Vauvan ruokaa valmiissa purkeissa: kuka kotona oleva ostaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikä siinä mitään vikaa, ettet tule sitä kokemaan, mutta vanhemmuuden oikeasti kokeneena voin kertoa.

Uahhahaa, ja vielä supervakuuttavasti elävänelämänesimerkillä... kaverisi elämästä tosin. 😂

No kun nyt oli tästä ruokailusta kyse, mutta jos nyt yhtään pitemmälle pystyt itse ajattelemaan, voi ehkä mieleesi tulla, että vanhemmuudessa on pari muutakin juttua kuin ruuanlaitto. Ja näissä muissa asioissa on sitten tullut eteen kaikenlaista, jossa huomaa, että kuvitelma ei vastaa todellisuutta.

Voimme jatkaa keskustelua, jos jatkat asiallisemmalla linjalla, mutta jos aiot jatkossakin argumentoida hymiöillä ja tuollaisilla järjettömillä heitoilla, mä voin lopettaa omasta puolestani keskustelun tähän.

Ai, anteeksi maalaisuuteni.

Totta puhuen luulin kommenttisi olevan tahallisesti ironinen. Ja olishan se ollut sitren myöskin hauska.

Ilmeisesti kuitenkin vaan ihan aidosti alentuva ja ristiriitainen. *ei-hymyä-tähän*

Ei ollut alentuva, se, johon vastasin, oli alentuva. "Jos minä hankkisin lapsia, niin tiedän, että tekisin näin, mutta en aio niitä kuitenkaan hankkia." Kun saa lapsen, siinä tulee mukana todella monta eri muuttujaa. Vauva-aikana korostuu jaksaminen, koska vauva saattaa olla vähän millainen vain, esim. nukkua tosi huonosti. Siinä ei oikein auta se, että on ajatellut etukäteen olevansa jonkinlainen äiti. Ja kun on tästä kokemusta, hymyilyttävät etenkin kommentit, joissa sanotaan, että vanhemmaksi en aio, mutta jos olisin vanhempi, olisin sellainen ja sellainen. Siitä vain unohtuu se, että vanhemmuus ei ole yksisuuntainen juttu, vaan siinä on useampia osapuolia, mm. se lapsi, josta ei voi tietää yhtään mitään etukäteen (puhun nyt siis siitä yksilöstä, joka voi tosiaan olla vaikka minkälainen), se on sellainen kuin on, eikä sitä voi enää vaihtaa tai palauttaa.

Mulla oli suhteellisen helppoa vauva-aikoina. Olen laittanut lapsilleni sormiruuat itse ja käyttänyt molemmilla kestovaippoja. Haasteet ovat tulleet lasten ollessa isompia. Niiden rinnalla joku "minäpä olen niin reipas, etttä laitan soseet itse, miten te luuserit voitte ostaa purkkiruokaa" kuulostaa tyhjältä lätinältä. Ja vielä tyhjemmältä lätinältä kuulostaa "en aio itse vanhemmaksi, mutta tiedän kyllä, millainen vanhempi olisin. Nyt kun puhut tahallisesta ironiasta, niin tuohan olisi helposti tulkittavissa tahallisen ironiseksi kommentiksi.

Muuten oltaisiin yllättäen monesta kohdasta samaa mieltä, mutta kun siellä kirjoittajalla oli se "todennäköisesti" (= itseni tuntien olettaisin näin, mutta tajuan, että ulkoiset seikat saattavat tähän vaikuttaa). Pysyn kannassani.

Todennäköisesti tai epätodennäköisesti, mikä arvo sillä on, että joku, joka ei halua vanhemmaksi, kertoo, millainen vanhempi hän olisi? Mikä sen anti on keskustelulle vanhemmuudesta?

Vanhemmuuden ydin ei ole se, antaako lapselle ruokaa purkista vai kattilasta (eikä sen ydin ole ainakaan se, mitä joku, joka ei edes vanhemmaksi halua, kuvittelisi antavansa), vaan se on se lapsi. Ja sillä lapsella voi olla ihan eri mielihalut kuin vanhemmalla, vaikka alkaen siitä, että se ei syö niitä ruokia, joita äiti on rakkaudella valmistanut. Vanhempi ei voi oikeasti päättää, syökö vauva jotain vai ei, koska vauvan kanssa ei oikein neuvotella. Kuvitelmissa näitä tällaisia hankaluuksia ei esiinny, koska niistä puuttuu se keskeisin asia - lapsi itse.

Vierailija kirjoitti:

Toivon, että olet provo, mutta jos et ole, katso peiliin ja häpeä. Tämänkaltaiset aloitukset ovat juurikin osasyy siihen, miksi äidit uupuvat ja kokevat riittämättömyyden tunteita. Kai sitä jaksaisi soseuttaa itse, ellei nurkan takana vaanisi loputonta joukkoa väittämässä, että olet huono äiti, kun teet senkin jollain tavalla väärin. Lapset tässä kärsivät, kun äidit vaativat itseltään ja toisiltaan täydellisyyttä. Soseuta ihan rauhassa ja työnnä omahyväinen pääsi samalla sinne parsakaalimössöön. Et ole muita parempi ihminen.

Aika idio otti saa olla, että kokee itsensä riittämättömäksi siksi, että antaa lapselle purkkiruokaa. Miten se eroaa itsetehdystä? Ei mitenkään.

Mä en ainakaan kokkaa vauvalle viittä ateriaa ja aikuisille siinä sivussa kahta päivässä. Kokkaan kun on aikaa ja huvittaa, laitan sormiruokaa kerran päivässä jos tilanne sallii, mutta niin harvoin, että ehditään vauvan kanssa jutella, nauraa, laulaa, leikkiä, ulkoilla ja harrastaa se aika minkä vauva on hereillä. Ja mä ehdin ladata akkuni silloin kun hän nukkuu.

Mun vauva on muuten poikkeuksellisen helppo tapaus, ei oo mahavaivoja, ei kärtyä ja on alusta saakka nukkunut hyvin. Ehkä se johtuu siitäkin, että hän saa huomiota, rakkautta ja virikkeitä yltäkylläisesti. Että ei löydy vaikeasta vauvasta syytä mun toiminnalle, eikä tarvi löytyäkään. Mä oon ihan hemmetin hyvä äiti, ja sitä tunnetta ei tuollaset kireät rutkuttajat pilaa. Älkää te muutkaan äidit antako pilata.

Vierailija kirjoitti:

Yksi kaverini syöttää lapsilleen kaurapuuronkin valmisruokana. Hän potee "väsymysoireyhtymää", mutta silti aina löytyy aikaa itsepuolustusharrastuksille, luoville harrastuksille, autolla ajellaan myös tiiviisti sukulaisten luona, mökillä jne. Joskus vielä kysyn miten muuten se väsymysoireyhtymä vaikuttaa kuin haluttomuutena olla töissä.

Älä levittele täällä perättömiä valheita kroonisesta väsymysoireyhtymästä jonkun kaveriltasi saamien anekdoottien perusteella. Kyseessä on erittäin vakava somaattinen sairaus, joka on asiantuntijoiden mukaan luokiteltu vastaamaan vakavuusasteeltaan HIV-potilaan viimeisiä elinviikkoja. Valitettavasti ko. sairaus on myös hyvin väärinymmärretty, ja moni potilas diagnosoidaan väärin ammattitaidon puutteessa. Jos jollekin depressiopotilaalle (kaverisi?) on virheellisesti diagnosoitu krooninen väsymysoireyhtymä, niin se ei tarkoita että olisit oikeutettu leimaamaan koko sairauden ja kaikki siitä kärsivät laiskoiksi ja tahdonvoimattomiksi työnvälttelijöiksi, sillä se ei voisi olla kauempana totuuudesta. Et myöskään voi tietää kaverisi todellista tilannetta täysin, näet vain pieniä palasia sieltä täältä, joten et voi olla varma siitä millaisia vaikeuksia hän kohtaa arjessaan esim. mökkireissuilla tai itsepuolustustunneilla. Hänen sairautensa voi olla vielä lievätasoista, jolloin ylirasituksen välttäminen on parasta hoitoa. Moni potilas elää myös kiellossa ja ottaa jatkuvasti lisää tehtäviä, vaikka kunto menisi kuinka huonoksi. Kukaan CFS-potilas ei halua luopua elämästään vapaaehtoisesti tai omaa laiskuuttaan, vaan paremminkin he yrittävät täysillä viimeiseen asti ja sen ylikin, yleensä jopa vakavin seurauksin.

Terv.: CFS-potilaan omainen ja omaishoitaja

Huh kaltaisesi ovat niiiin raskasta seuraa ja iso syy siihen, miksi en jaksa mitään mammakerhoja. :D Olen se äiti täydellisyys joka imetti pitkään, soseutti, kantoi liinassa ja nämä kaikki klassiset kruununkiillotukset tein ”oikein”, ja silti en jaksa mussuttaa niistä pätkääkään puhumattakaan siitä, että alkaisin toisia vanhempia nokkimaan ylimielisyydellä. Miksi saastuttaisin toisten vanhemmuutta?!

Moni ystävä teki noi asiat ”vain riittävän hyvin”, ja olen heistä tosi ylpeä. Jokaisella on omat voimavaransa ja kunhan lasta rakastetaan ja hänen perus hyvinvoinnistaan pidetään huolta, se todellakin riittää saamaan sen hyvän isän/äidin leiman otsaan. Kaikki muu on vain viilausta ja enhän minä sitten taas jaksanut kuskailla lapsia musiikkiharrastuksiin, toisin kuin se kamala korvikeäiti ja vein lapset päivähoitoon jo kaksivuotiaana, toisin kuin yksi kamalistakin kamalin purkkiruokaäiti. Voisihan tässä kilpailla vaikka ja millä, mutta ketä hittoa se hyödyttää. Jos teet asiat riittävän hyvin niin se todellakin riittää. Hohhoijaa näitä mammautuneiden huonoa itsetuntoa. Kaikista pahimmat pönkittäjät ovat juuri niitä, joita oikeasti kalvaa huono omatunto muista ”mokista”, mutta sitten keksivät, että tämän asian he tekivät ns täydellisesti, jolla saadaan omaa äitiyttä pönkitettyä. En vaan käsitä, miksi se pitää aina tehdä muiden kustannuksella.

Pysyttelen edelleen visusti omien ihanan rentojen äitikavereiden kanssa, ei ole tarvetta kilpailla kuka nukkui kauiten perhepedissä ja kuka mokasi imetykset. Tukea ja ymmärrystä saa meidän kaveripiirissä, se jos jokin on tärkeää.

Meidän reilu 1v syö lähinnä purkkiruokaa. Vain harvat itse tehdyt ruuat kelpaavat, kun rakennetta ei saa edes tehokkaassa blenderissä riittävän tasaiseksi. Välillä aina yritetään tarjota itse tehtyä, jos jo kelpaisi. En kyllä ota mitään paineita siitä, että lapsi syö purkkiruokia, erinomaisesti on niillä kasvanut ja voinut.

Vierailija kirjoitti:

Mä en ainakaan kokkaa vauvalle viittä ateriaa ja aikuisille siinä sivussa kahta päivässä. Kokkaan kun on aikaa ja huvittaa, laitan sormiruokaa kerran päivässä jos tilanne sallii, mutta niin harvoin, että ehditään vauvan kanssa jutella, nauraa, laulaa, leikkiä, ulkoilla ja harrastaa se aika minkä vauva on hereillä. Ja mä ehdin ladata akkuni silloin kun hän nukkuu.

Mun vauva on muuten poikkeuksellisen helppo tapaus, ei oo mahavaivoja, ei kärtyä ja on alusta saakka nukkunut hyvin. Ehkä se johtuu siitäkin, että hän saa huomiota, rakkautta ja virikkeitä yltäkylläisesti. Että ei löydy vaikeasta vauvasta syytä mun toiminnalle, eikä tarvi löytyäkään. Mä oon ihan hemmetin hyvä äiti, ja sitä tunnetta ei tuollaset kireät rutkuttajat pilaa. Älkää te muutkaan äidit antako pilata.

Miksi pitäisi kokata viisi kertaa päivässä? Eikö yksi kerta riitä, kun teet ruoat samalla ja laitat jääkaappiin/pakkaseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en ainakaan kokkaa vauvalle viittä ateriaa ja aikuisille siinä sivussa kahta päivässä. Kokkaan kun on aikaa ja huvittaa, laitan sormiruokaa kerran päivässä jos tilanne sallii, mutta niin harvoin, että ehditään vauvan kanssa jutella, nauraa, laulaa, leikkiä, ulkoilla ja harrastaa se aika minkä vauva on hereillä. Ja mä ehdin ladata akkuni silloin kun hän nukkuu.

Mun vauva on muuten poikkeuksellisen helppo tapaus, ei oo mahavaivoja, ei kärtyä ja on alusta saakka nukkunut hyvin. Ehkä se johtuu siitäkin, että hän saa huomiota, rakkautta ja virikkeitä yltäkylläisesti. Että ei löydy vaikeasta vauvasta syytä mun toiminnalle, eikä tarvi löytyäkään. Mä oon ihan hemmetin hyvä äiti, ja sitä tunnetta ei tuollaset kireät rutkuttajat pilaa. Älkää te muutkaan äidit antako pilata.

Miksi pitäisi kokata viisi kertaa päivässä? Eikö yksi kerta riitä, kun teet ruoat samalla ja laitat jääkaappiin/pakkaseen?

Koska meillä ei oo tapana syöttää samaa ruokaa niillä kaikilla 5 aterialla.

Ai eikö peruna olekkaan enää saa tanasta seuraava? Kaikissa ruokakeskusteluissa haukutaan maanrakoon epäterveellisenä.

Vierailija kirjoitti:

Meidän reilu 1v syö lähinnä purkkiruokaa. Vain harvat itse tehdyt ruuat kelpaavat, kun rakennetta ei saa edes tehokkaassa blenderissä riittävän tasaiseksi. Välillä aina yritetään tarjota itse tehtyä, jos jo kelpaisi. En kyllä ota mitään paineita siitä, että lapsi syö purkkiruokia, erinomaisesti on niillä kasvanut ja voinut.

Voi uusavuttomuus, jos blenderillä ei saa tarpeeksi tasaista paseeraa se siivilän läpi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi kaverini syöttää lapsilleen kaurapuuronkin valmisruokana. Hän potee "väsymysoireyhtymää", mutta silti aina löytyy aikaa itsepuolustusharrastuksille, luoville harrastuksille, autolla ajellaan myös tiiviisti sukulaisten luona, mökillä jne. Joskus vielä kysyn miten muuten se väsymysoireyhtymä vaikuttaa kuin haluttomuutena olla töissä.

Älä levittele täällä perättömiä valheita kroonisesta väsymysoireyhtymästä jonkun kaveriltasi saamien anekdoottien perusteella. Kyseessä on erittäin vakava somaattinen sairaus, joka on asiantuntijoiden mukaan luokiteltu vastaamaan vakavuusasteeltaan HIV-potilaan viimeisiä elinviikkoja. Valitettavasti ko. sairaus on myös hyvin väärinymmärretty, ja moni potilas diagnosoidaan väärin ammattitaidon puutteessa. Jos jollekin depressiopotilaalle (kaverisi?) on virheellisesti diagnosoitu krooninen väsymysoireyhtymä, niin se ei tarkoita että olisit oikeutettu leimaamaan koko sairauden ja kaikki siitä kärsivät laiskoiksi ja tahdonvoimattomiksi työnvälttelijöiksi, sillä se ei voisi olla kauempana totuuudesta. Et myöskään voi tietää kaverisi todellista tilannetta täysin, näet vain pieniä palasia sieltä täältä, joten et voi olla varma siitä millaisia vaikeuksia hän kohtaa arjessaan esim. mökkireissuilla tai itsepuolustustunneilla. Hänen sairautensa voi olla vielä lievätasoista, jolloin ylirasituksen välttäminen on parasta hoitoa. Moni potilas elää myös kiellossa ja ottaa jatkuvasti lisää tehtäviä, vaikka kunto menisi kuinka huonoksi. Kukaan CFS-potilas ei halua luopua elämästään vapaaehtoisesti tai omaa laiskuuttaan, vaan paremminkin he yrittävät täysillä viimeiseen asti ja sen ylikin, yleensä jopa vakavin seurauksin.

Terv.: CFS-potilaan omainen ja omaishoitaja

Ehkä kannattaa opetella lukemaan? En missään leimannut koko sairautta, vaan kerroin kaveristani, joka mielestään potee "väsymysoireyhtymää", ja kirjoitin sen vielä sitaateissa.  En muutoinkaan tuonut ilmi mielipidettäni väsymysoireyhtymästä, vaan kaveristani.