Oudoin asia mistä teille on suututtu?

Tuttu tuli piipahtamaan kylään kun olin juuri aloittanut pullataikinan tekemisen. Suuttui kun en alkanut heti vääntää kanelipullia, vaan annoin taikinan nousta puolisen tuntia. Viivyttelin kuulemma tahallani, ettei olisi tarvinnut antaa pullaa hänelle.

Vierailija kirjoitti:

Tuttu tuli piipahtamaan kylään kun olin juuri aloittanut pullataikinan tekemisen. Suuttui kun en alkanut heti vääntää kanelipullia, vaan annoin taikinan nousta puolisen tuntia. Viivyttelin kuulemma tahallani, ettei olisi tarvinnut antaa pullaa hänelle.

Olisit tarjonnut hiivanmakuista taikinaa imeskeltäväksi :D

Entinen naapurini suuttui kun kävin töissä ja suurimmaksi osaksi vielä iltavuorossa, joka päättyi aikaisintaan klo 23.

Rappukäytävässä ei kuulemma saanut liikkua klo 22 jälkeen. Aha.

Ränniä pitkinkö minun olisi pitänyt kiivetä kotiin?

Enkä tosiaan kopistellut tai tömistellyt siellä, hiljaa ja nopeasti hipsin kolme kerrosta rappusia ylös kun hissiäkään ei ollut.

Lähes joka ilta läväytti ovensa auki juuri kun olin kohdalla ja aloitti kauhean mesoamisen, että ”ennen tämä oli rauhallinen yhtiö, mutta minun muuttoni taloon pilasi kaiken”. Ymmärtäisin tuollaisen harmistumisen, jos olisin ollut joku bilettävä tytönhupakko, mutta kävin kotona lähinnä nukkumassa työvuorojen välissä.

Kerran yritin ystävällisesti kertoa, että työvuoroni loppuu vasta tähän aikaan. Vastaus: ”Vaihda työpaikkaa!”

En vaihtanut, olihan 90-luvun laman pahin aallonpohja menossa. Vaihdoin sen sijaan asuinpaikkaa.

Sanoin lusikkaleipiä kekseiksi. Äitini suuttui. Ovat pikkuleipiä, eivät keksejä.

Meiltä hajosi yksi telkkareista niin, ettei digiviritin enää toiminut (eli olisi soveltunut vain leffojen/netin katseluun). Ostimme uuden ja kävimme viemässä rikkinäisen taloyhtiön elektroniikka-roskikseen. Naapurin mies tuli pyörimään roska-katokseen kun olimme dumppaamassa televisiota ja kyseli mikä siinä on vikana. Selitimme mikä siinä on vikana ja ettei tv:n katselu onnistu ja poistuimme paikalta. 

Noin viikko tuon jälkeen tuo sama äijä tuli pimpottamaan vihaisena ovikelloa ja valitti ettei tv toimi ja että oli ihan turhaan raahannut telkkarin kotiin. 

Yritin selittää että juuri sen takia se oli lähtenyt meiltä roskiin, mutta lähti menemään.

Pari päivää myöhemmin kun mieheni oli aamulla lähdössä töihin oli sama televisio ovemme edessä ja kaukosäädin oli jeesus-teipattu ruutuun. Jouduimme viemään sen uudelleen elektroniikka-roskiin. 

-En teininä ollut  mikään mestarikokki ja silloinen poikakaveri pyysi, tai käski tekemään karjalanpaistia sillä välin kun on auttamassa kaveriaan muutossa, ei uskonut kun sanoin etten osaa. Myöhemmin  sitten huusi minulle sitkeästä lihasta ja liiasta suolasta ja ettei semmoista pa""aa voi syödä.  Miten voi olettaa, että 15 tyttö tuosta vain taikoo oikeaoppisen karjalanpaistin...

-Olimme mökillä kaveriporukalla ja erään jätkän tyttökaveri oli ainut, jota en tuntenut. En meikannut enää saunan jälkeen vaikka minulla on paha akne, ajattelin että kavereiden keskenhän tässä ollaan mutta tällä tytöllä meni kuulemma ruokahalu ja muiden puolustaessa minua, suuttui ja paineli mökkiin murjottamaan. 

-Vein roskiin kirjan, jonka väliin oli roiskunut oksennusta kun kirja oli ollut sohvalla auki ja lapsi oli varoittamatta alkanut oksentaa. Onneksi oli oma kirja eikä kirjaston.. no kuitenkin,  kirja ei mahtunut roskapussiin joten tiputin sen pussin perästä ja perässä tullut naapuri kuikki että miksi sinä hyvän kirjan heitit roskiin? Seuraavana päivänä naapuri sitten heitti minua parvekkeelta kirjalla ja huusi  ,että ota tuo kirjas jonka päälle olet kännissä oksennellut! Oli siis  napannut sen roskiksesta ja kokenut ikävän yllätyksen. Kuvitteliko oikeasti, että heitin sen kirjan huvikseni roskapönttöön?

- Rehellisyys, kohteliaalla tavalla

- minun koti, minun tavat/minun auto, minun tavat = suututtu siitä kun en halunnut ottaa tuttavia känniläisiä kotiini käymään, tai siitä, kun en halunnut kaverini märkää koiraa silloisen autoni kangasverhoillulle takapenkille (ei ollut mikään pakkotilanne, toki silloin olisin ottanut, ja koko tilanne oli vasta suunnitteilla, eli oltiin vielä 4n seinän sisällä) tai kyytiläinen ei saanut polttaa autossa.

- töitäni tehdessä minulle suututaan ehkä keskimäärin kerran kuukaudessa puolessatoista, lähes poikkeuksetta siitä, etten suostu tekemään sellaista, mikä ei minulle eikä "firmalle" kuulu, eikä suuttujat vain suostu useinkaan ymmärtämään vaikka perustelen, miksi en pyyntöönne voi suostua.

Oudointa oli, kun ystävä katkaisi välit, enkä todellakaan tiedä syytä.

Olin toritapahtuman lettukojulla. Edelläni oli kaksi naista, samaa seuruetta. Muurinpohjaletut tarjoiltiin hillolla ja kermavaahdolla. Kun naiset saivat annoksensa, toinen sanoi että hänen omaansa ei olisi saanut laittaa kermaa, ainoastaan hilloa. Sanoin ystävällisesti, että minä voin siinä tapauksessa ottaa tuon annoksen. Nainen:

"Mitä sä siinä oikein yrität!"

Minä: "Öh... kun sinä et halunnut tuota annosta, niin sillä aikaa kun odotat uutta, ilman kermaa, minä voin ottaa tuon annoksen."

"Älä nyt kuule yhtään yritä siinä etuilla!"

Tuota, mikä logiikka...???

Mulle suututtiin kun otin allergian huomioon. Kokattiin kaveriporukalla ja olin kysellyt allergiat etukäteen, mutta sitten tuli lisäksi yksi tyyppi, joka kertoi anteeksi pyydellen ettei voi syödä sipulia. No otin pastakastikkeeseen menevästä jauhelihasta osan erikseen ja laitoin sen tomaattien + muun kanssa valmiiksi eri kattilassa kun muun annoksen jossa oli sipulia.  Ei-allerginen tyyppi suuttui kun siitä tuli ylimääräistä tiskiä (1 kattila!)  kun allergiat on vain hienostelua.... 

Tein siis jo muutenkin mm. pari maidotonta annosta ja kaikki olivat tyytyväisiä, paitsi tämä yksi joka mökötti ruuan ajan ja onneksi häipyi syötyään. Sipuli allerginen jopa kiitteli kun otin allergian huomioon. 

Tuo joka suuttui kattilasta varmaan inhosi sitä sipuliallergista tyyppiä salaa

Yläasteaikainen luokkakaverini, ei siis mikään läheisempi henkilö, johon sen jälkeen ei oltu yhteydessä kuin Facebookissa parin tykkäyksen muodossa. Noh, tämä 28 vuotias sitten laittaa Facebookin seinälleen (ei siis mikään yksityisviesti) sellaisen ketjuviestin. Jotain "Kirjoita tähän minusta jokin ylistävä asia niin huomenna sinulle sattuu jotain mukavaa".

Ignoorasin koko asian. Noh, sitten tuleekin kohta yksityisviestiä, jossa tämä neito veti kauheat kilarit ja poisti minut samantein kavereistaan. Olin vissiin loukannut häntä verisesti kun en ollut ottanut osaa hänen itsekehu-viestiinsä.

Kohautin olkiani. Ei oikein kiinnostanut ylipäätään olla yhteydessä henkilöön, joka koskaan ei ollut mikään läheinen ollutkaan ja spämmi sinne Facebookkiin lapsellista settiä jota odotin varhaisteineiltä.

Viikon jälkeen yhtäkkiä pyysi minua takaisin Facebook-kaveriksi. Annoin olla :D.

Toiselta luokkakaverilta (läheisemmältä sellaiselta) kuulin, että tämä henkilö on oikea varsinainen Facebook mamma potenssiin 10. Laittaa sinne joka päivä samat omaa elämäänsä pönkittävät päivitykset ja kuvat... ja tietenkin loukkaantuu jos ei saa tarpeeksi kommentteja/tykkäyksiä. Jestas sentään. Henkinen kehitys jäänyt sinne teini-ikään.

Äitini päätti pitää isälle (ja myös meille lapsille, tosin hieman lievemmän) kahden kuukauden mykkäkoulun, koska isäni oli unohtanut laittaa yöksi terassin oven lukkoon. Jooh, sitten olisi voinut ymmärtää isälle kiukuttelun JOS sieltä joku ryöväri olisi tullut, mutta mitään EI sattunut. Ja mitä tekemistä meillä lapsilla tuon asian kanssa oli?

Äitini muutenkin aina piti mykkäkoulua hyvänä "aseena". Aika tragikoomista oli kun me, siis LAPSET (alakouluikäisiä), sitten äidille kerran pidettiin puhuttelu ja sanottiin, että "Tuo on tosi lapsellista." (Varmaan tuli siitä hyväst' uusi mykkäkoulu. En ihan muista :D.)

Kaveri 30v. lapseton nainen suuttui, kun kukaan ei tullut työpäivän aikana tuomaan hänelle särkylääkettä kuumeeseen. Asui itse siis 200m päästä apteekista. Ehdotin, että jos hän kävisi itse apteekissa, kun se on ihan naapurissa ja ei ollut perus nuhakuumetta kummempaa. Haukkui hulluksi, kun ehdotinkin moista, ulkonahan saa vielä pahemman taudin. 

Ihan vaan piti saada olla hoivattavana marttyyrina, jonka nuhakuumeessa koko maailma pysähtyy auttamaan häntä.

Vierailija kirjoitti:

Sanoin lusikkaleipiä kekseiksi. Äitini suuttui. Ovat pikkuleipiä, eivät keksejä.

Äitisi oli oikeassa, mutta ei hänen silti olisi tarvinnut suuttua.

Tein pari täyte- ja voileipäkakkua mieheni pikkusiskon lapsen ristiäisiin. Tän siskon kummitäti (tai joku vanha perhetuttu, mikä lieneekään), oletti että minä myös hoidan kahvittelut. Että minä siis keittelen kahvit yms. keittiössä sillä aikaa kun lapsi kastetaan. Mieheni totesi tähän että sehän ei minun velvollisuuksiini kuulu, ja tämä akka alkoi vauhkoamaan että "no kyllähän nyt jonkun pitää auttaa". Tyypillistä... kun jossakin asiassa tarjoutuu auttamaan, niin sitten oletetaan että on valmis myymään sielunsakin. 

Kakut tein tavallaan lahjaksi, en pyytänyt kuin sen mitä meni ainesosiin... 

Äitini suuttui, kun jäi kirjeiden lukemisesta kiinni ja sanoin asiasta. En tiennyt tätä, mutta seuraavalla kerralla, kun tuli käymään siskoni kanssa, totesi että saa kai täällä kuitenkin Seiskaa lukea.

Hän kuitenkin häipyi melko nopeasti ja totesi, että on turha pyytää häneltä apua. Olin tuolloin viimeisilläni raskaana ja en olisi saanut ennen aikaisten supistusten vuoksi tehdä mitään. Oli luvannut auttaa isomman lapsen kanssa, mutta tämä kaikki vain sen vuoksi kun olin kieltänyt lukemasta kirjeitäni.

Asuin aikoinaan kimppakämpässä puolitutun tytön kanssa, kerran olin lähdössä junalla tapaamaan silloista poikaystävääni toiseen kaupunkiin ja heräsin noin klo 7 kahvinkeittoon ym kun juna lähti klo 10. Olin meikkaamassa kun kämppis kurkisti ovesta ja  pyysi käymään apteekissa kun hänellä on kurkku ja pää kipeä , varmaan flunssa. Suuttui kun sanoi että myöhästyn junasta, jos alan nyt sinulle juosta apteekkiin ! Kun sitten palasin, kaikki kasvini olivat kuolleet. Ei ollut kostoksi kastellut niitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keith Flintin kuolemasta tuli mieleen, että äitini suuttui minulle lapsena siitä, kun tein The Prodigysta esitelmän kouluun :D Olin muistaakseni kuudennella luokalla. Väänteli naamaansa ja ivasi, että "sekö MUKA on sun suosikkibändi!" Äitini ei ole oikein koskaan kestänyt sitä, jos osoitin joitain "kapinallisempia" piirteitä. Hänelle The Prodigyn fanittaminen ja bändistä esitelmän tekeminen oli juuri tällaista "kapinointia", vaikka tosiasiassa pidin vain bändin musiikista enkä ollut millään muotoa pahis.

No, esitelmäni sai paljon kehuja niin opettajalta kuin luokkakavereiltanikin. Jopa sellaiset luokkatoverit, jotka harvoin keksivät mitään hyvää sanottavaa mistään tai kenestäkään, sanoivat esitelmäni olleen hyvä.

Minä rakastin Michael Jacksonin musiikkia. Hänen kuoltuaan laitoin pienen kuvan hänestä jääkaapin oveen. Sain kamalat huudot sekä isältä, että äidiltä. Ei olisi ollut iso myönnytys laittaa se pieni kuva vähäksi aikaa jääkaapin oveen. Olin kuulemma liian lapsellinen, en älynnyt, mitä menetys todella on (hah, tätini oli tehnyt itsemurhan kaksi vuotta aikaisemmin ja mulla oli hänen kuviaan ympäri huonetta).

Ostin ennen kesä-asuntona toimineen huvilan järven rannassa vähän päälle puolen tunnin päästä Helsingistä. 

Halusin muuttaa pois kaupungista ja pystyin hyvin muuttamaan vähän kauemmas koska pystyin hoitamaan työt suurimmaksi osaksi etänä. Remontoin ja sisustin koko hoidon, laitatin pihan kuntoon ja muutin pääsääntöisesti huvilaan. Myin keskustan asuntoni ja hommasin todella pienen, n. 30 neliön kaupunki-yksiön sen tilalle.

Nyt olen asustellut täällä pari vuotta. Ihmiset eivät tunnu tajuavan, että tämä on kotini, eikä mikään koko suvun ja kaveripiirin kesäpaikka. 

Kälyni ehdotti minulle tänä kesänä, että minä voisin muuttaa viikoksi tai pariksi kahden 60 kiloisen koirani kanssa tuonne yksiööni, koska hänestä vuokra-mökit ovat "sika-hinnoissa" eivätkä he halua maksaa niin paljoa ja he voisivat muuttaa minun kotiini lomailemaan. No yllättäen en suostunut ja tästä kehkeytyi kunnon riita. Yritin kyllä selittää että tämä on kotini ja vedota siihen että ei kai hänkään muuttaisi kotoaan vain siksi että joku haluaa heidän asuntoonsa lomailemaan, mutta ei.

Soitteli muun muassa äidilleni asiasta ja hänelle oli sanonut että olen tarkoituksella jättänyt vain yhden vierashuoneen (muut omassa käytössä) jotta he eivät perheenä voisi kyläillä (ovat olleet täällä kyläilemässä useita kertoja, mutta heidän lapset ovat nukkuneet ilmapatjalla työhuoneessa), kutsun muita ihmisiä mutten heitä (ei pidä paikkaansa, en vain halua että jäävät asumaan) ja oli yrittänyt painostaa äitiäni käskemään minua suostumaan suunnitelmaan. Täytän tänä vuonna 40 ja olen ollut täysin omavarainen 16-vuotiaasta saakka.

En myöskään halua jättää kälyäni kotiini yksin, koska muutamaa vuotta aiemmin kun jätin heidän perheensä edelliseen kotiini oman työpäiväni ajaksi hän oli ilmeisesti käynyt kaapeillani penkomassa koska kyseli kotiin tullessani miksi minulla on kassakaappi. Kaappi oli siis minun makuuhuoneessani vaatekaapin sisällä.

Veljeni on ihan hirveä tossu ja paljoon olen kyllä suostunut hänen kotirauhansa takaamiseksi, mutta jossain minullakin menee raja.

Huvittavinta on se, että suvullamme on kyllä järven rannalla sijaitseva kesämökkikin, joka olisi kaikkien halukkaiden käytössä. Se ei vain kelpaa koska sinne menee 2-3 tuntia ajaa, se on paljon pienempi ja siellä ei ole juoksevan veden ja sähkön lisäksi paljon muita mukavuuksia.