Oudoin asia mistä teille on suututtu?
Tuli mieleen tässä aamutuimaan kun kaveri suuttui siitä kun tänä aamuna ilmoitin hänelle etten pääsekään aamulla kahville hänen kanssaan koska heräsin aivan kamalaan päänsärkyyn. Sanoin että josko siirrettäisiin esim lounasaikaan koska tiedän että hänellä ei ole menoja. Sai aivan hirveän raivokohtauksen tästä asiasta.
On oudoimpiakin asioita tapahtunut (esim työkaveri suuttui kun sairastuin enkä päässyt töihin) ja kerran mies raivostui siitä kun olin laittanut kokonaisia mustapippureita keittoon (ennen ei ollut tästä valittanut) Haukkui mut ja mökötti koko illan olkkarin nurkassa :D
Kommentit (6330)
En suostunut lainaamaan silloiselle poikaystävälleni 20€ johonkin aivan typerään tarkoitukseen. Hän suuttui niin verisesti että jätti minut.
Eräs työkaveri, joka paremminkin ilmaisi, ettei ole minusta mitenkään kiinnostunut romanttisessa mielessä suuttui minulle, kun aloin lähestyä erästä toista siinä mielessä. Eli, jos hän ei ole minusta kiinnostunut, en saisi olla muistakaan kiinnostunut.
Vierailija kirjoitti:
Olin aikoinani seksipuhelimessa töissä. Yksi mies soitteli minulle paljon ja oli aina tyytyväinen palveluun ja kehui minua kovasti. Kerran tämä asiakas pyysi, että lähettäisin hänelle käytetyt alushousuni. Kun kieltäydyin, hän loukkaantui eikä soittanut minulle enää koskaan.
Mielikuvitus lähtee liikkeelle, kun joku on alapeukuttanut tätä. :D
Eikö noilla linjoilla ole ihan sääntö, ettei soittajien kanssa saa olla muuta yhteydenpitoa kuin puhelimessa puhuminen.
FB kirjoitti:
Kun poistin yhden puolituttuni facebookista jonka kanssa ei ollut vähäistäkään yhteistä tietyn elämänvaiheen jälkeen. Eikä ollut koskaan muuta ollutkaan siis kuin vain hyvänpäivän jutustelua. Kaupungilla vastaantullessa ei enää tervehdi, kääntää tökerösti katseen toisaalle.
En suuttuisi, mutta en kyllä olisi myöskään missään tekemisissä ihmisen kanssa, joka on päättänyt unfriend-nappia painaa.
Miksi se on niin loukkaavaa joskarsii kaverilistaa sellaisista, joiden kanssa ei ole tekemisissä?
Minullekin on suututtu tästä.
Vierailija kirjoitti:
FB kirjoitti:
Kun poistin yhden puolituttuni facebookista jonka kanssa ei ollut vähäistäkään yhteistä tietyn elämänvaiheen jälkeen. Eikä ollut koskaan muuta ollutkaan siis kuin vain hyvänpäivän jutustelua. Kaupungilla vastaantullessa ei enää tervehdi, kääntää tökerösti katseen toisaalle.
En suuttuisi, mutta en kyllä olisi myöskään missään tekemisissä ihmisen kanssa, joka on päättänyt unfriend-nappia painaa.
Ei kai se Facebook-kaveruus niin vakava asia ole. Paras kaverini lopetti fb-kaveruutemme, koska käytän fb:ta niin vähän, ettei hänen mielestään ollut mitään järkeä pitää minua kaverilistalla. Olemme silti edelleen kavereita ihan niin kuin ennenkin ja tapaamme yhtä usein kuin ennen.
Vierailija kirjoitti:
Eräs työkaveri, joka paremminkin ilmaisi, ettei ole minusta mitenkään kiinnostunut romanttisessa mielessä suuttui minulle, kun aloin lähestyä erästä toista siinä mielessä. Eli, jos hän ei ole minusta kiinnostunut, en saisi olla muistakaan kiinnostunut.
Ei ehkä vain tykännyt työpaikkaromansseista.
Poliisi suuttui joskus pari kymmentä vuotta sitten, kun kiitin ylinopeussakosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräs työkaveri, joka paremminkin ilmaisi, ettei ole minusta mitenkään kiinnostunut romanttisessa mielessä suuttui minulle, kun aloin lähestyä erästä toista siinä mielessä. Eli, jos hän ei ole minusta kiinnostunut, en saisi olla muistakaan kiinnostunut.
Ei ehkä vain tykännyt työpaikkaromansseista.
Jospa se sittenkin oli vähän ihastunut ja mustasukkainen.... tai sitten ei...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
FB kirjoitti:
Kun poistin yhden puolituttuni facebookista jonka kanssa ei ollut vähäistäkään yhteistä tietyn elämänvaiheen jälkeen. Eikä ollut koskaan muuta ollutkaan siis kuin vain hyvänpäivän jutustelua. Kaupungilla vastaantullessa ei enää tervehdi, kääntää tökerösti katseen toisaalle.
En suuttuisi, mutta en kyllä olisi myöskään missään tekemisissä ihmisen kanssa, joka on päättänyt unfriend-nappia painaa.
Ei kai se Facebook-kaveruus niin vakava asia ole. Paras kaverini lopetti fb-kaveruutemme, koska käytän fb:ta niin vähän, ettei hänen mielestään ollut mitään järkeä pitää minua kaverilistalla. Olemme silti edelleen kavereita ihan niin kuin ennenkin ja tapaamme yhtä usein kuin ennen.
Ihmiset ja tilanteet on erilaisia. Mutta kyllä se vaan oudolta tuntuisi, jos joku tietoisesti poistaisi kaverilistalta, jossa kuitenkin on muita, ellei ole jotain erityistä syytä. Kyllähän siinä vihjataan, etten ole tärkeä ja hävetään pitää listalla.
Miksi ihmeessä poistaa paras kaveri listalta, jos ei pidetä tarpeeksi paljon yhteyttä? Onko se PARHAAN YSTÄVÄN pitäminen listalla joku rasite??

Oon mäkin poistanu fb:sta tyyppejä, jotka on joskus pyytänyt mua kaveriksi, muttei koskaan tykkää tai kommentoi mun juttuja eikä myöskään postaa omia kuulumisia. Tollaset tyypit tuntuu stalkkereilta. Ja onpa joskus joku näistä poistetuista suuttunutki poistamisesta. Joka on kyl ihan naurettavaa, koska jos sä et millään lailla reagoi toisen postauksiin, ni miks sä ees pyörit siellä...
Kerran oltiin lähdössä reissuun kaverin kanssa. Menin edeltä Tampereelle päivää aikaisemmin ystäväni luokse, ja sovittiin reissukaverin kanssa tapaavamme seuraavana aamuna tämän ystäväni luona. Annoin osoitteen, ja ystäväni selosti hänelle reitin, koska itse en aluetta tuntenut.
Seuraavana aamuna tulikin äkäinen soitto, jossa hän käski kertoa, minne hänen tulisi ajaa. Kyselin sitten, että missä hän on. Keskustelu jatkui siitä jotakuinkin näin:
-"Olen autolla tämän koulun pihalla, sano jo minne ajan."
-"Tällä alueella on kuulemma viisi koulua, minkä koulun pihalla oot?"
-"No mistä minun pitäis tietää!! Kerro jo minne ajan!!"
-"No, en tunne aluetta, enkä voi tietää minkä koulun pihalla oot, ja vaikka tietäsinkin koulun, en voi tietää miten päin siellä koululla oot..."
-"Tää on tömmönen keltanen koulu, nyt sano mihin ajan."
-"Alueella kaikki koulut on kuulemma kellertäviä... Ja vaikka tietäsin, minkä koulun pihassa oot, en voi antaa ohjeita, ku en tiiä millä uloskäynnillä oot. Eikö sulla oo kännykässä mapsia, että ajasit sieltä tähän osotteeseen minkä annoin?"
Sitten löi luurin korvaan. Hetken päästä ajoi pihaan, ja oli niin pottuuntunut, ettei puhunut minulle kun vasta seuraavana päivänä, ja silloinkin tiuskien. Ystävänikin ihmetteli tämän kaverin käytöstä, kun ei ollut koskaan aikaisemmin tätä tavannut, ja pihalla ei puhunut sanallakaan kummallekaan ja puhahteli vaan.
Tätä muistelen huvittuneena yhä vuosienkin jälkeen. Olisi pitänyt olla vähintään ennustajaeukon profetaalliset kyvyt, jotta olisin voinut neuvoa hänet ystäväni pihaan ilman tietoa missä hän edes on. :D
Vaimo suuttui, koska olin kovassa flunssassa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä poistaa paras kaveri listalta, jos ei pidetä tarpeeksi paljon yhteyttä? Onko se PARHAAN YSTÄVÄN pitäminen listalla joku rasite??
On. Siitä puuttuu vastavuoroisuus jos ei koskaan itse jaeta mitään. Ei päivityksiä eikä mitään muutakaan. Tällaisten ihmisten ei pitäisi käyttää Facebookia ollenkaan. Lisäksi tuollaisesta tulee mieleen stalkkaamaaminen. Kysehän on kuitenkin _sosiaalisesta_ mediasta.
Täällähän on näköjään joku tunnistanut itsensä kun kommenttini on poistettu :D
Mun kaveri suuttui livenä mulle kun HÄN JOUTUI POISTAMAAN MINUT FACEBOOKISTA, koska hän teki jonkun tekstin, että hän poistaa kaikki ketkä ei kommentoi tai tykkää siitä.
Käytän niin harvoin fb:tä, että meni ihan ohi tuollainen..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä poistaa paras kaveri listalta, jos ei pidetä tarpeeksi paljon yhteyttä? Onko se PARHAAN YSTÄVÄN pitäminen listalla joku rasite??
On. Siitä puuttuu vastavuoroisuus jos ei koskaan itse jaeta mitään. Ei päivityksiä eikä mitään muutakaan. Tällaisten ihmisten ei pitäisi käyttää Facebookia ollenkaan. Lisäksi tuollaisesta tulee mieleen stalkkaamaaminen. Kysehän on kuitenkin _sosiaalisesta_ mediasta.
Kuulostat keski-ikäiseltä. Ihan niinkuin sillä mitä facebookissa tekee olisi mitään merkitystä. Kyllähän facebookia saa käyttää mihin itse haluaa, ilman että tarvitsee leimautua stalkkeriksi :D Suurin osa nuorista (n. alle 25-v ja nuoremmat) eivät postaa sinne nykyään enää mitään ja käyttävät lähinnä viestittelyyn tai ryhmien viestintään.
Itse asiaan. Työkaveri suuttui minulle kerran, kun siirsin hänen laukkuaan ennen kokousta, että mahtuisin itsekin istumaan. Työkaveri oli itse vessassa sillä välin. Kunnon selitystä en tälle ikinä saanut, mutta työkaverin kylmäkiskoisuutta jatkui peräti viikko, jonka jälkeen asiat palautuivat lähes normaaliksi.
Kävelin kaupasta ostosten kanssa ja edellä käveli samassa rapussa asuva vanhempi nainen. Nainen vilkaisi pari kertaa olan yli, lopulta sitten pysähtyi ja huusi että häntä on turha seurata, hänellä ei ole mitään ryöstettävää! Huusin takaisin olevani vain menossa kotiin. Myöhemmin nainen tuli potkimaan oveani. Olin raskaana ja tilanne oli pelottava.