Eduskunta vaalit, ketä äänestät ja miksi?
Itse mietin ps ja vasemmiston välillä.
Vasemmisto köyhän puolella ja ps suojelee Suomea.
Kommentit (31)
Onko sama asia kuin Eduskuntavaalit?
Persut tai Kokoomus. Vasemmiston ja vihreiden äänestäminen olisi mielestäni maanpetos. Katsokaapa muuten YLE Areenasta Ylen Ykkösaamu 22.12. jossa on Liisa Hyssälä haastateltavana. Hyssälä tiivistää varsin napakasti Suomen päätöksenteon nykytilaa ja ongelmia. Hallinnolliset uudistukset on tekemättä ja se näkyy kaikessa. Asioiden hoito valtakunnassa on siiloutunutta ja pitkän tähtäimen ratkaisuista ei kukaan ole nykyään kiinnostunut.
AY-liikkeestä Liisalla on myös varsin järkevä näkemys: mikä sopi entiseen maailmaan, ei toimi enää tänä päivänä, koska veronmaksajia ei ole enää tarpeeksi. Mutta tämä ei vasureiden kaaliin mahdu. Syksyn lakkotouhuissa se hyvin näkyi.
Itse olen kotoisin 60-luvun työläisperheestä, jonka yksioikoinen vasemmistolainen ajatusmaailma on ruvennut vanhemmiten ärsyttämään aina vain enemmän ja enemmän.
Vasemmistoa totta kai. Aku Ankkaakin ennemmin kuin P-suomalaisia.
Aku Ankaa. Ääni menee oikealle henkilölle, ihan sama kuka valitaan.
Keskusta ei enää tunnu omalta, sitä olen ennen aina äänestänyt. Nyt taitaa mennä ääni demarille.
Luulisin että PS. Ajatuksissa on myös ollut myös SDP, mutta en varmaan pitäisi heidän maahantunkeutumis poliitiikastaan.
Jonkin kuka osaa oikein kirjoituksen
Vihreitä äänestän ja oman ehdokkaani puolesta kampanjoin sekä somessa että kadulla. Nimeä en täällä kerro.
Vierailija kirjoitti:
Onko sama asia kuin Eduskuntavaalit?
Kyllä, mutta keskustelu pysyy paremmin ylhäällä kera yhdyssana virheen =)
Vierailija kirjoitti:
Itse mietin ps ja vasemmiston välillä.
Vasemmisto köyhän puolella ja ps suojelee Suomea.
Äänestän vihreitä koska ilmastonmuutos on mielestäni suurin uhka tällä hetkellä. Mutta siitä olen samaa mieltä, että Vasemmistoliitto on eniten kaikkein köyhimpien puolella. Ps taas ei ole mitään hyötyä mihinkään, yhden (marginaalisen) asian puolue.
Jos äänestän, niin persuja. Ensimmäistä kertaa. Silloin kun vihreät olivat vielä ympäristöpuolue, äänestin heitä, nyt en ole äänestänyt ketään varmaan 20 vuoteen. Kepu, Kok, Sdp ei mitään eroa, sama meno jatkuu. Vas täysin turha joukkio, vähän kuin Vihreiden punaisempi painos. Vihreät on nykyään ihan pellelauma, ei mitään käsitystä käytännössä mistään. Ei tarvinne enempää selitystä. Sin typeryslauma, joka poistunee puoluekartalta pikapuoliin. Krist ääliölauma aikojen alusta. Rkp ruotsinkielisten oma ökylauma, häipyy vähitellen kun ruotsinkielisten osuus vähenee ja hyvä niin. Onko niitä vielä muita? Jos on, niin ovat niin huomaamattomia, että heitä ei ikäänkuin olekaan. Ja persuja äänestän, koska ovat ainoat, jotka ymmärtävät, että tänne ei pidä päästää enää yhtäkään surffaria etelästä.
Vähintään edellytän, että ehdokas osaa yhdyssanat.

Ajatteletko, että persut pystyvät yksin muodostamaan hallituksen? Eivät pysty. Päästäkseen hallitukseen heidän pitää myöntyä moniin kompromisseihin mm. tuon mainitsemasi asian suhteen. Lopputuloksena nykyinen tilanne toistuisi: aktiivimalli ja muuta kurjuutta pitkäaikaistyöttömille ja syrjäytyneille ja samaan aikaan maahan virtaa väkeä enemmän kuin koskaan ikinä :DDDDDD
Kokoomus antaa varakkaammallekin väelle syyn asua Suomessa muun Euroopan sijasta.