Suomessa on liian hyvä sosiaaliturva
Sosiaaliturvan pitäisi olla niin pieni, että minkätahansa työn vastaanottaminen olisi kannattavampaa kuin sosiaaliturvalla eläminen oli se sitten nollatuntisoppari tai pienipalkkatyö. Suomen kannattaisi ottaa esimerkkiä ja mallia muualta maailmalta jossa pienemmällä sosiaaliturvan tasolla myös työvoimakustannukset kuten palkat on onnistuttu pitämään kohtuullisina. Nimittäin ei ole epäillystäkään, etteikö Suomen korkea sosiaaliturvan taso myös nostaisi työvoimakustannuksia. Nyt työpaikat menevät Bangladeshin ja Somalian kaltaisiin jalpatyömaihin, koska suomalainen työvoima on liian kallista. Siksi Suomessa tarvittaisiin sosiaaliturvan leikkaus ja koko kansaa koskeva kiky -sopumus.
Kommentit (164)
Voitaisiin alkaa panostamaan mt-työhön, niin eivät nuoret ihmiset jäisi loppuelämän tukiloukkuun
Täällähän on paljon sossurottia :D
Ennen ei saanut helpolla rahaa sossusta ja Kelasta. Ihmiset eli sen mukaan. Kakaroita tehtiin vasta sitten kun pystyi elättämään itsensä eli koulut ja opit käyty. Ei eletty yhteiskunnan tuella vuokralla. Kouluttamattomat kakarat eivät asuneet yksin ja moni perhe asui jossain vinttikamarissa vuokralka tai jonkun sukulaisen nurkissa kunnes oli varaa omaan.
Oli häpeä hakea sossusta rahaa. Käytiin kouluja ja tehtiin sitä työtä mitä löytyi kunnes löytyi parempaa. Lapsia tehtiin sen verran mitä itse oli varaa elättää. Ulkomailta ei haalittu lusää porukkaa eikä johtajilla ollut järjettömät tulot.
Kyllä hävettää tämä nykyinen meno.
Panostaminen siihen että 2000e / kk verojen jälkeen olisi mini palkka mt-työstä.
on ainut ratkaisu suomen työttömyys ongelmaan.
toinen ratkaisu olisi tukien puolittaminen 50 prosentilla saatasin aikaan sama ero mt-työstä sekä tukien välille,mutta tässä maailmassa te ette halua elää edes unissanne.
Olen samaa mieltä vain mt-alojen palkkausta nostamalla 2000e / kk verojen jälkeen on ainut ratkaisu tähän työttömyys ongelmaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
600 euron työmarkkinatuki - mikä ei mitenkään riitä ruokaan, asumiseen ja muihin välttämättömiin kuluihini - on mielestäsi "liian hyvä"? Muita tukia en saa. Olen läheisteni elättinä.
Jos et saa asumistukea, puolisosi tienaa riittävästi jotta minimitoimeentulon raja ylittyy. Niin sen tietenkin pitää ollakin! Perheessä eletään yhteisvastuullisesti kokonaistulot huomioiden, ja vasta kun ne yhteiset rahat ei riitä, turvaudutaan yhteiskunnan (=ventovieraiden ihmisten) rahalliseen apuun.
Elättäisitkö itse aikuisen työttömän puolison. Puolisoni liiton rahoilla ja hänen tuista lasketaan kaikki (toimeentulotuki) 500 euron ylittävä minun osuuteen asumiskuluista sekä terveydenhoitooni & lääke kustannuksiini. Saan sen n. 500 euroa ruokaan ja perustarvikkeisiin. Mihinkä sen nyt lasketaan toimeentulotuessa kattavan. Jos kulut nousee on pakko laittaa kirjat erilleen. Kuiteskin halutaan asua yhdessä mutta virallisesti pitää asua erillään. Näin monet ovat joutuneet tekemään. Tulee varmasti kalliimmaksi yhteiskunnalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolet pois kaikista tuista, niin ei tarvita enää aktiivimallia. Alkaa nimittäin työllistyminen kiinnostamaan paatuneintakin elämäntapatyötöntä.
15.000 työpaikkaa ja 500.000 työtöntä, lasketko minulle nopealla matikalla että miten tuosta riittää töitä kaikille?
Palkat ylös...jos tuet lasketaan niin esim minä työtön yh joutuisin muuttamaan yksiöön jos siihenkään olisi varaa. Ehkä kadulle. Olisitko sitten onnellinen?
Työttömiä on alle puolet tuosta sinun satuilustasi. Ja työtä on paljon muutakin, kuin mitä siellä mollin sivuilla avoimina työpaikkoina näkyy.
No selvä homma, 100.000 työpaikkaa ja 200.000 työtöntä, lasketko nyt kuitenkin että miten jokaiselle riittää töitä? Entäs tukien pienentäminen, ketä se hyödyttää? Suurinosa joutuisi kadulle ja rikollisuus pääsisi valloilleen. Ketäs tämä sitten hyödyttäisi?
Vapaita työpaikkoja on alle 50 000. Työttömiä työnhakijoita 350 000. Eli yhtä työpaikkaa kohti 7 työtöntä. Ei auta vaikka löisi työttömiä. Kaikille ei ole Nyky-Suomessa työtä. Ja se on valtiojohdon tahtotoila. Tämä tilanne on pääpuolueiden siunaama.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
600 euron työmarkkinatuki - mikä ei mitenkään riitä ruokaan, asumiseen ja muihin välttämättömiin kuluihini - on mielestäsi "liian hyvä"? Muita tukia en saa. Olen läheisteni elättinä.
Jos et saa asumistukea, puolisosi tienaa riittävästi jotta minimitoimeentulon raja ylittyy. Niin sen tietenkin pitää ollakin! Perheessä eletään yhteisvastuullisesti kokonaistulot huomioiden, ja vasta kun ne yhteiset rahat ei riitä, turvaudutaan yhteiskunnan (=ventovieraiden ihmisten) rahalliseen apuun.
Elättäisitkö itse aikuisen työttömän puolison. Puolisoni liiton rahoilla ja hänen tuista lasketaan kaikki (toimeentulotuki) 500 euron ylittävä minun osuuteen asumiskuluista sekä terveydenhoitooni & lääke kustannuksiini. Saan sen n. 500 euroa ruokaan ja perustarvikkeisiin. Mihinkä sen nyt lasketaan toimeentulotuessa kattavan. Jos kulut nousee on pakko laittaa kirjat erilleen. Kuiteskin halutaan asua yhdessä mutta virallisesti pitää asua erillään. Näin monet ovat joutuneet tekemään. Tulee varmasti kalliimmaksi yhteiskunnalle.
Elätin monta vuotta työtöntä vaimoani. Me erottiin jotta vaimo sai oman asunnon ja perustoimeentulotuen. Asuu tietysti minun kanssani. Hänen asuntonsa on tyhjillään. Nyt hänellä on omaa rahaa käytössä eikä ole minusta riippuvainen.
Vierailija kirjoitti:
Tukiaisten pitäisi olla niin matalat, että ihmiset tekisivät oikeasti kaikkensa päästäkseen töihin. Nyt moni karttaa esimerkiksi siivousta, feissaamista, puhelinmyyntiä yms., koska "ne on paskaduunei". Minä sanon, että työttömyydestä pitää tehdä vielä paskempaa!
Jos ihmisellä on koulutusta, kykyä, osaamista ja potentiaalisia kiinnostavampiin töihin, niin miksi ei saisi karttaa noita mainitsemiasi? En tosin itse ajattele, että ne olisivat "paskaduuneja", vaan keskityn hakemaan toisentyyppistä työtä, jollaista olen tehnyt ennenkin ja jollainen siis on minulle ihan realistista. Inhoan siivoamista ja kotonakin teen sen pitkin hampain, inhoan kontaktin ottamista tuntemattomiin, joten nuo feissaamisen ja puhelinmyynnit olivat minulle suoraan sanottuna ahdistavia. Ja eihän nuo työt edes parantaisi perheeni elintasoa, koska en pääsisi edes toimeentulotuelta pois noita töitä tehdessä. (Puhelinmyynnistä luultavasti lentäisin aika pian pihallekin, koska ääneni ja puheeni tempo ei sovi puhelintyöhön.)
Sinun kuuluu elättää itsesi ei puolisoasi,tilaneessasi sinun olisi syytä harkita erilleen muuttamista puolisosi kanssa, olette kuitekin oikeutettu molemmat n.650e kk asuntoon. voitte sitten yhdessä miettiä kummassa asunnossa leikitte kotia,ja tässä tilanteessa saisitt leikkiä kotia 2 eri osoitteessa.
älä ole tyhmä ,ole viisas.
Vierailija kirjoitti:
Tukiaisten pitäisi olla niin matalat, että ihmiset tekisivät oikeasti kaikkensa päästäkseen töihin. Nyt moni karttaa esimerkiksi siivousta, feissaamista, puhelinmyyntiä yms., koska "ne on paskaduunei". Minä sanon, että työttömyydestä pitää tehdä vielä paskempaa!
Haluttaisiinko feissariksi joku elähtänyt keski-ikäinen? Eikö se ole enemmän nuorten ja opiskelijoiden työtä?
Suomessa ei ole liian hyvä sosiaaliturva. Suomi on EU tarkkailussa sosiaaliturvan riittämättömyyden takia. Se on siis liian pieni suhteessa EU vaatimaan perusturvaan.
Sensijaan perusturvaa jaetaan liian monelle. Perusturvan varassa elää lähes täysin noin 250 000 suomalaista ja 510 000:lla yli puolet toimeentulosta koostuu perusturvasta (Tulonjaon kokonaistilasto, Tilastokeskus). Viimesijaiseen etuuteen, toimeentulotukeen turvautui noin 306 000 kotitaloutta ja 470 000 henkilöä vuonna 2018 (Toimeentulotuki 2018, THL).
Nämä ovat karmeita lukuja "hyvinvointivaltiossa" jossa pitäisi taloudessa jäädä ylijäämää. Nyt on koko 2000-luku menty lainarahalla. "Hyvinvointivaltio" ei ole oikea nimi Suomelle. Suomi on lainarahalla ylläpidetty huijaus.
Panostaminen siihen että 2000e / kk verojen jälkeen olisi mini palkka mt-työstä.
on ainut ratkaisu suomen työttömyys ongelmaan.
toinen ratkaisu olisi tukien puolittaminen 50 prosentilla saatasin aikaan sama ero mt-työstä sekä tukien välille,mutta tässä maailmassa te ette halua elää edes unissanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolet pois kaikista tuista, niin ei tarvita enää aktiivimallia. Alkaa nimittäin työllistyminen kiinnostamaan paatuneintakin elämäntapatyötöntä.
15.000 työpaikkaa ja 500.000 työtöntä, lasketko minulle nopealla matikalla että miten tuosta riittää töitä kaikille?
Palkat ylös...jos tuet lasketaan niin esim minä työtön yh joutuisin muuttamaan yksiöön jos siihenkään olisi varaa. Ehkä kadulle. Olisitko sitten onnellinen?
Työttömiä on alle puolet tuosta sinun satuilustasi. Ja työtä on paljon muutakin, kuin mitä siellä mollin sivuilla avoimina työpaikkoina näkyy.
Työtä varmasti on paljon muutakin, mutta kaikki eivät valitettavasti osaa löytää jokaista piilotyöpaikkaa, etenkään jos pitäisi alkaa luovasti soveltaa itselle tuntemattomalta alalta. Kaikilla ei ole toimivaa liikeideaa ja alkupääoma yrityksen perustamiseen. Kaikki eivät osaa maalata tauluja, kirjoittaa kirjoja, tehdä musiikkia, tms jolla voisivat yrittää saada itselleen työn.
Tuet ovat riittävät jo nyt.
tukien ja matalimman palkka tason ero,on avain tähän työttömyys ongelmaan,kun alin palkkaus olisi 2000e/kk verojen jälkeen.
Menisivät ihmiset silloin töihin. näin yksinkertaista tämä on,työttömyys ei olisi silloin houkuttelevaa eikä passivoivaa.
2000e/kk käteen verojen jälkeen on ongelman avain Suomi oy:n työttömyyteen.
Miten olisi sellainen, että kaikista töistä maksettaisiin palkka, jolla työntekijä voi elää Suomessa? Ongelmahan on se, ettei tällaisia töitä ole tarjolla. Tietyt firmat ja yrittäjät eivät halua/voi maksaa normaalia palkkaa, ja he haluavat suomeen orjaluokan. Ei se toimi USA:ssakaan, miksi se toimisi täällä?
Myös työttömät maksavat veroja. Verorahoilla maksetaan sosiaaliturva. Enemmistö suomalaisista huolehtii mielellään lähimmäisistään.
Suomessa ei kannata töitä tehdä,ellei sinulle maksettava palkka työstä ole 2000euroa kuukaudessa tai enemmän verojen jälkeen.
Työntekeminen sekä toimeentulotuen hakeminen/saaminen samaan aikaan ei ole hyvinvointi yhteiskunnan merkki.
Se on merkki matalapalkkaisen työn haitoista,sekä yhteiskunnan järjestelmän virheestä.
Vierailija kirjoitti:
Sinun kuuluu elättää itsesi ei puolisoasi,tilaneessasi sinun olisi syytä harkita erilleen muuttamista puolisosi kanssa, olette kuitekin oikeutettu molemmat n.650e kk asuntoon. voitte sitten yhdessä miettiä kummassa asunnossa leikitte kotia,ja tässä tilanteessa saisitt leikkiä kotia 2 eri osoitteessa.
älä ole tyhmä ,ole viisas.
Köyhällä ja työttömälläkin on oikeus parisuhteeseen.

kyllä sinulla ja pupullasi on oikeus parisuhteeseen. eikö se ole parisuhde jos asutte tukien varassa 2 eri osoitteessa.
Amen