Mikä on parisuhteessa sellainen asia, jossa et halua tehdä kompromisseja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse ainakin haluan että perhe ja puoliso nimenomaan yrittävät parhaansa mukaan olla tukena vaikeina hetkinä ja toisinpäin. Helppo sen jättäjänkin täällä kommentoida että lähtee etsimään sitä omaa onneaan kun kuvittelee itsensä siihen terveen pallille. Mutta jos roolit ovatkin toisinpäin ja puoliso pakkaa heti kimpsut ja kampsut kun kuulee syöpädiagnoosin niin olisiko se tilanne missä haluat nähdä itsesi?

Jos kumppanini täytyy valita oman hyvinvointinsa ja parisuhteemme väliltä, haluan hänen valitsevan oman hyvinvointinsa sata kertaa sadasta.

Luulen, että tässä ketjussa moni on yrittänyt sanoa oman hyvinvoinnin edellyttävän omaishoitajaksi alkamista. Tämä siksi, että omaa puolisoa rakastaa ja tuottaisi tuskaa hylätä hänet. Kovin löyhin perustein ei myöskään voi toimia vastoin omia eettisia ja moraalisia arvoja vastaan tai se vahingoittaa itseä.

Selvästikin tässä on vastakkain erilaiset suhtautumistavat parisuhteeseen. Toisella puolella sitoutumiseen ja elämänkumppanuuteen kallistuvat ja toisella puolella individualistisemmat näkökulmat, jotka painottavat henkilökohtaista onnea ja parisuhteen itselle tuottamaa mielihyvää.

Olet varmasti oikeassa. Voin allekirjoittaa tiivistyksesi. Ja itse sanoin jo monta sivua sitten, että minusta parisuhteen ainoa oikeutus on onnellisuuden ja hyvinvoinnin tuottaminen molemmille partnereille.

en voi tehdä kompromissia jos nainen käy makuulle ja odottaa että minä hoidan sille orkut ja itelle kanssa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksittömyyttä en enää sietäisi mistään syystä, en kumppanin sairauden vuoksikaan. Suhde auki tuossa tapauksessa.

toivottavasti tällaiset asiat kerrotaan kumppanille ennen kuin hän ehtii sitoutua suhteeseen.

Toivottavasti ne, jotka odottavat kumppanin jäävän seksittömään suhteeseen nauttiessaan itse emotionaalisesta tuesta, käytännön avusta ja muista hyödyistä,ottavat tämän esille ennen sitoutumista.

No tuskin kukaan haluuttomuuttaan suunnittelee etukäteen. Varsinkin jos se on jostain sairaudesta tms. johtuvaa. 

Ei, mutta jos periaatteen tasolla on sitä mieltä, että kumppanilla on velvollisuus jäädä seksittömään suhteeseen, jossa vain toisen tarpeisiin vastataan, siitä olisi hyvä mainita etukäteen. Niin kummallisesta näkemyksestä on kuitenkin kysymys.

Jos mieheni sairastuisi tai loukkantuisi vakavasti, minulle ei tulisi mieleenkään jättää häntä, koska rakastan häntä. Tuo asia on ainakin itselleni itsestäänselvyys.

Minulle ei taas tulisi mieleenkään olettaa, että toinen jäisi omaishoitajaksi minulle, jos en enää kykene osallistumaan sellaiseen parisuhteeseen, joka meillä oli. Yhtä lailla täysi itsestäänselvyys, että jos ei pysty toisen tarpeisiin vastaamaan, eikä tilanteessa ole odotettavissa muutosta, ainoa reilu ratkaisu on päättää suhde.

Kuulostaa järkyttävältä. Olen pitänyt itseäni tylynä ja kylmänä ihmisenä, mutta ei tullut mieleenikään jättää miestäni, kun hän sairastui syöpään. Kuljin koko tuskallisen matkan tiiviisti rinnalla loppuun asti. Samoin olisi mieheni hoitanut minut hautaan asti, jos minä olisin sairastunut ennen häntä.

Olitko onneton ja kärsikö hyvinvointisi ollessasi omaishoitaja? Se on se oleellinen tieto.

Mitä nyt luulet, kärsiikö siinä, kun joutuu pyörittämään lapsiperhen arkea miehen sairastaessa vakavasti? Omaishoitaminen on valtavan raskasta. Siinä joutuu pistämään oman elämänsä syrjään ja kaikki pyörii sairaan ehdoilla. Omaishoitajan on pakko elää enemmän sairaan elämää kuin omaa elämäänsä. 

En tunne ainuttakaan omaishoitajaa, joka ei jollaan tavalla koe noin.

No niin. Sinun mielestäsi siis parisuhteessa voi joutua uhraamaan oman hyvinvointinsa ja onnellisuutensa parisuhteen jatkumisen vuoksi. Minun parisuhde-ja rakkauskäsitykseeni ei tuollainen kuulu. En ikinä hyväksyisi tilannetta, jossa toisella on paha olo suhteen vuoksi.

Eikö sinusta pidä ajatella lainkaan kuolevan oloa? Pitäisikö hänet jättää sinä hetkenä, kun hän kaikkein eniten kuoleman edessä tukea ja vakiintuneisuutta tarvitsee?

Suhteesi ystäviisi on kaiketi samanlainen. Autat heitä vain silloin, kun hyödyt siitä itse, mutta et ole valmis uhraamaan omaa mielihyvääsi, jotta ystäväsi saisivat apua.

Kyse ei ole hylkäämisestä, jättämisestä tai muustakaan pelottavasta, ainoastaan parisuhteen lopettamisesta tilanteessa, jossa se aiheuttaa toiselle tai molemmille onnettomuutta ja pahoinvointia. Ystävyyttä ja tukea se ei toki sulje pois, mutta parisuhde tarkoittaa minulle yksinomaan romanttista suhdetta, ei arkikumppanuutta.

Sinä puhut saattohoidosta mutta minä puhun tilanteesta, joka aiheuttaa onnettomuutta ja pahoinvointia. Nämä eivät ole sama asia. Ei ole mitenkään sanottu, että ensin mainittu aiheuttaa jälkimmäisen.

Minulle on ystävyyssuhteissa myös tärkeää, etten aiheuta muille onnettomuutta. Seison omilla jaloillani.

Hyvin tyypillinen suomalainen vastaus, jonka voi kiteyttää: en tarvitse ketään, sillä pärjään aina ja ikuisesti yksin ja odotan samaa muilta".

Minulle on tärkeää, etteivät muut uhraudu puolestani. Jos se on suomalaisuutta, hieno juttu.

Mutta miksi näet sen uhrautumisena? Jospa se onkin vain ihan tavallista elämää, johon kuuluvat vaikeudet, sairaudet, kuolema ja ajoittain rankatkin ajat. Ei se poissulje onnellisuutta.

Koska olen puhunut koko ajan vain sellaisista tilanteista, jotka sulkevat pois onnellisuuden. Kaikki kommenttini koskevat vain näitä tilanteita, eivät omaishoitajuutta yleensä.

Minä ja naiseni asutaan omissa huusholleissa omien muksujen kanssa, ja asumisjärjestelyistä johtuen meillä on yhteinen vapaa viikonloppu kaksi kertaa kuukaudessa. Jos nainen järkkäisi jotain omia ravintola/baari/huvitusreissuja noille viikonlopuille niin loppuisi seurustelu siihen. Tosin eipä ole moista puuhannut, fiksu nainen.

Vierailija kirjoitti:

Mitä tästäkään nyt tulisi, jos lähtisi, kun ei huvita. Noissa moniparisissa parisuhdetapahtumissa jokaisella parilla on kerrottavanaan juttuja, kuinka monta vuotta oli kylmää ja epätoivoista, mutta niin vain on niistä selvitty ja onni palannut.

Kysymys on vain siitä, tahtooko sietää kriisin ja selvittää sen vai lähteekö. Joskus kriisin selviäminen kestää vuosia ja taas vuosia ja taas vuosia, mutta kyllä se siitä ajallaan selviää, jos kumpikin tahtoo. Se vain vaatii yhteisen sopimuksen ja yhteisen tahdon.

Näin varmasti on. Itse en missään tapauksessa tahdo tuollaista suhdetta, koska tiedän omasta kokemuksesta, ettei se ole mitenkään tarpeellista. Emotionaalisella kylmyydellä ja läheisyyden puutteella ei ole mitään sijaa minun suhteissani. Hyvä kuitenkin, jos sinulle tuo toimii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Emotionaalisella kylmyydellä ja läheisyyden puutteella ei ole mitään sijaa minun suhteissani. Hyvä kuitenkin, jos sinulle tuo toimii.

Kyllä se toimii hyvin monille. Kun vuosia rakentaa yhteistä elämää, vaikka on vaikeaa, niin siitä saa palkinnoksi syvän ja tyydyttävän suhteen, jossa on ainutlaatuinen jakamisen ja yhteisen elämän kokemus.

En voi ymmärtää ihmisiä, jotka jättävät kaikkein suurimman palkinnon poimimatta vain siksi, että he eivät siedä joitain vuosia kestäviä kriisejä.

Vierailija kirjoitti:

Sellainen nainen jolla on "constant denial to accessing B-stairway", ei vain PYSTY sietämään. Tuollainen nainen on sydämmetön julmuri, joka syyllistyy ihmisoikeuksien vastaiseen kidutukseen.

Suosittelen laajentamaan valikoimaa miehiin, kun kerran B-rappu on noin tärkeä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Emotionaalisella kylmyydellä ja läheisyyden puutteella ei ole mitään sijaa minun suhteissani. Hyvä kuitenkin, jos sinulle tuo toimii.

Kyllä se toimii hyvin monille. Kun vuosia rakentaa yhteistä elämää, vaikka on vaikeaa, niin siitä saa palkinnoksi syvän ja tyydyttävän suhteen, jossa on ainutlaatuinen jakamisen ja yhteisen elämän kokemus.

En voi ymmärtää ihmisiä, jotka jättävät kaikkein suurimman palkinnon poimimatta vain siksi, että he eivät siedä joitain vuosia kestäviä kriisejä.

Se johtuu ihan siitä, että ihmiset arvostavat psrisuhteissa(kin) eri asioita. Se, mikä on sinulle "suurin palkinto" ei jollekulle toiselle ole lähellekään vuosien tunnekylmyyden arvoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksittömyyttä en enää sietäisi mistään syystä, en kumppanin sairauden vuoksikaan. Suhde auki tuossa tapauksessa.

toivottavasti tällaiset asiat kerrotaan kumppanille ennen kuin hän ehtii sitoutua suhteeseen.

Toivottavasti ne, jotka odottavat kumppanin jäävän seksittömään suhteeseen nauttiessaan itse emotionaalisesta tuesta, käytännön avusta ja muista hyödyistä,ottavat tämän esille ennen sitoutumista.

No tuskin kukaan haluuttomuuttaan suunnittelee etukäteen. Varsinkin jos se on jostain sairaudesta tms. johtuvaa. 

Ei, mutta jos periaatteen tasolla on sitä mieltä, että kumppanilla on velvollisuus jäädä seksittömään suhteeseen, jossa vain toisen tarpeisiin vastataan, siitä olisi hyvä mainita etukäteen. Niin kummallisesta näkemyksestä on kuitenkin kysymys.

Jos mieheni sairastuisi tai loukkantuisi vakavasti, minulle ei tulisi mieleenkään jättää häntä, koska rakastan häntä. Tuo asia on ainakin itselleni itsestäänselvyys.

Minulle ei taas tulisi mieleenkään olettaa, että toinen jäisi omaishoitajaksi minulle, jos en enää kykene osallistumaan sellaiseen parisuhteeseen, joka meillä oli. Yhtä lailla täysi itsestäänselvyys, että jos ei pysty toisen tarpeisiin vastaamaan, eikä tilanteessa ole odotettavissa muutosta, ainoa reilu ratkaisu on päättää suhde.

Kuulostaa järkyttävältä. Olen pitänyt itseäni tylynä ja kylmänä ihmisenä, mutta ei tullut mieleenikään jättää miestäni, kun hän sairastui syöpään. Kuljin koko tuskallisen matkan tiiviisti rinnalla loppuun asti. Samoin olisi mieheni hoitanut minut hautaan asti, jos minä olisin sairastunut ennen häntä.

Olitko onneton ja kärsikö hyvinvointisi ollessasi omaishoitaja? Se on se oleellinen tieto.

Tietenkin olin onneton (itsekkäistä syistä), koska tiesin mieheni kuolevan pian, mutta en olisi ikinä antanut itselleni anteeksi, jos olisin hylännyt hänet hädän hetkellä. Halusin olla hänen tukenaan. Omat tarpeeni laitoin syrjään, koska tiesin, että siinä tilanteessa perheeni tarvitsee minua poikeukksellisen paljon. Vaikka se olikin raskasta aikaa, niin ei tulisi mieleenkään toimia millään muulla tavalla. Se on rakkautta.

Vierailija kirjoitti:

Säännöllinen ja laadukas seksielämä. Jos seksi loppuu, parisuhdekin loppuu.

Toivottavasti teille ei tule lapsia jotka valvottaa, tai ette rupsahda fyysisesti, tai teille tule muuten vaikka parin vuoden uuvuttavaa työputkea.

"Laadukas" seksielämä...hrhh, standardit huippuunsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksittömyyttä en enää sietäisi mistään syystä, en kumppanin sairauden vuoksikaan. Suhde auki tuossa tapauksessa.

toivottavasti tällaiset asiat kerrotaan kumppanille ennen kuin hän ehtii sitoutua suhteeseen.

Toivottavasti ne, jotka odottavat kumppanin jäävän seksittömään suhteeseen nauttiessaan itse emotionaalisesta tuesta, käytännön avusta ja muista hyödyistä,ottavat tämän esille ennen sitoutumista.

No tuskin kukaan haluuttomuuttaan suunnittelee etukäteen. Varsinkin jos se on jostain sairaudesta tms. johtuvaa. 

Ei, mutta jos periaatteen tasolla on sitä mieltä, että kumppanilla on velvollisuus jäädä seksittömään suhteeseen, jossa vain toisen tarpeisiin vastataan, siitä olisi hyvä mainita etukäteen. Niin kummallisesta näkemyksestä on kuitenkin kysymys.

Jos mieheni sairastuisi tai loukkantuisi vakavasti, minulle ei tulisi mieleenkään jättää häntä, koska rakastan häntä. Tuo asia on ainakin itselleni itsestäänselvyys.

Minulle ei taas tulisi mieleenkään olettaa, että toinen jäisi omaishoitajaksi minulle, jos en enää kykene osallistumaan sellaiseen parisuhteeseen, joka meillä oli. Yhtä lailla täysi itsestäänselvyys, että jos ei pysty toisen tarpeisiin vastaamaan, eikä tilanteessa ole odotettavissa muutosta, ainoa reilu ratkaisu on päättää suhde.

Kuulostaa järkyttävältä. Olen pitänyt itseäni tylynä ja kylmänä ihmisenä, mutta ei tullut mieleenikään jättää miestäni, kun hän sairastui syöpään. Kuljin koko tuskallisen matkan tiiviisti rinnalla loppuun asti. Samoin olisi mieheni hoitanut minut hautaan asti, jos minä olisin sairastunut ennen häntä.

Olitko onneton ja kärsikö hyvinvointisi ollessasi omaishoitaja? Se on se oleellinen tieto.

Tietenkin olin onneton (itsekkäistä syistä), koska tiesin mieheni kuolevan pian, mutta en olisi ikinä antanut itselleni anteeksi, jos olisin hylännyt hänet hädän hetkellä. Halusin olla hänen tukenaan. Omat tarpeeni laitoin syrjään, koska tiesin, että siinä tilanteessa perheeni tarvitsee minua poikeukksellisen paljon. Vaikka se olikin raskasta aikaa, niin ei tulisi mieleenkään toimia millään muulla tavalla. Se on rakkautta.

Itsensä uhraaminen ei ole rakkautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Säännöllinen ja laadukas seksielämä. Jos seksi loppuu, parisuhdekin loppuu.

Toivottavasti teille ei tule lapsia jotka valvottaa, tai ette rupsahda fyysisesti, tai teille tule muuten vaikka parin vuoden uuvuttavaa työputkea.

"Laadukas" seksielämä...hrhh, standardit huippuunsa.

Olen saanut orgasmin keskimäärin kerran päivässä 13-vuotiaasta saakka. Täytyy aika heikko libido olla, jos työnteko saa seksihalut katoamaan. Mutta eiväthän ihmiset jaksa nykyisin panna, kun pitää ehtiä somettamaan ja pelata pleikkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksittömyyttä en enää sietäisi mistään syystä, en kumppanin sairauden vuoksikaan. Suhde auki tuossa tapauksessa.

toivottavasti tällaiset asiat kerrotaan kumppanille ennen kuin hän ehtii sitoutua suhteeseen.

Toivottavasti ne, jotka odottavat kumppanin jäävän seksittömään suhteeseen nauttiessaan itse emotionaalisesta tuesta, käytännön avusta ja muista hyödyistä,ottavat tämän esille ennen sitoutumista.

No tuskin kukaan haluuttomuuttaan suunnittelee etukäteen. Varsinkin jos se on jostain sairaudesta tms. johtuvaa. 

Ei, mutta jos periaatteen tasolla on sitä mieltä, että kumppanilla on velvollisuus jäädä seksittömään suhteeseen, jossa vain toisen tarpeisiin vastataan, siitä olisi hyvä mainita etukäteen. Niin kummallisesta näkemyksestä on kuitenkin kysymys.

Jos mieheni sairastuisi tai loukkantuisi vakavasti, minulle ei tulisi mieleenkään jättää häntä, koska rakastan häntä. Tuo asia on ainakin itselleni itsestäänselvyys.

Minulle ei taas tulisi mieleenkään olettaa, että toinen jäisi omaishoitajaksi minulle, jos en enää kykene osallistumaan sellaiseen parisuhteeseen, joka meillä oli. Yhtä lailla täysi itsestäänselvyys, että jos ei pysty toisen tarpeisiin vastaamaan, eikä tilanteessa ole odotettavissa muutosta, ainoa reilu ratkaisu on päättää suhde.

Kuulostaa järkyttävältä. Olen pitänyt itseäni tylynä ja kylmänä ihmisenä, mutta ei tullut mieleenikään jättää miestäni, kun hän sairastui syöpään. Kuljin koko tuskallisen matkan tiiviisti rinnalla loppuun asti. Samoin olisi mieheni hoitanut minut hautaan asti, jos minä olisin sairastunut ennen häntä.

Olitko onneton ja kärsikö hyvinvointisi ollessasi omaishoitaja? Se on se oleellinen tieto.

Mitä nyt luulet, kärsiikö siinä, kun joutuu pyörittämään lapsiperhen arkea miehen sairastaessa vakavasti? Omaishoitaminen on valtavan raskasta. Siinä joutuu pistämään oman elämänsä syrjään ja kaikki pyörii sairaan ehdoilla. Omaishoitajan on pakko elää enemmän sairaan elämää kuin omaa elämäänsä. 

En tunne ainuttakaan omaishoitajaa, joka ei jollaan tavalla koe noin.

No niin. Sinun mielestäsi siis parisuhteessa voi joutua uhraamaan oman hyvinvointinsa ja onnellisuutensa parisuhteen jatkumisen vuoksi. Minun parisuhde-ja rakkauskäsitykseeni ei tuollainen kuulu. En ikinä hyväksyisi tilannetta, jossa toisella on paha olo suhteen vuoksi.

Eikö sinusta pidä ajatella lainkaan kuolevan oloa? Pitäisikö hänet jättää sinä hetkenä, kun hän kaikkein eniten kuoleman edessä tukea ja vakiintuneisuutta tarvitsee?

Suhteesi ystäviisi on kaiketi samanlainen. Autat heitä vain silloin, kun hyödyt siitä itse, mutta et ole valmis uhraamaan omaa mielihyvääsi, jotta ystäväsi saisivat apua.

Kyse ei ole hylkäämisestä, jättämisestä tai muustakaan pelottavasta, ainoastaan parisuhteen lopettamisesta tilanteessa, jossa se aiheuttaa toiselle tai molemmille onnettomuutta ja pahoinvointia. Ystävyyttä ja tukea se ei toki sulje pois, mutta parisuhde tarkoittaa minulle yksinomaan romanttista suhdetta, ei arkikumppanuutta.

Sinä puhut saattohoidosta mutta minä puhun tilanteesta, joka aiheuttaa onnettomuutta ja pahoinvointia. Nämä eivät ole sama asia. Ei ole mitenkään sanottu, että ensin mainittu aiheuttaa jälkimmäisen.

Minulle on ystävyyssuhteissa myös tärkeää, etten aiheuta muille onnettomuutta. Seison omilla jaloillani.

Hyvin tyypillinen suomalainen vastaus, jonka voi kiteyttää: en tarvitse ketään, sillä pärjään aina ja ikuisesti yksin ja odotan samaa muilta".

Minulle on tärkeää, etteivät muut uhraudu puolestani. Jos se on suomalaisuutta, hieno juttu.

Mutta miksi näet sen uhrautumisena? Jospa se onkin vain ihan tavallista elämää, johon kuuluvat vaikeudet, sairaudet, kuolema ja ajoittain rankatkin ajat. Ei se poissulje onnellisuutta.

Koska olen puhunut koko ajan vain sellaisista tilanteista, jotka sulkevat pois onnellisuuden. Kaikki kommenttini koskevat vain näitä tilanteita, eivät omaishoitajuutta yleensä.

Minä näen onnellisuuden pitkänä jatkumona. Onnellisuutta on pystyä jälkeenpäin tarkastelemaan omaa elämää ja olemaan tyytyväinen valintoihinsa, vaikka tapahtumien ollessa päällä ei olisikaan ollut onnellinen. Siinä hetkessä lohduttaa ajatus, että tulen myöhemmin olemaan onnellinen ja tyytyväinen siitä, että jäin ja tein mielestäni oikein.

Elämänfilosofiani ei ylipäätään ole maksimoida omaa onnellisuuttani, joka kyllä tietenkin jossakin määrin on tavoittelemisen arvoista, vaan pyrkiä elämään hyvä, antoisa, rikas elämä, jota voin tarkastella tyytyväisenä lähellä loppua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksittömyyttä en enää sietäisi mistään syystä, en kumppanin sairauden vuoksikaan. Suhde auki tuossa tapauksessa.

toivottavasti tällaiset asiat kerrotaan kumppanille ennen kuin hän ehtii sitoutua suhteeseen.

Toivottavasti ne, jotka odottavat kumppanin jäävän seksittömään suhteeseen nauttiessaan itse emotionaalisesta tuesta, käytännön avusta ja muista hyödyistä,ottavat tämän esille ennen sitoutumista.

No tuskin kukaan haluuttomuuttaan suunnittelee etukäteen. Varsinkin jos se on jostain sairaudesta tms. johtuvaa. 

Ei, mutta jos periaatteen tasolla on sitä mieltä, että kumppanilla on velvollisuus jäädä seksittömään suhteeseen, jossa vain toisen tarpeisiin vastataan, siitä olisi hyvä mainita etukäteen. Niin kummallisesta näkemyksestä on kuitenkin kysymys.

Jos mieheni sairastuisi tai loukkantuisi vakavasti, minulle ei tulisi mieleenkään jättää häntä, koska rakastan häntä. Tuo asia on ainakin itselleni itsestäänselvyys.

Minulle ei taas tulisi mieleenkään olettaa, että toinen jäisi omaishoitajaksi minulle, jos en enää kykene osallistumaan sellaiseen parisuhteeseen, joka meillä oli. Yhtä lailla täysi itsestäänselvyys, että jos ei pysty toisen tarpeisiin vastaamaan, eikä tilanteessa ole odotettavissa muutosta, ainoa reilu ratkaisu on päättää suhde.

Kuulostaa järkyttävältä. Olen pitänyt itseäni tylynä ja kylmänä ihmisenä, mutta ei tullut mieleenikään jättää miestäni, kun hän sairastui syöpään. Kuljin koko tuskallisen matkan tiiviisti rinnalla loppuun asti. Samoin olisi mieheni hoitanut minut hautaan asti, jos minä olisin sairastunut ennen häntä.

Olitko onneton ja kärsikö hyvinvointisi ollessasi omaishoitaja? Se on se oleellinen tieto.

Tietenkin olin onneton (itsekkäistä syistä), koska tiesin mieheni kuolevan pian, mutta en olisi ikinä antanut itselleni anteeksi, jos olisin hylännyt hänet hädän hetkellä. Halusin olla hänen tukenaan. Omat tarpeeni laitoin syrjään, koska tiesin, että siinä tilanteessa perheeni tarvitsee minua poikeukksellisen paljon. Vaikka se olikin raskasta aikaa, niin ei tulisi mieleenkään toimia millään muulla tavalla. Se on rakkautta.

Itsensä uhraaminen ei ole rakkautta.

Rakastin miestäni, enkä uhrannut itseäni. Tein juuri niin kuin itse halusin. En todellakaan olisi tuollaisessa tilanteessa pystynyt lähtemään baanalle 'elämään omaa elämääni'. Sen aika on nyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksittömyyttä en enää sietäisi mistään syystä, en kumppanin sairauden vuoksikaan. Suhde auki tuossa tapauksessa.

toivottavasti tällaiset asiat kerrotaan kumppanille ennen kuin hän ehtii sitoutua suhteeseen.

Toivottavasti ne, jotka odottavat kumppanin jäävän seksittömään suhteeseen nauttiessaan itse emotionaalisesta tuesta, käytännön avusta ja muista hyödyistä,ottavat tämän esille ennen sitoutumista.

No tuskin kukaan haluuttomuuttaan suunnittelee etukäteen. Varsinkin jos se on jostain sairaudesta tms. johtuvaa. 

Ei, mutta jos periaatteen tasolla on sitä mieltä, että kumppanilla on velvollisuus jäädä seksittömään suhteeseen, jossa vain toisen tarpeisiin vastataan, siitä olisi hyvä mainita etukäteen. Niin kummallisesta näkemyksestä on kuitenkin kysymys.

Jos mieheni sairastuisi tai loukkantuisi vakavasti, minulle ei tulisi mieleenkään jättää häntä, koska rakastan häntä. Tuo asia on ainakin itselleni itsestäänselvyys.

Minulle ei taas tulisi mieleenkään olettaa, että toinen jäisi omaishoitajaksi minulle, jos en enää kykene osallistumaan sellaiseen parisuhteeseen, joka meillä oli. Yhtä lailla täysi itsestäänselvyys, että jos ei pysty toisen tarpeisiin vastaamaan, eikä tilanteessa ole odotettavissa muutosta, ainoa reilu ratkaisu on päättää suhde.

Kuulostaa järkyttävältä. Olen pitänyt itseäni tylynä ja kylmänä ihmisenä, mutta ei tullut mieleenikään jättää miestäni, kun hän sairastui syöpään. Kuljin koko tuskallisen matkan tiiviisti rinnalla loppuun asti. Samoin olisi mieheni hoitanut minut hautaan asti, jos minä olisin sairastunut ennen häntä.

Olitko onneton ja kärsikö hyvinvointisi ollessasi omaishoitaja? Se on se oleellinen tieto.

Mitä nyt luulet, kärsiikö siinä, kun joutuu pyörittämään lapsiperhen arkea miehen sairastaessa vakavasti? Omaishoitaminen on valtavan raskasta. Siinä joutuu pistämään oman elämänsä syrjään ja kaikki pyörii sairaan ehdoilla. Omaishoitajan on pakko elää enemmän sairaan elämää kuin omaa elämäänsä. 

En tunne ainuttakaan omaishoitajaa, joka ei jollaan tavalla koe noin.

No niin. Sinun mielestäsi siis parisuhteessa voi joutua uhraamaan oman hyvinvointinsa ja onnellisuutensa parisuhteen jatkumisen vuoksi. Minun parisuhde-ja rakkauskäsitykseeni ei tuollainen kuulu. En ikinä hyväksyisi tilannetta, jossa toisella on paha olo suhteen vuoksi.

Eikö sinusta pidä ajatella lainkaan kuolevan oloa? Pitäisikö hänet jättää sinä hetkenä, kun hän kaikkein eniten kuoleman edessä tukea ja vakiintuneisuutta tarvitsee?

Suhteesi ystäviisi on kaiketi samanlainen. Autat heitä vain silloin, kun hyödyt siitä itse, mutta et ole valmis uhraamaan omaa mielihyvääsi, jotta ystäväsi saisivat apua.

Kyse ei ole hylkäämisestä, jättämisestä tai muustakaan pelottavasta, ainoastaan parisuhteen lopettamisesta tilanteessa, jossa se aiheuttaa toiselle tai molemmille onnettomuutta ja pahoinvointia. Ystävyyttä ja tukea se ei toki sulje pois, mutta parisuhde tarkoittaa minulle yksinomaan romanttista suhdetta, ei arkikumppanuutta.

Sinä puhut saattohoidosta mutta minä puhun tilanteesta, joka aiheuttaa onnettomuutta ja pahoinvointia. Nämä eivät ole sama asia. Ei ole mitenkään sanottu, että ensin mainittu aiheuttaa jälkimmäisen.

Minulle on ystävyyssuhteissa myös tärkeää, etten aiheuta muille onnettomuutta. Seison omilla jaloillani.

Hyvin tyypillinen suomalainen vastaus, jonka voi kiteyttää: en tarvitse ketään, sillä pärjään aina ja ikuisesti yksin ja odotan samaa muilta".

Minulle on tärkeää, etteivät muut uhraudu puolestani. Jos se on suomalaisuutta, hieno juttu.

Mutta miksi näet sen uhrautumisena? Jospa se onkin vain ihan tavallista elämää, johon kuuluvat vaikeudet, sairaudet, kuolema ja ajoittain rankatkin ajat. Ei se poissulje onnellisuutta.

Koska olen puhunut koko ajan vain sellaisista tilanteista, jotka sulkevat pois onnellisuuden. Kaikki kommenttini koskevat vain näitä tilanteita, eivät omaishoitajuutta yleensä.

Minä näen onnellisuuden pitkänä jatkumona. Onnellisuutta on pystyä jälkeenpäin tarkastelemaan omaa elämää ja olemaan tyytyväinen valintoihinsa, vaikka tapahtumien ollessa päällä ei olisikaan ollut onnellinen. Siinä hetkessä lohduttaa ajatus, että tulen myöhemmin olemaan onnellinen ja tyytyväinen siitä, että jäin ja tein mielestäni oikein.

Elämänfilosofiani ei ylipäätään ole maksimoida omaa onnellisuuttani, joka kyllä tietenkin jossakin määrin on tavoittelemisen arvoista, vaan pyrkiä elämään hyvä, antoisa, rikas elämä, jota voin tarkastella tyytyväisenä lähellä loppua.

Ymmärrän. Minun filosofiassani puolestaan korostuu hetkessä eläminen, koska tulevaisuudesta ei ole mitään takeita. Olen kerran ollut lähellä kuolemaa, ja siksi tiedän, että yhtään päivää ei voi vetää sillä asenteella, että myöhemmin tätä voi katsella toisin silmin. Uhrautuminen olettaen, että vanhana tai taivaassa sitten saa siitä palkinnon on suurin kauhistus. Kyllä joka päivä täytyy koettaa parhaiten mukaan elää arvojensa mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Säännöllinen ja laadukas seksielämä. Jos seksi loppuu, parisuhdekin loppuu.

Toivottavasti teille ei tule lapsia jotka valvottaa, tai ette rupsahda fyysisesti, tai teille tule muuten vaikka parin vuoden uuvuttavaa työputkea.

"Laadukas" seksielämä...hrhh, standardit huippuunsa.

Olen saanut orgasmin keskimäärin kerran päivässä 13-vuotiaasta saakka. Täytyy aika heikko libido olla, jos työnteko saa seksihalut katoamaan. Mutta eiväthän ihmiset jaksa nykyisin panna, kun pitää ehtiä somettamaan ja pelata pleikkaa.

Orgasmin voi saada omin käsinkin. Ei siihen tarvitse toista ihmistä velvoittaa mukaan, jos tulee hetkellisesti hankalampia tilanteita elämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksittömyyttä en enää sietäisi mistään syystä, en kumppanin sairauden vuoksikaan. Suhde auki tuossa tapauksessa.

toivottavasti tällaiset asiat kerrotaan kumppanille ennen kuin hän ehtii sitoutua suhteeseen.

Toivottavasti ne, jotka odottavat kumppanin jäävän seksittömään suhteeseen nauttiessaan itse emotionaalisesta tuesta, käytännön avusta ja muista hyödyistä,ottavat tämän esille ennen sitoutumista.

No tuskin kukaan haluuttomuuttaan suunnittelee etukäteen. Varsinkin jos se on jostain sairaudesta tms. johtuvaa. 

Ei, mutta jos periaatteen tasolla on sitä mieltä, että kumppanilla on velvollisuus jäädä seksittömään suhteeseen, jossa vain toisen tarpeisiin vastataan, siitä olisi hyvä mainita etukäteen. Niin kummallisesta näkemyksestä on kuitenkin kysymys.

Jos mieheni sairastuisi tai loukkantuisi vakavasti, minulle ei tulisi mieleenkään jättää häntä, koska rakastan häntä. Tuo asia on ainakin itselleni itsestäänselvyys.

Minulle ei taas tulisi mieleenkään olettaa, että toinen jäisi omaishoitajaksi minulle, jos en enää kykene osallistumaan sellaiseen parisuhteeseen, joka meillä oli. Yhtä lailla täysi itsestäänselvyys, että jos ei pysty toisen tarpeisiin vastaamaan, eikä tilanteessa ole odotettavissa muutosta, ainoa reilu ratkaisu on päättää suhde.

Kuulostaa järkyttävältä. Olen pitänyt itseäni tylynä ja kylmänä ihmisenä, mutta ei tullut mieleenikään jättää miestäni, kun hän sairastui syöpään. Kuljin koko tuskallisen matkan tiiviisti rinnalla loppuun asti. Samoin olisi mieheni hoitanut minut hautaan asti, jos minä olisin sairastunut ennen häntä.

Olitko onneton ja kärsikö hyvinvointisi ollessasi omaishoitaja? Se on se oleellinen tieto.

Tietenkin olin onneton (itsekkäistä syistä), koska tiesin mieheni kuolevan pian, mutta en olisi ikinä antanut itselleni anteeksi, jos olisin hylännyt hänet hädän hetkellä. Halusin olla hänen tukenaan. Omat tarpeeni laitoin syrjään, koska tiesin, että siinä tilanteessa perheeni tarvitsee minua poikeukksellisen paljon. Vaikka se olikin raskasta aikaa, niin ei tulisi mieleenkään toimia millään muulla tavalla. Se on rakkautta.

Itsensä uhraaminen ei ole rakkautta.

Rakastin miestäni, enkä uhrannut itseäni. Tein juuri niin kuin itse halusin. En todellakaan olisi tuollaisessa tilanteessa pystynyt lähtemään baanalle 'elämään omaa elämääni'. Sen aika on nyt.

Sittenhän se meni aivan oikein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Säännöllinen ja laadukas seksielämä. Jos seksi loppuu, parisuhdekin loppuu.

Toivottavasti teille ei tule lapsia jotka valvottaa, tai ette rupsahda fyysisesti, tai teille tule muuten vaikka parin vuoden uuvuttavaa työputkea.

"Laadukas" seksielämä...hrhh, standardit huippuunsa.

Olen saanut orgasmin keskimäärin kerran päivässä 13-vuotiaasta saakka. Täytyy aika heikko libido olla, jos työnteko saa seksihalut katoamaan. Mutta eiväthän ihmiset jaksa nykyisin panna, kun pitää ehtiä somettamaan ja pelata pleikkaa.

Orgasmin voi saada omin käsinkin. Ei siihen tarvitse toista ihmistä velvoittaa mukaan, jos tulee hetkellisesti hankalampia tilanteita elämään.

Siis ihmettelen, miten jollekulle voi ihan tavallinen työnteko aiheuttaa haluttomuutta. Minulla ei ole kaikista sairauksistani, masennuksesta ja ahdistuksesta huolimatta tullut mitään haluttomuusjaksoja koskaan.

Toki jotkut reagoivat stressiin frigidiydellä ja toisten haluihin sillä ei ole vaikutusta. Olen oppinut että ensin mainittujen kanssa ei kannata seurustella. Ja tuollainen 'orgasmin voi saada omin käsinkin"-asenne kyllä paljastaa, kumpaan sinä kuulut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Säännöllinen ja laadukas seksielämä. Jos seksi loppuu, parisuhdekin loppuu.

Toivottavasti teille ei tule lapsia jotka valvottaa, tai ette rupsahda fyysisesti, tai teille tule muuten vaikka parin vuoden uuvuttavaa työputkea.

"Laadukas" seksielämä...hrhh, standardit huippuunsa.

Olen saanut orgasmin keskimäärin kerran päivässä 13-vuotiaasta saakka. Täytyy aika heikko libido olla, jos työnteko saa seksihalut katoamaan. Mutta eiväthän ihmiset jaksa nykyisin panna, kun pitää ehtiä somettamaan ja pelata pleikkaa.

Orgasmin voi saada omin käsinkin. Ei siihen tarvitse toista ihmistä velvoittaa mukaan, jos tulee hetkellisesti hankalampia tilanteita elämään.

Siis ihmettelen, miten jollekulle voi ihan tavallinen työnteko aiheuttaa haluttomuutta. Minulla ei ole kaikista sairauksistani, masennuksesta ja ahdistuksesta huolimatta tullut mitään haluttomuusjaksoja koskaan.

Toki jotkut reagoivat stressiin frigidiydellä ja toisten haluihin sillä ei ole vaikutusta. Olen oppinut että ensin mainittujen kanssa ei kannata seurustella. Ja tuollainen 'orgasmin voi saada omin käsinkin"-asenne kyllä paljastaa, kumpaan sinä kuulut.

Oot halukas vaikka olis kummatkin kädet poikki, toinen jalka haudassa tai peräti sairasvuoteella koomassa :D Erikoinen seksuaalisuus kyllä, mutta selittäähän se toki paljon. Minulla ainakin stressitilanteessa pudotetaan pois ne asiat jotka eivät ole välttämättömiä siinä tilanteessa. Sä varmaan jäisit hässimään tulivuorenkin juurelle juuri ennen purkausta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Säännöllinen ja laadukas seksielämä. Jos seksi loppuu, parisuhdekin loppuu.

Toivottavasti teille ei tule lapsia jotka valvottaa, tai ette rupsahda fyysisesti, tai teille tule muuten vaikka parin vuoden uuvuttavaa työputkea.

"Laadukas" seksielämä...hrhh, standardit huippuunsa.

Olen saanut orgasmin keskimäärin kerran päivässä 13-vuotiaasta saakka. Täytyy aika heikko libido olla, jos työnteko saa seksihalut katoamaan. Mutta eiväthän ihmiset jaksa nykyisin panna, kun pitää ehtiä somettamaan ja pelata pleikkaa.

Orgasmin voi saada omin käsinkin. Ei siihen tarvitse toista ihmistä velvoittaa mukaan, jos tulee hetkellisesti hankalampia tilanteita elämään.

Siis ihmettelen, miten jollekulle voi ihan tavallinen työnteko aiheuttaa haluttomuutta. Minulla ei ole kaikista sairauksistani, masennuksesta ja ahdistuksesta huolimatta tullut mitään haluttomuusjaksoja koskaan.

Toki jotkut reagoivat stressiin frigidiydellä ja toisten haluihin sillä ei ole vaikutusta. Olen oppinut että ensin mainittujen kanssa ei kannata seurustella. Ja tuollainen 'orgasmin voi saada omin käsinkin"-asenne kyllä paljastaa, kumpaan sinä kuulut.

Oot halukas vaikka olis kummatkin kädet poikki, toinen jalka haudassa tai peräti sairasvuoteella koomassa :D Erikoinen seksuaalisuus kyllä, mutta selittäähän se toki paljon. Minulla ainakin stressitilanteessa pudotetaan pois ne asiat jotka eivät ole välttämättömiä siinä tilanteessa. Sä varmaan jäisit hässimään tulivuorenkin juurelle juuri ennen purkausta.

Todennäköisesti. Ja onneksi olen kimpassa toisen samanlaisen kanssa.