Mikä on parisuhteessa sellainen asia, jossa et halua tehdä kompromisseja?

Haluton mies olisi pahin asia.

Toinen olisi kumppanin omiatushaluisuus/mustasukkaisuus. Tarvitsen paljon omaa tilaa mennä ja rymytä kuten tahdon. Tahdon ihmisen joka osaa myös elää omaa elämäänsä eikä laske onneaan minun varaani.

Ei kiitos yhteiselle asunnolle, yksiavioisuudelle tai lapsille.

Kyllä kiitos hellille kohtaamisille, lujalle kumppanuudelle ja luotettavuudelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän näistä "seksiä on oltava ja ketään en hoida" -mielipiteistä tulee väistämättä mieleen tilanne, missä itseä kohtaa jokin odottamaton terveyden romuttava asia, vaikkapa vakava onnettumuus, ja se kumppani vierellä vilkaisee lopputulemaa, kohauttaa olkiaan ja toteaa että suhde oli nyt sitten tässä kun ethän sinä tuosta tule vuosikausiin olemaan panokunnossa ja hoivatakin pitäisi, ja häipyisi sitten etsimään sitä seuraavaa tervettä ja seksinhaluista partneria. Eli juuri silloin kun on maassa ja tarvitsisi tukea tämä ns. kumppani vielä tuuppaisi hieman alaspäin ja poistuisi takavasemmalle.

Toki seksi on tärkeä osa parisuhdetta eikä omaa terveyttään pidä romuttaa toista hoivaamalla, ja jos ongelmat pitkittyvät ja oma jaksaminen rupeaa loppumaan niin toki suhteen jatkamista on syytä harkita uudelleen, mutta tuollainen julistus antaa kyllä melko hedonistisen ja tunnekylmän kuvan sen sanojasta.

En kyllä itse haluaisi tilanteeseen, jossa olisi koko ajan tiedossa että suhde on olemassa ainoastaan niin kauan kun menee hyvin. Mielummin sitten yksin niin tietää ettei ainakaan tule hylätyksi juuri sillä vaikeimmalla hetkellä.

Äiti voi hylätä lapsen. Itsenäinen aikuinen ei voi hylätä toista itsenäistä aikuista. Parisuhteen voi kyllä päättää, mutta jos on tilanteessa, jossa on oikeasti kysymys hylkäämisestä, kyseessä ei ole tasavertainen parisuhde vaan jotakin aivan muuta.

Se eroavaisuus kahden leirin välillä on varmaan siinä, että me tiedämme kyllä pärjäävämme hyvin sinkkunakin, joten eroaminen ei millään tavalla pelota. Parisuhteen tulee mielestäni jatkua niin kauan kuin se lisää molempien onnellisuutta ja hyvinvointia eikä yhtään pidempään. Parisuhde ei ole mikään elämän peruskallio jota ilman murenee vaan mukava ja antoisa lisä elämään.

Itse en haluaisi suhteeseen, jossa toinen odottaisi minun uhraa an hyvinvointini, onnellisuuteni, terveyteni, itsemääräämisoikeuteni tai muun keskeisen arvon parisuhteen jatkumisen vuoksi. Sellainen on minusta väärin ja tunnekylmää.

Mistä oikein tulee se kuvitelma, etten pärjäisi sinkkuna? Vai onko tämä nyt se ainoa argumentti millä pitää pönkittää sitä ajatusta että on jotenkin normaalia kohdella ihmistä kuin kulutushyödykettä jonka voi heittää pois heti kun se lakkaa olemasta kiva - että ainoa syy miksi kaikki eivät niin tee on se että yksinäisyys pelottaa?

Kuten jo sanoin, olen mielummin yksin kuin henkilön kanssa jonka tietää jättävän juuri silloin kun tukea tarvitsisi.

Toivon vain että sinunkaltaisesi ihmiset tekevät tämän todella selväksi uutta parisuhdetta aloitellessanne, esim. sanomalla suoraan vaikkapa: "Jos ikinä sairastut vakavasti tai joudut vakavaan onnettomuuteen jätän sinut välittömästi."

Ihme sössötystä "kulutushtödykkeistä". Tämähän on ihan kirkas arvovalinta: sinun mielestäsi parisuhteen jatkuminen on tärkeämpää kuin yksilöiden hyvinvointi, ja toisten mielestä yksilön hyvinvointia ei tule koskaan uhrata parisuhteen vuoksi. Kumpikin on ihan pätevä kanta, mutta kyllä tässä asiassa täytyy olla älyllisesti rehellinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän näistä "seksiä on oltava ja ketään en hoida" -mielipiteistä tulee väistämättä mieleen tilanne, missä itseä kohtaa jokin odottamaton terveyden romuttava asia, vaikkapa vakava onnettumuus, ja se kumppani vierellä vilkaisee lopputulemaa, kohauttaa olkiaan ja toteaa että suhde oli nyt sitten tässä kun ethän sinä tuosta tule vuosikausiin olemaan panokunnossa ja hoivatakin pitäisi, ja häipyisi sitten etsimään sitä seuraavaa tervettä ja seksinhaluista partneria. Eli juuri silloin kun on maassa ja tarvitsisi tukea tämä ns. kumppani vielä tuuppaisi hieman alaspäin ja poistuisi takavasemmalle.

Toki seksi on tärkeä osa parisuhdetta eikä omaa terveyttään pidä romuttaa toista hoivaamalla, ja jos ongelmat pitkittyvät ja oma jaksaminen rupeaa loppumaan niin toki suhteen jatkamista on syytä harkita uudelleen, mutta tuollainen julistus antaa kyllä melko hedonistisen ja tunnekylmän kuvan sen sanojasta.

En kyllä itse haluaisi tilanteeseen, jossa olisi koko ajan tiedossa että suhde on olemassa ainoastaan niin kauan kun menee hyvin. Mielummin sitten yksin niin tietää ettei ainakaan tule hylätyksi juuri sillä vaikeimmalla hetkellä.

Äiti voi hylätä lapsen. Itsenäinen aikuinen ei voi hylätä toista itsenäistä aikuista. Parisuhteen voi kyllä päättää, mutta jos on tilanteessa, jossa on oikeasti kysymys hylkäämisestä, kyseessä ei ole tasavertainen parisuhde vaan jotakin aivan muuta.

Se eroavaisuus kahden leirin välillä on varmaan siinä, että me tiedämme kyllä pärjäävämme hyvin sinkkunakin, joten eroaminen ei millään tavalla pelota. Parisuhteen tulee mielestäni jatkua niin kauan kuin se lisää molempien onnellisuutta ja hyvinvointia eikä yhtään pidempään. Parisuhde ei ole mikään elämän peruskallio jota ilman murenee vaan mukava ja antoisa lisä elämään.

Itse en haluaisi suhteeseen, jossa toinen odottaisi minun uhraa an hyvinvointini, onnellisuuteni, terveyteni, itsemääräämisoikeuteni tai muun keskeisen arvon parisuhteen jatkumisen vuoksi. Sellainen on minusta väärin ja tunnekylmää.

Mistä oikein tulee se kuvitelma, etten pärjäisi sinkkuna? Vai onko tämä nyt se ainoa argumentti millä pitää pönkittää sitä ajatusta että on jotenkin normaalia kohdella ihmistä kuin kulutushyödykettä jonka voi heittää pois heti kun se lakkaa olemasta kiva - että ainoa syy miksi kaikki eivät niin tee on se että yksinäisyys pelottaa?

Kuten jo sanoin, olen mielummin yksin kuin henkilön kanssa jonka tietää jättävän juuri silloin kun tukea tarvitsisi.

Toivon vain että sinunkaltaisesi ihmiset tekevät tämän todella selväksi uutta parisuhdetta aloitellessanne, esim. sanomalla suoraan vaikkapa: "Jos ikinä sairastut vakavasti tai joudut vakavaan onnettomuuteen jätän sinut välittömästi."

Toivottavasti sinä sanot kumppanillesi: "En välitä siitä, oletko onnellinen ja hyvinvoiva tässä suhteessa vai et. Jos tulee valinta parisuhteen jatkumisen ja oman onnellisuutesi välillä, oletan sinun valitsevan parisuhteen."

Yleensä parisuhteessa on tässä meidän yhteiskunnassame se oletus että ensimmäisen vastoinkäymisen kohdalla ei elämänkumppania hylätä, joten kyllä se on teidän hedonististen päiväperhosten asia tehdä selväksi kumppanille että olette parisuhteessa mukana vain niin kauan kun on kivaa ja että mitään sen kummempaa sitoutumista teikäläisten kanssa on turha harkita. Aikuiset ihmiset tietävät että elämään kuuluu välttämättä myös ikäviä asioita eivätkä ne sillä pysy poissa että jättää jokaisen ihmissuhteensa sillä hetkellä kun jokin haaste tulee eteen.

Vierailija kirjoitti:

Tämähän on ihan kirkas arvovalinta: sinun mielestäsi parisuhteen jatkuminen on tärkeämpää kuin yksilöiden hyvinvointi

Aika usein parisuhde katkeaa siksi, että alunperinkään sitä ei ole rakennettu kestämään, ja siksi, että suhteessa helpoimpana ratkaisuna nähdään ero eikä ongelmien selvittely.

Akateemisten parisuhteet kestävät muiden suhteita paremmin. Akateemisten uskovien suhteet kestävät erinomaisesti.

Miksikö? Siksi, että kun on älyä ja sivistystä, on myös kykyä valita puolisonsa viisaasti ja ratkaista eteen tulevat ongelmat perustellen, rakentavasti ja pitkäjänteisesti.

Hyvin monen avioeron taustalla on yksinkertaisesti tyhmyys tai katteettomat lupaukset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän näistä "seksiä on oltava ja ketään en hoida" -mielipiteistä tulee väistämättä mieleen tilanne, missä itseä kohtaa jokin odottamaton terveyden romuttava asia, vaikkapa vakava onnettumuus, ja se kumppani vierellä vilkaisee lopputulemaa, kohauttaa olkiaan ja toteaa että suhde oli nyt sitten tässä kun ethän sinä tuosta tule vuosikausiin olemaan panokunnossa ja hoivatakin pitäisi, ja häipyisi sitten etsimään sitä seuraavaa tervettä ja seksinhaluista partneria. Eli juuri silloin kun on maassa ja tarvitsisi tukea tämä ns. kumppani vielä tuuppaisi hieman alaspäin ja poistuisi takavasemmalle.

Toki seksi on tärkeä osa parisuhdetta eikä omaa terveyttään pidä romuttaa toista hoivaamalla, ja jos ongelmat pitkittyvät ja oma jaksaminen rupeaa loppumaan niin toki suhteen jatkamista on syytä harkita uudelleen, mutta tuollainen julistus antaa kyllä melko hedonistisen ja tunnekylmän kuvan sen sanojasta.

En kyllä itse haluaisi tilanteeseen, jossa olisi koko ajan tiedossa että suhde on olemassa ainoastaan niin kauan kun menee hyvin. Mielummin sitten yksin niin tietää ettei ainakaan tule hylätyksi juuri sillä vaikeimmalla hetkellä.

Äiti voi hylätä lapsen. Itsenäinen aikuinen ei voi hylätä toista itsenäistä aikuista. Parisuhteen voi kyllä päättää, mutta jos on tilanteessa, jossa on oikeasti kysymys hylkäämisestä, kyseessä ei ole tasavertainen parisuhde vaan jotakin aivan muuta.

Se eroavaisuus kahden leirin välillä on varmaan siinä, että me tiedämme kyllä pärjäävämme hyvin sinkkunakin, joten eroaminen ei millään tavalla pelota. Parisuhteen tulee mielestäni jatkua niin kauan kuin se lisää molempien onnellisuutta ja hyvinvointia eikä yhtään pidempään. Parisuhde ei ole mikään elämän peruskallio jota ilman murenee vaan mukava ja antoisa lisä elämään.

Itse en haluaisi suhteeseen, jossa toinen odottaisi minun uhraa an hyvinvointini, onnellisuuteni, terveyteni, itsemääräämisoikeuteni tai muun keskeisen arvon parisuhteen jatkumisen vuoksi. Sellainen on minusta väärin ja tunnekylmää.

Mistä oikein tulee se kuvitelma, etten pärjäisi sinkkuna? Vai onko tämä nyt se ainoa argumentti millä pitää pönkittää sitä ajatusta että on jotenkin normaalia kohdella ihmistä kuin kulutushyödykettä jonka voi heittää pois heti kun se lakkaa olemasta kiva - että ainoa syy miksi kaikki eivät niin tee on se että yksinäisyys pelottaa?

Kuten jo sanoin, olen mielummin yksin kuin henkilön kanssa jonka tietää jättävän juuri silloin kun tukea tarvitsisi.

Toivon vain että sinunkaltaisesi ihmiset tekevät tämän todella selväksi uutta parisuhdetta aloitellessanne, esim. sanomalla suoraan vaikkapa: "Jos ikinä sairastut vakavasti tai joudut vakavaan onnettomuuteen jätän sinut välittömästi."

Toivottavasti sinä sanot kumppanillesi: "En välitä siitä, oletko onnellinen ja hyvinvoiva tässä suhteessa vai et. Jos tulee valinta parisuhteen jatkumisen ja oman onnellisuutesi välillä, oletan sinun valitsevan parisuhteen."

Yleensä parisuhteessa on tässä meidän yhteiskunnassame se oletus että ensimmäisen vastoinkäymisen kohdalla ei elämänkumppania hylätä, joten kyllä se on teidän hedonististen päiväperhosten asia tehdä selväksi kumppanille että olette parisuhteessa mukana vain niin kauan kun on kivaa ja että mitään sen kummempaa sitoutumista teikäläisten kanssa on turha harkita. Aikuiset ihmiset tietävät että elämään kuuluu välttämättä myös ikäviä asioita eivätkä ne sillä pysy poissa että jättää jokaisen ihmissuhteensa sillä hetkellä kun jokin haaste tulee eteen.

 

Kyse ei ole mistään haasteista vaan siitä arvokysynyksestä, kumpi on tärkeämpää: yksilön hyvinvointi ja onnellisuus vai parisuhteen jatkuvuus. Sinun mielestäsi parisuhde menee tarvittaessa yksilön hyvinvoinnin edelle, meidän mielestä ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämähän on ihan kirkas arvovalinta: sinun mielestäsi parisuhteen jatkuminen on tärkeämpää kuin yksilöiden hyvinvointi

Aika usein parisuhde katkeaa siksi, että alunperinkään sitä ei ole rakennettu kestämään, ja siksi, että suhteessa helpoimpana ratkaisuna nähdään ero eikä ongelmien selvittely.

Akateemisten parisuhteet kestävät muiden suhteita paremmin. Akateemisten uskovien suhteet kestävät erinomaisesti.

Miksikö? Siksi, että kun on älyä ja sivistystä, on myös kykyä valita puolisonsa viisaasti ja ratkaista eteen tulevat ongelmat perustellen, rakentavasti ja pitkäjänteisesti.

Hyvin monen avioeron taustalla on yksinkertaisesti tyhmyys tai katteettomat lupaukset.

Miksi välttelet myöntämästä todeksi ilmeistä asiaa, joka on sinulle monta kertaa osoitettu?

Ei tuo yksi jankkaaja ymmärrä arvoista mitään.

Siis todella monia asioita on, joissa en jousta. Ihmisillä on niin kunnallisia käsityksiä parisuhteista tässä ketjussa että ihan puistattaa. Ihminen, joka ei halua uhrata itseään parisuhteen eteen on "päiväperho"? Oksettavaa syyllistämistä. Kyllä jokaisella on moraalinen velvollisuus ensisijaisesti itseään kohtaan. Jos toisen kanssa on paha olla, ei siihen pidä jäädä kenenkään. Hankkikaa itsellenne vaikka kotiapulainen, jos ette yksin pärjää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämähän on ihan kirkas arvovalinta: sinun mielestäsi parisuhteen jatkuminen on tärkeämpää kuin yksilöiden hyvinvointi

Aika usein parisuhde katkeaa siksi, että alunperinkään sitä ei ole rakennettu kestämään, ja siksi, että suhteessa helpoimpana ratkaisuna nähdään ero eikä ongelmien selvittely.

Akateemisten parisuhteet kestävät muiden suhteita paremmin. Akateemisten uskovien suhteet kestävät erinomaisesti.

Miksikö? Siksi, että kun on älyä ja sivistystä, on myös kykyä valita puolisonsa viisaasti ja ratkaista eteen tulevat ongelmat perustellen, rakentavasti ja pitkäjänteisesti.

Hyvin monen avioeron taustalla on yksinkertaisesti tyhmyys tai katteettomat lupaukset.

Miksi välttelet myöntämästä todeksi ilmeistä asiaa, joka on sinulle monta kertaa osoitettu?

Ensimmäistä kertaa osallistuin ketjuun. Mikä asia on monta kertaa osoitettu?

Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että näkee avioliiton pelkkänä tarpeenvaihtona eikä liitä siihen pyhyyttä. Se on kuitenkin tehtävä kumppanille erittäin selväksi, ettei kumppani luule liikoja.

Toisen on oltava fiksu, en kestäisi tyhmää ihmistä.

En jaksaisi tavattoman epävarmaa kumppania.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ryhtyisi omaishoitajaksi tai huolenpitäjäksi. Tarvitsen itsenäisen kumppanin, joka hoitaa omat asiansa.

Tätä miinustetaan, mutta 80 % ihmisistä toimisi aivan samoin tositilanteessa. Toiset haluavat vain valehdella itselleen.

Ei, vaan sinä haluat valehdella muiden puolesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämähän on ihan kirkas arvovalinta: sinun mielestäsi parisuhteen jatkuminen on tärkeämpää kuin yksilöiden hyvinvointi

Aika usein parisuhde katkeaa siksi, että alunperinkään sitä ei ole rakennettu kestämään, ja siksi, että suhteessa helpoimpana ratkaisuna nähdään ero eikä ongelmien selvittely.

Akateemisten parisuhteet kestävät muiden suhteita paremmin. Akateemisten uskovien suhteet kestävät erinomaisesti.

Miksikö? Siksi, että kun on älyä ja sivistystä, on myös kykyä valita puolisonsa viisaasti ja ratkaista eteen tulevat ongelmat perustellen, rakentavasti ja pitkäjänteisesti.

Hyvin monen avioeron taustalla on yksinkertaisesti tyhmyys tai katteettomat lupaukset.

Miksi välttelet myöntämästä todeksi ilmeistä asiaa, joka on sinulle monta kertaa osoitettu?

Ensimmäistä kertaa osallistuin ketjuun. Mikä asia on monta kertaa osoitettu?

Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että näkee avioliiton pelkkänä tarpeenvaihtona eikä liitä siihen pyhyyttä. Se on kuitenkin tehtävä kumppanille erittäin selväksi, ettei kumppani luule liikoja.

Se että kyseessä on arvovalinta. Sinun mielestäsi ihmisen täytyy joskus tinkiä omasta onnellisuudestaan parisuhteen jatkumisen vuoksi. Meidän muiden mielestä niin ei tule tehdä. Avioliitoista, pyhyydestä ja kulutushyödykkeistä horiseminen on vain oman rummun paukutusta.

Fiksu luonne on asia, josta en tinkisi.

Tästä varmasti moni riemastuu, mutta tatuoinnit. Mä en kestä ajatusta että mies menisi ottamaan edes pientä tatuointia, se olisi jotenkin niin suunnaton pettymys. 

Ja tästä jätin mainitsemasta tosiaan noi ap:n ilmiselvyydet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämähän on ihan kirkas arvovalinta: sinun mielestäsi parisuhteen jatkuminen on tärkeämpää kuin yksilöiden hyvinvointi

Aika usein parisuhde katkeaa siksi, että alunperinkään sitä ei ole rakennettu kestämään, ja siksi, että suhteessa helpoimpana ratkaisuna nähdään ero eikä ongelmien selvittely.

Akateemisten parisuhteet kestävät muiden suhteita paremmin. Akateemisten uskovien suhteet kestävät erinomaisesti.

Miksikö? Siksi, että kun on älyä ja sivistystä, on myös kykyä valita puolisonsa viisaasti ja ratkaista eteen tulevat ongelmat perustellen, rakentavasti ja pitkäjänteisesti.

Hyvin monen avioeron taustalla on yksinkertaisesti tyhmyys tai katteettomat lupaukset.

Miksi välttelet myöntämästä todeksi ilmeistä asiaa, joka on sinulle monta kertaa osoitettu?

Ensimmäistä kertaa osallistuin ketjuun. Mikä asia on monta kertaa osoitettu?

Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että näkee avioliiton pelkkänä tarpeenvaihtona eikä liitä siihen pyhyyttä. Se on kuitenkin tehtävä kumppanille erittäin selväksi, ettei kumppani luule liikoja.

Se että kyseessä on arvovalinta. Sinun mielestäsi ihmisen täytyy joskus tinkiä omasta onnellisuudestaan parisuhteen jatkumisen vuoksi. Meidän muiden mielestä niin ei tule tehdä. Avioliitoista, pyhyydestä ja kulutushyödykkeistä horiseminen on vain oman rummun paukutusta.

"ME"... Elä kuule paukuta muiden puoelsta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämähän on ihan kirkas arvovalinta: sinun mielestäsi parisuhteen jatkuminen on tärkeämpää kuin yksilöiden hyvinvointi

Aika usein parisuhde katkeaa siksi, että alunperinkään sitä ei ole rakennettu kestämään, ja siksi, että suhteessa helpoimpana ratkaisuna nähdään ero eikä ongelmien selvittely.

Akateemisten parisuhteet kestävät muiden suhteita paremmin. Akateemisten uskovien suhteet kestävät erinomaisesti.

Miksikö? Siksi, että kun on älyä ja sivistystä, on myös kykyä valita puolisonsa viisaasti ja ratkaista eteen tulevat ongelmat perustellen, rakentavasti ja pitkäjänteisesti.

Hyvin monen avioeron taustalla on yksinkertaisesti tyhmyys tai katteettomat lupaukset.

Miksi välttelet myöntämästä todeksi ilmeistä asiaa, joka on sinulle monta kertaa osoitettu?

Ensimmäistä kertaa osallistuin ketjuun. Mikä asia on monta kertaa osoitettu?

Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että näkee avioliiton pelkkänä tarpeenvaihtona eikä liitä siihen pyhyyttä. Se on kuitenkin tehtävä kumppanille erittäin selväksi, ettei kumppani luule liikoja.

Se että kyseessä on arvovalinta. Sinun mielestäsi ihmisen täytyy joskus tinkiä omasta onnellisuudestaan parisuhteen jatkumisen vuoksi. Meidän muiden mielestä niin ei tule tehdä. Avioliitoista, pyhyydestä ja kulutushyödykkeistä horiseminen on vain oman rummun paukutusta.

"ME"... Elä kuule paukuta muiden puoelsta.

Rauhoitu, uskis. Voit ihan rauhassa elää uhrisuhteissa Jeesusta palvoen, jos haluat, mutta meille muille ihmissuhde on ihmistä varten, ei toisin päin.

56456 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksistä en jousta

Mielenkiinnosta kysymys teille seksimaanikoille:

Haetteko te ensisijaisesti kumppania seksiä varten ja sen on sitten ihan kiva bonus, että voi esimerkiksi keskustella ja pelata afrikan tähteä toisen kanssa. Tai suurimpana asiana, jakaa koko elämän, murheet, ahdistukset, ilot ja lapset saada myös. Vai haetteko ensisijaisesti kullia/pillua jonka kanssa myöhemmin puhua kunhan kusivehkeitä on saatu hinkattua yhteen?

Tai ainakin tuntuu, että osalle parisuhde = "seurustelu", hyötyminen, seksi, nautinto ja osa ymmärtää parisuhteen koko elämän jakamisena ja sellaisena sielunkumppanuutena jossa haetaan ihmistä kenen kanssa haluaa olla, vanheta ja lopuksi kuolla _turvallisesti_ pois.

Seksimaanikkoja täällä ei varmaankaan ole yhtäkään, mutta vastaan ihan normaalina ja terveenä miehenä.

Haen kumppanista kokonaisuutta, siis kaikkea tuota mainitsemaasi. Ei siinä katsota että mikä asia edellä mennään, vaan pitää löytyä kaikkea riittävästi. Sen takia kai suhteessa ollaan, että siitä kumpikin saa haluamiansa asioita ja on onnellinen, eikö niin? Vai riittääkö, että sinä olet tyytyväinen?

Seksiä voisi oikeastaan verrata tässä rahaan. Raha-asiat ovat toinen suuri syy suhteiden kariutumiselle. Silloin kun sitä on riittävästi, siitä ei tarvitse olla huolissaan eikä edes puhua, mutta jos sitä ei ole niin se alkaa vaikuttaa kaikkeen. Tai joku vertasi suhdetta lautasmalliin, sekin oli aika osuva. Pitää olla kaikkea sopivasti tai tulee puutostila.

Sinulle tuntuu olevan tuo toisen seura ja turvallisuus se päällimmäinen asia, pelkäät siis yksinäisyyttä ja yksin kuolemista, siitä tulee se paine että jos et saakaan pidettyä kumppania tyytyväisenä joka tavalla ja hän lähteekin. Sen takia sitten purat pelkosi meihin, jotka sanomme ääneen että suhteen pitää olla onnellisuutta tuottavaa tai siinä ei kannata väkisin kitua loppuelämäänsä.

Kyllä minäkin olen suhteessa sillä ajatuksella, että loppuikä tässä ollaan ja kaikista ongelmista selvitään. Mutta niin seurankipeä en ole, ettenkö pärjäisi yksinkin jos vaihtoehtona on pakkopulla onnettomassa suhteessa, jota ei saa korjattua. Siihen ei kannata kenenkään tätä ainoaa elämäänsä haaskata. Toivon yhtälailla, että kumppanini osaa lähteä ajoissa, jos en enää tee häntä onnelliseksi enkä saa tilannetta korjattua.

Aamen.

N40

Mä tajusin etten ole valmis tekemään kompromisseja oikein missään. Nykyinen parisuhde on niin kaikin puolin hyvä ja helppo, että mieluummin olisin varmaan yksin kuin ottaisin yhtään missään suhteessa huonomman.

Vierailija kirjoitti:

Mä tajusin etten ole valmis tekemään kompromisseja oikein missään. Nykyinen parisuhde on niin kaikin puolin hyvä ja helppo, että mieluummin olisin varmaan yksin kuin ottaisin yhtään missään suhteessa huonomman.

Sama täällä. En ylipäätään ymmärrä ihmisiä, joiden parisuhdekäsityksissä korostuvat kompromissit, vaikeudet, vastoinkäymiset, uhrautuminen ja niin edelleen. Minun kokemukseni pitkistä parisuhteita on, että ne ovat helppoja, hauskoja ja tavattoman antoisia.