa, kermaa ja voita ja rouvalla on aihetta valittaa.

Jos tilanne olisi taas toisin päin, eli mies harrastaisi aktiivisesti liikuntaa ja tulisi märisemään vaimolle, että laittamasi ruoka ei tue mun tavoiteliikuntaa, kyllä olisi sianjättöajat taas.

Saati jos kieltäisi leffasuklaatkin vaimoltaan sen vuoksi, että itse ei liho...!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin hirveältä kuin tämä kuulostaa, kannattaa jokaisen naisen lähteä siitä olettamuksesta, että mies pettää. Ihan kaikki ovat siihen kykeneväisiä ja lähes kaikki haluavaisia. Toki jotkut naisetkin pettävät, mutta silloin on yleensä kyse jonkin sortin persoonallisuushäiriöstä. Tunnen yhden narsistinaisen ja hän tekee tasan mitä huvittaa. Pokaa vaikka kavereidensa miehet, jos sattuu siinä onnistumaan. Miesten kohdalla persoonallisuushäiriö löytyy yleensä niiltä, jotka harrastavat systemaattista pettämistä. Eli pettävät mahdollisimman monen kanssa, kaikissa suhteissa. Pettäjät eivät ole kaikki todellakaan mitään pahoja poikia, josta tämän taipumuksen näkisi ulospäin.

Ei, vaan lähtökohtaisesti pitää luottaa siihen toiseen. Toki kannattaa pitää silmät auki mutta tuo oletus että mies pettää johtaa vain psykoottiseen kyttäämiseen, joka lopulta ajaa miehen vieraisiin.

Normaalia ja tervepäistä ei mikään "aja vieraisiin". Jos on rakkauteen ja välittämiseen perustuva suhde, niin sairaalloista mustasukkaisuutta, epäilyjä jne. ongelmaa voi hoitaa terapialla, keskustelemalla yms. Jos siltikään ei asia etene toivottuun suuntaan, niin ei auta kuin erota.

Samoin on lihomisen kanssa. Kyllä se pitää ottaa puheeksi, jos ei seksi enää suju kumppanin laardeja vatkatessa. Jokaisen keho on oma, mutta joillekin lihavuus ei ole mieleen. Tämä täytyy ymmärtää, kun puputtaa niitä grillimättöjä. Sairaudesta ei nyt kyse, kilpirauhasongelmat ja turvottavat lääkkeet yms yms ihan eri asia.

Tuntuu hölmöltä, kun miehet kertoilee täälläkin, että muija lihoi, niin aloin olla sellaisen ihanan hoikan blondin kanssa. Parempi se sille vaimollekin on, että tehdään asia selväksi, eikä mennä itse oikeutetulla tekosyyllä vieraisiin.

Tiedätkö mikä se vasta tuntuukin hölmöltä? Näin naisena lähdin suhteeseen miehen kanssa, joka ainakin kertoi harrastavansa liikuntaa säännöllisesti. Harrastusten piti olla yhteisiä. Kävi vaan niin, että hän harrastikin liikuntaa tasan sen ihastuksen tuomalla lisäenergialla ja kun suhde vakiintui alkoi ensimmäisenä ulkoliikuntaharrastukset olemaan vastentahtoisia, sitten jäi salikin lähes kokonaan pois. Usein halutaan kyllä mukaan lenkille tai hiihtämään, mutta sitten maristaan kun vauhti on liian kova tai matka liian pitkä. Salilla tullaan viereen höpisemään jatkuvasti, että omakin treeni häiriintyy. Mies kantaa kaupasta energiatiheää ruokaa, omat ruoatkin pitäisi olla kun ruokiin mies lisää aina reilusti voita, juustoa ja kermaa. Itse olen 164 cm pitkä, mies 187. Minä lihon, mies huonommista elämäntavoistaan huolimatta ei juuri kuin kasvata vain pientä vatsamakkaraa ja miestisuja.

Jos mies tulisi mulle valittamaan lihomisestani, voitaisi minun puolesta ensinnäkin molemmat vapauttaa itsemme etsimään mieluisempaa seuraa, eli pettämään ei tarvitse lähteä. Toiseksi tarjoaisin peiliä, parissakin eri mielessä.

No mun mielestä tuo tosiaan on ihmeellistä. Miksi ei voi itse harrastaa sitä rankempaa liikuntaa ja lähteä toisinaan toisen seuraksi kevyemmälle lenkille? Näin mun mies tekee, kun tietää, että en nauti mistään hikilenkeistä verenmaku suussa mennen, kuten hän itse tekee. Siis noin voittopuolisesti harrastaa liikuntaa itsekseen ja n. 1-3 viikossa, mikä mulle riittää ihan tarpeeksi, lähtee kevyelle lenkille mun kanssa. Yleensä siis niin, että käy salilla aamulla ja lähtee sitten töitten jälkeen mun kanssa lenkille.

Sama juttu ruuan kanssa: kumpikin ostaa ja syö mitä haluaa, toki jos miehelle joskus mun ruuat, kuten rasvaiset juustot, maistuu niin siitä vaan. Kumpikin toisaalta syö myös terveellistä ruokaa, kuten kasviksia, vihanneksia, hedelmiä, rasvatonta lihaa, kanaa, kalaa, joten ei ne kaupasta kannetut juustot ja mun lisäämät voit ja kermat kumpaakaan lihota.

Eli: kun ei pyri toisen kanssa mihinkään täydelliseen symbioosiin, vaan ymmärtää, että ollaan erilaisia ja kumpikin sitten tekee sitä, mitä tahtoo ja joskus yhdessä jotain, niin ei tosiaankaan tartte katsella peiliinkään.

Tottakai voi ja niin teenkin. Mulla on esim jäsenyys toiminnalliselle salille, miehellä ei, joten täällä käyn jo yksin. Kuitenkin työssäkäyvällä on rajallisesti aikaa, joten jos jotain haluaa tehdä yhdessä, niin sitten on tyydyttävä siihen lenkkiin jossa seisoskellaan heittelemässä koiralle dummya sen sijaan, että oikeasti tulisi hengästyttyä. Lisäksi olemme pyrkineet syömään perheenä yhdessä ja en todellakaan halua alkaa värkkäämään itselle omaa juustotonta makaronilaatikkoa tai leivittämätöntä kalaa silloin kun mies on jo ruoan valmistanut.

Pointti on se, että miehet aivan liian usein antavat itsestään sinkkuna hyvin aktiivista kuvaa liikunnallisina ja reippaina, mutta tuo linja ei arjessa kestä. Sitten roudaavat yhteiseen ruokakomeroon kaikenlaisia herkkuja, joita mättävät yhteisen leffaillan aikana ja kun nainen herkemmin lihoo huonojen ravintovalintojen ja liikkumattomuuden (ja sen molempia hyödyttävän hormonaalisen ehkäisyn!) seurauksena, on miehen ihan pakko lähteä pettämään kun ei sitten ilmeisesti halua lihonutta naistaan.

Kerro mulle syy miksi minä haluaisin edes elää jatkuvaa itsekuria vaativassa ympäristössä ihmisen kanssa, joka ei jaakaan yhteisiä harrastuksia kuten aluksi väitti? Miksi mun pitää olla siinä vierellä se joka kokee painetta aikatauluttaa ja jaksaa liikuntaharrastukset perheen hoitamisen ja kuormittavan työn päälle sekä pidättäytyä ottamasta ruokapöydässä tai leffan äärellä sitä minkä joku toinen on asettanut esille, vain jotta en lakkaisi miellyttämästä herran silmää? Voisiko hän ehkä itsekin tehdä jotain valintoja asian eteen, vaikken minä niin kovin tarkka hänen miestisseistään tai hupenevista hartioista olekaan?

Olen eri, mutta siis mitä tämä käytännössä sun mielestä tarkoittaa? Sitäkö, että teidän talossa ei näy herkkuja leffan äärellä vaan sen sijaan lähdetään salille? Vai että herkut on ainoastaan jotain porkkanaa ja muu vapaa-aika salilla? Mitä valintoja miehen siis pitää sun puolesta tehdä, ettet liho?

Ja huomautteleeko mies sun kiloista vai onko sekin omaa keksintöäsi?

Miten olisi kompromissi? Herkkuja juhlassa, arkena terveellinen ravinto. Ja kun on rakastuttu niiden liikuntaharrastusten parissa, niin jos vaikka jatkettaisi niitä?

Jos ainoa motivaatio liikkua ja syödä terveellisesti on ulkonäkö, eikä omansa koe niin hirveästi kärsivän vaikka repsahtaisi, niin voisiko sitä kumppanin ulkonäön säilymistä sitten vaikka käyttää motivaation lähteenä? Siis jos terveys ja fyysinen suorituskyky vielä kun ikää kertyy ei ole riittävä motivaation lähde..

Minä en ole hänen ulkonäöstään huomautellut, eikä se minua niin kiinnosta, mutta ryhdyin suhteeseen liikunnallisen miehen kanssa, koska se on ihan arjen energian ja yhteisen ajanvieton kannalta mulle tärkeä asia. Miehelle vain kumppanin ulkonäkö. Ja näitä kun lukee niin emme ole edes kovinkaan harvinainen tapaus, kummassakaan suhteessa.

Sitten pitäisi myös määritellä juhla ja arki. Jos oikeasti minulle mies sanoisi, että esim. ne rasvaiset juustot, joita rakastan, kuuluu vain jonnekin juhlapäiviin, eikä tavalliseen lauantaihin, niin kyllä ahdistaisi. Tai ylipäätään alkaisi määritellä sitä, mitä minä syön.

Oma kokemukseni parisuhteista kyllä on, että siinä kohtaa kun aletaan ns. toisen puolesta tehdä asioita, se ei ole kestävää. Siis olen todella tuo, jonka mies urheilee enemmän ja syö terveellisemmin kuin minä. Ei sillä mitään vaikutusta ole. En minä syö yhtään paremmin sen vuoksi, että hänellä on terveemmät tavat. Toisaalta ei minun juustoni saa häntä mässäilemään, eikä hän ole tehnyt siitä ongelmaa, että tapamme ovat erilaiset.

Ja myönnän: erittäin vaikeaa minun olisi hakea motivaatiota muuttaa näitä tapojani sen vuoksi, että mieheni ulkonäkö säilyisi. Suoraan sanottuna, se kuulostaa jopa vähän...kajahtaneelta. Että enpäs syökään tätä juustopalaa nyt lauantain leffailtana, että mies ei rupsahda.

Tuohan kuulostikin siltä, että rouvalle liikunta on kaikki kaikessa ja käyttää siihen paljon aikaa ja mies tekee kotona sitten ruuat, joihin laittaa liikaa juustoa, kermaa ja voita ja rouvalla on aihetta valittaa.

Jos tilanne olisi taas toisin päin, eli mies harrastaisi aktiivisesti liikuntaa ja tulisi märisemään vaimolle, että laittamasi ruoka ei tue mun tavoiteliikuntaa, kyllä olisi sianjättöajat taas.

Saati jos kieltäisi leffasuklaatkin vaimoltaan sen vuoksi, että itse ei liho...!!

Ok, eli oikea tapa toimia on muuttaa täysin omat elämäntapansa siitä kun on yhteiselämä aloitettu, mutta odottaa toisen säilyvän ennallaan. Jos ei säilykään niin sitten v*ttuilun kautta vieraisiin.

Ämmällä oli koraani perseessä

Yritin puhua aviomiehelleni miten pahalta minusta tuntuu, kun hän ei selvästikään halua enää minua ja torjuu aloitteeni jatkuvasti. Yritin saada hänet avautumaan ja kertomaan syytä tälle. Kuvittelin kuulemma kaiken eikä mitään ongelmaa meidän välillä ollut. Stressiä vaan töistä, joten ei oikein seksi maistunut tällä hetkellä. No, ajattelin antavani hänelle aikaa ja odottaa. Eräänä iltana olimme yhdessä saunassa ja huomasin, että hän oli ajanut alapääkarvansa pois. Tokaisin spontaanisti, että olet ajanut karvasi pois. Hän hätääntyneesti vastasi: "Kyllä. Ihan kuule sua varten." Johon en voinut kuin ivallisesti naurahtaen todeta, että älä puhu äijä paskaa. Tämän jälkeen laskeutui piinaava hiljaisuus välillemme eikä hän edes yrittänyt selittää mitään. Mikä tietysti oli parempi kuin säälittävät valheet, joita sieltä olisi tullut. Aihe jäi täysin siihen, mutta aloin työstää eroa, joka tulikin sitten minun aloittesta muutama kuukausi myöhemmin. Ja elämä on nyt aivan ihanaa upean rakastajan kanssa, joka kohtelee minua haluttavana ja upeana naisena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin hirveältä kuin tämä kuulostaa, kannattaa jokaisen naisen lähteä siitä olettamuksesta, että mies pettää. Ihan kaikki ovat siihen kykeneväisiä ja lähes kaikki haluavaisia. Toki jotkut naisetkin pettävät, mutta silloin on yleensä kyse jonkin sortin persoonallisuushäiriöstä. Tunnen yhden narsistinaisen ja hän tekee tasan mitä huvittaa. Pokaa vaikka kavereidensa miehet, jos sattuu siinä onnistumaan. Miesten kohdalla persoonallisuushäiriö löytyy yleensä niiltä, jotka harrastavat systemaattista pettämistä. Eli pettävät mahdollisimman monen kanssa, kaikissa suhteissa. Pettäjät eivät ole kaikki todellakaan mitään pahoja poikia, josta tämän taipumuksen näkisi ulospäin.

Ei, vaan lähtökohtaisesti pitää luottaa siihen toiseen. Toki kannattaa pitää silmät auki mutta tuo oletus että mies pettää johtaa vain psykoottiseen kyttäämiseen, joka lopulta ajaa miehen vieraisiin.

Normaalia ja tervepäistä ei mikään "aja vieraisiin". Jos on rakkauteen ja välittämiseen perustuva suhde, niin sairaalloista mustasukkaisuutta, epäilyjä jne. ongelmaa voi hoitaa terapialla, keskustelemalla yms. Jos siltikään ei asia etene toivottuun suuntaan, niin ei auta kuin erota.

Samoin on lihomisen kanssa. Kyllä se pitää ottaa puheeksi, jos ei seksi enää suju kumppanin laardeja vatkatessa. Jokaisen keho on oma, mutta joillekin lihavuus ei ole mieleen. Tämä täytyy ymmärtää, kun puputtaa niitä grillimättöjä. Sairaudesta ei nyt kyse, kilpirauhasongelmat ja turvottavat lääkkeet yms yms ihan eri asia.

Tuntuu hölmöltä, kun miehet kertoilee täälläkin, että muija lihoi, niin aloin olla sellaisen ihanan hoikan blondin kanssa. Parempi se sille vaimollekin on, että tehdään asia selväksi, eikä mennä itse oikeutetulla tekosyyllä vieraisiin.

Tiedätkö mikä se vasta tuntuukin hölmöltä? Näin naisena lähdin suhteeseen miehen kanssa, joka ainakin kertoi harrastavansa liikuntaa säännöllisesti. Harrastusten piti olla yhteisiä. Kävi vaan niin, että hän harrastikin liikuntaa tasan sen ihastuksen tuomalla lisäenergialla ja kun suhde vakiintui alkoi ensimmäisenä ulkoliikuntaharrastukset olemaan vastentahtoisia, sitten jäi salikin lähes kokonaan pois. Usein halutaan kyllä mukaan lenkille tai hiihtämään, mutta sitten maristaan kun vauhti on liian kova tai matka liian pitkä. Salilla tullaan viereen höpisemään jatkuvasti, että omakin treeni häiriintyy. Mies kantaa kaupasta energiatiheää ruokaa, omat ruoatkin pitäisi olla kun ruokiin mies lisää aina reilusti voita, juustoa ja kermaa. Itse olen 164 cm pitkä, mies 187. Minä lihon, mies huonommista elämäntavoistaan huolimatta ei juuri kuin kasvata vain pientä vatsamakkaraa ja miestisuja.

Jos mies tulisi mulle valittamaan lihomisestani, voitaisi minun puolesta ensinnäkin molemmat vapauttaa itsemme etsimään mieluisempaa seuraa, eli pettämään ei tarvitse lähteä. Toiseksi tarjoaisin peiliä, parissakin eri mielessä.

No mun mielestä tuo tosiaan on ihmeellistä. Miksi ei voi itse harrastaa sitä rankempaa liikuntaa ja lähteä toisinaan toisen seuraksi kevyemmälle lenkille? Näin mun mies tekee, kun tietää, että en nauti mistään hikilenkeistä verenmaku suussa mennen, kuten hän itse tekee. Siis noin voittopuolisesti harrastaa liikuntaa itsekseen ja n. 1-3 viikossa, mikä mulle riittää ihan tarpeeksi, lähtee kevyelle lenkille mun kanssa. Yleensä siis niin, että käy salilla aamulla ja lähtee sitten töitten jälkeen mun kanssa lenkille.

Sama juttu ruuan kanssa: kumpikin ostaa ja syö mitä haluaa, toki jos miehelle joskus mun ruuat, kuten rasvaiset juustot, maistuu niin siitä vaan. Kumpikin toisaalta syö myös terveellistä ruokaa, kuten kasviksia, vihanneksia, hedelmiä, rasvatonta lihaa, kanaa, kalaa, joten ei ne kaupasta kannetut juustot ja mun lisäämät voit ja kermat kumpaakaan lihota.

Eli: kun ei pyri toisen kanssa mihinkään täydelliseen symbioosiin, vaan ymmärtää, että ollaan erilaisia ja kumpikin sitten tekee sitä, mitä tahtoo ja joskus yhdessä jotain, niin ei tosiaankaan tartte katsella peiliinkään.

Tottakai voi ja niin teenkin. Mulla on esim jäsenyys toiminnalliselle salille, miehellä ei, joten täällä käyn jo yksin. Kuitenkin työssäkäyvällä on rajallisesti aikaa, joten jos jotain haluaa tehdä yhdessä, niin sitten on tyydyttävä siihen lenkkiin jossa seisoskellaan heittelemässä koiralle dummya sen sijaan, että oikeasti tulisi hengästyttyä. Lisäksi olemme pyrkineet syömään perheenä yhdessä ja en todellakaan halua alkaa värkkäämään itselle omaa juustotonta makaronilaatikkoa tai leivittämätöntä kalaa silloin kun mies on jo ruoan valmistanut.

Pointti on se, että miehet aivan liian usein antavat itsestään sinkkuna hyvin aktiivista kuvaa liikunnallisina ja reippaina, mutta tuo linja ei arjessa kestä. Sitten roudaavat yhteiseen ruokakomeroon kaikenlaisia herkkuja, joita mättävät yhteisen leffaillan aikana ja kun nainen herkemmin lihoo huonojen ravintovalintojen ja liikkumattomuuden (ja sen molempia hyödyttävän hormonaalisen ehkäisyn!) seurauksena, on miehen ihan pakko lähteä pettämään kun ei sitten ilmeisesti halua lihonutta naistaan.

Kerro mulle syy miksi minä haluaisin edes elää jatkuvaa itsekuria vaativassa ympäristössä ihmisen kanssa, joka ei jaakaan yhteisiä harrastuksia kuten aluksi väitti? Miksi mun pitää olla siinä vierellä se joka kokee painetta aikatauluttaa ja jaksaa liikuntaharrastukset perheen hoitamisen ja kuormittavan työn päälle sekä pidättäytyä ottamasta ruokapöydässä tai leffan äärellä sitä minkä joku toinen on asettanut esille, vain jotta en lakkaisi miellyttämästä herran silmää? Voisiko hän ehkä itsekin tehdä jotain valintoja asian eteen, vaikken minä niin kovin tarkka hänen miestisseistään tai hupenevista hartioista olekaan?

Olen eri, mutta siis mitä tämä käytännössä sun mielestä tarkoittaa? Sitäkö, että teidän talossa ei näy herkkuja leffan äärellä vaan sen sijaan lähdetään salille? Vai että herkut on ainoastaan jotain porkkanaa ja muu vapaa-aika salilla? Mitä valintoja miehen siis pitää sun puolesta tehdä, ettet liho?

Ja huomautteleeko mies sun kiloista vai onko sekin omaa keksintöäsi?

Miten olisi kompromissi? Herkkuja juhlassa, arkena terveellinen ravinto. Ja kun on rakastuttu niiden liikuntaharrastusten parissa, niin jos vaikka jatkettaisi niitä?

Jos ainoa motivaatio liikkua ja syödä terveellisesti on ulkonäkö, eikä omansa koe niin hirveästi kärsivän vaikka repsahtaisi, niin voisiko sitä kumppanin ulkonäön säilymistä sitten vaikka käyttää motivaation lähteenä? Siis jos terveys ja fyysinen suorituskyky vielä kun ikää kertyy ei ole riittävä motivaation lähde..

Minä en ole hänen ulkonäöstään huomautellut, eikä se minua niin kiinnosta, mutta ryhdyin suhteeseen liikunnallisen miehen kanssa, koska se on ihan arjen energian ja yhteisen ajanvieton kannalta mulle tärkeä asia. Miehelle vain kumppanin ulkonäkö. Ja näitä kun lukee niin emme ole edes kovinkaan harvinainen tapaus, kummassakaan suhteessa.

Sitten pitäisi myös määritellä juhla ja arki. Jos oikeasti minulle mies sanoisi, että esim. ne rasvaiset juustot, joita rakastan, kuuluu vain jonnekin juhlapäiviin, eikä tavalliseen lauantaihin, niin kyllä ahdistaisi. Tai ylipäätään alkaisi määritellä sitä, mitä minä syön.

Oma kokemukseni parisuhteista kyllä on, että siinä kohtaa kun aletaan ns. toisen puolesta tehdä asioita, se ei ole kestävää. Siis olen todella tuo, jonka mies urheilee enemmän ja syö terveellisemmin kuin minä. Ei sillä mitään vaikutusta ole. En minä syö yhtään paremmin sen vuoksi, että hänellä on terveemmät tavat. Toisaalta ei minun juustoni saa häntä mässäilemään, eikä hän ole tehnyt siitä ongelmaa, että tapamme ovat erilaiset.

Ja myönnän: erittäin vaikeaa minun olisi hakea motivaatiota muuttaa näitä tapojani sen vuoksi, että mieheni ulkonäkö säilyisi. Suoraan sanottuna, se kuulostaa jopa vähän...kajahtaneelta. Että enpäs syökään tätä juustopalaa nyt lauantain leffailtana, että mies ei rupsahda.

Moni tekee kumppanin hyvinvoinnin eteen monenlaista, tai karsii tapoja joista kumppani ei niin perusta. Olen esim lopettanut tupakoinnin kumppanin toiveesta. Toisaalta kumppanini kestää sen että poltan viihteellä pari kertaa vuodessa tupakan tai kaksi, minun toiveestani. Ostan kumppanille vaatteita ja varailen parturiaikoja kun ei itse koskaan muista. En anna vain kulkea rääsyissä ja kasvattaa harakanpesää pään päälle ja lähde sitten vieraisiin kun ei toisen ulkonäkö enää miellytä. 

Tähänkin on niin helppo kommentoida, että jos ei toinen itse itsestään huolehdi ja siksi ei enää seksuaalisesti kiinnosta, niin eroa äläkä petä. Aika paljon enemmän vielä olisi sitten niitä eroja jos joka parisuhteessa odotettaisi aina sitä toisen ihan oma-aloitteista heräämistä esim hygieniasta huolehtimisessa ja sitten vaan ero vireille jos ei älyä. Parisuhde on yhteispeliä ja joskus joutuu itsekin vähän miettimään kuinka voin toista tukea jaksamaan huolehtia itsestään tai tästä yhteisestä parisuhteesta, eikä vaan odottaa, että toinen on aivan itsestään minun toiveideni mukainen ja jos joku päivä ei olekaan niin kantapäät vastakkain tai jos ei siihen riitä cojones niin vieraisiin sitten.

Joopa, ihmiset arvostaa suhteessa eri asioita ja niiden tasapainottaminen etenkin suhteen arkistuessa on vaikeaakin välillä.

Itse arvostan ennen kaikkea sitä, että suhteessa molemmat ovat aikuisia ja ottavat vastuun itsestään ja mieliteoistaan sekä kommunikoi näistä aikuisella tavalla.

Myönnän, että itselleni olisi jumalaton turn off alkaa ostelemaan miehelle vaatteita tai tilailemaan parturia, hammaslääkäriä, jne. tai joutuisin miettimään hänen tukemistaan näissä arkisissa asioissa, jollei hänellä oikeasti olisi jotain terveydellistä syytä, miksi nämä eivät suju.  Näin juuri sen takia, että tuosta tulisi hyvin nopeasti nollasummapeli: mä huolehdin sun hygienista, niin huolehdi sä mun itsekurista/mikä nyt olisikaan asia sekä pettymys, jos toinen ei osaakaan/haluakaan huolehtia siitä, mitä olen hänelle sysäämässä.

Sen sijaan taas en ymmärrä kyllä sitä ollenkaan, että jos puolisollani on ei-toivottavia tapoja tai joku hänen tekemänsä ärsyttää paljon tai muuta, niin mitä siinä auttaisi pettäminen. Ihan samat tavathan sillä puolisolla olisi, vaikka minä makaisin jalkapallojoukkueen kanssa.

Ero siis tulee käsitykseni mukaan helpoiten juuri siitä, että ensin on yhteen mennessä tietyt odotukset, liitossa lisääntyy vastuullisuudet ja sitten jossain kohtaa toteaa, että hemmetti, mulla ei ole mitään siitä, mitä annettiin odottaa, ainoastaan tätä, mikä mua vastuuttaa. Siihen en tahdo mennä ja sen vuoksi ihan molemmat pitää ensin itsestään ja sitten toisesta huolta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin hirveältä kuin tämä kuulostaa, kannattaa jokaisen naisen lähteä siitä olettamuksesta, että mies pettää. Ihan kaikki ovat siihen kykeneväisiä ja lähes kaikki haluavaisia. Toki jotkut naisetkin pettävät, mutta silloin on yleensä kyse jonkin sortin persoonallisuushäiriöstä. Tunnen yhden narsistinaisen ja hän tekee tasan mitä huvittaa. Pokaa vaikka kavereidensa miehet, jos sattuu siinä onnistumaan. Miesten kohdalla persoonallisuushäiriö löytyy yleensä niiltä, jotka harrastavat systemaattista pettämistä. Eli pettävät mahdollisimman monen kanssa, kaikissa suhteissa. Pettäjät eivät ole kaikki todellakaan mitään pahoja poikia, josta tämän taipumuksen näkisi ulospäin.

Ei, vaan lähtökohtaisesti pitää luottaa siihen toiseen. Toki kannattaa pitää silmät auki mutta tuo oletus että mies pettää johtaa vain psykoottiseen kyttäämiseen, joka lopulta ajaa miehen vieraisiin.

Normaalia ja tervepäistä ei mikään "aja vieraisiin". Jos on rakkauteen ja välittämiseen perustuva suhde, niin sairaalloista mustasukkaisuutta, epäilyjä jne. ongelmaa voi hoitaa terapialla, keskustelemalla yms. Jos siltikään ei asia etene toivottuun suuntaan, niin ei auta kuin erota.

Samoin on lihomisen kanssa. Kyllä se pitää ottaa puheeksi, jos ei seksi enää suju kumppanin laardeja vatkatessa. Jokaisen keho on oma, mutta joillekin lihavuus ei ole mieleen. Tämä täytyy ymmärtää, kun puputtaa niitä grillimättöjä. Sairaudesta ei nyt kyse, kilpirauhasongelmat ja turvottavat lääkkeet yms yms ihan eri asia.

Tuntuu hölmöltä, kun miehet kertoilee täälläkin, että muija lihoi, niin aloin olla sellaisen ihanan hoikan blondin kanssa. Parempi se sille vaimollekin on, että tehdään asia selväksi, eikä mennä itse oikeutetulla tekosyyllä vieraisiin.

Tiedätkö mikä se vasta tuntuukin hölmöltä? Näin naisena lähdin suhteeseen miehen kanssa, joka ainakin kertoi harrastavansa liikuntaa säännöllisesti. Harrastusten piti olla yhteisiä. Kävi vaan niin, että hän harrastikin liikuntaa tasan sen ihastuksen tuomalla lisäenergialla ja kun suhde vakiintui alkoi ensimmäisenä ulkoliikuntaharrastukset olemaan vastentahtoisia, sitten jäi salikin lähes kokonaan pois. Usein halutaan kyllä mukaan lenkille tai hiihtämään, mutta sitten maristaan kun vauhti on liian kova tai matka liian pitkä. Salilla tullaan viereen höpisemään jatkuvasti, että omakin treeni häiriintyy. Mies kantaa kaupasta energiatiheää ruokaa, omat ruoatkin pitäisi olla kun ruokiin mies lisää aina reilusti voita, juustoa ja kermaa. Itse olen 164 cm pitkä, mies 187. Minä lihon, mies huonommista elämäntavoistaan huolimatta ei juuri kuin kasvata vain pientä vatsamakkaraa ja miestisuja.

Jos mies tulisi mulle valittamaan lihomisestani, voitaisi minun puolesta ensinnäkin molemmat vapauttaa itsemme etsimään mieluisempaa seuraa, eli pettämään ei tarvitse lähteä. Toiseksi tarjoaisin peiliä, parissakin eri mielessä.

No mun mielestä tuo tosiaan on ihmeellistä. Miksi ei voi itse harrastaa sitä rankempaa liikuntaa ja lähteä toisinaan toisen seuraksi kevyemmälle lenkille? Näin mun mies tekee, kun tietää, että en nauti mistään hikilenkeistä verenmaku suussa mennen, kuten hän itse tekee. Siis noin voittopuolisesti harrastaa liikuntaa itsekseen ja n. 1-3 viikossa, mikä mulle riittää ihan tarpeeksi, lähtee kevyelle lenkille mun kanssa. Yleensä siis niin, että käy salilla aamulla ja lähtee sitten töitten jälkeen mun kanssa lenkille.

Sama juttu ruuan kanssa: kumpikin ostaa ja syö mitä haluaa, toki jos miehelle joskus mun ruuat, kuten rasvaiset juustot, maistuu niin siitä vaan. Kumpikin toisaalta syö myös terveellistä ruokaa, kuten kasviksia, vihanneksia, hedelmiä, rasvatonta lihaa, kanaa, kalaa, joten ei ne kaupasta kannetut juustot ja mun lisäämät voit ja kermat kumpaakaan lihota.

Eli: kun ei pyri toisen kanssa mihinkään täydelliseen symbioosiin, vaan ymmärtää, että ollaan erilaisia ja kumpikin sitten tekee sitä, mitä tahtoo ja joskus yhdessä jotain, niin ei tosiaankaan tartte katsella peiliinkään.

Tottakai voi ja niin teenkin. Mulla on esim jäsenyys toiminnalliselle salille, miehellä ei, joten täällä käyn jo yksin. Kuitenkin työssäkäyvällä on rajallisesti aikaa, joten jos jotain haluaa tehdä yhdessä, niin sitten on tyydyttävä siihen lenkkiin jossa seisoskellaan heittelemässä koiralle dummya sen sijaan, että oikeasti tulisi hengästyttyä. Lisäksi olemme pyrkineet syömään perheenä yhdessä ja en todellakaan halua alkaa värkkäämään itselle omaa juustotonta makaronilaatikkoa tai leivittämätöntä kalaa silloin kun mies on jo ruoan valmistanut.

Pointti on se, että miehet aivan liian usein antavat itsestään sinkkuna hyvin aktiivista kuvaa liikunnallisina ja reippaina, mutta tuo linja ei arjessa kestä. Sitten roudaavat yhteiseen ruokakomeroon kaikenlaisia herkkuja, joita mättävät yhteisen leffaillan aikana ja kun nainen herkemmin lihoo huonojen ravintovalintojen ja liikkumattomuuden (ja sen molempia hyödyttävän hormonaalisen ehkäisyn!) seurauksena, on miehen ihan pakko lähteä pettämään kun ei sitten ilmeisesti halua lihonutta naistaan.

Kerro mulle syy miksi minä haluaisin edes elää jatkuvaa itsekuria vaativassa ympäristössä ihmisen kanssa, joka ei jaakaan yhteisiä harrastuksia kuten aluksi väitti? Miksi mun pitää olla siinä vierellä se joka kokee painetta aikatauluttaa ja jaksaa liikuntaharrastukset perheen hoitamisen ja kuormittavan työn päälle sekä pidättäytyä ottamasta ruokapöydässä tai leffan äärellä sitä minkä joku toinen on asettanut esille, vain jotta en lakkaisi miellyttämästä herran silmää? Voisiko hän ehkä itsekin tehdä jotain valintoja asian eteen, vaikken minä niin kovin tarkka hänen miestisseistään tai hupenevista hartioista olekaan?

Olen eri, mutta siis mitä tämä käytännössä sun mielestä tarkoittaa? Sitäkö, että teidän talossa ei näy herkkuja leffan äärellä vaan sen sijaan lähdetään salille? Vai että herkut on ainoastaan jotain porkkanaa ja muu vapaa-aika salilla? Mitä valintoja miehen siis pitää sun puolesta tehdä, ettet liho?

Ja huomautteleeko mies sun kiloista vai onko sekin omaa keksintöäsi?

Miten olisi kompromissi? Herkkuja juhlassa, arkena terveellinen ravinto. Ja kun on rakastuttu niiden liikuntaharrastusten parissa, niin jos vaikka jatkettaisi niitä?

Jos ainoa motivaatio liikkua ja syödä terveellisesti on ulkonäkö, eikä omansa koe niin hirveästi kärsivän vaikka repsahtaisi, niin voisiko sitä kumppanin ulkonäön säilymistä sitten vaikka käyttää motivaation lähteenä? Siis jos terveys ja fyysinen suorituskyky vielä kun ikää kertyy ei ole riittävä motivaation lähde..

Minä en ole hänen ulkonäöstään huomautellut, eikä se minua niin kiinnosta, mutta ryhdyin suhteeseen liikunnallisen miehen kanssa, koska se on ihan arjen energian ja yhteisen ajanvieton kannalta mulle tärkeä asia. Miehelle vain kumppanin ulkonäkö. Ja näitä kun lukee niin emme ole edes kovinkaan harvinainen tapaus, kummassakaan suhteessa.

Sitten pitäisi myös määritellä juhla ja arki. Jos oikeasti minulle mies sanoisi, että esim. ne rasvaiset juustot, joita rakastan, kuuluu vain jonnekin juhlapäiviin, eikä tavalliseen lauantaihin, niin kyllä ahdistaisi. Tai ylipäätään alkaisi määritellä sitä, mitä minä syön.

Oma kokemukseni parisuhteista kyllä on, että siinä kohtaa kun aletaan ns. toisen puolesta tehdä asioita, se ei ole kestävää. Siis olen todella tuo, jonka mies urheilee enemmän ja syö terveellisemmin kuin minä. Ei sillä mitään vaikutusta ole. En minä syö yhtään paremmin sen vuoksi, että hänellä on terveemmät tavat. Toisaalta ei minun juustoni saa häntä mässäilemään, eikä hän ole tehnyt siitä ongelmaa, että tapamme ovat erilaiset.

Ja myönnän: erittäin vaikeaa minun olisi hakea motivaatiota muuttaa näitä tapojani sen vuoksi, että mieheni ulkonäkö säilyisi. Suoraan sanottuna, se kuulostaa jopa vähän...kajahtaneelta. Että enpäs syökään tätä juustopalaa nyt lauantain leffailtana, että mies ei rupsahda.

Moni tekee kumppanin hyvinvoinnin eteen monenlaista, tai karsii tapoja joista kumppani ei niin perusta. Olen esim lopettanut tupakoinnin kumppanin toiveesta. Toisaalta kumppanini kestää sen että poltan viihteellä pari kertaa vuodessa tupakan tai kaksi, minun toiveestani. Ostan kumppanille vaatteita ja varailen parturiaikoja kun ei itse koskaan muista. En anna vain kulkea rääsyissä ja kasvattaa harakanpesää pään päälle ja lähde sitten vieraisiin kun ei toisen ulkonäkö enää miellytä. 

Tähänkin on niin helppo kommentoida, että jos ei toinen itse itsestään huolehdi ja siksi ei enää seksuaalisesti kiinnosta, niin eroa äläkä petä. Aika paljon enemmän vielä olisi sitten niitä eroja jos joka parisuhteessa odotettaisi aina sitä toisen ihan oma-aloitteista heräämistä esim hygieniasta huolehtimisessa ja sitten vaan ero vireille jos ei älyä. Parisuhde on yhteispeliä ja joskus joutuu itsekin vähän miettimään kuinka voin toista tukea jaksamaan huolehtia itsestään tai tästä yhteisestä parisuhteesta, eikä vaan odottaa, että toinen on aivan itsestään minun toiveideni mukainen ja jos joku päivä ei olekaan niin kantapäät vastakkain tai jos ei siihen riitä cojones niin vieraisiin sitten.

Jäi tarkoituksella kiinni eli antoi sängyssä vieressä makaavan naisystävän nähdä viestiketjun, joka ei jättänyt mitään epäselväksi. Pettäminen ja siitä kiinni jääminen oli tahallinen teko saada väkisin ero aikaan suhteessa josta eroaminen oli osoittautunut vaikeaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin hirveältä kuin tämä kuulostaa, kannattaa jokaisen naisen lähteä siitä olettamuksesta, että mies pettää. Ihan kaikki ovat siihen kykeneväisiä ja lähes kaikki haluavaisia. Toki jotkut naisetkin pettävät, mutta silloin on yleensä kyse jonkin sortin persoonallisuushäiriöstä. Tunnen yhden narsistinaisen ja hän tekee tasan mitä huvittaa. Pokaa vaikka kavereidensa miehet, jos sattuu siinä onnistumaan. Miesten kohdalla persoonallisuushäiriö löytyy yleensä niiltä, jotka harrastavat systemaattista pettämistä. Eli pettävät mahdollisimman monen kanssa, kaikissa suhteissa. Pettäjät eivät ole kaikki todellakaan mitään pahoja poikia, josta tämän taipumuksen näkisi ulospäin.

Ei, vaan lähtökohtaisesti pitää luottaa siihen toiseen. Toki kannattaa pitää silmät auki mutta tuo oletus että mies pettää johtaa vain psykoottiseen kyttäämiseen, joka lopulta ajaa miehen vieraisiin.

Normaalia ja tervepäistä ei mikään "aja vieraisiin". Jos on rakkauteen ja välittämiseen perustuva suhde, niin sairaalloista mustasukkaisuutta, epäilyjä jne. ongelmaa voi hoitaa terapialla, keskustelemalla yms. Jos siltikään ei asia etene toivottuun suuntaan, niin ei auta kuin erota.

Samoin on lihomisen kanssa. Kyllä se pitää ottaa puheeksi, jos ei seksi enää suju kumppanin laardeja vatkatessa. Jokaisen keho on oma, mutta joillekin lihavuus ei ole mieleen. Tämä täytyy ymmärtää, kun puputtaa niitä grillimättöjä. Sairaudesta ei nyt kyse, kilpirauhasongelmat ja turvottavat lääkkeet yms yms ihan eri asia.

Tuntuu hölmöltä, kun miehet kertoilee täälläkin, että muija lihoi, niin aloin olla sellaisen ihanan hoikan blondin kanssa. Parempi se sille vaimollekin on, että tehdään asia selväksi, eikä mennä itse oikeutetulla tekosyyllä vieraisiin.

Tiedätkö mikä se vasta tuntuukin hölmöltä? Näin naisena lähdin suhteeseen miehen kanssa, joka ainakin kertoi harrastavansa liikuntaa säännöllisesti. Harrastusten piti olla yhteisiä. Kävi vaan niin, että hän harrastikin liikuntaa tasan sen ihastuksen tuomalla lisäenergialla ja kun suhde vakiintui alkoi ensimmäisenä ulkoliikuntaharrastukset olemaan vastentahtoisia, sitten jäi salikin lähes kokonaan pois. Usein halutaan kyllä mukaan lenkille tai hiihtämään, mutta sitten maristaan kun vauhti on liian kova tai matka liian pitkä. Salilla tullaan viereen höpisemään jatkuvasti, että omakin treeni häiriintyy. Mies kantaa kaupasta energiatiheää ruokaa, omat ruoatkin pitäisi olla kun ruokiin mies lisää aina reilusti voita, juustoa ja kermaa. Itse olen 164 cm pitkä, mies 187. Minä lihon, mies huonommista elämäntavoistaan huolimatta ei juuri kuin kasvata vain pientä vatsamakkaraa ja miestisuja.

Jos mies tulisi mulle valittamaan lihomisestani, voitaisi minun puolesta ensinnäkin molemmat vapauttaa itsemme etsimään mieluisempaa seuraa, eli pettämään ei tarvitse lähteä. Toiseksi tarjoaisin peiliä, parissakin eri mielessä.

No mun mielestä tuo tosiaan on ihmeellistä. Miksi ei voi itse harrastaa sitä rankempaa liikuntaa ja lähteä toisinaan toisen seuraksi kevyemmälle lenkille? Näin mun mies tekee, kun tietää, että en nauti mistään hikilenkeistä verenmaku suussa mennen, kuten hän itse tekee. Siis noin voittopuolisesti harrastaa liikuntaa itsekseen ja n. 1-3 viikossa, mikä mulle riittää ihan tarpeeksi, lähtee kevyelle lenkille mun kanssa. Yleensä siis niin, että käy salilla aamulla ja lähtee sitten töitten jälkeen mun kanssa lenkille.

Sama juttu ruuan kanssa: kumpikin ostaa ja syö mitä haluaa, toki jos miehelle joskus mun ruuat, kuten rasvaiset juustot, maistuu niin siitä vaan. Kumpikin toisaalta syö myös terveellistä ruokaa, kuten kasviksia, vihanneksia, hedelmiä, rasvatonta lihaa, kanaa, kalaa, joten ei ne kaupasta kannetut juustot ja mun lisäämät voit ja kermat kumpaakaan lihota.

Eli: kun ei pyri toisen kanssa mihinkään täydelliseen symbioosiin, vaan ymmärtää, että ollaan erilaisia ja kumpikin sitten tekee sitä, mitä tahtoo ja joskus yhdessä jotain, niin ei tosiaankaan tartte katsella peiliinkään.

Tottakai voi ja niin teenkin. Mulla on esim jäsenyys toiminnalliselle salille, miehellä ei, joten täällä käyn jo yksin. Kuitenkin työssäkäyvällä on rajallisesti aikaa, joten jos jotain haluaa tehdä yhdessä, niin sitten on tyydyttävä siihen lenkkiin jossa seisoskellaan heittelemässä koiralle dummya sen sijaan, että oikeasti tulisi hengästyttyä. Lisäksi olemme pyrkineet syömään perheenä yhdessä ja en todellakaan halua alkaa värkkäämään itselle omaa juustotonta makaronilaatikkoa tai leivittämätöntä kalaa silloin kun mies on jo ruoan valmistanut.

Pointti on se, että miehet aivan liian usein antavat itsestään sinkkuna hyvin aktiivista kuvaa liikunnallisina ja reippaina, mutta tuo linja ei arjessa kestä. Sitten roudaavat yhteiseen ruokakomeroon kaikenlaisia herkkuja, joita mättävät yhteisen leffaillan aikana ja kun nainen herkemmin lihoo huonojen ravintovalintojen ja liikkumattomuuden (ja sen molempia hyödyttävän hormonaalisen ehkäisyn!) seurauksena, on miehen ihan pakko lähteä pettämään kun ei sitten ilmeisesti halua lihonutta naistaan.

Kerro mulle syy miksi minä haluaisin edes elää jatkuvaa itsekuria vaativassa ympäristössä ihmisen kanssa, joka ei jaakaan yhteisiä harrastuksia kuten aluksi väitti? Miksi mun pitää olla siinä vierellä se joka kokee painetta aikatauluttaa ja jaksaa liikuntaharrastukset perheen hoitamisen ja kuormittavan työn päälle sekä pidättäytyä ottamasta ruokapöydässä tai leffan äärellä sitä minkä joku toinen on asettanut esille, vain jotta en lakkaisi miellyttämästä herran silmää? Voisiko hän ehkä itsekin tehdä jotain valintoja asian eteen, vaikken minä niin kovin tarkka hänen miestisseistään tai hupenevista hartioista olekaan?

Olen eri, mutta siis mitä tämä käytännössä sun mielestä tarkoittaa? Sitäkö, että teidän talossa ei näy herkkuja leffan äärellä vaan sen sijaan lähdetään salille? Vai että herkut on ainoastaan jotain porkkanaa ja muu vapaa-aika salilla? Mitä valintoja miehen siis pitää sun puolesta tehdä, ettet liho?

Ja huomautteleeko mies sun kiloista vai onko sekin omaa keksintöäsi?

Miten olisi kompromissi? Herkkuja juhlassa, arkena terveellinen ravinto. Ja kun on rakastuttu niiden liikuntaharrastusten parissa, niin jos vaikka jatkettaisi niitä?

Jos ainoa motivaatio liikkua ja syödä terveellisesti on ulkonäkö, eikä omansa koe niin hirveästi kärsivän vaikka repsahtaisi, niin voisiko sitä kumppanin ulkonäön säilymistä sitten vaikka käyttää motivaation lähteenä? Siis jos terveys ja fyysinen suorituskyky vielä kun ikää kertyy ei ole riittävä motivaation lähde..

Minä en ole hänen ulkonäöstään huomautellut, eikä se minua niin kiinnosta, mutta ryhdyin suhteeseen liikunnallisen miehen kanssa, koska se on ihan arjen energian ja yhteisen ajanvieton kannalta mulle tärkeä asia. Miehelle vain kumppanin ulkonäkö. Ja näitä kun lukee niin emme ole edes kovinkaan harvinainen tapaus, kummassakaan suhteessa.

Sitten pitäisi myös määritellä juhla ja arki. Jos oikeasti minulle mies sanoisi, että esim. ne rasvaiset juustot, joita rakastan, kuuluu vain jonnekin juhlapäiviin, eikä tavalliseen lauantaihin, niin kyllä ahdistaisi. Tai ylipäätään alkaisi määritellä sitä, mitä minä syön.

Oma kokemukseni parisuhteista kyllä on, että siinä kohtaa kun aletaan ns. toisen puolesta tehdä asioita, se ei ole kestävää. Siis olen todella tuo, jonka mies urheilee enemmän ja syö terveellisemmin kuin minä. Ei sillä mitään vaikutusta ole. En minä syö yhtään paremmin sen vuoksi, että hänellä on terveemmät tavat. Toisaalta ei minun juustoni saa häntä mässäilemään, eikä hän ole tehnyt siitä ongelmaa, että tapamme ovat erilaiset.

Ja myönnän: erittäin vaikeaa minun olisi hakea motivaatiota muuttaa näitä tapojani sen vuoksi, että mieheni ulkonäkö säilyisi. Suoraan sanottuna, se kuulostaa jopa vähän...kajahtaneelta. Että enpäs syökään tätä juustopalaa nyt lauantain leffailtana, että mies ei rupsahda.

Moni tekee kumppanin hyvinvoinnin eteen monenlaista, tai karsii tapoja joista kumppani ei niin perusta. Olen esim lopettanut tupakoinnin kumppanin toiveesta. Toisaalta kumppanini kestää sen että poltan viihteellä pari kertaa vuodessa tupakan tai kaksi, minun toiveestani. Ostan kumppanille vaatteita ja varailen parturiaikoja kun ei itse koskaan muista. En anna vain kulkea rääsyissä ja kasvattaa harakanpesää pään päälle ja lähde sitten vieraisiin kun ei toisen ulkonäkö enää miellytä. 

Tähänkin on niin helppo kommentoida, että jos ei toinen itse itsestään huolehdi ja siksi ei enää seksuaalisesti kiinnosta, niin eroa äläkä petä. Aika paljon enemmän vielä olisi sitten niitä eroja jos joka parisuhteessa odotettaisi aina sitä toisen ihan oma-aloitteista heräämistä esim hygieniasta huolehtimisessa ja sitten vaan ero vireille jos ei älyä. Parisuhde on yhteispeliä ja joskus joutuu itsekin vähän miettimään kuinka voin toista tukea jaksamaan huolehtia itsestään tai tästä yhteisestä parisuhteesta, eikä vaan odottaa, että toinen on aivan itsestään minun toiveideni mukainen ja jos joku päivä ei olekaan niin kantapäät vastakkain tai jos ei siihen riitä cojones niin vieraisiin sitten.

Joopa, ihmiset arvostaa suhteessa eri asioita ja niiden tasapainottaminen etenkin suhteen arkistuessa on vaikeaakin välillä.

Itse arvostan ennen kaikkea sitä, että suhteessa molemmat ovat aikuisia ja ottavat vastuun itsestään ja mieliteoistaan sekä kommunikoi näistä aikuisella tavalla.

Myönnän, että itselleni olisi jumalaton turn off alkaa ostelemaan miehelle vaatteita tai tilailemaan parturia, hammaslääkäriä, jne. tai joutuisin miettimään hänen tukemistaan näissä arkisissa asioissa, jollei hänellä oikeasti olisi jotain terveydellistä syytä, miksi nämä eivät suju.  Näin juuri sen takia, että tuosta tulisi hyvin nopeasti nollasummapeli: mä huolehdin sun hygienista, niin huolehdi sä mun itsekurista/mikä nyt olisikaan asia sekä pettymys, jos toinen ei osaakaan/haluakaan huolehtia siitä, mitä olen hänelle sysäämässä.

Sen sijaan taas en ymmärrä kyllä sitä ollenkaan, että jos puolisollani on ei-toivottavia tapoja tai joku hänen tekemänsä ärsyttää paljon tai muuta, niin mitä siinä auttaisi pettäminen. Ihan samat tavathan sillä puolisolla olisi, vaikka minä makaisin jalkapallojoukkueen kanssa.

Ero siis tulee käsitykseni mukaan helpoiten juuri siitä, että ensin on yhteen mennessä tietyt odotukset, liitossa lisääntyy vastuullisuudet ja sitten jossain kohtaa toteaa, että hemmetti, mulla ei ole mitään siitä, mitä annettiin odottaa, ainoastaan tätä, mikä mua vastuuttaa. Siihen en tahdo mennä ja sen vuoksi ihan molemmat pitää ensin itsestään ja sitten toisesta huolta.

Eipä siinä sitten mitään. Lakkaan yrittämästä motivoida toista ja sen sijaan eroan. Sinkkuna on helpompi pitää omasta hyvinvoinnista huolta, eikä miehenkään tarvitse katsella enää kenenkään selluliitteja. 

Meistä tulee jälleen yksi ex pariskunta, jonka naisosapuoli hehkuu eron jälkeen ihan uutta energiaa ja hyvinvointia, hoikistuneena ja sosiaalisesti aktiivisena. Ja mies taas rapistuu ja syrjäytyy ankeassa sotkuisessa kämpässään yhtenä yksinäisenä vanhenevana miehenä muiden joukossa.

Tuskin palstailee, mutta omassa mielessään jakaa varmaan täälläkin niin monesti esitetyn ajatuksen siitä, että ex-muija, niin kuin ne kaikki yleensä, vaan lihoi suhteessa, mutta kyllä sitä sitten hoikistuttiin kun eron jälkeen piti lähteä uuden miehen metsästykseen. 

Olisikohan siihen muodonmuutokseen suhteessa ja jälleen suhteen päättyessä kenties jokin muukin syy kuin miehen metsästys, voisiko olla..?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin hirveältä kuin tämä kuulostaa, kannattaa jokaisen naisen lähteä siitä olettamuksesta, että mies pettää. Ihan kaikki ovat siihen kykeneväisiä ja lähes kaikki haluavaisia. Toki jotkut naisetkin pettävät, mutta silloin on yleensä kyse jonkin sortin persoonallisuushäiriöstä. Tunnen yhden narsistinaisen ja hän tekee tasan mitä huvittaa. Pokaa vaikka kavereidensa miehet, jos sattuu siinä onnistumaan. Miesten kohdalla persoonallisuushäiriö löytyy yleensä niiltä, jotka harrastavat systemaattista pettämistä. Eli pettävät mahdollisimman monen kanssa, kaikissa suhteissa. Pettäjät eivät ole kaikki todellakaan mitään pahoja poikia, josta tämän taipumuksen näkisi ulospäin.

Ei, vaan lähtökohtaisesti pitää luottaa siihen toiseen. Toki kannattaa pitää silmät auki mutta tuo oletus että mies pettää johtaa vain psykoottiseen kyttäämiseen, joka lopulta ajaa miehen vieraisiin.

Normaalia ja tervepäistä ei mikään "aja vieraisiin". Jos on rakkauteen ja välittämiseen perustuva suhde, niin sairaalloista mustasukkaisuutta, epäilyjä jne. ongelmaa voi hoitaa terapialla, keskustelemalla yms. Jos siltikään ei asia etene toivottuun suuntaan, niin ei auta kuin erota.

Samoin on lihomisen kanssa. Kyllä se pitää ottaa puheeksi, jos ei seksi enää suju kumppanin laardeja vatkatessa. Jokaisen keho on oma, mutta joillekin lihavuus ei ole mieleen. Tämä täytyy ymmärtää, kun puputtaa niitä grillimättöjä. Sairaudesta ei nyt kyse, kilpirauhasongelmat ja turvottavat lääkkeet yms yms ihan eri asia.

Tuntuu hölmöltä, kun miehet kertoilee täälläkin, että muija lihoi, niin aloin olla sellaisen ihanan hoikan blondin kanssa. Parempi se sille vaimollekin on, että tehdään asia selväksi, eikä mennä itse oikeutetulla tekosyyllä vieraisiin.

Tiedätkö mikä se vasta tuntuukin hölmöltä? Näin naisena lähdin suhteeseen miehen kanssa, joka ainakin kertoi harrastavansa liikuntaa säännöllisesti. Harrastusten piti olla yhteisiä. Kävi vaan niin, että hän harrastikin liikuntaa tasan sen ihastuksen tuomalla lisäenergialla ja kun suhde vakiintui alkoi ensimmäisenä ulkoliikuntaharrastukset olemaan vastentahtoisia, sitten jäi salikin lähes kokonaan pois. Usein halutaan kyllä mukaan lenkille tai hiihtämään, mutta sitten maristaan kun vauhti on liian kova tai matka liian pitkä. Salilla tullaan viereen höpisemään jatkuvasti, että omakin treeni häiriintyy. Mies kantaa kaupasta energiatiheää ruokaa, omat ruoatkin pitäisi olla kun ruokiin mies lisää aina reilusti voita, juustoa ja kermaa. Itse olen 164 cm pitkä, mies 187. Minä lihon, mies huonommista elämäntavoistaan huolimatta ei juuri kuin kasvata vain pientä vatsamakkaraa ja miestisuja.

Jos mies tulisi mulle valittamaan lihomisestani, voitaisi minun puolesta ensinnäkin molemmat vapauttaa itsemme etsimään mieluisempaa seuraa, eli pettämään ei tarvitse lähteä. Toiseksi tarjoaisin peiliä, parissakin eri mielessä.

No mun mielestä tuo tosiaan on ihmeellistä. Miksi ei voi itse harrastaa sitä rankempaa liikuntaa ja lähteä toisinaan toisen seuraksi kevyemmälle lenkille? Näin mun mies tekee, kun tietää, että en nauti mistään hikilenkeistä verenmaku suussa mennen, kuten hän itse tekee. Siis noin voittopuolisesti harrastaa liikuntaa itsekseen ja n. 1-3 viikossa, mikä mulle riittää ihan tarpeeksi, lähtee kevyelle lenkille mun kanssa. Yleensä siis niin, että käy salilla aamulla ja lähtee sitten töitten jälkeen mun kanssa lenkille.

Sama juttu ruuan kanssa: kumpikin ostaa ja syö mitä haluaa, toki jos miehelle joskus mun ruuat, kuten rasvaiset juustot, maistuu niin siitä vaan. Kumpikin toisaalta syö myös terveellistä ruokaa, kuten kasviksia, vihanneksia, hedelmiä, rasvatonta lihaa, kanaa, kalaa, joten ei ne kaupasta kannetut juustot ja mun lisäämät voit ja kermat kumpaakaan lihota.

Eli: kun ei pyri toisen kanssa mihinkään täydelliseen symbioosiin, vaan ymmärtää, että ollaan erilaisia ja kumpikin sitten tekee sitä, mitä tahtoo ja joskus yhdessä jotain, niin ei tosiaankaan tartte katsella peiliinkään.

Tottakai voi ja niin teenkin. Mulla on esim jäsenyys toiminnalliselle salille, miehellä ei, joten täällä käyn jo yksin. Kuitenkin työssäkäyvällä on rajallisesti aikaa, joten jos jotain haluaa tehdä yhdessä, niin sitten on tyydyttävä siihen lenkkiin jossa seisoskellaan heittelemässä koiralle dummya sen sijaan, että oikeasti tulisi hengästyttyä. Lisäksi olemme pyrkineet syömään perheenä yhdessä ja en todellakaan halua alkaa värkkäämään itselle omaa juustotonta makaronilaatikkoa tai leivittämätöntä kalaa silloin kun mies on jo ruoan valmistanut.

Pointti on se, että miehet aivan liian usein antavat itsestään sinkkuna hyvin aktiivista kuvaa liikunnallisina ja reippaina, mutta tuo linja ei arjessa kestä. Sitten roudaavat yhteiseen ruokakomeroon kaikenlaisia herkkuja, joita mättävät yhteisen leffaillan aikana ja kun nainen herkemmin lihoo huonojen ravintovalintojen ja liikkumattomuuden (ja sen molempia hyödyttävän hormonaalisen ehkäisyn!) seurauksena, on miehen ihan pakko lähteä pettämään kun ei sitten ilmeisesti halua lihonutta naistaan.

Kerro mulle syy miksi minä haluaisin edes elää jatkuvaa itsekuria vaativassa ympäristössä ihmisen kanssa, joka ei jaakaan yhteisiä harrastuksia kuten aluksi väitti? Miksi mun pitää olla siinä vierellä se joka kokee painetta aikatauluttaa ja jaksaa liikuntaharrastukset perheen hoitamisen ja kuormittavan työn päälle sekä pidättäytyä ottamasta ruokapöydässä tai leffan äärellä sitä minkä joku toinen on asettanut esille, vain jotta en lakkaisi miellyttämästä herran silmää? Voisiko hän ehkä itsekin tehdä jotain valintoja asian eteen, vaikken minä niin kovin tarkka hänen miestisseistään tai hupenevista hartioista olekaan?

No herranen aika, kuka sitä kuria sinulle sitten pitää, ellet sinä itse? Se taas, että haluat aikatauluttaa teidän liikuntaharrastuksia, joihin toisella ei ole mitään kiinnostusta, on myös omassa mielessäsi.

On aika inhimillistä, että ihmiset antavat rakastumispäissään itsestään paremman kuvan kuin millaiseksi sitten pidemmän päälle arjessa osoittautuu. On kiinnostuneempi toisen harrastuksista, myös niistä, jotka eivät jaksa pidemmän päälle napata. Muutoinkin elämäntilanteet ja sitä kautta kiinnostuksen kohteet vaihtelevat. Silloin on musta ihan ok todeta, että jää sinä kotiin kattomaan netflixiä kun minä lähden tavoitteelliselle salille.

Ja ehkä asetat kysymyksen myös toisin päin: pitäisikö toisen syödä juustotonta makaroonilaatikkoa ja leivittämätöntä kalaa sen vuoksi, että sinä olet häntä lihovampaa tyyppiä?

Mutta missään nimessä sun ei tarvitse elää missään ympäristössä, missä et viihdy. Nyt vaan suoraan sanottuna vierestä vaikuttaa, että pyrit määrittelemään sen viihtyisän ympäristön aika ankeaksi ja juuri sellaiseksi, joka sulle sopii. Kun siellä ei toinen saakaan elää kuten haluaa, koska sulla ei ole itsekuria olla syömättä tai harrastamatta liikuntaa, ellei toinen siinä vieressä tee koko ajan samaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin hirveältä kuin tämä kuulostaa, kannattaa jokaisen naisen lähteä siitä olettamuksesta, että mies pettää. Ihan kaikki ovat siihen kykeneväisiä ja lähes kaikki haluavaisia. Toki jotkut naisetkin pettävät, mutta silloin on yleensä kyse jonkin sortin persoonallisuushäiriöstä. Tunnen yhden narsistinaisen ja hän tekee tasan mitä huvittaa. Pokaa vaikka kavereidensa miehet, jos sattuu siinä onnistumaan. Miesten kohdalla persoonallisuushäiriö löytyy yleensä niiltä, jotka harrastavat systemaattista pettämistä. Eli pettävät mahdollisimman monen kanssa, kaikissa suhteissa. Pettäjät eivät ole kaikki todellakaan mitään pahoja poikia, josta tämän taipumuksen näkisi ulospäin.

Ei, vaan lähtökohtaisesti pitää luottaa siihen toiseen. Toki kannattaa pitää silmät auki mutta tuo oletus että mies pettää johtaa vain psykoottiseen kyttäämiseen, joka lopulta ajaa miehen vieraisiin.

Normaalia ja tervepäistä ei mikään "aja vieraisiin". Jos on rakkauteen ja välittämiseen perustuva suhde, niin sairaalloista mustasukkaisuutta, epäilyjä jne. ongelmaa voi hoitaa terapialla, keskustelemalla yms. Jos siltikään ei asia etene toivottuun suuntaan, niin ei auta kuin erota.

Samoin on lihomisen kanssa. Kyllä se pitää ottaa puheeksi, jos ei seksi enää suju kumppanin laardeja vatkatessa. Jokaisen keho on oma, mutta joillekin lihavuus ei ole mieleen. Tämä täytyy ymmärtää, kun puputtaa niitä grillimättöjä. Sairaudesta ei nyt kyse, kilpirauhasongelmat ja turvottavat lääkkeet yms yms ihan eri asia.

Tuntuu hölmöltä, kun miehet kertoilee täälläkin, että muija lihoi, niin aloin olla sellaisen ihanan hoikan blondin kanssa. Parempi se sille vaimollekin on, että tehdään asia selväksi, eikä mennä itse oikeutetulla tekosyyllä vieraisiin.

Tiedätkö mikä se vasta tuntuukin hölmöltä? Näin naisena lähdin suhteeseen miehen kanssa, joka ainakin kertoi harrastavansa liikuntaa säännöllisesti. Harrastusten piti olla yhteisiä. Kävi vaan niin, että hän harrastikin liikuntaa tasan sen ihastuksen tuomalla lisäenergialla ja kun suhde vakiintui alkoi ensimmäisenä ulkoliikuntaharrastukset olemaan vastentahtoisia, sitten jäi salikin lähes kokonaan pois. Usein halutaan kyllä mukaan lenkille tai hiihtämään, mutta sitten maristaan kun vauhti on liian kova tai matka liian pitkä. Salilla tullaan viereen höpisemään jatkuvasti, että omakin treeni häiriintyy. Mies kantaa kaupasta energiatiheää ruokaa, omat ruoatkin pitäisi olla kun ruokiin mies lisää aina reilusti voita, juustoa ja kermaa. Itse olen 164 cm pitkä, mies 187. Minä lihon, mies huonommista elämäntavoistaan huolimatta ei juuri kuin kasvata vain pientä vatsamakkaraa ja miestisuja.

Jos mies tulisi mulle valittamaan lihomisestani, voitaisi minun puolesta ensinnäkin molemmat vapauttaa itsemme etsimään mieluisempaa seuraa, eli pettämään ei tarvitse lähteä. Toiseksi tarjoaisin peiliä, parissakin eri mielessä.

No mun mielestä tuo tosiaan on ihmeellistä. Miksi ei voi itse harrastaa sitä rankempaa liikuntaa ja lähteä toisinaan toisen seuraksi kevyemmälle lenkille? Näin mun mies tekee, kun tietää, että en nauti mistään hikilenkeistä verenmaku suussa mennen, kuten hän itse tekee. Siis noin voittopuolisesti harrastaa liikuntaa itsekseen ja n. 1-3 viikossa, mikä mulle riittää ihan tarpeeksi, lähtee kevyelle lenkille mun kanssa. Yleensä siis niin, että käy salilla aamulla ja lähtee sitten töitten jälkeen mun kanssa lenkille.

Sama juttu ruuan kanssa: kumpikin ostaa ja syö mitä haluaa, toki jos miehelle joskus mun ruuat, kuten rasvaiset juustot, maistuu niin siitä vaan. Kumpikin toisaalta syö myös terveellistä ruokaa, kuten kasviksia, vihanneksia, hedelmiä, rasvatonta lihaa, kanaa, kalaa, joten ei ne kaupasta kannetut juustot ja mun lisäämät voit ja kermat kumpaakaan lihota.

Eli: kun ei pyri toisen kanssa mihinkään täydelliseen symbioosiin, vaan ymmärtää, että ollaan erilaisia ja kumpikin sitten tekee sitä, mitä tahtoo ja joskus yhdessä jotain, niin ei tosiaankaan tartte katsella peiliinkään.

Tottakai voi ja niin teenkin. Mulla on esim jäsenyys toiminnalliselle salille, miehellä ei, joten täällä käyn jo yksin. Kuitenkin työssäkäyvällä on rajallisesti aikaa, joten jos jotain haluaa tehdä yhdessä, niin sitten on tyydyttävä siihen lenkkiin jossa seisoskellaan heittelemässä koiralle dummya sen sijaan, että oikeasti tulisi hengästyttyä. Lisäksi olemme pyrkineet syömään perheenä yhdessä ja en todellakaan halua alkaa värkkäämään itselle omaa juustotonta makaronilaatikkoa tai leivittämätöntä kalaa silloin kun mies on jo ruoan valmistanut.

Pointti on se, että miehet aivan liian usein antavat itsestään sinkkuna hyvin aktiivista kuvaa liikunnallisina ja reippaina, mutta tuo linja ei arjessa kestä. Sitten roudaavat yhteiseen ruokakomeroon kaikenlaisia herkkuja, joita mättävät yhteisen leffaillan aikana ja kun nainen herkemmin lihoo huonojen ravintovalintojen ja liikkumattomuuden (ja sen molempia hyödyttävän hormonaalisen ehkäisyn!) seurauksena, on miehen ihan pakko lähteä pettämään kun ei sitten ilmeisesti halua lihonutta naistaan.

Kerro mulle syy miksi minä haluaisin edes elää jatkuvaa itsekuria vaativassa ympäristössä ihmisen kanssa, joka ei jaakaan yhteisiä harrastuksia kuten aluksi väitti? Miksi mun pitää olla siinä vierellä se joka kokee painetta aikatauluttaa ja jaksaa liikuntaharrastukset perheen hoitamisen ja kuormittavan työn päälle sekä pidättäytyä ottamasta ruokapöydässä tai leffan äärellä sitä minkä joku toinen on asettanut esille, vain jotta en lakkaisi miellyttämästä herran silmää? Voisiko hän ehkä itsekin tehdä jotain valintoja asian eteen, vaikken minä niin kovin tarkka hänen miestisseistään tai hupenevista hartioista olekaan?

Olen eri, mutta siis mitä tämä käytännössä sun mielestä tarkoittaa? Sitäkö, että teidän talossa ei näy herkkuja leffan äärellä vaan sen sijaan lähdetään salille? Vai että herkut on ainoastaan jotain porkkanaa ja muu vapaa-aika salilla? Mitä valintoja miehen siis pitää sun puolesta tehdä, ettet liho?

Ja huomautteleeko mies sun kiloista vai onko sekin omaa keksintöäsi?

Miten olisi kompromissi? Herkkuja juhlassa, arkena terveellinen ravinto. Ja kun on rakastuttu niiden liikuntaharrastusten parissa, niin jos vaikka jatkettaisi niitä?

Jos ainoa motivaatio liikkua ja syödä terveellisesti on ulkonäkö, eikä omansa koe niin hirveästi kärsivän vaikka repsahtaisi, niin voisiko sitä kumppanin ulkonäön säilymistä sitten vaikka käyttää motivaation lähteenä? Siis jos terveys ja fyysinen suorituskyky vielä kun ikää kertyy ei ole riittävä motivaation lähde..

Minä en ole hänen ulkonäöstään huomautellut, eikä se minua niin kiinnosta, mutta ryhdyin suhteeseen liikunnallisen miehen kanssa, koska se on ihan arjen energian ja yhteisen ajanvieton kannalta mulle tärkeä asia. Miehelle vain kumppanin ulkonäkö. Ja näitä kun lukee niin emme ole edes kovinkaan harvinainen tapaus, kummassakaan suhteessa.

Sitten pitäisi myös määritellä juhla ja arki. Jos oikeasti minulle mies sanoisi, että esim. ne rasvaiset juustot, joita rakastan, kuuluu vain jonnekin juhlapäiviin, eikä tavalliseen lauantaihin, niin kyllä ahdistaisi. Tai ylipäätään alkaisi määritellä sitä, mitä minä syön.

Oma kokemukseni parisuhteista kyllä on, että siinä kohtaa kun aletaan ns. toisen puolesta tehdä asioita, se ei ole kestävää. Siis olen todella tuo, jonka mies urheilee enemmän ja syö terveellisemmin kuin minä. Ei sillä mitään vaikutusta ole. En minä syö yhtään paremmin sen vuoksi, että hänellä on terveemmät tavat. Toisaalta ei minun juustoni saa häntä mässäilemään, eikä hän ole tehnyt siitä ongelmaa, että tapamme ovat erilaiset.

Ja myönnän: erittäin vaikeaa minun olisi hakea motivaatiota muuttaa näitä tapojani sen vuoksi, että mieheni ulkonäkö säilyisi. Suoraan sanottuna, se kuulostaa jopa vähän...kajahtaneelta. Että enpäs syökään tätä juustopalaa nyt lauantain leffailtana, että mies ei rupsahda.

Moni tekee kumppanin hyvinvoinnin eteen monenlaista, tai karsii tapoja joista kumppani ei niin perusta. Olen esim lopettanut tupakoinnin kumppanin toiveesta. Toisaalta kumppanini kestää sen että poltan viihteellä pari kertaa vuodessa tupakan tai kaksi, minun toiveestani. Ostan kumppanille vaatteita ja varailen parturiaikoja kun ei itse koskaan muista. En anna vain kulkea rääsyissä ja kasvattaa harakanpesää pään päälle ja lähde sitten vieraisiin kun ei toisen ulkonäkö enää miellytä. 

Tähänkin on niin helppo kommentoida, että jos ei toinen itse itsestään huolehdi ja siksi ei enää seksuaalisesti kiinnosta, niin eroa äläkä petä. Aika paljon enemmän vielä olisi sitten niitä eroja jos joka parisuhteessa odotettaisi aina sitä toisen ihan oma-aloitteista heräämistä esim hygieniasta huolehtimisessa ja sitten vaan ero vireille jos ei älyä. Parisuhde on yhteispeliä ja joskus joutuu itsekin vähän miettimään kuinka voin toista tukea jaksamaan huolehtia itsestään tai tästä yhteisestä parisuhteesta, eikä vaan odottaa, että toinen on aivan itsestään minun toiveideni mukainen ja jos joku päivä ei olekaan niin kantapäät vastakkain tai jos ei siihen riitä cojones niin vieraisiin sitten.

Joopa, ihmiset arvostaa suhteessa eri asioita ja niiden tasapainottaminen etenkin suhteen arkistuessa on vaikeaakin välillä.

Itse arvostan ennen kaikkea sitä, että suhteessa molemmat ovat aikuisia ja ottavat vastuun itsestään ja mieliteoistaan sekä kommunikoi näistä aikuisella tavalla.

Myönnän, että itselleni olisi jumalaton turn off alkaa ostelemaan miehelle vaatteita tai tilailemaan parturia, hammaslääkäriä, jne. tai joutuisin miettimään hänen tukemistaan näissä arkisissa asioissa, jollei hänellä oikeasti olisi jotain terveydellistä syytä, miksi nämä eivät suju.  Näin juuri sen takia, että tuosta tulisi hyvin nopeasti nollasummapeli: mä huolehdin sun hygienista, niin huolehdi sä mun itsekurista/mikä nyt olisikaan asia sekä pettymys, jos toinen ei osaakaan/haluakaan huolehtia siitä, mitä olen hänelle sysäämässä.

Sen sijaan taas en ymmärrä kyllä sitä ollenkaan, että jos puolisollani on ei-toivottavia tapoja tai joku hänen tekemänsä ärsyttää paljon tai muuta, niin mitä siinä auttaisi pettäminen. Ihan samat tavathan sillä puolisolla olisi, vaikka minä makaisin jalkapallojoukkueen kanssa.

Ero siis tulee käsitykseni mukaan helpoiten juuri siitä, että ensin on yhteen mennessä tietyt odotukset, liitossa lisääntyy vastuullisuudet ja sitten jossain kohtaa toteaa, että hemmetti, mulla ei ole mitään siitä, mitä annettiin odottaa, ainoastaan tätä, mikä mua vastuuttaa. Siihen en tahdo mennä ja sen vuoksi ihan molemmat pitää ensin itsestään ja sitten toisesta huolta.

Eipä siinä sitten mitään. Lakkaan yrittämästä motivoida toista ja sen sijaan eroan. Sinkkuna on helpompi pitää omasta hyvinvoinnista huolta, eikä miehenkään tarvitse katsella enää kenenkään selluliitteja. 

Meistä tulee jälleen yksi ex pariskunta, jonka naisosapuoli hehkuu eron jälkeen ihan uutta energiaa ja hyvinvointia, hoikistuneena ja sosiaalisesti aktiivisena. Ja mies taas rapistuu ja syrjäytyy ankeassa sotkuisessa kämpässään yhtenä yksinäisenä vanhenevana miehenä muiden joukossa.

Tuskin palstailee, mutta omassa mielessään jakaa varmaan täälläkin niin monesti esitetyn ajatuksen siitä, että ex-muija, niin kuin ne kaikki yleensä, vaan lihoi suhteessa, mutta kyllä sitä sitten hoikistuttiin kun eron jälkeen piti lähteä uuden miehen metsästykseen. 

Olisikohan siihen muodonmuutokseen suhteessa ja jälleen suhteen päättyessä kenties jokin muukin syy kuin miehen metsästys, voisiko olla..?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin hirveältä kuin tämä kuulostaa, kannattaa jokaisen naisen lähteä siitä olettamuksesta, että mies pettää. Ihan kaikki ovat siihen kykeneväisiä ja lähes kaikki haluavaisia. Toki jotkut naisetkin pettävät, mutta silloin on yleensä kyse jonkin sortin persoonallisuushäiriöstä. Tunnen yhden narsistinaisen ja hän tekee tasan mitä huvittaa. Pokaa vaikka kavereidensa miehet, jos sattuu siinä onnistumaan. Miesten kohdalla persoonallisuushäiriö löytyy yleensä niiltä, jotka harrastavat systemaattista pettämistä. Eli pettävät mahdollisimman monen kanssa, kaikissa suhteissa. Pettäjät eivät ole kaikki todellakaan mitään pahoja poikia, josta tämän taipumuksen näkisi ulospäin.

Ei, vaan lähtökohtaisesti pitää luottaa siihen toiseen. Toki kannattaa pitää silmät auki mutta tuo oletus että mies pettää johtaa vain psykoottiseen kyttäämiseen, joka lopulta ajaa miehen vieraisiin.

Normaalia ja tervepäistä ei mikään "aja vieraisiin". Jos on rakkauteen ja välittämiseen perustuva suhde, niin sairaalloista mustasukkaisuutta, epäilyjä jne. ongelmaa voi hoitaa terapialla, keskustelemalla yms. Jos siltikään ei asia etene toivottuun suuntaan, niin ei auta kuin erota.

Samoin on lihomisen kanssa. Kyllä se pitää ottaa puheeksi, jos ei seksi enää suju kumppanin laardeja vatkatessa. Jokaisen keho on oma, mutta joillekin lihavuus ei ole mieleen. Tämä täytyy ymmärtää, kun puputtaa niitä grillimättöjä. Sairaudesta ei nyt kyse, kilpirauhasongelmat ja turvottavat lääkkeet yms yms ihan eri asia.

Tuntuu hölmöltä, kun miehet kertoilee täälläkin, että muija lihoi, niin aloin olla sellaisen ihanan hoikan blondin kanssa. Parempi se sille vaimollekin on, että tehdään asia selväksi, eikä mennä itse oikeutetulla tekosyyllä vieraisiin.

Tiedätkö mikä se vasta tuntuukin hölmöltä? Näin naisena lähdin suhteeseen miehen kanssa, joka ainakin kertoi harrastavansa liikuntaa säännöllisesti. Harrastusten piti olla yhteisiä. Kävi vaan niin, että hän harrastikin liikuntaa tasan sen ihastuksen tuomalla lisäenergialla ja kun suhde vakiintui alkoi ensimmäisenä ulkoliikuntaharrastukset olemaan vastentahtoisia, sitten jäi salikin lähes kokonaan pois. Usein halutaan kyllä mukaan lenkille tai hiihtämään, mutta sitten maristaan kun vauhti on liian kova tai matka liian pitkä. Salilla tullaan viereen höpisemään jatkuvasti, että omakin treeni häiriintyy. Mies kantaa kaupasta energiatiheää ruokaa, omat ruoatkin pitäisi olla kun ruokiin mies lisää aina reilusti voita, juustoa ja kermaa. Itse olen 164 cm pitkä, mies 187. Minä lihon, mies huonommista elämäntavoistaan huolimatta ei juuri kuin kasvata vain pientä vatsamakkaraa ja miestisuja.

Jos mies tulisi mulle valittamaan lihomisestani, voitaisi minun puolesta ensinnäkin molemmat vapauttaa itsemme etsimään mieluisempaa seuraa, eli pettämään ei tarvitse lähteä. Toiseksi tarjoaisin peiliä, parissakin eri mielessä.

No mun mielestä tuo tosiaan on ihmeellistä. Miksi ei voi itse harrastaa sitä rankempaa liikuntaa ja lähteä toisinaan toisen seuraksi kevyemmälle lenkille? Näin mun mies tekee, kun tietää, että en nauti mistään hikilenkeistä verenmaku suussa mennen, kuten hän itse tekee. Siis noin voittopuolisesti harrastaa liikuntaa itsekseen ja n. 1-3 viikossa, mikä mulle riittää ihan tarpeeksi, lähtee kevyelle lenkille mun kanssa. Yleensä siis niin, että käy salilla aamulla ja lähtee sitten töitten jälkeen mun kanssa lenkille.

Sama juttu ruuan kanssa: kumpikin ostaa ja syö mitä haluaa, toki jos miehelle joskus mun ruuat, kuten rasvaiset juustot, maistuu niin siitä vaan. Kumpikin toisaalta syö myös terveellistä ruokaa, kuten kasviksia, vihanneksia, hedelmiä, rasvatonta lihaa, kanaa, kalaa, joten ei ne kaupasta kannetut juustot ja mun lisäämät voit ja kermat kumpaakaan lihota.

Eli: kun ei pyri toisen kanssa mihinkään täydelliseen symbioosiin, vaan ymmärtää, että ollaan erilaisia ja kumpikin sitten tekee sitä, mitä tahtoo ja joskus yhdessä jotain, niin ei tosiaankaan tartte katsella peiliinkään.

Tottakai voi ja niin teenkin. Mulla on esim jäsenyys toiminnalliselle salille, miehellä ei, joten täällä käyn jo yksin. Kuitenkin työssäkäyvällä on rajallisesti aikaa, joten jos jotain haluaa tehdä yhdessä, niin sitten on tyydyttävä siihen lenkkiin jossa seisoskellaan heittelemässä koiralle dummya sen sijaan, että oikeasti tulisi hengästyttyä. Lisäksi olemme pyrkineet syömään perheenä yhdessä ja en todellakaan halua alkaa värkkäämään itselle omaa juustotonta makaronilaatikkoa tai leivittämätöntä kalaa silloin kun mies on jo ruoan valmistanut.

Pointti on se, että miehet aivan liian usein antavat itsestään sinkkuna hyvin aktiivista kuvaa liikunnallisina ja reippaina, mutta tuo linja ei arjessa kestä. Sitten roudaavat yhteiseen ruokakomeroon kaikenlaisia herkkuja, joita mättävät yhteisen leffaillan aikana ja kun nainen herkemmin lihoo huonojen ravintovalintojen ja liikkumattomuuden (ja sen molempia hyödyttävän hormonaalisen ehkäisyn!) seurauksena, on miehen ihan pakko lähteä pettämään kun ei sitten ilmeisesti halua lihonutta naistaan.

Kerro mulle syy miksi minä haluaisin edes elää jatkuvaa itsekuria vaativassa ympäristössä ihmisen kanssa, joka ei jaakaan yhteisiä harrastuksia kuten aluksi väitti? Miksi mun pitää olla siinä vierellä se joka kokee painetta aikatauluttaa ja jaksaa liikuntaharrastukset perheen hoitamisen ja kuormittavan työn päälle sekä pidättäytyä ottamasta ruokapöydässä tai leffan äärellä sitä minkä joku toinen on asettanut esille, vain jotta en lakkaisi miellyttämästä herran silmää? Voisiko hän ehkä itsekin tehdä jotain valintoja asian eteen, vaikken minä niin kovin tarkka hänen miestisseistään tai hupenevista hartioista olekaan?

Olen eri, mutta siis mitä tämä käytännössä sun mielestä tarkoittaa? Sitäkö, että teidän talossa ei näy herkkuja leffan äärellä vaan sen sijaan lähdetään salille? Vai että herkut on ainoastaan jotain porkkanaa ja muu vapaa-aika salilla? Mitä valintoja miehen siis pitää sun puolesta tehdä, ettet liho?

Ja huomautteleeko mies sun kiloista vai onko sekin omaa keksintöäsi?

Miten olisi kompromissi? Herkkuja juhlassa, arkena terveellinen ravinto. Ja kun on rakastuttu niiden liikuntaharrastusten parissa, niin jos vaikka jatkettaisi niitä?

Jos ainoa motivaatio liikkua ja syödä terveellisesti on ulkonäkö, eikä omansa koe niin hirveästi kärsivän vaikka repsahtaisi, niin voisiko sitä kumppanin ulkonäön säilymistä sitten vaikka käyttää motivaation lähteenä? Siis jos terveys ja fyysinen suorituskyky vielä kun ikää kertyy ei ole riittävä motivaation lähde..

Minä en ole hänen ulkonäöstään huomautellut, eikä se minua niin kiinnosta, mutta ryhdyin suhteeseen liikunnallisen miehen kanssa, koska se on ihan arjen energian ja yhteisen ajanvieton kannalta mulle tärkeä asia. Miehelle vain kumppanin ulkonäkö. Ja näitä kun lukee niin emme ole edes kovinkaan harvinainen tapaus, kummassakaan suhteessa.

Sitten pitäisi myös määritellä juhla ja arki. Jos oikeasti minulle mies sanoisi, että esim. ne rasvaiset juustot, joita rakastan, kuuluu vain jonnekin juhlapäiviin, eikä tavalliseen lauantaihin, niin kyllä ahdistaisi. Tai ylipäätään alkaisi määritellä sitä, mitä minä syön.

Oma kokemukseni parisuhteista kyllä on, että siinä kohtaa kun aletaan ns. toisen puolesta tehdä asioita, se ei ole kestävää. Siis olen todella tuo, jonka mies urheilee enemmän ja syö terveellisemmin kuin minä. Ei sillä mitään vaikutusta ole. En minä syö yhtään paremmin sen vuoksi, että hänellä on terveemmät tavat. Toisaalta ei minun juustoni saa häntä mässäilemään, eikä hän ole tehnyt siitä ongelmaa, että tapamme ovat erilaiset.

Ja myönnän: erittäin vaikeaa minun olisi hakea motivaatiota muuttaa näitä tapojani sen vuoksi, että mieheni ulkonäkö säilyisi. Suoraan sanottuna, se kuulostaa jopa vähän...kajahtaneelta. Että enpäs syökään tätä juustopalaa nyt lauantain leffailtana, että mies ei rupsahda.

Moni tekee kumppanin hyvinvoinnin eteen monenlaista, tai karsii tapoja joista kumppani ei niin perusta. Olen esim lopettanut tupakoinnin kumppanin toiveesta. Toisaalta kumppanini kestää sen että poltan viihteellä pari kertaa vuodessa tupakan tai kaksi, minun toiveestani. Ostan kumppanille vaatteita ja varailen parturiaikoja kun ei itse koskaan muista. En anna vain kulkea rääsyissä ja kasvattaa harakanpesää pään päälle ja lähde sitten vieraisiin kun ei toisen ulkonäkö enää miellytä. 

Tähänkin on niin helppo kommentoida, että jos ei toinen itse itsestään huolehdi ja siksi ei enää seksuaalisesti kiinnosta, niin eroa äläkä petä. Aika paljon enemmän vielä olisi sitten niitä eroja jos joka parisuhteessa odotettaisi aina sitä toisen ihan oma-aloitteista heräämistä esim hygieniasta huolehtimisessa ja sitten vaan ero vireille jos ei älyä. Parisuhde on yhteispeliä ja joskus joutuu itsekin vähän miettimään kuinka voin toista tukea jaksamaan huolehtia itsestään tai tästä yhteisestä parisuhteesta, eikä vaan odottaa, että toinen on aivan itsestään minun toiveideni mukainen ja jos joku päivä ei olekaan niin kantapäät vastakkain tai jos ei siihen riitä cojones niin vieraisiin sitten.

Joopa, ihmiset arvostaa suhteessa eri asioita ja niiden tasapainottaminen etenkin suhteen arkistuessa on vaikeaakin välillä.

Itse arvostan ennen kaikkea sitä, että suhteessa molemmat ovat aikuisia ja ottavat vastuun itsestään ja mieliteoistaan sekä kommunikoi näistä aikuisella tavalla.

Myönnän, että itselleni olisi jumalaton turn off alkaa ostelemaan miehelle vaatteita tai tilailemaan parturia, hammaslääkäriä, jne. tai joutuisin miettimään hänen tukemistaan näissä arkisissa asioissa, jollei hänellä oikeasti olisi jotain terveydellistä syytä, miksi nämä eivät suju.  Näin juuri sen takia, että tuosta tulisi hyvin nopeasti nollasummapeli: mä huolehdin sun hygienista, niin huolehdi sä mun itsekurista/mikä nyt olisikaan asia sekä pettymys, jos toinen ei osaakaan/haluakaan huolehtia siitä, mitä olen hänelle sysäämässä.

Sen sijaan taas en ymmärrä kyllä sitä ollenkaan, että jos puolisollani on ei-toivottavia tapoja tai joku hänen tekemänsä ärsyttää paljon tai muuta, niin mitä siinä auttaisi pettäminen. Ihan samat tavathan sillä puolisolla olisi, vaikka minä makaisin jalkapallojoukkueen kanssa.

Ero siis tulee käsitykseni mukaan helpoiten juuri siitä, että ensin on yhteen mennessä tietyt odotukset, liitossa lisääntyy vastuullisuudet ja sitten jossain kohtaa toteaa, että hemmetti, mulla ei ole mitään siitä, mitä annettiin odottaa, ainoastaan tätä, mikä mua vastuuttaa. Siihen en tahdo mennä ja sen vuoksi ihan molemmat pitää ensin itsestään ja sitten toisesta huolta.

Eipä siinä sitten mitään. Lakkaan yrittämästä motivoida toista ja sen sijaan eroan. Sinkkuna on helpompi pitää omasta hyvinvoinnista huolta, eikä miehenkään tarvitse katsella enää kenenkään selluliitteja. 

Meistä tulee jälleen yksi ex pariskunta, jonka naisosapuoli hehkuu eron jälkeen ihan uutta energiaa ja hyvinvointia, hoikistuneena ja sosiaalisesti aktiivisena. Ja mies taas rapistuu ja syrjäytyy ankeassa sotkuisessa kämpässään yhtenä yksinäisenä vanhenevana miehenä muiden joukossa.

Tuskin palstailee, mutta omassa mielessään jakaa varmaan täälläkin niin monesti esitetyn ajatuksen siitä, että ex-muija, niin kuin ne kaikki yleensä, vaan lihoi suhteessa, mutta kyllä sitä sitten hoikistuttiin kun eron jälkeen piti lähteä uuden miehen metsästykseen. 

Olisikohan siihen muodonmuutokseen suhteessa ja jälleen suhteen päättyessä kenties jokin muukin syy kuin miehen metsästys, voisiko olla..?

Kyllä eroaminen kannattaa. Selvästi olet jo katkeroitunut, kun joudut vastaamaan kaikesta, yhteisestä kodista ja jopa miehen hygienistä. Sen päälle kituutat herkuttomalla ruokavaliolla miestä miellyttääksesi.

Mutta pidä kiirettä: voi olla, että miehellä on jo katselmuksessa nainen, joka ei nipota jokaisesta suupalasta eikä komenna viikkovälein parturiin, vaan nauttii miehen kanssa leppoisammasta elämästä.

Sieltä tulee se, mitä täällä myös jaetaan paljon: jätti minut paljon huonomman näköisen naisen vuoksi, vaikka olen hoikka ja itsestäni huoltapitävä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin hirveältä kuin tämä kuulostaa, kannattaa jokaisen naisen lähteä siitä olettamuksesta, että mies pettää. Ihan kaikki ovat siihen kykeneväisiä ja lähes kaikki haluavaisia. Toki jotkut naisetkin pettävät, mutta silloin on yleensä kyse jonkin sortin persoonallisuushäiriöstä. Tunnen yhden narsistinaisen ja hän tekee tasan mitä huvittaa. Pokaa vaikka kavereidensa miehet, jos sattuu siinä onnistumaan. Miesten kohdalla persoonallisuushäiriö löytyy yleensä niiltä, jotka harrastavat systemaattista pettämistä. Eli pettävät mahdollisimman monen kanssa, kaikissa suhteissa. Pettäjät eivät ole kaikki todellakaan mitään pahoja poikia, josta tämän taipumuksen näkisi ulospäin.

Ei, vaan lähtökohtaisesti pitää luottaa siihen toiseen. Toki kannattaa pitää silmät auki mutta tuo oletus että mies pettää johtaa vain psykoottiseen kyttäämiseen, joka lopulta ajaa miehen vieraisiin.

Normaalia ja tervepäistä ei mikään "aja vieraisiin". Jos on rakkauteen ja välittämiseen perustuva suhde, niin sairaalloista mustasukkaisuutta, epäilyjä jne. ongelmaa voi hoitaa terapialla, keskustelemalla yms. Jos siltikään ei asia etene toivottuun suuntaan, niin ei auta kuin erota.

Samoin on lihomisen kanssa. Kyllä se pitää ottaa puheeksi, jos ei seksi enää suju kumppanin laardeja vatkatessa. Jokaisen keho on oma, mutta joillekin lihavuus ei ole mieleen. Tämä täytyy ymmärtää, kun puputtaa niitä grillimättöjä. Sairaudesta ei nyt kyse, kilpirauhasongelmat ja turvottavat lääkkeet yms yms ihan eri asia.

Tuntuu hölmöltä, kun miehet kertoilee täälläkin, että muija lihoi, niin aloin olla sellaisen ihanan hoikan blondin kanssa. Parempi se sille vaimollekin on, että tehdään asia selväksi, eikä mennä itse oikeutetulla tekosyyllä vieraisiin.

Tiedätkö mikä se vasta tuntuukin hölmöltä? Näin naisena lähdin suhteeseen miehen kanssa, joka ainakin kertoi harrastavansa liikuntaa säännöllisesti. Harrastusten piti olla yhteisiä. Kävi vaan niin, että hän harrastikin liikuntaa tasan sen ihastuksen tuomalla lisäenergialla ja kun suhde vakiintui alkoi ensimmäisenä ulkoliikuntaharrastukset olemaan vastentahtoisia, sitten jäi salikin lähes kokonaan pois. Usein halutaan kyllä mukaan lenkille tai hiihtämään, mutta sitten maristaan kun vauhti on liian kova tai matka liian pitkä. Salilla tullaan viereen höpisemään jatkuvasti, että omakin treeni häiriintyy. Mies kantaa kaupasta energiatiheää ruokaa, omat ruoatkin pitäisi olla kun ruokiin mies lisää aina reilusti voita, juustoa ja kermaa. Itse olen 164 cm pitkä, mies 187. Minä lihon, mies huonommista elämäntavoistaan huolimatta ei juuri kuin kasvata vain pientä vatsamakkaraa ja miestisuja.

Jos mies tulisi mulle valittamaan lihomisestani, voitaisi minun puolesta ensinnäkin molemmat vapauttaa itsemme etsimään mieluisempaa seuraa, eli pettämään ei tarvitse lähteä. Toiseksi tarjoaisin peiliä, parissakin eri mielessä.

No mun mielestä tuo tosiaan on ihmeellistä. Miksi ei voi itse harrastaa sitä rankempaa liikuntaa ja lähteä toisinaan toisen seuraksi kevyemmälle lenkille? Näin mun mies tekee, kun tietää, että en nauti mistään hikilenkeistä verenmaku suussa mennen, kuten hän itse tekee. Siis noin voittopuolisesti harrastaa liikuntaa itsekseen ja n. 1-3 viikossa, mikä mulle riittää ihan tarpeeksi, lähtee kevyelle lenkille mun kanssa. Yleensä siis niin, että käy salilla aamulla ja lähtee sitten töitten jälkeen mun kanssa lenkille.

Sama juttu ruuan kanssa: kumpikin ostaa ja syö mitä haluaa, toki jos miehelle joskus mun ruuat, kuten rasvaiset juustot, maistuu niin siitä vaan. Kumpikin toisaalta syö myös terveellistä ruokaa, kuten kasviksia, vihanneksia, hedelmiä, rasvatonta lihaa, kanaa, kalaa, joten ei ne kaupasta kannetut juustot ja mun lisäämät voit ja kermat kumpaakaan lihota.

Eli: kun ei pyri toisen kanssa mihinkään täydelliseen symbioosiin, vaan ymmärtää, että ollaan erilaisia ja kumpikin sitten tekee sitä, mitä tahtoo ja joskus yhdessä jotain, niin ei tosiaankaan tartte katsella peiliinkään.

Tottakai voi ja niin teenkin. Mulla on esim jäsenyys toiminnalliselle salille, miehellä ei, joten täällä käyn jo yksin. Kuitenkin työssäkäyvällä on rajallisesti aikaa, joten jos jotain haluaa tehdä yhdessä, niin sitten on tyydyttävä siihen lenkkiin jossa seisoskellaan heittelemässä koiralle dummya sen sijaan, että oikeasti tulisi hengästyttyä. Lisäksi olemme pyrkineet syömään perheenä yhdessä ja en todellakaan halua alkaa värkkäämään itselle omaa juustotonta makaronilaatikkoa tai leivittämätöntä kalaa silloin kun mies on jo ruoan valmistanut.

Pointti on se, että miehet aivan liian usein antavat itsestään sinkkuna hyvin aktiivista kuvaa liikunnallisina ja reippaina, mutta tuo linja ei arjessa kestä. Sitten roudaavat yhteiseen ruokakomeroon kaikenlaisia herkkuja, joita mättävät yhteisen leffaillan aikana ja kun nainen herkemmin lihoo huonojen ravintovalintojen ja liikkumattomuuden (ja sen molempia hyödyttävän hormonaalisen ehkäisyn!) seurauksena, on miehen ihan pakko lähteä pettämään kun ei sitten ilmeisesti halua lihonutta naistaan.

Kerro mulle syy miksi minä haluaisin edes elää jatkuvaa itsekuria vaativassa ympäristössä ihmisen kanssa, joka ei jaakaan yhteisiä harrastuksia kuten aluksi väitti? Miksi mun pitää olla siinä vierellä se joka kokee painetta aikatauluttaa ja jaksaa liikuntaharrastukset perheen hoitamisen ja kuormittavan työn päälle sekä pidättäytyä ottamasta ruokapöydässä tai leffan äärellä sitä minkä joku toinen on asettanut esille, vain jotta en lakkaisi miellyttämästä herran silmää? Voisiko hän ehkä itsekin tehdä jotain valintoja asian eteen, vaikken minä niin kovin tarkka hänen miestisseistään tai hupenevista hartioista olekaan?

Olen eri, mutta siis mitä tämä käytännössä sun mielestä tarkoittaa? Sitäkö, että teidän talossa ei näy herkkuja leffan äärellä vaan sen sijaan lähdetään salille? Vai että herkut on ainoastaan jotain porkkanaa ja muu vapaa-aika salilla? Mitä valintoja miehen siis pitää sun puolesta tehdä, ettet liho?

Ja huomautteleeko mies sun kiloista vai onko sekin omaa keksintöäsi?

Miten olisi kompromissi? Herkkuja juhlassa, arkena terveellinen ravinto. Ja kun on rakastuttu niiden liikuntaharrastusten parissa, niin jos vaikka jatkettaisi niitä?

Jos ainoa motivaatio liikkua ja syödä terveellisesti on ulkonäkö, eikä omansa koe niin hirveästi kärsivän vaikka repsahtaisi, niin voisiko sitä kumppanin ulkonäön säilymistä sitten vaikka käyttää motivaation lähteenä? Siis jos terveys ja fyysinen suorituskyky vielä kun ikää kertyy ei ole riittävä motivaation lähde..

Minä en ole hänen ulkonäöstään huomautellut, eikä se minua niin kiinnosta, mutta ryhdyin suhteeseen liikunnallisen miehen kanssa, koska se on ihan arjen energian ja yhteisen ajanvieton kannalta mulle tärkeä asia. Miehelle vain kumppanin ulkonäkö. Ja näitä kun lukee niin emme ole edes kovinkaan harvinainen tapaus, kummassakaan suhteessa.

Sitten pitäisi myös määritellä juhla ja arki. Jos oikeasti minulle mies sanoisi, että esim. ne rasvaiset juustot, joita rakastan, kuuluu vain jonnekin juhlapäiviin, eikä tavalliseen lauantaihin, niin kyllä ahdistaisi. Tai ylipäätään alkaisi määritellä sitä, mitä minä syön.

Oma kokemukseni parisuhteista kyllä on, että siinä kohtaa kun aletaan ns. toisen puolesta tehdä asioita, se ei ole kestävää. Siis olen todella tuo, jonka mies urheilee enemmän ja syö terveellisemmin kuin minä. Ei sillä mitään vaikutusta ole. En minä syö yhtään paremmin sen vuoksi, että hänellä on terveemmät tavat. Toisaalta ei minun juustoni saa häntä mässäilemään, eikä hän ole tehnyt siitä ongelmaa, että tapamme ovat erilaiset.

Ja myönnän: erittäin vaikeaa minun olisi hakea motivaatiota muuttaa näitä tapojani sen vuoksi, että mieheni ulkonäkö säilyisi. Suoraan sanottuna, se kuulostaa jopa vähän...kajahtaneelta. Että enpäs syökään tätä juustopalaa nyt lauantain leffailtana, että mies ei rupsahda.

Moni tekee kumppanin hyvinvoinnin eteen monenlaista, tai karsii tapoja joista kumppani ei niin perusta. Olen esim lopettanut tupakoinnin kumppanin toiveesta. Toisaalta kumppanini kestää sen että poltan viihteellä pari kertaa vuodessa tupakan tai kaksi, minun toiveestani. Ostan kumppanille vaatteita ja varailen parturiaikoja kun ei itse koskaan muista. En anna vain kulkea rääsyissä ja kasvattaa harakanpesää pään päälle ja lähde sitten vieraisiin kun ei toisen ulkonäkö enää miellytä. 

Tähänkin on niin helppo kommentoida, että jos ei toinen itse itsestään huolehdi ja siksi ei enää seksuaalisesti kiinnosta, niin eroa äläkä petä. Aika paljon enemmän vielä olisi sitten niitä eroja jos joka parisuhteessa odotettaisi aina sitä toisen ihan oma-aloitteista heräämistä esim hygieniasta huolehtimisessa ja sitten vaan ero vireille jos ei älyä. Parisuhde on yhteispeliä ja joskus joutuu itsekin vähän miettimään kuinka voin toista tukea jaksamaan huolehtia itsestään tai tästä yhteisestä parisuhteesta, eikä vaan odottaa, että toinen on aivan itsestään minun toiveideni mukainen ja jos joku päivä ei olekaan niin kantapäät vastakkain tai jos ei siihen riitä cojones niin vieraisiin sitten.

Joopa, ihmiset arvostaa suhteessa eri asioita ja niiden tasapainottaminen etenkin suhteen arkistuessa on vaikeaakin välillä.

Itse arvostan ennen kaikkea sitä, että suhteessa molemmat ovat aikuisia ja ottavat vastuun itsestään ja mieliteoistaan sekä kommunikoi näistä aikuisella tavalla.

Myönnän, että itselleni olisi jumalaton turn off alkaa ostelemaan miehelle vaatteita tai tilailemaan parturia, hammaslääkäriä, jne. tai joutuisin miettimään hänen tukemistaan näissä arkisissa asioissa, jollei hänellä oikeasti olisi jotain terveydellistä syytä, miksi nämä eivät suju.  Näin juuri sen takia, että tuosta tulisi hyvin nopeasti nollasummapeli: mä huolehdin sun hygienista, niin huolehdi sä mun itsekurista/mikä nyt olisikaan asia sekä pettymys, jos toinen ei osaakaan/haluakaan huolehtia siitä, mitä olen hänelle sysäämässä.

Sen sijaan taas en ymmärrä kyllä sitä ollenkaan, että jos puolisollani on ei-toivottavia tapoja tai joku hänen tekemänsä ärsyttää paljon tai muuta, niin mitä siinä auttaisi pettäminen. Ihan samat tavathan sillä puolisolla olisi, vaikka minä makaisin jalkapallojoukkueen kanssa.

Ero siis tulee käsitykseni mukaan helpoiten juuri siitä, että ensin on yhteen mennessä tietyt odotukset, liitossa lisääntyy vastuullisuudet ja sitten jossain kohtaa toteaa, että hemmetti, mulla ei ole mitään siitä, mitä annettiin odottaa, ainoastaan tätä, mikä mua vastuuttaa. Siihen en tahdo mennä ja sen vuoksi ihan molemmat pitää ensin itsestään ja sitten toisesta huolta.

Eipä siinä sitten mitään. Lakkaan yrittämästä motivoida toista ja sen sijaan eroan. Sinkkuna on helpompi pitää omasta hyvinvoinnista huolta, eikä miehenkään tarvitse katsella enää kenenkään selluliitteja. 

Meistä tulee jälleen yksi ex pariskunta, jonka naisosapuoli hehkuu eron jälkeen ihan uutta energiaa ja hyvinvointia, hoikistuneena ja sosiaalisesti aktiivisena. Ja mies taas rapistuu ja syrjäytyy ankeassa sotkuisessa kämpässään yhtenä yksinäisenä vanhenevana miehenä muiden joukossa.

Tuskin palstailee, mutta omassa mielessään jakaa varmaan täälläkin niin monesti esitetyn ajatuksen siitä, että ex-muija, niin kuin ne kaikki yleensä, vaan lihoi suhteessa, mutta kyllä sitä sitten hoikistuttiin kun eron jälkeen piti lähteä uuden miehen metsästykseen. 

Olisikohan siihen muodonmuutokseen suhteessa ja jälleen suhteen päättyessä kenties jokin muukin syy kuin miehen metsästys, voisiko olla..?

Kyllä eroaminen kannattaa. Selvästi olet jo katkeroitunut, kun joudut vastaamaan kaikesta, yhteisestä kodista ja jopa miehen hygienistä. Sen päälle kituutat herkuttomalla ruokavaliolla miestä miellyttääksesi.

Mutta pidä kiirettä: voi olla, että miehellä on jo katselmuksessa nainen, joka ei nipota jokaisesta suupalasta eikä komenna viikkovälein parturiin, vaan nauttii miehen kanssa leppoisammasta elämästä.

Sieltä tulee se, mitä täällä myös jaetaan paljon: jätti minut paljon huonomman näköisen naisen vuoksi, vaikka olen hoikka ja itsestäni huoltapitävä!

saattaahan se olla. Tässä keskustelussa yleisimmät miesten syyt pettää on seksin puute ja lihonut kumppani. En ole enää samassa fitissä kuin tavatessa, joten on täysin mahdollista, että on uusi katsottuna. Siinä vaan käy niin, että se uusikin pötsähtää jos yhteiselämä ei olekaan muuta kuin herkuttelua ja Netflixiä ja taas joutuu vaihtamaan :D Voisinkin kysyä mieheltä mistä mahtaa johtua, että jokainen juuri hänen kanssaan seurustellut nainen on inhottavasti pullavoitunut suhteen kestäessä, kun taas minä olin hoikka ja urheilullinen exän kanssa ja ainakin se hänen seurustelukumppaneistaan jota toisinaan näen on huomattavasti hoikempi kuin heidän erotessa (on muistanut puhua naisen selkäläskeistä mm) vaikka on vauvankin tehnyt tässä välissä.. Hauskaa muuten, että kun aloimme seurustelemaan oli hänen esittämänsä eron syy se, ettei exän kanssa ollut yhteisiä harrastuksia ja elämä oli vain istumista kaksion sohvalla katsellen huutokauppakeisaria tai salkkareita. Nyt hän istuisi siinä sohvassa kännykkänsä kanssa kaikki illat, ellen välillä jaksaisi hoputtaa liikkeelle.

Klassinen. Olin lähdössä työmatkalle muutamaksi päiväksi. Menin aamulla normaalisti töihin ja reissuni oli tarkoitus alkaa vasta iltapäivällä. Päivän aikana työreissu peruuntui ja jäinkin illaksi  ylitöihin. Vaimoni luuli tietysti, että olen poissa muutaman päivän. Illalla kun menin kotiin oli pihassa vieras auto. Menin sisään ja makuuhuoneesta kuului kova panemisen ääni. Hauskaa kuulosti olevan. Menin makuuhuoneeseen ja siellähän olikin puolituttu mies panemassa vaimoani. Rykäisin ovella ja sanoin vaimolleni, että kun olette valmiita voit alkaa pakkaamaan. Tiesin miehen olevan perheellinen. Menin olohuoneen sohvalle ja soitin miehen vaimolle ja kerroin mitä kodissamme juuri tapahtuu. Mies tulikin nolona selittämään jotain mutta sanoin, että kotona taidetaan jo odottaa. Vaimokin selitti jotain. Akka lähti ja avioero tuli.