Miksi pettämisestä niin hirmusti tykkäävät suharit eivät vain voi lennellä sinkkuna vapaasti?

Vierailija kirjoitti:

Omaa kokemusta asiasta ei ole, mutta luulen kyllä, että ei monikaan tarkoituksella lähde pettäjäksi. Eli aluksi kuvitellaan , että pystyy normaaliin parisuhteeseen, mutta sitten syystä tai toisesta se uskollisuus ei onnistu. Tilaisuus tekee varkaan tai sitten perustelee uskottomuuttaan sillä että kun se oma kumppani on semmoinen ja tämmöinen niin mä voin panna muitakin. Luulisi kyllä ,että kun pettää kerran ja ei jää kiinni niin aina on helpompi tehdä se uudelleen. Tokihan se perhe antaa miehelle tietyn statuksen ja vakaamman maineen.

Ainakin omien tuttujeni perusteella uskoisin asian olevan juuri noin, että se sarjapettäjä ihan oikeasti kuvittelee tällä kertaa pystyvänsä elämään onnellisena sen yhden ja ainoan kanssa. Jotenkin miehet ovat niin lyhytnäköisiä, että eivät hahmota kaavaa ja näe, että tämä sama kuvitelma on ollut niin monta kertaa aiemminkin ja parin kuukauden kuluttua on jo oltu uuden naisen sängyssä.

Ystäväni on sarjapettäjä. Oli myös ahdistavaa olla yhteisissä bileissä, kun hän lähenteli avoimesti muita miehiä, vaikka oma kumppani oli paikalla.

Hänellä diagnosoitiin kaksisuuntainen mielialahäiriö, joka selittää käytöksen osittain. Silti oli paha olo ko. ihmisen kumppaneiden puolesta. 

Lopulta ystävyytemme ei katkennut siihen, vaan siihen, ettei hänellä ollut minulle koskaan aikaa. Ensin ollaan tosi "läheisiä" ja jaetaan whatsapissa kaikki salaisuudet ja sitten hän saattaa yhtäkkiä olla monta kuukautta vastaamatta viesteihini, kunnes yhtäkkiä tulee sydämiä: "Moiii, olet ollut koko ajan mielessäni, mitä kuuluu, no minä olen tehnyt sitä ja tätä ja mennyt naimisiin yms..."  ja sitten ei kuitenkaan ole koskaan aikaa nähdä livenä. 

Sairaus ehkä selittää impulsiivista käytöstä, mutta ei kusipäisyyttä eikä sitä, ettei kunnioita toista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen sinkku, mutta koska en halua parisuhdetta tai yhteisiä öitä, panen vain ukkomiesten kanssa. Vaimo tai lapset eivät ole minun ongelmani vaan niiden miesten. Minua ei kiinnosta onko kulissiliitto vai pihtaako vaimo (treffipalstojen äijistä 98% väittää noin)

Minä saan hyvää seksiä kun haluan ja muun ajan saan olla rauhassa. Win-win.

Totuus on että ukkomieht ovat helppoja saaliita, persoja huomionosoituksille ja moni puutteessa.

Pelkästään ukkomiehiä harrastavat ovat näitä jotka muka "ei halua parisuhdetta tai pestä kenenkään sukkia, laadidaa" vaikka todellisuudessa heillä ei ole yhtään mitään saumaa parisuhde tai sinkkumarkkinoilla ja ukkomiehet ovat siksi helppoja nakkeja kun eivät ole kovin kranttuja kunhan seksi sujuu eikä tarvi edes maksaa  niin vaimokaan ei ihmettel tiliotteelle ilmistynitä yllättäviä menoja. Win-win. Just.

Toiset kun ei sitä parisuhdetta edes halua eikä perhe-elämä ole unelmien täyttymys.Riittävän monesti on joku sinkkumies alkanut kantaa hammasharja asuntooni tai halunnut jäädä yöksi vaikka olen hyvin selvästi sanonut että tänne et jää. En siedä muita ihmisiä kotonani, haluan olla kotonani ihan kuten haluan ajattelematta tai huomioimatta muita. Siksi ukkomiehet on parempia. Eivät jää nurkkiin mutta seksiä saa kun semmoista haluaa.

Miksi ihmeessä sie et osta itelles semmottista tiltoa ja opettele käyttöohjet? Voi likkariepu siuta ko ventovierhaat ukonretkut suattaapi olla arvaamattomia kun et tunne sen kummemmin taustoja ketä jyystelet ja piästät ihollesi? Varsinki  eukkojansa pettävillä äijänketaleilla on monasti muitakin asijoita vituralla. 

Mitenkä niin en tunne? En sentään hanki mitään pikapanotreffejä, kyllä ne kaikki on ihan tuttuja muistakin piireistä kuin sängystä.

Tosiaan. Sinähän mainitsit mm treffipalstat tuossa aiemmin kommentissasi.

Jos jonkun on pakko pettää ollaksen onnellinen, niin siitä vaan.

Silti en itse haluaisi missään nimessä oman kumppanini pettävän ja itse olen uskollinen luonne.

En myöskään hyväksy että minua seataan minkäänasteisiin sotkuisiin pettämisdraamoihin tai avaudutaan  täysin tylsinä pitämistäni syrjähyppyseikkailuista.

Kunnioitan lojaaleja, selkeitä ja suoraselkäisiä ihmisiä.

Huikentelevaiset ovat viettiensä vietävissä.

Maailman yleisin ja absurdein julkifeikkaaja: "perhekeskeinen häntäheikki"

Petetyksi tuleminen lienee yksi tunne-elämää syvimmin haavoittavista kokemuksista. 

Siihen liittyy valehtelua sekä tunne siitä, että toinen on laittanut omat halunsa etusijalle itsekkäästi yksipuolisella sopimuksella, välittämättä kumppanin olemassaolosta ja arvostamatta keskinäistä  sopimusta yhdessäolosta.

Monet jotka ovat joutuneet härskin petturuuden kohteeksi menettävät uskonsa siihen että joku voisi heistä aidosti tykätä, valehtelematta.

Itsellä oli nuoruudessa pettäjämies ja vähitellen tajusin sen kaavan.  Se oli ollut jo pikkupoikana sellainen äidin selän takana pahojaan tekevä pikkunulikka.  Äiti motkotti ja nalkutti pojalleen, mutta muuta rangaistusta ei tullut ikinä.  Isää ei ollut, tai siis oli mutta ei pojan elämässä.  Äiti teki hyvää ruokaa ja lelli poikaansa minkä ehti.  Vieraille puolusteli tämän tekosia, mutta kotona piti saarnaa ja natkutusta.  Pojan isää hän haukkui ja arvosteli koko ajan.

Kuvio oli tällainen silloinkin kun minä olin mukana.  Poika sai äitinsä vaikka minkälaiselle mutkalle, ja minä ihmettelin, kun kuitenkin heillä oli ikään kuin sotatila käynnissä koko ajan.  Äiti arvosteli pojan toimia ja sitten jo minunkin, kun kerran pojan kumppani olin.  Kuitenkin hän huolehti ja hoivasi ja halusi aina olla asioista perillä.  Poikansa taas aivan kuin nautti siitä, että sai salattua äidiltään asioitaan.

Tämän kummallisen kuvion hän sitten siirsi meidän yhteiselämäämme ja avioliittoomme.  Minä vain huomasin, että hän alkoi asettaa minua muottiin, jossa minä olisin vahtiva ja vartioiva mamma, jota hän taas petti ja kusetti mahdollisimman paljon, mutta sitten kun hän katuvana tulisi mamman helmoihin, mamma natkuttaisi ja nalkuttaisi, mutta sitten antaisi anteeksi,  tarjoilisi hyvää ruokaa ja olisi niiiiin suunnattoman onnellinen, kun se poika tuli kuitenkin kotiin oman mammansa luokse ja taas kaikki hyvin!  Äidistä poiketen mamman olisi kuulunut vielä ruuan ja muun hyvän päälle tarjota hyvää ihanaa seksiäkin tälle hulivilihurmurimiehelleen. 

Se, että minä en moittinut enkä nalkuttanutkaan, oli hänestä väärin.  Kaava ei mennytkään niin kuin piti.  Minunhan olisi pitänyt olla se nalkuttava muija, jonka nalkutuksen takia vieraissa käyminen olisi sallittua.  Kun en tehnytkään niin, vaan lähdin pois moneksi päiväksi välittämättä hänen tarpeistaan enkä edes kysellyt yhtään mitään hänen menoistaan, kuvio hajosi yteensovittamattomiksi palasiksi.  Elämästämme tuli kaoottista.  Miksi en edes sano mitään!  Mies yritti kiusata minua vihjailemalla suhteistaan, mutta sanoin vain kylmästi, että kaikki sellainen on hänen asiansa, ei kuulu minulle.   Tähän hän alkoi syytellä minua, että en rakasta häntä tarpeeksi.   Jossain vaiheessa sanoin hänelle, että en kuule enää rakastakaan, se on aika vaikeata kaiken tämän jälkeen, miten olet minua kohdellut.  Sitten erosimme.

Toivottavasti hän sai itselleen uuden vaimon, sellaisen, joka huutaa ja motkottaa, kun miehen petollisuus tulee ilmi, mutta sitten silittää päätä ja kehuu että voi sinua mamman rakas hunsvottipoika, eihän sinulle voi vihainen olla kun olet niin lutunen ja katuva, tehdään sovinto ja tässä sinulle oikein hyvää makaroonilaatikkoa, mamman rakkaudella tekemää!  Niin toivottavasti.  Minä en hänestä nykyään tiedä mitään enkä välitäkään.

Hassua ettei tähän ole yksikään pettäjä vastannut.heiltä niitä vastauksia kysyttiin.kaikki ovat niitä jotka sanovat mielipiteensä pettäjistä.

Mulle ei riitä se, mitä kotona saan (riittävästi ja ihan ok), vaan kaipaan jotain muutakin. Olen hakenut tämän muun sitten muualta. En pode huonoa omatuntoa, koska en elä hänen elämäänsä, vaan omaani.

Vierailija kirjoitti:

Itsellä oli nuoruudessa pettäjämies ja vähitellen tajusin sen kaavan.  Se oli ollut jo pikkupoikana sellainen äidin selän takana pahojaan tekevä pikkunulikka.  Äiti motkotti ja nalkutti pojalleen, mutta muuta rangaistusta ei tullut ikinä.  Isää ei ollut, tai siis oli mutta ei pojan elämässä.  Äiti teki hyvää ruokaa ja lelli poikaansa minkä ehti.  Vieraille puolusteli tämän tekosia, mutta kotona piti saarnaa ja natkutusta.  Pojan isää hän haukkui ja arvosteli koko ajan.

Kuvio oli tällainen silloinkin kun minä olin mukana.  Poika sai äitinsä vaikka minkälaiselle mutkalle, ja minä ihmettelin, kun kuitenkin heillä oli ikään kuin sotatila käynnissä koko ajan.  Äiti arvosteli pojan toimia ja sitten jo minunkin, kun kerran pojan kumppani olin.  Kuitenkin hän huolehti ja hoivasi ja halusi aina olla asioista perillä.  Poikansa taas aivan kuin nautti siitä, että sai salattua äidiltään asioitaan.

Tämän kummallisen kuvion hän sitten siirsi meidän yhteiselämäämme ja avioliittoomme.  Minä vain huomasin, että hän alkoi asettaa minua muottiin, jossa minä olisin vahtiva ja vartioiva mamma, jota hän taas petti ja kusetti mahdollisimman paljon, mutta sitten kun hän katuvana tulisi mamman helmoihin, mamma natkuttaisi ja nalkuttaisi, mutta sitten antaisi anteeksi,  tarjoilisi hyvää ruokaa ja olisi niiiiin suunnattoman onnellinen, kun se poika tuli kuitenkin kotiin oman mammansa luokse ja taas kaikki hyvin!  Äidistä poiketen mamman olisi kuulunut vielä ruuan ja muun hyvän päälle tarjota hyvää ihanaa seksiäkin tälle hulivilihurmurimiehelleen. 

Se, että minä en moittinut enkä nalkuttanutkaan, oli hänestä väärin.  Kaava ei mennytkään niin kuin piti.  Minunhan olisi pitänyt olla se nalkuttava muija, jonka nalkutuksen takia vieraissa käyminen olisi sallittua.  Kun en tehnytkään niin, vaan lähdin pois moneksi päiväksi välittämättä hänen tarpeistaan enkä edes kysellyt yhtään mitään hänen menoistaan, kuvio hajosi yteensovittamattomiksi palasiksi.  Elämästämme tuli kaoottista.  Miksi en edes sano mitään!  Mies yritti kiusata minua vihjailemalla suhteistaan, mutta sanoin vain kylmästi, että kaikki sellainen on hänen asiansa, ei kuulu minulle.   Tähän hän alkoi syytellä minua, että en rakasta häntä tarpeeksi.   Jossain vaiheessa sanoin hänelle, että en kuule enää rakastakaan, se on aika vaikeata kaiken tämän jälkeen, miten olet minua kohdellut.  Sitten erosimme.

Toivottavasti hän sai itselleen uuden vaimon, sellaisen, joka huutaa ja motkottaa, kun miehen petollisuus tulee ilmi, mutta sitten silittää päätä ja kehuu että voi sinua mamman rakas hunsvottipoika, eihän sinulle voi vihainen olla kun olet niin lutunen ja katuva, tehdään sovinto ja tässä sinulle oikein hyvää makaroonilaatikkoa, mamman rakkaudella tekemää!  Niin toivottavasti.  Minä en hänestä nykyään tiedä mitään enkä välitäkään.

Mulla on ollut kaksikin samanlaista epeliä. Molemmat suhteet kestivät pari kolme kuukautta.

Säälittäviä tapauksia. Eivät kestäneet sitä, kun en ollut pätkääkään utelias heidän touhujaan kohtaan.

Oli tosi noloa, kun aikuinen mies yrittää ja yrittää kiusata, vihjailla ja arvuutella sikailuillaan. "Arvaappa hei arvaappa mitä mieltä olen tuosta ja tuosta naisesta"

Vierailija kirjoitti:

Mulle ei riitä se, mitä kotona saan (riittävästi ja ihan ok), vaan kaipaan jotain muutakin. Olen hakenut tämän muun sitten muualta. En pode huonoa omatuntoa, koska en elä hänen elämäänsä, vaan omaani.

Säälittävä ihmissaasta, toivottavasti kärähdät.