Lue keskustelun säännöt.
En saa pitää lapsenlastani sylissä, satuttaa, yritän ymmärtää!
01.01.2019 |
Hei nuoret äidit, mitä erilaisia syitä teillä on sille, ettette halua antaa pientä vauvaa hetkeksi anoppi-mummon syliin. Minulle on käynyt näin. Lapsenlapsi on nyt vuoden vanha ja olen saanut pitää häntä sylissä n. 5 kertaa, tapaamisissa esim. jouluna, perhejuhlissa.
Kertaakaan en ole ottanut lasta ilman lupaa syliini, en ole vatkannut, olen aina istunut vanhempien lähellä ja varmistanut, että ote on oikea. Aluksi poikani antoi vauvaa mielellään syliini, sitten yht'äkkiä kaikki muuttui. Olen nieleskellyt ja yrittänyt ymmärtää hormoni ym. olenhan itsekin äiti monelle ja muutenkin lastenhoitokokemusta esim. työn kautta. Sieltä olen saanut kiitosta sekä sukulaislasten hoidosta.
Isommissa perhetapaamisissa minut jätetään huomitta, tämän on nyt alkanut huomaamaan muutkin. Olen kysynyt, vastauksena olen saanut, tottakai saat pitää vauvaa sylissä.
Kertakaan en ole mennyt nuorten kotiin ilmoittamatta, lupaa kysymättä (ei yllätysvierailuja), en siivoa tai kiertele kodissa(koti aina siisti), en neuvo jne.
Olen antanut nuorelle perheelle valtavasti kehuja siitä, miten hyvin he hoitavat lastaan ja se on tottakin. Minun ei tarvitse olla huolissani yhtään, miten he pärjäävät. Koen kiusaannusta, kun monet kyselevät onko vauva ollut mummolla hoidossa. Ei ole, kertaakaan ei edes ehdotettu ja varon edes kysymästä. Kauppa ym. pikkureissuilla he kysyvät sisaruksiaan avuksi. Sama koskee myös pappaa. Me isovanhemmat oikeasti välitämme ja rakastamme ensimmäistä lapsenlastamme. En ole antanut tämän asian vaikuttaa niin, ettenkö muistasi syntymä, joulu-ja merkkipäivänä heidän perhettä. Voiko pelkkä minun oma olemus ärsyttää? Miten voisin muuttaa itseäni, vai keräänkö vain paksumpaa nahkaa ja annan olla. Olisi kiva kuulla teidän mielipiteitä asiasta.
Kommentit (353)
Minulla ei ollut läheistä suhdetta omiin isovanhempiini, joten en aluksi hoksannut, että joku muu isovanhempi haluaisi tunteakin lapsenlapsensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun odotin toista lastamme, anoppi ilmoitti, että minun on jatkossa syytä järjestää mahdolliset lastenhoitoasiat oman äitini kanssa - "me olemme tyttäremme lasta varten".
Tästä on nyt toistakymmentä vuotta, mutta noita sanoja en unohda ikinä. Olemme olleet ihan ok väleissä aina, ja tuota ennen esikoisemme (silloin 3,5-vuotias) oli tainnut olla kerran yhden iltapäivän hoidossa appivanhemmilla. Ko. tyttären lapsi oli silloin 1,5-vuotias, ja ahkerasti appivanhemmat häntä hoitivatkin, ei siinä mitään. Emme sitten hoitoasioilla heitä vaivanneet tuon tiedonannon jälkeen. Omalle äidille kiitokset, että oli tukena.
Itselläni on anoppi, joka ei huolehdi hygieniastaan eikä myöskään kotinsa siisteydestä.
Joka kerta kun hän on pyytänyt meidän 3 kk vauvaa syliinsä olen kyllä antanut ottaa, mutta koko ajan on ikävä tunne tästä.
Yritän hokea mielessäni että on tärkeää lapselle ja isovanhemmille että ne ovat yhteydessä toisiinsa ja että tämä mun ylisuojelevuus vähän laantuisi.
En kuitenkaan hyväksy tuollaista elämäntapaa mikä heillä on, mutta jokainen elää tavallaan.
Viimeksi jouluna kun käytiin heillä kylässä ja annoin taas mummin syliin poikamme hän käveli pitkin kämppää ja meinasi kaksi kertaa kaatua, ensin maton reunaan ja sitten vielä tavaroihin jotka olivat lattialla, eikö kyseessä todellakaan ole mikään ketterä ihminen vaan hyvin ylipainoinen ja muutenkin vaivainen..
Tuntuu myös että sekä mummolla että papalla on aina joku tauti päällä..
Mitäs mieltä tällaisesta olette?
Vierailija kirjoitti:
Minulla joskus pääsee niin pahanhajuinen pieru vauva sylissä, että en halua antaa vauvaa pois. Silloin paljastuisi, että sen pahan hajun lähde olikin minä enkä vauva.
Mulla kans aina just sillon kun käydään anopin luona syömässä :( Olen sitten aina vauva sylissä käynyt vessassa piereskelemässä ja muut luulevat, että hoidan vauvanhoitohommia siellä.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on anoppi, joka ei huolehdi hygieniastaan eikä myöskään kotinsa siisteydestä.
Joka kerta kun hän on pyytänyt meidän 3 kk vauvaa syliinsä olen kyllä antanut ottaa, mutta koko ajan on ikävä tunne tästä.
Yritän hokea mielessäni että on tärkeää lapselle ja isovanhemmille että ne ovat yhteydessä toisiinsa ja että tämä mun ylisuojelevuus vähän laantuisi.
En kuitenkaan hyväksy tuollaista elämäntapaa mikä heillä on, mutta jokainen elää tavallaan.Viimeksi jouluna kun käytiin heillä kylässä ja annoin taas mummin syliin poikamme hän käveli pitkin kämppää ja meinasi kaksi kertaa kaatua, ensin maton reunaan ja sitten vielä tavaroihin jotka olivat lattialla, eikö kyseessä todellakaan ole mikään ketterä ihminen vaan hyvin ylipainoinen ja muutenkin vaivainen..
Tuntuu myös että sekä mummolla että papalla on aina joku tauti päällä..Mitäs mieltä tällaisesta olette?
Itse pyytäisin isovanhempia istumaan jos antaisin vauvan syliin, jos pelottaisi muuten antaa. Eikä tietenkään kenellekkään jolla on joku helposti tarttuva tauti anneta vauvaa syliteltäväksi.
Heitähän voisi pyytää teille kyläilemään niin voisit pyytää ainakin pesemään kätensä kun tulevat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on noiden sukulaisuussuhteiden kanssa nykyään samalla tavoin kuin muidenkin ihmissuhteiden. Ihmisten ei ole pakko olla sukulaisten varassa, joten heiltä ei siedetä enää mitään sellaista, mitä ei siedetä muiltakaan.
Minulle anoppi oli sanomattoman ilkeä vuosikausia. Monin tavoin kertoi ja osoitti, ettei pidä minusta ja että en ole samanarvoinen kuin hänen tyttärensä. Ei siinä sitten mitään ystävyyttä tai edes sietämistä myöhemmin synny. Hän oli myös todella läpinäkyvä: aina kun halusi jotain, alkoi mielistellä. Muuten kohteli kuin sontaa.
Lapseni eivät kyllä menettäneet mitään vaikkeivat häneen tutustuneetkaan.
Meillä 6kk vauva.
Anoppi valittaa kun ei käydä tarpeeksi usein (käydään heillä vähintään joka toinen viikonloppu ) eikä hän saa pidellä vauvaa riittävästi.
Olen tuntenut hänet viisi vuotta ja ennen vauvan syntymää kävimme anoppilassa noin puolen vuoden välein.
Vauvamme vierastaa anoppia kovasti vaikka käymme heillä usein.
Anoppi on todella mukava ihminen muuten, mutta hänellä on jokin pakkomielle meidän vauvan suhteen. Kun tulemme sisään, hän kaappaa vauvan syliinsä ennen kun ollaan edes ehditty riisumaan ulkovaatteet ja alkaa huutamaan kovalla äänellä: VOI MITEN IHANAA KUN TULIT, MUMMA PITÄÄ SINUA NYT! ÄITI ON PIDELLYT SINUA JO IHAN TARPEEKSI! I-HA-NAA!
tässä vaiheessa vauva alkaa huutamaan kauhuissaan ja anopin ääni vaan kovenee: ÄLÄ ITKE! ETHÄN SINÄ MUMMAA VOI VIERASTAA! Anoppi saattaa halaa (rutistaa) vauvaa ja vie hänet pois minun näköpiiristä.
Otan aina vauvan takaisin kun olen saanut riisuttua ja sanon, että täytyy antaa vauvan äidin sylissä hetki tottua tähän ympäristöön ja anoppiin ennen kuin voi ottaa syliinsä. Vauva selkeästi pelkää anoppia, sillä kenenkään muun sylissä ei käyttäydy samalla tavalla. Anoppi ei osaa pidellä vauvaa oikealla tavalla ja vauvalla on aina epämukava olla. Hän roikottaa vauvaa ja on alusta asti istuttanut vauvaa reidellään vaikka vauvan selkä ei sitä kestä!
Muutenkin anoppi vaatii jatkuvasti että vauva pitäisi jättää yksin hänelle yökylään niin vauva tottuisi mummaan. Hänen mielestään imetys yökyläilylle ei ole este vaan kyllähän se vauva voi pullostakin voi juoda! Hän välillä jopa syyllistää meitä siitä että vauva vierastaa häntä sillä käymme hänen luonaan liian harvoin. Voitteko kuvitella! Onko teidän mielestänne kahden viikon välein vierailu liian harvoin? Välillä näemme parikin kertaa viikossa. Hän ei tajua että meillä on muutakin elämää.
Minua on alkanut ahdistaa koko ihminen niin paljon etten haluaisi antaa vauvaani ollenkaan hänen syliin. Mutta en halua loukatakkaan anoppia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä 6kk vauva.
Anoppi valittaa kun ei käydä tarpeeksi usein (käydään heillä vähintään joka toinen viikonloppu ) eikä hän saa pidellä vauvaa riittävästi.
Olen tuntenut hänet viisi vuotta ja ennen vauvan syntymää kävimme anoppilassa noin puolen vuoden välein.
Vauvamme vierastaa anoppia kovasti vaikka käymme heillä usein.
Anoppi on todella mukava ihminen muuten, mutta hänellä on jokin pakkomielle meidän vauvan suhteen. Kun tulemme sisään, hän kaappaa vauvan syliinsä ennen kun ollaan edes ehditty riisumaan ulkovaatteet ja alkaa huutamaan kovalla äänellä: VOI MITEN IHANAA KUN TULIT, MUMMA PITÄÄ SINUA NYT! ÄITI ON PIDELLYT SINUA JO IHAN TARPEEKSI! I-HA-NAA!
tässä vaiheessa vauva alkaa huutamaan kauhuissaan ja anopin ääni vaan kovenee: ÄLÄ ITKE! ETHÄN SINÄ MUMMAA VOI VIERASTAA! Anoppi saattaa halaa (rutistaa) vauvaa ja vie hänet pois minun näköpiiristä.
Otan aina vauvan takaisin kun olen saanut riisuttua ja sanon, että täytyy antaa vauvan äidin sylissä hetki tottua tähän ympäristöön ja anoppiin ennen kuin voi ottaa syliinsä. Vauva selkeästi pelkää anoppia, sillä kenenkään muun sylissä ei käyttäydy samalla tavalla. Anoppi ei osaa pidellä vauvaa oikealla tavalla ja vauvalla on aina epämukava olla. Hän roikottaa vauvaa ja on alusta asti istuttanut vauvaa reidellään vaikka vauvan selkä ei sitä kestä!
Muutenkin anoppi vaatii jatkuvasti että vauva pitäisi jättää yksin hänelle yökylään niin vauva tottuisi mummaan. Hänen mielestään imetys yökyläilylle ei ole este vaan kyllähän se vauva voi pullostakin voi juoda! Hän välillä jopa syyllistää meitä siitä että vauva vierastaa häntä sillä käymme hänen luonaan liian harvoin. Voitteko kuvitella! Onko teidän mielestänne kahden viikon välein vierailu liian harvoin? Välillä näemme parikin kertaa viikossa. Hän ei tajua että meillä on muutakin elämää.
Minua on alkanut ahdistaa koko ihminen niin paljon etten haluaisi antaa vauvaani ollenkaan hänen syliin. Mutta en halua loukatakkaan anoppia.
Mikset sano heti ovella, ettei vauvaa oteta syliin ennen kuin tottuu?
Tai vielä parempi kun kumppanisi sopii äitinsä kanssa kyläilystä niin samalla hän voi sanoa, että "ainiin, kun me tullaan sinne niin muista sitten ettet ota vauvaa heti syliisi".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä 6kk vauva.
Anoppi valittaa kun ei käydä tarpeeksi usein (käydään heillä vähintään joka toinen viikonloppu ) eikä hän saa pidellä vauvaa riittävästi.
Olen tuntenut hänet viisi vuotta ja ennen vauvan syntymää kävimme anoppilassa noin puolen vuoden välein.
Vauvamme vierastaa anoppia kovasti vaikka käymme heillä usein.
Anoppi on todella mukava ihminen muuten, mutta hänellä on jokin pakkomielle meidän vauvan suhteen. Kun tulemme sisään, hän kaappaa vauvan syliinsä ennen kun ollaan edes ehditty riisumaan ulkovaatteet ja alkaa huutamaan kovalla äänellä: VOI MITEN IHANAA KUN TULIT, MUMMA PITÄÄ SINUA NYT! ÄITI ON PIDELLYT SINUA JO IHAN TARPEEKSI! I-HA-NAA!
tässä vaiheessa vauva alkaa huutamaan kauhuissaan ja anopin ääni vaan kovenee: ÄLÄ ITKE! ETHÄN SINÄ MUMMAA VOI VIERASTAA! Anoppi saattaa halaa (rutistaa) vauvaa ja vie hänet pois minun näköpiiristä.
Otan aina vauvan takaisin kun olen saanut riisuttua ja sanon, että täytyy antaa vauvan äidin sylissä hetki tottua tähän ympäristöön ja anoppiin ennen kuin voi ottaa syliinsä. Vauva selkeästi pelkää anoppia, sillä kenenkään muun sylissä ei käyttäydy samalla tavalla. Anoppi ei osaa pidellä vauvaa oikealla tavalla ja vauvalla on aina epämukava olla. Hän roikottaa vauvaa ja on alusta asti istuttanut vauvaa reidellään vaikka vauvan selkä ei sitä kestä!
Muutenkin anoppi vaatii jatkuvasti että vauva pitäisi jättää yksin hänelle yökylään niin vauva tottuisi mummaan. Hänen mielestään imetys yökyläilylle ei ole este vaan kyllähän se vauva voi pullostakin voi juoda! Hän välillä jopa syyllistää meitä siitä että vauva vierastaa häntä sillä käymme hänen luonaan liian harvoin. Voitteko kuvitella! Onko teidän mielestänne kahden viikon välein vierailu liian harvoin? Välillä näemme parikin kertaa viikossa. Hän ei tajua että meillä on muutakin elämää.
Minua on alkanut ahdistaa koko ihminen niin paljon etten haluaisi antaa vauvaani ollenkaan hänen syliin. Mutta en halua loukatakkaan anoppia.Mikset sano heti ovella, ettei vauvaa oteta syliin ennen kuin tottuu?
Tai vielä parempi kun kumppanisi sopii äitinsä kanssa kyläilystä niin samalla hän voi sanoa, että "ainiin, kun me tullaan sinne niin muista sitten ettet ota vauvaa heti syliisi".
Kuvittelerko että tuollainen mummo kuuntelisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä 6kk vauva.
Anoppi valittaa kun ei käydä tarpeeksi usein (käydään heillä vähintään joka toinen viikonloppu ) eikä hän saa pidellä vauvaa riittävästi.
Olen tuntenut hänet viisi vuotta ja ennen vauvan syntymää kävimme anoppilassa noin puolen vuoden välein.
Vauvamme vierastaa anoppia kovasti vaikka käymme heillä usein.
Anoppi on todella mukava ihminen muuten, mutta hänellä on jokin pakkomielle meidän vauvan suhteen. Kun tulemme sisään, hän kaappaa vauvan syliinsä ennen kun ollaan edes ehditty riisumaan ulkovaatteet ja alkaa huutamaan kovalla äänellä: VOI MITEN IHANAA KUN TULIT, MUMMA PITÄÄ SINUA NYT! ÄITI ON PIDELLYT SINUA JO IHAN TARPEEKSI! I-HA-NAA!
tässä vaiheessa vauva alkaa huutamaan kauhuissaan ja anopin ääni vaan kovenee: ÄLÄ ITKE! ETHÄN SINÄ MUMMAA VOI VIERASTAA! Anoppi saattaa halaa (rutistaa) vauvaa ja vie hänet pois minun näköpiiristä.
Otan aina vauvan takaisin kun olen saanut riisuttua ja sanon, että täytyy antaa vauvan äidin sylissä hetki tottua tähän ympäristöön ja anoppiin ennen kuin voi ottaa syliinsä. Vauva selkeästi pelkää anoppia, sillä kenenkään muun sylissä ei käyttäydy samalla tavalla. Anoppi ei osaa pidellä vauvaa oikealla tavalla ja vauvalla on aina epämukava olla. Hän roikottaa vauvaa ja on alusta asti istuttanut vauvaa reidellään vaikka vauvan selkä ei sitä kestä!
Muutenkin anoppi vaatii jatkuvasti että vauva pitäisi jättää yksin hänelle yökylään niin vauva tottuisi mummaan. Hänen mielestään imetys yökyläilylle ei ole este vaan kyllähän se vauva voi pullostakin voi juoda! Hän välillä jopa syyllistää meitä siitä että vauva vierastaa häntä sillä käymme hänen luonaan liian harvoin. Voitteko kuvitella! Onko teidän mielestänne kahden viikon välein vierailu liian harvoin? Välillä näemme parikin kertaa viikossa. Hän ei tajua että meillä on muutakin elämää.
Minua on alkanut ahdistaa koko ihminen niin paljon etten haluaisi antaa vauvaani ollenkaan hänen syliin. Mutta en halua loukatakkaan anoppia.Mikset sano heti ovella, ettei vauvaa oteta syliin ennen kuin tottuu?
Tai vielä parempi kun kumppanisi sopii äitinsä kanssa kyläilystä niin samalla hän voi sanoa, että "ainiin, kun me tullaan sinne niin muista sitten ettet ota vauvaa heti syliisi".Kuvittelerko että tuollainen mummo kuuntelisi?
Se nyt on aivan sama kuunteleeko. Jos asiasta on sanottu ja sanotaan heti niin sitten ei vaan anna sitä vauvaa.
Nyt joka kerta annetaan mummon ottaa vauva ja sitten myöhemmin haetaan pois, kun sen pitäisi mennä niin, että sanotaan ei heti ja sitten myöhemmin annetaan ehkä syliin kun mummo on rauhoittunut.
No vuoden vanha ei ole enää mikään sylivauva. Mutta, meillä toinen mummo on sellaista sorttia että valittaa ja kitisee kun ei näe lapsenlasta tarpeeksi mutta ei tee asian eteen mitään. Monasti on sanottu että piipahda käymään. Muttakun ei. Toinen mummo taasen soittaa videopuheluita skypellä, ilmoittaa jos on lähiseudulla ja kysyy sopiiko tulla kylään ja on yleisesti aloitteellinen. Tulee käymään ja leikkii lapsen kanssa, ihastelee ja ihmettelee ja on aktiivinen asian suhteen. Että sinne vain sekaan, mene kylään, ota kontaktia lapseen, mene lattialle istumaan (jos kärsit), ihastele lapsen leluja ja taitoja. Kyllä se siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun odotin toista lastamme, anoppi ilmoitti, että minun on jatkossa syytä järjestää mahdolliset lastenhoitoasiat oman äitini kanssa - "me olemme tyttäremme lasta varten".
Tästä on nyt toistakymmentä vuotta, mutta noita sanoja en unohda ikinä. Olemme olleet ihan ok väleissä aina, ja tuota ennen esikoisemme (silloin 3,5-vuotias) oli tainnut olla kerran yhden iltapäivän hoidossa appivanhemmilla. Ko. tyttären lapsi oli silloin 1,5-vuotias, ja ahkerasti appivanhemmat häntä hoitivatkin, ei siinä mitään. Emme sitten hoitoasioilla heitä vaivanneet tuon tiedonannon jälkeen. Omalle äidille kiitokset, että oli tukena.
Ei oo totta! Mulle anoppi sano samat sanat. Tietäen että mulla ei ole äitiä (äiti on elossa, mt-ongelmainen, ei mitenkään mukana elämässämme).
Tää oli tuplavittuilu eli eka kertoi että aikoo olla munmo vain tyttärensä lapsille. Miniä kääntykööt äitinsä puoleen, heh heh, ai niin sitä äitiä ei ole.
En unohda ikinä noita sanoja. No eipä ole anoppi ehtinyt meidän lapsia näkemään neljään vuoteen. On 24/7/365 tyttären luona mummoilemassa niille ”oikeille” lapsenlapsilla. Pojan lapset käyevästi voi unohtaa.
Niin. Mun appivanhemmat eikä omatvanhemmat kummatkaan ole ottaneet koskaan lapsia syliin (tarjottu on joskus) eivätkä ole halunneetluoda ylipäätään mitään suhdetta, eivät esim soittele tai vieraile tai pidä yhteyttä. Mitään joulumuistamisia tai synttärimuistamisia ei tule. Tietenkään eivät ole ikinä auttaneet mitenkään tai hoitaneet, eihän heitä kiinnosta lapsenlapset yhtään.
Minusta TÄMÄ on törkeän loukkaavaa. Paljon loukkaavampaa kuin se että mummoa kiinnostaa nähdä lasta ja pitää sylissä. Minä maksaisin vaikka kymppitonnin aplle että alkaisi mun lapsille mummoksi kun meillä niitä ei ole lainkaan. Mulla kiltit rauhalliset lapset, kauniit ja suloiset. Isovanhemmille kuitenkin aivan yhdentekevät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin. Mun appivanhemmat eikä omatvanhemmat kummatkaan ole ottaneet koskaan lapsia syliin (tarjottu on joskus) eivätkä ole halunneetluoda ylipäätään mitään suhdetta, eivät esim soittele tai vieraile tai pidä yhteyttä. Mitään joulumuistamisia tai synttärimuistamisia ei tule. Tietenkään eivät ole ikinä auttaneet mitenkään tai hoitaneet, eihän heitä kiinnosta lapsenlapset yhtään.
Minusta TÄMÄ on törkeän loukkaavaa. Paljon loukkaavampaa kuin se että mummoa kiinnostaa nähdä lasta ja pitää sylissä. Minä maksaisin vaikka kymppitonnin aplle että alkaisi mun lapsille mummoksi kun meillä niitä ei ole lainkaan. Mulla kiltit rauhalliset lapset, kauniit ja suloiset. Isovanhemmille kuitenkin aivan yhdentekevät.
Kai sinä käsität että molemmissa on kyse ainoastaan isovanhempien omista itsekkäistä tarpeista. Jälkimmäisessä tapauksessa vielä aktiivisesti vahingoitetaan lasta ja uuvutetaan vanhempaa.
Vaihtaisin milloin tahansa lähestymiskielto-äitini välinpitämättömään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. Mun appivanhemmat eikä omatvanhemmat kummatkaan ole ottaneet koskaan lapsia syliin (tarjottu on joskus) eivätkä ole halunneetluoda ylipäätään mitään suhdetta, eivät esim soittele tai vieraile tai pidä yhteyttä. Mitään joulumuistamisia tai synttärimuistamisia ei tule. Tietenkään eivät ole ikinä auttaneet mitenkään tai hoitaneet, eihän heitä kiinnosta lapsenlapset yhtään.
Minusta TÄMÄ on törkeän loukkaavaa. Paljon loukkaavampaa kuin se että mummoa kiinnostaa nähdä lasta ja pitää sylissä. Minä maksaisin vaikka kymppitonnin aplle että alkaisi mun lapsille mummoksi kun meillä niitä ei ole lainkaan. Mulla kiltit rauhalliset lapset, kauniit ja suloiset. Isovanhemmille kuitenkin aivan yhdentekevät.
Kai sinä käsität että molemmissa on kyse ainoastaan isovanhempien omista itsekkäistä tarpeista. Jälkimmäisessä tapauksessa vielä aktiivisesti vahingoitetaan lasta ja uuvutetaan vanhempaa.
Vaihtaisin milloin tahansa lähestymiskielto-äitini välinpitämättömään.
En usko. Äitisi kuitenkin välittää susta, voisi olla eri meininki jos olisi täysin välinpitämätön, sekin on loukkaavaa...
Vierailija kirjoitti:
Niin. Mun appivanhemmat eikä omatvanhemmat kummatkaan ole ottaneet koskaan lapsia syliin (tarjottu on joskus) eivätkä ole halunneetluoda ylipäätään mitään suhdetta, eivät esim soittele tai vieraile tai pidä yhteyttä. Mitään joulumuistamisia tai synttärimuistamisia ei tule. Tietenkään eivät ole ikinä auttaneet mitenkään tai hoitaneet, eihän heitä kiinnosta lapsenlapset yhtään.
Minusta TÄMÄ on törkeän loukkaavaa. Paljon loukkaavampaa kuin se että mummoa kiinnostaa nähdä lasta ja pitää sylissä. Minä maksaisin vaikka kymppitonnin aplle että alkaisi mun lapsille mummoksi kun meillä niitä ei ole lainkaan. Mulla kiltit rauhalliset lapset, kauniit ja suloiset. Isovanhemmille kuitenkin aivan yhdentekevät.
Ohis, mutta jos lapsesi olisivat rumia ja villejä, niin sittenkään ois ihan ymmärrettävää ettei isovanhemmilla kiinnostaisi yhtään?
Eiköhän molemmat tuota vanhemmille pahaa mieltä: liikaa puuttuvat ja välinpitämättömät isovanhemmat.
Ratkaiseva ero noissa on kuitenkin se, että lapsen kehitys ei häiriinny isovanhempien poissaolosta mikäli vanhemmat hankkivat muitakin ihmissuhteita lapselle. Liian puuttuvat ja osallistuvat isovanhemmat kyllä vaikuttavat lapsen kehitykseen negatiivisesti, jos hoitavat ja kasvattavat lasta huonosti, esim. syylliställä lasta tyyliin "mummille tulee paha mieli jos et anna halia", haukkumalla, haukkumalla vanhempia, kiilaamalla vanhemman ja lapsen väliin jne.
Pahimmillaan tuota jatkuu vuosikausia ja vanhemmat elää harhassa, että ei se mummo lasta hoitaessa niin käyttäydy. Selviää sitten, kun lapsi alkaa itse kertomaan - jos alkaa, koska "mummolla ja lapsellahan on ihan omat salaisuudet, mummi luottaa että lapsi on niiiin iso että pitää mummin ja lapsen jutut ominaan hih".
Ei siis mitenkään ap:lle tämä kirjoitus, vaan lainatulle herättelykommentti. Itse en henkilökohtaisesti antaisi lasta hoitoon ikinä sellaiselle mummolle, joka yrittää selvästi kilpailla äidin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. Mun appivanhemmat eikä omatvanhemmat kummatkaan ole ottaneet koskaan lapsia syliin (tarjottu on joskus) eivätkä ole halunneetluoda ylipäätään mitään suhdetta, eivät esim soittele tai vieraile tai pidä yhteyttä. Mitään joulumuistamisia tai synttärimuistamisia ei tule. Tietenkään eivät ole ikinä auttaneet mitenkään tai hoitaneet, eihän heitä kiinnosta lapsenlapset yhtään.
Minusta TÄMÄ on törkeän loukkaavaa. Paljon loukkaavampaa kuin se että mummoa kiinnostaa nähdä lasta ja pitää sylissä. Minä maksaisin vaikka kymppitonnin aplle että alkaisi mun lapsille mummoksi kun meillä niitä ei ole lainkaan. Mulla kiltit rauhalliset lapset, kauniit ja suloiset. Isovanhemmille kuitenkin aivan yhdentekevät.
Kai sinä käsität että molemmissa on kyse ainoastaan isovanhempien omista itsekkäistä tarpeista. Jälkimmäisessä tapauksessa vielä aktiivisesti vahingoitetaan lasta ja uuvutetaan vanhempaa.
Vaihtaisin milloin tahansa lähestymiskielto-äitini välinpitämättömään.
En usko. Äitisi kuitenkin välittää susta, voisi olla eri meininki jos olisi täysin välinpitämätön, sekin on loukkaavaa...
Omien tarpeidensa tyydyttäminen toisen perheessä sen perheen jäsenten oikeuksia ja rajoja loukaten ei ole välittämistä. Välittämistä ei ole myöskään stalkkaaminen.
On tärkeää, että on hyvät välit. Elämä on niin lyhyt kaikille.
Minulla joskus pääsee niin pahanhajuinen pieru vauva sylissä, että en halua antaa vauvaa pois. Silloin paljastuisi, että sen pahan hajun lähde olikin minä enkä vauva.