Mitä on käytännössä ”hylättynä oleminen lapsuudessa”?

Voi olla hylätty henkisellä tasolla, eli että ei saa tukea niihin asioihin, joihin sitä kasvavana lapsena tarvitsisi. Eli vanhemmat eivät ole henkisellä tasolla läsnä.

Fyysisesti hylätty lapsi on jätetty vaille perustapeita, joista vanhempien kuuluisi olla vastuussa.

Eli siis jos olen kotona, mutta istun koneella ja vastailen lapselle silloin kun hän juttelee minulle jotakin, niin onko se sitten hylkäys sille lapselle?

Kai se riippuu tapauksesta. Mun kohdalla se on sitä että toinen vanhempani kuoli. Se kuollut vanhempi oli mulle se tärkeä ja lämmin aikuinen jonka kuolemaa meillä ei koskaan käsitelty minkä takia mulla on ihan kamala pelko hylätyksi tulemisesta vielä aikuisenakin koska silloin kun hän kuoli niin jäin tavallaan yksin. Elossa oleva vanhempi taas oli arvaamaton ja toisinaan väkivaltainen, koskaan ei tiennyt onko tulossa rauhallinen päivä vai tuleeko turpaan tai huutoa ja kokoajan sai olla varpaillaan. Eli siis mun elämässä ei ollut yhtäkään turvallista aikuista keneltä olisi saanut apua ja tukea vaan piti oppia pärjäämään yksin kaiken kanssa koska apua ei yksinkertaisesti uskaltanut pyytää. Ehkä lyhyesti sanottuna emotionaalinen laiminlyönti kuvastaa tota parhaiten. Terapeutti kuvasi joskus että olen tavallaan orpo ja siltä musta tuntuu.

Vierailija kirjoitti:

Voi olla hylätty henkisellä tasolla, eli että ei saa tukea niihin asioihin, joihin sitä kasvavana lapsena tarvitsisi. Eli vanhemmat eivät ole henkisellä tasolla läsnä.

Fyysisesti hylätty lapsi on jätetty vaille perustapeita, joista vanhempien kuuluisi olla vastuussa.

Hyvä huudella sieltä tietämättä tarkasti taustoista. Ette tiedä kidutuksesta mitään.

Muokkaatte video- ja kuvamateriaalia mielenne mukaan. Teillä ei ole kaikki kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi olla hylätty henkisellä tasolla, eli että ei saa tukea niihin asioihin, joihin sitä kasvavana lapsena tarvitsisi. Eli vanhemmat eivät ole henkisellä tasolla läsnä.

Fyysisesti hylätty lapsi on jätetty vaille perustapeita, joista vanhempien kuuluisi olla vastuussa.

Hyvä huudella sieltä tietämättä tarkasti taustoista. Ette tiedä kidutuksesta mitään.

Muokkaatte video- ja kuvamateriaalia mielenne mukaan. Teillä ei ole kaikki kotona.

Jälkimmäinen viittaus netissä leviävään tytön mustamaalaamiskampanjaan. Nimiä ylhäällä.

Vierailija kirjoitti:

Sen kokeneet, vääntäkää rautalangasta minulle tämä termi. Mitä siis on elää lapsuus hylättynä?

Onko se siis sitä, että on väkivaltaiset vanhemmat vai miten?

Oma isä meni juopottelemaan ja jätti minut ja pikkusiskoni kotiin yöksi yksin. Tapa alkoi jo siitä kun olimme vähän alle kouluikäisiä. Myöhemmin 10-12 vuotiaina kun hän rupesi käymään väkivaltaiseksi, oli vain helpottunut olo kun saimme olla yksin kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen kokeneet, vääntäkää rautalangasta minulle tämä termi. Mitä siis on elää lapsuus hylättynä?

Onko se siis sitä, että on väkivaltaiset vanhemmat vai miten?

Oma isä meni juopottelemaan ja jätti minut ja pikkusiskoni kotiin yöksi yksin. Tapa alkoi jo siitä kun olimme vähän alle kouluikäisiä. Myöhemmin 10-12 vuotiaina kun hän rupesi käymään väkivaltaiseksi, oli vain helpottunut olo kun saimme olla yksin kotona.

Voi ei :(

Kerroitteko kenellekään esim. opettajalle? Tai päivähoitopaikan hoitajalle?

Miksi teillä oli pelkkä isä, missä äiti oli? Eikö häntä kiinnostanut omat lapsensa?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kai se riippuu tapauksesta. Mun kohdalla se on sitä että toinen vanhempani kuoli. Se kuollut vanhempi oli mulle se tärkeä ja lämmin aikuinen jonka kuolemaa meillä ei koskaan käsitelty minkä takia mulla on ihan kamala pelko hylätyksi tulemisesta vielä aikuisenakin koska silloin kun hän kuoli niin jäin tavallaan yksin. Elossa oleva vanhempi taas oli arvaamaton ja toisinaan väkivaltainen, koskaan ei tiennyt onko tulossa rauhallinen päivä vai tuleeko turpaan tai huutoa ja kokoajan sai olla varpaillaan. Eli siis mun elämässä ei ollut yhtäkään turvallista aikuista keneltä olisi saanut apua ja tukea vaan piti oppia pärjäämään yksin kaiken kanssa koska apua ei yksinkertaisesti uskaltanut pyytää. Ehkä lyhyesti sanottuna emotionaalinen laiminlyönti kuvastaa tota parhaiten. Terapeutti kuvasi joskus että olen tavallaan orpo ja siltä musta tuntuu.

:( Ikävää. Etkö uskaltanut kertoa lähipiirin aikuisille äitisi käytöksestä? Missä sukulaisesi olivat, eikö isän puolen sukua kiinnostanut pitää yhteyttä sinuun, kun isäsi kuoli?

Ap

Onko sellainen lapsi hylätty, jos äitiä ei kiinnosta hoitaa vauvaa, vaan hän sysää sen isälle tai muille sukulaisille. Äiti ei osta ulkovaatteita, vaan antaa tarhaikäisen kulkea toppatakissa vielä toukokuun lopussa. Ei jaksa käyttää lasta neuvolan määräämissä kuntoutuksissa. Ei kiinnosta olla lapsensa kanssa, vaan hän menee aina omiin menoihinsa ulkomaille, kavereiden kanssa, keksityille työmatkoille jne. että saa lapsen muiden hoitoon. Silti ostelee ylenpalttisia syntymäpäivälahjoja ja kehuu tätä lasta Facebookissa.

Vanhempien erottua ja perustettua uudet perheet olin henkisesti hylätty oikeastaan koko lapsuuteni ja nuoruuteni, mikä purkautui esim. eroahdistuksena, näpistelynä ja teini-iässä hillittömänä alkoholinkäyttönä. Sen lisäksi olin fyysisesti laiminlyöty, kun krooninen sairauteni aktiivisesti ”unohdettiin”, eikä siihen tuonut muutosta niin lääkärien suositukset kuin sairaalahoitoon joutumisenikaan. Ketään ei vaan kiinnostanut. Ei siis väkivaltaa, mutta henkistä kaltoinkohtelua ja fyysistä laiminlyöntiä. Olin ilmaa.

Vierailija kirjoitti:

Voi olla hylätty henkisellä tasolla, eli että ei saa tukea niihin asioihin, joihin sitä kasvavana lapsena tarvitsisi. Eli vanhemmat eivät ole henkisellä tasolla läsnä.

Fyysisesti hylätty lapsi on jätetty vaille perustapeita, joista vanhempien kuuluisi olla vastuussa.

Minulle ei opetettu kotina mitään. Ei oikean ja vasemman eroa. Ei matematiikkaa. Ei värien nimiä. Ei kellonaikoja. Kun menin kouluun minua pidettiin automaattisesti tyhmänä.

Näin jälkikäteen ajateltuna minun vanhempani olivat tyhmiä koska heidän koko aikansa meni lähinnä riitelyyn ja isän viikonloppukännäysten selvittelyyn. Minulta ei ikinä kysytty kotona mitään koulusta tai mistään muustakaan eikä minun kanssani keskusteltu. Muistettiin sentään komentaa välillä. Muuten minä olin kuin jokin eloton esine vanhempieni draamaa seuraamassa.

Vierailija kirjoitti:

Eli siis jos olen kotona, mutta istun koneella ja vastailen lapselle silloin kun hän juttelee minulle jotakin, niin onko se sitten hylkäys sille lapselle?

On koska et ole henkisesti läsnä hänen kanssaan.

Voi olla sitä, että lapsi joutuu esimerkiksi kantamaan ikätasoonsa nähden aivan liikaa vastuuta kodista ja sisaruksistaan, kun vanhemmat eivät huolehdi asioista.

Vierailija kirjoitti:

Voi olla sitä, että lapsi joutuu esimerkiksi kantamaan ikätasoonsa nähden aivan liikaa vastuuta kodista ja sisaruksistaan, kun vanhemmat eivät huolehdi asioista.

Näitähän on sitten aika paljon sellaisissa perheissä, joissa vanhemmat ovat molemmin uraa tekemässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli siis jos olen kotona, mutta istun koneella ja vastailen lapselle silloin kun hän juttelee minulle jotakin, niin onko se sitten hylkäys sille lapselle?

On koska et ole henkisesti läsnä hänen kanssaan.

Entä jos samalla siivoaa ja laittaa ruokaa? Onko tietokone se ainoa pahis?

Vierailija kirjoitti:

Voi olla sitä, että lapsi joutuu esimerkiksi kantamaan ikätasoonsa nähden aivan liikaa vastuuta kodista ja sisaruksistaan, kun vanhemmat eivät huolehdi asioista.

Tunnen erään yh:n, joka kehuskelee, miten hänen 7-vuotias lapsensa menee ihan itse ratikalla toiselle puolelle kaupunkia harrastukseen. Sama lapsi on kaiket päivät yksin, jopa viikonloppuisinkin, kun äiti viettää aikaa uuden rakkautensa kanssa.

No sellainenkin, että lapsen saama läheisyys, rakkaus ja tuki eivät lähde lapsen tarpeista, vaan enemmänkin (impulsiivisen) vanhemman mielenjohteista, jaksamisesta ja omistakin tarpeista käsin.

Vanhempi voi näyttää joidenkin silmään ihan hyvältä ja empaattiselta, mutta tosiasiassa lapsi on yksin tunteiden ja tarpeidensa kanssa. Häntä ei kohdata omana itsenään vaan mielikuvana, joka vanhemmalla on hänestä.

Hylätyksi voi jäädä monella tavalla.

Koen olleeni hylätty lapsi. Jouduin miettimään, mistä saan välttämättömät asiat, kaivoin vinttiä ja kellareita saadakseni vaikka takin tai kengät, koska käytettyjä kenkiä oli kotona vain liian suuria.

Jatkuvasti pahoinpitelyä tai sillä uhkaamista. Isä ei koskaan puhunut minulle normaalisti, ei tervehtinyt ym. Eli piti olla näkymätön ja rahaa kuluttamaton. Vanhempien sisarusten piti hoitaa nuoremmat, virheitä ei saanut tehdä ja kaikessa olisi pitänyt olla paras ja osata ja onnistua.

Toiselle vanhemmalle olin ilmaa ja toinen oli periaatteessa muuten hyvä, mutta emme pystnyeet keskustelemaan tuosta toisen vanhemman aiheuttamasta ongelmasta. Piti pärjätä asioineen yksin jo eskari-ikäisestä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kai se riippuu tapauksesta. Mun kohdalla se on sitä että toinen vanhempani kuoli. Se kuollut vanhempi oli mulle se tärkeä ja lämmin aikuinen jonka kuolemaa meillä ei koskaan käsitelty minkä takia mulla on ihan kamala pelko hylätyksi tulemisesta vielä aikuisenakin koska silloin kun hän kuoli niin jäin tavallaan yksin. Elossa oleva vanhempi taas oli arvaamaton ja toisinaan väkivaltainen, koskaan ei tiennyt onko tulossa rauhallinen päivä vai tuleeko turpaan tai huutoa ja kokoajan sai olla varpaillaan. Eli siis mun elämässä ei ollut yhtäkään turvallista aikuista keneltä olisi saanut apua ja tukea vaan piti oppia pärjäämään yksin kaiken kanssa koska apua ei yksinkertaisesti uskaltanut pyytää. Ehkä lyhyesti sanottuna emotionaalinen laiminlyönti kuvastaa tota parhaiten. Terapeutti kuvasi joskus että olen tavallaan orpo ja siltä musta tuntuu.

:( Ikävää. Etkö uskaltanut kertoa lähipiirin aikuisille äitisi käytöksestä? Missä sukulaisesi olivat, eikö isän puolen sukua kiinnostanut pitää yhteyttä sinuun, kun isäsi kuoli?

Ap

Siis en halua olla töykeä kysellessäni tästä, mutta itse olisin tehnyt noin. Olisin sanonut kaverin vanhemmille, ala-asteen opettajalleni tai terveydenhoitajalle.

Onko tämä sitten niin arka asia, ettei lapsi uskalla kertoa kenellekään? Uhkaileeko tuollainen huono vanhempi lastaan asialla?

Ap