Lue keskustelun säännöt.
Tunnetko ihmistä, joka on isoista vaikeuksista huolimatta menestynyt
Tunnetko ihmistä, joka olisi huolimatta vakavista puutteista lapsuudessaan menestynyt elämässään poikkeuksellisen hyvin? Eli vain ja ainoastaan omilla avuillaan ja ilman läheisen aikuisen ihmisen luotsaamista pärjännyt poikkeuksellisen hyvin?
Eli tarkoitan isoilla vaikeuksilla mm. seuraavia:
-alle 10-vuotiaan lapsen molemmat vanhemmat kuolleet, ei sukua, lapsi lastenkotiin
-vanhemmat väkivaltaisia, lasta pahoinpiteleviä alkoholisteja
-kummatkin vanhemmat mielenterveysongelmaisia
-insestiä
En nyt tarkoita poikkeuksellisen hyvällä saavutuksella sitä, että on onnistunut hankkimaan tasapainoisen parisuhteen ja lapsia vaan sitä, että joku on todella rankasta taustastaan huolimatta päätynyt hyvin vaativiin tehtäviin.
Olen jäänyt miettimään tätä siksi, että yleensä julkisuuden henkilöiden avatessa lapsuuttaan se paljastuu monessa mielessä melko idylliseksi. Äidin kuolema on kova pala mutta on silti eri aivan eri asia esimerkiksi menettää molemmat vanhempansa. Tässä yhteiskunnassa moni tuntuu haluavan tunnustusta itselleen siitä, että on pärjännyt hyvin elämässään mutta ei halua myöntää sitä, että monella sattumaan liittyvällä tekijällä on ollut hirvittävän iso rooli.
Kommentit (158)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseni. Siksi minun onkin tosi vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka käyttävät huonoa taustaa tekosyynä olla edes yrittämätta. Joo ei se helppoa ole, yhyy, mutta turha valittaa jos ei ole viitsinyt edes yrittää nousta sieltä suosta.
niin meneppä sanomaan tuo syöpäosastolle..
"jokaisella on haasteensa" -Susanna Koski
Tässä puhuttiin rankasta menneisyydestä, ei siitä kuka sairastaa terminaalivaiheen syöpää.
Ja jos syöpä on selätetty ja se on osa menneisyyttäsi, oma valinta jos jää ruikuttamaan, että elämä pilalla ikuisesti kun selvisi hengissä.
syöpäkö ei sitten voi uusiutua eikä lääkkeillä ja henkisellä koettelemuksella ole vaikutusta tulevaan. äly hoi älä jätä . Tottakai positiivinen asenne elämää helpottaa, mutta on tilanteita joissa on ihan ymmärrettävää että se elämä hetkellisesti jää "terminaali" vaiheeseen. Joillakin niitä koettelemuksia tuntuu myös kasautuvan perä perän jälkeen, voi olla ettei sanasi kovin lohduttavilta kuulosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuten näistä kommenteista näkee, niin moni ei edes tajua mistä ap kirjoitti. Näitä ei paljon huudella. Näyttelijä Lotta ? jolla oli mt. ongelmainen äiti olis yksi. On vanhempia, jotka haluaa nujertaa lapsensa. Leffoissa esim. Bette Davis eyes oli nainen, joka yritti tuhota siskonsa. Jo selviytyminen veronmaksajaksi vois olla menestymistä, jos vanhempasi on räjähdysherkkiä, itsekkäitä mt. ongelmaisia?
Leffa: What happened to baby Jane?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseni. Siksi minun onkin tosi vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka käyttävät huonoa taustaa tekosyynä olla edes yrittämätta. Joo ei se helppoa ole, yhyy, mutta turha valittaa jos ei ole viitsinyt edes yrittää nousta sieltä suosta.
niin meneppä sanomaan tuo syöpäosastolle..
"jokaisella on haasteensa" -Susanna Koski
Tässä puhuttiin rankasta menneisyydestä, ei siitä kuka sairastaa terminaalivaiheen syöpää.
Ja jos syöpä on selätetty ja se on osa menneisyyttäsi, oma valinta jos jää ruikuttamaan, että elämä pilalla ikuisesti kun selvisi hengissä.
syöpäkö ei sitten voi uusiutua eikä lääkkeillä ja henkisellä koettelemuksella ole vaikutusta tulevaan. äly hoi älä jätä . Tottakai positiivinen asenne elämää helpottaa, mutta on tilanteita joissa on ihan ymmärrettävää että se elämä hetkellisesti jää "terminaali" vaiheeseen. Joillakin niitä koettelemuksia tuntuu myös kasautuvan perä perän jälkeen, voi olla ettei sanasi kovin lohduttavilta kuulosta.
Tottakai syöpä voi uusiutua. Tuttavani sairasti syövän josta parantui, kymmenen vuotta myöhemmin hän sairastui uudelleen syöpään johon lopulta kuoli. Hän eli kuitenkin hyvää elämää tuon kymmenen vuotta, eikä antanut menneen sairauden hidastaa häntä, vaikka pelkäsikin uusiutumista.
Kaikki rankat kokemukset jättävät sinuun jäljen, on kuitenkin oma valinta, antaako sen toimia esteenä elämälle.
Miksi pitäisi olla menestynyt? Oma potentiaalini on kulunut jo pelkkään selviytymiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikki rankat kokemukset jättävät sinuun jäljen, on kuitenkin oma valinta, antaako sen toimia esteenä elämälle.
Ihmisillä on erilaiset voimavarat. Jos saa apua asioiden käsittelyyn, niin pääsee niistä helpommin yli. Katkeruus ei ole valinta, vaan uupumisen seuraus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikael Gabriel, Sofia Belórf. Ovat rodullistettuja ja silti pärjänneet.
Gabrielia itsekkin pitäisin menestyjänä, luonut urallaan huomattavaa menestystä, lähtökohta on kuitenkin ollut vaikea lapsuus, laitoslapsi ja ilmeisesti myös päihteitä reippaasti mennyt. Vaikuttaa onnelliselta puolisonsa kanssa.
Belörf taas insta pyllistylyineen ja vuittonin laukkuineen, osoittaa minkälaisia ihmisiä ennenminkin pidän surullisina tapauksia. Ammattia ei ole, pelkkä rikas ukko ja kaunis ulkokuori. Luonteeltaan pinnallinen pyrkyri, joka julkisesti haukkuu ja solvaa tuntemattomia.
100 000 euroa vuodessa on suurituloisimman 1,8 prosentin raja Suomessa, Sofia on reilusti yli sen. Aika kummalliset kriteerit saa olla jos ei top 1,8 prosenttia ole menestystä. Sofia ei ole koskaan osallistunut mihinkään loanheittoihin julkisesti, samaa ei voi sanoa monista muista julkkiksista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttu oli vielä alaikäinen, kun hänen molemmat vanhemmat kuolivat. Sitten vaimo kuoli heti synnytyksen jälkeen. Hyvin on kasvattanut lapsen ja on muutenkin menestynyt elämässään. Hienosti on pitänyt päänsä kasassa vastoinkäymisistä huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Ydinperheessä kuolemaa, alkoholismia ja muita päihdeongelmia, fyysistä tappelua, asiointia sossun luukulla, itsellä pahoja masennuskausia ja kuolemantoivetta lapsesta asti, koulukiusaamista ja erittäin huonoissa piireissä liikkumista (imppaus, rikollisuus).
Nykyään menossa kohti maisteria ja aloittelemassa omaa yritystä. Paljon kehittäviä harrastuksia, ystäviä ja onnellinen avioliitto. Mielenterveys on nykyään täysin hallinnassa.
Tähän tapaan?
Mahtavaa. Mun on silti pakko sanoa, että monikaan ei tainnut lukea aloitusta kunnolla. Huonoja asioita voi listata, mutta aika moni vaikeista oloista tullut unohtaa, että osa selviämisestä on jo kiinni synnynnäisistä ominaisuuksista. Lisäksi on valtavan tärkeää, että onko ollut yksi läheinen, kannustava tai vaikka asioihin puuttunut virkamies, onko saanut apua silloin, entä aikuisena. Osittain tuuria, saako perhettä, saako korjattua asioita aikuisena jne.
Kaikki ei siis todellakaan ole meidän käsissä. Eikä tarvitse nyt tulla kirjoittamaan enempää, lainasin tekstiä vaan esimerkiksi :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki rankat kokemukset jättävät sinuun jäljen, on kuitenkin oma valinta, antaako sen toimia esteenä elämälle.
Ihmisillä on erilaiset voimavarat. Jos saa apua asioiden käsittelyyn, niin pääsee niistä helpommin yli. Katkeruus ei ole valinta, vaan uupumisen seuraus.
Lopulta se, että jääkö siihen katkeruuteen vellomaan ja antaa sen määrittää koko loppuelämän, on oma valinta.
Me emme ole vastuussa pahoista asioista tai teoista, jotka ovat eteemme tulleet, mutta omasta mielenterveydestä olemme. Mikään ulkopuolinen apu ei sinua pelasta, jos et ole valmis tekemään töitä hyvinvointisi eteen tai päästämään irti menneistä tapahtumista.
Jokaisen voimavarat ovat erilaiset. Yksi saattaa selviytyä rankoistakin asioista omin voimin, toinen loppuelämän kestävän terapian turvin. Yhdelle riittää kerran tehty päätös jatkaa elämää, toinen joutuu tekemään sen päätöksen joka aamu.
Vierailija kirjoitti:
Tuttu oli vielä alaikäinen, kun hänen molemmat vanhemmat kuolivat. Sitten vaimo kuoli heti synnytyksen jälkeen. Hyvin on kasvattanut lapsen ja on muutenkin menestynyt elämässään. Hienosti on pitänyt päänsä kasassa vastoinkäymisistä huolimatta.
Missä hän eli lapsuutensa. Jos hyvien, turvallisten aikuisten kanssa niin sieltä on onnea hyvät mahdollisuudet ponnistaa :) Jos taas joutui pitämään itse itsestään huolta niin se jättää varmasti jälkensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttu oli vielä alaikäinen, kun hänen molemmat vanhemmat kuolivat. Sitten vaimo kuoli heti synnytyksen jälkeen. Hyvin on kasvattanut lapsen ja on muutenkin menestynyt elämässään. Hienosti on pitänyt päänsä kasassa vastoinkäymisistä huolimatta.
Missä hän eli lapsuutensa. Jos hyvien, turvallisten aikuisten kanssa niin sieltä on onnea hyvät mahdollisuudet ponnistaa :) Jos taas joutui pitämään itse itsestään huolta niin se jättää varmasti jälkensä.
Eihän aloituksessa kysytty sitä, kuka on selvinnyt rankasta menneisyydestä niin, ettei se ole jättänyt jälkiä, vaan sitä, että kuka on selvinnyt niistä jäljistä huolimatta.
Sanoisin itseni. Isäni oli henkisesti ja fyysisesti väkivaltainen, äitini sairas, joka ollessaan kotona sairaalasta oli todella välinpitämätön. Rahaa ja ruokaa sentään oli, mutta yhtään aikuista jonka puoleen kääntyä ei. Mietin itsemurhaa jo ala-aste-ikäisenä. Täysi-ikäistyttyäni äitini kuoli ja aloin juomaan ja olin jo luovuttamassa tulevaisuuden suhteen, kunnes joku sai minut muuttamaan suuntaa. Lähdin ulkomaille opiskelemaan parikymppisenä ja nyt vajaa 30v asun edelleen ulkomailla, maisteritutkinto, onnellinen avoliitto, hyvä työ ja ystäviä. En juo tai polta, urheilen ja elän onnellista elämää. Perheeni kanssa en juurikaan ole tekemisissä ja hyvä niin, olen rakentanut itselleni uuden perheen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kotona oli paljon ongelmia, mm. perheväkivaltaa. Niistä huolimatta matemaattisesti huippulahjakas lapsi menestyi opinnoissaan ja teki hienon uran virkamiehenä. Tällaisia kommentteja tarinoita ap kaipasi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki rankat kokemukset jättävät sinuun jäljen, on kuitenkin oma valinta, antaako sen toimia esteenä elämälle.
Ihmisillä on erilaiset voimavarat. Jos saa apua asioiden käsittelyyn, niin pääsee niistä helpommin yli. Katkeruus ei ole valinta, vaan uupumisen seuraus.
Lopulta se, että jääkö siihen katkeruuteen vellomaan ja antaa sen määrittää koko loppuelämän, on oma valinta.
Me emme ole vastuussa pahoista asioista tai teoista, jotka ovat eteemme tulleet, mutta omasta mielenterveydestä olemme. Mikään ulkopuolinen apu ei sinua pelasta, jos et ole valmis tekemään töitä hyvinvointisi eteen tai päästämään irti menneistä tapahtumista.
Jokaisen voimavarat ovat erilaiset. Yksi saattaa selviytyä rankoistakin asioista omin voimin, toinen loppuelämän kestävän terapian turvin. Yhdelle riittää kerran tehty päätös jatkaa elämää, toinen joutuu tekemään sen päätöksen joka aamu.
Todella kaunista tekstiä, näinhän sen pitäisi mennä. Todellisuus on kuitenkin toista. Harva pitkään terapiaa tarvitseva pystyy käymään siellä niin pitkään kuin tarvetta olisi. Tukea siihen saa max. 5 vuotta. Jos esimerkiksi työkyky on uhattuna niin omakustanteinen terapia on todella kallista. Mielenterveyspalveluista on säästetty. Apua saa akuutit potilaat jos nyt edes nekään. Yksi lisähaaste olla katkeroitumatta kun avun hakemisesta huolimatta sitä ei saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttu oli vielä alaikäinen, kun hänen molemmat vanhemmat kuolivat. Sitten vaimo kuoli heti synnytyksen jälkeen. Hyvin on kasvattanut lapsen ja on muutenkin menestynyt elämässään. Hienosti on pitänyt päänsä kasassa vastoinkäymisistä huolimatta.
Missä hän eli lapsuutensa. Jos hyvien, turvallisten aikuisten kanssa niin sieltä on onnea hyvät mahdollisuudet ponnistaa :) Jos taas joutui pitämään itse itsestään huolta niin se jättää varmasti jälkensä.
Eihän aloituksessa kysytty sitä, kuka on selvinnyt rankasta menneisyydestä niin, ettei se ole jättänyt jälkiä, vaan sitä, että kuka on selvinnyt niistä jäljistä huolimatta.
Sekin on ihan määrittelykysymys mitä selviytyminen tarkoittaa... Jos on pärjännyt urallaan hienosti, mutta siirtänyt käsittelemättömät traumansa eteenpäin lastensa harteille, niin onko ihminen silloin selvinnyt vai ei? Ainakaan kovin hyvä vanhempi hän ei ole tällöin ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttu oli vielä alaikäinen, kun hänen molemmat vanhemmat kuolivat. Sitten vaimo kuoli heti synnytyksen jälkeen. Hyvin on kasvattanut lapsen ja on muutenkin menestynyt elämässään. Hienosti on pitänyt päänsä kasassa vastoinkäymisistä huolimatta.
Missä hän eli lapsuutensa. Jos hyvien, turvallisten aikuisten kanssa niin sieltä on onnea hyvät mahdollisuudet ponnistaa :) Jos taas joutui pitämään itse itsestään huolta niin se jättää varmasti jälkensä.
Eihän aloituksessa kysytty sitä, kuka on selvinnyt rankasta menneisyydestä niin, ettei se ole jättänyt jälkiä, vaan sitä, että kuka on selvinnyt niistä jäljistä huolimatta.
Näillä on valtava merkitys. Varsinkin hyvin elämässään selvinneet ajattelevat usein, että selviäminen on pelkästään heistä itsestään kiinni. Unohtuu vaan se, että taustat ovat aina erilaisia jossain määrin, kuten myös suojaavat tekijät.
Vaikea tausta. Itse käytin paukut perhe-elämän rakentamiseen, siskoni uraansa. Kumpikaan ei saanut molempia, sekä hienoa uraa että perhettä. Kumpi meistä on se menestynyt? Hienon uran tehnyt yksinäinen siskoni vai työelämässä hyvin keskinkertaisesti pärjännyt perheellinen? Eikö vastaus riipu ihan siitä millaisia asioita kukin arvostaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki rankat kokemukset jättävät sinuun jäljen, on kuitenkin oma valinta, antaako sen toimia esteenä elämälle.
Ihmisillä on erilaiset voimavarat. Jos saa apua asioiden käsittelyyn, niin pääsee niistä helpommin yli. Katkeruus ei ole valinta, vaan uupumisen seuraus.
Lopulta se, että jääkö siihen katkeruuteen vellomaan ja antaa sen määrittää koko loppuelämän, on oma valinta.
Me emme ole vastuussa pahoista asioista tai teoista, jotka ovat eteemme tulleet, mutta omasta mielenterveydestä olemme. Mikään ulkopuolinen apu ei sinua pelasta, jos et ole valmis tekemään töitä hyvinvointisi eteen tai päästämään irti menneistä tapahtumista.
Jokaisen voimavarat ovat erilaiset. Yksi saattaa selviytyä rankoistakin asioista omin voimin, toinen loppuelämän kestävän terapian turvin. Yhdelle riittää kerran tehty päätös jatkaa elämää, toinen joutuu tekemään sen päätöksen joka aamu.
Todella kaunista tekstiä, näinhän sen pitäisi mennä. Todellisuus on kuitenkin toista. Harva pitkään terapiaa tarvitseva pystyy käymään siellä niin pitkään kuin tarvetta olisi. Tukea siihen saa max. 5 vuotta. Jos esimerkiksi työkyky on uhattuna niin omakustanteinen terapia on todella kallista. Mielenterveyspalveluista on säästetty. Apua saa akuutit potilaat jos nyt edes nekään. Yksi lisähaaste olla katkeroitumatta kun avun hakemisesta huolimatta sitä ei saa.
Vähän tästä sivulta huutelen, mutta 5 vuotta tuettua terapiaa on oikeasti jo aika pitkä aika. Moni ei tietenkään tämänkään jälkeen kuitenkaan pärjää yksin. Onneksi Suomessa on valtava määrä hienoa työtä tekeviä järjestöjä, joiden palvelut ovat useimmiten ilmaisia. Ongelma on lähinnä se, että julkinen sektori ei aina osaa poluttaa asiakkaita järjestöjen palveluiden piiriin, eivätkä ihmiset osaa itse löytää sinne.
Suomen Mielenterveysseura on yksi taho johon kannattaa olla yhteydessä. Jos heillä ei ole tarjota jotain palvelua, he osaavat ohjata. Myös isommat Setlementit ovat hyviä tahoja.
Olet oikeassa omalla tavallaan hän todella on menestyjä ja hyvä roolimalli. Täällä kommenteissa suurin osa tosin taitaa menestystään ylistää uranaan mitä on luonut. Siksi tuo kommentti.
Tottakai rankka lapsuus ja henkisesti rankat kokemukset liittyvät elämänlaatuun jopa siihen fyysiseen terveyteen, enhän muuta väittänyt, annoin vain muutaman esimerkin monien joukosta.