Oudoin asia mistä teille on suututtu?

Vierailija kirjoitti:

Kymmenen pistettä sille, joka arvaa, kuinka monta kertaa hän otti yhteyttä mun diagnoosin jälkeen?

Nolla?

Vierailija kirjoitti:

Rakastan kumppaniani kovasti, vaikka hän onkin lähes täysin kädetön keittiössä. Tästä syystä minä olen se, joka valmistaa hänelle eväät töihin mukaan, omien toiveiden mukaan milloin mitäkin voileipää, wrappia, suolaista piirakkaa, salaattia jne. Tälle aamulle olin vääntänyt quichen, kun sitä oli toivottu. Leikkasin paloihin ja pakkasin rasiaan. Ja voi hitsi, mitkä kilarit...

"En mä voi tätä kantaa töihin, tää menee ihan muusiksi, jos laitan rasian laukkuun sivuttain."

"No öh? Älä laita sivuttain. Laukussa on tilaa. Laita normaalisti pohja alaspäin?"

"Mutta kun mä en halua! Se vie liikaa tilaa!"

"...? No kanna sitten kädessä tai pussissa?"

"En mä halua! En halua!"

... siis ihan kolmevuotiaan kilarit kolmekymppiseltä, kun eväsrasia ei tahdo lakata tottelemasta fysiikan lakeja. :D Muutenkin eväistä tulee aina jotain ihmeen vikinää, milloin ahdistaa säilyttää niitä jääkaapissa lounaaseen asti ("En mä jaksa!") tai milloin käyttää mikroa lämmitykseen ("En mä viitsi!"). Hoh hoijaa, omatpahan ovat kylmät safkat tai ruokamyrkytys... Siis miten, MITEN jonkun eväsrasian kantaminen ja jääkaappiin laittaminen voi olla noin ylitsepääsemätön kiukun aihe??? Varsinkin, jos joku muu on ne mittatilauseväät sinne väsännyt.

Anteeksi, mutta nyt on kyllä ihan pakko kysyä, että miksi ihmeessä teet aikuiselle ihmiselle eväät puoliväkisin, vaikka hän selvästi yrittää viestittää, että se ei tunnu hyvältä?

Tottakai hän käyttäytyy kuin teini, jos sinä käyttäydyt kuin paapova äiti. 

Vierailija kirjoitti:

Rakastan kumppaniani kovasti, vaikka hän onkin lähes täysin kädetön keittiössä. Tästä syystä minä olen se, joka valmistaa hänelle eväät töihin mukaan, omien toiveiden mukaan milloin mitäkin voileipää, wrappia, suolaista piirakkaa, salaattia jne. Tälle aamulle olin vääntänyt quichen, kun sitä oli toivottu. Leikkasin paloihin ja pakkasin rasiaan. Ja voi hitsi, mitkä kilarit...

"En mä voi tätä kantaa töihin, tää menee ihan muusiksi, jos laitan rasian laukkuun sivuttain."

"No öh? Älä laita sivuttain. Laukussa on tilaa. Laita normaalisti pohja alaspäin?"

"Mutta kun mä en halua! Se vie liikaa tilaa!"

"...? No kanna sitten kädessä tai pussissa?"

"En mä halua! En halua!"

... siis ihan kolmevuotiaan kilarit kolmekymppiseltä, kun eväsrasia ei tahdo lakata tottelemasta fysiikan lakeja. :D Muutenkin eväistä tulee aina jotain ihmeen vikinää, milloin ahdistaa säilyttää niitä jääkaapissa lounaaseen asti ("En mä jaksa!") tai milloin käyttää mikroa lämmitykseen ("En mä viitsi!"). Hoh hoijaa, omatpahan ovat kylmät safkat tai ruokamyrkytys... Siis miten, MITEN jonkun eväsrasian kantaminen ja jääkaappiin laittaminen voi olla noin ylitsepääsemätön kiukun aihe??? Varsinkin, jos joku muu on ne mittatilauseväät sinne väsännyt.

Jos miehesi on tosiaan niin kädetön keittiössä niin lopeta ihmeessä tuo eväiden väsääminen, löytyy kädet tai lompakko miehelle.

Eksä kerran suuttui kun jekkuna vaihdoin hänen läppärinsä taustakuvan joskikin tyhmäksi kuvaksi meidän molempien lempikoomikosta kun hän jätti läppärin auki viereeni käydessään vessassa. 

Ajattelin että se olisi pieni ja harmiton vitsi mutta jätkä kimpaantui niin ja alkoi huutamaan ja paiskomaan tavaroita niin että minä säikähdin ja menin vessaan itkemään. 15 minuutin päästä vasta tajusi että oli hieman ylimitoitettu hänen reaktionsa

Minulle suuttui etäisempi sukulainen, kun lausuin läheisemmän sukulaisen hautajaisissa vainajan itsensä toivoman runon. Kuoli siis niin, että tiesi etukäteen lähdön olevan lähellä ja oli sopinut oikeastaan kaikki yksityiskohdat valmiiksi.

Tämä etäisempi ei ymmärtänyt, että kaikki hautajaisissa meni vainajan tahdon mukaan ja närkästyi, kun hänen näkemyksensä ohitettiin. Ja kuitenkin tapahan on, että vainajan tahdon mukaan mennään kaikessa missä voidaan, jos se tiedossa on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakastan kumppaniani kovasti, vaikka hän onkin lähes täysin kädetön keittiössä. Tästä syystä minä olen se, joka valmistaa hänelle eväät töihin mukaan, omien toiveiden mukaan milloin mitäkin voileipää, wrappia, suolaista piirakkaa, salaattia jne. Tälle aamulle olin vääntänyt quichen, kun sitä oli toivottu. Leikkasin paloihin ja pakkasin rasiaan. Ja voi hitsi, mitkä kilarit...

"En mä voi tätä kantaa töihin, tää menee ihan muusiksi, jos laitan rasian laukkuun sivuttain."

"No öh? Älä laita sivuttain. Laukussa on tilaa. Laita normaalisti pohja alaspäin?"

"Mutta kun mä en halua! Se vie liikaa tilaa!"

"...? No kanna sitten kädessä tai pussissa?"

"En mä halua! En halua!"

... siis ihan kolmevuotiaan kilarit kolmekymppiseltä, kun eväsrasia ei tahdo lakata tottelemasta fysiikan lakeja. :D Muutenkin eväistä tulee aina jotain ihmeen vikinää, milloin ahdistaa säilyttää niitä jääkaapissa lounaaseen asti ("En mä jaksa!") tai milloin käyttää mikroa lämmitykseen ("En mä viitsi!"). Hoh hoijaa, omatpahan ovat kylmät safkat tai ruokamyrkytys... Siis miten, MITEN jonkun eväsrasian kantaminen ja jääkaappiin laittaminen voi olla noin ylitsepääsemätön kiukun aihe??? Varsinkin, jos joku muu on ne mittatilauseväät sinne väsännyt.

Parisuhde ei ole hoivasuhde tai terapiasuhde niin kuulostaa ikävä kyllä siltä, että olet puolisosi äiti. Kannattaa miettiä kuinka pitkälle tilanne on mennyt/mihin tilanne on menossa koska jos jatkat samaa rataa niin sinulla on aikuinen lapsi, jota hoivaat ja miellytät ja saat hänen fiiliksistään riippuen hihkaisun kiitos äiti tai kiukkukohtauksen. Terve menoa tasa-arvoinen ja tasapainoinen parisuhde, tervemenoa balanssissa oleva ja energinen, latautunut seksielämä, tervemenoa naiseutesi.

Olen ihan samaa mieltä kanssasi, ja kiitos, että sanoit tämän ääneen. Vähän herättelee täälläkin.

Muille kysyjille--teen eväät, koska a) kumppanilla on useampia allergioita, b) on halvempaa, ja c) hän sitä itse pyytää. Plus minä pidän ruoanlaitosta, joten ok sen suhteen. Jos mua ei olisi tässä kuviossa, tekisi eväänsä itse, uskoisin.

Mä en vain käsitä tätä eväslaatikonkantamisongelmaa. Eihän kukaan täyspäinen ihminen yritä kantaa vaikkapa jäätelötuuttia, kahvikuppia tai pitsalaatikkoa nurinpäin. Joten miksi eväslatikkoa, jos se sivuttaissuunnassa laukun pohjalla viekin tilaa 12 cm 6 cm sijaan??? Jostakin syystä tämä vain on kumppanille ongelma. Minua ottaa päähän, että valmistamiani eväitä ei arvosteta sen vertaa, että niitä viitsisi kantaa kuin ns. normaali ihminen. Miestä ilmeisesti ottaa päähän... no, en tiedä mikä. Tosin samainen ihminen myös kantaa laukussaan joka päivä isoa talvikarvalakkia, jonka sisällä säilyttää lompakkoaan (kuulemma vaikeampi varastaa noin). Kantaa laukkuaan myös nurinpäin, eli se "lippa" lantiota vasten eikä ulospäin, sama syy. Ehkä me molemmat tarvitaan jonkinlaista apua. Naurattaa ihan tätä kirjoittaessa. :D

Sain lapsena mielialasormuksen joka ei kuitenkaan toiminut, vaan oli aina musta. Kerran kaverilla hänen äitinsä tuli kysymään sormuksesta, että mitäs se tarkoittaa kun se on musta. Olin joku 8-vuotias tuolloin. Sanoin, että tarkoittaisi vihaista ja hermostunutta, mutta sormus on rikki ja se on aina musta. Kaverin äiti sanoi vihaisena "no *Sannin luo ei tarvii tuollaisissa fiiliksissä tulla, että tulet sitten joku toinen päivä"

Lähdin kotiin hyvin hämmentyneenä :D

Lähdin päivystykseen iltapäivällä suoraan töistä kun tuli niin huono olo (kuume nousi todella korkealle, tuntui että pää räjähtää) ja laitoin sitten sieltä viestiä esimiehelle, että en tule huomenna töihin ja selvitellään että onko jotain vakavampaa.

Mut otettiin sitten jatkotutkimuksiin (ja lopulta vietin sairaalassa pari yötä). 

Esimies ei vastannut ekaan viestiin mitään, kun kuulin että mut otetaan sisälle niin laitoin uuden viestin jossa kerroin tilanteen. Ei vieläkään mitään. Pomo oli tällöin ulkomailla lomalla joten en viitsinyt häntä vaivata asialla. 

Myöhemmin kuulin työkavereilta, että hän oli haukkunut minut ja paasannut asiakkaille asti että olen vastuuton työntekijä kun noin lyhyellä varoitusajalla olen monta päivää poissa töistä. 

Olin lopulta usemman viikon työkyvytön. Esimies ei koskaan puhunut tai kysynyt vointia. Kerran tosin tokaisi, että muistaa kun jätin heidät pulaan ja oli ihan kamalaa kun piti vajaalla miehityksellä mennä.

Onneksi olen nykyään työssä jossa työntekijöitä arvostetaan.

Tervehdin asiakasta iloisesti sanomalla "moro, mitä saisi olla?". Sain pitkän selostuksen siitä kuinka asiakasta tervehditään vain ja ainoastaan sanoilla hyvää huomenta tai hyvää päivää tai korkeintaan sanalla HEI. Moroni oli todella ala-arvoinen ja asiakasta alentava. Sitten hän läksi pois ja sanoi, että ei asioi meillä enää. 

Minulla oli tapana muistaa ulkomailla asuvan tätini pieniä lapsia heidän syntymäpäivinään ja jouluisin pienillä lahjoilla, ja sain aina kiitosviestin ja valokuvia tms kunnes eräänä jouluna ei sitten mitään vastausviestiä tullutkaan. Samaisena vuonna en myöskään saanut tädiltä joulukorttia vaikka muut perheenjäsenet saivat ja olin siitä hieman hämmentynyt, hän siis yleensä lähetti yhden ison paketin mummolleni joka sitten jakoi siellä olleet kortit ja lahjat eteenpäin. Kaikki olettivat että olisin saanut erillisen paketin ihan omaan osoitteeseeni koska kuitenkin olin tätini kanssa eniten tekemisissä, joten ajattelin että posti on nyt möhlinyt ja hukannut sekä minun hänen perheelleen lähettämän paketin että heidän minulle lähettämäni kortin, ja sitä kovasti mummolleni pahoittelin että meni poikien lahjat hukkaan. No uuden vuoden tienoilla tätini sitten soitti minulle tulikivenkatkuisen puhelun jossa haukkui minut maan rakoon, että kuinka kehtaan odottaa mitään kiitosviestiä kun minun pitäisi olla kiitollinen pelkästään siitä että saan hänen lapsiaan lahjoin muistaa, ja haukkui ne lahjatkin koska olin lähettänyt kaksi erilaista lelua ja lapsille tuli niin paha mieli kun piti päättää kumpi saa kumman. Joulukorttia minulle ei oltu lähetetty sen vuoksi että he halusivat muistaa vain lapsiperheitä, joten minä lapseton sinkku en siis tarvinnut heidän mielestään mitään muistamista, ihan kuin se yhden lisäkortin sujauttaminen yhteispakettiin olisi ollut iso vaiva :D Sen saman puhelun yhteydessä raivosi myös facebook tilistäni ja kuinka rajoitan päivitysteni näkymistä hänelle ja kuinka kuulemma levittelen hänestä juttuja siellä (todellisuudessa en vain yksinkertaisesti tehnyt mitään päivityksiä joten ei siellä ollut sen vuoksi mitään nähtävää). Ei olla oltu sen jälkeen missään tekemisissä.

Sain opiskelupaikan Helsingistä. Asuimme Keski-Suomessa. Veljeni kilahti totaalisesti opiskelupaikastani, koska Helsinki oli "varattu hänelle".

Vierailija kirjoitti:

Eksä kerran suuttui kun jekkuna vaihdoin hänen läppärinsä taustakuvan joskikin tyhmäksi kuvaksi meidän molempien lempikoomikosta kun hän jätti läppärin auki viereeni käydessään vessassa. 

Ajattelin että se olisi pieni ja harmiton vitsi mutta jätkä kimpaantui niin ja alkoi huutamaan ja paiskomaan tavaroita niin että minä säikähdin ja menin vessaan itkemään. 15 minuutin päästä vasta tajusi että oli hieman ylimitoitettu hänen reaktionsa

Sillä oli jotain salattavaa koneella ja hermostui siksi, kun säikähti, että näet jotain sellaista mitä hän ei halua sinun näkevän. Kun tajusi ettet nähnyt mitään, vaihdoit vain taustakuvan, niin ”tajusi ylimitoitetun reaktionsa”.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakastan kumppaniani kovasti, vaikka hän onkin lähes täysin kädetön keittiössä. Tästä syystä minä olen se, joka valmistaa hänelle eväät töihin mukaan, omien toiveiden mukaan milloin mitäkin voileipää, wrappia, suolaista piirakkaa, salaattia jne. Tälle aamulle olin vääntänyt quichen, kun sitä oli toivottu. Leikkasin paloihin ja pakkasin rasiaan. Ja voi hitsi, mitkä kilarit...

"En mä voi tätä kantaa töihin, tää menee ihan muusiksi, jos laitan rasian laukkuun sivuttain."

"No öh? Älä laita sivuttain. Laukussa on tilaa. Laita normaalisti pohja alaspäin?"

"Mutta kun mä en halua! Se vie liikaa tilaa!"

"...? No kanna sitten kädessä tai pussissa?"

"En mä halua! En halua!"

... siis ihan kolmevuotiaan kilarit kolmekymppiseltä, kun eväsrasia ei tahdo lakata tottelemasta fysiikan lakeja. :D Muutenkin eväistä tulee aina jotain ihmeen vikinää, milloin ahdistaa säilyttää niitä jääkaapissa lounaaseen asti ("En mä jaksa!") tai milloin käyttää mikroa lämmitykseen ("En mä viitsi!"). Hoh hoijaa, omatpahan ovat kylmät safkat tai ruokamyrkytys... Siis miten, MITEN jonkun eväsrasian kantaminen ja jääkaappiin laittaminen voi olla noin ylitsepääsemätön kiukun aihe??? Varsinkin, jos joku muu on ne mittatilauseväät sinne väsännyt.

Jos miehesi on tosiaan niin kädetön keittiössä niin lopeta ihmeessä tuo eväiden väsääminen, löytyy kädet tai lompakko miehelle.

Mä lopettaisin eväiden teon siihen paikkaan, jos yhtään tulisi mitään nurinaa mistään. Herra saisi kokkailla sen jälkeen ihan itse, tai kärsiä nälkää. Huonotapaisia, kiittämättömiä ja itsekkäitä ihmisiä en koskaan suostuisi passaamaan.

Vierailija kirjoitti:

Oltiin luennolla ja tuttu kyseli luennoitsijalta mielestäni hyviä kysymyksiä. Kun sitten luennon jälkeen häntä tästä kiittelin, hän suuttui aivan äkkiarvaamatta. Olin kuulemma jotenkin holhoava ja sovinistinen. Vaikka siis itsekin olen nainen. En vieläkään ymmärrä!

Tosi moni ihminen suuttuu kehuista, olen huomannut. Joku luulee, että se on v***uilua, toinen käsittää sen mielistelyksi ja kolmas kivahtaa, että "mitä sä lässytät, olenko mä joku lapsi jota pitää ihan erikseen kehua". En tiedä, johtuuko siitä, että täällä ei ole totuttu positiivisen palautteen saamiseen vaiko siitä, että suurella osalla ihmisistä on ihan käsittämättömän alhainen itsetunto.

Panin veljen muijaa

Vierailija kirjoitti:

Panin veljen muijaa

Kuka suuttui?

Olin työssäoppimassa päiväkodissa, joka aamu pidettiin yhdessä aamupiiri, laulettiin, luettiin satuja jne. Kysyinkin sitten ohjaajaltani, kun oli aika, jos voisin alkaa keräämään lapset saliin. Ohjaajani meni aivan punaiseksi ja huusi minulle, ettei noin saa ikinä tehdä, astua kolleegan varpaille noin törkeällä tavalla, ja että minähän en päätä mitä tehdään. Hänpä päätti, että jätetään se aamupiiri kokonaan väliin, kun olin kuulemma niin älyttömän törkeä. Se siitä sitten, nyt työskentelen vanhusten kanssa, enkä ikinä menisi päiväkotiin töihin.

Aloin selittää puolisolleni sote-kuntayhtymän perustavanlaatuisesta poliittisesta ongelmasta, kun tämä ensin kysyi aiheesta. Puoliso suuttui kuitenkin noin ensimmäisen virkkeen jälkeen siitä, että ei ymmärtänyt mitä selostin. Sehän oli siis tahallinen loukkaus, osoitin näin ollen hänen tietämättömyytensä. Alkoi huutoraivoaminen puoliksi itsesäälin ("mä oon paska ja tyhmä eikä musta oo mihinkään") ja puoliksi leiskuvan vihan ("sika, olet ilkeä kun teet tuollaista [koska saat mut tuntemaan tällaista tunnetta]") kiehtovana sekoituksena.

Tämä on arkipäiväistä meillä. Eräänä toisena päivänä tismalleen sama reaktio tuli siitä, kun totesin, että olikohan nyt järkevää laittaa lasta puoliksi väkisin pitkän maanittelun jälkeen ulkoilemaan vain 10 minuuttia ennen välipala-aikaa, kun välipalan jälkeen se sujuisi helpommin ja ehtisi ulkoillakin rauhassa. Ka-boom!

Haluaisiko joku vaihtaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tapahtui yliopistossa ensimmäisen vuoden opintoja aloittaessani. Kävellessäni ruokalaan vieressäni käveli  yksi vuosikurssiltamme, todella pitkä ja laiha ja mallinnäköinen nainen. Kehuin häntä tästä, että vau sä voisit olla kyllä loistava malli. Hän suuttui, en muista mitä töksäytti takaisin. 

Ymmärrän että keskivertoa lyhyemmät/pidemmät ihmiset ovat saaneet koko elämänsä ajan kuulla asiasta, mutta mielestäni ei ole hyvää käytöstä loukkaantua hyväntahtoisuudesta. Mistä kukaan voi tietää onko henkilöllä kompleksi asiasta x joten kehuminen on kielletty.

Mistä alapeukut? Kiinnostaa, en ymmärrä mitä väärää on kehua positiiviseksi nähtyä asiaa toisessa. Toiset eivät saa koskaan kehuja ulkonäöstään. Ehkä jotkut saavat sitten niin paljon että se oikeuttaa käyttäytyä töykeästi.

Jokin asia jonka sinä näet positiivisena, ei välttämättä ole sitä toiselle. On tietysti kurjaa että hyvänä tarkoitettu kehu otetaankin pahalla. Tuon takia en anna tuntemattomille/vähemmän tutuille muuta kuin todella neutraaleja kehuja sillä en halua vahingossa loukata. Itse sairastan syömishäiriötä ja oikeastaan kaikki ulkonäköön liittyvät kommentit tuntuvat todella ristiriitaisilta ja joskus jopa "näytät todella hyvältä" saattaa aiheuttaa ahdistusta. 

Ex paljastui pikku hiljaa sellaiseksi naistenmieheksi joka tykkäsi jaella itsensä mielestä viattomia kehuja netissä kaikille naispuolisille kavereilleen. Kehut eivät ainakaan minun ja muutaman kaverini mielestä olleet mitään ihan viattomia, vaan enemmänkin aika avointa flirttailua. Hän jakeli ympäriinsä mm. samoja kehuja mitä antoi minulle, kehui kuinka kuka milloinkin oli niin upea ja kaunis ja ihana sekä perään pusuja ja sydämiä. Otin monesti asian puheeksi ja sanoin että käytös harmittaa minua mutta hän ei ottanut kuuleviin korviinsa.

Minä sitten viimein sain tarpeekseni ja päätin pistää takaisin ja kommentoin erään muusikon kuvaa kehuen häntä komeaksi tai jotain. Mies pillastui tuosta aivan silmittömästi, raivosi että miten kehtaan sanoa tuollaista jostain toisesta miehestä kun minun pitäisi kyllä tietää että hän ei ole kovin itsevarma ja mitä vielä. Kaksinaismoralismia parhaimmillaan. :D