Lue keskustelun säännöt.
Mitä mä teen, kun puran pahan oloni, turhautuneisuuteni yms. negat tunteeni todella voimakkaasti kumppaniini
12.01.2019 |
Miten tuntisin oloni ihan ok:ksi ilman sitä, että syyllistän heti kumppania? Se ei tarkoita hänen oikeaa, harkittua syyllistämistäön, vaan sitä, että asia ahdistaa ja tuottaa mulle niin pahan olon, että olisi aivan sietämätöntä keneltäkään vaatia, että mä kestän ne olot yksin, jos mun kanssani kerran elää toinen, jos ei, niin ei mulle niin vaikeaa ahdistusta edes epäonnistumisista tulekaan. (Niitähän ei silloin toiset näe, eikä ole niistä minua arvostelemassa edes teoriassa).
Mun mies ei aiemmin kuulemma satuttanut itseään vaikka mä purinkin vihaani häneen, mutta saatuamme lapsia olen onnistunut ilmeisesti satuttamaan häntä kuitenkin arvostelemalla hänen vanhemmuuttaan, ja kun hän ei ensin siitäkään välittänyt, niin nyt meillä on perhetyöntekijöitä, ja kun he ovat sanoneet samaa, kuin minäkin, niin oisko se sitten vaikuttanut, että mies on masentunut. Toisaalta hehän eivät ole sanoneet asioista mitenkään pahasti ja he koittavat tukea, eivät kiusata.
Kommentit (394)
Puolison tulee olla turvallinen ja tukena. Silti kukaan ei voi parantaa toista ihmistä, se on sen ihmisen oma tehtävä.
Parisuhde ei oel mikään terapiasuhde jossa toinen on hoidettava ja toinen parantaja. Tai molemmat kumpaakin.
Toki hyvä suhde voi parantaa mutta se vaikutus tulee sivussa itsellään jos on tullakseen, sellaista ei pidä lähteä hakemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina löytyy joku maailmanparantaja joka yrittää epätoivoisesti tehdä kivikissasta yhteiskuntakelpoisen. Ja yhtä usein sellainen päätyy lyömään päätään seinään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Buddha opettaa: "Kun on yksinkertaisesti tietoinen tunteesta reagoimatta siihen, epämieluisa tunne ei saa yhtään energiaa. Se tulee käymään yhä harvemmin ja jää lopulta kokonaan pois."
Mutta kun halusisi, että joku asia muuttuisi, olisi toisin. Jos lapsi vaikka aina jättää kengät keskelle eteistä, niin tuleepa hyvä mieli tuolla lailla, kun lapsi ei siitä toimi yhtään eri lailla.
ApHuutamalla ja syyttelemälläkö se lapsi ne kengät sieltä oppisi siirtämään oikeaan paikkaan. Kärsivällisyys toimii paremmin, kun haluat lapselle opettaa jotain.
Joo, mutta kun se loukkaa, ettei lapsi tee oikein. Ja se taas raivostuttaa ja sen raivon haluaa purkaa muihin, vaikka se on väärin. Joten? Oska väärin se lapsikin tekee.
ApLapsi tuskin jättää kenkiä väärään paikkaan ollakseen ilkeä. Joten olemalla ilkeä lapselle sen takia, et opeta hänelle mitään. Siksi niissä tilanteissa sun pitäisi opetella kärsivällisyyttä ja olla syöttämättä vihallesi energiaa.
Ei minua olekaan opetettu että ollakseen ilkeä, vaan että hän on ilkeä, koska ei totellut. Ja siis se on se tunne, järki nyt ajattelee jotain muuta, mutta se ei auta.
ApSinä et tällä hetkellä hallitse tätä tunnetta, vaan se hallitsee sinua. Tilanteen kääntäminen toisin päin vaatii sinulta kärsivällisyyttä ja itsesi kuuntelemista tavalla, joka ei anna vihallesi valtaa. Ehkä toivoit jotain nopeaa niksiä noihin tilanteisiin, mutta tunteet eivät toimi sillä tavalla. Tietysti voit ostaa vaikka nyrkkeilysäkin ja kohdentaa vihan näin muualle kun oikein keittää.
No en hallitsekaan. Tunne kääntyy hyvin helposti itsevihaksi, ellen pura sitä toisiin. Jonkun on pakko olla sen vastaanottajana, en koe mitään apua hakata jotain joka ei tajua, että muhun sattuu.
Ap"Jonkun on pakko olla sen vastaanottajana, en koe mitään apua hakata jotain joka ei tajua, että muhun sattuu." Tämä antaa ymmärtää, että susta tuntuu paremmalta, kun satutat muita.
Nii-in, ja vain se kohta, että itseä helpottaa, ei tietenkään se kohta, että siinäpä toinen sitten kärsii. Se on ihan hirveää, kun ei oo vaan saanut apua ;'( Vielä.
ApAnnat itsesi purkautua siinä tilanteessa vihaisena, joten kaikkiin osapuoliin sattuu. Raivostut, purkaudut, tunnet mielihyvää kun sait purkautua - mutta samalla satutat itseäsi ja toista. Tämän takia ihmiset tässä ketjussa yrittävät kertoa sinulle opettelemaan kärsivällisyyttä, että voit ilmaista itseäsi rakentavasti. Mahdollisesti se aluksi menee sillä tavalla, että lähdet ovet paukkuen ja palaat takaisin rauhallisempana selittämään mikä suututti ja tästä toinen oppiikin jotain ja hän saa mahdollisuuden pyytää anteeksi - ja sinä saat paremman mielen, että sinua on kuunneltu, ymmärretty ja pyydetty anteeksi. Ajan kuluessa toivottavasti pystyt rauhoittumaan tuossa tilanteessa ja kertomaan mikä sinua suututtaa ilman huutamista ja raivoamista.
No ei todellakaan ole mennyt. Jos mieheni toiminta on suututtanut tai loukannut minua, hänestä se ilmeisesti jo on niin kurjaa, että mitään pahoitteluja en ole ikinä saanut. Mun terapeuttinikin sanoi, että mies ei välitä mun tunteistani. Ei välitäkään.
ApNo tietenkin hän tuntee itsensäkin loukatuksi, kun sinä raivostut ja loukkaat häntä takaisin. Eli molemmat tuntevat olevansa loukattuja ja ilmeisesti täten tuntevat myös oikeutetuksi toisen loukkaamisen. Ei sitä anteeksi pyyntöä tällöin kuulu. Siksi ne tilanteet pitäisi opetella käsittelemään rauhallisemmin.
Ei, vaan tilanteet ovat olleet juuri sellaisia, joissa olen ihan rauhallisesti kertonut, mikä loukkasi. Mies ei edes sano, että on pahoillaan.
ApKoko tämän pitkän keskustelun aikana ei ole tullut sellaista käsitystä, että olisit rauhallisesti sanonut yhtään mitään. Puhuit vain raivostumisesta ja toisen satuttamisesta, koska halusit purkaa vihan tunteesi.
Jos mies ei piittaa sun tunteista pätkän vertaa, niin miksi olet sellaisen kumppanin kanssa? Rakastatteko edes toisianne?
No siinä sanoin. Oon mä nytkin vastaillut ihan rauhallisesti useisiin kommentteihin. Ja olin, koska mies sieti mun luonnetta. Siis hankittiin lapsia. Mieskin niitä kovasti toivoi. En oikeasti arvannut, että mulle tulis siinä lisää ongelmia (ts. olemassaolevat eskaloituisivat). Ilman lapsia olin jo suht ok, kuten tuo yksi kirjoittaja kuvaili. Siis jolle sanoin, että eipä siinä muuten, mutta kun oon äiti.
Ja koitin olla miehen kanssa, koska tajusinhan mä, ettei nää vaikeudet hänestä johdu. En vain tajunnut sitä, että ansaitsen tavallaan enemmän. En vain jotakuta, josta ne eivät johdu, vaan jonkun, joka oikeasti osaa tukea niistä irti. Vaatimus on iso, tiedän, mutta miksen vaatisi parasta? Mitä hyötyä täällä on muuten elossa olla. Ja jos haluan sellaisen kumppanin, on se tietenkin itsestäni kiinni löytää/saada.
ApTämän kommentin ja aloituksen perusteella kuulostaa, että mies oli olemassa sulle alusta asti, mutta sinä et ole ottanut vastuuta omista tunteistasi. Nyt mies ei enää jaksa ottaa vastaan sitä mitä kaadat hänen niskaansa ja se ei enää ole sinulle hyvä ja syytät häntä siitä. Muutos lähtee susta itsestä, ei miehestä.
Niin, oli varmaan saatvilla naiselle, joka antaa seksiä. Mutta ei mulle kyllä ihan.
ApHienoa, että tartuit siihen oleelliseen... Mikään terapia ei voi sua auttaa, jos et pyri auttamaan itseäsi. Muutos lähtee susta. Käsittele niitä traumasi. Sinä ihan itse. Ei kukaan muu sun puolesta.
Aika surkea terapeutti, kun ei tuosta pystynyt pääsemään mun satuttamiseni alkusyihin. Älä mua ja mun käsittelytaitojani siihen vedä. Sille ilmeisesti se riitti, ettei kukan ole käynyt käsiksi tms. Mitä se tajusi psykologiasta, mitäpä luulet?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Buddha opettaa: "Kun on yksinkertaisesti tietoinen tunteesta reagoimatta siihen, epämieluisa tunne ei saa yhtään energiaa. Se tulee käymään yhä harvemmin ja jää lopulta kokonaan pois."
Mutta kun halusisi, että joku asia muuttuisi, olisi toisin. Jos lapsi vaikka aina jättää kengät keskelle eteistä, niin tuleepa hyvä mieli tuolla lailla, kun lapsi ei siitä toimi yhtään eri lailla.
ApHuutamalla ja syyttelemälläkö se lapsi ne kengät sieltä oppisi siirtämään oikeaan paikkaan. Kärsivällisyys toimii paremmin, kun haluat lapselle opettaa jotain.
Joo, mutta kun se loukkaa, ettei lapsi tee oikein. Ja se taas raivostuttaa ja sen raivon haluaa purkaa muihin, vaikka se on väärin. Joten? Oska väärin se lapsikin tekee.
ApLapsi tuskin jättää kenkiä väärään paikkaan ollakseen ilkeä. Joten olemalla ilkeä lapselle sen takia, et opeta hänelle mitään. Siksi niissä tilanteissa sun pitäisi opetella kärsivällisyyttä ja olla syöttämättä vihallesi energiaa.
Ei minua olekaan opetettu että ollakseen ilkeä, vaan että hän on ilkeä, koska ei totellut. Ja siis se on se tunne, järki nyt ajattelee jotain muuta, mutta se ei auta.
ApSinä et tällä hetkellä hallitse tätä tunnetta, vaan se hallitsee sinua. Tilanteen kääntäminen toisin päin vaatii sinulta kärsivällisyyttä ja itsesi kuuntelemista tavalla, joka ei anna vihallesi valtaa. Ehkä toivoit jotain nopeaa niksiä noihin tilanteisiin, mutta tunteet eivät toimi sillä tavalla. Tietysti voit ostaa vaikka nyrkkeilysäkin ja kohdentaa vihan näin muualle kun oikein keittää.
No en hallitsekaan. Tunne kääntyy hyvin helposti itsevihaksi, ellen pura sitä toisiin. Jonkun on pakko olla sen vastaanottajana, en koe mitään apua hakata jotain joka ei tajua, että muhun sattuu.
Ap"Jonkun on pakko olla sen vastaanottajana, en koe mitään apua hakata jotain joka ei tajua, että muhun sattuu." Tämä antaa ymmärtää, että susta tuntuu paremmalta, kun satutat muita.
Nii-in, ja vain se kohta, että itseä helpottaa, ei tietenkään se kohta, että siinäpä toinen sitten kärsii. Se on ihan hirveää, kun ei oo vaan saanut apua ;'( Vielä.
ApAnnat itsesi purkautua siinä tilanteessa vihaisena, joten kaikkiin osapuoliin sattuu. Raivostut, purkaudut, tunnet mielihyvää kun sait purkautua - mutta samalla satutat itseäsi ja toista. Tämän takia ihmiset tässä ketjussa yrittävät kertoa sinulle opettelemaan kärsivällisyyttä, että voit ilmaista itseäsi rakentavasti. Mahdollisesti se aluksi menee sillä tavalla, että lähdet ovet paukkuen ja palaat takaisin rauhallisempana selittämään mikä suututti ja tästä toinen oppiikin jotain ja hän saa mahdollisuuden pyytää anteeksi - ja sinä saat paremman mielen, että sinua on kuunneltu, ymmärretty ja pyydetty anteeksi. Ajan kuluessa toivottavasti pystyt rauhoittumaan tuossa tilanteessa ja kertomaan mikä sinua suututtaa ilman huutamista ja raivoamista.
No ei todellakaan ole mennyt. Jos mieheni toiminta on suututtanut tai loukannut minua, hänestä se ilmeisesti jo on niin kurjaa, että mitään pahoitteluja en ole ikinä saanut. Mun terapeuttinikin sanoi, että mies ei välitä mun tunteistani. Ei välitäkään.
ApNo tietenkin hän tuntee itsensäkin loukatuksi, kun sinä raivostut ja loukkaat häntä takaisin. Eli molemmat tuntevat olevansa loukattuja ja ilmeisesti täten tuntevat myös oikeutetuksi toisen loukkaamisen. Ei sitä anteeksi pyyntöä tällöin kuulu. Siksi ne tilanteet pitäisi opetella käsittelemään rauhallisemmin.
Ei, vaan tilanteet ovat olleet juuri sellaisia, joissa olen ihan rauhallisesti kertonut, mikä loukkasi. Mies ei edes sano, että on pahoillaan.
ApKoko tämän pitkän keskustelun aikana ei ole tullut sellaista käsitystä, että olisit rauhallisesti sanonut yhtään mitään. Puhuit vain raivostumisesta ja toisen satuttamisesta, koska halusit purkaa vihan tunteesi.
Jos mies ei piittaa sun tunteista pätkän vertaa, niin miksi olet sellaisen kumppanin kanssa? Rakastatteko edes toisianne?
No siinä sanoin. Oon mä nytkin vastaillut ihan rauhallisesti useisiin kommentteihin. Ja olin, koska mies sieti mun luonnetta. Siis hankittiin lapsia. Mieskin niitä kovasti toivoi. En oikeasti arvannut, että mulle tulis siinä lisää ongelmia (ts. olemassaolevat eskaloituisivat). Ilman lapsia olin jo suht ok, kuten tuo yksi kirjoittaja kuvaili. Siis jolle sanoin, että eipä siinä muuten, mutta kun oon äiti.
Ja koitin olla miehen kanssa, koska tajusinhan mä, ettei nää vaikeudet hänestä johdu. En vain tajunnut sitä, että ansaitsen tavallaan enemmän. En vain jotakuta, josta ne eivät johdu, vaan jonkun, joka oikeasti osaa tukea niistä irti. Vaatimus on iso, tiedän, mutta miksen vaatisi parasta? Mitä hyötyä täällä on muuten elossa olla. Ja jos haluan sellaisen kumppanin, on se tietenkin itsestäni kiinni löytää/saada.
ApTämän kommentin ja aloituksen perusteella kuulostaa, että mies oli olemassa sulle alusta asti, mutta sinä et ole ottanut vastuuta omista tunteistasi. Nyt mies ei enää jaksa ottaa vastaan sitä mitä kaadat hänen niskaansa ja se ei enää ole sinulle hyvä ja syytät häntä siitä. Muutos lähtee susta itsestä, ei miehestä.
Ja jos siis peilataan tätä kommenttia siihen ensimmäiseen asiaan, jossa satutin itseni suhteessamme, eli se seksiasia, niin muutos lähtee minusta = etsin jonkun toisen miehen, jolle antaa. Jos olisimme halunneet yhdessä jatkaa ilman mun katkeruutta, miten mies ois korjannut asian, että satutti minua?
Ap
Sulla on terapeutti, käsittele se seksitraumasi hänen ja miehesi kanssa. Ei trauma miestä vaihtamalla parane. Eri asia, jos mies pakottaa seksiin, se on raiskaus. Sellaiseen suhteeseen ei pidä jäädä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Buddha opettaa: "Kun on yksinkertaisesti tietoinen tunteesta reagoimatta siihen, epämieluisa tunne ei saa yhtään energiaa. Se tulee käymään yhä harvemmin ja jää lopulta kokonaan pois."
Mutta kun halusisi, että joku asia muuttuisi, olisi toisin. Jos lapsi vaikka aina jättää kengät keskelle eteistä, niin tuleepa hyvä mieli tuolla lailla, kun lapsi ei siitä toimi yhtään eri lailla.
ApHuutamalla ja syyttelemälläkö se lapsi ne kengät sieltä oppisi siirtämään oikeaan paikkaan. Kärsivällisyys toimii paremmin, kun haluat lapselle opettaa jotain.
Joo, mutta kun se loukkaa, ettei lapsi tee oikein. Ja se taas raivostuttaa ja sen raivon haluaa purkaa muihin, vaikka se on väärin. Joten? Oska väärin se lapsikin tekee.
ApLapsi tuskin jättää kenkiä väärään paikkaan ollakseen ilkeä. Joten olemalla ilkeä lapselle sen takia, et opeta hänelle mitään. Siksi niissä tilanteissa sun pitäisi opetella kärsivällisyyttä ja olla syöttämättä vihallesi energiaa.
Ei minua olekaan opetettu että ollakseen ilkeä, vaan että hän on ilkeä, koska ei totellut. Ja siis se on se tunne, järki nyt ajattelee jotain muuta, mutta se ei auta.
ApSinä et tällä hetkellä hallitse tätä tunnetta, vaan se hallitsee sinua. Tilanteen kääntäminen toisin päin vaatii sinulta kärsivällisyyttä ja itsesi kuuntelemista tavalla, joka ei anna vihallesi valtaa. Ehkä toivoit jotain nopeaa niksiä noihin tilanteisiin, mutta tunteet eivät toimi sillä tavalla. Tietysti voit ostaa vaikka nyrkkeilysäkin ja kohdentaa vihan näin muualle kun oikein keittää.
No en hallitsekaan. Tunne kääntyy hyvin helposti itsevihaksi, ellen pura sitä toisiin. Jonkun on pakko olla sen vastaanottajana, en koe mitään apua hakata jotain joka ei tajua, että muhun sattuu.
Ap"Jonkun on pakko olla sen vastaanottajana, en koe mitään apua hakata jotain joka ei tajua, että muhun sattuu." Tämä antaa ymmärtää, että susta tuntuu paremmalta, kun satutat muita.
Nii-in, ja vain se kohta, että itseä helpottaa, ei tietenkään se kohta, että siinäpä toinen sitten kärsii. Se on ihan hirveää, kun ei oo vaan saanut apua ;'( Vielä.
ApAnnat itsesi purkautua siinä tilanteessa vihaisena, joten kaikkiin osapuoliin sattuu. Raivostut, purkaudut, tunnet mielihyvää kun sait purkautua - mutta samalla satutat itseäsi ja toista. Tämän takia ihmiset tässä ketjussa yrittävät kertoa sinulle opettelemaan kärsivällisyyttä, että voit ilmaista itseäsi rakentavasti. Mahdollisesti se aluksi menee sillä tavalla, että lähdet ovet paukkuen ja palaat takaisin rauhallisempana selittämään mikä suututti ja tästä toinen oppiikin jotain ja hän saa mahdollisuuden pyytää anteeksi - ja sinä saat paremman mielen, että sinua on kuunneltu, ymmärretty ja pyydetty anteeksi. Ajan kuluessa toivottavasti pystyt rauhoittumaan tuossa tilanteessa ja kertomaan mikä sinua suututtaa ilman huutamista ja raivoamista.
No ei todellakaan ole mennyt. Jos mieheni toiminta on suututtanut tai loukannut minua, hänestä se ilmeisesti jo on niin kurjaa, että mitään pahoitteluja en ole ikinä saanut. Mun terapeuttinikin sanoi, että mies ei välitä mun tunteistani. Ei välitäkään.
ApNo tietenkin hän tuntee itsensäkin loukatuksi, kun sinä raivostut ja loukkaat häntä takaisin. Eli molemmat tuntevat olevansa loukattuja ja ilmeisesti täten tuntevat myös oikeutetuksi toisen loukkaamisen. Ei sitä anteeksi pyyntöä tällöin kuulu. Siksi ne tilanteet pitäisi opetella käsittelemään rauhallisemmin.
Ei, vaan tilanteet ovat olleet juuri sellaisia, joissa olen ihan rauhallisesti kertonut, mikä loukkasi. Mies ei edes sano, että on pahoillaan.
ApKoko tämän pitkän keskustelun aikana ei ole tullut sellaista käsitystä, että olisit rauhallisesti sanonut yhtään mitään. Puhuit vain raivostumisesta ja toisen satuttamisesta, koska halusit purkaa vihan tunteesi.
Jos mies ei piittaa sun tunteista pätkän vertaa, niin miksi olet sellaisen kumppanin kanssa? Rakastatteko edes toisianne?
No siinä sanoin. Oon mä nytkin vastaillut ihan rauhallisesti useisiin kommentteihin. Ja olin, koska mies sieti mun luonnetta. Siis hankittiin lapsia. Mieskin niitä kovasti toivoi. En oikeasti arvannut, että mulle tulis siinä lisää ongelmia (ts. olemassaolevat eskaloituisivat). Ilman lapsia olin jo suht ok, kuten tuo yksi kirjoittaja kuvaili. Siis jolle sanoin, että eipä siinä muuten, mutta kun oon äiti.
Ja koitin olla miehen kanssa, koska tajusinhan mä, ettei nää vaikeudet hänestä johdu. En vain tajunnut sitä, että ansaitsen tavallaan enemmän. En vain jotakuta, josta ne eivät johdu, vaan jonkun, joka oikeasti osaa tukea niistä irti. Vaatimus on iso, tiedän, mutta miksen vaatisi parasta? Mitä hyötyä täällä on muuten elossa olla. Ja jos haluan sellaisen kumppanin, on se tietenkin itsestäni kiinni löytää/saada.
ApTämän kommentin ja aloituksen perusteella kuulostaa, että mies oli olemassa sulle alusta asti, mutta sinä et ole ottanut vastuuta omista tunteistasi. Nyt mies ei enää jaksa ottaa vastaan sitä mitä kaadat hänen niskaansa ja se ei enää ole sinulle hyvä ja syytät häntä siitä. Muutos lähtee susta itsestä, ei miehestä.
Niin, oli varmaan saatvilla naiselle, joka antaa seksiä. Mutta ei mulle kyllä ihan.
ApHienoa, että tartuit siihen oleelliseen... Mikään terapia ei voi sua auttaa, jos et pyri auttamaan itseäsi. Muutos lähtee susta. Käsittele niitä traumasi. Sinä ihan itse. Ei kukaan muu sun puolesta.
Aika surkea terapeutti, kun ei tuosta pystynyt pääsemään mun satuttamiseni alkusyihin. Älä mua ja mun käsittelytaitojani siihen vedä. Sille ilmeisesti se riitti, ettei kukan ole käynyt käsiksi tms. Mitä se tajusi psykologiasta, mitäpä luulet?
Ap
Niin, mitäpä ne ammattilaiset tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aina löytyy joku maailmanparantaja joka yrittää epätoivoisesti tehdä kivikissasta yhteiskuntakelpoisen. Ja yhtä usein sellainen päätyy lyömään päätään seinään.
Kuten sanoin, kun et kehtaa suoraan haukkua tartut siihen ettei mua muka auta keskustelut. Niin, ei sun kanssa, muiden kanssa on kyllä ihan tarpeeseen saada puhua. Vaikka siis en halua siihen ketään velvoittaa, mutta vastailen näihin kuitenkin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Aina löytyy joku maailmanparantaja joka yrittää epätoivoisesti tehdä kivikissasta yhteiskuntakelpoisen. Ja yhtä usein sellainen päätyy lyömään päätään seinään.
Olen täällä, kun ei ole parempaakaan tekemistä :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Buddha opettaa: "Kun on yksinkertaisesti tietoinen tunteesta reagoimatta siihen, epämieluisa tunne ei saa yhtään energiaa. Se tulee käymään yhä harvemmin ja jää lopulta kokonaan pois."
Mutta kun halusisi, että joku asia muuttuisi, olisi toisin. Jos lapsi vaikka aina jättää kengät keskelle eteistä, niin tuleepa hyvä mieli tuolla lailla, kun lapsi ei siitä toimi yhtään eri lailla.
ApHuutamalla ja syyttelemälläkö se lapsi ne kengät sieltä oppisi siirtämään oikeaan paikkaan. Kärsivällisyys toimii paremmin, kun haluat lapselle opettaa jotain.
Joo, mutta kun se loukkaa, ettei lapsi tee oikein. Ja se taas raivostuttaa ja sen raivon haluaa purkaa muihin, vaikka se on väärin. Joten? Oska väärin se lapsikin tekee.
ApLapsi tuskin jättää kenkiä väärään paikkaan ollakseen ilkeä. Joten olemalla ilkeä lapselle sen takia, et opeta hänelle mitään. Siksi niissä tilanteissa sun pitäisi opetella kärsivällisyyttä ja olla syöttämättä vihallesi energiaa.
Ei minua olekaan opetettu että ollakseen ilkeä, vaan että hän on ilkeä, koska ei totellut. Ja siis se on se tunne, järki nyt ajattelee jotain muuta, mutta se ei auta.
ApSinä et tällä hetkellä hallitse tätä tunnetta, vaan se hallitsee sinua. Tilanteen kääntäminen toisin päin vaatii sinulta kärsivällisyyttä ja itsesi kuuntelemista tavalla, joka ei anna vihallesi valtaa. Ehkä toivoit jotain nopeaa niksiä noihin tilanteisiin, mutta tunteet eivät toimi sillä tavalla. Tietysti voit ostaa vaikka nyrkkeilysäkin ja kohdentaa vihan näin muualle kun oikein keittää.
No en hallitsekaan. Tunne kääntyy hyvin helposti itsevihaksi, ellen pura sitä toisiin. Jonkun on pakko olla sen vastaanottajana, en koe mitään apua hakata jotain joka ei tajua, että muhun sattuu.
Ap"Jonkun on pakko olla sen vastaanottajana, en koe mitään apua hakata jotain joka ei tajua, että muhun sattuu." Tämä antaa ymmärtää, että susta tuntuu paremmalta, kun satutat muita.
Nii-in, ja vain se kohta, että itseä helpottaa, ei tietenkään se kohta, että siinäpä toinen sitten kärsii. Se on ihan hirveää, kun ei oo vaan saanut apua ;'( Vielä.
ApAnnat itsesi purkautua siinä tilanteessa vihaisena, joten kaikkiin osapuoliin sattuu. Raivostut, purkaudut, tunnet mielihyvää kun sait purkautua - mutta samalla satutat itseäsi ja toista. Tämän takia ihmiset tässä ketjussa yrittävät kertoa sinulle opettelemaan kärsivällisyyttä, että voit ilmaista itseäsi rakentavasti. Mahdollisesti se aluksi menee sillä tavalla, että lähdet ovet paukkuen ja palaat takaisin rauhallisempana selittämään mikä suututti ja tästä toinen oppiikin jotain ja hän saa mahdollisuuden pyytää anteeksi - ja sinä saat paremman mielen, että sinua on kuunneltu, ymmärretty ja pyydetty anteeksi. Ajan kuluessa toivottavasti pystyt rauhoittumaan tuossa tilanteessa ja kertomaan mikä sinua suututtaa ilman huutamista ja raivoamista.
No ei todellakaan ole mennyt. Jos mieheni toiminta on suututtanut tai loukannut minua, hänestä se ilmeisesti jo on niin kurjaa, että mitään pahoitteluja en ole ikinä saanut. Mun terapeuttinikin sanoi, että mies ei välitä mun tunteistani. Ei välitäkään.
ApNo tietenkin hän tuntee itsensäkin loukatuksi, kun sinä raivostut ja loukkaat häntä takaisin. Eli molemmat tuntevat olevansa loukattuja ja ilmeisesti täten tuntevat myös oikeutetuksi toisen loukkaamisen. Ei sitä anteeksi pyyntöä tällöin kuulu. Siksi ne tilanteet pitäisi opetella käsittelemään rauhallisemmin.
Ei, vaan tilanteet ovat olleet juuri sellaisia, joissa olen ihan rauhallisesti kertonut, mikä loukkasi. Mies ei edes sano, että on pahoillaan.
ApKoko tämän pitkän keskustelun aikana ei ole tullut sellaista käsitystä, että olisit rauhallisesti sanonut yhtään mitään. Puhuit vain raivostumisesta ja toisen satuttamisesta, koska halusit purkaa vihan tunteesi.
Jos mies ei piittaa sun tunteista pätkän vertaa, niin miksi olet sellaisen kumppanin kanssa? Rakastatteko edes toisianne?
No siinä sanoin. Oon mä nytkin vastaillut ihan rauhallisesti useisiin kommentteihin. Ja olin, koska mies sieti mun luonnetta. Siis hankittiin lapsia. Mieskin niitä kovasti toivoi. En oikeasti arvannut, että mulle tulis siinä lisää ongelmia (ts. olemassaolevat eskaloituisivat). Ilman lapsia olin jo suht ok, kuten tuo yksi kirjoittaja kuvaili. Siis jolle sanoin, että eipä siinä muuten, mutta kun oon äiti.
Ja koitin olla miehen kanssa, koska tajusinhan mä, ettei nää vaikeudet hänestä johdu. En vain tajunnut sitä, että ansaitsen tavallaan enemmän. En vain jotakuta, josta ne eivät johdu, vaan jonkun, joka oikeasti osaa tukea niistä irti. Vaatimus on iso, tiedän, mutta miksen vaatisi parasta? Mitä hyötyä täällä on muuten elossa olla. Ja jos haluan sellaisen kumppanin, on se tietenkin itsestäni kiinni löytää/saada.
ApTämän kommentin ja aloituksen perusteella kuulostaa, että mies oli olemassa sulle alusta asti, mutta sinä et ole ottanut vastuuta omista tunteistasi. Nyt mies ei enää jaksa ottaa vastaan sitä mitä kaadat hänen niskaansa ja se ei enää ole sinulle hyvä ja syytät häntä siitä. Muutos lähtee susta itsestä, ei miehestä.
Niin, oli varmaan saatvilla naiselle, joka antaa seksiä. Mutta ei mulle kyllä ihan.
ApHienoa, että tartuit siihen oleelliseen... Mikään terapia ei voi sua auttaa, jos et pyri auttamaan itseäsi. Muutos lähtee susta. Käsittele niitä traumasi. Sinä ihan itse. Ei kukaan muu sun puolesta.
Aika surkea terapeutti, kun ei tuosta pystynyt pääsemään mun satuttamiseni alkusyihin. Älä mua ja mun käsittelytaitojani siihen vedä. Sille ilmeisesti se riitti, ettei kukan ole käynyt käsiksi tms. Mitä se tajusi psykologiasta, mitäpä luulet?
ApNiin, mitäpä ne ammattilaiset tietää.
Niin no, mitä? Miksi mulla oli (ja osin on) seksuaalinen trauma? Eikö heidän pitäisi juuri se tietää, eli auttaa saamaan selville, että se poistuu? Paranee.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Buddha opettaa: "Kun on yksinkertaisesti tietoinen tunteesta reagoimatta siihen, epämieluisa tunne ei saa yhtään energiaa. Se tulee käymään yhä harvemmin ja jää lopulta kokonaan pois."
Mutta kun halusisi, että joku asia muuttuisi, olisi toisin. Jos lapsi vaikka aina jättää kengät keskelle eteistä, niin tuleepa hyvä mieli tuolla lailla, kun lapsi ei siitä toimi yhtään eri lailla.
ApHuutamalla ja syyttelemälläkö se lapsi ne kengät sieltä oppisi siirtämään oikeaan paikkaan. Kärsivällisyys toimii paremmin, kun haluat lapselle opettaa jotain.
Joo, mutta kun se loukkaa, ettei lapsi tee oikein. Ja se taas raivostuttaa ja sen raivon haluaa purkaa muihin, vaikka se on väärin. Joten? Oska väärin se lapsikin tekee.
ApLapsi tuskin jättää kenkiä väärään paikkaan ollakseen ilkeä. Joten olemalla ilkeä lapselle sen takia, et opeta hänelle mitään. Siksi niissä tilanteissa sun pitäisi opetella kärsivällisyyttä ja olla syöttämättä vihallesi energiaa.
Ei minua olekaan opetettu että ollakseen ilkeä, vaan että hän on ilkeä, koska ei totellut. Ja siis se on se tunne, järki nyt ajattelee jotain muuta, mutta se ei auta.
ApSinä et tällä hetkellä hallitse tätä tunnetta, vaan se hallitsee sinua. Tilanteen kääntäminen toisin päin vaatii sinulta kärsivällisyyttä ja itsesi kuuntelemista tavalla, joka ei anna vihallesi valtaa. Ehkä toivoit jotain nopeaa niksiä noihin tilanteisiin, mutta tunteet eivät toimi sillä tavalla. Tietysti voit ostaa vaikka nyrkkeilysäkin ja kohdentaa vihan näin muualle kun oikein keittää.
No en hallitsekaan. Tunne kääntyy hyvin helposti itsevihaksi, ellen pura sitä toisiin. Jonkun on pakko olla sen vastaanottajana, en koe mitään apua hakata jotain joka ei tajua, että muhun sattuu.
Ap"Jonkun on pakko olla sen vastaanottajana, en koe mitään apua hakata jotain joka ei tajua, että muhun sattuu." Tämä antaa ymmärtää, että susta tuntuu paremmalta, kun satutat muita.
Nii-in, ja vain se kohta, että itseä helpottaa, ei tietenkään se kohta, että siinäpä toinen sitten kärsii. Se on ihan hirveää, kun ei oo vaan saanut apua ;'( Vielä.
ApAnnat itsesi purkautua siinä tilanteessa vihaisena, joten kaikkiin osapuoliin sattuu. Raivostut, purkaudut, tunnet mielihyvää kun sait purkautua - mutta samalla satutat itseäsi ja toista. Tämän takia ihmiset tässä ketjussa yrittävät kertoa sinulle opettelemaan kärsivällisyyttä, että voit ilmaista itseäsi rakentavasti. Mahdollisesti se aluksi menee sillä tavalla, että lähdet ovet paukkuen ja palaat takaisin rauhallisempana selittämään mikä suututti ja tästä toinen oppiikin jotain ja hän saa mahdollisuuden pyytää anteeksi - ja sinä saat paremman mielen, että sinua on kuunneltu, ymmärretty ja pyydetty anteeksi. Ajan kuluessa toivottavasti pystyt rauhoittumaan tuossa tilanteessa ja kertomaan mikä sinua suututtaa ilman huutamista ja raivoamista.
No ei todellakaan ole mennyt. Jos mieheni toiminta on suututtanut tai loukannut minua, hänestä se ilmeisesti jo on niin kurjaa, että mitään pahoitteluja en ole ikinä saanut. Mun terapeuttinikin sanoi, että mies ei välitä mun tunteistani. Ei välitäkään.
ApNo tietenkin hän tuntee itsensäkin loukatuksi, kun sinä raivostut ja loukkaat häntä takaisin. Eli molemmat tuntevat olevansa loukattuja ja ilmeisesti täten tuntevat myös oikeutetuksi toisen loukkaamisen. Ei sitä anteeksi pyyntöä tällöin kuulu. Siksi ne tilanteet pitäisi opetella käsittelemään rauhallisemmin.
Ei, vaan tilanteet ovat olleet juuri sellaisia, joissa olen ihan rauhallisesti kertonut, mikä loukkasi. Mies ei edes sano, että on pahoillaan.
ApKoko tämän pitkän keskustelun aikana ei ole tullut sellaista käsitystä, että olisit rauhallisesti sanonut yhtään mitään. Puhuit vain raivostumisesta ja toisen satuttamisesta, koska halusit purkaa vihan tunteesi.
Jos mies ei piittaa sun tunteista pätkän vertaa, niin miksi olet sellaisen kumppanin kanssa? Rakastatteko edes toisianne?
No siinä sanoin. Oon mä nytkin vastaillut ihan rauhallisesti useisiin kommentteihin. Ja olin, koska mies sieti mun luonnetta. Siis hankittiin lapsia. Mieskin niitä kovasti toivoi. En oikeasti arvannut, että mulle tulis siinä lisää ongelmia (ts. olemassaolevat eskaloituisivat). Ilman lapsia olin jo suht ok, kuten tuo yksi kirjoittaja kuvaili. Siis jolle sanoin, että eipä siinä muuten, mutta kun oon äiti.
Ja koitin olla miehen kanssa, koska tajusinhan mä, ettei nää vaikeudet hänestä johdu. En vain tajunnut sitä, että ansaitsen tavallaan enemmän. En vain jotakuta, josta ne eivät johdu, vaan jonkun, joka oikeasti osaa tukea niistä irti. Vaatimus on iso, tiedän, mutta miksen vaatisi parasta? Mitä hyötyä täällä on muuten elossa olla. Ja jos haluan sellaisen kumppanin, on se tietenkin itsestäni kiinni löytää/saada.
ApTämän kommentin ja aloituksen perusteella kuulostaa, että mies oli olemassa sulle alusta asti, mutta sinä et ole ottanut vastuuta omista tunteistasi. Nyt mies ei enää jaksa ottaa vastaan sitä mitä kaadat hänen niskaansa ja se ei enää ole sinulle hyvä ja syytät häntä siitä. Muutos lähtee susta itsestä, ei miehestä.
Niin, oli varmaan saatvilla naiselle, joka antaa seksiä. Mutta ei mulle kyllä ihan.
ApHienoa, että tartuit siihen oleelliseen... Mikään terapia ei voi sua auttaa, jos et pyri auttamaan itseäsi. Muutos lähtee susta. Käsittele niitä traumasi. Sinä ihan itse. Ei kukaan muu sun puolesta.
Aika surkea terapeutti, kun ei tuosta pystynyt pääsemään mun satuttamiseni alkusyihin. Älä mua ja mun käsittelytaitojani siihen vedä. Sille ilmeisesti se riitti, ettei kukan ole käynyt käsiksi tms. Mitä se tajusi psykologiasta, mitäpä luulet?
ApNiin, mitäpä ne ammattilaiset tietää.
Niin no, mitä? Miksi mulla oli (ja osin on) seksuaalinen trauma? Eikö heidän pitäisi juuri se tietää, eli auttaa saamaan selville, että se poistuu? Paranee.
Ap
Asia vaikuttaa sinulle itsellesi olevan selvä. Miksi siis et ole terapeutille sanonut, että haluat asiaa käsitellä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Buddha opettaa: "Kun on yksinkertaisesti tietoinen tunteesta reagoimatta siihen, epämieluisa tunne ei saa yhtään energiaa. Se tulee käymään yhä harvemmin ja jää lopulta kokonaan pois."
Mutta kun halusisi, että joku asia muuttuisi, olisi toisin. Jos lapsi vaikka aina jättää kengät keskelle eteistä, niin tuleepa hyvä mieli tuolla lailla, kun lapsi ei siitä toimi yhtään eri lailla.
ApHuutamalla ja syyttelemälläkö se lapsi ne kengät sieltä oppisi siirtämään oikeaan paikkaan. Kärsivällisyys toimii paremmin, kun haluat lapselle opettaa jotain.
Joo, mutta kun se loukkaa, ettei lapsi tee oikein. Ja se taas raivostuttaa ja sen raivon haluaa purkaa muihin, vaikka se on väärin. Joten? Oska väärin se lapsikin tekee.
ApLapsi tuskin jättää kenkiä väärään paikkaan ollakseen ilkeä. Joten olemalla ilkeä lapselle sen takia, et opeta hänelle mitään. Siksi niissä tilanteissa sun pitäisi opetella kärsivällisyyttä ja olla syöttämättä vihallesi energiaa.
Ei minua olekaan opetettu että ollakseen ilkeä, vaan että hän on ilkeä, koska ei totellut. Ja siis se on se tunne, järki nyt ajattelee jotain muuta, mutta se ei auta.
ApSinä et tällä hetkellä hallitse tätä tunnetta, vaan se hallitsee sinua. Tilanteen kääntäminen toisin päin vaatii sinulta kärsivällisyyttä ja itsesi kuuntelemista tavalla, joka ei anna vihallesi valtaa. Ehkä toivoit jotain nopeaa niksiä noihin tilanteisiin, mutta tunteet eivät toimi sillä tavalla. Tietysti voit ostaa vaikka nyrkkeilysäkin ja kohdentaa vihan näin muualle kun oikein keittää.
No en hallitsekaan. Tunne kääntyy hyvin helposti itsevihaksi, ellen pura sitä toisiin. Jonkun on pakko olla sen vastaanottajana, en koe mitään apua hakata jotain joka ei tajua, että muhun sattuu.
Ap"Jonkun on pakko olla sen vastaanottajana, en koe mitään apua hakata jotain joka ei tajua, että muhun sattuu." Tämä antaa ymmärtää, että susta tuntuu paremmalta, kun satutat muita.
Nii-in, ja vain se kohta, että itseä helpottaa, ei tietenkään se kohta, että siinäpä toinen sitten kärsii. Se on ihan hirveää, kun ei oo vaan saanut apua ;'( Vielä.
ApAnnat itsesi purkautua siinä tilanteessa vihaisena, joten kaikkiin osapuoliin sattuu. Raivostut, purkaudut, tunnet mielihyvää kun sait purkautua - mutta samalla satutat itseäsi ja toista. Tämän takia ihmiset tässä ketjussa yrittävät kertoa sinulle opettelemaan kärsivällisyyttä, että voit ilmaista itseäsi rakentavasti. Mahdollisesti se aluksi menee sillä tavalla, että lähdet ovet paukkuen ja palaat takaisin rauhallisempana selittämään mikä suututti ja tästä toinen oppiikin jotain ja hän saa mahdollisuuden pyytää anteeksi - ja sinä saat paremman mielen, että sinua on kuunneltu, ymmärretty ja pyydetty anteeksi. Ajan kuluessa toivottavasti pystyt rauhoittumaan tuossa tilanteessa ja kertomaan mikä sinua suututtaa ilman huutamista ja raivoamista.
No ei todellakaan ole mennyt. Jos mieheni toiminta on suututtanut tai loukannut minua, hänestä se ilmeisesti jo on niin kurjaa, että mitään pahoitteluja en ole ikinä saanut. Mun terapeuttinikin sanoi, että mies ei välitä mun tunteistani. Ei välitäkään.
ApNo tietenkin hän tuntee itsensäkin loukatuksi, kun sinä raivostut ja loukkaat häntä takaisin. Eli molemmat tuntevat olevansa loukattuja ja ilmeisesti täten tuntevat myös oikeutetuksi toisen loukkaamisen. Ei sitä anteeksi pyyntöä tällöin kuulu. Siksi ne tilanteet pitäisi opetella käsittelemään rauhallisemmin.
Ei, vaan tilanteet ovat olleet juuri sellaisia, joissa olen ihan rauhallisesti kertonut, mikä loukkasi. Mies ei edes sano, että on pahoillaan.
ApKoko tämän pitkän keskustelun aikana ei ole tullut sellaista käsitystä, että olisit rauhallisesti sanonut yhtään mitään. Puhuit vain raivostumisesta ja toisen satuttamisesta, koska halusit purkaa vihan tunteesi.
Jos mies ei piittaa sun tunteista pätkän vertaa, niin miksi olet sellaisen kumppanin kanssa? Rakastatteko edes toisianne?
No siinä sanoin. Oon mä nytkin vastaillut ihan rauhallisesti useisiin kommentteihin. Ja olin, koska mies sieti mun luonnetta. Siis hankittiin lapsia. Mieskin niitä kovasti toivoi. En oikeasti arvannut, että mulle tulis siinä lisää ongelmia (ts. olemassaolevat eskaloituisivat). Ilman lapsia olin jo suht ok, kuten tuo yksi kirjoittaja kuvaili. Siis jolle sanoin, että eipä siinä muuten, mutta kun oon äiti.
Ja koitin olla miehen kanssa, koska tajusinhan mä, ettei nää vaikeudet hänestä johdu. En vain tajunnut sitä, että ansaitsen tavallaan enemmän. En vain jotakuta, josta ne eivät johdu, vaan jonkun, joka oikeasti osaa tukea niistä irti. Vaatimus on iso, tiedän, mutta miksen vaatisi parasta? Mitä hyötyä täällä on muuten elossa olla. Ja jos haluan sellaisen kumppanin, on se tietenkin itsestäni kiinni löytää/saada.
ApTämän kommentin ja aloituksen perusteella kuulostaa, että mies oli olemassa sulle alusta asti, mutta sinä et ole ottanut vastuuta omista tunteistasi. Nyt mies ei enää jaksa ottaa vastaan sitä mitä kaadat hänen niskaansa ja se ei enää ole sinulle hyvä ja syytät häntä siitä. Muutos lähtee susta itsestä, ei miehestä.
Ja jos siis peilataan tätä kommenttia siihen ensimmäiseen asiaan, jossa satutin itseni suhteessamme, eli se seksiasia, niin muutos lähtee minusta = etsin jonkun toisen miehen, jolle antaa. Jos olisimme halunneet yhdessä jatkaa ilman mun katkeruutta, miten mies ois korjannut asian, että satutti minua?
ApSulla on terapeutti, käsittele se seksitraumasi hänen ja miehesi kanssa. Ei trauma miestä vaihtamalla parane. Eri asia, jos mies pakottaa seksiin, se on raiskaus. Sellaiseen suhteeseen ei pidä jäädä.
No on on, en mene enää mieheni kanssa sänkyyn. Se ei varsinaisesti johdu traumasta (eikä erostakaan).
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Buddha opettaa: "Kun on yksinkertaisesti tietoinen tunteesta reagoimatta siihen, epämieluisa tunne ei saa yhtään energiaa. Se tulee käymään yhä harvemmin ja jää lopulta kokonaan pois."
Mutta kun halusisi, että joku asia muuttuisi, olisi toisin. Jos lapsi vaikka aina jättää kengät keskelle eteistä, niin tuleepa hyvä mieli tuolla lailla, kun lapsi ei siitä toimi yhtään eri lailla.
ApHuutamalla ja syyttelemälläkö se lapsi ne kengät sieltä oppisi siirtämään oikeaan paikkaan. Kärsivällisyys toimii paremmin, kun haluat lapselle opettaa jotain.
Joo, mutta kun se loukkaa, ettei lapsi tee oikein. Ja se taas raivostuttaa ja sen raivon haluaa purkaa muihin, vaikka se on väärin. Joten? Oska väärin se lapsikin tekee.
ApLapsi tuskin jättää kenkiä väärään paikkaan ollakseen ilkeä. Joten olemalla ilkeä lapselle sen takia, et opeta hänelle mitään. Siksi niissä tilanteissa sun pitäisi opetella kärsivällisyyttä ja olla syöttämättä vihallesi energiaa.
Ei minua olekaan opetettu että ollakseen ilkeä, vaan että hän on ilkeä, koska ei totellut. Ja siis se on se tunne, järki nyt ajattelee jotain muuta, mutta se ei auta.
ApSinä et tällä hetkellä hallitse tätä tunnetta, vaan se hallitsee sinua. Tilanteen kääntäminen toisin päin vaatii sinulta kärsivällisyyttä ja itsesi kuuntelemista tavalla, joka ei anna vihallesi valtaa. Ehkä toivoit jotain nopeaa niksiä noihin tilanteisiin, mutta tunteet eivät toimi sillä tavalla. Tietysti voit ostaa vaikka nyrkkeilysäkin ja kohdentaa vihan näin muualle kun oikein keittää.
No en hallitsekaan. Tunne kääntyy hyvin helposti itsevihaksi, ellen pura sitä toisiin. Jonkun on pakko olla sen vastaanottajana, en koe mitään apua hakata jotain joka ei tajua, että muhun sattuu.
Ap"Jonkun on pakko olla sen vastaanottajana, en koe mitään apua hakata jotain joka ei tajua, että muhun sattuu." Tämä antaa ymmärtää, että susta tuntuu paremmalta, kun satutat muita.
Nii-in, ja vain se kohta, että itseä helpottaa, ei tietenkään se kohta, että siinäpä toinen sitten kärsii. Se on ihan hirveää, kun ei oo vaan saanut apua ;'( Vielä.
ApAnnat itsesi purkautua siinä tilanteessa vihaisena, joten kaikkiin osapuoliin sattuu. Raivostut, purkaudut, tunnet mielihyvää kun sait purkautua - mutta samalla satutat itseäsi ja toista. Tämän takia ihmiset tässä ketjussa yrittävät kertoa sinulle opettelemaan kärsivällisyyttä, että voit ilmaista itseäsi rakentavasti. Mahdollisesti se aluksi menee sillä tavalla, että lähdet ovet paukkuen ja palaat takaisin rauhallisempana selittämään mikä suututti ja tästä toinen oppiikin jotain ja hän saa mahdollisuuden pyytää anteeksi - ja sinä saat paremman mielen, että sinua on kuunneltu, ymmärretty ja pyydetty anteeksi. Ajan kuluessa toivottavasti pystyt rauhoittumaan tuossa tilanteessa ja kertomaan mikä sinua suututtaa ilman huutamista ja raivoamista.
No ei todellakaan ole mennyt. Jos mieheni toiminta on suututtanut tai loukannut minua, hänestä se ilmeisesti jo on niin kurjaa, että mitään pahoitteluja en ole ikinä saanut. Mun terapeuttinikin sanoi, että mies ei välitä mun tunteistani. Ei välitäkään.
ApNo tietenkin hän tuntee itsensäkin loukatuksi, kun sinä raivostut ja loukkaat häntä takaisin. Eli molemmat tuntevat olevansa loukattuja ja ilmeisesti täten tuntevat myös oikeutetuksi toisen loukkaamisen. Ei sitä anteeksi pyyntöä tällöin kuulu. Siksi ne tilanteet pitäisi opetella käsittelemään rauhallisemmin.
Ei, vaan tilanteet ovat olleet juuri sellaisia, joissa olen ihan rauhallisesti kertonut, mikä loukkasi. Mies ei edes sano, että on pahoillaan.
ApKoko tämän pitkän keskustelun aikana ei ole tullut sellaista käsitystä, että olisit rauhallisesti sanonut yhtään mitään. Puhuit vain raivostumisesta ja toisen satuttamisesta, koska halusit purkaa vihan tunteesi.
Jos mies ei piittaa sun tunteista pätkän vertaa, niin miksi olet sellaisen kumppanin kanssa? Rakastatteko edes toisianne?
No siinä sanoin. Oon mä nytkin vastaillut ihan rauhallisesti useisiin kommentteihin. Ja olin, koska mies sieti mun luonnetta. Siis hankittiin lapsia. Mieskin niitä kovasti toivoi. En oikeasti arvannut, että mulle tulis siinä lisää ongelmia (ts. olemassaolevat eskaloituisivat). Ilman lapsia olin jo suht ok, kuten tuo yksi kirjoittaja kuvaili. Siis jolle sanoin, että eipä siinä muuten, mutta kun oon äiti.
Ja koitin olla miehen kanssa, koska tajusinhan mä, ettei nää vaikeudet hänestä johdu. En vain tajunnut sitä, että ansaitsen tavallaan enemmän. En vain jotakuta, josta ne eivät johdu, vaan jonkun, joka oikeasti osaa tukea niistä irti. Vaatimus on iso, tiedän, mutta miksen vaatisi parasta? Mitä hyötyä täällä on muuten elossa olla. Ja jos haluan sellaisen kumppanin, on se tietenkin itsestäni kiinni löytää/saada.
ApTämän kommentin ja aloituksen perusteella kuulostaa, että mies oli olemassa sulle alusta asti, mutta sinä et ole ottanut vastuuta omista tunteistasi. Nyt mies ei enää jaksa ottaa vastaan sitä mitä kaadat hänen niskaansa ja se ei enää ole sinulle hyvä ja syytät häntä siitä. Muutos lähtee susta itsestä, ei miehestä.
Niin, oli varmaan saatvilla naiselle, joka antaa seksiä. Mutta ei mulle kyllä ihan.
ApHienoa, että tartuit siihen oleelliseen... Mikään terapia ei voi sua auttaa, jos et pyri auttamaan itseäsi. Muutos lähtee susta. Käsittele niitä traumasi. Sinä ihan itse. Ei kukaan muu sun puolesta.
Aika surkea terapeutti, kun ei tuosta pystynyt pääsemään mun satuttamiseni alkusyihin. Älä mua ja mun käsittelytaitojani siihen vedä. Sille ilmeisesti se riitti, ettei kukan ole käynyt käsiksi tms. Mitä se tajusi psykologiasta, mitäpä luulet?
ApNiin, mitäpä ne ammattilaiset tietää.
Niin no, mitä? Miksi mulla oli (ja osin on) seksuaalinen trauma? Eikö heidän pitäisi juuri se tietää, eli auttaa saamaan selville, että se poistuu? Paranee.
ApAsia vaikuttaa sinulle itsellesi olevan selvä. Miksi siis et ole terapeutille sanonut, että haluat asiaa käsitellä?
Halusin parantua, en sanonut, että halun asiaa käsitellä. Siis en mä sellaista voisi sanoa. Välttämättä. Se, että on mennyt terapiaan osoittaa, että ihminen haluaa käsitellä asioita. Ei sitä pitäisi erikseen tarvita sanoa. On terapeutin ammattitaitoa nähdä, mitkä asiat ovat paranemiseen tärkeitä käsitellä. Ei kukaan muu voi sitä tietää. Se oli ihan tarpeeksi, että otin asian esille terapiassa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käy sääliksi jokaista ihmistä joka joutuu ap:n kanssa elämään. Nyt on kyllä erittäin pahalaatuinen narsisti.
Siis onhan se nyt ihan epänormaalia, että joku on sanonut miehelle, että seksi on vastenmielistä ja silti hakeutuu suhteeseen. Terapeutin ois siitä pitänyt tajuta, että pah trauma on taustalla. Ei kukan onnellinen ja hyvinvoiva ihminen kanna tuollaisia mukanaan. Tai jos kantaa, niin se pitää tehdä selväksi, että onko se hänestä ok. Minulle EI OLLUT. Terapeutin ois pitänyt huolestua siitäkin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Buddha opettaa: "Kun on yksinkertaisesti tietoinen tunteesta reagoimatta siihen, epämieluisa tunne ei saa yhtään energiaa. Se tulee käymään yhä harvemmin ja jää lopulta kokonaan pois."
Mutta kun halusisi, että joku asia muuttuisi, olisi toisin. Jos lapsi vaikka aina jättää kengät keskelle eteistä, niin tuleepa hyvä mieli tuolla lailla, kun lapsi ei siitä toimi yhtään eri lailla.
ApHuutamalla ja syyttelemälläkö se lapsi ne kengät sieltä oppisi siirtämään oikeaan paikkaan. Kärsivällisyys toimii paremmin, kun haluat lapselle opettaa jotain.
Joo, mutta kun se loukkaa, ettei lapsi tee oikein. Ja se taas raivostuttaa ja sen raivon haluaa purkaa muihin, vaikka se on väärin. Joten? Oska väärin se lapsikin tekee.
ApLapsi tuskin jättää kenkiä väärään paikkaan ollakseen ilkeä. Joten olemalla ilkeä lapselle sen takia, et opeta hänelle mitään. Siksi niissä tilanteissa sun pitäisi opetella kärsivällisyyttä ja olla syöttämättä vihallesi energiaa.
Ei minua olekaan opetettu että ollakseen ilkeä, vaan että hän on ilkeä, koska ei totellut. Ja siis se on se tunne, järki nyt ajattelee jotain muuta, mutta se ei auta.
ApSinä et tällä hetkellä hallitse tätä tunnetta, vaan se hallitsee sinua. Tilanteen kääntäminen toisin päin vaatii sinulta kärsivällisyyttä ja itsesi kuuntelemista tavalla, joka ei anna vihallesi valtaa. Ehkä toivoit jotain nopeaa niksiä noihin tilanteisiin, mutta tunteet eivät toimi sillä tavalla. Tietysti voit ostaa vaikka nyrkkeilysäkin ja kohdentaa vihan näin muualle kun oikein keittää.
No en hallitsekaan. Tunne kääntyy hyvin helposti itsevihaksi, ellen pura sitä toisiin. Jonkun on pakko olla sen vastaanottajana, en koe mitään apua hakata jotain joka ei tajua, että muhun sattuu.
Ap"Jonkun on pakko olla sen vastaanottajana, en koe mitään apua hakata jotain joka ei tajua, että muhun sattuu." Tämä antaa ymmärtää, että susta tuntuu paremmalta, kun satutat muita.
Nii-in, ja vain se kohta, että itseä helpottaa, ei tietenkään se kohta, että siinäpä toinen sitten kärsii. Se on ihan hirveää, kun ei oo vaan saanut apua ;'( Vielä.
ApAnnat itsesi purkautua siinä tilanteessa vihaisena, joten kaikkiin osapuoliin sattuu. Raivostut, purkaudut, tunnet mielihyvää kun sait purkautua - mutta samalla satutat itseäsi ja toista. Tämän takia ihmiset tässä ketjussa yrittävät kertoa sinulle opettelemaan kärsivällisyyttä, että voit ilmaista itseäsi rakentavasti. Mahdollisesti se aluksi menee sillä tavalla, että lähdet ovet paukkuen ja palaat takaisin rauhallisempana selittämään mikä suututti ja tästä toinen oppiikin jotain ja hän saa mahdollisuuden pyytää anteeksi - ja sinä saat paremman mielen, että sinua on kuunneltu, ymmärretty ja pyydetty anteeksi. Ajan kuluessa toivottavasti pystyt rauhoittumaan tuossa tilanteessa ja kertomaan mikä sinua suututtaa ilman huutamista ja raivoamista.
No ei todellakaan ole mennyt. Jos mieheni toiminta on suututtanut tai loukannut minua, hänestä se ilmeisesti jo on niin kurjaa, että mitään pahoitteluja en ole ikinä saanut. Mun terapeuttinikin sanoi, että mies ei välitä mun tunteistani. Ei välitäkään.
ApNo tietenkin hän tuntee itsensäkin loukatuksi, kun sinä raivostut ja loukkaat häntä takaisin. Eli molemmat tuntevat olevansa loukattuja ja ilmeisesti täten tuntevat myös oikeutetuksi toisen loukkaamisen. Ei sitä anteeksi pyyntöä tällöin kuulu. Siksi ne tilanteet pitäisi opetella käsittelemään rauhallisemmin.
Ei, vaan tilanteet ovat olleet juuri sellaisia, joissa olen ihan rauhallisesti kertonut, mikä loukkasi. Mies ei edes sano, että on pahoillaan.
ApKoko tämän pitkän keskustelun aikana ei ole tullut sellaista käsitystä, että olisit rauhallisesti sanonut yhtään mitään. Puhuit vain raivostumisesta ja toisen satuttamisesta, koska halusit purkaa vihan tunteesi.
Jos mies ei piittaa sun tunteista pätkän vertaa, niin miksi olet sellaisen kumppanin kanssa? Rakastatteko edes toisianne?
No siinä sanoin. Oon mä nytkin vastaillut ihan rauhallisesti useisiin kommentteihin. Ja olin, koska mies sieti mun luonnetta. Siis hankittiin lapsia. Mieskin niitä kovasti toivoi. En oikeasti arvannut, että mulle tulis siinä lisää ongelmia (ts. olemassaolevat eskaloituisivat). Ilman lapsia olin jo suht ok, kuten tuo yksi kirjoittaja kuvaili. Siis jolle sanoin, että eipä siinä muuten, mutta kun oon äiti.
Ja koitin olla miehen kanssa, koska tajusinhan mä, ettei nää vaikeudet hänestä johdu. En vain tajunnut sitä, että ansaitsen tavallaan enemmän. En vain jotakuta, josta ne eivät johdu, vaan jonkun, joka oikeasti osaa tukea niistä irti. Vaatimus on iso, tiedän, mutta miksen vaatisi parasta? Mitä hyötyä täällä on muuten elossa olla. Ja jos haluan sellaisen kumppanin, on se tietenkin itsestäni kiinni löytää/saada.
ApTämän kommentin ja aloituksen perusteella kuulostaa, että mies oli olemassa sulle alusta asti, mutta sinä et ole ottanut vastuuta omista tunteistasi. Nyt mies ei enää jaksa ottaa vastaan sitä mitä kaadat hänen niskaansa ja se ei enää ole sinulle hyvä ja syytät häntä siitä. Muutos lähtee susta itsestä, ei miehestä.
Niin, oli varmaan saatvilla naiselle, joka antaa seksiä. Mutta ei mulle kyllä ihan.
ApHienoa, että tartuit siihen oleelliseen... Mikään terapia ei voi sua auttaa, jos et pyri auttamaan itseäsi. Muutos lähtee susta. Käsittele niitä traumasi. Sinä ihan itse. Ei kukaan muu sun puolesta.
Aika surkea terapeutti, kun ei tuosta pystynyt pääsemään mun satuttamiseni alkusyihin. Älä mua ja mun käsittelytaitojani siihen vedä. Sille ilmeisesti se riitti, ettei kukan ole käynyt käsiksi tms. Mitä se tajusi psykologiasta, mitäpä luulet?
ApNiin, mitäpä ne ammattilaiset tietää.
Niin no, mitä? Miksi mulla oli (ja osin on) seksuaalinen trauma? Eikö heidän pitäisi juuri se tietää, eli auttaa saamaan selville, että se poistuu? Paranee.
ApAsia vaikuttaa sinulle itsellesi olevan selvä. Miksi siis et ole terapeutille sanonut, että haluat asiaa käsitellä?
Halusin parantua, en sanonut, että halun asiaa käsitellä. Siis en mä sellaista voisi sanoa. Välttämättä. Se, että on mennyt terapiaan osoittaa, että ihminen haluaa käsitellä asioita. Ei sitä pitäisi erikseen tarvita sanoa. On terapeutin ammattitaitoa nähdä, mitkä asiat ovat paranemiseen tärkeitä käsitellä. Ei kukaan muu voi sitä tietää. Se oli ihan tarpeeksi, että otin asian esille terapiassa.
Ap
Eivät he mitään selvänäkijöitä ole. Jos et anna minkäänlaista signaalia että haluaisit käsitellä asiaa ei hän sinua siihen painosta jos ajattelee että et sitä tarvitse/kestä.
Ole avoin siellä terapiassasi, ei se sinua muuten auta.
Vierailija kirjoitti:
Käy sääliksi jokaista ihmistä joka joutuu ap:n kanssa elämään. Nyt on kyllä erittäin pahalaatuinen narsisti.
Älä rupea nyt siellä haukkumaan! Muista mitä ketjussa on puhuttu! Sinä et satuta minua, koska olet minua parempi ihminen! Vai etkö ookaan?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käy sääliksi jokaista ihmistä joka joutuu ap:n kanssa elämään. Nyt on kyllä erittäin pahalaatuinen narsisti.
Älä rupea nyt siellä haukkumaan! Muista mitä ketjussa on puhuttu! Sinä et satuta minua, koska olet minua parempi ihminen! Vai etkö ookaan?
Ap
Missään vaiheessa sinua ei kyllä haukuttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Buddha opettaa: "Kun on yksinkertaisesti tietoinen tunteesta reagoimatta siihen, epämieluisa tunne ei saa yhtään energiaa. Se tulee käymään yhä harvemmin ja jää lopulta kokonaan pois."
Mutta kun halusisi, että joku asia muuttuisi, olisi toisin. Jos lapsi vaikka aina jättää kengät keskelle eteistä, niin tuleepa hyvä mieli tuolla lailla, kun lapsi ei siitä toimi yhtään eri lailla.
ApHuutamalla ja syyttelemälläkö se lapsi ne kengät sieltä oppisi siirtämään oikeaan paikkaan. Kärsivällisyys toimii paremmin, kun haluat lapselle opettaa jotain.
Joo, mutta kun se loukkaa, ettei lapsi tee oikein. Ja se taas raivostuttaa ja sen raivon haluaa purkaa muihin, vaikka se on väärin. Joten? Oska väärin se lapsikin tekee.
ApLapsi tuskin jättää kenkiä väärään paikkaan ollakseen ilkeä. Joten olemalla ilkeä lapselle sen takia, et opeta hänelle mitään. Siksi niissä tilanteissa sun pitäisi opetella kärsivällisyyttä ja olla syöttämättä vihallesi energiaa.
Ei minua olekaan opetettu että ollakseen ilkeä, vaan että hän on ilkeä, koska ei totellut. Ja siis se on se tunne, järki nyt ajattelee jotain muuta, mutta se ei auta.
ApSinä et tällä hetkellä hallitse tätä tunnetta, vaan se hallitsee sinua. Tilanteen kääntäminen toisin päin vaatii sinulta kärsivällisyyttä ja itsesi kuuntelemista tavalla, joka ei anna vihallesi valtaa. Ehkä toivoit jotain nopeaa niksiä noihin tilanteisiin, mutta tunteet eivät toimi sillä tavalla. Tietysti voit ostaa vaikka nyrkkeilysäkin ja kohdentaa vihan näin muualle kun oikein keittää.
No en hallitsekaan. Tunne kääntyy hyvin helposti itsevihaksi, ellen pura sitä toisiin. Jonkun on pakko olla sen vastaanottajana, en koe mitään apua hakata jotain joka ei tajua, että muhun sattuu.
Ap"Jonkun on pakko olla sen vastaanottajana, en koe mitään apua hakata jotain joka ei tajua, että muhun sattuu." Tämä antaa ymmärtää, että susta tuntuu paremmalta, kun satutat muita.
Nii-in, ja vain se kohta, että itseä helpottaa, ei tietenkään se kohta, että siinäpä toinen sitten kärsii. Se on ihan hirveää, kun ei oo vaan saanut apua ;'( Vielä.
ApAnnat itsesi purkautua siinä tilanteessa vihaisena, joten kaikkiin osapuoliin sattuu. Raivostut, purkaudut, tunnet mielihyvää kun sait purkautua - mutta samalla satutat itseäsi ja toista. Tämän takia ihmiset tässä ketjussa yrittävät kertoa sinulle opettelemaan kärsivällisyyttä, että voit ilmaista itseäsi rakentavasti. Mahdollisesti se aluksi menee sillä tavalla, että lähdet ovet paukkuen ja palaat takaisin rauhallisempana selittämään mikä suututti ja tästä toinen oppiikin jotain ja hän saa mahdollisuuden pyytää anteeksi - ja sinä saat paremman mielen, että sinua on kuunneltu, ymmärretty ja pyydetty anteeksi. Ajan kuluessa toivottavasti pystyt rauhoittumaan tuossa tilanteessa ja kertomaan mikä sinua suututtaa ilman huutamista ja raivoamista.
No ei todellakaan ole mennyt. Jos mieheni toiminta on suututtanut tai loukannut minua, hänestä se ilmeisesti jo on niin kurjaa, että mitään pahoitteluja en ole ikinä saanut. Mun terapeuttinikin sanoi, että mies ei välitä mun tunteistani. Ei välitäkään.
ApNo tietenkin hän tuntee itsensäkin loukatuksi, kun sinä raivostut ja loukkaat häntä takaisin. Eli molemmat tuntevat olevansa loukattuja ja ilmeisesti täten tuntevat myös oikeutetuksi toisen loukkaamisen. Ei sitä anteeksi pyyntöä tällöin kuulu. Siksi ne tilanteet pitäisi opetella käsittelemään rauhallisemmin.
Ei, vaan tilanteet ovat olleet juuri sellaisia, joissa olen ihan rauhallisesti kertonut, mikä loukkasi. Mies ei edes sano, että on pahoillaan.
ApKoko tämän pitkän keskustelun aikana ei ole tullut sellaista käsitystä, että olisit rauhallisesti sanonut yhtään mitään. Puhuit vain raivostumisesta ja toisen satuttamisesta, koska halusit purkaa vihan tunteesi.
Jos mies ei piittaa sun tunteista pätkän vertaa, niin miksi olet sellaisen kumppanin kanssa? Rakastatteko edes toisianne?
No siinä sanoin. Oon mä nytkin vastaillut ihan rauhallisesti useisiin kommentteihin. Ja olin, koska mies sieti mun luonnetta. Siis hankittiin lapsia. Mieskin niitä kovasti toivoi. En oikeasti arvannut, että mulle tulis siinä lisää ongelmia (ts. olemassaolevat eskaloituisivat). Ilman lapsia olin jo suht ok, kuten tuo yksi kirjoittaja kuvaili. Siis jolle sanoin, että eipä siinä muuten, mutta kun oon äiti.
Ja koitin olla miehen kanssa, koska tajusinhan mä, ettei nää vaikeudet hänestä johdu. En vain tajunnut sitä, että ansaitsen tavallaan enemmän. En vain jotakuta, josta ne eivät johdu, vaan jonkun, joka oikeasti osaa tukea niistä irti. Vaatimus on iso, tiedän, mutta miksen vaatisi parasta? Mitä hyötyä täällä on muuten elossa olla. Ja jos haluan sellaisen kumppanin, on se tietenkin itsestäni kiinni löytää/saada.
ApTämän kommentin ja aloituksen perusteella kuulostaa, että mies oli olemassa sulle alusta asti, mutta sinä et ole ottanut vastuuta omista tunteistasi. Nyt mies ei enää jaksa ottaa vastaan sitä mitä kaadat hänen niskaansa ja se ei enää ole sinulle hyvä ja syytät häntä siitä. Muutos lähtee susta itsestä, ei miehestä.
Niin, oli varmaan saatvilla naiselle, joka antaa seksiä. Mutta ei mulle kyllä ihan.
ApHienoa, että tartuit siihen oleelliseen... Mikään terapia ei voi sua auttaa, jos et pyri auttamaan itseäsi. Muutos lähtee susta. Käsittele niitä traumasi. Sinä ihan itse. Ei kukaan muu sun puolesta.
Aika surkea terapeutti, kun ei tuosta pystynyt pääsemään mun satuttamiseni alkusyihin. Älä mua ja mun käsittelytaitojani siihen vedä. Sille ilmeisesti se riitti, ettei kukan ole käynyt käsiksi tms. Mitä se tajusi psykologiasta, mitäpä luulet?
ApNiin, mitäpä ne ammattilaiset tietää.
Niin no, mitä? Miksi mulla oli (ja osin on) seksuaalinen trauma? Eikö heidän pitäisi juuri se tietää, eli auttaa saamaan selville, että se poistuu? Paranee.
ApAsia vaikuttaa sinulle itsellesi olevan selvä. Miksi siis et ole terapeutille sanonut, että haluat asiaa käsitellä?
Halusin parantua, en sanonut, että halun asiaa käsitellä. Siis en mä sellaista voisi sanoa. Välttämättä. Se, että on mennyt terapiaan osoittaa, että ihminen haluaa käsitellä asioita. Ei sitä pitäisi erikseen tarvita sanoa. On terapeutin ammattitaitoa nähdä, mitkä asiat ovat paranemiseen tärkeitä käsitellä. Ei kukaan muu voi sitä tietää. Se oli ihan tarpeeksi, että otin asian esille terapiassa.
ApEivät he mitään selvänäkijöitä ole. Jos et anna minkäänlaista signaalia että haluaisit käsitellä asiaa ei hän sinua siihen painosta jos ajattelee että et sitä tarvitse/kestä.
Ole avoin siellä terapiassasi, ei se sinua muuten auta.
Ei tarvitse olla selvännäkijä, pitää olla terapeutti. Jos se, että puhuu asista ei ole signaali, on huono terapeutti. Se on signaali. Asiakas voi itse aina sanoa, ettei halua puhua jostain. Ammattitaitoinen terapeutti sopii niin asiakkaan kanssa. Mun kanssa ei edes tarttis, rajaan itseni, en ole heidän uhrinsa. Koskaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käy sääliksi jokaista ihmistä joka joutuu ap:n kanssa elämään. Nyt on kyllä erittäin pahalaatuinen narsisti.
Älä rupea nyt siellä haukkumaan! Muista mitä ketjussa on puhuttu! Sinä et satuta minua, koska olet minua parempi ihminen! Vai etkö ookaan?
ApMissään vaiheessa sinua ei kyllä haukuttu.
Narsistiksi sanominen on haukkumista todellakin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua. Itsekin olin kauan menneisyyteni vanki (seksuaalista hyväksikäyttöä lapsuudessa), terapiassa ymmärsin nykyisyyden merkityksen.
Äitisi on ilmeisesti satuttanut sinua. Hän on voinut pilata lapsuutesi. Mutta kun siihen et voi enää vaikuttaa. Tähän päivään ja huomiseen voit. Annatko hänen pilata tulevaisuutesi?
Pahan olon syy voi olla äidissäsi. Ratkaisu ei ole kuitenkaan syyttää häntä tunteistasi, vaikka oikeutetulta se tuntuisikin.
Kysyit ratkaisua, joka auttaa teitä eteenpäin.
Minua on auttanut tunteideni tunnistaminen.
Perheeni ei ole henkinen roskakorini. En syytä heitä pahasta olostani, koska he eivät sitä ansaitse. Tiedostan, mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi ja pyrin lisäämään näitä asioita elämääni. Mindfullness ja jooga rauhoittavat itseäni kun olen tunteita täynnä.Vaihtoehtosi ovat nähdäkseni yksinkertaiset. Uhriudu tai selviydy. Huomaan myös, että olet oppinut äidiltäsi käytösmallin, joka vahingoittaa itseäsi ja läheisiäsi. Tiedostamalla tunteesi saat hyvän alun, mutta paraneminen on prosessi. Toivoa, valoa ja parempaa huomista.
Mä elän ja asun nyt yksin. Työkavereille en voi enää kertoa käytännössä mitään elämästäni, he luulevat, että asumme koko perhe täällä jne. Äitiini en pidä enää yhteyttä. Isäni valtasi eräs ännmä, joka on hänen nykyinen vimonsa. Isoäitini kuoli. Ystäväni ovat jääneet synnyinkotikaupunkiini ajat sitten. En ole "äitinä" halunnut tutustua muihin äiteihin, millaisiakohan juoruja minusta leviteltäisiin? Jokunen sukulainen oli/on, jotka tietävät tilanteestani, yksi purkikin äskettäin vihaansa minuun, ja sitä en katsele, ei pahoitellut tai sano ut tehneensä väärin, se oli moro sitten, eli millaisissa oloissa ajattelit minun käsitteleväni tunteitani?
Olen elänyt yksin myös ikävuodet 20-34. Eli ei tod ole eka kerta.
Ap
Ikävä kuulla, että olet yksinäinen. Pahoittelen myös kokemiasi tärkeiden ihmissuhteiden menetyksiä. On varmasti rankkaa elää ilman perhettä ympärillä.
Kerrot pelkääväsi, kuinka muut äidit levittelisivät juoruja jos heihin tutustuisit.
Et taida (ymmärrettävästi) luottaa muihin ihmisiin. Oletko ajatellut, mistä se johtuu tai kuinka valtava vaikutus tällä luottamuspulalla on yksinäisyyteesi?
Kysyit lisäksi, millaisissa oloissa ajattelin sinun käsittelevän tunteitasi.
Minä ajattelen, ettei itsen kehittäminen aina riipu olosuhteista ympärillä tai edes siitä, kuinka kauan tilanne on jatkunut. (pl. tilanteet jossa ympäristö aiheuttaa ongelmia, kuten kiusaaminen)
Oman käytöksen muuttaminen on raskasta ja vaikeaa. Mutta koetko sinulla olevan muuta vaihtoehtoa? Ympäristö ei muutu, menneisyys ei muutu vaikka sitä kovin haluaisimme. Neuvoisin sinua pyrkimään positiivisuuteen niin itseäsi kuin muitakin kohtaan. Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää. Armollisuus auttaa meitä hyväksymään itsemme ja kehyksen, jossa elämme.
Negatiivisuus on vastaavasti myös kierre, joka johtaa itseinhoon ja pahaan oloon. Tällöin muut ihmiset koetaan uhkana, kuten kuvaat. Pelkäät tulevasi satutetuksi sen sijaan että odottaisit jotain hyvää tapahtuvaksi.
En kuitenkaan tunne sinua eikä minulla välttämättä ole vastauksia, joita kaipaat. Yritän vain vilpittömästi auttaa, koska näen että kärsit.
Niin no vastasinkin jo, että oisin todellakin antanut jollekin toiselle. Jos asiaa ois kunnolla käsitelty, minunkin hyvinvointini kannalta, eikä vain miehen. Vaikka tuskin sekään niin frigidistä nyt nautti, mutta itse valitsi.
Ap