Lue keskustelun säännöt.
Naisen asema on yhä huono; meta- ja tunnetyö näkyy myös lapsettomien pariskuntien arjessa!
04.01.2019 |
Ja tästä kuuluu keskustella enemmän. Pidin itsekin kaikkea tätä jotenkin normaalina, kunnes luin keskusteluja aiheesta ja sain pienelle ärtymykselleni sanat. Siis jossain määrin kaikki tuo oli vaivannut myös, mutta en osannut sanoittaa asiaa, joten en pystynyt kunnolla puolustamaan oikeuksiani.
Tästä on palstallakin lukemattomia keskusteluja turhautuneista mammoista, jotka hoitavat perheen metatyötä tiedostamattaan, tai tietoisesti ilman että saavat toista osallistumaan. Itselläni tämä on näkynyt joululahjojen (ja synttäri ym) ostossa, kun yhteisille kummilapsille ja sukulaisille minä organisoin mitä hankitaan ja milloin. Nyt olen osannut jättää tietoisesti vastuuta miehelle, joka hankki yhden lahjan viimetipassa.
Kotitöissä sama homma. Aiemmin hoidin ne yksin, sittemmin olen joutunut organisoimaan ja pyytämään miestä osallistumaan. Eli taaskin se vastuu ei ole täysin tasan, vaan ohjaus lähtee minusta.
Tunnetyössä taas huomaan että vaikeista asioista ei voi puhua. Minulta lähtee aina aloite, mutta mies torjuu. Huomaan että hän olettaa, että tehtävänäni on jotenkin pitää ilmapiiri mukavana. Jos olen kotona mietteliäs tai keskittynyt johonkin hommaan, niin mies kysyy mikä minua vaivaa, miksi olen vihainen, ja että minun pitää heti lopettaa. Huomasin, että aiemmin taivuinkin nuihin vaatimuksiin tiedostamattani, joka nyt tuntuu ihan käsittämättömältä. Nykyään selitän, että olen vain mietteliäs tai keskittynyt, mutta mies saattaa silti jankata tuota samaa.
Ja nämä on vain pieniä esimerkkejä lapsettomalta pariskunnalta. Lapsiperheissä nämä asiat varmasti korostuu ja kasautuu, ja niitä keskusteluja on palstat pullollaan.
Nämä asiat näkyy ja vaikuttaa arjessa ihan koko ajan, mutta mitä niille voi tehdä jotta asiat muuttuu? Keskustelua kiitos!
Kommentit (608)
Vierailija kirjoitti:
Itse koen metatyönä kaiken ennakoinnin mitä arjen sujuvuus vaatii. Listaan muutamia esimerkkejä.
-Vessapaperi. Vessan kaapissa on aina muutama rulla varalla, mies jos ottaa sen viimeisen, niin ei hän koskaan tuo uusia tilalle. Sitten kun se viimeinen rulla on loppu, on hieno istua siellä vessassa housut kintussa.
-Ruoka. Ennakointia, että huomennakin pitää syödä jotain, ettei kaupassa tarvi käydä joka päivä. Käytetään vanhat ensin ja ostetaan sitten vasta uutta.
-Matkustaminen. Pakatessa kysyt mieheltä, tarvitseeko hän sitä tai tätä, ei tarvi. Ensimmäisenä iltana hotellissa mies kyselee niiden esittämieni tavaroiden perään, no ei niitä ole kun et kuulemma tarvitse. Ja molemmat ovat siis pakanneet omat tavaransa, kysyn asioita mitä oletan että mies saattaisi tarvita.
-Pyykinpesu. Vasta kun kaikki vaatteet on likasena, aletaan suunnittelemaan pyykinpesua ilman alusvaatteita.Tässä oli muutamia mitä tuli mieleeni, en yleistä, mutta tätä tapahtuu tässä taloudessa.
Olen huomannut tämän pyykinpesuongelman, minulla on siihen ratkaisukin. Sen sijaan että odotat että kaikki vaatteet ovat likaisia, pese pyykkiä heti kun voit pestä koneellisen. Tämä ei vaadi suunnittelua. Kai peset myös alusvaatteet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuinka joku voi eritellä vessapaperin ostamisen työksi? Siis työksi ja kuormittavaksi asiaksi. Miten tämä on mahdollista?
Sellainen joka on parisuhteessa aina se joka käy kaupassa ja ostaa vessapaperia itsensä lisäksi myös toiselle ihmiselle. Sen toisen ei tarvitse sellaista koskaan edes miettiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka joku voi eritellä vessapaperin ostamisen työksi? Siis työksi ja kuormittavaksi asiaksi. Miten tämä on mahdollista?
Sellainen joka on parisuhteessa aina se joka käy kaupassa ja ostaa vessapaperia itsensä lisäksi myös toiselle ihmiselle. Sen toisen ei tarvitse sellaista koskaan edes miettiä.
Niin ja tämä on vain yksi +1000 asiasta, jonka hoidat toisen aikuisen ihmisen puolesta kerta toisensa jälkeen, mutta sinun puolesta ei välttämättä kukaan hoida mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka joku voi eritellä vessapaperin ostamisen työksi? Siis työksi ja kuormittavaksi asiaksi. Miten tämä on mahdollista?
Sellainen joka on parisuhteessa aina se joka käy kaupassa ja ostaa vessapaperia itsensä lisäksi myös toiselle ihmiselle. Sen toisen ei tarvitse sellaista koskaan edes miettiä.
Niin ja tämä on vain yksi +1000 asiasta, jonka hoidat toisen aikuisen ihmisen puolesta kerta toisensa jälkeen, mutta sinun puolesta ei välttämättä kukaan hoida mitään.
No mitä helv.. miksi teette tuota? Minä pistän tuollaiset heti pihalle. On tyhmää suostua asioihin joista ei pidä. On tietenkin eri jos saa tästä palkan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka joku voi eritellä vessapaperin ostamisen työksi? Siis työksi ja kuormittavaksi asiaksi. Miten tämä on mahdollista?
Sellainen joka on parisuhteessa aina se joka käy kaupassa ja ostaa vessapaperia itsensä lisäksi myös toiselle ihmiselle. Sen toisen ei tarvitse sellaista koskaan edes miettiä.
Niin ja tämä on vain yksi +1000 asiasta, jonka hoidat toisen aikuisen ihmisen puolesta kerta toisensa jälkeen, mutta sinun puolesta ei välttämättä kukaan hoida mitään.
No mitä helv.. miksi teette tuota? Minä pistän tuollaiset heti pihalle. On tyhmää suostua asioihin joista ei pidä. On tietenkin eri jos saa tästä palkan.
Lakkasin ostamasta vessapaperia ja sitten oltiin ilman. Oli aika vaikeaa ja noloa selittää lapsille ja vieraille, että jatkossa käytetään suihkua ja pyyhettä tarpeiden jälkeen, kun kukaan ei ole vaivautunut ostamaan vessapaperia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kukaan ei pakota ostamaan toiselle vessapaperia, pesemään pyykkiä, tai tekemään muutakaan. Jos pakottaa oikea paikka on poliiisiasema ja turvakoti. Usein tietenkin tämä on oma valinta ja siitä valittaminen taas on todella typerää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka joku voi eritellä vessapaperin ostamisen työksi? Siis työksi ja kuormittavaksi asiaksi. Miten tämä on mahdollista?
Sellainen joka on parisuhteessa aina se joka käy kaupassa ja ostaa vessapaperia itsensä lisäksi myös toiselle ihmiselle. Sen toisen ei tarvitse sellaista koskaan edes miettiä.
Niin ja tämä on vain yksi +1000 asiasta, jonka hoidat toisen aikuisen ihmisen puolesta kerta toisensa jälkeen, mutta sinun puolesta ei välttämättä kukaan hoida mitään.
No mitä helv.. miksi teette tuota? Minä pistän tuollaiset heti pihalle. On tyhmää suostua asioihin joista ei pidä. On tietenkin eri jos saa tästä palkan.
Lakkasin ostamasta vessapaperia ja sitten oltiin ilman. Oli aika vaikeaa ja noloa selittää lapsille ja vieraille, että jatkossa käytetään suihkua ja pyyhettä tarpeiden jälkeen, kun kukaan ei ole vaivautunut ostamaan vessapaperia.
Sinulla on varmasti mukava ja antoisa elämä ja sehän on muiden syy sekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka joku voi eritellä vessapaperin ostamisen työksi? Siis työksi ja kuormittavaksi asiaksi. Miten tämä on mahdollista?
Sellainen joka on parisuhteessa aina se joka käy kaupassa ja ostaa vessapaperia itsensä lisäksi myös toiselle ihmiselle. Sen toisen ei tarvitse sellaista koskaan edes miettiä.
Onni on puoliso joka käy lähes aina kaupassa ja hoitaa tämänkin ongelman. En varmaan ostanut vessapaperia viime vuonna kertaakaan.
Sädekehän kiillottelua, se oli hyvin sanottu se. Vessapaperin ostamisella saa kiiltävämmän sädekehän, ja niin se taitaa ainakin tämän ketjun perusteella olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis te ravaatte kaupassa päivittäin? Meilläkin on 100m päässä lähin, mutta aika on sen verran rahaa, että eipä kiinnosta jatkuvasti käydä hakemassa asioita joiden puutteen voi ennakoida jo ekaluokkalaisen matematiikalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse koen metatyönä kaiken ennakoinnin mitä arjen sujuvuus vaatii. Listaan muutamia esimerkkejä.
-Vessapaperi. Vessan kaapissa on aina muutama rulla varalla, mies jos ottaa sen viimeisen, niin ei hän koskaan tuo uusia tilalle. Sitten kun se viimeinen rulla on loppu, on hieno istua siellä vessassa housut kintussa.
-Ruoka. Ennakointia, että huomennakin pitää syödä jotain, ettei kaupassa tarvi käydä joka päivä. Käytetään vanhat ensin ja ostetaan sitten vasta uutta.
-Matkustaminen. Pakatessa kysyt mieheltä, tarvitseeko hän sitä tai tätä, ei tarvi. Ensimmäisenä iltana hotellissa mies kyselee niiden esittämieni tavaroiden perään, no ei niitä ole kun et kuulemma tarvitse. Ja molemmat ovat siis pakanneet omat tavaransa, kysyn asioita mitä oletan että mies saattaisi tarvita.
-Pyykinpesu. Vasta kun kaikki vaatteet on likasena, aletaan suunnittelemaan pyykinpesua ilman alusvaatteita.Tässä oli muutamia mitä tuli mieleeni, en yleistä, mutta tätä tapahtuu tässä taloudessa.
Kuulostaa oudolta. Jos meillä vessapaperi loppuu, käytetään talouspaperia ja käydään kadun toisella puolella kaupassa ostamassa. Samoin ruoat päätetään fiiliksen mukaan. Pyykki pestään siten, että laitetaan likaiset vaatteet koneeseen ja koneen täyttyessä ohjelma käyntiin. Ei aavistustakaan, mitä toinen pakkaa lomalle. En minä ainakaan kysele, mitä toinen voisi ehkä tarvita.
Joku suunnitelmallisempi varmaan ahdistuisi tällaisesta, mutta minusta lapsettomassa elämässä on parasta juuri se, että voi ottaa rennosti. Arki ei vaadi "pyörittämistä" kuten lapsiperheessä.
Jep, meillä tosiaan ei näy kuin se oma työ. Sehän tässä se ongelma onkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
metatyö on vain muotisana tavalliselle elämälle ja siihen kuuluviin asioihin mitkä pitää tehdä. Sädekehän kiillotusta vaan.
Tätä se on! Ja tässäkään, kuten niin monessa muussakin asiassa, ei nähdä kuin se oma korvaamaton työ. Että minä vihaan tuollaisia omahyväisiä, itseään jalustalle nostavia ihmisiä. Ovat muuten täällä yliedustettiina, onneksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ongelma on oikeasti se, kuka joutuu aina ostamaan vessapaperia, voi laskea itsensä hyvin onnekkaaksi ihmiseksi.
Naiset värkkää parisuhteessa yötä päivää juttuja jotka on tärkeitä HEILLE ITSELLEEN ja sitten uhriutuvat kun kukaan muu ei niitä tee. Typerää.
Kyllä se mieskin osaa ruoan tehdä ja siivota mutta tahtoo vain olla että ei leidi fiinihelmalle kelpaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sädekehän kiillottelua, se oli hyvin sanottu se. Vessapaperin ostamisella saa kiiltävämmän sädekehän, ja niin se taitaa ainakin tämän ketjun perusteella olla.
Sädekehän kiillottaminen on jotain mistä ihminen nauttii. Se tehdään omahyväisesti ja sisäisesti iloiten, esimerkiksi ilmoittamalla vierailijoille että minähän täällä kaiken teen, ilman minua nuo muut olisivat aika pulassa.
Tämä keskustelu koskee jotain ihan muuta. Se koskee uupumusta ja sitä tunnetta että oma puoliso ei arvosta itseä yhtään. Ei kukaan nauti siitä, että joutuu kolmatta kertaa muistuttamaan puolisolle, että voisitko hoitaa tuon asian jonka lupasit, ja tämä vastaa vaan joo joo, ihan pian, eikä katso sinua edes päin. Eikä muuten koskaan tule tekemään sitä mitä pyysit. Se on yksinäinen olo, kun kaikki vastuu on sinulla. Ei ole kyse siitä, että se ostoslistan kirjaaminen olisi niin rankkaa, vaan siitä että toinen ei edes välitä tai arvosta. Ei niistä asioista, ei siitä miltä sinusta tuntuu. Tai arvostaa sitten kun lopetat tekemästä, kritisoimalla että miksei tätä ole tehty. Teet toisen edestä kaiken, ja kiitokseksi saat haukut jos mokaat, mutta et mitään jos onnistut? Se on henkistä väkivaltaa.
Ja kaikille teille, jotka kysytte että miksi ette eroa? No kyllähän erotaankin. Tällaiset suhteet päättyvät hyvin usein eroon. Mutta missä vaiheessa? Onko kohtuullista erota heti kun ensimmäisen kerran pyytää puolisoa tekemään jotain ja tämä unohtaa? Vai viidennellä kerralla? Vai kymmenennellä? Vasta sadannella? No se on täälläkin nyt tuhanteen kertaan kuultu, että eihän tuo ole edes mitään työtä, eikä siitä voi rasittua. Ja se puoliso koko ajan vähättelee sitä mitä teet ja antaa sinun ymmärtää että tämä ei ole mikään eroamisperuste, vaan turhaa nillittämistä. Joten moni sietää ja sietää sitä, ja eroaa vasta kun on aivan uupunut siihen jatkuvaan toisen ihmisen muistutteluun ja anomiseen.
Puoliso on kuin nukke jota raahaat mukanasi: ei koskaan tee tai ajattele oma-aloitteisesti mitään. Huomaat että elämä ei ole enää yhtä yllätyksellistä kuin ennen koska joudut itse aina päättämään kaiken. Et tule koskaan kotiin ja ylläty siitä mitä tänään on ruoaksi. Toinen ei koskaan ehdota mitään, mitä et itse olisi tullut ajatelleeksi. Alat haaveilla säälittävän pienistä jutuista, joita joku toinen puoliso voisi ehkä sinulle antaa. Että tulisit kotiin ja joku olisikin jo imuroinut. Joku olisi käynyt kaupassa ja ajatellut siellä sinua, tuonut sinulle lempikarkkiasi rakkaudenosoituksena. Joku ehdottaisi lomamatkaa, koska haluaa kokea sinun kanssasi asioita.
Sinkkuna stressi helpottaa. Enää ei tarvi muistaa kuin omat asiansa. Ei tarvi kuin tehdä se asia, ei kehitellä juonia, että miten toisenkin saisi edes joskus tekemään edes jotain. Jos on oikein onnekas, tuo vuosien hylkäämiskokemus ei jättänyt pysyviä jälkiä. Mutta todennäköisesti se jätti ainakin sen verran, että jokainen moisesta parisuhteesta irti päässyt miettii, että seuraavalta puolisolta minä en siedä yhtään asioita a,b,c,d. Mikä on kai tervettä rajojen pitämistä, mutta toisaalta myös hiukan surullista. Että siitä mukavasta, avuliaasta ihmisestä on nyt koulittu pois se avuliaisuus ja luottavaisuus, ja sen sijaan hän katsoo koko ajan puolisoaan kriittisellä silmällä, laskee työtunteja ja etsii merkkejä siitä samasta hyväksikäytöstä mitä koki edellisessä suhteessaan.
Se toinen taas palaa taas sinkkuaikojen tapoihinsa, ja hoitaa hienosti omat pyykkinsä ja asiansa. Ei hän ymmärrä miksi niistä tuli niin iso poru, helppoja asioitahan nämä on. Niin helppoja ja kevyitä, ja silti niitä ei koskaan voinut oman rakkaansa kanssa/puolesta tehdä. Mieluummin antoi suhteen päättyä eroon ja päätyy tekemään niitä joka tapauksessa sinkkuna.
Vierailija kirjoitti:
Siis te ravaatte kaupassa päivittäin? Meilläkin on 100m päässä lähin, mutta aika on sen verran rahaa, että eipä kiinnosta jatkuvasti käydä hakemassa asioita joiden puutteen voi ennakoida jo ekaluokkalaisen matematiikalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse koen metatyönä kaiken ennakoinnin mitä arjen sujuvuus vaatii. Listaan muutamia esimerkkejä.
-Vessapaperi. Vessan kaapissa on aina muutama rulla varalla, mies jos ottaa sen viimeisen, niin ei hän koskaan tuo uusia tilalle. Sitten kun se viimeinen rulla on loppu, on hieno istua siellä vessassa housut kintussa.
-Ruoka. Ennakointia, että huomennakin pitää syödä jotain, ettei kaupassa tarvi käydä joka päivä. Käytetään vanhat ensin ja ostetaan sitten vasta uutta.
-Matkustaminen. Pakatessa kysyt mieheltä, tarvitseeko hän sitä tai tätä, ei tarvi. Ensimmäisenä iltana hotellissa mies kyselee niiden esittämieni tavaroiden perään, no ei niitä ole kun et kuulemma tarvitse. Ja molemmat ovat siis pakanneet omat tavaransa, kysyn asioita mitä oletan että mies saattaisi tarvita.
-Pyykinpesu. Vasta kun kaikki vaatteet on likasena, aletaan suunnittelemaan pyykinpesua ilman alusvaatteita.Tässä oli muutamia mitä tuli mieleeni, en yleistä, mutta tätä tapahtuu tässä taloudessa.
Kuulostaa oudolta. Jos meillä vessapaperi loppuu, käytetään talouspaperia ja käydään kadun toisella puolella kaupassa ostamassa. Samoin ruoat päätetään fiiliksen mukaan. Pyykki pestään siten, että laitetaan likaiset vaatteet koneeseen ja koneen täyttyessä ohjelma käyntiin. Ei aavistustakaan, mitä toinen pakkaa lomalle. En minä ainakaan kysele, mitä toinen voisi ehkä tarvita.
Joku suunnitelmallisempi varmaan ahdistuisi tällaisesta, mutta minusta lapsettomassa elämässä on parasta juuri se, että voi ottaa rennosti. Arki ei vaadi "pyörittämistä" kuten lapsiperheessä.
Ei sitä vessapaperia kovin montaa kertaa tarvi lähteä ostamaan kaupasta kun muistaa ennakoinnin. Jos mies on unohtanut vessapaperin kun on käynyt kaupassa, sen kun lähtee sitä hakemaan. Miten siinä sinun aikaa tärveltyy. Ehkä kannataa yksi kaksi pakettia aina pitää jemmassa jotta ei ihan kesken hädän tarvi lähteä mutta heti kun sen on ottanut käyttöön. Se ei ole liian haastavaa miehellekään.
Vierailija kirjoitti:
5425455 kirjoitti:
Minä pärjään loistavasti ilman jouluhössötyksiäkin, emäntä saa halutessaan laittaa niin paljon tai vähän kuin tykkää. Ruuat saa kaupasta valmiina niin ei välttämättä tarvitse kuin paistaa ja lämmittää. Lahjat ostan mielelläni pennuille, aikuisten kesken meillä ei lahjoja ostellakaan paitsi minä ja emäntä toisillemme ja hän sisaruksilleen.
Kummina olen vain veljenpojalle, eli verisukulaiselle jolle muutenkin ostan lahjan mielelläni enkä oleta että emäntä sitä osaisikaan ostaa. Ei kannata ruveta kummeiksi ihan vieraille kakaroille ja vieläpä kymmenelle sellaiselle.
Siivous tehdään yhdessä pidemmällä syklillä, jos emäntää alkaa haitata lyhyemmällä aikavälillä niin tekee sitten itse ja ihan mielellään. Minä pidän emäntää niin hyvänä muuten, että hän ei laske että menevätkö imurointikerrat tasan.
Tunnepuoli elää meillä jatkuvasti siinä kaiken ohessa ihan luonnollista elämäänsä, ei siis tehdä mitään helvetin "tunnetyötä". Meillä kaikesta voidaan keskustella ja puhua avoimesti, saa olla iloinen tai surullinen eikä kumpikaan pyri kontrolloimaan toisen tunnetiloja. Sillä tavalla tulee äärimmäisen harvoin mutrunaamaa ja molemmista tuntuu hyvältä, kun myös niitä positiivisia asioita sanotaan aina kun mieli tekee.
Miten te naiset olette saaneet väännettyä tunnepuolestakin työtä? Te ette osaa elää, te vain suoritatte elämää kuin jotain tehtävää ja ajattelette koko ajan että miten muut ihmiset arvioivat sitä suoritustanne. Sitten ollaan ihmeissään kun ei jakseta ja kaikki kaatuu niskaan. Ei ihmekään, että olette neuroottisia ja syötte psyykenlääkkeitä kuin karkkia. Viitatkaa nyt jumalauta kintaalla sille, mitä muissa mökeissä ajatellaan teidän tekemisistänne. Elä naiseuttasi, älä suorita sitä. Elä äitiyttäsi, älä suorita sitä. Älä lue opaskirjoja, tiedät kyllä mikä on oikein ja mikä väärin. Jos olet sellainen nainen, joka avoimesti arvostelee muiden naisten (ja miesten) tekemisiä, pidä turpasi kiinni ja keskity omaan elämääsi. Kukaan ei ole täydellinen.
Eli teillä molemmat tekevät tunnetyötä ja siksi homma toimii. Sinä et vain itse tajua sitä.
Sinä olet selvästi jumittunut tuohon termiin jotenkin, olet varmaan lukenut jotain kirjallisuutta jossa ihmistä opetetaan elämään tai parisuhteeseen, jos se ei luonnostaan onnistu. Jos sinun on pakko nimetä ihan normaalit, automaattiset tunneprosessit ja niiden vapaa ilmeneminen ja luonnollinen huomioiminen kahden ihmisen välillä tasapainoisessa suhteessa "työksi", niin ole hyvä vaan jos se sinua jotenkin lämmittää. Se ei ole tietoista toimintaa meillä kuitenkaan, ihan vaan elämää. Ehkä sen voisi typistää sanaan "empatia", joka toki voi olla kadoksissa monessa suhteessa. Olen huolissani, jos ihmisen pitää erityisesti työskennellä tuon eteen. Ehkä joidenkin täytyy.
Vieroksun kyllä muutenkin sitä ajatusta, että parisuhde vaatisi hirveästi työtä. Olen ollut erilaisissa suhteissa ja kyllä asia on niin, että jos siinä joutuu kovasti työtä tekemään, niin silloin olet väärän ihmisen kanssa. Edes rakkaus ei takaa mitään, koska ihminen voi rakastua täysin epäsopivaan ihmiseen ja hakata päätä seinään vuosikausia, kunnes jompikumpi tajuaa ettei homma toimi. Aika harva varmaan ymmärtää tätäkään.
Vierailija kirjoitti:
Se on todistettu että miehillä ei ole nyky-yhteiskunnassa oikein muita hyviä ystäviä kuin naispuoliset puolisot ja miehet odottavat naisiltä sitä tunnepuolen hoitamista ja jotain kodin viihtyisänä pitämistä. Miehillehän erot ovat katastrofeja mutta naiset porskuttavat kuin ennenkin, ja aika nopeasti miehillä on uudet naiset katsottuina erojen jälkeen. Muutenkin ne raukat syrjäytyvät sankoin joukoin kun naiset pärjäävät. Pitäisikö miestenkin ottaa lusikka kauniiseen käteen ja alkaa hoitaa omia asioitaan? Sen sijaan että saapuvat näihin ketjuihin vinkumaan siitä miten naiset ovat väärässä näitä asioita pohtiessaan ja että entäs miesten ongelmat nyky-yhteiskunnassa (ratkaiskoon itse, niin kuin täällä naiset yrittävät opetella uusia käyttäytymismalleja).
Kyllä minä ainakin mieheltä odotan naiselta jonkinlaista tunnepuolta myös. Mutta aika monesti sitä saa lapiolla kaivaa esiin ja erotilanteessakaan ei tunnu paljon missään painavan, mies vaan hankeen kun ei niistä koristetyynyistä päästy sopimukseen ja seuraavaan mieheen kiinni. Useimmilla miehillä kyllä on ystäviä, mutta siinä on sellainen ero että miehen ystävät antavat realistista palautetta ja mies ruoskii itseään pitkään tekemiensä virheiden vuoksi, kun taas naisten ystävyydet perustuvat siihen, että ringissä kehutaan toisiaan, hoetaan että nainen hyvä ja mies paha ja ikinä ei ole naisissa itsessään mitään vikaa. Siitä jää tietysti naisille sellainen kuva, että he ovat täydellisiä ja ihania ja mikäs siinä on porskutellessa. Ikinä ei tarvitse arvioida omia puutteitaan realistisesti, vaan voidaan vapaasti toteuttaa omaa narsismiaan ja etsiä sitä miestä joka siihen lopulta taipuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sädekehän kiillottelua, se oli hyvin sanottu se. Vessapaperin ostamisella saa kiiltävämmän sädekehän, ja niin se taitaa ainakin tämän ketjun perusteella olla.
Sädekehän kiillottaminen on jotain mistä ihminen nauttii. Se tehdään omahyväisesti ja sisäisesti iloiten, esimerkiksi ilmoittamalla vierailijoille että minähän täällä kaiken teen, ilman minua nuo muut olisivat aika pulassa.
Tämä keskustelu koskee jotain ihan muuta. Se koskee uupumusta ja sitä tunnetta että oma puoliso ei arvosta itseä yhtään. Ei kukaan nauti siitä, että joutuu kolmatta kertaa muistuttamaan puolisolle, että voisitko hoitaa tuon asian jonka lupasit, ja tämä vastaa vaan joo joo, ihan pian, eikä katso sinua edes päin. Eikä muuten koskaan tule tekemään sitä mitä pyysit. Se on yksinäinen olo, kun kaikki vastuu on sinulla. Ei ole kyse siitä, että se ostoslistan kirjaaminen olisi niin rankkaa, vaan siitä että toinen ei edes välitä tai arvosta. Ei niistä asioista, ei siitä miltä sinusta tuntuu. Tai arvostaa sitten kun lopetat tekemästä, kritisoimalla että miksei tätä ole tehty. Teet toisen edestä kaiken, ja kiitokseksi saat haukut jos mokaat, mutta et mitään jos onnistut? Se on henkistä väkivaltaa.
Ja kaikille teille, jotka kysytte että miksi ette eroa? No kyllähän erotaankin. Tällaiset suhteet päättyvät hyvin usein eroon. Mutta missä vaiheessa? Onko kohtuullista erota heti kun ensimmäisen kerran pyytää puolisoa tekemään jotain ja tämä unohtaa? Vai viidennellä kerralla? Vai kymmenennellä? Vasta sadannella? No se on täälläkin nyt tuhanteen kertaan kuultu, että eihän tuo ole edes mitään työtä, eikä siitä voi rasittua. Ja se puoliso koko ajan vähättelee sitä mitä teet ja antaa sinun ymmärtää että tämä ei ole mikään eroamisperuste, vaan turhaa nillittämistä. Joten moni sietää ja sietää sitä, ja eroaa vasta kun on aivan uupunut siihen jatkuvaan toisen ihmisen muistutteluun ja anomiseen.
Puoliso on kuin nukke jota raahaat mukanasi: ei koskaan tee tai ajattele oma-aloitteisesti mitään. Huomaat että elämä ei ole enää yhtä yllätyksellistä kuin ennen koska joudut itse aina päättämään kaiken. Et tule koskaan kotiin ja ylläty siitä mitä tänään on ruoaksi. Toinen ei koskaan ehdota mitään, mitä et itse olisi tullut ajatelleeksi. Alat haaveilla säälittävän pienistä jutuista, joita joku toinen puoliso voisi ehkä sinulle antaa. Että tulisit kotiin ja joku olisikin jo imuroinut. Joku olisi käynyt kaupassa ja ajatellut siellä sinua, tuonut sinulle lempikarkkiasi rakkaudenosoituksena. Joku ehdottaisi lomamatkaa, koska haluaa kokea sinun kanssasi asioita.
Sinkkuna stressi helpottaa. Enää ei tarvi muistaa kuin omat asiansa. Ei tarvi kuin tehdä se asia, ei kehitellä juonia, että miten toisenkin saisi edes joskus tekemään edes jotain. Jos on oikein onnekas, tuo vuosien hylkäämiskokemus ei jättänyt pysyviä jälkiä. Mutta todennäköisesti se jätti ainakin sen verran, että jokainen moisesta parisuhteesta irti päässyt miettii, että seuraavalta puolisolta minä en siedä yhtään asioita a,b,c,d. Mikä on kai tervettä rajojen pitämistä, mutta toisaalta myös hiukan surullista. Että siitä mukavasta, avuliaasta ihmisestä on nyt koulittu pois se avuliaisuus ja luottavaisuus, ja sen sijaan hän katsoo koko ajan puolisoaan kriittisellä silmällä, laskee työtunteja ja etsii merkkejä siitä samasta hyväksikäytöstä mitä koki edellisessä suhteessaan.
Se toinen taas palaa taas sinkkuaikojen tapoihinsa, ja hoitaa hienosti omat pyykkinsä ja asiansa. Ei hän ymmärrä miksi niistä tuli niin iso poru, helppoja asioitahan nämä on. Niin helppoja ja kevyitä, ja silti niitä ei koskaan voinut oman rakkaansa kanssa/puolesta tehdä. Mieluummin antoi suhteen päättyä eroon ja päätyy tekemään niitä joka tapauksessa sinkkuna.
Niin, miksi nainen ei suhteessa ollessaan kykene samoihin asioihin kuin sinkkuna ollessaan, vaan tekee kaikesta tuntilistoja ja valtataistelua? Mieluummin hajottaa perheen kuin pesee pyykkiä?
No tämä oli provoamista, mutta suhteessa tulee vähän kummallinen ongelma asioista, jotka kumpikin on sinkkuna ollessaan saanut hoidettua ihan ongelmitta.
Ruokajuttujen miettiminen siirtyy naiselle vähän väkisinkin, koska miehenä minulla saattaa olla sellainen olo että tänään en syö oikeastaan mitään kuin nopeasti leivän ja sitten taas voi olla että haluan pitsaa tiistaina, keskiviikkona ja torstaina. Mutta sepä ei naisen mielestä olekaan järkevää, täytyy olla jotain muuta. Joten hanki nainen sitten niitä ruokia joita mielestäsi täytyy hankkia. Minä taivun siihen, mutta en osaa suunnitella kokonaisuuksia, joihin sinä olisit tyytyväinen.
Omat kokemukseni.
Osaanko laittaa ruokaa? Osaan kyllä, en syö koskaan eineksiä. Ruokavalio on aika terveellinenkin. Kelpasiko naiselle? Ei, ei kuulemma ollut "maistuvaa".
Osaanko siivota? Osaan, opiskeluaikoina kun olen ollut töissäkin siivousfirmassa. Kelpasiko naiselle? Ei, piti siivota useammin. Paljon useammin. Ei riittänyt perussiisteys ja hyvä hygienia. Kaiken piti olla tip top koko ajan, minuuttiakaan ei saanut mitään lojua lattialla koska se "häiritsi". Tuo sana, "häiritseminen", tuli tutuksi.
Osaanko hoitaa korjaukset ym mitä nyt osakehuoneistossa tarvitaan? Toki. Mutta kelpasiko naiselle? Ei. Joka kerta kun jokua sia oli vähänkin vinksallaan, V-käyrä pomppasi jyrkkään nousuun. Se piti hoitaa heti, jättää kesken mitä olikin tekemässä.
Sama päti kaikkeen. Mukava elämä muuttui multitaskaamiseksi kun asioita ei voinut tehdä järjestyksessä tai kerralla, vaan HETI sitä mukaa kun pienikin ongelma ilmaantui.
Suurin osa miehistä ei pidä multitaskaamisesta ja ärsyyntyy kun pitää jatkuvasti reagoida yksittäisiin asioihin ja yrittää muistaa tuhansia pieniä tehtäviä ettei naista alkaisi häiritsemään. Suurinta osaa miehistä ei häiritse visuaaliset ja kosmeettiset puutokset asunnossa kuten naisia. Siksi me haluamme katsoa sen formulakisan tai luontodokkarin rauhassa loppuun ja sen jälkeen siistiä keittiön ja vaihtaa sen lampun.
Siihen asti olisi mukavaa jos et nalkuttaisi ja pyyhkisit sen vttuuntuneen ilmeen naamaltasi. Teet itsellesi ne leivät vaikka taskulampun valossa ja tulet katsomaan dokkarin jonka itse halusit nähdä. Kiitos.
Tämä on pääosin suunnittelua - tärkeää työtä sekin. Mutta onko metatyötä?