Lähetä terveisesi kaipaamallesi henkilölle XII

"Valitettavasti aika ei ollut heidän puolellaan, sillä pian kohtaamisen jälkeen aurinko piiloutui ja pimeys laskeutui maan ylle. Pimeys oli niin läpitunkevaa, ettei mikään valo kyennyt läpäisemään sitä."

Pimeys kumpusi miehen peloista. Mitä jos nainen ei pitäisikään hänestä? Hän ei kestäisi ajatusta että tuo valo jättäisi hänen elämänsä. Miehestä tuntui turvallisemmalta vetäytyä. Vielä ei ollut aika.

Aurinko on tehnyt kierroksensa. Se palailee horisonttiin, nostaa hiljakseen säteitään lämmittäen jo niin voimakkaasti. Naiselle meinaa tulla kuuma ja hänen täytyy vetää henkeä, niin voimakas on auringon ihana säteily. Lämpö tuntuu välillä voimakkaampana ja välillä heikompana. Nainen ei enää hätäänny vaikka aurinko ei ole kokoajan näkyvissä. Hän pystyy tuntemaan sen lämmön sydämessään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En laita viestiä sinulle, koska väsyin yksipuoliseen yrityksen pitää juttua elossa. Jos rakastaisit, etsisit minut etkä enää päästäisi irti.

Jos ei etsi yhtään ainoaa kertaa, saati tule juttusille, ei hänellä ole mitään. Välinpitämätön. Jos on oikeasti rakastunut, ei ole varaa aikailla.

Näin on. Rakastunut pyrkii kontaktiin, edes jonkinlaiseen, vaikka miten pelottaisi. Jos ei pyri, ei silloin myöskään mitään vetovoimaa tunne.

Muistuttaa omaa tilannettani, joka on täysin jumissa. Pelkäänkin, että kun aikaa kuluu ja mitään ei tapahdu, niin samalla kasvaneen etäisyyden myötä tilaisuudet eivät ole enää luontevia. Tai siis, että miten sen asian saisi menemään oikeaan suuntaan ja tarpeeksi pitkälle enää tässä vaiheessa, jos vaikka molemminpuolista kiinnostusta olisikin. Enkä tietysti tiedä, onko, mutta tätä menoa en saa koskaan tietääkään - ja tuskinpa sitä on, koska mitään ei ole tapahtunut.

Tilannettani varmaan kutsutaan friend zoneksi.

Toisaalta torjutuksi tulemisen pelko voi estää ottamasta niin paljon kontaktia kuin haluaisi. Vaikka vetovoimaa tuntisikin. Aina ei osaa toimia niin kuin pitäisi. 

Siinä tapauksessa kannattaa miettiä, kumpaa pelkää ENEMMÄN: torjutuksi tulemista vai sitä ettei koskaan mitään tapahdukaan. Itse olen edelleenkin sitä mieltä, että oikeasti rakastunut lähestyy kyllä.

Vierailija kirjoitti:

25 v. miestä kaipaan

Sama👋

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa kerran nuori nainen, joka kantoi aina mukanaan pussukkaa. Pussukassa hän säilytti saksia ja villasta huovutettua sydäntä. Hän oli saanut sen lahjaksi äidiltään. Äiti oli neuvonut säilyttämään lahjan kunnes kohtaisi miehen, joka olisi sydämen arvoinen. Sydän alkaisi hehkua lämpöä oikean miehen kohdalla. Vuodet kuluivat ja vaikka nainen tapasi miehiä, ei kukaan heistä saanut sydäntä hehkumaan. Sitten päivänä jona nainen vähiten odotti, alkoi sydän yllättäen hehkua. Hän oli vihdoin tavannut odottamansa miehen. Tästä ilahtuneena nainen leikkasi puolet huovutetusta sydämestä ja antoi sen miehelle. Mies lupasi vaalia sitä, kunnes he kohtaisivat jälleen. Valitettavasti aika ei ollut heidän puolellaan, sillä pian kohtaamisen jälkeen aurinko piiloutui ja pimeys laskeutui maan ylle. Pimeys oli niin läpitunkevaa, ettei mikään valo kyennyt läpäisemään sitä. Lämpötila laski ja ihmiset hakeutuivat kylmissään toistensa läheisyyteen. Siinä väkijoukon keskellä seisoessaan nainen tiesi kaivattunsa olevan jossain lähellä, muttei kyennyt pimeyden ja äänien läpi saamaan ääntänsä kuuluviin, kuin hetkeksi. Samoin hän kykeni kuulemaan hetkittäin miehen äänen, mutta se sekottui nopeasti muihin ääniin. Tuskastuneena nainen ymmärsi, että ainoa keino päästä miehen luo, olisi erottautua joukon ulkopuolelle. Nainen tiesi, että sydämen puolikas lämmittäisi häntä niin, että hän hetken pärjäisi yksin, mutta ei kauaa. Hän tarvisi miehen ja toisen puolikkaan sydämestä voidakseen pysytellä joukon ulkopuolella. Yksinäisyys pelotti naista, mutta kaipaus oli vielä suurempi. Niinpä hän rohkaisi itsensä ja hakeutui joukon ulkopuolelle. Siinä pimeässä kylmässä seisoessaan hän ei voinut, kuin toivoa ja odottaa, että mies ymmärtäisi myös irtautua joukosta, tuntisi lämmön huokuvan ja sen johdattamana löytäisi takaisin naisen luokse. (Miten tarina jatkuu?)

Koska mies oli matemaatikko, niin hän osasi laskea päässään matemaattisesti kaavan, jonka avulla osasi mennä naisen luo ja tarkasteli sydämen hehkumista fysiikan lakien näkökulmasta. Tietenkin ihan ensimmäiseksi kun mies pääsi naisen luo, mies selitti naiselle matemaattiset kaavat.

Ja sai pakit koska mansplaining.

Vierailija kirjoitti:

Olipa kerran nuori nainen, joka kantoi aina mukanaan pussukkaa. Pussukassa hän säilytti saksia ja villasta huovutettua sydäntä. Hän oli saanut sen lahjaksi äidiltään. Äiti oli neuvonut säilyttämään lahjan kunnes kohtaisi miehen, joka olisi sydämen arvoinen. Sydän alkaisi hehkua lämpöä oikean miehen kohdalla. Vuodet kuluivat ja vaikka nainen tapasi miehiä, ei kukaan heistä saanut sydäntä hehkumaan. Sitten päivänä jona nainen vähiten odotti, alkoi sydän yllättäen hehkua. Hän oli vihdoin tavannut odottamansa miehen. Tästä ilahtuneena nainen leikkasi puolet huovutetusta sydämestä ja antoi sen miehelle. Mies lupasi vaalia sitä, kunnes he kohtaisivat jälleen. Valitettavasti aika ei ollut heidän puolellaan, sillä pian kohtaamisen jälkeen aurinko piiloutui ja pimeys laskeutui maan ylle. Pimeys oli niin läpitunkevaa, ettei mikään valo kyennyt läpäisemään sitä. Lämpötila laski ja ihmiset hakeutuivat kylmissään toistensa läheisyyteen. Siinä väkijoukon keskellä seisoessaan nainen tiesi kaivattunsa olevan jossain lähellä, muttei kyennyt pimeyden ja äänien läpi saamaan ääntänsä kuuluviin, kuin hetkeksi. Samoin hän kykeni kuulemaan hetkittäin miehen äänen, mutta se sekottui nopeasti muihin ääniin. Tuskastuneena nainen ymmärsi, että ainoa keino päästä miehen luo, olisi erottautua joukon ulkopuolelle. Nainen tiesi, että sydämen puolikas lämmittäisi häntä niin, että hän hetken pärjäisi yksin, mutta ei kauaa. Hän tarvisi miehen ja toisen puolikkaan sydämestä voidakseen pysytellä joukon ulkopuolella. Yksinäisyys pelotti naista, mutta kaipaus oli vielä suurempi. Niinpä hän rohkaisi itsensä ja hakeutui joukon ulkopuolelle. Siinä pimeässä kylmässä seisoessaan hän ei voinut, kuin toivoa ja odottaa, että mies ymmärtäisi myös irtautua joukosta, tuntisi lämmön huokuvan ja sen johdattamana löytäisi takaisin naisen luokse. (Miten tarina jatkuu?)

Nainen oli kohdannut elämänsä rakkauden ja aurinko lämmitti hänen sieluaan. Hän hyväksyi miehen täysin koska rakasti häntä ehdoitta. Mies laski matemaattisia kaavojaan. Hiekka tiimalasissa loppui, viimeinenkin murunen. He eivät kumpikaan käsittäneet, että kohtalo oli täyttynyt.

Vierailija kirjoitti:

Olipa kerran nuori nainen, joka kantoi aina mukanaan pussukkaa. Pussukassa hän säilytti saksia ja villasta huovutettua sydäntä. Hän oli saanut sen lahjaksi äidiltään. Äiti oli neuvonut säilyttämään lahjan kunnes kohtaisi miehen, joka olisi sydämen arvoinen. Sydän alkaisi hehkua lämpöä oikean miehen kohdalla. Vuodet kuluivat ja vaikka nainen tapasi miehiä, ei kukaan heistä saanut sydäntä hehkumaan. Sitten päivänä jona nainen vähiten odotti, alkoi sydän yllättäen hehkua. Hän oli vihdoin tavannut odottamansa miehen. Tästä ilahtuneena nainen leikkasi puolet huovutetusta sydämestä ja antoi sen miehelle. Mies lupasi vaalia sitä, kunnes he kohtaisivat jälleen. Valitettavasti aika ei ollut heidän puolellaan, sillä pian kohtaamisen jälkeen aurinko piiloutui ja pimeys laskeutui maan ylle. Pimeys oli niin läpitunkevaa, ettei mikään valo kyennyt läpäisemään sitä. Lämpötila laski ja ihmiset hakeutuivat kylmissään toistensa läheisyyteen. Siinä väkijoukon keskellä seisoessaan nainen tiesi kaivattunsa olevan jossain lähellä, muttei kyennyt pimeyden ja äänien läpi saamaan ääntänsä kuuluviin, kuin hetkeksi. Samoin hän kykeni kuulemaan hetkittäin miehen äänen, mutta se sekottui nopeasti muihin ääniin. Tuskastuneena nainen ymmärsi, että ainoa keino päästä miehen luo, olisi erottautua joukon ulkopuolelle. Nainen tiesi, että sydämen puolikas lämmittäisi häntä niin, että hän hetken pärjäisi yksin, mutta ei kauaa. Hän tarvisi miehen ja toisen puolikkaan sydämestä voidakseen pysytellä joukon ulkopuolella. Yksinäisyys pelotti naista, mutta kaipaus oli vielä suurempi. Niinpä hän rohkaisi itsensä ja hakeutui joukon ulkopuolelle. Siinä pimeässä kylmässä seisoessaan hän ei voinut, kuin toivoa ja odottaa, että mies ymmärtäisi myös irtautua joukosta, tuntisi lämmön huokuvan ja sen johdattamana löytäisi takaisin naisen luokse. (Miten tarina jatkuu?)

Oikeastaan heräsi vain kysymys, että miten tämä näkyy irl vai näkyykö mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa kerran nuori nainen, joka kantoi aina mukanaan pussukkaa. Pussukassa hän säilytti saksia ja villasta huovutettua sydäntä. Hän oli saanut sen lahjaksi äidiltään. Äiti oli neuvonut säilyttämään lahjan kunnes kohtaisi miehen, joka olisi sydämen arvoinen. Sydän alkaisi hehkua lämpöä oikean miehen kohdalla. Vuodet kuluivat ja vaikka nainen tapasi miehiä, ei kukaan heistä saanut sydäntä hehkumaan. Sitten päivänä jona nainen vähiten odotti, alkoi sydän yllättäen hehkua. Hän oli vihdoin tavannut odottamansa miehen. Tästä ilahtuneena nainen leikkasi puolet huovutetusta sydämestä ja antoi sen miehelle. Mies lupasi vaalia sitä, kunnes he kohtaisivat jälleen. Valitettavasti aika ei ollut heidän puolellaan, sillä pian kohtaamisen jälkeen aurinko piiloutui ja pimeys laskeutui maan ylle. Pimeys oli niin läpitunkevaa, ettei mikään valo kyennyt läpäisemään sitä. Lämpötila laski ja ihmiset hakeutuivat kylmissään toistensa läheisyyteen. Siinä väkijoukon keskellä seisoessaan nainen tiesi kaivattunsa olevan jossain lähellä, muttei kyennyt pimeyden ja äänien läpi saamaan ääntänsä kuuluviin, kuin hetkeksi. Samoin hän kykeni kuulemaan hetkittäin miehen äänen, mutta se sekottui nopeasti muihin ääniin. Tuskastuneena nainen ymmärsi, että ainoa keino päästä miehen luo, olisi erottautua joukon ulkopuolelle. Nainen tiesi, että sydämen puolikas lämmittäisi häntä niin, että hän hetken pärjäisi yksin, mutta ei kauaa. Hän tarvisi miehen ja toisen puolikkaan sydämestä voidakseen pysytellä joukon ulkopuolella. Yksinäisyys pelotti naista, mutta kaipaus oli vielä suurempi. Niinpä hän rohkaisi itsensä ja hakeutui joukon ulkopuolelle. Siinä pimeässä kylmässä seisoessaan hän ei voinut, kuin toivoa ja odottaa, että mies ymmärtäisi myös irtautua joukosta, tuntisi lämmön huokuvan ja sen johdattamana löytäisi takaisin naisen luokse. (Miten tarina jatkuu?)

Oikeastaan heräsi vain kysymys, että miten tämä näkyy irl vai näkyykö mitenkään.

Minä taas en edes jaksanut lukea, koska kappalejako puuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa kerran nuori nainen, joka kantoi aina mukanaan pussukkaa. Pussukassa hän säilytti saksia ja villasta huovutettua sydäntä. Hän oli saanut sen lahjaksi äidiltään. Äiti oli neuvonut säilyttämään lahjan kunnes kohtaisi miehen, joka olisi sydämen arvoinen. Sydän alkaisi hehkua lämpöä oikean miehen kohdalla. Vuodet kuluivat ja vaikka nainen tapasi miehiä, ei kukaan heistä saanut sydäntä hehkumaan. Sitten päivänä jona nainen vähiten odotti, alkoi sydän yllättäen hehkua. Hän oli vihdoin tavannut odottamansa miehen. Tästä ilahtuneena nainen leikkasi puolet huovutetusta sydämestä ja antoi sen miehelle. Mies lupasi vaalia sitä, kunnes he kohtaisivat jälleen. Valitettavasti aika ei ollut heidän puolellaan, sillä pian kohtaamisen jälkeen aurinko piiloutui ja pimeys laskeutui maan ylle. Pimeys oli niin läpitunkevaa, ettei mikään valo kyennyt läpäisemään sitä. Lämpötila laski ja ihmiset hakeutuivat kylmissään toistensa läheisyyteen. Siinä väkijoukon keskellä seisoessaan nainen tiesi kaivattunsa olevan jossain lähellä, muttei kyennyt pimeyden ja äänien läpi saamaan ääntänsä kuuluviin, kuin hetkeksi. Samoin hän kykeni kuulemaan hetkittäin miehen äänen, mutta se sekottui nopeasti muihin ääniin. Tuskastuneena nainen ymmärsi, että ainoa keino päästä miehen luo, olisi erottautua joukon ulkopuolelle. Nainen tiesi, että sydämen puolikas lämmittäisi häntä niin, että hän hetken pärjäisi yksin, mutta ei kauaa. Hän tarvisi miehen ja toisen puolikkaan sydämestä voidakseen pysytellä joukon ulkopuolella. Yksinäisyys pelotti naista, mutta kaipaus oli vielä suurempi. Niinpä hän rohkaisi itsensä ja hakeutui joukon ulkopuolelle. Siinä pimeässä kylmässä seisoessaan hän ei voinut, kuin toivoa ja odottaa, että mies ymmärtäisi myös irtautua joukosta, tuntisi lämmön huokuvan ja sen johdattamana löytäisi takaisin naisen luokse. (Miten tarina jatkuu?)

Koska mies oli matemaatikko, niin hän osasi laskea päässään matemaattisesti kaavan, jonka avulla osasi mennä naisen luo ja tarkasteli sydämen hehkumista fysiikan lakien näkökulmasta. Tietenkin ihan ensimmäiseksi kun mies pääsi naisen luo, mies selitti naiselle matemaattiset kaavat.

Nainen tajusi jo sitä ennen, että mies luultavasti laskee matemaattisia kaavoja. Hän tiesi, että mies pitäisi herättää ja kertoa mikä on rakkaus. Nainen ei osannut. Välille avautui kuilu joka muodostui ylitsepääsemättömäksi.

Molemmat jäätyivät ja kuolivat kylmyyteen.

Loppu.

Mutta siis miksi juuri naisen olisi pitänyt kertoa miehelle mitä on rakkaus?! Kyllä sen miehen olisi kuulunut pitkin elämän historiansa opetella tai esim. jostain lukea tai seurata vaikka hanhien käyttäytymisestä mitä on rakkaus. Naisen syyksi kaksi vainajaa. Ei kuullosta hyvältä.

Kaipuu on kova.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa kerran nuori nainen, joka kantoi aina mukanaan pussukkaa. Pussukassa hän säilytti saksia ja villasta huovutettua sydäntä. Hän oli saanut sen lahjaksi äidiltään. Äiti oli neuvonut säilyttämään lahjan kunnes kohtaisi miehen, joka olisi sydämen arvoinen. Sydän alkaisi hehkua lämpöä oikean miehen kohdalla. Vuodet kuluivat ja vaikka nainen tapasi miehiä, ei kukaan heistä saanut sydäntä hehkumaan. Sitten päivänä jona nainen vähiten odotti, alkoi sydän yllättäen hehkua. Hän oli vihdoin tavannut odottamansa miehen. Tästä ilahtuneena nainen leikkasi puolet huovutetusta sydämestä ja antoi sen miehelle. Mies lupasi vaalia sitä, kunnes he kohtaisivat jälleen. Valitettavasti aika ei ollut heidän puolellaan, sillä pian kohtaamisen jälkeen aurinko piiloutui ja pimeys laskeutui maan ylle. Pimeys oli niin läpitunkevaa, ettei mikään valo kyennyt läpäisemään sitä. Lämpötila laski ja ihmiset hakeutuivat kylmissään toistensa läheisyyteen. Siinä väkijoukon keskellä seisoessaan nainen tiesi kaivattunsa olevan jossain lähellä, muttei kyennyt pimeyden ja äänien läpi saamaan ääntänsä kuuluviin, kuin hetkeksi. Samoin hän kykeni kuulemaan hetkittäin miehen äänen, mutta se sekottui nopeasti muihin ääniin. Tuskastuneena nainen ymmärsi, että ainoa keino päästä miehen luo, olisi erottautua joukon ulkopuolelle. Nainen tiesi, että sydämen puolikas lämmittäisi häntä niin, että hän hetken pärjäisi yksin, mutta ei kauaa. Hän tarvisi miehen ja toisen puolikkaan sydämestä voidakseen pysytellä joukon ulkopuolella. Yksinäisyys pelotti naista, mutta kaipaus oli vielä suurempi. Niinpä hän rohkaisi itsensä ja hakeutui joukon ulkopuolelle. Siinä pimeässä kylmässä seisoessaan hän ei voinut, kuin toivoa ja odottaa, että mies ymmärtäisi myös irtautua joukosta, tuntisi lämmön huokuvan ja sen johdattamana löytäisi takaisin naisen luokse. (Miten tarina jatkuu?)

Nainen oli kohdannut elämänsä rakkauden ja aurinko lämmitti hänen sieluaan. Hän hyväksyi miehen täysin koska rakasti häntä ehdoitta. Mies laski matemaattisia kaavojaan. Hiekka tiimalasissa loppui, viimeinenkin murunen. He eivät kumpikaan käsittäneet, että kohtalo oli täyttynyt.

Miten tämä sitten jatkuu? Kohtalo oli täyttynyt? Mitä tapahtui?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa kerran nuori nainen, joka kantoi aina mukanaan pussukkaa. Pussukassa hän säilytti saksia ja villasta huovutettua sydäntä. Hän oli saanut sen lahjaksi äidiltään. Äiti oli neuvonut säilyttämään lahjan kunnes kohtaisi miehen, joka olisi sydämen arvoinen. Sydän alkaisi hehkua lämpöä oikean miehen kohdalla. Vuodet kuluivat ja vaikka nainen tapasi miehiä, ei kukaan heistä saanut sydäntä hehkumaan. Sitten päivänä jona nainen vähiten odotti, alkoi sydän yllättäen hehkua. Hän oli vihdoin tavannut odottamansa miehen. Tästä ilahtuneena nainen leikkasi puolet huovutetusta sydämestä ja antoi sen miehelle. Mies lupasi vaalia sitä, kunnes he kohtaisivat jälleen. Valitettavasti aika ei ollut heidän puolellaan, sillä pian kohtaamisen jälkeen aurinko piiloutui ja pimeys laskeutui maan ylle. Pimeys oli niin läpitunkevaa, ettei mikään valo kyennyt läpäisemään sitä. Lämpötila laski ja ihmiset hakeutuivat kylmissään toistensa läheisyyteen. Siinä väkijoukon keskellä seisoessaan nainen tiesi kaivattunsa olevan jossain lähellä, muttei kyennyt pimeyden ja äänien läpi saamaan ääntänsä kuuluviin, kuin hetkeksi. Samoin hän kykeni kuulemaan hetkittäin miehen äänen, mutta se sekottui nopeasti muihin ääniin. Tuskastuneena nainen ymmärsi, että ainoa keino päästä miehen luo, olisi erottautua joukon ulkopuolelle. Nainen tiesi, että sydämen puolikas lämmittäisi häntä niin, että hän hetken pärjäisi yksin, mutta ei kauaa. Hän tarvisi miehen ja toisen puolikkaan sydämestä voidakseen pysytellä joukon ulkopuolella. Yksinäisyys pelotti naista, mutta kaipaus oli vielä suurempi. Niinpä hän rohkaisi itsensä ja hakeutui joukon ulkopuolelle. Siinä pimeässä kylmässä seisoessaan hän ei voinut, kuin toivoa ja odottaa, että mies ymmärtäisi myös irtautua joukosta, tuntisi lämmön huokuvan ja sen johdattamana löytäisi takaisin naisen luokse. (Miten tarina jatkuu?)

Koska mies oli matemaatikko, niin hän osasi laskea päässään matemaattisesti kaavan, jonka avulla osasi mennä naisen luo ja tarkasteli sydämen hehkumista fysiikan lakien näkökulmasta. Tietenkin ihan ensimmäiseksi kun mies pääsi naisen luo, mies selitti naiselle matemaattiset kaavat.

Nainen tajusi jo sitä ennen, että mies luultavasti laskee matemaattisia kaavoja. Hän tiesi, että mies pitäisi herättää ja kertoa mikä on rakkaus. Nainen ei osannut. Välille avautui kuilu joka muodostui ylitsepääsemättömäksi.

Molemmat jäätyivät ja kuolivat kylmyyteen.

Loppu.

Mutta siis miksi juuri naisen olisi pitänyt kertoa miehelle mitä on rakkaus?! Kyllä sen miehen olisi kuulunut pitkin elämän historiansa opetella tai esim. jostain lukea tai seurata vaikka hanhien käyttäytymisestä mitä on rakkaus. Naisen syyksi kaksi vainajaa. Ei kuullosta hyvältä.

Totta. Ei kuulosta hyvältä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa kerran nuori nainen, joka kantoi aina mukanaan pussukkaa. Pussukassa hän säilytti saksia ja villasta huovutettua sydäntä. Hän oli saanut sen lahjaksi äidiltään. Äiti oli neuvonut säilyttämään lahjan kunnes kohtaisi miehen, joka olisi sydämen arvoinen. Sydän alkaisi hehkua lämpöä oikean miehen kohdalla. Vuodet kuluivat ja vaikka nainen tapasi miehiä, ei kukaan heistä saanut sydäntä hehkumaan. Sitten päivänä jona nainen vähiten odotti, alkoi sydän yllättäen hehkua. Hän oli vihdoin tavannut odottamansa miehen. Tästä ilahtuneena nainen leikkasi puolet huovutetusta sydämestä ja antoi sen miehelle. Mies lupasi vaalia sitä, kunnes he kohtaisivat jälleen. Valitettavasti aika ei ollut heidän puolellaan, sillä pian kohtaamisen jälkeen aurinko piiloutui ja pimeys laskeutui maan ylle. Pimeys oli niin läpitunkevaa, ettei mikään valo kyennyt läpäisemään sitä. Lämpötila laski ja ihmiset hakeutuivat kylmissään toistensa läheisyyteen. Siinä väkijoukon keskellä seisoessaan nainen tiesi kaivattunsa olevan jossain lähellä, muttei kyennyt pimeyden ja äänien läpi saamaan ääntänsä kuuluviin, kuin hetkeksi. Samoin hän kykeni kuulemaan hetkittäin miehen äänen, mutta se sekottui nopeasti muihin ääniin. Tuskastuneena nainen ymmärsi, että ainoa keino päästä miehen luo, olisi erottautua joukon ulkopuolelle. Nainen tiesi, että sydämen puolikas lämmittäisi häntä niin, että hän hetken pärjäisi yksin, mutta ei kauaa. Hän tarvisi miehen ja toisen puolikkaan sydämestä voidakseen pysytellä joukon ulkopuolella. Yksinäisyys pelotti naista, mutta kaipaus oli vielä suurempi. Niinpä hän rohkaisi itsensä ja hakeutui joukon ulkopuolelle. Siinä pimeässä kylmässä seisoessaan hän ei voinut, kuin toivoa ja odottaa, että mies ymmärtäisi myös irtautua joukosta, tuntisi lämmön huokuvan ja sen johdattamana löytäisi takaisin naisen luokse. (Miten tarina jatkuu?)

Oikeastaan heräsi vain kysymys, että miten tämä näkyy irl vai näkyykö mitenkään.

Minä taas en edes jaksanut lukea, koska kappalejako puuttuu.

Kannattaa lukea, mäkään en yleensä lue jos on pitkiä tai tollasia yhteen kirjoitettuja. Tää on oikeasti hieno tarina.

Oma äitini ei ole ikinä puhunut minulle rakkaudesta, pariutumisesta tai miehistä ylipäätään, ei antanut mitään neuvoja, varoituksia tai mitään.

Ei myöskään isoäidit. Isän sisko joskus jotain pientä.

Onko muilla äidit puhuneet tai puhuuko äidit yleensä tuollaisista? Tuli tuosta tarinasta vaan mieleen.

Isäni on kyllä jonkin verran puhunut ja neuvonutkin, mutta äiti ei koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa kerran nuori nainen, joka kantoi aina mukanaan pussukkaa. Pussukassa hän säilytti saksia ja villasta huovutettua sydäntä. Hän oli saanut sen lahjaksi äidiltään. Äiti oli neuvonut säilyttämään lahjan kunnes kohtaisi miehen, joka olisi sydämen arvoinen. Sydän alkaisi hehkua lämpöä oikean miehen kohdalla. Vuodet kuluivat ja vaikka nainen tapasi miehiä, ei kukaan heistä saanut sydäntä hehkumaan. Sitten päivänä jona nainen vähiten odotti, alkoi sydän yllättäen hehkua. Hän oli vihdoin tavannut odottamansa miehen. Tästä ilahtuneena nainen leikkasi puolet huovutetusta sydämestä ja antoi sen miehelle. Mies lupasi vaalia sitä, kunnes he kohtaisivat jälleen. Valitettavasti aika ei ollut heidän puolellaan, sillä pian kohtaamisen jälkeen aurinko piiloutui ja pimeys laskeutui maan ylle. Pimeys oli niin läpitunkevaa, ettei mikään valo kyennyt läpäisemään sitä. Lämpötila laski ja ihmiset hakeutuivat kylmissään toistensa läheisyyteen. Siinä väkijoukon keskellä seisoessaan nainen tiesi kaivattunsa olevan jossain lähellä, muttei kyennyt pimeyden ja äänien läpi saamaan ääntänsä kuuluviin, kuin hetkeksi. Samoin hän kykeni kuulemaan hetkittäin miehen äänen, mutta se sekottui nopeasti muihin ääniin. Tuskastuneena nainen ymmärsi, että ainoa keino päästä miehen luo, olisi erottautua joukon ulkopuolelle. Nainen tiesi, että sydämen puolikas lämmittäisi häntä niin, että hän hetken pärjäisi yksin, mutta ei kauaa. Hän tarvisi miehen ja toisen puolikkaan sydämestä voidakseen pysytellä joukon ulkopuolella. Yksinäisyys pelotti naista, mutta kaipaus oli vielä suurempi. Niinpä hän rohkaisi itsensä ja hakeutui joukon ulkopuolelle. Siinä pimeässä kylmässä seisoessaan hän ei voinut, kuin toivoa ja odottaa, että mies ymmärtäisi myös irtautua joukosta, tuntisi lämmön huokuvan ja sen johdattamana löytäisi takaisin naisen luokse. (Miten tarina jatkuu?)

Koska mies oli matemaatikko, niin hän osasi laskea päässään matemaattisesti kaavan, jonka avulla osasi mennä naisen luo ja tarkasteli sydämen hehkumista fysiikan lakien näkökulmasta. Tietenkin ihan ensimmäiseksi kun mies pääsi naisen luo, mies selitti naiselle matemaattiset kaavat.

Nainen tajusi jo sitä ennen, että mies luultavasti laskee matemaattisia kaavoja. Hän tiesi, että mies pitäisi herättää ja kertoa mikä on rakkaus. Nainen ei osannut. Välille avautui kuilu joka muodostui ylitsepääsemättömäksi.

Molemmat jäätyivät ja kuolivat kylmyyteen.

Loppu.

Mutta siis miksi juuri naisen olisi pitänyt kertoa miehelle mitä on rakkaus?! Kyllä sen miehen olisi kuulunut pitkin elämän historiansa opetella tai esim. jostain lukea tai seurata vaikka hanhien käyttäytymisestä mitä on rakkaus. Naisen syyksi kaksi vainajaa. Ei kuullosta hyvältä.

Totta. Ei kuulosta hyvältä.

Se tyhmä suomalaismies kun odottaa kaiken aina valmiina kultalusikalla suuhun ammennettuna vieäpä valmiiksi purtuna. Hanhien tarkkailuun suomalaismiehet siitä ensin mars ja sitten vasta harjoittelemaan naisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Eipä niitä tunteita voi aina tuosta noin vain pläjäyttää toiselle, ei vaikka mieli tekisi. Kun on niitä häiriötekijöitä ja osapuolia.

Intohimoinen rakkaus, ja suunnaton pelko.🎭

Kai sitä joskus tulee tilaisuus olla ilman häiriötekijöitä? Tee tilaisuus. Pyydä sivuun jutulle.

Jos kohteesi on varattu, tuskin hän sun tunnustuksista nyt mitään suuttuu kuitenkaan. Aikuiset ihmiset osaavat kyllä keskustella järkevästi tunneasioistakin. Eikä sitä tiedä, jos vaikka vastapuolella on silti tunnetta takaisinkin päin ja menee osapuolet vaihtoon (joo anteeks kun sohaisen tätä pesää, mutta tosiasia edelleenkin on se, että ihmiset saa ja voi erota).

Kerran sitä vaan eletään.

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini ei ole ikinä puhunut minulle rakkaudesta, pariutumisesta tai miehistä ylipäätään, ei antanut mitään neuvoja, varoituksia tai mitään.

Ei myöskään isoäidit. Isän sisko joskus jotain pientä.

Onko muilla äidit puhuneet tai puhuuko äidit yleensä tuollaisista? Tuli tuosta tarinasta vaan mieleen.

Isäni on kyllä jonkin verran puhunut ja neuvonutkin, mutta äiti ei koskaan.

Voit alkaa lukemaan oppaita rakkaudesta, toisten kokemuksia, tarinoita, jopa satuja. Erottaa mitä on ns hyvä rakkaus ja ns paha rakkaus. Miten kohdallaan itseä, mitä on rakkaus itseä kohtaan, miten kohdellaan toista ihmistä. Mitä on parisuhteen rakkaus, rakkaus lapsiin, lemmikkiin, lähimmäiseen. jne.

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini ei ole ikinä puhunut minulle rakkaudesta, pariutumisesta tai miehistä ylipäätään, ei antanut mitään neuvoja, varoituksia tai mitään.

Ei myöskään isoäidit. Isän sisko joskus jotain pientä.

Onko muilla äidit puhuneet tai puhuuko äidit yleensä tuollaisista? Tuli tuosta tarinasta vaan mieleen.

Isäni on kyllä jonkin verran puhunut ja neuvonutkin, mutta äiti ei koskaan.

Mun äidin elämän miehet oli kaikki väkivaltaisia alkoholisteja, jotka pelkästään asui sen nurkissa ilmaiseksi ja lainasivat rahaa maksamatta ikinä takaisin, joten luulenpa, etten hänen neuvojaan tässä asiassa ole oikein kaivannutkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa kerran nuori nainen, joka kantoi aina mukanaan pussukkaa. Pussukassa hän säilytti saksia ja villasta huovutettua sydäntä. Hän oli saanut sen lahjaksi äidiltään. Äiti oli neuvonut säilyttämään lahjan kunnes kohtaisi miehen, joka olisi sydämen arvoinen. Sydän alkaisi hehkua lämpöä oikean miehen kohdalla. Vuodet kuluivat ja vaikka nainen tapasi miehiä, ei kukaan heistä saanut sydäntä hehkumaan. Sitten päivänä jona nainen vähiten odotti, alkoi sydän yllättäen hehkua. Hän oli vihdoin tavannut odottamansa miehen. Tästä ilahtuneena nainen leikkasi puolet huovutetusta sydämestä ja antoi sen miehelle. Mies lupasi vaalia sitä, kunnes he kohtaisivat jälleen. Valitettavasti aika ei ollut heidän puolellaan, sillä pian kohtaamisen jälkeen aurinko piiloutui ja pimeys laskeutui maan ylle. Pimeys oli niin läpitunkevaa, ettei mikään valo kyennyt läpäisemään sitä. Lämpötila laski ja ihmiset hakeutuivat kylmissään toistensa läheisyyteen. Siinä väkijoukon keskellä seisoessaan nainen tiesi kaivattunsa olevan jossain lähellä, muttei kyennyt pimeyden ja äänien läpi saamaan ääntänsä kuuluviin, kuin hetkeksi. Samoin hän kykeni kuulemaan hetkittäin miehen äänen, mutta se sekottui nopeasti muihin ääniin. Tuskastuneena nainen ymmärsi, että ainoa keino päästä miehen luo, olisi erottautua joukon ulkopuolelle. Nainen tiesi, että sydämen puolikas lämmittäisi häntä niin, että hän hetken pärjäisi yksin, mutta ei kauaa. Hän tarvisi miehen ja toisen puolikkaan sydämestä voidakseen pysytellä joukon ulkopuolella. Yksinäisyys pelotti naista, mutta kaipaus oli vielä suurempi. Niinpä hän rohkaisi itsensä ja hakeutui joukon ulkopuolelle. Siinä pimeässä kylmässä seisoessaan hän ei voinut, kuin toivoa ja odottaa, että mies ymmärtäisi myös irtautua joukosta, tuntisi lämmön huokuvan ja sen johdattamana löytäisi takaisin naisen luokse. (Miten tarina jatkuu?)

Koska mies oli matemaatikko, niin hän osasi laskea päässään matemaattisesti kaavan, jonka avulla osasi mennä naisen luo ja tarkasteli sydämen hehkumista fysiikan lakien näkökulmasta. Tietenkin ihan ensimmäiseksi kun mies pääsi naisen luo, mies selitti naiselle matemaattiset kaavat.

Nainen tajusi jo sitä ennen, että mies luultavasti laskee matemaattisia kaavoja. Hän tiesi, että mies pitäisi herättää ja kertoa mikä on rakkaus. Nainen ei osannut. Välille avautui kuilu joka muodostui ylitsepääsemättömäksi.

Molemmat jäätyivät ja kuolivat kylmyyteen.

Loppu.

Mutta siis miksi juuri naisen olisi pitänyt kertoa miehelle mitä on rakkaus?! Kyllä sen miehen olisi kuulunut pitkin elämän historiansa opetella tai esim. jostain lukea tai seurata vaikka hanhien käyttäytymisestä mitä on rakkaus. Naisen syyksi kaksi vainajaa. Ei kuullosta hyvältä.

Miten niin naisen syytä? Naisen syytä oli se osuus, että hän ei osannut herättää miestä. Hän sentään edes yritti miettiä mitä voisi tehdä. Mies varmaan oli ihan tyytyväinen tilanteeseen ja kaavoihinsa. (sivusta)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä uskalsin kysyä, vaikka häpesin silmät päästäni.

Minä rakastin oikeasti, hän ei.

Yksinkertaista.

Sä kerroit tunteesi hänelle? Rohkeaa! Itse oon sellanen supernynny että valehtelin ettei oo tunteita vaikka hän kysyi. No ei voi mitään enää.

Mitä hittoa? Nyt en kai tajua jotain. Ymmärrän jos on nynny eikä siksi uskalla lähestyä tai kysyä. Mutta että jos toinen suoraan kysyy, niin pitää vielä valehdella? Mikä ihme idea sellaisessa on? Hulluutta mielestäni. Ethän sinä tuolla tavoin ikinä saa ketään jos molemminpuolisen kiinnostukseniin valheilla torjut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä niitä tunteita voi aina tuosta noin vain pläjäyttää toiselle, ei vaikka mieli tekisi. Kun on niitä häiriötekijöitä ja osapuolia.

Intohimoinen rakkaus, ja suunnaton pelko.🎭

Kai sitä joskus tulee tilaisuus olla ilman häiriötekijöitä? Tee tilaisuus. Pyydä sivuun jutulle.

Jos kohteesi on varattu, tuskin hän sun tunnustuksista nyt mitään suuttuu kuitenkaan. Aikuiset ihmiset osaavat kyllä keskustella järkevästi tunneasioistakin. Eikä sitä tiedä, jos vaikka vastapuolella on silti tunnetta takaisinkin päin ja menee osapuolet vaihtoon (joo anteeks kun sohaisen tätä pesää, mutta tosiasia edelleenkin on se, että ihmiset saa ja voi erota).

Kerran sitä vaan eletään.

On todella säälittävää jos itselleen hommaa jonkun varatun, miksi tollanen joka odottaa "parempaa" kuin se jonka kanssa nyt elää ei joskus lähtisi uudestaan?

Eikö kannattaisi etsiä sellainen joka on vapaa?