Köyhien viha tuli tutkijalle yllätyksenä
Hesarin kyselytutkimus paljasti niukkuudessa elävien toivottomuuden ja samaan aikaan poliisi varustautuu uusilla konepistooleilla ja panssariautoilla. Tämä on ajan kuva Suomesta.
"Tutkija Sakari Kainulainen Diakonia-ammattikorkeakoulusta sanoo, ettei ole aiemmin törmännyt tutkimuksissa yhtä massiiviseen itsetuhon ja vihan määrään."
Miten ihmeessä Suomessa tätä ilmiötä ei tiedetä! Tämä yhteiskunta yllättää minutkin tietämättömyydellään. Miksi ei ole säännöllisiä tutkimuksia "yhteiskuntaraivosta"?
"Umpikujan kokemus herättää hyvinvoivassa maassa suuria tunteita, myös raivoa. HS:n kyselyyn tuli vastauksia, joissa uhkaillaan väkivallalla poliitikkoja, päättäjiä, rikkaita – sellaisia kirjoituksia ei voi julkaista."
Ranskassa viha purkautui, kun Pariisissa autot paloivat kadulla.
”Toiset vain kiristävät vyötä, kun toisille annetaan yli äyräiden. Ranskassa ei ole enää sosiaaliturvaa
http://jormanordlin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/266990-koyhien-viha-tuli-t…
Kommentit (602)
Sitä ei varmasti käy kiistäminen, ettei kaikki voi vaikuttaa aina täysimääräisesti omaan elämäntilanteeseensa ja hyvinvointivaltiossa meillä pitää olla riittävä tukiverkko, joka ottaa kiinni silloin, kun tipahtaa. Erityisesti juuri jos yllättävä sairastuminen heikentää taloudellisen tilanteen tai omista ponnisteluista huolimatta töitä ei löydy.
Haluaisin kuitenkin monessa kohtaa painottaa myös maalaisjärkeä, eli että jokaisen on jossain määrin otettava vastuu myös itsestään. Kuten todettu, aina yllättäville tilanteille ei voi mitään ja vaikka olisi kuinka säästänyt, ei säästötkään kanna välttämättä pitkälle, jos työttömyys jatkuu pitkään. Mutta montaa muuta asiaa minusta ihmisen pitää pystyä ajattelemaan myös järjellä etukäteen.
Teen itse työtä, joka ei ole ihan kutsumusammatti, mutta palkka on ok ja tiedän, että tällä elätän itseni ja perheeni. Nimenomaan oma valintani on ottaa paremmin palkattu työ, joka ei ole intohimoni, ja jättää ottamatta taas sellainen työ, joka tiputtaisi taloudellisen tilanteemme huonommaksi, mutta olisi ehkä kiinnostavampaa. Tässä on minusta hyvä esimerkki järkevästä valinnasta - ja jos joku toinen valitsee toisin, niin ehkä ei ole ihan yhtä oikeutettu tämän jälkeen nurisemaan heikosta taloudellisesta tilanteestaan (olettaen siis koko ajan, että valintamahdollisuus on; esim. hesarissa oli juuri juttua tällaisesta, kun yh vaihtoi paremman palkan kutsumustyöhönsä ja tulot tippuivat).
Toinen esimerkki on lapsiluku. Olen itse siis keskituloinen ja tästä huolimatta minusta järkevää on tehdä vain kaksi lasta, koska kolmas heikentäisi rahatilannettamme jo selkeästi. Kahdelle pystymme tarjoamaan harrastukset ja lomamatkat, vaatteet ja ruuan. Panostan mielummin täysillä heidän onneensa ja joskus tuntuu, että vanhemmat vauvahuumassaan unohtavat sen, että yhden lisälapsen tekeminen on ehkä hieman itsekästä. Oma kaverini on tästä hyvä esimerkki, vaikkei näin ehkä ääneen saakaan sanoa. Hän on töissä matalapalkka-alalla, mutta on päättänyt, että haluaa viisi lasta. Nyt on kaksi jo tullut ja kolmatta odotetaan. Töissä hän ei ole ollut enää 4 vuoteen ja elää äitiysrahalla ja välillä kotihoidontuella - rahat ovat todella tiukassa ja hän myös tästä avoimesti kertoo (käytänössä yh, koska lasten isä ei juurikaan osallistu ja asuvat erillään). Joskus tekisi mieli kysyä, että onko todella jo olemassa oleville lapsilleen reilua tehdä lapsia vielä lisää, kun jo nyt joudutaan tinkimään kahden ensimmäisen vaatteista ja harrastusmahdollisuuksista. Tosiasiassa pieni aikalisä ja töihin palaaminen olisi varmasti järkevämpi ratkaisu. Tässäkin on mielestäni esimerkki tilanteesta, jossa ollaan ehdottomasti köyhiä, mutta tilanne on aika pitkälti itseaiheutettu ja maalaisjärkeä ei jostain syystä haluta käyttää.
Vierailija kirjoitti:
Luin tämän ketjun. Kysymyksiä heräsi:
1) Miten Ruotsiin voi työllistyä 50v. historianopettaja, joka osaa vain vähän ruotsia?
2) Miten voi muuttaa ulkomaille töihin edellä mainittu historianopettaja, kun kotimaasta ei löydy työtä? Ei niin mitään tältä paikkakunnalta.
Vinkkejä ja neuvoja maastamuuttoon, työn saamiseen, asunnon hankkimiseen, jne. otetaan vastaan heti.
1. opettele ruotsia, niin ne muutkin ruotsiin aikanaan duuniin muuttaneet tekivät. Jännä että akateemiselle pitää erikseen kertoa tuollainen perusjuttu. Mitä sitten voit tehdä on ihan sinusta ja osaamisestasi kiinni. Harvempi on jumissa vain yhdessä asiassa ja opetella voi muutakin jos sattuu olemaan motivaatio joka sinulta tuntuu puuttuvan.
2. miten? eikö teillä ole joukkoliikennettä? osta halpa fillari ja pyöräile naapurikylään tai ison tien varteen jossa on kaukoliikenteen bussipysäkki. siitä on hyvä aloittaa matka kohti uutta tulevaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Luin tämän ketjun. Kysymyksiä heräsi:
1) Miten Ruotsiin voi työllistyä 50v. historianopettaja, joka osaa vain vähän ruotsia?
2) Miten voi muuttaa ulkomaille töihin edellä mainittu historianopettaja, kun kotimaasta ei löydy työtä? Ei niin mitään tältä paikkakunnalta.
Vinkkejä ja neuvoja maastamuuttoon, työn saamiseen, asunnon hankkimiseen, jne. otetaan vastaan heti.
Kahdessa vuodessa muunnat tutkintosi niin, että voit olla vt. sosiaalityöntekujä ja töitä riittää. t: toinen historioitsija
Päättäjien kannattaisi oikeasti reagoida tähän jollain tavalla.
Se viha ja epätoivo ei ole pelkästään köyhien ja syrjäytyneiden juttu, vaan paljon laajempi ongelma, joka koskettaa myös työssä käyviä.
Monilla suurituloisillakin elämä on hyvin epävarmalla pohjalla. Yritetään vaan mennä päivä kerrallaan yt-kierteiden velloessa vatsanpohjassa ja maksetaan veroja jopa 50% tuloista. Ja samaan aikaan hallitus ja tiedotusvälineet vaan jauhavat v i h a puheesta ja siitä mitä kaikkea suomalaiset tekevät väärin ja huonosti. Eivät viitsi edes kouluttautua oikeille aloille ja mennä töihin.
Tämä kaikki aiheuttaa hyvin vahvoja aggresssioita.
Itsekin pelkään tulevaisuutta vaikka olen hyväosainen. Enkä pysty ymmärtämään sitä miksi Suomessa kohdellaan epäinhimillisesti suomalaisia vähäosaisia. Potkitaan päähän sitä joka makaa maassa. Ei nähdä eikä ymmärretä, että kyse on aivan oikeista ihmisistä.
Tukea ja ymmärrystä pitäisi nyt löytyä jostakin ihan omallekin kansalle, joka nyt lähinnä kituu ruuvipenkissä ja yrittää selviytyä hengissä pienessä oravanpyörässään.
Vierailija kirjoitti:
Luin tämän ketjun. Kysymyksiä heräsi:
1) Miten Ruotsiin voi työllistyä 50v. historianopettaja, joka osaa vain vähän ruotsia?
2) Miten voi muuttaa ulkomaille töihin edellä mainittu historianopettaja, kun kotimaasta ei löydy työtä? Ei niin mitään tältä paikkakunnalta.
Vinkkejä ja neuvoja maastamuuttoon, työn saamiseen, asunnon hankkimiseen, jne. otetaan vastaan heti.
Tämä herätti kysymyksiä. Miten 50 v historianopettaja voi olla työtön?
Onko valmistunut n. 25 v sitten kuten ikä antaa olettaa, mikä on työhistoria? Menikö koulu alta? Yleensähän järjestetään vastaavaa muualta. Jos asuu hyvin pienellä paikkakunnalla, muuntokoulutusta yläasteen opettajasta esim. ala-asteen opettajaksi on tarjolla, noita virkojahan on huomattavasti enemmän. Jos taas syy on mt-ongelmat niin ne ei maata muuttamalla parane.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on niin että ainakin minun tilanteeni on muiden syytä. Piste. Sitä ei mikään kokkarinpaska näsäviisastelija muuksi muuta. V itun koulukiusaajat ja narsistiset psykopaatit, olette pilanneet elämäni, ja vielä kehtaatte tulla ilakoimaan siihen päälle.
Tämä päättäjien pitäisi ottaa ihan vakavissaan. Koulujen "Kivakoulu"-ohjelma on ollut täysi floppi ja kouluissa on entistä enemmän ongelmia. Päättäjien on pakko korjata ongelmat jo kouluaikana silloin kun ne tapahtuvat ja muut jo koulusta pois päässeet ohjata uudelleenorganisoidun "hoidon" piiriin, jossa korjataan koulukiusaamisen tekemät jäljet.
Se KiVa Koulu näkyi ainakin meidän koulussa käytännössä vain niin, että mitään kiusaamistahan ei henkilökunnan mukaan sitten ollutkaan, joten mitään ei tarvitse kiusaamiselle tehdä. Ihan kuin vain tuohon ohjelmaan kuuluminen olisi jokin näkymätön suoja kiusaamista vastaan. Se oli ilmeisesti vain joku statussymboli koululle.
Tulisi yhteiskunnalle niin paljon halvemmaksi estää kiusaaminen heti alkuunsa, kuin hoitaa siitä seuranneita mt-ongelmia ja niistä mahdollisesti seurannutta toimeentulotukiputkea tai muuta vastaavaa tilannetta. En käsitä miksi tämä on niin vaikea asiaa ymmärtää ja ennen kaikkea, miksi lapsia annetaan kiduttaa tavalla, joka aikuisten kohdalla olisi poliisiasia?
Ei minun kouluni aikuisia kiinnostanut kiusattujen hyvinvointi vaan se, ettei vain kiusaamisesta tehtäisi ilmoitusta josta koulu vätysmäisen asioiden hoitamatta jättämisen takia joutuisi mahdollisesti vaikeuksiin.
Oman lapsen kivakoulussa keskustellaan ja kysytään kaikkien osallisten näkökulmat asiaan. Ja kun kiusaaja sanoo ettei hän kiusannut vaan yrittää olla kaveri, niin silloin ei kiusaamista tapahtunut vaikka tilanteella olisi kuinka paljon todistajia.
Kiusaajan sana painaa enemmän kuin muiden.
Tästä syystä päädyimme vaihtamaan koulua. Kauhuissani odotan miten uudessa koulussa lähtee menemään. Koulun vaihtaminen on hyvin stressaava kokemus lapselle ja opettajan asenteesta riippuu pääseekö hän mukaan luokkaan vai jätetäänkö hänet ulkopuolelle.
Toistaiseksi näyttää hyvältä, mutta pelko jäytää vielä takaraivossa.
Nykyisellä hallituksella on politiikkana syyllistää ja alistaa työttömiä ja pienituloisia. Näkee tälläkin palstalla kuinka keput ja kokoomus VIHAPUHEELLAAN haukkuu pienellä rahalla kituuttavia kansalaisia. Idiootit.
Kyllä se teillekkin tulee aika jolloin asiat menee huonosti, odottakaahan vain!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Peruskouluun elämänhallintatunnit ja talousopetus ja jo tarhoihinkin
Niin että pärjää sitten maisterinpaperit saatuaan työmarkkinatuella, 600€/kk.
Odottaako arvoisa maisteri kotona jotain unelmatyötä? Tulevaisuustutkija sanoi että vuonna 2030 60% ihmisistä on yrittäjiä tai itsensä työllistäjiä. Työpaikkoja ei vai putkahtele jostain, vaan ne pitää tehdä itse. Se on tulevaisuutta, mikään koulutus ei takaa työpaikkaa. Itse olen ammatillinen opettaja ja olen tehnyt töitä parille oppilaitokselle toiminimellä. Ja se suuntaus näyttää olevan jatkossakin.
Vierailija kirjoitti:
Päättäjien kannattaisi oikeasti reagoida tähän jollain tavalla.
Se viha ja epätoivo ei ole pelkästään köyhien ja syrjäytyneiden juttu, vaan paljon laajempi ongelma, joka koskettaa myös työssä käyviä.Monilla suurituloisillakin elämä on hyvin epävarmalla pohjalla. Yritetään vaan mennä päivä kerrallaan yt-kierteiden velloessa vatsanpohjassa ja maksetaan veroja jopa 50% tuloista. Ja samaan aikaan hallitus ja tiedotusvälineet vaan jauhavat v i h a puheesta ja siitä mitä kaikkea suomalaiset tekevät väärin ja huonosti. Eivät viitsi edes kouluttautua oikeille aloille ja mennä töihin.
Tämä kaikki aiheuttaa hyvin vahvoja aggresssioita.
Itsekin pelkään tulevaisuutta vaikka olen hyväosainen. Enkä pysty ymmärtämään sitä miksi Suomessa kohdellaan epäinhimillisesti suomalaisia vähäosaisia. Potkitaan päähän sitä joka makaa maassa. Ei nähdä eikä ymmärretä, että kyse on aivan oikeista ihmisistä.Tukea ja ymmärrystä pitäisi nyt löytyä jostakin ihan omallekin kansalle, joka nyt lähinnä kituu ruuvipenkissä ja yrittää selviytyä hengissä pienessä oravanpyörässään.
Olen ehkä kyyninen, mutta uskon, että poliitikot ovat todellakin varautuneet.
Tiedän, että kommentti ei saa paljoa tykkäyksiä jo siitä syystä, että mainitsen presidenttimme.. Mutta oikeasti (viitaten uudenvuoden puheeseen) en usko, että euroopassa tai edes suomessa oltaisiin männä vuosina oltu niin sinisilmäisiä, ettei oltaisi osattu odottaa turvapaikanhakijoista koituvia ongelmia. Uskon, että kyseessä oli vakaa harkinta. Paitsi että köyhemmistä maista tulijat luovat hyvän pohjan "orjatyölle", on myös kätevää, että suomalaisten köyhien syyttävä sormi osoittaa poliitikkojen sijasta turvapaikanhakijoihin samaan aikaan kun heikennetään jo valmiiksi heikoimpien asemaa, eikä niillä heikennyksillä ole mitään tekemistä ulkomaalaisten kanssa. Keskiluokka taas kiinnittää huomionsa suomalaisiin köyhiin jne.
Kansalta vaaditaan entistä suurempia uhrauksia ja ymmärrystä samaan aikaan kun valtion yritykset yksityistetään, verovaroja siirtyy erilaisina tukina ja optioina veroparettiseihin jne. Päättäjillä on asema, johon ei päde samat lait kuin kansalaisiin.
Minusta näyttää siltä, että suunnitelma ylemmällä taholla on hyvinkin selvä. Toivoisin vain, että tähän havaihtuisivat kaikki ennen kuin on liian myöhäistä. Sen sijaan, että keskitytään vihaamaan köyhiä, keskituloisia, turvapaikanhakijoita pitäisi kääntää katse jonnekkin ihan muualle. Nyt.
Vierailija kirjoitti:
Päättäjien kannattaisi oikeasti reagoida tähän jollain tavalla.
Se viha ja epätoivo ei ole pelkästään köyhien ja syrjäytyneiden juttu, vaan paljon laajempi ongelma, joka koskettaa myös työssä käyviä.Monilla suurituloisillakin elämä on hyvin epävarmalla pohjalla. Yritetään vaan mennä päivä kerrallaan yt-kierteiden velloessa vatsanpohjassa ja maksetaan veroja jopa 50% tuloista. Ja samaan aikaan hallitus ja tiedotusvälineet vaan jauhavat v i h a puheesta ja siitä mitä kaikkea suomalaiset tekevät väärin ja huonosti. Eivät viitsi edes kouluttautua oikeille aloille ja mennä töihin.
Tämä kaikki aiheuttaa hyvin vahvoja aggresssioita.
Itsekin pelkään tulevaisuutta vaikka olen hyväosainen. Enkä pysty ymmärtämään sitä miksi Suomessa kohdellaan epäinhimillisesti suomalaisia vähäosaisia. Potkitaan päähän sitä joka makaa maassa. Ei nähdä eikä ymmärretä, että kyse on aivan oikeista ihmisistä.Tukea ja ymmärrystä pitäisi nyt löytyä jostakin ihan omallekin kansalle, joka nyt lähinnä kituu ruuvipenkissä ja yrittää selviytyä hengissä pienessä oravanpyörässään.
Olen ehkä kyyninen, mutta uskon, että poliitikot ovat todellakin varautuneet.
Tiedän, että kommentti ei saa paljoa tykkäyksiä jo siitä syystä, että mainitsen presidenttimme.. Mutta oikeasti (viitaten uudenvuoden puheeseen) en usko, että euroopassa tai edes suomessa oltaisiin männä vuosina oltu niin sinisilmäisiä, ettei oltaisi osattu odottaa tur*a paik*nhakijoista koituvia ongelmia. Uskon, että kyseessä oli vakaa harkinta. Paitsi että köyhemmistä maista tulijat luovat hyvän pohjan "orjatyölle", on myös kätevää, että suomalaisten köyhien syyttävä sormi osoittaa poliitikkojen sijasta t* urvapa*ikanhak* ijoihin samaan aikaan kun heikennetään jo valmiiksi heikoimpien asemaa, eikä niillä heikennyksillä ole mitään tekemistä ulkoma*alaisten kanssa. Keskiluokka taas kiinnittää huomionsa suomalaisiin köyhiin jne.
Kansalta vaaditaan entistä suurempia uhrauksia ja ymmärrystä samaan aikaan kun valtion yritykset yksityistetään, verovaroja siirtyy erilaisina tukina ja optioina veroparettiseihin jne. Päättäjillä on asema, johon ei päde samat lait kuin kansalaisiin.
Minusta näyttää siltä, että suunnitelma ylemmällä taholla on hyvinkin selvä. Toivoisin vain, että tähän havaihtuisivat kaikki ennen kuin on liian myöhäistä. Sen sijaan, että keskitytään vihaamaan köyhiä, keskituloisia, turv*apaika*nhakij*oita pitäisi kääntää katse jonnekkin ihan muualle. Nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en tajua tuota että ei ole rahaa lääkkeisiin ja lääkärilaskuihin. Nuo kuuluvat toimeentulotuessa huomioitaviin menoihin. Ja toimeentulotukeen on oikeus jokaisella, jolla ei ole oikeasti ole pakollisiin menoihin riittäviä tuloja tai omaisuutta. Se on sitten tietysti eri asia jos ihminen on ottanut velkaa paljon elämänsä aikana ja makselee niitä pois. Tai jos asuu elintasoonsa nähden liian kalliisti. Siinä tilanteessa pitää sitten vaan järjestellä elämä siihen malliin että rahat riittää. Se toimeentulotuen perusosa 497 kyllä riittää ihan normaaliin elämiseen.
Jos on puoliso on töissä niin ei todellakaan ole oikeutettu toimeentulotukeen vaikka olisi kuinka pienillä tuloilla itse. Me ei varmaan muutenkaan saataisi koska asutaan omistusasunnossa joka ostettiin ennen kuin loukkaannuin ja jouduin sairaslomalle. Ja näin edullista vuokra-asuntoa ei löydettäisi mistään joten ei olisi mitään järkeä muuttaa. Itse en ainakaan alkaisi puolisolta ruinaamaan rahaa lääkkeisiin, olisi todella nöyryyttävää. Onneksi ei ole tarvetta kalliisiin lääkkeisiin tällä hetkellä.
Mutta ei ole nöyryyttävää olla käsi täysin tuntemattoman kukkarolla?
Vierailija kirjoitti:
Se on päätttäjien omaa tyhmyyttä, Mitäs yrittävät pakottaa ihmisiä väkisin töihin. Totta kai se aiheuttaa vastareaktion, kuten kaikki pakottaminen. Nostaisivat tuet inflaation edellyttämälle tasolle, antaisivat työttömien olla rauhassa ja lopettaisivat ahdistelun, pakottamisen, niin mitään ongelmaa ei olisi.
Tuostahan kommentista kumpuaa totuudensiemen. Nimittäin asenne, antaisivat työttömien olla rauhassa... kuin se olisi joku saavutettu etu. Kuinka vaarallista se onkaan kun se sama asenne siirretään sukupolvelta toiselle.
Vierailija kirjoitti:
Päättäjien kannattaisi oikeasti reagoida tähän jollain tavalla.
Se viha ja epätoivo ei ole pelkästään köyhien ja syrjäytyneiden juttu, vaan paljon laajempi ongelma, joka koskettaa myös työssä käyviä./quote]
Sitä varten tutkimus on tehty, että päättäjät saavat luvan reagoida, mutta toki vain niiden esilletulleiden ryhmien osalta.
No just, joo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on päätttäjien omaa tyhmyyttä, Mitäs yrittävät pakottaa ihmisiä väkisin töihin. Totta kai se aiheuttaa vastareaktion, kuten kaikki pakottaminen. Nostaisivat tuet inflaation edellyttämälle tasolle, antaisivat työttömien olla rauhassa ja lopettaisivat ahdistelun, pakottamisen, niin mitään ongelmaa ei olisi.
Tuostahan kommentista kumpuaa totuudensiemen. Nimittäin asenne, antaisivat työttömien olla rauhassa... kuin se olisi joku saavutettu etu. Kuinka vaarallista se onkaan kun se sama asenne siirretään sukupolvelta toiselle.
Ohis...koskahan joku päättäjä uskaltaa myöntää, että meitä nyt vaan on yksinkertaisesti liikaa? Kaikille ei ole eikä tule koskaan olemaankaan töitä. Ajatus, että jokainen pystyy saamaan työpaikan, on jo aikansa elänyt. Palkkatöitä ei riitä kaikille, vaikka miten väänneltäisiin tilastoja eri tukimuotojen hakijoiden välillä.

Juuri näin! Työttömän pitää niin halutessaan saada olla rauhassa työtön, ettei yritetä väkisin aktivoida. Jestas, ei mikään ihme kun rahat ei riitä, veroja nostetaan että osa porukasta saa olla rauhassa.
Paskaduuni on työttömien itse keksimä termi, jolla ilmeisesti rakennetaan omaa itsetuntoa.
Me lääkärijuristit olemme täysin riippuvaisia lähihoitajan, siivoojan, kauppakassikerääjän ym. ym. työpanoksesta. Ostaisimme enemmänkin palveluja jos: i) palkasta ei verotettaisi 50% pois ja ii) palvelusta yli 50% menisi työntekijälle, eikä veroihin, sivukuluihin ja veroparatiisiyhtiöihin. Nykyään kannattaa hoitaa nämä palvelut itse, vaikka bruttotulo olisi 8000€/kk.
Eli yhteiskunnan kulurakenteita on muutettava niin, että uusi työpaikkoja syntyy ja työnteko muuttuu kannattavammaksi
Vierailija kirjoitti:
No just, joo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on päätttäjien omaa tyhmyyttä, Mitäs yrittävät pakottaa ihmisiä väkisin töihin. Totta kai se aiheuttaa vastareaktion, kuten kaikki pakottaminen. Nostaisivat tuet inflaation edellyttämälle tasolle, antaisivat työttömien olla rauhassa ja lopettaisivat ahdistelun, pakottamisen, niin mitään ongelmaa ei olisi.
Tuostahan kommentista kumpuaa totuudensiemen. Nimittäin asenne, antaisivat työttömien olla rauhassa... kuin se olisi joku saavutettu etu. Kuinka vaarallista se onkaan kun se sama asenne siirretään sukupolvelta toiselle.
Ohis...koskahan joku päättäjä uskaltaa myöntää, että meitä nyt vaan on yksinkertaisesti liikaa? Kaikille ei ole eikä tule koskaan olemaankaan töitä. Ajatus, että jokainen pystyy saamaan työpaikan, on jo aikansa elänyt. Palkkatöitä ei riitä kaikille, vaikka miten väänneltäisiin tilastoja eri tukimuotojen hakijoiden välillä.
Tai sitten on liian vähän työpaikkoja?
Olet niin väärässä vässykkä-kommentteinesi.
Kun on ensimmäisen lapsensa saanut 23 vuotiaana ja sen jälkeen muutaman lisää ja siihen hanttihommia niinä vuosina, kun ei ole ollut kotona lasten kanssa, ei mielestäni tee minusta vässykkää.
Aikoinani opiskelin merkonomiksi mutta kotona-olo vuodet ja tietotekniikka vallankumous mitätöi koulutukseni.
Toimisto- ja kirjanpitoapulaisen hommilla ei eläkekertymää kasvateta.
Työttömyyteen perustuva varhennettu työeläkkeeni on 428€ ja siihen takuu-eläke päälle tekee 792€ eläkettä per KUUKAUSI (vuoden 2019 korotusta ei ole huomioitu).
Ja arvaan, että se luvattu 135€ ei suoraan näy eläkkeessäni, vaan korotus tulee pienentämään nettoeläkettäni joitain kymppejä...koska asumistukeni tulee pienenemään BRUTTOMÄÄRÄISEN korotuksen verran.
Taas hallitukselta yksi kiero keino kurittaa meitä kaikista pienituloisimpia.
SAAMME SIIS "KOROTUKSEN" JOSTA JÄÄ MIINUSTA KÄTEEN.
Tätä nämä päättäjät on harrastaneet iät ajat.
Meitä pienintä eläkettä saavia on satojatuhansia. Laskekaapa paljonko valtio hyötyy näistä kepulikorotuksista.
Ei se Juhana Vartiainen ole ihan turhaan niitä koulujaan käynyt....
Kyllä tässä katkeroituu vähitellen...aikanaan lainarahalla hankittu koulutus, 25 v työkokemus, sitten potkitaan pihalle ja uutta työtä ei löydy vaikka mitä tekisit: liian vanha. Vähitellen nousee kiukku ja jopa vihakin.
Ei varsinaisesti vaadi mutta näissä keskusteluissa on se ongelma että valittamaan tuppaa joukko rahansa lainalyhennyksiin tuhlanneita keskituloisia jotka vinkuu lisää tulonsiirtoja, ottamatta huomioon että samalla heidän oma verotuksensa nousee.
Pienimmät tulottomat luokat taas haluaisi edes mahdollisuuden päästä ylöspäin mutta ne samat keskiluokan pönöttäjät koittavat varmistaa että aina harvenevat duunit on pelkästään heille varattu ja toisaalta työelämää ei muuteta mitenkään koska se saattaisi vaarantaa keskiluokan tulonsiirtobalanssit ja se ei keskiluokalle käy.
Ongelma on siis ahne keskiluokka joka lisäksi äänestää lyhytnäköisesti vain oman näennäisen etunsa vuoksi näkemättä että tällä menolla koko maa (keskiluokka mukaanlukien) luisuu konkurssiin aika pian jos ei taloutta ja hyvinvointia saada levitettyä isommalle osalle kansaa. Tämä tarkoittaa siis mahdollisuuksia eli palkallista työtä (ei valtion rahoista) entistä useammalle. Työttömyys huomattavasti pienemmäksi ja ihmisille oikea mahdollisuus vaihtaa surkeiden pomojen firmoista parempiin.