Lue keskustelun säännöt.
Mikä on parisuhteessa sellainen asia, jossa et halua tehdä kompromisseja?
Vaikka muuten olisit hyvinkin joustava. Ei tarvitse mainita: pettäminen, toisen kunnioitus, fyysinen tai henkinen väkivalta.
Kommentit (810)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän näistä "seksiä on oltava ja ketään en hoida" -mielipiteistä tulee väistämättä mieleen tilanne, missä itseä kohtaa jokin odottamaton terveyden romuttava asia, vaikkapa vakava onnettumuus, ja se kumppani vierellä vilkaisee lopputulemaa, kohauttaa olkiaan ja toteaa että suhde oli nyt sitten tässä kun ethän sinä tuosta tule vuosikausiin olemaan panokunnossa ja hoivatakin pitäisi, ja häipyisi sitten etsimään sitä seuraavaa tervettä ja seksinhaluista partneria. Eli juuri silloin kun on maassa ja tarvitsisi tukea tämä ns. kumppani vielä tuuppaisi hieman alaspäin ja poistuisi takavasemmalle.
Toki seksi on tärkeä osa parisuhdetta eikä omaa terveyttään pidä romuttaa toista hoivaamalla, ja jos ongelmat pitkittyvät ja oma jaksaminen rupeaa loppumaan niin toki suhteen jatkamista on syytä harkita uudelleen, mutta tuollainen julistus antaa kyllä melko hedonistisen ja tunnekylmän kuvan sen sanojasta.
En kyllä itse haluaisi tilanteeseen, jossa olisi koko ajan tiedossa että suhde on olemassa ainoastaan niin kauan kun menee hyvin. Mielummin sitten yksin niin tietää ettei ainakaan tule hylätyksi juuri sillä vaikeimmalla hetkellä.
Äiti voi hylätä lapsen. Itsenäinen aikuinen ei voi hylätä toista itsenäistä aikuista. Parisuhteen voi kyllä päättää, mutta jos on tilanteessa, jossa on oikeasti kysymys hylkäämisestä, kyseessä ei ole tasavertainen parisuhde vaan jotakin aivan muuta.
Se eroavaisuus kahden leirin välillä on varmaan siinä, että me tiedämme kyllä pärjäävämme hyvin sinkkunakin, joten eroaminen ei millään tavalla pelota. Parisuhteen tulee mielestäni jatkua niin kauan kuin se lisää molempien onnellisuutta ja hyvinvointia eikä yhtään pidempään. Parisuhde ei ole mikään elämän peruskallio jota ilman murenee vaan mukava ja antoisa lisä elämään.
Itse en haluaisi suhteeseen, jossa toinen odottaisi minun uhraa an hyvinvointini, onnellisuuteni, terveyteni, itsemääräämisoikeuteni tai muun keskeisen arvon parisuhteen jatkumisen vuoksi. Sellainen on minusta väärin ja tunnekylmää.
Mielestäni siinä ei ollut mitään väärää tai tunnekylmää, kun saattelin syöpäsairaan mieheni hautaan asti. Sinä olisit tilanteessani siis jättänyt alaikäiset lapset ja kuolemansairaan miehen pärjäilemään keskenään ja kuvitellut toimivasi oikein ja lämpimästi? En näytä tietävän rakkaudesta yhtään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sellainen nainen jolla on "constant denial to accessing B-stairway", ei vain PYSTY sietämään. Tuollainen nainen on sydämmetön julmuri, joka syyllistyy ihmisoikeuksien vastaiseen kidutukseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämähän on ihan kirkas arvovalinta: sinun mielestäsi parisuhteen jatkuminen on tärkeämpää kuin yksilöiden hyvinvointi
Aika usein parisuhde katkeaa siksi, että alunperinkään sitä ei ole rakennettu kestämään, ja siksi, että suhteessa helpoimpana ratkaisuna nähdään ero eikä ongelmien selvittely.
Akateemisten parisuhteet kestävät muiden suhteita paremmin. Akateemisten uskovien suhteet kestävät erinomaisesti.
Miksikö? Siksi, että kun on älyä ja sivistystä, on myös kykyä valita puolisonsa viisaasti ja ratkaista eteen tulevat ongelmat perustellen, rakentavasti ja pitkäjänteisesti.
Hyvin monen avioeron taustalla on yksinkertaisesti tyhmyys tai katteettomat lupaukset.
Miksi välttelet myöntämästä todeksi ilmeistä asiaa, joka on sinulle monta kertaa osoitettu?
Ensimmäistä kertaa osallistuin ketjuun. Mikä asia on monta kertaa osoitettu?
Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että näkee avioliiton pelkkänä tarpeenvaihtona eikä liitä siihen pyhyyttä. Se on kuitenkin tehtävä kumppanille erittäin selväksi, ettei kumppani luule liikoja.
Se että kyseessä on arvovalinta. Sinun mielestäsi ihmisen täytyy joskus tinkiä omasta onnellisuudestaan parisuhteen jatkumisen vuoksi.
Eihän teidän tarvitse, kun kerrotte puolisolle etukäteen, että minä lähden tästä suhteesta heti, jos en saa tästä enää iloa.
Pääasia, että peli on reilu, jottei kumppanille tule yllätyksenä esimerkiksi vakavan sairastumisen yhteydessä, että toinen lähtee vetämään.
En kyllä ymmärrä, mihin tarvitsee avioliiton, jos tahtoo vain kevytsuhteilla tunteiden mukana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksittömyyttä en enää sietäisi mistään syystä, en kumppanin sairauden vuoksikaan. Suhde auki tuossa tapauksessa.
toivottavasti tällaiset asiat kerrotaan kumppanille ennen kuin hän ehtii sitoutua suhteeseen.
Toivottavasti ne, jotka odottavat kumppanin jäävän seksittömään suhteeseen nauttiessaan itse emotionaalisesta tuesta, käytännön avusta ja muista hyödyistä,ottavat tämän esille ennen sitoutumista.
No tuskin kukaan haluuttomuuttaan suunnittelee etukäteen. Varsinkin jos se on jostain sairaudesta tms. johtuvaa.
Ei, mutta jos periaatteen tasolla on sitä mieltä, että kumppanilla on velvollisuus jäädä seksittömään suhteeseen, jossa vain toisen tarpeisiin vastataan, siitä olisi hyvä mainita etukäteen. Niin kummallisesta näkemyksestä on kuitenkin kysymys.
Jos mieheni sairastuisi tai loukkantuisi vakavasti, minulle ei tulisi mieleenkään jättää häntä, koska rakastan häntä. Tuo asia on ainakin itselleni itsestäänselvyys.
Minulle ei taas tulisi mieleenkään olettaa, että toinen jäisi omaishoitajaksi minulle, jos en enää kykene osallistumaan sellaiseen parisuhteeseen, joka meillä oli. Yhtä lailla täysi itsestäänselvyys, että jos ei pysty toisen tarpeisiin vastaamaan, eikä tilanteessa ole odotettavissa muutosta, ainoa reilu ratkaisu on päättää suhde.
Kuulostaa järkyttävältä. Olen pitänyt itseäni tylynä ja kylmänä ihmisenä, mutta ei tullut mieleenikään jättää miestäni, kun hän sairastui syöpään. Kuljin koko tuskallisen matkan tiiviisti rinnalla loppuun asti. Samoin olisi mieheni hoitanut minut hautaan asti, jos minä olisin sairastunut ennen häntä.
Olitko onneton ja kärsikö hyvinvointisi ollessasi omaishoitaja? Se on se oleellinen tieto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksittömyyttä en enää sietäisi mistään syystä, en kumppanin sairauden vuoksikaan. Suhde auki tuossa tapauksessa.
toivottavasti tällaiset asiat kerrotaan kumppanille ennen kuin hän ehtii sitoutua suhteeseen.
Toivottavasti ne, jotka odottavat kumppanin jäävän seksittömään suhteeseen nauttiessaan itse emotionaalisesta tuesta, käytännön avusta ja muista hyödyistä,ottavat tämän esille ennen sitoutumista.
No tuskin kukaan haluuttomuuttaan suunnittelee etukäteen. Varsinkin jos se on jostain sairaudesta tms. johtuvaa.
Ei, mutta jos periaatteen tasolla on sitä mieltä, että kumppanilla on velvollisuus jäädä seksittömään suhteeseen, jossa vain toisen tarpeisiin vastataan, siitä olisi hyvä mainita etukäteen. Niin kummallisesta näkemyksestä on kuitenkin kysymys.
Jos mieheni sairastuisi tai loukkantuisi vakavasti, minulle ei tulisi mieleenkään jättää häntä, koska rakastan häntä. Tuo asia on ainakin itselleni itsestäänselvyys.
Minulle ei taas tulisi mieleenkään olettaa, että toinen jäisi omaishoitajaksi minulle, jos en enää kykene osallistumaan sellaiseen parisuhteeseen, joka meillä oli. Yhtä lailla täysi itsestäänselvyys, että jos ei pysty toisen tarpeisiin vastaamaan, eikä tilanteessa ole odotettavissa muutosta, ainoa reilu ratkaisu on päättää suhde.
Kuulostaa järkyttävältä. Olen pitänyt itseäni tylynä ja kylmänä ihmisenä, mutta ei tullut mieleenikään jättää miestäni, kun hän sairastui syöpään. Kuljin koko tuskallisen matkan tiiviisti rinnalla loppuun asti. Samoin olisi mieheni hoitanut minut hautaan asti, jos minä olisin sairastunut ennen häntä.
Olitko onneton ja kärsikö hyvinvointisi ollessasi omaishoitaja? Se on se oleellinen tieto.
Mitä nyt luulet, kärsiikö siinä, kun joutuu pyörittämään lapsiperhen arkea miehen sairastaessa vakavasti? Omaishoitaminen on valtavan raskasta. Siinä joutuu pistämään oman elämänsä syrjään ja kaikki pyörii sairaan ehdoilla. Omaishoitajan on pakko elää enemmän sairaan elämää kuin omaa elämäänsä.
En tunne ainuttakaan omaishoitajaa, joka ei jollaan tavalla koe noin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naisen miespuoliset kaverit ja exiin yhteydessä oleminen, kumpaakaan en hyväksy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämähän on ihan kirkas arvovalinta: sinun mielestäsi parisuhteen jatkuminen on tärkeämpää kuin yksilöiden hyvinvointi
Aika usein parisuhde katkeaa siksi, että alunperinkään sitä ei ole rakennettu kestämään, ja siksi, että suhteessa helpoimpana ratkaisuna nähdään ero eikä ongelmien selvittely.
Akateemisten parisuhteet kestävät muiden suhteita paremmin. Akateemisten uskovien suhteet kestävät erinomaisesti.
Miksikö? Siksi, että kun on älyä ja sivistystä, on myös kykyä valita puolisonsa viisaasti ja ratkaista eteen tulevat ongelmat perustellen, rakentavasti ja pitkäjänteisesti.
Hyvin monen avioeron taustalla on yksinkertaisesti tyhmyys tai katteettomat lupaukset.
Miksi välttelet myöntämästä todeksi ilmeistä asiaa, joka on sinulle monta kertaa osoitettu?
Ensimmäistä kertaa osallistuin ketjuun. Mikä asia on monta kertaa osoitettu?
Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että näkee avioliiton pelkkänä tarpeenvaihtona eikä liitä siihen pyhyyttä. Se on kuitenkin tehtävä kumppanille erittäin selväksi, ettei kumppani luule liikoja.
Se että kyseessä on arvovalinta. Sinun mielestäsi ihmisen täytyy joskus tinkiä omasta onnellisuudestaan parisuhteen jatkumisen vuoksi.
Eihän teidän tarvitse, kun kerrotte puolisolle etukäteen, että minä lähden tästä suhteesta heti, jos en saa tästä enää iloa.
Pääasia, että peli on reilu, jottei kumppanille tule yllätyksenä esimerkiksi vakavan sairastumisen yhteydessä, että toinen lähtee vetämään.
En kyllä ymmärrä, mihin tarvitsee avioliiton, jos tahtoo vain kevytsuhteilla tunteiden mukana.
Sinun olisi syytä kertoa puolisollesi, että oletat hänen uhraavan oman onnellisuutensa ja hyvinvointinsa sen eteen, että parisuhde voi jatkua. Mutta en usko, että viitsit totuutta sanoa ääneen, koska harvempi suostuisi tuohon siinä tapauksessa.
Kuka täällä on muuten avioliitosta puhunut? Ketju koskee kaikkia parisuhteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anaaliseksi. Sitä on oltava säännöllisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksittömyyttä en enää sietäisi mistään syystä, en kumppanin sairauden vuoksikaan. Suhde auki tuossa tapauksessa.
toivottavasti tällaiset asiat kerrotaan kumppanille ennen kuin hän ehtii sitoutua suhteeseen.
Toivottavasti ne, jotka odottavat kumppanin jäävän seksittömään suhteeseen nauttiessaan itse emotionaalisesta tuesta, käytännön avusta ja muista hyödyistä,ottavat tämän esille ennen sitoutumista.
No tuskin kukaan haluuttomuuttaan suunnittelee etukäteen. Varsinkin jos se on jostain sairaudesta tms. johtuvaa.
Ei, mutta jos periaatteen tasolla on sitä mieltä, että kumppanilla on velvollisuus jäädä seksittömään suhteeseen, jossa vain toisen tarpeisiin vastataan, siitä olisi hyvä mainita etukäteen. Niin kummallisesta näkemyksestä on kuitenkin kysymys.
Jos mieheni sairastuisi tai loukkantuisi vakavasti, minulle ei tulisi mieleenkään jättää häntä, koska rakastan häntä. Tuo asia on ainakin itselleni itsestäänselvyys.
Minulle ei taas tulisi mieleenkään olettaa, että toinen jäisi omaishoitajaksi minulle, jos en enää kykene osallistumaan sellaiseen parisuhteeseen, joka meillä oli. Yhtä lailla täysi itsestäänselvyys, että jos ei pysty toisen tarpeisiin vastaamaan, eikä tilanteessa ole odotettavissa muutosta, ainoa reilu ratkaisu on päättää suhde.
Kuulostaa järkyttävältä. Olen pitänyt itseäni tylynä ja kylmänä ihmisenä, mutta ei tullut mieleenikään jättää miestäni, kun hän sairastui syöpään. Kuljin koko tuskallisen matkan tiiviisti rinnalla loppuun asti. Samoin olisi mieheni hoitanut minut hautaan asti, jos minä olisin sairastunut ennen häntä.
Olitko onneton ja kärsikö hyvinvointisi ollessasi omaishoitaja? Se on se oleellinen tieto.
Mitä nyt luulet, kärsiikö siinä, kun joutuu pyörittämään lapsiperhen arkea miehen sairastaessa vakavasti? Omaishoitaminen on valtavan raskasta. Siinä joutuu pistämään oman elämänsä syrjään ja kaikki pyörii sairaan ehdoilla. Omaishoitajan on pakko elää enemmän sairaan elämää kuin omaa elämäänsä.
En tunne ainuttakaan omaishoitajaa, joka ei jollaan tavalla koe noin.
No niin. Sinun mielestäsi siis parisuhteessa voi joutua uhraamaan oman hyvinvointinsa ja onnellisuutensa parisuhteen jatkumisen vuoksi. Minun parisuhde-ja rakkauskäsitykseeni ei tuollainen kuulu. En ikinä hyväksyisi tilannetta, jossa toisella on paha olo suhteen vuoksi. On olemassa niin paljon tärkeämpiäkin asioita kuin parisuhteessa roikkuminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämähän on ihan kirkas arvovalinta: sinun mielestäsi parisuhteen jatkuminen on tärkeämpää kuin yksilöiden hyvinvointi
Aika usein parisuhde katkeaa siksi, että alunperinkään sitä ei ole rakennettu kestämään, ja siksi, että suhteessa helpoimpana ratkaisuna nähdään ero eikä ongelmien selvittely.
Akateemisten parisuhteet kestävät muiden suhteita paremmin. Akateemisten uskovien suhteet kestävät erinomaisesti.
Miksikö? Siksi, että kun on älyä ja sivistystä, on myös kykyä valita puolisonsa viisaasti ja ratkaista eteen tulevat ongelmat perustellen, rakentavasti ja pitkäjänteisesti.
Hyvin monen avioeron taustalla on yksinkertaisesti tyhmyys tai katteettomat lupaukset.
Miksi välttelet myöntämästä todeksi ilmeistä asiaa, joka on sinulle monta kertaa osoitettu?
Ensimmäistä kertaa osallistuin ketjuun. Mikä asia on monta kertaa osoitettu?
Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että näkee avioliiton pelkkänä tarpeenvaihtona eikä liitä siihen pyhyyttä. Se on kuitenkin tehtävä kumppanille erittäin selväksi, ettei kumppani luule liikoja.
Se että kyseessä on arvovalinta. Sinun mielestäsi ihmisen täytyy joskus tinkiä omasta onnellisuudestaan parisuhteen jatkumisen vuoksi.
Eihän teidän tarvitse, kun kerrotte puolisolle etukäteen, että minä lähden tästä suhteesta heti, jos en saa tästä enää iloa.
Pääasia, että peli on reilu, jottei kumppanille tule yllätyksenä esimerkiksi vakavan sairastumisen yhteydessä, että toinen lähtee vetämään.
En kyllä ymmärrä, mihin tarvitsee avioliiton, jos tahtoo vain kevytsuhteilla tunteiden mukana.
Sinun olisi syytä kertoa puolisollesi, että oletat hänen uhraavan oman onnellisuutensa ja hyvinvointinsa sen eteen, että parisuhde voi jatkua.
Niin me olemme sopineet. Joka vuosi myös käymme parisuhdeleirillä tai väestöliiton kursseilla, opettelemme elämään yhteistä arkea ja muistutamme toisiamme siitä, mihin olemme sitoutuneet.
Mitä tästäkään nyt tulisi, jos lähtisi, kun ei huvita. Noissa moniparisissa parisuhdetapahtumissa jokaisella parilla on kerrottavanaan juttuja, kuinka monta vuotta oli kylmää ja epätoivoista, mutta niin vain on niistä selvitty ja onni palannut.
Kysymys on vain siitä, tahtooko sietää kriisin ja selvittää sen vai lähteekö. Joskus kriisin selviäminen kestää vuosia ja taas vuosia ja taas vuosia, mutta kyllä se siitä ajallaan selviää, jos kumpikin tahtoo. Se vain vaatii yhteisen sopimuksen ja yhteisen tahdon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksittömyyttä en enää sietäisi mistään syystä, en kumppanin sairauden vuoksikaan. Suhde auki tuossa tapauksessa.
toivottavasti tällaiset asiat kerrotaan kumppanille ennen kuin hän ehtii sitoutua suhteeseen.
Toivottavasti ne, jotka odottavat kumppanin jäävän seksittömään suhteeseen nauttiessaan itse emotionaalisesta tuesta, käytännön avusta ja muista hyödyistä,ottavat tämän esille ennen sitoutumista.
No tuskin kukaan haluuttomuuttaan suunnittelee etukäteen. Varsinkin jos se on jostain sairaudesta tms. johtuvaa.
Ei, mutta jos periaatteen tasolla on sitä mieltä, että kumppanilla on velvollisuus jäädä seksittömään suhteeseen, jossa vain toisen tarpeisiin vastataan, siitä olisi hyvä mainita etukäteen. Niin kummallisesta näkemyksestä on kuitenkin kysymys.
Jos mieheni sairastuisi tai loukkantuisi vakavasti, minulle ei tulisi mieleenkään jättää häntä, koska rakastan häntä. Tuo asia on ainakin itselleni itsestäänselvyys.
Minulle ei taas tulisi mieleenkään olettaa, että toinen jäisi omaishoitajaksi minulle, jos en enää kykene osallistumaan sellaiseen parisuhteeseen, joka meillä oli. Yhtä lailla täysi itsestäänselvyys, että jos ei pysty toisen tarpeisiin vastaamaan, eikä tilanteessa ole odotettavissa muutosta, ainoa reilu ratkaisu on päättää suhde.
Kuulostaa järkyttävältä. Olen pitänyt itseäni tylynä ja kylmänä ihmisenä, mutta ei tullut mieleenikään jättää miestäni, kun hän sairastui syöpään. Kuljin koko tuskallisen matkan tiiviisti rinnalla loppuun asti. Samoin olisi mieheni hoitanut minut hautaan asti, jos minä olisin sairastunut ennen häntä.
Olitko onneton ja kärsikö hyvinvointisi ollessasi omaishoitaja? Se on se oleellinen tieto.
Mitä nyt luulet, kärsiikö siinä, kun joutuu pyörittämään lapsiperhen arkea miehen sairastaessa vakavasti? Omaishoitaminen on valtavan raskasta. Siinä joutuu pistämään oman elämänsä syrjään ja kaikki pyörii sairaan ehdoilla. Omaishoitajan on pakko elää enemmän sairaan elämää kuin omaa elämäänsä.
En tunne ainuttakaan omaishoitajaa, joka ei jollaan tavalla koe noin.
No niin. Sinun mielestäsi siis parisuhteessa voi joutua uhraamaan oman hyvinvointinsa ja onnellisuutensa parisuhteen jatkumisen vuoksi. Minun parisuhde-ja rakkauskäsitykseeni ei tuollainen kuulu. En ikinä hyväksyisi tilannetta, jossa toisella on paha olo suhteen vuoksi.
Eikö sinusta pidä ajatella lainkaan kuolevan oloa? Pitäisikö hänet jättää sinä hetkenä, kun hän kaikkein eniten kuoleman edessä tukea ja vakiintuneisuutta tarvitsee?
Suhteesi ystäviisi on kaiketi samanlainen. Autat heitä vain silloin, kun hyödyt siitä itse, mutta et ole valmis uhraamaan omaa mielihyvääsi, jotta ystäväsi saisivat apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse ainakin haluan että perhe ja puoliso nimenomaan yrittävät parhaansa mukaan olla tukena vaikeina hetkinä ja toisinpäin. Helppo sen jättäjänkin täällä kommentoida että lähtee etsimään sitä omaa onneaan kun kuvittelee itsensä siihen terveen pallille. Mutta jos roolit ovatkin toisinpäin ja puoliso pakkaa heti kimpsut ja kampsut kun kuulee syöpädiagnoosin niin olisiko se tilanne missä haluat nähdä itsesi? Minä en ainakaan säpsähdä epämukavuutta. Vaikeat asiat ovat osa elämää siinä missä mukavatkin. Sellainen ihminen ei ainakaan minun tarpeitani täytä jonka selkä katkeaa kuin ruohonkorsi pienistä tai vähän isommistakin vastoinkäymisistä. Oikeastaan sellainen ihminen voi olla riippakivi terveenäkin kun kaiken pitää olla aina kivaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksittömyyttä en enää sietäisi mistään syystä, en kumppanin sairauden vuoksikaan. Suhde auki tuossa tapauksessa.
toivottavasti tällaiset asiat kerrotaan kumppanille ennen kuin hän ehtii sitoutua suhteeseen.
Toivottavasti ne, jotka odottavat kumppanin jäävän seksittömään suhteeseen nauttiessaan itse emotionaalisesta tuesta, käytännön avusta ja muista hyödyistä,ottavat tämän esille ennen sitoutumista.
No tuskin kukaan haluuttomuuttaan suunnittelee etukäteen. Varsinkin jos se on jostain sairaudesta tms. johtuvaa.
Ei, mutta jos periaatteen tasolla on sitä mieltä, että kumppanilla on velvollisuus jäädä seksittömään suhteeseen, jossa vain toisen tarpeisiin vastataan, siitä olisi hyvä mainita etukäteen. Niin kummallisesta näkemyksestä on kuitenkin kysymys.
Jos mieheni sairastuisi tai loukkantuisi vakavasti, minulle ei tulisi mieleenkään jättää häntä, koska rakastan häntä. Tuo asia on ainakin itselleni itsestäänselvyys.
Minulle ei taas tulisi mieleenkään olettaa, että toinen jäisi omaishoitajaksi minulle, jos en enää kykene osallistumaan sellaiseen parisuhteeseen, joka meillä oli. Yhtä lailla täysi itsestäänselvyys, että jos ei pysty toisen tarpeisiin vastaamaan, eikä tilanteessa ole odotettavissa muutosta, ainoa reilu ratkaisu on päättää suhde.
Kuulostaa järkyttävältä. Olen pitänyt itseäni tylynä ja kylmänä ihmisenä, mutta ei tullut mieleenikään jättää miestäni, kun hän sairastui syöpään. Kuljin koko tuskallisen matkan tiiviisti rinnalla loppuun asti. Samoin olisi mieheni hoitanut minut hautaan asti, jos minä olisin sairastunut ennen häntä.
Olitko onneton ja kärsikö hyvinvointisi ollessasi omaishoitaja? Se on se oleellinen tieto.
Mitä nyt luulet, kärsiikö siinä, kun joutuu pyörittämään lapsiperhen arkea miehen sairastaessa vakavasti? Omaishoitaminen on valtavan raskasta. Siinä joutuu pistämään oman elämänsä syrjään ja kaikki pyörii sairaan ehdoilla. Omaishoitajan on pakko elää enemmän sairaan elämää kuin omaa elämäänsä.
En tunne ainuttakaan omaishoitajaa, joka ei jollaan tavalla koe noin.
No niin. Sinun mielestäsi siis parisuhteessa voi joutua uhraamaan oman hyvinvointinsa ja onnellisuutensa parisuhteen jatkumisen vuoksi. Minun parisuhde-ja rakkauskäsitykseeni ei tuollainen kuulu. En ikinä hyväksyisi tilannetta, jossa toisella on paha olo suhteen vuoksi.
Eikö sinusta pidä ajatella lainkaan kuolevan oloa? Pitäisikö hänet jättää sinä hetkenä, kun hän kaikkein eniten kuoleman edessä tukea ja vakiintuneisuutta tarvitsee?
Suhteesi ystäviisi on kaiketi samanlainen. Autat heitä vain silloin, kun hyödyt siitä itse, mutta et ole valmis uhraamaan omaa mielihyvääsi, jotta ystäväsi saisivat apua.
Kyse ei ole hylkäämisestä, jättämisestä tai muustakaan pelottavasta, ainoastaan parisuhteen lopettamisesta tilanteessa, jossa se aiheuttaa toiselle tai molemmille onnettomuutta ja pahoinvointia. Ystävyyttä ja tukea se ei toki sulje pois, mutta parisuhde tarkoittaa minulle yksinomaan romanttista suhdetta, ei arkikumppanuutta.
Sinä puhut saattohoidosta mutta minä puhun tilanteesta, joka aiheuttaa onnettomuutta ja pahoinvointia. Nämä eivät ole sama asia. Ei ole mitenkään sanottu, että ensin mainittu aiheuttaa jälkimmäisen.
Minulle on ystävyyssuhteissa myös tärkeää, etten aiheuta muille onnettomuutta. Seison omilla jaloillani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse ainakin haluan että perhe ja puoliso nimenomaan yrittävät parhaansa mukaan olla tukena vaikeina hetkinä ja toisinpäin. Helppo sen jättäjänkin täällä kommentoida että lähtee etsimään sitä omaa onneaan kun kuvittelee itsensä siihen terveen pallille. Mutta jos roolit ovatkin toisinpäin ja puoliso pakkaa heti kimpsut ja kampsut kun kuulee syöpädiagnoosin niin olisiko se tilanne missä haluat nähdä itsesi?
Jos kumppanini täytyy valita oman hyvinvointinsa ja parisuhteemme väliltä, haluan hänen valitsevan oman hyvinvointinsa sata kertaa sadasta.
Toinen toisensa arvostus ja kunnioitus (vaikka kielsitkin tämän mainitsemisen) sekä tasavertaisuus. Ilman näitä ei parisuhde ole kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksittömyyttä en enää sietäisi mistään syystä, en kumppanin sairauden vuoksikaan. Suhde auki tuossa tapauksessa.
toivottavasti tällaiset asiat kerrotaan kumppanille ennen kuin hän ehtii sitoutua suhteeseen.
Toivottavasti ne, jotka odottavat kumppanin jäävän seksittömään suhteeseen nauttiessaan itse emotionaalisesta tuesta, käytännön avusta ja muista hyödyistä,ottavat tämän esille ennen sitoutumista.
No tuskin kukaan haluuttomuuttaan suunnittelee etukäteen. Varsinkin jos se on jostain sairaudesta tms. johtuvaa.
Ei, mutta jos periaatteen tasolla on sitä mieltä, että kumppanilla on velvollisuus jäädä seksittömään suhteeseen, jossa vain toisen tarpeisiin vastataan, siitä olisi hyvä mainita etukäteen. Niin kummallisesta näkemyksestä on kuitenkin kysymys.
Jos mieheni sairastuisi tai loukkantuisi vakavasti, minulle ei tulisi mieleenkään jättää häntä, koska rakastan häntä. Tuo asia on ainakin itselleni itsestäänselvyys.
Minulle ei taas tulisi mieleenkään olettaa, että toinen jäisi omaishoitajaksi minulle, jos en enää kykene osallistumaan sellaiseen parisuhteeseen, joka meillä oli. Yhtä lailla täysi itsestäänselvyys, että jos ei pysty toisen tarpeisiin vastaamaan, eikä tilanteessa ole odotettavissa muutosta, ainoa reilu ratkaisu on päättää suhde.
Kuulostaa järkyttävältä. Olen pitänyt itseäni tylynä ja kylmänä ihmisenä, mutta ei tullut mieleenikään jättää miestäni, kun hän sairastui syöpään. Kuljin koko tuskallisen matkan tiiviisti rinnalla loppuun asti. Samoin olisi mieheni hoitanut minut hautaan asti, jos minä olisin sairastunut ennen häntä.
Olitko onneton ja kärsikö hyvinvointisi ollessasi omaishoitaja? Se on se oleellinen tieto.
Mitä nyt luulet, kärsiikö siinä, kun joutuu pyörittämään lapsiperhen arkea miehen sairastaessa vakavasti? Omaishoitaminen on valtavan raskasta. Siinä joutuu pistämään oman elämänsä syrjään ja kaikki pyörii sairaan ehdoilla. Omaishoitajan on pakko elää enemmän sairaan elämää kuin omaa elämäänsä.
En tunne ainuttakaan omaishoitajaa, joka ei jollaan tavalla koe noin.
No niin. Sinun mielestäsi siis parisuhteessa voi joutua uhraamaan oman hyvinvointinsa ja onnellisuutensa parisuhteen jatkumisen vuoksi. Minun parisuhde-ja rakkauskäsitykseeni ei tuollainen kuulu. En ikinä hyväksyisi tilannetta, jossa toisella on paha olo suhteen vuoksi.
Eikö sinusta pidä ajatella lainkaan kuolevan oloa? Pitäisikö hänet jättää sinä hetkenä, kun hän kaikkein eniten kuoleman edessä tukea ja vakiintuneisuutta tarvitsee?
Suhteesi ystäviisi on kaiketi samanlainen. Autat heitä vain silloin, kun hyödyt siitä itse, mutta et ole valmis uhraamaan omaa mielihyvääsi, jotta ystäväsi saisivat apua.
Kyse ei ole hylkäämisestä, jättämisestä tai muustakaan pelottavasta, ainoastaan parisuhteen lopettamisesta tilanteessa, jossa se aiheuttaa toiselle tai molemmille onnettomuutta ja pahoinvointia. Ystävyyttä ja tukea se ei toki sulje pois, mutta parisuhde tarkoittaa minulle yksinomaan romanttista suhdetta, ei arkikumppanuutta.
Sinä puhut saattohoidosta mutta minä puhun tilanteesta, joka aiheuttaa onnettomuutta ja pahoinvointia. Nämä eivät ole sama asia. Ei ole mitenkään sanottu, että ensin mainittu aiheuttaa jälkimmäisen.
Minulle on ystävyyssuhteissa myös tärkeää, etten aiheuta muille onnettomuutta. Seison omilla jaloillani.
Hyvin tyypillinen suomalainen vastaus, jonka voi kiteyttää: en tarvitse ketään, sillä pärjään aina ja ikuisesti yksin ja odotan samaa muilta".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksittömyyttä en enää sietäisi mistään syystä, en kumppanin sairauden vuoksikaan. Suhde auki tuossa tapauksessa.
toivottavasti tällaiset asiat kerrotaan kumppanille ennen kuin hän ehtii sitoutua suhteeseen.
Toivottavasti ne, jotka odottavat kumppanin jäävän seksittömään suhteeseen nauttiessaan itse emotionaalisesta tuesta, käytännön avusta ja muista hyödyistä,ottavat tämän esille ennen sitoutumista.
No tuskin kukaan haluuttomuuttaan suunnittelee etukäteen. Varsinkin jos se on jostain sairaudesta tms. johtuvaa.
Ei, mutta jos periaatteen tasolla on sitä mieltä, että kumppanilla on velvollisuus jäädä seksittömään suhteeseen, jossa vain toisen tarpeisiin vastataan, siitä olisi hyvä mainita etukäteen. Niin kummallisesta näkemyksestä on kuitenkin kysymys.
Jos mieheni sairastuisi tai loukkantuisi vakavasti, minulle ei tulisi mieleenkään jättää häntä, koska rakastan häntä. Tuo asia on ainakin itselleni itsestäänselvyys.
Minulle ei taas tulisi mieleenkään olettaa, että toinen jäisi omaishoitajaksi minulle, jos en enää kykene osallistumaan sellaiseen parisuhteeseen, joka meillä oli. Yhtä lailla täysi itsestäänselvyys, että jos ei pysty toisen tarpeisiin vastaamaan, eikä tilanteessa ole odotettavissa muutosta, ainoa reilu ratkaisu on päättää suhde.
Kuulostaa järkyttävältä. Olen pitänyt itseäni tylynä ja kylmänä ihmisenä, mutta ei tullut mieleenikään jättää miestäni, kun hän sairastui syöpään. Kuljin koko tuskallisen matkan tiiviisti rinnalla loppuun asti. Samoin olisi mieheni hoitanut minut hautaan asti, jos minä olisin sairastunut ennen häntä.
Olitko onneton ja kärsikö hyvinvointisi ollessasi omaishoitaja? Se on se oleellinen tieto.
Mitä nyt luulet, kärsiikö siinä, kun joutuu pyörittämään lapsiperhen arkea miehen sairastaessa vakavasti? Omaishoitaminen on valtavan raskasta. Siinä joutuu pistämään oman elämänsä syrjään ja kaikki pyörii sairaan ehdoilla. Omaishoitajan on pakko elää enemmän sairaan elämää kuin omaa elämäänsä.
En tunne ainuttakaan omaishoitajaa, joka ei jollaan tavalla koe noin.
No niin. Sinun mielestäsi siis parisuhteessa voi joutua uhraamaan oman hyvinvointinsa ja onnellisuutensa parisuhteen jatkumisen vuoksi. Minun parisuhde-ja rakkauskäsitykseeni ei tuollainen kuulu. En ikinä hyväksyisi tilannetta, jossa toisella on paha olo suhteen vuoksi.
Eikö sinusta pidä ajatella lainkaan kuolevan oloa? Pitäisikö hänet jättää sinä hetkenä, kun hän kaikkein eniten kuoleman edessä tukea ja vakiintuneisuutta tarvitsee?
Suhteesi ystäviisi on kaiketi samanlainen. Autat heitä vain silloin, kun hyödyt siitä itse, mutta et ole valmis uhraamaan omaa mielihyvääsi, jotta ystäväsi saisivat apua.
Kyse ei ole hylkäämisestä, jättämisestä tai muustakaan pelottavasta, ainoastaan parisuhteen lopettamisesta tilanteessa, jossa se aiheuttaa toiselle tai molemmille onnettomuutta ja pahoinvointia. Ystävyyttä ja tukea se ei toki sulje pois, mutta parisuhde tarkoittaa minulle yksinomaan romanttista suhdetta, ei arkikumppanuutta.
Sinä puhut saattohoidosta mutta minä puhun tilanteesta, joka aiheuttaa onnettomuutta ja pahoinvointia. Nämä eivät ole sama asia. Ei ole mitenkään sanottu, että ensin mainittu aiheuttaa jälkimmäisen.
Minulle on ystävyyssuhteissa myös tärkeää, etten aiheuta muille onnettomuutta. Seison omilla jaloillani.
Hyvin tyypillinen suomalainen vastaus, jonka voi kiteyttää: en tarvitse ketään, sillä pärjään aina ja ikuisesti yksin ja odotan samaa muilta".
Minulle on tärkeää, etteivät muut uhraudu puolestani. Jos se on suomalaisuutta, hieno juttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ainakin haluan että perhe ja puoliso nimenomaan yrittävät parhaansa mukaan olla tukena vaikeina hetkinä ja toisinpäin. Helppo sen jättäjänkin täällä kommentoida että lähtee etsimään sitä omaa onneaan kun kuvittelee itsensä siihen terveen pallille. Mutta jos roolit ovatkin toisinpäin ja puoliso pakkaa heti kimpsut ja kampsut kun kuulee syöpädiagnoosin niin olisiko se tilanne missä haluat nähdä itsesi?
Jos kumppanini täytyy valita oman hyvinvointinsa ja parisuhteemme väliltä, haluan hänen valitsevan oman hyvinvointinsa sata kertaa sadasta.
Luulen, että tässä ketjussa moni on yrittänyt sanoa oman hyvinvoinnin edellyttävän omaishoitajaksi alkamista. Tämä siksi, että omaa puolisoa rakastaa ja tuottaisi tuskaa hylätä hänet. Kovin löyhin perustein ei myöskään voi toimia vastoin omia eettisia ja moraalisia arvoja vastaan tai se vahingoittaa itseä.
Selvästikin tässä on vastakkain erilaiset suhtautumistavat parisuhteeseen. Toisella puolella sitoutumiseen ja elämänkumppanuuteen kallistuvat ja toisella puolella individualistisemmat näkökulmat, jotka painottavat henkilökohtaista onnea ja parisuhteen itselle tuottamaa mielihyvää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksittömyyttä en enää sietäisi mistään syystä, en kumppanin sairauden vuoksikaan. Suhde auki tuossa tapauksessa.
toivottavasti tällaiset asiat kerrotaan kumppanille ennen kuin hän ehtii sitoutua suhteeseen.
Toivottavasti ne, jotka odottavat kumppanin jäävän seksittömään suhteeseen nauttiessaan itse emotionaalisesta tuesta, käytännön avusta ja muista hyödyistä,ottavat tämän esille ennen sitoutumista.
No tuskin kukaan haluuttomuuttaan suunnittelee etukäteen. Varsinkin jos se on jostain sairaudesta tms. johtuvaa.
Ei, mutta jos periaatteen tasolla on sitä mieltä, että kumppanilla on velvollisuus jäädä seksittömään suhteeseen, jossa vain toisen tarpeisiin vastataan, siitä olisi hyvä mainita etukäteen. Niin kummallisesta näkemyksestä on kuitenkin kysymys.
Jos mieheni sairastuisi tai loukkantuisi vakavasti, minulle ei tulisi mieleenkään jättää häntä, koska rakastan häntä. Tuo asia on ainakin itselleni itsestäänselvyys.
Minulle ei taas tulisi mieleenkään olettaa, että toinen jäisi omaishoitajaksi minulle, jos en enää kykene osallistumaan sellaiseen parisuhteeseen, joka meillä oli. Yhtä lailla täysi itsestäänselvyys, että jos ei pysty toisen tarpeisiin vastaamaan, eikä tilanteessa ole odotettavissa muutosta, ainoa reilu ratkaisu on päättää suhde.
Kuulostaa järkyttävältä. Olen pitänyt itseäni tylynä ja kylmänä ihmisenä, mutta ei tullut mieleenikään jättää miestäni, kun hän sairastui syöpään. Kuljin koko tuskallisen matkan tiiviisti rinnalla loppuun asti. Samoin olisi mieheni hoitanut minut hautaan asti, jos minä olisin sairastunut ennen häntä.
Olitko onneton ja kärsikö hyvinvointisi ollessasi omaishoitaja? Se on se oleellinen tieto.
Mitä nyt luulet, kärsiikö siinä, kun joutuu pyörittämään lapsiperhen arkea miehen sairastaessa vakavasti? Omaishoitaminen on valtavan raskasta. Siinä joutuu pistämään oman elämänsä syrjään ja kaikki pyörii sairaan ehdoilla. Omaishoitajan on pakko elää enemmän sairaan elämää kuin omaa elämäänsä.
En tunne ainuttakaan omaishoitajaa, joka ei jollaan tavalla koe noin.
No niin. Sinun mielestäsi siis parisuhteessa voi joutua uhraamaan oman hyvinvointinsa ja onnellisuutensa parisuhteen jatkumisen vuoksi. Minun parisuhde-ja rakkauskäsitykseeni ei tuollainen kuulu. En ikinä hyväksyisi tilannetta, jossa toisella on paha olo suhteen vuoksi.
Eikö sinusta pidä ajatella lainkaan kuolevan oloa? Pitäisikö hänet jättää sinä hetkenä, kun hän kaikkein eniten kuoleman edessä tukea ja vakiintuneisuutta tarvitsee?
Suhteesi ystäviisi on kaiketi samanlainen. Autat heitä vain silloin, kun hyödyt siitä itse, mutta et ole valmis uhraamaan omaa mielihyvääsi, jotta ystäväsi saisivat apua.
Kyse ei ole hylkäämisestä, jättämisestä tai muustakaan pelottavasta, ainoastaan parisuhteen lopettamisesta tilanteessa, jossa se aiheuttaa toiselle tai molemmille onnettomuutta ja pahoinvointia. Ystävyyttä ja tukea se ei toki sulje pois, mutta parisuhde tarkoittaa minulle yksinomaan romanttista suhdetta, ei arkikumppanuutta.
Sinä puhut saattohoidosta mutta minä puhun tilanteesta, joka aiheuttaa onnettomuutta ja pahoinvointia. Nämä eivät ole sama asia. Ei ole mitenkään sanottu, että ensin mainittu aiheuttaa jälkimmäisen.
Minulle on ystävyyssuhteissa myös tärkeää, etten aiheuta muille onnettomuutta. Seison omilla jaloillani.
Hyvin tyypillinen suomalainen vastaus, jonka voi kiteyttää: en tarvitse ketään, sillä pärjään aina ja ikuisesti yksin ja odotan samaa muilta".
Minulle on tärkeää, etteivät muut uhraudu puolestani. Jos se on suomalaisuutta, hieno juttu.
Mutta miksi näet sen uhrautumisena? Jospa se onkin vain ihan tavallista elämää, johon kuuluvat vaikeudet, sairaudet, kuolema ja ajoittain rankatkin ajat. Ei se poissulje onnellisuutta.
Kuulostaa järkyttävältä. Olen pitänyt itseäni tylynä ja kylmänä ihmisenä, mutta ei tullut mieleenikään jättää miestäni, kun hän sairastui syöpään. Kuljin koko tuskallisen matkan tiiviisti rinnalla loppuun asti. Samoin olisi mieheni hoitanut minut hautaan asti, jos minä olisin sairastunut ennen häntä.