Ero, exän uusi nainen ja exän hämmentävä käytös.
Eli erottiin noin kuukausi sitten. Yhdessä 11v ja 2 lasta. Mies ilmoitti vaan että haluu erota, oli yhden yön kotona ja sit muutti pois. Nukkui kaverilla tms. Ei ikinä suostunut keskustelee asiasta, sanoi että ollaan kasvettu erilleen ja haluaa olla yksin. Viikon päästä asui jo uuden naisen luona joka tuttu hänen kavereiden kautta, ei kuitenkaan kauaa tunteneet. Todella paska ja petetty olo. Hämmentävä myös kun halusi olla yksin mutta heti uuden nurkkiin asumaan. Sanoi että on hänen mielestään erottu jo vuosi sitten, ei kuitenkaan mitään puhetta asiasta ja ollaan suunniteltu tulevaa ja vietetty kivoja lomia ja kaikkee. Ollaan oltu nuoresta asti yhdessä, toistemme ensirakkaudet. Sanoo että ei haluu 20 vuoden päästä katua ja haluaa nähdä mitä muuta on tarjolla. Meidän välit tulehtui pahasti ja oon ollu tosi ilkee sitä uutta kohtaan, haukkunut tms. Koska sattuu niin paljon ja rakastan mun miestä älyttömästi. Silti mun mies antaa mulle mahdollisuuden olla ystäviä vaikka oon käyttäytynyt huonosti. Käy moikkaa lapsia ja haluu auttaa mua. Meil on kivaa yhdessä ja on nukkunut tääl sohvalla kun on ollu kipeenä. Toisena hetkenä haukkuu mut lyttyyn, sit kuitenkin sanoo ettei tarkoita vaan on niin vihainen ja pettynyt mun käytökseen eron jälkeen. Sit toisena päivänä kehuu mua ja sanoo että näytän hyvältä ja oon lempein ihminen mitä tietää. Välillä on estänyt mun puhelut ja pitää välimatkaa. Kerran myös suudeltiin.. Ja halaa kyl mua välillä kun pyydän ja sillon silittää mun selkää. Sit kuitenkin sanoo ettei rakasta enää. Eli tosi hämmentävää käytöstä. Viesti on sekava mut niin on tilannekin :D Tekee näin vaan lasten takia vai jotain muuta takana? Auttakaa ymmärtää ja miten te tulkitsette tän?
Kommentit (400)
No tietty haluan et se arki tulee vastaan niille molemmille mut en halua tehdä sitä lasten kustannuksella. Pelkään et se sotkee niitä lisää jos asuvat isin ja isin uuden kanssa. Erosta kuitenkin vasta kuukausi.
Ap
Bitch, please! Nyt lopeta kynnysmattona olo. Jouluruoat meinaa nousta ylös kun lukee miten annat miehen kohdella sinua.
Mies ihan selvästi yrittää syödä ja säästää kakkua yhtä aikaa. Sinun tehtäväsi on nyt tehdä selväksi, että ei onnistu. Jos annat jatkaa noin, niin pahimmassa tapauksessa palaa takaisin heti kun uusi nainen häneen kyllästyy ja lähtee seuraavan kiinnostavan naisen matkaan kun tietää sinun ottavan takaisin kuitenkin.
1) Älä ota enää mieheen yhteyttä. Lapset soittakoot omista puhelimistaan jos on ikävä. Lapsille voit myös sanoa etukäteen, että isä ei tule jos ei ole ilmoittanut erikseen tulevansa.
2) Sano isälle, että lapsia saa tavata, mutta asiasta on ilmoitettava etukäteen edellisenä päivänä. Näin lastenkaan ei tarvitse koko ajan toivoa, että isä tulisi vaikka ei ole aikeissa tulla, vaan tiedätte etukäteen.
3) Sovi tapaaminen lastenvalvojalle ja ilmoita isälle, että huoltajuus ja tapaamisajat sovitaan päivänä x johon mennessä olisi parasta miettiä miten aikoo jörjestää jatkossa tapaamiset.
4) Laita erohakemus.
Mulla on eronnut mies ja hän tapaa lapsiaan joko meillä (en tykkää) tai vuokraa vuorokausihotellin viikonlopuksi (tosi kallista). Hän maksaa myös elareita lapsistaan ja menetti erossa puolet omsisuudestaan. Ellei hännolisi ihan poikkeuksellisen komea naistenmies, en viitsisi katselka päivääkään. Kaiken perusteella kuulostaa siltä, että ap:n mies ei ole mikään don juan. Kunnon shokkihoito eron ikävistä seurauksista miehen kannalta on ainoa oikea keino nyt, jos ap jostain syystä haluaa miehen takaisin. Ps. Onkohan se uusi naisystävä myöskään ihan selvillä miehen uudesta taloudellisesta tilanteesta, joka romahtaa eron myötä?... Ja ei varmana halua uusperheelliseksi. Ne ovat ne eronneen lapsiperheellisen kipupisteet, joihin ap:n pitää lyödä, jotta tuntuu kunnolla.
En usko, että mies alkaa kuunnella sinua ennen kuin toteat, että takaisin ei ole tulemista ja lisäksi et ota itse mitään yhteyttä koskaan. Hoidat itse ongelmat kuin mies olisi ilmaa.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on eronnut mies ja hän tapaa lapsiaan joko meillä (en tykkää) tai vuokraa vuorokausihotellin viikonlopuksi (tosi kallista). Hän maksaa myös elareita lapsistaan ja menetti erossa puolet omsisuudestaan. Ellei hännolisi ihan poikkeuksellisen komea naistenmies, en viitsisi katselka päivääkään. Kaiken perusteella kuulostaa siltä, että ap:n mies ei ole mikään don juan. Kunnon shokkihoito eron ikävistä seurauksista miehen kannalta on ainoa oikea keino nyt, jos ap jostain syystä haluaa miehen takaisin. Ps. Onkohan se uusi naisystävä myöskään ihan selvillä miehen uudesta taloudellisesta tilanteesta, joka romahtaa eron myötä?... Ja ei varmana halua uusperheelliseksi. Ne ovat ne eronneen lapsiperheellisen kipupisteet, joihin ap:n pitää lyödä, jotta tuntuu kunnolla.
Ihan vaan sivuhuomautus, että kaikki tämän maan naiset eivät ole varattomia, vaikka sinä ja miehesi eksä ovatkin. Minun mieheni ei köyhtyisi erossa lainkaan eikä usean ystävänikään.
Mä laitoin viestin että nyt tulevana vkl on hänen lapsi vkl että vuokraa jonkun asunnon mihin mrnnä että nyt on mun vapaa aika ja mul on jo suunnitelmia. En kysynyt käykö vaan sanoin että näin on. En pakkaa lasten kamoja tai mitään valmiiksi. Saa itse huolehtia alusta loppuun kaiken. Enkä aio sitä ennen olla yhteydessä. On itse jos on asiaa. Mut se on sit hankala homma jos ei suostu ottaa lapsia kun on jotain muuta.
Ap
No mitä ne on ne lapsiperheellisen eronneen kipupisteet mihin iskeä? Millä mä näytän miehelle mitä se arki on ilman minua.
Ap
Tuo nyt kuulostaa siltä, että teet kiusaa sen sijaan, että olisit riippumaton etkä välittäisi paskaakaan.
Niin ja tällä uudella naisella on koirakin. Joten siinä sitten hoidatte lapset ja koiran pienessä asunnossa. Ja meidän lapset vähän pelkää koiria joten kiva yhtälö.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on eronnut mies ja hän tapaa lapsiaan joko meillä (en tykkää) tai vuokraa vuorokausihotellin viikonlopuksi (tosi kallista). Hän maksaa myös elareita lapsistaan ja menetti erossa puolet omsisuudestaan. Ellei hännolisi ihan poikkeuksellisen komea naistenmies, en viitsisi katselka päivääkään. Kaiken perusteella kuulostaa siltä, että ap:n mies ei ole mikään don juan. Kunnon shokkihoito eron ikävistä seurauksista miehen kannalta on ainoa oikea keino nyt, jos ap jostain syystä haluaa miehen takaisin. Ps. Onkohan se uusi naisystävä myöskään ihan selvillä miehen uudesta taloudellisesta tilanteesta, joka romahtaa eron myötä?... Ja ei varmana halua uusperheelliseksi. Ne ovat ne eronneen lapsiperheellisen kipupisteet, joihin ap:n pitää lyödä, jotta tuntuu kunnolla.
Ihan vaan sivuhuomautus, että kaikki tämän maan naiset eivät ole varattomia, vaikka sinä ja miehesi eksä ovatkin. Minun mieheni ei köyhtyisi erossa lainkaan eikä usean ystävänikään.
Kyllä hän köyhtyisi, et taida hahmottaa kuluja eron jälkeen. Ero on tutkitusti merkittävin taloudellinen riski ihmisten elämässä, varmempi tapa köyhtyä kuin työttömyys. pitäisi omalla omaisuuden osallaan hankkia yhtäkkiä uusi asunto ja muut menot siihen päälle. Ja asunnon pitää olla perheasunto, jos lapsetkin asuvat siellä ja mahdollinen uusi puoliso. Uusperhe tatärvitsee isomman asunnon kuin ydinperhe. Useimmilla etäisillä on myös elarit sen lisäksi.
Mä haluan näyttää sille mistä luopuu ja millaista on ilman sitä tuttua puolisoa ja omaa perhettä. Jos alkaa kaduttaa niin katsotaan sitten. Kyllä mä yksin pärjään, siitä ei huolta. Oon hoitanut asioita meidän suhteen aikana muutenkin. Mut miehelle toi kodinhoito ja täys vastuu lapsista on uutta.

Jos on etäisä ei tarvitse täysmittaista perheasuntoa ja toisaalta uusi nainen maksaa jotain. Ja siis kommentti oli tuohon, että nainen veisi puolet omaisuudesta, silloinhan eksä on itse täysin varaton.

Ainoa, millä se sen tajuaa, on se, että et ota mitään yhteyttä, et säädä lasten asioita. Sanot, että suhun ei tarvi olla missään yhteydessä ja lapsetkin pärjää ilman epäluotettavaa isää, että katsotaan elatusasiat joskus kuntoon ja hyvää elämää.
Vierailija kirjoitti:
No mitä ne on ne lapsiperheellisen eronneen kipupisteet mihin iskeä? Millä mä näytän miehelle mitä se arki on ilman minua.
Ap
Se että uudden maisen kotiin muuttaa vieraita lapsia (googlaa "inhoan/vihaan/en voi sietää mieheni lapsia"). Siis ylipäätään toisten lapset omassa kodissa ja siitä seuraavat kotityöt ja kustannusten jako. Meidän piti myydä kaksiosta sohvat pois, jotta miehen lapsille sai sinne edes sängyt mahtumaan. Enkä pidä heistä muutenkaan. Ei voi harrastaa seksiä, kun lapset ovat meillä. Taloudelliset vaikeudet, kun omaisuus on jaettu, mies maksaa elarit ja mahdollisesti maksaa omaa tai viikonloppukämppää. Moni nainen kuvittelee esimostavansa yhteisen kodin miehen kanssa, mutta välttämättä miehellä ei ole siihen varaa enää. Se ettei miehellä olekaan vapaata kuin lapsettomalla sinkulla, vaan onkin yh-isän arkea. Se ettei uusi nainen olekasn ihana hyväntuulinen naurava luonne, kun nämä uusperheen arkeen liittyvät ikävyydet astuvat kuvioon.
Usein kun toinen kertoo haluavansa erota, niin se on pohtinut asiaa jo kuukausitolkulla.
Kuulostat ap lapselliselta. Oletko nuori? Varsinkin kommentit uuden naisen hiustyyleistä ym.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on eronnut mies ja hän tapaa lapsiaan joko meillä (en tykkää) tai vuokraa vuorokausihotellin viikonlopuksi (tosi kallista). Hän maksaa myös elareita lapsistaan ja menetti erossa puolet omsisuudestaan. Ellei hännolisi ihan poikkeuksellisen komea naistenmies, en viitsisi katselka päivääkään. Kaiken perusteella kuulostaa siltä, että ap:n mies ei ole mikään don juan. Kunnon shokkihoito eron ikävistä seurauksista miehen kannalta on ainoa oikea keino nyt, jos ap jostain syystä haluaa miehen takaisin. Ps. Onkohan se uusi naisystävä myöskään ihan selvillä miehen uudesta taloudellisesta tilanteesta, joka romahtaa eron myötä?... Ja ei varmana halua uusperheelliseksi. Ne ovat ne eronneen lapsiperheellisen kipupisteet, joihin ap:n pitää lyödä, jotta tuntuu kunnolla.
Ihan vaan sivuhuomautus, että kaikki tämän maan naiset eivät ole varattomia, vaikka sinä ja miehesi eksä ovatkin. Minun mieheni ei köyhtyisi erossa lainkaan eikä usean ystävänikään.
Kyllä hän köyhtyisi, et taida hahmottaa kuluja eron jälkeen. Ero on tutkitusti merkittävin taloudellinen riski ihmisten elämässä, varmempi tapa köyhtyä kuin työttömyys. pitäisi omalla omaisuuden osallaan hankkia yhtäkkiä uusi asunto ja muut menot siihen päälle. Ja asunnon pitää olla perheasunto, jos lapsetkin asuvat siellä ja mahdollinen uusi puoliso. Uusperhe tatärvitsee isomman asunnon kuin ydinperhe. Useimmilla etäisillä on myös elarit sen lisäksi.
Jos on etäisä ei tarvitse täysmittaista perheasuntoa ja toisaalta uusi nainen maksaa jotain. Ja siis kommentti oli tuohon, että nainen veisi puolet omaisuudesta, silloinhan eksä on itse täysin varaton.
Hahhah. Oi viattomuutta.
Uusperhe tarvitsee _huomattavasti_ isomman asunnon kuin ydinperhe. Jos siis jonkun uuden naisenkin odotrtaan asuvan siellä. Kukaan ei halua asua ahtaadti vieraiden lasten kanssa vaan niihin halutaan etäisyyttä kotona. Ja se uusi nainen ei todellakaan maksa siitä kämpästä puolia, kun hänelle riittäisi pienempi ja halvempi ilman miehen pentuja. Se on miehen vastuulla järjestää ja kustantaa lastensa asuminen, ei ulkopuolisten ihmisten.
En kaikkia vastauksia lukenut, eli en tiedä mitä täällä on vastattu. Mun mielestä teillä kuitenkin on ihan selkeesti nyt ero edessä tai siis se on jo olemassa. Ei kannata haikailla mitään eikä ootella miestä muuttamaan mieltään.
Sen sijaan eroon liittyvät kuviot teillä ei ole selkeät. Ja ne pitäisi tietysti selkeyttää. Sun asiasi ei ole miettiä, miten ne exä ja sen uusi nainen asiansa hoitaa, vain se on sun päänvaiva (ja miehen myös) että miten hoidatte lasten tapaamiset. Ja kaikki muut järjestelyt tietenkin.
Ymmärränhän minä tietenkin sen henkisen puolen sulla, että mietit miehen uutta naisystävää ja että mitä sun exä siinä näkee jne. Onhan se aina itsetunnolle kolaus kun tulee jätetyksi. Mutta mies on päätöksen itse tehnyt ja kantaa siitä vastuun. Se, että se edelleen halailee sua ja kehuu jne. on vain sitä, että se ei halua sulle mitään pahaa ja toivoisi, että selviäisit erosta hyvin. Yrittää siis saada sun itsetuntoa hyväksi. Se olisi sille itselleenkin helpotus, koska tietää sen, että on tehnyt sulle väärin. Ainoa toive olisi, että et täysin masentuisi ja haavoittuisi pahasti, niin että sen omatunto kalvaisi siitä. Kun sinä näyttäisit selviävän erosta oikein mainiosti, niin sen olisi helpompi jatkaa omaa tietään tuntematta itseään roistoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on eronnut mies ja hän tapaa lapsiaan joko meillä (en tykkää) tai vuokraa vuorokausihotellin viikonlopuksi (tosi kallista). Hän maksaa myös elareita lapsistaan ja menetti erossa puolet omsisuudestaan. Ellei hännolisi ihan poikkeuksellisen komea naistenmies, en viitsisi katselka päivääkään. Kaiken perusteella kuulostaa siltä, että ap:n mies ei ole mikään don juan. Kunnon shokkihoito eron ikävistä seurauksista miehen kannalta on ainoa oikea keino nyt, jos ap jostain syystä haluaa miehen takaisin. Ps. Onkohan se uusi naisystävä myöskään ihan selvillä miehen uudesta taloudellisesta tilanteesta, joka romahtaa eron myötä?... Ja ei varmana halua uusperheelliseksi. Ne ovat ne eronneen lapsiperheellisen kipupisteet, joihin ap:n pitää lyödä, jotta tuntuu kunnolla.
Ihan vaan sivuhuomautus, että kaikki tämän maan naiset eivät ole varattomia, vaikka sinä ja miehesi eksä ovatkin. Minun mieheni ei köyhtyisi erossa lainkaan eikä usean ystävänikään.
Kyllä hän köyhtyisi, et taida hahmottaa kuluja eron jälkeen. Ero on tutkitusti merkittävin taloudellinen riski ihmisten elämässä, varmempi tapa köyhtyä kuin työttömyys. pitäisi omalla omaisuuden osallaan hankkia yhtäkkiä uusi asunto ja muut menot siihen päälle. Ja asunnon pitää olla perheasunto, jos lapsetkin asuvat siellä ja mahdollinen uusi puoliso. Uusperhe tatärvitsee isomman asunnon kuin ydinperhe. Useimmilla etäisillä on myös elarit sen lisäksi.
Jos on etäisä ei tarvitse täysmittaista perheasuntoa ja toisaalta uusi nainen maksaa jotain. Ja siis kommentti oli tuohon, että nainen veisi puolet omaisuudesta, silloinhan eksä on itse täysin varaton.
Hahhah. Oi viattomuutta.
Uusperhe tarvitsee _huomattavasti_ isomman asunnon kuin ydinperhe. Jos siis jonkun uuden naisenkin odotrtaan asuvan siellä. Kukaan ei halua asua ahtaadti vieraiden lasten kanssa vaan niihin halutaan etäisyyttä kotona. Ja se uusi nainen ei todellakaan maksa siitä kämpästä puolia, kun hänelle riittäisi pienempi ja halvempi ilman miehen pentuja. Se on miehen vastuulla järjestää ja kustantaa lastensa asuminen, ei ulkopuolisten ihmisten.
Oi viattomuutta. Mitä pienempi asunto, sitä harvemmin sinne otetaan lapsia. Jos ne vaikka päättävät tyytyä vuoroviikonloppuihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on eronnut mies ja hän tapaa lapsiaan joko meillä (en tykkää) tai vuokraa vuorokausihotellin viikonlopuksi (tosi kallista). Hän maksaa myös elareita lapsistaan ja menetti erossa puolet omsisuudestaan. Ellei hännolisi ihan poikkeuksellisen komea naistenmies, en viitsisi katselka päivääkään. Kaiken perusteella kuulostaa siltä, että ap:n mies ei ole mikään don juan. Kunnon shokkihoito eron ikävistä seurauksista miehen kannalta on ainoa oikea keino nyt, jos ap jostain syystä haluaa miehen takaisin. Ps. Onkohan se uusi naisystävä myöskään ihan selvillä miehen uudesta taloudellisesta tilanteesta, joka romahtaa eron myötä?... Ja ei varmana halua uusperheelliseksi. Ne ovat ne eronneen lapsiperheellisen kipupisteet, joihin ap:n pitää lyödä, jotta tuntuu kunnolla.
Ihan vaan sivuhuomautus, että kaikki tämän maan naiset eivät ole varattomia, vaikka sinä ja miehesi eksä ovatkin. Minun mieheni ei köyhtyisi erossa lainkaan eikä usean ystävänikään.
Kyllä hän köyhtyisi, et taida hahmottaa kuluja eron jälkeen. Ero on tutkitusti merkittävin taloudellinen riski ihmisten elämässä, varmempi tapa köyhtyä kuin työttömyys. pitäisi omalla omaisuuden osallaan hankkia yhtäkkiä uusi asunto ja muut menot siihen päälle. Ja asunnon pitää olla perheasunto, jos lapsetkin asuvat siellä ja mahdollinen uusi puoliso. Uusperhe tatärvitsee isomman asunnon kuin ydinperhe. Useimmilla etäisillä on myös elarit sen lisäksi.
Jos on etäisä ei tarvitse täysmittaista perheasuntoa ja toisaalta uusi nainen maksaa jotain. Ja siis kommentti oli tuohon, että nainen veisi puolet omaisuudesta, silloinhan eksä on itse täysin varaton.
Hahhah. Oi viattomuutta.
Uusperhe tarvitsee _huomattavasti_ isomman asunnon kuin ydinperhe. Jos siis jonkun uuden naisenkin odotrtaan asuvan siellä. Kukaan ei halua asua ahtaadti vieraiden lasten kanssa vaan niihin halutaan etäisyyttä kotona. Ja se uusi nainen ei todellakaan maksa siitä kämpästä puolia, kun hänelle riittäisi pienempi ja halvempi ilman miehen pentuja. Se on miehen vastuulla järjestää ja kustantaa lastensa asuminen, ei ulkopuolisten ihmisten.Oi viattomuutta. Mitä pienempi asunto, sitä harvemmin sinne otetaan lapsia. Jos ne vaikka päättävät tyytyä vuoroviikonloppuihin.
Olet aika sinisilmäinen. Meille tulee miehen lapset joka toinen vkonloppu ja täällä on 4 huonetta. Se on aivan liian ahdasta ja usein. Minä en meinaa sietää niitä viikonloppuja ollenkaan ja mietin jatkuvasti eroa siksi. Biologiset vanhemmat eivät voi käsittää, miten syvästi muut voivat inhota heidän lastaan löhellään. Alla on yksi googlaamani ketju, vastaavia on netti täynnä.
T. Uusperheen 'äiti'
https://www.vauva.fi/keskustelu/3888675/ketju/vihaan_mieheni_lasta
Unohda se mies ja leiki, että se on kuollut. Joku mummi tai kummi tms voi hoitaa lapsia, että saat hengähtää.