Aikuinen tytär uhkaa katkaista välit jos en lopeta juomista :(
Olen 50- vuotias nainen ja minulla on neljä lasta, kolme jo täysi-ikäistä ja yksi alaikäinen. Kaksi nuorinta (12 ja 18v) asuvat vielä kotona. Vanhin tytär on 23v.
Minulla on ollut jonkinlaista liiallista juomista melkein 10 vuoden ajan. En ole työelämässä vaan sairaseläkkeellä vaikean masennuksen ja ahdistuneisuushäiriön takia. Olen siis päivät kotona, mies käy töissä ja lapset tietty koulussa. Juon yleensä 9-11 0,33 olutta ehkä 5-6 iltana viikossa. Juon aina iltaisin niin että valvon aamuyöhön asti ja nukun sitten seuraavana päivänä myöhään.
Nyt tyttäreni sanoi, että jos en hae apua, niin hän ei tule enää käymään kotona (hän asuu toisella paikkakunnalla), koska ei kuulemma halua enää katsella juomistani. Olen ihan ymmälläni, en ymmärrä miten tämä muka vaikuttaa häneen tai keneenkään muuhun lapsistani?? En riehu kännissä enkä katoile ryyppureissuille, juon ainoastaan iltaisin telkkarin ääressä. Ruokaa on pöydässä ja lapsilla aina ehjät ja siistit vaatteet päällä. Tytär vaatii että lopetan kokonaan, minä olen sitä mieltä että voisin vähentää niin että joisin enää 2-3 päivänä viikossa. Olen yrittänyt vähentää aikaisemminkin, mutta aina jossain vaiheessa tunnen oloni niin masentuneeksi, että haluan juoda, koska se on ainoa asia mistä saan nautintoa ja ainoa kerta kun tunnen iloa. En vaan ymmärrä, mitä minun juominen muka vie lapsiltani? Myönnän että juon varmaan määrällisesti liikaa, mutta en sentään vedä mitään kirkkaita tms. Mieheni juo viikonloppuisin muutaman oluen seurakseni, varmaan sekin nyt häiritsee...
Ymmärtäisin jos riehuisin humalassa tai katoaisin jonnekin ryyppyreisuille, mutta kun en tee niin. Tiedän kyllä, millaisia alkoholistit ovat, enkä koe kuuluvani heihin. Tytär ehdotti jopa katkoa. :( Mitä teen? Pitääkö oikeasti suostua tyttären vaatimukseen, eikö se ole kiristämistä ja muutenkin vähän kohtuutonta? En ymmärrä, lapset on mulle tärkeintä tässä maailmassa...
Kommentit (177)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on nyt todellinen ongelma ja se ei ole tytär vaan sun alkoholin käyttö. Sama ongelma on monella muullakin naisella. Ikävä kyllä.
Aloitit hyvin, mutta miten ihmeessä päädyit siihen että *naisilla* on erityisesti juomisen kanssa ongelmia, niin paljon miehiin verrattuna, että piti oikein erikseen mainita sukupuoli? Miten ihmeessä et näe samaa ongelmaa monessa miehessä?
Naisilla runsas alkoholin käyttö vaikuttaa fyysiseen kuntoon nopeammin ts alkoholimuutokset ilmenevät nopeammin kuin miehillä.
Edelleen, mitä h-ttiä se pieni ero vaikuttaa tässä tapauksessa? Meinaatko tosissaan, että sillä on yhtään mitään merkitystä lapselle kittaako se äiti vai isä sen 9-11 kaljaa päivässä? Ihan yhtä k-päitä ovat kumpikin. Vai meinaatko että lapsi erottelee, että katos, samalla kittaamisella luulen, että iskän maksa on himppasen paremmassa kunnossa vaikka paskana sekin on, et katsompas nyt pahalla vaan äiskän juomista, iskän kännääminen ei ole ongelma?
Aika Kuuma-Kalle siellä! Olen kyllä samaa mieltä siitä, että ainakin tyttölapselle on ahdistavampaa katsella äidin ryyppäämistä kuin isän. Molemmista on kokemusta, meillä ensin joi isäni ja äiti aloitti seuraksi pikkuhiljaa ensin salaa ja sitten vähitellen julkisemmin. En ole elämässäni hävennyt mitään niin paljon kuin sitä, että omat kaverit näkivät äitini humalassa koulun juhlassa. Isän olivat nähneet niin monta kertaa kännissä, ettei siitä ollut väliä.
Vierailija kirjoitti:
Sun juominen on oire masennuksesta, joka taas oire jostain muusta.
Pysähdy käymään elämääsi läpi ihan niin varhaisesta lapsuudesta kuin muistat. Sieltä jostain vauvaiän ja nykyhetken väliltä löytyy se masentava asia, jota turrutat juomalla.
Älä usko niitä jotka väittävät että alkoholi on ongelmiesi syy. MUTTA - se on myös h-lvetin surkea lääke. Lopeta alkoholi yksi päivä kerrallaan ja ala kuunnella itseäsi ja antaa aikaa itsellesi.
Jos maailmankuvasi sallii, rukoile.
Alkoholi aiheuttaa masennusta. Jo valmiiksi masentuneen ei pidä juoda alkoholia.
Lopeta saman tien. Hae apua. Pidemmät elämääsi ja elät terveempänä ja saat olla lastesi kanssa.
Tyttäresi tekee sinulle palvelusta. Ota se vastaan. Lopeta viina tai mikä vaan alkoholi,
AP tässä,
tottakai lapset on tärkeintä minulle ja olen valmis vähentämään jos asia muita häiritsee tai jos alkoholi uhkaa tulla minun ja lasteni väliin. Mutta ei se voi niin mennä, että lapset alkavat määräilemään että saako äiti tai isä juoda yhtään alkoholia. Joku kysyi rahasta, mieheni tienaa ihan ok ja minulla on ihan ok eläke. Meneehän juomiseen paljon rahaa mutta mitä muutakaan minä sillä rahalla tekisin? En käy missään, mulla ei ole ystäviä enkä oikein edes jaksa poistua kotoa. Lapset saa mitä tarvitsevat ja välillä jotain ylimääräistäkin. Olkoon miten "provomaista" vaan muiden mielestä mutta en ihan oikeasti ymmärrä miten se että juon muiden nukkuessa voi olla niin paha asia. Lapset lähtee aamulla kouluun, on illat kavereilla tai harjoituksissa, ei ne välitä siitä mitä kotona tapahtuu. Mulla ei ole muuta kuin illat ja yöt kun saan olla rauhassa hyvällä fiiliksellä yksin.
Taisi samalla selvitä kuka oli lastensuojeluilmoituksen takana, sellainen oli tehty kesällä. Eipä nähneet sossunkaan tädit mitään vikaa meidän elämässä, lapsilla keskiarvot reippaasti yli ysin ja menestyy harrastuksissaan. Tuntuu pahalta että tytär mennyt tekemään ilmoituksen, olisi ensin vaikka puhunut meille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on nyt todellinen ongelma ja se ei ole tytär vaan sun alkoholin käyttö. Sama ongelma on monella muullakin naisella. Ikävä kyllä.
Aloitit hyvin, mutta miten ihmeessä päädyit siihen että *naisilla* on erityisesti juomisen kanssa ongelmia, niin paljon miehiin verrattuna, että piti oikein erikseen mainita sukupuoli? Miten ihmeessä et näe samaa ongelmaa monessa miehessä?
Naisilla runsas alkoholin käyttö vaikuttaa fyysiseen kuntoon nopeammin ts alkoholimuutokset ilmenevät nopeammin kuin miehillä.
No eihän tuo liity siihen, kummalla sukupuolella on enemmän alkoholi-ongelmia (miehillä sitäpaitsi on enemmän).
Ei liitykään, eikä hän niin sanonutkaan. Opettele nyt herranen aika ymmärtämään lukemaasi.
Vaan että naisen fysiikka kestää alkoholismia heikommin kuin miehen.
Ja siksikin ap:n kannattaisi olla erittäin huolissaan omasta terveydestään. Ja tietysti myös perheen ja lasten takia alkoholin käyttö pitäisi lopettaa mitä pikimmiten. Ap:n kysymys taisi olla, että pitäisikö lopettaa vai vähentää, kun tytär kiristää. Fiksu tytär ap:lla.
Vierailija kirjoitti:
AP tässä,
tottakai lapset on tärkeintä minulle ja olen valmis vähentämään jos asia muita häiritsee tai jos alkoholi uhkaa tulla minun ja lasteni väliin. Mutta ei se voi niin mennä, että lapset alkavat määräilemään että saako äiti tai isä juoda yhtään alkoholia. Joku kysyi rahasta, mieheni tienaa ihan ok ja minulla on ihan ok eläke. Meneehän juomiseen paljon rahaa mutta mitä muutakaan minä sillä rahalla tekisin? En käy missään, mulla ei ole ystäviä enkä oikein edes jaksa poistua kotoa. Lapset saa mitä tarvitsevat ja välillä jotain ylimääräistäkin. Olkoon miten "provomaista" vaan muiden mielestä mutta en ihan oikeasti ymmärrä miten se että juon muiden nukkuessa voi olla niin paha asia. Lapset lähtee aamulla kouluun, on illat kavereilla tai harjoituksissa, ei ne välitä siitä mitä kotona tapahtuu. Mulla ei ole muuta kuin illat ja yöt kun saan olla rauhassa hyvällä fiiliksellä yksin.
Taisi samalla selvitä kuka oli lastensuojeluilmoituksen takana, sellainen oli tehty kesällä. Eipä nähneet sossunkaan tädit mitään vikaa meidän elämässä, lapsilla keskiarvot reippaasti yli ysin ja menestyy harrastuksissaan. Tuntuu pahalta että tytär mennyt tekemään ilmoituksen, olisi ensin vaikka puhunut meille.
Niimmutku... Kyllä se sopiva tekosyy aina löytyy. Sekin on hyvä syy korkata, että sai sumutettua sossuja.
Vierailija kirjoitti:
Mihinkäs ap katosi?
Näinhän trolleille yleensä käy.
Vierailija kirjoitti:
AP tässä,
tottakai lapset on tärkeintä minulle ja olen valmis vähentämään jos asia muita häiritsee tai jos alkoholi uhkaa tulla minun ja lasteni väliin. Mutta ei se voi niin mennä, että lapset alkavat määräilemään että saako äiti tai isä juoda yhtään alkoholia. Joku kysyi rahasta, mieheni tienaa ihan ok ja minulla on ihan ok eläke. Meneehän juomiseen paljon rahaa mutta mitä muutakaan minä sillä rahalla tekisin? En käy missään, mulla ei ole ystäviä enkä oikein edes jaksa poistua kotoa. Lapset saa mitä tarvitsevat ja välillä jotain ylimääräistäkin. Olkoon miten "provomaista" vaan muiden mielestä mutta en ihan oikeasti ymmärrä miten se että juon muiden nukkuessa voi olla niin paha asia. Lapset lähtee aamulla kouluun, on illat kavereilla tai harjoituksissa, ei ne välitä siitä mitä kotona tapahtuu. Mulla ei ole muuta kuin illat ja yöt kun saan olla rauhassa hyvällä fiiliksellä yksin.
Taisi samalla selvitä kuka oli lastensuojeluilmoituksen takana, sellainen oli tehty kesällä. Eipä nähneet sossunkaan tädit mitään vikaa meidän elämässä, lapsilla keskiarvot reippaasti yli ysin ja menestyy harrastuksissaan. Tuntuu pahalta että tytär mennyt tekemään ilmoituksen, olisi ensin vaikka puhunut meille.
Lapset eivät saa sitä mitä eniten tarvitsevat niin kauan, kun pidät alkoholia lapsiasi tärkeämpänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti tämä oli provo.
Olet todellakin alkkis. Se, että juot vaan olutta, etkä viinaa, ei ole mikään puolustus. Alkoholi on alkoholia, oli se missä muodossa vaan. Lapsiasi varmasti ahdistaa ja paljon. Ja, sinä olet sen aiheuttaja!
Lapsesi huomaavat että muutut toisenlaiseksi, pelottavaksi. Et hallitse tilanteita jos kotona tapahtuu jotain, esim.tulipalo ym. Häpeä.
Onhan tämä selvä (!) provo. Oikea alkoholisti ei kerro todellisia juomismääriään. Ap kertoi ja tuokin määrä jo viittaa vakavaan alkoholismiin, ylittää riskirajat että heilahtaa.
Mutta voihan tästäkin aloituksesta joku jäädä miettimään omia käyttömääriään. En ala tällaiseen feikkialkoholistiin enempää aikaani tuhlaamaan. HUONO aloitus!
Mistä sitä tietää kertoiko hän oikeasti rehellisesti juomiaan määriä?
Luulen, että tälläinen AP:n kaltainen ajattelu on nimenomaan tosi yleistä; hän kokee että on "jonkinlaista liikakäyttöä", mutta ei kuitenkaan ole mielestään alkoholisti koska koti on kunnossa ja lapsilla ehjät vaatteet, vaikka noilla ei ole mitään tekemistä sairauden kanssa. Tämä on nimenomaan malliesimerkki alkkiksesta.
Oman työkokemukseni kautta olen oppinut, että alkoholisti yleensä arvioi juomiensa määrän alakanttiin. Jos on juotu 5-6 pulloa kaljaa se vähenee 2-3 pulloon.
Miksi et lopettaisi? Elämään saa iloa muistakin asioista.
Ap, kun juot, koetko oikeasti silloin iloa? Oletko silloin oikeasti onnellinen? Jos näin on, niin miksi et koe iloa ollessasi selvinpäin perheesi kanssa, mikä vie silloin onnentunteet?
Tiedän erään joka katkaisi välit alkoholisoituneeseen vanhempaan. Toivoi että olisi auttanut raitistumisessa, että olisi halunnut nähdä lapsensa taas. Ei nähnyt. Riippuvuus vei hengen sitä ennen.
Vierailija kirjoitti:
AP tässä,
tottakai lapset on tärkeintä minulle ja olen valmis vähentämään jos asia muita häiritsee tai jos alkoholi uhkaa tulla minun ja lasteni väliin. Mutta ei se voi niin mennä, että lapset alkavat määräilemään että saako äiti tai isä juoda yhtään alkoholia. Joku kysyi rahasta, mieheni tienaa ihan ok ja minulla on ihan ok eläke. Meneehän juomiseen paljon rahaa mutta mitä muutakaan minä sillä rahalla tekisin? En käy missään, mulla ei ole ystäviä enkä oikein edes jaksa poistua kotoa. Lapset saa mitä tarvitsevat ja välillä jotain ylimääräistäkin. Olkoon miten "provomaista" vaan muiden mielestä mutta en ihan oikeasti ymmärrä miten se että juon muiden nukkuessa voi olla niin paha asia. Lapset lähtee aamulla kouluun, on illat kavereilla tai harjoituksissa, ei ne välitä siitä mitä kotona tapahtuu. Mulla ei ole muuta kuin illat ja yöt kun saan olla rauhassa hyvällä fiiliksellä yksin.
Taisi samalla selvitä kuka oli lastensuojeluilmoituksen takana, sellainen oli tehty kesällä. Eipä nähneet sossunkaan tädit mitään vikaa meidän elämässä, lapsilla keskiarvot reippaasti yli ysin ja menestyy harrastuksissaan. Tuntuu pahalta että tytär mennyt tekemään ilmoituksen, olisi ensin vaikka puhunut meille.
Etkö ihan oikeasti tiedä mitä n 50 tölkkiä olutta/ viikko tekee kehollesi. Onko sinulta otettu maksa-arvot, onko verenpaine koholla, rasva-arvot, oletko ylipainoinen? Kohta juominen näkyy kävelyssäsi "leveäraiteinen" kävely on aika selvä merkki pitkäaikaisesta jokapäiväisestä juomisesta. Huhhuh. Aivoverenvuoto on aika tavallinen juttu paljon juovilla.
Olen nelikymppinen ja äitini, nykyään juoppo, on 70-v. No en ole välejä katkaissut, mutta täytyy myöntää, ettei tunteissani häntä kohtaan ole ainakaan kunnioitusta. Jollain tasolla rakkautta joo, mutta lähinnä sääliä. Ja ärtymystä nyt eniten. Noin se hänelläkin alkoi, kuvitteli että kukaanhan ei huomaa mitää.n ja eihän ne lapset nyt kärsi. No voin kertoa: kärsittiin kyllä.
Minun nyt 12-v inhoaa mummoaan. Sitä ällöttää sen sössötys ja lässytys. Eipä me ihan hirveästi olla tekemisissä. Jaksa sitä viinalta lemuavaa juoppoa. Joka ei ollenkaan voi ymmärtää, miksi minä tai "mummon aarteet" ei juurikaan käydä. Olen sanonut, ettei haluta kun olet kännissä. No ei kuulemma ole. Yhden kaljan vaan janoonsa juonut. Jep jep.
Tytär varmaan pelkää terveytesi takia. Vaikka et mitenkään hilluisi humalassa vaan vetelet kalsarikännejä iltaisin yksin telkkarin edessä, niin johan tuo määrä on terveysriski.
Toisaalta minä olen sitä mieltä, että sun masennus ei ole hoidossa. Itsekin kerrot, että vain nousuhumalassa tunnet hetken iloa. Minusta se kertoo siitä, että tarvitset visiitin lääkärille ja kerrot suoraan, että elämä on kuin musta hauta ellet juo joka ilta 11 tölkkiä tunteaksesi edes pienen hetkellisen pilkahduksen iloa elämässäsi.
Tuolla alkoholimäärällä ja iltaharrastuksilla ja valvomisella ei ole mahdollista parantua masennuksesta eikä etenkään ahdistushäiriöstä. Myrkytät itsesi ja pilaat omasi ja perheen elämän. Kuuntele lastasi.
Vierailija kirjoitti:
Olen 50- vuotias nainen ja minulla on neljä lasta, kolme jo täysi-ikäistä ja yksi alaikäinen. Kaksi nuorinta (12 ja 18v) asuvat vielä kotona. Vanhin tytär on 23v.
Minulla on ollut jonkinlaista liiallista juomista melkein 10 vuoden ajan. En ole työelämässä vaan sairaseläkkeellä vaikean masennuksen ja ahdistuneisuushäiriön takia. Olen siis päivät kotona, mies käy töissä ja lapset tietty koulussa. Juon yleensä 9-11 0,33 olutta ehkä 5-6 iltana viikossa. Juon aina iltaisin niin että valvon aamuyöhön asti ja nukun sitten seuraavana päivänä myöhään.
Nyt tyttäreni sanoi, että jos en hae apua, niin hän ei tule enää käymään kotona (hän asuu toisella paikkakunnalla), koska ei kuulemma halua enää katsella juomistani. Olen ihan ymmälläni, en ymmärrä miten tämä muka vaikuttaa häneen tai keneenkään muuhun lapsistani?? En riehu kännissä enkä katoile ryyppureissuille, juon ainoastaan iltaisin telkkarin ääressä. Ruokaa on pöydässä ja lapsilla aina ehjät ja siistit vaatteet päällä. Tytär vaatii että lopetan kokonaan, minä olen sitä mieltä että voisin vähentää niin että joisin enää 2-3 päivänä viikossa. Olen yrittänyt vähentää aikaisemminkin, mutta aina jossain vaiheessa tunnen oloni niin masentuneeksi, että haluan juoda, koska se on ainoa asia mistä saan nautintoa ja ainoa kerta kun tunnen iloa. En vaan ymmärrä, mitä minun juominen muka vie lapsiltani? Myönnän että juon varmaan määrällisesti liikaa, mutta en sentään vedä mitään kirkkaita tms. Mieheni juo viikonloppuisin muutaman oluen seurakseni, varmaan sekin nyt häiritsee...
Ymmärtäisin jos riehuisin humalassa tai katoaisin jonnekin ryyppyreisuille, mutta kun en tee niin. Tiedän kyllä, millaisia alkoholistit ovat, enkä koe kuuluvani heihin. Tytär ehdotti jopa katkoa. :( Mitä teen? Pitääkö oikeasti suostua tyttären vaatimukseen, eikö se ole kiristämistä ja muutenkin vähän kohtuutonta? En ymmärrä, lapset on mulle tärkeintä tässä maailmassa...
Tyttäresi ajattelee sinun parastasi. Alkoholi myös lisää masennusta. Harvoin onnistuu vähentäminen. On lopetettava kokonaan. Jos lapset ovat tärkeitä, niin lopetat juomisen
Lapsiasi lohduttanee tieto että viimeistään hiekkahoito raitistuttaa sinut. Eikä siihen tarvi odotella enää pitkään. Hyvää matkaa!
Olet oikeassa, lapset eivät voi päättää juomisestasi. Vain sinä itse voit päättää, jatkatko vai lopetatko.