Oudoin asia mistä teille on suututtu?
Tuli mieleen tässä aamutuimaan kun kaveri suuttui siitä kun tänä aamuna ilmoitin hänelle etten pääsekään aamulla kahville hänen kanssaan koska heräsin aivan kamalaan päänsärkyyn. Sanoin että josko siirrettäisiin esim lounasaikaan koska tiedän että hänellä ei ole menoja. Sai aivan hirveän raivokohtauksen tästä asiasta.
On oudoimpiakin asioita tapahtunut (esim työkaveri suuttui kun sairastuin enkä päässyt töihin) ja kerran mies raivostui siitä kun olin laittanut kokonaisia mustapippureita keittoon (ennen ei ollut tästä valittanut) Haukkui mut ja mökötti koko illan olkkarin nurkassa :D
Kommentit (6330)
Olen tuo aiemmin kirjoittanut cordell-kultaketjut ostanut nyhverö.
Kun sain tuon opiskelupaikan, minun piti joka ikinen viikonloppu tulla kotiin. Ei puhettakaan, että olisin saanut jäädä kaupunkiin, minä yli 20-vuotias.
Kerran sitten kun opinnot olivat jo loppuneet, menin isosiskon kanssa kaupunkiin, muka shoppailemaan.
Marssinkin asuntovälitykseen ja sain heti asunnon 60 kilometrin päästä kotitalostani.
Kotiin tullessa äiti suuttui. Ei olisi saanut muuttaa pois, 24-vuotiaana.
-Ja minä ainakin tulen sinne kaupunkiin yöksi milloin haluan, äiti päätti keskustelun.
Sain olla kaupunkikodissani peräti muutaman päivän kerrallaan, muuten kotiin töihin ja kiireellä äidin avuksi.
Vierailija kirjoitti:
Tää voi olla ohi aiheen, se on kyllä ihme homma kun saatetaan ykskaks ennalta arvaamatta sannoo tai jopa töksäytellä toisesta jotakin tyyliin vaikka "onpa sulla ihmeellinen pää," miksi sulla on pienet silmät", "sulla on oudot malliset rinnat", "miksi käytit tuota sanaa", "miksi puhut tuota murretta"...
Eikö tuu mieleen, että joku voi oikeasti loukkaantua syystä tai pahoittaa mielensä tai suuttua syystäkin?
Tässä elämää nähneenä oon todennut että ilkeilijöillä voi olla alhainen äo. Toinen selitys voi olla narsismi tai sosiopatia. Halutaan lytätä tarkoituksella eikä edes koeta häpeää siitä miten kamalalta he ITSE kuulostavat. Joskus on noiden yhdistelmiäkin varmasti, eli alhainen äo ja itsekeskeinen.
Siitä, että huomautin minun kirjeiden lukemisen ilman lupaani olevan lain vastaista. Kuulemma olin kiittämätön paska, kun toinen vain on minusta huolissaan. Ja hirveä itkuraivari seurasi, kun totesin voivani tehdä rikosilmoituksen.
Minulle on suututtu pitkistä hiuksista, mielisarjani seuraamisesta, väsymyksestä, siitä että olen laktoosi- intolerantikko, siiitä etten jaksanut lähteä ravintolaan, siitä että haaveilen vielä löytäväni kumppanin, mieliväristä, omistamistani CD- levyistä yms yms. Ja mikä omituisinta, siitä mitä minun oletetaan ajattelevan. Suuttujat ovat olleet aikuisia ihmisiä.
Täällä on automaattinen alapeukutus, vai peukutinko itse vahingossa viestiä lähettäessäni? Sitä ei taatusti ehtinyt kukaan lukea. Alapeukku ilmestyi heti kun viesti tuli näkyviin.
Ex mies suuttui aikoinaan kun kysyin teenkö italianpataa vai spagettikastiketta, sanoi ihan sama ja suuttui kun tein italinpataa. Olisi halunnut spagettia.
Vieras vanhempi nainen hermostui sairaalan pihan tupakkakopissa kun kuulemma röhnötin esittelemässä tissejäni, mulla oli selkä kipeä ja nojasin siihen pöytään päällä flanellipusero jonka muutama ylänappi auki mutta toppi alla.
Kaveri hermostui kun päässyt sovituksi muuttoavuksi migreenin takia.
Ja naapuri hermostui kun toivotin postilaatikolla hyvää huomenta kello oli 12,sain silmät ja suun täyteen raivokasta valistusta siitä että on aamupäivä.
Olin kaupassa ja pyysin miestäni lähettämään minulle kuvan ostoslistasta jonka unohdin kotiin. Odotin vastausta ja joku mies tuli siihen räyhäämään että täältä löytyi se myyjä joka ei tee muuta kuin tuijottaa puhelintaan. Raahasi eteeni myymälän esimiehen joka vilkaisi minua ja sanoi räyhääjälle että olen asiakas, en työskentele siellä. Räyhääjä sitten valitti ettei saisi pukeutua kuin myyjä, hänelle meni aikaa hukkaan!!! Minulla oli mustat housut ja vihertävä t-paita sekä selkäreppu mukanani ja lisäksi ostoskori kädessä.
Eräs henkilö kysyi minulta, että onko minulla sisaruksia. Minä vastasi, että kolme ja hän kysyi, että ovatko he minua vanhempia vai nuorempia, johon minä vastasin niin kuin asia on, että 2 vanhempaa ja 1 nuorempi. Hän sitten jostain syystä suuttui, kun hänen mielestään ilmeisesti heidän olisi pitänyt kaikkien olla joko vanhempia tai nuorempia.
Terveyskeskuksen terkkari suuttui, kun pyysin lähetettä sukupuolitautitesteihin.
Pyöritteli silmiään ja tuhahteli kun nuoret eivät mitään mistään tiedä ja ei kuule oo ilmasia nääkään testit.
Tämä oli n 15 v sitten, en ikinä enää tuolla asialla asioinut tkeskuksessa. Olisi pitänyt tehdä valitus tuosta asenteesta ja pyyntö päivittää osaamisensa nykyaikaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Olin kaupassa ja pyysin miestäni lähettämään minulle kuvan ostoslistasta jonka unohdin kotiin. Odotin vastausta ja joku mies tuli siihen räyhäämään että täältä löytyi se myyjä joka ei tee muuta kuin tuijottaa puhelintaan. Raahasi eteeni myymälän esimiehen joka vilkaisi minua ja sanoi räyhääjälle että olen asiakas, en työskentele siellä. Räyhääjä sitten valitti ettei saisi pukeutua kuin myyjä, hänelle meni aikaa hukkaan!!! Minulla oli mustat housut ja vihertävä t-paita sekä selkäreppu mukanani ja lisäksi ostoskori kädessä.
Tämä! Sain hyvät naurut!
aikoinaan luin joskus 1970-1980 luvulla maailma ja me lehteä ja valittuja paloja. Yks tyyppi kävi mesoamaan miten voi lukea kumpaakin.
En ostanut sellaisia silmälaseja kuin suuttuja olisi halunnut vaan valitsin mielestäni kauniit ja ennenkaikkea istuvat :D
Vierailija kirjoitti:
Mulla yks kaveri nyt suuttuu vähän väliä kaikesta (esim jos en lainaa hänelle kirjojani/leffoja ym) syy on siinä että hän aina hukkaa kaiken eikä koskaan palauta mitään. Oudoin on silti ollut kun saimme miehemme kanssa esikoisemme niin äitini suuttui hirveästi siitä että tuli tyttö eikä poika ja pitkään aikaan ei käynyt kylässä, ei esim vaikka isäni kävi.
Mulla toi sama! Paitsi että suuttunut oli anoppi. Oli aiemmin sanonut, että tekis nyt edes kunnon pojan, mutta tietysti tekee tytön . Ja minähän tein! Anoppi ei tajunnut sitä, että miehen siittiöistä löytyy sukupuolen valinta.
En ole haudallaan käynyt.
Jäin liikenteeseen jumiin isossa kaupungissa Suomen ulkopuolella. Olin paska ihminen kun en ollut osannut ennakoida että kolari saattaisi tukkia tien. Ei se liikennejumissa parin tunnin nököttöminen minullekaan ollut mukavaa, mutta kaveri pahastui koska jos olisi aiemmin tiennyt että matkalla jollekin sattuu kolari, hän olisi voinut mennä pelaamaan kierroksen golfia odotellessaan.
Serkkuni suuttui kun häntä kuskattiin hieman pidempi matka (meille taisi tulla yli viisi tuntia ajoa ilman että pyydettiin bensarahaa tai muuta) ja miesystäväni auto oli hänen mielestään epämuodikas tai jotain vastaavaa. Omasta mielestäni auto oli harvinainen klassikko ja todella tyylikäs.
Vierailija kirjoitti:
Serkkuni suuttui kun häntä kuskattiin hieman pidempi matka (meille taisi tulla yli viisi tuntia ajoa ilman että pyydettiin bensarahaa tai muuta) ja miesystäväni auto oli hänen mielestään epämuodikas tai jotain vastaavaa. Omasta mielestäni auto oli harvinainen klassikko ja todella tyylikäs.
Jotkut vain on niin kiittämättömiä!
Eksääni taisi hävettää vanha autoni. Vaikka moni ihminen ihan vilpittömästi tuli kehumaan sitä, koska kyseessä on niin luotettava ja legendaarinen tojotan malli :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Exän kanssa harrastaja-kuvataitelijoiden näyttelyssä.
Katselimme tauluja kahdestaan tilassa ja eräs rouva, joka oli itse yksi noista taitelijoista, oli valvomassa tilaa.
Tiedän ja tunnen jonkin verran kuvataidetta ja hiljaisella äänellä kritisoin joitakin töitä.
Sommittelu, värit, perspektiivi...
Ex suuttui. Hänen mielestään MITÄÄN EI SAA arvostella ellei itse tee työkseen tai harrasta kyseista asiaa.
Möksällään hän paineli pihalle.
Kysyin näyttelyä valvonneelta rouvalta, eikö näitä töitä tosiaan saakaan arvostella.
Hän sanoi hämmästyneenä: "Hyvänen aika, tottakai. Emmehän oppisi ikinä lisää, jos töitämme ei arvosteltaisi."
Tietysti tekijöitä ei ollut siinä paikalla mutta ymmärrätte mitä tarkoitan.
Kerroin tämän rouvan terveiset mutta exä oli nyt kertakaikkiaan sitä mieltä että mitään ei saa arvostella.
Vähän niinkuin jos itse ei osaa tikata ammottavaa haavaa, sen huonosti tikannutta lääkäriä ei saa arvostella.
Epäilen että tässä ei ole ehkä suututtu tästä yksittäistapauksesta?
Oisko kertojalle tyypillistä kritisoida kaikkea ja kaikkia? Olla se ah, niin mukava, kaikkien alojen erikoisasiantuntija.
Sellainen saattaa joskus olla aika rasittavaa.
Saathan sinä epäillä ja yläpeukuista päätellen, moni muukin on epäillyt. En ole missään vaiheessa antanut ymmärtää että olisin "ah, niin mukava, kaikkien alojen erikoisasiantuntija". En varmasti ole edes asiantuntija missään asiassa. Kuvataide nyt sattuu olemaan aihe, josta tiedän jotakin, en kaikkea.
Tämä ex suuttui myös tällaisista asioista:
Hän ihastui laulaja Marjo Leinoseen, kun olimme katsomassa Balls:n keikkaa ja suuttui kun minä en osannut laulaa kuin Marjo, eikä minussa ole hänen karismaansa.
Kerran kesäyönä ravintolassa tullessamme hän vaati minua kuutamouinnille läheiseen järveen.
Olen huono uimari ja olin lisäksi humalassa. Uin siis rannanmyötäisesti, matalalla enkä lähtenyt uimaan selälle päin, niinkuin hän.
"Tuo ei ole mitään kuutamouintia!" hän kivahti ja jätti minut selviytymään omin avuin järveen.
Hän suuttui myös siitä, kun olen sisareni kanssa erittäin hyvissä väleissä ja meillä on aina hauskaa.
Exän mielestä minulla olisi pitänyt olla yhtä hauskaa hänen kanssaan.
Eipä ollut, mistähän syystä.
Minun eksäni suuttui siitä, kun en alkanut opetella haitarinsoittoa kuten eräs hänen ystävänsä oli tehnyt.
Sitten hän toi minulle kitaransa ja nuotteja ja käski opetella soittamaan. Suuttui kun en alkanut.
En nimittäin ole pätkääkään musikaalinen enkä ymmärrä soittimista!
Kun sanoin asiakkaalle, ettei kauppaan voi tuoda koiria. Eivät olleet opaskoira tai muitakaan tukikoiria, vaan lemmikkejä.