Kuinka pettäminen paljastui?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eivätkö nämä naiset näe itse syyllisyyttä toimintaansa? Ihmeellistä että on tullut petetyksi,eikä vielä siinäkään vaiheessa huomaa itsessään mitään mitä voisi tehdä toisin. Olen pettänyt,en ole jäänyt kiinni, mutta voin sanoa että aina on ollut syy minkä takia pettämään lähdetään ja kyllä vain siihen syyhyn on osallinen se kumppani.

Ei. Kyllä jokainen pettäjä on ihan itse päättänyt pettää ja on vastuussa omista teoistaan.

Voi olla että alkuperäinen suhde ei ole hyvässä jamassa, ja siitä ovat vastuussa molemmat. Molemmat ovat tahoillaan vastuussa siitä, miten huonosti voivaa suhdetta lähdetään elvyttämään. Vauhdin hakeminen vieraista toisen selän takana on suhteen kannalta huono ja hajottava vaihtoehto.

Aika automaattisesti täällä palstalla pettäjälle annetaan suoraan kenkää. Pitkät suhteet ovat harvoin ihan yksinkertaisia. Ja joskus on myös lieventäviä asianhaaroja. Jos parisuhteen ainoa kiinnipitävä voima on seksi, ymmärrän hyvin että pettäjä saa kenkää. Pidän itse seksiä vain yhtenä suhteen osa-alueena. Toisen sukupuolielimiä ei voi omistaa. Hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen ymmärtää tämän.

Aivan, HYVÄLLÄ ITSETUNNOLLA varustettu ihminen EI PETÄ PUOLISOAAN.

Ei ole tarvetta hakea huomiota muilta.

Ja kyllä ne pettämispäätökset tehdään AIVOILLA, ei sukupuolielimillä.

No ei pettämisellä todellakaan aina ole tarkoituksena itsetunnon nosto. Voi olla hyvin niin, ettei välitä toisesta, kun ei se toinenkaan itsestä välitä. Näinollen voi elää sitä ihan omaa elämää.

Siis mitä? Onko sinun mielestäsi normaalia elää suhteessa, jossa kumpikaan (tai toinen) osapuoli ei välitä toisesta? Ja jossa eletään omaa elämää? Kuulostaa ennemminkin vankisellin jakamiselta, kuin suhteelta.

Tykkäyksien perusteella tällainen toiminta on vieläpä ihan yleistä😳🤯

Totta, vain narsistinen osapuoli kykenee tällaiseen, kietoo muut suhteissaan jatkuvien valheiden ja salailujen verkkoonsa. Tunnetason narsismi ja psykopatia estää tuntemasta minkäänlaista häpeää, surua, empatiaa ym. loukkaamiaan ihmisiä kohtaan. Siinö ei ole kenelläkään, ei puolisolla tai salasuhteella, mitään muuta merkitystä, kuin pettäjän seksiaddiktion täyttäminen.

Kaikki muu pettäjän selittelyt ja höpinöt on kulissia, jolla narsismia itsessään ruokitaan.

Mitäs se haittaa, kun kumpikaan ei toisesta välitä. Molemmat on näitä ajamisasi psykopaatteja ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaimo tuli firman juhlista aamu-seisemän jälkeen kotiin kaula pureskeltuna.

Ei tarvinnut paljon selitellä, mutta lopulta annoin anteeksi ja elämä jatkui...

Tosin maksoin takaisin oikein korkojen kanssa pari vuotta tuon tapauksen jälkeen, kun itselläni oli toinen suhde lähes vuoden päivät, mutta ei se itse pettäminen ja sen salaaminen tosiaankaan mitään nautintoa ollut - päinvastoin.

Niin, ja elämä jatkuu yhdessäolon myötä edelleen...

No miten sä "maksoit korkojen kanssa" takaisin, kun ei vaimo saanut tietää salasuhteestasi? Ja eikös potut pottuina olisi sisältänyt yhden kertakäynnin ja sen kertomisen vaimolle, eli silloin ois puntit olleet tasan. Nyt vetelit korkojen kera, ja pitkään, käyttäen vaimon yhtä tekoa salasuhteesi tekosyynä pitkittyneeseen pettämiseen. Vielä rumempaa touhua. Onpas suhde melko merkillisellä pohjalla. Tulee varmaan kestämään. Kilpapettämistä tiedossa.

Olen eri, mutta ei minusta pettämisen jälkeen suhteessa ole enää samanlaista uskollisuusoletusta kuin aiemmin. Jos on mennyt pettämään, niin täytyy hyväksyä että toinen saattaa tehdä samoin, ja myös se että toisen tapa pettää saattaa olla erilainen kuin se oma tapa.

Valehtelemista en sen sijaan ymmärrä. Siinä mielessä tuo ei minusta ole reilu diili, että vain toinen tietää toisen uskottomuudesta. Luultavasti vaimon syyllisyydentuntokin helpottuisi jos tajuaisi että molemmat on käyneet vieraissa ja ollaan ikäänkuin "tasoissa". Se on minusta kohtuutonta, että mies pettää vuoden ajan päästäkseen tasoihin, mutta jättää silti toisen yksin elämään syyllisyyden kanssa. Jos haluaa leikkiä uhria ja marttyyria niin sitten ei tarvitse juosta vieraissakaan.

Omat pettämiset on mennyt aina tuolla kaavalla että toinen on pettänyt ensin, jonka jälkeen olen itse tehnyt omat ratkaisuni ja pettänyt itse, ja sitten vasta eronnut. Kyllä, minusta on tuntunut paremmalta niin että toinen on saanut samalla mitalla takaisin kuin itse on ensin antanut. Ja olen joka kerta lähtenyt suhteesta, en ole kenenkään kanssa jäänyt enää katselemaan sen jälkeen. 

En ole myöskään keskustellut enkä selvitellyt mitään enää sen jälkeen, en vaikka toinen olisi halunnut. Minun kirjoissani parisuhde päättyy valheteluun ja petturuuteen, enkä ole sen jälkeen mitään velkaa enää toiselle, enkä ainakaan mitään uskollisuutta.

Miksi alentua pettäjän tasolle??? Eikö ole parempi säilyttää oma itsekunnioitus ja arvokkuus, omat arvot ym? Siinähän lilluu tunnevammainen pettäjä omissa liemissään, kun sinä suoraselkäisenä tyynen rauhallisesti kävelet ulos uuteen elämääsi!

Nuo ovat sinun käsityksiäsi itsekunnioituksesta, arvoista sun muista. Minun käsitykseni on se ettei minun tarvitse piitata enää pätkääkään minua kaltoinkohdelleesta, eikä myöskään ajatella miltä HÄNESTÄ mahtaa tuntua. En kaipaa mitään tunnetta siitä että olen jotenkin suoraselkäinen petturin edessä. En myöskään alennu kenenkään tasolle, vaan parisuhde on irtisanottu sillä sekunnilla kun toinen on minulle valehdellut ja luottamukseni pettänyt. 

Hyvin sanottu ja vastaa minunkin ajatuksiani aika pitkälti (olen tuo, joka sanoi ymmärtävänsä kostopettämisen muttei valehtelua). Minun arvoihini kuuluu molemminpuolisen uskollisuuden tavoittelu, ei minulla ole sellaisia arvoja jotka kieltäisivät pettäjän pettämisen. Enkä näe tätä mitenkään itsekunnioituskysymyksenä.

Niin että silmä silmästä ja hammas hampaasta?

Kyllähän tämä on itsekunnioituskysymys.

Pettäjä olet sitten itsekin , vaikka toinen olisi tehnyt sen ensin.

Ei oikein ole kanttia pettänyttä syytellä tai halveksia , jos itse heti tekee samaa.

Toki , jos teet pettämisen jälkeen toiselle selväksi että tämä oli tässä, niin eihän se enää pettämistä olekaan vaikka virallisesti ei oltais vielä erottu.

Eli sinusta itsekunnioitus on sitä, että ihminen noudattaa juuri sinun arvojasi ja periaatteitasi (sen sijaan että noudattaisi omiaan)? Jaa, no siinä tapauksessa meillä on aika erilainen näkemys itsekunnioituksesta. Minusta se on sitä, että ihminen pysyy omille arvoilleen ja periaatteilleen uskollisena, eli pystyy edelleen kunnioittamaan itseään. Minä en näe em käytöksessä mitään ristiriitaa omien arvojeni ja ajatusteni kanssa, joten en minä menetä myöskään kunnioitusta itseeni jos toimisin noin. Jonkun muun kunnioituksen voin toki menettää, mutta sillä taas on vain rajallisesti tekemistä itsekunnioituksen kanssa.

Tällä ajatusmallilla kuka tahansa ja ihan sama minkälaisten tekojen jälkeen voi itseään kunnioittaa.

Kuulostaa lähinnä psykopaatilta.

Hyvin monenlaiset ihmiset voivat todella kunnioittaa itseään hyvin monenlaisten tekojen jälkeen. Se johtuu juuri siitä, että ihmiset heijastavat käytöksellään ja itsekunnioituksellaan omaa moraalikoodiaan, eivät sinun.

Jokaisen eri tavalla ajattelevan leimaaminen psykopaatiksi on minusta kyllä vähän lapsellista. Jos joku ei näe pikkulasten murhaamisessa mitään väärää, niin sellaista minäkin sanoisin helposti psykopaatiksi. Sen sijaan kostopettäminen on muutaman asteen harmaampaa aluetta. Psykopatia on kuitenkin ennen kaikkea empatian puutetta. Se, että uskottomuudella syvästi satutettu ihminen ei tunne empatiaa pettäjää kohtaan ei minun nähdäkseni ole mielisairaus vaan inhimillinen reaktio kipuun ja traumaan. Sinä voit toki olla toista mieltä, mutta minä epäilen, että suurin osa mielenterveysammattilaisista on kyllä psylopatian määritelmien suhteen lähempänä minun linjaani kuin sinun.

Mielenterveysammattilaiset ovat kyllä myös sitä mieltä, että omien traumojen ja kivun lievittäminen satuttamalla toista ei ole millään tavalla terveellistä tai tervehdyttävää.

Lisäksi iso osa maallikoita on sitä mieltä, että kaksi väärää ei tee yhtä oikeaa. Vielä suurempi osa maallikoista on sitä mieltä, että itsensä alentaminen toisen tasolle ei ole lopulta kovin hyvä taktiikka rakentaa omaa elämää pettämisen jälkeen terveelle, mielekkäälle pohjalle.

Kuten sulle on jo sanottu, ei kukaan ole alentamassa itseään mihinkään sillä että tekee itse omat ratkaisut, vaikka tietää että se ensin luottamuksen pettänyt puolisko ei siitä pitäisi. Jos haluat että sinua kohdellaan hyvin, niin joudut itse kohtelemaan myös muita hyvin. Et voi odottaa että sinua kunnioitetaan ja sinua kohtaan ollaan rehellisiä jos et sitä itse toiselle ole. Ei kukaan ole myöskään korjaamassa takaisin pettämisellä väärää oikeaksi, mistä ihmeestä ällainen ajatus edes kumpuaa? Omista traumoista ja pienisieluisuudesta? Kellään tuskin myöskään on "taktiikkana elämässä" tällainen, miten tuollainen voisi edes juolahtaa tervepäisen ihmisen mieleen?

Minun taktiikkani elämässä on pitää yllä omia, itse asettamiani standardeja, joihin kuuluu se, että en petä. Ihan sama, mitä siitä pitää luottamukseni pettäneet. 

En siis petä itseäni alentumalla pettäjän tasolle kostopettämään. Olen rehellinen itselleni ja arvoilleni silloinkin, kun toinen ei ole.

Pidän kostopettämistä nöyryyttävänä hätäratkaisuna helpottaa omaa oloa.

Ymmärrän täysin, mutta silti se on vain SINUN tapasi toimia sellaisilla tavoilla mitkä olet itse itsellesi (tai antanut muiden itsellesi) asettaa. 

Totta kai on vain minun tapani ja ihan itse valittu. Mutta nythän tarinaan lisättiinkin mielenterveydenalan ammattilaiset ja uskon, että he ovat kanssani samaa mieltä siitä, että kostopettäminen ei ole omankaan tulevaisuuden kannalta rakentavin toimintatapa. 

Tai näin ainakin julkisuudessa esiintyneet tutkimukset ovat antaneet ymmärtää.

Varmasti sinulle tulisikin tuollainen olo, ja tulevaisuutesi olisi pilalla jos toimisit sillä tavalla kuin joku toinen. Sellainen taas jonka mielestä niin makaa kuin petaa, sitä saa mitä tilaa, ja niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan on ihan eri linjoilla, eikä sellainen tarvitsekaan mitään mielenterveysammattilaisten apua, toisin kuin itse tarvitsisit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi toinen nainen, joka ajatteli laitella tässä lähiaikoina miehen vaimolle kasan kuvankaappauksia somen tai kirjepostin kautta miehen lirkutteiluista ja kaikesta. Ja niitähän riittää. Eikä pelasta mikään tältä kohtalolta. Mulla ei ole mitään menetettävää tässä. :)

Muuten ihan hyvä, mutta niin monta kertaa nähty, ettei se vaimo sen jälkeen miestään sulle vapauta. Jäävät entistä suuremmalla todennäköisyydellä yhteen. Mies osaa tuossa tilanteessa selitellä kaiken parhain päin kun yrittää säilyttää omat kasvonsa ja livistää vastuusta itse tekemistään valinnoista. Mies ei halua olla se tarinan roisto, siksi se siinä liitossa vielä roikkuu. Vaimo taas ei missään tapauksessa halua, että toinen nainen "voittaa". Usko pois, tekevät sinusta yhteisen vihollisensa ja se auttaa heitä jaksamaan sietää toisiaan.

Jos haluat sen ukon itsellesi, niin eipä siinä taida muu auttaa kun sanoa sille, että homma on seis siihen saakka kunnes saa päätöksiä tehtyä. Äläkä jää odottelemaan penkkisi reunalle vaan ala elää elämää kuin et tuota olisi koskaan tavannutkaan.

Kuka ihmeessä haluaisi itselleen pettävän kumppanin?

Niin ollen, että joka toinen pettää jossain elämänsä suhteessa, otaksuisin, että noin joka toinen haluaa itselleen pettävän kumppanin. 

Jos vilkaiset vaikka Tukinetin keskusteluja aiheesta niin siellä kirjoittavat petetyt vaimot, etteivät missään tapauksessa ainakaan anna miehen livistää toisen matkaan, vaan vaativat pariterapiaa, sivusuhteen päättämistä, muuttoa jne. Ihan suoraan moni kirjoittaa, ettei halua sen toisen voittavan, eikä halua sitä nöyryytystä, että on jätetty toisen vuoksi. Sitten he kirjoittavat vielä kymmenenkin vuotta myöhemmin, että suhde on huono, seksiä ei ole ja luottamus ei palaudu.

Samoin joka ikinen "toinen nainen" olisi halunnut miehen kanssa vakituisen parisuhteen.

Mies saa tuossa valinnan vapauden, usein näennäisen sellaisen tosin, kun ei itse halua päättää sitä kulissia kun talous kärsii, lapsiin tulee etäisyyttä ja mitä sukulaisetkin sanoo..

Miten ihmeessä se olisi voittaja joka saa pettävän miehen?

Eivätkö nämä naiset näe itse syyllisyyttä toimintaansa? Ihmeellistä että on tullut petetyksi,eikä vielä siinäkään vaiheessa huomaa itsessään mitään mitä voisi tehdä toisin. Olen pettänyt,en ole jäänyt kiinni, mutta voin sanoa että aina on ollut syy minkä takia pettämään lähdetään ja kyllä vain siihen syyhyn on osallinen se kumppani.

Uteliaisuuttani kysyn, mitä nämä syyt ovat olleet? Oletko kertonut puolisollesi nämä syyt ennen kuin olet lähtenyt pettämään?

Minulle meinaan kävi niin, että kun puoliso jäi kiinni pettämisestä, syyt tuli itselle täysin puskista. Kaikki syyt johtuivat hänen omista epävarmuuksistaan, jotka olisi helposti pystynyt ratkomaan juttelemalla. Itse olin täysin rakastunut ja tämä varmasti myös näkyi elämässämme, jossa oli hellyyttä, rakkautta, huumoria, seksiä, kunnioitusta, huomioimista jne yllinkyllin.

Koin ja koen edelleen, että oli täysin epäreilua syyttää minua pettämiseen johtavista syistä, joita en itse edes tiennyt olevan olemassa.

No syy oli se kun ei siitä suhteesta päässyt pois, vaikkei enää romanttisessa mielessä kiinnostanut. Huolestutti naisen puolesta, että miten hällä sitten sujuu erinäiset asiat kun jää yksin. Ja sitten tietysti kun oli jo etukäteen varoitettu seurauksista, että jotain tapahtuu (nainen t*ppaa itsensä, soittelee läpi työpaikan henkilöt ja perheen jäseniä, kaikki kuulemma saa tietää mikä p*a olen..). Ainakin tiesin, ettei voida olla enää missää tekemisissä jos ei enää olla suhteessa. Oli vaikea eropäätös. Sitä helpotti kun tutustuin ihmiseen jonka kanssa halusin suhteeseen. Oli se vaikea ero silti, kaikin puolin.

No tällaisessa tilanteessa ymmärrän, miksi päädyit pettämään. Enkä tiedä voiko tuota edes pettämiseksi kutsua, vaan ennemminkin oman elämän jatkamiseksi. Vaikka paras tilanne olisikin olla hoitaa ero ensin, niin itsemurhapuheet ovat varmasti tehnyt tästä todella vaikeaa.

Mieheni oli kolmannen kerran jäänyt kiinni minulle valehtelusta, vaikka olin sanonut että vielä kerran kun valehtelet, niin se on ero. Lähdin illalla yksin erääseen tapahtumaan, jossa tapasin ihanan miehen, ja päädyin hänen kanssaan hänen majoitustilaansa. Ei olisi tullut mieleenkään valehtelevalle miehelle olla itsekään uskollinen, ja suomatta hänelle ajatustakaan, lähdin mielelläni toisen miehen matkaan yöksi. 

Yö oli aivan mahtava, ja kyllä olisi kaduttanut jos olisin kömpinyt kotiin siihen kaikkeen ahdistukseen siksi että minulla on sellainen periaate että olen uskollinen sellaisillekin ihmisille jotka ovat itse minua kohtaan valehtelevia. 

Niin, ja tämän silloin tavatun miehen kanssa olen seitsämättä vuotta naimisissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaimo tuli firman juhlista aamu-seisemän jälkeen kotiin kaula pureskeltuna.

Ei tarvinnut paljon selitellä, mutta lopulta annoin anteeksi ja elämä jatkui...

Tosin maksoin takaisin oikein korkojen kanssa pari vuotta tuon tapauksen jälkeen, kun itselläni oli toinen suhde lähes vuoden päivät, mutta ei se itse pettäminen ja sen salaaminen tosiaankaan mitään nautintoa ollut - päinvastoin.

Niin, ja elämä jatkuu yhdessäolon myötä edelleen...

No miten sä "maksoit korkojen kanssa" takaisin, kun ei vaimo saanut tietää salasuhteestasi? Ja eikös potut pottuina olisi sisältänyt yhden kertakäynnin ja sen kertomisen vaimolle, eli silloin ois puntit olleet tasan. Nyt vetelit korkojen kera, ja pitkään, käyttäen vaimon yhtä tekoa salasuhteesi tekosyynä pitkittyneeseen pettämiseen. Vielä rumempaa touhua. Onpas suhde melko merkillisellä pohjalla. Tulee varmaan kestämään. Kilpapettämistä tiedossa.

Olen eri, mutta ei minusta pettämisen jälkeen suhteessa ole enää samanlaista uskollisuusoletusta kuin aiemmin. Jos on mennyt pettämään, niin täytyy hyväksyä että toinen saattaa tehdä samoin, ja myös se että toisen tapa pettää saattaa olla erilainen kuin se oma tapa.

Valehtelemista en sen sijaan ymmärrä. Siinä mielessä tuo ei minusta ole reilu diili, että vain toinen tietää toisen uskottomuudesta. Luultavasti vaimon syyllisyydentuntokin helpottuisi jos tajuaisi että molemmat on käyneet vieraissa ja ollaan ikäänkuin "tasoissa". Se on minusta kohtuutonta, että mies pettää vuoden ajan päästäkseen tasoihin, mutta jättää silti toisen yksin elämään syyllisyyden kanssa. Jos haluaa leikkiä uhria ja marttyyria niin sitten ei tarvitse juosta vieraissakaan.

Omat pettämiset on mennyt aina tuolla kaavalla että toinen on pettänyt ensin, jonka jälkeen olen itse tehnyt omat ratkaisuni ja pettänyt itse, ja sitten vasta eronnut. Kyllä, minusta on tuntunut paremmalta niin että toinen on saanut samalla mitalla takaisin kuin itse on ensin antanut. Ja olen joka kerta lähtenyt suhteesta, en ole kenenkään kanssa jäänyt enää katselemaan sen jälkeen. 

En ole myöskään keskustellut enkä selvitellyt mitään enää sen jälkeen, en vaikka toinen olisi halunnut. Minun kirjoissani parisuhde päättyy valheteluun ja petturuuteen, enkä ole sen jälkeen mitään velkaa enää toiselle, enkä ainakaan mitään uskollisuutta.

Miksi alentua pettäjän tasolle??? Eikö ole parempi säilyttää oma itsekunnioitus ja arvokkuus, omat arvot ym? Siinähän lilluu tunnevammainen pettäjä omissa liemissään, kun sinä suoraselkäisenä tyynen rauhallisesti kävelet ulos uuteen elämääsi!

Nuo ovat sinun käsityksiäsi itsekunnioituksesta, arvoista sun muista. Minun käsitykseni on se ettei minun tarvitse piitata enää pätkääkään minua kaltoinkohdelleesta, eikä myöskään ajatella miltä HÄNESTÄ mahtaa tuntua. En kaipaa mitään tunnetta siitä että olen jotenkin suoraselkäinen petturin edessä. En myöskään alennu kenenkään tasolle, vaan parisuhde on irtisanottu sillä sekunnilla kun toinen on minulle valehdellut ja luottamukseni pettänyt. 

Hyvin sanottu ja vastaa minunkin ajatuksiani aika pitkälti (olen tuo, joka sanoi ymmärtävänsä kostopettämisen muttei valehtelua). Minun arvoihini kuuluu molemminpuolisen uskollisuuden tavoittelu, ei minulla ole sellaisia arvoja jotka kieltäisivät pettäjän pettämisen. Enkä näe tätä mitenkään itsekunnioituskysymyksenä.

Niin että silmä silmästä ja hammas hampaasta?

Kyllähän tämä on itsekunnioituskysymys.

Pettäjä olet sitten itsekin , vaikka toinen olisi tehnyt sen ensin.

Ei oikein ole kanttia pettänyttä syytellä tai halveksia , jos itse heti tekee samaa.

Toki , jos teet pettämisen jälkeen toiselle selväksi että tämä oli tässä, niin eihän se enää pettämistä olekaan vaikka virallisesti ei oltais vielä erottu.

Eli sinusta itsekunnioitus on sitä, että ihminen noudattaa juuri sinun arvojasi ja periaatteitasi (sen sijaan että noudattaisi omiaan)? Jaa, no siinä tapauksessa meillä on aika erilainen näkemys itsekunnioituksesta. Minusta se on sitä, että ihminen pysyy omille arvoilleen ja periaatteilleen uskollisena, eli pystyy edelleen kunnioittamaan itseään. Minä en näe em käytöksessä mitään ristiriitaa omien arvojeni ja ajatusteni kanssa, joten en minä menetä myöskään kunnioitusta itseeni jos toimisin noin. Jonkun muun kunnioituksen voin toki menettää, mutta sillä taas on vain rajallisesti tekemistä itsekunnioituksen kanssa.

Tällä ajatusmallilla kuka tahansa ja ihan sama minkälaisten tekojen jälkeen voi itseään kunnioittaa.

Kuulostaa lähinnä psykopaatilta.

Hyvin monenlaiset ihmiset voivat todella kunnioittaa itseään hyvin monenlaisten tekojen jälkeen. Se johtuu juuri siitä, että ihmiset heijastavat käytöksellään ja itsekunnioituksellaan omaa moraalikoodiaan, eivät sinun.

Jokaisen eri tavalla ajattelevan leimaaminen psykopaatiksi on minusta kyllä vähän lapsellista. Jos joku ei näe pikkulasten murhaamisessa mitään väärää, niin sellaista minäkin sanoisin helposti psykopaatiksi. Sen sijaan kostopettäminen on muutaman asteen harmaampaa aluetta. Psykopatia on kuitenkin ennen kaikkea empatian puutetta. Se, että uskottomuudella syvästi satutettu ihminen ei tunne empatiaa pettäjää kohtaan ei minun nähdäkseni ole mielisairaus vaan inhimillinen reaktio kipuun ja traumaan. Sinä voit toki olla toista mieltä, mutta minä epäilen, että suurin osa mielenterveysammattilaisista on kyllä psylopatian määritelmien suhteen lähempänä minun linjaani kuin sinun.

Kosto on kosto, ei se pitkillä selostuksilla muuksi muutu.

Tai sitten ei vain kiinnostele enää olla uskollinen, kun itselläkin kyllä mieli tekisi ja vientiä riittäisi, mutta on vain luullut että ollaan monogamisessa suhteessa. 

Aika hyvä kuvaus. Näin saattaisin itsekin toimia. Elän viilentyneessä suhteessa jossa ero on luultavasti lähivuosina väistämätön, mutta olisi juuri tällä hetkellä kummallekin hyvin vaikea taloudellinen katastrofi. Jos kumppanini nyt pettäisi, katsoisin parisuhteen monogamiavelvoitteen irtisanotuksi ja tuntisin luultavasti lähinnä helpotusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaimo tuli firman juhlista aamu-seisemän jälkeen kotiin kaula pureskeltuna.

Ei tarvinnut paljon selitellä, mutta lopulta annoin anteeksi ja elämä jatkui...

Tosin maksoin takaisin oikein korkojen kanssa pari vuotta tuon tapauksen jälkeen, kun itselläni oli toinen suhde lähes vuoden päivät, mutta ei se itse pettäminen ja sen salaaminen tosiaankaan mitään nautintoa ollut - päinvastoin.

Niin, ja elämä jatkuu yhdessäolon myötä edelleen...

No miten sä "maksoit korkojen kanssa" takaisin, kun ei vaimo saanut tietää salasuhteestasi? Ja eikös potut pottuina olisi sisältänyt yhden kertakäynnin ja sen kertomisen vaimolle, eli silloin ois puntit olleet tasan. Nyt vetelit korkojen kera, ja pitkään, käyttäen vaimon yhtä tekoa salasuhteesi tekosyynä pitkittyneeseen pettämiseen. Vielä rumempaa touhua. Onpas suhde melko merkillisellä pohjalla. Tulee varmaan kestämään. Kilpapettämistä tiedossa.

Olen eri, mutta ei minusta pettämisen jälkeen suhteessa ole enää samanlaista uskollisuusoletusta kuin aiemmin. Jos on mennyt pettämään, niin täytyy hyväksyä että toinen saattaa tehdä samoin, ja myös se että toisen tapa pettää saattaa olla erilainen kuin se oma tapa.

Valehtelemista en sen sijaan ymmärrä. Siinä mielessä tuo ei minusta ole reilu diili, että vain toinen tietää toisen uskottomuudesta. Luultavasti vaimon syyllisyydentuntokin helpottuisi jos tajuaisi että molemmat on käyneet vieraissa ja ollaan ikäänkuin "tasoissa". Se on minusta kohtuutonta, että mies pettää vuoden ajan päästäkseen tasoihin, mutta jättää silti toisen yksin elämään syyllisyyden kanssa. Jos haluaa leikkiä uhria ja marttyyria niin sitten ei tarvitse juosta vieraissakaan.

Omat pettämiset on mennyt aina tuolla kaavalla että toinen on pettänyt ensin, jonka jälkeen olen itse tehnyt omat ratkaisuni ja pettänyt itse, ja sitten vasta eronnut. Kyllä, minusta on tuntunut paremmalta niin että toinen on saanut samalla mitalla takaisin kuin itse on ensin antanut. Ja olen joka kerta lähtenyt suhteesta, en ole kenenkään kanssa jäänyt enää katselemaan sen jälkeen. 

En ole myöskään keskustellut enkä selvitellyt mitään enää sen jälkeen, en vaikka toinen olisi halunnut. Minun kirjoissani parisuhde päättyy valheteluun ja petturuuteen, enkä ole sen jälkeen mitään velkaa enää toiselle, enkä ainakaan mitään uskollisuutta.

Miksi alentua pettäjän tasolle??? Eikö ole parempi säilyttää oma itsekunnioitus ja arvokkuus, omat arvot ym? Siinähän lilluu tunnevammainen pettäjä omissa liemissään, kun sinä suoraselkäisenä tyynen rauhallisesti kävelet ulos uuteen elämääsi!

Nuo ovat sinun käsityksiäsi itsekunnioituksesta, arvoista sun muista. Minun käsitykseni on se ettei minun tarvitse piitata enää pätkääkään minua kaltoinkohdelleesta, eikä myöskään ajatella miltä HÄNESTÄ mahtaa tuntua. En kaipaa mitään tunnetta siitä että olen jotenkin suoraselkäinen petturin edessä. En myöskään alennu kenenkään tasolle, vaan parisuhde on irtisanottu sillä sekunnilla kun toinen on minulle valehdellut ja luottamukseni pettänyt. 

Hyvin sanottu ja vastaa minunkin ajatuksiani aika pitkälti (olen tuo, joka sanoi ymmärtävänsä kostopettämisen muttei valehtelua). Minun arvoihini kuuluu molemminpuolisen uskollisuuden tavoittelu, ei minulla ole sellaisia arvoja jotka kieltäisivät pettäjän pettämisen. Enkä näe tätä mitenkään itsekunnioituskysymyksenä.

Niin että silmä silmästä ja hammas hampaasta?

Kyllähän tämä on itsekunnioituskysymys.

Pettäjä olet sitten itsekin , vaikka toinen olisi tehnyt sen ensin.

Ei oikein ole kanttia pettänyttä syytellä tai halveksia , jos itse heti tekee samaa.

Toki , jos teet pettämisen jälkeen toiselle selväksi että tämä oli tässä, niin eihän se enää pettämistä olekaan vaikka virallisesti ei oltais vielä erottu.

Eli sinusta itsekunnioitus on sitä, että ihminen noudattaa juuri sinun arvojasi ja periaatteitasi (sen sijaan että noudattaisi omiaan)? Jaa, no siinä tapauksessa meillä on aika erilainen näkemys itsekunnioituksesta. Minusta se on sitä, että ihminen pysyy omille arvoilleen ja periaatteilleen uskollisena, eli pystyy edelleen kunnioittamaan itseään. Minä en näe em käytöksessä mitään ristiriitaa omien arvojeni ja ajatusteni kanssa, joten en minä menetä myöskään kunnioitusta itseeni jos toimisin noin. Jonkun muun kunnioituksen voin toki menettää, mutta sillä taas on vain rajallisesti tekemistä itsekunnioituksen kanssa.

Tällä ajatusmallilla kuka tahansa ja ihan sama minkälaisten tekojen jälkeen voi itseään kunnioittaa.

Kuulostaa lähinnä psykopaatilta.

Hyvin monenlaiset ihmiset voivat todella kunnioittaa itseään hyvin monenlaisten tekojen jälkeen. Se johtuu juuri siitä, että ihmiset heijastavat käytöksellään ja itsekunnioituksellaan omaa moraalikoodiaan, eivät sinun.

Jokaisen eri tavalla ajattelevan leimaaminen psykopaatiksi on minusta kyllä vähän lapsellista. Jos joku ei näe pikkulasten murhaamisessa mitään väärää, niin sellaista minäkin sanoisin helposti psykopaatiksi. Sen sijaan kostopettäminen on muutaman asteen harmaampaa aluetta. Psykopatia on kuitenkin ennen kaikkea empatian puutetta. Se, että uskottomuudella syvästi satutettu ihminen ei tunne empatiaa pettäjää kohtaan ei minun nähdäkseni ole mielisairaus vaan inhimillinen reaktio kipuun ja traumaan. Sinä voit toki olla toista mieltä, mutta minä epäilen, että suurin osa mielenterveysammattilaisista on kyllä psylopatian määritelmien suhteen lähempänä minun linjaani kuin sinun.

Mielenterveysammattilaiset ovat kyllä myös sitä mieltä, että omien traumojen ja kivun lievittäminen satuttamalla toista ei ole millään tavalla terveellistä tai tervehdyttävää.

Lisäksi iso osa maallikoita on sitä mieltä, että kaksi väärää ei tee yhtä oikeaa. Vielä suurempi osa maallikoista on sitä mieltä, että itsensä alentaminen toisen tasolle ei ole lopulta kovin hyvä taktiikka rakentaa omaa elämää pettämisen jälkeen terveelle, mielekkäälle pohjalle.

Kuten sulle on jo sanottu, ei kukaan ole alentamassa itseään mihinkään sillä että tekee itse omat ratkaisut, vaikka tietää että se ensin luottamuksen pettänyt puolisko ei siitä pitäisi. Jos haluat että sinua kohdellaan hyvin, niin joudut itse kohtelemaan myös muita hyvin. Et voi odottaa että sinua kunnioitetaan ja sinua kohtaan ollaan rehellisiä jos et sitä itse toiselle ole. Ei kukaan ole myöskään korjaamassa takaisin pettämisellä väärää oikeaksi, mistä ihmeestä ällainen ajatus edes kumpuaa? Omista traumoista ja pienisieluisuudesta? Kellään tuskin myöskään on "taktiikkana elämässä" tällainen, miten tuollainen voisi edes juolahtaa tervepäisen ihmisen mieleen?

Minun taktiikkani elämässä on pitää yllä omia, itse asettamiani standardeja, joihin kuuluu se, että en petä. Ihan sama, mitä siitä pitää luottamukseni pettäneet. 

En siis petä itseäni alentumalla pettäjän tasolle kostopettämään. Olen rehellinen itselleni ja arvoilleni silloinkin, kun toinen ei ole.

Pidän kostopettämistä nöyryyttävänä hätäratkaisuna helpottaa omaa oloa.

Ymmärrän täysin, mutta silti se on vain SINUN tapasi toimia sellaisilla tavoilla mitkä olet itse itsellesi (tai antanut muiden itsellesi) asettaa. 

Totta kai on vain minun tapani ja ihan itse valittu. Mutta nythän tarinaan lisättiinkin mielenterveydenalan ammattilaiset ja uskon, että he ovat kanssani samaa mieltä siitä, että kostopettäminen ei ole omankaan tulevaisuuden kannalta rakentavin toimintatapa. 

Tai näin ainakin julkisuudessa esiintyneet tutkimukset ovat antaneet ymmärtää.

Varmasti sinulle tulisikin tuollainen olo, ja tulevaisuutesi olisi pilalla jos toimisit sillä tavalla kuin joku toinen. Sellainen taas jonka mielestä niin makaa kuin petaa, sitä saa mitä tilaa, ja niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan on ihan eri linjoilla, eikä sellainen tarvitsekaan mitään mielenterveysammattilaisten apua, toisin kuin itse tarvitsisit.

Tämä. Minulle suhde joko on uskollinen tai ei ole. Ei ole sellaista vaihtoehtoa, että toinen käy ihan vähän vaan sutimassa muita mutta odottaa kumppanilta silti uskollisuutta. Se on yksinkertaisesti täysin absurdi ja kohtuuton oletus. Pettäjä irtisanoo yksipuolisesti uskollisuusodotuksen suhteesta, eikä ole millään muotoa oikeutettu yllättymään siitä että tämä irtisanominen koskee toistakin osapuolta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaimo tuli firman juhlista aamu-seisemän jälkeen kotiin kaula pureskeltuna.

Ei tarvinnut paljon selitellä, mutta lopulta annoin anteeksi ja elämä jatkui...

Tosin maksoin takaisin oikein korkojen kanssa pari vuotta tuon tapauksen jälkeen, kun itselläni oli toinen suhde lähes vuoden päivät, mutta ei se itse pettäminen ja sen salaaminen tosiaankaan mitään nautintoa ollut - päinvastoin.

Niin, ja elämä jatkuu yhdessäolon myötä edelleen...

No miten sä "maksoit korkojen kanssa" takaisin, kun ei vaimo saanut tietää salasuhteestasi? Ja eikös potut pottuina olisi sisältänyt yhden kertakäynnin ja sen kertomisen vaimolle, eli silloin ois puntit olleet tasan. Nyt vetelit korkojen kera, ja pitkään, käyttäen vaimon yhtä tekoa salasuhteesi tekosyynä pitkittyneeseen pettämiseen. Vielä rumempaa touhua. Onpas suhde melko merkillisellä pohjalla. Tulee varmaan kestämään. Kilpapettämistä tiedossa.

Olen eri, mutta ei minusta pettämisen jälkeen suhteessa ole enää samanlaista uskollisuusoletusta kuin aiemmin. Jos on mennyt pettämään, niin täytyy hyväksyä että toinen saattaa tehdä samoin, ja myös se että toisen tapa pettää saattaa olla erilainen kuin se oma tapa.

Valehtelemista en sen sijaan ymmärrä. Siinä mielessä tuo ei minusta ole reilu diili, että vain toinen tietää toisen uskottomuudesta. Luultavasti vaimon syyllisyydentuntokin helpottuisi jos tajuaisi että molemmat on käyneet vieraissa ja ollaan ikäänkuin "tasoissa". Se on minusta kohtuutonta, että mies pettää vuoden ajan päästäkseen tasoihin, mutta jättää silti toisen yksin elämään syyllisyyden kanssa. Jos haluaa leikkiä uhria ja marttyyria niin sitten ei tarvitse juosta vieraissakaan.

Omat pettämiset on mennyt aina tuolla kaavalla että toinen on pettänyt ensin, jonka jälkeen olen itse tehnyt omat ratkaisuni ja pettänyt itse, ja sitten vasta eronnut. Kyllä, minusta on tuntunut paremmalta niin että toinen on saanut samalla mitalla takaisin kuin itse on ensin antanut. Ja olen joka kerta lähtenyt suhteesta, en ole kenenkään kanssa jäänyt enää katselemaan sen jälkeen. 

En ole myöskään keskustellut enkä selvitellyt mitään enää sen jälkeen, en vaikka toinen olisi halunnut. Minun kirjoissani parisuhde päättyy valheteluun ja petturuuteen, enkä ole sen jälkeen mitään velkaa enää toiselle, enkä ainakaan mitään uskollisuutta.

Miksi alentua pettäjän tasolle??? Eikö ole parempi säilyttää oma itsekunnioitus ja arvokkuus, omat arvot ym? Siinähän lilluu tunnevammainen pettäjä omissa liemissään, kun sinä suoraselkäisenä tyynen rauhallisesti kävelet ulos uuteen elämääsi!

Nuo ovat sinun käsityksiäsi itsekunnioituksesta, arvoista sun muista. Minun käsitykseni on se ettei minun tarvitse piitata enää pätkääkään minua kaltoinkohdelleesta, eikä myöskään ajatella miltä HÄNESTÄ mahtaa tuntua. En kaipaa mitään tunnetta siitä että olen jotenkin suoraselkäinen petturin edessä. En myöskään alennu kenenkään tasolle, vaan parisuhde on irtisanottu sillä sekunnilla kun toinen on minulle valehdellut ja luottamukseni pettänyt. 

Hyvin sanottu ja vastaa minunkin ajatuksiani aika pitkälti (olen tuo, joka sanoi ymmärtävänsä kostopettämisen muttei valehtelua). Minun arvoihini kuuluu molemminpuolisen uskollisuuden tavoittelu, ei minulla ole sellaisia arvoja jotka kieltäisivät pettäjän pettämisen. Enkä näe tätä mitenkään itsekunnioituskysymyksenä.

Niin että silmä silmästä ja hammas hampaasta?

Kyllähän tämä on itsekunnioituskysymys.

Pettäjä olet sitten itsekin , vaikka toinen olisi tehnyt sen ensin.

Ei oikein ole kanttia pettänyttä syytellä tai halveksia , jos itse heti tekee samaa.

Toki , jos teet pettämisen jälkeen toiselle selväksi että tämä oli tässä, niin eihän se enää pettämistä olekaan vaikka virallisesti ei oltais vielä erottu.

Eli sinusta itsekunnioitus on sitä, että ihminen noudattaa juuri sinun arvojasi ja periaatteitasi (sen sijaan että noudattaisi omiaan)? Jaa, no siinä tapauksessa meillä on aika erilainen näkemys itsekunnioituksesta. Minusta se on sitä, että ihminen pysyy omille arvoilleen ja periaatteilleen uskollisena, eli pystyy edelleen kunnioittamaan itseään. Minä en näe em käytöksessä mitään ristiriitaa omien arvojeni ja ajatusteni kanssa, joten en minä menetä myöskään kunnioitusta itseeni jos toimisin noin. Jonkun muun kunnioituksen voin toki menettää, mutta sillä taas on vain rajallisesti tekemistä itsekunnioituksen kanssa.

Tällä ajatusmallilla kuka tahansa ja ihan sama minkälaisten tekojen jälkeen voi itseään kunnioittaa.

Kuulostaa lähinnä psykopaatilta.

Hyvin monenlaiset ihmiset voivat todella kunnioittaa itseään hyvin monenlaisten tekojen jälkeen. Se johtuu juuri siitä, että ihmiset heijastavat käytöksellään ja itsekunnioituksellaan omaa moraalikoodiaan, eivät sinun.

Jokaisen eri tavalla ajattelevan leimaaminen psykopaatiksi on minusta kyllä vähän lapsellista. Jos joku ei näe pikkulasten murhaamisessa mitään väärää, niin sellaista minäkin sanoisin helposti psykopaatiksi. Sen sijaan kostopettäminen on muutaman asteen harmaampaa aluetta. Psykopatia on kuitenkin ennen kaikkea empatian puutetta. Se, että uskottomuudella syvästi satutettu ihminen ei tunne empatiaa pettäjää kohtaan ei minun nähdäkseni ole mielisairaus vaan inhimillinen reaktio kipuun ja traumaan. Sinä voit toki olla toista mieltä, mutta minä epäilen, että suurin osa mielenterveysammattilaisista on kyllä psylopatian määritelmien suhteen lähempänä minun linjaani kuin sinun.

Mielenterveysammattilaiset ovat kyllä myös sitä mieltä, että omien traumojen ja kivun lievittäminen satuttamalla toista ei ole millään tavalla terveellistä tai tervehdyttävää.

Lisäksi iso osa maallikoita on sitä mieltä, että kaksi väärää ei tee yhtä oikeaa. Vielä suurempi osa maallikoista on sitä mieltä, että itsensä alentaminen toisen tasolle ei ole lopulta kovin hyvä taktiikka rakentaa omaa elämää pettämisen jälkeen terveelle, mielekkäälle pohjalle.

Kuten sulle on jo sanottu, ei kukaan ole alentamassa itseään mihinkään sillä että tekee itse omat ratkaisut, vaikka tietää että se ensin luottamuksen pettänyt puolisko ei siitä pitäisi. Jos haluat että sinua kohdellaan hyvin, niin joudut itse kohtelemaan myös muita hyvin. Et voi odottaa että sinua kunnioitetaan ja sinua kohtaan ollaan rehellisiä jos et sitä itse toiselle ole. Ei kukaan ole myöskään korjaamassa takaisin pettämisellä väärää oikeaksi, mistä ihmeestä ällainen ajatus edes kumpuaa? Omista traumoista ja pienisieluisuudesta? Kellään tuskin myöskään on "taktiikkana elämässä" tällainen, miten tuollainen voisi edes juolahtaa tervepäisen ihmisen mieleen?

Minun taktiikkani elämässä on pitää yllä omia, itse asettamiani standardeja, joihin kuuluu se, että en petä. Ihan sama, mitä siitä pitää luottamukseni pettäneet. 

En siis petä itseäni alentumalla pettäjän tasolle kostopettämään. Olen rehellinen itselleni ja arvoilleni silloinkin, kun toinen ei ole.

Pidän kostopettämistä nöyryyttävänä hätäratkaisuna helpottaa omaa oloa.

Ymmärrän täysin, mutta silti se on vain SINUN tapasi toimia sellaisilla tavoilla mitkä olet itse itsellesi (tai antanut muiden itsellesi) asettaa. 

Totta kai on vain minun tapani ja ihan itse valittu. Mutta nythän tarinaan lisättiinkin mielenterveydenalan ammattilaiset ja uskon, että he ovat kanssani samaa mieltä siitä, että kostopettäminen ei ole omankaan tulevaisuuden kannalta rakentavin toimintatapa. 

Tai näin ainakin julkisuudessa esiintyneet tutkimukset ovat antaneet ymmärtää.

Varmasti sinulle tulisikin tuollainen olo, ja tulevaisuutesi olisi pilalla jos toimisit sillä tavalla kuin joku toinen. Sellainen taas jonka mielestä niin makaa kuin petaa, sitä saa mitä tilaa, ja niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan on ihan eri linjoilla, eikä sellainen tarvitsekaan mitään mielenterveysammattilaisten apua, toisin kuin itse tarvitsisit.

Tämä. Minulle suhde joko on uskollinen tai ei ole. Ei ole sellaista vaihtoehtoa, että toinen käy ihan vähän vaan sutimassa muita mutta odottaa kumppanilta silti uskollisuutta. Se on yksinkertaisesti täysin absurdi ja kohtuuton oletus. Pettäjä irtisanoo yksipuolisesti uskollisuusodotuksen suhteesta, eikä ole millään muotoa oikeutettu yllättymään siitä että tämä irtisanominen koskee toistakin osapuolta.

Täysin samaa mieltä. On ihan eri asia myöskin olla seurusteleva pari, joka tapailee omista asunnoistaan käsin toista, kuin olla vuosikymmenen jo naimisissa ollut, yhteistalouden ja kodin yhteislainoineen  perustanut jo lapsiakin tehnynt pariskunta. 

Jälkimmäisestä tilanteesta ei todellakaan pääse pois kuten ensimmäisestä, jossa riittää erotekstiviesti, ja en jälkeen ei enää tarvitse toista nähdäkään.

Jokaisella on oma ainutlaatuinen elämä, eikä sitä tarvitse tuhlata olemalla valehtelijalle uskollinen hampaat irvessä, ja lohduttautua etät kyllä minäkin parin vuoden päästä sitten saan taas ehkä joltain hellyyttä ja seksiäkin, kunhan nyt ensin kunnioitan paskasäkkiä tämän yhdessäoloajan vielä ennen lopullista eroa. Avioerossa on myös edelleen puolen vuoden harkinta -aika. Jos olisin eroamassa, iin en todellakaan istuisi kotona jalat ristissä treffikutsuista kieltäytyen vain siksi että jollain toisella on joku sairas päähänpinttymä siitä että näin vain kuuluu tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi toinen nainen, joka ajatteli laitella tässä lähiaikoina miehen vaimolle kasan kuvankaappauksia somen tai kirjepostin kautta miehen lirkutteiluista ja kaikesta. Ja niitähän riittää. Eikä pelasta mikään tältä kohtalolta. Mulla ei ole mitään menetettävää tässä. :)

Muuten ihan hyvä, mutta niin monta kertaa nähty, ettei se vaimo sen jälkeen miestään sulle vapauta. Jäävät entistä suuremmalla todennäköisyydellä yhteen. Mies osaa tuossa tilanteessa selitellä kaiken parhain päin kun yrittää säilyttää omat kasvonsa ja livistää vastuusta itse tekemistään valinnoista. Mies ei halua olla se tarinan roisto, siksi se siinä liitossa vielä roikkuu. Vaimo taas ei missään tapauksessa halua, että toinen nainen "voittaa". Usko pois, tekevät sinusta yhteisen vihollisensa ja se auttaa heitä jaksamaan sietää toisiaan.

Jos haluat sen ukon itsellesi, niin eipä siinä taida muu auttaa kun sanoa sille, että homma on seis siihen saakka kunnes saa päätöksiä tehtyä. Äläkä jää odottelemaan penkkisi reunalle vaan ala elää elämää kuin et tuota olisi koskaan tavannutkaan.

Kuka ihmeessä haluaisi itselleen pettävän kumppanin?

Niin ollen, että joka toinen pettää jossain elämänsä suhteessa, otaksuisin, että noin joka toinen haluaa itselleen pettävän kumppanin. 

Jos vilkaiset vaikka Tukinetin keskusteluja aiheesta niin siellä kirjoittavat petetyt vaimot, etteivät missään tapauksessa ainakaan anna miehen livistää toisen matkaan, vaan vaativat pariterapiaa, sivusuhteen päättämistä, muuttoa jne. Ihan suoraan moni kirjoittaa, ettei halua sen toisen voittavan, eikä halua sitä nöyryytystä, että on jätetty toisen vuoksi. Sitten he kirjoittavat vielä kymmenenkin vuotta myöhemmin, että suhde on huono, seksiä ei ole ja luottamus ei palaudu.

Samoin joka ikinen "toinen nainen" olisi halunnut miehen kanssa vakituisen parisuhteen.

Mies saa tuossa valinnan vapauden, usein näennäisen sellaisen tosin, kun ei itse halua päättää sitä kulissia kun talous kärsii, lapsiin tulee etäisyyttä ja mitä sukulaisetkin sanoo..

Miten ihmeessä se olisi voittaja joka saa pettävän miehen?

Eivätkö nämä naiset näe itse syyllisyyttä toimintaansa? Ihmeellistä että on tullut petetyksi,eikä vielä siinäkään vaiheessa huomaa itsessään mitään mitä voisi tehdä toisin. Olen pettänyt,en ole jäänyt kiinni, mutta voin sanoa että aina on ollut syy minkä takia pettämään lähdetään ja kyllä vain siihen syyhyn on osallinen se kumppani.

Uteliaisuuttani kysyn, mitä nämä syyt ovat olleet? Oletko kertonut puolisollesi nämä syyt ennen kuin olet lähtenyt pettämään?

Minulle meinaan kävi niin, että kun puoliso jäi kiinni pettämisestä, syyt tuli itselle täysin puskista. Kaikki syyt johtuivat hänen omista epävarmuuksistaan, jotka olisi helposti pystynyt ratkomaan juttelemalla. Itse olin täysin rakastunut ja tämä varmasti myös näkyi elämässämme, jossa oli hellyyttä, rakkautta, huumoria, seksiä, kunnioitusta, huomioimista jne yllinkyllin.

Koin ja koen edelleen, että oli täysin epäreilua syyttää minua pettämiseen johtavista syistä, joita en itse edes tiennyt olevan olemassa.

No syy oli se kun ei siitä suhteesta päässyt pois, vaikkei enää romanttisessa mielessä kiinnostanut. Huolestutti naisen puolesta, että miten hällä sitten sujuu erinäiset asiat kun jää yksin. Ja sitten tietysti kun oli jo etukäteen varoitettu seurauksista, että jotain tapahtuu (nainen t*ppaa itsensä, soittelee läpi työpaikan henkilöt ja perheen jäseniä, kaikki kuulemma saa tietää mikä p*a olen..). Ainakin tiesin, ettei voida olla enää missää tekemisissä jos ei enää olla suhteessa. Oli vaikea eropäätös. Sitä helpotti kun tutustuin ihmiseen jonka kanssa halusin suhteeseen. Oli se vaikea ero silti, kaikin puolin.

Uskottomuuskriisihän se tekee epävakaalle ja itsetuhoiselle ihmiselle oikein hyvää. Melkein käy mielessä, että halusitko oikeasti kumppanisi tekevän itselleen jotain?

Jotenkin tämä itsarilla uhkailu tuntuu aina yhtä absurdilta selitykseltä pettämiselle.

Ei tietenkään. Haluan tietysti jatkaa suhteessa, jossa en enää tunne rakkautta siksi, että toisen olisi mukava eikä tarvitsisi enää miettiä itsensä tuhoamista. Väliäkö mulla tässä kuviossa ja mun toiveilla. Jos toinen haluaa jatkaa yhdessä niin kovin, että on valmis uhkaamaan sillä pahimmalla, niin pitäähän siihen sitten jäädä.

Kun ero oli lopullinen, katkoi hän välit tyystin ja somen ja yhteisten tuttujen kautta työnsi viestiä, että elämä on parempaa kuin koskaan. En oikeasti pohjimmiltaan edes uskonut siihen uhkaukseen, koska sitä oli toisteltu mulle aiemminkin, mutta on se vaan melko pelottava riski ja hyvä pidäke silti. Ympäriinsä soittelun ja mustamaalamisen tiesin toteutuvan varmasti, koska niin oli käynyt jo edellisen eroyrityksen yhteydessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi toinen nainen, joka ajatteli laitella tässä lähiaikoina miehen vaimolle kasan kuvankaappauksia somen tai kirjepostin kautta miehen lirkutteiluista ja kaikesta. Ja niitähän riittää. Eikä pelasta mikään tältä kohtalolta. Mulla ei ole mitään menetettävää tässä. :)

Muuten ihan hyvä, mutta niin monta kertaa nähty, ettei se vaimo sen jälkeen miestään sulle vapauta. Jäävät entistä suuremmalla todennäköisyydellä yhteen. Mies osaa tuossa tilanteessa selitellä kaiken parhain päin kun yrittää säilyttää omat kasvonsa ja livistää vastuusta itse tekemistään valinnoista. Mies ei halua olla se tarinan roisto, siksi se siinä liitossa vielä roikkuu. Vaimo taas ei missään tapauksessa halua, että toinen nainen "voittaa". Usko pois, tekevät sinusta yhteisen vihollisensa ja se auttaa heitä jaksamaan sietää toisiaan.

Jos haluat sen ukon itsellesi, niin eipä siinä taida muu auttaa kun sanoa sille, että homma on seis siihen saakka kunnes saa päätöksiä tehtyä. Äläkä jää odottelemaan penkkisi reunalle vaan ala elää elämää kuin et tuota olisi koskaan tavannutkaan.

Kuka ihmeessä haluaisi itselleen pettävän kumppanin?

Niin ollen, että joka toinen pettää jossain elämänsä suhteessa, otaksuisin, että noin joka toinen haluaa itselleen pettävän kumppanin. 

Jos vilkaiset vaikka Tukinetin keskusteluja aiheesta niin siellä kirjoittavat petetyt vaimot, etteivät missään tapauksessa ainakaan anna miehen livistää toisen matkaan, vaan vaativat pariterapiaa, sivusuhteen päättämistä, muuttoa jne. Ihan suoraan moni kirjoittaa, ettei halua sen toisen voittavan, eikä halua sitä nöyryytystä, että on jätetty toisen vuoksi. Sitten he kirjoittavat vielä kymmenenkin vuotta myöhemmin, että suhde on huono, seksiä ei ole ja luottamus ei palaudu.

Samoin joka ikinen "toinen nainen" olisi halunnut miehen kanssa vakituisen parisuhteen.

Mies saa tuossa valinnan vapauden, usein näennäisen sellaisen tosin, kun ei itse halua päättää sitä kulissia kun talous kärsii, lapsiin tulee etäisyyttä ja mitä sukulaisetkin sanoo..

Miten ihmeessä se olisi voittaja joka saa pettävän miehen?

Eivätkö nämä naiset näe itse syyllisyyttä toimintaansa? Ihmeellistä että on tullut petetyksi,eikä vielä siinäkään vaiheessa huomaa itsessään mitään mitä voisi tehdä toisin. Olen pettänyt,en ole jäänyt kiinni, mutta voin sanoa että aina on ollut syy minkä takia pettämään lähdetään ja kyllä vain siihen syyhyn on osallinen se kumppani.

Uteliaisuuttani kysyn, mitä nämä syyt ovat olleet? Oletko kertonut puolisollesi nämä syyt ennen kuin olet lähtenyt pettämään?

Minulle meinaan kävi niin, että kun puoliso jäi kiinni pettämisestä, syyt tuli itselle täysin puskista. Kaikki syyt johtuivat hänen omista epävarmuuksistaan, jotka olisi helposti pystynyt ratkomaan juttelemalla. Itse olin täysin rakastunut ja tämä varmasti myös näkyi elämässämme, jossa oli hellyyttä, rakkautta, huumoria, seksiä, kunnioitusta, huomioimista jne yllinkyllin.

Koin ja koen edelleen, että oli täysin epäreilua syyttää minua pettämiseen johtavista syistä, joita en itse edes tiennyt olevan olemassa.

No syy oli se kun ei siitä suhteesta päässyt pois, vaikkei enää romanttisessa mielessä kiinnostanut. Huolestutti naisen puolesta, että miten hällä sitten sujuu erinäiset asiat kun jää yksin. Ja sitten tietysti kun oli jo etukäteen varoitettu seurauksista, että jotain tapahtuu (nainen t*ppaa itsensä, soittelee läpi työpaikan henkilöt ja perheen jäseniä, kaikki kuulemma saa tietää mikä p*a olen..). Ainakin tiesin, ettei voida olla enää missää tekemisissä jos ei enää olla suhteessa. Oli vaikea eropäätös. Sitä helpotti kun tutustuin ihmiseen jonka kanssa halusin suhteeseen. Oli se vaikea ero silti, kaikin puolin.

Uskottomuuskriisihän se tekee epävakaalle ja itsetuhoiselle ihmiselle oikein hyvää. Melkein käy mielessä, että halusitko oikeasti kumppanisi tekevän itselleen jotain?

Jotenkin tämä itsarilla uhkailu tuntuu aina yhtä absurdilta selitykseltä pettämiselle.

Ei tietenkään. Haluan tietysti jatkaa suhteessa, jossa en enää tunne rakkautta siksi, että toisen olisi mukava eikä tarvitsisi enää miettiä itsensä tuhoamista. Väliäkö mulla tässä kuviossa ja mun toiveilla. Jos toinen haluaa jatkaa yhdessä niin kovin, että on valmis uhkaamaan sillä pahimmalla, niin pitäähän siihen sitten jäädä.

Kun ero oli lopullinen, katkoi hän välit tyystin ja somen ja yhteisten tuttujen kautta työnsi viestiä, että elämä on parempaa kuin koskaan. En oikeasti pohjimmiltaan edes uskonut siihen uhkaukseen, koska sitä oli toisteltu mulle aiemminkin, mutta on se vaan melko pelottava riski ja hyvä pidäke silti. Ympäriinsä soittelun ja mustamaalamisen tiesin toteutuvan varmasti, koska niin oli käynyt jo edellisen eroyrityksen yhteydessä.

Maksoin exälle joka kuukausi useita satoja euroja vuokraa, vastikkeita ym hänen omistamastaan asunnosta ja tällä, sekä tarjoamalla hälle mm kuljetuspalveluita, mahdollistin sen, että hän piti asuntoa paikkakunnalla, jossa käy töissä ja toista siellä missä halusi viettää lomansa ja viikonloput. Siinä oli äkkiä laskettuna reilu parikymmentätuhatta syytä haluta jatkaa tuota järjestelyä kolmen vuoden aikana. Kun erosimme meni tuo loma-asunto myyntiin. Hänen ehdoton rakkautensa ei jälkikäteen näytäkään niin ehdottomalta kun eron jälkeen olin välittömästi ilmaa, ja tämä tehtiin selväksi kauan ennen mitään ajatustakaan pettämisestä. Ero ei vaan hänelle ollut vaihtoehto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi toinen nainen, joka ajatteli laitella tässä lähiaikoina miehen vaimolle kasan kuvankaappauksia somen tai kirjepostin kautta miehen lirkutteiluista ja kaikesta. Ja niitähän riittää. Eikä pelasta mikään tältä kohtalolta. Mulla ei ole mitään menetettävää tässä. :)

Muuten ihan hyvä, mutta niin monta kertaa nähty, ettei se vaimo sen jälkeen miestään sulle vapauta. Jäävät entistä suuremmalla todennäköisyydellä yhteen. Mies osaa tuossa tilanteessa selitellä kaiken parhain päin kun yrittää säilyttää omat kasvonsa ja livistää vastuusta itse tekemistään valinnoista. Mies ei halua olla se tarinan roisto, siksi se siinä liitossa vielä roikkuu. Vaimo taas ei missään tapauksessa halua, että toinen nainen "voittaa". Usko pois, tekevät sinusta yhteisen vihollisensa ja se auttaa heitä jaksamaan sietää toisiaan.

Jos haluat sen ukon itsellesi, niin eipä siinä taida muu auttaa kun sanoa sille, että homma on seis siihen saakka kunnes saa päätöksiä tehtyä. Äläkä jää odottelemaan penkkisi reunalle vaan ala elää elämää kuin et tuota olisi koskaan tavannutkaan.

Kuka ihmeessä haluaisi itselleen pettävän kumppanin?

Niin ollen, että joka toinen pettää jossain elämänsä suhteessa, otaksuisin, että noin joka toinen haluaa itselleen pettävän kumppanin. 

Jos vilkaiset vaikka Tukinetin keskusteluja aiheesta niin siellä kirjoittavat petetyt vaimot, etteivät missään tapauksessa ainakaan anna miehen livistää toisen matkaan, vaan vaativat pariterapiaa, sivusuhteen päättämistä, muuttoa jne. Ihan suoraan moni kirjoittaa, ettei halua sen toisen voittavan, eikä halua sitä nöyryytystä, että on jätetty toisen vuoksi. Sitten he kirjoittavat vielä kymmenenkin vuotta myöhemmin, että suhde on huono, seksiä ei ole ja luottamus ei palaudu.

Samoin joka ikinen "toinen nainen" olisi halunnut miehen kanssa vakituisen parisuhteen.

Mies saa tuossa valinnan vapauden, usein näennäisen sellaisen tosin, kun ei itse halua päättää sitä kulissia kun talous kärsii, lapsiin tulee etäisyyttä ja mitä sukulaisetkin sanoo..

Miten ihmeessä se olisi voittaja joka saa pettävän miehen?

Eivätkö nämä naiset näe itse syyllisyyttä toimintaansa? Ihmeellistä että on tullut petetyksi,eikä vielä siinäkään vaiheessa huomaa itsessään mitään mitä voisi tehdä toisin. Olen pettänyt,en ole jäänyt kiinni, mutta voin sanoa että aina on ollut syy minkä takia pettämään lähdetään ja kyllä vain siihen syyhyn on osallinen se kumppani.

Uteliaisuuttani kysyn, mitä nämä syyt ovat olleet? Oletko kertonut puolisollesi nämä syyt ennen kuin olet lähtenyt pettämään?

Minulle meinaan kävi niin, että kun puoliso jäi kiinni pettämisestä, syyt tuli itselle täysin puskista. Kaikki syyt johtuivat hänen omista epävarmuuksistaan, jotka olisi helposti pystynyt ratkomaan juttelemalla. Itse olin täysin rakastunut ja tämä varmasti myös näkyi elämässämme, jossa oli hellyyttä, rakkautta, huumoria, seksiä, kunnioitusta, huomioimista jne yllinkyllin.

Koin ja koen edelleen, että oli täysin epäreilua syyttää minua pettämiseen johtavista syistä, joita en itse edes tiennyt olevan olemassa.

No syy oli se kun ei siitä suhteesta päässyt pois, vaikkei enää romanttisessa mielessä kiinnostanut. Huolestutti naisen puolesta, että miten hällä sitten sujuu erinäiset asiat kun jää yksin. Ja sitten tietysti kun oli jo etukäteen varoitettu seurauksista, että jotain tapahtuu (nainen t*ppaa itsensä, soittelee läpi työpaikan henkilöt ja perheen jäseniä, kaikki kuulemma saa tietää mikä p*a olen..). Ainakin tiesin, ettei voida olla enää missää tekemisissä jos ei enää olla suhteessa. Oli vaikea eropäätös. Sitä helpotti kun tutustuin ihmiseen jonka kanssa halusin suhteeseen. Oli se vaikea ero silti, kaikin puolin.

Uskottomuuskriisihän se tekee epävakaalle ja itsetuhoiselle ihmiselle oikein hyvää. Melkein käy mielessä, että halusitko oikeasti kumppanisi tekevän itselleen jotain?

Jotenkin tämä itsarilla uhkailu tuntuu aina yhtä absurdilta selitykseltä pettämiselle.

Kysyttiin syitä, vastaaja kertoi omansa. Mikä sä olet arvioimaan tuntematta mikä kenellekin on validi syy toimia tilanteessa kuten on toiminut?

Hyvä homma jos oot itse välttynyt elämässäsi vaikeilta, painostavilta päätöksiltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi toinen nainen, joka ajatteli laitella tässä lähiaikoina miehen vaimolle kasan kuvankaappauksia somen tai kirjepostin kautta miehen lirkutteiluista ja kaikesta. Ja niitähän riittää. Eikä pelasta mikään tältä kohtalolta. Mulla ei ole mitään menetettävää tässä. :)

Muuten ihan hyvä, mutta niin monta kertaa nähty, ettei se vaimo sen jälkeen miestään sulle vapauta. Jäävät entistä suuremmalla todennäköisyydellä yhteen. Mies osaa tuossa tilanteessa selitellä kaiken parhain päin kun yrittää säilyttää omat kasvonsa ja livistää vastuusta itse tekemistään valinnoista. Mies ei halua olla se tarinan roisto, siksi se siinä liitossa vielä roikkuu. Vaimo taas ei missään tapauksessa halua, että toinen nainen "voittaa". Usko pois, tekevät sinusta yhteisen vihollisensa ja se auttaa heitä jaksamaan sietää toisiaan.

Jos haluat sen ukon itsellesi, niin eipä siinä taida muu auttaa kun sanoa sille, että homma on seis siihen saakka kunnes saa päätöksiä tehtyä. Äläkä jää odottelemaan penkkisi reunalle vaan ala elää elämää kuin et tuota olisi koskaan tavannutkaan.

Kuka ihmeessä haluaisi itselleen pettävän kumppanin?

Niin ollen, että joka toinen pettää jossain elämänsä suhteessa, otaksuisin, että noin joka toinen haluaa itselleen pettävän kumppanin. 

Jos vilkaiset vaikka Tukinetin keskusteluja aiheesta niin siellä kirjoittavat petetyt vaimot, etteivät missään tapauksessa ainakaan anna miehen livistää toisen matkaan, vaan vaativat pariterapiaa, sivusuhteen päättämistä, muuttoa jne. Ihan suoraan moni kirjoittaa, ettei halua sen toisen voittavan, eikä halua sitä nöyryytystä, että on jätetty toisen vuoksi. Sitten he kirjoittavat vielä kymmenenkin vuotta myöhemmin, että suhde on huono, seksiä ei ole ja luottamus ei palaudu.

Samoin joka ikinen "toinen nainen" olisi halunnut miehen kanssa vakituisen parisuhteen.

Mies saa tuossa valinnan vapauden, usein näennäisen sellaisen tosin, kun ei itse halua päättää sitä kulissia kun talous kärsii, lapsiin tulee etäisyyttä ja mitä sukulaisetkin sanoo..

Miten ihmeessä se olisi voittaja joka saa pettävän miehen?

Eivätkö nämä naiset näe itse syyllisyyttä toimintaansa? Ihmeellistä että on tullut petetyksi,eikä vielä siinäkään vaiheessa huomaa itsessään mitään mitä voisi tehdä toisin. Olen pettänyt,en ole jäänyt kiinni, mutta voin sanoa että aina on ollut syy minkä takia pettämään lähdetään ja kyllä vain siihen syyhyn on osallinen se kumppani.

Uteliaisuuttani kysyn, mitä nämä syyt ovat olleet? Oletko kertonut puolisollesi nämä syyt ennen kuin olet lähtenyt pettämään?

Minulle meinaan kävi niin, että kun puoliso jäi kiinni pettämisestä, syyt tuli itselle täysin puskista. Kaikki syyt johtuivat hänen omista epävarmuuksistaan, jotka olisi helposti pystynyt ratkomaan juttelemalla. Itse olin täysin rakastunut ja tämä varmasti myös näkyi elämässämme, jossa oli hellyyttä, rakkautta, huumoria, seksiä, kunnioitusta, huomioimista jne yllinkyllin.

Koin ja koen edelleen, että oli täysin epäreilua syyttää minua pettämiseen johtavista syistä, joita en itse edes tiennyt olevan olemassa.

No syy oli se kun ei siitä suhteesta päässyt pois, vaikkei enää romanttisessa mielessä kiinnostanut. Huolestutti naisen puolesta, että miten hällä sitten sujuu erinäiset asiat kun jää yksin. Ja sitten tietysti kun oli jo etukäteen varoitettu seurauksista, että jotain tapahtuu (nainen t*ppaa itsensä, soittelee läpi työpaikan henkilöt ja perheen jäseniä, kaikki kuulemma saa tietää mikä p*a olen..). Ainakin tiesin, ettei voida olla enää missää tekemisissä jos ei enää olla suhteessa. Oli vaikea eropäätös. Sitä helpotti kun tutustuin ihmiseen jonka kanssa halusin suhteeseen. Oli se vaikea ero silti, kaikin puolin.

Uskottomuuskriisihän se tekee epävakaalle ja itsetuhoiselle ihmiselle oikein hyvää. Melkein käy mielessä, että halusitko oikeasti kumppanisi tekevän itselleen jotain?

Jotenkin tämä itsarilla uhkailu tuntuu aina yhtä absurdilta selitykseltä pettämiselle.

Kysyttiin syitä, vastaaja kertoi omansa. Mikä sä olet arvioimaan tuntematta mikä kenellekin on validi syy toimia tilanteessa kuten on toiminut?

Hyvä homma jos oot itse välttynyt elämässäsi vaikeilta, painostavilta päätöksiltä.

Se on katsos pelottavaa, kun omat illuusiot särkyy, ja tulee olo että maailma ei ehkä aina pyörikään juuri niin kuin itse sen haluaisi pyörivän. Sitä yritetään saada pois esiintymällä henkilönä joka aina toimii täydellisesti tilanteissa, vaikka jo kilometrin päästä kaikki elämästä vähän enemmän ymmärtävät näkevät että tuolla tavalla ei edes pysty toimimaan. Kuten nyt tämä että heti pitää erota jos ihan mitä tahansa tapahtuu, ja jos ei heti eroa ja lähde lapset kainalossa kotoa, niin sitten ei saa pettää toista, koska on päättänyt jäädä.

Itse jouduin kärvistelemään miehen omistamassa asunnossa sen aikaa että sain oman asunnon. Tätä kesti 2 kuukautta. En voinut lähteä kylmään talveen tavaroideni kanssa, mutta tätähän ei tällainen todellisuudesta itsensä vieraannuttanut yksilö kykene ymmärtämään.

Kävin kaverini sängyssä udeaan kertaan, vaikka exmies uhkasikin tabbaa sekä minut että sen rakastajan, jos saisi edes vihiä että moista on tapahtunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi toinen nainen, joka ajatteli laitella tässä lähiaikoina miehen vaimolle kasan kuvankaappauksia somen tai kirjepostin kautta miehen lirkutteiluista ja kaikesta. Ja niitähän riittää. Eikä pelasta mikään tältä kohtalolta. Mulla ei ole mitään menetettävää tässä. :)

Muuten ihan hyvä, mutta niin monta kertaa nähty, ettei se vaimo sen jälkeen miestään sulle vapauta. Jäävät entistä suuremmalla todennäköisyydellä yhteen. Mies osaa tuossa tilanteessa selitellä kaiken parhain päin kun yrittää säilyttää omat kasvonsa ja livistää vastuusta itse tekemistään valinnoista. Mies ei halua olla se tarinan roisto, siksi se siinä liitossa vielä roikkuu. Vaimo taas ei missään tapauksessa halua, että toinen nainen "voittaa". Usko pois, tekevät sinusta yhteisen vihollisensa ja se auttaa heitä jaksamaan sietää toisiaan.

Jos haluat sen ukon itsellesi, niin eipä siinä taida muu auttaa kun sanoa sille, että homma on seis siihen saakka kunnes saa päätöksiä tehtyä. Äläkä jää odottelemaan penkkisi reunalle vaan ala elää elämää kuin et tuota olisi koskaan tavannutkaan.

Kuka ihmeessä haluaisi itselleen pettävän kumppanin?

Niin ollen, että joka toinen pettää jossain elämänsä suhteessa, otaksuisin, että noin joka toinen haluaa itselleen pettävän kumppanin. 

Jos vilkaiset vaikka Tukinetin keskusteluja aiheesta niin siellä kirjoittavat petetyt vaimot, etteivät missään tapauksessa ainakaan anna miehen livistää toisen matkaan, vaan vaativat pariterapiaa, sivusuhteen päättämistä, muuttoa jne. Ihan suoraan moni kirjoittaa, ettei halua sen toisen voittavan, eikä halua sitä nöyryytystä, että on jätetty toisen vuoksi. Sitten he kirjoittavat vielä kymmenenkin vuotta myöhemmin, että suhde on huono, seksiä ei ole ja luottamus ei palaudu.

Samoin joka ikinen "toinen nainen" olisi halunnut miehen kanssa vakituisen parisuhteen.

Mies saa tuossa valinnan vapauden, usein näennäisen sellaisen tosin, kun ei itse halua päättää sitä kulissia kun talous kärsii, lapsiin tulee etäisyyttä ja mitä sukulaisetkin sanoo..

Miten ihmeessä se olisi voittaja joka saa pettävän miehen?

Eivätkö nämä naiset näe itse syyllisyyttä toimintaansa? Ihmeellistä että on tullut petetyksi,eikä vielä siinäkään vaiheessa huomaa itsessään mitään mitä voisi tehdä toisin. Olen pettänyt,en ole jäänyt kiinni, mutta voin sanoa että aina on ollut syy minkä takia pettämään lähdetään ja kyllä vain siihen syyhyn on osallinen se kumppani.

Uteliaisuuttani kysyn, mitä nämä syyt ovat olleet? Oletko kertonut puolisollesi nämä syyt ennen kuin olet lähtenyt pettämään?

Minulle meinaan kävi niin, että kun puoliso jäi kiinni pettämisestä, syyt tuli itselle täysin puskista. Kaikki syyt johtuivat hänen omista epävarmuuksistaan, jotka olisi helposti pystynyt ratkomaan juttelemalla. Itse olin täysin rakastunut ja tämä varmasti myös näkyi elämässämme, jossa oli hellyyttä, rakkautta, huumoria, seksiä, kunnioitusta, huomioimista jne yllinkyllin.

Koin ja koen edelleen, että oli täysin epäreilua syyttää minua pettämiseen johtavista syistä, joita en itse edes tiennyt olevan olemassa.

No syy oli se kun ei siitä suhteesta päässyt pois, vaikkei enää romanttisessa mielessä kiinnostanut. Huolestutti naisen puolesta, että miten hällä sitten sujuu erinäiset asiat kun jää yksin. Ja sitten tietysti kun oli jo etukäteen varoitettu seurauksista, että jotain tapahtuu (nainen t*ppaa itsensä, soittelee läpi työpaikan henkilöt ja perheen jäseniä, kaikki kuulemma saa tietää mikä p*a olen..). Ainakin tiesin, ettei voida olla enää missää tekemisissä jos ei enää olla suhteessa. Oli vaikea eropäätös. Sitä helpotti kun tutustuin ihmiseen jonka kanssa halusin suhteeseen. Oli se vaikea ero silti, kaikin puolin.

Uskottomuuskriisihän se tekee epävakaalle ja itsetuhoiselle ihmiselle oikein hyvää. Melkein käy mielessä, että halusitko oikeasti kumppanisi tekevän itselleen jotain?

Jotenkin tämä itsarilla uhkailu tuntuu aina yhtä absurdilta selitykseltä pettämiselle.

Kysyttiin syitä, vastaaja kertoi omansa. Mikä sä olet arvioimaan tuntematta mikä kenellekin on validi syy toimia tilanteessa kuten on toiminut?

Hyvä homma jos oot itse välttynyt elämässäsi vaikeilta, painostavilta päätöksiltä.

Se on katsos pelottavaa, kun omat illuusiot särkyy, ja tulee olo että maailma ei ehkä aina pyörikään juuri niin kuin itse sen haluaisi pyörivän. Sitä yritetään saada pois esiintymällä henkilönä joka aina toimii täydellisesti tilanteissa, vaikka jo kilometrin päästä kaikki elämästä vähän enemmän ymmärtävät näkevät että tuolla tavalla ei edes pysty toimimaan. Kuten nyt tämä että heti pitää erota jos ihan mitä tahansa tapahtuu, ja jos ei heti eroa ja lähde lapset kainalossa kotoa, niin sitten ei saa pettää toista, koska on päättänyt jäädä.

Itse jouduin kärvistelemään miehen omistamassa asunnossa sen aikaa että sain oman asunnon. Tätä kesti 2 kuukautta. En voinut lähteä kylmään talveen tavaroideni kanssa, mutta tätähän ei tällainen todellisuudesta itsensä vieraannuttanut yksilö kykene ymmärtämään.

Kävin kaverini sängyssä udeaan kertaan, vaikka exmies uhkasikin tabbaa sekä minut että sen rakastajan, jos saisi edes vihiä että moista on tapahtunut.

tämä nainen tiesi, että olen voimaton ja eksyksissä kun olin juuri laittanut hautaan viimeisen elossa olevan perheenjäseneni, jota olin kuukausia hoitanut ennen poisnukkumista. Hän hyväksikäytti tilannetta ja vetosi vanhempiini pilven reunalla, uskooni Jumalaan ja muistuttelemalla, että myös hänen leski-äitinsä menettää jälleen yhden perheen jäsenen jos päätän erota. Uusi rakkaus toi uskoa, että tulevaisuudella voisi olla mulle vielä antaa jotain muutakin kuin menetyksiä.

Eniten olisin toivonut, että olisimme eronneet sovussa jo paljon ennen mitään pettämiskuvioita ja olisin voinut pysyä hänelle tukena, ystävänä. Mutta hän ei halunnut ystävyyttä, vaan sen hyödyn mitä minusta sai. Tuo on julminta mahdollista hyväksikäyttöä, antaa uskoa, että erohalussani tuhoan hänen ja äitinsä elämän lopullisella tavalla.

Mies pani oven aina lukkoon sisäpuolelta mennessään tyttärensä kanssa saunaan. Näin täällä Sievissä.

Lakatkaa nyt analysoimasta ja kertokaa niitä pettäjien paljastumisia!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi toinen nainen, joka ajatteli laitella tässä lähiaikoina miehen vaimolle kasan kuvankaappauksia somen tai kirjepostin kautta miehen lirkutteiluista ja kaikesta. Ja niitähän riittää. Eikä pelasta mikään tältä kohtalolta. Mulla ei ole mitään menetettävää tässä. :)

Muuten ihan hyvä, mutta niin monta kertaa nähty, ettei se vaimo sen jälkeen miestään sulle vapauta. Jäävät entistä suuremmalla todennäköisyydellä yhteen. Mies osaa tuossa tilanteessa selitellä kaiken parhain päin kun yrittää säilyttää omat kasvonsa ja livistää vastuusta itse tekemistään valinnoista. Mies ei halua olla se tarinan roisto, siksi se siinä liitossa vielä roikkuu. Vaimo taas ei missään tapauksessa halua, että toinen nainen "voittaa". Usko pois, tekevät sinusta yhteisen vihollisensa ja se auttaa heitä jaksamaan sietää toisiaan.

Jos haluat sen ukon itsellesi, niin eipä siinä taida muu auttaa kun sanoa sille, että homma on seis siihen saakka kunnes saa päätöksiä tehtyä. Äläkä jää odottelemaan penkkisi reunalle vaan ala elää elämää kuin et tuota olisi koskaan tavannutkaan.

Kuka ihmeessä haluaisi itselleen pettävän kumppanin?

Niin ollen, että joka toinen pettää jossain elämänsä suhteessa, otaksuisin, että noin joka toinen haluaa itselleen pettävän kumppanin. 

Jos vilkaiset vaikka Tukinetin keskusteluja aiheesta niin siellä kirjoittavat petetyt vaimot, etteivät missään tapauksessa ainakaan anna miehen livistää toisen matkaan, vaan vaativat pariterapiaa, sivusuhteen päättämistä, muuttoa jne. Ihan suoraan moni kirjoittaa, ettei halua sen toisen voittavan, eikä halua sitä nöyryytystä, että on jätetty toisen vuoksi. Sitten he kirjoittavat vielä kymmenenkin vuotta myöhemmin, että suhde on huono, seksiä ei ole ja luottamus ei palaudu.

Samoin joka ikinen "toinen nainen" olisi halunnut miehen kanssa vakituisen parisuhteen.

Mies saa tuossa valinnan vapauden, usein näennäisen sellaisen tosin, kun ei itse halua päättää sitä kulissia kun talous kärsii, lapsiin tulee etäisyyttä ja mitä sukulaisetkin sanoo..

Miten ihmeessä se olisi voittaja joka saa pettävän miehen?

Eivätkö nämä naiset näe itse syyllisyyttä toimintaansa? Ihmeellistä että on tullut petetyksi,eikä vielä siinäkään vaiheessa huomaa itsessään mitään mitä voisi tehdä toisin. Olen pettänyt,en ole jäänyt kiinni, mutta voin sanoa että aina on ollut syy minkä takia pettämään lähdetään ja kyllä vain siihen syyhyn on osallinen se kumppani.

Uteliaisuuttani kysyn, mitä nämä syyt ovat olleet? Oletko kertonut puolisollesi nämä syyt ennen kuin olet lähtenyt pettämään?

Minulle meinaan kävi niin, että kun puoliso jäi kiinni pettämisestä, syyt tuli itselle täysin puskista. Kaikki syyt johtuivat hänen omista epävarmuuksistaan, jotka olisi helposti pystynyt ratkomaan juttelemalla. Itse olin täysin rakastunut ja tämä varmasti myös näkyi elämässämme, jossa oli hellyyttä, rakkautta, huumoria, seksiä, kunnioitusta, huomioimista jne yllinkyllin.

Koin ja koen edelleen, että oli täysin epäreilua syyttää minua pettämiseen johtavista syistä, joita en itse edes tiennyt olevan olemassa.

No syy oli se kun ei siitä suhteesta päässyt pois, vaikkei enää romanttisessa mielessä kiinnostanut. Huolestutti naisen puolesta, että miten hällä sitten sujuu erinäiset asiat kun jää yksin. Ja sitten tietysti kun oli jo etukäteen varoitettu seurauksista, että jotain tapahtuu (nainen t*ppaa itsensä, soittelee läpi työpaikan henkilöt ja perheen jäseniä, kaikki kuulemma saa tietää mikä p*a olen..). Ainakin tiesin, ettei voida olla enää missää tekemisissä jos ei enää olla suhteessa. Oli vaikea eropäätös. Sitä helpotti kun tutustuin ihmiseen jonka kanssa halusin suhteeseen. Oli se vaikea ero silti, kaikin puolin.

Uskottomuuskriisihän se tekee epävakaalle ja itsetuhoiselle ihmiselle oikein hyvää. Melkein käy mielessä, että halusitko oikeasti kumppanisi tekevän itselleen jotain?

Jotenkin tämä itsarilla uhkailu tuntuu aina yhtä absurdilta selitykseltä pettämiselle.

Kysyttiin syitä, vastaaja kertoi omansa. Mikä sä olet arvioimaan tuntematta mikä kenellekin on validi syy toimia tilanteessa kuten on toiminut?

Hyvä homma jos oot itse välttynyt elämässäsi vaikeilta, painostavilta päätöksiltä.

Se on katsos pelottavaa, kun omat illuusiot särkyy, ja tulee olo että maailma ei ehkä aina pyörikään juuri niin kuin itse sen haluaisi pyörivän. Sitä yritetään saada pois esiintymällä henkilönä joka aina toimii täydellisesti tilanteissa, vaikka jo kilometrin päästä kaikki elämästä vähän enemmän ymmärtävät näkevät että tuolla tavalla ei edes pysty toimimaan. Kuten nyt tämä että heti pitää erota jos ihan mitä tahansa tapahtuu, ja jos ei heti eroa ja lähde lapset kainalossa kotoa, niin sitten ei saa pettää toista, koska on päättänyt jäädä.

Itse jouduin kärvistelemään miehen omistamassa asunnossa sen aikaa että sain oman asunnon. Tätä kesti 2 kuukautta. En voinut lähteä kylmään talveen tavaroideni kanssa, mutta tätähän ei tällainen todellisuudesta itsensä vieraannuttanut yksilö kykene ymmärtämään.

Kävin kaverini sängyssä udeaan kertaan, vaikka exmies uhkasikin tabbaa sekä minut että sen rakastajan, jos saisi edes vihiä että moista on tapahtunut.

Jaa missäköhän sanottiin, että heti pitää erota? Tai että hoidan kaiken täydellisesti? Kommentoin vaan siihen, että jos ihminen on niin epävakaa ja itsetuhoinen että pelkää hänen tappavan itsensä asiallisesti hoidetun eron jälkeen, niin eiköhän sellainen ihminen ole vähintään yhtä suuressa itsemurhariskissä jouduttuaan petetyksi JA jätetyksi. Jos olen sinusta väärässä, niin ole hyvä perustele äläkä tunge sanoja minun suuhuni ja hutki olkinukkea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi toinen nainen, joka ajatteli laitella tässä lähiaikoina miehen vaimolle kasan kuvankaappauksia somen tai kirjepostin kautta miehen lirkutteiluista ja kaikesta. Ja niitähän riittää. Eikä pelasta mikään tältä kohtalolta. Mulla ei ole mitään menetettävää tässä. :)

Muuten ihan hyvä, mutta niin monta kertaa nähty, ettei se vaimo sen jälkeen miestään sulle vapauta. Jäävät entistä suuremmalla todennäköisyydellä yhteen. Mies osaa tuossa tilanteessa selitellä kaiken parhain päin kun yrittää säilyttää omat kasvonsa ja livistää vastuusta itse tekemistään valinnoista. Mies ei halua olla se tarinan roisto, siksi se siinä liitossa vielä roikkuu. Vaimo taas ei missään tapauksessa halua, että toinen nainen "voittaa". Usko pois, tekevät sinusta yhteisen vihollisensa ja se auttaa heitä jaksamaan sietää toisiaan.

Jos haluat sen ukon itsellesi, niin eipä siinä taida muu auttaa kun sanoa sille, että homma on seis siihen saakka kunnes saa päätöksiä tehtyä. Äläkä jää odottelemaan penkkisi reunalle vaan ala elää elämää kuin et tuota olisi koskaan tavannutkaan.

Kuka ihmeessä haluaisi itselleen pettävän kumppanin?

Niin ollen, että joka toinen pettää jossain elämänsä suhteessa, otaksuisin, että noin joka toinen haluaa itselleen pettävän kumppanin. 

Jos vilkaiset vaikka Tukinetin keskusteluja aiheesta niin siellä kirjoittavat petetyt vaimot, etteivät missään tapauksessa ainakaan anna miehen livistää toisen matkaan, vaan vaativat pariterapiaa, sivusuhteen päättämistä, muuttoa jne. Ihan suoraan moni kirjoittaa, ettei halua sen toisen voittavan, eikä halua sitä nöyryytystä, että on jätetty toisen vuoksi. Sitten he kirjoittavat vielä kymmenenkin vuotta myöhemmin, että suhde on huono, seksiä ei ole ja luottamus ei palaudu.

Samoin joka ikinen "toinen nainen" olisi halunnut miehen kanssa vakituisen parisuhteen.

Mies saa tuossa valinnan vapauden, usein näennäisen sellaisen tosin, kun ei itse halua päättää sitä kulissia kun talous kärsii, lapsiin tulee etäisyyttä ja mitä sukulaisetkin sanoo..

Miten ihmeessä se olisi voittaja joka saa pettävän miehen?

Eivätkö nämä naiset näe itse syyllisyyttä toimintaansa? Ihmeellistä että on tullut petetyksi,eikä vielä siinäkään vaiheessa huomaa itsessään mitään mitä voisi tehdä toisin. Olen pettänyt,en ole jäänyt kiinni, mutta voin sanoa että aina on ollut syy minkä takia pettämään lähdetään ja kyllä vain siihen syyhyn on osallinen se kumppani.

Uteliaisuuttani kysyn, mitä nämä syyt ovat olleet? Oletko kertonut puolisollesi nämä syyt ennen kuin olet lähtenyt pettämään?

Minulle meinaan kävi niin, että kun puoliso jäi kiinni pettämisestä, syyt tuli itselle täysin puskista. Kaikki syyt johtuivat hänen omista epävarmuuksistaan, jotka olisi helposti pystynyt ratkomaan juttelemalla. Itse olin täysin rakastunut ja tämä varmasti myös näkyi elämässämme, jossa oli hellyyttä, rakkautta, huumoria, seksiä, kunnioitusta, huomioimista jne yllinkyllin.

Koin ja koen edelleen, että oli täysin epäreilua syyttää minua pettämiseen johtavista syistä, joita en itse edes tiennyt olevan olemassa.

No syy oli se kun ei siitä suhteesta päässyt pois, vaikkei enää romanttisessa mielessä kiinnostanut. Huolestutti naisen puolesta, että miten hällä sitten sujuu erinäiset asiat kun jää yksin. Ja sitten tietysti kun oli jo etukäteen varoitettu seurauksista, että jotain tapahtuu (nainen t*ppaa itsensä, soittelee läpi työpaikan henkilöt ja perheen jäseniä, kaikki kuulemma saa tietää mikä p*a olen..). Ainakin tiesin, ettei voida olla enää missää tekemisissä jos ei enää olla suhteessa. Oli vaikea eropäätös. Sitä helpotti kun tutustuin ihmiseen jonka kanssa halusin suhteeseen. Oli se vaikea ero silti, kaikin puolin.

Uskottomuuskriisihän se tekee epävakaalle ja itsetuhoiselle ihmiselle oikein hyvää. Melkein käy mielessä, että halusitko oikeasti kumppanisi tekevän itselleen jotain?

Jotenkin tämä itsarilla uhkailu tuntuu aina yhtä absurdilta selitykseltä pettämiselle.

Kysyttiin syitä, vastaaja kertoi omansa. Mikä sä olet arvioimaan tuntematta mikä kenellekin on validi syy toimia tilanteessa kuten on toiminut?

Hyvä homma jos oot itse välttynyt elämässäsi vaikeilta, painostavilta päätöksiltä.

Näin kirjoittaa henkisesti sairas, psykopaatti ja narsistinen. Täysin tunnevammainen, varmaan tunnistat tämän itsessäsi? Etkö? Niin, ei narskut tunnista eikä tunnusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi toinen nainen, joka ajatteli laitella tässä lähiaikoina miehen vaimolle kasan kuvankaappauksia somen tai kirjepostin kautta miehen lirkutteiluista ja kaikesta. Ja niitähän riittää. Eikä pelasta mikään tältä kohtalolta. Mulla ei ole mitään menetettävää tässä. :)

Muuten ihan hyvä, mutta niin monta kertaa nähty, ettei se vaimo sen jälkeen miestään sulle vapauta. Jäävät entistä suuremmalla todennäköisyydellä yhteen. Mies osaa tuossa tilanteessa selitellä kaiken parhain päin kun yrittää säilyttää omat kasvonsa ja livistää vastuusta itse tekemistään valinnoista. Mies ei halua olla se tarinan roisto, siksi se siinä liitossa vielä roikkuu. Vaimo taas ei missään tapauksessa halua, että toinen nainen "voittaa". Usko pois, tekevät sinusta yhteisen vihollisensa ja se auttaa heitä jaksamaan sietää toisiaan.

Jos haluat sen ukon itsellesi, niin eipä siinä taida muu auttaa kun sanoa sille, että homma on seis siihen saakka kunnes saa päätöksiä tehtyä. Äläkä jää odottelemaan penkkisi reunalle vaan ala elää elämää kuin et tuota olisi koskaan tavannutkaan.

Kuka ihmeessä haluaisi itselleen pettävän kumppanin?

Niin ollen, että joka toinen pettää jossain elämänsä suhteessa, otaksuisin, että noin joka toinen haluaa itselleen pettävän kumppanin. 

Jos vilkaiset vaikka Tukinetin keskusteluja aiheesta niin siellä kirjoittavat petetyt vaimot, etteivät missään tapauksessa ainakaan anna miehen livistää toisen matkaan, vaan vaativat pariterapiaa, sivusuhteen päättämistä, muuttoa jne. Ihan suoraan moni kirjoittaa, ettei halua sen toisen voittavan, eikä halua sitä nöyryytystä, että on jätetty toisen vuoksi. Sitten he kirjoittavat vielä kymmenenkin vuotta myöhemmin, että suhde on huono, seksiä ei ole ja luottamus ei palaudu.

Samoin joka ikinen "toinen nainen" olisi halunnut miehen kanssa vakituisen parisuhteen.

Mies saa tuossa valinnan vapauden, usein näennäisen sellaisen tosin, kun ei itse halua päättää sitä kulissia kun talous kärsii, lapsiin tulee etäisyyttä ja mitä sukulaisetkin sanoo..

Miten ihmeessä se olisi voittaja joka saa pettävän miehen?

Eivätkö nämä naiset näe itse syyllisyyttä toimintaansa? Ihmeellistä että on tullut petetyksi,eikä vielä siinäkään vaiheessa huomaa itsessään mitään mitä voisi tehdä toisin. Olen pettänyt,en ole jäänyt kiinni, mutta voin sanoa että aina on ollut syy minkä takia pettämään lähdetään ja kyllä vain siihen syyhyn on osallinen se kumppani.

Uteliaisuuttani kysyn, mitä nämä syyt ovat olleet? Oletko kertonut puolisollesi nämä syyt ennen kuin olet lähtenyt pettämään?

Minulle meinaan kävi niin, että kun puoliso jäi kiinni pettämisestä, syyt tuli itselle täysin puskista. Kaikki syyt johtuivat hänen omista epävarmuuksistaan, jotka olisi helposti pystynyt ratkomaan juttelemalla. Itse olin täysin rakastunut ja tämä varmasti myös näkyi elämässämme, jossa oli hellyyttä, rakkautta, huumoria, seksiä, kunnioitusta, huomioimista jne yllinkyllin.

Koin ja koen edelleen, että oli täysin epäreilua syyttää minua pettämiseen johtavista syistä, joita en itse edes tiennyt olevan olemassa.

No syy oli se kun ei siitä suhteesta päässyt pois, vaikkei enää romanttisessa mielessä kiinnostanut. Huolestutti naisen puolesta, että miten hällä sitten sujuu erinäiset asiat kun jää yksin. Ja sitten tietysti kun oli jo etukäteen varoitettu seurauksista, että jotain tapahtuu (nainen t*ppaa itsensä, soittelee läpi työpaikan henkilöt ja perheen jäseniä, kaikki kuulemma saa tietää mikä p*a olen..). Ainakin tiesin, ettei voida olla enää missää tekemisissä jos ei enää olla suhteessa. Oli vaikea eropäätös. Sitä helpotti kun tutustuin ihmiseen jonka kanssa halusin suhteeseen. Oli se vaikea ero silti, kaikin puolin.

Uskottomuuskriisihän se tekee epävakaalle ja itsetuhoiselle ihmiselle oikein hyvää. Melkein käy mielessä, että halusitko oikeasti kumppanisi tekevän itselleen jotain?

Jotenkin tämä itsarilla uhkailu tuntuu aina yhtä absurdilta selitykseltä pettämiselle.

Kysyttiin syitä, vastaaja kertoi omansa. Mikä sä olet arvioimaan tuntematta mikä kenellekin on validi syy toimia tilanteessa kuten on toiminut?

Hyvä homma jos oot itse välttynyt elämässäsi vaikeilta, painostavilta päätöksiltä.

Joo, kieltämättä kommenttini sävy oli vähän turhan ikävä, ikävämpi kuin olin tarkoittanut. En varsinaisesti tarkoittanut sitä edes moralisoinniksi, vaan pikemminkin toteamukseksi, että olen lukenut vastaavan perustelun joskus aiemminkin ja minusta se on epälooginen. Toki ihmiset tekee joskus epäloogisiakin asioita ja se on ihan inhimillistä. Olen vaan aina ihmetellyt ajatuskulkua, jossa itsetuhoista ihmistä halutaan viimeiseen saakka suojella siltä erokivulta vaikka oman onnen kustannuksella, mutta sitten ollaan kuitenkin valmiita satuttamaan pettämisellä. Eikö siinä kuitenkin hyväksytä riski siitä itsemurhasta, jolloin perustelu sille ettei voi erota putoaa vähän pois?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi toinen nainen, joka ajatteli laitella tässä lähiaikoina miehen vaimolle kasan kuvankaappauksia somen tai kirjepostin kautta miehen lirkutteiluista ja kaikesta. Ja niitähän riittää. Eikä pelasta mikään tältä kohtalolta. Mulla ei ole mitään menetettävää tässä. :)

Muuten ihan hyvä, mutta niin monta kertaa nähty, ettei se vaimo sen jälkeen miestään sulle vapauta. Jäävät entistä suuremmalla todennäköisyydellä yhteen. Mies osaa tuossa tilanteessa selitellä kaiken parhain päin kun yrittää säilyttää omat kasvonsa ja livistää vastuusta itse tekemistään valinnoista. Mies ei halua olla se tarinan roisto, siksi se siinä liitossa vielä roikkuu. Vaimo taas ei missään tapauksessa halua, että toinen nainen "voittaa". Usko pois, tekevät sinusta yhteisen vihollisensa ja se auttaa heitä jaksamaan sietää toisiaan.

Jos haluat sen ukon itsellesi, niin eipä siinä taida muu auttaa kun sanoa sille, että homma on seis siihen saakka kunnes saa päätöksiä tehtyä. Äläkä jää odottelemaan penkkisi reunalle vaan ala elää elämää kuin et tuota olisi koskaan tavannutkaan.

Kuka ihmeessä haluaisi itselleen pettävän kumppanin?

Niin ollen, että joka toinen pettää jossain elämänsä suhteessa, otaksuisin, että noin joka toinen haluaa itselleen pettävän kumppanin. 

Jos vilkaiset vaikka Tukinetin keskusteluja aiheesta niin siellä kirjoittavat petetyt vaimot, etteivät missään tapauksessa ainakaan anna miehen livistää toisen matkaan, vaan vaativat pariterapiaa, sivusuhteen päättämistä, muuttoa jne. Ihan suoraan moni kirjoittaa, ettei halua sen toisen voittavan, eikä halua sitä nöyryytystä, että on jätetty toisen vuoksi. Sitten he kirjoittavat vielä kymmenenkin vuotta myöhemmin, että suhde on huono, seksiä ei ole ja luottamus ei palaudu.

Samoin joka ikinen "toinen nainen" olisi halunnut miehen kanssa vakituisen parisuhteen.

Mies saa tuossa valinnan vapauden, usein näennäisen sellaisen tosin, kun ei itse halua päättää sitä kulissia kun talous kärsii, lapsiin tulee etäisyyttä ja mitä sukulaisetkin sanoo..

Miten ihmeessä se olisi voittaja joka saa pettävän miehen?

Eivätkö nämä naiset näe itse syyllisyyttä toimintaansa? Ihmeellistä että on tullut petetyksi,eikä vielä siinäkään vaiheessa huomaa itsessään mitään mitä voisi tehdä toisin. Olen pettänyt,en ole jäänyt kiinni, mutta voin sanoa että aina on ollut syy minkä takia pettämään lähdetään ja kyllä vain siihen syyhyn on osallinen se kumppani.

Uteliaisuuttani kysyn, mitä nämä syyt ovat olleet? Oletko kertonut puolisollesi nämä syyt ennen kuin olet lähtenyt pettämään?

Minulle meinaan kävi niin, että kun puoliso jäi kiinni pettämisestä, syyt tuli itselle täysin puskista. Kaikki syyt johtuivat hänen omista epävarmuuksistaan, jotka olisi helposti pystynyt ratkomaan juttelemalla. Itse olin täysin rakastunut ja tämä varmasti myös näkyi elämässämme, jossa oli hellyyttä, rakkautta, huumoria, seksiä, kunnioitusta, huomioimista jne yllinkyllin.

Koin ja koen edelleen, että oli täysin epäreilua syyttää minua pettämiseen johtavista syistä, joita en itse edes tiennyt olevan olemassa.

No syy oli se kun ei siitä suhteesta päässyt pois, vaikkei enää romanttisessa mielessä kiinnostanut. Huolestutti naisen puolesta, että miten hällä sitten sujuu erinäiset asiat kun jää yksin. Ja sitten tietysti kun oli jo etukäteen varoitettu seurauksista, että jotain tapahtuu (nainen t*ppaa itsensä, soittelee läpi työpaikan henkilöt ja perheen jäseniä, kaikki kuulemma saa tietää mikä p*a olen..). Ainakin tiesin, ettei voida olla enää missää tekemisissä jos ei enää olla suhteessa. Oli vaikea eropäätös. Sitä helpotti kun tutustuin ihmiseen jonka kanssa halusin suhteeseen. Oli se vaikea ero silti, kaikin puolin.

Uskottomuuskriisihän se tekee epävakaalle ja itsetuhoiselle ihmiselle oikein hyvää. Melkein käy mielessä, että halusitko oikeasti kumppanisi tekevän itselleen jotain?

Jotenkin tämä itsarilla uhkailu tuntuu aina yhtä absurdilta selitykseltä pettämiselle.

Kysyttiin syitä, vastaaja kertoi omansa. Mikä sä olet arvioimaan tuntematta mikä kenellekin on validi syy toimia tilanteessa kuten on toiminut?

Hyvä homma jos oot itse välttynyt elämässäsi vaikeilta, painostavilta päätöksiltä.

Se on katsos pelottavaa, kun omat illuusiot särkyy, ja tulee olo että maailma ei ehkä aina pyörikään juuri niin kuin itse sen haluaisi pyörivän. Sitä yritetään saada pois esiintymällä henkilönä joka aina toimii täydellisesti tilanteissa, vaikka jo kilometrin päästä kaikki elämästä vähän enemmän ymmärtävät näkevät että tuolla tavalla ei edes pysty toimimaan. Kuten nyt tämä että heti pitää erota jos ihan mitä tahansa tapahtuu, ja jos ei heti eroa ja lähde lapset kainalossa kotoa, niin sitten ei saa pettää toista, koska on päättänyt jäädä.

Itse jouduin kärvistelemään miehen omistamassa asunnossa sen aikaa että sain oman asunnon. Tätä kesti 2 kuukautta. En voinut lähteä kylmään talveen tavaroideni kanssa, mutta tätähän ei tällainen todellisuudesta itsensä vieraannuttanut yksilö kykene ymmärtämään.

Kävin kaverini sängyssä udeaan kertaan, vaikka exmies uhkasikin tabbaa sekä minut että sen rakastajan, jos saisi edes vihiä että moista on tapahtunut.

Jaa missäköhän sanottiin, että heti pitää erota? Tai että hoidan kaiken täydellisesti? Kommentoin vaan siihen, että jos ihminen on niin epävakaa ja itsetuhoinen että pelkää hänen tappavan itsensä asiallisesti hoidetun eron jälkeen, niin eiköhän sellainen ihminen ole vähintään yhtä suuressa itsemurhariskissä jouduttuaan petetyksi JA jätetyksi. Jos olen sinusta väärässä, niin ole hyvä perustele äläkä tunge sanoja minun suuhuni ja hutki olkinukkea.

LUehan uudelleen. Ei kirjoitukseni ottanut kantaa muuhun kuin siihen että niitä omasta mielestään täydellisiä löytyy aina, joiden mielestä aina on mahdollisuus toimia hänen itsensä mielestä täydellisesti. Elämä vain ei sellaista oikeassa elämässä ole, mutta pelko estää tällaisia ihmisiä näkemästä todellista elämää, vaan he elävät mieluummin omassa mielikuvituksessaan, ja sielä ovat osoittelemassa miten muiden pitäisi elää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi toinen nainen, joka ajatteli laitella tässä lähiaikoina miehen vaimolle kasan kuvankaappauksia somen tai kirjepostin kautta miehen lirkutteiluista ja kaikesta. Ja niitähän riittää. Eikä pelasta mikään tältä kohtalolta. Mulla ei ole mitään menetettävää tässä. :)

Muuten ihan hyvä, mutta niin monta kertaa nähty, ettei se vaimo sen jälkeen miestään sulle vapauta. Jäävät entistä suuremmalla todennäköisyydellä yhteen. Mies osaa tuossa tilanteessa selitellä kaiken parhain päin kun yrittää säilyttää omat kasvonsa ja livistää vastuusta itse tekemistään valinnoista. Mies ei halua olla se tarinan roisto, siksi se siinä liitossa vielä roikkuu. Vaimo taas ei missään tapauksessa halua, että toinen nainen "voittaa". Usko pois, tekevät sinusta yhteisen vihollisensa ja se auttaa heitä jaksamaan sietää toisiaan.

Jos haluat sen ukon itsellesi, niin eipä siinä taida muu auttaa kun sanoa sille, että homma on seis siihen saakka kunnes saa päätöksiä tehtyä. Äläkä jää odottelemaan penkkisi reunalle vaan ala elää elämää kuin et tuota olisi koskaan tavannutkaan.

Kuka ihmeessä haluaisi itselleen pettävän kumppanin?

Niin ollen, että joka toinen pettää jossain elämänsä suhteessa, otaksuisin, että noin joka toinen haluaa itselleen pettävän kumppanin. 

Jos vilkaiset vaikka Tukinetin keskusteluja aiheesta niin siellä kirjoittavat petetyt vaimot, etteivät missään tapauksessa ainakaan anna miehen livistää toisen matkaan, vaan vaativat pariterapiaa, sivusuhteen päättämistä, muuttoa jne. Ihan suoraan moni kirjoittaa, ettei halua sen toisen voittavan, eikä halua sitä nöyryytystä, että on jätetty toisen vuoksi. Sitten he kirjoittavat vielä kymmenenkin vuotta myöhemmin, että suhde on huono, seksiä ei ole ja luottamus ei palaudu.

Samoin joka ikinen "toinen nainen" olisi halunnut miehen kanssa vakituisen parisuhteen.

Mies saa tuossa valinnan vapauden, usein näennäisen sellaisen tosin, kun ei itse halua päättää sitä kulissia kun talous kärsii, lapsiin tulee etäisyyttä ja mitä sukulaisetkin sanoo..

Miten ihmeessä se olisi voittaja joka saa pettävän miehen?

Eivätkö nämä naiset näe itse syyllisyyttä toimintaansa? Ihmeellistä että on tullut petetyksi,eikä vielä siinäkään vaiheessa huomaa itsessään mitään mitä voisi tehdä toisin. Olen pettänyt,en ole jäänyt kiinni, mutta voin sanoa että aina on ollut syy minkä takia pettämään lähdetään ja kyllä vain siihen syyhyn on osallinen se kumppani.

Uteliaisuuttani kysyn, mitä nämä syyt ovat olleet? Oletko kertonut puolisollesi nämä syyt ennen kuin olet lähtenyt pettämään?

Minulle meinaan kävi niin, että kun puoliso jäi kiinni pettämisestä, syyt tuli itselle täysin puskista. Kaikki syyt johtuivat hänen omista epävarmuuksistaan, jotka olisi helposti pystynyt ratkomaan juttelemalla. Itse olin täysin rakastunut ja tämä varmasti myös näkyi elämässämme, jossa oli hellyyttä, rakkautta, huumoria, seksiä, kunnioitusta, huomioimista jne yllinkyllin.

Koin ja koen edelleen, että oli täysin epäreilua syyttää minua pettämiseen johtavista syistä, joita en itse edes tiennyt olevan olemassa.

No syy oli se kun ei siitä suhteesta päässyt pois, vaikkei enää romanttisessa mielessä kiinnostanut. Huolestutti naisen puolesta, että miten hällä sitten sujuu erinäiset asiat kun jää yksin. Ja sitten tietysti kun oli jo etukäteen varoitettu seurauksista, että jotain tapahtuu (nainen t*ppaa itsensä, soittelee läpi työpaikan henkilöt ja perheen jäseniä, kaikki kuulemma saa tietää mikä p*a olen..). Ainakin tiesin, ettei voida olla enää missää tekemisissä jos ei enää olla suhteessa. Oli vaikea eropäätös. Sitä helpotti kun tutustuin ihmiseen jonka kanssa halusin suhteeseen. Oli se vaikea ero silti, kaikin puolin.

Uskottomuuskriisihän se tekee epävakaalle ja itsetuhoiselle ihmiselle oikein hyvää. Melkein käy mielessä, että halusitko oikeasti kumppanisi tekevän itselleen jotain?

Jotenkin tämä itsarilla uhkailu tuntuu aina yhtä absurdilta selitykseltä pettämiselle.

Kysyttiin syitä, vastaaja kertoi omansa. Mikä sä olet arvioimaan tuntematta mikä kenellekin on validi syy toimia tilanteessa kuten on toiminut?

Hyvä homma jos oot itse välttynyt elämässäsi vaikeilta, painostavilta päätöksiltä.

Näin kirjoittaa henkisesti sairas, psykopaatti ja narsistinen. Täysin tunnevammainen, varmaan tunnistat tämän itsessäsi? Etkö? Niin, ei narskut tunnista eikä tunnusta.

Mene nyt jo hakemaan apua sen sijaan että otat kierroksia täällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi toinen nainen, joka ajatteli laitella tässä lähiaikoina miehen vaimolle kasan kuvankaappauksia somen tai kirjepostin kautta miehen lirkutteiluista ja kaikesta. Ja niitähän riittää. Eikä pelasta mikään tältä kohtalolta. Mulla ei ole mitään menetettävää tässä. :)

Muuten ihan hyvä, mutta niin monta kertaa nähty, ettei se vaimo sen jälkeen miestään sulle vapauta. Jäävät entistä suuremmalla todennäköisyydellä yhteen. Mies osaa tuossa tilanteessa selitellä kaiken parhain päin kun yrittää säilyttää omat kasvonsa ja livistää vastuusta itse tekemistään valinnoista. Mies ei halua olla se tarinan roisto, siksi se siinä liitossa vielä roikkuu. Vaimo taas ei missään tapauksessa halua, että toinen nainen "voittaa". Usko pois, tekevät sinusta yhteisen vihollisensa ja se auttaa heitä jaksamaan sietää toisiaan.

Jos haluat sen ukon itsellesi, niin eipä siinä taida muu auttaa kun sanoa sille, että homma on seis siihen saakka kunnes saa päätöksiä tehtyä. Äläkä jää odottelemaan penkkisi reunalle vaan ala elää elämää kuin et tuota olisi koskaan tavannutkaan.

Kuka ihmeessä haluaisi itselleen pettävän kumppanin?

Niin ollen, että joka toinen pettää jossain elämänsä suhteessa, otaksuisin, että noin joka toinen haluaa itselleen pettävän kumppanin. 

Jos vilkaiset vaikka Tukinetin keskusteluja aiheesta niin siellä kirjoittavat petetyt vaimot, etteivät missään tapauksessa ainakaan anna miehen livistää toisen matkaan, vaan vaativat pariterapiaa, sivusuhteen päättämistä, muuttoa jne. Ihan suoraan moni kirjoittaa, ettei halua sen toisen voittavan, eikä halua sitä nöyryytystä, että on jätetty toisen vuoksi. Sitten he kirjoittavat vielä kymmenenkin vuotta myöhemmin, että suhde on huono, seksiä ei ole ja luottamus ei palaudu.

Samoin joka ikinen "toinen nainen" olisi halunnut miehen kanssa vakituisen parisuhteen.

Mies saa tuossa valinnan vapauden, usein näennäisen sellaisen tosin, kun ei itse halua päättää sitä kulissia kun talous kärsii, lapsiin tulee etäisyyttä ja mitä sukulaisetkin sanoo..

Miten ihmeessä se olisi voittaja joka saa pettävän miehen?

Eivätkö nämä naiset näe itse syyllisyyttä toimintaansa? Ihmeellistä että on tullut petetyksi,eikä vielä siinäkään vaiheessa huomaa itsessään mitään mitä voisi tehdä toisin. Olen pettänyt,en ole jäänyt kiinni, mutta voin sanoa että aina on ollut syy minkä takia pettämään lähdetään ja kyllä vain siihen syyhyn on osallinen se kumppani.

Uteliaisuuttani kysyn, mitä nämä syyt ovat olleet? Oletko kertonut puolisollesi nämä syyt ennen kuin olet lähtenyt pettämään?

Minulle meinaan kävi niin, että kun puoliso jäi kiinni pettämisestä, syyt tuli itselle täysin puskista. Kaikki syyt johtuivat hänen omista epävarmuuksistaan, jotka olisi helposti pystynyt ratkomaan juttelemalla. Itse olin täysin rakastunut ja tämä varmasti myös näkyi elämässämme, jossa oli hellyyttä, rakkautta, huumoria, seksiä, kunnioitusta, huomioimista jne yllinkyllin.

Koin ja koen edelleen, että oli täysin epäreilua syyttää minua pettämiseen johtavista syistä, joita en itse edes tiennyt olevan olemassa.

No syy oli se kun ei siitä suhteesta päässyt pois, vaikkei enää romanttisessa mielessä kiinnostanut. Huolestutti naisen puolesta, että miten hällä sitten sujuu erinäiset asiat kun jää yksin. Ja sitten tietysti kun oli jo etukäteen varoitettu seurauksista, että jotain tapahtuu (nainen t*ppaa itsensä, soittelee läpi työpaikan henkilöt ja perheen jäseniä, kaikki kuulemma saa tietää mikä p*a olen..). Ainakin tiesin, ettei voida olla enää missää tekemisissä jos ei enää olla suhteessa. Oli vaikea eropäätös. Sitä helpotti kun tutustuin ihmiseen jonka kanssa halusin suhteeseen. Oli se vaikea ero silti, kaikin puolin.

Uskottomuuskriisihän se tekee epävakaalle ja itsetuhoiselle ihmiselle oikein hyvää. Melkein käy mielessä, että halusitko oikeasti kumppanisi tekevän itselleen jotain?

Jotenkin tämä itsarilla uhkailu tuntuu aina yhtä absurdilta selitykseltä pettämiselle.

Kysyttiin syitä, vastaaja kertoi omansa. Mikä sä olet arvioimaan tuntematta mikä kenellekin on validi syy toimia tilanteessa kuten on toiminut?

Hyvä homma jos oot itse välttynyt elämässäsi vaikeilta, painostavilta päätöksiltä.

Joo, kieltämättä kommenttini sävy oli vähän turhan ikävä, ikävämpi kuin olin tarkoittanut. En varsinaisesti tarkoittanut sitä edes moralisoinniksi, vaan pikemminkin toteamukseksi, että olen lukenut vastaavan perustelun joskus aiemminkin ja minusta se on epälooginen. Toki ihmiset tekee joskus epäloogisiakin asioita ja se on ihan inhimillistä. Olen vaan aina ihmetellyt ajatuskulkua, jossa itsetuhoista ihmistä halutaan viimeiseen saakka suojella siltä erokivulta vaikka oman onnen kustannuksella, mutta sitten ollaan kuitenkin valmiita satuttamaan pettämisellä. Eikö siinä kuitenkin hyväksytä riski siitä itsemurhasta, jolloin perustelu sille ettei voi erota putoaa vähän pois?

Toiset ne vain koko elämänsä aina ihmettelee miten voi tällaistakin maailmassa olla. Tämä kertoo vain siitä ettei ole itseä vielä kohdannut tilanne jossa ei ole oikeita ja vääriä valintoja, vaan kahdesta pahasta valitaan vähemmän pahaa. Sitä sitten muut taas voivat huuli pyöreänän jälkikätteen ihmetellä, helppoahan se ihmettely on, kun itse on elellyt vain onnen hetkiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaimo tuli firman juhlista aamu-seisemän jälkeen kotiin kaula pureskeltuna.

Ei tarvinnut paljon selitellä, mutta lopulta annoin anteeksi ja elämä jatkui...

Tosin maksoin takaisin oikein korkojen kanssa pari vuotta tuon tapauksen jälkeen, kun itselläni oli toinen suhde lähes vuoden päivät, mutta ei se itse pettäminen ja sen salaaminen tosiaankaan mitään nautintoa ollut - päinvastoin.

Niin, ja elämä jatkuu yhdessäolon myötä edelleen...

No miten sä "maksoit korkojen kanssa" takaisin, kun ei vaimo saanut tietää salasuhteestasi? Ja eikös potut pottuina olisi sisältänyt yhden kertakäynnin ja sen kertomisen vaimolle, eli silloin ois puntit olleet tasan. Nyt vetelit korkojen kera, ja pitkään, käyttäen vaimon yhtä tekoa salasuhteesi tekosyynä pitkittyneeseen pettämiseen. Vielä rumempaa touhua. Onpas suhde melko merkillisellä pohjalla. Tulee varmaan kestämään. Kilpapettämistä tiedossa.

Olen eri, mutta ei minusta pettämisen jälkeen suhteessa ole enää samanlaista uskollisuusoletusta kuin aiemmin. Jos on mennyt pettämään, niin täytyy hyväksyä että toinen saattaa tehdä samoin, ja myös se että toisen tapa pettää saattaa olla erilainen kuin se oma tapa.

Valehtelemista en sen sijaan ymmärrä. Siinä mielessä tuo ei minusta ole reilu diili, että vain toinen tietää toisen uskottomuudesta. Luultavasti vaimon syyllisyydentuntokin helpottuisi jos tajuaisi että molemmat on käyneet vieraissa ja ollaan ikäänkuin "tasoissa". Se on minusta kohtuutonta, että mies pettää vuoden ajan päästäkseen tasoihin, mutta jättää silti toisen yksin elämään syyllisyyden kanssa. Jos haluaa leikkiä uhria ja marttyyria niin sitten ei tarvitse juosta vieraissakaan.

Omat pettämiset on mennyt aina tuolla kaavalla että toinen on pettänyt ensin, jonka jälkeen olen itse tehnyt omat ratkaisuni ja pettänyt itse, ja sitten vasta eronnut. Kyllä, minusta on tuntunut paremmalta niin että toinen on saanut samalla mitalla takaisin kuin itse on ensin antanut. Ja olen joka kerta lähtenyt suhteesta, en ole kenenkään kanssa jäänyt enää katselemaan sen jälkeen. 

En ole myöskään keskustellut enkä selvitellyt mitään enää sen jälkeen, en vaikka toinen olisi halunnut. Minun kirjoissani parisuhde päättyy valheteluun ja petturuuteen, enkä ole sen jälkeen mitään velkaa enää toiselle, enkä ainakaan mitään uskollisuutta.

Miksi alentua pettäjän tasolle??? Eikö ole parempi säilyttää oma itsekunnioitus ja arvokkuus, omat arvot ym? Siinähän lilluu tunnevammainen pettäjä omissa liemissään, kun sinä suoraselkäisenä tyynen rauhallisesti kävelet ulos uuteen elämääsi!

Nuo ovat sinun käsityksiäsi itsekunnioituksesta, arvoista sun muista. Minun käsitykseni on se ettei minun tarvitse piitata enää pätkääkään minua kaltoinkohdelleesta, eikä myöskään ajatella miltä HÄNESTÄ mahtaa tuntua. En kaipaa mitään tunnetta siitä että olen jotenkin suoraselkäinen petturin edessä. En myöskään alennu kenenkään tasolle, vaan parisuhde on irtisanottu sillä sekunnilla kun toinen on minulle valehdellut ja luottamukseni pettänyt. 

Hyvin sanottu ja vastaa minunkin ajatuksiani aika pitkälti (olen tuo, joka sanoi ymmärtävänsä kostopettämisen muttei valehtelua). Minun arvoihini kuuluu molemminpuolisen uskollisuuden tavoittelu, ei minulla ole sellaisia arvoja jotka kieltäisivät pettäjän pettämisen. Enkä näe tätä mitenkään itsekunnioituskysymyksenä.

Niin että silmä silmästä ja hammas hampaasta?

Kyllähän tämä on itsekunnioituskysymys.

Pettäjä olet sitten itsekin , vaikka toinen olisi tehnyt sen ensin.

Ei oikein ole kanttia pettänyttä syytellä tai halveksia , jos itse heti tekee samaa.

Toki , jos teet pettämisen jälkeen toiselle selväksi että tämä oli tässä, niin eihän se enää pettämistä olekaan vaikka virallisesti ei oltais vielä erottu.

Eli sinusta itsekunnioitus on sitä, että ihminen noudattaa juuri sinun arvojasi ja periaatteitasi (sen sijaan että noudattaisi omiaan)? Jaa, no siinä tapauksessa meillä on aika erilainen näkemys itsekunnioituksesta. Minusta se on sitä, että ihminen pysyy omille arvoilleen ja periaatteilleen uskollisena, eli pystyy edelleen kunnioittamaan itseään. Minä en näe em käytöksessä mitään ristiriitaa omien arvojeni ja ajatusteni kanssa, joten en minä menetä myöskään kunnioitusta itseeni jos toimisin noin. Jonkun muun kunnioituksen voin toki menettää, mutta sillä taas on vain rajallisesti tekemistä itsekunnioituksen kanssa.

Tällä ajatusmallilla kuka tahansa ja ihan sama minkälaisten tekojen jälkeen voi itseään kunnioittaa.

Kuulostaa lähinnä psykopaatilta.

Hyvin monenlaiset ihmiset voivat todella kunnioittaa itseään hyvin monenlaisten tekojen jälkeen. Se johtuu juuri siitä, että ihmiset heijastavat käytöksellään ja itsekunnioituksellaan omaa moraalikoodiaan, eivät sinun.

Jokaisen eri tavalla ajattelevan leimaaminen psykopaatiksi on minusta kyllä vähän lapsellista. Jos joku ei näe pikkulasten murhaamisessa mitään väärää, niin sellaista minäkin sanoisin helposti psykopaatiksi. Sen sijaan kostopettäminen on muutaman asteen harmaampaa aluetta. Psykopatia on kuitenkin ennen kaikkea empatian puutetta. Se, että uskottomuudella syvästi satutettu ihminen ei tunne empatiaa pettäjää kohtaan ei minun nähdäkseni ole mielisairaus vaan inhimillinen reaktio kipuun ja traumaan. Sinä voit toki olla toista mieltä, mutta minä epäilen, että suurin osa mielenterveysammattilaisista on kyllä psylopatian määritelmien suhteen lähempänä minun linjaani kuin sinun.

Mielenterveysammattilaiset ovat kyllä myös sitä mieltä, että omien traumojen ja kivun lievittäminen satuttamalla toista ei ole millään tavalla terveellistä tai tervehdyttävää.

Lisäksi iso osa maallikoita on sitä mieltä, että kaksi väärää ei tee yhtä oikeaa. Vielä suurempi osa maallikoista on sitä mieltä, että itsensä alentaminen toisen tasolle ei ole lopulta kovin hyvä taktiikka rakentaa omaa elämää pettämisen jälkeen terveelle, mielekkäälle pohjalle.

Kuten sulle on jo sanottu, ei kukaan ole alentamassa itseään mihinkään sillä että tekee itse omat ratkaisut, vaikka tietää että se ensin luottamuksen pettänyt puolisko ei siitä pitäisi. Jos haluat että sinua kohdellaan hyvin, niin joudut itse kohtelemaan myös muita hyvin. Et voi odottaa että sinua kunnioitetaan ja sinua kohtaan ollaan rehellisiä jos et sitä itse toiselle ole. Ei kukaan ole myöskään korjaamassa takaisin pettämisellä väärää oikeaksi, mistä ihmeestä ällainen ajatus edes kumpuaa? Omista traumoista ja pienisieluisuudesta? Kellään tuskin myöskään on "taktiikkana elämässä" tällainen, miten tuollainen voisi edes juolahtaa tervepäisen ihmisen mieleen?

Minun taktiikkani elämässä on pitää yllä omia, itse asettamiani standardeja, joihin kuuluu se, että en petä. Ihan sama, mitä siitä pitää luottamukseni pettäneet. 

En siis petä itseäni alentumalla pettäjän tasolle kostopettämään. Olen rehellinen itselleni ja arvoilleni silloinkin, kun toinen ei ole.

Pidän kostopettämistä nöyryyttävänä hätäratkaisuna helpottaa omaa oloa.

Ymmärrän täysin, mutta silti se on vain SINUN tapasi toimia sellaisilla tavoilla mitkä olet itse itsellesi (tai antanut muiden itsellesi) asettaa. 

Totta kai on vain minun tapani ja ihan itse valittu. Mutta nythän tarinaan lisättiinkin mielenterveydenalan ammattilaiset ja uskon, että he ovat kanssani samaa mieltä siitä, että kostopettäminen ei ole omankaan tulevaisuuden kannalta rakentavin toimintatapa. 

Tai näin ainakin julkisuudessa esiintyneet tutkimukset ovat antaneet ymmärtää.

Tarinaan lisättiin ne mielenterveysammattilaiset siksi, että sinä koit tarvetta heitellä psykopatiadiagnooseja täysin mitättömin perustein. Kukaan ei ole missään vaiheessa tätä ketjua väittänyt, että kostopettäminen olisi erityisen rakentava toimintatapa. Mutta se ei tee kenestäkään psykopaattia. Tästä oli kyse.

-eri

Oletko lukenut yhtäkään tieteellistä tutkimusta pettäjän persoonallisuudesta? Et. Siksi et tiedä mitään, jankuttaa kyllä osaat. Tyhmä ja yksinkertainen.