Lue keskustelun säännöt.
Miksi et seurustele?
Suomessa on paljon sinkkuja ja se on joidenkin mielestä ongelma. Kerrotaan toisillemme miksi ei olla suhteessa. Yleisin on varmasti se, että ei ole löytynyt ketään.
Itse en seurustele siksi, koska en ole koskaan seurustellut. Ylä-aste aikoina olin kiusattu, paha akne ja lievä ylipaino. Itsetunto tuhoutui jne. Samaan aikaan olisi pitänyt saada niitä ensimmäisiä seurustelukokemuksia. Olin melkein koko koulusta ainoa joka ei seurustellut. Kerran uskalsin käydä diskossa ja sieltä mut naurettiin pihalle. Tuntui pahalta, mulle tehtiin selväksi etten kelpaa.
Amiksessa olin masentunut ja en jaksanut edes miettiä seurusteluhommia. Sen hoidin läpi jotenkuten. Sitten olin jo täysi-ikäinen ja seurustelukokemuksia tai muuta siihen liittyvää 0.
Eli en kasvanut suhteeseen siinä "kriittisimmässä" iässä, en osaa kaivata sellaista mitä ei ole koskaan ollut. Olen nyt +20v ja tuntuisi tyhmältä alkaa seurustella tässä iässä vain pelkän seurustelun takia. Se kuuluu enempi sinne teini-ikään "harjoittelusuhteeksi".
Miksi pitäisikään seurustella jos ei ihastu tai koe mitään tunteita ketään kohtaan? Nykyään ulkonäössäni tai sosiaalisissa taidoissa ei ole mitään vikaa eli saisin suhteen jos haluaisin. En vain näe siinä mitään pointtia.
Kommentit (2052)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
1101:n kanssa samassa tilanteessa paitsi muuttaisin yhteen naisen kanssa, jolla on pakka kunnossa ja vaikka olis lapsiakin ja olisi rakastunut ja näkisi naisen tietysti potentiaalisena loppuelämän kumppanina.
M43
En ala seurustelemaan, sillä pitäisi suostua homoseksiin. On ikävä kokemus, kun mies sai pitkän tutustumisen jälkeen luokseen ja sitten väkisin koitti. Ei onnistu, en anna.
Ei enää ole miehiä jotka tätä eivät ymmärrä. Piilohomoja kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinkahan paljon on olemassa naisia, joille sopisi pitkäkin seurustelu, jossa kumpikin asuu omillaan? Minä olisin valmis sellaiseen. Pitkän parisuhteen jälkeen olen alkanut nauttia yksinasumisesta, ja lapsen vuoroasumiskuvionkin vuoksi haluaisin pitää asuinolosuhteeni nykyisellään. Kuitenkin naisen läheisyyttä kaipaan usein. Yhteen muutto saattaisi tulla kyseeseen myöhemmin.
M40+
En luultavasti enää koskaan tule muuttamaan yhteen. Se on nähty ja lapsia tuskin kuitenkaan tulee. Kyllä meitä riittää.
N38
Kiva kuulla, että löytyy. Joo, saattaa se minultakin jäädä yhteen muuttamatta, ja lapsetkin tehty. Kuitenkin mieli yhteenmuutosta saattaa muuttua matkan varrella, joten en sano "ei koskaan".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitää lähteä panemaan!!!!!!!👉👌
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen lesbo ja ylpeä sellainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totesin ettei se parisuhde mitään onnea tuo, päinvastoin todella raskasta vuoristoratailua ja hermoni voivat paremmin kun olen yksin.
Tämä on kyllä tosi raskasta. Itse haluan elää helppoa elämää myös parisuhteessa, mutta naisille tämä ei riitä. Väkisin pitää keksiä jotain valittamista tai kehittää joku konflikti. Tasaisen mukava elämä ei heille käy. Olen kuulemma liian helppo ja kuvittelevat, että minulle kelpaisi kuka tahansa. Ei, vaan sinä kelpasit ja siksi olin niin helppo ja tyytyväinen helppoon elämäämme.
Tämähän se vasta kammottavaa paksaa onkin, jos toisella, olipa mies tai nainen (tai nykyaikana pitäisi varmaan sanoa, että "muunsukupuolinenkin"), katsoo jostakin ohjeesta, millainen parisuhteen pitäisi olla. Esimerkiksi siten, että parisuhteessa "tulee olla" tietty määrä eripuraa, sopua, yhtenäisiä aktiviteetteja, omia aktiviteetteja, yms. tai sitten siinä on jotakin pielessä. Asia sitten korjataan tuomalla tätä puuttuvaa asiaa tai ominaisuutta siihen, eikä varsinaisesti toisen kanssa edes keskustella oikeasti.
Tällainen "kirjan tai listan mukaan eläminen" ei ole mitään oikeaa parisuhteessa elämistä, se on jotakin outoa pintapuolista toimintaa, jolla ei ole mitään tekemistä todellisen yhdessä elämisen kanssa. Todelliseen, hyvään parisuhteeseen, kuuluu nykypäivänä niin valitettavan harvinaiseksi käynyt puolisojen keskustelukyky sekä toistensa ajatusmaailmojen kartoittaminen ja yhteensovittaminen, jollaista ei edes tunnuta osaavan. Vie liikaa aikaa, kaiketi.
Vierailija kirjoitti:
En kelpaa kellekään. Tässä noin viisikymppiseksi on tullut tarpeeksi monta kertaa todettua.
Varmasti kelpaisit .Ei vain ole sattunut samanhenkistä ihmistä kohdalle.Siitähän se parisuhde aina on kiinni.Silkasta sattumasta.Ei sen takia kannata menettää itsetuntoaan .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen heteronainen 55+,ja tarjonta vapaista, terveistä ja hyvinvoivista miehistä on vaatimatonta tämänikäisenä. En halua ryhtyä kenenkään omaishoitajaksi, en varatun miehen toiseksi naiseksi tms. Ne eivät tule ikinä toteutumaan elämässäni. Nautin elämästäni aikuisena naisena täysin, sillä minulla on maailman ihanimmat aikuiset lapset. Niin terveet. Niin hyvinvoivat. Lisätaakkoja en kaipaa toisen ihmisen muodossa elämääni, ellei toinen ihminen kolahda oikein kunnolla.
Ymmärtääkö joku naisia? Ei ymmärrä.... joten se ei ole syy..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en ymmärrä, miksi parisuhdetta ja seurustelua pitäisi jotenkin "harjoitella" ennen sitä varsinaista "loppuelämän" suhdetta.
Pitääkö teillä olla kavereinakin ensin jotain kus*päitä, joiden kanssa harjoittelette sitä kaverina olemista, ja sitten vasta voitte alkaa kavereiksi sellaisille, joiden seurassa oikeasti viihdytte?
En jotenkin jaksa. Olen satsannut edellisiin suhteisiini niin paljon, ettei ole voimavaroja nyt.
"En ole tavannut ketään" - "kukaan" tai "joku vaan" ei ole riittävä kriteeri. Oon tavannut mainioita miehiä muutamia. Musta he oli kaikin kriteerein todella hienoja ihmisiä ja sopivia mulle. Elämässä kuitenkin tulee vastaan erilaisia päiviä, ja outoja olosuhteita, jotka sitten ovat kuitenkin nostattaneet vuosien varrella esiin jotain sellaista, joka alkaa hiertää. Kumppanin keskustelutaito ja itsetuntemus, kyky analyysiin, olisi tärkeätä, ja vaikka koitan screenata sitä suhteen alussa (tai vielä tapailuvaiheessa), niin ihminen käyttäytyy joskus eri tavoin pitempiaikaisesti monimutkaisissa tilanteissa. Sitten toinen ei välttämättä ole valmis samaan myönnytykseen ja sovintoon tai ratkaisueleeseen, kuin mitä itse tahtoisi. Ja vaikka olisi olut seitsemän hyvää vuotta, niin aika erottaa jotenkin hvetin epäreilusti.
En ole valmis siihen epävarmuuteen juuri nyt - ollut vuosiin. Tahdon nauttia näkemästäni ja luottaa ihmisiin silleen täysiä, mitä vähän etäämmältä ystäviinsä voi.
Ps. pienet munat just hyviä. Olen kohdannut senkin, että suhteen päätyttyä ihan muihin syihin äjjä jäi itkemään, että pienen munan takiahan sä tietty mut jätit. On niin surullista. Toivon itseluottamusta, ja kuunnelkaa saamanne palaute realistisesti, älkääkä menkö munan taakse piiloon, jooko!
Vierailija kirjoitti:
Ei kiinnosta. Lisäksi miehillä näyttää olevan nykyään aivan luonnottomat vaatimukset naisille, varsinkin ulkonäön suhteen, että olen todennut elämän olevan helpompaa, mukavampaa ja laadukkaampaa yksin ollessa. Käyn töissä, kavereiden luona, välillä leffassa ja hankin juuri sellaisia vaatteita sekä asioita kotiin, joista itse tykkään. Yksinkertaista ja todella miellyttävää itsellisen naisen elämää jo yli 20 vuoden ajan.
Kyllä ne vaatimukset ovat vain naisilla. Kaikki suhteeni ovat kaatuneet naisen vaatimuksiin. Minun pitäisi olla toisenlainen, mutta kun en ole.
Vierailija kirjoitti:
Olen heteronainen 55+,ja tarjonta vapaista, terveistä ja hyvinvoivista miehistä on vaatimatonta tämänikäisenä. En halua ryhtyä kenenkään omaishoitajaksi, en varatun miehen toiseksi naiseksi tms. Ne eivät tule ikinä toteutumaan elämässäni. Nautin elämästäni aikuisena naisena täysin, sillä minulla on maailman ihanimmat aikuiset lapset. Niin terveet. Niin hyvinvoivat. Lisätaakkoja en kaipaa toisen ihmisen muodossa elämääni, ellei toinen ihminen kolahda oikein kunnolla.
Mitä tarkemmin ottaen tarkoitat terveellä ja hyvinvoivalla?
M46
"Eli en kasvanut suhteeseen siinä "kriittisimmässä" iässä, en osaa kaivata sellaista mitä ei ole koskaan ollut. Olen nyt +20v ja tuntuisi tyhmältä alkaa seurustella tässä iässä vain pelkän seurustelun takia. Se kuuluu enempi sinne teini-ikään "harjoittelusuhteeksi"."
Mitä ihmettä? 20+ on tosi nuori. Oikein sopivassa iässä vaikka ensimmäiseen suhteeseen.
Itse olin 17 v kun aloitin ensimmäisen suhteen, ja se oli aivan liian varhain. Olisi kannattanut kasvaa vielä muutama vuosi.
Siitä suhteesta erottuani olin monta vuotta sinkkuna ja hyvä niin. En kantanut vanhan suhteen luurankoja uuteen suhteeseen.
Kolmekymppisenä menin naimisiin.
Ei suhteita ja kokemuksia tarvitse olla paljon, eikä seurustelua tarvitse aloittaa lapsena.
En luultavasti enää koskaan tule muuttamaan yhteen. Se on nähty ja lapsia tuskin kuitenkaan tulee. Kyllä meitä riittää.
N38