Lue keskustelun säännöt.
Miten tukea stressaantunutta ja ahdistunutta lukiolaista?
Lukion toisella oleva tyttö on yhtäkkiä ahdistunut silmin nähden opiskelusta. Tulevaisuus pelottaa hirveästi, kun on tunne ettei pääse mihinkään opiskelemaan.
Ennen joulua tuli muutamasta kokeesta alle vitosen arvosana, mistä tytär murtui täysin. Luuli osanneensa asiat. Muutoin on tullut 7-9 arvosanoja.
Haluaisi vaihtaa pitkän matematiikan lyhyeksi, mutta pelkää, ettei sitten ainakaan saa jatko-opiskelupaikkaa.
Miten voisi parhaiten tukea tässä kohtaa? Tyttö on niin ahdistunut, ettei saa nukuttua, mikä ei tietysti helpota painetta yhtään.
Kommentit (274)
Miksi lapsesi ei ole voinut keskittyä opintoihin? Voisitko käydä häiriötekijöitä läpi hänen kanssaan ja auttaa järjestämään elämää niin että saa opiskeltua? Vai heikentääkö stressi opintoja? Välttämättä keventäminen ei ole se juttu, koska voi antaa signaalin että nuori ei pysty. Tai no sillä voi paikata nyt pieleen menneet opinnot. En nyt ota kantaa tilanteeseen, jossa ei ole riittävästi "lukupäätä".
Itselläni alkoi ihme tulevaisuuden pelko juuri lukiossa ja suoritin kaiken rimaa hipoen, en lukenut juurikaan ja lintsasin. Masensi. Yhteiskunnan sanoma oli lohduton nuorelle ihmiselle ja en uskonut pärjääväni kilpailussa. En nyt muista mikä omassa elämässä sai aikaan tämän epävarmuuden, mutta kai se liittyi jaksamisen ongelmiin, ongelmiin kotona, verkostojen puute vanhemmilla ja itsellä (suhteilla saa työtilaisuuksia ym.). Ylppäreihin kertasin kaiken ja sain M:n paperit. Yliopistoon pääsin pääsykokeen perusteella. Sittemmin tohtori ja uralla. Edelleen nojaan tietoon vaikka poliittinen ura olisi ollut tärkeämpi, jos haluaa muutakin kuin olla akateeminen rividuunari.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pitäisin kyllä myös ammattikorkeakoulua mahdollisuutena. Sieltäkin voi jatkaa työn ohessa maisteriksi. Esim.yhteisöpedagogi tai varhaiskasvatuksen sosionomi voisivat olla hyviä kasvatustieteistä kiinnostuneelle.
En pitäisi ensisijaisena vaihtoehtona. Mieluummin vaikka avoimen yliopiston kautta joko väylää pitkin tai uutta hakua yliopistoon.
Lukio 4 vuodessa. Esim jotkut ottaa paljon aineita mm pitkä matematiikka ja kaikki kurssit fykebi. Samaten ygteiskuntaoppi ja historia. 3- 4 kieltä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi lapsesi ei ole voinut keskittyä opintoihin? Voisitko käydä häiriötekijöitä läpi hänen kanssaan ja auttaa järjestämään elämää niin että saa opiskeltua? Vai heikentääkö stressi opintoja? Välttämättä keventäminen ei ole se juttu, koska voi antaa signaalin että nuori ei pysty. Tai no sillä voi paikata nyt pieleen menneet opinnot. En nyt ota kantaa tilanteeseen, jossa ei ole riittävästi "lukupäätä".
Itselläni alkoi ihme tulevaisuuden pelko juuri lukiossa ja suoritin kaiken rimaa hipoen, en lukenut juurikaan ja lintsasin. Masensi. Yhteiskunnan sanoma oli lohduton nuorelle ihmiselle ja en uskonut pärjääväni kilpailussa. En nyt muista mikä omassa elämässä sai aikaan tämän epävarmuuden, mutta kai se liittyi jaksamisen ongelmiin, ongelmiin kotona, verkostojen puute vanhemmilla ja itsellä (suhteilla saa työtilaisuuksia ym.). Ylppäreihin kertasin kaiken ja sain M:n paperit. Yliopistoon pääsin pääsykokeen perusteella. Sittemmin tohtori ja uralla. Edelleen nojaan tietoon vaikka poliittinen ura olisi ollut tärkeämpi, jos haluaa muutakin kuin olla akateeminen rividuunari.
Tulevaisuuden pelko ahdistaa. Toki nuori rakkaus syö aikaa, mutta toisaalta se varmasti myös antaa positiivista energiaa ja myönteisen kuvan tulevaisuudesta.
Meillä tytär sanoi heti että haluaa rauhassa keskittyä opintoihin ja ottikin ylimääräisiä kursseja, mm pitkän matematiikan, fysiikan, kemian, saksan ja biologian kaikki syventävät kurssit.
Alusta asti oli selvää, että tekee lukion neljässä vuodessa. Mitään kunniaa tai extra hyötyä ei saavuta sillä että rämpii mahdollisimman nopeasti lukion läpi, kun kotona asuu ja me maksamme kulut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä tytär sanoi heti että haluaa rauhassa keskittyä opintoihin ja ottikin ylimääräisiä kursseja, mm pitkän matematiikan, fysiikan, kemian, saksan ja biologian kaikki syventävät kurssit.
Alusta asti oli selvää, että tekee lukion neljässä vuodessa. Mitään kunniaa tai extra hyötyä ei saavuta sillä että rämpii mahdollisimman nopeasti lukion läpi, kun kotona asuu ja me maksamme kulut.
Minä jos oisin ehdottanut pojalle että käy 4 vuodessa niin olisi nauranut oonko seonnut. Maafykebienkkuruotsipitkänä.
Jos hän on yhtään kuin minä nuorena, niin eniten pelotti ja ahdisti se aineiden sekamelska ja tulevaisuuden näköalattomuus. Ehdota, että hän ottaa muutaman illan vapaata, jäsentelee päässään ainekokonaisuudet ja kiinnostuksen kohteita. Ei ole tärkeää löytää vastausta, kunhan pohtiminen on aloitettu niin asia ratkeaa kuin itsestään.
Sitten hän keskittyy yhteen aineeseen kerralla ja jättää muut kirjat siksi ajaksi lepäämään. Vanhempi tarjoaa kuuntelevaa korvaa pohdintoihin ja kuulusteluapua, mutta ei tarjoa ratkaisuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi lapsesi ei ole voinut keskittyä opintoihin? Voisitko käydä häiriötekijöitä läpi hänen kanssaan ja auttaa järjestämään elämää niin että saa opiskeltua? Vai heikentääkö stressi opintoja? Välttämättä keventäminen ei ole se juttu, koska voi antaa signaalin että nuori ei pysty. Tai no sillä voi paikata nyt pieleen menneet opinnot. En nyt ota kantaa tilanteeseen, jossa ei ole riittävästi "lukupäätä".
Itselläni alkoi ihme tulevaisuuden pelko juuri lukiossa ja suoritin kaiken rimaa hipoen, en lukenut juurikaan ja lintsasin. Masensi. Yhteiskunnan sanoma oli lohduton nuorelle ihmiselle ja en uskonut pärjääväni kilpailussa. En nyt muista mikä omassa elämässä sai aikaan tämän epävarmuuden, mutta kai se liittyi jaksamisen ongelmiin, ongelmiin kotona, verkostojen puute vanhemmilla ja itsellä (suhteilla saa työtilaisuuksia ym.). Ylppäreihin kertasin kaiken ja sain M:n paperit. Yliopistoon pääsin pääsykokeen perusteella. Sittemmin tohtori ja uralla. Edelleen nojaan tietoon vaikka poliittinen ura olisi ollut tärkeämpi, jos haluaa muutakin kuin olla akateeminen rividuunari.
Tulevaisuuden pelko ahdistaa. Toki nuori rakkaus syö aikaa, mutta toisaalta se varmasti myös antaa positiivista energiaa ja myönteisen kuvan tulevaisuudesta.
Eli hengaa tyttö/poikaystävän kanssa eikä opiskele? Ja nyt ahdistaa, kun ei tule mielestä numeroa? Koita nyt puhua järkeä, että ilman työtä ei tule tuloksia ja jatkat tukeasi kuten tähänkin asti. Parisuhteista seuraa yleensä perhe eikä korkeakoulututkinto. Pojat tuppaa vielä toivomaan naista kotiin, niin soppa on valmis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi lapsesi ei ole voinut keskittyä opintoihin? Voisitko käydä häiriötekijöitä läpi hänen kanssaan ja auttaa järjestämään elämää niin että saa opiskeltua? Vai heikentääkö stressi opintoja? Välttämättä keventäminen ei ole se juttu, koska voi antaa signaalin että nuori ei pysty. Tai no sillä voi paikata nyt pieleen menneet opinnot. En nyt ota kantaa tilanteeseen, jossa ei ole riittävästi "lukupäätä".
Itselläni alkoi ihme tulevaisuuden pelko juuri lukiossa ja suoritin kaiken rimaa hipoen, en lukenut juurikaan ja lintsasin. Masensi. Yhteiskunnan sanoma oli lohduton nuorelle ihmiselle ja en uskonut pärjääväni kilpailussa. En nyt muista mikä omassa elämässä sai aikaan tämän epävarmuuden, mutta kai se liittyi jaksamisen ongelmiin, ongelmiin kotona, verkostojen puute vanhemmilla ja itsellä (suhteilla saa työtilaisuuksia ym.). Ylppäreihin kertasin kaiken ja sain M:n paperit. Yliopistoon pääsin pääsykokeen perusteella. Sittemmin tohtori ja uralla. Edelleen nojaan tietoon vaikka poliittinen ura olisi ollut tärkeämpi, jos haluaa muutakin kuin olla akateeminen rividuunari.
Tulevaisuuden pelko ahdistaa. Toki nuori rakkaus syö aikaa, mutta toisaalta se varmasti myös antaa positiivista energiaa ja myönteisen kuvan tulevaisuudesta.
Eli hengaa tyttö/poikaystävän kanssa eikä opiskele? Ja nyt ahdistaa, kun ei tule mielestä numeroa? Koita nyt puhua järkeä, että ilman työtä ei tule tuloksia ja jatkat tukeasi kuten tähänkin asti. Parisuhteista seuraa yleensä perhe eikä korkeakoulututkinto. Pojat tuppaa vielä toivomaan naista kotiin, niin soppa on valmis.
Tietysti pitäisi löytää tasapaino seurustelun ja opiskelun välillä, mutta kuten sanottu näen tuossa parisuhteessa enemmän positiivista energiaa kuin negatiivista. Enkä usko hetkeäkään, että pojan toiveissa olisi kotirouva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tytöllä jo tiedossa mitä alaa haluaa suunnilleen opiskella? Itselläni oli palikkamatikka lukiossa, hain ja pääsin yliopistoon pääaineeseen, jonka valinnassa ei olisi tullut pitkästä matikasta lisäpisteitä. Kannattaisiko jutella tästä, jos stressaakin suotta eli pitkän matikan lisäpojoille ei olisi tarvettakaan? Tällöin voisi huoletta vaihtaa palikkamatikan puolelle jos helpottaa stressiä.
Ohiksena, oot ihana äiti kun olet noin murkun arjessa ja lukiostressissä mukana ja huolehtivana, ei ole mitenkään itsestäänselvää että kotona saa "enää" tuossa iässä tukea (omakohtainen kokemus). On niitäkin, joille lapsi on lapsi vain lapsena, juuri niissä vaikeissa kasvukivuissa lapsi jätetään yksin koska osaahan aikaihminen jo sumplia omat juttunsa (13 v alkaen omalla kohdalla). Kiva lukea että sun tyttösi saa tukea, tuli lämmin ja mukava fiilis siitä. Tsemppiä teille kummallekin!
Kiitos kauniista sanoista. Kasvatustieteet kiinnostavat eniten. En itse asiassa tiedä kuinka paljon hakiessa hyötyy pitkästä matikasta. Ajattelukykyä se kehittää tietysti.
Täytyy yrittää puhua vielä asiasta, vaikka se vähän haastavaa on nyt ollutkin, kun tulevaisuus tuntuu niin pelottavalta möröltä. Mulle on itsestäänselvyys olla tukena. Kai se on täälläkin just sitä, etten itse aikoinani saanut mitään tsemppausta ja kannustusta kotoa, vaikkei mitenkään dissattukaan.
Kasvatustieteet on tulevaisuudenala ja lehtoreilla on hyvät palkat ja mielekäs työ.
Nyt yhdessä käytte kaavat läpi rauhassa ja harjoittelette niin kauan että epäselvät asiat selkiytyvät ja tyttö voi mennä hyvillä mielin tenttiin.
Jatkossa olet mukana kotitehtävissä niin, että uudet matikanmutkat eivät muodostu taas hebreaksi.
Näin itse tein tyttärien kanssa. Vaikeata oli, mutta yhdessä selvittiin, ja oma miesystävä on insinööri, hän oli haka kaikissa jutuissa joita ei hokattu millään..
Opetusalalla on todella paljon pätkätyötä ja työttömyytt. Koulutuksesta on leikattu ja se näkyy työpaikkojen määrässä. En ikinä suosittelisi opetusalaa varmana työllistäjänä kenellekään. Mielummin joku muu asiantuntijatason työ.
T. Pätkäope jo 11 vuotta
Vierailija kirjoitti:
Jos hän on yhtään kuin minä nuorena, niin eniten pelotti ja ahdisti se aineiden sekamelska ja tulevaisuuden näköalattomuus. Ehdota, että hän ottaa muutaman illan vapaata, jäsentelee päässään ainekokonaisuudet ja kiinnostuksen kohteita. Ei ole tärkeää löytää vastausta, kunhan pohtiminen on aloitettu niin asia ratkeaa kuin itsestään.
Sitten hän keskittyy yhteen aineeseen kerralla ja jättää muut kirjat siksi ajaksi lepäämään. Vanhempi tarjoaa kuuntelevaa korvaa pohdintoihin ja kuulusteluapua, mutta ei tarjoa ratkaisuja.
Varmasti on juuri tuota ajatusten sekavuutta. Päivät täyttyvät kaikella kivalla ja kiinnostavalla ja nukkumaan käydessä alkaa vilisemään kaikki ajatukset päässä. Kun ei saa nukuttua, kierre on valmis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihme natinaa. Mä olin tuon ikäisenä amiksessa ja tein opiskelun ohessa töitä. Olen ollut jatkuvasti töissä 14-vuotiaasta lähtien ja nyt on ollu oma yritys jo pidemmän aikaa. Nykyään notkutaan ties missä kouluissa kolmekymppisiks eikä tiedetä työnteosta yhtään mitään. Yhteiskunta kun maksaa ylläpidon, niin eipähän pullamössöillä ole mikään kiire tekemään hommia. Joku muuhan sen elämisen maksaa..
Vierailija kirjoitti:
Ihme natinaa. Mä olin tuon ikäisenä amiksessa ja tein opiskelun ohessa töitä. Olen ollut jatkuvasti töissä 14-vuotiaasta lähtien ja nyt on ollu oma yritys jo pidemmän aikaa. Nykyään notkutaan ties missä kouluissa kolmekymppisiks eikä tiedetä työnteosta yhtään mitään. Yhteiskunta kun maksaa ylläpidon, niin eipähän pullamössöillä ole mikään kiire tekemään hommia. Joku muuhan sen elämisen maksaa..
Oletko huomannut että yhteiskunta ympärillä on aika tavalla muuttunut sitten sun nuoruuden...? Hyvässä ja pahassa. Asiat eivät ole paremmin tai huonommin. Ne ovat erilailla. Nykyinen lukio kuormittaa ihan erilailla kuin ennen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihme natinaa. Mä olin tuon ikäisenä amiksessa ja tein opiskelun ohessa töitä. Olen ollut jatkuvasti töissä 14-vuotiaasta lähtien ja nyt on ollu oma yritys jo pidemmän aikaa. Nykyään notkutaan ties missä kouluissa kolmekymppisiks eikä tiedetä työnteosta yhtään mitään. Yhteiskunta kun maksaa ylläpidon, niin eipähän pullamössöillä ole mikään kiire tekemään hommia. Joku muuhan sen elämisen maksaa..
Ja tää oli kasarilla tai ennen sitä? Maailma muuttuu ja työpaikkoja ei saa tosta vaan. Varsinkaan kouluttautumattomat. Ja tiedoksi: amis ei riitä kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Ihme natinaa. Mä olin tuon ikäisenä amiksessa ja tein opiskelun ohessa töitä. Olen ollut jatkuvasti töissä 14-vuotiaasta lähtien ja nyt on ollu oma yritys jo pidemmän aikaa. Nykyään notkutaan ties missä kouluissa kolmekymppisiks eikä tiedetä työnteosta yhtään mitään. Yhteiskunta kun maksaa ylläpidon, niin eipähän pullamössöillä ole mikään kiire tekemään hommia. Joku muuhan sen elämisen maksaa..
Ei nykyään kaikille nuorille riitä töitä niin kuin ennen vanhaan! Vain muutamalle harvalle onnekkaalle sukulaisten kautta. Jos ei ole töitä, ei pääse muuttamaan pois vanhemmiltakaan, kun ei ole varaa omaan asuntoon eikä pääse itsenäistymään.
Kannattaako opiskella ja sitten olla kortistossa? Kouluissakin on paikkoja ja oikeaa opetusta vähennetty. Pääseekö yläasteen tai lukion jälkeen minnekään mielekkääseen kouluun... kaikista ei oikeasti ole hoitoalallekaan, vaikka lähihoitajakoulutukseen nykyään pääsisi kuka vaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme natinaa. Mä olin tuon ikäisenä amiksessa ja tein opiskelun ohessa töitä. Olen ollut jatkuvasti töissä 14-vuotiaasta lähtien ja nyt on ollu oma yritys jo pidemmän aikaa. Nykyään notkutaan ties missä kouluissa kolmekymppisiks eikä tiedetä työnteosta yhtään mitään. Yhteiskunta kun maksaa ylläpidon, niin eipähän pullamössöillä ole mikään kiire tekemään hommia. Joku muuhan sen elämisen maksaa..
Ei nykyään kaikille nuorille riitä töitä niin kuin ennen vanhaan! Vain muutamalle harvalle onnekkaalle sukulaisten kautta. Jos ei ole töitä, ei pääse muuttamaan pois vanhemmiltakaan, kun ei ole varaa omaan asuntoon eikä pääse itsenäistymään.
Kannattaako opiskella ja sitten olla kortistossa? Kouluissakin on paikkoja ja oikeaa opetusta vähennetty. Pääseekö yläasteen tai lukion jälkeen minnekään mielekkääseen kouluun... kaikista ei oikeasti ole hoitoalallekaan, vaikka lähihoitajakoulutukseen nykyään pääsisi kuka vaan...
Tietysti mieluummin opiskella ja sitten olla kortistossa, jos toinen vaihtoehto on olla suoraan kortistossa. Mikään oppi ei ole turhaa ikinä.
Ja aina voi opiskella lisääkin, jos ei heti työllisty. Se on varmaa, ettei kouluttautumaton tyyppi kiinnosta työnantajia vanhempanakaan.
Vierailija kirjoitti:
Luin lyhyen matikan josta kirjoitin niukan b:n ja pääsin Helsingin kauppakorkeaan ekalla yrityksellä. Ei se matikka kaikkea ratkaise!
Joo, ja kyllä on huomattukin joidenkin ekonomien laskutaidon taso esim. prosenttilaskuissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tytöllä jo tiedossa mitä alaa haluaa suunnilleen opiskella? Itselläni oli palikkamatikka lukiossa, hain ja pääsin yliopistoon pääaineeseen, jonka valinnassa ei olisi tullut pitkästä matikasta lisäpisteitä. Kannattaisiko jutella tästä, jos stressaakin suotta eli pitkän matikan lisäpojoille ei olisi tarvettakaan? Tällöin voisi huoletta vaihtaa palikkamatikan puolelle jos helpottaa stressiä.
Ohiksena, oot ihana äiti kun olet noin murkun arjessa ja lukiostressissä mukana ja huolehtivana, ei ole mitenkään itsestäänselvää että kotona saa "enää" tuossa iässä tukea (omakohtainen kokemus). On niitäkin, joille lapsi on lapsi vain lapsena, juuri niissä vaikeissa kasvukivuissa lapsi jätetään yksin koska osaahan aikaihminen jo sumplia omat juttunsa (13 v alkaen omalla kohdalla). Kiva lukea että sun tyttösi saa tukea, tuli lämmin ja mukava fiilis siitä. Tsemppiä teille kummallekin!
Kiitos kauniista sanoista. Kasvatustieteet kiinnostavat eniten. En itse asiassa tiedä kuinka paljon hakiessa hyötyy pitkästä matikasta. Ajattelukykyä se kehittää tietysti.
Täytyy yrittää puhua vielä asiasta, vaikka se vähän haastavaa on nyt ollutkin, kun tulevaisuus tuntuu niin pelottavalta möröltä. Mulle on itsestäänselvyys olla tukena. Kai se on täälläkin just sitä, etten itse aikoinani saanut mitään tsemppausta ja kannustusta kotoa, vaikkei mitenkään dissattukaan.
Kasvatustieteet on tulevaisuudenala ja lehtoreilla on hyvät palkat ja mielekäs työ.
Nyt yhdessä käytte kaavat läpi rauhassa ja harjoittelette niin kauan että epäselvät asiat selkiytyvät ja tyttö voi mennä hyvillä mielin tenttiin.
Jatkossa olet mukana kotitehtävissä niin, että uudet matikanmutkat eivät muodostu taas hebreaksi.
Näin itse tein tyttärien kanssa. Vaikeata oli, mutta yhdessä selvittiin, ja oma miesystävä on insinööri, hän oli haka kaikissa jutuissa joita ei hokattu millään..Opetusalalla on todella paljon pätkätyötä ja työttömyytt. Koulutuksesta on leikattu ja se näkyy työpaikkojen määrässä. En ikinä suosittelisi opetusalaa varmana työllistäjänä kenellekään. Mielummin joku muu asiantuntijatason työ.
T. Pätkäope jo 11 vuotta
Asiantuntijapuolella on ihan yhtä epävarmaa. Vakipaikan saaneet onnekkaat opettajat ovat yleensä turvassa, mutta asiantuntijapuolella kaikkien jakkara heiluu jatkuvasti
eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi lapsesi ei ole voinut keskittyä opintoihin? Voisitko käydä häiriötekijöitä läpi hänen kanssaan ja auttaa järjestämään elämää niin että saa opiskeltua? Vai heikentääkö stressi opintoja? Välttämättä keventäminen ei ole se juttu, koska voi antaa signaalin että nuori ei pysty. Tai no sillä voi paikata nyt pieleen menneet opinnot. En nyt ota kantaa tilanteeseen, jossa ei ole riittävästi "lukupäätä".
Itselläni alkoi ihme tulevaisuuden pelko juuri lukiossa ja suoritin kaiken rimaa hipoen, en lukenut juurikaan ja lintsasin. Masensi. Yhteiskunnan sanoma oli lohduton nuorelle ihmiselle ja en uskonut pärjääväni kilpailussa. En nyt muista mikä omassa elämässä sai aikaan tämän epävarmuuden, mutta kai se liittyi jaksamisen ongelmiin, ongelmiin kotona, verkostojen puute vanhemmilla ja itsellä (suhteilla saa työtilaisuuksia ym.). Ylppäreihin kertasin kaiken ja sain M:n paperit. Yliopistoon pääsin pääsykokeen perusteella. Sittemmin tohtori ja uralla. Edelleen nojaan tietoon vaikka poliittinen ura olisi ollut tärkeämpi, jos haluaa muutakin kuin olla akateeminen rividuunari.
Tulevaisuuden pelko ahdistaa. Toki nuori rakkaus syö aikaa, mutta toisaalta se varmasti myös antaa positiivista energiaa ja myönteisen kuvan tulevaisuudesta.
Eli hengaa tyttö/poikaystävän kanssa eikä opiskele? Ja nyt ahdistaa, kun ei tule mielestä numeroa? Koita nyt puhua järkeä, että ilman työtä ei tule tuloksia ja jatkat tukeasi kuten tähänkin asti. Parisuhteista seuraa yleensä perhe eikä korkeakoulututkinto. Pojat tuppaa vielä toivomaan naista kotiin, niin soppa on valmis.
Tietysti pitäisi löytää tasapaino seurustelun ja opiskelun välillä, mutta kuten sanottu näen tuossa parisuhteessa enemmän positiivista energiaa kuin negatiivista. Enkä usko hetkeäkään, että pojan toiveissa olisi kotirouva.
Itse voisin väittää, että olisin saanut paremmat arvosanat, jos olisin saanut lukiossa parisuhteen. Ainakin 50% energiasta meni sen murehtimiseen, kun ei kelpaa kenellekään tytölle ja yritti metsästää itsestä kaikenlaisia vikoja ja keinoja korjata niitä
Ohis
Mutta sen painoarvo on suuri hakiessa.