Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miksi noita inttiin meniöitä nykyään paapotaan kuin lapsia?
Kommentit (86)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajat on muuttuneet. Itse kun kävin oli 8 kuukauden minimipalvelusaika. Alokasaikana herätys klo 5.30, aamulenkki ja muutama minuutti ohjattuihin aamutoimiin. Sitten lähdettiin syömään, joka tosin meni joka aamu siihen, että järjestyminen oli "hidasta ja perseestä", joten juostiin takaisin sisälle monta kertaa. Punkkatarkastukset olivat sitä, että vaikka ne olisi tehty miten hyvin, ne räjäytettiin.
Koko ajan oli kiire, eikä ainakaan alokasaikana juuri ylimääräistä aikaa ollut. Päivät kestivät kasarmioloissa aamusra iltakymmeneen ja koko ajan ohjelmaa. Metsässä unet olivat vähissä, toimintaa oli ympäri vuorokauden. Illan päätös kasarmipäivinä oli vahvuuslaskenta, jossa ensin räjäytettiin pinkat, sitten haukuttiin joko yhdessä tai erikseen porukka ja sävy oli ikävä. Lisäksi vahvuuslaskennassa teetätettiin kaikenlaisia älyttömyyksiä, jotka täyttäisivät simputuksen kriteerit nykypäivänä ja itseasiassa silloinkin. Silloin ei vaan kukaan viitsinyt niistä valittaa, koska touhulla oli henkilökunnan hiljainen siunaus.
Sotilaskotiin ei ensimmäiseen kuukauteen päässyt, paitsi johonkin tervetulotilaisuuksiin. Senkin jälkeen piti osata arvomerkit, joita tentattiin. Jos ei jotakin osannut, ei ollut asiaa sodeen. Muutenkin kaikki oli muodollista, toimistokäyttäytmistä harjoiteltiin koko ajan, samoin sulkeisia ja muuta hiomista. Suora keljuilu kuului asiaan, samoin nöyryyttäminen ja yksi mokaa, kaikkia rangaistaan-mentaliteetti, jolla ilmeisesti haluttiin saada mokannut ryhmäpaineen alaiseksi.
Terveydenhuolto oli surkeaa. Vastaanotolle ei oikein uskaltanut kipeänäkään ilmoittautua, koska ensinnäkin epäiltiin, että kyseessä on aiheeton yritys saada vapautuksia ja se tarkoitti sitä, että muille tulisi enemmän hommaa. Toinen oli se, että jos sai ns. KP, eli kelpaa palvelukseen, seurasi esitutkinta ja rankaisutoimenpiteet. Ja kun lääkärit ajoivat sairaita miehiä surutta takaisin palvelukseen, oli pelotevaikutus iso.
Palveluksen edetessä pahimmat jutut hieman hellittivät, mutta eivät kokonaan. Vasta kun alikessut ja kokelaat kotiutuivat ja oman ikäluoka johtajat tulivat, alkoi hieman leppoisampi meininki, vaikka silloinkin joillakin oli noussut kusi hattuun. Loppuaika menikin sitten metsässä, metsässä ja vielä kerran metsässä, joka oli talvella todella tympeää, kylmää, märkää ja vähäunista aikaa.
Tämä reilu 20 vuotta sitten. Nykypäivän alokkailla on asiat helpommin ja hyvä niin.
Luin tekstin ja palasin vuoteen 1995.
Mun tuvasssa oli jätkä, joka lopulta vapautettiin armeijasta. Se ei kestänyt sitä vttuilua. Se oli vähän ku toi private Pyle tossa full metal jacketissa.
Viimeset huudot mitkä se otti, niin se ilmotti huutajalle rauhallisella äänellä, että huuda kerran vielä mulle, niin sä et huuda enää koskaan yhtään mitään, en mä sua pelkää enkä sitä mitä mulle tapahtuu. Sun kannattaa pelätä sitä mitä mä tuun tekemään sulle jos huudat kerrankin mulle vielä.
Tupaan tuli hiljasta ja kaikki tajus sen, että nyt sen kuppi on nurin. Huutaja ei sanonu yhtään mitään. Se käveli pois ja seuraavana päivänä se jätkä lähti intistä veke
Itse kyllä nautin armeija-ajasta. Siellä minä tunsin saavani ihmisen kohtelun ja tarpeistani välitettiin. Se on viimeisin paikka missä minä tunsin olevani tärkeä ihminen ja minusta pidettiin huolta. Kiitos Suomen armeija! Sen jälkeen yhteiskunta onkin vain paskantanut minun päälleni.
Pääsisinpä armeijaan takaisin, sinne minä haluaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nehän on lapsia
18+ lapsi? Nyt joku roti tohon helikopterointiin.
No onhan useimmat tuossa iässä nykyään vielä ihan lapsia, tai ainakin lapsen tasolla.
Eletty vanhempien helmoissa, ruuat tehty valmiiksi, vaatteet pesty ja rahaa saa pyytämällä.
Kiukutellaan kun ei joskus saakaan tahtoaan läpi, ja pitäisi täysi-ikäisenä alkaa vastuuta ottamaan.Toki poikkeuksia on. Ikävä kyllä 2000-luvulla syntyneet tuntuvat valtaosa olevan pilalle lellittyjä ja uusavuttomia. Laman seurauksia?
Mä en ainakaan ollut lapsi tai lapsen tasolla. Itsenäinen mies, auto, oma asunto ym. Toki elämänkokemus siitä on karttunut, mutta kyllä miehiä tuossa iässä oltiin.
Millainen koulutus oli alla?
Nykyään vannotaan koulutuksen nimeen ja jää työt tekemättä! Työ pitäis olla helppoa, kevyttä,siistiä ja tietysti hyvin palkattua rnsimmäisestä työpäivästä alkaen
Vierailija kirjoitti:
Nykyäänhän intin aloittavilla nuorilla on tyypillisesti vuosien työuraa jo takanapäin. Ennen ei pullamössösukupolvilla ollut. Aika aikaansa kutakin. Nyt on parempi tekemisen meininki eikä nysvätä.
Mene nyt muualle puhumaan puuta heinää vastoin mitään todellisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajat on muuttuneet. Itse kun kävin oli 8 kuukauden minimipalvelusaika. Alokasaikana herätys klo 5.30, aamulenkki ja muutama minuutti ohjattuihin aamutoimiin. Sitten lähdettiin syömään, joka tosin meni joka aamu siihen, että järjestyminen oli "hidasta ja perseestä", joten juostiin takaisin sisälle monta kertaa. Punkkatarkastukset olivat sitä, että vaikka ne olisi tehty miten hyvin, ne räjäytettiin.
Koko ajan oli kiire, eikä ainakaan alokasaikana juuri ylimääräistä aikaa ollut. Päivät kestivät kasarmioloissa aamusra iltakymmeneen ja koko ajan ohjelmaa. Metsässä unet olivat vähissä, toimintaa oli ympäri vuorokauden. Illan päätös kasarmipäivinä oli vahvuuslaskenta, jossa ensin räjäytettiin pinkat, sitten haukuttiin joko yhdessä tai erikseen porukka ja sävy oli ikävä. Lisäksi vahvuuslaskennassa teetätettiin kaikenlaisia älyttömyyksiä, jotka täyttäisivät simputuksen kriteerit nykypäivänä ja itseasiassa silloinkin. Silloin ei vaan kukaan viitsinyt niistä valittaa, koska touhulla oli henkilökunnan hiljainen siunaus.
Sotilaskotiin ei ensimmäiseen kuukauteen päässyt, paitsi johonkin tervetulotilaisuuksiin. Senkin jälkeen piti osata arvomerkit, joita tentattiin. Jos ei jotakin osannut, ei ollut asiaa sodeen. Muutenkin kaikki oli muodollista, toimistokäyttäytmistä harjoiteltiin koko ajan, samoin sulkeisia ja muuta hiomista. Suora keljuilu kuului asiaan, samoin nöyryyttäminen ja yksi mokaa, kaikkia rangaistaan-mentaliteetti, jolla ilmeisesti haluttiin saada mokannut ryhmäpaineen alaiseksi.
Terveydenhuolto oli surkeaa. Vastaanotolle ei oikein uskaltanut kipeänäkään ilmoittautua, koska ensinnäkin epäiltiin, että kyseessä on aiheeton yritys saada vapautuksia ja se tarkoitti sitä, että muille tulisi enemmän hommaa. Toinen oli se, että jos sai ns. KP, eli kelpaa palvelukseen, seurasi esitutkinta ja rankaisutoimenpiteet. Ja kun lääkärit ajoivat sairaita miehiä surutta takaisin palvelukseen, oli pelotevaikutus iso.
Palveluksen edetessä pahimmat jutut hieman hellittivät, mutta eivät kokonaan. Vasta kun alikessut ja kokelaat kotiutuivat ja oman ikäluoka johtajat tulivat, alkoi hieman leppoisampi meininki, vaikka silloinkin joillakin oli noussut kusi hattuun. Loppuaika menikin sitten metsässä, metsässä ja vielä kerran metsässä, joka oli talvella todella tympeää, kylmää, märkää ja vähäunista aikaa.
Tämä reilu 20 vuotta sitten. Nykypäivän alokkailla on asiat helpommin ja hyvä niin.
Luin tekstin ja palasin vuoteen 1995.
Mun tuvasssa oli jätkä, joka lopulta vapautettiin armeijasta. Se ei kestänyt sitä vttuilua. Se oli vähän ku toi private Pyle tossa full metal jacketissa.
Viimeset huudot mitkä se otti, niin se ilmotti huutajalle rauhallisella äänellä, että huuda kerran vielä mulle, niin sä et huuda enää koskaan yhtään mitään, en mä sua pelkää enkä sitä mitä mulle tapahtuu. Sun kannattaa pelätä sitä mitä mä tuun tekemään sulle jos huudat kerrankin mulle vielä.
Tupaan tuli hiljasta ja kaikki tajus sen, että nyt sen kuppi on nurin. Huutaja ei sanonu yhtään mitään. Se käveli pois ja seuraavana päivänä se jätkä lähti intistä veke
Itse kyllä nautin armeija-ajasta. Siellä minä tunsin saavani ihmisen kohtelun ja tarpeistani välitettiin. Se on viimeisin paikka missä minä tunsin olevani tärkeä ihminen ja minusta pidettiin huolta. Kiitos Suomen armeija! Sen jälkeen yhteiskunta onkin vain paskantanut minun päälleni.
Pääsisinpä armeijaan takaisin, sinne minä haluaisin.
No pääsee kun hakee. Jos et ihan toivottoman vanha ole ja osaat nyt edes jotain niin kyllä sieltä hommia löytyy. Toki melkein vaati että vähintään AUK käyty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajat on muuttuneet. Itse kun kävin oli 8 kuukauden minimipalvelusaika. Alokasaikana herätys klo 5.30, aamulenkki ja muutama minuutti ohjattuihin aamutoimiin. Sitten lähdettiin syömään, joka tosin meni joka aamu siihen, että järjestyminen oli "hidasta ja perseestä", joten juostiin takaisin sisälle monta kertaa. Punkkatarkastukset olivat sitä, että vaikka ne olisi tehty miten hyvin, ne räjäytettiin.
Koko ajan oli kiire, eikä ainakaan alokasaikana juuri ylimääräistä aikaa ollut. Päivät kestivät kasarmioloissa aamusra iltakymmeneen ja koko ajan ohjelmaa. Metsässä unet olivat vähissä, toimintaa oli ympäri vuorokauden. Illan päätös kasarmipäivinä oli vahvuuslaskenta, jossa ensin räjäytettiin pinkat, sitten haukuttiin joko yhdessä tai erikseen porukka ja sävy oli ikävä. Lisäksi vahvuuslaskennassa teetätettiin kaikenlaisia älyttömyyksiä, jotka täyttäisivät simputuksen kriteerit nykypäivänä ja itseasiassa silloinkin. Silloin ei vaan kukaan viitsinyt niistä valittaa, koska touhulla oli henkilökunnan hiljainen siunaus.
Sotilaskotiin ei ensimmäiseen kuukauteen päässyt, paitsi johonkin tervetulotilaisuuksiin. Senkin jälkeen piti osata arvomerkit, joita tentattiin. Jos ei jotakin osannut, ei ollut asiaa sodeen. Muutenkin kaikki oli muodollista, toimistokäyttäytmistä harjoiteltiin koko ajan, samoin sulkeisia ja muuta hiomista. Suora keljuilu kuului asiaan, samoin nöyryyttäminen ja yksi mokaa, kaikkia rangaistaan-mentaliteetti, jolla ilmeisesti haluttiin saada mokannut ryhmäpaineen alaiseksi.
Terveydenhuolto oli surkeaa. Vastaanotolle ei oikein uskaltanut kipeänäkään ilmoittautua, koska ensinnäkin epäiltiin, että kyseessä on aiheeton yritys saada vapautuksia ja se tarkoitti sitä, että muille tulisi enemmän hommaa. Toinen oli se, että jos sai ns. KP, eli kelpaa palvelukseen, seurasi esitutkinta ja rankaisutoimenpiteet. Ja kun lääkärit ajoivat sairaita miehiä surutta takaisin palvelukseen, oli pelotevaikutus iso.
Palveluksen edetessä pahimmat jutut hieman hellittivät, mutta eivät kokonaan. Vasta kun alikessut ja kokelaat kotiutuivat ja oman ikäluoka johtajat tulivat, alkoi hieman leppoisampi meininki, vaikka silloinkin joillakin oli noussut kusi hattuun. Loppuaika menikin sitten metsässä, metsässä ja vielä kerran metsässä, joka oli talvella todella tympeää, kylmää, märkää ja vähäunista aikaa.
Tämä reilu 20 vuotta sitten. Nykypäivän alokkailla on asiat helpommin ja hyvä niin.
Luin tekstin ja palasin vuoteen 1995.
Mun tuvasssa oli jätkä, joka lopulta vapautettiin armeijasta. Se ei kestänyt sitä vttuilua. Se oli vähän ku toi private Pyle tossa full metal jacketissa.
Viimeset huudot mitkä se otti, niin se ilmotti huutajalle rauhallisella äänellä, että huuda kerran vielä mulle, niin sä et huuda enää koskaan yhtään mitään, en mä sua pelkää enkä sitä mitä mulle tapahtuu. Sun kannattaa pelätä sitä mitä mä tuun tekemään sulle jos huudat kerrankin mulle vielä.
Tupaan tuli hiljasta ja kaikki tajus sen, että nyt sen kuppi on nurin. Huutaja ei sanonu yhtään mitään. Se käveli pois ja seuraavana päivänä se jätkä lähti intistä veke
Itse kyllä nautin armeija-ajasta. Siellä minä tunsin saavani ihmisen kohtelun ja tarpeistani välitettiin. Se on viimeisin paikka missä minä tunsin olevani tärkeä ihminen ja minusta pidettiin huolta. Kiitos Suomen armeija! Sen jälkeen yhteiskunta onkin vain paskantanut minun päälleni.
Pääsisinpä armeijaan takaisin, sinne minä haluaisin.
No pääsee kun hakee. Jos et ihan toivottoman vanha ole ja osaat nyt edes jotain niin kyllä sieltä hommia löytyy. Toki melkein vaati että vähintään AUK käyty.
Siinä vain tulee sitten sellainen ristiriita, että miksi puolustaa yhteiskuntaa joka vain paskantaa sun naamalle? Joo ja enpä pääsisi muutenkaan. Tämä haave ei toteudu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyäänhän intin aloittavilla nuorilla on tyypillisesti vuosien työuraa jo takanapäin. Ennen ei pullamössösukupolvilla ollut. Aika aikaansa kutakin. Nyt on parempi tekemisen meininki eikä nysvätä.
Mene nyt muualle puhumaan puuta heinää vastoin mitään todellisuutta.
Oletko pudonnut noin kelkasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nehän on lapsia
18+ lapsi? Nyt joku roti tohon helikopterointiin.
No onhan useimmat tuossa iässä nykyään vielä ihan lapsia, tai ainakin lapsen tasolla.
Eletty vanhempien helmoissa, ruuat tehty valmiiksi, vaatteet pesty ja rahaa saa pyytämällä.
Kiukutellaan kun ei joskus saakaan tahtoaan läpi, ja pitäisi täysi-ikäisenä alkaa vastuuta ottamaan.Toki poikkeuksia on. Ikävä kyllä 2000-luvulla syntyneet tuntuvat valtaosa olevan pilalle lellittyjä ja uusavuttomia. Laman seurauksia?
Mä en ainakaan ollut lapsi tai lapsen tasolla. Itsenäinen mies, auto, oma asunto ym. Toki elämänkokemus siitä on karttunut, mutta kyllä miehiä tuossa iässä oltiin.
Millainen koulutus oli alla?
Nykyään vannotaan koulutuksen nimeen ja jää työt tekemättä! Työ pitäis olla helppoa, kevyttä,siistiä ja tietysti hyvin palkattua rnsimmäisestä työpäivästä alkaen
Lakkaan heti vannomasta kun kerrot mihin mennään ilman koulutusta? Siivoamiseenkin tarvitaan tutkinto
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajat on muuttuneet. Itse kun kävin oli 8 kuukauden minimipalvelusaika. Alokasaikana herätys klo 5.30, aamulenkki ja muutama minuutti ohjattuihin aamutoimiin. Sitten lähdettiin syömään, joka tosin meni joka aamu siihen, että järjestyminen oli "hidasta ja perseestä", joten juostiin takaisin sisälle monta kertaa. Punkkatarkastukset olivat sitä, että vaikka ne olisi tehty miten hyvin, ne räjäytettiin.
Koko ajan oli kiire, eikä ainakaan alokasaikana juuri ylimääräistä aikaa ollut. Päivät kestivät kasarmioloissa aamusra iltakymmeneen ja koko ajan ohjelmaa. Metsässä unet olivat vähissä, toimintaa oli ympäri vuorokauden. Illan päätös kasarmipäivinä oli vahvuuslaskenta, jossa ensin räjäytettiin pinkat, sitten haukuttiin joko yhdessä tai erikseen porukka ja sävy oli ikävä. Lisäksi vahvuuslaskennassa teetätettiin kaikenlaisia älyttömyyksiä, jotka täyttäisivät simputuksen kriteerit nykypäivänä ja itseasiassa silloinkin. Silloin ei vaan kukaan viitsinyt niistä valittaa, koska touhulla oli henkilökunnan hiljainen siunaus.
Sotilaskotiin ei ensimmäiseen kuukauteen päässyt, paitsi johonkin tervetulotilaisuuksiin. Senkin jälkeen piti osata arvomerkit, joita tentattiin. Jos ei jotakin osannut, ei ollut asiaa sodeen. Muutenkin kaikki oli muodollista, toimistokäyttäytmistä harjoiteltiin koko ajan, samoin sulkeisia ja muuta hiomista. Suora keljuilu kuului asiaan, samoin nöyryyttäminen ja yksi mokaa, kaikkia rangaistaan-mentaliteetti, jolla ilmeisesti haluttiin saada mokannut ryhmäpaineen alaiseksi.
Terveydenhuolto oli surkeaa. Vastaanotolle ei oikein uskaltanut kipeänäkään ilmoittautua, koska ensinnäkin epäiltiin, että kyseessä on aiheeton yritys saada vapautuksia ja se tarkoitti sitä, että muille tulisi enemmän hommaa. Toinen oli se, että jos sai ns. KP, eli kelpaa palvelukseen, seurasi esitutkinta ja rankaisutoimenpiteet. Ja kun lääkärit ajoivat sairaita miehiä surutta takaisin palvelukseen, oli pelotevaikutus iso.
Palveluksen edetessä pahimmat jutut hieman hellittivät, mutta eivät kokonaan. Vasta kun alikessut ja kokelaat kotiutuivat ja oman ikäluoka johtajat tulivat, alkoi hieman leppoisampi meininki, vaikka silloinkin joillakin oli noussut kusi hattuun. Loppuaika menikin sitten metsässä, metsässä ja vielä kerran metsässä, joka oli talvella todella tympeää, kylmää, märkää ja vähäunista aikaa.
Tämä reilu 20 vuotta sitten. Nykypäivän alokkailla on asiat helpommin ja hyvä niin.
Luin tekstin ja palasin vuoteen 1995.
Mun tuvasssa oli jätkä, joka lopulta vapautettiin armeijasta. Se ei kestänyt sitä vttuilua. Se oli vähän ku toi private Pyle tossa full metal jacketissa.
Viimeset huudot mitkä se otti, niin se ilmotti huutajalle rauhallisella äänellä, että huuda kerran vielä mulle, niin sä et huuda enää koskaan yhtään mitään, en mä sua pelkää enkä sitä mitä mulle tapahtuu. Sun kannattaa pelätä sitä mitä mä tuun tekemään sulle jos huudat kerrankin mulle vielä.
Tupaan tuli hiljasta ja kaikki tajus sen, että nyt sen kuppi on nurin. Huutaja ei sanonu yhtään mitään. Se käveli pois ja seuraavana päivänä se jätkä lähti intistä veke
Itse kyllä nautin armeija-ajasta. Siellä minä tunsin saavani ihmisen kohtelun ja tarpeistani välitettiin. Se on viimeisin paikka missä minä tunsin olevani tärkeä ihminen ja minusta pidettiin huolta. Kiitos Suomen armeija! Sen jälkeen yhteiskunta onkin vain paskantanut minun päälleni.
Pääsisinpä armeijaan takaisin, sinne minä haluaisin.
Tämä se on surullista, että elämän kuningashetki on ollut joku intti :( Olikohan Tuomas Enbuske, joka kirjoitti että tällaisille alastatus-miehille intti on ainoa paikka, jossa he saivat tuntea olevansa osa jotakin. Sen jälkeen he ovat syrjäytyneet kun kyvykkäämmät ovat menneet elämässään eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyäänhän intin aloittavilla nuorilla on tyypillisesti vuosien työuraa jo takanapäin. Ennen ei pullamössösukupolvilla ollut. Aika aikaansa kutakin. Nyt on parempi tekemisen meininki eikä nysvätä.
Mene nyt muualle puhumaan puuta heinää vastoin mitään todellisuutta.
Oletko pudonnut noin kelkasta?
Minä olen jo työni tehnyt
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajat on muuttuneet. Itse kun kävin oli 8 kuukauden minimipalvelusaika. Alokasaikana herätys klo 5.30, aamulenkki ja muutama minuutti ohjattuihin aamutoimiin. Sitten lähdettiin syömään, joka tosin meni joka aamu siihen, että järjestyminen oli "hidasta ja perseestä", joten juostiin takaisin sisälle monta kertaa. Punkkatarkastukset olivat sitä, että vaikka ne olisi tehty miten hyvin, ne räjäytettiin.
Koko ajan oli kiire, eikä ainakaan alokasaikana juuri ylimääräistä aikaa ollut. Päivät kestivät kasarmioloissa aamusra iltakymmeneen ja koko ajan ohjelmaa. Metsässä unet olivat vähissä, toimintaa oli ympäri vuorokauden. Illan päätös kasarmipäivinä oli vahvuuslaskenta, jossa ensin räjäytettiin pinkat, sitten haukuttiin joko yhdessä tai erikseen porukka ja sävy oli ikävä. Lisäksi vahvuuslaskennassa teetätettiin kaikenlaisia älyttömyyksiä, jotka täyttäisivät simputuksen kriteerit nykypäivänä ja itseasiassa silloinkin. Silloin ei vaan kukaan viitsinyt niistä valittaa, koska touhulla oli henkilökunnan hiljainen siunaus.
Sotilaskotiin ei ensimmäiseen kuukauteen päässyt, paitsi johonkin tervetulotilaisuuksiin. Senkin jälkeen piti osata arvomerkit, joita tentattiin. Jos ei jotakin osannut, ei ollut asiaa sodeen. Muutenkin kaikki oli muodollista, toimistokäyttäytmistä harjoiteltiin koko ajan, samoin sulkeisia ja muuta hiomista. Suora keljuilu kuului asiaan, samoin nöyryyttäminen ja yksi mokaa, kaikkia rangaistaan-mentaliteetti, jolla ilmeisesti haluttiin saada mokannut ryhmäpaineen alaiseksi.
Terveydenhuolto oli surkeaa. Vastaanotolle ei oikein uskaltanut kipeänäkään ilmoittautua, koska ensinnäkin epäiltiin, että kyseessä on aiheeton yritys saada vapautuksia ja se tarkoitti sitä, että muille tulisi enemmän hommaa. Toinen oli se, että jos sai ns. KP, eli kelpaa palvelukseen, seurasi esitutkinta ja rankaisutoimenpiteet. Ja kun lääkärit ajoivat sairaita miehiä surutta takaisin palvelukseen, oli pelotevaikutus iso.
Palveluksen edetessä pahimmat jutut hieman hellittivät, mutta eivät kokonaan. Vasta kun alikessut ja kokelaat kotiutuivat ja oman ikäluoka johtajat tulivat, alkoi hieman leppoisampi meininki, vaikka silloinkin joillakin oli noussut kusi hattuun. Loppuaika menikin sitten metsässä, metsässä ja vielä kerran metsässä, joka oli talvella todella tympeää, kylmää, märkää ja vähäunista aikaa.
Tämä reilu 20 vuotta sitten. Nykypäivän alokkailla on asiat helpommin ja hyvä niin.
Luin tekstin ja palasin vuoteen 1995.
Mun tuvasssa oli jätkä, joka lopulta vapautettiin armeijasta. Se ei kestänyt sitä vttuilua. Se oli vähän ku toi private Pyle tossa full metal jacketissa.
Viimeset huudot mitkä se otti, niin se ilmotti huutajalle rauhallisella äänellä, että huuda kerran vielä mulle, niin sä et huuda enää koskaan yhtään mitään, en mä sua pelkää enkä sitä mitä mulle tapahtuu. Sun kannattaa pelätä sitä mitä mä tuun tekemään sulle jos huudat kerrankin mulle vielä.
Tupaan tuli hiljasta ja kaikki tajus sen, että nyt sen kuppi on nurin. Huutaja ei sanonu yhtään mitään. Se käveli pois ja seuraavana päivänä se jätkä lähti intistä veke
Kaikilla ei pää kestä ja on hyvä että heidät kengitään intistä ulos. Sodassa tuollaisilla hermoheikoilla ei tekisi mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huvittavaa miten kuulema aina paapotaan armeijapoikia ja se oma inttiaika silloin joskus oli sitten vuonna 1975 tai 2015 oli niiiiin rankkaa niiin rankkaa. Todellisuudessa meitä kaikkia intin käynneitä on paapottu kuin pikkulapsia ellemme sitten ottaneet osaa talvisotaan tai johonkin kannaksen suurtaisteluihin joissa ei mittään pinkkoja viikattu vaan oikeasti kärsittiin. Sitten ois varaa ehkä piikitellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nehän on lapsia
18+ lapsi? Nyt joku roti tohon helikopterointiin.
No onhan useimmat tuossa iässä nykyään vielä ihan lapsia, tai ainakin lapsen tasolla.
Eletty vanhempien helmoissa, ruuat tehty valmiiksi, vaatteet pesty ja rahaa saa pyytämällä.
Kiukutellaan kun ei joskus saakaan tahtoaan läpi, ja pitäisi täysi-ikäisenä alkaa vastuuta ottamaan.Toki poikkeuksia on. Ikävä kyllä 2000-luvulla syntyneet tuntuvat valtaosa olevan pilalle lellittyjä ja uusavuttomia. Laman seurauksia?
Mä en ainakaan ollut lapsi tai lapsen tasolla. Itsenäinen mies, auto, oma asunto ym. Toki elämänkokemus siitä on karttunut, mutta kyllä miehiä tuossa iässä oltiin.
Millainen koulutus oli alla?
Nykyään vannotaan koulutuksen nimeen ja jää työt tekemättä! Työ pitäis olla helppoa, kevyttä,siistiä ja tietysti hyvin palkattua rnsimmäisestä työpäivästä alkaen
Lakkaan heti vannomasta kun kerrot mihin mennään ilman koulutusta? Siivoamiseenkin tarvitaan tutkinto[/quote
Esim. Palvelualoille kauppaan muttei heti myymäläpäälliköksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyäänhän intin aloittavilla nuorilla on tyypillisesti vuosien työuraa jo takanapäin. Ennen ei pullamössösukupolvilla ollut. Aika aikaansa kutakin. Nyt on parempi tekemisen meininki eikä nysvätä.
Mene nyt muualle puhumaan puuta heinää vastoin mitään todellisuutta.
Oletko pudonnut noin kelkasta?
Minä olen jo työni tehnyt
Sitä suuremmalla syyllä anna nuorten nyt vain tehdä työnsä rauhansa. Ennen paapottiinkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajat on muuttuneet. Itse kun kävin oli 8 kuukauden minimipalvelusaika. Alokasaikana herätys klo 5.30, aamulenkki ja muutama minuutti ohjattuihin aamutoimiin. Sitten lähdettiin syömään, joka tosin meni joka aamu siihen, että järjestyminen oli "hidasta ja perseestä", joten juostiin takaisin sisälle monta kertaa. Punkkatarkastukset olivat sitä, että vaikka ne olisi tehty miten hyvin, ne räjäytettiin.
Koko ajan oli kiire, eikä ainakaan alokasaikana juuri ylimääräistä aikaa ollut. Päivät kestivät kasarmioloissa aamusra iltakymmeneen ja koko ajan ohjelmaa. Metsässä unet olivat vähissä, toimintaa oli ympäri vuorokauden. Illan päätös kasarmipäivinä oli vahvuuslaskenta, jossa ensin räjäytettiin pinkat, sitten haukuttiin joko yhdessä tai erikseen porukka ja sävy oli ikävä. Lisäksi vahvuuslaskennassa teetätettiin kaikenlaisia älyttömyyksiä, jotka täyttäisivät simputuksen kriteerit nykypäivänä ja itseasiassa silloinkin. Silloin ei vaan kukaan viitsinyt niistä valittaa, koska touhulla oli henkilökunnan hiljainen siunaus.
Sotilaskotiin ei ensimmäiseen kuukauteen päässyt, paitsi johonkin tervetulotilaisuuksiin. Senkin jälkeen piti osata arvomerkit, joita tentattiin. Jos ei jotakin osannut, ei ollut asiaa sodeen. Muutenkin kaikki oli muodollista, toimistokäyttäytmistä harjoiteltiin koko ajan, samoin sulkeisia ja muuta hiomista. Suora keljuilu kuului asiaan, samoin nöyryyttäminen ja yksi mokaa, kaikkia rangaistaan-mentaliteetti, jolla ilmeisesti haluttiin saada mokannut ryhmäpaineen alaiseksi.
Terveydenhuolto oli surkeaa. Vastaanotolle ei oikein uskaltanut kipeänäkään ilmoittautua, koska ensinnäkin epäiltiin, että kyseessä on aiheeton yritys saada vapautuksia ja se tarkoitti sitä, että muille tulisi enemmän hommaa. Toinen oli se, että jos sai ns. KP, eli kelpaa palvelukseen, seurasi esitutkinta ja rankaisutoimenpiteet. Ja kun lääkärit ajoivat sairaita miehiä surutta takaisin palvelukseen, oli pelotevaikutus iso.
Palveluksen edetessä pahimmat jutut hieman hellittivät, mutta eivät kokonaan. Vasta kun alikessut ja kokelaat kotiutuivat ja oman ikäluoka johtajat tulivat, alkoi hieman leppoisampi meininki, vaikka silloinkin joillakin oli noussut kusi hattuun. Loppuaika menikin sitten metsässä, metsässä ja vielä kerran metsässä, joka oli talvella todella tympeää, kylmää, märkää ja vähäunista aikaa.
Tämä reilu 20 vuotta sitten. Nykypäivän alokkailla on asiat helpommin ja hyvä niin.
Luin tekstin ja palasin vuoteen 1995.
Mun tuvasssa oli jätkä, joka lopulta vapautettiin armeijasta. Se ei kestänyt sitä vttuilua. Se oli vähän ku toi private Pyle tossa full metal jacketissa.
Viimeset huudot mitkä se otti, niin se ilmotti huutajalle rauhallisella äänellä, että huuda kerran vielä mulle, niin sä et huuda enää koskaan yhtään mitään, en mä sua pelkää enkä sitä mitä mulle tapahtuu. Sun kannattaa pelätä sitä mitä mä tuun tekemään sulle jos huudat kerrankin mulle vielä.
Tupaan tuli hiljasta ja kaikki tajus sen, että nyt sen kuppi on nurin. Huutaja ei sanonu yhtään mitään. Se käveli pois ja seuraavana päivänä se jätkä lähti intistä veke
Itse kyllä nautin armeija-ajasta. Siellä minä tunsin saavani ihmisen kohtelun ja tarpeistani välitettiin. Se on viimeisin paikka missä minä tunsin olevani tärkeä ihminen ja minusta pidettiin huolta. Kiitos Suomen armeija! Sen jälkeen yhteiskunta onkin vain paskantanut minun päälleni.
Pääsisinpä armeijaan takaisin, sinne minä haluaisin.
Tämä se on surullista, että elämän kuningashetki on ollut joku intti :( Olikohan Tuomas Enbuske, joka kirjoitti että tällaisille alastatus-miehille intti on ainoa paikka, jossa he saivat tuntea olevansa osa jotakin. Sen jälkeen he ovat syrjäytyneet kun kyvykkäämmät ovat menneet elämässään eteenpäin.
Vai, että oikein maailman köyhin ajattelija Tuomas Enbuske on noin todennut. Sä et tiedä mun elämästä noin muuten mitään, joten älä oleta. Sanoin, että armeijassa sain ihmisen kohtelun.
Vierailija kirjoitti:
Intissäkin ymmärretään nykyään sellainen sana kuin vuorovaikutus.
Aha, että komentoketju on heitetty romukoppaan. Sisäkuri heitetty roskiin jne.
Itketäänkö siellä nykyään yhdessä. Mitä hel"vettiä?
Ja se someperseily. Sotilaallista kuria ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Ennen oli kuri ja simputettiin mieheksi.
Ja sillä oli TARKOITUS, se nimittäin kasvatti henkistä puolta aika paljon.
Vierailija kirjoitti:
Nehän on lapsia
Sinun silmissäsi ehkä, mutta yhteiskunnan silmissä ei. Siksi ne sinne armeijaan laitetaankin
Miksi keski-ikäiset naiset halveksivat nuoria miehiä niin paljon? Kateus jostain, mitä itsellä ei ole?
Alue: Aihe vapaa
Nykyäänhän intin aloittavilla nuorilla on tyypillisesti vuosien työuraa jo takanapäin. Ennen ei pullamössösukupolvilla ollut. Aika aikaansa kutakin. Nyt on parempi tekemisen meininki eikä nysvätä.