Olisitko valmis kuolemaan juuri nyt?
Kaikki kuolevat - fakta. Mitään ei jää kaipaamaan eikä mikään kokematta, koska kuoleman jälkeen ei enää ajatella, tajunta ei toimi, olet poissa. Tavallaan koko kokemusten keräily on täysin absurdia, eikä _oikeasti_ millään ole merkitystä. Silti: pystytkö päästämään ajattelustasi irti, ja olemaan valmis lähtemään vaikka heti?
Kommentit (32)
Eipä siinä tarvii päästää mistään irti. Kun kuolee, niin millään ei sen jälkeen ole mitään väliä.
Vierailija kirjoitti:
Eipä siinä tarvii päästää mistään irti. Kun kuolee, niin millään ei sen jälkeen ole mitään väliä.
Ei tietenkään tarvitse. Mutta olisitko valmis?
Täytyy vielä kirjoittaa parit mies itkut palstalle.
En just nyt, vaikka en kuolemaa pelkääkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä siinä tarvii päästää mistään irti. Kun kuolee, niin millään ei sen jälkeen ole mitään väliä.
Ei tietenkään tarvitse. Mutta olisitko valmis?
Miten en voisi olla valmis. En tajua.
En. Enkä usko että monikaan olisi, jos pitäisi oikeasti valita.
Vierailija kirjoitti:
En. Enkä usko että monikaan olisi, jos pitäisi oikeasti valita.
Kyllä minä ainakin olen, olen ollut jo kauan. Asiahan on täysin selkeä ja looginen - se on ihmisen osa.
En, koska on lapsi. Olen myös eri mieltä aloituksen _julistuksesta_.
En. Minulla on neljä alaikäistä lasta, 14-,11-,8- ja 1-vuotiaat.
Olen miettinyt joskus että kun 20 vuotta vielä saisi elää terveenä ja kaikki lapset kunnolla aikuisiksi niin sitten olisi parempi hetki.
Toki valitsisin että saisin elää 90 vuotiaaksi terveenä ja niin että pää pelaisi ja sitten kuolisin nukkuen niin etten tietäisi siitä itse mitään.
Olen hyvin empaattinen, ehkä liiankin ja rintaa puristaa jo valmiiksi aina kun vain ajattelenkin omaa tai lasteni kuolemaa ja sitä lapsen surua. Nytkin tuli ahdistava olo ja kyyneleet silmiin 😆
No ei tässä elämässä enäään käytännnössä ole näilllä antimilla järkeä enäää jatkaaa.
Vierailija kirjoitti:
En, koska on lapsi. Olen myös eri mieltä aloituksen _julistuksesta_.
Mitä se julisti? Sehän tiedusteli?
Joo olen, huolimatta lapsista. Joku huolehtii heistä, minä en ole korvaamaton. Suru - kuten muutkin tunteet - ovat ohimeneviä. Ohi menevät myös muistot. Muutaman sukupolven jälkeen minua ei enää muisteta, vaikka nyt kovasti niin kuvittelisinkin.
En usko kuolemaan. Uskon elämään. Kaikki elänyt ja elämän elännyt on kuolematonta. Elämä on totta. Kuolema on tuntematon. Elämälle vieras asia.
Olin valmis jo seitsemänvuotiaana, kun ajattelin tehdä itsemurhan. Kaikkea kauheaa oli tapahtunut ja olin yöllä koiran kanssa ulkona. Pidin sitä aina jäällä vapaana. Jäässä oli railoja ja laivaväyliä. Ajattelin, että helppo homma, koska painava talvitakki ja koirakin oli tuuheaturkkinen.
En osaa uida. Mutta koira laittoi vimmatusti hanttiin, nìn minun kävi sitä sääliksi. Yhdessä sitten jatkettiin elämää. En olisi voinut jättää sitä elämään yksin sinne, missä silloin asuimme.
Mutta tilanne ei ole muuttunut. Pahentunut vain ja joka ilta toivon, että en enää ikinä heräisi.
Kaiken olen hoitanut valmiiksi ja henkisesti olen valmis vastaanottamaan vapautuksen tästä ja ihan kaikesta elämästä.
En ole. Olen masentunut, mutten sentään noin pahasti.
Vierailija kirjoitti:
Olin valmis jo seitsemänvuotiaana, kun ajattelin tehdä itsemurhan. Kaikkea kauheaa oli tapahtunut ja olin yöllä koiran kanssa ulkona. Pidin sitä aina jäällä vapaana. Jäässä oli railoja ja laivaväyliä. Ajattelin, että helppo homma, koska painava talvitakki ja koirakin oli tuuheaturkkinen.
En osaa uida. Mutta koira laittoi vimmatusti hanttiin, nìn minun kävi sitä sääliksi. Yhdessä sitten jatkettiin elämää. En olisi voinut jättää sitä elämään yksin sinne, missä silloin asuimme.
Mutta tilanne ei ole muuttunut. Pahentunut vain ja joka ilta toivon, että en enää ikinä heräisi.
Kaiken olen hoitanut valmiiksi ja henkisesti olen valmis vastaanottamaan vapautuksen tästä ja ihan kaikesta elämästä.
❤️
Olisin.