Miehellä kaksi omaa lasta, minä lapseton, mies ei halua enää lasta.

Vierailija kirjoitti:

Oriin kirjoitti:

Itseä ei lapset haittaa, sen puolesta on kyllä energiaa, eikö ole mitään tunne-elämän ongelmia itsellä, mutta nyt vain tullut mieleen olisiko silti olemassa kumppani joka haluaa antaa lapsen, jos asian noin ilmaisee, eikä pelkää tätä asiaa.

Täytyy miettiä asia nyt läpi, ja puntaroida. Olisin valmis hänen lapsiin, ja haluaisin omankin. Totta myös tuo onko mies oikea jos ei halua samoja asioita. Ehkäpä hän löytää itselleen naisen, joka huolehtii lapsista myös, mutta ei halua omia. Näkisin asian nyt niin, että nainen joka ei halua omaa lasta, ei kykene solmimaan mitään kovin läheista tunnesidettäkään silloin lapseen, eli ellei mies etsi vain pelkää kumppania.

Lapsilla toki on jo äiti, mutta jos yhteisessä taloudessa asuttaisiin niin en isänä enkä äitinä haluaisi sinne henkilöä joka olisi vain vanhempaa varten, eli saa nähdä lähteekö mies nyt vaihtoon, koska äitiyden haluan kokea. Olen aina halunnut omia lapsia.

Nainen joka ei halua omaa lasta, ei kykene solmimaan läheistä tunnesidettä lapseen?? Mitä ihmettä? Ei kaikkia halua omia lapsia, silti voivat rakastaa toisen lasta, eikä adoptiolapsikaan ole biologisesti oma.

Adoptiolapsi on paljon enemmäm oma kuin lapsi, jolla on jo vanhemmat ja josta huolehtimiseen osallistut ilman huoltajan oikeuksia max vuoroviikoin. Tuossa tapauksessa tunneside jää aika paljon ohuemmaksi kuin suhde ihan omaan lapseen, vaikka adoptiolapseen.

Ja tuosta ei tarvitse vetää hernettä nenään niin kuin velat oltaisiin esitetty jotenkin tunnevammaisina tai itsekeskeisinä tms. Tietenkin voi rakastaa toisen lasta jopa kuin omaansa. Tarvitseeko jokaista erityistapausta kuitenkaan erikseen mainita, kun huomattavasti yleisempää on, että ei niitä toisen lapsia rakasta kuin omiaan varsinkaan jos ei äitiys muutenkaan suuresti kiinnosta?

On verrattain harvinaista, että joku haaveilee olevansa äitipuoli ja pystyisi rakastamaan tätä jonkun toisen lasta yhtä syvästi kuin jos tämä olisi hänen omansa. Eihän tuota ole pakko myöntää.

Lapsettomalla tunneside toisen lapseen voi toki olla syväkin eikä toisaalta se, että haluaisi omia lapsia, takaa, että olisi.

Vierailija kirjoitti:

Oriin kirjoitti:

Itseä ei lapset haittaa, sen puolesta on kyllä energiaa, eikö ole mitään tunne-elämän ongelmia itsellä, mutta nyt vain tullut mieleen olisiko silti olemassa kumppani joka haluaa antaa lapsen, jos asian noin ilmaisee, eikä pelkää tätä asiaa.

Täytyy miettiä asia nyt läpi, ja puntaroida. Olisin valmis hänen lapsiin, ja haluaisin omankin. Totta myös tuo onko mies oikea jos ei halua samoja asioita. Ehkäpä hän löytää itselleen naisen, joka huolehtii lapsista myös, mutta ei halua omia. Näkisin asian nyt niin, että nainen joka ei halua omaa lasta, ei kykene solmimaan mitään kovin läheista tunnesidettäkään silloin lapseen, eli ellei mies etsi vain pelkää kumppania.

Lapsilla toki on jo äiti, mutta jos yhteisessä taloudessa asuttaisiin niin en isänä enkä äitinä haluaisi sinne henkilöä joka olisi vain vanhempaa varten, eli saa nähdä lähteekö mies nyt vaihtoon, koska äitiyden haluan kokea. Olen aina halunnut omia lapsia.

Nainen joka ei halua omaa lasta, ei kykene solmimaan läheistä tunnesidettä lapseen?? Mitä ihmettä? Ei kaikkia halua omia lapsia, silti voivat rakastaa toisen lasta, eikä adoptiolapsikaan ole biologisesti oma.

Tietyssä mielessä varmasti kyllä. Tunnen erään pariskunnan, jossa nainen ei ole halunnut omaa lasta, miehellä itsellään jo kolme omaa.

Olen nähnyt heidät yhdessä, eikä nainen kiinnitä suurempaa huomiota lapsiin, tai äidillistä huomiota. Miehelle tämä sopi, koska hänellä on jo kolme omaa lasta ja jos tämä nainen olisi halunnut omiakin, mies olisi tähän suostunut. Vaikkakin voivathan ne lapset hyväksyä isän kumppanin näinkin, että onhan tuossa sekin puoli. Välinpitämätöntä aikuista en silti haluaisi huusholliini, vaan aikuisen joka kohtelee lasta oikein.

Kyllä minusta, jos kyseessä on taaperoikäinen lapsi ja perheessä nainen, joka ei koe äidillisiä tunteita, niin entäs jos lapsella huomion kaipuu, paha olla tai jotakin muuta mikä vaatii hellyyttä jne. Kyllä tuo olisi ongelma minulle vanhempana. Ennemmin rakastava äitipuoli, antaa paljon enemmän koko perheelle.

Omasta tahdostaan lapsettomia olen tavannut, pitää lapsia rasitteena ja nimenomaan ei halua lasta roikkumaan lahkeeseen. Voi varmasti löytyä poikkeuksiakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oriin kirjoitti:

Itseä ei lapset haittaa, sen puolesta on kyllä energiaa, eikö ole mitään tunne-elämän ongelmia itsellä, mutta nyt vain tullut mieleen olisiko silti olemassa kumppani joka haluaa antaa lapsen, jos asian noin ilmaisee, eikä pelkää tätä asiaa.

Täytyy miettiä asia nyt läpi, ja puntaroida. Olisin valmis hänen lapsiin, ja haluaisin omankin. Totta myös tuo onko mies oikea jos ei halua samoja asioita. Ehkäpä hän löytää itselleen naisen, joka huolehtii lapsista myös, mutta ei halua omia. Näkisin asian nyt niin, että nainen joka ei halua omaa lasta, ei kykene solmimaan mitään kovin läheista tunnesidettäkään silloin lapseen, eli ellei mies etsi vain pelkää kumppania.

Lapsilla toki on jo äiti, mutta jos yhteisessä taloudessa asuttaisiin niin en isänä enkä äitinä haluaisi sinne henkilöä joka olisi vain vanhempaa varten, eli saa nähdä lähteekö mies nyt vaihtoon, koska äitiyden haluan kokea. Olen aina halunnut omia lapsia.

Nainen joka ei halua omaa lasta, ei kykene solmimaan läheistä tunnesidettä lapseen?? Mitä ihmettä? Ei kaikkia halua omia lapsia, silti voivat rakastaa toisen lasta, eikä adoptiolapsikaan ole biologisesti oma.

Adoptiolapsi on paljon enemmäm oma kuin lapsi, jolla on jo vanhemmat ja josta huolehtimiseen osallistut ilman huoltajan oikeuksia max vuoroviikoin. Tuossa tapauksessa tunneside jää aika paljon ohuemmaksi kuin suhde ihan omaan lapseen, vaikka adoptiolapseen.

Ja tuosta ei tarvitse vetää hernettä nenään niin kuin velat oltaisiin esitetty jotenkin tunnevammaisina tai itsekeskeisinä tms. Tietenkin voi rakastaa toisen lasta jopa kuin omaansa. Tarvitseeko jokaista erityistapausta kuitenkaan erikseen mainita, kun huomattavasti yleisempää on, että ei niitä toisen lapsia rakasta kuin omiaan varsinkaan jos ei äitiys muutenkaan suuresti kiinnosta?

On verrattain harvinaista, että joku haaveilee olevansa äitipuoli ja pystyisi rakastamaan tätä jonkun toisen lasta yhtä syvästi kuin jos tämä olisi hänen omansa. Eihän tuota ole pakko myöntää.

Lapsettomalla tunneside toisen lapseen voi toki olla syväkin eikä toisaalta se, että haluaisi omia lapsia, takaa, että olisi.

Tuohon kommentoisin mitä kirjoitit, niin olen samaa mieltä, ja jos suhde on vilpitön ja rakkaus aitoa, niin kyllä se koko paketti tulee kerralla. Halukas olisin itse tietämään uuden kumppanini syyt, tuleeko hän perheeseen vain minua varten ja lapset jättää mielessään ulkopuolelle, jos näin tuleva kumppanini ajattelisi miettisin pari kertaa onko hän minulle edes oikea. Haluan lapsilleni naisen, joka voi antaa vastaavaa mitä lasten oma biologinenkin äiti tarpeen vaatiessa.

Toisen naisen lapset ei kauaa sinun äitiviettiäsi tyydytä, jos olet lapsirakas jo valmiiksi. Pahimmillaan rupeat niitä vihaamaan, kun et niiden vuoksi omaa saa.

Ei se rakkaus ole koskaan sama omien ja toisten lasten välillä.

Vastarakastuneena pitää AINA olla varuillaan millaista arkea on muille lupailemassa. Naisena varsinkin, kun se taakka saattaa olla yhtä kun kaikki.

Kuulostat vastarakastuneelta, etkä ajattele nyt järkevästi.

Ihan sama kuin ne naiset, jotka rakastuvat itseään paljon vanhempiin. Tiedostavat tappionsa, mutta eivät voi tunteilleen mitään. Sinä olet samassa jamassa.

Olin joskus vastarakastuneena jäämässä uusiokuvioon. Minulla ei ollut enää lapsihaaveita ja olinkin kovasti lapsia omaksi ottamassa ja ikiomaksi ne olisinkin saanut vastuun ja velvollisuuksien suhteen. Oikeuksiahan ei sitten äitipuolella olekkaan.

Koiranvirka. Minun rakkauteni näki arjen ja melkein oksennus tulee kun mietinkin mihin olin lähellä sotkeutua.

Lapsista välittävä äitipuoli on miehelle enemmän kuin lottovoitto. Tunne arvosi!

Optiot kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oriin kirjoitti:

Itseä ei lapset haittaa, sen puolesta on kyllä energiaa, eikö ole mitään tunne-elämän ongelmia itsellä, mutta nyt vain tullut mieleen olisiko silti olemassa kumppani joka haluaa antaa lapsen, jos asian noin ilmaisee, eikä pelkää tätä asiaa.

Täytyy miettiä asia nyt läpi, ja puntaroida. Olisin valmis hänen lapsiin, ja haluaisin omankin. Totta myös tuo onko mies oikea jos ei halua samoja asioita. Ehkäpä hän löytää itselleen naisen, joka huolehtii lapsista myös, mutta ei halua omia. Näkisin asian nyt niin, että nainen joka ei halua omaa lasta, ei kykene solmimaan mitään kovin läheista tunnesidettäkään silloin lapseen, eli ellei mies etsi vain pelkää kumppania.

Lapsilla toki on jo äiti, mutta jos yhteisessä taloudessa asuttaisiin niin en isänä enkä äitinä haluaisi sinne henkilöä joka olisi vain vanhempaa varten, eli saa nähdä lähteekö mies nyt vaihtoon, koska äitiyden haluan kokea. Olen aina halunnut omia lapsia.

Nainen joka ei halua omaa lasta, ei kykene solmimaan läheistä tunnesidettä lapseen?? Mitä ihmettä? Ei kaikkia halua omia lapsia, silti voivat rakastaa toisen lasta, eikä adoptiolapsikaan ole biologisesti oma.

Adoptiolapsi on paljon enemmäm oma kuin lapsi, jolla on jo vanhemmat ja josta huolehtimiseen osallistut ilman huoltajan oikeuksia max vuoroviikoin. Tuossa tapauksessa tunneside jää aika paljon ohuemmaksi kuin suhde ihan omaan lapseen, vaikka adoptiolapseen.

Ja tuosta ei tarvitse vetää hernettä nenään niin kuin velat oltaisiin esitetty jotenkin tunnevammaisina tai itsekeskeisinä tms. Tietenkin voi rakastaa toisen lasta jopa kuin omaansa. Tarvitseeko jokaista erityistapausta kuitenkaan erikseen mainita, kun huomattavasti yleisempää on, että ei niitä toisen lapsia rakasta kuin omiaan varsinkaan jos ei äitiys muutenkaan suuresti kiinnosta?

On verrattain harvinaista, että joku haaveilee olevansa äitipuoli ja pystyisi rakastamaan tätä jonkun toisen lasta yhtä syvästi kuin jos tämä olisi hänen omansa. Eihän tuota ole pakko myöntää.

Lapsettomalla tunneside toisen lapseen voi toki olla syväkin eikä toisaalta se, että haluaisi omia lapsia, takaa, että olisi.

Tuohon kommentoisin mitä kirjoitit, niin olen samaa mieltä, ja jos suhde on vilpitön ja rakkaus aitoa, niin kyllä se koko paketti tulee kerralla. Halukas olisin itse tietämään uuden kumppanini syyt, tuleeko hän perheeseen vain minua varten ja lapset jättää mielessään ulkopuolelle, jos näin tuleva kumppanini ajattelisi miettisin pari kertaa onko hän minulle edes oikea. Haluan lapsilleni naisen, joka voi antaa vastaavaa mitä lasten oma biologinenkin äiti tarpeen vaatiessa.

Uskon, että jos lapset ovat suhteenne ja yhteiselonne aloittamisen aikaan aivan pieniä ja pääasiassa isällään, voi äidillinen nainen muodostaa myös heihin aidosti rakastavan suhteen. Tuossa tapauksessa nainen kuitenkin useimmiten herää jossain vaiheessa toivomaan myös omia bioligisia lapsia ainakin jos hänellä ei niitä vielä ole ja hän voisi niitä saada/ei ole tahtomattaan lapseton.

Päteväksi uusperheneuvojaksi minusta ei todellakaan ole kun meidän perhe on tylsä, tavallinen ydinperhe eikä minulla ole uusperheistä kovin läheistä kokemusta. Naisen asemaan pystyn kuitenkin yleisesti eläytymään.

Mielestäni on hyvä, että ihmiset harkitsevat tarkkaan millaisia ihmisiä lastensa elämään kuuluu ennen esim. yhteenmuuttoa. Aikuiset voivat seurustella myös asuen omissa asunnoissa jos vanhemman uusi kumppani saa lapsen tuntemaan olonsa vieraaksi kodissaan. Jos itse jäisin leskeksi tai eroaisin en voisi kuvitella muuttavani yhteen toisen miehen kanssa lasten ollessa pieniä ainakaan kovin nopeasti. Tapoja on toki monia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oriin kirjoitti:

Itseä ei lapset haittaa, sen puolesta on kyllä energiaa, eikö ole mitään tunne-elämän ongelmia itsellä, mutta nyt vain tullut mieleen olisiko silti olemassa kumppani joka haluaa antaa lapsen, jos asian noin ilmaisee, eikä pelkää tätä asiaa.

Täytyy miettiä asia nyt läpi, ja puntaroida. Olisin valmis hänen lapsiin, ja haluaisin omankin. Totta myös tuo onko mies oikea jos ei halua samoja asioita. Ehkäpä hän löytää itselleen naisen, joka huolehtii lapsista myös, mutta ei halua omia. Näkisin asian nyt niin, että nainen joka ei halua omaa lasta, ei kykene solmimaan mitään kovin läheista tunnesidettäkään silloin lapseen, eli ellei mies etsi vain pelkää kumppania.

Lapsilla toki on jo äiti, mutta jos yhteisessä taloudessa asuttaisiin niin en isänä enkä äitinä haluaisi sinne henkilöä joka olisi vain vanhempaa varten, eli saa nähdä lähteekö mies nyt vaihtoon, koska äitiyden haluan kokea. Olen aina halunnut omia lapsia.

Nainen joka ei halua omaa lasta, ei kykene solmimaan läheistä tunnesidettä lapseen?? Mitä ihmettä? Ei kaikkia halua omia lapsia, silti voivat rakastaa toisen lasta, eikä adoptiolapsikaan ole biologisesti oma.

Adoptiolapsi on paljon enemmäm oma kuin lapsi, jolla on jo vanhemmat ja josta huolehtimiseen osallistut ilman huoltajan oikeuksia max vuoroviikoin. Tuossa tapauksessa tunneside jää aika paljon ohuemmaksi kuin suhde ihan omaan lapseen, vaikka adoptiolapseen.

Ja tuosta ei tarvitse vetää hernettä nenään niin kuin velat oltaisiin esitetty jotenkin tunnevammaisina tai itsekeskeisinä tms. Tietenkin voi rakastaa toisen lasta jopa kuin omaansa. Tarvitseeko jokaista erityistapausta kuitenkaan erikseen mainita, kun huomattavasti yleisempää on, että ei niitä toisen lapsia rakasta kuin omiaan varsinkaan jos ei äitiys muutenkaan suuresti kiinnosta?

On verrattain harvinaista, että joku haaveilee olevansa äitipuoli ja pystyisi rakastamaan tätä jonkun toisen lasta yhtä syvästi kuin jos tämä olisi hänen omansa. Eihän tuota ole pakko myöntää.

Lapsettomalla tunneside toisen lapseen voi toki olla syväkin eikä toisaalta se, että haluaisi omia lapsia, takaa, että olisi.

Hyvin ilmaistu.

Vierailija kirjoitti:

Tässä vielä tuo lainasmasi viestin kirjoittaja. :) Kiva, jos viestistä on apua ajatuksia selventämään. Oma ystäväni teki erehdyksen, jossa lähti suhteeseen miehen kanssa jolla oli jo takana ero ja erityislapsi eksän kanssa. Mies ei halunnut lisää lapsia, nainen kyllä. Eivät sitten kuitenkaan huolehtineet ehkäisystä ja kun nainen tuli raskaaksi, niin mies halusi kumminkin pitää tämän uudenkin lapsen.

Loppu hyvinkö siis?

No ei. Miehen nuppi ei kumminkaan kestä jatkuvaa perhe-elämää näemmä, vaan nyt ovat eroamassa parin vuoden jatkuvan riitelyn ja miehen toistuvien erouhkausten takia. :( Tosi ikävää seurattavaa, ja ennen tätä vahinkolasta oli jo monesti havaittavissa, miten kaverini kärsi, kun toisen lapsen mukaan piti elää puolet ajasta ja samalla kyseisen lapsen äiti teki selväksi, että kaverini ei ole tervetullut lapsen elämään. Lapsi eli toivossa että vanhemmat palaa yhteen ja löi, syljeksi ja haukkui kaveriani n. ekan vuoden.

Nyt lapsi on sitten tottunut tähän kaveriini, joka potee erosotkun keskellä syyllisyyttä siitä, että lapselle tulee taas vaikeaa kun elämä menee jälleen uusiksi.

Hei sinne:) Hyvän viestin olit kirjoittanut. Tämä eronnut pari, ja mies jota olen nyt tapaillut, niin selvästi heillä on edelleen tulehtuneet välit vaikka exiä ovat toisilleen.

Olen ihmetellyt välillä, että mihin he vanhempina keskittävät energiansa. Välillä, kun äiti voi huonosti, niin lapset tulevat yhtäkkiä isän luo. Välillä he pitävät sovitusti viikko viikolta lapsia molemmilla, mutta heidän välinsä ei ole terveellä pohjalla mitä olen huomannut, että itse pidän molempia jossain määrin itsekkäinä, jos heidän keskittyminen kuluu väittelyyn turhista asioista.. Aika ei kulu järkevästi tilanteista sopien, ja muutoksista vaan saadaan riita aikaiseksi jostain, tuota en voi ymmärtää.

Jos mies olisi sen luontoinen, että tosiaan ottaisi avosylin äitiys haaveeni vastaan, niin silloinhan se täydentäisi yhteistä tilannetta ja en miettisi näitä asioita.

Aijon nyt selvittää miehen kanssa näitä asioita, ja selvitellä mikä on syynä tälle heidän käytökselle, koska itselle sillä on merkitystä. Enkä ymmärrä miksi osa vanhemmista kuluttaa energiansa noin. Molemmilla mitä olen kuulostellut, tuntuu olevan myös täysin erot kasvatustavoitteet, mikä on minusta outoa, ja olettaisi että keskityttäisiin lasten parhaaseen, eikä niihin riitoihin.

Mies on myös kun olen ollut hänen luonaan niin pyytänyt minua mm. organisoimaan lastensa kaapit, tämä jäi yhdellä kerralla mieleen kun olin hänen luonaan. En sitä tehnyt, koska jäin miettimään miksi näin, vai oliko pyyntö siksi että mies itse on niin suurpiirteinen. Lasten kanssa hän leikkii paljon, ja vaikuttaa kuitenkin olevan omistautunut.

Herätti silti ajatuksia tuo sinun viesti, koska eihän kaikilla välttämättä ole vilpittömät ajatukset, eikä tuo kuvio itseä houkuttele, että tulisin miestä jatkuvasti hänen ongelmissaan eksänsä kanssa ja varmasti tulisin lapsia hoitamaankin.

Ei siinä, kiitos viestistä ja hyvästä ketjusta! Valaisee mieltä, kun luulee monia eri kantoja ja ajatuksia.:)

-Ap

Se vielä, että lapsia en ole vielä fyysisesti tavannut, olen kyllä halunnut, mutta asiasta ei ole vielä puhuttu, se häiritsee hieman.

Keskustelu tulee selventämään asioita varmasti, ja myös sen mitkä ajatukset tällä isällä on mielessä parisuhteelta. En suostu siihen, että mies ottaisi itselleen vain 'viikko naisen' tai helpon suhteen, vaikka saahan mies sellaisenkin suhteen valita, kukaan ei estä, mutta vääristä syistä olisimme silloin yhdessä, eikä mies ajattelisi mielestäni pitkälle tilannetta edelleenkään, eikä lastenkaan kantilta.

Itsellä ei ole tarvetta rajata kumppanuutta vain tietylle alueelle, kyllä lapset tulevat siinä samassa. Jos isä olettaa, että olisin vain kumppani, lapsiin en saisi suhdetta solmia tai jos äiti aiheuttaisi ongelma, niin mitä hyödyn itse kuviosta, tilanne olisi todella se, että tasapainottomat vanhemmat saisivat ilmaisen hoitajan ja huolehtijan kotiinsa.

Tuo vielä, että äidillä vaihtuu paljon mieli lasten hoidon suhteen, arveluttaa ja nuo riidat myös. No joka tapauksessa, kiitos hyvistä viesteistä, aukaisi tilannetta näkemään aika realistisesta perspektiivistä.:)

-Ap

Vierailija kirjoitti:

Minä vastaavassa tilanteessa ”pakotin” mieheni lapseen, eli sanoin että se on joko lapsi tai ero. Hyvin menee vieläkin ja mies on hyvä ja tasavertainen vanhempi, lapsi jo koulussa. Mutta en todellakaan olisi suostunut lapsiperhe-elämään ilman omia lapsia, eihän siinä olisi ollut kuin huonoja puolia. Kahden täysin lapsettoman huoleton elämä sen sijaan olisi saattanut kelvata minulle:)

Nämä ovat vaikeita tilanteita, mutta kyllä aikuisen voi silti olettaa kykenevän miettivän päätöksensä joka kantilta.

En tiedä lukeeko samat henkilöt täällä näitä viestejä, mutta koska oli ihan kiva kirjoittaa tänne ja sain hyviä ajatuksia niin kirjoitan vielä kerran.

Tänään puhuin tämän mieshenkilön kanssa ja olin jo itsekin päätynyt niihin tunnelmiin, että kuinka vakavissani otan tämän miehen.

Päädyimme yhteistuumin siihen tulokseen, että tätä ei viedä ainakaan tällä hetkellä vakavalle tasolle. Lapsista en hänen kanssaan puhunut, enkä oikeestaan näistä äitiyshaaveistakaan, kun niistä olen jo yhesti puhunut.

Nyt pari päivää sitten eräs toinen mieshenkilö lähestyiminua viestin merkeissä, ja kerroin ja kysyin juttutuokio me aikana miten tämä mies tähän suhtautuisi, jos menen tapaamaan tätä henkilöä. Sanoin myös, että hänen mielipiteellä on merkitystä, mutta hän sanoi että saan tehdä oman päätöksen ja ei hän voi vaikuttaa tähän, tämä siis sen päätöksen jälkeen ettei viedä nyt ainakaan tällä hetkellä vakavalle tasolle tätä suhdetta. Ja turha alkaa itselläkään sen syvemmällä tasolla miettimään miehen tuntoja, miltä hänestä tuntuu, koska toin esille jo että hänen mielipiteellä on merkitystä, en tiedä harmittaako häntä myöhemmin asia.

Miehellä tuntuu olevan myös tällä hetkellä omassa elämässään asioita mitkä vaikuttavat hänen hyvinvointiinsa, ja hän toi esille että kykeneekö hän mihinkään vakavaan. Tunteita hänelläkin on minua kohtaan, enkä olisi halunnut tässä näin käyvän.

Aijon tavata tämän toisen miehen, ja pidän silti keskusteluyhteyden tähän toiseen mieheen ja hän haluaisi myös pitää yhteyttä. Sitä kenen kanssa olen jatkossa suhteessa, en tiedä, sen näkee jatkossa.

-Ap