Ydinperheessä lapset etusijalla ja uusperheessä etusijalla aikuisten välinen rakkaussuhde?

Vierailija kirjoitti:

Tuo matkailuesimerkki on mielenkiintoinen. Itse elän ydinperheessä, eikä meillä ole oikein mahdollisuutta lykätä lapsia minnekään hoitoon ulkomaanmatkan ajaksi.

Mutta väitän, että vaikka olisi mahdollisuus muuhun, ottaisimme lapset mukaan ulkomaille. Me vanhemmat olemme nähneet paljon maailmaa ja eri kulttuureja, lapsille samat asiat ovat uusia ja ihmeellisiä. Suhdettamme voimme hoitaa myös kotona lasten mentyä nukkumaan, sen sijaan uusia muistoja lapsille voi tarjota vain ottamalla heidät mukaan.

No harva lapsi muistaa oikeasti ulkomaanmatkoistaan mitään myöhemmin. Siksi juuri sinäkin ja sinun miehesi olette matkustelleet aikuisina, koska ne ovat teille uusia asioita ( vaikka lapsena olisi käytykin). Lapselle voi sanoa, että sinä voit matkustaa sitten aikuisena, niin kuin minäkin olen tehnyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo matkailuesimerkki on mielenkiintoinen. Itse elän ydinperheessä, eikä meillä ole oikein mahdollisuutta lykätä lapsia minnekään hoitoon ulkomaanmatkan ajaksi.

Mutta väitän, että vaikka olisi mahdollisuus muuhun, ottaisimme lapset mukaan ulkomaille. Me vanhemmat olemme nähneet paljon maailmaa ja eri kulttuureja, lapsille samat asiat ovat uusia ja ihmeellisiä. Suhdettamme voimme hoitaa myös kotona lasten mentyä nukkumaan, sen sijaan uusia muistoja lapsille voi tarjota vain ottamalla heidät mukaan.

No harva lapsi muistaa oikeasti ulkomaanmatkoistaan mitään myöhemmin. Siksi juuri sinäkin ja sinun miehesi olette matkustelleet aikuisina, koska ne ovat teille uusia asioita ( vaikka lapsena olisi käytykin). Lapselle voi sanoa, että sinä voit matkustaa sitten aikuisena, niin kuin minäkin olen tehnyt.

Tuolla logiikallahan lapsen voisi pitää vaikka kellarissa lapsuutensa ajan. Kun ei se kumminkaan myöhemmin muista mitään.

Ehkä meille on sitten sattunut poikkeuksellisen fiksut lapset, kun muistelevat matkoja vuosia jälkikäteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uusperheen hajoavat myös, useammin kuin ydinperheet. Mistä se johtuu? Siinähän mennään parisuhde edellä ja kumppani on valittu kokemuksen perusteella oikein.

Uusperheitä kuormittavat ihan eri volyymin ongelmat kuin ydinperhettä. Hankalat, ei-biologiset lapset, tilan ja rahan riittämättömyys, toimimaton pakkoyhteistyö kaikenmaailman exien, niiden nyxien ja nyxänexien ja sukulaisten kanssa, ulkopuolisuuden tunne omassa perheessä ja kodissa jne. Uusperhe vaatii ihan eri tason kypsyyttä kuin ydinperhe, varsinkin jos molemmilla lapsia. Ja silti se ei aina riitä. Uusperhe on lähtökohtaisesti vaativampi.

Tämä! Siksi ihmettelen miksi avioeroja ja uusperheellisyyttä aina hehkutetaan kuin ne olisivat tavoiteltavia asioita ja elämä muuttuisi automaattisesti paremmaksi. Julkkikset antavat haastatteluja kuinka ero oli maailman paras juttu ja elämä kolmatta kertaa naimisissa ihan mahtavaa ja "lapset ovat onnellisia kun vanhemmat ovat" (Siis mitä helv**ttiä? Jos mamman tai papan tekee onnelliseksi vaikka juhliminen ja hauskanpito niin lapset tulevat onnellisiksi, kun ne on joka viikonlopuksi tuupattu hoitoon? Tuollaisilla korneilla lauseilla voi perustella mitä hyvänsä itsekeskeisyyttä). Facen mammaryhmissä jos joku kyselee tavanomaisiin parisuhdeongelmiinsa (ei väkivaltaa, päihteitä tai muuta vakavaa) neuvoja niin heti on 50 vauva- tai pikkulapsiaikana eronnutta uusperhemammaa kilpaa huutamassa, että ehdottomasti kannattaa erota ja miten elämästä tulee ihanaa ja täydellistä, kun vaan uskaltaa erota.

Onhan se hehkuttaminen aika läpinäkyvää ja säälittävää. Tulee mieleen esim. Mira Luoti jossain MeNaisissa hehkuttamassa uusperhettään, kunnes vuoden päästä uusiomies kakaroineen lentää kuin leppäkeihäs koska olikin yhtäkkiä alkoholisti. Mahtoi lapsilla olla hauskaa siinä karusellissa.

Ero sinänsä ei ole minusta useinkaan huono ratkaisu, mutta miksi ihmeessä pitää muuttaa saman katon alle uuden puolison kanssa? Omille lapsille uusi isä- tai äitipuoli on aina ulkopuolinen, saati jotkut vieraat kakarat. Ne eivät rikastuta lasten elämää millään tavalla. Hirveää itselleen valehtelua kuvitella noin.

On teillä aika yksioikoisia mielipiteitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä luulen, että ydinperheessä se vanhempien parisuhde on jo olemassa ja usein (toivottavasti) kunnossa, kun taas uusperheessä sitä joudutaan sovittamaan. Lisäksi ydinperheessä lapsi syntyy valmiiseen perheeseen, kun taas uusperheessä se perhe rakennetaan jo olemassa olevien lasten kanssa. Uusperheessä myös suhde on tuore, uusi, mutta ne lapset on jo olleet perheessä.

Tämä on kyllä surullista! Itse olen uusperheen vanhin lapsi ja kun pikkusiskoni syntyi, olin silloin 8-vuotias, jouduin ottamaan äidin roolin, koska äidilläni ei ollut aikaa olla äiti. Oli kyllä aikaa tehdä lisää lapsia. Kyllä, olen katkera!

Meillä on ydinperhe ja perheemme on todella tiivis. Lapsi on perheessä yhtä tärkeä, ellei tärkeämpikin, kuin me aikuiset.

Kaverini lapsi huostaanotettiin, kun hän jätti lapsensa heitteille uuden miehen takia. Parisuhde päättyi eroon, mutta lasta ei saanut enää kotiin.

Tässä ei ole mitään logiikkaa.

Olet jäänyt lapsen tasolle.

Mulle ja miehelle syntyy lapsi ja miehellä lapsia entisestä liitosta. Nämä lapset ovat meidän lapsen sisaruksia. Ihan samalla tavalla ne sisaruksia on kun isä on sama, yhtä lailla mieheni lapsia kaikki.

Minulle mieheni perhe ja meidän syntyvä lapsi on minun ensimmäinen perheeni.. ja yhdessä ollaan miehen ja miehen lasten ja uuden vauvan kanssa minun ja miehen perhe. Meidän perhe. Mikä siinä on niin vaikea käsittää?

Olet mustasukkainen pienemmästä sisaruksestasi ja edelleen katkera?

Eli ajattelet olevasi noille miehen lapsille enemmän perheenjäsen kuin heidän oma äitinsä?

Aika naiivi kuvitelma ja lapset mahtavat olla vielä aika pieniä.

Toki jos heidän äitinsä on kuollut ja olette olleet miehen kanssa yhdessä siitä kun he olivat aivan pieniä, olet heille varmaan perheenjäsen. Siltikin aina kuitenkin äitipuoli. Ja sisar/velipuoli.

Vierailija kirjoitti:

No, tuskin. 60 pros ydinperheistä hajoaa.

Uusioperhe syntyy vain ydinperheen hajottua, joten se siitä sen mallin ylivoimaisuudesta.

Noin puolet solmituista avioliitoista hajoaa, totta. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että noin 50 % väestöstä olisi eronneita. On niitä, jotka eroavat ensimmäisestä, toisesta, jopa kolmannesta avioliitosta. Ja vastaavasti paljon niitä jotka eivät eroa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te keiden mielestä parisuhde on lapsia tärkeämpi, miten se tulee ilmi teidän perheessänne?

Siten, että vietämme parisuhdeaikaa emmekä ota lapsia kaikkialle mukaan. Lapset menevät välillä hoitoon, kun vanhemmat lähtevät kahdestaan ulos syömään, ulkomaanmatkalle tai ihan vain vietetään aikaa kotona rakastellen. Emme koe syyllisyyttä, vaikka lasta harmittaisi, että ei pääse mukaan kaikkialle. Näin toimimalla ei ole sitten ihan kuollut parisuhde ja koti tunnu mitenkään erityisen tyhjältä, kun lapset lähtevät.

Ja miten tämä poikkeaa parisuhteesta, jossa lapset ovat etusijalla?

Parisuhde, jossa lapset ovat etusijalla toimii niin, että kaikki asia tehdään koko ajan perheenä. Ajatellaan, että lapsetkin tahtovat lomalle, lapsetkin haluavat kaikkea kivaa, ja sitten heitä sen takia raahataan mukaan. Kahdenkeskistä aikaa on vain silloin, kun sitä ”vahingossa” tulee, kun joku haluaa lapset hoitoon.

Minulle lapset ovat parisuhdetta tärkeämmät eli ovat etusijalla. Silti en lainkaan toimi kuvailemallasi tavalla eikä kukaan ystävänikään toimi, vaikka tästä asiasta on puhuttu.

Viet jotenkin todella ääripäähän tuon "lapset etusijalla" -ajattelun. Samalla tavalla voisin viedä "parisuhde on tärkein" -mallin ääripäähän, jossa koko ajan ollaan puolison kanssa jne. En tee niin, koska tiedän, ettei se käytännössä mene niin.

Minulle lapset ovat ensijaisia siksi, että olen heistä vastuussa toisin kuin miehestäni. Parisuhdeaikaa perustelen myös lasten hyvinvoinnilla, en pelkästään.parisuhteen hyvinvoinnilla. Siinäkin on siis yhtenä taka-ajatuksena lasten etu. Siksi meillä tehdään toisinaan parisuhdejuttuja ilman lapsia. Nyt kun lapset on koululaisia, saatetaan ihan kieltää lasten tuleminen mukaan siksi, koska "iskällä ja äidillä on treffit".

Silti lapset ovat etusijalla ja parisuhde on ollut välillä vähän retuperällä, koska lapset ovat vaatineet enemmän voimia. En myöskään muuttaisi uuden miehen kanssa yhteen, jos katsoisin, ettei se ole lasten etu. Aikuiset joustavat, ajattelevat ensin lapsia ja huolehtivat sitten omista tarpeistaan. Joskus on jouduttu tilanteeseen, että olisimme kipeästi tarvinneet miehen kanssa yhteistä aikaa, mutta lapsille oli tarjolla hoitajaksi vaon henkilö, jota he jonkun verran pelkäävät. En vain pystynyt jättämään lapsia ja yhteinen aika siirtyi taas lähes vuodella eteenpäin.

Noin minäkin toimin, ja katson, että priorisoin parisuhteen.

Ehkä kyse on jostain muusta? Esim. Minä ajattelen, että lapset ovat minulla vain lainassa, kun he lähtevät, niin mies jää. Ajatteletko sinä toisin päin? Että mies voi vaihtua, mutta lapset ovat ikuisia.

Hyvin sanottu. Näin juuri. Lapset ovat vain lainassa, he tulevat siihen parisuhteeseen joka pysyy kaiken perustana. He eivät tule määrittelemään koko elämää uusiksi vaan osaksi sitä parisuhdetta, kunnes aikanaan lähtevät pesästä.

Osaksi parisuhdetta? Minusta vanhemman ja lapsen välinen suhde EI ole parisuhde.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uusperheen hajoavat myös, useammin kuin ydinperheet. Mistä se johtuu? Siinähän mennään parisuhde edellä ja kumppani on valittu kokemuksen perusteella oikein.

Uusperheitä kuormittavat ihan eri volyymin ongelmat kuin ydinperhettä. Hankalat, ei-biologiset lapset, tilan ja rahan riittämättömyys, toimimaton pakkoyhteistyö kaikenmaailman exien, niiden nyxien ja nyxänexien ja sukulaisten kanssa, ulkopuolisuuden tunne omassa perheessä ja kodissa jne. Uusperhe vaatii ihan eri tason kypsyyttä kuin ydinperhe, varsinkin jos molemmilla lapsia. Ja silti se ei aina riitä. Uusperhe on lähtökohtaisesti vaativampi.

Tämä! Siksi ihmettelen miksi avioeroja ja uusperheellisyyttä aina hehkutetaan kuin ne olisivat tavoiteltavia asioita ja elämä muuttuisi automaattisesti paremmaksi. Julkkikset antavat haastatteluja kuinka ero oli maailman paras juttu ja elämä kolmatta kertaa naimisissa ihan mahtavaa ja "lapset ovat onnellisia kun vanhemmat ovat" (Siis mitä helv**ttiä? Jos mamman tai papan tekee onnelliseksi vaikka juhliminen ja hauskanpito niin lapset tulevat onnellisiksi, kun ne on joka viikonlopuksi tuupattu hoitoon? Tuollaisilla korneilla lauseilla voi perustella mitä hyvänsä itsekeskeisyyttä). Facen mammaryhmissä jos joku kyselee tavanomaisiin parisuhdeongelmiinsa (ei väkivaltaa, päihteitä tai muuta vakavaa) neuvoja niin heti on 50 vauva- tai pikkulapsiaikana eronnutta uusperhemammaa kilpaa huutamassa, että ehdottomasti kannattaa erota ja miten elämästä tulee ihanaa ja täydellistä, kun vaan uskaltaa erota.

Vaikka olen eronnut, niin tämä on itseäkin aina jotenkin ihmetyttänyt. Itse asiassa minusta tuntui joskus, että media loi sen ilmapiirin, mikä vei naiseni sivusuhteeseen. Hän voimaantui ja antoi mennä kun soittolistatkin niin epäsuorasti kehotti.

Eron jälkeen tajusin markkinoiden mekanismin. Ero synnyttää tuhottomasti lisää kulutusta, kun asuntoja ja lainoja tarvitaan lisää.  Lisäksi lapset tarvitsee käytännössä paljon perustarpeita molempiin asuntoihin ja kasvaessaan ne pitää vielä jatkuvasti uusia. Valtiolta tukien muodossa pumpataan käsittämätön määrä tulosiirtoja vuokramarkkinoille. Puhumattakaan Kaija Koon levymyynnin raketoinnista...

Markkinavoimien yksinkertaisesti kannattaa luukuttaa eron autuutta. Samoin kuin kaupungistumisenkin takana on vain oikeasti poliittisen tahdon suojissa toimiva kapitalismi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uusperheen hajoavat myös, useammin kuin ydinperheet. Mistä se johtuu? Siinähän mennään parisuhde edellä ja kumppani on valittu kokemuksen perusteella oikein.

Uusperheitä kuormittavat ihan eri volyymin ongelmat kuin ydinperhettä. Hankalat, ei-biologiset lapset, tilan ja rahan riittämättömyys, toimimaton pakkoyhteistyö kaikenmaailman exien, niiden nyxien ja nyxänexien ja sukulaisten kanssa, ulkopuolisuuden tunne omassa perheessä ja kodissa jne. Uusperhe vaatii ihan eri tason kypsyyttä kuin ydinperhe, varsinkin jos molemmilla lapsia. Ja silti se ei aina riitä. Uusperhe on lähtökohtaisesti vaativampi.

Tämä! Siksi ihmettelen miksi avioeroja ja uusperheellisyyttä aina hehkutetaan kuin ne olisivat tavoiteltavia asioita ja elämä muuttuisi automaattisesti paremmaksi. Julkkikset antavat haastatteluja kuinka ero oli maailman paras juttu ja elämä kolmatta kertaa naimisissa ihan mahtavaa ja "lapset ovat onnellisia kun vanhemmat ovat" (Siis mitä helv**ttiä? Jos mamman tai papan tekee onnelliseksi vaikka juhliminen ja hauskanpito niin lapset tulevat onnellisiksi, kun ne on joka viikonlopuksi tuupattu hoitoon? Tuollaisilla korneilla lauseilla voi perustella mitä hyvänsä itsekeskeisyyttä). Facen mammaryhmissä jos joku kyselee tavanomaisiin parisuhdeongelmiinsa (ei väkivaltaa, päihteitä tai muuta vakavaa) neuvoja niin heti on 50 vauva- tai pikkulapsiaikana eronnutta uusperhemammaa kilpaa huutamassa, että ehdottomasti kannattaa erota ja miten elämästä tulee ihanaa ja täydellistä, kun vaan uskaltaa erota.

Vaikka olen eronnut, niin tämä on itseäkin aina jotenkin ihmetyttänyt. Itse asiassa minusta tuntui joskus, että media loi sen ilmapiirin, mikä vei naiseni sivusuhteeseen. Hän voimaantui ja antoi mennä kun soittolistatkin niin epäsuorasti kehotti.

Eron jälkeen tajusin markkinoiden mekanismin. Ero synnyttää tuhottomasti lisää kulutusta, kun asuntoja ja lainoja tarvitaan lisää.  Lisäksi lapset tarvitsee käytännössä paljon perustarpeita molempiin asuntoihin ja kasvaessaan ne pitää vielä jatkuvasti uusia. Valtiolta tukien muodossa pumpataan käsittämätön määrä tulosiirtoja vuokramarkkinoille. Puhumattakaan Kaija Koon levymyynnin raketoinnista...

Markkinavoimien yksinkertaisesti kannattaa luukuttaa eron autuutta. Samoin kuin kaupungistumisenkin takana on vain oikeasti poliittisen tahdon suojissa toimiva kapitalismi.

Jos mietitään täydellistä kuluttajaa, niin hänhän ajattelee koko ajan liskoaivoillaan, sinkoilee joka impulssin perässä. Ja kun hänelle on tarjottu kaikki vipstaakkelit eikä hän vieläkään löydä rauhaa, niin eikun vaan pesä jakoon ja uutta onnea etsimään.

Nuo vastenmieliset omaa onnea korostavat soittolistarenkutukset saavat minut miettimään, loisiko klassinen musiikki realistisemman kuvan ihmiselämästä iloineen ja suruineen. Että kolmen vartin sinfonia suvantokohtineen ja finaaleineen olisi lopulta palkitsevampi kokemus kuin kymmenen kolmen minuutin renkutusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te keiden mielestä parisuhde on lapsia tärkeämpi, miten se tulee ilmi teidän perheessänne?

Siten, että vietämme parisuhdeaikaa emmekä ota lapsia kaikkialle mukaan. Lapset menevät välillä hoitoon, kun vanhemmat lähtevät kahdestaan ulos syömään, ulkomaanmatkalle tai ihan vain vietetään aikaa kotona rakastellen. Emme koe syyllisyyttä, vaikka lasta harmittaisi, että ei pääse mukaan kaikkialle. Näin toimimalla ei ole sitten ihan kuollut parisuhde ja koti tunnu mitenkään erityisen tyhjältä, kun lapset lähtevät.

Ja miten tämä poikkeaa parisuhteesta, jossa lapset ovat etusijalla?

Parisuhde, jossa lapset ovat etusijalla toimii niin, että kaikki asia tehdään koko ajan perheenä. Ajatellaan, että lapsetkin tahtovat lomalle, lapsetkin haluavat kaikkea kivaa, ja sitten heitä sen takia raahataan mukaan. Kahdenkeskistä aikaa on vain silloin, kun sitä ”vahingossa” tulee, kun joku haluaa lapset hoitoon.

Minulle lapset ovat parisuhdetta tärkeämmät eli ovat etusijalla. Silti en lainkaan toimi kuvailemallasi tavalla eikä kukaan ystävänikään toimi, vaikka tästä asiasta on puhuttu.

Viet jotenkin todella ääripäähän tuon "lapset etusijalla" -ajattelun. Samalla tavalla voisin viedä "parisuhde on tärkein" -mallin ääripäähän, jossa koko ajan ollaan puolison kanssa jne. En tee niin, koska tiedän, ettei se käytännössä mene niin.

Minulle lapset ovat ensijaisia siksi, että olen heistä vastuussa toisin kuin miehestäni. Parisuhdeaikaa perustelen myös lasten hyvinvoinnilla, en pelkästään.parisuhteen hyvinvoinnilla. Siinäkin on siis yhtenä taka-ajatuksena lasten etu. Siksi meillä tehdään toisinaan parisuhdejuttuja ilman lapsia. Nyt kun lapset on koululaisia, saatetaan ihan kieltää lasten tuleminen mukaan siksi, koska "iskällä ja äidillä on treffit".

Silti lapset ovat etusijalla ja parisuhde on ollut välillä vähän retuperällä, koska lapset ovat vaatineet enemmän voimia. En myöskään muuttaisi uuden miehen kanssa yhteen, jos katsoisin, ettei se ole lasten etu. Aikuiset joustavat, ajattelevat ensin lapsia ja huolehtivat sitten omista tarpeistaan. Joskus on jouduttu tilanteeseen, että olisimme kipeästi tarvinneet miehen kanssa yhteistä aikaa, mutta lapsille oli tarjolla hoitajaksi vaon henkilö, jota he jonkun verran pelkäävät. En vain pystynyt jättämään lapsia ja yhteinen aika siirtyi taas lähes vuodella eteenpäin.

Noin minäkin toimin, ja katson, että priorisoin parisuhteen.

Ehkä kyse on jostain muusta? Esim. Minä ajattelen, että lapset ovat minulla vain lainassa, kun he lähtevät, niin mies jää. Ajatteletko sinä toisin päin? Että mies voi vaihtua, mutta lapset ovat ikuisia.

Hyvin sanottu. Näin juuri. Lapset ovat vain lainassa, he tulevat siihen parisuhteeseen joka pysyy kaiken perustana. He eivät tule määrittelemään koko elämää uusiksi vaan osaksi sitä parisuhdetta, kunnes aikanaan lähtevät pesästä.

Osaksi parisuhdetta? Minusta vanhemman ja lapsen välinen suhde EI ole parisuhde.

No lisäksi siihen jo olemassa olevaan yksikköön (parisuhde, perhe). Miksiköhän vaivauduin edes vastaamaan näin tyhmään kommenttiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ydinperheessä panostettaisiin vanhempien rakkaussuhteen ylläpitämiseen kuten uusioperheissä, niin ydinperheet eivät hajoaisi niin usein. Se, että uusioperheissä panostetaan vanhempien rakkaussuhteeseen, on oppia siitä kun ydinperhe hajosi eikä samaa virhettä haluta tehdä uudestaan. Kun aikuisten rakkaussuhde voi hyvin, niin silloin yleensä lapsetkin voi hyvin, oli sitten kyseessä uusio- tai ydinperhe.

Miksi sitten uusioperheissä eroprosentti on selvästi suurempi kuin ydinperheissä? Kerran eronneilla on suurempi eroriski uusissa liitoissaan kuin ensimmäistä kertaa naimisissa olevilla. Todellisuus ei siis taida sopia teoriaasi.

Mikä on toisen kierrosten avioliittojen eroprosentti tällä hetkellä? Faktoja kehiin.

No jos tällä hetkellä 50prosenttia avioliitoista päättyy eroon, mutta suhteissa jossa avioliitto on molempien ensimmäinen, eroprosentti on vain 39, niin eipä vaadi kummoista matikkataitoa tuota laskemaan.

Tarkemmat tilastot voit lukea itse Tilastokeskuksen sivuilta

https://www.talouselama.fi/uutiset/luulitko-etta-joka-toinen-avioliitto…

http://www.tilastokeskus.fi/til/ssaaty/2015/ssaaty_2015_2016-04-21_tie_…

https://supli.fi/uusperhe-termi-ja-sen-kaytto/

http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-61-1849-9/urn_isbn_978…

Faktaa keskustelun tueksi, toki esim. vuodelta 2015/2016: 

39% ensimmäisistä liitoista päättyy eroon.

68/100 yhden vuoden aikana Suomessa tapahtuvista eroista on eroja ensimmäisistä liitoista, eli 32/100 toisista/useammista. Näistä eroista 11/100 on eroja, joissa liitto molemmille vähintään toinen. 21/100 niitä, joista toiselle ensimmäinen.

9% lapsiperheistä on uusperheitä.

Uusperheissä eroprosentti on 5-10pros suurempi kuin ensimmäisissä liitoissa, eli 44-49%.

Toki tilantointia vaikeuttaa se, että moni perhe elää avoliitossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ydinperheessä panostettaisiin vanhempien rakkaussuhteen ylläpitämiseen kuten uusioperheissä, niin ydinperheet eivät hajoaisi niin usein. Se, että uusioperheissä panostetaan vanhempien rakkaussuhteeseen, on oppia siitä kun ydinperhe hajosi eikä samaa virhettä haluta tehdä uudestaan. Kun aikuisten rakkaussuhde voi hyvin, niin silloin yleensä lapsetkin voi hyvin, oli sitten kyseessä uusio- tai ydinperhe.

Miksi sitten uusioperheissä eroprosentti on selvästi suurempi kuin ydinperheissä? Kerran eronneilla on suurempi eroriski uusissa liitoissaan kuin ensimmäistä kertaa naimisissa olevilla. Todellisuus ei siis taida sopia teoriaasi.

Mikä on toisen kierrosten avioliittojen eroprosentti tällä hetkellä? Faktoja kehiin.

No jos tällä hetkellä 50prosenttia avioliitoista päättyy eroon, mutta suhteissa jossa avioliitto on molempien ensimmäinen, eroprosentti on vain 39, niin eipä vaadi kummoista matikkataitoa tuota laskemaan.

Tarkemmat tilastot voit lukea itse Tilastokeskuksen sivuilta

Noissa luvuissa ovat mukana myös ensimmäiset liitot ja toiset/useammat liitot, joissa ei lapsia, eli se pitää tulkinnoissa huomioida.

Mitä ihmettä tarkoitetaan sillä että lapset ovat lainassa? Missä ihmeen lainassa. Itse olen lapseni synnyttänyt, hän on biologisesti puolet minua, ja tulee aina olemaan minun lapseni huolimatta siitä mitä tulevaisuudessa tapahtuisikaan. Samaa ei voi sanoa kumppanista. En voi mitenkään tietää että mies tulee aina olemaan mieheni. Voi olla että on, tai voi olla että hän vaikka rakastuu toiseen. Silloin hän ei ole enää kumppanini.

Lapsikin voi vetää vaikka välit poikki, mutta se ei silti poista sitä tosiasiaa että hän on lapseni ja minä hänen äitinsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ydinperheessä panostettaisiin vanhempien rakkaussuhteen ylläpitämiseen kuten uusioperheissä, niin ydinperheet eivät hajoaisi niin usein. Se, että uusioperheissä panostetaan vanhempien rakkaussuhteeseen, on oppia siitä kun ydinperhe hajosi eikä samaa virhettä haluta tehdä uudestaan. Kun aikuisten rakkaussuhde voi hyvin, niin silloin yleensä lapsetkin voi hyvin, oli sitten kyseessä uusio- tai ydinperhe.

Miksi sitten uusioperheissä eroprosentti on selvästi suurempi kuin ydinperheissä? Kerran eronneilla on suurempi eroriski uusissa liitoissaan kuin ensimmäistä kertaa naimisissa olevilla. Todellisuus ei siis taida sopia teoriaasi.

Mikä on toisen kierrosten avioliittojen eroprosentti tällä hetkellä? Faktoja kehiin.

No jos tällä hetkellä 50prosenttia avioliitoista päättyy eroon, mutta suhteissa jossa avioliitto on molempien ensimmäinen, eroprosentti on vain 39, niin eipä vaadi kummoista matikkataitoa tuota laskemaan.

Tarkemmat tilastot voit lukea itse Tilastokeskuksen sivuilta

”Kaikista avioeroista yli kaksi kolmasosaa oli viime vuonna liittoja, joissa kumpikin puolisoista oli ensimmäistä kertaa naimisissa.

Ensimmäinen avioliitto päättyy Tilastokeskuksen mukaan eroon 39 prosentin todennäköisyydellä. Viime vuonna eroon päätyneiden ensimmäisten avioliittojen keskipituus oli edellisvuoden tapaan kymmenen vuotta.

Ensimmäisen kerran avioliiton solmineiden naisten keski-ikä oli 31,4 ja miesten 33,7 vuotta. Keski-iän nousu jatkui sekä naisilla että miehillä viime vuonna muutamalla kuukaudella.

Kun ensimmäinen avioliitto päättyi eroon, oli naisten keski-ikä 40,5 vuotta ja miesten 42,8 vuotta. Kummankaan sukupuolen keski-iällä ei ole ollut selvää nousevaa tai alenevaa suuntaa viime vuosina.

Avioeroon päättyi viime vuonna yhteensä 13 541 avioliittoa. Näistä yli kaksi kolmasosaa oli liittoja, joissa kumpikin puolisoista oli ensimmäistä kertaa naimisissa.

Eroon päättyneitä avioliittoja, joissa liitto oli kummallekin osapuolelle vähintään toinen, oli viime vuonna vain yhdeksän prosenttia kaikista avioeroista. Edellisenä vuonna osuus oli jonkin verran suurempi, mutta toisaalta kaikkien avioerojen määrä on vaihdellut viimeiset neljä vuotta.

Avioliittoja solmittiin viime vuonna 24 464, mikä oli 244 vähemmän kuin edellisenä vuonna. Kolme neljäsosaa avioliitoista oli puolisoiden ensimmäisiä, ja tämä osuus on pysynyt saman koko 2000-luvun alun.

Sen sijaan uudelleen naimisiin menneitä oli edellisvuotta enemmän. Toisia avioliittoja oli jo 21 prosenttia kaikista avioliitoista ja kolmansia lähes neljä prosenttia.” Lähde: verkkouutisten artikkeli vuodelta 2017

Minulle lapsi on tärkein. Samoin miehelle lapsemme on tärkein. Se ei silti estä meitä rakastamasta toisiamme ja olemasta onnellisia parisuhteessa. En osaa olla kateellinen omalle lapselleni siitä että puolisolleni lapsemme on tärkein. Ja miksi pitäisikään olla.

http://www.vaestoliitto.fi/tieto_ja_tutkimus/vaestontutkimuslaitos/tila…

40% eroista tapahtuu lapsettomille, 60% lapsiperheille. Eli kun 39 pros liitoista päättyy eroon, on näistä eroavista (39 prosentista kaikista liitoista) 4/10 lapsettomia ja 6/10 lapsiperheitä.

Minua matemaattisempi voisi nyt laskea, että mikä on lapsiperheiden eroprosentti, jos ensiliitoneroprosentti on 39% kaikista solmituista, mutta lapsiperheet eroavat suhteessa 6/10 ja lapsettomat 4/10.

Vierailija kirjoitti:

https://www.talouselama.fi/uutiset/luulitko-etta-joka-toinen-avioliitto…

http://www.tilastokeskus.fi/til/ssaaty/2015/ssaaty_2015_2016-04-21_tie_…

https://supli.fi/uusperhe-termi-ja-sen-kaytto/

http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-61-1849-9/urn_isbn_978…

Faktaa keskustelun tueksi, toki esim. vuodelta 2015/2016: 

39% ensimmäisistä liitoista päättyy eroon.

68/100 yhden vuoden aikana Suomessa tapahtuvista eroista on eroja ensimmäisistä liitoista, eli 32/100 toisista/useammista. Näistä eroista 11/100 on eroja, joissa liitto molemmille vähintään toinen. 21/100 niitä, joista toiselle ensimmäinen.

9% lapsiperheistä on uusperheitä.

Uusperheissä eroprosentti on 5-10pros suurempi kuin ensimmäisissä liitoissa, eli 44-49%.

Toki tilantointia vaikeuttaa se, että moni perhe elää avoliitossa.

Näitä lukuja tarkastellessa pitää huomioida, että uusista liitoista eroon päätyy 39%, mutta näistä eroon päätyvistä ensiliitoista 40% on lapsettomia ja 60% lapsiperheitä, eli lapsiperheiden eroaminen ensimmäisesti liitosta on yleisempää kuin lapsettomien, jolloin tuo ensiliitosta eroamisprosentti on lapsiperheiden kohdalla isompi (minua fiksumpi laskekoot). Uusperheeksi tilastoidaan vaan perhe, johon kuuluu alle 18v, joka ei ole yhteinen lapsi. Näin ollen kaikki uusperheet ovat lapsiperheitä (koska muuten heitä ei tilastoida lapsiperheiksi). Uusperheiden eroprosentti on 44-49%, mutta sitä ei voi suoraan verrata tuohon ensiliiton eroprosenttiin, koska siinä prosenttia sotkevat lapsettomat parit, joita on eroavista 4/10.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ydinperheessä panostettaisiin vanhempien rakkaussuhteen ylläpitämiseen kuten uusioperheissä, niin ydinperheet eivät hajoaisi niin usein. Se, että uusioperheissä panostetaan vanhempien rakkaussuhteeseen, on oppia siitä kun ydinperhe hajosi eikä samaa virhettä haluta tehdä uudestaan. Kun aikuisten rakkaussuhde voi hyvin, niin silloin yleensä lapsetkin voi hyvin, oli sitten kyseessä uusio- tai ydinperhe.

Miksi sitten uusioperheissä eroprosentti on selvästi suurempi kuin ydinperheissä? Kerran eronneilla on suurempi eroriski uusissa liitoissaan kuin ensimmäistä kertaa naimisissa olevilla. Todellisuus ei siis taida sopia teoriaasi.

Mikä on toisen kierrosten avioliittojen eroprosentti tällä hetkellä? Faktoja kehiin.

No jos tällä hetkellä 50prosenttia avioliitoista päättyy eroon, mutta suhteissa jossa avioliitto on molempien ensimmäinen, eroprosentti on vain 39, niin eipä vaadi kummoista matikkataitoa tuota laskemaan.

Tarkemmat tilastot voit lukea itse Tilastokeskuksen sivuilta

Muutuva tekijä: Lapset. Ekan liiton eroista 40pros lapsettomille, 60 lapsiperheille.

Keskustelussa on nyt kaksi asiaa niputettu. Jos ydinperhe hajoaa kaikesta yrityksestä huolimatta, niin miksi pitää perustaa heti kohta uusperhe? Lapsia on kohdannut valtava myllerrys, eikö yksi riitä? Onko se elämä myllerrettävä uudestaan, kun lapsen pitää hyväksyä uusi vanhempi ja mahdolliset sisarukset? Tätä en voi käsittää, koska lapset oireilee vanhemman itsekkyyden vuoksi. Kysykää lapsiltanne mitä he haluavat!