Naisen asema on yhä huono; meta- ja tunnetyö näkyy myös lapsettomien pariskuntien arjessa!

Tyypillistä naisen valitusta. Otetaan renttu ja sit valitetaan, kun se ei tee mitään.

Vierailija kirjoitti:

Omat kokemukseni.

Osaanko laittaa ruokaa? Osaan kyllä, en syö koskaan eineksiä. Ruokavalio on aika terveellinenkin. Kelpasiko naiselle? Ei, ei kuulemma ollut "maistuvaa".

Osaanko siivota? Osaan, opiskeluaikoina kun olen ollut töissäkin siivousfirmassa. Kelpasiko naiselle? Ei, piti siivota useammin. Paljon useammin. Ei riittänyt perussiisteys ja hyvä hygienia. Kaiken piti olla tip top koko ajan, minuuttiakaan ei saanut mitään lojua lattialla koska se "häiritsi". Tuo sana, "häiritseminen", tuli tutuksi.

Osaanko hoitaa korjaukset ym mitä nyt osakehuoneistossa tarvitaan? Toki. Mutta kelpasiko naiselle? Ei. Joka kerta kun jokua sia oli vähänkin vinksallaan, V-käyrä pomppasi jyrkkään nousuun. Se piti hoitaa heti, jättää kesken mitä olikin tekemässä.

Sama päti kaikkeen. Mukava elämä muuttui multitaskaamiseksi kun asioita ei voinut tehdä järjestyksessä tai kerralla, vaan HETI sitä mukaa kun pienikin ongelma ilmaantui.

Suurin osa miehistä ei pidä multitaskaamisesta ja ärsyyntyy kun pitää jatkuvasti reagoida yksittäisiin asioihin ja yrittää muistaa tuhansia pieniä tehtäviä ettei naista alkaisi häiritsemään. Suurinta osaa miehistä ei häiritse visuaaliset ja kosmeettiset puutokset asunnossa kuten naisia. Siksi me haluamme katsoa sen formulakisan tai luontodokkarin rauhassa loppuun ja sen jälkeen siistiä keittiön ja vaihtaa sen lampun.

Siihen asti olisi mukavaa jos et nalkuttaisi ja pyyhkisit sen vttuuntuneen ilmeen naamaltasi. Teet itsellesi ne leivät vaikka taskulampun valossa ja tulet katsomaan dokkarin jonka itse halusit nähdä. Kiitos.

Tässä on kyllä totuuden makua minunkin kokemukseni mukaan.

Naiset ovat enemmän sellaisia, että jatkuvasti pitää olla joku näpertäminen päällä ja heti kun joku osuu silmään, niin ei voi elää ennen kuin se on hoidettu. Miehet taas haluavat keskittyä muihin asioihin ja hoitaa mieluummin sitten kerralla monta hoidettavaa asiaa. Eli selkeästi rentoutuminen ja asioiden hoito erillisillä ajoilla.

Yritäpä katsoa vaikka elokuvaa naisen kanssa, ei siitä mitään tule. Aletaan imuroida verhoja ja kertoa työpaikan Raijan selkäongelmista kesken kaiken.

fdgdsgffsdg kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sädekehän kiillottelua, se oli hyvin sanottu se. Vessapaperin ostamisella saa kiiltävämmän sädekehän, ja niin se taitaa ainakin tämän ketjun perusteella olla.

Sädekehän kiillottaminen on jotain mistä ihminen nauttii. Se tehdään omahyväisesti ja sisäisesti iloiten, esimerkiksi ilmoittamalla vierailijoille että minähän täällä kaiken teen, ilman minua nuo muut olisivat aika pulassa.

Tämä keskustelu koskee jotain ihan muuta. Se koskee uupumusta ja sitä tunnetta että oma puoliso ei arvosta itseä yhtään. Ei kukaan nauti siitä, että joutuu kolmatta kertaa muistuttamaan puolisolle, että voisitko hoitaa tuon asian jonka lupasit, ja tämä vastaa vaan joo joo, ihan pian, eikä katso sinua edes päin. Eikä muuten koskaan tule tekemään sitä mitä pyysit. Se on yksinäinen olo, kun kaikki vastuu on sinulla. Ei ole kyse siitä, että se ostoslistan kirjaaminen olisi niin rankkaa, vaan siitä että toinen ei edes välitä tai arvosta. Ei niistä asioista, ei siitä miltä sinusta tuntuu. Tai arvostaa sitten kun lopetat tekemästä, kritisoimalla että miksei tätä ole tehty. Teet toisen edestä kaiken, ja kiitokseksi saat haukut jos mokaat, mutta et mitään jos onnistut? Se on henkistä väkivaltaa.

Ja kaikille teille, jotka kysytte että miksi ette eroa? No kyllähän erotaankin. Tällaiset suhteet päättyvät hyvin usein eroon. Mutta missä vaiheessa? Onko kohtuullista erota heti kun ensimmäisen kerran pyytää puolisoa tekemään jotain ja tämä unohtaa? Vai viidennellä kerralla? Vai kymmenennellä? Vasta sadannella? No se on täälläkin nyt tuhanteen kertaan kuultu, että eihän tuo ole edes mitään työtä, eikä siitä voi rasittua. Ja se puoliso koko ajan vähättelee sitä mitä teet ja antaa sinun ymmärtää että tämä ei ole mikään eroamisperuste, vaan turhaa nillittämistä. Joten moni sietää ja sietää sitä, ja eroaa vasta kun on aivan uupunut siihen jatkuvaan toisen ihmisen muistutteluun ja anomiseen.

Puoliso on kuin nukke jota raahaat mukanasi: ei koskaan tee tai ajattele oma-aloitteisesti mitään. Huomaat että elämä ei ole enää yhtä yllätyksellistä kuin ennen koska joudut itse aina päättämään kaiken. Et tule koskaan kotiin ja ylläty siitä mitä tänään on ruoaksi. Toinen ei koskaan ehdota mitään, mitä et itse olisi tullut ajatelleeksi. Alat haaveilla säälittävän pienistä jutuista, joita joku toinen puoliso voisi ehkä sinulle antaa. Että tulisit kotiin ja joku olisikin jo imuroinut. Joku olisi käynyt kaupassa ja ajatellut siellä sinua, tuonut sinulle lempikarkkiasi rakkaudenosoituksena. Joku ehdottaisi lomamatkaa, koska haluaa kokea sinun kanssasi asioita.

Sinkkuna stressi helpottaa. Enää ei tarvi muistaa kuin omat asiansa. Ei tarvi kuin tehdä se asia, ei kehitellä juonia, että miten toisenkin saisi edes joskus tekemään edes jotain. Jos on oikein onnekas, tuo vuosien hylkäämiskokemus ei jättänyt pysyviä jälkiä. Mutta todennäköisesti se jätti ainakin sen verran, että jokainen moisesta parisuhteesta irti päässyt miettii, että seuraavalta puolisolta minä en siedä yhtään asioita a,b,c,d. Mikä on kai tervettä rajojen pitämistä, mutta toisaalta myös hiukan surullista. Että siitä mukavasta, avuliaasta ihmisestä on nyt koulittu pois se avuliaisuus ja luottavaisuus, ja sen sijaan hän katsoo koko ajan puolisoaan kriittisellä silmällä, laskee työtunteja ja etsii merkkejä siitä samasta hyväksikäytöstä mitä koki edellisessä suhteessaan.

Se toinen taas palaa taas sinkkuaikojen tapoihinsa, ja hoitaa hienosti omat pyykkinsä ja asiansa. Ei hän ymmärrä miksi niistä tuli niin iso poru, helppoja asioitahan nämä on. Niin helppoja ja kevyitä, ja silti niitä ei koskaan voinut oman rakkaansa kanssa/puolesta tehdä. Mieluummin antoi suhteen päättyä eroon ja päätyy tekemään niitä joka tapauksessa sinkkuna.

Niin, miksi nainen ei suhteessa ollessaan kykene samoihin asioihin kuin sinkkuna ollessaan, vaan tekee kaikesta tuntilistoja ja valtataistelua? Mieluummin hajottaa perheen kuin pesee pyykkiä?

No tämä oli provoamista, mutta suhteessa tulee vähän kummallinen ongelma asioista, jotka kumpikin on sinkkuna ollessaan saanut hoidettua ihan ongelmitta.

Ruokajuttujen miettiminen siirtyy naiselle vähän väkisinkin, koska miehenä minulla saattaa olla sellainen olo että tänään en syö oikeastaan mitään kuin nopeasti leivän ja sitten taas voi olla että haluan pitsaa tiistaina, keskiviikkona ja torstaina. Mutta sepä ei naisen mielestä olekaan järkevää, täytyy olla jotain muuta. Joten hanki nainen sitten niitä ruokia joita mielestäsi täytyy hankkia. Minä taivun siihen, mutta en osaa suunnitella kokonaisuuksia, joihin sinä olisit tyytyväinen.

Tuosta ruokapolitiikasta: ymmärrätkö miksi sinusta ei tulisi erotilanteessa lapsen lähivanhempaa? Siksi, ettei lasta voi viikosta toiseen ruokkia pelkällä pizzalla ja leivällä, vaan kasvava ihminen tarvitsee monipuolista ravintoa.

Vierailija kirjoitti:

Siis te ravaatte kaupassa päivittäin? Meilläkin on 100m päässä lähin, mutta aika on sen verran rahaa, että eipä kiinnosta jatkuvasti käydä hakemassa asioita joiden puutteen voi ennakoida jo ekaluokkalaisen matematiikalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse koen metatyönä kaiken ennakoinnin mitä arjen sujuvuus vaatii. Listaan muutamia esimerkkejä.

-Vessapaperi. Vessan kaapissa on aina muutama rulla varalla, mies jos ottaa sen viimeisen, niin ei hän koskaan tuo uusia tilalle. Sitten kun se viimeinen rulla on loppu, on hieno istua siellä vessassa housut kintussa.

-Ruoka. Ennakointia, että huomennakin pitää syödä jotain, ettei kaupassa tarvi käydä joka päivä. Käytetään vanhat ensin ja ostetaan sitten vasta uutta.

-Matkustaminen. Pakatessa kysyt mieheltä, tarvitseeko hän sitä tai tätä, ei tarvi. Ensimmäisenä iltana hotellissa mies kyselee niiden esittämieni tavaroiden perään, no ei niitä ole kun et kuulemma tarvitse. Ja molemmat ovat siis pakanneet omat tavaransa, kysyn asioita mitä oletan että mies saattaisi tarvita.

-Pyykinpesu. Vasta kun kaikki vaatteet on likasena, aletaan suunnittelemaan pyykinpesua ilman alusvaatteita.

Tässä oli muutamia mitä tuli mieleeni, en yleistä, mutta tätä tapahtuu tässä taloudessa.

Kuulostaa oudolta. Jos meillä vessapaperi loppuu, käytetään talouspaperia ja käydään kadun toisella puolella kaupassa ostamassa. Samoin ruoat päätetään fiiliksen mukaan. Pyykki pestään siten, että laitetaan likaiset vaatteet koneeseen ja koneen täyttyessä ohjelma käyntiin. Ei aavistustakaan, mitä toinen pakkaa lomalle. En minä ainakaan kysele, mitä toinen voisi ehkä tarvita.

Joku suunnitelmallisempi varmaan ahdistuisi tällaisesta, mutta minusta lapsettomassa elämässä on parasta juuri se, että voi ottaa rennosti. Arki ei vaadi "pyörittämistä" kuten lapsiperheessä.

Lapsettomassa elämässä ei ole niin vakavaa jos ihan kaikkea ei ole ennakoitu. Mutta se on ihan totta, että elämä on paljon paljon helpompaa, jos asioita ennakoi. Ja säästyy aikaa tehdä itselle tärkeitä asioita. Itse näkisin ihan tuskastuttavan turhana, jos jatkuvasti ramppaisin yksittäisten ostosten takia kaupassa. Siihen menisi ihan järjettömästi turhaa aikaa vuositasolla (ja ihan kuukausi ja viikkotasollakin), kuin jos ennakoisi ja keskittäisi ostot vaikka kerran viikkoon. Oli kauppa sitten kuinka lähellä tahansa.

Nytkin olen jännityksellä seurannut, kun meillä on nestesaippua loppu. Itse käytän palasaippuaa, ja mies siis nestesaippuaa. Tyhjä puteli seisoi paikallaan viikon. Nyt se on löytänyt tiensä roskiin, mutta uutta ei ole tullut tilalle. En tiedä onko mies sitten käyttänyt palasaippuaa (jota vihaa hajusta johtuen), vai pessyt ilman. Mielenkiinnolla odotan, koska mies alkaa kaipaamaan tuota saippuaa, mikä on hänen reaktioaikansa asiaan? Ennen olisin ennakoinut tämän jo hänen puolestaan, ja siinä vaiheessa kun saippua olisi näyttänyt vajavaiselta, olisin jo lisännyt sen kauppalistaan. Nyt jään odottamaan miehen omaa reaktiota asiaan, ja opettelen etten yritä tehdä kaikkea hänen puolestaan. Jos mies toimii kuten joskus aiemminkin, niin oletettavasti joku päivä kiroaa likaisilla käsillä, että miksi meillä on van tätä huonoa palasaippuaa, eikä lainkaan nestesaippuaa. Että miksen minä ole ostanut sitä (vaikka en siis käytä)? En väitä että minun tapani olisi ainoa oikea, ja että aina osaisin itsekin ennakoida ihan kaikkea. Mutta kyllä se taito kovasti elämässä helpottaa, kun ei tarvitse itkeä kun paskat on jo housussa, tyylillä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Jos ongelma on oikeasti se, kuka joutuu aina ostamaan vessapaperia, voi laskea itsensä hyvin onnekkaaksi ihmiseksi.

Ongelma on paljon syvempi, kuin mitä se pintapuolin näyttää. Mitä se sinusta viestittää, jos suhteen toinen osapuoli jättää monet kotityöt tekemättä, ei viitsi huomioida ympäristöään milloin pitää ostaa mitäkin, tai ei näe vaivaa parisuhteen eteen? Se voi arjessa näyttäytyä pienenä, mutta minulle ainakin se viestittää välinpitämättömyyttä, rakkauden vastakohtaa. Suhteen alussakin yleensä pyritään paljon miellyttämään toista, tehdään kaikenlaista toisen eteen. Kun suhde arkipäiväistyy, sen eteen pitää tehdä töitä ja myös arjen. Jos näistä vastuut jättää toiselle, kyllä siinä väkisinkin asetelma on, että tämä toinen on vähäpätöisempi. Suhteen tasa-arvo keikahtaa, ja kuitenkin molempien pitäisi olla samanavoisia. Nuin ei yleensä toimita tietoisesti, mutta vielä pahempaa on, jos toinen yrittää keskustella asiasta ja vastapuoli vähättelee.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis te ravaatte kaupassa päivittäin? Meilläkin on 100m päässä lähin, mutta aika on sen verran rahaa, että eipä kiinnosta jatkuvasti käydä hakemassa asioita joiden puutteen voi ennakoida jo ekaluokkalaisen matematiikalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse koen metatyönä kaiken ennakoinnin mitä arjen sujuvuus vaatii. Listaan muutamia esimerkkejä.

-Vessapaperi. Vessan kaapissa on aina muutama rulla varalla, mies jos ottaa sen viimeisen, niin ei hän koskaan tuo uusia tilalle. Sitten kun se viimeinen rulla on loppu, on hieno istua siellä vessassa housut kintussa.

-Ruoka. Ennakointia, että huomennakin pitää syödä jotain, ettei kaupassa tarvi käydä joka päivä. Käytetään vanhat ensin ja ostetaan sitten vasta uutta.

-Matkustaminen. Pakatessa kysyt mieheltä, tarvitseeko hän sitä tai tätä, ei tarvi. Ensimmäisenä iltana hotellissa mies kyselee niiden esittämieni tavaroiden perään, no ei niitä ole kun et kuulemma tarvitse. Ja molemmat ovat siis pakanneet omat tavaransa, kysyn asioita mitä oletan että mies saattaisi tarvita.

-Pyykinpesu. Vasta kun kaikki vaatteet on likasena, aletaan suunnittelemaan pyykinpesua ilman alusvaatteita.

Tässä oli muutamia mitä tuli mieleeni, en yleistä, mutta tätä tapahtuu tässä taloudessa.

Kuulostaa oudolta. Jos meillä vessapaperi loppuu, käytetään talouspaperia ja käydään kadun toisella puolella kaupassa ostamassa. Samoin ruoat päätetään fiiliksen mukaan. Pyykki pestään siten, että laitetaan likaiset vaatteet koneeseen ja koneen täyttyessä ohjelma käyntiin. Ei aavistustakaan, mitä toinen pakkaa lomalle. En minä ainakaan kysele, mitä toinen voisi ehkä tarvita.

Joku suunnitelmallisempi varmaan ahdistuisi tällaisesta, mutta minusta lapsettomassa elämässä on parasta juuri se, että voi ottaa rennosti. Arki ei vaadi "pyörittämistä" kuten lapsiperheessä.

Lapsettomassa elämässä ei ole niin vakavaa jos ihan kaikkea ei ole ennakoitu. Mutta se on ihan totta, että elämä on paljon paljon helpompaa, jos asioita ennakoi. Ja säästyy aikaa tehdä itselle tärkeitä asioita. Itse näkisin ihan tuskastuttavan turhana, jos jatkuvasti ramppaisin yksittäisten ostosten takia kaupassa. Siihen menisi ihan järjettömästi turhaa aikaa vuositasolla (ja ihan kuukausi ja viikkotasollakin), kuin jos ennakoisi ja keskittäisi ostot vaikka kerran viikkoon. Oli kauppa sitten kuinka lähellä tahansa.

Nytkin olen jännityksellä seurannut, kun meillä on nestesaippua loppu. Itse käytän palasaippuaa, ja mies siis nestesaippuaa. Tyhjä puteli seisoi paikallaan viikon. Nyt se on löytänyt tiensä roskiin, mutta uutta ei ole tullut tilalle. En tiedä onko mies sitten käyttänyt palasaippuaa (jota vihaa hajusta johtuen), vai pessyt ilman. Mielenkiinnolla odotan, koska mies alkaa kaipaamaan tuota saippuaa, mikä on hänen reaktioaikansa asiaan? Ennen olisin ennakoinut tämän jo hänen puolestaan, ja siinä vaiheessa kun saippua olisi näyttänyt vajavaiselta, olisin jo lisännyt sen kauppalistaan. Nyt jään odottamaan miehen omaa reaktiota asiaan, ja opettelen etten yritä tehdä kaikkea hänen puolestaan. Jos mies toimii kuten joskus aiemminkin, niin oletettavasti joku päivä kiroaa likaisilla käsillä, että miksi meillä on van tätä huonoa palasaippuaa, eikä lainkaan nestesaippuaa. Että miksen minä ole ostanut sitä (vaikka en siis käytä)? En väitä että minun tapani olisi ainoa oikea, ja että aina osaisin itsekin ennakoida ihan kaikkea. Mutta kyllä se taito kovasti elämässä helpottaa, kun ei tarvitse itkeä kun paskat on jo housussa, tyylillä.

Ap

Jos olisit tottunut siihen että toinen ennakoi puolestasi vaikka nestesaippuan loppumisen, veikkaan että itse toimisit samoin kuin miehesi, olisit harmissasi kun hän ei sitä ole tehnyt tälläkin kertaa. Tasa-arvo ei oikein saavuteta kuin tekemällä, antamalla toisen huolehtia ennakoinnista. Ei pidä lähteä ennakoimaan toisenpuolesta asioita vain sen takia että niin asiat rullaavat paremmin, ei varsinkaan jos tietää että se ennen pitkää alkaa rasittaa, tuntua epätasa-arvoiselta ja ahdistaa.

Vierailija kirjoitti:

fdgdsgffsdg kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sädekehän kiillottelua, se oli hyvin sanottu se. Vessapaperin ostamisella saa kiiltävämmän sädekehän, ja niin se taitaa ainakin tämän ketjun perusteella olla.

Sädekehän kiillottaminen on jotain mistä ihminen nauttii. Se tehdään omahyväisesti ja sisäisesti iloiten, esimerkiksi ilmoittamalla vierailijoille että minähän täällä kaiken teen, ilman minua nuo muut olisivat aika pulassa.

Tämä keskustelu koskee jotain ihan muuta. Se koskee uupumusta ja sitä tunnetta että oma puoliso ei arvosta itseä yhtään. Ei kukaan nauti siitä, että joutuu kolmatta kertaa muistuttamaan puolisolle, että voisitko hoitaa tuon asian jonka lupasit, ja tämä vastaa vaan joo joo, ihan pian, eikä katso sinua edes päin. Eikä muuten koskaan tule tekemään sitä mitä pyysit. Se on yksinäinen olo, kun kaikki vastuu on sinulla. Ei ole kyse siitä, että se ostoslistan kirjaaminen olisi niin rankkaa, vaan siitä että toinen ei edes välitä tai arvosta. Ei niistä asioista, ei siitä miltä sinusta tuntuu. Tai arvostaa sitten kun lopetat tekemästä, kritisoimalla että miksei tätä ole tehty. Teet toisen edestä kaiken, ja kiitokseksi saat haukut jos mokaat, mutta et mitään jos onnistut? Se on henkistä väkivaltaa.

Ja kaikille teille, jotka kysytte että miksi ette eroa? No kyllähän erotaankin. Tällaiset suhteet päättyvät hyvin usein eroon. Mutta missä vaiheessa? Onko kohtuullista erota heti kun ensimmäisen kerran pyytää puolisoa tekemään jotain ja tämä unohtaa? Vai viidennellä kerralla? Vai kymmenennellä? Vasta sadannella? No se on täälläkin nyt tuhanteen kertaan kuultu, että eihän tuo ole edes mitään työtä, eikä siitä voi rasittua. Ja se puoliso koko ajan vähättelee sitä mitä teet ja antaa sinun ymmärtää että tämä ei ole mikään eroamisperuste, vaan turhaa nillittämistä. Joten moni sietää ja sietää sitä, ja eroaa vasta kun on aivan uupunut siihen jatkuvaan toisen ihmisen muistutteluun ja anomiseen.

Puoliso on kuin nukke jota raahaat mukanasi: ei koskaan tee tai ajattele oma-aloitteisesti mitään. Huomaat että elämä ei ole enää yhtä yllätyksellistä kuin ennen koska joudut itse aina päättämään kaiken. Et tule koskaan kotiin ja ylläty siitä mitä tänään on ruoaksi. Toinen ei koskaan ehdota mitään, mitä et itse olisi tullut ajatelleeksi. Alat haaveilla säälittävän pienistä jutuista, joita joku toinen puoliso voisi ehkä sinulle antaa. Että tulisit kotiin ja joku olisikin jo imuroinut. Joku olisi käynyt kaupassa ja ajatellut siellä sinua, tuonut sinulle lempikarkkiasi rakkaudenosoituksena. Joku ehdottaisi lomamatkaa, koska haluaa kokea sinun kanssasi asioita.

Sinkkuna stressi helpottaa. Enää ei tarvi muistaa kuin omat asiansa. Ei tarvi kuin tehdä se asia, ei kehitellä juonia, että miten toisenkin saisi edes joskus tekemään edes jotain. Jos on oikein onnekas, tuo vuosien hylkäämiskokemus ei jättänyt pysyviä jälkiä. Mutta todennäköisesti se jätti ainakin sen verran, että jokainen moisesta parisuhteesta irti päässyt miettii, että seuraavalta puolisolta minä en siedä yhtään asioita a,b,c,d. Mikä on kai tervettä rajojen pitämistä, mutta toisaalta myös hiukan surullista. Että siitä mukavasta, avuliaasta ihmisestä on nyt koulittu pois se avuliaisuus ja luottavaisuus, ja sen sijaan hän katsoo koko ajan puolisoaan kriittisellä silmällä, laskee työtunteja ja etsii merkkejä siitä samasta hyväksikäytöstä mitä koki edellisessä suhteessaan.

Se toinen taas palaa taas sinkkuaikojen tapoihinsa, ja hoitaa hienosti omat pyykkinsä ja asiansa. Ei hän ymmärrä miksi niistä tuli niin iso poru, helppoja asioitahan nämä on. Niin helppoja ja kevyitä, ja silti niitä ei koskaan voinut oman rakkaansa kanssa/puolesta tehdä. Mieluummin antoi suhteen päättyä eroon ja päätyy tekemään niitä joka tapauksessa sinkkuna.

Niin, miksi nainen ei suhteessa ollessaan kykene samoihin asioihin kuin sinkkuna ollessaan, vaan tekee kaikesta tuntilistoja ja valtataistelua? Mieluummin hajottaa perheen kuin pesee pyykkiä?

No tämä oli provoamista, mutta suhteessa tulee vähän kummallinen ongelma asioista, jotka kumpikin on sinkkuna ollessaan saanut hoidettua ihan ongelmitta.

Ruokajuttujen miettiminen siirtyy naiselle vähän väkisinkin, koska miehenä minulla saattaa olla sellainen olo että tänään en syö oikeastaan mitään kuin nopeasti leivän ja sitten taas voi olla että haluan pitsaa tiistaina, keskiviikkona ja torstaina. Mutta sepä ei naisen mielestä olekaan järkevää, täytyy olla jotain muuta. Joten hanki nainen sitten niitä ruokia joita mielestäsi täytyy hankkia. Minä taivun siihen, mutta en osaa suunnitella kokonaisuuksia, joihin sinä olisit tyytyväinen.

Tuosta ruokapolitiikasta: ymmärrätkö miksi sinusta ei tulisi erotilanteessa lapsen lähivanhempaa? Siksi, ettei lasta voi viikosta toiseen ruokkia pelkällä pizzalla ja leivällä, vaan kasvava ihminen tarvitsee monipuolista ravintoa.

Lapset ovat tietenkin asia erikseen, en puhunut tilanteesta jossa on lapsia.

Sitä paitsi äidistähän se lähivanhempi yleensä tulee joka tapauksessa. Äidin luona noudatetaan sääntöjä ja minun luonani sitten eletään ja pidetään hauskaa.

Vierailija kirjoitti:

Naiset värkkää parisuhteessa yötä päivää juttuja jotka on tärkeitä HEILLE ITSELLEEN ja sitten uhriutuvat kun kukaan muu ei niitä tee. Typerää.

Kyllä se mieskin osaa ruoan tehdä ja siivota mutta tahtoo vain olla että ei leidi fiinihelmalle kelpaa.

Jos on naisen kanssa, jolla on kriteerit liian korkealla, niin asiasta pitää joko keskustella ja hakea kompromissia, tai ero. Ei siinä oikeen mikään muu auta. Tai asua erillään niinkuin täällä joku fiksusti ehdotti.

Mutta sitten on myös tämä ilmiö, kun osa miehistä heittäytyy tyhmäksi ihan tahallaan. Niinkuin kerroin mieheni pyykin "kuivauksesta" mytyssä. Ja neuvoni olivat nalkutusta. Tämä on ilmennyt monessa muussakin asiassa. Mies on tuskaillut kun tiskejä on jatkuvasti pöydällä, ja olen siihen heittänyt vinkiksi että itse huomasin toimivaksi tarttua aina heti hommiin kun tiskikone on pyörinyt. Antaa jäähtyä hetken, ja sitten tyhjätä ja täyttää, niin että muut taloudessa tajuaa sitten laittaa likaisia suoraan koneeseen (meillä on lappu sitä varten että tietää kummat on koneessa). No tämäkin vinkki oli nalkutusta ja kuulemma epärelevanttia, ja mies jatkaa asian tuskailua, enkä ole sen koommin sitten neuvoja asiaan antanut. Monet vuodet yksikseen siivoilua on auttaneet hoksaamaan miten joitain asioita voi hoitaa tehokkaiten. Ja miten jotkut kohdat kodissa on sellaisia, joita tulee herkästi laiminlyötyä, niin että sitten löytyy hirveitä sotkupommeja jotka on hankalampi siivota, kuin jos siivoaisi säännöllisesti. Nämä neuvot näytetään usein ottavan myös jonkinlaisena vittuiluna, vaikka tarkoituksena on vain helpottaa molempien arkea.

Tietty ymmärrän myös senkin, jos toinen nipottaa ihan joka asiasta, että rättiä pitää "väärin" kädessä, tai ei imuroinut muka oikeassa järjestyksessä, jolloin kaikki mahdollinen halu tehdä asiaa katoaa. Silloin asiasta kannattaa kyllä keskustella, että liika on liikaa, ja jos tuo ei toimi, niin antaa maistaa omaa lääkettään.

Ap

Oma vika. Mitäs akka lähtee tollaseen pelleilyyn. Turha syyttää muita, jos itse on pakko väkisin ahdistua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sädekehän kiillottelua, se oli hyvin sanottu se. Vessapaperin ostamisella saa kiiltävämmän sädekehän, ja niin se taitaa ainakin tämän ketjun perusteella olla.

Sädekehän kiillottaminen on jotain mistä ihminen nauttii. Se tehdään omahyväisesti ja sisäisesti iloiten, esimerkiksi ilmoittamalla vierailijoille että minähän täällä kaiken teen, ilman minua nuo muut olisivat aika pulassa.

Tämä keskustelu koskee jotain ihan muuta. Se koskee uupumusta ja sitä tunnetta että oma puoliso ei arvosta itseä yhtään. Ei kukaan nauti siitä, että joutuu kolmatta kertaa muistuttamaan puolisolle, että voisitko hoitaa tuon asian jonka lupasit, ja tämä vastaa vaan joo joo, ihan pian, eikä katso sinua edes päin. Eikä muuten koskaan tule tekemään sitä mitä pyysit. Se on yksinäinen olo, kun kaikki vastuu on sinulla. Ei ole kyse siitä, että se ostoslistan kirjaaminen olisi niin rankkaa, vaan siitä että toinen ei edes välitä tai arvosta. Ei niistä asioista, ei siitä miltä sinusta tuntuu. Tai arvostaa sitten kun lopetat tekemästä, kritisoimalla että miksei tätä ole tehty. Teet toisen edestä kaiken, ja kiitokseksi saat haukut jos mokaat, mutta et mitään jos onnistut? Se on henkistä väkivaltaa.

Ja kaikille teille, jotka kysytte että miksi ette eroa? No kyllähän erotaankin. Tällaiset suhteet päättyvät hyvin usein eroon. Mutta missä vaiheessa? Onko kohtuullista erota heti kun ensimmäisen kerran pyytää puolisoa tekemään jotain ja tämä unohtaa? Vai viidennellä kerralla? Vai kymmenennellä? Vasta sadannella? No se on täälläkin nyt tuhanteen kertaan kuultu, että eihän tuo ole edes mitään työtä, eikä siitä voi rasittua. Ja se puoliso koko ajan vähättelee sitä mitä teet ja antaa sinun ymmärtää että tämä ei ole mikään eroamisperuste, vaan turhaa nillittämistä. Joten moni sietää ja sietää sitä, ja eroaa vasta kun on aivan uupunut siihen jatkuvaan toisen ihmisen muistutteluun ja anomiseen.

Puoliso on kuin nukke jota raahaat mukanasi: ei koskaan tee tai ajattele oma-aloitteisesti mitään. Huomaat että elämä ei ole enää yhtä yllätyksellistä kuin ennen koska joudut itse aina päättämään kaiken. Et tule koskaan kotiin ja ylläty siitä mitä tänään on ruoaksi. Toinen ei koskaan ehdota mitään, mitä et itse olisi tullut ajatelleeksi. Alat haaveilla säälittävän pienistä jutuista, joita joku toinen puoliso voisi ehkä sinulle antaa. Että tulisit kotiin ja joku olisikin jo imuroinut. Joku olisi käynyt kaupassa ja ajatellut siellä sinua, tuonut sinulle lempikarkkiasi rakkaudenosoituksena. Joku ehdottaisi lomamatkaa, koska haluaa kokea sinun kanssasi asioita.

Sinkkuna stressi helpottaa. Enää ei tarvi muistaa kuin omat asiansa. Ei tarvi kuin tehdä se asia, ei kehitellä juonia, että miten toisenkin saisi edes joskus tekemään edes jotain. Jos on oikein onnekas, tuo vuosien hylkäämiskokemus ei jättänyt pysyviä jälkiä. Mutta todennäköisesti se jätti ainakin sen verran, että jokainen moisesta parisuhteesta irti päässyt miettii, että seuraavalta puolisolta minä en siedä yhtään asioita a,b,c,d. Mikä on kai tervettä rajojen pitämistä, mutta toisaalta myös hiukan surullista. Että siitä mukavasta, avuliaasta ihmisestä on nyt koulittu pois se avuliaisuus ja luottavaisuus, ja sen sijaan hän katsoo koko ajan puolisoaan kriittisellä silmällä, laskee työtunteja ja etsii merkkejä siitä samasta hyväksikäytöstä mitä koki edellisessä suhteessaan.

Se toinen taas palaa taas sinkkuaikojen tapoihinsa, ja hoitaa hienosti omat pyykkinsä ja asiansa. Ei hän ymmärrä miksi niistä tuli niin iso poru, helppoja asioitahan nämä on. Niin helppoja ja kevyitä, ja silti niitä ei koskaan voinut oman rakkaansa kanssa/puolesta tehdä. Mieluummin antoi suhteen päättyä eroon ja päätyy tekemään niitä joka tapauksessa sinkkuna.

Tässä on erittäin loistavasti kiteytetty tätä asiaa! Juurikin tuo, että koska erotaan? Metatöitä ym asioita väheksytään ihan kokoajan, joten tuntuu "väärältä" erota sellaisen takia. Mutta keskustelun kautta näistä asioista tulee näkyviä, ja se että toinen on ihan perässävedettävä, siitä tulee halveksittua.

Huomaan itsessäniki tuon, että tämä kaikki on jättänyt jälkeään. On hankala luottaa toisen sanaan, jos se luottamus on monta kertaa rikottu. Aiemmin sille ei löytynyt sanoja, ja näin jälkikäteen olen kasannut palapeliä, ja huomaan samanlaisia elementtejä monien muidenkin parisuhteissa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Omat kokemukseni.

Osaanko laittaa ruokaa? Osaan kyllä, en syö koskaan eineksiä. Ruokavalio on aika terveellinenkin. Kelpasiko naiselle? Ei, ei kuulemma ollut "maistuvaa".

Osaanko siivota? Osaan, opiskeluaikoina kun olen ollut töissäkin siivousfirmassa. Kelpasiko naiselle? Ei, piti siivota useammin. Paljon useammin. Ei riittänyt perussiisteys ja hyvä hygienia. Kaiken piti olla tip top koko ajan, minuuttiakaan ei saanut mitään lojua lattialla koska se "häiritsi". Tuo sana, "häiritseminen", tuli tutuksi.

Osaanko hoitaa korjaukset ym mitä nyt osakehuoneistossa tarvitaan? Toki. Mutta kelpasiko naiselle? Ei. Joka kerta kun jokua sia oli vähänkin vinksallaan, V-käyrä pomppasi jyrkkään nousuun. Se piti hoitaa heti, jättää kesken mitä olikin tekemässä.

Sama päti kaikkeen. Mukava elämä muuttui multitaskaamiseksi kun asioita ei voinut tehdä järjestyksessä tai kerralla, vaan HETI sitä mukaa kun pienikin ongelma ilmaantui.

Suurin osa miehistä ei pidä multitaskaamisesta ja ärsyyntyy kun pitää jatkuvasti reagoida yksittäisiin asioihin ja yrittää muistaa tuhansia pieniä tehtäviä ettei naista alkaisi häiritsemään. Suurinta osaa miehistä ei häiritse visuaaliset ja kosmeettiset puutokset asunnossa kuten naisia. Siksi me haluamme katsoa sen formulakisan tai luontodokkarin rauhassa loppuun ja sen jälkeen siistiä keittiön ja vaihtaa sen lampun.

Siihen asti olisi mukavaa jos et nalkuttaisi ja pyyhkisit sen vttuuntuneen ilmeen naamaltasi. Teet itsellesi ne leivät vaikka taskulampun valossa ja tulet katsomaan dokkarin jonka itse halusit nähdä. Kiitos.

Taskulampunvalossa leipien tekeminen on kyllä ihan naurettavaa, mutta tajuan kyllä pointtiasi. Se on raskasta, jos jatkuvasti käskytetään toimimaan juuri heti. En oleta, että monessa suhteessa näin on, vaan sellaiset ovat aika poikkeustapauksia. Tai mies ei ole tajunnut asian kiireellisyyttä samalla lailla, esim nuo palohälyttimet ja muut turvallisuusseikat.

Kaikki ei voi aina olla tip top ja kuten sisustuslehdissä (vaikka some meille tällaista elämää mainostaakin), mutta joku turvallisuus ja siisteys täytyy elämässä silti olla. Siis kohtuudella. Jos lattialla lojuu kamalasti tavaraa jota täytyy väistellä, niin kyllä siitä alkaa tulla jo turvallisuusuhkaa. Ne myös kerää itseensä paljon pölyä, joka voi herkemmälle tulla ongelmaksi. Ja elinympäristön viihtyvyys vaikuttaa myös itseen. Tässä suhteessa miesten ja naisten kriteerit näyttää vaihtelevan, ja olisi fiksua löytää se kompromissi, niin että molemmilla on hyvä olla. Tuosta on varmaan ihan aiheellista keskustella, että kaikkea ei tarvitse heti tehdä, ja antaa naiselle aihetta myös luottaa siihen, että hoidat jonkin lupaamasi asian kohtuullisen ajan sisään. Tästäkin on hyvä keskustella, että teillä on yhteinen ajatus, mikä se aika on ja minkäkin toimen kohdalla.

Voi olla että miehillä ja naisilla on eroa multitaskaamisen ja muun suhteen. Siksi meilläkin sovittiin siivouksista niin, että molemmat saa toimia oman mieltymyksensä mukaan, kunhan lopputulos on molempia tyydyttävä. Eli minä siivoan pitkin viikkoa omat osuuteni, vähän kerrallaan. Ja mies taas tykkää hoitaa oman osuutensa kerralla viikonloppuna.

Jos on sovittu rentoutuminen ja jonkin ohjelman katsominen, tottakai pyritään sen mukaan toimimaan. Ei minuakaan kiinnosta silloin alkaa siivoamaan, vaan rentoudun niinkuin oli tarkoitus. Sitten siivous. Molempien on hyvä pitää kiinni sovitusta, ja pysyä järjen rajoissa asioiden hoidon suhteen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis te ravaatte kaupassa päivittäin? Meilläkin on 100m päässä lähin, mutta aika on sen verran rahaa, että eipä kiinnosta jatkuvasti käydä hakemassa asioita joiden puutteen voi ennakoida jo ekaluokkalaisen matematiikalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse koen metatyönä kaiken ennakoinnin mitä arjen sujuvuus vaatii. Listaan muutamia esimerkkejä.

-Vessapaperi. Vessan kaapissa on aina muutama rulla varalla, mies jos ottaa sen viimeisen, niin ei hän koskaan tuo uusia tilalle. Sitten kun se viimeinen rulla on loppu, on hieno istua siellä vessassa housut kintussa.

-Ruoka. Ennakointia, että huomennakin pitää syödä jotain, ettei kaupassa tarvi käydä joka päivä. Käytetään vanhat ensin ja ostetaan sitten vasta uutta.

-Matkustaminen. Pakatessa kysyt mieheltä, tarvitseeko hän sitä tai tätä, ei tarvi. Ensimmäisenä iltana hotellissa mies kyselee niiden esittämieni tavaroiden perään, no ei niitä ole kun et kuulemma tarvitse. Ja molemmat ovat siis pakanneet omat tavaransa, kysyn asioita mitä oletan että mies saattaisi tarvita.

-Pyykinpesu. Vasta kun kaikki vaatteet on likasena, aletaan suunnittelemaan pyykinpesua ilman alusvaatteita.

Tässä oli muutamia mitä tuli mieleeni, en yleistä, mutta tätä tapahtuu tässä taloudessa.

Kuulostaa oudolta. Jos meillä vessapaperi loppuu, käytetään talouspaperia ja käydään kadun toisella puolella kaupassa ostamassa. Samoin ruoat päätetään fiiliksen mukaan. Pyykki pestään siten, että laitetaan likaiset vaatteet koneeseen ja koneen täyttyessä ohjelma käyntiin. Ei aavistustakaan, mitä toinen pakkaa lomalle. En minä ainakaan kysele, mitä toinen voisi ehkä tarvita.

Joku suunnitelmallisempi varmaan ahdistuisi tällaisesta, mutta minusta lapsettomassa elämässä on parasta juuri se, että voi ottaa rennosti. Arki ei vaadi "pyörittämistä" kuten lapsiperheessä.

Lapsettomassa elämässä ei ole niin vakavaa jos ihan kaikkea ei ole ennakoitu. Mutta se on ihan totta, että elämä on paljon paljon helpompaa, jos asioita ennakoi. Ja säästyy aikaa tehdä itselle tärkeitä asioita. Itse näkisin ihan tuskastuttavan turhana, jos jatkuvasti ramppaisin yksittäisten ostosten takia kaupassa. Siihen menisi ihan järjettömästi turhaa aikaa vuositasolla (ja ihan kuukausi ja viikkotasollakin), kuin jos ennakoisi ja keskittäisi ostot vaikka kerran viikkoon. Oli kauppa sitten kuinka lähellä tahansa.

Nytkin olen jännityksellä seurannut, kun meillä on nestesaippua loppu. Itse käytän palasaippuaa, ja mies siis nestesaippuaa. Tyhjä puteli seisoi paikallaan viikon. Nyt se on löytänyt tiensä roskiin, mutta uutta ei ole tullut tilalle. En tiedä onko mies sitten käyttänyt palasaippuaa (jota vihaa hajusta johtuen), vai pessyt ilman. Mielenkiinnolla odotan, koska mies alkaa kaipaamaan tuota saippuaa, mikä on hänen reaktioaikansa asiaan? Ennen olisin ennakoinut tämän jo hänen puolestaan, ja siinä vaiheessa kun saippua olisi näyttänyt vajavaiselta, olisin jo lisännyt sen kauppalistaan. Nyt jään odottamaan miehen omaa reaktiota asiaan, ja opettelen etten yritä tehdä kaikkea hänen puolestaan. Jos mies toimii kuten joskus aiemminkin, niin oletettavasti joku päivä kiroaa likaisilla käsillä, että miksi meillä on van tätä huonoa palasaippuaa, eikä lainkaan nestesaippuaa. Että miksen minä ole ostanut sitä (vaikka en siis käytä)? En väitä että minun tapani olisi ainoa oikea, ja että aina osaisin itsekin ennakoida ihan kaikkea. Mutta kyllä se taito kovasti elämässä helpottaa, kun ei tarvitse itkeä kun paskat on jo housussa, tyylillä.

Ap

Jos olisit tottunut siihen että toinen ennakoi puolestasi vaikka nestesaippuan loppumisen, veikkaan että itse toimisit samoin kuin miehesi, olisit harmissasi kun hän ei sitä ole tehnyt tälläkin kertaa. Tasa-arvo ei oikein saavuteta kuin tekemällä, antamalla toisen huolehtia ennakoinnista. Ei pidä lähteä ennakoimaan toisenpuolesta asioita vain sen takia että niin asiat rullaavat paremmin, ei varsinkaan jos tietää että se ennen pitkää alkaa rasittaa, tuntua epätasa-arvoiselta ja ahdistaa.

Niinhän nyt annankin toiselle tilaa hoitaa asiat omalla tavallaan. Ongelma oli, kun en aiemmin hoksannut koko käyttäytymismalliani, siksi en osannut hoksata, että se on asia, joka minua on rasittanut jo pitkään. Oli vain epämääräinen tunne, että jokin ei ole tasan suhteessamme, mutta en osannut selittää sitä. Ja muiden silmissä meillä oli asiat hyvin, mies siivoaa ja kokkaa kanssani, ja vietämme paljon aikaa yhdessä. Kyllä se nuin näyttää hyvältä, mutta kun kurkkaa pintaa syvemmälle, ja näihin malleihin, niin tasapainoa ei ole.

Tiedän että mies ei luultavasti ole osannut ottaa ajatellakseen, että hänen pitäisi itse tehdä asialle jotain. Eikä muutos tapahdu näin vain yhtäkkiä. Varsinkin kun mies ei ole samoissa määrin nähnyt tätä ongelmaksi (koska näissä toimintatavoissa mies on yleensä vaakakupissa siellä voiton puolella, toinen hoitaa suurimman osan töistä. Ja tietty tulee myös sitä negatiivista tämän johdosta, että tuntee kodissaan vierautta, mutta uskon että tuo on silti enemmän "positiivinen" voitto, ikään kuin hotellissa majailu jossa asiat hoituu automaattisesti.).

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis te ravaatte kaupassa päivittäin? Meilläkin on 100m päässä lähin, mutta aika on sen verran rahaa, että eipä kiinnosta jatkuvasti käydä hakemassa asioita joiden puutteen voi ennakoida jo ekaluokkalaisen matematiikalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse koen metatyönä kaiken ennakoinnin mitä arjen sujuvuus vaatii. Listaan muutamia esimerkkejä.

-Vessapaperi. Vessan kaapissa on aina muutama rulla varalla, mies jos ottaa sen viimeisen, niin ei hän koskaan tuo uusia tilalle. Sitten kun se viimeinen rulla on loppu, on hieno istua siellä vessassa housut kintussa.

-Ruoka. Ennakointia, että huomennakin pitää syödä jotain, ettei kaupassa tarvi käydä joka päivä. Käytetään vanhat ensin ja ostetaan sitten vasta uutta.

-Matkustaminen. Pakatessa kysyt mieheltä, tarvitseeko hän sitä tai tätä, ei tarvi. Ensimmäisenä iltana hotellissa mies kyselee niiden esittämieni tavaroiden perään, no ei niitä ole kun et kuulemma tarvitse. Ja molemmat ovat siis pakanneet omat tavaransa, kysyn asioita mitä oletan että mies saattaisi tarvita.

-Pyykinpesu. Vasta kun kaikki vaatteet on likasena, aletaan suunnittelemaan pyykinpesua ilman alusvaatteita.

Tässä oli muutamia mitä tuli mieleeni, en yleistä, mutta tätä tapahtuu tässä taloudessa.

Kuulostaa oudolta. Jos meillä vessapaperi loppuu, käytetään talouspaperia ja käydään kadun toisella puolella kaupassa ostamassa. Samoin ruoat päätetään fiiliksen mukaan. Pyykki pestään siten, että laitetaan likaiset vaatteet koneeseen ja koneen täyttyessä ohjelma käyntiin. Ei aavistustakaan, mitä toinen pakkaa lomalle. En minä ainakaan kysele, mitä toinen voisi ehkä tarvita.

Joku suunnitelmallisempi varmaan ahdistuisi tällaisesta, mutta minusta lapsettomassa elämässä on parasta juuri se, että voi ottaa rennosti. Arki ei vaadi "pyörittämistä" kuten lapsiperheessä.

Lapsettomassa elämässä ei ole niin vakavaa jos ihan kaikkea ei ole ennakoitu. Mutta se on ihan totta, että elämä on paljon paljon helpompaa, jos asioita ennakoi. Ja säästyy aikaa tehdä itselle tärkeitä asioita. Itse näkisin ihan tuskastuttavan turhana, jos jatkuvasti ramppaisin yksittäisten ostosten takia kaupassa. Siihen menisi ihan järjettömästi turhaa aikaa vuositasolla (ja ihan kuukausi ja viikkotasollakin), kuin jos ennakoisi ja keskittäisi ostot vaikka kerran viikkoon. Oli kauppa sitten kuinka lähellä tahansa.

Nytkin olen jännityksellä seurannut, kun meillä on nestesaippua loppu. Itse käytän palasaippuaa, ja mies siis nestesaippuaa. Tyhjä puteli seisoi paikallaan viikon. Nyt se on löytänyt tiensä roskiin, mutta uutta ei ole tullut tilalle. En tiedä onko mies sitten käyttänyt palasaippuaa (jota vihaa hajusta johtuen), vai pessyt ilman. Mielenkiinnolla odotan, koska mies alkaa kaipaamaan tuota saippuaa, mikä on hänen reaktioaikansa asiaan? Ennen olisin ennakoinut tämän jo hänen puolestaan, ja siinä vaiheessa kun saippua olisi näyttänyt vajavaiselta, olisin jo lisännyt sen kauppalistaan. Nyt jään odottamaan miehen omaa reaktiota asiaan, ja opettelen etten yritä tehdä kaikkea hänen puolestaan. Jos mies toimii kuten joskus aiemminkin, niin oletettavasti joku päivä kiroaa likaisilla käsillä, että miksi meillä on van tätä huonoa palasaippuaa, eikä lainkaan nestesaippuaa. Että miksen minä ole ostanut sitä (vaikka en siis käytä)? En väitä että minun tapani olisi ainoa oikea, ja että aina osaisin itsekin ennakoida ihan kaikkea. Mutta kyllä se taito kovasti elämässä helpottaa, kun ei tarvitse itkeä kun paskat on jo housussa, tyylillä.

Ap

Jos olisit tottunut siihen että toinen ennakoi puolestasi vaikka nestesaippuan loppumisen, veikkaan että itse toimisit samoin kuin miehesi, olisit harmissasi kun hän ei sitä ole tehnyt tälläkin kertaa. Tasa-arvo ei oikein saavuteta kuin tekemällä, antamalla toisen huolehtia ennakoinnista. Ei pidä lähteä ennakoimaan toisenpuolesta asioita vain sen takia että niin asiat rullaavat paremmin, ei varsinkaan jos tietää että se ennen pitkää alkaa rasittaa, tuntua epätasa-arvoiselta ja ahdistaa.

Niinhän nyt annankin toiselle tilaa hoitaa asiat omalla tavallaan. Ongelma oli, kun en aiemmin hoksannut koko käyttäytymismalliani, siksi en osannut hoksata, että se on asia, joka minua on rasittanut jo pitkään. Oli vain epämääräinen tunne, että jokin ei ole tasan suhteessamme, mutta en osannut selittää sitä. Ja muiden silmissä meillä oli asiat hyvin, mies siivoaa ja kokkaa kanssani, ja vietämme paljon aikaa yhdessä. Kyllä se nuin näyttää hyvältä, mutta kun kurkkaa pintaa syvemmälle, ja näihin malleihin, niin tasapainoa ei ole.

Tiedän että mies ei luultavasti ole osannut ottaa ajatellakseen, että hänen pitäisi itse tehdä asialle jotain. Eikä muutos tapahdu näin vain yhtäkkiä. Varsinkin kun mies ei ole samoissa määrin nähnyt tätä ongelmaksi (koska näissä toimintatavoissa mies on yleensä vaakakupissa siellä voiton puolella, toinen hoitaa suurimman osan töistä. Ja tietty tulee myös sitä negatiivista tämän johdosta, että tuntee kodissaan vierautta, mutta uskon että tuo on silti enemmän "positiivinen" voitto, ikään kuin hotellissa majailu jossa asiat hoituu automaattisesti.).

Ap

Olethan kuitenkin keskustellut miehesi kanssa näistä oivalluksistasi, että hänkin tietää, mistä muuttuneessa käytöksessäsi on kyse? Ei minusta nimittäin ole mikään ihme, jos ihminen (oli kyseessä sitten mies tai nainen) ei kovin äkkiä reagoi, jos on tottunut siihen, että toinen hoitaa jonkun asian. Vaikka kotityöt jakaisi puoliksi, on minusta silti ihan järjevää, että asioita jakaa vastuualueittain. Looginen reaktio tässä saippua-asiassa olisi tietenkin kysyä ”vastuuhenkilöltä”, onko saippuaa jossain lisää ja sitten tarvittaessa ostaa sitä, mutta kyllä muutoksille pitää myös antaa aikansa.

Meillä oli nimenomaan metatöiden osalta selkeä epätasapaino parisuhteessamme. Tilanne ei siis ollut todellakaan niin paha kuin teillä (mies on aina siivonnut, pessyt pyykkiä, hoitanut tiskikonetta ym.), mutta suurten kokonaisuuksien suunnittelu niin kotiin, matkoihin kuin muuhun yhteiseen tekemiseen jäi aina vastuulleni. Lisäksi olin kotoa oppinut melko ikävän tavan kommentoida näsevästi toisen tekemisiä, ja ehkä saatoin myös kokea osaavani joitain asioita paremmin ja niistä sitten miehelleni valitin.

Jossain vaiheessa aloin muuttaa käytöstäni. Vaadin, että mies osallistuu asioiden suunnitteluun enemmän, mutta samalla vähensin asioista valittamista ja tarpeetonta kommentointia. En enää kommentoi miehelleni, vaikka kokisin osaavani tehdä jonkun asian paremmin: annan hänen tehdä asiat hänen tyylillään. En myöskään arvostele hänen ratkaisujaan jälkikäteen. Kehun myös miestäni, jos hän tekee asioita järkevämmin tai paremmin kuin minä. Ja kaikkea tätä saan vastavuoroisesti mieheltäni.

Mutta silti tulee tilanteita, joissa esim. kysyn, onko mies tehnyt tietyn asian tai miten hän aikoo sen tehdä, ja mies ottaa sen arvosteluna. Edelleen siis taustalla kummittelee meidän aiempi dynamiikkamme. Eikä se mielestäni ole mikään ihme: on vaatinut aikansa, että mies voi luottaa itseensä ja siihen, että hänen ratkaisunsa ovat yhtä hyviä kuin minun. Miehelle oli mielestäni myös ihan hyvästä syystä vaikeaa alkaa osallistua matkojen suunnitteluun: olihan minulle vuosien saatossa muotoutunut omat rutiinit niiden hoitamiseen.

Takana on pitkä ja kivinen tie, emmekä varmasti vieläkään ole päässeet tien päähän (jos sellaista edes on olemassa). Olen siis ehdottomasti samaa mieltä, että korjausliike teidänkin suhteessanne on aiheellinen, mutta aivan kuten sinullakin kesti aikasi herätä muutokseen, myös miehellesi tulee antaa aikaa muuttua.

Ehkä sen sanoisin, että muutos on mielestäni aina mahdollinen, mutta se vaatii kuitenkin, että molemmat sitä haluavat. Jos miehesi väheksyy kokemuksiasi eikä ymmärrä näkemyksiäsi, on minusta keskustelun paikka. Ja sitten kun mies lopulta ymmärtää, että suhde jatkuu vain, jos muutosta tapahtuu, voitte molemmat aloittaa matkan kohti tasa-arvoisempaa suhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis te ravaatte kaupassa päivittäin? Meilläkin on 100m päässä lähin, mutta aika on sen verran rahaa, että eipä kiinnosta jatkuvasti käydä hakemassa asioita joiden puutteen voi ennakoida jo ekaluokkalaisen matematiikalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse koen metatyönä kaiken ennakoinnin mitä arjen sujuvuus vaatii. Listaan muutamia esimerkkejä.

-Vessapaperi. Vessan kaapissa on aina muutama rulla varalla, mies jos ottaa sen viimeisen, niin ei hän koskaan tuo uusia tilalle. Sitten kun se viimeinen rulla on loppu, on hieno istua siellä vessassa housut kintussa.

-Ruoka. Ennakointia, että huomennakin pitää syödä jotain, ettei kaupassa tarvi käydä joka päivä. Käytetään vanhat ensin ja ostetaan sitten vasta uutta.

-Matkustaminen. Pakatessa kysyt mieheltä, tarvitseeko hän sitä tai tätä, ei tarvi. Ensimmäisenä iltana hotellissa mies kyselee niiden esittämieni tavaroiden perään, no ei niitä ole kun et kuulemma tarvitse. Ja molemmat ovat siis pakanneet omat tavaransa, kysyn asioita mitä oletan että mies saattaisi tarvita.

-Pyykinpesu. Vasta kun kaikki vaatteet on likasena, aletaan suunnittelemaan pyykinpesua ilman alusvaatteita.

Tässä oli muutamia mitä tuli mieleeni, en yleistä, mutta tätä tapahtuu tässä taloudessa.

Kuulostaa oudolta. Jos meillä vessapaperi loppuu, käytetään talouspaperia ja käydään kadun toisella puolella kaupassa ostamassa. Samoin ruoat päätetään fiiliksen mukaan. Pyykki pestään siten, että laitetaan likaiset vaatteet koneeseen ja koneen täyttyessä ohjelma käyntiin. Ei aavistustakaan, mitä toinen pakkaa lomalle. En minä ainakaan kysele, mitä toinen voisi ehkä tarvita.

Joku suunnitelmallisempi varmaan ahdistuisi tällaisesta, mutta minusta lapsettomassa elämässä on parasta juuri se, että voi ottaa rennosti. Arki ei vaadi "pyörittämistä" kuten lapsiperheessä.

Lapsettomassa elämässä ei ole niin vakavaa jos ihan kaikkea ei ole ennakoitu. Mutta se on ihan totta, että elämä on paljon paljon helpompaa, jos asioita ennakoi. Ja säästyy aikaa tehdä itselle tärkeitä asioita. Itse näkisin ihan tuskastuttavan turhana, jos jatkuvasti ramppaisin yksittäisten ostosten takia kaupassa. Siihen menisi ihan järjettömästi turhaa aikaa vuositasolla (ja ihan kuukausi ja viikkotasollakin), kuin jos ennakoisi ja keskittäisi ostot vaikka kerran viikkoon. Oli kauppa sitten kuinka lähellä tahansa.

Nytkin olen jännityksellä seurannut, kun meillä on nestesaippua loppu. Itse käytän palasaippuaa, ja mies siis nestesaippuaa. Tyhjä puteli seisoi paikallaan viikon. Nyt se on löytänyt tiensä roskiin, mutta uutta ei ole tullut tilalle. En tiedä onko mies sitten käyttänyt palasaippuaa (jota vihaa hajusta johtuen), vai pessyt ilman. Mielenkiinnolla odotan, koska mies alkaa kaipaamaan tuota saippuaa, mikä on hänen reaktioaikansa asiaan? Ennen olisin ennakoinut tämän jo hänen puolestaan, ja siinä vaiheessa kun saippua olisi näyttänyt vajavaiselta, olisin jo lisännyt sen kauppalistaan. Nyt jään odottamaan miehen omaa reaktiota asiaan, ja opettelen etten yritä tehdä kaikkea hänen puolestaan. Jos mies toimii kuten joskus aiemminkin, niin oletettavasti joku päivä kiroaa likaisilla käsillä, että miksi meillä on van tätä huonoa palasaippuaa, eikä lainkaan nestesaippuaa. Että miksen minä ole ostanut sitä (vaikka en siis käytä)? En väitä että minun tapani olisi ainoa oikea, ja että aina osaisin itsekin ennakoida ihan kaikkea. Mutta kyllä se taito kovasti elämässä helpottaa, kun ei tarvitse itkeä kun paskat on jo housussa, tyylillä.

Ap

Jos olisit tottunut siihen että toinen ennakoi puolestasi vaikka nestesaippuan loppumisen, veikkaan että itse toimisit samoin kuin miehesi, olisit harmissasi kun hän ei sitä ole tehnyt tälläkin kertaa. Tasa-arvo ei oikein saavuteta kuin tekemällä, antamalla toisen huolehtia ennakoinnista. Ei pidä lähteä ennakoimaan toisenpuolesta asioita vain sen takia että niin asiat rullaavat paremmin, ei varsinkaan jos tietää että se ennen pitkää alkaa rasittaa, tuntua epätasa-arvoiselta ja ahdistaa.

Niinhän nyt annankin toiselle tilaa hoitaa asiat omalla tavallaan. Ongelma oli, kun en aiemmin hoksannut koko käyttäytymismalliani, siksi en osannut hoksata, että se on asia, joka minua on rasittanut jo pitkään. Oli vain epämääräinen tunne, että jokin ei ole tasan suhteessamme, mutta en osannut selittää sitä. Ja muiden silmissä meillä oli asiat hyvin, mies siivoaa ja kokkaa kanssani, ja vietämme paljon aikaa yhdessä. Kyllä se nuin näyttää hyvältä, mutta kun kurkkaa pintaa syvemmälle, ja näihin malleihin, niin tasapainoa ei ole.

Tiedän että mies ei luultavasti ole osannut ottaa ajatellakseen, että hänen pitäisi itse tehdä asialle jotain. Eikä muutos tapahdu näin vain yhtäkkiä. Varsinkin kun mies ei ole samoissa määrin nähnyt tätä ongelmaksi (koska näissä toimintatavoissa mies on yleensä vaakakupissa siellä voiton puolella, toinen hoitaa suurimman osan töistä. Ja tietty tulee myös sitä negatiivista tämän johdosta, että tuntee kodissaan vierautta, mutta uskon että tuo on silti enemmän "positiivinen" voitto, ikään kuin hotellissa majailu jossa asiat hoituu automaattisesti.).

Ap

Olethan kuitenkin keskustellut miehesi kanssa näistä oivalluksistasi, että hänkin tietää, mistä muuttuneessa käytöksessäsi on kyse? Ei minusta nimittäin ole mikään ihme, jos ihminen (oli kyseessä sitten mies tai nainen) ei kovin äkkiä reagoi, jos on tottunut siihen, että toinen hoitaa jonkun asian. Vaikka kotityöt jakaisi puoliksi, on minusta silti ihan järjevää, että asioita jakaa vastuualueittain. Looginen reaktio tässä saippua-asiassa olisi tietenkin kysyä ”vastuuhenkilöltä”, onko saippuaa jossain lisää ja sitten tarvittaessa ostaa sitä, mutta kyllä muutoksille pitää myös antaa aikansa.

Meillä oli nimenomaan metatöiden osalta selkeä epätasapaino parisuhteessamme. Tilanne ei siis ollut todellakaan niin paha kuin teillä (mies on aina siivonnut, pessyt pyykkiä, hoitanut tiskikonetta ym.), mutta suurten kokonaisuuksien suunnittelu niin kotiin, matkoihin kuin muuhun yhteiseen tekemiseen jäi aina vastuulleni. Lisäksi olin kotoa oppinut melko ikävän tavan kommentoida näsevästi toisen tekemisiä, ja ehkä saatoin myös kokea osaavani joitain asioita paremmin ja niistä sitten miehelleni valitin.

Jossain vaiheessa aloin muuttaa käytöstäni. Vaadin, että mies osallistuu asioiden suunnitteluun enemmän, mutta samalla vähensin asioista valittamista ja tarpeetonta kommentointia. En enää kommentoi miehelleni, vaikka kokisin osaavani tehdä jonkun asian paremmin: annan hänen tehdä asiat hänen tyylillään. En myöskään arvostele hänen ratkaisujaan jälkikäteen. Kehun myös miestäni, jos hän tekee asioita järkevämmin tai paremmin kuin minä. Ja kaikkea tätä saan vastavuoroisesti mieheltäni.

Mutta silti tulee tilanteita, joissa esim. kysyn, onko mies tehnyt tietyn asian tai miten hän aikoo sen tehdä, ja mies ottaa sen arvosteluna. Edelleen siis taustalla kummittelee meidän aiempi dynamiikkamme. Eikä se mielestäni ole mikään ihme: on vaatinut aikansa, että mies voi luottaa itseensä ja siihen, että hänen ratkaisunsa ovat yhtä hyviä kuin minun. Miehelle oli mielestäni myös ihan hyvästä syystä vaikeaa alkaa osallistua matkojen suunnitteluun: olihan minulle vuosien saatossa muotoutunut omat rutiinit niiden hoitamiseen.

Takana on pitkä ja kivinen tie, emmekä varmasti vieläkään ole päässeet tien päähän (jos sellaista edes on olemassa). Olen siis ehdottomasti samaa mieltä, että korjausliike teidänkin suhteessanne on aiheellinen, mutta aivan kuten sinullakin kesti aikasi herätä muutokseen, myös miehellesi tulee antaa aikaa muuttua.

Ehkä sen sanoisin, että muutos on mielestäni aina mahdollinen, mutta se vaatii kuitenkin, että molemmat sitä haluavat. Jos miehesi väheksyy kokemuksiasi eikä ymmärrä näkemyksiäsi, on minusta keskustelun paikka. Ja sitten kun mies lopulta ymmärtää, että suhde jatkuu vain, jos muutosta tapahtuu, voitte molemmat aloittaa matkan kohti tasa-arvoisempaa suhdetta.

Tästäkin paistaa se tyypillinen kuvio, nainen suunnittelee jotain "kokonaisuuksia" ja matkoja ja ties mitä. Mutta haluaako se mies ollenkaan noita sinun kokonaisuuksiasi ja matkojasi? Ei minuakaan kiinnosta suunnitella ja järjestää sellaisia asioita, joita en ole alunperin edes halunnut. Esimerkiksi matkustelusta en niin piittaa, mutta jos toinen hoitaa järjestelyt ja haluaa minut mukaan, niin onhan se matalampi kynnys lähteä siinä tapauksessa. Ja kuten itsekin sanoit, kun olet rutinoitunut ne järjestelyt hoitamaan niin ne tapahtuvat sinulta paljon sutjakammin ja menevät varmasti oikein. Minä osaan sitten jonkun muun asian paremmin.

Tätä keskustelua lukiessa alkaa ihan pelottaa että tällainenko suomalainen mies on? Ei kiinnosta kuinka paskainen oma asuinympäristö on, ihan sama mitä ruokaa naamansa mättää, missään ei ikinä kiinnosta käydä. Oma eikä perheen hyvinvointi voisi vähempää kiinnostaa. Kaikki muu on naisten hömpötyksiä.

Asun maassa jossa miehet pukeutuvat hyvin, huolehtivat vaimoistaan ja lapsistaan ja suunnittelevat lomamatkoja ja viikonloppureissuja. Täällä miehelle olisi häpeä jättää nainen oman onnensa ojaan joka asian kanssa. Huh huh. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis te ravaatte kaupassa päivittäin? Meilläkin on 100m päässä lähin, mutta aika on sen verran rahaa, että eipä kiinnosta jatkuvasti käydä hakemassa asioita joiden puutteen voi ennakoida jo ekaluokkalaisen matematiikalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse koen metatyönä kaiken ennakoinnin mitä arjen sujuvuus vaatii. Listaan muutamia esimerkkejä.

-Vessapaperi. Vessan kaapissa on aina muutama rulla varalla, mies jos ottaa sen viimeisen, niin ei hän koskaan tuo uusia tilalle. Sitten kun se viimeinen rulla on loppu, on hieno istua siellä vessassa housut kintussa.

-Ruoka. Ennakointia, että huomennakin pitää syödä jotain, ettei kaupassa tarvi käydä joka päivä. Käytetään vanhat ensin ja ostetaan sitten vasta uutta.

-Matkustaminen. Pakatessa kysyt mieheltä, tarvitseeko hän sitä tai tätä, ei tarvi. Ensimmäisenä iltana hotellissa mies kyselee niiden esittämieni tavaroiden perään, no ei niitä ole kun et kuulemma tarvitse. Ja molemmat ovat siis pakanneet omat tavaransa, kysyn asioita mitä oletan että mies saattaisi tarvita.

-Pyykinpesu. Vasta kun kaikki vaatteet on likasena, aletaan suunnittelemaan pyykinpesua ilman alusvaatteita.

Tässä oli muutamia mitä tuli mieleeni, en yleistä, mutta tätä tapahtuu tässä taloudessa.

Kuulostaa oudolta. Jos meillä vessapaperi loppuu, käytetään talouspaperia ja käydään kadun toisella puolella kaupassa ostamassa. Samoin ruoat päätetään fiiliksen mukaan. Pyykki pestään siten, että laitetaan likaiset vaatteet koneeseen ja koneen täyttyessä ohjelma käyntiin. Ei aavistustakaan, mitä toinen pakkaa lomalle. En minä ainakaan kysele, mitä toinen voisi ehkä tarvita.

Joku suunnitelmallisempi varmaan ahdistuisi tällaisesta, mutta minusta lapsettomassa elämässä on parasta juuri se, että voi ottaa rennosti. Arki ei vaadi "pyörittämistä" kuten lapsiperheessä.

Lapsettomassa elämässä ei ole niin vakavaa jos ihan kaikkea ei ole ennakoitu. Mutta se on ihan totta, että elämä on paljon paljon helpompaa, jos asioita ennakoi. Ja säästyy aikaa tehdä itselle tärkeitä asioita. Itse näkisin ihan tuskastuttavan turhana, jos jatkuvasti ramppaisin yksittäisten ostosten takia kaupassa. Siihen menisi ihan järjettömästi turhaa aikaa vuositasolla (ja ihan kuukausi ja viikkotasollakin), kuin jos ennakoisi ja keskittäisi ostot vaikka kerran viikkoon. Oli kauppa sitten kuinka lähellä tahansa.

Nytkin olen jännityksellä seurannut, kun meillä on nestesaippua loppu. Itse käytän palasaippuaa, ja mies siis nestesaippuaa. Tyhjä puteli seisoi paikallaan viikon. Nyt se on löytänyt tiensä roskiin, mutta uutta ei ole tullut tilalle. En tiedä onko mies sitten käyttänyt palasaippuaa (jota vihaa hajusta johtuen), vai pessyt ilman. Mielenkiinnolla odotan, koska mies alkaa kaipaamaan tuota saippuaa, mikä on hänen reaktioaikansa asiaan? Ennen olisin ennakoinut tämän jo hänen puolestaan, ja siinä vaiheessa kun saippua olisi näyttänyt vajavaiselta, olisin jo lisännyt sen kauppalistaan. Nyt jään odottamaan miehen omaa reaktiota asiaan, ja opettelen etten yritä tehdä kaikkea hänen puolestaan. Jos mies toimii kuten joskus aiemminkin, niin oletettavasti joku päivä kiroaa likaisilla käsillä, että miksi meillä on van tätä huonoa palasaippuaa, eikä lainkaan nestesaippuaa. Että miksen minä ole ostanut sitä (vaikka en siis käytä)? En väitä että minun tapani olisi ainoa oikea, ja että aina osaisin itsekin ennakoida ihan kaikkea. Mutta kyllä se taito kovasti elämässä helpottaa, kun ei tarvitse itkeä kun paskat on jo housussa, tyylillä.

Ap

Jos olisit tottunut siihen että toinen ennakoi puolestasi vaikka nestesaippuan loppumisen, veikkaan että itse toimisit samoin kuin miehesi, olisit harmissasi kun hän ei sitä ole tehnyt tälläkin kertaa. Tasa-arvo ei oikein saavuteta kuin tekemällä, antamalla toisen huolehtia ennakoinnista. Ei pidä lähteä ennakoimaan toisenpuolesta asioita vain sen takia että niin asiat rullaavat paremmin, ei varsinkaan jos tietää että se ennen pitkää alkaa rasittaa, tuntua epätasa-arvoiselta ja ahdistaa.

Niinhän nyt annankin toiselle tilaa hoitaa asiat omalla tavallaan. Ongelma oli, kun en aiemmin hoksannut koko käyttäytymismalliani, siksi en osannut hoksata, että se on asia, joka minua on rasittanut jo pitkään. Oli vain epämääräinen tunne, että jokin ei ole tasan suhteessamme, mutta en osannut selittää sitä. Ja muiden silmissä meillä oli asiat hyvin, mies siivoaa ja kokkaa kanssani, ja vietämme paljon aikaa yhdessä. Kyllä se nuin näyttää hyvältä, mutta kun kurkkaa pintaa syvemmälle, ja näihin malleihin, niin tasapainoa ei ole.

Tiedän että mies ei luultavasti ole osannut ottaa ajatellakseen, että hänen pitäisi itse tehdä asialle jotain. Eikä muutos tapahdu näin vain yhtäkkiä. Varsinkin kun mies ei ole samoissa määrin nähnyt tätä ongelmaksi (koska näissä toimintatavoissa mies on yleensä vaakakupissa siellä voiton puolella, toinen hoitaa suurimman osan töistä. Ja tietty tulee myös sitä negatiivista tämän johdosta, että tuntee kodissaan vierautta, mutta uskon että tuo on silti enemmän "positiivinen" voitto, ikään kuin hotellissa majailu jossa asiat hoituu automaattisesti.).

Ap

Olethan kuitenkin keskustellut miehesi kanssa näistä oivalluksistasi, että hänkin tietää, mistä muuttuneessa käytöksessäsi on kyse? Ei minusta nimittäin ole mikään ihme, jos ihminen (oli kyseessä sitten mies tai nainen) ei kovin äkkiä reagoi, jos on tottunut siihen, että toinen hoitaa jonkun asian. Vaikka kotityöt jakaisi puoliksi, on minusta silti ihan järjevää, että asioita jakaa vastuualueittain. Looginen reaktio tässä saippua-asiassa olisi tietenkin kysyä ”vastuuhenkilöltä”, onko saippuaa jossain lisää ja sitten tarvittaessa ostaa sitä, mutta kyllä muutoksille pitää myös antaa aikansa.

Meillä oli nimenomaan metatöiden osalta selkeä epätasapaino parisuhteessamme. Tilanne ei siis ollut todellakaan niin paha kuin teillä (mies on aina siivonnut, pessyt pyykkiä, hoitanut tiskikonetta ym.), mutta suurten kokonaisuuksien suunnittelu niin kotiin, matkoihin kuin muuhun yhteiseen tekemiseen jäi aina vastuulleni. Lisäksi olin kotoa oppinut melko ikävän tavan kommentoida näsevästi toisen tekemisiä, ja ehkä saatoin myös kokea osaavani joitain asioita paremmin ja niistä sitten miehelleni valitin.

Jossain vaiheessa aloin muuttaa käytöstäni. Vaadin, että mies osallistuu asioiden suunnitteluun enemmän, mutta samalla vähensin asioista valittamista ja tarpeetonta kommentointia. En enää kommentoi miehelleni, vaikka kokisin osaavani tehdä jonkun asian paremmin: annan hänen tehdä asiat hänen tyylillään. En myöskään arvostele hänen ratkaisujaan jälkikäteen. Kehun myös miestäni, jos hän tekee asioita järkevämmin tai paremmin kuin minä. Ja kaikkea tätä saan vastavuoroisesti mieheltäni.

Mutta silti tulee tilanteita, joissa esim. kysyn, onko mies tehnyt tietyn asian tai miten hän aikoo sen tehdä, ja mies ottaa sen arvosteluna. Edelleen siis taustalla kummittelee meidän aiempi dynamiikkamme. Eikä se mielestäni ole mikään ihme: on vaatinut aikansa, että mies voi luottaa itseensä ja siihen, että hänen ratkaisunsa ovat yhtä hyviä kuin minun. Miehelle oli mielestäni myös ihan hyvästä syystä vaikeaa alkaa osallistua matkojen suunnitteluun: olihan minulle vuosien saatossa muotoutunut omat rutiinit niiden hoitamiseen.

Takana on pitkä ja kivinen tie, emmekä varmasti vieläkään ole päässeet tien päähän (jos sellaista edes on olemassa). Olen siis ehdottomasti samaa mieltä, että korjausliike teidänkin suhteessanne on aiheellinen, mutta aivan kuten sinullakin kesti aikasi herätä muutokseen, myös miehellesi tulee antaa aikaa muuttua.

Ehkä sen sanoisin, että muutos on mielestäni aina mahdollinen, mutta se vaatii kuitenkin, että molemmat sitä haluavat. Jos miehesi väheksyy kokemuksiasi eikä ymmärrä näkemyksiäsi, on minusta keskustelun paikka. Ja sitten kun mies lopulta ymmärtää, että suhde jatkuu vain, jos muutosta tapahtuu, voitte molemmat aloittaa matkan kohti tasa-arvoisempaa suhdetta.

Tottakai muutokselle pitää antaa aikaa. Olen aina silloin tällöin koettanut puhua oivalluksistani, mutta tuntuu että mies välttelee aihetta. Meilläkin voi olla taustalla tuota hieman samaa. Eli kun aiemmin kotitöistä puhuminen ei mennyt nätisti perille, piti alkaa riitelemään aiheesta lopulta. Joten mies tuntuu olettavan että kotitöistä puhuminen on riidan aloittamista. Samoin kaikki muukin aiheeseen edes hieman liippaava, eli miehen ja naisen asema. On siihenkin vähitellen tullut muutosta, mutta aina välillä vanha kummittelee, niinkuin sinäkin sanoit.

Saippua-asiassa olen jo aiemmin muistutellut miestä, mutta tehokkainta on, jos toinen hoksaa itse. Joten nyt annan sille tilaa. Niinhän se on, että itseään pystyy vain muuttamaan. Joten teen sen, ja katson seuraako mies perästä. Ei tässä muuta oikein voi. Itsellänikin on vielä paljon hoksattavaa naisen ja miehen rooleista, mutta tämä on jo loistava alku joka on vaikuttanut positiivisesti ainakin minun elämääni.

Ap

tertret kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis te ravaatte kaupassa päivittäin? Meilläkin on 100m päässä lähin, mutta aika on sen verran rahaa, että eipä kiinnosta jatkuvasti käydä hakemassa asioita joiden puutteen voi ennakoida jo ekaluokkalaisen matematiikalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse koen metatyönä kaiken ennakoinnin mitä arjen sujuvuus vaatii. Listaan muutamia esimerkkejä.

-Vessapaperi. Vessan kaapissa on aina muutama rulla varalla, mies jos ottaa sen viimeisen, niin ei hän koskaan tuo uusia tilalle. Sitten kun se viimeinen rulla on loppu, on hieno istua siellä vessassa housut kintussa.

-Ruoka. Ennakointia, että huomennakin pitää syödä jotain, ettei kaupassa tarvi käydä joka päivä. Käytetään vanhat ensin ja ostetaan sitten vasta uutta.

-Matkustaminen. Pakatessa kysyt mieheltä, tarvitseeko hän sitä tai tätä, ei tarvi. Ensimmäisenä iltana hotellissa mies kyselee niiden esittämieni tavaroiden perään, no ei niitä ole kun et kuulemma tarvitse. Ja molemmat ovat siis pakanneet omat tavaransa, kysyn asioita mitä oletan että mies saattaisi tarvita.

-Pyykinpesu. Vasta kun kaikki vaatteet on likasena, aletaan suunnittelemaan pyykinpesua ilman alusvaatteita.

Tässä oli muutamia mitä tuli mieleeni, en yleistä, mutta tätä tapahtuu tässä taloudessa.

Kuulostaa oudolta. Jos meillä vessapaperi loppuu, käytetään talouspaperia ja käydään kadun toisella puolella kaupassa ostamassa. Samoin ruoat päätetään fiiliksen mukaan. Pyykki pestään siten, että laitetaan likaiset vaatteet koneeseen ja koneen täyttyessä ohjelma käyntiin. Ei aavistustakaan, mitä toinen pakkaa lomalle. En minä ainakaan kysele, mitä toinen voisi ehkä tarvita.

Joku suunnitelmallisempi varmaan ahdistuisi tällaisesta, mutta minusta lapsettomassa elämässä on parasta juuri se, että voi ottaa rennosti. Arki ei vaadi "pyörittämistä" kuten lapsiperheessä.

Lapsettomassa elämässä ei ole niin vakavaa jos ihan kaikkea ei ole ennakoitu. Mutta se on ihan totta, että elämä on paljon paljon helpompaa, jos asioita ennakoi. Ja säästyy aikaa tehdä itselle tärkeitä asioita. Itse näkisin ihan tuskastuttavan turhana, jos jatkuvasti ramppaisin yksittäisten ostosten takia kaupassa. Siihen menisi ihan järjettömästi turhaa aikaa vuositasolla (ja ihan kuukausi ja viikkotasollakin), kuin jos ennakoisi ja keskittäisi ostot vaikka kerran viikkoon. Oli kauppa sitten kuinka lähellä tahansa.

Nytkin olen jännityksellä seurannut, kun meillä on nestesaippua loppu. Itse käytän palasaippuaa, ja mies siis nestesaippuaa. Tyhjä puteli seisoi paikallaan viikon. Nyt se on löytänyt tiensä roskiin, mutta uutta ei ole tullut tilalle. En tiedä onko mies sitten käyttänyt palasaippuaa (jota vihaa hajusta johtuen), vai pessyt ilman. Mielenkiinnolla odotan, koska mies alkaa kaipaamaan tuota saippuaa, mikä on hänen reaktioaikansa asiaan? Ennen olisin ennakoinut tämän jo hänen puolestaan, ja siinä vaiheessa kun saippua olisi näyttänyt vajavaiselta, olisin jo lisännyt sen kauppalistaan. Nyt jään odottamaan miehen omaa reaktiota asiaan, ja opettelen etten yritä tehdä kaikkea hänen puolestaan. Jos mies toimii kuten joskus aiemminkin, niin oletettavasti joku päivä kiroaa likaisilla käsillä, että miksi meillä on van tätä huonoa palasaippuaa, eikä lainkaan nestesaippuaa. Että miksen minä ole ostanut sitä (vaikka en siis käytä)? En väitä että minun tapani olisi ainoa oikea, ja että aina osaisin itsekin ennakoida ihan kaikkea. Mutta kyllä se taito kovasti elämässä helpottaa, kun ei tarvitse itkeä kun paskat on jo housussa, tyylillä.

Ap

Jos olisit tottunut siihen että toinen ennakoi puolestasi vaikka nestesaippuan loppumisen, veikkaan että itse toimisit samoin kuin miehesi, olisit harmissasi kun hän ei sitä ole tehnyt tälläkin kertaa. Tasa-arvo ei oikein saavuteta kuin tekemällä, antamalla toisen huolehtia ennakoinnista. Ei pidä lähteä ennakoimaan toisenpuolesta asioita vain sen takia että niin asiat rullaavat paremmin, ei varsinkaan jos tietää että se ennen pitkää alkaa rasittaa, tuntua epätasa-arvoiselta ja ahdistaa.

Niinhän nyt annankin toiselle tilaa hoitaa asiat omalla tavallaan. Ongelma oli, kun en aiemmin hoksannut koko käyttäytymismalliani, siksi en osannut hoksata, että se on asia, joka minua on rasittanut jo pitkään. Oli vain epämääräinen tunne, että jokin ei ole tasan suhteessamme, mutta en osannut selittää sitä. Ja muiden silmissä meillä oli asiat hyvin, mies siivoaa ja kokkaa kanssani, ja vietämme paljon aikaa yhdessä. Kyllä se nuin näyttää hyvältä, mutta kun kurkkaa pintaa syvemmälle, ja näihin malleihin, niin tasapainoa ei ole.

Tiedän että mies ei luultavasti ole osannut ottaa ajatellakseen, että hänen pitäisi itse tehdä asialle jotain. Eikä muutos tapahdu näin vain yhtäkkiä. Varsinkin kun mies ei ole samoissa määrin nähnyt tätä ongelmaksi (koska näissä toimintatavoissa mies on yleensä vaakakupissa siellä voiton puolella, toinen hoitaa suurimman osan töistä. Ja tietty tulee myös sitä negatiivista tämän johdosta, että tuntee kodissaan vierautta, mutta uskon että tuo on silti enemmän "positiivinen" voitto, ikään kuin hotellissa majailu jossa asiat hoituu automaattisesti.).

Ap

Olethan kuitenkin keskustellut miehesi kanssa näistä oivalluksistasi, että hänkin tietää, mistä muuttuneessa käytöksessäsi on kyse? Ei minusta nimittäin ole mikään ihme, jos ihminen (oli kyseessä sitten mies tai nainen) ei kovin äkkiä reagoi, jos on tottunut siihen, että toinen hoitaa jonkun asian. Vaikka kotityöt jakaisi puoliksi, on minusta silti ihan järjevää, että asioita jakaa vastuualueittain. Looginen reaktio tässä saippua-asiassa olisi tietenkin kysyä ”vastuuhenkilöltä”, onko saippuaa jossain lisää ja sitten tarvittaessa ostaa sitä, mutta kyllä muutoksille pitää myös antaa aikansa.

Meillä oli nimenomaan metatöiden osalta selkeä epätasapaino parisuhteessamme. Tilanne ei siis ollut todellakaan niin paha kuin teillä (mies on aina siivonnut, pessyt pyykkiä, hoitanut tiskikonetta ym.), mutta suurten kokonaisuuksien suunnittelu niin kotiin, matkoihin kuin muuhun yhteiseen tekemiseen jäi aina vastuulleni. Lisäksi olin kotoa oppinut melko ikävän tavan kommentoida näsevästi toisen tekemisiä, ja ehkä saatoin myös kokea osaavani joitain asioita paremmin ja niistä sitten miehelleni valitin.

Jossain vaiheessa aloin muuttaa käytöstäni. Vaadin, että mies osallistuu asioiden suunnitteluun enemmän, mutta samalla vähensin asioista valittamista ja tarpeetonta kommentointia. En enää kommentoi miehelleni, vaikka kokisin osaavani tehdä jonkun asian paremmin: annan hänen tehdä asiat hänen tyylillään. En myöskään arvostele hänen ratkaisujaan jälkikäteen. Kehun myös miestäni, jos hän tekee asioita järkevämmin tai paremmin kuin minä. Ja kaikkea tätä saan vastavuoroisesti mieheltäni.

Mutta silti tulee tilanteita, joissa esim. kysyn, onko mies tehnyt tietyn asian tai miten hän aikoo sen tehdä, ja mies ottaa sen arvosteluna. Edelleen siis taustalla kummittelee meidän aiempi dynamiikkamme. Eikä se mielestäni ole mikään ihme: on vaatinut aikansa, että mies voi luottaa itseensä ja siihen, että hänen ratkaisunsa ovat yhtä hyviä kuin minun. Miehelle oli mielestäni myös ihan hyvästä syystä vaikeaa alkaa osallistua matkojen suunnitteluun: olihan minulle vuosien saatossa muotoutunut omat rutiinit niiden hoitamiseen.

Takana on pitkä ja kivinen tie, emmekä varmasti vieläkään ole päässeet tien päähän (jos sellaista edes on olemassa). Olen siis ehdottomasti samaa mieltä, että korjausliike teidänkin suhteessanne on aiheellinen, mutta aivan kuten sinullakin kesti aikasi herätä muutokseen, myös miehellesi tulee antaa aikaa muuttua.

Ehkä sen sanoisin, että muutos on mielestäni aina mahdollinen, mutta se vaatii kuitenkin, että molemmat sitä haluavat. Jos miehesi väheksyy kokemuksiasi eikä ymmärrä näkemyksiäsi, on minusta keskustelun paikka. Ja sitten kun mies lopulta ymmärtää, että suhde jatkuu vain, jos muutosta tapahtuu, voitte molemmat aloittaa matkan kohti tasa-arvoisempaa suhdetta.

Tästäkin paistaa se tyypillinen kuvio, nainen suunnittelee jotain "kokonaisuuksia" ja matkoja ja ties mitä. Mutta haluaako se mies ollenkaan noita sinun kokonaisuuksiasi ja matkojasi? Ei minuakaan kiinnosta suunnitella ja järjestää sellaisia asioita, joita en ole alunperin edes halunnut. Esimerkiksi matkustelusta en niin piittaa, mutta jos toinen hoitaa järjestelyt ja haluaa minut mukaan, niin onhan se matalampi kynnys lähteä siinä tapauksessa. Ja kuten itsekin sanoit, kun olet rutinoitunut ne järjestelyt hoitamaan niin ne tapahtuvat sinulta paljon sutjakammin ja menevät varmasti oikein. Minä osaan sitten jonkun muun asian paremmin.

Parisuhteissa on varmasti paljonkin eroja kuka tekee mitkäkin asiat paremmin. Ja niitä kannattaakin välillä vaalia tasaveroisesti. Esim itse ompelen napit paremmin (&muu vaatteiden korjaus ja huolto), miestä en ole koskaan nähnyt neulan kanssa. Ja toisin päin, mieheltä hoituu paremmin ikean huonekalut mitä itseltä. Eli kiireessä on ehdottomasti parempi, että se joka osaa asian paremmin, niin hoitaa sen. Mutta tuo ei poislue sitä, että molemmat voisi opetella paremmaksi myös sillä itselle heikolla osa-alueella ja voisi välillä tehdä itsekin jotain pientä. Tähän olen nyt itsekin kunnolla herännyt, ja yritän opetella näitä kodin pieniä remppatöitä.

Mutta että ei asioissa silti tarvitse muuttua ihan perässävedettäväksi. Jos olet valmis lähtemään matkalle, kun toinen asian hoitaa, niin silloinhan sinulla on tarpeeksi kiinnostusta, jotta olisit voinut edes osallistua asian suunnitteluun tasapuolisesti.  Jos asia ei kiinnostaisi pätkääkään, tuskin sinne lähtisit. Tuossakin näen, että toinen tekee parhaansa sitä tunnetyötä ja parisuhteen eteen treffejä ja laatuaikaa. Toinen makaisi tyyliin pleikalla kaikki päivät, jos nainen ei tekisi töitä ja ehdotuksia sen eteen mitä yhdessä tehdään. Ja jos tuo palvelu loppuisi, saattaisi mies ihmetellä miksei koskaan enää yhdessä tehdä mitään ja miten parisuhde tuntuu väljähtäneeltä ja toinen etäiseltä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Tätä keskustelua lukiessa alkaa ihan pelottaa että tällainenko suomalainen mies on? Ei kiinnosta kuinka paskainen oma asuinympäristö on, ihan sama mitä ruokaa naamansa mättää, missään ei ikinä kiinnosta käydä. Oma eikä perheen hyvinvointi voisi vähempää kiinnostaa. Kaikki muu on naisten hömpötyksiä.

Asun maassa jossa miehet pukeutuvat hyvin, huolehtivat vaimoistaan ja lapsistaan ja suunnittelevat lomamatkoja ja viikonloppureissuja. Täällä miehelle olisi häpeä jättää nainen oman onnensa ojaan joka asian kanssa. Huh huh. 

Ei varmasti kaikki suomalaiset miehet ole tuollaisia. Mutta nuita kaavoja löytyy monessa miehessä. Ehkä siellä sinunkin maassa on jotain asenteita, joita et ole hoksannut, jotka ovat epätasa-arvoisia? Minäkin kuljin pitkään laput silmillä näiden suhteen, ja toteutin omaa rutiiniani.

Aå

tertret kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis te ravaatte kaupassa päivittäin? Meilläkin on 100m päässä lähin, mutta aika on sen verran rahaa, että eipä kiinnosta jatkuvasti käydä hakemassa asioita joiden puutteen voi ennakoida jo ekaluokkalaisen matematiikalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse koen metatyönä kaiken ennakoinnin mitä arjen sujuvuus vaatii. Listaan muutamia esimerkkejä.

-Vessapaperi. Vessan kaapissa on aina muutama rulla varalla, mies jos ottaa sen viimeisen, niin ei hän koskaan tuo uusia tilalle. Sitten kun se viimeinen rulla on loppu, on hieno istua siellä vessassa housut kintussa.

-Ruoka. Ennakointia, että huomennakin pitää syödä jotain, ettei kaupassa tarvi käydä joka päivä. Käytetään vanhat ensin ja ostetaan sitten vasta uutta.

-Matkustaminen. Pakatessa kysyt mieheltä, tarvitseeko hän sitä tai tätä, ei tarvi. Ensimmäisenä iltana hotellissa mies kyselee niiden esittämieni tavaroiden perään, no ei niitä ole kun et kuulemma tarvitse. Ja molemmat ovat siis pakanneet omat tavaransa, kysyn asioita mitä oletan että mies saattaisi tarvita.

-Pyykinpesu. Vasta kun kaikki vaatteet on likasena, aletaan suunnittelemaan pyykinpesua ilman alusvaatteita.

Tässä oli muutamia mitä tuli mieleeni, en yleistä, mutta tätä tapahtuu tässä taloudessa.

Kuulostaa oudolta. Jos meillä vessapaperi loppuu, käytetään talouspaperia ja käydään kadun toisella puolella kaupassa ostamassa. Samoin ruoat päätetään fiiliksen mukaan. Pyykki pestään siten, että laitetaan likaiset vaatteet koneeseen ja koneen täyttyessä ohjelma käyntiin. Ei aavistustakaan, mitä toinen pakkaa lomalle. En minä ainakaan kysele, mitä toinen voisi ehkä tarvita.

Joku suunnitelmallisempi varmaan ahdistuisi tällaisesta, mutta minusta lapsettomassa elämässä on parasta juuri se, että voi ottaa rennosti. Arki ei vaadi "pyörittämistä" kuten lapsiperheessä.

Lapsettomassa elämässä ei ole niin vakavaa jos ihan kaikkea ei ole ennakoitu. Mutta se on ihan totta, että elämä on paljon paljon helpompaa, jos asioita ennakoi. Ja säästyy aikaa tehdä itselle tärkeitä asioita. Itse näkisin ihan tuskastuttavan turhana, jos jatkuvasti ramppaisin yksittäisten ostosten takia kaupassa. Siihen menisi ihan järjettömästi turhaa aikaa vuositasolla (ja ihan kuukausi ja viikkotasollakin), kuin jos ennakoisi ja keskittäisi ostot vaikka kerran viikkoon. Oli kauppa sitten kuinka lähellä tahansa.

Nytkin olen jännityksellä seurannut, kun meillä on nestesaippua loppu. Itse käytän palasaippuaa, ja mies siis nestesaippuaa. Tyhjä puteli seisoi paikallaan viikon. Nyt se on löytänyt tiensä roskiin, mutta uutta ei ole tullut tilalle. En tiedä onko mies sitten käyttänyt palasaippuaa (jota vihaa hajusta johtuen), vai pessyt ilman. Mielenkiinnolla odotan, koska mies alkaa kaipaamaan tuota saippuaa, mikä on hänen reaktioaikansa asiaan? Ennen olisin ennakoinut tämän jo hänen puolestaan, ja siinä vaiheessa kun saippua olisi näyttänyt vajavaiselta, olisin jo lisännyt sen kauppalistaan. Nyt jään odottamaan miehen omaa reaktiota asiaan, ja opettelen etten yritä tehdä kaikkea hänen puolestaan. Jos mies toimii kuten joskus aiemminkin, niin oletettavasti joku päivä kiroaa likaisilla käsillä, että miksi meillä on van tätä huonoa palasaippuaa, eikä lainkaan nestesaippuaa. Että miksen minä ole ostanut sitä (vaikka en siis käytä)? En väitä että minun tapani olisi ainoa oikea, ja että aina osaisin itsekin ennakoida ihan kaikkea. Mutta kyllä se taito kovasti elämässä helpottaa, kun ei tarvitse itkeä kun paskat on jo housussa, tyylillä.

Ap

Jos olisit tottunut siihen että toinen ennakoi puolestasi vaikka nestesaippuan loppumisen, veikkaan että itse toimisit samoin kuin miehesi, olisit harmissasi kun hän ei sitä ole tehnyt tälläkin kertaa. Tasa-arvo ei oikein saavuteta kuin tekemällä, antamalla toisen huolehtia ennakoinnista. Ei pidä lähteä ennakoimaan toisenpuolesta asioita vain sen takia että niin asiat rullaavat paremmin, ei varsinkaan jos tietää että se ennen pitkää alkaa rasittaa, tuntua epätasa-arvoiselta ja ahdistaa.

Niinhän nyt annankin toiselle tilaa hoitaa asiat omalla tavallaan. Ongelma oli, kun en aiemmin hoksannut koko käyttäytymismalliani, siksi en osannut hoksata, että se on asia, joka minua on rasittanut jo pitkään. Oli vain epämääräinen tunne, että jokin ei ole tasan suhteessamme, mutta en osannut selittää sitä. Ja muiden silmissä meillä oli asiat hyvin, mies siivoaa ja kokkaa kanssani, ja vietämme paljon aikaa yhdessä. Kyllä se nuin näyttää hyvältä, mutta kun kurkkaa pintaa syvemmälle, ja näihin malleihin, niin tasapainoa ei ole.

Tiedän että mies ei luultavasti ole osannut ottaa ajatellakseen, että hänen pitäisi itse tehdä asialle jotain. Eikä muutos tapahdu näin vain yhtäkkiä. Varsinkin kun mies ei ole samoissa määrin nähnyt tätä ongelmaksi (koska näissä toimintatavoissa mies on yleensä vaakakupissa siellä voiton puolella, toinen hoitaa suurimman osan töistä. Ja tietty tulee myös sitä negatiivista tämän johdosta, että tuntee kodissaan vierautta, mutta uskon että tuo on silti enemmän "positiivinen" voitto, ikään kuin hotellissa majailu jossa asiat hoituu automaattisesti.).

Ap

Olethan kuitenkin keskustellut miehesi kanssa näistä oivalluksistasi, että hänkin tietää, mistä muuttuneessa käytöksessäsi on kyse? Ei minusta nimittäin ole mikään ihme, jos ihminen (oli kyseessä sitten mies tai nainen) ei kovin äkkiä reagoi, jos on tottunut siihen, että toinen hoitaa jonkun asian. Vaikka kotityöt jakaisi puoliksi, on minusta silti ihan järjevää, että asioita jakaa vastuualueittain. Looginen reaktio tässä saippua-asiassa olisi tietenkin kysyä ”vastuuhenkilöltä”, onko saippuaa jossain lisää ja sitten tarvittaessa ostaa sitä, mutta kyllä muutoksille pitää myös antaa aikansa.

Meillä oli nimenomaan metatöiden osalta selkeä epätasapaino parisuhteessamme. Tilanne ei siis ollut todellakaan niin paha kuin teillä (mies on aina siivonnut, pessyt pyykkiä, hoitanut tiskikonetta ym.), mutta suurten kokonaisuuksien suunnittelu niin kotiin, matkoihin kuin muuhun yhteiseen tekemiseen jäi aina vastuulleni. Lisäksi olin kotoa oppinut melko ikävän tavan kommentoida näsevästi toisen tekemisiä, ja ehkä saatoin myös kokea osaavani joitain asioita paremmin ja niistä sitten miehelleni valitin.

Jossain vaiheessa aloin muuttaa käytöstäni. Vaadin, että mies osallistuu asioiden suunnitteluun enemmän, mutta samalla vähensin asioista valittamista ja tarpeetonta kommentointia. En enää kommentoi miehelleni, vaikka kokisin osaavani tehdä jonkun asian paremmin: annan hänen tehdä asiat hänen tyylillään. En myöskään arvostele hänen ratkaisujaan jälkikäteen. Kehun myös miestäni, jos hän tekee asioita järkevämmin tai paremmin kuin minä. Ja kaikkea tätä saan vastavuoroisesti mieheltäni.

Mutta silti tulee tilanteita, joissa esim. kysyn, onko mies tehnyt tietyn asian tai miten hän aikoo sen tehdä, ja mies ottaa sen arvosteluna. Edelleen siis taustalla kummittelee meidän aiempi dynamiikkamme. Eikä se mielestäni ole mikään ihme: on vaatinut aikansa, että mies voi luottaa itseensä ja siihen, että hänen ratkaisunsa ovat yhtä hyviä kuin minun. Miehelle oli mielestäni myös ihan hyvästä syystä vaikeaa alkaa osallistua matkojen suunnitteluun: olihan minulle vuosien saatossa muotoutunut omat rutiinit niiden hoitamiseen.

Takana on pitkä ja kivinen tie, emmekä varmasti vieläkään ole päässeet tien päähän (jos sellaista edes on olemassa). Olen siis ehdottomasti samaa mieltä, että korjausliike teidänkin suhteessanne on aiheellinen, mutta aivan kuten sinullakin kesti aikasi herätä muutokseen, myös miehellesi tulee antaa aikaa muuttua.

Ehkä sen sanoisin, että muutos on mielestäni aina mahdollinen, mutta se vaatii kuitenkin, että molemmat sitä haluavat. Jos miehesi väheksyy kokemuksiasi eikä ymmärrä näkemyksiäsi, on minusta keskustelun paikka. Ja sitten kun mies lopulta ymmärtää, että suhde jatkuu vain, jos muutosta tapahtuu, voitte molemmat aloittaa matkan kohti tasa-arvoisempaa suhdetta.

Tästäkin paistaa se tyypillinen kuvio, nainen suunnittelee jotain "kokonaisuuksia" ja matkoja ja ties mitä. Mutta haluaako se mies ollenkaan noita sinun kokonaisuuksiasi ja matkojasi? Ei minuakaan kiinnosta suunnitella ja järjestää sellaisia asioita, joita en ole alunperin edes halunnut. Esimerkiksi matkustelusta en niin piittaa, mutta jos toinen hoitaa järjestelyt ja haluaa minut mukaan, niin onhan se matalampi kynnys lähteä siinä tapauksessa. Ja kuten itsekin sanoit, kun olet rutinoitunut ne järjestelyt hoitamaan niin ne tapahtuvat sinulta paljon sutjakammin ja menevät varmasti oikein. Minä osaan sitten jonkun muun asian paremmin.

Kiitos kysymästä, kyllä mies haluaa matkoja ja kokonaisuuksia. Olen ehdottanut, että matkustaisin jatkossa vain ystävieni kanssa, mutta ei, matkustaminen on miehelle todella tärkeä ”harrastus” niin kuin se on minullekin. Ja onhan minulla tiettyjä rutiineja matkanjärjestämiseen lentojen ja hotellien varaamisen osalta, mutta suurin osa suunnittelutyöstä on ideoiden hakemista matkaoppaista ja netistä, minkä jälkeen voi sitten tehdä tarvittavia varauksia. Ihan samalla tavalla mieheni tähän pystyy kuin minä, ja ihan samalla tavalla hänkin joutuu aloittamaan tyhjästä kuin minä.

Jos matkustaisimme kerran vuodessa all inclusive -lomalle lämpimään, voisin hyvin ottaa kontolleni lentojen varaamisen ja hotellin valinnan. Olemme matkoilla vuosittain 6-10 viikkoa, ja lomat ovat sen verran intensiivisiä ja sisältävät sen verran siirtymiä ja pienempiä retkiä, että suunnitteluun menee aikaa. Onneksi mieheni on tajunnut, että tällaisia matkoja on mahdollista tehdä vain, jos hänkin on ideoimassa ja suunnittelemassa. Enkä todellakaan halua lähteä matkalle kivireen kanssa: kyllä molempien pitää matkalle haluta lähteä ja matkoilla olosta nauttia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis te ravaatte kaupassa päivittäin? Meilläkin on 100m päässä lähin, mutta aika on sen verran rahaa, että eipä kiinnosta jatkuvasti käydä hakemassa asioita joiden puutteen voi ennakoida jo ekaluokkalaisen matematiikalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse koen metatyönä kaiken ennakoinnin mitä arjen sujuvuus vaatii. Listaan muutamia esimerkkejä.

-Vessapaperi. Vessan kaapissa on aina muutama rulla varalla, mies jos ottaa sen viimeisen, niin ei hän koskaan tuo uusia tilalle. Sitten kun se viimeinen rulla on loppu, on hieno istua siellä vessassa housut kintussa.

-Ruoka. Ennakointia, että huomennakin pitää syödä jotain, ettei kaupassa tarvi käydä joka päivä. Käytetään vanhat ensin ja ostetaan sitten vasta uutta.

-Matkustaminen. Pakatessa kysyt mieheltä, tarvitseeko hän sitä tai tätä, ei tarvi. Ensimmäisenä iltana hotellissa mies kyselee niiden esittämieni tavaroiden perään, no ei niitä ole kun et kuulemma tarvitse. Ja molemmat ovat siis pakanneet omat tavaransa, kysyn asioita mitä oletan että mies saattaisi tarvita.

-Pyykinpesu. Vasta kun kaikki vaatteet on likasena, aletaan suunnittelemaan pyykinpesua ilman alusvaatteita.

Tässä oli muutamia mitä tuli mieleeni, en yleistä, mutta tätä tapahtuu tässä taloudessa.

Kuulostaa oudolta. Jos meillä vessapaperi loppuu, käytetään talouspaperia ja käydään kadun toisella puolella kaupassa ostamassa. Samoin ruoat päätetään fiiliksen mukaan. Pyykki pestään siten, että laitetaan likaiset vaatteet koneeseen ja koneen täyttyessä ohjelma käyntiin. Ei aavistustakaan, mitä toinen pakkaa lomalle. En minä ainakaan kysele, mitä toinen voisi ehkä tarvita.

Joku suunnitelmallisempi varmaan ahdistuisi tällaisesta, mutta minusta lapsettomassa elämässä on parasta juuri se, että voi ottaa rennosti. Arki ei vaadi "pyörittämistä" kuten lapsiperheessä.

Lapsettomassa elämässä ei ole niin vakavaa jos ihan kaikkea ei ole ennakoitu. Mutta se on ihan totta, että elämä on paljon paljon helpompaa, jos asioita ennakoi. Ja säästyy aikaa tehdä itselle tärkeitä asioita. Itse näkisin ihan tuskastuttavan turhana, jos jatkuvasti ramppaisin yksittäisten ostosten takia kaupassa. Siihen menisi ihan järjettömästi turhaa aikaa vuositasolla (ja ihan kuukausi ja viikkotasollakin), kuin jos ennakoisi ja keskittäisi ostot vaikka kerran viikkoon. Oli kauppa sitten kuinka lähellä tahansa.

Nytkin olen jännityksellä seurannut, kun meillä on nestesaippua loppu. Itse käytän palasaippuaa, ja mies siis nestesaippuaa. Tyhjä puteli seisoi paikallaan viikon. Nyt se on löytänyt tiensä roskiin, mutta uutta ei ole tullut tilalle. En tiedä onko mies sitten käyttänyt palasaippuaa (jota vihaa hajusta johtuen), vai pessyt ilman. Mielenkiinnolla odotan, koska mies alkaa kaipaamaan tuota saippuaa, mikä on hänen reaktioaikansa asiaan? Ennen olisin ennakoinut tämän jo hänen puolestaan, ja siinä vaiheessa kun saippua olisi näyttänyt vajavaiselta, olisin jo lisännyt sen kauppalistaan. Nyt jään odottamaan miehen omaa reaktiota asiaan, ja opettelen etten yritä tehdä kaikkea hänen puolestaan. Jos mies toimii kuten joskus aiemminkin, niin oletettavasti joku päivä kiroaa likaisilla käsillä, että miksi meillä on van tätä huonoa palasaippuaa, eikä lainkaan nestesaippuaa. Että miksen minä ole ostanut sitä (vaikka en siis käytä)? En väitä että minun tapani olisi ainoa oikea, ja että aina osaisin itsekin ennakoida ihan kaikkea. Mutta kyllä se taito kovasti elämässä helpottaa, kun ei tarvitse itkeä kun paskat on jo housussa, tyylillä.

Ap

Jos olisit tottunut siihen että toinen ennakoi puolestasi vaikka nestesaippuan loppumisen, veikkaan että itse toimisit samoin kuin miehesi, olisit harmissasi kun hän ei sitä ole tehnyt tälläkin kertaa. Tasa-arvo ei oikein saavuteta kuin tekemällä, antamalla toisen huolehtia ennakoinnista. Ei pidä lähteä ennakoimaan toisenpuolesta asioita vain sen takia että niin asiat rullaavat paremmin, ei varsinkaan jos tietää että se ennen pitkää alkaa rasittaa, tuntua epätasa-arvoiselta ja ahdistaa.

Niinhän nyt annankin toiselle tilaa hoitaa asiat omalla tavallaan. Ongelma oli, kun en aiemmin hoksannut koko käyttäytymismalliani, siksi en osannut hoksata, että se on asia, joka minua on rasittanut jo pitkään. Oli vain epämääräinen tunne, että jokin ei ole tasan suhteessamme, mutta en osannut selittää sitä. Ja muiden silmissä meillä oli asiat hyvin, mies siivoaa ja kokkaa kanssani, ja vietämme paljon aikaa yhdessä. Kyllä se nuin näyttää hyvältä, mutta kun kurkkaa pintaa syvemmälle, ja näihin malleihin, niin tasapainoa ei ole.

Tiedän että mies ei luultavasti ole osannut ottaa ajatellakseen, että hänen pitäisi itse tehdä asialle jotain. Eikä muutos tapahdu näin vain yhtäkkiä. Varsinkin kun mies ei ole samoissa määrin nähnyt tätä ongelmaksi (koska näissä toimintatavoissa mies on yleensä vaakakupissa siellä voiton puolella, toinen hoitaa suurimman osan töistä. Ja tietty tulee myös sitä negatiivista tämän johdosta, että tuntee kodissaan vierautta, mutta uskon että tuo on silti enemmän "positiivinen" voitto, ikään kuin hotellissa majailu jossa asiat hoituu automaattisesti.).

Ap

Olethan kuitenkin keskustellut miehesi kanssa näistä oivalluksistasi, että hänkin tietää, mistä muuttuneessa käytöksessäsi on kyse? Ei minusta nimittäin ole mikään ihme, jos ihminen (oli kyseessä sitten mies tai nainen) ei kovin äkkiä reagoi, jos on tottunut siihen, että toinen hoitaa jonkun asian. Vaikka kotityöt jakaisi puoliksi, on minusta silti ihan järjevää, että asioita jakaa vastuualueittain. Looginen reaktio tässä saippua-asiassa olisi tietenkin kysyä ”vastuuhenkilöltä”, onko saippuaa jossain lisää ja sitten tarvittaessa ostaa sitä, mutta kyllä muutoksille pitää myös antaa aikansa.

Meillä oli nimenomaan metatöiden osalta selkeä epätasapaino parisuhteessamme. Tilanne ei siis ollut todellakaan niin paha kuin teillä (mies on aina siivonnut, pessyt pyykkiä, hoitanut tiskikonetta ym.), mutta suurten kokonaisuuksien suunnittelu niin kotiin, matkoihin kuin muuhun yhteiseen tekemiseen jäi aina vastuulleni. Lisäksi olin kotoa oppinut melko ikävän tavan kommentoida näsevästi toisen tekemisiä, ja ehkä saatoin myös kokea osaavani joitain asioita paremmin ja niistä sitten miehelleni valitin.

Jossain vaiheessa aloin muuttaa käytöstäni. Vaadin, että mies osallistuu asioiden suunnitteluun enemmän, mutta samalla vähensin asioista valittamista ja tarpeetonta kommentointia. En enää kommentoi miehelleni, vaikka kokisin osaavani tehdä jonkun asian paremmin: annan hänen tehdä asiat hänen tyylillään. En myöskään arvostele hänen ratkaisujaan jälkikäteen. Kehun myös miestäni, jos hän tekee asioita järkevämmin tai paremmin kuin minä. Ja kaikkea tätä saan vastavuoroisesti mieheltäni.

Mutta silti tulee tilanteita, joissa esim. kysyn, onko mies tehnyt tietyn asian tai miten hän aikoo sen tehdä, ja mies ottaa sen arvosteluna. Edelleen siis taustalla kummittelee meidän aiempi dynamiikkamme. Eikä se mielestäni ole mikään ihme: on vaatinut aikansa, että mies voi luottaa itseensä ja siihen, että hänen ratkaisunsa ovat yhtä hyviä kuin minun. Miehelle oli mielestäni myös ihan hyvästä syystä vaikeaa alkaa osallistua matkojen suunnitteluun: olihan minulle vuosien saatossa muotoutunut omat rutiinit niiden hoitamiseen.

Takana on pitkä ja kivinen tie, emmekä varmasti vieläkään ole päässeet tien päähän (jos sellaista edes on olemassa). Olen siis ehdottomasti samaa mieltä, että korjausliike teidänkin suhteessanne on aiheellinen, mutta aivan kuten sinullakin kesti aikasi herätä muutokseen, myös miehellesi tulee antaa aikaa muuttua.

Ehkä sen sanoisin, että muutos on mielestäni aina mahdollinen, mutta se vaatii kuitenkin, että molemmat sitä haluavat. Jos miehesi väheksyy kokemuksiasi eikä ymmärrä näkemyksiäsi, on minusta keskustelun paikka. Ja sitten kun mies lopulta ymmärtää, että suhde jatkuu vain, jos muutosta tapahtuu, voitte molemmat aloittaa matkan kohti tasa-arvoisempaa suhdetta.

Tottakai muutokselle pitää antaa aikaa. Olen aina silloin tällöin koettanut puhua oivalluksistani, mutta tuntuu että mies välttelee aihetta. Meilläkin voi olla taustalla tuota hieman samaa. Eli kun aiemmin kotitöistä puhuminen ei mennyt nätisti perille, piti alkaa riitelemään aiheesta lopulta. Joten mies tuntuu olettavan että kotitöistä puhuminen on riidan aloittamista. Samoin kaikki muukin aiheeseen edes hieman liippaava, eli miehen ja naisen asema. On siihenkin vähitellen tullut muutosta, mutta aina välillä vanha kummittelee, niinkuin sinäkin sanoit.

Saippua-asiassa olen jo aiemmin muistutellut miestä, mutta tehokkainta on, jos toinen hoksaa itse. Joten nyt annan sille tilaa. Niinhän se on, että itseään pystyy vain muuttamaan. Joten teen sen, ja katson seuraako mies perästä. Ei tässä muuta oikein voi. Itsellänikin on vielä paljon hoksattavaa naisen ja miehen rooleista, mutta tämä on jo loistava alku joka on vaikuttanut positiivisesti ainakin minun elämääni.

Ap

Hyvä kuulla, että annat miehelle aikaa. En tiedä, miten te riitelette, mutta tässä asiassa meillä toimi ainoastaan useampi kunnon riita. Ei siis sellainen arkinen kinastelu tai valitus jostain, vaan kunnon huutoitkuriita, jossa sanoin, että tämä ei voi jatkua näin. Muutaman tällaisen yhteenoton jälkeen mies alkoi ymmärtää, miten tärkeä asia minulle oli. Toisaalta siinä ajassa hän sai varmaan myös käytyä omaa näkökantaansa läpi ja osasi kertoa minulle, miksi tiettyihin asioihin osallistuminen on hänelle niin vaikeaa ym., minkä myötä näin paremmin oman roolini siinä, miksi dynamiikkamme oli muotoutunut tietynlaiseksi.