Lue keskustelun säännöt.
Oudoin asia mistä teille on suututtu?
Tuli mieleen tässä aamutuimaan kun kaveri suuttui siitä kun tänä aamuna ilmoitin hänelle etten pääsekään aamulla kahville hänen kanssaan koska heräsin aivan kamalaan päänsärkyyn. Sanoin että josko siirrettäisiin esim lounasaikaan koska tiedän että hänellä ei ole menoja. Sai aivan hirveän raivokohtauksen tästä asiasta.
On oudoimpiakin asioita tapahtunut (esim työkaveri suuttui kun sairastuin enkä päässyt töihin) ja kerran mies raivostui siitä kun olin laittanut kokonaisia mustapippureita keittoon (ennen ei ollut tästä valittanut) Haukkui mut ja mökötti koko illan olkkarin nurkassa :D
Kommentit (6335)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin noin 10, ja veljeni oli ostanut lomareissulta matkamuistomyymälästä pienoispelikortit. Meillä ei koskaan ollut kotona korttipelejä pelattu, mutta kaverilta olin oppinut miten pasianssia pelataan. Nautin siitä minkä hyvänsä älypelin tapaan. Erään kerran sattui olemaan sunnuntai, pelasin pasianssia sohvapöydän ääressä ja äiti torui tosi vihaisena, että ei nyt pitäisi sunnuntaina korttia lyödä.
Mikä tästä tekee kummallista on se, että meillä ei puhuttu uskonnosta koskaan, ei siis koskaan. Kirkossa käytiin jouluna, ja sekin vain sen vuoksi että kaupungin naiskuoro, johon äitini kuului, esiintyi siellä. Koskaan ei puhuttu siitä, että jokut puuhat olisivat sunnuntaisin kiellettyjä, tai ylipäätään syntiä. Muutenkin meillä oli suht liberaali arvomaailma kaikessa. Minulla ei ollut tuohon ikään mitään konseptia siitä, että pelikortit liitetään sellaiseen asiaan kuin synti, joka sekin itsessään oli minulle aika lailla vieras käsite.
Toisekseen meillä ei yleensä tuolla lailla komenneltu lainkaan, oli senkin puolesta hyvin outo tilanne.
Jäi todella se fiilis, että häntä jokin muu vaivasi tuona päivänä, ja joku oma ongelma pisti rähisemään minulle. Ehkä jostakin omasta lapsuuden arvomaailmoista sitten kumpusi joku "hyvä" syy vähän räjähtää.
Vähän ohis mutta kortinpelaami seen on monella vanhemman sukupolven ihmisellä kummallinen suhde. Lapsena ehdotin kerran mummolleni että pelattaisiin kortti kun odoteltiin huoltoaseman kahvilassa bussia. Hän torui että eihän nyt julkisella paikalla saa korttia pelata. Ihmettelin kovasti kun kotona hän oli aina ensimmäisenä ehdottamassa korttipelejä mutta myöhemmin tajusin että häneen oli varmaan iskostettu lapsena että se on syntiä tai ajatteli että muut luulee että uhkapelejä pelataan (joo varmaan parin kouluikäisen kanssa huoltsikalla mutta aina ei aivot toimi kunnolla;)).
Kortinpeluu oli entisajan peliautomaatti-kännykkäaddiktio. Myös korttihuijareita riitti, jotka pelasivat heikompien rahat omiin taskuihinsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin noin 10, ja veljeni oli ostanut lomareissulta matkamuistomyymälästä pienoispelikortit. Meillä ei koskaan ollut kotona korttipelejä pelattu, mutta kaverilta olin oppinut miten pasianssia pelataan. Nautin siitä minkä hyvänsä älypelin tapaan. Erään kerran sattui olemaan sunnuntai, pelasin pasianssia sohvapöydän ääressä ja äiti torui tosi vihaisena, että ei nyt pitäisi sunnuntaina korttia lyödä.
Mikä tästä tekee kummallista on se, että meillä ei puhuttu uskonnosta koskaan, ei siis koskaan. Kirkossa käytiin jouluna, ja sekin vain sen vuoksi että kaupungin naiskuoro, johon äitini kuului, esiintyi siellä. Koskaan ei puhuttu siitä, että jokut puuhat olisivat sunnuntaisin kiellettyjä, tai ylipäätään syntiä. Muutenkin meillä oli suht liberaali arvomaailma kaikessa. Minulla ei ollut tuohon ikään mitään konseptia siitä, että pelikortit liitetään sellaiseen asiaan kuin synti, joka sekin itsessään oli minulle aika lailla vieras käsite.
Toisekseen meillä ei yleensä tuolla lailla komenneltu lainkaan, oli senkin puolesta hyvin outo tilanne.
Jäi todella se fiilis, että häntä jokin muu vaivasi tuona päivänä, ja joku oma ongelma pisti rähisemään minulle. Ehkä jostakin omasta lapsuuden arvomaailmoista sitten kumpusi joku "hyvä" syy vähän räjähtää.
Vähän ohis mutta kortinpelaami seen on monella vanhemman sukupolven ihmisellä kummallinen suhde. Lapsena ehdotin kerran mummolleni että pelattaisiin kortti kun odoteltiin huoltoaseman kahvilassa bussia. Hän torui että eihän nyt julkisella paikalla saa korttia pelata. Ihmettelin kovasti kun kotona hän oli aina ensimmäisenä ehdottamassa korttipelejä mutta myöhemmin tajusin että häneen oli varmaan iskostettu lapsena että se on syntiä tai ajatteli että muut luulee että uhkapelejä pelataan (joo varmaan parin kouluikäisen kanssa huoltsikalla mutta aina ei aivot toimi kunnolla;)).
Monessa paikassa uhkapelit on kielletty. No se tarkoittaa että me saatiin satikutia srk:n leirillä kun pelattiin korttia. Siis mustaa pekkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kristiina xx kirjoitti:
Kerran ala-asteikäisenä 90-luvulla kirppiksellä rikoin maljakon (vahingossa), kun laitoin sinne sellaisen keinokukan takaisin, että jotenkin se vaan kaatui pöydälle. Olin siellä faijan kanssa, kun hän suuttui siitä ihan hirveästi, kun joutui 50mk eli n. 8,5€ maksamaan turhasta. Olisin kyllä maksanut sen itsekin, mutta ei ollut lompakkoa mukana. Mun mittapuun mukaan toi 50mk ei edes silloinkaan ollut mikään älyttömän suuri summa, joten siihen nähden aiheutunut suuttumus oli mun mielestä ylimitoitettua.
Vai että 8,5 € on sama kuin 50 markkaa markka-aikaan? :D
50 markkaa 2001 vastaa nykyrahassa 10,64 € - eli aika alakanttiin oli arvioitu.
Eri
8,5€ vs. 10,5€ ja tuo ero muinaisen markka-hinnan arvioinnissa nykyeuroihin nostattaa tunteita... hoh-hoijaa, jo osaa olla pikkusieluisia ihmisiä.
En hyväksynyt ex vaimon pettämistä, salasuhdetta enkä hänen ottamaansa avioeroa nätisti, niin eksän suku suuttui mulle siitä. Ois pitänyt vissiin oikein nätisti hyväksyä asia. Sanoivat mua hulluksi, ettei mitään toista miestä ole. No olihan se toinen mies, kun ex vaimo itse sen mulle kertoi.
Eroon saakka olin ollut hyvä vävy jne. ja hyvissä väleissä lähisuvun kanssa. Kun ex ilmoitti eroaikeistaan, niin tuli aika kylmää kyytiä eksän lähisuvulta.
No, en kyllä haluaisikaan olla enää tekemisissä heidän kanssaan. Aika jäätävää sakkia.
Kaverini pyysi minulta reseptin yhteen liharuokaan, jota tein kun olivat meillä kylässä. Annoin ohjeet ja painotin, että paistolämpö ja -aika ovat tärkeät, eikä niitä saa muuttaa, eli niinkuin joulukinkun kanssa, pitää paistaa matalassa lämmössä ja pitkään.
Kaveri oli sitten hakenut ihan erilaisen lihapalan kuin itse käytin, vähentänyt mm. parin mausteen ja sipulin määrää ja jättänyt mm. valkosipulin pois. Ja paistanut kuumemmassa, ettei mene niin paljon aikaa. Kuulin tämän ohjeen muokkauksen muöhemmin kaverin vaimolta.
Tuskin ketään yllättää että sain raivokkaan viestin, ettei ruoka onnistunut ja maistaa p...kalta, annoin kuulemma tahallani väärät ohjeet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aloitin lukiossa, jossa en tuntenut etukäteen ketään ja tutustuin erään tytön kanssa. Hänkään ei tuntenut ketään muita koulusta. Kaveerasimme muutaman päivän ajan ja meillä oli hauskaa. Sitten yhtenä aamuna näin hänet juttelemassa parin muun tytön kanssa, ja liityin mukaan porukkaan. Yksi tytöistä heitti meille kaikille jonkun kommentin, johon minäkin sitten vastasin ihan neutraalisti, tyyliin "Toi meidän matikan opettaja on kyllä kuuma." "Joo, niin on!" Yhtäkkiä tuo uusi "kaverini" huusi minulle todella vihaisena "JOOJOO, VOITKO PAINUA V**TUUN?" Kaksi muutakin tyttöä näyttivät hämmentyneiltä. En hakeutunut tuon tytön seuraan enää sen koommin. Sain sitten nopeasti muita kavereita.
Viikkoja myöhemmin hän yhtäkkiä tuli istumaan minun ja kavereideni kanssa välitunnilla ja alkoi jutella minulle niitä näitä ihan tyhjästä. Vastailin ensin aika haluttomasti ja huomautin sitten lopulta, että viimeksi kun puhuin hänen kanssaan, hän käski minun painua v**tuun. Sen sijaan, että tyttö olisi esimerkiksi selitellyt käytöstään, hän suuttui taas ja huusi "Joo joo, onks pakko muistella jotain ikivanhoja juttuja?" Hän haukkui minut typeräksi ämmäksi ja sanoi, ettei haluaisi tällaisen luuserilauman kanssa viettääkään aikaa, ja lähti tiehensä.
Teinit ovat teinejä, mutta tuo oli kyllä todella outoa käytöstä. Enkä ole ikinä tajunnut ihmisiä, jotka raivostuvat, kun itse käyttäytyvät huonosti ja heille sitten huomauttaa siitä. Niin makaa kuin petaa.
Lukiossani sanottiin aikanaan että lapsellisuudet voi jättää väliin. Te olette aikuisia nyt. Jos ei homma onnistu ette tule pärjäämään täällä.
Työkaveri suuttui, kun en jäänyt ylitöihin. Tuosta on 5v aikaa, eikä hän vieläkään ole toipunut tapauksesta. Ei puhu mitään ja välttelee kohtaamista sen minkä pystyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin HOK:n omistamassa ravintolassa Helsingissä, juuri sisään tulleena ja tilattuani juoman, katselin ympärilleni ketä tässä ravintolassa näkyisi. Huomasin paikalla tarjoilijan joka tuijotti erittäin vihaisesti ja kutsui jopa esimiehensä paikalle. Molemmat naisia.
En kiinnittänyt asiaan sen ihmeemmin huomiota, vaikka ihmettelinkin heidän tuijotustaan. Sain nautittua tuopista vain puolet kun toinen näistä tuijottelijoista ryntäsi kimppuuni, tarttui hihaan ja alkoi väkivaltaisesti raahata minua ovelle. Mitään hän ei suostunut selittämään, vaan kutsui avuksi portierin ja minut heitettiin ravintolasta ulos ilman minkäänlaista selvitystä.
Ihmettelin tilannetta kovin, enhän edes käytä ko kapakkaa, tämä oli eka käynti siellä 5 kuukauteen.
Selvitystä ei ole annettu vieläkään, vaikka sitä vaadin. Jos tämä on HOK:n linja, niin kauan ei tarvitse odotella enää asiakkaita kapakoihinne. Ja tarjoilijan tekemä väkivalta on vakava oikeudellinen rikos.
Toiselta taholta selvisi, että on olemassa henkilö joka muistuttaa minua ulkonäöllisesti. Hän toimii ravintola-alalla. En ole ko henkilöä tavannut, mutta "kaksoisolentonsa" tapaisi mielellään.
Mielenkiinnolla luin tämän, koska mulle sattui aikoinaan samansukuinen juttu Café Ekbergissä. Olin siellä kahvilla ystävättäreni kanssa ja tarjoilijanainen purki pahaa oloaan minuun. Ystäväni katsoi häntä suu auki. Olimme tosi hämmentyneitä. Kaikki paiskattiin eteeni niin, että kolisi. Olin ihan normaali, ystävällinen oma itseni. En ikinä ole ylimielinen tai hankala asiakas tahallani. Mitään ei ollut tapahtunut,mistä tarjoilija olisi saanut syyn paiskia lautasiani ja läikyttää kahviani, tuijottaa minua vihaisesti toisesta päästä huonetta yms Jäi todella outo olo.
Ystäväni ehdotti, että jospa muistutin jotain naista, jota kohtaan hän oli katkera, vaikka naisen miehen salasuhdetta. En tiedä, naurettiin lopulta koko jutulle,mutta kyllä tuollaiset jäävät mieleen.
Mullekin kävi noin, eri paikassa siis. Sillä erolla että tunnen kyseisen tarjoilijan mutta en tänä päivänäkään tiedä mitä pahaa olen hänelle tehnyt. Tarjoilija oli silloisen mieheni ex-tyttöystävän sisko. Olivat kyllä eronneet jo vuosia ennen kuin minä tulin kuvioihin mukaan, mutta tämä sisko suhtautui minuun aina todella nuivasti. Sinänsä hassua kun sen exän kanssa taas tulin hyvin toimeen :D
Työporukan kanssa oltiin Suomenlinnassa jossain koulutuksessa. Mentiin sitten ravintolaan syömään. Siellä oli meitä palvellut tarjoilija (parrakas nuori mies) joka suhtautui avoimen vihamielisesti erääseen miespuoliseen työkaveriin koko lounaan ajan. Tää tapahtui yli 15 v sitten. Ihan täys sekopää. Me vaan pyöriteltiin silmiä ja ihmeteltiin.
Vierailija kirjoitti:
Työkaveri suuttui, kun en jäänyt ylitöihin. Tuosta on 5v aikaa, eikä hän vieläkään ole toipunut tapauksesta. Ei puhu mitään ja välttelee kohtaamista sen minkä pystyy.
Eräs työkavereista suuttui, kun ei ollut perjantaina töissä, jolloin tarjosin kakkukahvit työkavereille pienehkön veikkausvoiton kunniaksi. Olisi kai pitänyt jättää sitä kakkua hänelle maanantaiksi.
Sama henkilö suuttuu melkein päivittäin jollekin työpaikassa olevalle ihmiselle, syyt ovat aika mitättömiä. Ehkä niissä on kateutta mukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keinuin ajatuksissani musiikin mukana omalla työpisteelläni. En kuulemma ollut riittävän laiha. Painoin 50kg.
Vierailija kirjoitti:
Olin noin 10, ja veljeni oli ostanut lomareissulta matkamuistomyymälästä pienoispelikortit. Meillä ei koskaan ollut kotona korttipelejä pelattu, mutta kaverilta olin oppinut miten pasianssia pelataan. Nautin siitä minkä hyvänsä älypelin tapaan. Erään kerran sattui olemaan sunnuntai, pelasin pasianssia sohvapöydän ääressä ja äiti torui tosi vihaisena, että ei nyt pitäisi sunnuntaina korttia lyödä.
Mikä tästä tekee kummallista on se, että meillä ei puhuttu uskonnosta koskaan, ei siis koskaan. Kirkossa käytiin jouluna, ja sekin vain sen vuoksi että kaupungin naiskuoro, johon äitini kuului, esiintyi siellä. Koskaan ei puhuttu siitä, että jokut puuhat olisivat sunnuntaisin kiellettyjä, tai ylipäätään syntiä. Muutenkin meillä oli suht liberaali arvomaailma kaikessa. Minulla ei ollut tuohon ikään mitään konseptia siitä, että pelikortit liitetään sellaiseen asiaan kuin synti, joka sekin itsessään oli minulle aika lailla vieras käsite.
Toisekseen meillä ei yleensä tuolla lailla komenneltu lainkaan, oli senkin puolesta hyvin outo tilanne.
Jäi todella se fiilis, että häntä jokin muu vaivasi tuona päivänä, ja joku oma ongelma pisti rähisemään minulle. Ehkä jostakin omasta lapsuuden arvomaailmoista sitten kumpusi joku "hyvä" syy vähän räjähtää.
Tapalutikat on pahimpia kokemukseni mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloitin lukiossa, jossa en tuntenut etukäteen ketään ja tutustuin erään tytön kanssa. Hänkään ei tuntenut ketään muita koulusta. Kaveerasimme muutaman päivän ajan ja meillä oli hauskaa. Sitten yhtenä aamuna näin hänet juttelemassa parin muun tytön kanssa, ja liityin mukaan porukkaan. Yksi tytöistä heitti meille kaikille jonkun kommentin, johon minäkin sitten vastasin ihan neutraalisti, tyyliin "Toi meidän matikan opettaja on kyllä kuuma." "Joo, niin on!" Yhtäkkiä tuo uusi "kaverini" huusi minulle todella vihaisena "JOOJOO, VOITKO PAINUA V**TUUN?" Kaksi muutakin tyttöä näyttivät hämmentyneiltä. En hakeutunut tuon tytön seuraan enää sen koommin. Sain sitten nopeasti muita kavereita.
Viikkoja myöhemmin hän yhtäkkiä tuli istumaan minun ja kavereideni kanssa välitunnilla ja alkoi jutella minulle niitä näitä ihan tyhjästä. Vastailin ensin aika haluttomasti ja huomautin sitten lopulta, että viimeksi kun puhuin hänen kanssaan, hän käski minun painua v**tuun. Sen sijaan, että tyttö olisi esimerkiksi selitellyt käytöstään, hän suuttui taas ja huusi "Joo joo, onks pakko muistella jotain ikivanhoja juttuja?" Hän haukkui minut typeräksi ämmäksi ja sanoi, ettei haluaisi tällaisen luuserilauman kanssa viettääkään aikaa, ja lähti tiehensä.
Teinit ovat teinejä, mutta tuo oli kyllä todella outoa käytöstä. Enkä ole ikinä tajunnut ihmisiä, jotka raivostuvat, kun itse käyttäytyvät huonosti ja heille sitten huomauttaa siitä. Niin makaa kuin petaa.
Lukiossani sanottiin aikanaan että lapsellisuudet voi jättää väliin. Te olette aikuisia nyt. Jos ei homma onnistu ette tule pärjäämään täällä.
Pärjäämään lukiossa?! Siellähän nyt pärjää vaikka vahingossa :D
Vierailija kirjoitti:
Olin töissä ravintolassa, kun eräänä arkipäivänä lounasaikaan jo entuudestaan tuttu ja hankalaksi tiedetty "hienorouva" pelmahti paikalle. Kaikessa vauhdikkuudessaan hän onnistui lyömään takaraivonsa baaritiskin reunaan (???) ilmeisesti kumarrellessaan jotain lattialta. Siitäkös meteli syntyi ja sain täyslaidallisen raivontäyteistä verbaalista tykistötulta suoraan päin näköä. Samalla raivolla kyllästetty katse porautui armotta jopa minun aspatyössä täydellisesti paatuneeseen sieluuni. Rouvan silminnähden myötähäpeissään kiemurteleva herraseuralainen kuitenkin halusi maksaa heidän tilauksensa vaikka (täysin syyttä) tarjosin osaa laskusta hyvitettäväksi talon piikkiin mielipahan lieventämiseksi. Vielä heidän lähtiessään pahoittelin tapahtunutta (siis sitä, että baaritiskimme osui voimalla rouvan päähän :DDDd) ja annoin heille pienen ylimääräisen hyvityksen osoittaakseni vielä kerran myötätuntoani, mutta turhaan. Rouvan lapsellinen mulkoilu ja tiuskiminen ei ottanut loppuakseen. En tiedä asioiko hän enää ko. ravintolassa, mutta itse en pystyisi häntä kohtaamaan edes pimeällä kadulla.
Siinä olisi naurussa pitelemistä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ksnnaka kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskovainen mummeli suuttui kun autoin häntä säännöllisesti ja kerran 23.30 vähän hermostuin kun olin jo väsynyt.
Seuraavalla kerralla alkoi paapattamaan ettei uskova koskaan suutu!
Mitäs se itse teki?Suurin osa näistä on enemmän uskonnollisia kuin uskovaisia, totta, uskova ei saisi suuttua, mutta nämä ovatkin uskonnollisia muotomenoineen
Harva ihminen on oikeasti uskovainen. Ja kyllä uskovainenkin tekee virheitä ja voi suuttua mutta kuuluu myös pyytää anteeksi
Eli uskonnollisia ihmisiä enemmän kuin tosi uskovia on
Säkö olet se joka päätti ettei terroristit ole oikeita muslimeita
Vierailija kirjoitti:
Mentiin kahdestaan baariin. Menin tapaamaan kavereita jotka siellä näin ja rupattelin heille yhden juoman ajan. Se kaveri jonka kanssa menin veti kilarit ja itkupotkuraivarit kun "mehän mentiin yhdessä ja sä katosit enkä löytänyt mistään". Se lähti itkien kotiin.
Olin menossa vuosia sitten ensimmäistä kertaa töihin erääseen isoon toimistokompleksiin. Henkilökunnalle oli oma ovi ja kun olin vähän epävarma, olenko oikealla ovella, niin kysyin edelläni ovesta menevästä nuorelta naiselta tätä asiaa. Hän letkautti jotain ikävää uskomattoman tympeästi ja ylimielisesti ja purjehti tiehensä.
Ihmettelen vieläkin tuota käytöstä, ettet sitten voinut vastata normaalisti yksinkertaiseen kysymykseen. Tulitko hyvälle mielelle, että sait näpäyttää uutta työntekijää?
Ystävä suuttui avioeroni vuoksi ja pisti välit poikki ikuisiksi ajoiksi.
Ystäväni suuttui, kun en kertonut hänelle henkilökohtaisesti että poikani perheeseen on tulossa ensimmäinen vauva ja minusta tulee mummo. Pistin vaan instaan kuvan vauvelimahasta ja nuoresta parista. Ihme nipottaja ! Ystäväni väitti myös että muka otan aina silloin vain häneen yhteyttä kun tarvitsen itse jotain palveluksia, että en jaa iloisia asioita hänen kanssaan.... Tommosella ystävällä mitään tee!
Vierailija kirjoitti:
Ystävä suuttui avioeroni vuoksi ja pisti välit poikki ikuisiksi ajoiksi.
Minulle kävi samalla lailla, vaikka ystäväni oli eronnut aiemmin.
Vuosia sitten pojan kanssa talvella leikkipuistossa. Oli jo pimeää. Poika leikki telineillä jotain omia juttujaan ja höpisi itsekseen. Puiston toisessa päässä oli joku ulkomaalainen nainen lapsensa kanssa. Sitten se nainen tuli hirveetä vauhtia meidän luokse ja alkoi huutaa pojalle vihaisesti omalla kielellään. Sitten se lähti vauhdilla pois. Mikähän sille tuli.