Kapellimestari Santtu Matias Rouvali näköjään eronnut
Aamulehdessä juttu kuinka rakastunut sellistiin ja nyt etsivät maatilaa. Viime helmikuussa vielä annettu haastattelu vaimon kanssa ja siinä hehkutti kuinka kaipaa matkoilta kotiin perheen luo. Heillä on 4 vuotias poika ja uudehko talo maalla. Verratkaapa exän ja nykyisen kuvia hyvin samannäköisiä. Tuskin on Santulla vielä eropaperit taskussa. Aina ei oikein ymmärrä ihmisten päätöksiä, mutta ehkä heillä ei kulissien takana ollutkaan niin onnellista.
Kommentit (532)
Tuli mieleen yksi konserttikäynti (ns taidemusiikkia, pieni kokoonpano & kitarasolisti, en muista nimeä). Olin hommannut liput kun kaverini oli sanonut, että konsertti voisi häntä piristää. Kun poistuimme paikalta hän tokaisi, että mitenkähän ison tuntipalkan tuokin solisti mahtoi illalta saada. Heti perään hiukan halveksiva heitto kamalan pienistä ja hennoista käsistä. Ei niillä mihinkään ruumiilliseen työhön pääsisikään, eikä pärjäisi.
Epäilin, että muusikko kuitenkin joutuu pikkuisen harjoittelemaan - samaan tyyliin kuin hänkin, tuleva opettaja, joutuu valmistelemaan tunteja yleisön silmiltä suojassa. Käsikommenttiin en osannut sanoa mitään. Vissiin muusikot ovat päätyneet työhönsä siksi, etteivät lapiohommiin kelpaa.
Noista kaupunginorkesterin (filharmonian) palkoista ja lomista. Eivät ne hääppöisiä ole, moni soittaja antaa musiikinopetusta, soittaa eri kokoonpanoissa, on musiikkileireillä opettajana, kesällä soittaa eri musiikkitapahtumissa jne.
Ei silkasta rakkaudesta alaan vaan jotta pärjäisi taloudellisesti paremmin.
Aikuisten työpaikalla aikuisten säännöillä kirjoitti:
Muusikko kirjoitti:
Niin. Huomaa, että et todellisuudessa tiedä yhtään mitään muusikon ammatista. Kadehdit lomia ja palkkaa. Miltä kuulostaa se, että kukaan ammattimuusikko ei voi koskaan pitää lomaa oikeasti kuin ihan maksimissaan pari viikkoa, puhaltajat eivät sitäkään? Lihasmuisti vaatii jatkuvaa ylläpitoa tai edessä on todennä sairasloma. Harvoinpa orkesterisoittaja voi viettää vapaata viikonloppuakaan, jos perjantaina on konsertti niin maanantaina pitää osata keskiviikon konsertin ohjelma. Kukaan ei voi mennä maanantaina yhteisharjoituksen eli työajan alkaessa töihin ja alkaa tutkimaan, että mitäs pitäisi soittaa. Työ pitää valmistella etukäteen ihan jokaisen itsekseen.
Onko mielestäsi koko musiikin historia laaja ilmiö? Se on osattava ja ymmärrettävä, jotta tietää miten mitäkin musiikkia tulkitaan, sitä ei painetusta nuotista näe. Kapellimestarin käskyillä ei ole mitään merkitystä, jos soittajat eivät hallitse musiikin teoriaa, historiaa, tyylejä ym. Tämä nyt vain pintaraapaisuna sinulle. Suosittelen tutustumaan asioihin ennen kuin alat huutelemaan omia oletuksiasi.
Musiikin historia ja teoria eivät ole vaativia asioita. Muusikon työ ei ole vaativaa työtä. Siitä puuttuu mm. haastava asiakokonaisuuksien ymmärtäminen, taloudellinen vastuu, vastuu muiden työllisyydestä, vastuu muista ihmisistä, esimiesvastuu, lainsäädännön tuntemus, hankalat asiakkaat, jatkuva tavoitettavissa oleminen yms.
Voit vapaasti pitää omaa koulutustasi haastavana ja korkeana ja ammattiasi vaativana, ja ehkä se sitä sinulle onkin, mutta kannattaa ymmärtää, että ei se kaikkien silmissä sitä ole. Se on suljettu urapolku musiikkitehtaassa, jossa ei ole omaa päätösvaltaa asioihin.
Monessa muussakin ammatissa täytyy jatkuvasti pitää itseään ammattikunnossa ja valmistautua töihinsä [hui sentään!], mutta sitä musiikkikuplassa elävät eivät taida ymmärtää. Kannattaisi kurkata kuplan ulkopuolelle.
Enkä muuten kadehdi muusikon työstä mitään. Puolen vuoden lomat ja työn vaativuuteen nähden liian iso palkka ovat minusta lähinnä yhteiskunnassa loisimista.
Huomaa ettet ole harrastanut musiikkia. Musiikki on tietyllä lailla matemaattista, eikä musiikin teoria ole helppoa, olisit huomannut sen jos olisit käynyt teoriatunneilla. Ymmärtäisit myös, miten valtavasti ihan silkkaa harjoittelua on vaatinut pelkästään oppia hallitsemaan instrumenttinsa ammattilaisella tasolla, ja pitää se siellä.
Vähän kuin jääkiekkoilijat. En huomaa sinun kritisoivan jääkiekkoilijoiden palkkioita, tai halleja joita heille rakennetaan ja pidetään yllä verovaroilla?
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin outoa, että nyt etsitään maatilaa sitä edellistä korvaamaan. Tai on etsitty jo puoli vuotta. Yritetään ikään kuin rakentaa sama kuvio, minkä Rouvali on jättänyt, mutta nainen ja lapset vain vaihtuivat välissä. En ainakaan itse naisena haluaisi moiseen asetelmaan.
Ja tämä eroaa siitä miten, jos kaupunkilainen eroaa? Yhtä lailla rakennat saman kuvion, eli lapset vaihtuu välissä, mutta sen sijaan että muutat luonnon helmaan, etsit uuden miehen kanssa luukun kaupungista. Ja ilmeisesti koet siitä jotain ylemmyydentunnetta.
Itsekin olen kaupunkilainen mutta mikä siinä on niin vaikea käsittää että kaikki eivät sinne halua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rahoitan näitä orkesteripellejä vasten tahtoani. Aivan sama jos he tienaavat 10.000 e/kk jos joku Herlin tai Kulturfonden maksaa. Jotka heille palkkaa maksavatkin.
Koko orkesterilaitos voisikin siirtyä vapaaseen markkinatalouteen. Ei sitä tarvii yhteiskunnallisesti ylläpitää.
Sopii, jos urheilulle tehdään samoin.
Kerropa vielä, mitä urheilua ylläpidetään pelkästään yhteiskunnan varoilla?
Ei ole olemassa lajia tai urheilijaa / joukkuetta, joka ei sponsoreita ja yhteistyökumppaneita tarvitse pystyäkseen toimimaan. Ei näy sellistien paidoissa tukijoiden mainoksia.
Santun orkesterin yhteistyökumppaneita ovat näemmä ainakin Medilaser ja Aamulehti. Miksi niiden logojen pitäisi juuri olla paidoissa?
Totta! Ihan tarpeksi näkyvyyttä saavat kun sinä heitä mainitset keskustelupalstoilla.
En sinuna huolehtisi siitä. Yhteistyösopimuksissa sovitaan kyllä, missä ja miten näkyvyyttä saa.
Nyt on kova tietäjä asialla, kiitos sinullekin päivän nauruista!
Niin. Toiset tietää, toiset ei. Työkseni teen sopimuksia, ja tuollaisissakin olen ollut mukana.
Miten muuten itse olet taiteen maailmassa mukana, kun on varaa naureskella?
Nyt muakin naurattaa, oikein sopimusasiantuntia :DD
Ohggh kirjoitti:

Voi apua!!😂 miten voit verrata muusikon työtä tähän: ”Muusikon työ ei ole vaativaa työtä. Siitä puuttuu mm. haastava asiakokonaisuuksien ymmärtäminen, taloudellinen vastuu, vastuu muiden työllisyydestä, vastuu muista ihmisistä, esimiesvastuu, lainsäädännön tuntemus, hankalat asiakkaat, jatkuva tavoitettavissa oleminen yms.”
Vertaat esimiestyöhön tai yrittäjyyteen! Missä muissa töissä mm tunnetaan lainsäädäntö, otetaan taloudellinen vastuu ja vastuu työntekijöistä?!
Vaativaa voi työ olla vaikka nuo sinun kriteerisi ei täyttyisikään ; orkestimuusikon tulee ”vapaa-ajallaan ja lomillaan” tehdä töitä jotta kehtaa mennä harjoituksiin.
Mikä tarve ylipäätään kieltää jonkin ammattiryhmän työn vaativuus? Oletko katkera?
En tiedä tosta edellisetsä kommntoijasta, mutta sinä kyllä kuulostat katkeralta. Parempaa illanjatkoa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rahoitan näitä orkesteripellejä vasten tahtoani. Aivan sama jos he tienaavat 10.000 e/kk jos joku Herlin tai Kulturfonden maksaa. Jotka heille palkkaa maksavatkin.
Koko orkesterilaitos voisikin siirtyä vapaaseen markkinatalouteen. Ei sitä tarvii yhteiskunnallisesti ylläpitää.
Sopii, jos urheilulle tehdään samoin.
Kerropa vielä, mitä urheilua ylläpidetään pelkästään yhteiskunnan varoilla?
Ei ole olemassa lajia tai urheilijaa / joukkuetta, joka ei sponsoreita ja yhteistyökumppaneita tarvitse pystyäkseen toimimaan. Ei näy sellistien paidoissa tukijoiden mainoksia.
Tiedätkö musiikkielämästä jotain? Vai pitääkö keskustelu nyt aloittaa ihan siitä, että orkestereilla on paljon kaupallisia tukijoita? Ihan nollatasolta ei viitsisi aloittaa, kun kuitenkin aika itsevarmasti heittelet kaikenlaisia väitteitä.
Aha, ei löytynyt urheilulajia, jota siis vain yhteiskunnan varoilla harrastettaisiin. Arvasin.
Miksi sellaista olisi pitänytkään löytyä? Tässä on heitelty typeriä väitteitä muusikon työstä ja orkestereista, joten niitä on hyvä oikoa. Kiinnostavaa ei ole vastailla johonkin aiheeseen liittymättömiin heittoihin.
Ihmeen kauan sä jaksat vastailla noihin selkeisiin provoihin ja päteä naama punaisena. Löysää pipoa vaikka onkin pakkasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taisi entistä avovaimoa kyrsiä Santun menestys. Ennemmin olisi varmaan juntannut miehen sohvanpäätyyn katsomaan kanssaan telkkarista paskaa, kuin antanut tehdä kansainvälistä uraa.
Tai sitten vastasi kaikesta kotona yksin, hoiti työnsä Helsingissä ja pojan myös... ja sai kotiin välillä väsyneen miehen, joka oli impulsiivinen ja vastuunpakoilija. En ehkä itsekään katselisi tommoista...
Aivan, ja kaiken tuon mainitsemasi oman kansainvälisen muusikonuransa ohella. Jännä ajatusmalli tuo, että vain toisen vanhemman työ ja tekeminen on arvokasta.
Myönnän heti alkuun tietämättömyyteni tuolta saralta, mutta olenko väärässä jos oletan että on helpompi päästä esiin kapellimestarina kuin pianistina? Eli pianistilta "vaaditaan enemmän"?
Joten kumpikohan se lahjakkuus olikaan siinä perheessä..
Kapellimestarin koulutus toisaalta vaatii kyllä enemmän. Siihen kuuluu varsinaisen orkesterinjohdon lisäksi ainakin yhden, ellei jopa kahden, (en ole varma), instrumentin solistitasoinen hallinta. Eli en oikein ole varma, kummalta vaaditaankaan loppujen lopuksi enemmän.
Ihme koulutusjankkaaja! Ei kysytty eikä pohdittu koulutusta vaan kumman onkaan helpompi päästä esille mies kapellimestarin vai pianisti naisen?! Kummankohan menestyminen vaatii enemmän lahjakkuutta. Jos sulle opiskelujenn pituus on tärkeintä, mene hyvä ihminen jatkamaan omiasi, älä arvota muiden elämää sen perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rahoitan näitä orkesteripellejä vasten tahtoani. Aivan sama jos he tienaavat 10.000 e/kk jos joku Herlin tai Kulturfonden maksaa. Jotka heille palkkaa maksavatkin.
Koko orkesterilaitos voisikin siirtyä vapaaseen markkinatalouteen. Ei sitä tarvii yhteiskunnallisesti ylläpitää.
Sopii, jos urheilulle tehdään samoin.
Kerropa vielä, mitä urheilua ylläpidetään pelkästään yhteiskunnan varoilla?
Ei ole olemassa lajia tai urheilijaa / joukkuetta, joka ei sponsoreita ja yhteistyökumppaneita tarvitse pystyäkseen toimimaan. Ei näy sellistien paidoissa tukijoiden mainoksia.
Mutta esim. konserttien käsiohjelmissa usein jo sitten näkyykin.
Valtaisa näkyvyys!
Miltä kanavalta se tuleekaan?
Kuinka monta miljoonaa katsojaa?
Aivan...
Vierailija kirjoitti:
Aikuisten työpaikalla aikuisten säännöillä kirjoitti:
Muusikko kirjoitti:
Niin. Huomaa, että et todellisuudessa tiedä yhtään mitään muusikon ammatista. Kadehdit lomia ja palkkaa. Miltä kuulostaa se, että kukaan ammattimuusikko ei voi koskaan pitää lomaa oikeasti kuin ihan maksimissaan pari viikkoa, puhaltajat eivät sitäkään? Lihasmuisti vaatii jatkuvaa ylläpitoa tai edessä on todennä sairasloma. Harvoinpa orkesterisoittaja voi viettää vapaata viikonloppuakaan, jos perjantaina on konsertti niin maanantaina pitää osata keskiviikon konsertin ohjelma. Kukaan ei voi mennä maanantaina yhteisharjoituksen eli työajan alkaessa töihin ja alkaa tutkimaan, että mitäs pitäisi soittaa. Työ pitää valmistella etukäteen ihan jokaisen itsekseen.
Onko mielestäsi koko musiikin historia laaja ilmiö? Se on osattava ja ymmärrettävä, jotta tietää miten mitäkin musiikkia tulkitaan, sitä ei painetusta nuotista näe. Kapellimestarin käskyillä ei ole mitään merkitystä, jos soittajat eivät hallitse musiikin teoriaa, historiaa, tyylejä ym. Tämä nyt vain pintaraapaisuna sinulle. Suosittelen tutustumaan asioihin ennen kuin alat huutelemaan omia oletuksiasi.
Musiikin historia ja teoria eivät ole vaativia asioita. Muusikon työ ei ole vaativaa työtä. Siitä puuttuu mm. haastava asiakokonaisuuksien ymmärtäminen, taloudellinen vastuu, vastuu muiden työllisyydestä, vastuu muista ihmisistä, esimiesvastuu, lainsäädännön tuntemus, hankalat asiakkaat, jatkuva tavoitettavissa oleminen yms.
Voit vapaasti pitää omaa koulutustasi haastavana ja korkeana ja ammattiasi vaativana, ja ehkä se sitä sinulle onkin, mutta kannattaa ymmärtää, että ei se kaikkien silmissä sitä ole. Se on suljettu urapolku musiikkitehtaassa, jossa ei ole omaa päätösvaltaa asioihin.
Monessa muussakin ammatissa täytyy jatkuvasti pitää itseään ammattikunnossa ja valmistautua töihinsä [hui sentään!], mutta sitä musiikkikuplassa elävät eivät taida ymmärtää. Kannattaisi kurkata kuplan ulkopuolelle.
Enkä muuten kadehdi muusikon työstä mitään. Puolen vuoden lomat ja työn vaativuuteen nähden liian iso palkka ovat minusta lähinnä yhteiskunnassa loisimista.
Huomaa ettet ole harrastanut musiikkia. Musiikki on tietyllä lailla matemaattista, eikä musiikin teoria ole helppoa, olisit huomannut sen jos olisit käynyt teoriatunneilla. Ymmärtäisit myös, miten valtavasti ihan silkkaa harjoittelua on vaatinut pelkästään oppia hallitsemaan instrumenttinsa ammattilaisella tasolla, ja pitää se siellä.
Vähän kuin jääkiekkoilijat. En huomaa sinun kritisoivan jääkiekkoilijoiden palkkioita, tai halleja joita heille rakennetaan ja pidetään yllä verovaroilla?
Aa, nyt kova tietäjä kopsahti halpaan arvailuun. Eihän suinkaan läheskään kaikkia jäähalleja tai jalkapllohalleja/kenttiä ylläpidetä veovaroilla, itseasiassa aika pientä osaa. Seurat rakennuttavat, omistavat ja maksavat kumppaneineen, ei veronmaksajat.
Vierailija kirjoitti:
Kylältä kirjoitti:
Osaisiko joku kertoa että kuinka kauan tämä pari on seurustellut ? Koska ex-vaimo sai kuulla ekan kerran. Kyselen vain mielenkiinnosta sillä näin Santun ja ex-puolison kesällä yhdessä kesätapahtumassa ja ihan parilta näyttivät vielä silloin.
Mitä tarkoittaa, näyttivät parilta? Jos olivat kahden ja keskustelivat ystävällisesti, eronneet tekevät niin ihan yleisesti.
Vai tarkoitatko että olivat käsikkäin tai kylki kyljessä?
No olivat vierekkäin ja tunnelma näytti lämpimältä. Ei mitään pussailua tms ollut,mutta näyttivät perheeltä ja pariskunnalta. Kyllä sellaiset asiat vain tuntee!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin outoa, että nyt etsitään maatilaa sitä edellistä korvaamaan. Tai on etsitty jo puoli vuotta. Yritetään ikään kuin rakentaa sama kuvio, minkä Rouvali on jättänyt, mutta nainen ja lapset vain vaihtuivat välissä. En ainakaan itse naisena haluaisi moiseen asetelmaan.
Ja tämä eroaa siitä miten, jos kaupunkilainen eroaa? Yhtä lailla rakennat saman kuvion, eli lapset vaihtuu välissä, mutta sen sijaan että muutat luonnon helmaan, etsit uuden miehen kanssa luukun kaupungista. Ja ilmeisesti koet siitä jotain ylemmyydentunnetta.
Itsekin olen kaupunkilainen mutta mikä siinä on niin vaikea käsittää että kaikki eivät sinne halua?
Eiköhän tuossa ap kirjoittajan pointti koskenut sitä, että on kieltämättä vähän hassua pyrkiä ikään kuin kopioimaan se elämä, jonka juuri on taakseen jättänyt, nyt vaan seuraavan naisen kanssa. Exän kanssa se ilmeisesti oli yhteinen unelma, mutta nyxä vain "antaa hymyllään hiljaisen hyväksyntänsä" vai miten se meni. Ei jotenkin vakuuta tämä kuvio.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rahoitan näitä orkesteripellejä vasten tahtoani. Aivan sama jos he tienaavat 10.000 e/kk jos joku Herlin tai Kulturfonden maksaa. Jotka heille palkkaa maksavatkin.
Koko orkesterilaitos voisikin siirtyä vapaaseen markkinatalouteen. Ei sitä tarvii yhteiskunnallisesti ylläpitää.
Sopii, jos urheilulle tehdään samoin.
Kerropa vielä, mitä urheilua ylläpidetään pelkästään yhteiskunnan varoilla?
Ei ole olemassa lajia tai urheilijaa / joukkuetta, joka ei sponsoreita ja yhteistyökumppaneita tarvitse pystyäkseen toimimaan. Ei näy sellistien paidoissa tukijoiden mainoksia.
Santun orkesterin yhteistyökumppaneita ovat näemmä ainakin Medilaser ja Aamulehti. Miksi niiden logojen pitäisi juuri olla paidoissa?
Totta! Ihan tarpeksi näkyvyyttä saavat kun sinä heitä mainitset keskustelupalstoilla.
En sinuna huolehtisi siitä. Yhteistyösopimuksissa sovitaan kyllä, missä ja miten näkyvyyttä saa.
Nyt on kova tietäjä asialla, kiitos sinullekin päivän nauruista!
Niin. Toiset tietää, toiset ei. Työkseni teen sopimuksia, ja tuollaisissakin olen ollut mukana.
Miten muuten itse olet taiteen maailmassa mukana, kun on varaa naureskella?
Nyt muakin naurattaa, oikein sopimusasiantuntia :DD
Arveletko siis, ettei ne tee sopimuksia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikuisten työpaikalla aikuisten säännöillä kirjoitti:
Muusikko kirjoitti:
Niin. Huomaa, että et todellisuudessa tiedä yhtään mitään muusikon ammatista. Kadehdit lomia ja palkkaa. Miltä kuulostaa se, että kukaan ammattimuusikko ei voi koskaan pitää lomaa oikeasti kuin ihan maksimissaan pari viikkoa, puhaltajat eivät sitäkään? Lihasmuisti vaatii jatkuvaa ylläpitoa tai edessä on todennä sairasloma. Harvoinpa orkesterisoittaja voi viettää vapaata viikonloppuakaan, jos perjantaina on konsertti niin maanantaina pitää osata keskiviikon konsertin ohjelma. Kukaan ei voi mennä maanantaina yhteisharjoituksen eli työajan alkaessa töihin ja alkaa tutkimaan, että mitäs pitäisi soittaa. Työ pitää valmistella etukäteen ihan jokaisen itsekseen.
Onko mielestäsi koko musiikin historia laaja ilmiö? Se on osattava ja ymmärrettävä, jotta tietää miten mitäkin musiikkia tulkitaan, sitä ei painetusta nuotista näe. Kapellimestarin käskyillä ei ole mitään merkitystä, jos soittajat eivät hallitse musiikin teoriaa, historiaa, tyylejä ym. Tämä nyt vain pintaraapaisuna sinulle. Suosittelen tutustumaan asioihin ennen kuin alat huutelemaan omia oletuksiasi.
Musiikin historia ja teoria eivät ole vaativia asioita. Muusikon työ ei ole vaativaa työtä. Siitä puuttuu mm. haastava asiakokonaisuuksien ymmärtäminen, taloudellinen vastuu, vastuu muiden työllisyydestä, vastuu muista ihmisistä, esimiesvastuu, lainsäädännön tuntemus, hankalat asiakkaat, jatkuva tavoitettavissa oleminen yms.
Voit vapaasti pitää omaa koulutustasi haastavana ja korkeana ja ammattiasi vaativana, ja ehkä se sitä sinulle onkin, mutta kannattaa ymmärtää, että ei se kaikkien silmissä sitä ole. Se on suljettu urapolku musiikkitehtaassa, jossa ei ole omaa päätösvaltaa asioihin.
Monessa muussakin ammatissa täytyy jatkuvasti pitää itseään ammattikunnossa ja valmistautua töihinsä [hui sentään!], mutta sitä musiikkikuplassa elävät eivät taida ymmärtää. Kannattaisi kurkata kuplan ulkopuolelle.
Enkä muuten kadehdi muusikon työstä mitään. Puolen vuoden lomat ja työn vaativuuteen nähden liian iso palkka ovat minusta lähinnä yhteiskunnassa loisimista.
Huomaa ettet ole harrastanut musiikkia. Musiikki on tietyllä lailla matemaattista, eikä musiikin teoria ole helppoa, olisit huomannut sen jos olisit käynyt teoriatunneilla. Ymmärtäisit myös, miten valtavasti ihan silkkaa harjoittelua on vaatinut pelkästään oppia hallitsemaan instrumenttinsa ammattilaisella tasolla, ja pitää se siellä.
Vähän kuin jääkiekkoilijat. En huomaa sinun kritisoivan jääkiekkoilijoiden palkkioita, tai halleja joita heille rakennetaan ja pidetään yllä verovaroilla?
Aa, nyt kova tietäjä kopsahti halpaan arvailuun. Eihän suinkaan läheskään kaikkia jäähalleja tai jalkapllohalleja/kenttiä ylläpidetä veovaroilla, itseasiassa aika pientä osaa. Seurat rakennuttavat, omistavat ja maksavat kumppaneineen, ei veronmaksajat.
Muistan, kun Hartwall Arenaa suunniteltiin, ja pidettiin mahdottomana, että hallin voi tehdä ilman julkista rahaa. Nykyäänkö toimitaan aina niin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rahoitan näitä orkesteripellejä vasten tahtoani. Aivan sama jos he tienaavat 10.000 e/kk jos joku Herlin tai Kulturfonden maksaa. Jotka heille palkkaa maksavatkin.
Koko orkesterilaitos voisikin siirtyä vapaaseen markkinatalouteen. Ei sitä tarvii yhteiskunnallisesti ylläpitää.
Sopii, jos urheilulle tehdään samoin.
Kerropa vielä, mitä urheilua ylläpidetään pelkästään yhteiskunnan varoilla?
Ei ole olemassa lajia tai urheilijaa / joukkuetta, joka ei sponsoreita ja yhteistyökumppaneita tarvitse pystyäkseen toimimaan. Ei näy sellistien paidoissa tukijoiden mainoksia.
Tiedätkö musiikkielämästä jotain? Vai pitääkö keskustelu nyt aloittaa ihan siitä, että orkestereilla on paljon kaupallisia tukijoita? Ihan nollatasolta ei viitsisi aloittaa, kun kuitenkin aika itsevarmasti heittelet kaikenlaisia väitteitä.
Aha, ei löytynyt urheilulajia, jota siis vain yhteiskunnan varoilla harrastettaisiin. Arvasin.
Miksi sellaista olisi pitänytkään löytyä? Tässä on heitelty typeriä väitteitä muusikon työstä ja orkestereista, joten niitä on hyvä oikoa. Kiinnostavaa ei ole vastailla johonkin aiheeseen liittymättömiin heittoihin.
Ihmeen kauan sä jaksat vastailla noihin selkeisiin provoihin ja päteä naama punaisena. Löysää pipoa vaikka onkin pakkasta.
Älä huoli, on tässä muutkin tuonut faktaa pöytään.
En tosin ymmärrä, mitä pahaa siinä on, että kertoo tosiasioita. Tämähän on keskustelupalsta, jossa kai on tarkoitus keskustella itselle tärkeistä asioista.
Aikuisten työpaikalla aikuisten säännöillä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harvoin tulee luettua tällaista p******. Miltä kokemuspohjalta oikein piereskelet tällaisia? Muusikon työstä tietysti sulla täytyy olla paljon kokemusta, mustä muuten voit edes tietää. Sinfoniaorkesterihan on mielettömän hieno juttu. Jokaisella sen jäsenellä pitää olla oma tontti hallussa, valtava herkkyys, musiikin taju ja kyky soittaa yhdessä ja lopputulos on paljon enemmän kuin kaikkien muusikkojen taito yhteensä. Tuolla sun persoonallasi ei siitä tulis mitään, et selvästikään arvosta (tai tajua) musiikkia ja niitä ulottuvuuksia mitä se tarjoaa. [\quote]
Ad hominem.
Unohtui mainita, että muusikon työssä ei tarvita vuorovaikutus- ja viestintätaitoja. Usein muusikko alkaa puhua argumentoinnin sijaan kirosanoilla ja alatyylillä, kun ei muutakaan sanottavaa ole ja kun joku on eri mieltä. Se siitä sivistyksestä ja korkeasta koulutuksesta. Minkä tulit ystävällisesti todistaneeksi. Kiitos.
Lopeta jo, alkaa mennä aivan lapselliseksi. Selväksi on tullut, että et tiedä yhtään muusikon ammatista. Opi ensin ja kerro analyysisi sen jälkeen, älä toisinpäin.
Menkää jauhamaan jaskaa muualle, muuten pyydettävä ketjun lukitsemista! Joku häirikkö yrittää siirtää keskustelun koko ajan sivuraiteelle.
Aikuisten työpaikalla aikuisten säännöillä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harvoin tulee luettua tällaista p******. Miltä kokemuspohjalta oikein piereskelet tällaisia? Muusikon työstä tietysti sulla täytyy olla paljon kokemusta, mustä muuten voit edes tietää. Sinfoniaorkesterihan on mielettömän hieno juttu. Jokaisella sen jäsenellä pitää olla oma tontti hallussa, valtava herkkyys, musiikin taju ja kyky soittaa yhdessä ja lopputulos on paljon enemmän kuin kaikkien muusikkojen taito yhteensä. Tuolla sun persoonallasi ei siitä tulis mitään, et selvästikään arvosta (tai tajua) musiikkia ja niitä ulottuvuuksia mitä se tarjoaa. [\quote]
Ad hominem.
Unohtui mainita, että muusikon työssä ei tarvita vuorovaikutus- ja viestintätaitoja. Usein muusikko alkaa puhua argumentoinnin sijaan kirosanoilla ja alatyylillä, kun ei muutakaan sanottavaa ole ja kun joku on eri mieltä. Se siitä sivistyksestä ja korkeasta koulutuksesta. Minkä tulit ystävällisesti todistaneeksi. Kiitos.
Aika monen muusikon työ muuten on juuri sitä, että pitää vuorovaikuttaa, viestiä ja verkostoitua, jotta kutsutaan keikoille. ;)
Vierailija kirjoitti:
Menkää jauhamaan jaskaa muualle, muuten pyydettävä ketjun lukitsemista! Joku häirikkö yrittää siirtää keskustelun koko ajan sivuraiteelle.
Mitä se sinua lämmittää, että estäisit muilta keskustelun? Ihanaa kiusantekoa?