Lue keskustelun säännöt.
Suorittaja tässä terve. Tajusin, että minun ei ole pakko tänään juosta 9 km vaan 5 km se on ihan hyvä lenkki sekin.
Kommentit (24)
Mutta miksi suoritatte? Kuka teitä käskee? Mielikuvitusihanneminä, jota kukaan ulkopuolinen ei näe?
Juoksen omaksi iloksi ilman ohjelmia ja pakkoa säännöllisesti yli ja alle 10km, miltään erityisellä suorittamiselta se ei tunnu. Eikö suorittaminen ole vähän out?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pysty vielä juoksemaan kuin noin kilometrin kerrallaan (paraneva jalkavamma), mutta suoritan muilla tavoin... Ahdistun jos en liiku aivan vähintään tunnin joka päivä, mieluiten kaksi, ja askeleita pitää tulla minimissään 10 000. Esim. kahvakuulaillessa tunnen itseni luuseriksi jos en jaksa tehdä koko treeniä 8kg painolla jne.
En tahdo pystyä pitämään lepopäiviä ollenkaan... Käyn levottomaksi ja ahdistun jos en liiku, en osaa tehdä oikein mitään muuten.
Kuulostaa huolestuttavalta. Kykenetkö olemaan itseesi tyytyväinen missään?
Tietenkin silloin kun olen saavuttanut itse asettamani vaatimukset ja uskallan olla ylpeä itsestäni. Koulussa se on tarkoittanut parhaita mahdollisia arvosanoja, työelämässä nousujohteista uraa. Edellä mainitut asiat eivät ole ongelma, mutta liikunnan kanssa alan olla pulassa kyllä suoraan sanoen.
Pelkäätkö tulevasti näkymättömäksi? Oletko riippuvainen hyväksynnästä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pysty vielä juoksemaan kuin noin kilometrin kerrallaan (paraneva jalkavamma), mutta suoritan muilla tavoin... Ahdistun jos en liiku aivan vähintään tunnin joka päivä, mieluiten kaksi, ja askeleita pitää tulla minimissään 10 000. Esim. kahvakuulaillessa tunnen itseni luuseriksi jos en jaksa tehdä koko treeniä 8kg painolla jne.
En tahdo pystyä pitämään lepopäiviä ollenkaan... Käyn levottomaksi ja ahdistun jos en liiku, en osaa tehdä oikein mitään muuten.
Kuulostaa huolestuttavalta. Kykenetkö olemaan itseesi tyytyväinen missään?
Tietenkin silloin kun olen saavuttanut itse asettamani vaatimukset ja uskallan olla ylpeä itsestäni. Koulussa se on tarkoittanut parhaita mahdollisia arvosanoja, työelämässä nousujohteista uraa. Edellä mainitut asiat eivät ole ongelma, mutta liikunnan kanssa alan olla pulassa kyllä suoraan sanoen.
Pelkäätkö tulevasti näkymättömäksi? Oletko riippuvainen hyväksynnästä?
En, pikemminkin nautin siitä että saan olla ns. hiljaa taka-alalla siviilissä, työssä saan esintyä ja olle esillä ihan tarpeeksi. En koskaan puhu näistä asioista muille. Enkä edes usko esim. urani kiinnostavan ketään sen kummemmin. Olin alisuorittaja koko lapsuuden ja nuoruuden, sitten sain adhd-diagnoosin ja koko elämä mullistui, ehkä yritän vähän kiriä niitä ns. hukattuja vuosia takaisin. Rakastan elämääni, mutta kun innostun jostain, se menee helposti aivan överiksi... Ja liikunnan kanssa suoritusteho alkaa laskea tällä menolla, mutta nautin siitä ihan liikaa.
Tietenkin silloin kun olen saavuttanut itse asettamani vaatimukset ja uskallan olla ylpeä itsestäni. Koulussa se on tarkoittanut parhaita mahdollisia arvosanoja, työelämässä nousujohteista uraa. Edellä mainitut asiat eivät ole ongelma, mutta liikunnan kanssa alan olla pulassa kyllä suoraan sanoen.