Lähetä terveisesi kaipaamallesi henkilölle XII

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä niitä tunteita voi aina tuosta noin vain pläjäyttää toiselle, ei vaikka mieli tekisi. Kun on niitä häiriötekijöitä ja osapuolia.

Intohimoinen rakkaus, ja suunnaton pelko.🎭

Kai sitä joskus tulee tilaisuus olla ilman häiriötekijöitä? Tee tilaisuus. Pyydä sivuun jutulle.

Jos kohteesi on varattu, tuskin hän sun tunnustuksista nyt mitään suuttuu kuitenkaan. Aikuiset ihmiset osaavat kyllä keskustella järkevästi tunneasioistakin. Eikä sitä tiedä, jos vaikka vastapuolella on silti tunnetta takaisinkin päin ja menee osapuolet vaihtoon (joo anteeks kun sohaisen tätä pesää, mutta tosiasia edelleenkin on se, että ihmiset saa ja voi erota).

Kerran sitä vaan eletään.

On todella säälittävää jos itselleen hommaa jonkun varatun, miksi tollanen joka odottaa "parempaa" kuin se jonka kanssa nyt elää ei joskus lähtisi uudestaan?

Eikö kannattaisi etsiä sellainen joka on vapaa?

Voi että sentään. Säälisi varmaan kiinnostaa kiviäkin. Se on sellainen juttu että rakastuminen ei kysele siviilisäätyä eikä se sillä lailla silloin mene, että etsitään ”joku muu” tilalle ja eletään onnellisina elämän loppuun saakka sen kanssa jos nyt jonkun nettitiukkapipon moraaliin ei satu omat tunteet.

Olen itse myös ihastunut. Toiseen, varattuun. Mutta en tee sille asialle mitään. En eroa nykyisestä vaan hoidan tätä liittoa.

Ei tämä ole mitään tiukkapipoisuutta, vaan toisten kunnioittamista.

Jos oma parisuhde olisi ontuva, pitäisi erota.

Tämän vuoksi en myöskään ymmärrä miksi pitäisi sotkea toisten ihmisten elämä ja vielä ajatella että olisi itse jotenkin oikeutettu elämään sen toisen nykyinen sijasta tuon kanssa johon on "sattunut" ihastumaan.

Ällöttävää miten vähän ihmisiä kiinnostaa moraali. Kohta ihastuu taas uuteen ja dumppaa tuon puolison.

Minusta kyse ei ole edes (pelkästään) moraalista ja lapsettomilla moraali ei edes liity asiaan, lapsettomien erot on sillä tavalla pienempi juttu ja yhdentekevää, kun heidän ero ei tee kenestäkään juuretonta.

Mutta ihan itsensä vuoksi olisi typerää vaihdella kumppania, sillä silloin ei tule mitään todellista elämänkumppanuutta, erilaisten vaiheiden myötä yhteen hitsautumista, yhteisiä muistoja, kokemuksia, harjoittelua ja kasvamista ym.

Ei tule ketään, joka todella tuntee sinut ja on elänyt rinnalla kulkien sen kaiken, mikä teki sinusta sinut.

1 kor.13

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa kerran nuori nainen, joka kantoi aina mukanaan pussukkaa. Pussukassa hän säilytti saksia ja villasta huovutettua sydäntä. Hän oli saanut sen lahjaksi äidiltään. Äiti oli neuvonut säilyttämään lahjan kunnes kohtaisi miehen, joka olisi sydämen arvoinen. Sydän alkaisi hehkua lämpöä oikean miehen kohdalla. Vuodet kuluivat ja vaikka nainen tapasi miehiä, ei kukaan heistä saanut sydäntä hehkumaan. Sitten päivänä jona nainen vähiten odotti, alkoi sydän yllättäen hehkua. Hän oli vihdoin tavannut odottamansa miehen. Tästä ilahtuneena nainen leikkasi puolet huovutetusta sydämestä ja antoi sen miehelle. Mies lupasi vaalia sitä, kunnes he kohtaisivat jälleen. Valitettavasti aika ei ollut heidän puolellaan, sillä pian kohtaamisen jälkeen aurinko piiloutui ja pimeys laskeutui maan ylle. Pimeys oli niin läpitunkevaa, ettei mikään valo kyennyt läpäisemään sitä. Lämpötila laski ja ihmiset hakeutuivat kylmissään toistensa läheisyyteen. Siinä väkijoukon keskellä seisoessaan nainen tiesi kaivattunsa olevan jossain lähellä, muttei kyennyt pimeyden ja äänien läpi saamaan ääntänsä kuuluviin, kuin hetkeksi. Samoin hän kykeni kuulemaan hetkittäin miehen äänen, mutta se sekottui nopeasti muihin ääniin. Tuskastuneena nainen ymmärsi, että ainoa keino päästä miehen luo, olisi erottautua joukon ulkopuolelle. Nainen tiesi, että sydämen puolikas lämmittäisi häntä niin, että hän hetken pärjäisi yksin, mutta ei kauaa. Hän tarvisi miehen ja toisen puolikkaan sydämestä voidakseen pysytellä joukon ulkopuolella. Yksinäisyys pelotti naista, mutta kaipaus oli vielä suurempi. Niinpä hän rohkaisi itsensä ja hakeutui joukon ulkopuolelle. Siinä pimeässä kylmässä seisoessaan hän ei voinut, kuin toivoa ja odottaa, että mies ymmärtäisi myös irtautua joukosta, tuntisi lämmön huokuvan ja sen johdattamana löytäisi takaisin naisen luokse. (Miten tarina jatkuu?)

Miestä sydämen puolikkaan kanssa ei alkanut näkymään ja nainen alkoi huutaa kovempaa. Lopulta mies tuli joukon ulkopuolelle ja huusi naiselle siitä, että miksi tämä oli huutanut hänelle. Nainen yritti sanoa, että siksi koska hän ei kuullut häntä. Lopulta mies otti vihaisena farkkujen takataskusta naisen sydämen puolikkaan, joka ei enää hehkunut ja oli muutenkin nuhjuuntunut miehen taskussa. Sen jälkeen mies lähti kiroillen ja naista sadatellen takaisin väkijoukkoon. Nainen kahden sydämen puolikkaan kanssa alkoi itkeä ja lopulta hän oli niin täynnä vihaa, että otti sakset pussukasta ja leikkasi molemmat sydämet niin pieneksi silpuksi kuin pystyi. Ja silpun hän jätti maahan ja lähti vielä kauemmaksi kaikista muista. Nainen päätti, että ei enää koskaan anna kenenkään viedä sydäntään kunnes eräänä päivänä hän näki toisen miehen. Mies vaikutti surulliselta ja hän kertoi jo antaneensa oman sydämen puolikkaan toiselle naiselle. Nainen ilman yhtään sydäntä ja mies vain puolikkaalla sydämellä. Siitä ei tullut mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen puhdasta halua sinua kohtaan mies juuri nyt. Oltaisiinpa lähekkäin.

Minulla samat tuntemukset sinua kohtaan nainen, odotan parempia aikoja jolloin saat sinut omaksein-toivottavasti pian.

Oletko varattu?

Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista. Ylevää niin ylevää. Eikö?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen puhdasta halua sinua kohtaan mies juuri nyt. Oltaisiinpa lähekkäin.

Minulla samat tuntemukset sinua kohtaan nainen, odotan parempia aikoja jolloin saat sinut omaksein-toivottavasti pian.

Oletko varattu?

Muutaman kuntarajain takaa

Vierailija kirjoitti:

Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista. Ylevää niin ylevää. Eikö?

Ylevyys voittaa aina petturuuden. Myös sosiaalisessa mielessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa kerran nuori nainen, joka kantoi aina mukanaan pussukkaa. Pussukassa hän säilytti saksia ja villasta huovutettua sydäntä. Hän oli saanut sen lahjaksi äidiltään. Äiti oli neuvonut säilyttämään lahjan kunnes kohtaisi miehen, joka olisi sydämen arvoinen. Sydän alkaisi hehkua lämpöä oikean miehen kohdalla. Vuodet kuluivat ja vaikka nainen tapasi miehiä, ei kukaan heistä saanut sydäntä hehkumaan. Sitten päivänä jona nainen vähiten odotti, alkoi sydän yllättäen hehkua. Hän oli vihdoin tavannut odottamansa miehen. Tästä ilahtuneena nainen leikkasi puolet huovutetusta sydämestä ja antoi sen miehelle. Mies lupasi vaalia sitä, kunnes he kohtaisivat jälleen. Valitettavasti aika ei ollut heidän puolellaan, sillä pian kohtaamisen jälkeen aurinko piiloutui ja pimeys laskeutui maan ylle. Pimeys oli niin läpitunkevaa, ettei mikään valo kyennyt läpäisemään sitä. Lämpötila laski ja ihmiset hakeutuivat kylmissään toistensa läheisyyteen. Siinä väkijoukon keskellä seisoessaan nainen tiesi kaivattunsa olevan jossain lähellä, muttei kyennyt pimeyden ja äänien läpi saamaan ääntänsä kuuluviin, kuin hetkeksi. Samoin hän kykeni kuulemaan hetkittäin miehen äänen, mutta se sekottui nopeasti muihin ääniin. Tuskastuneena nainen ymmärsi, että ainoa keino päästä miehen luo, olisi erottautua joukon ulkopuolelle. Nainen tiesi, että sydämen puolikas lämmittäisi häntä niin, että hän hetken pärjäisi yksin, mutta ei kauaa. Hän tarvisi miehen ja toisen puolikkaan sydämestä voidakseen pysytellä joukon ulkopuolella. Yksinäisyys pelotti naista, mutta kaipaus oli vielä suurempi. Niinpä hän rohkaisi itsensä ja hakeutui joukon ulkopuolelle. Siinä pimeässä kylmässä seisoessaan hän ei voinut, kuin toivoa ja odottaa, että mies ymmärtäisi myös irtautua joukosta, tuntisi lämmön huokuvan ja sen johdattamana löytäisi takaisin naisen luokse. (Miten tarina jatkuu?)

Miestä sydämen puolikkaan kanssa ei alkanut näkymään ja nainen alkoi huutaa kovempaa. Lopulta mies tuli joukon ulkopuolelle ja huusi naiselle siitä, että miksi tämä oli huutanut hänelle. Nainen yritti sanoa, että siksi koska hän ei kuullut häntä. Lopulta mies otti vihaisena farkkujen takataskusta naisen sydämen puolikkaan, joka ei enää hehkunut ja oli muutenkin nuhjuuntunut miehen taskussa. Sen jälkeen mies lähti kiroillen ja naista sadatellen takaisin väkijoukkoon. Nainen kahden sydämen puolikkaan kanssa alkoi itkeä ja lopulta hän oli niin täynnä vihaa, että otti sakset pussukasta ja leikkasi molemmat sydämet niin pieneksi silpuksi kuin pystyi. Ja silpun hän jätti maahan ja lähti vielä kauemmaksi kaikista muista. Nainen päätti, että ei enää koskaan anna kenenkään viedä sydäntään kunnes eräänä päivänä hän näki toisen miehen. Mies vaikutti surulliselta ja hän kertoi jo antaneensa oman sydämen puolikkaan toiselle naiselle. Nainen ilman yhtään sydäntä ja mies vain puolikkaalla sydämellä. Siitä ei tullut mitään.

Tää oli paras. Elämänmakuinen. Ja varmasti kumpikin kasvatti siivet itselleen ja nautti ihan itsekseen. Ja muiden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista. Ylevää niin ylevää. Eikö?

Ylevyys voittaa aina petturuuden. Myös sosiaalisessa mielessä.

Ja yleisö kohahtaa aina, kun joku keksii pyörän uudelleen. Siivet selässä tai ilman. (ei kumpikaan teistä ja yhtä sekavasti)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En laita viestiä sinulle, koska väsyin yksipuoliseen yrityksen pitää juttua elossa. Jos rakastaisit, etsisit minut etkä enää päästäisi irti.

Jos ei etsi yhtään ainoaa kertaa, saati tule juttusille, ei hänellä ole mitään. Välinpitämätön. Jos on oikeasti rakastunut, ei ole varaa aikailla.

Näin on. Rakastunut pyrkii kontaktiin, edes jonkinlaiseen, vaikka miten pelottaisi. Jos ei pyri, ei silloin myöskään mitään vetovoimaa tunne.

Muistuttaa omaa tilannettani, joka on täysin jumissa. Pelkäänkin, että kun aikaa kuluu ja mitään ei tapahdu, niin samalla kasvaneen etäisyyden myötä tilaisuudet eivät ole enää luontevia. Tai siis, että miten sen asian saisi menemään oikeaan suuntaan ja tarpeeksi pitkälle enää tässä vaiheessa, jos vaikka molemminpuolista kiinnostusta olisikin. Enkä tietysti tiedä, onko, mutta tätä menoa en saa koskaan tietääkään - ja tuskinpa sitä on, koska mitään ei ole tapahtunut.

Tilannettani varmaan kutsutaan friend zoneksi.

Toisaalta torjutuksi tulemisen pelko voi estää ottamasta niin paljon kontaktia kuin haluaisi. Vaikka vetovoimaa tuntisikin. Aina ei osaa toimia niin kuin pitäisi. 

Siinä tapauksessa kannattaa miettiä, kumpaa pelkää ENEMMÄN: torjutuksi tulemista vai sitä ettei koskaan mitään tapahdukaan. Itse olen edelleenkin sitä mieltä, että oikeasti rakastunut lähestyy kyllä.

Et tunne minua etkä tiedä tilanteestani mitään, ihmisiä on erilaisia ja samoin elämäntilanteita. Asiat eivät ole aina yksinkertaisia. 

Enkä oikeastaan sinusta puhunutkaan, vaan yleisellä tasolla.

Sun pääkopan sisällöstä tuskin the neuvoja jakeleva paikan ”juontaja” pätkääkään kiinnostunut. Yritä käsittää, sun hölynpöly psykologisoimiset ja satuilut on rasite palstalle, vaikka kai luulet muuta.

En luule. Yritä käsittää, että evvk.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista. Ylevää niin ylevää. Eikö?

Ylevyys voittaa aina petturuuden. Myös sosiaalisessa mielessä.

Todellakin. Ylevyys on kaunista. Ja kukaan ei ilkeile jos on aidosti hyvä olla.

Onko sulla aidosti hyvä olla?

Vierailija kirjoitti:

Enää ei nähdä. Oon silti vielä siellä, missä aina ennen nähtiin. En vaan enää niin usein ja vähän eri asemassa. Kai säkin siellä vielä käyt (ainakin kerran sut näin viime kuussa) mut valitset ne toiset päivät käynneillesi. Ehkä joskus vielä törmätään. 

Tää voisi olla minulle. En ole enää pitkään aikaan nähnyt kaivattuani, vaikka en ole yrittänyt vältelläkään. Ehkä olen viimein vähän alkanut unohtaakin. En tiedä onko hän lähtenyt pois vai valitsenko tosiaan väärät päivät nykyään. Toivottavasti jotain vielä tapahtuu joskus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista. Ylevää niin ylevää. Eikö?

Ylevyys voittaa aina petturuuden. Myös sosiaalisessa mielessä.

Todellakin. Ylevyys on kaunista. Ja kukaan ei ilkeile jos on aidosti hyvä olla.

Ylevät ihmiset on yleensä ainakin luotettavia. Tuntee arvonsa, niin ei tarvitse perseillä ja poukkoilla miten sattuu.

Huonon itsetunnon omaavat nähdään helpommin symppiksinä, mutta tekevät enemmän pahaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enää ei nähdä. Oon silti vielä siellä, missä aina ennen nähtiin. En vaan enää niin usein ja vähän eri asemassa. Kai säkin siellä vielä käyt (ainakin kerran sut näin viime kuussa) mut valitset ne toiset päivät käynneillesi. Ehkä joskus vielä törmätään. 

Tää voisi olla minulle. En ole enää pitkään aikaan nähnyt kaivattuani, vaikka en ole yrittänyt vältelläkään. Ehkä olen viimein vähän alkanut unohtaakin. En tiedä onko hän lähtenyt pois vai valitsenko tosiaan väärät päivät nykyään. Toivottavasti jotain vielä tapahtuu joskus.

Etunimesi eka kirjain?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista. Ylevää niin ylevää. Eikö?

Ylevyys voittaa aina petturuuden. Myös sosiaalisessa mielessä.

Todellakin. Ylevyys on kaunista. Ja kukaan ei ilkeile jos on aidosti hyvä olla.

Ylevät ihmiset on yleensä ainakin luotettavia. Tuntee arvonsa, niin ei tarvitse perseillä ja poukkoilla miten sattuu.

Huonon itsetunnon omaavat nähdään helpommin symppiksinä, mutta tekevät enemmän pahaa.

Naamapalmu.

Vierailija kirjoitti:

Onko sulla aidosti hyvä olla?

Miehelle vai naiselle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista. Ylevää niin ylevää. Eikö?

Ylevyys voittaa aina petturuuden. Myös sosiaalisessa mielessä.

Todellakin. Ylevyys on kaunista. Ja kukaan ei ilkeile jos on aidosti hyvä olla.

Ylevät ihmiset on yleensä ainakin luotettavia. Tuntee arvonsa, niin ei tarvitse perseillä ja poukkoilla miten sattuu.

Huonon itsetunnon omaavat nähdään helpommin symppiksinä, mutta tekevät enemmän pahaa.

Huono itsetunto ei välttämättä todellakaan tarkoita sitä, että tekisi pahaa. Se ei mene niin, että kaikki tekisivät samoin, vaikka toiset huonon itsetunnon omaavat kyllä yrittävät nostaa itseään alistamalla muita ja tekemällä pahoja asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enää ei nähdä. Oon silti vielä siellä, missä aina ennen nähtiin. En vaan enää niin usein ja vähän eri asemassa. Kai säkin siellä vielä käyt (ainakin kerran sut näin viime kuussa) mut valitset ne toiset päivät käynneillesi. Ehkä joskus vielä törmätään. 

Tää voisi olla minulle. En ole enää pitkään aikaan nähnyt kaivattuani, vaikka en ole yrittänyt vältelläkään. Ehkä olen viimein vähän alkanut unohtaakin. En tiedä onko hän lähtenyt pois vai valitsenko tosiaan väärät päivät nykyään. Toivottavasti jotain vielä tapahtuu joskus.

Etunimesi eka kirjain?

M

Vierailija kirjoitti:

Onko sulla aidosti hyvä olla?

Aidosti kyllä. Sinulla?