Lue keskustelun säännöt.
En saa pitää lapsenlastani sylissä, satuttaa, yritän ymmärtää!
01.01.2019 |
Hei nuoret äidit, mitä erilaisia syitä teillä on sille, ettette halua antaa pientä vauvaa hetkeksi anoppi-mummon syliin. Minulle on käynyt näin. Lapsenlapsi on nyt vuoden vanha ja olen saanut pitää häntä sylissä n. 5 kertaa, tapaamisissa esim. jouluna, perhejuhlissa.
Kertaakaan en ole ottanut lasta ilman lupaa syliini, en ole vatkannut, olen aina istunut vanhempien lähellä ja varmistanut, että ote on oikea. Aluksi poikani antoi vauvaa mielellään syliini, sitten yht'äkkiä kaikki muuttui. Olen nieleskellyt ja yrittänyt ymmärtää hormoni ym. olenhan itsekin äiti monelle ja muutenkin lastenhoitokokemusta esim. työn kautta. Sieltä olen saanut kiitosta sekä sukulaislasten hoidosta.
Isommissa perhetapaamisissa minut jätetään huomitta, tämän on nyt alkanut huomaamaan muutkin. Olen kysynyt, vastauksena olen saanut, tottakai saat pitää vauvaa sylissä.
Kertakaan en ole mennyt nuorten kotiin ilmoittamatta, lupaa kysymättä (ei yllätysvierailuja), en siivoa tai kiertele kodissa(koti aina siisti), en neuvo jne.
Olen antanut nuorelle perheelle valtavasti kehuja siitä, miten hyvin he hoitavat lastaan ja se on tottakin. Minun ei tarvitse olla huolissani yhtään, miten he pärjäävät. Koen kiusaannusta, kun monet kyselevät onko vauva ollut mummolla hoidossa. Ei ole, kertaakaan ei edes ehdotettu ja varon edes kysymästä. Kauppa ym. pikkureissuilla he kysyvät sisaruksiaan avuksi. Sama koskee myös pappaa. Me isovanhemmat oikeasti välitämme ja rakastamme ensimmäistä lapsenlastamme. En ole antanut tämän asian vaikuttaa niin, ettenkö muistasi syntymä, joulu-ja merkkipäivänä heidän perhettä. Voiko pelkkä minun oma olemus ärsyttää? Miten voisin muuttaa itseäni, vai keräänkö vain paksumpaa nahkaa ja annan olla. Olisi kiva kuulla teidän mielipiteitä asiasta.
Kommentit (353)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi se vauva pitää saada syliin? Tätä en ole koskaan ymmärtänyt. Jos vauvalla on hyvä olla äitinsä sylissä tai sitterissä tai vaunuissa, niin miksi se pitää saada syliin? Mikä minun käsivarsissani on niin erityistä, että niiden tulee saada pidellä jonkun toisen piensät lasta?
En tiedä sanoa sinulle miksi isovanhemmat haluavat ottaa oman lapsenlapsensa (jonkun toisen pieni lapsi) syliin. Vastaan siis omasta puolestani, en koe, että juuri minun käsivarteni olisivat ylitse kaikkien muiden, varsinkaan lapsen omien vanhempien. En myöskään halua, että lasta pidettäisiin vastoin hänen omaa tai vanhempien tahtoa sylissä tai lähellä. Jos lapsi itkisi en yrittäsi väkisin lohduttaa tai menisi toiseen huoneeseen pois vanhempien näkyvistä.
En pyytele tai ota kenenkään vieraiden lapsia syliin oma-aloittesesti, jos vanhemmat haluavat antaa ja lapsi on tyytyväinen, sitten sopii kyllä.
Mutta voi tuota ajatella syvällisimminkin, miksi haluaa pitää omaa lapsenlasta sylissä, mistä se tarve tulee ja onko se luonnollista. Mutta täysin luonnollista on kuitenkin pitää pientä vauvaa sylissä ja vastata hänen hoivatarpeeseen. Oletko lukenut varhainen vuorovaikutus-tietoa? Ehkä sieltä löytyy vastaus sinulle.
ap
Mikä saa sinut uskomaan, että juuri sinun tarpeesi saada olla lapsenlapselle tärkeä on vastaus lapsen hoivatarpeeseen silloin, kun hänellä selkeästi jo on hyvä olla?
Varhainen vuorovaikutus varmasti onnistuu ilman isoäitiä, joka asettaa omat tarpeensa muiden edelle.
En ole sanonut että olisin tärkeä lapsenlapselleni, saati kenellelään tai että lapsenlapsi tarvitsee minua. Veikkaan, että myös sinulla on pahoja tunneongelmia omassa äiti-lapsi suhteessasi, yritä päästä niistä yli ja nauttia äitiydestäsi.
p.s. eivät mummot nyt niin pahoja ole kun annat ymmärtää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n "kylmyys" johtuu siitä että hän on kiinnostunut asiasta ja ihmisten mielipiteistä, tarinoista teoreettisella tasolla, ei konkreettisella tasolla. Ihmisen on vaikea kertoa lämmöllä keksittyä tarinaa. Ap:n rooli on toimittaja, alan opiskelija tai vaan muuten kiinnostunut. Tuo toinen ketju aiheesta tuli liian sopivasti tähän ketjuun mukaan ja ap:n kirjoitus on ulkokohtaista.
Höpö, höpö, nyt kyllä osuit ihan väärään, valitettavasti oma vaistosi on vinoutunut.
Miksi itse notkut täällä palstalla viisastelemassa, jos et ole kiinnostunut muiden näkemyksistä.
Mistä sinun kokemuksesi karttuu?
En viitsi väitellä kanssasi koska nyt näkyy niin selkeästi se väittelynhalu. En ruoki kaltaisiasi ihmisiä.
kummasti notkut inttämässä täällä, mee nyt hoitaa lastas , riittääkö muuten äidinmaito?
Itselläni oli esikoiseen ylipäänsä vahva suojeluvaisto. Lisäksi en pitänyt siitä että juuri anoppi tai appi ottivat silloin alle 1-v lapsen syliin mm seuraavista syistä:
- anoppi hytkytti, höpötti, hölisi ja metelöi lapselle todella levottomasti
- jos lapsi alkoi Itkeä, hän tuplasi volyymin ja hytkytyksen voiman meuhkaten lapsen itkun päälle ja yrittäen kääntää tämän huomiota muualle
- antoi lapselle (joka rintaruokinnalla) juustopalan imettäväksi, korpun josta meni pala väärään kurkkuun, jäätelöä samalla lusikalla josta oli itse syönyt ja kun lapsella hampaat tulossa piteli jääpalaa tämän imeskeltävänä (olisi voinut lipsahtaa henkitorveen) - kaikki tämä vaikka kuinka sanottiin imetyksestä, ravinnosta ja karieksesta
- yleensä repivät lapsen minulta ja sanoivat vielä vitsaillen/syyllistäen tyyliin tule pois äidin luota, onpa se riippuvainen äidistä jne
- eivät antaneet lasta takaisin vaikka oli aika imettää, lähtivät suurin piirtein karkuun, ulos, toiseen huoneeseen jne - sain aina jahdata
- anoppi istutti muutaman kuukauden ikäistä vauvaa lysyssä kainaloista pidellen
- puhuivat miehelleni minun kuullen kuinka lapsen imetys pitäisu lopettaa jne
Todella rasittavaa, pahimmat virheet tuossa oli se ettei osattu olla rauhallisia lapsen kanssa ja kunnioittaa nuoren perheen sääntöjä millään lailla. Olen silti antanut sylittää, hoitaa jne paljonkin mutta huomaan että lapset eivät kovasta mummistaan pidä. Syynä ehkä tuo ettei osata ottaa rauhallista kontaktia vaan vyörytään yli voimalla.
Sinun AP tapauksessa tuskin näin on, mutta esimerkinomaisesti tässä yksi miniän kokemus.
Kannattaa tosiaan odotella että lapsi kasvaa vähän, yleensä lapset tykkäävät leikkiseurasta lattialla ja vanhemmatkin ovat varmasti myöhemmin iloisia harrastuskuljetus tai vahtimisavusta.
Ap. Oletpa saanut ikäviä kommentteja. Totuus saattaa olla ihan vain se, että miniä ei pidä sinusta. Minulla on kolme poikaa. Alusta asti yksi miniä on selvästikin inhonnut minua. Kaksi muuta kohtelevat minua reilusti. Aluksi oli paha mieli, enää ei, koska en voi asialle mitään.
Jos pojan perhe saa lisää lapsia, ylimääräisiä käsiä tarvitaan, ja saattaa olla, että sinunkin käsiäsi tarvitaan silloin. Hyvää uutta vuotta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n "kylmyys" johtuu siitä että hän on kiinnostunut asiasta ja ihmisten mielipiteistä, tarinoista teoreettisella tasolla, ei konkreettisella tasolla. Ihmisen on vaikea kertoa lämmöllä keksittyä tarinaa. Ap:n rooli on toimittaja, alan opiskelija tai vaan muuten kiinnostunut. Tuo toinen ketju aiheesta tuli liian sopivasti tähän ketjuun mukaan ja ap:n kirjoitus on ulkokohtaista.
Höpö, höpö, nyt kyllä osuit ihan väärään, valitettavasti oma vaistosi on vinoutunut.
Miksi itse notkut täällä palstalla viisastelemassa, jos et ole kiinnostunut muiden näkemyksistä.
Mistä sinun kokemuksesi karttuu?
En viitsi väitellä kanssasi koska nyt näkyy niin selkeästi se väittelynhalu. En ruoki kaltaisiasi ihmisiä.
kummasti notkut inttämässä täällä, mee nyt hoitaa lastas , riittääkö muuten äidinmaito?
Kännissä vielä? Mene nukkumaan tai suihkuun, älä nukahda lattiakaivon päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, sinusta syntyy vaikutelma hyvin kylmänä ja ylimielisenä ihmisenä. Olet mielestäsi muiden yläpuolella, korostat tietojasi ja elämänkokemustasi jne.
Mitä jos olisit vain inhimillinen ja normaali tavallinen ihminen. Et analysoisi puhki ja hakisi tieteellisiä selityksiä.
Olen sitten epäonnistunut tämän kysymyksen esittämisessä. Pakkohan sen on myöntää, kun enemmistö taitaa olla sitä mieltä täällä.
Miten tästä eteenpäin? 10 kertaa isä meidän rukous? Sillalta alas? vuolas anteeksipyyntö kaikille? antaa asian olla?
Osaatko muuten sanoa, millainen on tavallinen normaali ihminen? miten sinä olisit esittänyt kysymyksen oikeaoppisesti?
Koetko itse olevasi empaattinen ihminen, missä peräänkuuluttamasi inhimillisyys omissa kommenteissasi?- toivon että pystyisit hieman parempaan keskusteluun, nyt heität vain muutamia lauseita ilman perusteluja.
ap
Ylimielisyyskuplasta suoraan supermarttyyriksi.
Jos itselläni on lasteni kanssa ongelmia, keskustelen heidän kanssaan. Rehellisesti. En hyökkää, en analysoi tieteellisesti, en syyttele ulkopuolisia, en vetoa elämänkokemukseeni, enkä vedä marttyyrikorttia esiin...
Minä saan pitää sylissä, mutta vieressä vahditaan koko ajan. Vauva on jo 11 kk. Vanhemman (4v) kanssa saamme leikkiä lattialla, mutta siinäkin meitä vahditaan koko ajan. Yökyläilyä ei voi edes ottaa puheeksi! Muita lapsenlapsia olemme hoitaneet puolivuotiaista öisinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap:n "kylmyys" johtuu siitä että hän on kiinnostunut asiasta ja ihmisten mielipiteistä, tarinoista teoreettisella tasolla, ei konkreettisella tasolla. Ihmisen on vaikea kertoa lämmöllä keksittyä tarinaa. Ap:n rooli on toimittaja, alan opiskelija tai vaan muuten kiinnostunut. Tuo toinen ketju aiheesta tuli liian sopivasti tähän ketjuun mukaan ja ap:n kirjoitus on ulkokohtaista.
Jep, vastauksista näkee että keksitty stoori.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni oli esikoiseen ylipäänsä vahva suojeluvaisto. Lisäksi en pitänyt siitä että juuri anoppi tai appi ottivat silloin alle 1-v lapsen syliin mm seuraavista syistä:
- anoppi hytkytti, höpötti, hölisi ja metelöi lapselle todella levottomasti
- jos lapsi alkoi Itkeä, hän tuplasi volyymin ja hytkytyksen voiman meuhkaten lapsen itkun päälle ja yrittäen kääntää tämän huomiota muualle
- antoi lapselle (joka rintaruokinnalla) juustopalan imettäväksi, korpun josta meni pala väärään kurkkuun, jäätelöä samalla lusikalla josta oli itse syönyt ja kun lapsella hampaat tulossa piteli jääpalaa tämän imeskeltävänä (olisi voinut lipsahtaa henkitorveen) - kaikki tämä vaikka kuinka sanottiin imetyksestä, ravinnosta ja karieksesta
- yleensä repivät lapsen minulta ja sanoivat vielä vitsaillen/syyllistäen tyyliin tule pois äidin luota, onpa se riippuvainen äidistä jne
- eivät antaneet lasta takaisin vaikka oli aika imettää, lähtivät suurin piirtein karkuun, ulos, toiseen huoneeseen jne - sain aina jahdata
- anoppi istutti muutaman kuukauden ikäistä vauvaa lysyssä kainaloista pidellen
- puhuivat miehelleni minun kuullen kuinka lapsen imetys pitäisu lopettaa jneTodella rasittavaa, pahimmat virheet tuossa oli se ettei osattu olla rauhallisia lapsen kanssa ja kunnioittaa nuoren perheen sääntöjä millään lailla. Olen silti antanut sylittää, hoitaa jne paljonkin mutta huomaan että lapset eivät kovasta mummistaan pidä. Syynä ehkä tuo ettei osata ottaa rauhallista kontaktia vaan vyörytään yli voimalla.
Sinun AP tapauksessa tuskin näin on, mutta esimerkinomaisesti tässä yksi miniän kokemus.
Kannattaa tosiaan odotella että lapsi kasvaa vähän, yleensä lapset tykkäävät leikkiseurasta lattialla ja vanhemmatkin ovat varmasti myöhemmin iloisia harrastuskuljetus tai vahtimisavusta.
Kiitos kokemuksestasi, ei todellakaan sinua kohtaan toimittu oikein, olen pahoillani. Vaikutat hyvälle äidille, kaikkea hyvää sinulle :)
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On se kumma, etteivät aikuiset osaa puhua ja kuunnella. Ei ihme jos useimpia ahdistaa, kun yritetään lukea toisten ajatuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, sinusta syntyy vaikutelma hyvin kylmänä ja ylimielisenä ihmisenä. Olet mielestäsi muiden yläpuolella, korostat tietojasi ja elämänkokemustasi jne.
Mitä jos olisit vain inhimillinen ja normaali tavallinen ihminen. Et analysoisi puhki ja hakisi tieteellisiä selityksiä.
Olen sitten epäonnistunut tämän kysymyksen esittämisessä. Pakkohan sen on myöntää, kun enemmistö taitaa olla sitä mieltä täällä.
Miten tästä eteenpäin? 10 kertaa isä meidän rukous? Sillalta alas? vuolas anteeksipyyntö kaikille? antaa asian olla?
Osaatko muuten sanoa, millainen on tavallinen normaali ihminen? miten sinä olisit esittänyt kysymyksen oikeaoppisesti?
Koetko itse olevasi empaattinen ihminen, missä peräänkuuluttamasi inhimillisyys omissa kommenteissasi?- toivon että pystyisit hieman parempaan keskusteluun, nyt heität vain muutamia lauseita ilman perusteluja.
ap
Ylimielisyyskuplasta suoraan supermarttyyriksi.
Jos itselläni on lasteni kanssa ongelmia, keskustelen heidän kanssaan. Rehellisesti. En hyökkää, en analysoi tieteellisesti, en syyttele ulkopuolisia, en vetoa elämänkokemukseeni, enkä vedä marttyyrikorttia esiin...
Ongelmahan taisi olla, että ap on jo puhunut asiasta ja kysynyt, mikä mättää, mutta poika ja miniä ovat vakuutelleet kaiken olevan hyvin. Vaikka selvästi ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi se vauva pitää saada syliin? Tätä en ole koskaan ymmärtänyt. Jos vauvalla on hyvä olla äitinsä sylissä tai sitterissä tai vaunuissa, niin miksi se pitää saada syliin? Mikä minun käsivarsissani on niin erityistä, että niiden tulee saada pidellä jonkun toisen piensät lasta?
En tiedä sanoa sinulle miksi isovanhemmat haluavat ottaa oman lapsenlapsensa (jonkun toisen pieni lapsi) syliin. Vastaan siis omasta puolestani, en koe, että juuri minun käsivarteni olisivat ylitse kaikkien muiden, varsinkaan lapsen omien vanhempien. En myöskään halua, että lasta pidettäisiin vastoin hänen omaa tai vanhempien tahtoa sylissä tai lähellä. Jos lapsi itkisi en yrittäsi väkisin lohduttaa tai menisi toiseen huoneeseen pois vanhempien näkyvistä.
En pyytele tai ota kenenkään vieraiden lapsia syliin oma-aloittesesti, jos vanhemmat haluavat antaa ja lapsi on tyytyväinen, sitten sopii kyllä.
Mutta voi tuota ajatella syvällisimminkin, miksi haluaa pitää omaa lapsenlasta sylissä, mistä se tarve tulee ja onko se luonnollista. Mutta täysin luonnollista on kuitenkin pitää pientä vauvaa sylissä ja vastata hänen hoivatarpeeseen. Oletko lukenut varhainen vuorovaikutus-tietoa? Ehkä sieltä löytyy vastaus sinulle.
ap
Kyllä se varhainen vuorovaikutus terminä kiteytyy nimenomaan elintärkeään vauvan ja vanhemman väliseen vuorovaikutukseen sekä heidän välille kehittyvään kiintymyssuhteeseen.
Ap kirjoituksesi perusteella voi olla fiksuinta ottaa asia puheeksi poikasi kanssa. Millainen suhde sinulla on häneen? Jos sellainen, ettet tällaista voi häneltä kysyä, niin ehkä siitä suhteesta se selityskin löytyy?
Vauvaperheen lähipiirin pitää pystyä sietämään se, että he ovat tavallaan ulkopuolisia, mutta silti tukena ottamassa vastaan avuntarve, mikäli sellainen ilmenee ja itsellä voimavaroja auttaa. Sekin pitää sietää, vanhemmat saavat ja voivat itse valita keneltä vastaanottavat apua ilman että he ovat asiasta "tilivelvollisia".
-neuvolan th
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei lapset ole olleet toisessa mummulassa hoidossa, toisessa ovat aina silloin tällöin. Se jossa ovat kylässä, pyytää heitä kylään ja ilmoittaa omatoimisesti päiviä, jolloin on käytettävissä jos apua tarvitsemme. Toinen mummu ei ole koskaan näin tehnyt. Mutta voin kuvitella, että hänkin voisi tehdä tällaisen aloituksen.
Sylissä pitämisessä sama homma, en ole koskaan vauvojani kenenkään syliin tyrkyttänyt, mutta antanut kyllä, jos joku on tullut vapaaehtoisesti sylittelyä ehdottamaan.Meillä on sama juttu. Toiset ovat aktiivisia ja ehdottelevat yökyläilyä, tapaamisia, tapahtumiin menoa jne ja sitten menevät.
Toinen mummu ei koskaan ehdota mitään. Välillä puhuu asioista, muta voisi lasten kanssa tehdä, mutta ei sitten koskaan kuitenkaan toteuta niitä.
Meillä on aivan sama mun isän suhteen. Hän ei koskaan ehdota tekevänsä mitään lasten kanssa, ei myöskään kutsu kylään. Sen sijaan hän vihjailee aina haluavansa meille kylään. Kun olen hänet kutsunut, hän puhuu kirjaimellisesti taukoamatta itsestään eikä reagoi lapsiin mitenkään. Tämän takia en enää kutsu häntä kuin lasten synttäreille. Hän sitten puhuu muille sukulaisille ja myös minulle passiivis-aggressiivisesti, miten ei saa koskaan tavata mun lapsia ja kukaan ei halua viettää hänen kanssaan aikaa. Jostain syystä äitini ja appivanhemmat ovat pystyneet luomaan lapsiin suhteen ihan ilman, että me juurikaan kutsuisimme heitä kylään. Tosin heitä myös kutsumme ja käymme heidän luonaan, koska he eivät ole täydellisen sietämätöntä seuraa. Isä ei myöskään kutsu käymään isänpäivänä tai syntymäpäivänään, vaan olettaa meidän automaattisesti tulevan ja loukkaantuu sitten kun emme tule, vaikka emme tiedä edes onko hän kotona.
Tosin tämä ei varmaan ole ap:n tilanne, koska lapsi on vasta 1v, eikä isovanhemmat voi juuri mitään hänen kanssaan tehdä ilman vanhempia. Minäkin kannatan, että ap kysyy pojaltaan, jotain tuossa mättää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on myös miniä, joka ei luota minuun eikä pidä minusta, muut miniät ovat jopa ystäviä kanssani. Kaikkien kanssa ei vaan suju. Poikasi on ikävässä välikädessä. Sopeudu, muuta ei voi.
Vierailija kirjoitti:
Minä saan pitää sylissä, mutta vieressä vahditaan koko ajan. Vauva on jo 11 kk. Vanhemman (4v) kanssa saamme leikkiä lattialla, mutta siinäkin meitä vahditaan koko ajan. Yökyläilyä ei voi edes ottaa puheeksi! Muita lapsenlapsia olemme hoitaneet puolivuotiaista öisinkin.
Minulle se, jos mummo ottaa puolivuotiaan huvin vuoksi yökylään, kertoo hyvin miten hyvin hän osaa priorisoida lapsen tarpeet. Eli en luottaisi lainkaan että mummo huomioi sen lapsen kokemusmaailmaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, sinusta syntyy vaikutelma hyvin kylmänä ja ylimielisenä ihmisenä. Olet mielestäsi muiden yläpuolella, korostat tietojasi ja elämänkokemustasi jne.
Mitä jos olisit vain inhimillinen ja normaali tavallinen ihminen. Et analysoisi puhki ja hakisi tieteellisiä selityksiä.
Olen sitten epäonnistunut tämän kysymyksen esittämisessä. Pakkohan sen on myöntää, kun enemmistö taitaa olla sitä mieltä täällä.
Miten tästä eteenpäin? 10 kertaa isä meidän rukous? Sillalta alas? vuolas anteeksipyyntö kaikille? antaa asian olla?
Osaatko muuten sanoa, millainen on tavallinen normaali ihminen? miten sinä olisit esittänyt kysymyksen oikeaoppisesti?
Koetko itse olevasi empaattinen ihminen, missä peräänkuuluttamasi inhimillisyys omissa kommenteissasi?- toivon että pystyisit hieman parempaan keskusteluun, nyt heität vain muutamia lauseita ilman perusteluja.
ap
Ylimielisyyskuplasta suoraan supermarttyyriksi.
Jos itselläni on lasteni kanssa ongelmia, keskustelen heidän kanssaan. Rehellisesti. En hyökkää, en analysoi tieteellisesti, en syyttele ulkopuolisia, en vetoa elämänkokemukseeni, enkä vedä marttyyrikorttia esiin...
höpö höpö, edelleenkään et pysty perustelemaan millään tavalla tätä keskustelun aihetta.
Itse sorrut kehumaan itseäsi keskustelevana äitinä, kokevatko lapsesi samoin? Väität ettet hyökkää, mutta olet jo useamman ilkeäsävyisen viestin tänne laittanut. Elämänkokemukseen ei varmaankaan voi vedota, jos sitä ei ole?
Marttyyrikortti, koetko sinä itsellesi hankalat kysymykset sellaisena?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, sinusta syntyy vaikutelma hyvin kylmänä ja ylimielisenä ihmisenä. Olet mielestäsi muiden yläpuolella, korostat tietojasi ja elämänkokemustasi jne.
Mitä jos olisit vain inhimillinen ja normaali tavallinen ihminen. Et analysoisi puhki ja hakisi tieteellisiä selityksiä.
Olen sitten epäonnistunut tämän kysymyksen esittämisessä. Pakkohan sen on myöntää, kun enemmistö taitaa olla sitä mieltä täällä.
Miten tästä eteenpäin? 10 kertaa isä meidän rukous? Sillalta alas? vuolas anteeksipyyntö kaikille? antaa asian olla?
Osaatko muuten sanoa, millainen on tavallinen normaali ihminen? miten sinä olisit esittänyt kysymyksen oikeaoppisesti?
Koetko itse olevasi empaattinen ihminen, missä peräänkuuluttamasi inhimillisyys omissa kommenteissasi?- toivon että pystyisit hieman parempaan keskusteluun, nyt heität vain muutamia lauseita ilman perusteluja.
ap
Ylimielisyyskuplasta suoraan supermarttyyriksi.
Jos itselläni on lasteni kanssa ongelmia, keskustelen heidän kanssaan. Rehellisesti. En hyökkää, en analysoi tieteellisesti, en syyttele ulkopuolisia, en vetoa elämänkokemukseeni, enkä vedä marttyyrikorttia esiin...
Ongelmahan taisi olla, että ap on jo puhunut asiasta ja kysynyt, mikä mättää, mutta poika ja miniä ovat vakuutelleet kaiken olevan hyvin. Vaikka selvästi ei ole.
Mikä ihme?! Jos he olisivat kertoneet mikä mättää niin mummo olisi uhannut heittäytyä sillalta.
Vierailija kirjoitti:
Ap. Oletpa saanut ikäviä kommentteja. Totuus saattaa olla ihan vain se, että miniä ei pidä sinusta. Minulla on kolme poikaa. Alusta asti yksi miniä on selvästikin inhonnut minua. Kaksi muuta kohtelevat minua reilusti. Aluksi oli paha mieli, enää ei, koska en voi asialle mitään.
Jos pojan perhe saa lisää lapsia, ylimääräisiä käsiä tarvitaan, ja saattaa olla, että sinunkin käsiäsi tarvitaan silloin. Hyvää uutta vuotta!
Meillä asia on järjestetty niin, että pojat lapsineen tulevat kerran kuussa meille sunnuntaibrunssille ja miniät tekevät mitä sitten tekevät. Pojat tapaavat meidän lisäksi sisaruksensa ja lapsenlapset serkkunsa niin tämä toimii vallan mainiosti. Mummu saa pitää lapsenlapsiaan sylissä vaikka koko sunnuntaipäivän mutta meillä yhdessäolo on lähinnä hyvää ruokaa ja jutustelua, kaikki viihtyy ja välit pysyvät läheisinä.
Hei ap. Kuulostat järkevältä ihmiseltä ja hyvältä mummolta, älä välitä negatiivisistä kommenteista mitä täällä näköjään kumpuaa vähän väliä. Aihe jakaa mielipiteitä. Ajattelin jakaa tänne oman kokemukseni jos siitä on apua.
Mulla on aivan ihana anoppi jota rakastan ja on tukena ja lapsenvahtina jos tarvis. Voin kutsua kylään ihan vaan kahville ilman kummempia seremonioita, pystytään juttelee kaikesta. Kun vauva syntyi tuli tietenkin vieraita katsomaan ja todella moni vieras halusi pitää vauvaa sylissä ja pitkään! Oli vaikea saada vauva takaisin omaan syliin ja ahdisti kun joutui olemaan erossa toisesta. Anoppini ei ikinä napannut itselleen vauvaa vaan ihanasti pyysi ja ns. odotti vuoroaan ja kyllä selkeästi luki minua jne. Eli anoppi ei tehnyt mitään väärin vaan lähinnä nämä sukulaisten ja ystävien vierailut ahdistivat. En silti estellyt tätä syliin ottamista mutta helpotus oli suuri kun vierastaminen alkoi ja oma ja isin syli vaan kelpasi. Kai tuo oli jotenkin hormonaalista ja sisäsyntyistä, tiedä häntä. Mutta kyllä vuoden ikäinen on jo sen verran iso että rohkeasti ap vaan sylittelemään vauvaa, vaikka kysäiset äitiltä että josko pikkuinen tulisi mummin sylkkyyn. Ja meillä lapsi yli 2v ja yökylään ei ole vielä kiirusta, kai sitäkin pitäisi harjoitella, mutta ei ole ollut tarvetta tähän mennessä yökyläilylle.
Tsemppiä ap, olet hienosti antanut tilaa poikasi perheelle mutta muista että kuulut siihen itsekin.
Ja ylemmyydentunnosta sujuvasti marttyyrivaihteen kautta takaisin jalustalle! Alan ymmärtää pojan ja miniän etäisyydentarvetta.