Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ydinperheessä lapset etusijalla ja uusperheessä etusijalla aikuisten välinen rakkaussuhde?
09.01.2019 |
Toisen ketjun kommenteista tämä pongattu. Melko hyvin sanottu.
Minulla on ydinperhe ja teini-ikäiset lapset. Ei ole avioliittomme aina suurta onnea ollut, mutta en ikinä kyllä eron sattuessa uusperhettä perustaisi. Ei voisi olla ikinä lasten etu.
Avioliittomme on sellaista tasapaksua, välillä on ihanaa ja välillä aika pliisua. Kotimme on kuitenkin turvallinen ja lämmin kaikille perheenjäsenille vaikkei meidän vanhempien välillä olekaan jatkuvaa rakkauden ilotulitusta. Kyllä uusperheissä varmaan vanhemmat toisiaan rakastaa, mutta varmaan on suhde koetuksella uusperhekuvion vuoksi. Ja lapsilla kaiketi aina vähän irrallinen olo.
Kommentit (243)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te keiden mielestä parisuhde on lapsia tärkeämpi, miten se tulee ilmi teidän perheessänne?
Jos on varaa tehdä tänä vuonna vain yksi ”hieno” loma, niin se hienous on puolison kanssa. Jos joka vuosi on rahaa vain yhteen ulkomaanmatkaan, niin joka toinen vuosi se on kaksin.
Sama. Jos on varaa tehdä yks loma vuodessa, miehen kanssa. Jis kaksi toinen omien lasten kanssa. 3 miehen ja omien lasten kanssa. Miehen kaoottisen lapsilauman kanssa en näissä oloissa lähde mihinkään. Jos mulla on mahdollisuus irrottautua arjesta, tarvitsen lepoa. En stressiä ja vitutusta. Kaaos matkalla on paljon kuormittavampi kuin kaaos kotona. Onneksi voin valita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä näitä uusioperhevihaajia.. ydinperhe on keksitty 1700-luvulla ja se on porvarillinen patriarkaalinen ilmiö.. pääasia että lasten kasvuympäristössä on hyvä ja turvallinen olla. Uusperhe ei ole mikään ongelma jos et tee siitä ongelmaa. Lapselle vanhemman uusi kumppani ei ole ongelma ellet itse tee siitä ongelmaa. Ydinperheessäkin lapset välillä ovat mustiksia toisesta vanhemmasta, meillä kuopus ollut todella mustis isoäidistä. Sillä ole mitään väliä eroaako ja löytääkö uuden kumppanin kenen kans syntyy uusia lapsia. Sehän on sit uusi ydinperhe kun syntyy uusia lapsia.. ei mitään logiikkaa näissä uusperheitä teilaavissa kommenteissa. Tällä logiikalla yksinhuoltajuus olisi haitallista, tai yksinhuoltaja tai leski ei saisi mennä ihmissuhteeseen..
Luulen että nämä uusperheiden vihaajat ovat katkeria eronneita naisia sekä huonossa avioliitossa olevia aviomiehensä vihaajia, jotka pelkäävät että joku kaunis päivä se aviomies tajuaa miten huonon kumppanin kanssa on.
Vierailija kirjoitti:
Minä luulen, että ydinperheessä se vanhempien parisuhde on jo olemassa ja usein (toivottavasti) kunnossa, kun taas uusperheessä sitä joudutaan sovittamaan. Lisäksi ydinperheessä lapsi syntyy valmiiseen perheeseen, kun taas uusperheessä se perhe rakennetaan jo olemassa olevien lasten kanssa. Uusperheessä myös suhde on tuore, uusi, mutta ne lapset on jo olleet perheessä.
Tämä on kyllä surullista! Itse olen uusperheen vanhin lapsi ja kun pikkusiskoni syntyi, olin silloin 8-vuotias, jouduin ottamaan äidin roolin, koska äidilläni ei ollut aikaa olla äiti. Oli kyllä aikaa tehdä lisää lapsia. Kyllä, olen katkera!
Meillä on ydinperhe ja perheemme on todella tiivis. Lapsi on perheessä yhtä tärkeä, ellei tärkeämpikin, kuin me aikuiset.
Kaverini lapsi huostaanotettiin, kun hän jätti lapsensa heitteille uuden miehen takia. Parisuhde päättyi eroon, mutta lasta ei saanut enää kotiin.
Tässä ei ole mitään logiikkaa.
Olet jäänyt lapsen tasolle.
Mulle ja miehelle syntyy lapsi ja miehellä lapsia entisestä liitosta. Nämä lapset ovat meidän lapsen sisaruksia. Ihan samalla tavalla ne sisaruksia on kun isä on sama, yhtä lailla mieheni lapsia kaikki.
Minulle mieheni perhe ja meidän syntyvä lapsi on minun ensimmäinen perheeni.. ja yhdessä ollaan miehen ja miehen lasten ja uuden vauvan kanssa minun ja miehen perhe. Meidän perhe. Mikä siinä on niin vaikea käsittää?
Olet mustasukkainen pienemmästä sisaruksestasi ja edelleen katkera?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te keiden mielestä parisuhde on lapsia tärkeämpi, miten se tulee ilmi teidän perheessänne?
Siten, että vietämme parisuhdeaikaa emmekä ota lapsia kaikkialle mukaan. Lapset menevät välillä hoitoon, kun vanhemmat lähtevät kahdestaan ulos syömään, ulkomaanmatkalle tai ihan vain vietetään aikaa kotona rakastellen. Emme koe syyllisyyttä, vaikka lasta harmittaisi, että ei pääse mukaan kaikkialle. Näin toimimalla ei ole sitten ihan kuollut parisuhde ja koti tunnu mitenkään erityisen tyhjältä, kun lapset lähtevät.
Ja miten tämä poikkeaa parisuhteesta, jossa lapset ovat etusijalla?
Parisuhde, jossa lapset ovat etusijalla toimii niin, että kaikki asia tehdään koko ajan perheenä. Ajatellaan, että lapsetkin tahtovat lomalle, lapsetkin haluavat kaikkea kivaa, ja sitten heitä sen takia raahataan mukaan. Kahdenkeskistä aikaa on vain silloin, kun sitä ”vahingossa” tulee, kun joku haluaa lapset hoitoon.
Minulle lapset ovat parisuhdetta tärkeämmät eli ovat etusijalla. Silti en lainkaan toimi kuvailemallasi tavalla eikä kukaan ystävänikään toimi, vaikka tästä asiasta on puhuttu.
Viet jotenkin todella ääripäähän tuon "lapset etusijalla" -ajattelun. Samalla tavalla voisin viedä "parisuhde on tärkein" -mallin ääripäähän, jossa koko ajan ollaan puolison kanssa jne. En tee niin, koska tiedän, ettei se käytännössä mene niin.
Minulle lapset ovat ensijaisia siksi, että olen heistä vastuussa toisin kuin miehestäni. Parisuhdeaikaa perustelen myös lasten hyvinvoinnilla, en pelkästään.parisuhteen hyvinvoinnilla. Siinäkin on siis yhtenä taka-ajatuksena lasten etu. Siksi meillä tehdään toisinaan parisuhdejuttuja ilman lapsia. Nyt kun lapset on koululaisia, saatetaan ihan kieltää lasten tuleminen mukaan siksi, koska "iskällä ja äidillä on treffit".
Silti lapset ovat etusijalla ja parisuhde on ollut välillä vähän retuperällä, koska lapset ovat vaatineet enemmän voimia. En myöskään muuttaisi uuden miehen kanssa yhteen, jos katsoisin, ettei se ole lasten etu. Aikuiset joustavat, ajattelevat ensin lapsia ja huolehtivat sitten omista tarpeistaan. Joskus on jouduttu tilanteeseen, että olisimme kipeästi tarvinneet miehen kanssa yhteistä aikaa, mutta lapsille oli tarjolla hoitajaksi vaon henkilö, jota he jonkun verran pelkäävät. En vain pystynyt jättämään lapsia ja yhteinen aika siirtyi taas lähes vuodella eteenpäin.
Noin minäkin toimin, ja katson, että priorisoin parisuhteen.
Ehkä kyse on jostain muusta? Esim. Minä ajattelen, että lapset ovat minulla vain lainassa, kun he lähtevät, niin mies jää. Ajatteletko sinä toisin päin? Että mies voi vaihtua, mutta lapset ovat ikuisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te keiden mielestä parisuhde on lapsia tärkeämpi, miten se tulee ilmi teidän perheessänne?
Siten, että vietämme parisuhdeaikaa emmekä ota lapsia kaikkialle mukaan. Lapset menevät välillä hoitoon, kun vanhemmat lähtevät kahdestaan ulos syömään, ulkomaanmatkalle tai ihan vain vietetään aikaa kotona rakastellen. Emme koe syyllisyyttä, vaikka lasta harmittaisi, että ei pääse mukaan kaikkialle. Näin toimimalla ei ole sitten ihan kuollut parisuhde ja koti tunnu mitenkään erityisen tyhjältä, kun lapset lähtevät.
Ja miten tämä poikkeaa parisuhteesta, jossa lapset ovat etusijalla?
Parisuhde, jossa lapset ovat etusijalla toimii niin, että kaikki asia tehdään koko ajan perheenä. Ajatellaan, että lapsetkin tahtovat lomalle, lapsetkin haluavat kaikkea kivaa, ja sitten heitä sen takia raahataan mukaan. Kahdenkeskistä aikaa on vain silloin, kun sitä ”vahingossa” tulee, kun joku haluaa lapset hoitoon.
Ei muuten pidä paikkaansa. Ei lapsen etusijalle pistäminen tarkoita sitä, että koko konkkaronkka nyhvää yhdessä koko ajan, vaan sitä, että aikuiset tekevät sellaisia ratkaisuja, jotka tukevat lasten hyvinvointia ja pistävät tarvittaessa omat itsekkäät tarpeensa kakkossijalle.
Esim. isä- tai äitipuolia ei suurin osa lapsista edes haluaisi mukaan lomamatkoille, koska totta kai lapsi haluaa ensisijaisesti viettää aikaa sen oman vanhemman kanssa! Miksi ihmeessä isä- tai äitipuolen pitäisi tulla mukaan kolmanneksi pyöräksi? Fiksu isä- tai äitipuoli antaa puolisonsa viettää aikaa keskenään lastensa kanssa, eikä tuppaudu siihen väliin joka hetki.
🇺🇦🇮🇱
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te keiden mielestä parisuhde on lapsia tärkeämpi, miten se tulee ilmi teidän perheessänne?
Jos on varaa tehdä tänä vuonna vain yksi ”hieno” loma, niin se hienous on puolison kanssa. Jos joka vuosi on rahaa vain yhteen ulkomaanmatkaan, niin joka toinen vuosi se on kaksin.
Aika harvalla meistä taitaa olla varaa tai haluakaan hankkia lapselle maksullista hoitajaa ulkomaanmatkan ajaksi. Joten ehkä tuo teidän priorisointinne kertoo enemmän muista perhesuhteista kuin parisuhteesta. Toki hienoa, että teillä on perheenjäseniä, joille lapsen/lapset voi viedä ulkomaanmatkan ajaksi.
Vierailija kirjoitti:
Luulen että nämä uusperheiden vihaajat ovat katkeria eronneita naisia sekä huonossa avioliitossa olevia aviomiehensä vihaajia, jotka pelkäävät että joku kaunis päivä se aviomies tajuaa miten huonon kumppanin kanssa on.
En nyt ole tässä huomannut mitään erityistä vihaamista, vaan enemmänkin ehkä kritiikkiä vanhempien ajattelemattomuutta kohtaan. Ei ajatella lapsia, vaan minäminäminä ja minun rakkaussuhde ja lapset v*ttuun.
Monella on omakohtaista kokemusta omasta lapsuudesta. Yhtäkkiä omaan kotiin muuttaakin joku vieras aikuinen ja pari kakaraa, joiden kanssa on pakko jakaa oma huone. Oi uusioperheen ihanuutta...
Juttelin juuri erään nuoren kanssa, joka muisteli, miten eron jälkeen äiti alkoi seurustelemaan afrikkalaisen miehen kanssa. Äiti, poikaystävä ja kolme lasta asuivat vuokrakaksiossa. Tytöt olivat silloin varhaisteinejä. Oli varmaan kiva yrittää käydä suihkussa rauhassa...
Olen itse superkiitollinen omalle äidilleni siitä, että eron jälkeen hän ei ottanut uutta miestä meille. Saimme asua omassa rakkaassa kodissamme aikuiseksi asti, ilman ulkopuolisia. Olen vasta aikuisena tajunnut, miten hyvä tuuri minulle kävi.
🇺🇦🇮🇱
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos puolisot ovat onnellisia ja voivat hyvin yhdessä, niin ovat lapsetkin onnellisia. Koskee se sitten ydinperheitä tai uusperheitä. Hyvä parisuhde on tärkeä, jotta voidaan yhdessä perheenä olla hyviä vanhempia niin omille lapsille kuin lapsipuolillekin.
Mä uskon ennemminkin niin, että lapset toki kärsivät jos vanhemmat riitelevät ja ovat onnettomia, mutta tästä ei voi päätellä, että parisuhteen pitäisi olla ykkönen ja lasten kakkosia. Mun mielestä nämä asiat ovat erillisiä:
-jos parisuhteessa on ongelmia, ja kumpikin haluaa suhdetta jatkaa, niin ongelmat kannattaa selvittää.
-toisaalta vanhempien pitää joka tapauksessa selvittää parisuhdeongelmansa tavalla tai toisella, että ne eivät aiheuta lapsille tuskaa.
Lisäsi, jos jätetään varsinaiset ongelmat pois tästä, niin vanhemmat saavat tietty panostaa parisuhteeseensa niin paljon kuin haluavat, kunhan se ei ole lapsille vahingollista (esim. lapsi on niin usein hoidossa että kokee etteivät vanhemmat halua olla hänen kanssaan). Tässä mielessä lapsi menee, tai kuuluisi mennä, parisuhteen edelle, jos nämä asiat ovat konfliktissa.
Mä rakastan miestäni ja lapsiani yhtä lailla, mutta viime kädessä lapset ovat ykkösiä, koska he tarvitsevat enemmän ja koska olen heistä vastuussa. Ja myös siksi, että se kuuluu minun kokemuksen perusteella äidinrakkauteen.
Ollaan oltu 19v yhdessä onnellisia, joten ei tämä asenne ihan heti ole suhdettamme tuhonnut.
Vierailija kirjoitti:
On niin helppo aina sanoa, että minä en uusperhettä eron jälkeen mistään hinnasta perustaisi. Voisko sen jättää huutelematta. Ei kukaan hyvässä avioliitossa oleva tiedä, mitä tekisi vaikka kymmenen vuoden päästä, jos tulisikin avioero tai puoliso vaikka menehtyisi.
Tottakai voi tietää jos sellaisen päätöksen ITSE tekee (ja osaa päätöksissään pysyä)
Minä tein 15 vuotta sitten erotessani tällaisen päätöksen ja siinä pysyn edelleen. Joitakin seurustelusuhteita on näinä vuosina ollut, mutta ei mitään minkä olisin päästänyt vakavaksi
Saatan harkita asiaa uudelleen kun molemmat lapset asuvat omissa kodeissaan (ovat nyt 16- ja 18-vuotiaita ja asuvat molemmat minun luonani), mutta toistaiseksi tämä toimii niin hyvin että en näe mitään syytä päätöstäni peruuttaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä rakastavat vanhemmat on tärkeintä lasten onnellisuudelle. Kaikissa perheissä
Synkkä, rakkaudeton ja katkeroitunut ydinperhe ei taatusti ole paras vaihtoehto vain periaatteen vuoksi
Vierailija kirjoitti:
Jos ydinperheessä panostettaisiin vanhempien rakkaussuhteen ylläpitämiseen kuten uusioperheissä, niin ydinperheet eivät hajoaisi niin usein. Se, että uusioperheissä panostetaan vanhempien rakkaussuhteeseen, on oppia siitä kun ydinperhe hajosi eikä samaa virhettä haluta tehdä uudestaan. Kun aikuisten rakkaussuhde voi hyvin, niin silloin yleensä lapsetkin voi hyvin, oli sitten kyseessä uusio- tai ydinperhe.
Miksi sitten uusioperheissä eroprosentti on selvästi suurempi kuin ydinperheissä? Kerran eronneilla on suurempi eroriski uusissa liitoissaan kuin ensimmäistä kertaa naimisissa olevilla. Todellisuus ei siis taida sopia teoriaasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te keiden mielestä parisuhde on lapsia tärkeämpi, miten se tulee ilmi teidän perheessänne?
Siten, että vietämme parisuhdeaikaa emmekä ota lapsia kaikkialle mukaan. Lapset menevät välillä hoitoon, kun vanhemmat lähtevät kahdestaan ulos syömään, ulkomaanmatkalle tai ihan vain vietetään aikaa kotona rakastellen. Emme koe syyllisyyttä, vaikka lasta harmittaisi, että ei pääse mukaan kaikkialle. Näin toimimalla ei ole sitten ihan kuollut parisuhde ja koti tunnu mitenkään erityisen tyhjältä, kun lapset lähtevät.
Ja miten tämä poikkeaa parisuhteesta, jossa lapset ovat etusijalla?
Parisuhde, jossa lapset ovat etusijalla toimii niin, että kaikki asia tehdään koko ajan perheenä. Ajatellaan, että lapsetkin tahtovat lomalle, lapsetkin haluavat kaikkea kivaa, ja sitten heitä sen takia raahataan mukaan. Kahdenkeskistä aikaa on vain silloin, kun sitä ”vahingossa” tulee, kun joku haluaa lapset hoitoon.
Minulle lapset ovat parisuhdetta tärkeämmät eli ovat etusijalla. Silti en lainkaan toimi kuvailemallasi tavalla eikä kukaan ystävänikään toimi, vaikka tästä asiasta on puhuttu.
Viet jotenkin todella ääripäähän tuon "lapset etusijalla" -ajattelun. Samalla tavalla voisin viedä "parisuhde on tärkein" -mallin ääripäähän, jossa koko ajan ollaan puolison kanssa jne. En tee niin, koska tiedän, ettei se käytännössä mene niin.
Minulle lapset ovat ensijaisia siksi, että olen heistä vastuussa toisin kuin miehestäni. Parisuhdeaikaa perustelen myös lasten hyvinvoinnilla, en pelkästään.parisuhteen hyvinvoinnilla. Siinäkin on siis yhtenä taka-ajatuksena lasten etu. Siksi meillä tehdään toisinaan parisuhdejuttuja ilman lapsia. Nyt kun lapset on koululaisia, saatetaan ihan kieltää lasten tuleminen mukaan siksi, koska "iskällä ja äidillä on treffit".
Silti lapset ovat etusijalla ja parisuhde on ollut välillä vähän retuperällä, koska lapset ovat vaatineet enemmän voimia. En myöskään muuttaisi uuden miehen kanssa yhteen, jos katsoisin, ettei se ole lasten etu. Aikuiset joustavat, ajattelevat ensin lapsia ja huolehtivat sitten omista tarpeistaan. Joskus on jouduttu tilanteeseen, että olisimme kipeästi tarvinneet miehen kanssa yhteistä aikaa, mutta lapsille oli tarjolla hoitajaksi vaon henkilö, jota he jonkun verran pelkäävät. En vain pystynyt jättämään lapsia ja yhteinen aika siirtyi taas lähes vuodella eteenpäin.
Noin minäkin toimin, ja katson, että priorisoin parisuhteen.
Ehkä kyse on jostain muusta? Esim. Minä ajattelen, että lapset ovat minulla vain lainassa, kun he lähtevät, niin mies jää. Ajatteletko sinä toisin päin? Että mies voi vaihtua, mutta lapset ovat ikuisia.
Hyvin sanottu. Näin juuri. Lapset ovat vain lainassa, he tulevat siihen parisuhteeseen joka pysyy kaiken perustana. He eivät tule määrittelemään koko elämää uusiksi vaan osaksi sitä parisuhdetta, kunnes aikanaan lähtevät pesästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ydinperheessä panostettaisiin vanhempien rakkaussuhteen ylläpitämiseen kuten uusioperheissä, niin ydinperheet eivät hajoaisi niin usein. Se, että uusioperheissä panostetaan vanhempien rakkaussuhteeseen, on oppia siitä kun ydinperhe hajosi eikä samaa virhettä haluta tehdä uudestaan. Kun aikuisten rakkaussuhde voi hyvin, niin silloin yleensä lapsetkin voi hyvin, oli sitten kyseessä uusio- tai ydinperhe.
Miksi sitten uusioperheissä eroprosentti on selvästi suurempi kuin ydinperheissä? Kerran eronneilla on suurempi eroriski uusissa liitoissaan kuin ensimmäistä kertaa naimisissa olevilla. Todellisuus ei siis taida sopia teoriaasi.
Mikä on toisen kierrosten avioliittojen eroprosentti tällä hetkellä? Faktoja kehiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä luulen, että ydinperheessä se vanhempien parisuhde on jo olemassa ja usein (toivottavasti) kunnossa, kun taas uusperheessä sitä joudutaan sovittamaan. Lisäksi ydinperheessä lapsi syntyy valmiiseen perheeseen, kun taas uusperheessä se perhe rakennetaan jo olemassa olevien lasten kanssa. Uusperheessä myös suhde on tuore, uusi, mutta ne lapset on jo olleet perheessä.
Tämä on kyllä surullista! Itse olen uusperheen vanhin lapsi ja kun pikkusiskoni syntyi, olin silloin 8-vuotias, jouduin ottamaan äidin roolin, koska äidilläni ei ollut aikaa olla äiti. Oli kyllä aikaa tehdä lisää lapsia. Kyllä, olen katkera!
Meillä on ydinperhe ja perheemme on todella tiivis. Lapsi on perheessä yhtä tärkeä, ellei tärkeämpikin, kuin me aikuiset.
Kaverini lapsi huostaanotettiin, kun hän jätti lapsensa heitteille uuden miehen takia. Parisuhde päättyi eroon, mutta lasta ei saanut enää kotiin.
Tässä ei ole mitään logiikkaa.
Olet jäänyt lapsen tasolle.
Mulle ja miehelle syntyy lapsi ja miehellä lapsia entisestä liitosta. Nämä lapset ovat meidän lapsen sisaruksia. Ihan samalla tavalla ne sisaruksia on kun isä on sama, yhtä lailla mieheni lapsia kaikki.
Minulle mieheni perhe ja meidän syntyvä lapsi on minun ensimmäinen perheeni.. ja yhdessä ollaan miehen ja miehen lasten ja uuden vauvan kanssa minun ja miehen perhe. Meidän perhe. Mikä siinä on niin vaikea käsittää?
Olet mustasukkainen pienemmästä sisaruksestasi ja edelleen katkera?
Tuohan on ihan kaunis ajatus, että te olette sitten teidän perhe, sinä, mies, miehen lapset ja sinun lapsesi.
Täytyy kuitenkin muistaa, että miehen lasten näkökulmasta tilanne ei ehkä ole noin yksinkertainen. He eivät näe asiaa vain tuolla tavoin. Heille ensi sijassa heidän perheensä ovat he, isä ja biologinen äiti. Sitten tulee iusi puolibiosisarus. Sitten todennäköisesti mummut, papat, kummit, jne. Sitten sinä.
Minulla on ystävä, joka ei koskaan kokenut isänsä uutta puolisoa ja liitosta syntyneitä lapsia perheekseen. Sen sijaan hänen sisaruksensa koki.
Ihmiset ovat niin erilaisia. Esimerkiksi yksi tuttavani löysi aikuisena siskopuolensa isänsä ensimmäisestä suhteesta. Tästä henkilöstä ei aiemmin tiennyt kukaan. Myöhemmin perimyskysymykdiin liittyvissä testeissä osoittautui, että kyseinen henkilö ei ollutkaa sen miehen lapsi, jonka hänen äitinsä oli aina väittänyt olevan hänen isänsä. Mitään verisukulaisuutta ei ollutkaan olemassa. Se ei tuttavaani haitannut, hän pitää kyseistä ihmistä yhä sisaruksenaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te keiden mielestä parisuhde on lapsia tärkeämpi, miten se tulee ilmi teidän perheessänne?
Siten, että vietämme parisuhdeaikaa emmekä ota lapsia kaikkialle mukaan. Lapset menevät välillä hoitoon, kun vanhemmat lähtevät kahdestaan ulos syömään, ulkomaanmatkalle tai ihan vain vietetään aikaa kotona rakastellen. Emme koe syyllisyyttä, vaikka lasta harmittaisi, että ei pääse mukaan kaikkialle. Näin toimimalla ei ole sitten ihan kuollut parisuhde ja koti tunnu mitenkään erityisen tyhjältä, kun lapset lähtevät.
Ei tämä mielestäni tarkoita, että parisuhde olisi lasten edellä. Mä koen, että lapset ovat meillä ykkösiä, mutta käymme kyllä miehen kanssa kahdestaan ulkona ja joskus matkoillakin. Koska isommille lapsille ei ole mitään haittaa olla joskus turvallisella ja kivalla hoitajalla, päinvastoin. Mun mielestä parisuhde menee lasten edelle jos konfliktitilanteessa toimitaan parisuhteen ehdoilla lasten etua vastaan, esim lapset ovat hoidossa niin paljon/niin pieninä, että kokevat itsensä hylätyiksi, tai tehdään kasvatuspäätöksiä jotka ovat parisuhteelle.hyväksi mutta lapselle haitallisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä luulen, että ydinperheessä se vanhempien parisuhde on jo olemassa ja usein (toivottavasti) kunnossa, kun taas uusperheessä sitä joudutaan sovittamaan. Lisäksi ydinperheessä lapsi syntyy valmiiseen perheeseen, kun taas uusperheessä se perhe rakennetaan jo olemassa olevien lasten kanssa. Uusperheessä myös suhde on tuore, uusi, mutta ne lapset on jo olleet perheessä.
Tämä on kyllä surullista! Itse olen uusperheen vanhin lapsi ja kun pikkusiskoni syntyi, olin silloin 8-vuotias, jouduin ottamaan äidin roolin, koska äidilläni ei ollut aikaa olla äiti. Oli kyllä aikaa tehdä lisää lapsia. Kyllä, olen katkera!
Meillä on ydinperhe ja perheemme on todella tiivis. Lapsi on perheessä yhtä tärkeä, ellei tärkeämpikin, kuin me aikuiset.
Kaverini lapsi huostaanotettiin, kun hän jätti lapsensa heitteille uuden miehen takia. Parisuhde päättyi eroon, mutta lasta ei saanut enää kotiin.
Tässä ei ole mitään logiikkaa.
Olet jäänyt lapsen tasolle.
Mulle ja miehelle syntyy lapsi ja miehellä lapsia entisestä liitosta. Nämä lapset ovat meidän lapsen sisaruksia. Ihan samalla tavalla ne sisaruksia on kun isä on sama, yhtä lailla mieheni lapsia kaikki.
Minulle mieheni perhe ja meidän syntyvä lapsi on minun ensimmäinen perheeni.. ja yhdessä ollaan miehen ja miehen lasten ja uuden vauvan kanssa minun ja miehen perhe. Meidän perhe. Mikä siinä on niin vaikea käsittää?
Olet mustasukkainen pienemmästä sisaruksestasi ja edelleen katkera?
Tuohan on ihan kaunis ajatus, että te olette sitten teidän perhe, sinä, mies, miehen lapset ja sinun lapsesi.
Täytyy kuitenkin muistaa, että miehen lasten näkökulmasta tilanne ei ehkä ole noin yksinkertainen. He eivät näe asiaa vain tuolla tavoin. Heille ensi sijassa heidän perheensä ovat he, isä ja biologinen äiti. Sitten tulee iusi puolibiosisarus. Sitten todennäköisesti mummut, papat, kummit, jne. Sitten sinä.
Minulla on ystävä, joka ei koskaan kokenut isänsä uutta puolisoa ja liitosta syntyneitä lapsia perheekseen. Sen sijaan hänen sisaruksensa koki.
Ihmiset ovat niin erilaisia. Esimerkiksi yksi tuttavani löysi aikuisena siskopuolensa isänsä ensimmäisestä suhteesta. Tästä henkilöstä ei aiemmin tiennyt kukaan. Myöhemmin perimyskysymykdiin liittyvissä testeissä osoittautui, että kyseinen henkilö ei ollutkaa sen miehen lapsi, jonka hänen äitinsä oli aina väittänyt olevan hänen isänsä. Mitään verisukulaisuutta ei ollutkaan olemassa. Se ei tuttavaani haitannut, hän pitää kyseistä ihmistä yhä sisaruksenaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te keiden mielestä parisuhde on lapsia tärkeämpi, miten se tulee ilmi teidän perheessänne?
Siten, että vietämme parisuhdeaikaa emmekä ota lapsia kaikkialle mukaan. Lapset menevät välillä hoitoon, kun vanhemmat lähtevät kahdestaan ulos syömään, ulkomaanmatkalle tai ihan vain vietetään aikaa kotona rakastellen. Emme koe syyllisyyttä, vaikka lasta harmittaisi, että ei pääse mukaan kaikkialle. Näin toimimalla ei ole sitten ihan kuollut parisuhde ja koti tunnu mitenkään erityisen tyhjältä, kun lapset lähtevät.
Ja miten tämä poikkeaa parisuhteesta, jossa lapset ovat etusijalla?
Parisuhde, jossa lapset ovat etusijalla toimii niin, että kaikki asia tehdään koko ajan perheenä. Ajatellaan, että lapsetkin tahtovat lomalle, lapsetkin haluavat kaikkea kivaa, ja sitten heitä sen takia raahataan mukaan. Kahdenkeskistä aikaa on vain silloin, kun sitä ”vahingossa” tulee, kun joku haluaa lapset hoitoon.
Minulle lapset ovat parisuhdetta tärkeämmät eli ovat etusijalla. Silti en lainkaan toimi kuvailemallasi tavalla eikä kukaan ystävänikään toimi, vaikka tästä asiasta on puhuttu.
Viet jotenkin todella ääripäähän tuon "lapset etusijalla" -ajattelun. Samalla tavalla voisin viedä "parisuhde on tärkein" -mallin ääripäähän, jossa koko ajan ollaan puolison kanssa jne. En tee niin, koska tiedän, ettei se käytännössä mene niin.
Minulle lapset ovat ensijaisia siksi, että olen heistä vastuussa toisin kuin miehestäni. Parisuhdeaikaa perustelen myös lasten hyvinvoinnilla, en pelkästään.parisuhteen hyvinvoinnilla. Siinäkin on siis yhtenä taka-ajatuksena lasten etu. Siksi meillä tehdään toisinaan parisuhdejuttuja ilman lapsia. Nyt kun lapset on koululaisia, saatetaan ihan kieltää lasten tuleminen mukaan siksi, koska "iskällä ja äidillä on treffit".
Silti lapset ovat etusijalla ja parisuhde on ollut välillä vähän retuperällä, koska lapset ovat vaatineet enemmän voimia. En myöskään muuttaisi uuden miehen kanssa yhteen, jos katsoisin, ettei se ole lasten etu. Aikuiset joustavat, ajattelevat ensin lapsia ja huolehtivat sitten omista tarpeistaan. Joskus on jouduttu tilanteeseen, että olisimme kipeästi tarvinneet miehen kanssa yhteistä aikaa, mutta lapsille oli tarjolla hoitajaksi vaon henkilö, jota he jonkun verran pelkäävät. En vain pystynyt jättämään lapsia ja yhteinen aika siirtyi taas lähes vuodella eteenpäin.
Noin minäkin toimin, ja katson, että priorisoin parisuhteen.
Ehkä kyse on jostain muusta? Esim. Minä ajattelen, että lapset ovat minulla vain lainassa, kun he lähtevät, niin mies jää. Ajatteletko sinä toisin päin? Että mies voi vaihtua, mutta lapset ovat ikuisia.
Itsekin ajattelen lasten olevan lainassa. Kyseessä on puhtaasti vastuuasia: niin kaian kuin lapset ovat minulla lainassa, tehtäväni on pitää heistä mahdollisimman hyvää huolta.
Tuo matkailuesimerkki on mielenkiintoinen. Itse elän ydinperheessä, eikä meillä ole oikein mahdollisuutta lykätä lapsia minnekään hoitoon ulkomaanmatkan ajaksi.
Mutta väitän, että vaikka olisi mahdollisuus muuhun, ottaisimme lapset mukaan ulkomaille. Me vanhemmat olemme nähneet paljon maailmaa ja eri kulttuureja, lapsille samat asiat ovat uusia ja ihmeellisiä. Suhdettamme voimme hoitaa myös kotona lasten mentyä nukkumaan, sen sijaan uusia muistoja lapsille voi tarjota vain ottamalla heidät mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusperheen hajoavat myös, useammin kuin ydinperheet. Mistä se johtuu? Siinähän mennään parisuhde edellä ja kumppani on valittu kokemuksen perusteella oikein.
Uusperheitä kuormittavat ihan eri volyymin ongelmat kuin ydinperhettä. Hankalat, ei-biologiset lapset, tilan ja rahan riittämättömyys, toimimaton pakkoyhteistyö kaikenmaailman exien, niiden nyxien ja nyxänexien ja sukulaisten kanssa, ulkopuolisuuden tunne omassa perheessä ja kodissa jne. Uusperhe vaatii ihan eri tason kypsyyttä kuin ydinperhe, varsinkin jos molemmilla lapsia. Ja silti se ei aina riitä. Uusperhe on lähtökohtaisesti vaativampi.
Tämä! Siksi ihmettelen miksi avioeroja ja uusperheellisyyttä aina hehkutetaan kuin ne olisivat tavoiteltavia asioita ja elämä muuttuisi automaattisesti paremmaksi. Julkkikset antavat haastatteluja kuinka ero oli maailman paras juttu ja elämä kolmatta kertaa naimisissa ihan mahtavaa ja "lapset ovat onnellisia kun vanhemmat ovat" (Siis mitä helv**ttiä? Jos mamman tai papan tekee onnelliseksi vaikka juhliminen ja hauskanpito niin lapset tulevat onnellisiksi, kun ne on joka viikonlopuksi tuupattu hoitoon? Tuollaisilla korneilla lauseilla voi perustella mitä hyvänsä itsekeskeisyyttä). Facen mammaryhmissä jos joku kyselee tavanomaisiin parisuhdeongelmiinsa (ei väkivaltaa, päihteitä tai muuta vakavaa) neuvoja niin heti on 50 vauva- tai pikkulapsiaikana eronnutta uusperhemammaa kilpaa huutamassa, että ehdottomasti kannattaa erota ja miten elämästä tulee ihanaa ja täydellistä, kun vaan uskaltaa erota.
Alue: Aihe vapaa
Tämä on todella, todella moninainen asia, enkä näe mitään yhtä oikeaa totuutta, koska vaikuttavia ja vaihtelevia tekijöitä sekä tilanteita on niin paljon. Samoihin tilanteisiin päädytään erinäisistä syistä. Yksi päätyy uusperheeseen leskeyden kautta, toinen tultuaan petetyksi ja kolmas, koska haki vaihtelua tylsään lapsiperheen arkeen - täysin eri tilanteita kaikki.
Ihan varmasti lienee ideaalisinta, jos alunperinkin oikeat ihmiset päätyvät yhteen ja kykenevät elämän vaikeudet kahlaamaan läpi kriisiytymättä sekä panostamaan sekä parisuhteeseen, että lapsiinsa. Tätä en kiistä missään nimessä.
Kuitenkaan edes mitkään perusteellisetkaan psykiatriset testit eivät pysty ennustamaan ihmistä vuosien päähän, ellei nyt ole jotain todella selvää varoitusmerkkiä tai jo olemassa olevaa ongelmaa. Näitä todella selviä varoitusmerkkejä me tavallisetkin ihmiset voidaan seurata ennen kuin jonkun kanssa se ydinperhe uskalletaan perustaa (mielenterveys, vastuullisuus, rehellisyys, uskollisuus, rahan käyttö, onko hyppinyt suhteesta toiseen, kyky sietää pettymyksiä, kyky ajatella muita jne). Kaikilla jo olemassa olevilla ongelmilla on taipumus vielä paisua, kun niitä lapsia syntyy ja arki astuu elämään. Toki moni lähtee alunperin tähän rumbaan liian kepein perustein, mutta vaikka tekisi sen minkä voi, että lapsenteon kumppani olisi alunperin se oikea, elämä voi yllättää. Valitettavasti.
Itse elän uusperheen arkea. Mieheni ex-vaimo petti häntä selän takana lähes vuoden ennen paljastumistaan. Mieheni teki silti kaikkensa silloisen liittonsa pelastamiseksi, mutta turhaan. Tämän naisen itsekkyys ja petollisuus tulivat täytenä yllätyksenä kaikille - lapset ja osa lähipiiristä eivät tiedä totuutta. Lapsia suojellaan äidin teoilta. Jos mieheni olisi tämän osannut ennustaa niin ei olisi tuon naisen kanssa koskaan perhettä perustanut, mutta eipä osannut. Harmittelee, ettei me alunperinkin päädytty yhteen. Itse sanon, etten omaa epäonnistunutta liittoani kadu, koska sain siitä ihanat lapset. Oman liittoni päättymisen syy on varmasti ihan yhtä 'hyväksyttävä' kuin miehenikin.
Uusperheeseen jokainen tuo ihan varmasti mukanaan valmiit ongelmansa. Se mihin ongelmat ovat liittyneet ihan varmasti vaikuttavat perheen toimintaan. Mutta tilanteet uusperheissä ovat aivan erilaisia. Niihin päädytään monista eri syistä.