Oudoin asia mistä teille on suututtu?

Ainiin ja tää pitää vielä kirjoittaa, niin mielivapaa juttu.

Kerroin ystävälleni että olemme alkaneet yrittää mieheni kanssa lasta. Hän veti kilarit, koska olimme sopineet kuukauden päähän naisten baari-illan, ja nyt baari-ilta olisi uhattuna, koska jos tulisin raskaaksi, en voisi ryypätä hänen kanssaan.

En oikeasti tajua itsekään, miksi olen vieläkin tämän ihmisen kaveri. Kavereita on vaan vieläkin vaikeampi "jättää" kuin miehiä...

Puhelinmyyjä kauppasi lehteä. En jaksanut paljoa kommentoida hänen jutuilleen, vaan annoin selittää.

Pitkäksi venyneen myyntipuhelun päätteksi myyjä hermostui ja huusi, että tilaanko sen lehden vain ei? Vastasin, että en tilaa. Myyjä katkaisi puhelun sanomatta enää sanaakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama täti juoksi kerran naama punaisena huutamaan pihalle kun minä ja kaverini, kaksi hentoa pikkutyttöä, istuttiin muovisen lehtiroskiksen kannen päällä joka. Luultiin ensin että huutaa omalle tyttärelleen joka juuri kusetti perheen koiraa keskellä tietä, mutta räyhäsikin meille että roskiksen päällä ei saa hyppiä. Tosiaan vain istuttiin siinä. Toinen täti oli aivan kauhuissaan kun sanoin kaverilleni täysin hyvässä hengessä että turpa kiinni. Ei siis riidelty vaan jotain kiherreltiin ja jauhettiin schaibaa. Hänen tokaluokkalaisensa ei kuulema ikinä olisi käyttäneet sellaista kieltä.

Tietysti tädin räyhääminen on ollut asiatonta, mutta lehtiroskiksen kannen lyttääntyminen on kyllä kallista lystiä sille, joka sen roskiksen joutuu uusimaan ja maksamaan. Kaksi hentoa tyttöä rasittaa sitä muovikantta, ja voi myös johtaa siihen, että siihen istuu kohta myös joku raskastekoisempikin. Sitten on kansi lytyssä, ja roskiksenpitoon velvoitetut aikuiset joutuvat maksamaan uuden roskiksen, hinta useita satoja euroja.

t. Tylsä täti. Pystyn tosin sanomaan asiani asiallisesti, joten siten en katso kuuluvani ketjun aiheeksi.

Se kansi ei mennyt edes lyttyyn. Ois ehkä mennyt jos oltais hypitty.

Ei sillä kertaa.

Kiitos huolenpidosta, mutta sama pönttö siellä seisoi vielä vuosien päästä kun muutettiin pois.

En kyllä ihmettele jos joku teille huusi, kun nytkin vaan väität vastaan ihan asialliseen kommenttiin, että no mutku ei ne menny ees rikki ni mitä väliii. Joillekin lapsille ei mene asiallinen puhe perille.

Isällä oli myös taipumusta kasvattaa meitä huutamalla ja räyhäämällä. Etsin netistä jotain kuvaa koulutehtävää varten, josta seurasi julmettu huuto, kuinka en ymmärrä miten vaarallinen netti on. Isällä oli myös tapana suuttua, jos itkin. (Olen isän kanssa puhunut tästä, hän on nykyään pahoillaan käytöksestään.) Silti noin vuosi sitten sattui niin, että sainkin paniikkikohtauksen isän luona vieraillessani, ja siitähän ukko riemastui ja alkoi huutaa naama punaisena. Voin sanoa, ettei auttanut ainakaan. Itkien sopersin, voisiko hän lopettaa huutamasta, mä en voi tälle mitään. Isä ymmärsi virheensä ja pyysi anteeksi, varmaan ensimmäisen kerran elämässäni. Että ainakin hän on kasvanut ihmisenä ja ymmärtää nyt, kuinka ikävästi on käyttäytynyt meitä kohtaan.

Olen tyypin 1 diabeetikko ja kun olin teini, niin äitini kerran suuttui siitä kun verensokerini oli korkealla. Sain arestia.

Yksi nainen suuttui kerran kun sanoin että hänellä olisi mahdollisuuksia mainosmalliksi. En vieläkään ymmärrä mikä lauseessa oli ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Isäni kuoli kun olin kolmannella luokalla. Yllättäen kesken koulupäivän. Olimme silloin juuri luokan kanssa uimassa kun opettajamme sai soiton ja käski minun lähteä kotiin.

Olin seuraavan päivän poissa koulusta. Kun palasin kouluun, opettaja kysyi, että oliko nyt todella tarpeen olla tuollaisen asian takia pois koulusta ja kielsi vihaisena "draamailemasta" asialla.

Mikähän olisi ollut opettajan mielestä hyväksyttävä syy olla poissa jos ei tuo??

Minusta tuossa kohtaan tuossa iässä olisi ihan kahden viikokin tauko paikallaan.

Muut olivat olleet eräälle henkilölle vain palvelijoita. Käytös oli osoittanut tämän kaiken. Hänelle oli sit joku läpällä sanonut, et Tervetuloa SPR.n!

Oli suuttunut. Ei kestänyt totuutta.

Yliopistolla ryhmätoverini sanoi ensin että "joo tehdän tästä työstä nyt sitä mitä siitä tulee, ei tää niin vakavaa ole". Seuraavana viikkona raivosi ryhmätyön surkeasta laadusta ja miten en ollut tehnyt sitä ja sitä kunnolla. Mainittakoon vielä että tämän kyseisen toverin oma jälki ei ollut mitenkään kunnollinen ja niin juosten kustu tehty.

Kävimme samaan aikaan yhden ystävän kanssa avannossa. Hän tosin kulki autolla yhden toisen tutun kanssa. Meillä oli se tietty päivä ja aika, kun käytiin mutta ei varsinaisesti mitään sovittua. No kerran sitten itselläni oli jotain hässäkkää niin menin puoli tuntia myöhemmin saunalle. Ystäväni ei puhunut minulle viikkoon. 

Samainen ystävä "jätti" minut lopulta myös erikoisesta syystä ja hyvin teatraalisesti. Järjestin kerran messevän brunssin ja kutsuin kylään kaikki kynnelle kykenevät. Siinä sitten häärätessäni hän tuli kanssani kahden keittiöön ja ilmoitti että ystävyytemme on ohi. Hänestä oli kuulemma sietämätöntä, että miehet lähestyivät minua baarissa hänen sijastaan. Hän ei kuulemma voinut ymmärtää sitä, sillä en hänestä ollut juuri minkään näköinen. Keräsi sitten laukkunsa ja lähti ovesta. En osannut oikein muuta kuin nauraa.

Kyllä näitä olisi muitakin ja voisin jatkaa vaikka kuinka pitkään. Ihmiset on erilaisia ja tietenkin myös mielentila vaikuttaa hetkessä ja osa tuntuu suuttuvan aivan käsittämättömistä asioista.

Voisin myös kirjoittaa langan aiheesta "oudoimmat asiat, joista olen itse suuttunut", koska joskus omiakin tunteitaan joutuu tutkimaan pitkään jälkikäteen. 

Työkaveri suuttu yhdelle kesätyöntekijälle kun ei koskaan kuunnellut häntä. Ihan ok aihe suuttua, mutta kun tämä kesätyöntekijä oli kuulovammainen eli ei kuullut mitään. Ja tämä kyseinen työkaveri tiesi vielä tämän. Olin ihan ällikällä lyöty miten joku voi olla niin yksinkertainen.

Vierailija kirjoitti:

Voitin trivial pursuitissa, amiksen käyneenä.  Eliitti-lukio tyttis suuttui suunnattomasti.

tosta jo kauan aikaa, ja on tullu käytyä kouluja, vähän eri järjestyksessä vain kuin suurimmalla osalla .

Hahaa. Tästä tuli mieleen, kun meidät vietiin kerran firman piikkiin keilaamaan ja syömään. Mukana oli firman talouspäällikkö, jota kukaan ei ollut aiemmin tavannut, vinguttamassa korttia. Selvisi, että hän on fanaattinen keilaaja. Hanskat ja kaikki mukana. Minä en ollut koskaan aiemmin keilannut, mutta jotenkin onnistuin saamaan koko porukasta parhaat pisteet. Talouspäällikkö ei jättänyt minua rauhaan koko iltana. Jatkuvasti kyseli että miksi pitää kokemuksestaan valehdella. Ei ollut vissiin kuullut aloittelijan onnesta. 

Sama juttu kävi veljeni tyttöystävän kanssa, kun pelattiin jotain strategiakorttipeliä. Suuttui aivan älyttömästi, kun satuin voittamaan. En jaksanut pelata enää uudelleen niin tähän kommentoi "et uskalla, kun pelkäät että nyt sitten häviät kuitenkin". Minulle voittamisella ei ole illanistujaisissa ollut mitään väliä niin en kykene ymmärtämään tätä.

Olen töissä kahvila-konditoriassa, ja tässä muutama päivä sitten eräs keski-ikäinen mies oli katselemassa leivoksia ja ilmoitti ottavansa niitä mukaan. Kun kysyin, että monta kappaletta saisi olla, että osaisin ne hänelle pakata oikean kokoiseen rasiaan, niin mies suuttui ja sanoi ilmeisesti vaimolleen, että mitähän v-ttua se tuolle myyjälle kuuluu kuinka monta minä näitä otan mukaan..? Niin, no tietenkin voin ne viisi leivosta sulloa rasiaan mihin mahtuu yksi leivos, tallon vaan niitä ensin vähän likaisilla kengilläni tiiviimpään muotoon.

Menin lentokoneeseen ensimmäisten joukossa ja minulle olikin varattu käytäväpaikka, jolle sitten istahdin. Pian luokseni tulivat keski-ikäiset mies ja nainen ja mies pyysi minua väistymään, niin hekin pääsisivät istumaan (ikkunapaikalle ja keskipaikalle).

Nousin seisomaan ja odottelin koneen käytävällä, että pariskunta saisi nostettua tavaransa hattuhyllylle ja istuuduttua, kun nainen yhtäkkiä tiuskaisi minulle suunnilleen, että "Älä siinä käytävällä seisoskele muiden tiellä! Mene, lapsikulta, tuohon odottamaan! (osoitti tyhjää penkkiriviä) Tässä maailmassa on muitakin ihmisiä, kuin sinä!"

Tuijotin tätä täysin tuntematonta naista ja hän vastasi murhaavalla katseella. Myöhemmin, kun törmättiin vessajonossa, hän jälleen mulkaisi minua myrkyllisesti ja huokaisi teatraalisesti. Juu, onhan se hyvä juttu huomioida muut ihmiset niinkin ahtaassa tilassa, kuin lentokoneessa, mutta ei sen noudattamatta jättämisestä nyt niin paha mieli voi toiselle jäädä, että vielä tuntien päästä kaivelee. Ja tuntemattomalle ihmiselle olisi ihan fiksua huomauttaa ensiksi ystävällisesti ja olettaa, että se menee perille; heti torumaan lähteminen ei ole asiallista, eikä anna tasapainoista kuvaa henkilöstä. Onneksi naisen aviomies istui välissämme ja hän oli mukava. 

Asuimme kimppakämpässä kahden kaverini kanssa. Olimme jo aiemmin jutelleet, että kylpyhuoneen lavuaari vetää vähän huonosti. Eräänä sunnuntaina sitten kyllästyin siihen ja aloin hommiin. Putsasin lavuaarin hajulukon, mutta tilanne ei korjaantunut. Noh, pidemmät hanskat käteen ja lattiakaivo auki. Kolme pitkähiuksista naista taloudessa niin voitte kuvitella mitä sieltä tuli vastaan. Löysin oikein ison tukon mutta en meinannut millään yltää siihen ja juuri kun olin saamassa otetta, viemäri hörähti ja imaisi tukon syvemmälle. Enää en siihen millään yltänyt ja putki oli entistä pahemmin tukossa. Kävin kaupassa ostamassa kaikenmaailman myrkyt ja odottelin vaikutusajan. Ei vaan silti tuntunut lähtevän aukeamaan niin koitin pumppailla tulisuudelmalla yms. Kylppärin lattia ja minä olimme ihan yltäpäältä mustassa liejussa, kun toinen kämppis saapui kotiin. Veti hirveät kilarit ja huusi, että on paras olla valmista, kun hän menee viimeistään aamulla suihkuun. Ja aukesihan se siitä sitten lopulta. 

Mietin edelleen miehiä, jotka päätyy yhteen ystäväni kaltaisten naisten kanssa. Saatte sympatiani :D

Isäni suuttui minulle kun oli nähnyt suurin piirtein ikäisteni tyttöjen polttavan kaupungilla tupakkaa. Ilmeisesti ikäiseni tytöt=minä. En ollut silloin edes vielä ajatellut tupakkaa tahi muita paheita. Olin älyttömän kiltti ja ujo tyttö. Vieläkin olen katkera. Samainen isä myös suuttui verisesti, kun sairastuin anoreksiaan. Hänen mielestään sairastuin vain tehdäkseni hänen elämänsä hankalaksi.

Tutustuin uudessa työpaikassa erääseen kollegaan ja meistä tuli nopeasti läheiset ystävät. Olimme muutaman vuoden töiden lisäksi lähes päivittäin yhteydessä vapaa-ajalla ja lomilla kunnes eräänä päivänä minulle tarjottiin tehtävää (valinta tehtiin muutaman henkilön välillä), johon hän koulutuksensa puolesta olisi ollut pätevämpi valinta. Hänelle tehtävää ei tarjottu lainkaan. Siitä alkoi alamäki. Ensin hän vältteli kontaktia kanssani ja lopulta lakkasi kokonaan puhumasta, vaikka yritin monesti kysyä oliko tämä tilanne se asia, jonka takia ei halunnut puhua kanssani. Kun olin ottanut työn vastaan, sain viestejä kuinka puukotin häntä selkään etenemällä asiassa, jonka tiesin satuttavani häntä ja hän on joutunut hyväksymään sen, ettei kaikki ole ystävän puolesta "luodin ottavia" kuten hän on. Ansaitsin kuulemma työn, mutta minun olisi pitänyt laittaa valitsijani antamaan selitys myös hänelle, miksi häntä ei tehtävään edes harkittu. Hän ei voinut puolustaa itseään, koska olin kertonut työtarjouksesta “ystävälleni”, vaikka minua oli pyydetty, että olisin asiasta vielä hiljaa. Olin siis kieltänyt puhumasta eikä hän toisaalta olisi missään tapauksessa estänytkään pääsyäni tehtävään puhumalla, mutta silti se oli syytäni. Toki tiesin, että tuollainen tilanne ottaa päähän, ottaisi minuakin, mutten voinut uskoa, että minun olisi pitänyt olla itse etenemättä uralla, koska hänelle ei tilaisuutta tarjottu. Kuulemma tilanne olisi ollut toinen, jos olisimme edes molemmat olleet haastateltavina, mutta näin valinta oli epäreilu. Enkä tosiaan ollut kieroillut tilannetta mitenkään, tarjous tuli todella yllätyksenä itsellenikin. Pitkään mietin mitä tein väärin, syyllistin itseäni ja yritin selitellä hänelle, etten tarkoittanut pahaa, kunnes tajusin kuinka kontrolloitavana olinkaan ja kuinka paljon minua parempana itseään piti. Mitä enemmän aikaa kului, sitä sekavammaksi selitykset menivät. Sain analyysiä persoonallisuustyypeistämme sun muuta. No, se ero meissä on kyllä totta :D Puistattaa edelleen, kun ajattelen, etten tunnistanut sellaista ihmistä lähelläni. Harmittaa vain, että hänellä on jo uusi saalis verkossa työpaikalla, joka on kuullut jo tarinat kuinka kamala ihminen olenkaan ja se alkaa vaikuttaa tämän asiasta täysin sivullisen ihmisen käytökseen minua kohtaan. Olisi mielenkiintoista kuulla miten on saanut asiat kuulostamaan siltä, että minä olen kaikessa syyllinen. Onneksi meillä on töissä myös pääasiassa hyviä tyyppejä, jotka näkevät tilanteen erittäin selvästi ja jaksavat kannustaa.

Ihmettelen kuinka joku pystyy kantamaan vihaa noin ja olla näkemättä toisen puolta asiassa. Viha tuskin koskaan oikeasti kohdistui minuun. Kyseessä oli pettymys itsestään, joka henkilöityi minuun. Mikä lie nöyrtymisen puute niillä sitten on, jotka muuttavat oman pahan olonsa vihaksi toista ihmistä kohtaan. Toivottavasti hän pehmenee vielä joskus ja voi löytää oikeasti onnen. Epäilen kovasti :(

Vierailija kirjoitti:

Tutustuin uudessa työpaikassa erääseen kollegaan ja meistä tuli nopeasti läheiset ystävät. Olimme muutaman vuoden töiden lisäksi lähes päivittäin yhteydessä vapaa-ajalla ja lomilla kunnes eräänä päivänä minulle tarjottiin tehtävää (valinta tehtiin muutaman henkilön välillä), johon hän koulutuksensa puolesta olisi ollut pätevämpi valinta. Hänelle tehtävää ei tarjottu lainkaan. Siitä alkoi alamäki. Ensin hän vältteli kontaktia kanssani ja lopulta lakkasi kokonaan puhumasta, vaikka yritin monesti kysyä oliko tämä tilanne se asia, jonka takia ei halunnut puhua kanssani. Kun olin ottanut työn vastaan, sain viestejä kuinka puukotin häntä selkään etenemällä asiassa, jonka tiesin satuttavani häntä ja hän on joutunut hyväksymään sen, ettei kaikki ole ystävän puolesta "luodin ottavia" kuten hän on. Ansaitsin kuulemma työn, mutta minun olisi pitänyt laittaa valitsijani antamaan selitys myös hänelle, miksi häntä ei tehtävään edes harkittu. Hän ei voinut puolustaa itseään, koska olin kertonut työtarjouksesta “ystävälleni”, vaikka minua oli pyydetty, että olisin asiasta vielä hiljaa. Olin siis kieltänyt puhumasta eikä hän toisaalta olisi missään tapauksessa estänytkään pääsyäni tehtävään puhumalla, mutta silti se oli syytäni. Toki tiesin, että tuollainen tilanne ottaa päähän, ottaisi minuakin, mutten voinut uskoa, että minun olisi pitänyt olla itse etenemättä uralla, koska hänelle ei tilaisuutta tarjottu. Kuulemma tilanne olisi ollut toinen, jos olisimme edes molemmat olleet haastateltavina, mutta näin valinta oli epäreilu. Enkä tosiaan ollut kieroillut tilannetta mitenkään, tarjous tuli todella yllätyksenä itsellenikin. Pitkään mietin mitä tein väärin, syyllistin itseäni ja yritin selitellä hänelle, etten tarkoittanut pahaa, kunnes tajusin kuinka kontrolloitavana olinkaan ja kuinka paljon minua parempana itseään piti. Mitä enemmän aikaa kului, sitä sekavammaksi selitykset menivät. Sain analyysiä persoonallisuustyypeistämme sun muuta. No, se ero meissä on kyllä totta :D Puistattaa edelleen, kun ajattelen, etten tunnistanut sellaista ihmistä lähelläni. Harmittaa vain, että hänellä on jo uusi saalis verkossa työpaikalla, joka on kuullut jo tarinat kuinka kamala ihminen olenkaan ja se alkaa vaikuttaa tämän asiasta täysin sivullisen ihmisen käytökseen minua kohtaan. Olisi mielenkiintoista kuulla miten on saanut asiat kuulostamaan siltä, että minä olen kaikessa syyllinen. Onneksi meillä on töissä myös pääasiassa hyviä tyyppejä, jotka näkevät tilanteen erittäin selvästi ja jaksavat kannustaa.

Ihmettelen kuinka joku pystyy kantamaan vihaa noin ja olla näkemättä toisen puolta asiassa. Viha tuskin koskaan oikeasti kohdistui minuun. Kyseessä oli pettymys itsestään, joka henkilöityi minuun. Mikä lie nöyrtymisen puute niillä sitten on, jotka muuttavat oman pahan olonsa vihaksi toista ihmistä kohtaan. Toivottavasti hän pehmenee vielä joskus ja voi löytää oikeasti onnen. Epäilen kovasti :(

Tekstiäsi lukiessani kuulen korvissani serkkuni mukapyhän äänen, joka teki alituisesti vastaavia temppuja toisille. "en vain voinut sille mitään" kuullostaa melkein samalta kuin pettäjä selittäisi miten oli liian kännissä ymmärtääkseen tekemäänsä. Joko firmasi teki todella laittomat ja syyllistyi lisäksi työpaikkakiusaamiseen, tai sitten jätät kertomatta jotain ratkaisevaa. Ihan oikeasti nyt, lopeta uhriutuminen ja ymmärrä että ihmistä saattaa harmittaa ihan syystäkin. Itseänikin harmitti kun painoin töitä ja kävin koulua eli kalenteri täynnä, toinen makasi kotona ja sai sossusta ja kelasta 1800 euroa puhtaana käteen ja valitti kun en koskaan tuu käymään sekä seposti ettei voi tulla kun sossu ei maksa bussikorttia. Kyllä katkaisin välit ja osin juuri tuosta syystä, että elämä ei kohtele meitä reilusti ja joskus ystävyyssuhteet peilaavat elämäntilanteita aika ikävälläkin tavalla. 

Vuosia sitten tapasin Irc-galleriassa jätkän ja juteltiin pari kuukautta kunnes ajateltiin, että voitaisiin nähdä.

Noh, hän sitten ajoi 250 km minun luokse ja aika meni mukavasti n. pari tuntia kunnes nälkä iski.

Mies kysyi, että kuljettaako Kotipizza kotio asti ruokaa. Sanoin, että ei tällä paikkakunnalla.

Hän sitte veti raivarit ja lähti ajamaan takaisin kotionsa.

Mun syyhän se tietty oli. Ei tullu ikävä.

Järjestin hyvälle ystävälleni vauvakutsut. Olimme sopineet hänen miehensä kanssa, että poistuu kotoa tiettyyn aikaan mennessä jotta pääsen ruokien ja koristeluiden pariin. No heidän lähtö viivästyi niin paljon että jouduin jo hänelle soittamaan (koska esim täytekakku oli hyvää vauhtia sulamassa) niin suuttui ensin siitä ja sitten kun palasivat kotiin jossa me juhlijat odotimme niin suuttui siitä kun odotettiin hänen lähtevän. Tästäkin siis sovittu jo että hän poistuu koiran kanssa juhlien ajaksi. En mitään kiitosta saanut, juhlat kustansin ja järkkäsin vaikka ei niin rahaa ois ollutkaan.