Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Te muut 40 + naiset! Onko sellainen tunne, että "kaikki on nähty" ( työelämä jne)
takana loistava tulevaisuus
29.12.2018 |
Miksi mikään ei oikein enää tunnu miltään? Tuntuu, että kaikki on jo niin moneen kertaan nähty. Joulut, uudet vuodet jne, Aina sama kaava toistuu eikä enää jaksa oikein innostua mistään. Mitään ei oikeastaan ole edessäkään. Lapset on ihania ja tietty loppuelämä menee heidän elämänsä kuvioita seuratessa. Viimeistään nyt tajuaa, minkälaiseksi tämä elämä muodostuu. Suuret unelmat työelämän saralta ei toteuteneet ja oikeasti monia asia on mennyt pieleen. Tottakai olen kiitollinen monesta asiasta. Nyt ei enää pysty siihenkään harhaan luottamaan, että tulevaisuudessa jotain ihmeellistä tapahtuisi esim. työelämän saralla. Se vain on fakta, että moni ovi on sulkeutunut ja nykyisessä työssä olo on itselleni aikamoista kärvistelyä. Tiedän, että vain itseään voi syyttää monista tapahtumaketjuista ja valinnoista, mutta siltikin se masentaa kun totuus on tämä, että ei ole tyytyväinen. Itse olen ainakin jäänyt jumiin siihen ajatukseen etten miksen nuorena valinnut toisin ja en luottanut itseeni. Nyt sitten teen työtä, joka ei kiinnosta yhtään ja missä en saa mitenkään käyttää potentiaaliani. Nuorempi ihminen voi vaihtaa helposti työpaikkaa, yli 4-kymppistä ei niin vain oteta mihinkään ja joku kuuden vuoden uudelleenkoulutus on hankalaa kun on murkkuikäiset lapset hoidettavana ja elätettävänä. Koen myös kateuden tunteita niitä kohtaan, joilla on toinen tilanne. Olen kiitollinen terveydestä ja se on tietysti tärkeintä eikä niin ole aina ollut. Iän myötä on kuitenkin jotain alamäkeä tulossa vääjäämättä senkin suhteen. Onko muita joilla samanlaisia ajatuksia?
Kommentit (168)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei todellakaan. Maailmassa on lukematon määrä paikkoja, joissa en ole vielä käynyt, lukematon määrä mielenkiintoisia asioita, joihin en ole vielä perehtynyt, lukematon määrä ihmisiä, joita en ole vielä tavannut. Työelämän saralla en ole koskaan kaivannut sen ihmeempiä kuin palkkaa, jolla olen pystynyt rahoittamaan elämiseni ja mielitekoni.
Miksi matkustaa, kun ihmiset ovat samanlaisia joka paikassa? Niissä asioissa, joihin haluaisi perehtyä, törmää vain omiin rajoitteisiinsa.
No eikä ole. Jokainen ihminen on yksilö. Eikä uusien ihmisten tapaamiseen tarvita edes matkustamista, kotimaasta ja läheltäkin löytyy. Maailmalta haen enemmänkin uusia paikkoja, uusia nähtävyyksiä, uusia kokemuksia. Toki myös tapaan uusia ihmisiä, mutta se ei ole mulla matkustelun tarkoitus. Mä haluaisin saada kaiken mahdollisen tiedon syvänmerenhaudoista, koska ne kiehtovat mua salaperäisyytensä ja vähäisen tutkimuksen vuoksi. Se olisi nyt ensimmäinen uusi tiedonhankkimisprojekti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse koen eläväni nyt 52 vuotiaana elämäni parasta aikaa. Tiedän, kuka ja mikä olen. Lapset on aikuisia ja kaikilla elämät mallillaan. On ihanat lapsenlapset. Velaton talo täällä ja toinen asunto ulkomailla. Työni yrittäjänä mahdollistaa pidempiaikaiset lomailut kakkoskodissamme. Olen saanut olla terve. Muutama vuosi sitten aloitettu kuntosaliharrastus pitää virkeänä ja salille pitää päästä neljänä iltana viikossa. Olen saanut olla maailman parhaan miehen vaimona 34 vuotta.
Eipä tule mieleen mitään, jonka haluaisin elämässäni olevan toisin.
Te rikkaat työelämässä menestyneet voitte aloittaa oman ketjun eikä tulla tähän meidän masennuksen alkulähteelle puhumaan kakkosasunnoista ulkomailla.
Hmm. 46-vuotiaana alanvaihto. Viisikymppisenä kumminkin tuntui just tuolta. Nyt 53 ja juuri vaihtamassa parempaan pestiin tällä uudella alalla. Elämä tuntuu kirkastuvan kummasti! Älkää luovuttako, koskaan ei tiedä mitä kivaa on vielä edessä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse koen eläväni nyt 52 vuotiaana elämäni parasta aikaa. Tiedän, kuka ja mikä olen. Lapset on aikuisia ja kaikilla elämät mallillaan. On ihanat lapsenlapset. Velaton talo täällä ja toinen asunto ulkomailla. Työni yrittäjänä mahdollistaa pidempiaikaiset lomailut kakkoskodissamme. Olen saanut olla terve. Muutama vuosi sitten aloitettu kuntosaliharrastus pitää virkeänä ja salille pitää päästä neljänä iltana viikossa. Olen saanut olla maailman parhaan miehen vaimona 34 vuotta.
Eipä tule mieleen mitään, jonka haluaisin elämässäni olevan toisin.
Te rikkaat työelämässä menestyneet voitte aloittaa oman ketjun eikä tulla tähän meidän masennuksen alkulähteelle puhumaan kakkosasunnoista ulkomailla.
:D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse koen eläväni nyt 52 vuotiaana elämäni parasta aikaa. Tiedän, kuka ja mikä olen. Lapset on aikuisia ja kaikilla elämät mallillaan. On ihanat lapsenlapset. Velaton talo täällä ja toinen asunto ulkomailla. Työni yrittäjänä mahdollistaa pidempiaikaiset lomailut kakkoskodissamme. Olen saanut olla terve. Muutama vuosi sitten aloitettu kuntosaliharrastus pitää virkeänä ja salille pitää päästä neljänä iltana viikossa. Olen saanut olla maailman parhaan miehen vaimona 34 vuotta.
Eipä tule mieleen mitään, jonka haluaisin elämässäni olevan toisin.
Te rikkaat työelämässä menestyneet voitte aloittaa oman ketjun eikä tulla tähän meidän masennuksen alkulähteelle puhumaan kakkosasunnoista ulkomailla.
Tää ei ollut kateellisten köyhien ketju vaan ikäkriisiketju. Ja saa vastat nekin joilla ei kriisiä ole..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän. Eiköhän tätä neljänkympin kriisiksikin sanota.
Itse olen miettinyt samoja jo tosi kauan ja nyt hyppäämässä tyhjän päälle tästä totutusta ok-elämästä.
Lähden uuteen kaupunkiin, uuteen työhön ja katson mihin minusta on. Nuorimmat lapset lähtevät mukaan, mies jää tänne nykyiseen kaupunkiin.
Voi olla että kadun ratkaisuani vielä monta kertaa, mutta nyt on tullut aika kokeilla siipiä vielä viimeisen kerran.
Pelottaa ja jännittää, mutta tuntuupahan pitkästä aikaan edes joltain =)
Hei apua ihmiset, ootteko ihan tosissanne??? Itse olen 44 v ja elän ehkä elämäni parasta aikaa. Olen sinut itseni kanssa, olen matkustellut ja työskennellyt ulkomailla joten maailma on nähty. Lapsi on teini ja terveys hyvä. Harrastan ryhmäliikuntaa, jossa pidän huolta fyysisesti itsestäni sekä korvien välin kasassa. Vaihdoin juuri työpaikkaa ja nykyisessä toivon olevani hamaan loppuun saakka. Ainakin uramahdollisuuksia siellä on. Olen kiinnostunut ihmisistä, inspiroidun valtavasti tavatessani erilaisia ihmisiä ja kuunnellessani heidän tarinaansa. Käyn myös elokuvissa, näyttelyissä ja teen pitkiä kävely lenkkejä metsässä ja rannalla.
Miestä ei nyt ole, en ole huolinut nyt ketään. Ehkä siksi myös voin hyvin että en ole vain tyytynyt johonkin tällä hetkellä vaan odotan oikeaa fiilistä toisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on 33-vuotiaana olo, että tässä on nyt liikaa jo eletty. Nykyinen alani ei tarjoa mitään uutta, vaikka paikkaa vaihtaisi, joten pyrin opiskelemaan, mutta tuntuu jo surkealta ajatella että välttämättä en pääse tästä kauheasta alasta pois. Lapset, matkustelu ym. tuntuvat työttömyyden takia aina siltä, että uskallanko käyttää rahaa muuhun kuin itseni elättämiseen eli siis uskaltaako tässä edes lisääntyä... Nämä samat ajatukset ovat pyörineet päässä jo muutaman vuosen, niin kyllä tympii kun elämä ei tunnu näyttävän edes pientä ilonpilkahdusta .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei todellakaan. Maailmassa on lukematon määrä paikkoja, joissa en ole vielä käynyt, lukematon määrä mielenkiintoisia asioita, joihin en ole vielä perehtynyt, lukematon määrä ihmisiä, joita en ole vielä tavannut. Työelämän saralla en ole koskaan kaivannut sen ihmeempiä kuin palkkaa, jolla olen pystynyt rahoittamaan elämiseni ja mielitekoni.
Miksi matkustaa, kun ihmiset ovat samanlaisia joka paikassa? Niissä asioissa, joihin haluaisi perehtyä, törmää vain omiin rajoitteisiinsa.
No eikä ole. Jokainen ihminen on yksilö. Eikä uusien ihmisten tapaamiseen tarvita edes matkustamista, kotimaasta ja läheltäkin löytyy. Maailmalta haen enemmänkin uusia paikkoja, uusia nähtävyyksiä, uusia kokemuksia. Toki myös tapaan uusia ihmisiä, mutta se ei ole mulla matkustelun tarkoitus. Mä haluaisin saada kaiken mahdollisen tiedon syvänmerenhaudoista, koska ne kiehtovat mua salaperäisyytensä ja vähäisen tutkimuksen vuoksi. Se olisi nyt ensimmäinen uusi tiedonhankkimisprojekti.
Ehkä se on sitten niin, etten saa ihmisistä otetta, joten ne vain näyttävät samanlaisilta. Tai jos joskus näen ihmisessä jotain kiinnostavaa, olen suhteellisesti tyytymätön itseeni, koska en ole paras mahdollinen minä. Kokemuksia en ole koskaan arvostanut erityisesti. En myöskään jaksa paneutua johonkin asiaan syvällisesti, mikä harmittaa. Haluaisin olla tuollainen innostunut tyyppi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
40+
Tuon jälkeen mä rupesin tekemään uraa ja ylenemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei tosiaan tunnu tuolta. Muutin vasta ja laitan nyt uutta kotia. Opiskelin uuden ammatin ja sain vakituisen työpaikan. Aloitin uuden harrastuksen ja odotan helmikuun matkaa. Nautin hyvästä ruoasta, viinistä, teatterista, elokuvista, konserteista ja ystävien seurasta.
Arki rakentuu tietyllä tavalla ja arki-iltaisin ei ehdi paljoa. Mutta vapaa-aika on ihanaa ja elämä muutenkin yllätyksiä täynnä.
Olisi kamalaa nyt 40-vuotiaana vain odottaa kuolemaa, kuten sinä teet.
Missä sanoin odottavani kuolemaa?
T: ap
Sinun ei tarvinnut sanoa sitä, luin sen rivien välistä. Asenteesi kertoo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ei todellakaan. Maailmassa on lukematon määrä paikkoja, joissa en ole vielä käynyt, lukematon määrä mielenkiintoisia asioita, joihin en ole vielä perehtynyt, lukematon määrä ihmisiä, joita en ole vielä tavannut. Työelämän saralla en ole koskaan kaivannut sen ihmeempiä kuin palkkaa, jolla olen pystynyt rahoittamaan elämiseni ja mielitekoni.
Vaan kun ne kaikki eri paikat tuntuu lopulta ihan samalta, tai siis sitä on ihan sama ihminen käytyään Kuubassa tai Porissa. Kun on jo käynyt vaikka missä niin huomaa ettei se 5000 km päässä vasemmalla oleminen muuta mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei todellakaan. Maailmassa on lukematon määrä paikkoja, joissa en ole vielä käynyt, lukematon määrä mielenkiintoisia asioita, joihin en ole vielä perehtynyt, lukematon määrä ihmisiä, joita en ole vielä tavannut. Työelämän saralla en ole koskaan kaivannut sen ihmeempiä kuin palkkaa, jolla olen pystynyt rahoittamaan elämiseni ja mielitekoni.
Miksi matkustaa, kun ihmiset ovat samanlaisia joka paikassa? Niissä asioissa, joihin haluaisi perehtyä, törmää vain omiin rajoitteisiinsa.
No eikä ole. Jokainen ihminen on yksilö. Eikä uusien ihmisten tapaamiseen tarvita edes matkustamista, kotimaasta ja läheltäkin löytyy. Maailmalta haen enemmänkin uusia paikkoja, uusia nähtävyyksiä, uusia kokemuksia. Toki myös tapaan uusia ihmisiä, mutta se ei ole mulla matkustelun tarkoitus. Mä haluaisin saada kaiken mahdollisen tiedon syvänmerenhaudoista, koska ne kiehtovat mua salaperäisyytensä ja vähäisen tutkimuksen vuoksi. Se olisi nyt ensimmäinen uusi tiedonhankkimisprojekti.
Tässä sama homma kuin matkustelussa, kaikki ihmiset on juu yksilöitä mutta lopulta ihan samanlaisia. Ei siis kiinnosta tutustua kehenkään kun tarjolla on samaa vanhaa eri paketissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei todellakaan. Maailmassa on lukematon määrä paikkoja, joissa en ole vielä käynyt, lukematon määrä mielenkiintoisia asioita, joihin en ole vielä perehtynyt, lukematon määrä ihmisiä, joita en ole vielä tavannut. Työelämän saralla en ole koskaan kaivannut sen ihmeempiä kuin palkkaa, jolla olen pystynyt rahoittamaan elämiseni ja mielitekoni.
Miksi matkustaa, kun ihmiset ovat samanlaisia joka paikassa? Niissä asioissa, joihin haluaisi perehtyä, törmää vain omiin rajoitteisiinsa.
No eikä ole. Jokainen ihminen on yksilö. Eikä uusien ihmisten tapaamiseen tarvita edes matkustamista, kotimaasta ja läheltäkin löytyy. Maailmalta haen enemmänkin uusia paikkoja, uusia nähtävyyksiä, uusia kokemuksia. Toki myös tapaan uusia ihmisiä, mutta se ei ole mulla matkustelun tarkoitus. Mä haluaisin saada kaiken mahdollisen tiedon syvänmerenhaudoista, koska ne kiehtovat mua salaperäisyytensä ja vähäisen tutkimuksen vuoksi. Se olisi nyt ensimmäinen uusi tiedonhankkimisprojekti.
Tässä sama homma kuin matkustelussa, kaikki ihmiset on juu yksilöitä mutta lopulta ihan samanlaisia. Ei siis kiinnosta tutustua kehenkään kun tarjolla on samaa vanhaa eri paketissa.
Kyllä. Harvinaisen samaa mieltä. Ihmisyyden rakennetut roolit menettävät totta tosiaan kiinnostavuutensa - ja merkityksensä. Puhumattakaan paikoista.
Ap, lähde ihmeessä vielä opiskelemaan!
Päinvastoin, nyt 45-vuotiaana alkaa elämäni "toinen puolikas" uudelleenkouluttautumisen ja yrityksen perustamisen myötä. Vanhalla ammatilla ehdin tehdä töitä sen 20v., ja tuntui että nyt oli uudistumisen aika. Yksi ala-asteikäinen lapsi, jonka yksinhuoltaja olen. Ihana lapsi, jonka kanssa yhdessä olemme tehneet tästä unelmasta totta. Olen jättänyt kaiken entisen taakseni, ja odotan innolla tulevia haasteita :)
Tää sama aloitus oli täällä jo pari kuukautta sitten
Ei ole sellaista tunnetta. Vaihtelu virkistää. Oma syy jos samaan kuvioon jämähtää.
Mulla on jo 30-vuotiaana tuo tunne. Työ"ura" kusi ja mitään en ole saavuttanut. Sama kävi tavallaan miehelleni ja olemme nyt molemmat loukussa ankeissa matalapalkkatyöpaikoissamme. Lapselle ei ole tarjota sitä tulevaisuutta mitä haluaisi. Ainoa pakokeinoni ovat kirjat. Olen miettinyt pakoa ulkomaille, uutta alkua. Mutta mihin ja miten? Muuttokin maksaa.
Alue: Aihe vapaa
Hei, we share the same dream. Sillä erolla että olet näemmä jo toteuttanut sen. Humanistina niitä muita vaihtoehtoja on vaan surkeesti..