Lue keskustelun säännöt.
Mitä mä teen, kun puran pahan oloni, turhautuneisuuteni yms. negat tunteeni todella voimakkaasti kumppaniini
12.01.2019 |
Miten tuntisin oloni ihan ok:ksi ilman sitä, että syyllistän heti kumppania? Se ei tarkoita hänen oikeaa, harkittua syyllistämistäön, vaan sitä, että asia ahdistaa ja tuottaa mulle niin pahan olon, että olisi aivan sietämätöntä keneltäkään vaatia, että mä kestän ne olot yksin, jos mun kanssani kerran elää toinen, jos ei, niin ei mulle niin vaikeaa ahdistusta edes epäonnistumisista tulekaan. (Niitähän ei silloin toiset näe, eikä ole niistä minua arvostelemassa edes teoriassa).
Mun mies ei aiemmin kuulemma satuttanut itseään vaikka mä purinkin vihaani häneen, mutta saatuamme lapsia olen onnistunut ilmeisesti satuttamaan häntä kuitenkin arvostelemalla hänen vanhemmuuttaan, ja kun hän ei ensin siitäkään välittänyt, niin nyt meillä on perhetyöntekijöitä, ja kun he ovat sanoneet samaa, kuin minäkin, niin oisko se sitten vaikuttanut, että mies on masentunut. Toisaalta hehän eivät ole sanoneet asioista mitenkään pahasti ja he koittavat tukea, eivät kiusata.
Kommentit (394)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Buddha opettaa: "Kun on yksinkertaisesti tietoinen tunteesta reagoimatta siihen, epämieluisa tunne ei saa yhtään energiaa. Se tulee käymään yhä harvemmin ja jää lopulta kokonaan pois."
Mutta kun halusisi, että joku asia muuttuisi, olisi toisin. Jos lapsi vaikka aina jättää kengät keskelle eteistä, niin tuleepa hyvä mieli tuolla lailla, kun lapsi ei siitä toimi yhtään eri lailla.
ApHuutamalla ja syyttelemälläkö se lapsi ne kengät sieltä oppisi siirtämään oikeaan paikkaan. Kärsivällisyys toimii paremmin, kun haluat lapselle opettaa jotain.
Joo, mutta kun se loukkaa, ettei lapsi tee oikein. Ja se taas raivostuttaa ja sen raivon haluaa purkaa muihin, vaikka se on väärin. Joten? Oska väärin se lapsikin tekee.
ApLapsi tuskin jättää kenkiä väärään paikkaan ollakseen ilkeä. Joten olemalla ilkeä lapselle sen takia, et opeta hänelle mitään. Siksi niissä tilanteissa sun pitäisi opetella kärsivällisyyttä ja olla syöttämättä vihallesi energiaa.
Ei minua olekaan opetettu että ollakseen ilkeä, vaan että hän on ilkeä, koska ei totellut. Ja siis se on se tunne, järki nyt ajattelee jotain muuta, mutta se ei auta.
ApSinä et tällä hetkellä hallitse tätä tunnetta, vaan se hallitsee sinua. Tilanteen kääntäminen toisin päin vaatii sinulta kärsivällisyyttä ja itsesi kuuntelemista tavalla, joka ei anna vihallesi valtaa. Ehkä toivoit jotain nopeaa niksiä noihin tilanteisiin, mutta tunteet eivät toimi sillä tavalla. Tietysti voit ostaa vaikka nyrkkeilysäkin ja kohdentaa vihan näin muualle kun oikein keittää.
No en hallitsekaan. Tunne kääntyy hyvin helposti itsevihaksi, ellen pura sitä toisiin. Jonkun on pakko olla sen vastaanottajana, en koe mitään apua hakata jotain joka ei tajua, että muhun sattuu.
Ap"Jonkun on pakko olla sen vastaanottajana, en koe mitään apua hakata jotain joka ei tajua, että muhun sattuu." Tämä antaa ymmärtää, että susta tuntuu paremmalta, kun satutat muita.
Nii-in, ja vain se kohta, että itseä helpottaa, ei tietenkään se kohta, että siinäpä toinen sitten kärsii. Se on ihan hirveää, kun ei oo vaan saanut apua ;'( Vielä.
ApAnnat itsesi purkautua siinä tilanteessa vihaisena, joten kaikkiin osapuoliin sattuu. Raivostut, purkaudut, tunnet mielihyvää kun sait purkautua - mutta samalla satutat itseäsi ja toista. Tämän takia ihmiset tässä ketjussa yrittävät kertoa sinulle opettelemaan kärsivällisyyttä, että voit ilmaista itseäsi rakentavasti. Mahdollisesti se aluksi menee sillä tavalla, että lähdet ovet paukkuen ja palaat takaisin rauhallisempana selittämään mikä suututti ja tästä toinen oppiikin jotain ja hän saa mahdollisuuden pyytää anteeksi - ja sinä saat paremman mielen, että sinua on kuunneltu, ymmärretty ja pyydetty anteeksi. Ajan kuluessa toivottavasti pystyt rauhoittumaan tuossa tilanteessa ja kertomaan mikä sinua suututtaa ilman huutamista ja raivoamista.
No ei todellakaan ole mennyt. Jos mieheni toiminta on suututtanut tai loukannut minua, hänestä se ilmeisesti jo on niin kurjaa, että mitään pahoitteluja en ole ikinä saanut. Mun terapeuttinikin sanoi, että mies ei välitä mun tunteistani. Ei välitäkään.
ApNo tietenkin hän tuntee itsensäkin loukatuksi, kun sinä raivostut ja loukkaat häntä takaisin. Eli molemmat tuntevat olevansa loukattuja ja ilmeisesti täten tuntevat myös oikeutetuksi toisen loukkaamisen. Ei sitä anteeksi pyyntöä tällöin kuulu. Siksi ne tilanteet pitäisi opetella käsittelemään rauhallisemmin.
Ei, vaan tilanteet ovat olleet juuri sellaisia, joissa olen ihan rauhallisesti kertonut, mikä loukkasi. Mies ei edes sano, että on pahoillaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Buddha opettaa: "Kun on yksinkertaisesti tietoinen tunteesta reagoimatta siihen, epämieluisa tunne ei saa yhtään energiaa. Se tulee käymään yhä harvemmin ja jää lopulta kokonaan pois."
Mutta kun halusisi, että joku asia muuttuisi, olisi toisin. Jos lapsi vaikka aina jättää kengät keskelle eteistä, niin tuleepa hyvä mieli tuolla lailla, kun lapsi ei siitä toimi yhtään eri lailla.
ApHuutamalla ja syyttelemälläkö se lapsi ne kengät sieltä oppisi siirtämään oikeaan paikkaan. Kärsivällisyys toimii paremmin, kun haluat lapselle opettaa jotain.
Joo, mutta kun se loukkaa, ettei lapsi tee oikein. Ja se taas raivostuttaa ja sen raivon haluaa purkaa muihin, vaikka se on väärin. Joten? Oska väärin se lapsikin tekee.
ApLapsi tuskin jättää kenkiä väärään paikkaan ollakseen ilkeä. Joten olemalla ilkeä lapselle sen takia, et opeta hänelle mitään. Siksi niissä tilanteissa sun pitäisi opetella kärsivällisyyttä ja olla syöttämättä vihallesi energiaa.
Ei minua olekaan opetettu että ollakseen ilkeä, vaan että hän on ilkeä, koska ei totellut. Ja siis se on se tunne, järki nyt ajattelee jotain muuta, mutta se ei auta.
ApSinä et tällä hetkellä hallitse tätä tunnetta, vaan se hallitsee sinua. Tilanteen kääntäminen toisin päin vaatii sinulta kärsivällisyyttä ja itsesi kuuntelemista tavalla, joka ei anna vihallesi valtaa. Ehkä toivoit jotain nopeaa niksiä noihin tilanteisiin, mutta tunteet eivät toimi sillä tavalla. Tietysti voit ostaa vaikka nyrkkeilysäkin ja kohdentaa vihan näin muualle kun oikein keittää.
No en hallitsekaan. Tunne kääntyy hyvin helposti itsevihaksi, ellen pura sitä toisiin. Jonkun on pakko olla sen vastaanottajana, en koe mitään apua hakata jotain joka ei tajua, että muhun sattuu.
Ap"Jonkun on pakko olla sen vastaanottajana, en koe mitään apua hakata jotain joka ei tajua, että muhun sattuu." Tämä antaa ymmärtää, että susta tuntuu paremmalta, kun satutat muita.
Nii-in, ja vain se kohta, että itseä helpottaa, ei tietenkään se kohta, että siinäpä toinen sitten kärsii. Se on ihan hirveää, kun ei oo vaan saanut apua ;'( Vielä.
ApAnnat itsesi purkautua siinä tilanteessa vihaisena, joten kaikkiin osapuoliin sattuu. Raivostut, purkaudut, tunnet mielihyvää kun sait purkautua - mutta samalla satutat itseäsi ja toista. Tämän takia ihmiset tässä ketjussa yrittävät kertoa sinulle opettelemaan kärsivällisyyttä, että voit ilmaista itseäsi rakentavasti. Mahdollisesti se aluksi menee sillä tavalla, että lähdet ovet paukkuen ja palaat takaisin rauhallisempana selittämään mikä suututti ja tästä toinen oppiikin jotain ja hän saa mahdollisuuden pyytää anteeksi - ja sinä saat paremman mielen, että sinua on kuunneltu, ymmärretty ja pyydetty anteeksi. Ajan kuluessa toivottavasti pystyt rauhoittumaan tuossa tilanteessa ja kertomaan mikä sinua suututtaa ilman huutamista ja raivoamista.
No ei todellakaan ole mennyt. Jos mieheni toiminta on suututtanut tai loukannut minua, hänestä se ilmeisesti jo on niin kurjaa, että mitään pahoitteluja en ole ikinä saanut. Mun terapeuttinikin sanoi, että mies ei välitä mun tunteistani. Ei välitäkään.
ApOnko terapeuttisi puhunut miehesi kanssa vai vain sinun?
Ja kuinka paljon sinä välität miehesi tunteista?
Mun. Mutta kerroin, että aivan nätisti kerroin, miten etäs asia oli loukannut minua. Miten mies ei sanonut, että on pahoillaan. Terapeutti sanoi, että sillä on jäykkä niska, on silleen ylpeä. Tavallaan voin sen jotenkin ymmärtää, koska sietää muuten niin paljon peetä, mutta.... ei vain riittänyt minulle. Ei vain riittänyt. Ei ole miehen vika, eikä mun, vaan äitini. Ja siis minkä verran välitän mieheni tunteista? Jaa-a. Sen jälkeen, kun hän yritti väkisin kammeta minua sänkyyn suhteen alussa mun ollessa ihan seksifoobikko ja yritettyäni siitä hänelle kertoa, en oikein tiedä.... Silloinkaan ei tullut pahoitteluja ja sen osoittamista, että on kauhean pahoillaan, kun mulla on siinäkin trauma. Ihme kyllä jäin silti suhteeseen, siitä vastaan itse tietysti. Aiempi terppahan kannusti siihen. Sanoin, että mies kuuntelee vaikka minkälaista huutoa tahansa. Että saan olla oma itseni. Ihanaa, sanoi terppa, on tärkeää, että on joku joka hyväksyy sut sellaisena kuin sä oot. Ei tajunnut lainkaan, etten mä hlunnut olla sellainen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Buddha opettaa: "Kun on yksinkertaisesti tietoinen tunteesta reagoimatta siihen, epämieluisa tunne ei saa yhtään energiaa. Se tulee käymään yhä harvemmin ja jää lopulta kokonaan pois."
Mutta kun halusisi, että joku asia muuttuisi, olisi toisin. Jos lapsi vaikka aina jättää kengät keskelle eteistä, niin tuleepa hyvä mieli tuolla lailla, kun lapsi ei siitä toimi yhtään eri lailla.
ApHuutamalla ja syyttelemälläkö se lapsi ne kengät sieltä oppisi siirtämään oikeaan paikkaan. Kärsivällisyys toimii paremmin, kun haluat lapselle opettaa jotain.
Joo, mutta kun se loukkaa, ettei lapsi tee oikein. Ja se taas raivostuttaa ja sen raivon haluaa purkaa muihin, vaikka se on väärin. Joten? Oska väärin se lapsikin tekee.
ApLapsi tuskin jättää kenkiä väärään paikkaan ollakseen ilkeä. Joten olemalla ilkeä lapselle sen takia, et opeta hänelle mitään. Siksi niissä tilanteissa sun pitäisi opetella kärsivällisyyttä ja olla syöttämättä vihallesi energiaa.
Ei minua olekaan opetettu että ollakseen ilkeä, vaan että hän on ilkeä, koska ei totellut. Ja siis se on se tunne, järki nyt ajattelee jotain muuta, mutta se ei auta.
ApSinä et tällä hetkellä hallitse tätä tunnetta, vaan se hallitsee sinua. Tilanteen kääntäminen toisin päin vaatii sinulta kärsivällisyyttä ja itsesi kuuntelemista tavalla, joka ei anna vihallesi valtaa. Ehkä toivoit jotain nopeaa niksiä noihin tilanteisiin, mutta tunteet eivät toimi sillä tavalla. Tietysti voit ostaa vaikka nyrkkeilysäkin ja kohdentaa vihan näin muualle kun oikein keittää.
No en hallitsekaan. Tunne kääntyy hyvin helposti itsevihaksi, ellen pura sitä toisiin. Jonkun on pakko olla sen vastaanottajana, en koe mitään apua hakata jotain joka ei tajua, että muhun sattuu.
Ap"Jonkun on pakko olla sen vastaanottajana, en koe mitään apua hakata jotain joka ei tajua, että muhun sattuu." Tämä antaa ymmärtää, että susta tuntuu paremmalta, kun satutat muita.
Nii-in, ja vain se kohta, että itseä helpottaa, ei tietenkään se kohta, että siinäpä toinen sitten kärsii. Se on ihan hirveää, kun ei oo vaan saanut apua ;'( Vielä.
ApAnnat itsesi purkautua siinä tilanteessa vihaisena, joten kaikkiin osapuoliin sattuu. Raivostut, purkaudut, tunnet mielihyvää kun sait purkautua - mutta samalla satutat itseäsi ja toista. Tämän takia ihmiset tässä ketjussa yrittävät kertoa sinulle opettelemaan kärsivällisyyttä, että voit ilmaista itseäsi rakentavasti. Mahdollisesti se aluksi menee sillä tavalla, että lähdet ovet paukkuen ja palaat takaisin rauhallisempana selittämään mikä suututti ja tästä toinen oppiikin jotain ja hän saa mahdollisuuden pyytää anteeksi - ja sinä saat paremman mielen, että sinua on kuunneltu, ymmärretty ja pyydetty anteeksi. Ajan kuluessa toivottavasti pystyt rauhoittumaan tuossa tilanteessa ja kertomaan mikä sinua suututtaa ilman huutamista ja raivoamista.
No ei todellakaan ole mennyt. Jos mieheni toiminta on suututtanut tai loukannut minua, hänestä se ilmeisesti jo on niin kurjaa, että mitään pahoitteluja en ole ikinä saanut. Mun terapeuttinikin sanoi, että mies ei välitä mun tunteistani. Ei välitäkään.
ApNo tietenkin hän tuntee itsensäkin loukatuksi, kun sinä raivostut ja loukkaat häntä takaisin. Eli molemmat tuntevat olevansa loukattuja ja ilmeisesti täten tuntevat myös oikeutetuksi toisen loukkaamisen. Ei sitä anteeksi pyyntöä tällöin kuulu. Siksi ne tilanteet pitäisi opetella käsittelemään rauhallisemmin.
Ei, vaan tilanteet ovat olleet juuri sellaisia, joissa olen ihan rauhallisesti kertonut, mikä loukkasi. Mies ei edes sano, että on pahoillaan.
Ap
Koko tämän pitkän keskustelun aikana ei ole tullut sellaista käsitystä, että olisit rauhallisesti sanonut yhtään mitään. Puhuit vain raivostumisesta ja toisen satuttamisesta, koska halusit purkaa vihan tunteesi.
Jos mies ei piittaa sun tunteista pätkän vertaa, niin miksi olet sellaisen kumppanin kanssa? Rakastatteko edes toisianne?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Buddha opettaa: "Kun on yksinkertaisesti tietoinen tunteesta reagoimatta siihen, epämieluisa tunne ei saa yhtään energiaa. Se tulee käymään yhä harvemmin ja jää lopulta kokonaan pois."
Mutta kun halusisi, että joku asia muuttuisi, olisi toisin. Jos lapsi vaikka aina jättää kengät keskelle eteistä, niin tuleepa hyvä mieli tuolla lailla, kun lapsi ei siitä toimi yhtään eri lailla.
ApHuutamalla ja syyttelemälläkö se lapsi ne kengät sieltä oppisi siirtämään oikeaan paikkaan. Kärsivällisyys toimii paremmin, kun haluat lapselle opettaa jotain.
Joo, mutta kun se loukkaa, ettei lapsi tee oikein. Ja se taas raivostuttaa ja sen raivon haluaa purkaa muihin, vaikka se on väärin. Joten? Oska väärin se lapsikin tekee.
ApLapsi tuskin jättää kenkiä väärään paikkaan ollakseen ilkeä. Joten olemalla ilkeä lapselle sen takia, et opeta hänelle mitään. Siksi niissä tilanteissa sun pitäisi opetella kärsivällisyyttä ja olla syöttämättä vihallesi energiaa.
Ei minua olekaan opetettu että ollakseen ilkeä, vaan että hän on ilkeä, koska ei totellut. Ja siis se on se tunne, järki nyt ajattelee jotain muuta, mutta se ei auta.
ApSinä et tällä hetkellä hallitse tätä tunnetta, vaan se hallitsee sinua. Tilanteen kääntäminen toisin päin vaatii sinulta kärsivällisyyttä ja itsesi kuuntelemista tavalla, joka ei anna vihallesi valtaa. Ehkä toivoit jotain nopeaa niksiä noihin tilanteisiin, mutta tunteet eivät toimi sillä tavalla. Tietysti voit ostaa vaikka nyrkkeilysäkin ja kohdentaa vihan näin muualle kun oikein keittää.
No en hallitsekaan. Tunne kääntyy hyvin helposti itsevihaksi, ellen pura sitä toisiin. Jonkun on pakko olla sen vastaanottajana, en koe mitään apua hakata jotain joka ei tajua, että muhun sattuu.
Ap"Jonkun on pakko olla sen vastaanottajana, en koe mitään apua hakata jotain joka ei tajua, että muhun sattuu." Tämä antaa ymmärtää, että susta tuntuu paremmalta, kun satutat muita.
Nii-in, ja vain se kohta, että itseä helpottaa, ei tietenkään se kohta, että siinäpä toinen sitten kärsii. Se on ihan hirveää, kun ei oo vaan saanut apua ;'( Vielä.
ApAnnat itsesi purkautua siinä tilanteessa vihaisena, joten kaikkiin osapuoliin sattuu. Raivostut, purkaudut, tunnet mielihyvää kun sait purkautua - mutta samalla satutat itseäsi ja toista. Tämän takia ihmiset tässä ketjussa yrittävät kertoa sinulle opettelemaan kärsivällisyyttä, että voit ilmaista itseäsi rakentavasti. Mahdollisesti se aluksi menee sillä tavalla, että lähdet ovet paukkuen ja palaat takaisin rauhallisempana selittämään mikä suututti ja tästä toinen oppiikin jotain ja hän saa mahdollisuuden pyytää anteeksi - ja sinä saat paremman mielen, että sinua on kuunneltu, ymmärretty ja pyydetty anteeksi. Ajan kuluessa toivottavasti pystyt rauhoittumaan tuossa tilanteessa ja kertomaan mikä sinua suututtaa ilman huutamista ja raivoamista.
No ei todellakaan ole mennyt. Jos mieheni toiminta on suututtanut tai loukannut minua, hänestä se ilmeisesti jo on niin kurjaa, että mitään pahoitteluja en ole ikinä saanut. Mun terapeuttinikin sanoi, että mies ei välitä mun tunteistani. Ei välitäkään.
ApNo tietenkin hän tuntee itsensäkin loukatuksi, kun sinä raivostut ja loukkaat häntä takaisin. Eli molemmat tuntevat olevansa loukattuja ja ilmeisesti täten tuntevat myös oikeutetuksi toisen loukkaamisen. Ei sitä anteeksi pyyntöä tällöin kuulu. Siksi ne tilanteet pitäisi opetella käsittelemään rauhallisemmin.
Ei, vaan tilanteet ovat olleet juuri sellaisia, joissa olen ihan rauhallisesti kertonut, mikä loukkasi. Mies ei edes sano, että on pahoillaan.
ApKoko tämän pitkän keskustelun aikana ei ole tullut sellaista käsitystä, että olisit rauhallisesti sanonut yhtään mitään. Puhuit vain raivostumisesta ja toisen satuttamisesta, koska halusit purkaa vihan tunteesi.
Jos mies ei piittaa sun tunteista pätkän vertaa, niin miksi olet sellaisen kumppanin kanssa? Rakastatteko edes toisianne?
No siinä sanoin. Oon mä nytkin vastaillut ihan rauhallisesti useisiin kommentteihin. Ja olin, koska mies sieti mun luonnetta. Siis hankittiin lapsia. Mieskin niitä kovasti toivoi. En oikeasti arvannut, että mulle tulis siinä lisää ongelmia (ts. olemassaolevat eskaloituisivat). Ilman lapsia olin jo suht ok, kuten tuo yksi kirjoittaja kuvaili. Siis jolle sanoin, että eipä siinä muuten, mutta kun oon äiti.
Ja koitin olla miehen kanssa, koska tajusinhan mä, ettei nää vaikeudet hänestä johdu. En vain tajunnut sitä, että ansaitsen tavallaan enemmän. En vain jotakuta, josta ne eivät johdu, vaan jonkun, joka oikeasti osaa tukea niistä irti. Vaatimus on iso, tiedän, mutta miksen vaatisi parasta? Mitä hyötyä täällä on muuten elossa olla. Ja jos haluan sellaisen kumppanin, on se tietenkin itsestäni kiinni löytää/saada.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Buddha opettaa: "Kun on yksinkertaisesti tietoinen tunteesta reagoimatta siihen, epämieluisa tunne ei saa yhtään energiaa. Se tulee käymään yhä harvemmin ja jää lopulta kokonaan pois."
Mutta kun halusisi, että joku asia muuttuisi, olisi toisin. Jos lapsi vaikka aina jättää kengät keskelle eteistä, niin tuleepa hyvä mieli tuolla lailla, kun lapsi ei siitä toimi yhtään eri lailla.
ApHuutamalla ja syyttelemälläkö se lapsi ne kengät sieltä oppisi siirtämään oikeaan paikkaan. Kärsivällisyys toimii paremmin, kun haluat lapselle opettaa jotain.
Joo, mutta kun se loukkaa, ettei lapsi tee oikein. Ja se taas raivostuttaa ja sen raivon haluaa purkaa muihin, vaikka se on väärin. Joten? Oska väärin se lapsikin tekee.
ApLapsi tuskin jättää kenkiä väärään paikkaan ollakseen ilkeä. Joten olemalla ilkeä lapselle sen takia, et opeta hänelle mitään. Siksi niissä tilanteissa sun pitäisi opetella kärsivällisyyttä ja olla syöttämättä vihallesi energiaa.
Ei minua olekaan opetettu että ollakseen ilkeä, vaan että hän on ilkeä, koska ei totellut. Ja siis se on se tunne, järki nyt ajattelee jotain muuta, mutta se ei auta.
ApSinä et tällä hetkellä hallitse tätä tunnetta, vaan se hallitsee sinua. Tilanteen kääntäminen toisin päin vaatii sinulta kärsivällisyyttä ja itsesi kuuntelemista tavalla, joka ei anna vihallesi valtaa. Ehkä toivoit jotain nopeaa niksiä noihin tilanteisiin, mutta tunteet eivät toimi sillä tavalla. Tietysti voit ostaa vaikka nyrkkeilysäkin ja kohdentaa vihan näin muualle kun oikein keittää.
No en hallitsekaan. Tunne kääntyy hyvin helposti itsevihaksi, ellen pura sitä toisiin. Jonkun on pakko olla sen vastaanottajana, en koe mitään apua hakata jotain joka ei tajua, että muhun sattuu.
ApSe itseviha on kuule paljon parempi. Ei sulla oo oikeutta purkaa sitä muihin.
No minusta ei ole. On sillä perusteella parempi purkaa se toisiin (paitsi lapsiin), että toisilla on vastuu itsestään.
ApMitä sinä selität? Muilla aikuisilla on vastuu itsestään, sinulla ei?
On mullakin. Ei mun nenälle kuule kukaan hypi.
ApVastuu itsestään tarkoittaa myös sitä että ei tahallaan aiheuta vahinkoa muille. Etkä voi olla varma että joku johon moskasi purat on kykenevä itseään puolustamaan, olet vastuussa siitä mitä teet muille.
Enhän mä tahallaan aiheitakaan, vaan traumojeni takia. Minä niistä kärsin. Muut tekevät ratkaisunsa itse.
ApNo kuule, kyllä sun läheisilläskin on tainnu aika helvettiä olla.
Ihan vapaaehtoisesti. Kuvitteletko sä, että mä asuin äitini kanssa vapaaehtoisesti?
ApTässä tuskin viitattiin äitiisi.
Mutta tilanteita ei voi verrata. Se, että joku ei lähde ja kärsii tekee hänestä enemmän vastuullisen, kun mulle aiheutettiin kyseiset traumat, KOSKA en voinut suojella itseäni.
Ap
No mistäs tiedät onko tämä ihminen aikanaan traumatisoituntut eli "ohjelmoitu" olemaan tuollaisen käytöksen kohteena, ei osaa tehdä asialle mitään? Ja tarvitsisi apua ymmärtääkseen sen ja päästäkseen irti vahingollisesta käyttäytymisestä?
Asiat eivät kuule ole niin mustavalkoisia kuin tunnut olettavan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Buddha opettaa: "Kun on yksinkertaisesti tietoinen tunteesta reagoimatta siihen, epämieluisa tunne ei saa yhtään energiaa. Se tulee käymään yhä harvemmin ja jää lopulta kokonaan pois."
Mutta kun halusisi, että joku asia muuttuisi, olisi toisin. Jos lapsi vaikka aina jättää kengät keskelle eteistä, niin tuleepa hyvä mieli tuolla lailla, kun lapsi ei siitä toimi yhtään eri lailla.
ApHuutamalla ja syyttelemälläkö se lapsi ne kengät sieltä oppisi siirtämään oikeaan paikkaan. Kärsivällisyys toimii paremmin, kun haluat lapselle opettaa jotain.
Joo, mutta kun se loukkaa, ettei lapsi tee oikein. Ja se taas raivostuttaa ja sen raivon haluaa purkaa muihin, vaikka se on väärin. Joten? Oska väärin se lapsikin tekee.
ApLapsi tuskin jättää kenkiä väärään paikkaan ollakseen ilkeä. Joten olemalla ilkeä lapselle sen takia, et opeta hänelle mitään. Siksi niissä tilanteissa sun pitäisi opetella kärsivällisyyttä ja olla syöttämättä vihallesi energiaa.
Ei minua olekaan opetettu että ollakseen ilkeä, vaan että hän on ilkeä, koska ei totellut. Ja siis se on se tunne, järki nyt ajattelee jotain muuta, mutta se ei auta.
ApSinä et tällä hetkellä hallitse tätä tunnetta, vaan se hallitsee sinua. Tilanteen kääntäminen toisin päin vaatii sinulta kärsivällisyyttä ja itsesi kuuntelemista tavalla, joka ei anna vihallesi valtaa. Ehkä toivoit jotain nopeaa niksiä noihin tilanteisiin, mutta tunteet eivät toimi sillä tavalla. Tietysti voit ostaa vaikka nyrkkeilysäkin ja kohdentaa vihan näin muualle kun oikein keittää.
No en hallitsekaan. Tunne kääntyy hyvin helposti itsevihaksi, ellen pura sitä toisiin. Jonkun on pakko olla sen vastaanottajana, en koe mitään apua hakata jotain joka ei tajua, että muhun sattuu.
ApSe itseviha on kuule paljon parempi. Ei sulla oo oikeutta purkaa sitä muihin.
No minusta ei ole. On sillä perusteella parempi purkaa se toisiin (paitsi lapsiin), että toisilla on vastuu itsestään.
ApMitä sinä selität? Muilla aikuisilla on vastuu itsestään, sinulla ei?
On mullakin. Ei mun nenälle kuule kukaan hypi.
ApVastuu itsestään tarkoittaa myös sitä että ei tahallaan aiheuta vahinkoa muille. Etkä voi olla varma että joku johon moskasi purat on kykenevä itseään puolustamaan, olet vastuussa siitä mitä teet muille.
Enhän mä tahallaan aiheitakaan, vaan traumojeni takia. Minä niistä kärsin. Muut tekevät ratkaisunsa itse.
ApNo kuule, kyllä sun läheisilläskin on tainnu aika helvettiä olla.
Ihan vapaaehtoisesti. Kuvitteletko sä, että mä asuin äitini kanssa vapaaehtoisesti?
ApTässä tuskin viitattiin äitiisi.
Mutta tilanteita ei voi verrata. Se, että joku ei lähde ja kärsii tekee hänestä enemmän vastuullisen, kun mulle aiheutettiin kyseiset traumat, KOSKA en voinut suojella itseäni.
ApNo mistäs tiedät onko tämä ihminen aikanaan traumatisoituntut eli "ohjelmoitu" olemaan tuollaisen käytöksen kohteena, ei osaa tehdä asialle mitään? Ja tarvitsisi apua ymmärtääkseen sen ja päästäkseen irti vahingollisesta käyttäytymisestä?
Asiat eivät kuule ole niin mustavalkoisia kuin tunnut olettavan.
Aivan, niin no juu. Siksi kuitenkin meillä enemmän se olen minä ollut, joka erosi, vaikka toinen ei ois. Minusta hänenkin tulisi puhua mahdollisista syistään traumoille enemmän. Miten voimme ikinä auttaa toisiamme, jos toinen esittää tasapainoista?
Ap
Miksi mies esittää tasapainoista? Tai siis on nyt alkanut masentua. Ei ilmeisesti koe voivansa luottaa minuun. Ei ole mun vastuulla. En mä ois kenenkään kanssa, johon en vois luottaa mun murheissa. Mutta ehkä miehillä on eri syyt.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Buddha opettaa: "Kun on yksinkertaisesti tietoinen tunteesta reagoimatta siihen, epämieluisa tunne ei saa yhtään energiaa. Se tulee käymään yhä harvemmin ja jää lopulta kokonaan pois."
Mutta kun halusisi, että joku asia muuttuisi, olisi toisin. Jos lapsi vaikka aina jättää kengät keskelle eteistä, niin tuleepa hyvä mieli tuolla lailla, kun lapsi ei siitä toimi yhtään eri lailla.
ApHuutamalla ja syyttelemälläkö se lapsi ne kengät sieltä oppisi siirtämään oikeaan paikkaan. Kärsivällisyys toimii paremmin, kun haluat lapselle opettaa jotain.
Joo, mutta kun se loukkaa, ettei lapsi tee oikein. Ja se taas raivostuttaa ja sen raivon haluaa purkaa muihin, vaikka se on väärin. Joten? Oska väärin se lapsikin tekee.
ApLapsi tuskin jättää kenkiä väärään paikkaan ollakseen ilkeä. Joten olemalla ilkeä lapselle sen takia, et opeta hänelle mitään. Siksi niissä tilanteissa sun pitäisi opetella kärsivällisyyttä ja olla syöttämättä vihallesi energiaa.
Ei minua olekaan opetettu että ollakseen ilkeä, vaan että hän on ilkeä, koska ei totellut. Ja siis se on se tunne, järki nyt ajattelee jotain muuta, mutta se ei auta.
ApSinä et tällä hetkellä hallitse tätä tunnetta, vaan se hallitsee sinua. Tilanteen kääntäminen toisin päin vaatii sinulta kärsivällisyyttä ja itsesi kuuntelemista tavalla, joka ei anna vihallesi valtaa. Ehkä toivoit jotain nopeaa niksiä noihin tilanteisiin, mutta tunteet eivät toimi sillä tavalla. Tietysti voit ostaa vaikka nyrkkeilysäkin ja kohdentaa vihan näin muualle kun oikein keittää.
No en hallitsekaan. Tunne kääntyy hyvin helposti itsevihaksi, ellen pura sitä toisiin. Jonkun on pakko olla sen vastaanottajana, en koe mitään apua hakata jotain joka ei tajua, että muhun sattuu.
ApSe itseviha on kuule paljon parempi. Ei sulla oo oikeutta purkaa sitä muihin.
No minusta ei ole. On sillä perusteella parempi purkaa se toisiin (paitsi lapsiin), että toisilla on vastuu itsestään.
ApMitä sinä selität? Muilla aikuisilla on vastuu itsestään, sinulla ei?
On mullakin. Ei mun nenälle kuule kukaan hypi.
ApVastuu itsestään tarkoittaa myös sitä että ei tahallaan aiheuta vahinkoa muille. Etkä voi olla varma että joku johon moskasi purat on kykenevä itseään puolustamaan, olet vastuussa siitä mitä teet muille.
Enhän mä tahallaan aiheitakaan, vaan traumojeni takia. Minä niistä kärsin. Muut tekevät ratkaisunsa itse.
ApNo kuule, kyllä sun läheisilläskin on tainnu aika helvettiä olla.
Ihan vapaaehtoisesti. Kuvitteletko sä, että mä asuin äitini kanssa vapaaehtoisesti?
ApTässä tuskin viitattiin äitiisi.
Mutta tilanteita ei voi verrata. Se, että joku ei lähde ja kärsii tekee hänestä enemmän vastuullisen, kun mulle aiheutettiin kyseiset traumat, KOSKA en voinut suojella itseäni.
ApNo mistäs tiedät onko tämä ihminen aikanaan traumatisoituntut eli "ohjelmoitu" olemaan tuollaisen käytöksen kohteena, ei osaa tehdä asialle mitään? Ja tarvitsisi apua ymmärtääkseen sen ja päästäkseen irti vahingollisesta käyttäytymisestä?
Asiat eivät kuule ole niin mustavalkoisia kuin tunnut olettavan.
Aivan, niin no juu. Siksi kuitenkin meillä enemmän se olen minä ollut, joka erosi, vaikka toinen ei ois. Minusta hänenkin tulisi puhua mahdollisista syistään traumoille enemmän. Miten voimme ikinä auttaa toisiamme, jos toinen esittää tasapainoista?
Ap
Ehkä hän ei esitä vaan ei vain tiedosta tilaansa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Buddha opettaa: "Kun on yksinkertaisesti tietoinen tunteesta reagoimatta siihen, epämieluisa tunne ei saa yhtään energiaa. Se tulee käymään yhä harvemmin ja jää lopulta kokonaan pois."
Mutta kun halusisi, että joku asia muuttuisi, olisi toisin. Jos lapsi vaikka aina jättää kengät keskelle eteistä, niin tuleepa hyvä mieli tuolla lailla, kun lapsi ei siitä toimi yhtään eri lailla.
ApHuutamalla ja syyttelemälläkö se lapsi ne kengät sieltä oppisi siirtämään oikeaan paikkaan. Kärsivällisyys toimii paremmin, kun haluat lapselle opettaa jotain.
Joo, mutta kun se loukkaa, ettei lapsi tee oikein. Ja se taas raivostuttaa ja sen raivon haluaa purkaa muihin, vaikka se on väärin. Joten? Oska väärin se lapsikin tekee.
ApLapsi tuskin jättää kenkiä väärään paikkaan ollakseen ilkeä. Joten olemalla ilkeä lapselle sen takia, et opeta hänelle mitään. Siksi niissä tilanteissa sun pitäisi opetella kärsivällisyyttä ja olla syöttämättä vihallesi energiaa.
Ei minua olekaan opetettu että ollakseen ilkeä, vaan että hän on ilkeä, koska ei totellut. Ja siis se on se tunne, järki nyt ajattelee jotain muuta, mutta se ei auta.
ApSinä et tällä hetkellä hallitse tätä tunnetta, vaan se hallitsee sinua. Tilanteen kääntäminen toisin päin vaatii sinulta kärsivällisyyttä ja itsesi kuuntelemista tavalla, joka ei anna vihallesi valtaa. Ehkä toivoit jotain nopeaa niksiä noihin tilanteisiin, mutta tunteet eivät toimi sillä tavalla. Tietysti voit ostaa vaikka nyrkkeilysäkin ja kohdentaa vihan näin muualle kun oikein keittää.
No en hallitsekaan. Tunne kääntyy hyvin helposti itsevihaksi, ellen pura sitä toisiin. Jonkun on pakko olla sen vastaanottajana, en koe mitään apua hakata jotain joka ei tajua, että muhun sattuu.
ApSe itseviha on kuule paljon parempi. Ei sulla oo oikeutta purkaa sitä muihin.
No minusta ei ole. On sillä perusteella parempi purkaa se toisiin (paitsi lapsiin), että toisilla on vastuu itsestään.
ApMitä sinä selität? Muilla aikuisilla on vastuu itsestään, sinulla ei?
On mullakin. Ei mun nenälle kuule kukaan hypi.
ApVastuu itsestään tarkoittaa myös sitä että ei tahallaan aiheuta vahinkoa muille. Etkä voi olla varma että joku johon moskasi purat on kykenevä itseään puolustamaan, olet vastuussa siitä mitä teet muille.
Enhän mä tahallaan aiheitakaan, vaan traumojeni takia. Minä niistä kärsin. Muut tekevät ratkaisunsa itse.
ApKertomasi perusteella aiheutat kärsimystä muillekin. Nyt: Ota vastuu itsestäsi ja käytöksestäsi, älä sysää sitä muille.
Ei. Mä haluan heidän kantavan vastuun itsestään.
ApSe ei poissulje sitä että sinä olet vastuussa siitä kuinka heitä kohtelet. Miten et tätä tahdo käsittää tai hyväksyä?
Olen, mutta en yksin. Aikuiset ovat aina vastuussa itsestään, kuitenkin. Jokainen.
Ap
Mitä sinä ymmärrät ja tarkoitat itsestänsä vastuussa olemisella?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Buddha opettaa: "Kun on yksinkertaisesti tietoinen tunteesta reagoimatta siihen, epämieluisa tunne ei saa yhtään energiaa. Se tulee käymään yhä harvemmin ja jää lopulta kokonaan pois."
Mutta kun halusisi, että joku asia muuttuisi, olisi toisin. Jos lapsi vaikka aina jättää kengät keskelle eteistä, niin tuleepa hyvä mieli tuolla lailla, kun lapsi ei siitä toimi yhtään eri lailla.
ApHuutamalla ja syyttelemälläkö se lapsi ne kengät sieltä oppisi siirtämään oikeaan paikkaan. Kärsivällisyys toimii paremmin, kun haluat lapselle opettaa jotain.
Joo, mutta kun se loukkaa, ettei lapsi tee oikein. Ja se taas raivostuttaa ja sen raivon haluaa purkaa muihin, vaikka se on väärin. Joten? Oska väärin se lapsikin tekee.
ApLapsi tuskin jättää kenkiä väärään paikkaan ollakseen ilkeä. Joten olemalla ilkeä lapselle sen takia, et opeta hänelle mitään. Siksi niissä tilanteissa sun pitäisi opetella kärsivällisyyttä ja olla syöttämättä vihallesi energiaa.
Ei minua olekaan opetettu että ollakseen ilkeä, vaan että hän on ilkeä, koska ei totellut. Ja siis se on se tunne, järki nyt ajattelee jotain muuta, mutta se ei auta.
ApSinä et tällä hetkellä hallitse tätä tunnetta, vaan se hallitsee sinua. Tilanteen kääntäminen toisin päin vaatii sinulta kärsivällisyyttä ja itsesi kuuntelemista tavalla, joka ei anna vihallesi valtaa. Ehkä toivoit jotain nopeaa niksiä noihin tilanteisiin, mutta tunteet eivät toimi sillä tavalla. Tietysti voit ostaa vaikka nyrkkeilysäkin ja kohdentaa vihan näin muualle kun oikein keittää.
No en hallitsekaan. Tunne kääntyy hyvin helposti itsevihaksi, ellen pura sitä toisiin. Jonkun on pakko olla sen vastaanottajana, en koe mitään apua hakata jotain joka ei tajua, että muhun sattuu.
Ap"Jonkun on pakko olla sen vastaanottajana, en koe mitään apua hakata jotain joka ei tajua, että muhun sattuu." Tämä antaa ymmärtää, että susta tuntuu paremmalta, kun satutat muita.
Nii-in, ja vain se kohta, että itseä helpottaa, ei tietenkään se kohta, että siinäpä toinen sitten kärsii. Se on ihan hirveää, kun ei oo vaan saanut apua ;'( Vielä.
ApAnnat itsesi purkautua siinä tilanteessa vihaisena, joten kaikkiin osapuoliin sattuu. Raivostut, purkaudut, tunnet mielihyvää kun sait purkautua - mutta samalla satutat itseäsi ja toista. Tämän takia ihmiset tässä ketjussa yrittävät kertoa sinulle opettelemaan kärsivällisyyttä, että voit ilmaista itseäsi rakentavasti. Mahdollisesti se aluksi menee sillä tavalla, että lähdet ovet paukkuen ja palaat takaisin rauhallisempana selittämään mikä suututti ja tästä toinen oppiikin jotain ja hän saa mahdollisuuden pyytää anteeksi - ja sinä saat paremman mielen, että sinua on kuunneltu, ymmärretty ja pyydetty anteeksi. Ajan kuluessa toivottavasti pystyt rauhoittumaan tuossa tilanteessa ja kertomaan mikä sinua suututtaa ilman huutamista ja raivoamista.
No ei todellakaan ole mennyt. Jos mieheni toiminta on suututtanut tai loukannut minua, hänestä se ilmeisesti jo on niin kurjaa, että mitään pahoitteluja en ole ikinä saanut. Mun terapeuttinikin sanoi, että mies ei välitä mun tunteistani. Ei välitäkään.
ApNo tietenkin hän tuntee itsensäkin loukatuksi, kun sinä raivostut ja loukkaat häntä takaisin. Eli molemmat tuntevat olevansa loukattuja ja ilmeisesti täten tuntevat myös oikeutetuksi toisen loukkaamisen. Ei sitä anteeksi pyyntöä tällöin kuulu. Siksi ne tilanteet pitäisi opetella käsittelemään rauhallisemmin.
Ei, vaan tilanteet ovat olleet juuri sellaisia, joissa olen ihan rauhallisesti kertonut, mikä loukkasi. Mies ei edes sano, että on pahoillaan.
ApKoko tämän pitkän keskustelun aikana ei ole tullut sellaista käsitystä, että olisit rauhallisesti sanonut yhtään mitään. Puhuit vain raivostumisesta ja toisen satuttamisesta, koska halusit purkaa vihan tunteesi.
Jos mies ei piittaa sun tunteista pätkän vertaa, niin miksi olet sellaisen kumppanin kanssa? Rakastatteko edes toisianne?
No siinä sanoin. Oon mä nytkin vastaillut ihan rauhallisesti useisiin kommentteihin. Ja olin, koska mies sieti mun luonnetta. Siis hankittiin lapsia. Mieskin niitä kovasti toivoi. En oikeasti arvannut, että mulle tulis siinä lisää ongelmia (ts. olemassaolevat eskaloituisivat). Ilman lapsia olin jo suht ok, kuten tuo yksi kirjoittaja kuvaili. Siis jolle sanoin, että eipä siinä muuten, mutta kun oon äiti.
Ja koitin olla miehen kanssa, koska tajusinhan mä, ettei nää vaikeudet hänestä johdu. En vain tajunnut sitä, että ansaitsen tavallaan enemmän. En vain jotakuta, josta ne eivät johdu, vaan jonkun, joka oikeasti osaa tukea niistä irti. Vaatimus on iso, tiedän, mutta miksen vaatisi parasta? Mitä hyötyä täällä on muuten elossa olla. Ja jos haluan sellaisen kumppanin, on se tietenkin itsestäni kiinni löytää/saada.
Ap
Tämän kommentin ja aloituksen perusteella kuulostaa, että mies oli olemassa sulle alusta asti, mutta sinä et ole ottanut vastuuta omista tunteistasi. Nyt mies ei enää jaksa ottaa vastaan sitä mitä kaadat hänen niskaansa ja se ei enää ole sinulle hyvä ja syytät häntä siitä. Muutos lähtee susta itsestä, ei miehestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Buddha opettaa: "Kun on yksinkertaisesti tietoinen tunteesta reagoimatta siihen, epämieluisa tunne ei saa yhtään energiaa. Se tulee käymään yhä harvemmin ja jää lopulta kokonaan pois."
Mutta kun halusisi, että joku asia muuttuisi, olisi toisin. Jos lapsi vaikka aina jättää kengät keskelle eteistä, niin tuleepa hyvä mieli tuolla lailla, kun lapsi ei siitä toimi yhtään eri lailla.
ApHuutamalla ja syyttelemälläkö se lapsi ne kengät sieltä oppisi siirtämään oikeaan paikkaan. Kärsivällisyys toimii paremmin, kun haluat lapselle opettaa jotain.
Joo, mutta kun se loukkaa, ettei lapsi tee oikein. Ja se taas raivostuttaa ja sen raivon haluaa purkaa muihin, vaikka se on väärin. Joten? Oska väärin se lapsikin tekee.
ApLapsi tuskin jättää kenkiä väärään paikkaan ollakseen ilkeä. Joten olemalla ilkeä lapselle sen takia, et opeta hänelle mitään. Siksi niissä tilanteissa sun pitäisi opetella kärsivällisyyttä ja olla syöttämättä vihallesi energiaa.
Ei minua olekaan opetettu että ollakseen ilkeä, vaan että hän on ilkeä, koska ei totellut. Ja siis se on se tunne, järki nyt ajattelee jotain muuta, mutta se ei auta.
ApSinä et tällä hetkellä hallitse tätä tunnetta, vaan se hallitsee sinua. Tilanteen kääntäminen toisin päin vaatii sinulta kärsivällisyyttä ja itsesi kuuntelemista tavalla, joka ei anna vihallesi valtaa. Ehkä toivoit jotain nopeaa niksiä noihin tilanteisiin, mutta tunteet eivät toimi sillä tavalla. Tietysti voit ostaa vaikka nyrkkeilysäkin ja kohdentaa vihan näin muualle kun oikein keittää.
No en hallitsekaan. Tunne kääntyy hyvin helposti itsevihaksi, ellen pura sitä toisiin. Jonkun on pakko olla sen vastaanottajana, en koe mitään apua hakata jotain joka ei tajua, että muhun sattuu.
ApSe itseviha on kuule paljon parempi. Ei sulla oo oikeutta purkaa sitä muihin.
No minusta ei ole. On sillä perusteella parempi purkaa se toisiin (paitsi lapsiin), että toisilla on vastuu itsestään.
ApMitä sinä selität? Muilla aikuisilla on vastuu itsestään, sinulla ei?
On mullakin. Ei mun nenälle kuule kukaan hypi.
ApVastuu itsestään tarkoittaa myös sitä että ei tahallaan aiheuta vahinkoa muille. Etkä voi olla varma että joku johon moskasi purat on kykenevä itseään puolustamaan, olet vastuussa siitä mitä teet muille.
Enhän mä tahallaan aiheitakaan, vaan traumojeni takia. Minä niistä kärsin. Muut tekevät ratkaisunsa itse.
ApNo kuule, kyllä sun läheisilläskin on tainnu aika helvettiä olla.
Ihan vapaaehtoisesti. Kuvitteletko sä, että mä asuin äitini kanssa vapaaehtoisesti?
ApTässä tuskin viitattiin äitiisi.
Mutta tilanteita ei voi verrata. Se, että joku ei lähde ja kärsii tekee hänestä enemmän vastuullisen, kun mulle aiheutettiin kyseiset traumat, KOSKA en voinut suojella itseäni.
ApNo mistäs tiedät onko tämä ihminen aikanaan traumatisoituntut eli "ohjelmoitu" olemaan tuollaisen käytöksen kohteena, ei osaa tehdä asialle mitään? Ja tarvitsisi apua ymmärtääkseen sen ja päästäkseen irti vahingollisesta käyttäytymisestä?
Asiat eivät kuule ole niin mustavalkoisia kuin tunnut olettavan.
Aivan, niin no juu. Siksi kuitenkin meillä enemmän se olen minä ollut, joka erosi, vaikka toinen ei ois. Minusta hänenkin tulisi puhua mahdollisista syistään traumoille enemmän. Miten voimme ikinä auttaa toisiamme, jos toinen esittää tasapainoista?
ApEhkä hän ei esitä vaan ei vain tiedosta tilaansa?
Niin no se on erittäin mahdollista, oot oikeassa. Mä ajattelin, että mies ois samanlainen itsetutkiskelija, kuin minäkin, koska on kyllä pohdiskelija. Mutta ei se sitten suuntaudu itseensä, tietenkään. Meidän ainoa "toivo" on perheterapia, jos siellä tulisi kommunikoinnin parannusta. Terapeuttini mielestä mieheni ei ole halukas käsittelemään asioita ainakaan siis minun kanssani kaksin. Se on minusta surku, mutta jos se olisi mahdollista edes perheterapiassa. Mies en tiedä miksi ei, pelkääkö mitä. Minua ainakin pelottaa, että on niin vihainen, että ei välitä minusta. Tai siis senkin kestäisin, kunhan sit sanoo sen, jos näin on. Ja sen tajuaa. (Jos se asia on siitä kiinni).
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Buddha opettaa: "Kun on yksinkertaisesti tietoinen tunteesta reagoimatta siihen, epämieluisa tunne ei saa yhtään energiaa. Se tulee käymään yhä harvemmin ja jää lopulta kokonaan pois."
Mutta kun halusisi, että joku asia muuttuisi, olisi toisin. Jos lapsi vaikka aina jättää kengät keskelle eteistä, niin tuleepa hyvä mieli tuolla lailla, kun lapsi ei siitä toimi yhtään eri lailla.
ApHuutamalla ja syyttelemälläkö se lapsi ne kengät sieltä oppisi siirtämään oikeaan paikkaan. Kärsivällisyys toimii paremmin, kun haluat lapselle opettaa jotain.
Joo, mutta kun se loukkaa, ettei lapsi tee oikein. Ja se taas raivostuttaa ja sen raivon haluaa purkaa muihin, vaikka se on väärin. Joten? Oska väärin se lapsikin tekee.
ApLapsi tuskin jättää kenkiä väärään paikkaan ollakseen ilkeä. Joten olemalla ilkeä lapselle sen takia, et opeta hänelle mitään. Siksi niissä tilanteissa sun pitäisi opetella kärsivällisyyttä ja olla syöttämättä vihallesi energiaa.
Ei minua olekaan opetettu että ollakseen ilkeä, vaan että hän on ilkeä, koska ei totellut. Ja siis se on se tunne, järki nyt ajattelee jotain muuta, mutta se ei auta.
ApSinä et tällä hetkellä hallitse tätä tunnetta, vaan se hallitsee sinua. Tilanteen kääntäminen toisin päin vaatii sinulta kärsivällisyyttä ja itsesi kuuntelemista tavalla, joka ei anna vihallesi valtaa. Ehkä toivoit jotain nopeaa niksiä noihin tilanteisiin, mutta tunteet eivät toimi sillä tavalla. Tietysti voit ostaa vaikka nyrkkeilysäkin ja kohdentaa vihan näin muualle kun oikein keittää.
No en hallitsekaan. Tunne kääntyy hyvin helposti itsevihaksi, ellen pura sitä toisiin. Jonkun on pakko olla sen vastaanottajana, en koe mitään apua hakata jotain joka ei tajua, että muhun sattuu.
Ap"Jonkun on pakko olla sen vastaanottajana, en koe mitään apua hakata jotain joka ei tajua, että muhun sattuu." Tämä antaa ymmärtää, että susta tuntuu paremmalta, kun satutat muita.
Nii-in, ja vain se kohta, että itseä helpottaa, ei tietenkään se kohta, että siinäpä toinen sitten kärsii. Se on ihan hirveää, kun ei oo vaan saanut apua ;'( Vielä.
ApAnnat itsesi purkautua siinä tilanteessa vihaisena, joten kaikkiin osapuoliin sattuu. Raivostut, purkaudut, tunnet mielihyvää kun sait purkautua - mutta samalla satutat itseäsi ja toista. Tämän takia ihmiset tässä ketjussa yrittävät kertoa sinulle opettelemaan kärsivällisyyttä, että voit ilmaista itseäsi rakentavasti. Mahdollisesti se aluksi menee sillä tavalla, että lähdet ovet paukkuen ja palaat takaisin rauhallisempana selittämään mikä suututti ja tästä toinen oppiikin jotain ja hän saa mahdollisuuden pyytää anteeksi - ja sinä saat paremman mielen, että sinua on kuunneltu, ymmärretty ja pyydetty anteeksi. Ajan kuluessa toivottavasti pystyt rauhoittumaan tuossa tilanteessa ja kertomaan mikä sinua suututtaa ilman huutamista ja raivoamista.
No ei todellakaan ole mennyt. Jos mieheni toiminta on suututtanut tai loukannut minua, hänestä se ilmeisesti jo on niin kurjaa, että mitään pahoitteluja en ole ikinä saanut. Mun terapeuttinikin sanoi, että mies ei välitä mun tunteistani. Ei välitäkään.
ApNo tietenkin hän tuntee itsensäkin loukatuksi, kun sinä raivostut ja loukkaat häntä takaisin. Eli molemmat tuntevat olevansa loukattuja ja ilmeisesti täten tuntevat myös oikeutetuksi toisen loukkaamisen. Ei sitä anteeksi pyyntöä tällöin kuulu. Siksi ne tilanteet pitäisi opetella käsittelemään rauhallisemmin.
Ei, vaan tilanteet ovat olleet juuri sellaisia, joissa olen ihan rauhallisesti kertonut, mikä loukkasi. Mies ei edes sano, että on pahoillaan.
ApKoko tämän pitkän keskustelun aikana ei ole tullut sellaista käsitystä, että olisit rauhallisesti sanonut yhtään mitään. Puhuit vain raivostumisesta ja toisen satuttamisesta, koska halusit purkaa vihan tunteesi.
Jos mies ei piittaa sun tunteista pätkän vertaa, niin miksi olet sellaisen kumppanin kanssa? Rakastatteko edes toisianne?
No siinä sanoin. Oon mä nytkin vastaillut ihan rauhallisesti useisiin kommentteihin. Ja olin, koska mies sieti mun luonnetta. Siis hankittiin lapsia. Mieskin niitä kovasti toivoi. En oikeasti arvannut, että mulle tulis siinä lisää ongelmia (ts. olemassaolevat eskaloituisivat). Ilman lapsia olin jo suht ok, kuten tuo yksi kirjoittaja kuvaili. Siis jolle sanoin, että eipä siinä muuten, mutta kun oon äiti.
Ja koitin olla miehen kanssa, koska tajusinhan mä, ettei nää vaikeudet hänestä johdu. En vain tajunnut sitä, että ansaitsen tavallaan enemmän. En vain jotakuta, josta ne eivät johdu, vaan jonkun, joka oikeasti osaa tukea niistä irti. Vaatimus on iso, tiedän, mutta miksen vaatisi parasta? Mitä hyötyä täällä on muuten elossa olla. Ja jos haluan sellaisen kumppanin, on se tietenkin itsestäni kiinni löytää/saada.
ApTämän kommentin ja aloituksen perusteella kuulostaa, että mies oli olemassa sulle alusta asti, mutta sinä et ole ottanut vastuuta omista tunteistasi. Nyt mies ei enää jaksa ottaa vastaan sitä mitä kaadat hänen niskaansa ja se ei enää ole sinulle hyvä ja syytät häntä siitä. Muutos lähtee susta itsestä, ei miehestä.
Niin, oli varmaan saatvilla naiselle, joka antaa seksiä. Mutta ei mulle kyllä ihan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Buddha opettaa: "Kun on yksinkertaisesti tietoinen tunteesta reagoimatta siihen, epämieluisa tunne ei saa yhtään energiaa. Se tulee käymään yhä harvemmin ja jää lopulta kokonaan pois."
Mutta kun halusisi, että joku asia muuttuisi, olisi toisin. Jos lapsi vaikka aina jättää kengät keskelle eteistä, niin tuleepa hyvä mieli tuolla lailla, kun lapsi ei siitä toimi yhtään eri lailla.
ApHuutamalla ja syyttelemälläkö se lapsi ne kengät sieltä oppisi siirtämään oikeaan paikkaan. Kärsivällisyys toimii paremmin, kun haluat lapselle opettaa jotain.
Joo, mutta kun se loukkaa, ettei lapsi tee oikein. Ja se taas raivostuttaa ja sen raivon haluaa purkaa muihin, vaikka se on väärin. Joten? Oska väärin se lapsikin tekee.
ApLapsi tuskin jättää kenkiä väärään paikkaan ollakseen ilkeä. Joten olemalla ilkeä lapselle sen takia, et opeta hänelle mitään. Siksi niissä tilanteissa sun pitäisi opetella kärsivällisyyttä ja olla syöttämättä vihallesi energiaa.
Ei minua olekaan opetettu että ollakseen ilkeä, vaan että hän on ilkeä, koska ei totellut. Ja siis se on se tunne, järki nyt ajattelee jotain muuta, mutta se ei auta.
ApSinä et tällä hetkellä hallitse tätä tunnetta, vaan se hallitsee sinua. Tilanteen kääntäminen toisin päin vaatii sinulta kärsivällisyyttä ja itsesi kuuntelemista tavalla, joka ei anna vihallesi valtaa. Ehkä toivoit jotain nopeaa niksiä noihin tilanteisiin, mutta tunteet eivät toimi sillä tavalla. Tietysti voit ostaa vaikka nyrkkeilysäkin ja kohdentaa vihan näin muualle kun oikein keittää.
No en hallitsekaan. Tunne kääntyy hyvin helposti itsevihaksi, ellen pura sitä toisiin. Jonkun on pakko olla sen vastaanottajana, en koe mitään apua hakata jotain joka ei tajua, että muhun sattuu.
ApSe itseviha on kuule paljon parempi. Ei sulla oo oikeutta purkaa sitä muihin.
No minusta ei ole. On sillä perusteella parempi purkaa se toisiin (paitsi lapsiin), että toisilla on vastuu itsestään.
ApMitä sinä selität? Muilla aikuisilla on vastuu itsestään, sinulla ei?
On mullakin. Ei mun nenälle kuule kukaan hypi.
ApVastuu itsestään tarkoittaa myös sitä että ei tahallaan aiheuta vahinkoa muille. Etkä voi olla varma että joku johon moskasi purat on kykenevä itseään puolustamaan, olet vastuussa siitä mitä teet muille.
Enhän mä tahallaan aiheitakaan, vaan traumojeni takia. Minä niistä kärsin. Muut tekevät ratkaisunsa itse.
ApKertomasi perusteella aiheutat kärsimystä muillekin. Nyt: Ota vastuu itsestäsi ja käytöksestäsi, älä sysää sitä muille.
Ei. Mä haluan heidän kantavan vastuun itsestään.
ApSe ei poissulje sitä että sinä olet vastuussa siitä kuinka heitä kohtelet. Miten et tätä tahdo käsittää tai hyväksyä?
Olen, mutta en yksin. Aikuiset ovat aina vastuussa itsestään, kuitenkin. Jokainen.
ApMitä sinä ymmärrät ja tarkoitat itsestänsä vastuussa olemisella?
No siis sehän on monia asioita, mutta tuossa kohdassa sitä, että ihminen vastaa itse siitä, miten antaa toisten kohdella itseään. Lapsi ei siihen kykene. Ikävä kyllä.
Kyllä on vastuuta siitäkin, totta kai, miten kohtelee muita, mutta jos mies ois esim. auttanut mua seksitraumoissani, eikä loukannut niissä, niin miksi oisin suunnannut toisissa asioissa vihaani häneen?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Buddha opettaa: "Kun on yksinkertaisesti tietoinen tunteesta reagoimatta siihen, epämieluisa tunne ei saa yhtään energiaa. Se tulee käymään yhä harvemmin ja jää lopulta kokonaan pois."
Mutta kun halusisi, että joku asia muuttuisi, olisi toisin. Jos lapsi vaikka aina jättää kengät keskelle eteistä, niin tuleepa hyvä mieli tuolla lailla, kun lapsi ei siitä toimi yhtään eri lailla.
ApHuutamalla ja syyttelemälläkö se lapsi ne kengät sieltä oppisi siirtämään oikeaan paikkaan. Kärsivällisyys toimii paremmin, kun haluat lapselle opettaa jotain.
Joo, mutta kun se loukkaa, ettei lapsi tee oikein. Ja se taas raivostuttaa ja sen raivon haluaa purkaa muihin, vaikka se on väärin. Joten? Oska väärin se lapsikin tekee.
ApLapsi tuskin jättää kenkiä väärään paikkaan ollakseen ilkeä. Joten olemalla ilkeä lapselle sen takia, et opeta hänelle mitään. Siksi niissä tilanteissa sun pitäisi opetella kärsivällisyyttä ja olla syöttämättä vihallesi energiaa.
Ei minua olekaan opetettu että ollakseen ilkeä, vaan että hän on ilkeä, koska ei totellut. Ja siis se on se tunne, järki nyt ajattelee jotain muuta, mutta se ei auta.
ApSinä et tällä hetkellä hallitse tätä tunnetta, vaan se hallitsee sinua. Tilanteen kääntäminen toisin päin vaatii sinulta kärsivällisyyttä ja itsesi kuuntelemista tavalla, joka ei anna vihallesi valtaa. Ehkä toivoit jotain nopeaa niksiä noihin tilanteisiin, mutta tunteet eivät toimi sillä tavalla. Tietysti voit ostaa vaikka nyrkkeilysäkin ja kohdentaa vihan näin muualle kun oikein keittää.
No en hallitsekaan. Tunne kääntyy hyvin helposti itsevihaksi, ellen pura sitä toisiin. Jonkun on pakko olla sen vastaanottajana, en koe mitään apua hakata jotain joka ei tajua, että muhun sattuu.
Ap"Jonkun on pakko olla sen vastaanottajana, en koe mitään apua hakata jotain joka ei tajua, että muhun sattuu." Tämä antaa ymmärtää, että susta tuntuu paremmalta, kun satutat muita.
Nii-in, ja vain se kohta, että itseä helpottaa, ei tietenkään se kohta, että siinäpä toinen sitten kärsii. Se on ihan hirveää, kun ei oo vaan saanut apua ;'( Vielä.
ApAnnat itsesi purkautua siinä tilanteessa vihaisena, joten kaikkiin osapuoliin sattuu. Raivostut, purkaudut, tunnet mielihyvää kun sait purkautua - mutta samalla satutat itseäsi ja toista. Tämän takia ihmiset tässä ketjussa yrittävät kertoa sinulle opettelemaan kärsivällisyyttä, että voit ilmaista itseäsi rakentavasti. Mahdollisesti se aluksi menee sillä tavalla, että lähdet ovet paukkuen ja palaat takaisin rauhallisempana selittämään mikä suututti ja tästä toinen oppiikin jotain ja hän saa mahdollisuuden pyytää anteeksi - ja sinä saat paremman mielen, että sinua on kuunneltu, ymmärretty ja pyydetty anteeksi. Ajan kuluessa toivottavasti pystyt rauhoittumaan tuossa tilanteessa ja kertomaan mikä sinua suututtaa ilman huutamista ja raivoamista.
No ei todellakaan ole mennyt. Jos mieheni toiminta on suututtanut tai loukannut minua, hänestä se ilmeisesti jo on niin kurjaa, että mitään pahoitteluja en ole ikinä saanut. Mun terapeuttinikin sanoi, että mies ei välitä mun tunteistani. Ei välitäkään.
ApNo tietenkin hän tuntee itsensäkin loukatuksi, kun sinä raivostut ja loukkaat häntä takaisin. Eli molemmat tuntevat olevansa loukattuja ja ilmeisesti täten tuntevat myös oikeutetuksi toisen loukkaamisen. Ei sitä anteeksi pyyntöä tällöin kuulu. Siksi ne tilanteet pitäisi opetella käsittelemään rauhallisemmin.
Ei, vaan tilanteet ovat olleet juuri sellaisia, joissa olen ihan rauhallisesti kertonut, mikä loukkasi. Mies ei edes sano, että on pahoillaan.
ApKoko tämän pitkän keskustelun aikana ei ole tullut sellaista käsitystä, että olisit rauhallisesti sanonut yhtään mitään. Puhuit vain raivostumisesta ja toisen satuttamisesta, koska halusit purkaa vihan tunteesi.
Jos mies ei piittaa sun tunteista pätkän vertaa, niin miksi olet sellaisen kumppanin kanssa? Rakastatteko edes toisianne?
No siinä sanoin. Oon mä nytkin vastaillut ihan rauhallisesti useisiin kommentteihin. Ja olin, koska mies sieti mun luonnetta. Siis hankittiin lapsia. Mieskin niitä kovasti toivoi. En oikeasti arvannut, että mulle tulis siinä lisää ongelmia (ts. olemassaolevat eskaloituisivat). Ilman lapsia olin jo suht ok, kuten tuo yksi kirjoittaja kuvaili. Siis jolle sanoin, että eipä siinä muuten, mutta kun oon äiti.
Ja koitin olla miehen kanssa, koska tajusinhan mä, ettei nää vaikeudet hänestä johdu. En vain tajunnut sitä, että ansaitsen tavallaan enemmän. En vain jotakuta, josta ne eivät johdu, vaan jonkun, joka oikeasti osaa tukea niistä irti. Vaatimus on iso, tiedän, mutta miksen vaatisi parasta? Mitä hyötyä täällä on muuten elossa olla. Ja jos haluan sellaisen kumppanin, on se tietenkin itsestäni kiinni löytää/saada.
ApTämän kommentin ja aloituksen perusteella kuulostaa, että mies oli olemassa sulle alusta asti, mutta sinä et ole ottanut vastuuta omista tunteistasi. Nyt mies ei enää jaksa ottaa vastaan sitä mitä kaadat hänen niskaansa ja se ei enää ole sinulle hyvä ja syytät häntä siitä. Muutos lähtee susta itsestä, ei miehestä.
Ja jos siis peilataan tätä kommenttia siihen ensimmäiseen asiaan, jossa satutin itseni suhteessamme, eli se seksiasia, niin muutos lähtee minusta = etsin jonkun toisen miehen, jolle antaa. Jos olisimme halunneet yhdessä jatkaa ilman mun katkeruutta, miten mies ois korjannut asian, että satutti minua?
Ap
Vaikka satuttamiseen liittyikin mun traumani. Siihen kuitenkin liittyi MUN traumani.
Ap
Itsetutkiskelu on hyvä ja jokaiselle tarpeellinen asia. Mutta se vaatii myös rehellisyyttä itseään kohtaan. Joskus siihen tarvitaan ulkopuolista apua, peiliä joka ei vääristä.
En usko että olisi hyvä idea että sinä ja miehesi kahdestaan yrittäisitte tutkia sisintänne ja purkaa traumoja, epäilen että lopputulos olisi vielä hurjempi kuin lähtötilanne.
Ja puhuin kyllä silloisessa terapiassani tuosta seksiasiasta, mutta terapeutista se ei ollut syy lopettaa suhde. Hänestä mies oli vain liian innokas. Ja siis että tajuaisi varmaan nyt, kun sanoin asiasta. Miten se siis niin kuin paransi sen, miten tilanne mua loukkasi? Ei mitenkään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Buddha opettaa: "Kun on yksinkertaisesti tietoinen tunteesta reagoimatta siihen, epämieluisa tunne ei saa yhtään energiaa. Se tulee käymään yhä harvemmin ja jää lopulta kokonaan pois."
Mutta kun halusisi, että joku asia muuttuisi, olisi toisin. Jos lapsi vaikka aina jättää kengät keskelle eteistä, niin tuleepa hyvä mieli tuolla lailla, kun lapsi ei siitä toimi yhtään eri lailla.
ApHuutamalla ja syyttelemälläkö se lapsi ne kengät sieltä oppisi siirtämään oikeaan paikkaan. Kärsivällisyys toimii paremmin, kun haluat lapselle opettaa jotain.
Joo, mutta kun se loukkaa, ettei lapsi tee oikein. Ja se taas raivostuttaa ja sen raivon haluaa purkaa muihin, vaikka se on väärin. Joten? Oska väärin se lapsikin tekee.
ApLapsi tuskin jättää kenkiä väärään paikkaan ollakseen ilkeä. Joten olemalla ilkeä lapselle sen takia, et opeta hänelle mitään. Siksi niissä tilanteissa sun pitäisi opetella kärsivällisyyttä ja olla syöttämättä vihallesi energiaa.
Ei minua olekaan opetettu että ollakseen ilkeä, vaan että hän on ilkeä, koska ei totellut. Ja siis se on se tunne, järki nyt ajattelee jotain muuta, mutta se ei auta.
ApSinä et tällä hetkellä hallitse tätä tunnetta, vaan se hallitsee sinua. Tilanteen kääntäminen toisin päin vaatii sinulta kärsivällisyyttä ja itsesi kuuntelemista tavalla, joka ei anna vihallesi valtaa. Ehkä toivoit jotain nopeaa niksiä noihin tilanteisiin, mutta tunteet eivät toimi sillä tavalla. Tietysti voit ostaa vaikka nyrkkeilysäkin ja kohdentaa vihan näin muualle kun oikein keittää.
No en hallitsekaan. Tunne kääntyy hyvin helposti itsevihaksi, ellen pura sitä toisiin. Jonkun on pakko olla sen vastaanottajana, en koe mitään apua hakata jotain joka ei tajua, että muhun sattuu.
Ap"Jonkun on pakko olla sen vastaanottajana, en koe mitään apua hakata jotain joka ei tajua, että muhun sattuu." Tämä antaa ymmärtää, että susta tuntuu paremmalta, kun satutat muita.
Nii-in, ja vain se kohta, että itseä helpottaa, ei tietenkään se kohta, että siinäpä toinen sitten kärsii. Se on ihan hirveää, kun ei oo vaan saanut apua ;'( Vielä.
ApAnnat itsesi purkautua siinä tilanteessa vihaisena, joten kaikkiin osapuoliin sattuu. Raivostut, purkaudut, tunnet mielihyvää kun sait purkautua - mutta samalla satutat itseäsi ja toista. Tämän takia ihmiset tässä ketjussa yrittävät kertoa sinulle opettelemaan kärsivällisyyttä, että voit ilmaista itseäsi rakentavasti. Mahdollisesti se aluksi menee sillä tavalla, että lähdet ovet paukkuen ja palaat takaisin rauhallisempana selittämään mikä suututti ja tästä toinen oppiikin jotain ja hän saa mahdollisuuden pyytää anteeksi - ja sinä saat paremman mielen, että sinua on kuunneltu, ymmärretty ja pyydetty anteeksi. Ajan kuluessa toivottavasti pystyt rauhoittumaan tuossa tilanteessa ja kertomaan mikä sinua suututtaa ilman huutamista ja raivoamista.
No ei todellakaan ole mennyt. Jos mieheni toiminta on suututtanut tai loukannut minua, hänestä se ilmeisesti jo on niin kurjaa, että mitään pahoitteluja en ole ikinä saanut. Mun terapeuttinikin sanoi, että mies ei välitä mun tunteistani. Ei välitäkään.
ApNo tietenkin hän tuntee itsensäkin loukatuksi, kun sinä raivostut ja loukkaat häntä takaisin. Eli molemmat tuntevat olevansa loukattuja ja ilmeisesti täten tuntevat myös oikeutetuksi toisen loukkaamisen. Ei sitä anteeksi pyyntöä tällöin kuulu. Siksi ne tilanteet pitäisi opetella käsittelemään rauhallisemmin.
Ei, vaan tilanteet ovat olleet juuri sellaisia, joissa olen ihan rauhallisesti kertonut, mikä loukkasi. Mies ei edes sano, että on pahoillaan.
ApKoko tämän pitkän keskustelun aikana ei ole tullut sellaista käsitystä, että olisit rauhallisesti sanonut yhtään mitään. Puhuit vain raivostumisesta ja toisen satuttamisesta, koska halusit purkaa vihan tunteesi.
Jos mies ei piittaa sun tunteista pätkän vertaa, niin miksi olet sellaisen kumppanin kanssa? Rakastatteko edes toisianne?
No siinä sanoin. Oon mä nytkin vastaillut ihan rauhallisesti useisiin kommentteihin. Ja olin, koska mies sieti mun luonnetta. Siis hankittiin lapsia. Mieskin niitä kovasti toivoi. En oikeasti arvannut, että mulle tulis siinä lisää ongelmia (ts. olemassaolevat eskaloituisivat). Ilman lapsia olin jo suht ok, kuten tuo yksi kirjoittaja kuvaili. Siis jolle sanoin, että eipä siinä muuten, mutta kun oon äiti.
Ja koitin olla miehen kanssa, koska tajusinhan mä, ettei nää vaikeudet hänestä johdu. En vain tajunnut sitä, että ansaitsen tavallaan enemmän. En vain jotakuta, josta ne eivät johdu, vaan jonkun, joka oikeasti osaa tukea niistä irti. Vaatimus on iso, tiedän, mutta miksen vaatisi parasta? Mitä hyötyä täällä on muuten elossa olla. Ja jos haluan sellaisen kumppanin, on se tietenkin itsestäni kiinni löytää/saada.
ApTämän kommentin ja aloituksen perusteella kuulostaa, että mies oli olemassa sulle alusta asti, mutta sinä et ole ottanut vastuuta omista tunteistasi. Nyt mies ei enää jaksa ottaa vastaan sitä mitä kaadat hänen niskaansa ja se ei enää ole sinulle hyvä ja syytät häntä siitä. Muutos lähtee susta itsestä, ei miehestä.
Niin, oli varmaan saatvilla naiselle, joka antaa seksiä. Mutta ei mulle kyllä ihan.
Ap
Hienoa, että tartuit siihen oleelliseen... Mikään terapia ei voi sua auttaa, jos et pyri auttamaan itseäsi. Muutos lähtee susta. Käsittele niitä traumasi. Sinä ihan itse. Ei kukaan muu sun puolesta.
Terppaa ei esim. oikein kiinnostanut se, millainen trauma tilanteeseen liittyi. Ja siis trauma on, muttei mitään tapahtumaa sen taustalla. Se ei poista traumaa. Olen sittemmin lukenut, että kylmä kohtelu aiheuttaa ihan samanlaisia traumoja. Kuin siis vaikuttaisi seksuaalirikoksen kohteeksi joutuminen. Jota siis ei ole tapahtunut.
Ap
Mutta tilanteita ei voi verrata. Se, että joku ei lähde ja kärsii tekee hänestä enemmän vastuullisen, kun mulle aiheutettiin kyseiset traumat, KOSKA en voinut suojella itseäni.
Ap